Title: Isosten elämää
Author: Minä
Genre: Romance ja Humor ainakin. Het, Slash
Ikäraja: K-11
Fandom: Harry Potter
Pairings: lukekaa ja ottakaa selvää...
Summary: Nuoria velhoja ja noitia on otettu kesätöihin lastenleirille…
A/N: Olin itse leirillä isosena 31.7-3.8. -06 Siitä se idea sitten alun perin lähti…
Vuonna -07 isostelin 11-13.7.
2010 isostelin 28.6-1.7, siinä välillä taisi olla pari kesää ilman leireilyä.
2012 isostelin 3-6.7, ja joko sitä on tullut vanhaksi tai lapset ovat tulleet vaikeammiksi...
//Karo lisäsi fandomin.Isosten elämää
Prologi
Nick Roger Carris istui bussissa ikkunapaikalla ja tuijotteli ohi viliseviä maisemia, eli lähinnä metsää, jota riitti silmänkantamattomiin. Hän huokasi syvään ja katseli hieman ympärilleen bussissa.
Porukkaa oli sen verran vähän, että jokainen istui yksin lukuun ottamatta mustatukkaista poikaa, jonka Nick tiesi olevan Harry Potter. Harryn vieressä istui punapäinen uneliaan näköinen poika, jonka Nick tiesi olevan Weasley. Tämän etunimeä hän ei kuitenkaan muistanut.
Nickistä tuntui, että hän oli unohtanut ottaa mukaan jotakin äärimmäisen tärkeää. Hän tunnusteli taskuaan ja huokaisi helpotuksesta. Niin kauan kuin kännykkä, (jota hän osasi hädin tuskin käyttää) ja astmakiekko olivat mukana, kaikki muukin oli. Vai oliko hänen shampoonsa sittenkin jäänyt kotiin?
Nick ravisti päätään niin, että kullanruskeat pitkähköt hiukset karkasivat silmille.
Ihan sama, hän voisi murehtia sitä myöhemmin.
“Se joka rakensi tämän tien, oli taatusti kännissä tehdessään piirustuksia“, Maya Emily Liturgera letkautti ja risti jalkansa. Hän inhosi bussilla matkustamista. Varsinkin silloin kun ei ollut ketään juttukaveria se oli vielä tuplasti inhottavampaa.
“Älä muuta sano”, ynähti poika, joka istui hänen edessään. Maya ajatteli ensin tehdä lähempää tuttavuutta vaaleahiuksisen pojan kanssa, mutta luopui nopeasti ajatuksesta, kun huomasi että tämän kasvot vihersivät uhkaavasti.
“Olisi pitänyt ihan suosiolla jättää aamiainen väliin”, poika sanoi hymyillen heikosti ja ojentaen kätensä. “Sergei Ivanov.”
“Maya Liturgera”, Maya sanoi ja puristi pojan kättä. Sitten Sergei kääntyi taas tuijottamaan tietä ja Maya antoi katseensa vaeltaa bussissa. Hänen sormensa nousivat kuin itsestään kulmalävistysten päälle ja hän saattoi vain toivoa, että tussilla värjätyt kengännauhat eivät olleet sotkeneet väriä penkkiin, jota hän potki aikansa kuluksi.
Bussilla matkustaminen oli kuolettavan tylsää.
Emily Harriet Greenwood kiristi vaaleaa poninhäntäänsä parin penkin päässä Sergei Ivanovin takana toisella puolella ja tuijotteli uneksivasti pojan takaraivoa. Ei hän ollut tullut leirille poikaisosten takia, (se oli kyllä ollut tehokas kannustin) mutta kuitenkin hänen kätensä puristuivat nyrkkiin, kun hän huomasi tuijottamansa pojan juttelevan mustahiuksisen tytön kanssa.
Emily ei ollut mustasukkainen luonne, mutta joskus hänelläkin oli huonot hetkensä. Hän päätti mennä juttelemaan pojalle heti tilaisuuden tullen. Bussissa siihen ei kuitenkaan ollut mitään mahdollisuuksia, joten hän päätti aloittaa tutustumalla takanaan istuvaan tyttöön.
”Hei, minä olen Emily”, hän sanoi ja ojensi kätensä.
”Elizabeth Jen McCage, voit sanoa minua Liziksi.” tyttö sanoi ilmeettömästi ja pyyhkäisi mustat hieman kiharaiset hiuksensa korvan taakse. Emily hätkähti hieman huomatessaan, että Lizillä oli kirkkaanvioletit silmät.
Hänellä on pakko olla piilolinssit, Emily ajatteli, mutta jätti asian sikseen.
”Oletko ennen ollut isosena missään?” Liz kysyi viileästi saadakseen jotakin muuta ajateltavaa kuin vatsassa vellovan epämiellyttävän tuntemuksen, joka alkoi pikkuhiljaa lähennellä pahoinvointia.
”En ,mutta luulen pärjääväni ihan hyvin, minulla on kotona kaksi pikkuveljeä ja yksi pikkusisko. Tosin välillä niihinkin menee hermot”, Emily selitti, mutta Liz vain kohotti hieman kulmiaan ennen kuin vaihtoi puheenaihetta.
”Voisin lyödä vaikka vetoa, etta Sergei oksentaa kohta”, hän sanoi viitaten vaaleaan poikaan, jota Emily oli tuijottanut. Emily tunsi hieman loukkaantuvansa Lizin kommentista, mutta ainakin hän tiesi nyt pojan nimen.
Daniel Smith silmäili bussissa istuvia tyttöjä ja yritti kovasti päättää kuka olisi hänen huomionsa arvoinen. Hän pyyhkäisi pari kasvoille karannutta vaaleaa suortuvaa korvan taakse ja alkoi nyplätä paidanhelmassaan olevaa pientä reikää. Se oli tullut siihen, kun hän oli yrittänyt kylvettää Ben-kissaansa.
Daniel uppoutui ajatuksiinsa, jotka keskeytyivät, kun hän tunsi koputuksen olkapäällään. Poika kohotti laiskasti katseensa ja huomasi tuijottavansa tumman tytön uskomattoman ruskeisiin silmiin. Hetkeksi Dan meni sanattomaksi, mutta havahtui sitten. Tuossa oli tyttö, joka taatusti ansaitsi hänen huomionsa.
”Niin?” Dan kysyi, kun hänen aivonsa rekisteröivät lukemattomia pikkuseikkoja tytön ulkonäöstä ja olemuksesta. Tyttö pyöräytti silmiään.
”Voisinko istua tähän, tuolla taaempana tuli vähän huono olo. Minä olen muuten Jessica.” hän sanoi ja ojensi kättään. ”Daniel.” Dan sanoi ja puristi tytön kättä.
”Mikä sai sinut tulemaan tälle leirille?” Dan kysyi, kun Jessica oli istuutunut.
”Halusin osalliseksi johonkin rikastuttavaan kokemukseen.” Jessica vastasi hetkeäkään epäröimättä. Normaalisti Dan olisi heti leimannut tytön tiukkapipoksi, mutta määrätietoisuus tuntui sopivan Jessicalle.
”Miksi itse?” Jessica esitti vastakysymyksen, eikä Dan tiennyt ollenkaan mitä vastaisi. Hän ajatteli hymyillä kuuluisaa tytöt-pyörtyvät-koska-olen-niin-viehättävä- hymyään, mutta jotenkin hänestä tuntui, ettei se saisi Jessicaa unohtamaan tämän esittämää kysymystä. Niinpä hän mutisi jotakin ympäripyöreää siitä, että piti lapsista. Oikeastaanhan se oli totta.
Edward Andrew Michael Black hymyili hajamielisesti katsellessaan bussin sekalaista seurakuntaa. Jollakin kummallisella tavalla hän piti tuntemattomien seurasta. Oli niin paljon asioita, joita hän ei vielä tiennyt ja niin monta ihmistä joihin tutustua. Toisaalta suuren osan ihmisistä hän oli nähnyt ainakin vilaukselta koulussa, mutta kuitenkin.
”Hei, sinähän olet Hermione Granger?” Edward kysäisi edessään istuvalta tytöltä. Tyttö nyökkäsi ja hymyili hieman. ”Ja sinä olet Edward Black, eikö niin?”
