Kirjoittaja Aihe: Räjähtävää näpäystä räyhähengen kanssa (S, Lily/Severus)  (Luettu 229 kertaa)

Rowena

  • ***
  • Viestejä: 708
Nimi: Räjähtävää näpäystä räyhähengen kanssa
Kirjoittaja: Rowena
Ikäraja: S
Paritus: Lily/Severus
Tyylilaji: Romanssi
Yhteenveto: Kaikki pitävät Lily Evansista, jopa räyhähenki.
Kirjoittajan sana: Kirjoitin jouluficin Tylypahkan perustajista ja Riesusta, ja sen jälkeen iski inspiraatio kirjoittaa Riesusta vähän lisääkin.
Tämä menee sataseen (sanalla puoliväli) ja loppusanabooliin (haasteesta saamani lause päättää ficin). 

Hyvää uutta vuotta!





RÄJÄHTÄVÄÄ NÄPÄYSTÄ RÄYHÄHENGEN KANSSA


En voi kuvitella, että yksikään, joka on tavannut hänet, ei pitäisi hänestä… todella rohkea, todella hauska.
– Kuhnusarvio Lilystä Puoliverisessä prinssissä


Vuoden 1976 viimeinen päivä, Tylypahkan kirjastossa:

”Ai paska!” Lily Evans kiljaisi ja heitti savuavat pelikortit käsistään. Hän oli jälleen hävinnyt Riesulle yhden erän räjähtävää näpäystä.

”Täysin turha häviö! Sinun olisi vain pitänyt nostaa lisää kortteja”, Riesu käkätti ja heitti voltin ilmassa. Hänen hattunsa kulkuset kilisivät voitonriemuisesti.

”Sinua on ihan mahdotonta voittaa tässä pelissä”, Lily noitui ja puhalsi sormiinsa. Räjähtävä näpäys todella oli nimensä veroinen.

”Minä olen pelannut tätä peliä sen keksimisestä alkaen”, Riesu sanoi ja heitti kädessään olevat kortit ilmaan. Ne putosivat pitkin lattiaa ja Lilyn syliä, mutta Lily ei välittänyt, hän oli naulinnut hölmistyneen katseensa Riesuun.

”Minä luulin, että räjähtävä näpäys on Salazar Luihuisen kehittämä peli.”

”Niin se onkin. Hän kehitti sen eräänä tavallistakin tylsempänä jouluna. Silloin hän ei ollut vielä ruvennut kehittämään salaisuuksien kammiota”, Riesu sanoi ja käkätti taas.

”Oletko sinä… oletko sinä yli tuhat vuotta vanha?”

”En minä enää pysy laskuissa mukana, mutta suunnilleen. Pelataan vielä yksi erä!” Riesu sanoi ja sukelsi poimimaan lattialle heittämiään kortteja.

”En minä halua, sinä voitat kuitenkin. Mutta voisitko kertoa minulle jotain Tylypahkan perustajista?”

Sillä välin, kun Riesu rallattaa Lilylle varsin tympeää ”Enpäs kerro, enpäs kerro” –lauluaan, on meillä hyvin aikaa pohtia, miksi Lily pelasi räjähtävää näpäystä räyhähengen kanssa vuoden viimeisenä päivänä.

Kaikki oli alkanut kesällä, kun Lilyn isosisko Petunia oli täyttänyt kahdeksantoista. Hän oli saanut äidiltä ja isältä syntymäpäivälahjaksi joulumatkan Pariisiin. Äiti ja isä olivat suunnitelleet, että myös Lily tulisi matkalle mukaan, mutta Petunia oli nostanut asiasta metelin. ”Tuo kummajainen ei pilaa minun syntymäpäivämatkaani”, Petunia oli huutanut ja heittänyt maljakon seinään. Lily oli siinä vaiheessa sanonut, että hän voisi ihan hyvin olla tulematta, vaikka se tarkoittaisikin, että hän joutuisi viettämään joulun joko yksin kotona tai sitten Tylypahkassa. Pitkin hampain vanhemmat olivat suostuneet jälleen yhteen Petunian monista oikuista, mutta Lily oli ollut salaa iloinen siitä, että saisi kokea joulun Tylypahkassa.

