Kirjoittaja Aihe: Iltalenkillä [ S, Sirius/Tonks, fluffy ]  (Luettu 1429 kertaa)

rimpsessakerpeera

  • ***
  • Viestejä: 1 185
  • porngoddess since 2005
Iltalenkillä [ S, Sirius/Tonks, fluffy ]
« : 29.08.2017 14:22:21 »
Otsikko: Iltalenkillä
Kirjoittaja: kukapa muukaan kuin itse rimpsessa
Oikolukija: Popka <3
Ikäraja: S
Paritus: Sirius/Tonks
Tyylilaji: fluff
Vastuuvapautus: J. K. Rowling omistaa hahmot, minä vaan vähän leikin.
K/H: Satasiin osallistuu sanalla 54. Ilma.

Iltalenkillä

Kalmanhanaukion asukit olivat jo usea vuosikymmen sitten tottuneet siihen pieneen eriskummallisuuteen, että talojen yksitoista ja kolmetoista välistä puuttui kokonaan numero kaksitoista. Kukaan ei tiennyt siihen tarkkaa syytä, mutta urbaaneja legendoja ja villejä arvauksia oli leijaillut mysteerin ympärillä kuin Einsteinin aivojen katoamisen yhteydessä konsanaan. Milloin oli ehdotettu, että talojen rakentajat kuvittelivat numeron kaksitoista olevan jotenkin kirottu, milloin että taloja numeroitaessa kaksitoista oli vain vahingossa jäänyt välistä, kun työmiehet olivat menneet ruokatunnille ja unohtaneet missä numerossa olivat menossa. Olivatpa jotkin heitelleet niinkin tuulesta temmattuja ehdotuksia, että numero kaksitoista olisi hyvinkin olemassa, mutta jossain rinnakkaisessa ulottuvuudessa. Moisen päähänpistoksen ehdottajille tosin aina vain puisteltiin päätä ja katseltiin säälivästi. Mutta jos totuus olisi paljastunut, katseet olisivat kenties olleet jotakin vallan muuta.
   
Todellisuudessa nimittäin Kalmanhanaukio kaksitoista oli hyvinkin olemassa ja se sattui juuri sinä syksynä toimimaan erään turhaan tuomitun vankikarkurin asuinpaikkana, jälleen kerran, sekä salaisen seuran päämajana. Itse asiassa juuri sinä keskisyksyisenä iltana ulkopuolisille näkymättömäksi noidutussa talossa ei ollut paikalla ketään muita kuin etsintäkuulutettu mies ja hänen jonkin sortin sukulaisnaisensa, joka piti seuraa miehelle.

Mikäli joku olisi ollut katselemassa, olisi hän saattanut huomata, että yhtäkkiä vielä hetki sitten tyhjyyttään kailottaneelle piha-aukiolle oli juuri ilmestynyt mustaa koiraa taluttava pikku tyttö. Lapsi oli pienikokoinen ja ikää hänellä oli arviolta kahdeksan vuotta. Koiran suuri koko loi kummallisen kontrastin tytön hennolle rakenteelle, mutta siitä huolimatta koira jolkotteli tyytyväisenä ja tottelevaisena liean päässä tämän rinnalla. Näyssä ei sinällään ollut mitään erityistä, mutta tarkkasilmäisimmät tarkkailijat olisivat saattaneet huomata, että parivaljakko näytti ilmestyneen kuin tyhjästä.

Lyhyehkön kävelymatkan päässä Kalmanhanaukiosta sijaitsi viihtyisä puisto nurmikenttineen ja metsikköineen. Sinne iltalenkkeilevä kaksikkokin suuntasi varmoin askelin. Puiston maille päästyään tyttö irrotti hihnan koiran kaulapannasta ja päästi sen kirmailemaan vapaana. Itse hän istahti penkille katselemaan hymyillen eläimen iloittelua.

Aikansa säntäiltyään koira palasi omistajattarensa luokse ja häntäänsä iloisesti heiluttaen kinusi tämän mukaansa. Tyttö taputti koiran suurta päätä ja seurasi tätä puiden lomaan. Edellä harhaillut eläin kääntyi yllättäen ja loikkasi tytön päälle varoittamatta. Yhdessä he kaatuivat pudonneiden lehtien peittämälle metsäpolulle märkien lehtien kastellessa lapsen takin selkämyksen.

”Sinun kannattaisi hioa vielä tuota suutelutaktiikkaasi”, tyttö kikatti koiran nuollessa hänen kasvojaan. Muutaman lipaisun jälkeen nuolaisut muuttuivat suudelmiksi, kun koira muuttui mieheksi.
”Mitä sinä teet?” naiseksi yhtäkkiä varttunut tyttö tivasi.
”Lupasit pysyä koirana lenkin ajan!”
”Ja sinä valeasussasi. Mutta älä hätäile, ei täällä ole ketään näkemässä”, Sirius tyynnytteli allaan makaavaa Tonksia ja yritti jatkaa tämän suutelua huolimatta siitä, että Tonksin suu räpätti taukoamatta.
”Voi olla, mutta tämä on silti vaarallista. Nyt muutut takaisin koiraksi ja me palaamme kotiin. Tiesin, ettei minun olisi pitänyt suostua tähän!”

