Kirjoittaja Aihe: Voltron: Ikävä | S | Shiro/Keith/Lance | hurt/comfort  (Luettu 749 kertaa)

Aurinkolapsi

  • ***
  • Viestejä: 1 392
Nimi: Ikävä
Kirjoittaja: Aurinkolapsi
Alkuperäisteos: Voltron: Legendary Defender
Tyylilaji: hurt/comfort jollain tapaa?
Paritus: Shiro/Keith/Lance
Ikäraja: S
Oma sana: Tämä toimi 2019 vuoden Joulukalenterini luukkuna numero 17, mutta koska kalenteri saa jäädä piiloon Joulukadulle, postaan sen näin keskenään.




Ikävä


“Onko kukaan nähnyt Lancea?” Keith kysyy närkästyneesti, repien Paladin-pukuaan päältään, “Meidän piti sparrata.”

“Hän ei tullut aamupalalle,” Hunk sanoo.

“En ole nähnyt häntä koko päivään,” Pidge vastaa nostamatta katsettaan jostain projektistaan.

Keith pyöräyttää silmiään ja marssii pois, etsimään Lancea jostain linnan uumenista.

“Lance, tulisit nyt ulos,” Keith kuulee Shiron äänen kaikuvan käytävässä, “Oikeasti, Lance. Aiotko olla siellä koko päivän? Me ollaan kaikki täällä,” Shiro maanittelee pehmeällä äänellä.

Hän kääntyy katsomaan, kun Keith astelee ovelle. Keith hakkaa ovea nyrkillään niin, että Shirokin säpsähtää. “Raahaa se perseesi ulos sieltä, Lance!”

Shiro vetää hänet pois ovelta ja katsoo häntä syyttävästi, jopa vihaisesti. Keith kohauttaa olkiaan. “Mitä?”

“On joulu,” Shiro kuiskaushuutaa.

Keithille joulu ei ole koskaan ollut mitenkään mainittavan arvoinen tapahtuma, eikä hän ole edes seurannut maan kalenteria avaruudessa ollessaan. Ilmeisesti Lance on ja näköjään joulu on hänelle tärkeä juhla. Keith ei osaa sanoa mitään muuta kuin, “Aa.”

Hän kävelee takaisin Lancen ovelle ja koputtaa siihen nyt huomattavasti hellemmin. “Hei, Lance, avaa tämä ovi, jooko?”

Kestää hetki. Sen aikaa, että Keith kerkeää jo mutristaa huuliaan ja kääntyä nojaamaan seinään oven vierellä. Shiro ottaa paikkansa toiselta puolelta ovea. Pian kuitenkin ovi päästää suhahtavan äänen ja liukuu seinän sisään. Lance seisoo siinä itseään halaten, silmät itkusta turvonneina, pukeutuneena pyjamaan. Hän vaikuttaa niin herkältä ja helposti rikki menevältä, että Keith ei tiedä mitä tuntea.

Lance nauraa hieman, ilottomasti. “Heeei, mikä meininki?”
Keith halaa Lancea, kietoo kätensä tämän ympärille ja vetää tämän lähelleen, painaa kasvonsa tämän olkaan. Se on vaistonvaraista — heidän suhteensa on aikalailla vain sanailua ja kiusoittelua, joka on kehittynyt vihamielisyyksistä ystävyyteen. He koskevat toisiaan vain sparratessaan ja ohimennen — mutta nyt, kun Lance seisoo siinä ja näyttää niin haavoittuvaiselta, Keith haluaa vain lohduttaa häntä.

Lance katsoo yllättyneenä Keithin olan yli Shiroa, mutta Shiro vain hymyilee ja kietoo kätensä heidän molempien ympärille. Lance huokaa ja nojaa päänsä vasten Shiron rintaa. He seisovat siinä jonkin aikaa, kunnes Shiro rikkoo mukavan hiljaisuuden.

“Hei,” Shiro kuiskaa. Lance hymähtää kysyvästi. “Toin koristeita. En tiedä piristäisikö se, mutta mietin että… voisimme koristella huoneesi?”