Ikävä kyllä kaikki hänen ystävänsä olivat lähteneet jouluksi koteihinsa. Siitä huolimatta joulu Tylypahkassa oli ollut taianomainen. Suuri sali oli koristeltu henkeäsalpaavasti, ruoka oli taivaallista ja Lilyllä oli ollut hauskaa pelatessaan monta erää velhoshakkia Hestia Jonesin, Lilyn ikäisen korpinkynnen, kanssa.

Välipäivät Lily oli viettänyt lukemalla Marlene McKinnonilta joululahjaksi saamaansa Lisko Scamanderin elämäkertaa. Sen lisäksi hän oli vaellellut ympäri linnaa, ja niillä retkillään hän oli törmännyt Riesuun.

Riesu ei ollut koskaan sanottavammin häirinnyt Lilyä. Totta kai sen tekemät kepposet, kuten purukumin änkeminen avaimenreikiin, olivat ärsyttäviä, mutta Lilyn mielestä James Potterin ja Sirius Mustan kepposet olivat vielä typerämpiä. Sitä paitsi kahdestaan Lilyn kanssa ollessaan Riesu oli ihan siedettävä. Toki se rallatteli ärsyttäviä lauluja ja nauroi korvia riipivää nauruaan, mutta ainakin sen kanssa oli mukava pelata velhoshakkia ja räjähtävää näpäystä, vaikka sen räyhähenki aina voittikin.

”Jos lopetit jo laulun, niin voisitko kertoa minulle niistä perustajista?” Lily kysyi ja käkättävä Riesu katosi. Lily huokasi ja pakkasi tavaransa. Hänen räyhähenkikiintiönsä tälle päivälle alkoi olla täynnä. Kun hän oli avaamassa kirjaston ovea, viereisen ikkunan verhot alkoivat heilua. Sitten Riesu lennähti niiden takaa Lilyn ja oven väliin.

”Älä ole niin kiireinen! Kyllä minä voin sinulle jotain kertoa.”

”Hyvä on”, Lily sanoi ja vilkaisi kelloaan. Päivälliseen olisi aikaa vielä puoli tuntia. Lily laski olkalaukkunsa maahan ja istuutui kirjaston kuluneelle sohvalle. Tällä sohvalla hän oli opiskellut ensimmäisestä luokasta alkaen, mutta kirjastossa ei ollut koskaan ollut niin hauskaa kun loma-aikoina, koska tiukka matami Prillikin oli silloin lomalla.

”Mistä aloittaisin… noooo, minä olen tavallaan perustajien luomus. Tiedäthän, räyhähenki syntyy eripurasta. Ja perustajia eripuraisempaa sakkia saa hakea.”

”Riitelivätkö he muustakin kuin jästisyntyisten oikeuksista?” Lily kysyi. Hänestä oli hurjaa keskustella jonkun sellaisen kanssa, joka oli oikeasti tuntenut Rohkelikon, Luihuisen, Korpinkynnen ja Puuskupuhin.

”Kaikesta mahdollisesta ja mahdottomasta! Esimerkiksi Tylypahkan laulusta, siksi sille ei ole säveltä vielä tänäkään päivänä. Ja oi Merlin, mikä riita syntyikään, kun Salazar ja Rowena yrittivät päättää, minne portaat sijoitetaan!”

”Siksikö täällä on liikkuvat portaat?”

”Tismalleen! Ja oletko huomannut, että tyttöjen makuusalin portaat muuttuvat liukumäeksi, jos pojat yrittävät kiivetä niitä? Se oli Rowenan ajatus. Hän halusi vaalia oppilaiden moraalia, vaikka itse vietti öitään Godrickin kanssa aina, kun siihen tuli mahdollisuus”, Riesu sanoi, käkätti ja heitti taas ilmassa voltin.

”Mutta eikö Rohkelikolla ollut vaimo?”

”Olihan nyt toki. Se oli onneton avioliitto, järjestetty sellainen. Tuohon aikaan vanhemmat järjestivät lastensa naimakaupat. Ne olivat hyviä aikoja, ne!”

”Onko Harmaan leidin isä Godrick Rohkelikko?”

”Onko Harmaan leidin isä Godrick Rohkelikko?” Riesu toisti ärsyttävällä äänellä. ”Sinä olet liian utelias. Ihan mukava, mutta liian utelias. Ja nyt minä sain sinusta tarpeekseni.”

Niine hyvineen Riesu lennähti kirjaston verhojen läpi ja katosi. Raskaat samettiverhot heiluivat hetken, ja niiden nostattama pölypilvi sai Lilyn aivastamaan.

