Kirjoittaja Aihe: Kesävalon väreet, Remus/Neville, S, lempeän haikea slice of life  (Luettu 433 kertaa)

Thelina

  • Unelias luihuinen
  • ***
  • Viestejä: 792
Ficin nimi: Kesävalon väreet
Kirjoittaja: Thelina
Tyylilaji: AU, lempeän haikea slice of life
Ikäraja: S
Paritus: Remus/Neville
Yhteenveto: Kesä on parhaimmillaan ja kaikki aika maailmassa on vain heitä varten.
Vastuunvapaus: Kunnia kaikesta J.K. Rowlingin luomasta kuuluu hänelle.

Kirjoittajalta: Tämä sijoittuu Professorin talossa, S ja Lupaus kesästä, S -ficcien väliseen kesään, siis vuoteen 1999. Toimii myös ilman noiden ficcien lukemista: taustatiedoksi riittää, että Remus ja Neville ovat löytäneet toisistaan kumppanin sodan jälkeen ja viettävät kesää Remuksen keltaisessa puutalossa. Jonkinlaisena inspiskappaleena toimi Olavi Uusivirran Ollaanko tämä kesä näin. Kommenteista kiitos jälleen Rosmariini, Vehka, Lyra, jossujb ja hiddenben ♥ Ja Vehkalle toinen kiitos nimeämisavusta ♥




Kesävalon väreet


On heinäkuun puoliväli, ja kesälomaa on jäljellä kuusi viikkoa.

Remus laskee päiviä syyskuun ensimmäiseen, vaikka Neville ei ole puhunut syksystä eikä Tylypahkaan menosta mitään. Remus tietää, ettei Neville tahdo ajatella lähtöä, ei vielä, kun kesä on parhaimmillaan ja kaikki aika maailmassa on vain heitä varten. Päätöksenteon hetki lähenee, mutta Remus ei painosta Nevilleä. Kesän lämpö peittää alleen sodan jättämän synkkyyden, ja saa heidät keskittymään useammin hetkeen sen sijaan, että kumpikin murehtisi vuoroin mennyttä ja tulevaa.

He kantavat takapihalle kaksi vanhaa aurinkotuolia. Pehmusteet ovat päältä haalistuneet, mutta edelleen ehjät ja nurjalta puolelta melkein yhtä kirkkaat kuin uutena. Remus ei raaski kääntää parempaa puolta esiin, aivan kuin valmiiksi kulunut kestäisi paremmin kesän myrskyt, sateen ja paisteen.

”Menköön vielä tämä kesä näin”, hän sanoo, ja Neville hymyilee hänelle sormet mullassa.

Puutarha kukoistaa. Remus ei ole koskaan osannut hoitaa edellisen asukkaan huolella perustamia kukkapenkkejä, mutta Neville on pelastanut sen, mitä pelastettavissa on ja lisännyt mukaan oman kädenjälkensä. Remus istuu aurinkotuolissa ja kuuntelee, kuinka Neville hyräilee työskennellessään. Ääni on kaunis: hieman karhea, mutta sointuva.

Hiljaiset sävelet soivat voimakkaina Remuksen sydämessä.


***


Verson viimeisin kirje on yhä tallessa lipaston päällä, ja silloin tällöin Remus huomaa Nevillen katselevan sitä mietteliäänä. Sen päälle kuitenkin kasautuu muita kirjeitä ja heinäkuun viimeisellä viikolla myös syntymäpäiväkortteja. Neville täyttää yhdeksäntoista, ja joskus Remusta huimaa ajatella, miten nuori toinen oikeasti vielä on.

”Neville on sielultaan vanha”, Augusta sanoo hänelle, kun Neville katoaa kellariin ja he jäävät hetkeksi kahden keittiöön. ”Hänkin on vanhempiensa vuoksi saanut osansa ensimmäisestä velhosodasta, toisesta puhumattakaan. Ikä menettää merkityksensä, kun sitä katsoo kokemusten kautta vuosien sijaan.”