Ed nyökkäsi. Juuri kun hän oli aikeissa kysyä Hermionelta miten tämä tiesi hänen nimensä, joku tökkäsi häntä selkään.
”Au”, Edward ynähti ja kääntyi katsomaan taakseen. Penkkien välistä hän näki ikäväntutun suipon naaman.
”Draco, miten ikävää huomata, että sinäkin olet täällä”, Ed tuhahti ja hänen pähkinänruskeat silmänsä välähtivät. Draco muljautti silmiään ja loi myrkyllisen katseen Hermioneen.
”Voi ei, minä kun ajattelin pääseväni kesäksi eroon tuosta kuraverisestä kaikentietäjästä”, Draco sanoi kärsivällä äänellä ja palasi sitten takaisin omiin oloihinsa.
Edward huokasi syvään. Ja minä kun niin toivoin, etten näkisi Dracoa kesällä, Edward ajatteli tuskastuneena. Hän oli edellisenä vuonna ollut järjettömän ihastunut Dracoon, eikä hän ollut aivan varma tämänhetkisistä tunteistaan. Kaikki oli niin kamalan sekavaa.
Ed ajatteli matkalaukussa viruvaa vanhaa nalleaan ja tunsi mielensä synkkenevän entisestään. Onneksi he olisivat kuitenkin pian perillä.
1. Ensimmäinen päivä
Kun bussi lopulta pysähtyi leirikeskuksen parkkipaikalle, kaikilla oli kova kiire ulos. Liz maleksi ulos viimeisten joukossa, sillä hänestä oli aivan turhaa tungeksia ja töniä. Tuoreet isoset kävelivät vaiteliaina pienen pätkän asfalttipolkua pitkin päärakennuksen pihaan.
Toisilla oli kova työ matka-arkkujen raahaamisessa ja Hermione oli tyytyväinen, että oli ottanut pyörillä kulkevan laukun. Ron puuskutti reppunsa painon alla ja kompasteli kengännauhoihinsa. Hermione pyöräytti silmiään toisen kömpelyydelle, vaikka se olikin hänestä oikeastaan aika suloista.
Draco nauroi avoimesti Ronin toheloinnille ja Harry mulkaisi luihuispoikaa murhaavasti. Tuollainen lapsellisuus pitäisi kieltää lailla, Jessica ajatteli kuunnellessaan Dracon ivanaurua.
He jättivät laukkunsa ja matka-arkkunsa rakennuksen edessä olevalle kivetykselle ja seisoskelivat hetken epätietoisuuden vallassa. Minne heidän nyt pitäisi mennä?
”Pitäisikö meidän kolkuttaa oveen?” Emily kysyi purren huultaan. Moni kohautti olkiaan ja Daniel pyyhkäisi pari suortuvaa korvan taakse.
”Minusta meidän pitäisi mennä sisään”, hän sanoi itsevarmasti ja sai heti kaikkien jakamattoman huomion.
”Mutta entä jos tämä onkin väärä talo?” Maya protestoi ja katsoi Dania arvioivasti otsahiustensa alta. Mitätön pullistelija, tuli väkisinkin hänen mieleensä.
”Pitäisikö meidän sitten vain seistä tässä tyhjänpantteina?” Dan kysyi haastavasti.
Liz kuunteli puolella korvalla keskustelua, eikä voinut olla muljauttamatta silmiään.
”Minä avaan sen oven, jos se kerran on niin vaikeaa.” hän sanoi, marssi muitta mutkitta ovelle ja nykäisi sen auki. Porukka valui sisälle pikkuhiljaa hänen perässään.
Sisällä Nick otti kengät pois jalastaan ja nautti oranssinruskean kivilattian viileydestä jalkojensa alla. eteisaula oli melko pieni ja suoraan ovea vastapäätä oli valtava peili, jonka takaa Edward oli löytänyt naulakot ja hattuhyllyt.
Tosin oli sen verran kuuma päivä, ettei kenelläkään ollut paljon ylimääräistä vaatetta yllään, joten kaikki suuntasivat melkein heti viereiseen ruokailutilaan, jossa heitä odotti kaksi naista, jotka istuivat kärsivällisen näköisinä yhdessä pitkistä pöydistä.
Matkan varrella he ohittivat ruokatiskin, tarjolla oli herkullisen tuoksuista makaronilaatikkoa. Sergei piti katseensa visusti erossa ruuasta, sillä hänen vatsassaan kiersi yhä. Hän istahti parin tuolin päähän tummahiuksisesta noin nelikymppisen näköisestä naisesta ja hengitti syvään. Emily istui melkein heti hänen viereensä.
Kun kaikki olivat istuutuneet tummahiuksinen nainen rykäisi kiinnittäen kaikkien huomion.
”Minä olen Tanya, ja tämä on eräänlainen avustajani Joanna. Jospa te nyt esittelisitte itsenne, taidatte olla kaikki ensikertalaisia?” Tanya sanoi hymyillen. Emily ja Hermione nyökyttelivät.
”Sinä voit vaikka aloittaa, kerro kolme asiaa itsestäsi”, Tanya sanoi viitaten Daniin.
”Nimeni on Daniel Smith, mutta ystäville Dan. Minulla on kissa nimeltä Ben… ja olen tosi hyvä suutelija. Ainakin olen kuullut muutamien sanovan niin.” Dan lopetti.
Emily ja Maya tirskahtivat ja Jessican posket punehtuivat hieman, vaikka sitä tuskin huomasi hänen tummalta hipiältään. Tuon väitteen todenperäisyydestä otetaan selko, hän ajatteli virnistäen pienesti. Jessican oli pakko myöntää, että Dania kelpasi katsella. Lapset tulisivat kuitenkin olemaan etusijalla.
Seuraavaksi oli Lizin vuoro.
”Nimi on Elizabeth McCage, lempinimi Liz. Pidän merirosvoista ja inhoan talvea.” Liz sanoi lyhyesti ja ytimekkäästi. Seuraavaksi oli Emilyn vuoro.
Kun kaikki olivat esitelleet itsensä Joanna kehotti heitä menemään nukkumarakennuksiin. Siellä he saisivat päättää ketkä nukkuisivat missäkin. Joanna melkein unohti sanoa, että tytöt ja pojat nukkuisivat eri rakennuksissa.
Tämä synnytti harmistunutta jupinaa niin tyttöjen kuin poikienkin keskuudessa. Nick oli ihan tyytyväinen järjestelyyn, sillä tyttöjen voimakkaat hajuvedet olivat omiaan laukaisemaan hänen uinuvan astmansa. Edwardkaan ei vaikuttanut järin harmistuneelta. Hän ainoastaan toivoi, ettei joutuisi samaan huoneeseen Dracon kanssa.
Nukkumarakennukset olivat kiinni toisissaan ja niitä oli kolme. Tytöt suuntasivat rakennukseen, jonka oven yläpuolella oli B-kirjain, ja pojat menivät C-moduuliin.
Hermione kulki ensimmäisenä tytöistä ja kääntyi ensimmäiseen huoneeseen jätettyään kenkänsä eteiseen.
Muut tulivat hänen jäljessään, Liz oli peränpitäjänä. Emily tarkisteli pirteästi huonetta, jossa oli kaksi kerrossänkyä, neljä kaappia ja pöytä, johon oli upotettu lavuaari. Pöydän vierellä oli yksi orpo tuoli, ja pöydän alla oli pieni kaappi.
”Ei tämä kyllä mitään luksusta ole, mutta eipä tarvitsekaan”, Maya sanoi heittäytyen lähimmälle alasängylle. Liz kiipesi jo yläsänkyyn petivaatepussinsa kanssa.
”Nukummeko me kaikki samassa huoneessa?” Jessica kysäisi. Hermione näytti mietteliäältä ja mittaili sänkyjä katseellaan. Liz laittoi parasta aikaa petivaatteitaan toiseen yläsängyistä.
”Jos aiomme kaikki nukkua täällä, jonkun täytyy nukkua patjalla lattialla”, Hermione sanoi ja kurkisti sängyn alle. Siellä oli laatikkosänky, jonka sai rullattua ulos.
