Kirjoittaja Aihe: Uusikuu ja särkynyt | S | surua ja toivoa  (Luettu 73 kertaa)

Kelsier

  • Korpinkynsi
  • ***
  • Viestejä: 1 407
  • ava by Waulish
Uusikuu ja särkynyt | S | surua ja toivoa
« : 05.02.2021 18:17:28 »
Ficin nimi: Uusikuu ja särkynyt
Kirjoittaja: Kelsier
Ikäraja: S
Tyylilaji/Genre: surua ja toivoa
Haasteet: Originaalikiipeily: koska anarkia! (sana 59. särkynyt), FinFanFun1000 (sana 133. uusikuu)

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------


Uusikuu oli kietonut puutarhan pehmeään hämärään. Yökasteen pisarat kostuttivat ilmaa ja olivat lähes lohduttava näky kasvien lehdillä. Saima oli vetänyt shaalin harteilleen, vaikka ulkona ei juuri ollut kylmä. Kivi hohti vienosti hänen edessään. Äidin hauta. Hän muisti äidistä vain säikeitä ja ne olivat onnellisia säikeitä, sellaisia, joita vain pikkulapsella saattoi olla: hahtuvia äidin suukoista ja tuoksusta. Kun isä oli päivällä ojentanut Saimalle kirjeen, jonka äiti oli kirjoittanut tyttärelleen annettavaksi tämän täysi-ikäistyessä, hän oli tuntenut pehmeät huulet päälaellaan.

Isä oli särkynyt pysyvästi silloin, kun äiti oli kuollut. Saima oli aistinut sen, vaikka oli ollut vasta kolmen ja vaikka isä oli yrittänyt peittää kaiken kipunsa jatkaakseen elämää tyttärensä kanssa. Saima katseli valkoisen kiven kaiverrusta. Irismu. Aarteeni. Isä kutsui häntä samalla hellittelynimellä. Hän tiesi isän taustasta: kuinka tämä oli ollut orja eikä ollut koskaan kuvitellut edes saavansa perhettä. Sitten oli tullut äiti, yhtä aikaa kalliota kärsivällisesti uurtava vesipisara ja raivokas pyörremyrsky. Saima huokasi ja käpertyi kiven lähelle niin, että kasvot olivat aivan äidin nimen vieressä. Hän mursi sinetin, johon kukaan ei ollut viiteentoista vuoteen kajonnut.




Rakas Saima!


Kunpa voisin nähdä sinut nyt, sillä sinusta on varmasti kasvanut ihmeellinen nuori nainen. Muista, että isäsi ja minä olemme sinusta valtavan ylpeitä, aina.
Oletkohan yhtä omapäinen kuin kolmevuotiaana? Ehkä omapäisyytesi on kypsynyt periksiantamattomuudeksi, sellaiseksi, mitä elämässä tarvitaan.
Tiedän, että monet sanovat, etten minä voittanut periksiantamattomuudellani kuin tuskaa, mutta he eivät tajua yhtään mitään. Minä sain isäsi ja sinut ja John-sedän ja Bela-sedän – mutta ennen kaikkea isäsi ja sinut. Sen onnen puolesta olisin kernaasti ollut vielä kymmenen kertaa periksiantamattomampi, omapäisempi ja kovapäisempi.
Niin, että ole sinäkin. Ole hankala isällesi, kiduta Johnia ja Belaa mitä epäsopivimmilla ihastuksilla. Olet tietenkin jo tehnyt niin ja suudellut varmasti aika montaa poikaa, toisin kuin äitisi, joka sai ensimmäisen hennon suukon vasta täytettyään kahdeksantoista vuotta. Ja muista nauttia jokaisesta hyväilystä ja ihailevasta katseesta, ja ne kädet ja huulet, joita et lähellesi halua, aja muristen pois.
Muistathan, että meidän sylimme on aina sinulle avoin, riippumatta kuinka pahasti maailma on sinua verottanut. Kerrothan isällesi, että rakastan häntä täällä kaikkeuden toisella puolellakin valtavasti.
En ole erityisen hyvä kirjoittamaan tulevaisuudella ja sanani loppuvat, mutta muista, etteivät vanhempien synnit koskaan kuulu lasten kannettaviksi.
Pyydä isääsi suukottelemaan sinut märäksi ja halaamaan sinut ryttyyn minunkin puolestani kahdeksantoistavuotispäiväsi johdosta.