Augusta on tietenkin oikeassa. Remus koskettaa ryppyistä kättä osoittaakseen, että ymmärtää.

“Augusta, minä…” Remus aloittaa.

“Tiedän, poikaseni. Sinä teet hänelle hyvää.”

Neville palaa kellarista pullollinen kurpitsakuohua mukanaan. Hän on säästänyt sitä syntymäpäiväänsä varten ja kaataa juomaa kolmeen kristallilasiin, jotka Remus ensin puhdistaa pölystä pikaisella loitsulla. Neville leikkaa kakkua ja katsoo Remusta niin, että rintaa puristaa kiintymyksestä.

Mansikkakakku ei ole koskaan maistunut niin hyvältä.


***


Harry kirjoittaa elokuun ensimmäisellä viikolla.

Hei Remus,

Toivottavasti voit hyvin. Meille kuuluu hyvää, samoin Kotikoloon. Kaikki lähettävät sinulle terveisiä. Minä, Ginny, Ron ja Hermione aiomme lähteä ensi viikolla kesälomamatkalle Arthurin korjaamalla autolla, jolle hän on antanut nimeksi Ford Anglia II. Yritin kertoa, että kottero on itse asiassa merkiltään Skoda, mutta hän ei kuunnellut. Jos olet kotona, ehkä voisimme piipahtaa luonasi? Aiomme käydä myös Nevillen luona, Hermione kirjoittaa hänelle tänään. Yöpaikasta ei tarvitse huolehtia, otamme joka tapauksessa teltan mukaan.

Kirjoitathan pian.

Terveisin Harry



Remus istuu keittiönpöydän ääressä höyryävä kahvikuppi edessään. Neville lukee kirjeen hänen olkansa yli.

”Mitä luulet, tarvitseeko meidän molempien vastata heille erikseen?” Neville sanoo, kietoen käsivartensa Remuksen paljaiden hartioiden ympärille.

Remus pitelee kirjettä auki ja silittää vapaan kätensä sormilla Nevillen olkavartta. Ikkunasta tulviva aamuvalo tarttuu Nevillen ihokarvoihin, otsalle putoavaan hiekanvaaleaan hiussuortuvaan ja jäähtyvän kahvin vähenevään lämpöväreilyyn. Remuksen ei tarvitse pohtia vastausta kauaa.

”Ei tarvitse”, Remus sanoo ja melkein kuulee Nevillen hymyilevän poskeaan vasten. ”Hakisitko pergamentin ja kirjoitusvälineet lipastonlaatikosta?” Remus jatkaa.

Neville hakee ja istuu Remuksen viereen laatimaan yhteistä vastausta.


Hei Harry,

Mukavaa kuulla sinusta. Olette tervetulleita milloin tahansa. Neville asuu nykyään luonani, joten tapaatte hänetkin sitten täällä. Hermionen pöllö ei ole vielä tullut, mutta voit varmaankin välittää hänelle viestin. Puutarhassa on luullakseni juuri teltan mentävä kolo, vaikka kukkien paljous hämmästyttääkin meitä päivä päivältä enemmän.

Terveisiä Mollylle ja Arthurille.

Remus ja Neville



***


Remus herää avoimesta ikkunasta kantautuvaan linnunlauluun.

Makuuhuone sijaitsee talon varjoisammalla puolella ja säilyy siten miellyttävän viileänä läpi yön. Remuksella on peittonaan vain ohut lakana, mutta nukkuva Neville hohkaa suloista lämpöä hänen vieressään, eikä Remuksen tee mieli nousta vielä.

Nevillen peitto on karannut osittain lattialle ja verhoaa vartaloa vain puoliksi. Hän nukkuu toinen käsi pään yli heitettynä ja toinen heidän väliinsä patjalle ojentuneena. Liikkumattomat sormet hipovat Remusta, kun hän nousee kyynärpäänsä varaan ja kumartuu Nevillen puoleen.

