Kirjoittaja Aihe: Stranger Things: Ajettiin vahingossa harhaan (tai tahallaan) | S | Will/Mike | kesäinen romanssinalku  (Luettu 1888 kertaa)

Pura

  • demjin
  • ***
  • Viestejä: 1 179
  • brick by brick
Nimi: Ajettiin vahingossa harhaan (tai tahallaan)
Kirjoittaja: Pura
Fandom: Stranger Things
Ikäraja: S
Paritus: Will Byers/Mike Wheeler
Genre: fluff, kesäinen fiilistely, slice of life, romance
Vastuuvapaus: En omista mitään enkä tee tällä rahaa.
Varoitukset: -
Yhteenveto:
“Helvetti”, Mike kiroaa, kun noro päärynäjäätelöä valahtaa sukaakuoren halkeamasta hänen sormilleen. Hän työntää ylipitkäksi kasvaneita mustia kiharoita haalistuneen lippiksen alle ja nostaa sitten oikean kätensä kasvojen eteen. Nuolaisee huolettomasti jäätelönoron suuhunsa. Willin on pakko kääntää katseensa pois.

A/N:
Tämä on juhannustaikaficci Waulishille, jonka toivelistalla oli Will/Mike. Nämä pojat ovat kovin suloisia, ja yhdistettynä toivelistan muihin inspiroiviin juttuihin innostuin kirjoittamaan heistä raapaleita. Toivottavasti pidät! <3
Pojat ovat tässä 15-16-vuotiaita.

Osallistuu myös Spurttiraapale V:n 24. kierrokselle sanoilla jäätelö, nauraa, miten, meri, auringonnousu, aivastaa, tähdet, sekä Ime kappale tyhjiin -haasteeseen, jossa kappaleenani on Olavi Uusivirran Kultaa hiuksissa, josta tekstin nimi tulee.
//edit, anteeksi huonomuistisuuteni, Multifandom IV -haasteeseen myös.



-


Ajettiin vahingossa harhaan (tai tahallaan)

-
I - jäätelö - 100
-

Kaupan seinällä ikivanhan lämpömittarin elohopea kohoaa pitkälti yli hellerajan. Will hymyilee, kun Dustin leyhyttelee paitaansa kuumuutta valittaen, ja Lucas painaa vielä kääreessä olevaa mehujäätelöään otsaansa vasten.

“Helvetti”, Mike kiroaa, kun noro päärynäjäätelöä valahtaa sukaakuoren halkeamasta hänen sormilleen. Hän työntää ylipitkäksi kasvaneita mustia kiharoita haalistuneen lippiksen alle ja nostaa sitten oikean kätensä kasvojen eteen. Nuolaisee huolettomasti jäätelönoron suuhunsa.

Willin on pakko kääntää katseensa pois, ja hän teeskentelee keskittyvänsä täysin omaan vaniljajäätelöönsä, joka sekin uhkaa sulaa. Aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta piinaavan kuumana, ja Will tuntee sulavansa pian itsekin. Mike huokaa onnellisena nauttiessaan jäätelön kylmyydestä, eikä Will voi syyttää kasvojensa punehtumisesta pelkästään aurinkoa.


-
II - nauraa - 100
-

Hän välttää katsomasta Mikeen ja nojaa vain seinään, jonka kalpeankeltainen maali hilseilee hänen paidalleen. Kaupan parkkipaikalla kulkee oudon tasaisesti ruskettuneita naisia melkein kiusallisen lyhyissä hameissa, ja paidattomia nuoria miehiä, joista monella on punaisiksi palaneet olkapäät. Heitä Willin katse seuraa hiukan turhan pitkään, ja vaikka sitä tuskin kukaan näkee hänen aurinkolasiensa takaa, häntä hävettää silti.

“Maa kutsuu Williä”, Mike sanoo hänen viereltään, ja Will säpsähtää rajusti huomatessaan, että toiset ovat jo nousemassa pyöriensä selkään.

“Sori, tämä helle sulattaa aivoni”, hän nauraa ja syö jäätelönsä loppuun muutamalla valtavalla haukkauksella, vaikka kylmyys humahtaakin sillä tavalla hetkeksi päähän. Ehkä se selvittää hiukan hänen ajatuksiaan.


-
III - miten - 150
-

“Mennäänkö uimaan?” Lucas ehdottaa, ja Dustin on heti äänekkäästi ajatuksen kannalla.

“Altaalle?” Mike kysyy, ja Lucas nyökkää.

“Vähän niin kuin lupasin Maxille, että nähtäisiin siellä.”

Miken ilme valahtaa neutraalista kiusaantuneeksi ja vaikeaksi, eikä ole vaikeaa arvata miksi. Jos Max on altaalla, niin on luultavasti Elkin.
“Minä ajattelin mennä illemmalla louhokselle uimaan”, Will pistää väliin pelastaakseen Miken, välittämättä siitä, että oikeastaan ajatus uimisesta vedessä, johon hänen muutama vuosi sitten luultiin hukkuneen, ei ole mitenkään miellyttävä.