Rakkaudella, äiti.





Kyynelet olivat jo tuhrineet vapisevaa mustetta ja valuivat Saiman poskilla valtoimenaan. Äidin olemuksen tuntu paperilla lämmitti häntä. Oikeastaan John-sedän – joka oli kuollut viime vuonna – mainitseminen oli saanut hänet itkemään. Muutenhan kirje oli täynnä toivoa. Erityisesti äidin viimeinen neuvo oli aiheuttanut hänessä käsivarsia pitkin juoksevia kylmiä väristyksiä. Vanhempien synnit eivät koskaan kuulu lasten kannettaviksi. Saiman sydän puristui rinnassa. Saattoiko olla, että äiti antoi haudan takaa siunauksen hänen uhkarohkealle hankkeelleen. Sille, että sydän tahtoi kurottaa kohti kiellettyä. Ei hän tiennyt tulisiko siitä koskaan edes mitään vakavaa, mutta pelkkä hetkellinen leikkikin olisi isälle raskasta hyväksyä. Saima käänsi poskeaan kovalla pinnalla.

”Äiti, minä en koskaan anna anteeksi Kasparin isän rikoksia – sinun kuolemaasi. Mutta Kasparille minä haluaisin antaa mahdollisuuden.”

Puutarha ja uusikuu olivat sulkeneet hänet rauhoittavaan syleilyyn ja kivikin tuntui lämpimämmältä. Saima tunsi viriävän toiveikkuuden. Kun hän seuraavan kerran tapaisi Kasparin, hän voisi hymyillä pojalle avoimesti. Hän nousi, kuiskasi onnellisia sanoja hiljaisuuteen ja lähti sisään käskeäkseen isää toteuttamaan äidin viimeisimmän toiveen.

I make it a policy not to tell anybody to sit down
               I still encourage everybody else to stand up

                            (Sick of Sittin´ - Christina Aguilera)

                

                
               

Seila

  • sokerihiiri
  • ***
  • Viestejä: 535
Vs: Uusikuu ja särkynyt | S | surua ja toivoa
« Vastaus #1 : 11.02.2021 16:11:10 »
Kommenttikampanjasta päivää!

Tässä olikin surumielinen tunnelma, mutta silti pientä toivon kipinää. Ihanaa että Saiman äiti oli kirjoittanut tyttärelleen kirjeen, jonka saisi avata kahdeksantoistavuotispäivänään. Ei äiti varmasti osannutkaan kirjoittaa tulevaisuudelle sen ihmeempiä, mutta Saima oli selkeästi silti otettu kirjeestä. Mitähän Saiman äidille oli tapahtunut? Lopussa annettiin vihje, että joku olisi tehnyt äidille jotain, aiheuttanut tämän kuoleman. Se jäi kiinnostamaan, vaikka jonkinlaista vihjettä annettiinkin. Se oli kiva, mutta lopussa yhtäkkiä Kasparin mainitseminen tuntui miulle hieman irralliselta, vaikka kiinnittikin huomion ja sai pohdiskelemaan.

Tykkäsin tämän kerrontatyylistä! Oli kivasti sanottu, kuinka Saima muisti äidistään säikeitä ja kuinka äiti oli ollut kalliota uurtava vesipisara. Myös kiva huomio tuo, että Saima oli pukenut shaalin, vaikka ulkona ei ollut kylmä. Saimaa itseään kylmyys varmasti kuritti sisältä päin, kun meni äidin haudalle. Ihanaa että Saiman ei tarvinnut olla yksin haudalla käymisen ja kirjeen lukemisen jälkeen, vaan hän meni hakemaan isältään äitinsä viimeistä toivetta.

Kiitos paljon tästä! :3

ava by Sokerisiipi, bannu by Ingrid