Kirjoittaja Aihe: Ja oisin sulle se ihminen (S • Hertta/Toivo • romantiikka)  (Luettu 372 kertaa)

Felia

  • ***
  • Viestejä: 1 211
  • jokainen päivä on sun arvoinen
Ja oisin sulle se ihminen

(S • Hertta/Toivo • romantiikka • 645 sanaa)


A/N: No niin, pitkästä aikaa ihan kunnon tekstiä! Pituuttakin tälle kertyi mukavasti, kun idea oli jo tovin saanut muotoutua päässäni. Pikkuhiljaa sitä alkaa ehkä taas kirjoittaminen luonnistua. Toivottavasti pidätte ja kommentit lämmittävät aina mieltä ja sydäntä. :)

Tämä teksti osallistuu haasteisiin Finfanfun1000 sanalla 29. Maanantai sekä Ime kappale tyhjiin Mikko Harjun Taikavoimia -biisillä.






Maanantai – tuo viikon inhottavin päivä.

Hertta kirosi mielessään viilettäessään kohti pomonsa työhuonetta iso paperipino käsissään. Muiden työntekijöiden puhe kuulosti hänen korviinsa epämääräiseltä kohinalta, kuin huonosti kuuluvalta radiokanavalta, joka sekoittui hänen korkokenkiensä kiivaaseen kopinaan. Kun hän lopulta saapui pomonsa työhuoneen ovelle, hän ei edes vaivautunut koputtamaan vaan meni suoraan sisään, käveli pomonsa työpöydän luo ja pudotti paperit voimalla tämän eteen.

Hänen pomonsa – vanhempi nainen, hieman nyrpeä – vilkaisi ensin papereita ja nosti sitten katseensa Herttaan.

”Mitä nämä ovat?” hän kysyi, äänensävy kyllästyneenä.
”Uusia sopimuksia, jotka vaativat sun allekirjoitustasi,” Hertta vastasi. Hänen pomonsa nyökkäsi hitaasti ja siirsi sitten sopimuspinon syrjempään.

”Mulla alkaa palaveri 15 minuutin kuluttua. Hoidan sopimukset sen jälkeen.”
”Hienoa,” Hertta sanoi ja yritti väläyttää pomolleen edes jollain tasolla ystävällisen hymyn ennen kuin poistuu tämän työhuoneesta omien työkiireidensä pariin.


*


Kello lähestyi uhkaavasti neljää ja työt olivat vielä kesken, juuri niin kuin Hertta oli odottanutkin niiden olevan. Hän oli tehnyt parhaansa saadakseen hoidettua tärkeimmät puhelut ja paperihommat alta pois, mutta työntekijäkapasiteetin vajauden ja muutaman yllättävän lisähomman myötä suunniteltu aikataulu oli pettänyt ja nyt hän joutuisi vielä jäämään ylitöihin.

Helvetin maanantai.

Hertta huokaisi syvään ja hautasi kasvonsa hetkeksi käsiinsä. Hän ei voinut ymmärtää, miten kauhea kaaos yhden pomon vaihtumisesta oli seurannut. Tilanteen päivittely ei kuitenkaan auttanut eivätkä tekemättömät työt muuttuisi tehdyiksi sormia napsauttamalla – niinpä hän uuden huokauksen myötä otti esille paperit, jotka hänen pitäisi tarkistaa ja alkoi käydä niitä läpi.


*


Heti, kun ulko-ovi kolahti kiinni Hertan takana, hän nojautui eteisen seinää vasten ja sulki hetkeksi silmänsä. Kello oli jo lähemmäs kuusi illalla ja Hertan vatsa kurni siihen malliin, että hänen olisi saatava ruokaa mahdollisimman pian. Hän avasi silmänsä ja potkaisi korkokenkänsä pois jaloistaan ja avasi välioven.

”Olen kotona”, hän huikkasi ja pian Toivo käveli keittiöstä hänen luokseen lämpimästä hymyillen.

”Iltaa, rakas”, Toivo sanoi kiertäessään kätensä Hertan ympärille ja painaessaan pienen suukon hänen poskelleen. Hertta hymisi vastatervehdykseksi ja mutisi kauheasta nälästään, joka sai Toivon naurahtamaan.

”Ruoka on valmiina jääkapissa. Mene istumaan olohuoneeseen niin tuon annoksen sulle,” Toivo kehoitti ja alkoi hellästi työntää Herttaa kohti olohuonetta. Hertta laahusti sohvalle hymynkare huulillaan, ja laski laukkunsa lattialle ennen kuin istuutui alas. Tuntui hyvältä olla kotona, varsinkin, kun vastaanotto oli mitä ihanin.

Hetken keittiössä kolistelun jälkeen Toivo tuli olohuoneeseen kantaen lautasta, jossa odotti värikäs salaatti ja perunat lihakastikkeella.