”Kuka on lyhin?” Maya kysyi. Hitaasti kaikkien katseet kääntyivät Jessicaan, joka ei ollut koskaan ennen toivonut niin paljon olevansa edes muutaman sentin pidempi.
Hän pisti kätensä puuskaan ja suostui vastahakoisesti. Muiden onneksi hän oli suhteellisen kypsä 15-vuotias, eikä nostanut asiasta meteliä.
Hermione meni toiseen alasängyistä ja Emily kiipesi yläsänkyyn Hermionen yläpuolelle. Sitten alkoi varsinainen petivaatemyrsky, kun jokainen petasi omaa sänkyään. Vielä vaikeampaa tästä teki se, että Tanya oli takavarikoinut kaikkien taikasauvat päärakennuksessa.
Pojat olivat C-moduulissa päättäneet jakautua kahteen huoneeseen ja jako oli päätetty sillä tavalla, että Draco, Sergei ja Dan jakaisivat viitoshuoneen, kun taas Harry, Ron, Nick ja Edward majoittuisivat ykköshuoneeseen.
Se oli oikeastaan ainut mahdollisuus, sillä Harry ja Draco eivät olisi suostuneet samaan huoneeseen unissaankaan. Ron halusi Harryn kanssa samaan huoneeseen, ja Edward vältteli Dracoa parhaansa mukaan.
Nick oli sattumalta ajautunut ykköshuoneeseen, mistä Edward oli oikeastaan iloinen, sillä ainoastaan Harryn ja Ronin seurassa hän tunsi olonsa hieman ulkopuoliseksi, vaikka pojat olivatkin ystävällisiä hänelle.
Edward valitsi muitta mutkitta yläpedin nukkumapaikakseen ja Harryn ja Ronin vallattua alapedit Nick kiipesi myös yläsänkyyn. Hän tunsi olonsa hieman hermostuneeksi, ja sotkeutui pedatessaan pussilakanaansa.
”Samperi, miksi sauvat muka piti pistää takavarikkoon?” Nick ärähti turhautuneena pyristellessään pussilakanaa pois päästään.
”Onneksi ne sentään antoivat meidän pitää omat luonnolliset sauvamme.” Edward letkautti ja Harry ja Ron repesivät. Nick oli onnellinen, että hänellä oli yhä pussilakana päässään, sillä hänen poskilleen hiipi häveliäs puna. Hän ei ollut sitä kaksimielisintä tyyppiä.
Viitoshuoneessa oli meneillään tyynysota. Kaikki oli alkanut siitä, kun Sergeiltä putosi yläsängystä tyyny Dracon päähän. Dan oli liittynyt nopeasti mukaan sotaan ja kaikki pojat huohottivat jo, iskujen pakoileminen oli vaikeaa, siinä sai juosta ja tehdä rutkasti väistöliikkeitä.
”Aselepo? Aselepo?!” Sergei karjui ja heilutti valkoista tyynyliinaa rauhan merkkinä. Dan hujautti vielä yhden iskun Dracon takaraivoon ja nosti sitten hänkin valkoisen lipun. Draco laittoi kätensä puuskaan ja pukkasi vielä Dania kyynärpäällä ennen kuin oikeasti lopetti ja palasi petivaatemyttynsä luo.
”Tämä on kotitonttujen hommaa…” Draco jupisi tunkiessaan täkkiä pussilakanan sisään. Dan pyöräytti silmiään ja katsahti ikkunasta ulos.
”Hei, näyttää siltä, että lapset ovat tulossa!” hän huudahti ja Sergei ja Draco olivat siinä samassa nenät kiinni ikkunassa.
Vihdoin jotakin toimintaa.
2. Edelleen ensimmäistä päivää
Maya lojui vuoteellaan ja nypläsi tummanvioletin hameensa helmaa, joka ylettyi hieman polvien yläpuolelle. Peilistä häntä katseli kalpeakasvoinen, tummahiuksinen tyttö, jonka silmien ympärillä oli runsaasti kajaalia. Hän katsahti ajatuksissaan ikkunaan ja nousi äkkiä tikkusuorana istumaan. Muut käänsivät hiukan kummastuneina katseensa häneen.
”Lapset!” Maya huudahti, eikä hänen tarvinnut sanoa enempää, kun Hermione jo pudotti pitelemänsä kirjan lattialle rynnätessään ovelle, Liz hyppäsi kissamaisesti lattialle yläsängystä, niin että hänen mustavalkoraidallinen salsahameensa vain hulmahti ja Emily ja Jessica jättivät laukkujen purkamisen sikseen.
Heidän mökkiään lähestyi pari pikkulasta vanhempineen ja Hermione oli heitä heti ovella vastassa. Pienempi lapsista oli noin kahdeksanvuotias ja kaivoi ponnekkaasti nenäänsä. Hänen isosiskonsa suorastaan säteili.
”Katso Heidi, täällä on vaikka miten paljon vapaita huoneita, mennään kakkoshuoneeseen!” Heidi seurasi hiljaa perässä, kun hänen Janetiksi kutsuttu isosiskonsa ryntäsi huoneeseen numero kaksi.
Jessica keskusteli tyttöjen äidin kanssa ja vakuutti, että tämän lapset olisivat hyvissä käsissä. Hermione ja Emily auttoivat tyttöjä petaamaan sänkynsä.
”Oletteko ensimmäistä kertaa leirillä?” Emily kysyi lapsilta.
”Joo, ollaan ekaa kertaa”, Janet aloitti ja selitti perään ummet ja lammet kaikesta maan ja taivaan välillä. Maya kuunteli ovensuussa ja tunsi pikkuhiljaa korviensa puutuvan. Tästä tulisi pitkä päivä, ja oli vasta lounasaika.
Pian lapsia alkoi virrata sisään lähes jatkuvana virtana, tyttöjä oli lopulta yhteensä noin viisitoista.
Poikien mökissä meno oli pitkälti samanlaista, paitsi että lasten äidit petasivat pikkupoikien sängyt. ”Minulla on kauhea nälkä”, Daniel nurisi ja hänen mahansa kurisi kuin vahvistaakseen asian.
Sergei oli kiivennyt kaapin päälle ja heilutteli rennosti jalkojaan ja katsoi kelloaan.
”Lounas alkaa viiden minuutin päästä”, hän sanoi juuri kun Draco astui huoneeseen.
”En ymmärrä miksi tulin tänne…” Draco jupisi ja sai molemmat huonetoverinsa pyöräyttämään silmiään.
Sergeitä alkoi jo kyllästyttää Dracon ainainen marina ja jurnutus, mutta hän hillitsi itsensä, eikä sanonut mitään. Hän tyytyi hyppäämään alas kaapin päältä ja lähtemään ulkoilmaan. Hän ehti ulko-ovelle asti ja oli törmätä Emilyyn.
”Anteeksi, ajattelin tulla vilkaisemaan poikien puolelle, jos ei haittaa?” Emily sanoi hieman hermostuneesti. Sergei kohautti olkiaan.
”Ei siellä kyllä ole paljon nähtävää, ellet sitten halua kuunnella Dracon valitusta.” Sergei hymähti hymyillen ja kumartui laittamaan kenkiä jalkaansa.
Emily yritti pitää katseensa erossa pojasta, mutta tämän oranssit shortsit ja pojan hihattoman paidan kirkkaat värit toivat oikeutta tämän kropalle ja vangitsivat väistämättä Emilyn katseen. Lisäksi oli vielä suloiset ruskeat silmät ja arvoituksellinen arpi pojan käsivarressa.
Emily oli juuri aikeissa kysyä siitä, kun Harry astui hymyillen ulos ykköshuoneesta. Sanat tuntuivat tarttuvan tytön kurkkuun, eikä tämä saanut silmiään irti Harryn noenmustista sotkuisista hiuksista ja kirkkaanvihreistä silmistä, puhumattakaan tämän hoikasta mutta jäntevästä olemuksesta.
”Moi”, Harry sanoi ja käveli Emilyn ja Sergein välistä ulos ja suuntasi päärakennusta kohti. Maaginen hetki oli ohi. Emily sai loksautettua suunsa kiinni ja Sergei rypisti kulmiaan. Hän ei ymmärtänyt mikä Harryssa oli niin ihmeellistä.
