Kirjoittaja Aihe: Tavuja (S l pieni surumielinen AU)  (Luettu 781 kertaa)

Ricolette

  • ***
  • Viestejä: 273
Tavuja (S l pieni surumielinen AU)
« : 06.03.2020 12:54:41 »
Ikäraja: S
Yhteenveto: AU, jossa Harry kuoli Tylypahkan taistelussa. Pieni paenneiden joukko etsii turvaa Ranskassa.

A/N: Tämä on etydiharjoitus. Inspiraationa toimivat nämä kauniit kuvat: 1 ja 2.


Tavuja

Kun saavuimme tänne, oli satanut viikkoja. Olimme märkiä viimeisimpään vaatekappaleeseen saakka ja tuuli oli kulkenut lävitsemme niin että olimme ohuita ja uupuneita.

Nyt minä kuivaan meidät, Neville sanoi kaksi päivää sitten. Hän polvistui märkään maahan ja ryhtyi repimään repusta tavaroita: paitoja, viittoja, kattiloita. Ranskan kartta. Nyt tämä saa riittää! hän huusi, mutta kun Luna tarttui häntä käsivarresta ja pudisti rauhallisesti päätään, hän lopetti; roikotti käsiään repun päällä tietämättä mitä niillä olisi tehnyt. Taikasauva oli yhä repussa pohjimmaisena.

Emme voi taikoa jottei meitä löydetä. En tiedä olisiko se mahdollista mutta emme voi ottaa sitä riskiä; itse asiassa me emme ota mitään riskejä. Me kävelemme maaseudun poikki hiljaisina ja huomaamattomina kuin metsäneläimet jotka eivät halua tulla nähdyiksi.

Viimeisimmästä kylästä tänne on puoli päivää kävellen. Tietä reunustavat vuori ja meri. Jonain toisena aikana olisin varmasti pysähtynyt katsomaan ja häikäistynyt. Mutta meillä oli kiire. Löydätte talon, kun tie taittaa sisämaahan ja vuori pehmenee kumpareiksi, oli vanha nainen sanonut – tai mistä minä sen tiedä, en puhu ranskaa, Luna oli keskustellut naisen kanssa ja meitä ihmettelemään tulleet ihmiset olivat katsoneet meitä uteliaasti ja vähän epäluuloisesti. Minulla oli sylissäni lapsi jonka hiukset olivat vihreät. Ehkä sellaista ei oltu tässä ranskalaiskylässä nähty.

Sinne on kuulemma asettunut englantilainen mies, Luna sanoi kun me jätimme naisen ja kyläläiset taaksemme. Välillä tie oli niin kapea, että oli otettava märästä kalliosta kiinni. Paikoin nostin ensin Teddyn Nevillelle tai Lunalle, asetin jalkani tarkkaan liukkaalla polulla ja otin tukea molemmilla käsilläni. Mutta sitten minä aina otin Teddyn takaisin, hänen kätensä takertuivat kaulaani ja hänen painonsa asettui käsivarsieni taakaksi. Mi-mi, hän sanoi korvaani. Mm, minä vastasin, me vähenimme niin ettei meistä jäänyt jäljelle kuin tavuja.

Ennen kuin näimme taloa me kuulimme koirat. Ne juoksivat meitä vastaan, ruskea ja valkoinen, ja niiden haukku kimpoili ympärillämme. Luna hymyili ensimmäistä kertaa kuukausiin, Teddy osoitteli koiria sylistäni. Vain Neville hidasti askeleitaan ja käveli loppumatkan hieman etäämmällä. Ja sitten: talo ja valkoiseksi rapatut seinät, edustalla kasvimaat vehreinä ja lupaavina. Seurasimme koiria kasvimaan poikki ja kun käännyin katsomaan, Neville kosketti kevyesti sormillaan häntä kohti ojentautuvia syvänvihreitä lehtiä.

Kun Charlie astui oviaukosta portaille ja näytti meidät nähdessään hämmästyneeltä ja helpottuneelta yhtä aikaa, me nauroimme ääneen: oman nauruni yli minä kuulin Nevillen ja Lunan ja sydäntäni puristi kevyesti. Juoksin viimeiset metrit, Teddy kikatti sylissäni, koirat haukkuivat, taivas oli kirkas. Charlien kädet ja tuoksu ympärilläni olivat tutut, ja minun nauruni muuttui itkuksi, niin se nykyisin aina tekee.