”Oi, näyttää herkulliselta, kiitos”, Hertta sanoi ottaessaan vastaan lautasen ja haarukan ja veitsen.
”Yritin parhaani,” Toivo kohautti olkiaan pienen virneen leikitellessään hänen suupielellään. ”Näytät siltä, että olet viinilasillisen tarpeessa.”

”Todellakin. Koko päivä oli täyttä kaaosta.”
Toivo väläytti Hertalle ymmärtäväisen hymyn ennen kuin poistui huoneesta hakemaan viiniä. Hertan vatsa kurni nyt todenteolla, hän asetti ruokalautasen reisiensä päälle ja otti ensimmäisen maistiaisen ruuasta. Se oli herkullista – Toivo oli oikeasti loistava kokki, vaikka usein vähättelikin ruuanlaittotaitojaan.

Toivo palasi pian huoneeseen kahden viinilasin kanssa, laski toisen pöydälle ja istuutui Hertan viereen. Hertta söi hyvällä ruokahalulla ja kurottautui välillä ottamaan siemauksen viinistään. Heidän välillään vallitsi miellyttävä hiljaisuus sen aikaa, kun Hertta viimeisteli ateriaansa.

”Kiitos, se oli oikein herkullista”, Hertta kehui antaessaan tyhjän lautasen ja välineet Toivolle poskisuudelman kera.
”Sä olit ansainnu kunnon aterian rankan työpäivän jälkeen”, Toivo sanoi ja lämpöaalto hulmahti Hertan rinnassa eikä hän voi estää hymyä kohoamasta huulilleen.
”Sä oot paras.”

Toivo pudisti päätään hymyillen ja nousi sitten ylös viedäkseen tyhjän lautasen pois. Hertta sillä välin siemaili loput viinit lasistaan ja kun Toivo tuli takaisin, hän veti tämän viereensä. Toivo kietoi toisen kätensä Hertan ympärille ja Hertta painoi päänsä miehen olkapäälle syvään huokaisten. Toivon kehosta hohkava lämpö tuntui taivaalliselta ja Hertta tunsi kuinka väsymys alkoi ottaa hänestä valtaa.

Siinä rakkaan vieressä oli niin hyvä, turvallista olla, ja Hertta oli joka päivä kiitollinen siitä, että sai tulla kotiin ja käpertyä iltaisin juuri tuon ihanan miehen kainaloon. Jopa iänikuiset, kauheat maanantait tuntuivat paremmilta, kun vierellä oli joku, joka auttoi keventämään olkapäillä lepäävää taakkaa.

Vaikka heilläkin oli ollut omat alamäkensä, oli silti ollut alusta asti selvää, että heidät oli kuin luodut toisilleen. Pienet asiat, pienet hetket –  jokainen niistä oli ainutlaatuinen, onnellisuuden lähde.
« Viimeksi muokattu: 25.11.2020 15:18:56 kirjoittanut Felia »

hiddenben

  • Yksinpurjehtija
  • ***
  • Viestejä: 1 694
Tulin mielenkiinnolla lukemaan sinulta uutta tekstiä, kun viimeksi lukemani runo jäi niin positiivisena mieleen! :) Tässä oli jälleen toimivaa parisuhdepohdintaa ja jollain tapaa edellisen runon toiveikkuuden ja tämän tarinan suhde alkavat kuin itsestään rakentaa omaa pientä kokonaisuutta siitä, miten parisuhteet ja niissä olevat ihmiset voivat kehittyä eri tavalla ja omiin suuntiinsa.

Tässä oli romantiikan lisäksi mukavasti arkisuutta ja erityisesti tuo alun työtilanne sai miettimään nykytilannetta, kun monia irtisanotaan ja yrityksissä ihmiset vaihtuvat tiiviiseen tahtiin. Siinä käy väkisinkin niin, että tilanteet eskaloituvat ja joutuu jäämään ylitöihin. Silloin tärkeät, rakkaat ihmiset ovat avainasemassa, kuten tässäkin on Toivo, joka on laittanut ruokaa ja tarjoaa hengähdyshetken työn kaaoksesta :)

Muutaman huomautuksen haluaisin tehdä kieliopillisista jutuista. Ne eivät kaada maailmaa, mutta sujuvoittavat lukukokemusta, joten haluan tuoda ne esille :) Alussa sekoittuivat preesens ja imperfekti muutamassa kohtaa, mitkä jäivät hieman sekoittamaan päätä. Esimerkiksi tämä:

Lainaus
”Hienoa,” Hertta sanoi ja yrittää väläyttää pomolleen edes jollain tasolla ystävällisen hymyn ennen kuin poistuu tämän työhuoneesta omien työkiireidensä pariin.