Lily nosti laukkunsa olalleen ja lähti kirjastosta. Hänen päänsä oli pyörällä. Uskomatonta, miten paljon Riesu oli nähnyt elämänsä (tai no, ”elämänsä”) aikana. Lilyn mielestä oli kammottavaa ajatella, että jo tuhat vuotta sitten perustajat olivat kinastelleet jästisyntyisten oikeuksista ja että tuo sama keskustelu jatkui taikamaailmassa vielä tänäkin päivänä. Lily toivoi, että viimeistään hänen mahdolliset lapsensa saisivat varttua maailmassa, jossa jästisyntyiset nähtäisiin yhtä arvokkaina kuin puhdasveriset. Sellaiseen maailmaan tuntui tosin olevan vielä paljon matkaa.

Loitsukäytävällä Lily kohtasi pojan, jota oli viime kuukaudet vältellyt parhaansa mukaan. Severus istui ikkunasyvennöksessä lukemassa. Hän ei ollut nähnyt Lilyä, ja hetken Lily harkitsi kääntyvänsä ympäri. Mutta sitten hän päätti, että typerä mykkäkoulu sai vihdoin loppua.

”Mitä sinä luet? Pimeästä taikuudesta otaksun”, Lily sanoi koppavasti, ja Severus pelästyi. Kirja putosi hänen käsistään lattialle. Lisko Scamanderin elämäkerta.

”Ei, en… minä… tämä oli tullut vihdoin kirjastoon”, Severus mumisi ja kumartui nostamaan kirjan. Lily puri huultaan. Hän voisi joko kävellä tiehensä niine hyvineen tai olla entiselle ystävälleen mukava. Lily valitsi jälkimmäisen vaihtoehdon, koska Severus näytti niin surulliselta siinä kengänkärkiään tuijotellessaan.

”Minäkin luen tuota. Se on hyvä.”

Ilahtuneena Severus nosti katseensa.

”Niin on. Luin juuri Iseeviot-peilistä. Hurjan kiinnostavaa! En tiennyt, että Liskon vaimo tuli melkein hulluksi katsottuaan peiliin sisarensa kuoleman jälkeen.”

”Ja Lisko näki peilissä vain taikaotuksia”, Lily hymyili. Hän oli lukenut eilen juuri saman luvun.

”Niinpä.”

”Minä en tiennyt, että sinä olet joulun Tylypahkassa. Minä en ole nähnyt sinua suuressa salissa”, Lily sanoi.

”Mitä sairastuin juuri ennen joulua. Korkea kuume vei minut viikoksi sairaalasiipeen. Mutta nyt voin jo hyvin.”

”Hyvä kuulla. Minä jäin tänne jouluksi, koska äiti, isä ja Petunia ovat Pariisissa.”

”Evätkö ne ottaneet sinua mukaan?”

”Tiedäthän sinä Petunian”, Lily sanoi ja irvisti. Severus irvisti takaisin. Hetken kaikki oli niin kuin ennenkin, mutta se hetki meni nopeasti ohi. Yhdessä humauksessa Lily muisti jälleen, miten Severus oli nimittänyt häntä kuraveriseksi.

”Minä taidan käydä makuusalissa vielä ennen päivällistä. Hyvää uutta vuotta”, Lily sanoi ja kääntyi ympäri enää Severukseen katsomatta. Kuitenkin jo muutaman askeleen jälkeen hän kuuli Severuksen askeleet vasten kivilattiaa, ja lopulta Severus tarttui hänen käsivarteensa ja käänsi hänet ympäri.

”Tämä on ihan typerää, Lily. Minä olen niin pahoillani siitä, että nimitin sinua sillä kamalalla nimellä. Ei minun olisi pitänyt. Minä olen katunut sitä ihan jokaisena päivänä sen jälkeen. Ja olen pyytänyt sinulta anteeksi monta kertaa, enkä enää tiedä, mitä muuta voisin tehdä.”

