Kirjoittaja Aihe: Kalliorannalla, Remus/Neville, S, tuplaraapale  (Luettu 5151 kertaa)

Thelina

  • Ilomarja
  • ***
  • Viestejä: 2 554
Ficin nimi: Kalliorannalla
Kirjoittaja: Thelina
Tyylilaji: kesäistä romantiikkaa
Ikäraja: S
Paritus: Remus/Neville
Yhteenveto: Neville aistii, että paikka on Remukselle erityinen.
Vastuunvapaus: Kunnia kaikesta J.K. Rowlingin luomasta kuuluu hänelle.
A/N: Tämä on juhannustaika Vehkalle ♥ Remus ja Neville tulivat mieleeni mökillä ja maisema toimi inspiraationa tähän pikku raapaleeseen.



Kalliorannalla


”Ota kädestäni kiinni”, Remus pyytää.

Neville ottaa ja punoo sormensa hellästi Remuksen sormien lomaan. Hän sulkee silmänsä, kun Remus vetää hänet mukaansa tuttuun, nykäisevään pyörähdykseen.

Muutaman sekunnin kuluttua liike pysähtyy ja Neville tuntee jälleen kovan maan jalkojensa alla. Hän näkee edessään tyynen järven, alas veteen loivana luistavan kallion ja rantamatalikosta esiin pistävät kivet. On melkein hiljaista. Jostain kauempaa kuuluu lokin huuto, takana avautuvasta metsästä pikkulintujen viserrys.

Remus istuu alas kalliolle, koskettaen tasaista kohtaa vieressään. Neville laskeutuu siihen, aivan lähelle. Olka olkaa vasten, polvet toisiaan hipoen.

”Täällä on kaunista”, Neville sanoo.

Remus hymyilee. Kallio on vielä lämmin, vaikka ilta-aurinko on jo vähitellen painumassa mailleen. Taivaaseen on alkanut hiipiä punertavia sävyjä, joita vedenpinta toistaa väreilevänä peilikuvana.

”Vanhempani asuivat tässä lähellä. Silloin ennen”, Remus sanoo ja nyökkää kohti metsää.

”Sinäkin.”

”Niin.”

Neville aistii, että paikka on Remukselle erityinen. Remus arvostaa hiljaista kauneutta ja luontoa tavalla, joka sykähdyttää Nevillen sydäntä. Siinä suhteessa he ovat samanlaisia, vaikka Remus ei ymmärräkään puutarhanhoidosta paljoakaan. Remus antaisi senkin kasvaa villinä kuin vihreän lehtimetsän tai kukkivan niityn, jonka laidasta he poimivat ahomansikoita kävelyretkillään.

Remus kietoo kätensä Nevillen hartioille. On hyvä istua siinä lähekkäin ja katsella veteen, vain olla. Neville puristaa lempeästi Remuksen kättä.

Järvenpinnasta kuvastuu kiintymys ja kesäyön lämpö.

Kurkista listaukseeni

Avatar Ingridiltä ♥

Artsyann

  • Vieras
Vs: Kalliorannalla, Remus/Neville, S, tuplaraapale
« Vastaus #1 : 22.06.2020 16:59:41 »
Ihanan herkkää kesäromantiikkaa!

Neville aistii, että paikka on Remukselle erityinen. Remus arvostaa hiljaista kauneutta ja luontoa tavalla, joka sykähdyttää Nevillen sydäntä. Siinä suhteessa he ovat samanlaisia, vaikka Remus ei ymmärräkään puutarhanhoidosta paljoakaan. Remus antaisi senkin kasvaa villinä kuin vihreän lehtimetsän tai kukkivan niityn, jonka laidasta he poimivat ahomansikoita kävelyretkillään.

Tää kohta oli mun ehdoton lemppari. Olit niin kauniisti nostanut piirteen, joka on yhteistä näille kahdelle, vaikka sen alla onkin suuri ero. Muutenkin tuo, että Remus tuo Nevillen paikkaan, joka on hänelle tärkeä, sulatti mun sydämen ♥

Kuvailit niin hyvin ympäristöä ja kesän ääniä, että pystyin melkein itsekin kuulemaan lintujen äänen ja näkemään sen järven, jonka äärelle Remus ja Neville saapui. Ehkä vielä paremmin siksi, että olin itsekin eilen mökillä, jonka kallioiselta rannalta katselin järveä. Täytyykin tulla aina lukaisemaan tämä, kun tulee ikävä järvenrantaan!