Toinen juttu, mikä hämmensi, oli se, että alussa Hertta ja hänen esimiehensä puhuvat käyttäen minä-sinä-pronomineja, mutta puhuessaan Toivon kanssa pronominit vaihtuivat mä-sä -muotoisiksi. Voi olla, että kyseessä on kahden eri ympäristön vaikutus puheeseen, mutta tässä se kuitenkin hämmensi. Se tuo tekstiin yhtenäisyyttä, kun puhetyyli pysyy samanlaisena - ellei kyseessä ole jokin selkeästi suuri piirre, jolla haluaa tuoda esiin esimerkiksi henkilön persoonallisuutta tai taustaa :)

Mutta! Tämä on lempeä ja lämminhenkinen teksti ja tuo ihanasti esiin arkisuutta. Tuollaistahan elämä on! Työelämän vaikeuksia, kotielämän ihanuuksia ja joskus taas nämä kaksi vaihtavat paikkaa. Nimenomaan tämä

Lainaus
Jopa iänikuiset, kauheat maanantait tuntuivat paremmilta, kun vierellä oli joku, joka auttoi keventämään olkapäillä lepäävää taakkaa.

tiivistää tämän tarinan ytimen. Kiitos tästä tekstistä! :)

between the sea
and the dream of the sea

Felia

  • ***
  • Viestejä: 1 211
  • jokainen päivä on sun arvoinen
hiddenben: Ihanaa, että päädyit tämänkin tekstin pariin. :) Ja ensiksi kiitos noiden aikamuotohäröjen bongauksesta; tarkoitus oli kirjoittaa teksti imperfektissä, mutta jostain syystä muoto eksyi aina preesensiin ja yritin sitten välissä korjailla niitä, mutta näköjään muutama kohta oli päässyt unohtumaan. Tuossa Hertan ja sen esimiehen puheessa halusin luultavasti korostaa sitä virallista työ-asetelmaa, ja siksi käytin minä-sinä -muotoa, mutta se ei tosiaan ollut paras valinta. Noh, virheitä sattuu välillä. Kiitos vielä niiden huomauttamisesta.

Arkisuus on yksi mun suosikki asioista, joista kirjoittaa, ja eritoten työarki voi olla joskus hyvinkin uuvuttavaa, kun tilanteet muuttuvat. Parisuhde voi monesti olla se kantava voima, jonka ansiosta jaksetaan mennä epämiellyttävien / hankalien tuiskujen läpi. Suuret kiitokset ihanasta kommentistasi! ♥

Vuorna

  • tahdonalainen
  • ***
  • Viestejä: 503
Päivää! Arkihetkistä lukeminen on minusta aina yhtä ihanaa, ja jos mukana on myös jonkin sortin romantiikkaa, se on tuplasti kivempaa. Sen takia tämä teksti oli mulle varsinainen lottovoitto!

Tuohon Hertan stressiin oli helppo samaistua. Tunne siitä, että on liikaa lautasella ja hirveä kiire eivät ole kyllä hyväksi kellekään, ja kun ilmeisesti työhyvinvointi kärsii myös nyrpeän pomon seurauksena, ei oo mikään ihme, että kaaosta on. Onneksi kotona kuitenkin odottaa rakastava kumppani, joka on tehnyt hyvää ruokaa ja tuo vielä viinilasinkin käteen. Mistä tuollaisia Toivoja oikein löytää, mulle kans sellainen :D Hertan ja Toivon välistä kohtausta oli kyllä ilo lukea, siitä tuli jotenkin hyvälle tuulelle! Tykkäsin kuitenkin tuosta lopun maininnasta siitä, että Hertalla ja Toivollakin on ollut omat ongelmansa, se lisäsi nätisti realistisuutta tähän tekstiin. Muutenkin tää teksti oli mun mielestä sujuva ja sitä oli ilo lukea.

Tämä oli oikein ihanasti sellainen elämänmakuinen teksti, jossa käsiteltiin ihan ajankohtaista ongelmaa eli työssä jaksamista, mutta myös lisätty kivasti se rakkausaspekti mukaan. Se teki tästä yleisesti tosi sympaattisen ja tunnelmaltaan lämpimän tekstin. Työn ja kodin välillä vuorottelu on sitä arkea parhaimmillaan, ja ainakin minä arkitekstien suurena fanina pidin tästä kovasti. Kiitos paljon tästä tekstistä!
de tes bras, je m'arracherai tout doucement
et c'est la réalité qui m'attend

Felia

  • ***
  • Viestejä: 1 211
  • jokainen päivä on sun arvoinen
Vuorna: Oi että, ihanaa, että eksyit tämän tekstin pariin! Arkiromantiikka on tosiaan ihanaa ja tykkään kirjoittaa arkisista asiosta. Elämään mahtuu paljon kaikkea, ja Hertan stressi on varmasti monille muillekin tuttua. Silloin on hyvä, jos kotona on joku, joka ymmärtää ja auttaa helpottamaan stressiä tavalla tai toisella. Hienoa kuulla, että tämä teksti oli sujuva, ja että tästä löytyi niitä elementtejä, joista pidät. Tuhannet kiitokset sydäntä lämmittävistä sanoista! ♥