“Mahtavaa”, Mike tarttuu oljenkorteen. “Tulen mukaan. Siellä ei ainakaan tarvitse tuijotella aurinkoa ottavia mummoja.”

“Ei kukaan pakota sinua altaallakaan niitä tuijottamaan”, Dustin naljailee, mutta he pääsevät sopuun ja hajoavat porukasta kahdeksi pariksi. Pian Dustin ja Lucas kisaavat jo parkkipaikan reunaa pyörätielle, täyttä vauhtia polkien ihan kuin he kaikki lapsina, mutta Mike odottaa Williä.

“Miten sinä aina tiedät”, Mike jupisee Willin kaivellessa pyöränavaimia taskustaan. Hänen hiuksensa ovat taas valahtaneet kasvoille, mutta niiden takaakin Will näkee hänen hymyilevän.


-
IV - meri - 150
-

Vesi on sameaa, mutta tuntuu ihanan kylmältä kuumaksipaahtunutta ihoa vasten.

“Aiotko vain seisoa siellä?” Mike huikkaa kauempaa. Vain hänen päänsä pistää esiin vedestä, ja likomärät hiukset on työnnetty kasvoilta taaksepäin. Hän ui lähemmäs, ja Will yrittää olla laskematta pisamia, joita aurinko on piirtänyt hänen nenälleen ja poskilleen.

Will huokaa ja terästäytyy, kävelee syvemmälle kunnes vesi yltää yli navan. Hänen tekee mieli peittää laihuutensa ja kalpeanhento rintansa käsillään, mutta se vain vetäisi Mikenkin huomion siihen, että Will ei ole juuri kasvanut enää hetkeen.

“Haluaisin joskus uida meressä”, Will pohtii ääneen ja piirtelee sormillaan kuvioita harmaansinisen veden pintaan. “Se näyttää valokuvissa niin kauniilta.”

Hän on viime aikoina ollut kiinnostunut merestä. Hänen äitinsä on jopa ostanut kehykset muutamalle hänen pastelliliitupiirrokselleen, joita hallitsee taivaan syvä sininen ja meren tuhat eri turkoosinsävyä. Ne roikkuvat olohuoneen seinällä kuin ikkunat toisenlaiseen elämään kaukana Hawkinsista.

“Mennään joskus”, Mike sanoo, ja Will kääntää katseensa häneen aavistuksen verran liian nopeasti.


-
V - auringonnousu - 300
-

Will ei kysy, tarkoittaako Mike heitä kahta vai koko porukkaa, sillä hän ei oikeastaan halua tietää. Heillä on vielä pari vuotta lukiota edessään, mutta sen jälkeen tulevaisuus on epävarma.

"Arveletko jääväsi Hawkinsiin?" hän kysyy. Mike hymähtää epämääräisesti.

"En tiedä. Nykyään en tiedä, mitä huomenna tapahtuu, saati sitten kolmen vuoden päästä." Mike näyttää surumieliseltä, mutta hymyilee Willille kuin haluaisi peittää sen. Will laskeutuu viimein kokonaan veden varaan ja ui hänen luokseen.

"Haluatko puhua siitä?"

Kysymys on epämääräinen, mutta Mike tajuaa kyllä, mitä Will tarkoittaa. Sehän hänellä taitaa jatkuvasti olla mielessä, se hänet tekee apeaksi ja kiusaantuneeksi.

"Mitä puhuttavaa siinä on. Meillä meni viimein lopullisesti poikki. Kai kaikki tiesivät, että se oli tulossa."

Mike on tavallaan oikeassa: hänen ja Elin suhde alkoi pikkulasten ihastuksista ja kesti monta maailmanloppua sekä kaikki teini-iän alun tunnemyrskyt ja kokeilut - ne, joista Willillä ei vielä ole mitään kokemusta, vaikkei hän haluakaan ajatella sitä - mutta rauhanaikaa se ei tuntunut kestävän. Kun heidän ei tarvitse jatkuvasti pelätä henkensä edestä ja pelastaa toisiaan varmalta kuolemalta, El ja Mike ajautuvat torailemaan kuin sisarukset ennemmin kuin pehmoilemaan kuin rakastavaiset.

Will laskee epäröiden kätensä Miken käsivarrelle veden alla.

"Saa se silti sattua", hän sanoo hiljaa. Mike värähtää kosketuksen alla, ehkä kylmästä, ehkä koska näistä asioista puhuminen on vastenmielistä. Hän ei kuitenkaan vetäydy pois vaan hymyilee Willille, ihan pienesti, pelkistä suupielistä. Yksi vedestä villisti kihartuva suortuva tipahtaa kehystämään hänen kasvojaan, ja Will haluaa -

Hän haluaa kaikenlaista. Vetää Miken kaverilliseen karhunhalaukseen, tai nojautua aivan lähelle ja varastaa tämän kauniilta huulilta ensisuudelmansa. Mennä kotiin ja maalata tunteensa paperille tai seinille, kirkkaina auringonnousuina ja uhkaavanraskaina myrskypilvinä.

