Kirjoittaja Aihe: Iltarusko | K-11, raapale  (Luettu 2835 kertaa)

Seila

  • Vieras
Iltarusko | K-11, raapale
« : 12.02.2021 18:11:43 »
Nimi: Iltarusko
Kirjoittaja Seila
Ikäraja: K-11
Henkilöt Hermanni
Tyylilaji: draama, raapale
Haasteet: Originaalikiipeily (sanalla 48. Murha)

A/N: Julkaistu alunperin raapalejuoksussa.



Iltarusko



Aurinko oli sytyttänyt taivaan palamaan paetessaan synkkänä seisovien puiden taa. Taivaanranta oli vuotavaa verta, leimuavaa tulta. Kaikki oli hiljentynyt Hermannin ympärillä. Ei kuulunut tuulen ujellusta, ei rastaan laulua, ei enää avunhuutoja. Hermanni vilkaisi mättäälle vieressään. Avunpyynnöt olivat kuivuneet rohtuneille huulille kuin veri hänen käsiinsä.

Hermanni nosti ruumiin autonsa takakonttiin laskeutuvan hämärän yltyessä. Hän sipaisi hiussuortuvan kalpeilta kasvoilta ja tuijotti lasittuneisiin silmiin. Hän odotti katumuksen tai pelon kaappaavan hänet, mutta tunsikin itsensä voimakkaaksi. Tunne oli juovuttava, sormenpäitä poltteleva. Siinä oli jotain tyydyttävää, miten oli tehnyt toisesta niin avuttoman.

Hermanni sulki takakontin, luoden katseensa taivaaseen. Teko oli nielaissut hänet kuin yö iltaruskon.

flawless

  • Alempi ylilehmä
  • Administrator
  • *****
  • Viestejä: 10 688
  • d a d d y
Vs: Iltarusko | K-11, raapale
« Vastaus #1 : 15.02.2021 16:33:24 »
Jännää miten näin makaaberista aiheesta on saanut näinkin nätin tekstin :D

Tämä nimittäin oli musta tosi nätti! Tämä oli kirjoitettu kauniilla tavalla, kuvailu kielikuvineen oli todella kaunista ja tunnelmallista. Tässä oli jännä tunnelma, samaan aikaan kaunis mutta sitten kuitenkin pahaenteinen. Tykkäsin siitä miten miljöötäkin kuvaillessa olit käyttänyt sellaisia sanoja, jotka viestivät kauhua ja ahdistavuutta: palamaan sytyttäminen, pakeneminen, synkät puut, vuotava veri, leimuava tuli... Tavallaan ennen kuin edes päästiin mihinkään kammottavaan tekoon, oli tässä jo pahaenteistä tunnelmaa. Musta se oli tosi nokkelaa, että kaikkea oli kuvailtu tuolla lailla pahaenteisellä tavalla. Kuvaukset olivat siis paitsi huisin kauniita ja kekseliäitä ja taitavia, niin myös loivat kivasti tunnelmaa.

Lainaus
Avunpyynnöt olivat kuivuneet rohtuneille huulille kuin veri hänen käsiinsä.
Tämä oli hieno kohta, pidin tuosta vertauksesta. Muutenkin eka kappale oli todella hienosti kirjoitettu, sulla on kyllä sana hallussa.

Tykkäsin siitä, kuinka tässä kuvailtiin iltaa samalla kun teemana oli murha, musta se loi niiden välille sellaista vertausta tavallaan. Että iltaan loppuu päivä, ja murhaan loppui jonkun elämä. Kaiken kaikkiaan siis hieno, nokkela ja kauniisti kirjoitettu pätkä, pidin kovin. Kiitos!

bannu by Ingrid

Vuorna

  • tahdonalainen
  • ***
  • Viestejä: 932
Vs: Iltarusko | K-11, raapale
« Vastaus #2 : 24.02.2021 12:00:05 »
Päivää! Jo raapalejuoksusta tämän lukiessani muistan olleeni hyvin vaikuttunut tästä tekstistä. Samaan aikaan tämä on ihan hurjan kaunis teksti, kuvailu on vaikuttavaa ja tunnelmallista, mutta samaan aikaan aihe on hyvinkin rankka. Tän luettuani ekan kerran tämä jäi kieltämättä päähän pyörimään, onneksi julkaisit tämän erikseenkin niin pääsin kommentoimaankin!

Tämähän on todella lyhyt teksti, mutta erittäin taitavasti oot vähilläkin sanoilla onnistunut luomaan tähän tunnelmaa. Kauniin kielikuvilla rikastetun kuvailun kontrasti tekstin todelliseen teemaan oli tosi pysäyttävä. Se oli minusta hurjan mielenkiintoista ja jäi pohdituttamaan toden teolla. Muutenkin tässä tuntui olevan tuollaisia isompia kontrasteja, esimerkiksi tuossa alussa ensin taivas palaa ja taivaanranta on vuotavaa verta, mutta sitten seuraavaksi kuvaillaankin sitä, miten on niin hiljaista. Hienoa!