Severuksen silmät olivat niin tuskaiset, että Lilyyn teki kipeää. Mutta kipeää oli tehnyt myös pojan nimittely. Lily oli jo aikeissa riuhtaista itsensä irti Severuksen otteesta, mutta sitten hänen mieleensä juolahtivat perustajat. Perustajat olivat riidelleet niin paljon, että heidän eripurastaan oli syntynyt räyhähenki, niin myrkyllistä vihamielisyys oli. Eikä Lily halunnut vihata Severusta, eikä hän oikeasti koskaan ollut poikaa vihannut, mutta oli niin vaikeaa antaa anteeksi jollekin, josta piti ja joka oli loukannut verisesti. Mutta ehkä Lily pystyisi tulemaan puoliväliin vastaan. Ehkä hän voisi antaa Severukselle vielä yhden mahdollisuuden.

”Hyvä on. Mutta jos vielä kerran kutsut minua tai ketään muutakaan sillä nimellä…”

”En kutsu”, Severus sanoi kiihkeästi ja puristi Lilyn käsivartta niin kovaa, että se teki melkein kipeää.

Lily oli aikeissa ehdottaa, että he voisivat mennä keskiyöllä ulos tekemään uudenvuodentaikoja sovinnon sinetiksi, mutta Severuksella oli toisenlainen sinetöinti mielessään. Hän vetäisi Lilyn itseään vasten ja painoi huulensa Lilyn omia vasten niin voimalla, että heidän hampaansa kolahtivat yhteen. Severus naurahti pahoittelevasti vasten Lilyn huulia ja suuteli sitten niin ahneesti, että Lily tunsi varpaittensa kipristyvän.

Lily mietti, että tämä ei tulisi päättymään hyvin, että hän saisi lopulta näpeilleen vielä kipeämmin kuin pelatessaan räjähtävää näpäystä räyhähengen kanssa. Mutta siitä huolimatta Lily kietoi kätensä Severuksen ympärille ja veti pojan tiukemmin itseään vasten. Lily oli kuulevinaan jostain Riesun käkätystä, mutta se unohtui, kun Severus nosti kätensä hänen niskaansa.

Ulkona oli alkanut sataa lunta, ja verhot liikkuivat ikkunoissa ilman tuulenvirettäkään.

hiddenben

  • Yksinpurjehtija
  • ***
  • Viestejä: 1 566
Mikä ihana lopetus tälle vuodelle! Tämä oli aivan ihana ficci ja jatkoi jotenkin täydellisesti tuota Jättiläiskalmarin uniota sekä Preussinsinisiä sukkia (jonka luin, mutta joka jäi kommentoimatta, mutta sanottakoon tässä, että nautin siitä hurjasti! Todella oivallinen ja ihanasti canonia täydentävä teksti :) ) - olen siis toisin sanoen hyvässä Rowena-flowssa tällä hetkellä :D

Riesu on kyllä huikea hahmo ja tämä taitaa olla ensimmäinen ficci, jossa hän on oikeasti päähenkilönä. Pidän siitä, että Riesullakin on jonkinlaisia inhimillisiä piirteitä jäljellä, vaikka hän rasittava onkin. Tarina alkaa lennokkaasti ja on hauska saada kuulla räyhähengelle hieman taustaa, olen siitä nimittäin yhtä innoissani kuin Lily! Hauskasti tässä tulee esiin Tylypahkan juoruja sekä sen perustamiseen liittyviä pieniä vihjeitä, joista pidän kovasti. Samalla tässä on mukana vakavampiakin teemoja kuten tuo jästisyntyisten kohtelu ja Lilyn toive muutokselle tulevaisuudessa, sekä tuo vihanpito ja anteeksi antaminen. Vakava ja suloinen ystävyys ja rakkaus ovat tässä juuri uudelle vuodelle sopivalla tavalla tasapainossa :)

Tässä ficissä toimii myös todella hyvin tuo, että kertoja ikään kuin puhuttelee lukijaa, että on olemassa "me". Siihen olisi melkein voinut palata useamminkin tarinassa sillä se toi tähän ihanaa tarinallisuutta, jota ficeissä harvoin näkee :) Lopussa Severuksen ilmestyminen mukaan kuvaan oli ehkä ensin hieman hämäävä, sillä olin niin innoissani Riesusta, mutta samalla se toi tähän lämpimän lisäsävyn, kun kaksikko solmi rauhan ja vieläpä noin ihanalla tavalla! Ja ilman Riesua ei olisi syntynyt sovintoa, joten siinäkin mielessä oli hyvä, että Severus pääsi mukaan ;)