Hänen sydämensä takoo kylkiluita vasten, mutta hän ei tee noista asioista mitään, valehtelee vain että hänellä on kylmä. Mike tarttuu sanoihin kuin pelastusrenkaaseen, ja he nousevat vedestä. Pukeutuvat vitsaillen jostain turhanpäiväisestä ja polkevat kotiin toverillisessa, vain hiukan latautuneessa hiljaisuudessa.


-
VI - aivastaa - 200
-

Miken pitäisi mennä omaan kotiinsa, mutta jotenkin hän päätyy Willin mukana Byersien talolle, eikä heistä kumpikaan kommentoi asiaa mitenkään. Will vain noutaa kysymättä kaapista ylimääräisen tyynyn ja viltin. Mike ottaa ne kiittämättä vastaan.

Talossa on tähän aikaan kesästä öisinkin tukahduttavan kuuma, eikä Will edes halua ajatella, millaista hänen pienessä huoneessaan olisi, jos siellä nukkuisi yhden ihmisen sijaan kaksi.

Will tuskin tulee koskaan pystymään telttailuun, sillä ajatuskin yön viettämisestä pimeän metsän ääniä paperinohuen telttakankaan läpi kuunnellen nostaa hänen karvansa pystyyn pelosta ja jähmettää hänet paikoilleen. Miken täytyy tuntea samoin, vaikkei hän sitä myönnäkään. Byersin Linnake kantaa sekin aikamoisen lastin ikäviä muistoja, mutta sinne he kuitekin suunnistavat. Se rakennettiin keväällä uudelleen koko porukan voimin, jopa Steve ja Jonathan olivat mukana, ja nyt sen seinät ja katto on tehty kokonaan ihan oikeista laudoista sekalaisten keppien ja oksien sijaan.

Willin äiti häälyy vieressä kun he ryöväävät puolet jääkaapin sisällöstä eväiksi, ja pörröttää heidän kummankin tukkaa heidän lähtiessään ulos pimenevään iltaan. Will väistää irvistäen, mutta Mike antaa Joycen pörrötellä sotkuisia kiharoita puolelta toiselle, ja suo Joycelle jopa hymyntapaisen.

Majassa he levittävät tyynyt ja viltit yhdeksi isoksi pesäksi. Ne pölisevät Willin pöyhiessä niitä, ja hänen aivastuksensa saa Miken nauramaan vedet silmissä. Kuulemma hän aivastaa kuin kissanpentu.


-
VII - tähdet - 300
-

Illan ensimmäiset tähdet syttyvät taivaalle, vaikka se on tuskin muutamaa sävyä tummempi kuin päivällä.

Will istuu majan ovensuussa sylissään lautasellinen paksun maapähkinävoikerroksen peittämiä paahtoleivänpaloja. Hän nakertaa hajamielisesti leivän kulmaa ja katselee Mikea.

“Älä naura”, tämä murahtaa kömpiessään ovensuuhun polvillaan, toisessa kädessä murokulho ja toisessa appelsiinimehutölkki.

“Otit ihan tosissaan sen, että kesälomalla ei ole väliä mihin aikaan päivästä aamupala syödään”, Will naurahtaa. Mike kohauttaa olkaansa ja istahtaa hänen viereensä. Oviaukko on kapea, ja heidän reitensä ja käsivartensa painuvat yhteen. Kummankin iho on hiukan nihkeä, ja ehkä se olisi ällöä, jos kyseessä olisi vaikka Max tai Dustin, mutta nyt se ei haittaa ollenkaan. Will haukkaa leipäänsä peittääkseen sen, ettei yhtäkkiä tunne osaavansa puhua enää lainkaan.

Mike mutustaa muroja hänen vierellään ja katselee metsään, etsii lintuja, joiden laulu kuuluu heidän luokseen selkeästi, vaikka niitä ei näy.

“Kiitti tästä”, hän sanoo suu täynnä. Will hymyilee.

“Kiittäisit äitiä.”

“Kiitin jo”, Mike kuittaa, ja jatkaa jotenkin tuskastuneeseen sävyyn, “enkä tarkoita ruokaa.”

“Ai?” Willillä on aavistus siitä, mitä Mike tarkoittaa, mutta Mike on tänään puhunut vähän tavallista enemmän. Will haluaa kuulla, jos tällä on vielä jotakin muuta sanottavaa.

“Kiitos, että olet minun kanssani niin kuin aina ennenkin etkä… yritä suostutella minua yrittämään uudestaan. Elin kanssa.”

Will laskee päänsä hetkeksi Miken hartialle, ihan vain kevyesti ja nopeasti. “En taida ansaita mitään kiitoksia siitä.”

“Miten niin? Olet ollut koko tämän jupakan ajan enemmän ystäväni kuin muut.”

Ehkä Willin pitäisi taas ottaa sovittelijan rooli ja puolustella porukan muita jäseniä, selittää heidän vain haluavan ryhmädynamiikan pysyvän samanlaisena kuin se on viimevuosina ollut, haluavan vain Elin ja Miken olevan onnellisia. Tottahan se on, samoin kuin se, että Willin motiivit eivät ole ollenkaan yhtä puhtaat.