Vaikka tämä ehkä olikin koko velhomaailman sankari, ei Harry ollut mitenkään erityisen hyvännäköinen. Poika oli ihan mukava, mutta ei sellainen, jonka takia tyttöjen kannattaisi mennä sekaisin.
”Minä voisin oikeastaan esitellä sinulle meidän huoneen”, Sergei sanoi Emilylle, joka näytti vieläkin leijuvan pilvilinnoissa. Sergei hillitsi itsensä, eikä napsauttanut sormiaan Emilyn kasvojen edessä, vaikka hänen tekikin kovasti mieli tehdä niin.
”Ööh, minä taidan sittenkin mennä päärakennukseen, lounas alkaa ihan kohta…” Emily sanoi uneksivasti ja kääntyi poispäin. Sergeitä harmitti ja hän lähti Emilyn perään huikattuaan lapsille, että se joka myöhästyisi lounaalta ei saisi ruokaa ollenkaan.
Lapset vyöryivät vauhdilla ulos mökistä ja muut isospojat tulivat aivan heidän kannoillaan. Myös tyttöjen mökistä alkoi virrata lapsia ja tyttöisoset tulivat perässä.
Päärakennuksessa Joanna oli heitä vastassa ja paimensi lapset pesemään kätensä.
Sen jälkeen kaikki isoset sijoitettiin pitkiin pöytiin aina muutaman tuolin päähän toisistaan, jotta he voisivat tutustua lapsiin.
Liz päätyi sattumalta melkein Dracoa vastapäätä. He katselivat hetken toisiaan ja Liz laittoi nyrkkinsä pöydälle. Se oli haaste, johon Draco vastasi saman tien tekemällä samoin.
”Kivi, paperi, sakset. Jos sinä häviät, minä pääsen jonossa sinun eteesi, ja jos sinä voitat, pääset minun eteeni, sovittu?” Liz kysyi virneen leikkiessä hänen suupielessään. Draco nyökkäsi. ”Kolmannesta kerrasta poikki.”
”Okei.”
”Kivi, paperi… sakset!” Lizin kivi voitti Dracon sakset, mutta seuraavalla kerralla oli Dracon vuoro voittaa. Kolmas olisi se ratkaiseva. Liz nautti jännityksestä, kun iski kätensä pöytään. Paperi. Dracolla oli kivi. Liz ei voinut olla näyttämättä Dracolle kieltä. Poika irvisti myrtyneen näköisenä.
Pah. Toista kertaa tuo itsevarma tyttö ei häntä päihittäisi. Dracoa kismitti hieman ja hän kääntyi tarkkailemaan Liziä, kun tämä katsoi muualle. Tyttö oli omalla tavallaan ihan kaunis, muttei mitään missityyppiä. Pitkät hieman kiharaiset hiukset ylettyivät puoleen selkään ja violetit silmät olivat melkein yhtä jäätävät kuin Dracon omat.
Vielä minä hänet sulatan ja pehmitän, Draco ajatteli virnistäen. Hän piti tytöistä, jotka olivat hieman haasteellisia, eivätkä heti langenneet kuolaten hänen jalkoihinsa.
Liz tuhautti nenäänsä, kuin olisi kuullut Dracon ajatukset.
Liz otti aikansa kuluksi pienen puukkonsa esille ja esitteli sitä muutamalle lapselle, jotka olivat jo tulleet istumaan. Lapset halusivat kuulla mistä hän oli saanut sen ja Liz kertoi. Puukon alkuperä teki jopa Dracoon vaikutuksen, vastoin hänen tahtoaankin.
Viereisessä pöydässä Nick yritti keksiä jotakin sanottavaa Edwardille, joka istui parin tuolin päässä hänen oikealla puolellaan. Miksi puheenaiheen keksimisen pitääkin olla näin vaikeaa? Nick ajatteli kohdistaen haaleanvihreiden silmiensä katseen toiseen poikaan, joka näytti hieman pitkästyneeltä.
Edward nojasi kasvoja kämmeneensä ja käänsi hajamielisenä huomionsa Nickiin ja kohtasi vihreiden silmien ujon katseen. Tahtomattaankin hän hätkähti. Nick käänsi katseensa nopeasti pois toisen pähkinänruskeista silmistä ja keskittyi pöydän pinnan tarkasteluun. Hän ei missään nimessä halunnut, että toinen huomaisi hänen punehtuneet poskensa.
Luoja, sano etten ole ihastumassa, Nick ajatteli ja päätti vastedes keskittyä täysillä lapsiin ja käyttäytyä Edwardin seurassa kuin mitään ei olisi tapahtunut. Hän ei aikonut pilata koko leiriä haikailemalla jonkun täysin saavuttamattoman perään.
Ei sillä että hän edes olisi ollut ihastunut. Vaikka toisaalta olihan Edwardilla aika ihanat silmät ja… Ei todellakaan. Nickin teki mieli läimäyttää itseään nyrkillä päähän, mutta hän luopui ajatuksesta, kun heidän pöytänsä käskettiin ruokajonoon.
Ron ja Hermione istuivat samassa pöydässä ja juttelivat lasten kanssa näiden perheistä sun muusta. Pöydän alla Ron tunsi Hermionen jalan hipaisevan omaansa. Oli lähellä että hän olisi vetänyt mehut väärään kurkkuun.
Kun hän katsahti Hermioneen, tämä ei katsonut häneen päinkään, vaan oli syventynyt keskusteluun yhdeksänvuotiaan Jackin kanssa. Luultavasti se oli vahinko, Ron ajatteli puolittain helpottuneena, puolittain pettyneenä.
Hän ei ollut aivan varma millaisia hänen tunteensa Hermionea kohtaan olivat, mutta hän piti tytöstä kovasti, olivathan he olleet ystäviä jo monta vuotta. Siitä hän ei ollut aivan varma halusiko hän suhteen nousevan uudelle tasolle.
Toisaalta, hän kuvitteli heidän välilleen usein ystävyyttä enemmänkin, mutta sitä hän ei myöntänyt edes itselleen. Unet puhuivat kuitenkin usein puolestaan.
Jessica ja Dan istuivat samassa pöydässä ja juttelivat paraikaa lapsista. Danin kyljessä kyhnäävä 9-vuotias Mia kertoi aina välillä havainnollistavia esimerkkejä. Esimerkiksi miten hän oli pienenä työntänyt herneen nenään eikä ollut saanut sitä sieltä pois, ja miten hänen ystävänsä oli juonut vessanpöntöstä, kun ei ollut ylettänyt hanaan.
Jessicasta tuntui, että hänen ruokahalunsa oli jo aikaa sitten rientänyt vihreämmille laitumille. Osaksi Mian tarinoiden takia, osittain siksi, että Danin katseet ja hymyt saivat hänen vatsassaan aikaan epämääräisen kuplivan tunteen.
Dan puhui juuri suu vaahdossa kissastaan ja Mia ja muut lapset innostuivat selittämään omista lemmikeistään. Hiljaisuus ei laskeutunut pöytään hetkeksikään.
Jess peilasi kasvojaan haarukasta ja huomasi hymyilevänsä haaveksivasti.
Hänen otsahiuksensa olivat poissa silmiltä kirkkaankeltaisilla pinneillä ja hänellä oli hiuksissaan keltaisia ja neonvihreitä helmiä. Suklaanruskeissa silmissä oli poikkeuksellisen utuinen ilme, verattuna yleiseen keskittyneeseen katseeseen.
Jess pudisti päätään ja päätti terästäytyä. Ei yksi poika voinut saada häntä unelmoivaksi haahuilijaksi. Hän muistutti itselleen, että oli tullut leirille kokemuksen, ei mahdollisen ihastumisen takia.
”Etkö sinä syö?” Dan kysyi keskeyttäen Jessican ajatukset. Tyttö nosti katseensa haarukasta ja pudisti päätään.
”Pikku ystäväsi vei minulta jutuillaan ruokahalun”, Jess huomautti virnistäen. Dan nauroi siniharmaat silmät tuikkien epätasaisten otsahiuksien alla.