Lance katsoo Shiroa ja hymyilee vähän. “Kuulostaa hyvältä.”

Shiro hymyilee takaisin ja päästää heistä irti nostaakseen laatikon lattialta. Hän kantaa sen sisään Lancen huoneeseen sillä välin kun Keith vetäytyy vastentahtoisesti ja hymyilee vähän arasti Lancelle. Lance virnistää takaisin, pörröttää Keithin tukkaa ja karkaa takaisin huoneeseensa ennen kuin Keith ehtii läimäyttää hänen kättään.

He koristelevat Lancen huoneen erilaisin nauhoin ja koristepalloin, Lance on työnjohtaja ja muutaman koristeen asettelemisen jälkeen istuu sängyllään tyynyään halaten ja kertoo Shirolle ja Keithille tarkasti mihin laittaa minkäkin koristeen.

Keith on asettamassa lasisen peuran hyllylle, mutta ennen kuin hän ehtii, Lance huutaa, “Ei siihen!” Keith kääntyy katsomaan häntä oudosti ja Lance painaa leukansa tyynyyn. “Sori. Voitko laittaa sen tuonne?” Lance osoittaa toista hyllyä työpöydän yllä.

“Tähän?”

Lance nyrpistää nenäänsä, haluaisi selvästi sanoa jotain. “No?” Keith kysyy ja hymyilee.

“Siihen ylemmälle.”

“Onko siinä hyvä?”

“Joo.” Lance rutistaa tyynyään vähän lujempaa.

“Täältä löytyi toinenkin,” Shiro sanoo ja nostaa pienemmän lasipeuran laatikosta. Se näyttää mitättömän pieneltä hänen kämmenellään.

“Laita se sen äidin viereen.”

Shiro nauraa hiljaa ja asettaa peuran toisen vierelle.

“Mutta tuollahan on sarvet,” Keith huomauttaa, “Eihän se voi olla sen äiti.”

Lance näyttää vähän surkealta. Hän ei todellakaan ole tänään oma itsensä — milloin tahansa muulloin he olisivat aloittaneet väittelyn siitä, voiko naaraspeuroilla olla sarvet ja Keith olisi lopulta taipunut siihen, että ehkä se on hyvin erityinen ja vahva naaraspeura.

“Ehkä se on sen isä?” Shiro tarjoaa ja istuu sängylle Lancen viereen. Lance hymähtää.

“Ollaanko me valmiita?” Keith päättää siirtää keskustelun pois perhesuhteista ja romahtaa Lancen vierelle makaamaan.

“Siitä tuli aika hieno,” Lance sanoo hiljaa ja katselee ympärilleen.

“Vaikka itse sanotkin,” Keith virnistää ja tökkää Lancen kylkeä. Lance yrittää läpsäistä hänen kättään, mutta Keith väistää.

Lance laskeutuu makaamaan Keithin vierelle ja pian Shirokin asettuu makuulle. Jouluvalot luovat pehmeää valoa hämärään huoneeseen. Keith löytää Lancen käden, mutta juuri kun hän on lomittamassa heidän sormiaan yhteen, ovelta kuuluu koputus, joka saa hänet säpsähtämään ja nousemaan istumaan.

Lance huokaisee. “Tule sisään!”

Ovi avautuu ja käytävästä tulvahtaa lämpimiä, mausteisia tuoksuja. Ensin huoneeseen ilmestyy kasapäin tarjoiluvateja ja uunivuokia, sitten perässä Hunk leveine virneineen. “Hyvää joulua!” hän tervehtii ja Lance kiirehtii ylös sängystä nähdäkseen, mitä kaikkea Hunk on tuonut. “Shiro vihjaili aiemmin, että saattaisit tarvita vähän syötävää piristystä.”

“Riisiä ja papuja, marinoitua paahtopaistia,” Lance huokaa, “— ja empanadoja!” Hän kapsahtaa Hunkin kaulaan ja Hunk horjahtaa hieman. “Mistä edes sait kaikki ainekset näihin?”

