Nimi: Kuinka helpottaa koti-ikävää
Kirjoittaja: Crysted
Fandom: Narnian tarinat
Ikäraja: S
Henkilöt: Lucy, herra Tumnus
Genre: Lievä h/c
Yhteenveto: Lucyä vaivaa koti-ikävä
A/N: Vuoden 2019 joulukalenteriin kirjoitettu
Lucy katseli kuinka lumihiutaleet pyörivät ikkunan takana kuin talvitanssiaisissa sisällä olevat juhlavieraat konsanaan. Häntä ei huvittanut tanssia, vaikka juhlat olivat kieltämättä kauniit: suuren salin seinämät oli verhottu valkeilla verhoilla, juomia pulppusi kuuran peittämistä suihkulähteistä ja katosta roikkui jääpuikkoja ja suuria lasisia lumihiutaleita. Paikalla ei sentään ollut yhtäkään jääpatsasta, vaikka alun perin sellaisia oli ollut aikomus hankkiakin. Edmund oli siihen onneksi huomauttanut, että jääpatsaat muistuttaisivat liikaa petollisesta Jääkuningattaresta.
Lucy rakasti uutta taianomaista elämäänsä, mutta silloin tällöin hän mietti, miten asiat kotona Lontoossa mahtoivat olla. Koti. Oliko Lontoo enää koti, vaikka he olivat asuneet Narniassa nyt vuoden? Mitä mahtaisi äidille ja isälle kuulua? Entä professorille? Vuosi sitten oli ollut sota, mahtoiko sota olla yhä käynnissä? Susan oli sitä mieltä, että sota oli varmaan tuhonnut koko Lontoon tai ehkä jopa maailman. Susan sanoi, ettei heidän edes kannattanut yrittää etsiä tietä takaisin, koska heidän tuntemaansa maailmaa ei ehkä ollut enää jäljellä.
”Mikä on saanut Eevan tyttären naaman noin mutruun?”
Lucy kohotti katseensa herra Tumnukseen, joka katseli häntä kysyvästi.
”Mietin vain…” Lucy aloitti epäröiden ja jyysti huultaan, ”miltä Lontoossa nyt näyttää.”
”Koti-ikävä kaihoaa?” fauni sanoi sympaattisesti ja istahti Lucyn viereen ikkunasyvennykseen.
”Onko se enää koti? Emme ole olleet siellä vuoteen.”
”Koti on sellainen, jolla on paikka sydämessä. Koteja voi olla monta.”
”Niin”, Lucy sanoi hiljaa.
”Mutta etkö jäisi kauheasti kaipaamaan Narniaa, jos täältä lähtisit? Ja erityisesti minua?” herra Tumnus huomautti ja tönäisi Lucyä olkapäähän leikillisesti.
Lucy naurahti. ”Jäisinhän minä. Ja herra ja rouva Majavaa ja mekkoja ja hyviä ruokia ja miekkailuleikkejä ja-”
”Tanssimista”, fauni lopetti ja veti Lucyn alas ikkunasyvennykseltä ja pyöräytti tanssiin. Lucy kikatti.
”Tanssia voi Lontoossakin”, Lucy huomautti sovittaessaan askeleensa faunin sorkkien kalinaan.
Herra Tumnus kumartui hieman lähemmäs ja iski silmää. ”Ei voi faunin kanssa”, fauni sanoi ja pyöräytti Lucyä hurjasti. Lucy nauroi, eikä koti-ikävä pusertanut rintaa enää ollenkaan.