”Huonompi juttu. Tosin katsoin listasta ja huomasin, että parin tunnin päästä on välipala. Täällä taidetaan syödä aika tiuhaan tahtiin, joten et varmaan joudu kärsimään nälästä.” Dan sanoi ja hymyili pyörryttävän ihanaa hymyään. Jess tunsi taas kuplintaa vatsassaan ja kääntyi katsomaan viereisen pöydän tapahtumia.
Maya istui Harryn, Emilyn ja Sergein kanssa samassa pöydässä, ja ilmapiiri tuntui hitusen kireältä. Yleensä hymyilevä Sergei istui kädet puuskassa ja Harry keskittyi ruokaansa.
Maya päätti aloittaa keskustelun, sillä hän ei pahemmin välittänyt hiljaisuudesta ruokapöydässä. Se oli yksi niitä tylsiä asioita bussimatkojen lisäksi.
”Miksei kukaan puhu mitään?” Maya kysyi pyyhkäisten mustia violeteilla raidoilla varustettuja otsahiuksiaan.
Sergei kohautti olkiaan ja laittoi makaronilaatikkoa suuhunsa. Hänen ilmeensä oli jo hieman piristynyt. Emily hymyili aurinkoisesti.
”Mitäköhän tämän jälkeen on ohjelmassa?” hän kysäisi vihreät silmät säihkyen.
”Luin ohjelmasta, että tämän jälkeen on puolen tunnin ruokalepo ja sen jälkeen kokoonnutaan saliin. Sinne pääsee tuolta ovesta”, Harry sanoi ja osoitti pariovia toisessa suunnassa. Maya nyökkäsi.
”Salissa on jotain ohjelmaa ja sen jälkeen on päiväjuoma. Tämä on varmaan sellainen syöttöleiri, ja viimeisenä päivänä meidät työnnetään uuniin ja sitten henkilökunta syö meidät.” Maya vitsaili. Muutama lapsi purskahti nauruun.
”Meihin laitetaan pippuria ja sitruunaa ja meidät pilkotaan ja sisälmykset revitään ulos…” Nico-niminen pikkupoika innostui.
”Tuskinpa sentään.” Harry naurahti. Mielikuvat olivat sangen epämiellyttäviä, mutta onneksi hän oli jo lopettanut syömisen.
Ruuan jälkeen Tanya tuli ja vaati ehdotonta hiljaisuutta. Sitten hän nosti kolme sormea, ja hänen laskettuaan kolmeen kaikkien tuli huutaa niin kovaa kuin keuhkoista lähti: ”Emännille kiitos!”
Lizin mielestä tapa oli melko naurettava, mutta kaipa hän tottuisi siihen. Edward oli innoissaan mukana, hänestä oli silloin tällöin hauskaa heittäytyä lapselliseksi. Sen jälkeen kaikilla oli lupa mennä omiin huoneisiinsa.
3. Ensimmäinen päivä, lounaan jälkeen.
Liz makasi yläsängyssään jalat kohti kattoa. Toisaalta häntä huvitti lähteä ulos, toisaalta hän olisi halunnut vain maata. Hän tunsi olonsa hiukan levottomaksi ja päätti lähteä jaloittelemaan.
Heidän huoneessaan ei ollut hetken hiljaisuutta, kun lapset ravasivat tervehtimässä ja ihailemassa Jessin helmikokoelmaa. Hermione yritti lukea pimeyden voimilta suojautumisen opasta, mutta se oli tyystin mahdotonta.
Tässä tapauksessa taikasauvat olisivat todella tarpeen, Liz ajatteli sulkiessaan huoneen oven perässään. Melu oli suorastaan sietämätön. Että niin pienistä lapsista saattoikin lähteä niin valtavasti ääntä.
Liz suuntasi noin sadan metrin päässä sijaitseville keinuille ja istahti puhtaamman näköiselle. Hän istui selin mökkeihin päin, joten hän ei huomannut taakseen hiipivää hahmoa ennen kuin oli jo liian myöhäistä.
Liz tunsi vahvat kädet vyötäröllään ja keinu kallistui. Pian keinun vauhti oli melkoisen kova. Liz mulkaisi taakseen ja huomasi virnuilevan Dracon. Hän loi poikaan murhaavan katseen, joka oli kuitenkin ristiriidassa hänen vinon hymynsä kanssa.
”Senkin pieni…” Liz aloitti, muttei ennättänyt sanoa enempää, kun päärakennuksesta kuului kellojen soittoa. Se oli merkki siitä, että ohjelma salissa alkaisi muutaman minuutin kuluttua.
Draco oli siirtynyt keinun etupuolelle ja katsoi naureskellen, miten Liz yritti hiljentää keinun vauhtia. Normaalisti Liz olisi varmaan potkaissut kiusantekijää enempiä ajattelematta, mutta oikeastaan olisi ollut sääli pilata Dracon kavakat ylpeät kasvot turhanpäiväisellä mustelmalla tai ruhjeella.
Eikä Liz oikeastaan ollut luonteeltaan väkivaltainen, ainoastaan usein hieman äkkipikainen. Liz teki nopeasti päätöksensä ja hyppäsi, hänellä ei ollut minkäänlaista halua myöhästyä salin ohjelmasta.
Draco ei ennättänyt pois alta, joten Liz rymähti suoraan hänen niskaansa ja tytön hame nousi väkisinkin hypyssä korviin ja helma laskeutui Dracon kasvoille. Hetken ajan kumpikaan ei oikein osannut sanoa tai tehdä mitään.
”Et ole erityisen pehmeä laskeutumisalusta, mutta pidän vatsalihaksistasi.” Liz sanoi kömpiessään pystyyn. Draco jäi hieman hämmentyneenä maahan istumaan ja hieromaan selkäänsä.
”Tuletko sinä?” Liz kysyi pian, sillä Draco istui edelleen maassa ja yritti taistella kasvoilleen hiipivää punastusta vastaan. Hän ei muistanut, että kukaan olisi koskaan aiemmin sanonut hänelle niin suoraan mitä ajatteli.
Liz kiskaisi Dracon pystyyn ja suuntasi askeleensa päärakennusta kohti. Draco tuli muutaman askeleen tytön jäljessä. Huomautus vatsalihaksista hiveli yhä pojan itsetuntoa. Draco salli virneen kohota hitaasti kasvoilleen.
Salissa kaikki isoset suuntasivat suuren liitutaulun edessä olevalle matalalle korokkeelle istumaan. Lapset kerääntyivät huoneittain lattialle levitetyille matoille. Maya vilkaisi taakseen ja huomasi, että liitutaulun päälle oli teipattu valtava paperille piirretty kirkasvärinen toukka.
Toukan yläpuolella luki kissankokoisin kirjaimin: TUNNEMATO.
”Huh huh”, Maya mutisi pyöräyttäen silmiään. Harry naurahti hänen vieressään.
”Nick ja Ed tekivät tuon. Voit uskoa, että nuo käsiraudat toukan jaloissa ovat pientä sen rinnalla, mitä Edin käskettiin pyyhkiä pois…” Harryn lauseen loppu jäi leijuman ilmaan. Maya ei voinut olla nauramatta.
”Nick raukka ei tiennyt miten päin olisi ollut…” Harry lisäsi iskien silmää. Maya nypläsi hiuksiaan ja letitti muutamaa violettia suortuvaa. ”Uskon sen, poika taitaa olla mieleltään melkoisen viaton.” Maya sanoi ja Harry nyökkäsi. ”Tosiaan.”
”Oletko värittänyt sinun hiuksia tussilla? Äiti suttuui minulle kun minä väritin otsatukan vihreäksi.” Pieni vaaleahiuksinen tyttö istui Mayan viereen ja tuijotti tätä silmät ymmyrkäisinä.
”Mikä on sinun nimesi?” Maya naurahti. Tyttö vastasi olevansa Miranda.
”Miranda, tämä Maya tässä ei ole koskaan tussia nähnytkään, hän värjäsi hiuksensa ohdakkeilla”, Harry sanoi avuliaasti ja iski pikkutytölle silmää. Mirandan silmät laajenivat entisestään, jos mahdollista.