“Ihan oikeasti, olen vain ollut iloinen siitä, että olen tavallaan… saanut sinut takaisin”, hän puoliksi kuiskaa, tuntien punan leviävän kasvoilleen. Hänen vierellään Mike jähmettyy ja kääntyy katsomaan häntä.


-
VIII - 100
-

“Olet paras ystäväni”, Will sanoo hiljaa, kuin paljastaisi suuren salaisuuden. Virallisesti heidän porukassaan kaikki ovat parhaita ystäviä. Totta se silti on: hänelle Mike on aina ollut muita edellä, muutaman askelman korkeammalla. Jo silloin, kun Will ei vielä osannut eritellä sisällään vellovasta lämpimästä tunteesta muuta kuin ystävyyttä. Silloin, kun hän ei kunnolla vielä edes tiennyt, että pojatkin saattavat ihastua toisiin poikiin.

Kuvitteleeko hän vain, vai näyttääkö Mike jotenkin pettyneeltä?

“Samoin”, tämä sanoo hiljaa, jotenkin käheästi, ja hörppää appelsiinimehua äänekkäästi suoraan purkista, vaikka heillä on mukana lasejakin. Will huokaisee ja pudistaa päätään; on juuri hänen tuuriaan pitää sellaisesta sotkuisesta katastrofista kuin Mike.


-
IX - 250
-

“Ja muutenkin”, Will jatkaa yllättäen, jonkinlaisen hullunrohkeuden valtaamana. “Olin aina kamalan kateellinen Elille.”

Mike vetää mehua väärään kurkkuun ja yskähtää, kääntyen taas katsomaan Williä silmiin. Jollei hän olisi aivan naurettavan peloissaan odottaessaan Miken reaktiota, hänen mielensä täyttyisi varmasti nytkin runollisen hempeistä ajatuksista noita suklaanruskeita koiranpentusilmiä koskien. Will puree huultaan ja odottaa; ainakaan Mike ei ole alkanut huutaa tai kompuroinut ulos majasta. Ainakaan hän ei ole kutsunut Williä miksikään niistä kamalista sanoista, joilla häntä on aina koulussa haukuttu, eikä hän ole lyönyt.

“Saat potkaista jos tulkitsen kaiken nyt ihan väärin”, Mike sanoo niin hiljaa ja niin nopeasti, että sanat puuroutuvat sotkuksi, josta on vaikeaa saada selvää. Will ei ehdi kunnolla käsittää niitä, ennen kuin Mike laskee mehun ja murokulhon käsistään, ja sitten hänen kätensä kupertuvat Willin kasvojen sivuille melkein kivuliaan hellästi. Peukalo pyyhkäisee hänen poskipäätään kevyesti, ja sitten Mike on aivan lähellä, niin lähellä että tämän pisamat ja pitkät, mustat silmäripset sumentuvat Willin silmissä. Pehmeät huulet painuvat hänen omilleen, ja Will vetää terävästi henkeä ennen kuin sulkee silmänsä ja uppoaa suudelmaan.

Se on pehmeämpi kuin hän odottaa. Hitaampi. Mike maistuu appelsiinimehulta ja tuoksuu aurinkorasvalta ja louhoksen vedeltä, Will ehtii ajatella, ja sitten tunteet vievät hänet mennessään valtavana hyökynä ja hän sulaa Mikea vasten.

Mike pitelee häntä hellästi ja huokaisee Willin viimein vastatessa haparoivasti suudelmaan. Huulien liike muuttuu nopeasti vähän luontevammaksi, ja Will värähtää Miken kielen koskettaessa hänen alahuultaan. Hänen kätensä tärisevät ja nousevat pitelemään Miken ranteita ja sitten seikkailevat arasti tämän olkapäille ja siitä niskaan, niiden ihanien, liian pitkien kiharoiden sekaan.


-
X - 350
-

He istuvat siinä pitkään, ja Will menettää ajantajunsa täysin. Kun he viimein erkanevat hengittääkseen paremmin, hän kohtaa Miken tumman katseen niin läheltä, että se saa hänet punastumaan. Miken tukka on sekaisin, Will on sotkenut sen, ja Miken huulet ovat punaiset ja kiiltävät koska Will on suudellut niitä. Hänen suustaan pääsee epämääräinen ininä, johon tiivistyy kaikki hänen tuntemansa hämmennys ja huimaus.

Miken kädet siirtyivät jossain vaiheessa hänen kaulalleen ja olkavarrelleen, ja niistä kohdin Mike pitää edelleen kiinni. Ote on luja ja lämmin, ja se rauhoittaa Williä.

“En tainnut tulkita väärin”, Mike naurahtaa, ja äänessä on ihmetystä ja iloa, joita Will ei olisi koskaan osannut odottaa.