Mutta tosiaan, ihastuttava ja hymyilyttävä ficci! Suuri kiitos tästä :)

between the sea
and the dream of the sea

Larjus

  • Ю́рьевна
  • ***
  • Viestejä: 2 759
  • En kaipaa teksteihini parannusehdotuksia tms.
    • twitter
Mulla on niin paljon jäsentymättömiä ajatuksia tästä, etten oikein tiedä, mistä aloittaa :D Kaiken kaikkiaan tämä oli kiva kokonaisuus. Harvoin pääsee näkemään Riesua näinkin isossa osassa ficissä, ja jotenkin symppis ajatus, että hän pelaa pelejä koululaisten kanssa. Piti kyllä tsekata tossa alkupuolella alkutiedot uudestaan, että olin lukevinani tämän olevan Lily/Severus-romanssia, oliko niin oikeasti ;D Siinä heräs kyllä hyvin uteliaisuus, että miten Riesun kanssa pelaamisesta päästään romanssiin. Eka ajatus oli ainakin mulla, että miten ne toisiinsa liittyy, miten ne edes on samassa ficissä, mutta olit saanut nidottua ne toimivalla tavalla yhteen. Tuli myös ihan arki mieleen, että joskus asiat voivat olla sinällään erillisiä, vaikka olisivatkin osa samaa jatkumoa.

Jättiläiskalmarin unionissa oli jo vähän viittausta Riesun alkuperään, ja musta oli kiva, että siihen palattiin :) Riesu on aika jänskä tapaus, ja onhan se oikeastikin hurjaa ajatella, että Tylypahkassa on joku, joka on ollut siellä oikeastaan alusta saakka. Soma ajatus, että Riesu kertoo Lilylle jotain perustajista ja muutenkin tekee muutakin kuin kiusaa. Osaa hän olla aika kivakin halutessaan. Mielenkiintoisia juorunpoikasiakin hänellä oli kertoa, vaikka osa jäikin vähän auki... Tässähän herää omakin uteliaisuus :D

Tuosta tarinan "toisesta puoliskosta" tuli myös hyvä mieli. Ihanaa että Lily ja Severus saivat setvittyä välirikkoaan ja päästiin vähän sen romanssin pariin :3 Lilyn ajatukset tulevasta eivät lupaa mitään hyvää ja kaunista, mutta onneksi edes tuo hetki on kaunis ja tunnelmallinen. Siihen on hyvä unohtua ja olla välittämästä siitä, mitä tulevaisuus ehkä tuo tullessaan.

hiddenbenin tavoin minäkin pidin tuosta lukijaa puhuttelevasta kertojasta, vaikka aluksi vähän hämmennyinkin siitä :D Ihan vain sen takia, kun sitä tulee niin harvoin ficeissä vastaan, koska se toimi ja oli ihan hauska lisä tähän kokonaisuuteen :3

Жүрегім сені таңдады.

Rowena

  • ***
  • Viestejä: 708
Hiddenben, Rowena-flow :D :D. Hauskaa, että tämä (ja Jättiläiskalmarin unioni ja Preussinsiniset villasukat) piristivät sun viime vuoden viimeisiä päiviä :). En ollut ennen sun kommenttia tajunnutkaan, miten paljon nämä kolme tekstiä liittyvät yhteen. Tai siis unionin ja tämän yhteyden kyllä ymmärsin, koska kirjoitin ne niin lyhyen ajan sisällä, mutta tosiaan en ollut muistanut, että vuosia vanhassa villasukissa puhutaan myöskin Liskon elämäkerrasta ja Iseeviot-peilistä.

Hyvä pointti tuo, että lukijan puhuttelua olisi voinut käyttää tekstissä enemmänkin. Mietin sitä itsekin, tuo yksinäinen puhuttelu tuolla vähän särähtää omaankin silmään.

Kiitos kommentista <3.


Larjus,
Lainaus
Tuli myös ihan arki mieleen, että joskus asiat voivat olla sinällään erillisiä, vaikka olisivatkin osa samaa jatkumoa.
Tämä oli musta tarkkanäköinen nosto! Musta on aina tosi kiinnostavaa miettiä, että miten toisella tavalla asiat voisivat mennä, jos hahmo tekisi jonkin toisen (näennäisen yhdentekevän) ratkaisun. Esimerkiksi jos Lily olisi tässä päättänyt jäädä kirjastoon eikä sitten olisi tavannut Severusta ollenkaan.

Kiitos kommentista <3.



Toivottavasti teillä on vuosi alkanut hyvin!