”Minäkin haluan kokeilla! Pitää mennä kertomaan Amandalle ja Ninalle, ne ei ikinä usko tätä!” Miranda juoksi innoissaan huonekaveriensa luokse. Maya mulkaisi Harrya. ”Ja meidän pitäisi näyttää hyvää esimerkkiä pienemmille…” tyttö huokasi.
Äkkiä salissa tuli ihmeellisen hiljaista. Tanya oli saapunut nimilistan kanssa.
Jopa kaikkein meluisimmat lapset hiljensivät korviasärkevän pulinansa astetta hiljaisemmaksi kuiskailuksi.
”Sovitaan, että kun kuulette minun sanovan nimenne, nostatte kädet ylös ja tanssitte pienen tiputanssin kaikkien edessä.” Tanya sanoi hymyä äänessään. Lapset näyttivät kauhistuneilta(lukuun ottamatta muutamaa poikkeusta), eivätkä isosetkaan näyttäneet sen paremmilta. Yksi jos toinenkin hermoili deodoranttinsa pettävän.
”Okei, kunhan vitsailin. Kun kuulette nimenne niin nostatte kätenne ja sanotte ’täällä’, onko selvä?” Tanya nauroi ja kaikki salissa olijat nyökyttelivät helpottuneina.
”Tiputanssia kaikkien edessä? Voi elämä.” Ron kuiskasi Sergeille ja he nauroivat hiukan hermostuneina. Hermione vilkaisi Ronia ja laittoi sormen huulilleen. Ron muljautti silmiään.
”Hermione ottaa tämän homman tosi tosissaan.” hän sanoi hiljaa Sergeille, joka kohautti olkiaan. ”Sainkin hänestä vähän sellaisen kuvan, mutta hän on kuulemma ihan mukava.” Sergei sanoi ja Ron kurtisti kulmiaan, mutta hänen ilmeensä palautui normaaliksi niin nopeasti, että Sergei ajatteli nähneensä harhoja.
”Hermione on paras, kunhan hänet saa hölläämään välillä pipoaan”, Ron sanoi, mutta hänen äänessään oli hieman torjuva sävy. Sergei ei ollut mikään ekspertti tunteisiin liittyvissä asioissa, mutta hän aavisti, että Ron tunsi Hermionea kohtaan jotakin muutakin kuin pelkkää ystävyyttä.
Emily vilkuili sivulta sivulle, sillä Harry istui hänen oikealla puolellaan ja Sergei vasemmalla. Emily mittaili poikia katseellaan, eikä millään osannut päättää kumpi oli söpömpi.
Harryssa oli se kaikki sankarin karisma ja salaperäisyys, ja kuitenkin tämä osasi nauraa ja vitsailla. Sergei oli ruskeine silmineen uskomattoman sympaattinen ja suloinen tapaus, ja ystävällinenkin vielä. Pojan silmien hiukan eksyneessä ilmeessä oli jotakin todella vangitsevaa ja koskettavaa.
Emily ravisti päätään selkeyttääkseen ajatuksensa, kun kuuli Tanyan puhuttelevan isosia. Heidän oli määrä esittäytyä lapsille ja Emily oli ensimmäisenä vuorossa.
Kun isosten esittelykierros oli ohi, he kertasivat leirin sääntöjä, ja lapset olivat aivan innoissaan päästessään viittaamaan ja kertomaan.
”Täällä ei saa kiroilla.” sanoi pikkuvanha 9-vuotias poika nimeltä Thomas.
”Toisia ei saa kiusata”, Janet sanoi topakasti ja yksi hänen huonetovereistaan lisäsi perään: ”Mutta isosia saa kiusata!” Kaikki nauroivat isosia lukuun ottamatta.
”On kiellettyä värjätä hiuksensa ohdakkeilla”, Maya sanoi ja Mirandan suunnalta kuului pettynyt huokaus.
”Pikkuhousujen pakastaminen on ankarasti kiellettyä!” innostui yksi rasavilleimmistä tytöistä.
”Niin Wilma, toivottavasti et enää tee sellaisia tyhmyyksiä”, Tanya nauroi ja niin nauroivat muutkin.
Aikamoisia kauhukakaroita täältä löytyykin, Jess ajatteli ja oli helpottunut, että tämä oli hänen ensimmäinen leirinsä.
Lopulta kaikki lapset tiesivät, että rantaan oli kiellettyä mennä, ettei roskia saanut heittää maahan, ja että yöllä oli tarkoitus nukkua. He lauloivat muutaman yhteislaulun ja sitten Tanya ehdotti, että he leikkisivät jotakin.
Lapsien suunnalta kannatus oli innokasta, eikä kukaan vastustanut, kun Tanya ehdotti tanssia nimeltä lapaduu. Kaikki menivät piiriin salin keskelle ja tarttuivat toisiaan käsistä.
”Tanssimme lapaduu, lapaduu,lapaduu
Tanssimme lapaduu, lapalapaduu, hei!”
Lopussa kaikki potkaisivat oikealla jalallaan piirin keskustaa kohti.
”Ja seuraavaksi, tanssimme lapaduuta kädet toistemme olkapäillä!” Tanya hihkaisi ensimmäisen kierroksen loputtua.
Jess tunsi kylmien väreiden kulkevan selkäänsä pitkin, kun Dan asetti kätensä kevyesti, mutta jollakin tavalla omistavasti hänen olkapäilleen. Mitähän seuraavaksi on vuorossa? Kädet toisen vyötärölle epäilemättä, Jess ajatteli ja tunsi miellyttävän väristyksen vatsanpohjassaan.
Seuraavana oli todellakin vuorossa kädet toisen vyötäröllä.
”Mistä vetoa, että tämän jälkeen vuorossa on kädet toisen housuissa?” Edward kuiskasi nauraen Nickin korvaan. Nick-parka punastui taas eikä vastannut. Flirttaileeko Ed kanssani? oli ainoa asia mitä hän saattoi ajatella. Siltähän se kovasti vaikutti. Nick säpsähti kun tunsi Edin hiusten hipaisevan poskeaan.
Huh.
Edward nauroi katketakseen, kun hän kuuli kierroksen päätyttyä, että seuraavaksi piti pitää edessä kävelevää henkilöä nilkoista kiinni. Se ei todellakaan tulisi olemaan helppoa.
Lapset jaksoivat leikkiä todella kauan, eikä isosiakaan liioin kyllästyttänyt, mutta lopulta Tanyalta olivat ideat lopussa. Sen jälkeen kun he olivat tanssineet lapaduuta kierien lattialla, kukaan ei enää keksinyt uusia tapoja.
4. Ensimmäinen päivä, ulkoleikkejä
Lapaduun jälkeen melkein kaikki olivat aivan uuvuksissa. Onneksi seuraava ohjelmanumero oli rutkasti rauhallisempi.
”Seuraavaksi keksitte yhdessä huonekavereidenne kanssa nimen huoneellenne.” Joanna huusi hitusen narisevalla äänellään. Lapset kerääntyivät pieniin ryhmiin ja isoset jakoivat jokaiselle huoneelle yhden paperin.
Salin keskellä oli muutama laatikko täynnä erilaisia ja erivärisiä kyniä, joista jokainen sai käydä hakemassa tarvitsemansa. Emily valikoi keltaista ja oranssia, kun taas Mayan valinnat koostuivat suurelta osin mustasta ja muista synkemmistä väreistä.
”Mikä tulee huoneen nimeksi?” Hermione kysyi ja Lizillä oli heti vastaus valmiina.
”Miten olisi Piraatit?” Liz kysyi heilauttaen mustia hiuksiaan ja pyyhkäisten olemattoman pölyhiukkasen kirkkaanvihreän T-paitansa olkapäältä.
”Miksi ei?” Jess hymyili, hänestä merirosvot olivat sangen kiehtovia. Emily kohautti olkiaan. ”Ihan sama.”
”Okei”, Maya sanoi ja kaikki kumartuivat paperin ylle.
Noin puolen tunnin kuluttua kaikki esittelivät oman huoneensa nimen.
Edward joutui pidättelemään naurua kaikin voimin, kun yksi B-moduulin huoneista julisti nimekseen ”Ilotytöt.”