Remus ei henno herättää nuorempaa miestä. Neville tukka on sekaisin raidallisella tyynyliinalla ja rintakehä kohoilee rauhallisesti hengityksen tahtiin. Remus rakastaa kaikkea hänessä - tummia kulmakarvoja, auringon paahtamaa ihoa ja vatsaa, joka on hiukan pehmeä, vaikka Neville muuten onkin melko hoikka.

Joskus Remuksen on vaikeaa uskoa tätä kaikkea todeksi. Että toinen todella on siinä ja haluaa hänet, laihan ja arpisen miehen taakkoineen ja vuosineen. Samaan aikaan hän kuitenkin miettii Augustan sanoja ja tietää, etteivät vuodet merkitse mitään.

Neville herää juuri kun Remus lähestyy tämän kasvoja omillaan.

”Huomenta”, Remus sanoo ääni liikutuksesta käheänä, silittäen Nevillen hiuksia.

”Hei”, Neville sanoo hiljaa ja hymyilee.

Kuuluu muutama odottava sekunti. Remuksen käsi pysähtyy Nevillen niskaan, kun suupielen hienoisesti syvenevä kaarre antaa vastauksen äänettömälle kysymykselle.

Remus hymyilee takaisin, painautuen Nevillen syliin ja pehmeään suudelmaan.


***


Myöhemmin Remus on juuri leijuttamassa keittiönpöytää ulos puutarhaan, kun valkoinen, helmasta hieman ruosteinen Skoda kurvaa pihaan. Remus laskee pöydän maahan, sammaleisen nurmikon ja etupihan pölyävän hiekan rajaan.

Auton ovet jäävät auki, kun Harry, Ginny, Ron ja Hermione nousevat kyydistä yksi kerrallaan.

“Hei, Remus!” Harry huudahtaa.

Remuksen sydän täyttyy ilosta nuorten jakaessa lämpimiä, auringonsuojaloitsulta tuoksuvia halauksiaan. Harry näyttää hyvinvoivalta, samoin muut, eikä kenenkään kasvoilla juuri sillä hetkellä näy jälkeäkään vuoden takaisesta surusta. Jokainen heistä muistaa, mutta Remus on onnellinen, että he kaikki voivat edes hetkeksi unohtaa puolikkaan totuudesta.

Neville ilmestyy portaille ja juoksee kohti Hermionea, jonka villit, monta tuumaa pituutta venähtäneet kiharat osuvat kasvoihin halatessa. Ginny on kietonut hattunsa kupuun kapean huivin, joka toistaa ohueksi kuluneen t-paidan punertavaa väriä. Hänellä ja Ronilla on enemmän pisamia kuin Remus muistikaan. Kesä on tehnyt tehtävänsä.

Ron esittelee autoa innoissaan. Arthur on suunnitellut kaiken huolella huomaamattomaan ja nopeaan matkantekoon: on näkymättömyyskytkin, muutama ylimääräinen vaihde ja salaperäinen sininen vipu lentämistä varten. Remus hymähtää itsekseen: siitä tuskin on kerrottu Mollylle.

Neville johdattaa koko porukan sisään ja esittelee taloa. Tytöt ihastelevat kilpaa ikkunasta näkyvää puutarhaa ja puutalon kotoisaa tunnelmaa. Harry ja Ron auttavat leijuttamaan tuolit ja pari jakkaraa ulos takaoven kautta. Remus kuljettaa puolimatkaan jääneen pöydän kirsikkapuun alle ja pidentää sitä hieman, jotta he mahtuvat istumaan kaikki kuusi.

He kattavat illallisen ulos, eikä kukaan sano mitään, kun Neville hivuttaa tuolinsa aivan Remuksen lähelle ja painaa tämän poskelle suudelman, kuin muistona aamusta.


***


He kertovat vuoroin kuulumisiaan. Ginny on päässyt Huimanummen huispausakatemiaan ja aloittaa siellä ammattiopinnot syyskuun puolivälissä. Hermione sen sijaan aikoo yliopistoon taikalakia lukemaan. Kun Remus kysyy Ronin ja Harryn suunnitelmista, he vain vilkaisevat toisiaan nauraen. Kumpikaan heistä ei aio palata koulun penkille. Ministeriössä riittää kyllä töitä ilman tutkintoakin.