“No et”, hän kuiskaa takaisin, sillä hänen äänensä tuntuu karanneen jonnekin kaiken järkevän ajattelun ja kehonhallinnan mukana. Hänestä tuntuu, että jos Mike päästäisi nyt irti, hän valahtaisi maahan aivan heikkona ja vetelänä. “Olen odottanut, milloin huomaisit.”

“Pitkäänkin?”

“Kiusallisen pitkään”, Will myöntää ja laskee katseensa Miken huuliin, jottei hänen tarvitse kohdata tämän silmiä.

“Et sanonut mitään”, Mike valittaa. Huulet mutristuvat tyytymättömästi, eikä Will voi itselleen mitään; hänen on pakko nojautua muutama senttimetri eteenpäin ja varastaa pikkuinen suukko.

“Miksi olisin sanonut? Olit samalla tavalla kiusallinen ja outo tyttöjen kanssa niin kuin kaikki muutkin, ja sitten oli El.”

Mike äännähtää ymmärtävästi, ehkä hiukan surumielisestikin.

“Nyt olen ollut kiusallinen ja outo sinun kanssasi, etkö ole huomannut?”

Will sulkee silmänsä ja naurahtaa. “Vähän, mutta luulin vain kuvittelevani. En todellakaan aikonut sanoa mitään ennen sinua.”

“Anteeksi, että jouduit odottamaan”, Mike sanoo hiljaa, ja koskettaa Willin nenänpäätä omallaan. Se hymyilyttää häntä väkisin, ja sitten he hymyilevät toisilleen, vähän nolosti ja vähän vaikeasti, mutta aika onnellisestikin, ja sitten seuraa paljon suudelmia.

Lopulta viilenevä yöilma ja hyttyset ajavat heidät sisälle majaan. Suljetun oven takana tunnelmasta tulee ensin taas kiusaantunut, mutta sekin antaa pian tilaa uniselle raukeudelle. Mike työntää Willin pitkälleen heidän vilttipesäänsä, ja hetken Williä jännittää, mutta Mike vain asettuu hänen viereensä ja kietaisee käsivarren hänen ympärilleen.

Will ei usko pystyvänsä nukkumaan tänä yönä sekuntiakaan, mutta hänen on tässä hyvä olla. Miken rauhallinen hengitys rauhoittaa häntäkin, ja tämän hämärässä lempeästi tuikkivien silmien katse on niin tuttu ja turvallinen, että hetkeen Willkään ei muista murehtia tulevasta.



-
Kiitos lukemisesta, toivottavasti pidit! <3<3 Kommentit olisivat tosi tervetulleita, etenkin kun en oo aiemmin kirjoittanut mitään tällä parilla. :)
« Viimeksi muokattu: 23.06.2020 16:35:43 kirjoittanut Pura »
look at the birds. even flying
is born
out of nothing
                            -- li-young lee

Violetu

  • Draamaprinssi
  • ***
  • Viestejä: 5 931
Oih. Olet ihanasti tavoittanut alkuperäismateriaalin tunnelman ja muutenkin semmoisen teini-ihastuksen kiusallisuuden, joka kuitenkin onneksi kääntyy parhain päin.
On ollut tämä "lukulistalla" takaraivossa siitä lähtien kun huomasin, että oi, Mike/Williä :o enkä todellakaan pettynyt <3
Olit saanut tämän täyteen ihania pieniä yksityiskohtia, jotka toivat poikien maailman lähelle lukijaa. Yhteen liimautuvat käsivarret, maapähkinävoileivät, altaan mummot...
Viihdyin tämän parissa, ja samaa lajia lukisi mieluusti lisääkin^^

~Violet

I spend my days so close to you
'cause if I'm standing here,
maybe everyone will think I'm alright.
.

Thelina

  • Ilomarja
  • ***
  • Viestejä: 2 552
Lukaisin tämän jo pian ilmestymisen jälkeen, nyt muistin palata kommentoimaankin!

Tuo otsikko sopi tähän todella hyvin! Tykkään muutenkin tuosta kappaleesta ja oli kivaa nähdä, että sen inspiroimana syntyi näin ihana teksti :)

Tässä oli aurinkoinen ja kesäinen tunnelma, jotenkin hieman samaa 80-luvun kesäfiilistä, mitä Stranger Thingsin kolmannella kaudella. Will on oma, herkkä ja herttainen itsensä, sopi hyvin kertojaksi tällaiseen ihastustarinaan. Pienet yksityiskohdat, kuten poskien punehtuminen ja salainen poikien katselu ovat klassisia, mutta söpöjä juttuja! Palaneet olkapäät ovat jotenkin tuohon aikaan sopiva mauste :D silloin ei ollut niin justiinsa aurinkorasvojen kanssa!

Lainaus
Hänen hiuksensa ovat taas valahtaneet kasvoille, mutta niiden takaakin Will näkee hänen hymyilevän.
Tämä lause hieman hämmensi minua aluksi, että kenen hiukset ovat valahtaneet ja katsooko Will omien hiustensa takaa vai näkeekö Miken hiusten taakse. Ehkä voisi vaihtaa esim. ensimmäisen "hän" -sanan tilalle nimen.