”Voi luoja, elvytäthän minut, jos kuolen nauruun?” Ed nauroi nojaten Nickin olkapäähän.
”Okei”, Nick sanoi ujosti, vaikka ei ollut aivan varma osaisiko elvyttää, jos toiselle sattuisi jotakin. ”Yritän parhaani.”
Pojat olivat antaneet heidän huoneelleen nimeksi Naruhännät. Kukaan ei ollut aivan varma, mistä idea oli tullut, mutta he eivät olleet keksineet mitään parempaakaan.
”Naruhännät”, Draco tuhahti pienen matkan päässä. Hän oli päättänyt heidän huoneensa nimeksi kuolonsyöjät, ja se oli tuhat kertaa parempi kuin naruhännät.
Dan oli paraikaa koristelemassa heidän nimikylttiään, eikä Draco aavistanut mitään metkusta, joka pojalla oli mielessään.
Sergei kumartui katsomaan Danin aikaansaannosta, eikä voinut olla tyrskähtämättä.
”Kaivat verta nenästäsi”, hän huomautti Danille, joka ei ollut kuulevinaan.
”Tuo kaivaa verta omastaan, jos luulee voivansa määrätä kaikesta meidän huoneessa”, Dan sanoi viitaten Dracoon, joka oli keskittynyt tuijottamaan kaukaisuuteen.
”Miten vain, jätän mieluummin tappelun väliin”, Sergei sanoi, mutta virnisti vielä vilkaistessaan tekstiä paperilla: Kuolansyöjät. Danilla oli selkeästi rikas mielikuvitus, eikä pojan seurassa varmasti tulisi aika pitkäksi.
Pian kaikki isoset ja leiriläiset suuntasivat omiin huoneisiinsa ripustamaan lappunsa oviin ja viettämään pientä lepohetkeä. Maya tunsi todella olevansa levon tarpeessa, vaikka vapaa-aikaa olikin vain puolisen tuntia.
Lapset osasivat olla rasittavempia kuin hän oli kuvitellutkaan. Ja tänään oli sentään vasta ensimmäinen päivä. Pahin oli luultavasti vasta edessäpäin. Maya ei voinut olla huokaamatta syvään. Mitä hänkin oli ajatellut ilmoittautuessaan isoseksi?
”Joko kakarat alkavat kyllästyttää sinuakin?” Harry virnisti kävellessään hänen ohitseen matkalla moduuleille. Maya pyöräytti silmiään, mutta virnisti.
”Sinä alat kyllästyttää minua.” hän heitti tarkoittamatta sitä tosissaan. Hänestä Harry oli kiva.
Harry väänsi kasvoilleen loukkaantuneen ilmeen ja laittoi kätensä puuskaan.
”Vai niin.” Harry sanoi ja käänsi päänsä takakenoon, niin että muistutti kovasti nokka pystyssä kävelevää Dracoa.
Harry oli niin huvittavan näköinen, ettei Maya voinut olla purskahtamatta nauruun.
Dracon aivot rekisteröivät iloisen naurun ja hän käännähti ääntä kohti ja huomasi Mayan ja Harryn. Dracolta ei mennyt kauaa järkeillä, että Harry esitti häntä ja hän otti vimmoissaan muutaman askeleen sietämätöntä Potteria kohti.
Kun Draco oli enää parin askeleen päässä Dan tarrasi häntä hupparin hupusta.
”Jos jättäisit tappelun väliin tällä kertaa? Ethän sinä edes pärjäisi Harrylle ilman taikasauvaa.” Dan sanoi Dracon mielestä todella ylimielisesti.
Dracon sisällä kiehahti, vaikka hän tiesikin Danin puhuvan totta. Harry oli Dracoa ainakin viisi senttiä pidempi ja se kismitti Dracoa suunnattomasti, samoin kuin Danin väliintulo. Mitä tämä muka tiesi mistään?
”Tiedätkö, en satu pitämään siitä, että minua neuvotaan.” Draco sanoi tekokohteliaasti ja riuhtaisi itsensä irti Danin otteesta. Dan kohautti olkiaan.
”Omapa on asiasi.”
Dracon teki vietävästi mieli kumauttaa poikaa. Häntä ei kukaan noin vain tullut neuvomaan.
”Hei Dan”, kuului hiljainen ääni ja Dan kääntyi. Jess seisoi hänen takanaan hieman epävarman näköisenä. Draco loi tyttöön halveksivan katseen ja katsoi sitten takaisin Daniin.
”Tämä ei jää tähän, vaikka mustanpuhuva tyttöystäväsi pelastikin nahkasi.” Draco sanoi painottaen sanaa ”mustanpuhuva.” Danin kädet puristuivat nyrkeiksi ja Jessin kasvoille kohosi suuttumuksen ja nöyryytyksen puna.
”Rasisti”, tyttö sihahti vihaisesti, ennen kuin Dan sai sanaa suustaan. Dracon kasvoille kohosi ivallinen hymy. Dan pyyhkäisi hiuksia korvan taakse ja käänsi katseensa Jessiin.
Tytön lämpimänruskeat silmät hohkasivat suuttumusta, eikä aiemmasta iloisesta hymystä ollut tietoakaan, vaan tytön suu oli pingottunut kireäksi viivaksi. Dan olisi voinut vaikka vannoa, että huomasi pienen kyyneleen tytön silmäkulmassa.
Silloin Danille riitti ja hän mulkaisi murhaavasti Dracoa ja alkoi puolustaa tyttöä lähestulkoon raivokkaasti. Danin teki tosissaan mieli täräyttää toista nyrkillä, mutta hän tyytyi tönäisemään Dracoa niin, että se ei tehnyt kipeää, mutta niin että toinen tajusi hänen voimansa.
”Mitä jos sinä pitäisit turpasi kiinni, kun et mitään mistään ymmärrä.” Dan sanoi lopulta kylmän viileästi, laittoi kätensä lohduttavasti Jessin olkapäälle ja käänsi selkänsä Dracolle, joka jäi tuijottamaan mykkänä kaksikon perään.
Dan johdatti Jessin keinuille ja istutti tämän toiseen niistä. Jess pyyhkäisi vaivihkaa silmäkulmaansa valkoisen pussihihaisen paitansa hihaan. Hän katsahti Daniin, joka istui viereisessä keinussa ja potki maata.
”Kiitos, että puolustit minua”, Jess sanoi hiljaa kohottaen katseensa Danin kasvoihin, joille (vai näkikö hän näkyjä?) kohosi heikko puna. Dan kohotti katseensa häneen ja virnistys levisi hitaasti pojan kasvoille. ”Teen sen milloin tahansa uudestaan.” Dan sanoi, eikä Jess voinut estää hymyä tarttumasta.
Tänä iltana hänellä olisi paljon mietiskeltävää.
Noin puolen tunnin kuluttua Tanya seisoi moduulien edustalla puhaltamassa pilliin ja lapset ryntäsivät aaltoina ulkoilmaan, isoset tulivat perässä. Moni heistä oli sitä mieltä, että lepohetki olisi voinut kestää kauemminkin.
Nickillä ja Ronilla oli meneillään väittely maan parhaasta huispausjoukkueesta. Ed tarkkaili hieman sivummalta, Nickin kiihkeys, kun tämä puolusti omia suosikkejaan yllätti hänet täysin. Hänen seurassaan Nick tuntui aina ujolta ja hieman pidättyväiseltä.
Juuri kun hän aikoi yhtyä keskusteluun, kajahti Joannan taialla vahvistettu ääni:
”Kerääntykää kaikki parijonoon!” Edward paimensi lähimpiä lapsia menemään pareittain jonoon, muttei silti irrottanut täysin katsettaan Nickistä ja Ronista.
”Ei ole reilua, että tuo saa käyttää taikuutta, ja meidän pitää tehdä kaikki jästien tavalla”, Draco nurisi ja Sergei nyökkäsi.
”Siihen pulmaan on vain yksi ratkaisu”, Maya liittyi keskusteluun. Molemmat pojat katsoivat häneen ja sitten kaikki kolme sanoivat yhteen ääneen: ”Sauvat on pakko saada takaisin.”