Pariskunta oli käynyt pitkän ja turhauttavan väittelyn, kun Sirius oli jälleen kerran esittänyt toiveen päästä haukkaamaan raitista ilmaa. Hän oli vedonnut jälleen kerran kaikkiin suosikkisyihinsä, kuten siihen miten hän ei ollut paennut vankilasta vain joutuakseen jälleen vangiksi lapsuudenkotiinsa. Taivuteltuaan Tonksia tarpeeksi suudelmilla ja hyväilyillä sekä järjellisillä perusteluilla, oli nainen loppujen lopuksi suostunut myöntymään lyhyeen iltalenkkiin. Niinpä he muuntuivat valehenkilöllisyyksiinsä ja pujahtivat ulos Kalmanhanaukio yhdentoista ja kolmentoista välistä tihkuttavaan syyssateeseen.

Mutta nyt Tonks katui päätöstään. Eihän hän tietenkään mikään lapsenvahti ollut, olihan Sirius jo aikuinen mies, mutta Dumbledore oli luottanut häneen ja siihen, että Sirius olisi kuunnellut häntä ja pysytellyt poissa hankaluuksista. Vaara ei uhannut miestä vain velhomaailman puolelta vaan myös jästien taholta, sillä tämä oli edelleen etsintäkuulutettuna murhista, joihin hän ei ollut syyllinen, sekä vankilapaosta. Mutta mitäpä muutakaan Tonks olisi voinut tehdä kuin suostua rakastamansa miehen toiveeseen, etenkin kun tämän suostuttelumenetelmät olivat niin toimivia. Eikä hän kuitenkaan olisi voinut miestä estellä, jos tämä olisi päättänyt joka tapauksessa lähteä.

”Ollaan tässä vielä hetki. Ei kukaan tänne tule. Ei täällä käynyt ketään silloinkaan, kun asuin täällä lapsena. Tämä metsikkö oli silloin yksi pakopaikoistani.” Mies näytti vaipuvan jonnekin muistojensa syövereihin, minne Tonks ei häntä voinut seurata.
”Siitä on jo pitkä aika. Ajat ovat muuttuneet”, nainen sanoi silittäen tihutuksesta kostuneita hiuksia.
”Niin kuin sinäkin, Dora. Eivätkö ne Vauhkomielen kertomat tarinat sinusta olleetkaan totta?” Hymy pujahti jälleen miehen huulille kun tämä suukotti allaan makaavaa naista.
”Riippuu aivan siitä, mitä tarinoita hän on kertonut”, Tonks mutisi toisen huulia vasten.
”Niissä tarinoissa neiti Nymphadora Tonks oli aina aivan liian utelias ja uhkarohkea säntäillessään työtehtävissä lähes ajattelematta kohteen kimppuun. Mihin se uskaliaisuus nyt on kadonnut?”
”Huoleen sinua kohtaan.”
”Minä olen jo iso poika, Nymph.”
”Jep, melkein ikäloppu.”
”Mutta onneksi sinä satut pitämään kypsästä lihasta.”

Sirius suuteli rakastaan vielä kertaalleen ennen kuin nousi ylös ja muuttui jälleen koiraksi, joka loikki pakoon emäntäänsä. Nauraen Tonks muunsi itsensä takaisin kahdeksanvuotiaaksi pikkutytöksi ja hilpaisi Siriuksen perään. Kuka nyt moiselle hassuttelijalle olisi voinut kaunaa kantaa?
« Viimeksi muokattu: 01.02.2021 21:17:13 kirjoittanut rimpsessakerpeera »
Nämä ihmiset kanssasi kulkee
läpi vuosien taivaltaa
Ja sydämees jää hehkumaan

Fairy tale

  • ***
  • Viestejä: 2 246
Vs: Iltalenkillä [ S, Sirius/Tonks, fluffy ]
« Vastaus #1 : 02.03.2018 22:12:27 »
Tämäpä oli mukavaa luettavaa. Jotenkin tykkään näistä kahdesta tykästyneenä toisiinsa, siitä ei puutu koirankuonolaisuutta ja kepposta, kuten tässäkin sain huomata. Salaperäinen osoite josta kummallinen kaksikko ilmaantuu iltalenkille. Oli kiva lukea mainintaa enemmän Kalmanhanaukio 12:n herättämästä kummastuksesta. Mainitsit tosiaan tuon syksyn ja sait mielikuuvini nousemaan sellaisen sateen jälkeisen märän kelin ja maahan pudonneita vaahteranlehtiä jotka tuoksuvat maalle.

Sirius koiranhahmoisena Anturajalkana on niin hellyttävä. Kukapa ei nauttisi vapaudessa kirmaamisesa, kun on joutunut vähän kuin ojasta allikkoon ja piileskelemään omassa kotonaan. Tässä oli mukava ripaus fluffia ja parille sopivaa kujeilua.

Kiitos tästä.

rimpsessakerpeera

  • ***
  • Viestejä: 1 185
  • porngoddess since 2005
Vs: Iltalenkillä [ S, Sirius/Tonks, fluffy ]
« Vastaus #2 : 01.02.2021 21:21:00 »
Fairy tale:
Koirankuonolaisuus on kyllä ihana sana! Musta on aina ihana kuulla, millaisia mielikuvia tekstini lukijoissa herättää. Niistä saattaa välillä saada itsekin ihan erilaista näkökulmaa omiin teksteihinsä. Kiitos kommentista!<3
Nämä ihmiset kanssasi kulkee
läpi vuosien taivaltaa
Ja sydämees jää hehkumaan