Lainaus
Miten sinä aina tiedät
Tämä vihjaa jo hieman siihen suuntaan, että nämä kaksi tuntevat toisensa aivan erityisellä tavalla ♥

Lainaus
Hänen tekee mieli peittää laihuutensa ja kalpeanhento rintansa käsillään
Willin epävarmuus jatkaa hyvin sitä sarjan tunnelmaa, kun muilla oli jo tytöt mielessä, mutta Will olisi vielä halunnut pelailla kuten ennenkin, niin kuin lapsena. Tässä tunne on vain vaihtunut epävarmuuteen siitä, miten Mike hänet näkee - pelko siitä, että Willistä tulee lapsellinen vaikutelma, vaikkei hän enää halua olla sitä.

Lainaus
Yksi vedestä villisti kihartuva suortuva tipahtaa kehystämään hänen kasvojaan, ja Will haluaa -

Hän haluaa kaikenlaista. Vetää Miken kaverilliseen karhunhalaukseen, tai nojautua aivan lähelle ja varastaa tämän kauniilta huulilta ensisuudelmansa. Mennä kotiin ja maalata tunteensa paperille tai seinille, kirkkaina auringonnousuina ja uhkaavanraskaina myrskypilvinä.
Ah, ihana Will haaveiluineen ♥ ja se, että hän edelleen piirtää! Kivaa, että otit sen mukaan tarinaan.

Lainaus
Will huokaisee ja pudistaa päätään; on juuri hänen tuuriaan pitää sellaisesta sotkuisesta katastrofista kuin Mike.
Tämä sai hymyilemään!

Pidin kauheasti siitä, miten uimisen, pienien keskutelujen ja Byersin linnakkeelle menon myötä se pieni lataus noiden välillä jotenkin koko ajan kasvaa, eikä edes ujo Will enää pysty täysin pidättelemään sanojaan. Mikä on tietysti hyvä juttu, sillä Mike rohkeampana tekee upeasti aloitteen, eikä tietenkään ole tulkinnut väärin ♥

Lainaus
Hänen kätensä tärisevät ja nousevat pitelemään Miken ranteita ja sitten seikkailevat arasti tämän olkapäille ja siitä niskaan, niiden ihanien, liian pitkien kiharoiden sekaan.
Pidän niin kovasti siitä, että Willin kädet ovat arat ja Miken tukasta pidän tietysti myös, sekä siitä, miten Will pitää sitä noin ihanana! Tuo viimeisen raapaleen keskustelu oli hyvin samaistuttava - se, että Will on odottanut milloin Mike huomaisi hänen ihastuksensa, uskaltamatta itse tehdä mitään asian eteen, on varmasti erittäin samaistuttavaa monelle nuorelle ja miksi ei vähän vanhemmallekin.

Tykkäsin todella paljon tästä ficistä, kirjoita ihmeessä lisää tälläkin parituksella!

Kurkista listaukseeni

Avatar Ingridiltä ♥

Kaarne

  • Unenkutoja
  • ***
  • Viestejä: 9 337
  • Lunnikuningatar
Kommenttikampanjasta yo!

Oi, olipa tämä kaikin puolin ihana! Olit minusta tavoittanut todella hyvin sellaisen hellepäivän tunnelman ja nuoruuden kesät, ja pystyin kuvittelemaan kaiken tosi elävästi. Hahmot eivät oikeastaan ole minulle kovin tuttuja, koskapa en ole Stranger Thingsiä katsonut jaksoakaan (heh), mutta pääsin kyllä hyvin tähän sisään siitä huolimatta. Willin epävarmuus - ja silti tuo tarkkaavaisuus, esimerkiksi louhoksen ehdottaminen altaan sijaan - ja Miken tietty mutkattomuus täydensivät hyvin toisiaan. Silti tässä tuli hyvin esiin myös sellainen teini-iän ihastusten tuoma kömpelyys ja niistä puhumisen vaikeus, ja pidin kovasti siitä, miten jännitettä rakennettiin raapale raapaleelta.

Monet yksityiskohdat kertoivat paljon hahmoista: se, miten Mike antoi Willin äidin pörröttää tukkaansa; aamiaisen syöminen iltamyöhään; Willin piirrokset merestä. Ehkä juuri tuollaisten yksityiskohtien vuoksi tekstiin oli niin helppo solahtaa sisään, vaikka fandom olikin vieraampi. (Toki siitä on ollut giffejä ja meta-analyysiä tumblr täynnä, mutta kuitenkin.)

Nuo viimeiset pari raapaletta olivat erityisen ihania! Yöpyminen tuolla majassa, suudelma, kesäyön äänet ja pehmeys... No, hirveän ihanaa vain noin kokonaisuutena! :D Tämä oli tosi kivaa luettavaa tähän syysaamuun, kiitos!


someone i loved once gave me a box of darkness.
it took me years to understand that this, too, was a gift.