Hunk vain virnistelee ja halaa Lancea takaisin. “No, jätänpä nyt teidät rauhaan, me ollaan Pidgen kanssa keittiössä, jos tarvitsette. Bon appétit!” Hunk jättää Lancen ihmettelemään tarjoiluvaunun antimia. “Hienot koristeet, muuten,” hän huikkaa vielä, ennen kuin ovi menee kiinni hänen perässään.

“Vau,” Lance sanoo ja pyörittelee päätään epäuskoisena. Hän täyttää lautasensa ruoalla ja palaa sänkyyn, istuu risti-istuntaan keskelle isoa patjaa ja laittaa tyynyn syliinsä. “Melkein yhtä hyvää kuin abuelan tekemä,” hän sanoo hiljaa maistettuaan porsasta. Keith ja Shiro ottavat omat annoksensa ja asettuvat Lancen vierelle.

“Vau on oikein,” Keith sanoo ensimmäisen suupalan jälkeen. Se on mausteista ja täyteläistä, paahtopaisti oikein sulaa suussa. Hän voi vain kuvitella kuinka hyvää ruokaa Lancen abuela sitten tekee, jos Hunkin kokkaukset ovat vain ‘melkein yhtä hyvää’. Keithillekin meinaa tulla koti-ikävä, mutta paikkaan, jossa hän ei ole koskaan ollut. Ihmisiin, joita hän ei ole edes tavannut. Sitten hän miettii, esittelisikö Lance hänet — heidät, Shiron ja hänet —    perheelleen, ja tukahduttaa ajatuksen heti. Sellainen on aivan liian aikaista, eikä hän aiemmin ole edes miettinyt, että haluaisi… mitään.

Mutta hänellä on hyvä olla Shiron ja Lancen kanssa. Shiron kanssa hän kokee olonsa turvalliseksi, kun taas Lance osaa pitää hänet varpaillaan. Ja Shiro ja Lance taas — he sopivat yhteen ehkä liiankin hyvin, ja heitä on ilo katsella. Keith huokaa.

Lance tökkää häntä varpaillaan ja Shiro katsoo kysyvästi, kun Keith nostaa katseensa ruoastaan. Keith vain hymyilee ja pudistaa päätään, siirtyy vähän lähemmäs, että voi nojata Lanceen syödessään. He ottavat toisen lautasellisen, ja sitten kolmannen, ja sitten vielä kookosriisivanukasta, minkä he löytävät tarjoiluvaunun alatasolla.

“Ruokalevolle,” Lance määrää ja käy makaamaan vatsaansa pidellen. Shiro nauraa ja asettuu Lancen viereen, eikä Keithkään keksi vastalauseita, kun näkee Lancen kääntyvän Shiron puoleen ja painavan päänsä tämän rinnalle. Hän asettuu itse Lancen taakse, ja Lance hapuilee taakseen, kunnes hän saa kiinni Keithin kädestä ja vetää tämän lähemmäs. Keith nielaisee vaikeasti ja kietoo kätensä Lancen ympärille. Kun Shiron käsi löytää Keithin olkapään Lancen yli, se ei tule yllätyksenä. Keith piilottaa hymynsä Lancen niskaan ja uni vie hänet pian mennessään.

Keith herää illasta siihen, että Lance nyyhkyttää hiljaa ja Shiro kuiskailee, “Me voidaan varmaankin palata Maahan ihan pian.”

“Mutta et voi tietää varmaksi,” Lance vastaa onnettomasti. Keith nostaa päätään patjalta ja näkee Lancen ja Shiron siinä nurkassa sänkyä, joka on seinän vierellä. Lance on käpertynyt melkein Shiron syliin ja Shiro silittelee hänen olkavarttaan.

“Hei,” Keith kuiskaa unesta käheällä äänellä, hieroo silmiään ja ryömii heidän luokseen, nojaa päänsä unisena Lancen reittä vasten. “Viime aikoina on ollut aika hiljaista, kyllä me voidaan käydä Maassa kääntymässä.”

“Luuletko?” Lance kysyy.