Nyt voimme seisahtua hetkeksi. Näen sen Nevillestä joka kiertää kasvimaata, ja Lunasta joka käveli huolettomin askelin rantaan, istui hiekkaan ja katsoi merelle pitkälti toista tuntia. Teddysta minä näen sen selvimmin, hän juoksee koirien perässä pihamaalla ja hänen hiuksensa ovat turkoosit niin kuin uni. Istun portailla teemukin kanssa ja Charlie istuu vieressäni, ja minä kerron miten pääsimme lähtemään Englannista sekä sen vähän mitä tiedän Ronista ja hänen oikeudenkäynnistään. Vasta kun Charlie kysyy, minä kerron Hermionesta. Itkemme hetken ja sitten on taas hiljaista.

Tiedän että Charlie haluaa pysytellä kaukana Englannin asioista, joten pyydän anteeksi. Hän pudistelee päätään ja silittää hiuksiani. En tiennyt että se meni tuollaiseksi, hän sanoo, että he tappavat sellaiset joita eivät pidä puhtaina. Niin, minä sanon. Teddy tulee luoksemme ja kiipeää syliin. Meidän oli päästävä pois, minä sanon, meidän kaikkien. Teddy painaa märkiä suukkoja vasemmalle poskelleni. Charlie kumartuu ja painaa yhden oikealle.

Illalla kävelemme kaikki rantaan katsomaan auringonlaskua. Se roihuaa kuin mitään surua ei olisikaan. En jaksa puhua; olemme selvinneet tänne ja nyt haluan olla vaiti. Tällaisina hetkinä ajattelen Harrya. Joskus puhun hänelle. Saatan sanoa, että tästä ei tule mitään ilman sinua tai että olisitpa täällä. Nyt minä katson taivaanrantaan ja ajattelen: katso nyt, me selvisimme. Ainakin tähän asti me selvisimme. Luna seuraa katsettani ja ymmärtää. Hän ottaa kädestäni kiinni.
« Viimeksi muokattu: 06.03.2020 12:58:08 kirjoittanut Ricolette »
It takes a lot to give, to ask for help
To be yourself, to know and love what you live with
(Damien Rice)

Vendela

  • Teeholisti
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 2 943
  • Maistuisiko kupponen teetä?
Vs: Tavuja (S l pieni surumielinen AU)
« Vastaus #1 : 25.03.2020 21:45:33 »
Kommenttikampanjasta iltaa :)

Okakettu oli laittanut tämän tuonne ja nappasin, koska olen tykännyt muistakin teksteistäsi ja tämän asetelma vaikutti mielenkiintoiselta. Ja sitä tämä toden totta olikin! Monta kysymystä heräsi ja osaan tuli vastauksia, osa jäi rivien väliin sopivasti piiloon ja osan sain päätellä itse.

Ensinnäkin se, että Tylypahkan taistelussa olisi käynyt toisin on jo itsessään sellainen juttu mikä herättää mielenkiinnon. Olen heikkona kaikkiin entä jos teorioihin ja niistä on aina kiva lukea, eikä tämä teksti ollut poikkeus. Vasta tuolla lopussa konkretisoitui se, mitä sodan häviäminen todella merkitsi ja minkälaiset uudet johtajat ovat. Peilaan tässä Voldemortia vahvasti Hitleriin ja Hermionen kaltaisia juutalaisiin :'(

Sitten nämä hahmot. Neville, Luna ja Teddy, jotka mainittiin nimeltä sekä tuo yksi nimetön, jonka henkilöllisyyden tulkitsin lopulta Ginnyksi. Ehkä se olisi voinut olla joku muukin, mutta jotenkin tuolla lopussa tuli todella voimakkaat Ginny-fiilikset kun Luna otti kädestä kiinni. Joka tapauksessa hahmovalinnat olivat hienot ja lisäksi pidin tuosta lievästä paritusvibasta mikä tekstistä myös välittyi. Ensin ajattelin Nevillen ja Lunan olevan pari, mutta lopulta se kallistui Ginny/Lunaan, mikä on itse asiassa pieni salainen paheeni minkä oivalsin vasta tämän tekstin myötä. Charlie turvapaikan antajana oli yllättävä veto, sillä hänet miellän aina niin voimakkaasti Romaniaan, mutta on hyvin mahdollista että on sodan lopputuloksen myötä joutunut etsimään itselleen uuden asuinpaikan.