Vendela

  • Teeholisti
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 7 261
Vs: Kalliorannalla, Remus/Neville, S, tuplaraapale
« Vastaus #2 : 22.06.2020 17:19:17 »
Kaunis kesähetki! Nämä hahmot sopivat täydellisesti tähän tunnelmaan. Ihan kiireetön oli tämä pieni tarina :)

Tästä aisti sen, että paikka on Remukselle tärkeä ja Neville oli hienosti mukana tilanteessa. Tuo oli ihana yksityiskohta, missä puhuttiin puutarhasta ja mansikoiden poimimisesta. Neville, jolle kasvit ovat tärkeitä ymmärtää kuitenkin Remuksen suhtautumisen puutarhanhoitoon ja hyväksyy, että toinen on erilainen. Ihanaa kuitenkin että heillä on tarpeeksi yhteistä että suhde toimii.

Kiitos tästä,
Vendela

Bannu©Waulish

I think it's time for little story... It's definitely Storytime!

hiddenben

  • Yksinpurjehtija
  • ***
  • Viestejä: 2 750
Vs: Kalliorannalla, Remus/Neville, S, tuplaraapale
« Vastaus #3 : 23.06.2020 09:07:51 »
Tämä

oli

ihana.

<3

Tässä oli jotenkin täydellinen tunnelma – mökkimaisemat selvästi saivat sinut ottamaan kiinni Remus/Neville -ficeillesi ominaisesta tunnelmasta ja tässä kaksikon välinen lempeys on niin käsinkosketeltavaa, että ihan rintakehässä tuntuu. Tästä tuli jotenkin sellainen olo, että Remus ja Neville aistivat toisissaan pienetkin tunnevivahteet ja mielialan vaihtelut ja heidän yhteiselonsa on siksi kuin jonkinlaista keveää tanssia, jossa yhden liike vaikuttaa toiseen. Se on varmasti ollut läsnä myös muissa Remus/Nevilleissäsi, mutta tässä se tuli minulle vahvempana esiin.

Kuten aikaisemmissa kommenteissa kirjoitettiin, minäkin pidin tuosta lopussa olevasta erosta kaksikon välillä. On jotenkin mielenkiintoista löytää tuollainen suuri ero näiden kahden välillä, vaikka he molemmat näkevät luonnossa ja sen eri olomuodoissa hyvää. Hyvä vain ottaa erilaisia muotoja: jos puutarhan antaa kasvaa villinä, se saa ottaa oman, luonnollisen suunnan. Jos siitä taas kitkee rikkaruohot ja kastelee kuivina kausina, sinne istutetut kuvat ja kasvit saavat paremman mahdollisuuden kasvaa. Mielenkiintoinen ajatus, joka soljui upeasti tähän lyhyeen tarinaan mukaan :)

Kiitos tästä hienosta raapaleesta!

between the sea
and the dream of the sea

Kaarne

  • Unenkutoja
  • ***
  • Viestejä: 9 356
  • Lunnikuningatar
Vs: Kalliorannalla, Remus/Neville, S, tuplaraapale
« Vastaus #4 : 23.06.2020 18:02:53 »
Olipa ihana pieni teksti! ❤️ Olin juhannuksen mökillä, joten tähän oli tavallista helpompi eläytyä, ja oli ihanaa kuvitella kaksikko omaan rauhaan luonnon keskelle. Pidän heidän välisestään lempeydestä ja hiljaisuudesta, ja juuri tuosta vaistomaisuudesta. Se kertoo minusta hyvin syvästä yhteisymmärryksestä ja sopii näille kahdelle hyvin.

Kuvailu ja tunteiden maalailu oli jälleen kerran tosi kaunista ja en kyllä varmaan ikinä saa tarpeeksi Remus/Nevillestä sinun kirjoittamanasi. ❤️ Siksi tämä teksti ilahdutti juhannustaikanakin poikkeuksellisen paljon!

Kiitos valtavasti, tämä tuo mukavasti voimaa tähän työviikkoon. :)


someone i loved once gave me a box of darkness.
it took me years to understand that this, too, was a gift.