Minustakin tästä sai helposti irti tuon murhan ja illan välisen vertauksen, ja se oli minusta varsin toimiva. Erityisesti mä pidin tuosta Hermannin kuvauksesta, siitä miten hänen kiistämättä karmea tekonsa saakin hänessä aikaan vain tyydytystä. Sekin osaltaan oli luomassa semmoista karmivuutta tähän, mutta se oli erinomainen ratkaisu ja sopi hyvin tähän tekstiin.

Tässä oli kompaktissa paketissa erittäin mielenkiintoinen teksti! Todella taitavasti olit osannut luoda tähän tunnelmaa ja syvyyttä niin kielellisillä valinnoilla kuin muutenkin! Kiitos paljon tästä tekstistä, se jäi minulle mieleen ja tosiaankin positiivisella tavalla!
i'm planning to build a whole new beautiful life here. one where, in my own small way, i can make the world a better place.

Waulish

  • rohkupuusku Nedric ♡
  • Administrator
  • *****
  • Viestejä: 8 764
  • ”Mutta totta kai sitä munnaaki pittää olla.” #50
Vs: Iltarusko | K-11, raapale
« Vastaus #3 : 31.03.2021 21:14:48 »
Voi mikä teksti! Raapalemittaa parhaimmillaan! Sinulla on kyllä kyky kertoa kokonainen tarina pienessä sanamäärässä, ja se on tosi ihailtavaa. Tällaista on ilo lukea. :)

Olen aikamoinen true crime -narkki ja sukellan joskus syvällekin raakoihin tekoihin, mutta harvoin tulee pysähdyttyä ihan oikeasti miettimään, mitä konkreettisesti on tapahtunut, mitä tekijän mielessä on liikkunut, millainen ympäristö ja tilanne murhapaikalla on ollut. Nyt tuli pysähdyttyä, ja se olikin pysäyttävä kokemus! Hyytävää, miten Hermanni (ihanan tavallinen suomalainen nimi muuten, luo sellaista kammottavaa mutta kiehtovaa mielikuvaa että tässä voisi olla kuka tahansa naapurinmies) tuntee olonsa veriteon jälkeen voimakkaaksi ja ilmeisen hyväksi. Tulee sellainen pahaenteinen fiilis, että tässäpä saattaa olla sarjamurhaajan alku, kun kerran katumus ja pelko eivät pidättele.

Pidän ihan hurjasti tekstin miljööstä ja siitä, miten se kietoutuu tapahtumiin. Auringonlaskussa palava taivas ja hiljainen metsä ovat itsessään jotain kaunista, mutta tekstin edetessä paljastuvan veriteon jälkeen ne saavatkin hätkähdyttäviä piirteitä. Uhri ei enää toista auringonlaskua näe, vaikka hetki sitten hiljaisuutta halkoivat vielä avunhuudot. Ikimuistoinen iltarusko. Hyytävää, ja niin väkevää.

Kiitos, tykkäsin tästä hurjasti! :-* -Walle
« Viimeksi muokattu: 31.03.2021 21:20:42 kirjoittanut Waulish »


lately I’ve been looking hard
where is my love, where is my luck, where is my faith


my reason to die another day

Salem

  • Vieras
Vs: Iltarusko | K-11, raapale
« Vastaus #4 : 31.03.2021 21:46:15 »
Makeaa miten olet kirjoittanut täyden tarinan pienessä paketissa. Mulla ei ole tapana kauheasti vilkuilla alkutietoja alhaisen ikärajan teksteissä, joten tämä onnistui minut kyllä yllättämään :D Oikein hieno kuvailu, ja pidin siitä, että Hermanni ei katunut tapahtunutta, vaan tunsi itsensä voimakkaaksi.

Lainaus
Taivaanranta oli vuotavaa verta, leimuavaa tulta.

Jotain pitää aina lyhyestäkin tekstistä nostaa, ja tämä oli kyllä niin hieno kohta.

kaaos

  • huitulapää
  • ***
  • Viestejä: 1 090
Vs: Iltarusko | K-11, raapale
« Vastaus #5 : 19.08.2021 07:31:39 »
Voi miten mahtavaa raapalemitan käyttöä! Upea tarina, josta tuli mieleen The Serpent! Siinäkin kun päähahmo koki voimaantumista, ei katumusta murhaamisesta. Toisaalta tämä päätöslause
Lainaus
Teko oli nielaissut hänet kuin yö iltaruskon.
jotenkin vihjailee, ettei päähahmo ihan pelkkää voimaa murhasta saanut! Mietteitä herättävä, hieno rapsu! Kiitos!

kaaos

PS! Jos sulla on kommenttitoive johonkin tiettyyn tekstiin, voit yksärillä laittaa mulle viestiä!
words make worlds

tuorein jatkis: Hämäränsäteet, K15, H/D

ava: sokerisiipi, bannu: Ingrid