Waulish

  • rohkupuusku Nedric ♡
  • Administrator
  • *****
  • Viestejä: 8 764
  • ”Mutta totta kai sitä munnaaki pittää olla.” #50
Olen vaalinut tätä ihanaa tarinaa sydämessäni, ja nyt vihdoin päätin kunnostautua ja kirjoittaa kommentin. Olen tosi pahoillani siitä, että tässä on kestänyt näin tuhottoman kauan! :'( Kesäkin on jo kääntynyt syksyksi, mutta toisaalta tämä kaunis juhannustaika ei haalistu ajankaan myötä. Lämpimät kiitokset vielä, kun kirjoitit minulle ja piristit kesääni! Tämä oli ihan huikea yllätys.

Minun on ensinnäkin ihan pakko hihkua, että tämä paritus, tämä paritus! Olen aivan pähkinöinä tästä! En muista, missä vaiheessa sarjaa aloin shipata näitä poikia keskenään, mutta sen täytyi olla viimeistään silloin, kun Elin ja Miken välillä alkoi olla havaittavissa jotain. Will/Mikessa on ihanaa se, että sille on ihan vankka pohja jo kaanonissakin, kun huomioi poikien läheiset välit ja Willin tietynlaisen mustasukkaisuuden Mikea kohtaan ja halun pitää ystävyyssuhde ennallaan. Vaikka kyse onkin tiiviistä kaveriporukasta, Will ja Mike ovat jotenkin aina tuntuneet erottuvan siitä paitsi siten, että he ovat parhaat kaverukset, myös siten, että heillä on aivan erityislaatuinen yhteys. Heidän välillään vallitsee jotenkin sellaista läheisyyttä ja molemminpuolista ymmärrystä, joka toki saa vähän säröjä siinä vaiheessa, kun Mike kiinnostuu Elistä (ja ylipäätään tytöistä) ja Willin mielenkiinto suuntautuu edelleen pöytäroolipeleihin ja seikkailuihin. Tässä fikissä onkin todella lohdullista se, että vaikeiden esiteini-iän vaiheiden jälkeen pojat löytävät toisensa ja ystävyytensä (ja jotain syvempääkin) uudestaan. Ihanaa luettavaa, jonka lohduttavaan lämpöön tekee mieli kääriytyä kaikilla aisteilla. :-*

Toisekseen haluan hihkua, että tämä biisi, tämä biisi! Olavi Uusivirta on ihana, ja niin on myös Kultaa hiuksissa. Siinä on jotain kesäisen kepeää ja huoletonta, mutta myös vakavampia pohjaväreitä ja nautinnollista lyriikallista antia. Oivan inspiraatiokappaleen olet siis valinnut tyhjiin imettäväksi. Tälle tekstille juuri tämä laini sopii erinomaisesti. Harhaan ajamisesta tulee mieleen nuoruuden harhailut ja hapuilut, hukassa oleminen ja itsensä etsiminen, ja se miten harha-askeleet voivat tavallaan olla tahallaankin otettuja, koska kukapa olisi aina sinut itsensä kanssa ja tietäisi tarkalleen, mitä tietä haluaa seurata.

Tässä tarinassa nautin kovasti siitä, miten Willin ja Miken välinen yhteys välittyy. Alussa kaupan pihalla Mike huomaa Willin olevan omissa maailmoissaan, ja Will taas osaa heti lukea, ettei Mike ole innoissaan altaalle uimaan menemisestä, kun El kuitenkin olisi siellä. Tuntuu siltä, että vaikka molemmat ovat varttuneet ja kypsyneet, he ovat silti pysyneet samalla aaltopituudella, hetken harhailusta ja hapuilusta huolimatta. Lisäksi nautin siitä, miten hurjan IC molemmat hahmot tuntuvat olevan! Esimerkiksi Willin vaatimaton ja tarkkanäköinen sivustaseuraajaluonne välittyy todella hyvin, ja hihkun ilosta, kun Willin taiteelliset taipumuksetkin ovat säilyneet. Joycekin on niin oma ihana itsensä kehystellessään Willin töitä ja pörrötellessään poikien tukkia. Ja Mike! Täytyy todeta, että ostan kyllä aivan täysin sen selityksen, että El ja Mike ajautuvatkin erilleen, kun heidän ei enää tarvitsekaan pelastaa toisiaan ja maailmaa. Tavallaan heidän koko suhteensa on rakentunut sen varaan, ja rauhan aikana saattaakin hiljalleen realisoitua se, ettei yhteistä rauhan säveltä löydykään.