Okakettu

  • revonhäntä
  • ***
  • Viestejä: 1 152
Vs: Kalliorannalla, Remus/Neville, S, tuplaraapale
« Vastaus #5 : 23.06.2020 20:31:15 »
♥ ♥ Kuten muutkin ovat jo sanoneet, tämä on aivan ihana, tällainen kesäisen romanttinen luontotunnelmointi sopii näihin kahteen hahmoon aivan täydellisesti.  Artsyannin lainaama kohta oli minunkin suosikkini, ja hän tiivistikin hyvin tuon ajatuksen siitä, miten nuo asiat ovat heille tärkeitä, mutta eri tavalla. Pidin myös hurjan paljon aivan viimeisestä virkkeestä, sinulla on aina todella kauniita lopetuksia! Ihanaa että kirjoitit jälleen Remuksesta ja Nevillestä yhdessä, kiitos paljon lukukokemuksesta. ♥
sentimentaalista löpinää.

ava & banneri ©️ Ingrid
avan taide ©️ Coco

Thelina

  • Ilomarja
  • ***
  • Viestejä: 2 554
Vs: Kalliorannalla, Remus/Neville, S, tuplaraapale
« Vastaus #6 : 24.06.2020 17:23:22 »
Artsyann: Ihanaa kuulla, että tykkäät näistä kahdesta ♥ Minäkin olin juuri tuollaisella rannalla juhannuksena, joten kuvailin suoraan sen, mitä näin. Mukavaa kuulla suosikkikohtasi, tuo on oikeastaan viittaus toiseen Remus/Neville -ficciini Kesävalon väreet (S), jossa Neville hoitaa Remuksen laiminlyömää puutarhaa :D Kiitos kommentista ♥

Vendela: Remuksella ja Nevillellä ei aluksi kuvittelisi olevan mitään yhteistä, mutta he toimivat ihanasti yhteen, vaikka ovatkin erilaisia osaltaan ♥ Ihanaa kuulla, että pidit tuosta puutarhakohdasta, niin minäkin. Ja kiitos kommentista ♥

hiddenben: Remus/Neville tosiaan vaatii ihan omanlaisensa kirjoitustunnelman. Minullakin on sellainen olo, että tässä (ja toki muissakin Remille-ficeissäni) lempeys ja välittäminen oikein väreilee ilmassa heidän välillään ♥. Mukavaa kuulla ajatuksiasi, kiitos kommentista ♥

Vehka: Ihanaa kuulla, että sait tästä voimaa ja iloa! Tuntuu, että se lempeys ja hiljainen ymmärrys vaatii juuri tietyn kirjoitustunnelmankin, eikä siksi tahdo aina onnistua. Joten mukavaa kuulla, että tästä se välittyi ♥ Kiitos kommentista ♥

Okakettu: Olet kyllä oikeassa, että luontotunnelmointi on juuri näille kahdelle aivan omiaan ♥ Ja ihanaa, että pidit lopetuksesta, välillä viimeinen lause on tosi vaikea keksiä ja pyörittelen sitä usein kamalan kauan, ennen kuin jokin loksahtaa paikalleen. Kiitos kommentista ♥
Kurkista listaukseeni

Avatar Ingridiltä ♥

jossujb

  • Q
  • ***
  • Viestejä: 4 083
  • Peace & Love
Vs: Kalliorannalla, Remus/Neville, S, tuplaraapale
« Vastaus #7 : 10.01.2021 13:06:28 »
Voi että, kun tämä oli kaunis! Samat vahvuudet kuin sulla aina, mutta ehkä tässä oli todellinen minimalismin täysosuma. Tarkoitan siis tätä:

Lainaus
”Vanhempani asuivat tässä lähellä. Silloin ennen”, Remus sanoo ja nyökkää kohti metsää.

”Sinäkin.”