Tämä oli surumielininen mutta kuitenkin toiveikas. Ehkä jonkinlainen uusi alku on mahdollinen näille jotka ovat selvinneet. Teddy ennen kaikkea ansaitsee kaikki nuo ihmiset ympärilleen tukemaan ja turvaamaan tulevaisuuttaan. Tämä oli kirjoitettu myös todella kauniisti, kauniita sanoja käyttäen vaikka, kuten jo totesin, itse aihe ei niin iloinen olekaan.

Olipa mukavaa lukea tämä, iso kiitos! Ja se sanottakoon vielä, että oikein onnistunut etydiharjoitus :)

Vendela

©Waulish

I think it's time for little story... It's definitely Storytime!

Okakettu

  • revonhäntä
  • ***
  • Viestejä: 1 093
Vs: Tavuja (S l pieni surumielinen AU)
« Vastaus #2 : 27.03.2020 15:24:37 »
Minun on jostakin syystä tosi vaikea kommentoida tätä ficciä, mutta halusin silti tulla sanomaan, että tämä on ehdottomasti yksi hienoimmista tekstejä, joita olen finissä viime aikoina lukenut. Sellainen, jonka voi lukea vaikka kuinka monesti, ja silti jää aina hyvällä tavalla vähän sanaton olo. Miten paljon tunnetta ja tarinaa saitkin mahtumaan sinänsä lyhyeen kokonaisuuteen, juuri sopivasti myös rivien välistä luettavaksi - minusta oli esimerkiksi tosi toimiva ratkaisu, että minäkertojan henkilöllisyyttä ei missään vaiheessa suoraan paljasteta, mutta hänet pystyy kuitenkin tulkitsemaan Ginnyksi. AU-skenaarionahan tämä on myös todella synkkä mutta mielenkiintoinen. Minusta tässä välittyy todella koskettavasti, miten surumielisyydestään huolimatta vahvimmaksi elementiksi nousee kuitenkin toiveikkuus ja ajatus toipumisesta, vaikka molempiin liittyy myös oma vaikeutensa. Nämä kohdat pysäyttivät siltä osin erityisesti:
Lainaus
Nyt voimme seisahtua hetkeksi. Näen sen Nevillestä joka kiertää kasvimaata, ja Lunasta joka käveli huolettomin askelin rantaan, istui hiekkaan ja katsoi merelle pitkälti toista tuntia. Teddysta minä näen sen selvimmin, hän juoksee koirien perässä pihamaalla ja hänen hiuksensa ovat turkoosit niin kuin uni.

Nyt minä katson taivaanrantaan ja ajattelen: katso nyt, me selvisimme. Ainakin tähän asti me selvisimme.
Kuvailusi oli myös tosi hienoa luettavaa läpi tekstin, tykästyin todella moneen ilmaukseen. Suosikkikohtani oli varmaankin tämä, josta myös teksti on saanut nimensä: Mi-mi, hän sanoi korvaani. Mm, minä vastasin, me vähenimme niin ettei meistä jäänyt jäljelle kuin tavuja. Kiitos todella paljon lukukokemuksesta, tämä oli todella upea teksti, jonka pariin tulen palaamaan varmasti vielä myöhemminkin. :)
« Viimeksi muokattu: 27.03.2020 15:30:13 kirjoittanut Okakettu »

sentimentaalista löpinää.

avan kuva © cinnamoonie

Ricolette

  • ***
  • Viestejä: 273
Vs: Tavuja (S l pieni surumielinen AU)
« Vastaus #3 : 30.03.2020 13:16:24 »
Vendela, kiitos kommentistasi! Oli ihana lukea mietteitästi tästä. Erityisesti lämmittää, että pidit hahmoista ja ehkä myös taustalla väreilevistä paritusfiilareista! Olet oikeassa, että Charlien mieltää ensisijaisesti Romaniaan. Kun lähdin tätä suunnittelemaan, tähän liittyi vähän lohikäärmeitä ja muuta taustatarinaa, mutta tämä olikin valmis tällaisenaan. :)

Kiitos, Okakettu! Ihanaa, että tämä on tehnyt vaikutuksen ja tekstin ratkaisut toimivat mielestäsi hyvin. Kiva myös kuulla, että sait toiveikkuudesta ja tulevaisuuteen katsomisesta kiinni. <3
It takes a lot to give, to ask for help
To be yourself, to know and love what you live with
(Damien Rice)

Sisilja

  • ***
  • Viestejä: 1 019
Vs: Tavuja (S l pieni surumielinen AU)
« Vastaus #4 : 31.07.2020 14:48:21 »
Luin tämän ja tajusin, että tänäänhän on Harryn syntymäpäivä (40 vuotta!), ja oivalluksen ansiosta tämä ficci tuntui entistä surullisemmalta ja karmaisevammalta. Yllätyin että tämä ficci on Godrickin notkossa eikä Pimeyden voimissa (tosin genrejaot on tosi vaikeita, musta tuntuu, että heittelen ficcini angst-osastoille aika kevyesti!).