Remus vaihtaa puheenaihetta huomatessaan, että opiskelun ajatteleminen saa Nevillen hiljaiseksi. Hän puristaa hellästi tämän polvea pöydän alla ja kertoo toisille metsän takana virtaavasta joesta, kävelyretkistä kukkuloille ja päivistä keltaisessa puutalossa. Harry sanoo tekevänsä remonttia Kalmanhanaukiolla. Ron ja Hermione puolestaan ovat vuokranneet asunnon Saukkonummelta.

“Keittiö on pikkuruinen, mutta kumpikaan meistä ei varsinaisesti välitä kokkaamisesta”, Ron sanoo ja katsoo hymyillen Hermioneen, hopeista sormustaan pyöritellen.

“Siksi halusitkin muuttaa alle mailin etäisyydelle Kotikolosta”, Ginny kiusoittelee. Ron muksauttaa sisartaan hellästi kylkeen, nauraen muiden mukana.

He pystyttävät teltan valmiiksi puiden ja pensaiden väliin jäävään tilaan, ja istuvat puutarhassa pitkälle iltaan. Hermione taikoo muutaman valopallon roikkumaan kirsikkapuun oksista ja kehuu Nevillen istuttamia hehkuapiloita, jotka hohtavat hennon vaaleanpunaisina kukkapenkin reunassa. Neville hymyilee hyvillään, luoden lempeän katseen sivummalla istuvaan Remukseen.

Remuksen kasvot ovat hänen tunteidensa peili. Nevillen ilo tarttuu häneen, ja heijastuu takaisin yhtä lämpimänä kuin puunlatvojen taakse katoava auringonlasku. 


***


“Sinun pitäisi kirjoittaa Versolle. Tylypahkan lukukausi alkaa kahden viikon kuluttua.”

Vierailusta on kulunut vajaa viikko. Sää on muuttunut sateisemmaksi, aivan kuin varoituksena syksyn lähestymisestä. Vaikka päivät ovat seuranneet toisiaan näennäisesti samanlaisina, Remus on huomannut Nevillessä muutoksen. Nevillen puheesta putoilee palasia, jotka kielivät kaipuusta. Haave opintojen jatkamisesta on herännyt henkiin ja Remus tietää, että Neville on valmis siihen.

Remus etsii oikeita sanoja haluamatta paljastaa, kuinka kipeästi ajatus erosta puristaa hänen sydäntään.

“Kuulin, kun puhuit Hermionen kanssa. Hän on oikeassa, kuten Versokin. Et saisi heittää yrttitiedon taitojasi hukkaan. Varsinkaan minun takiani”, Remus sanoo.

Neville käpertyy hänen kylkeensä sängyllä, epäröiden.

“En tiedä, pystynkö lähtemään”, Neville sanoo hiljaa. “Pelkään, että syksyn pimeydessä on jälleen vaikeampi selvitä arjesta, saati koulusta.”

Remus silittää Nevillen selkää ja antaa tämän nojata päätään rintaansa vasten.

“Vaikka syksy on pian täällä, valon vähenemisen ei tarvitse tarkoittaa ilon vähenemistä. Eikä pitkän eron lopullista eroa. Minä jaksan kyllä odottaa.”

Neville puristaa häntä tiukemmin lähelleen.

“Hyvä on. Minä kirjoitan hänelle.”


***


Sade väistyy taivaalta heti, kun he lähettävät pöllön matkaan postitoimiston pihalta.

“Saimme auringon takaisin”, Remus sanoo hymyillen.

“Niin.”

He kävelevät kotiin hiljaisuudessa, mutta hyvillään. Kun päätös on tehty, mieli on seesteisempi, vaikkakin haikea. Luonto heidän ympärillään pisaroi kimaltavaa raikkautta ja Remus on iloinen jokaisesta hetkestä, joka heillä on vielä jäljellä ennen Nevillen lähtöä.