Tähän olisi voinut käyttää muutaman sata sanaa tausktejn selittämiseen ja yleiseen jorinaan, mutta se ei ole tarpeen. Tiivistit eräänlaiset ajatuksen, kodin ja perheen ja menneen kaipuun mahdollisimman pieneen tilaan. Kertoo sinun kyvyistäsi kirjoittajana paljon. Joskus saadakseen mahdollisimman suuren tunteellisen payoffin on osattava sanoa tarpeeksi, mutta ei mitään liikaa Siinä mielessä raapale on hyvä formaatti tällaisille ajatuksille, toki olet muutenkin kirjoittaessasi aina hyvin harkitseva ja tarkka lopputuloksesta. Kiitos.

jjb
Here comes the sun and I say
It's all right

Thelina

  • Ilomarja
  • ***
  • Viestejä: 2 554
Vs: Kalliorannalla, Remus/Neville, S, tuplaraapale
« Vastaus #8 : 10.01.2021 19:44:33 »
jossujb: Oih mikä kunnia, että tästä fikistä löytyi minimalismin täysosuma! Tykkään kovasti siitä, että vähilläkin sanoilla voi sanoa todella paljon ja on ilo kuulla, että se onnistui tässä hyvin ♥ Ihanaa että tykkäsit tästä, kiitos kommentista ♥
Kurkista listaukseeni

Avatar Ingridiltä ♥

Waulish

  • rohkupuusku Nedric ♡
  • Administrator
  • *****
  • Viestejä: 8 821
  • ”Mutta totta kai sitä munnaaki pittää olla.” #50
Vs: Kalliorannalla, Remus/Neville, S, tuplaraapale
« Vastaus #9 : 24.08.2021 00:29:05 »
Onpa ihana ajatus, että kaksikko voi ilmiintyä tällaiseen seesteiseen ja rauhalliseen sopukkaan pakoon arkea ja kenties myös arjen murheita! On kaunista, miten Remus tahtoo jakaa Nevillen kanssa itselleen merkityksellisen paikan. On helppo kuvitella, että Remus on istunut veteen viettävällä kalliolla monet kerrat eri ikäisenä ja kenties ammentanut voimaa yksinolosta ja ajasta ajatella. Sekin on kaunista, miten Neville selvästi osaa arvostaa Remukselle tärkeää rantaa ja sitä, että saa olla tässä hetkessä mukana. Molemminpuolinen välittäminen, huolenpito ja rakkaus välittyvät ihanasti. ♥

Miesten suhteesta tulee tosi tasapainoinen ja harmoninen fiilis, mutta samalla heidän väliset eroavaisuutensa tulevat ilmi kutkuttavalla tavalla eli suhtautumisessa luontoon, joka on molemmille tärkeä, vaikkakin vähän eri näkökulmasta: Neville on kiinnostunut hoitamaan puutarhakasveja ja tarjoamaan niille parhaat mahdolliset kasvuolosuhteet, kun taas Remus mieluummin antaisi kaiken rehottaa mihinkään mitenkään puuttumatta. Molemmat näkökulmat kumpuavat rakkaudesta luontoon, ja kenties siksi ne eivät erotakaan hahmoja toisistaan, vaan pikemminkin yhdistävät. Minusta on niin ihanaa, miten sinun teksteissäsi Remus ja Neville eivät ole mitenkään aivan samasta puusta veistettyjä, vaan heissä on myös eroavaisuuksia, jotka kuitenkin toimivat hyvin yhdessä!

Taivaaseen on alkanut hiipiä punertavia sävyjä, joita vedenpinta toistaa väreilevänä peilikuvana.
Tämä teksti on täynnä kauniita, eläväisiä kuvauksia, joista tämä on suosikkini. Tästä välittyy heti selkeä, värikylläinen ja vivahteikas mielikuva. Kallioranta juuri ennen auringonlaskua mahtaa olla taianomainen paikka!

Kiitos tästä kauniista, rakkaudentäyteisestä raapaleesta! :-* -Walle


lately I’ve been looking hard
where is my love, where is my luck, where is my faith


my reason to die another day

Felia

  • ***
  • Viestejä: 1 605
  • jokainen päivä on sun arvoinen
Vs: Kalliorannalla, Remus/Neville, S, tuplaraapale
« Vastaus #10 : 26.08.2021 14:34:08 »
Oih, miten kaunis pieni teksti!

Tässä nousi ihanasti esille tuo rauhallisuus, kiireettömyys. Ympäröivä, kaunis kaunis luonto on omiaan lisäämään tämän rauhaisaa vaikutusta. Tuli itsellekin sellainen olo, että haluaisi olla samassa paikassa vain ihailemassa ympäristöä. :) Kaksikon erilaisuudet nousivat kivasti esiin - Remuksen ns. rosoisuus, joka korostuu siinä, että tämä antaisi luonnon olla niin kuin se on, kaiken kasvaa miten sattuu, ja Nevillen pehmeys, joka näkyy taas siinä, että arvostetaan siistimpää ulkomuotoa myös luonnon kasvillisuuden suhteen.