Tämän ficin jälkeen tuntuu nyt kauhean hyvältä, ettei Harry kirjoissa lopullisesti kuollutkaan. Joskus kymmenen vuotta sitten vielä pähkin, että se olisi ollut jotenkin oikeampi loppu tarinalle, mutta ei se kyllä olisi ollut. Tämä on ihan kauheaa. Ficci esittää karmeudet melko lakonisesti ja ne tuntuvat kahta hirveämmiltä, koska Ginny alkaa olla niin uupunut, he kaikki alkavat. Ja jotenkin he ovat hyvin hetkessä kiinni, yksityiskohtiin kiinnitetään huomiota, koiriin, kasveihin, koska kaikki voi loppua milloin vain.

Mulla ei ollut tätä samaa kertojaääneen liittyvää mystiikkaa lukiessani kuin aiemmilla, koska tulin listauksesi kautta. Tavallaan hyvä niin, energia ei mennyt sen miettimiseen, kuka kumma puhuu (vaikka minusta se välittyy hyvin, ehkä olisin sen keksinytkin), vaan saatoin sitten suoraan heittäytyä ja piehtaroida tässä kamalassa vaihtoehtoistodellisuudessa.

Mua suoraan sanottuna raastoi ihan kappaleisiin tuo, että Ronin ja Hermionen kohtalot valotetaan kahdella tuskaisella lauseella (tai kolmella!), koska mietin sitä alusta asti. Jos Harry on kuollut, entä he. Upea valinta, ettei heistä puhuta enempää, se korostaa sitä, kuinka kipeä asia on. Ihan oikeasti hirveä. En löydä sanoja. Juuri siksi on tosi hyvä, ettei asialla tässäkään mässäillä, koska tarpeeksi hyvin kuvaavia sanoja tuskin löytyisi! Tai mistä minä tiedän, mutta asian vähäeleisyys on tyylikästä. Aitoa. Todellista.

Voi Teddy. Minusta on erikoista ja ihanaa, että Teddy on mukana. Se antaa vähän ymmärtää, kuinka suuri joukko ihmisiä on kenties kuollut tai muutoin menetetty. Mahdottoman upea linkki tekstin ja ficin nimen välillä, muuten! Mietin ficciä klikatessa, mitä nimi tarkoittaa, ja oih, se kuvaa kyllä tosi hyvin koko tekstiä.

Loppu on tosiaan toiveikas. Ja tietyllä tapaa seesteinen. Eloon jääneet haluavat selviytyä. Edes seuraavaan päivään. En tiedä pystyisinkö itse samaan toiveikkuuteen ja taistelutahtoon (vaikkakin pakenemisen kautta), mutta onneksi minun ei tarvitse ainakaan tällaisella tavalla kokeilla. Tämä oli hyvin syvästi ihon alle menevä elämys, varsinainen simulaatio! Kiitos hurjasti!
Kirjoittamisen riemusta

Avatarista kiitos aijulle!

Ricolette

  • ***
  • Viestejä: 273
Vs: Tavuja (S l pieni surumielinen AU)
« Vastaus #5 : 01.08.2020 12:35:00 »
Ah, kiitos Sisilja. Oon lukenut kommenttisi jo tosi monta kertaa! Hyvä kysymys, miksi tämä ei ole Pimeyden voimissa. Ehkä itselleni tässä painottui tuo turvaan pääseminen ja hetken hengähdys surun ja tragedian jälkeen. Olikin tosi kiinnostavaa huomata, että toiselle tässä voi nousta tärkeämmäksi juurikin ne kipeät asiat, joita on paettu. Ihanaa, että koit Hermionen ja Ronin kohtaloiden käsittelyn onnistuneeksi. Ehkä Ginnylla on vielä heidän suhteensa jokin sellainen menetyksen vaihe, jossa sanoja ei löydy. Harryn kuoleman kanssa hän on jo ehkä pidemmällä. No niin, se analysoinnista. Kiitos, että kerroit tunnelmistasi!
It takes a lot to give, to ask for help
To be yourself, to know and love what you live with
(Damien Rice)