Kotona hän vetää Nevillen halaukseen ja kurottaa kätensä silittämään sateesta kosteita hiuksia. Lempeä kosketus kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.

Remus pitelee Nevilleä lähellään ja säilöö kesän valon sydämensä säikeisiin, väreileväksi voimaksi syksyn pimeyteen.
Kurkista matka-arkkuun

Avatar Ingridiltä ♥

kaaos

  • ***
  • Viestejä: 412
Kommenttikampanjasta iltaa!

Voi miten kaunis tämä olikaan! Täynnänsä ihania sanavalintoja ja yksityiskohtia. (Siis oih aurinkosuojaloitsun TUOKSU).

Remus ja Neville oli tosiaan mulle uutukainen paritus, mutta päälimmäiseksi jäi ajatus että miksi ihmeessä ei?! Kirjoitit heidät ainakin tosi kauniisti toisilleen.

Oli kivasti canonia joukossa, tyyppien tulevaisuuden kuviot kiinnostavia ja suloisia <3

Puhumattskaan viimeisestä kappaleesta! Varsinainen ihanuus.

Kiitos!
words make worlds

ava : auro

Thelina

  • Unelias luihuinen
  • ***
  • Viestejä: 792
kaaos: Minä olen aivan ihastunut Remus/Nevilleen ♥ ihanaa kuulla, että pidit yksityiskohdista, tottakai aurinkosuojaloitsun on tuoksuttava aurinkovoiteelta ^-^ kiitos kommentista!
Kurkista matka-arkkuun

Avatar Ingridiltä ♥

Okakettu

  • revonhäntä
  • ***
  • Viestejä: 1 042
♥ Luin tämän heti ilmestymisensä aikoihin ja nyt uudestaan, ja jokaisella kerralla on jäänyt yhtä hyvä mieli - pakko lainata sinun Hei kevät -kommentistasi ilmaus sydäntä rusentavan ihana, koska se kuvaa niin hyvin omaa fiilistäni tämän suhteen. Ihan ensinnäkin, hienoa että kirjoitit jälleen tästä versestä! Olen näiden ficciesi myötä kerta kaikkisen ihastunut Remukseen ja Nevilleen yhdessä, ja tämä oli jälleen hieno lisä Professorin talossa -tekstin aloittamaan kokonaisuuteen. :) Minua viehätti tässä erityisen paljon se, miten kesä tuli vuodenaikana esiin erilaisissa yksityiskohdissa, ja tunnelmaltaan tämä oli tietyllä tapaa myös ehkä vähän avoimemman romanttisempi kuin aiemmat? Kesän lämpö peittää alleen sodan jättämän synkkyyden, ja saa heidät keskittymään useammin hetkeen sen sijaan, että kumpikin murehtisi vuoroin mennyttä ja tulevaa. Nimenomaan tämä tästä kokonaisuutena huokui, kuten myös tuo yhteenvedon virke, sellainen onnellisen vaivaton välitila, jossa kaikki on oikeasti hyvin. Neljäs osio eritoten oli aivan hirmuisen kaunis, niin pehmeä ja lempeä, ja oli ihana päästä lukemaan nimenomaan Nevillen ja Remuksen yhteisestä aamusta. Siinä oli mukana sellaista fyysistä läheisyyttä ja yhdessäoloa, mikä on aiemmissa osissa jäänyt vähän viitteellisemmäksi:
Lainaus
Remus rakastaa kaikkea hänessä - tummia kulmakarvoja, auringon paahtamaa ihoa ja vatsaa, joka on hiukan pehmeä, vaikka Neville muuten onkin melko hoikka.