Keith hymisee myöntävästi. “Otetaan leijonat ja käydään katsomassa mitä sinun perheesi tekee uuden vuoden aattona.”

Lancen sormet löytävät tiensä Keithin hiuksiin, hierovat päänahkaa. Keith puskee nenällään Lancen jalkaa. “Ihan kuin kissa,” Lance nauraa.

Keith näykkäisee tämän reittä ja saa vastaukseksi terävän “Hei!”-huudahduksen ja luunapin. Hän nousee hymyillen ja katsoo huvittuneena hymyilevää Shiroa ja Lancea joka yrittää kovasti katsoa häntä loukkaantuneena. Sitten hän asettuu Lancen vierelle ja punoo viimein sormensa tämän sormien lomaan. “Saat itkeä olkaani vasten, jos et likaa paitaani räkään,” Keith lupaa.

Ja jos Lance vähän itkeekin, Shiro ja Keith eivät sano mitään, pitelevät häntä vain lujempaa.
don't cry. you're perfect.

Sielulintu

  • Teen suurkuluttaja
  • ***
  • Viestejä: 746
Vs: Voltron: Ikävä | S | Shiro/Keith/Lance | hurt/comfort
« Vastaus #1 : 31.05.2020 10:59:20 »
Kommenttiarpajaisista heippa :)

Voltronin ehdottomasti parhaita parituksia on Keith/Lance/Shiro, ja sitä ei oo tullut aikoihin luettua. Ihanaa siis, että sulta löytyi tällanen helmi. Genrenä hurt/comfort on parhautta, joten tykkäsin tästä ihan valtavasti.

Lancen kaipuu maahan ja joulun viettoon on tässä tosi elävästi kuvailtu. Jos muutenkin on kaipausta maahan ja perheen luo, varmasti tällaiset fiilikset korostuu juuri jouluna, eikä taatusti auta, että joulu on osalle hyvinkin merkityksetön. Eihän Keithkään esimerkiksi ensin edes muista koko joulua, vaikkei sitä tietysti tahallaan teekään. Ihanaa kuitenkin, miten herkästi sekä Keith että Shiro osaa suhtautua, kun molemmat on ensin tajunneet tilanteen. Yhteinen koristelu ja vielä jouluruoat on varmasti täydellisiä tapoja piristää toista joulun aikaan, jota ei muuten juhlita avaruudessa.

Musta tässä toimi myös hienosti näiden keskinäinen kommunikointi. Siitä tuli juuri sopivasti hahmojen suhteet ja luonteet esiin, mutta kuitenkin kivasti tilanteen puitteissa.

Lainaus
“Laita se sen äidin viereen.”

Shiro nauraa hiljaa ja asettaa peuran toisen vierelle.

“Mutta tuollahan on sarvet,” Keith huomauttaa, “Eihän se voi olla sen äiti.”

Lance näyttää vähän surkealta. Hän ei todellakaan ole tänään oma itsensä — milloin tahansa muulloin he olisivat aloittaneet väittelyn siitä, voiko naaraspeuroilla olla sarvet ja Keith olisi lopulta taipunut siihen, että ehkä se on hyvin erityinen ja vahva naaraspeura.

“Ehkä se on sen isä?” Shiro tarjoaa ja istuu sängylle Lancen viereen. Lance hymähtää.

Tämä musta on hyvä esimerkki näiden dynamiikasta. Varmasti Keith olisikin toisissa olosuhteissa innostunut tilaisuudesta väitellä, voiko naaraspeuroilla olla sarvet ja niin pois päin. Shiro taas on ihana isäpeurakommentteineen. Yleensäkin musta tuntuu, että Shiro on se, joka vähän tasapainottaa Keithin ja Lancen touhuja, ja tässäkin se musta näkyi hyvin. Onneksi loppuun jäi positiivinen lupaus uudenvuoden vietosta maassa käyden. Taatusti paras joululahja, mitä Lancelle voi antaa. :)

Isot kiitokset tästä! :)
Tervetuloa tutustumaan kirjoituksiini
ja seikkailemaan
tarinalabyrintin sokkeloihin