Rakkautta ja romantiikkaa tästä ei myöskään puuttunut! Kalliolla istuskelu ja luonnon ihailu - mikäs sen parempaa? ;) Kaksikolla on selkeästi ihanan lämpimät välit, ja eroavaisuuksista huolimatta he tuntuvat puhuvan samaa kieltä. He on löytäneet sen tarvittavan tasapainon ja se riittää. ♥

Ah, tästä jäi niin ihanan lempeä fiilis... Ei voi muuta kuin hymyillä. :) Valloittava luontotunnelmointi - tuntui, että oma mielikin alkoi tämän myötä levähtää. Voi että... Olipa niin kauniisti kirjoitettu pieni tarina, sydän ihan pakahtuu. ♥ Tämän enempää multa ei nyt irtoa, mutta siis, pidin valtavasti.

Suuret kiitokset! ♥
minne ikinä sä meet, sinne minä jään
ku siellä missä oot ei oo ikävää

Thelina

  • Ilomarja
  • ***
  • Viestejä: 2 554
Vs: Kalliorannalla, Remus/Neville, S, tuplaraapale
« Vastaus #11 : 29.08.2021 20:12:03 »
Walle, niin ihanaa kuulla, että lempeä ja välittävä tunnelma välittyy ♥ Jotenkin Remus/Nevillen kirjoittaminen vaatii ihan omanlaisensa tunnelman (josta en ole hetkeen saanut kiinni...) ja on ihanaa, että näiden herättämistä mielikuvista onnistuu väittämään jotain lukijallekin. Omat tutut mökkimaisemat tosiaan inspiroivat tähän luontokuvaukseen ja olipa sydäntä lämmittävää, että lainasit juuri tuon auringonlaskukohdan: tuntuu että en saa mökillä tarpeekseni taivaan ihailusta ja puhelin on aina täynnä auringonlaskukuvia, mutta minkäs sille mahtaa, kun se on joka kerta erilainen! Kiitos ihanasta kommentista ♥

Felia, ihanasti ja osuvasti sanottu, että eroistaan huolimatta Remus ja Neville puhuvat samaa kieltä ♥ Minun sydämeni pakahtuu, kun luen tällaisia kommentteja, onpa ihanaa kuulla, että tämä sai mielen lepäämään ja jätti hymyn huulille ♥ Kiitos ihanasta kommentista!
Kurkista listaukseeni

Avatar Ingridiltä ♥

Altais

  • ***
  • Viestejä: 1 359
Vs: Kalliorannalla, Remus/Neville, S, tuplaraapale
« Vastaus #12 : 06.06.2023 21:55:54 »
Etsiskelin itselleni suloista kesäluettavaa, jos sitä vaikka pääsisi sen kautta hiukan kesäisempiin tunnelmiin, vaikka ainakin vielä alkukesä onkin ollut aika viileä. Sitten löysin tämän, ja voi miten ihana tuttavuus olikaan sekä tämä ficci että koko paritus! En muista ennen lukeneeni Remus/Nevilleä, mutta tämän luettuani koin jonkinlaisen ahaa-elämyksen, koska tottakai! Onhan heillä varmaan eroavaisuuksia, mutta myös paljon yhteistä, joka tekee heidän välisestään rakkaudesta kauniin, rauhallisen ja lempeän, varmaan juuri sellaisen, jota kumpikin heistä kaipaa ja tarvitsee. :)

Suhde luontoon oli tässä ihanasti läsnä, ja itsekin tykkään kuljeskella luonnossa, istuskella kallioilla ja poimia ahomansikoita. Mitä puutarhanhoitoon tulee, taidan olla enemmän sellainen kuin Remus, vaikka olisikin ihana olla sellainen kasveihin ja puutarhanhoitoon perehtynyt asiantuntija kuin Neville. Heille luonto antaa varmaankin rauhaa ja kiireettömyyden tunnetta samalla lailla kuin toistensa seura, ja tätä kaksikkoa onkin hyvin vaikea kuvitella riitelemässä repivästi. Taidan ehdottomasti poimia sinulta lisääkin Remus/Nevilleä kesälukemisiksi, vaikka tykkään kovasti myös esimerkiksi Remus/Sirius -teksteistäsi. :)