Kuuluu muutama odottava sekunti. Remuksen käsi pysähtyy Nevillen niskaan, kun suupielen hienoisesti syvenevä kaarre antaa vastauksen äänettömälle kysymykselle.
Remus hymyilee takaisin, painautuen Nevillen syliin ja pehmeään suudelmaan.
♥ Tässä ficissä minusta nousi hyvin esiin myös se, että Nevillella ja Remuksella on kaikesta huolimatta monia tärkeitä ihmisiä ympärillään – Augustan ja Remuksen keskustelu ja erityisesti Augustan ymmärrys ja hyväksyntä kaksikon suhteelle ilahduttivat paljon, ja voi että, kylläpä Harryn ja muiden vierailu oli ihanaa luettavaa myös. Ronin Skoda ja tulevaisuudensuunnitelmat ja kaikki, se että elämä todella tuntuu jatkuvan sodankin jälkeen. Ja tämä: He kattavat illallisen ulos, eikä kukaan sano mitään, kun Neville hivuttaa tuolinsa aivan Remuksen lähelle ja painaa tämän poskelle suudelman, kuin muistona aamusta. Nyyh, en kestä näitä kahta kun he ovat niin ihania ja hyviä yhdessä. ♥ Lopetus pitää lainata myös, hirmu kauniisti kuvattu ja täynnä toivoa:
Lainaus
Kotona hän vetää Nevillen halaukseen ja kurottaa kätensä silittämään sateesta kosteita hiuksia. Lempeä kosketus kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.
Remus pitelee Nevilleä lähellään ja säilöö kesän valon sydämensä säikeisiin, väreileväksi voimaksi syksyn pimeyteen.
Muista yksityiskohdista on mainittava myös nuo alun haalistuneet aurinkotuolien pehmusteet ja Remuksen filosofia niiden käyttämisestä, se tuntui hyvin hänenlaiseltaan. Sekin miten Neville on saanut Remuksen puutarhan kukoistamaan. ♥ Niin ja kaaoksen mainitsema aurinkosuojaloitsun tuoksu oli myös hieno! Kiitos paljon kauniista lukukokemuksesta, yhä vain lukisin Remuksesta ja Nevillesta lisää yhdessä, jos intoudut heistä kirjoittamaan. :)

sentimentaalista löpinää.

avan kuva © cinnamoonie

Thelina

  • Unelias luihuinen
  • ***
  • Viestejä: 792
Okakettu: Kiitos valtavan ihanasta kommentista, se toi paljon valoa ja iloa koko viikkooni. ♥ Sydäntä rusentaa lukea noin kauniita sanoja. ♥

Minäkin olen kertakaikkisen ihastunut Remukseen ja Nevilleen, ja olen iloinen, että muutkin pitävät heistä yhdessä. Tässä hainkin tarkoituksellisesti hieman lämpimämpää ja onnellisempaa tunnelmaa, sillä juuri tuo neljännen pätkän kohtaus oli pyörinyt mielessäni pidemmän aikaa ja vain vaati saada tulla kirjoitetuksi ulos. Siihen ympärille rakentui kuin huomaamatta lisää, sillä inspiroiduin myös Vehkan toiveesta Professorin talossa -ficin kommenteissa - siitä, että kaksikko tapaisi ystäviään ja käsiteltäisiin sitä, miten muut heidän suhteeseensa suhtautuvat. Jotenkin haluan ajatella, että velhomaailmassa ikä menettää merkitystään sen vuoksi, että velhot ja noidat elävät usein hyvinkin vanhoiksi. Samoin on ihanaa kirjoittaa hyväksyvästä ilmapiiristä, jossa ei ole vahvoja ennakkokäsityksiä siitä, kenen kanssa on suotavaa olla ja ketä rakastaa. Tämähän tietysti vaihtelee eri fikeissä aika paljon, mutta minusta on ihanaa ajatella, että tilanne olisi juuri velhomaailmassa enemmän tämän suuntainen ♥

Mukavaa, että pidit yksityiskohdista ja voin kyllä luvata lisää fikkejä Remuksesta ja Nevillestä, heistä on vain tullut liian rakkaita, että voisin luopua heistä vielä. Kiitos kommentista ♥
Kurkista matka-arkkuun

Avatar Ingridiltä ♥