“Ihan oikeasti, olen vain ollut iloinen siitä, että olen tavallaan… saanut sinut takaisin”, hän puoliksi kuiskaa, tuntien punan leviävän kasvoilleen.
Samoin ostan ihan täysin tämän Willin ja Miken lähentymisen ja suhteen syvenemisen. Se tuntuu niin luontevalta, vaikka onkin kyse vuosikausien hyvistä ystävistä jotka ovat tottuneet olemaan toistensa seurassa tietyllä tavalla. Willin helpotus heijastuu niin ihanan välittömänä tuosta ylläolevasta repliikistä, ja samaa helpotusta on aistittavissa Mikestakin. Samalla ilma tuntuu kuitenkin kutkuttavalla tavalla sähköiseltä, koska siinä leijailee merkkejä paljon muustakin, vaietuista ajatuksista ja tunteista jotka ovat pulpahtamaisillaan pintaan. Melkein hykertelen ja kiemurtelen täällä lukiessani, koska tällainen kutkuttava odotus on ihan parasta! Se kun vaistoaa, että kyse on molemminpuolisista tunteista, mutta se ei ole iiihan vielä kuitenkaan käynyt varsinaisesti ilmi teoin tai sanoin. Ah, mikä lukunautinto!

Hänestä tuntuu, että jos Mike päästäisi nyt irti, hän valahtaisi maahan aivan heikkona ja vetelänä.
Haluan lainata tämänkin kohdan, koska minustakin melkein tuntuu tältä tuosta ensisuudelmasta luettuani! ;D Niin ihanaa kuvailua, aivan spot on. Pidän siitä, miten hetki on kuvattu rauhallisella otteella, mutta kuitenkin niin, että tilanteen hengästyttävyys ja hätkähdyttävyys välittyy. Vielä ei aivan tiedetä, miten olla toisen kanssa niin lähellä ja koskettaa, mutta kumpikin on kuitenkin selvästi samalla sivulla ja haluaa opetella yhdessä. Aww! Mikään kiirekään ei ole, kun Mikekaan ei kokeneempana onneksi tee sen kummempia aloitteita nukkumaan käytäessä vaan osaa antaa Willille ja heille molemmille tilaa ja aikaa sulatella uusia asioita.

Pidän hurjasti siitä, miten käänteentekevien tapahtumien keskiössä on Byersin linnake. Siihen liittyy kivuliaita muistoja, mutta myös lempeitä muistoja ja lohtua. Se toimii nyt ikään kuin porttina paitsi menneeseen, myös tulevaan. Tuntuu, että ilmassa väreilee uudenlaisen suhteen jännittävää odotusta ja ylipäätään edessä olevaa elämää. Pojat ovat niin nuoria, ja heillä on vielä unohtumattomia nuoruusvuosia edessäänkin. Toivottavasti niistä muodostuu yhdessä entistä unohtumattomampia. ♥

Suurkiitokset, nautin tästä tarinasta niin kovasti ja uskon palaavani tämän pariin vielä monta kertaa! :-* -Walle


lately I’ve been looking hard
where is my love, where is my luck, where is my faith


my reason to die another day

Linne

  • ***
  • Viestejä: 696
  • Hämmentynyt pesukarhu
Mun täytyy tunnustaa, etten erityisemmin välitä tästä shipistä, vaan shippaan aivan täysillä Mike/Eliä : D onneksi kuitenkin annoin tälle mahdollisuuden, sillä niin hyvä ja luonteva ficci tää oli, että sopisi hienosti sarjaankin! Tykkäsin tosi paljon noista pikku yksityiskohdista ja niiden ansiosta teksti myös soljui eteenpäin kivaa tahtia, eikä tuntunut liian kiirehtivältä. Pidin myös tosi paljon siitä, ettei Miken ja Elin suhdetta ohitettu olankohautuksella vaan käsiteltiin kunnolla, Miken olisi varmasti vaikea aloittaa uutta suhdetta heti Elin jälkeen. Hahmojen luonteet tulivat myös hyvin esille ja erityisesti tykkäsin, että sivuhahmojenkin luonteista saa kiinni, eivätkä nämä olleet vain täytettä.
Ylipäätään tosi kaunis ficci, kiitos siitä!
Kaikki perinteet ovat typeriä. Siksi ne ovat perinteitä

Kelsier

  • Korpinkynsi
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 2 439
  • ava by Rosmariini
Vaihdokkaista hei!

Stranger Things ei ole minulle tuttu, ainoa josta taidan vähän tietää on se Millie Bobby Brownin hahmo, Eleven (?). Sinun tarinaasi pääsi kuitenkin kivasti mukaan, vaikka sitä luki vain kesäisenä nuorten miesten romanssina. Kaksin tehty uimaretki oli ihanan hapuileva ja tykkäsin kovasti, että sen jälkeen mentiin "majaan" (tulkitsin, että se oli vähän perusmajaa hienompi siksi heittomerkit) yöksi. Pidin Willin taiteilijuudesta, jotenkin rivien välistä pystyi lukemaan, että hän oli taitava piirtäjä eikä äiti ollut ripustanut niitä töitä seinälle ihan vain siksi, että hänen poikansa on ne tehnyt. Olit kirjoittanut tosi kauniisti, tässä oli monia ihania kohtia, enkä nyt äkkiseltään osaa lainata yhtä.

Kiitos, kun kirjoitit, nautin tästä tekstistä kovasti! :-*

-Kel
"Miten vaikeaa onkin pitää se mun mielessä
       Kuinka täysin tyhjin käsin olen täältä lähdössä."
           (Reino Nordin: Pysähdy kanssani tähän)