Pahatar

  • ***
  • Viestejä: 787
Vs: Kalliorannalla, Remus/Neville, S, tuplaraapale
« Vastaus #13 : 11.06.2023 19:40:29 »
Olipa kiva, että Altais nosti tämän ficin esiin, en olisi muuten varmaan löytänyt tätä. Tämä oli todella kaunis ja lämminhenkinen. :) Paritus oli iloinen yllätys, en muista aiemmin lukeneeni Remus/Nevilleä. Mutta kun asiaa vähän ajattelee, he ovat luonteeltaan hyvin toisilleen sopivat ja tasapainoiset yhdessä. Uskon, että niin Remus kuin Nevillekin osaa ottaa toisensa huomioon kaikessa. Niin minusta oli tässäkin hetkessä, jota tässä kuvattiin. Remuksella oli hänelle rakas paikka, jonka hän halusi jakaa Nevillen kanssa, ja Neville lähti sinne mielellään ja ymmärsi täysin, miten tärkeä se oli Remukselle. Ajattelin, että Remuksella oli ollut hyvin raskas elämä, ja takanaan ehkä enemmän huonoja kuin hyviä hetkiä, mutta tuo paikka toi mieleen juuri niitä parempia muistoja. :)

Tätä tarinaahan ei taustoitettu tässä, mutta ajattelin tämän itse niin, että sota oli ohitse, ja Remus ja Neville olivat ehkä sen jälkeen löytäneet toisensa ja he saivat olla nyt yhdessä ja nauttia elämästä. Vaikka tässä ei mainittu rakkautta sanana, se tuli minusta esiin ihan kaikessa, kuten siinä, miten hyvää, helppoa ja vaivatonta heidän yhdessäolonsa oli. Ja siinä, miten paljon Remus Nevillelle merkitsi, vaikka Remus ei ymmärtänytkään kasvienhoitoa samalla tavalla kuin Neville. :) Ja selvästi tunteet olivat molemminpuoliset.

Tämä loppu oli ihan mielettömän kaunis ja kertoi samalla todella paljon miesten väleistä:

Lainaus
Remus kietoo kätensä Nevillen hartioille. On hyvä istua siinä lähekkäin ja katsella veteen, vain olla. Neville puristaa lempeästi Remuksen kättä.

Järvenpinnasta kuvastuu kiintymys ja kesäyön lämpö.

Kiitos aivan ihanasta kesäficistä, jota olisi voinut lukea paljon pidempäänkin. Tämä oli todella kiva löytö. :)
Why is it that we feel more comfortable seeing two men holding guns than two men holding hands?

FiFi - Fiksu ja Filmatiivinen fiktiofoorumi

Thelina

  • Ilomarja
  • ***
  • Viestejä: 2 554
Vs: Kalliorannalla, Remus/Neville, S, tuplaraapale
« Vastaus #14 : 04.07.2023 10:44:06 »
Altais, minullakin oli Remus/Nevillen kanssa juuri tuollainen ahaa-elämys joku vuosi sitten ja silloin tuli heistä kirjoiteltua useampi ficci <3 Pitäisikin miettiä, tulisiko jotain uutta ideaa tähän paritukseen taas pitkästä aikaa. Ihanaa kuulla, että tämän luonnonläheisyys miellytti, mökkimaisema inspiroi hyvin paljon kirjoittamaan tällaista tekstiä :) Kiitos kommentista!

Pahatar, Remus/Nevilleä on harmillisen vähän saatavilla siihen nähden, miten ihana paritus on kyseessä! Aika hyvin päättelit tarinan taustaa, olen sijoittanut tämän mielessäni jatkoksi muille Remus/Neville -ficeilleni, jotka sijoittuvat juurikin sodan jälkeiseen aikaan, jolloin he lähentyvät toistensa kanssa. Ihanaa kuulla, että tykkäsit tästä ja etenkin lopusta, minulla on tapana vääntää viimeisten lauseiden kanssa iät ja ajat, jotta ne muotoutuvat mieleisiksi, joten on aina palkitsevaa kuulla, jos loppu toimii :) Kiitos kommentista!
Kurkista listaukseeni

Avatar Ingridiltä ♥