”Aiotko sinä tarttua Segen sauvaan, Maya?” Ed puuttui keskusteluun ja Maya läimäytti häntä leikillään. Kaikki repesivät nauruun, myös Nick, joka tosin teki sen vain siksi, etteivät muut huomaisi hänen punehtuneita poskiaan. Välillä ainainen punastelu ärsytti häntä suunnattomasti, mutta kun hetki jälleen koitti, hän ei mahtanut nolostukselle mitään.
”Liikkeelle mars!” Joannan topakka ääni keskeytti heidän hauskanpitonsa ja kaikki lähtivät kävelemään rantaan päin.
”Minä luulin, että me ollaan leirillä eikä armeijassa…” Harry mutisi niin ettei Joanna varmasti kuullut. Sergeitä puistatti. Emily loi uteliaan katseen poikaan, mutta tämä oli taas syventynyt keskusteluun Dracon kanssa.
Jess kulki joukon etunenässä ja jutteli Tanyan kanssa. Nainen oli todella mukava ja tästä oli helppo pitää.
”No, miltä ensimmäinen päivä on vaikuttanut?” Tanya kysyi ja Jess kohautti olkiaan. ”Minusta täällä on ihan kivaa. Vähän niin kuin pieni loma todellisuudesta.” Jess sanoi ja pörrötti edessään kulkevan pikkupojan hiuksia.
Tanya nauroi. ”Saa nähdä oletko samaa mieltä vielä huomenna, kaikki vaikeudet sattuvat aina yöllä”, nainen sanoi ja iski silmää. Jess ei voinut olla miettimättä mitä yöllä sitten mahtoi tapahtua, jos päivät olivat tällaisia.
Kun he pian saapuivat hienolle hiekkarannalle, Joanna komensi isoset ja lapset piirtämään valtavaa ympyrää hiekkaan polttopallon peluuta varten. Dan otti heti johdon käsiinsä ja kulki jonossa ensimmäisenä laahaten vasenta jalkaansa.
Lapset kävelivät kuuliaisesti hänen perässään ja Ed innosti heidät kaikki laulamaan elefanttimarssia.
”Neljä pientä elefanttia…- Ei hetkinen! teitä on kyllä selvästi enemmän kuin neljä… yksi, kaksi,…” Edward oli laskevinaan ja lapset tirskuivat.
”No, laskupääni meni sekaisin!” Ed huudahti muka harmistuneena, ja lapset nauroivat kahta kauheammin.
”Kuka haluaa jäädä polttamaan?” Tanya kysyi keskeyttäen Edin esityksen. Muutama käsi nousi lasten joukosta. ”Ai tupakkaako?” muuan pyöreähkö vaaleatukkainen poika heitti ja muut lapset nauroivat.
Joanna loi poikaan ankaran katseen ”Caleb, taidat kerjätä vaikeuksia”, nainen sanoi tiukasti ja poika sulki suunsa.
Joku on oikea tiukkapipo, Dan ajatteli kurtistaen kulmiaan. Joannasta tuntui paljastuvan epämiellyttävä yllätys toisensa jälkeen. Hän unohti asian kuitenkin pian, kun kaikki lapset ja isoset kerääntyivät ympyrän sisälle, lukuun ottamatta Tom-nimistä poikaa, joka oli saanut kunnian jäädä polttamaan muita.
Leikki lähti vauhdikkaasti käyntiin, jo ensimmäisellä heitolla paloi moni.
”Tom, sinulla on loistava heittokäsi!” Harry huikkasi väistäessään palloa. Pieni pisamanaamainen Tom näytti ylpeältä.
”Pian minä poltan kaikki isoset!” hän uhosi ja sinkosi pallon Dracoa kohti. Draco ehti juuri ja juuri väistää, mutta sitten pallo pomppasikin kohti Emilyä. Tyttö kiljaisi ja pomppasi sivuun, ilmeisesti huomaamatta ollenkaan Sergeitä.
Yhdessä rysäyksessä molemmat makasivat hiekassa kummallisessa mytyssä. Kaikki purskahtivat nauruun, sillä näky oli niin huvittava.
Emily saattoi tuntea pojan sydämenlyönnit selkäänsä vasten ja se sai hänet värähtämään. Sergei nousi hitaasti ylös ja tarjosi Emilylle kättään.
Emily tarttui siihen epäröimättä hetkeäkään. Sergei auttoi hänet pystyyn ja hymyili hieman hämillisesti.
”Ei sinun olisi tarvinnut jalkoihini langeta…” Sergei vitsaili virnistäen pienesti.
”Hetkinen, minun kauneutenihan tässä pisti sinut polvillesi”, Emily vitsaili ja molemmat nauroivat.
Hetki oli nopeasti ohi, mutta hymy ei väistynyt koko loppupelin aikana Sergein kasvoilta. Alkupäivän synkkyys hänen mielestään alkoi jo väistyä.
Liz lähestyi vaivihkaa Dracoa. Hän oli kuullut tämän aiemmin puhuvan taikasauvojen hankkimisesta takaisin, ja siinä Liz halusi ehdottomasti olla osallisena.
”Hei Draco”, Liz sanoi rennosti ja tökkäsi Dracoa kylkeen.
”Nnnnhh?” Draco ynähti näyttäen pitkästyneeltä, mutta Liz oli huomannut iloisen pilkahduksen pojan harmaissa silmissä, kun tämä huomasi hänet.
”Kuulin sinun juttelevan noiden kanssa siitä, miten taikasauvat saadaan takaisin. Aiotteko tehdäkin jotain asian eteen, vai oliko se pelkkää puhetta?” Lizin sävy oli haastava.
Draco virnisti vaarallisesti ja Liz huomasi pitävänsä siitä. ”Jos tuo oli haaste, niin otan sen vastaan”, Draco sanoi iskien silmää.
”Hyvä. Maltan tuskin odottaa”, Liz heitti ja hänen violetit silmänsä välkähtivät.
”Toinen nimeni on luvattomuus”, hän heitti vielä perään, vaikka tiesikin kuulostavansa kliseiseltä. No, vähätpä hän välitti siitä, mitä Draco hänestä ajatteli.
5. Ensimmäisen päivän ilta.
Iltapalan jälkeen isoset paimensivat lapset nukkumaan. Se ei ollut aivan yhtä helppoa kuin he olivat luulleet sen olevan.
”Nyt minä tajuan, mitä Tanya tarkoitti puhuessaan siitä, miten pahin on vielä edessä”, Jess puuskahti yrittäessään saada kakkoshuoneen tytöt rauhoittumaan. Wilma piti huolen siitä, että isosilla oli kaikkea muuta kuin helppoa.
Mayasta tuntui, että hänen päänsä halkeaisi minä hetkenä hyvänsä, kun hän kuunteli lasten kikatusta ja metelöintiä. Kuulosti siltä, kuin joukko simpansseja olisi tapellut.
”Kuulkaa, kymmeneltä alkaa hiljaisuus ja sitten me alamme vetää teiltä hiljaisuuspisteitä pois.” Emily sanoi tiukasti ja muutama tytöistä hiljeni. Se ei kuitenkaan tehonnut läheskään kaikkiin.
Kun rähinä ei tahtonut millään laantua, Maya päätti ottaa järeämmät aseet käyttöön. Liz työnsi sormet korviinsa ja hammasharjan suuhunsa, sillä hän arvasi Mayan uhkaavasta ilmeestä mitä tuleman piti.
”Nyt joka iikka, TURVAT RULLALLE!” Maya karjaisi voimiensa takaa. Hiljaisuus laskeutui tyttöjen moduuliin kuin napista painamalla. Pikkuinen Heidi suoritti yhä kaivauksia nenässään ja tuijotti Mayaa silmät suurina.
”Kaikki nukkumaan…” Jess sanoi ja paimensi muutaman harhailijan omiin huoneisiinsa. Sen jälkeen koko moduulissa oli hiljaista kuin haudassa. Hermione pisti päänsä ulos vessan ovesta myrtynyt ilme kasvoillaan.
”Oliko pakko huutaa niin lujaa, säikähdin ja tipautin vahingossa hammasharjani vessanpyttyyn.” hän sanoi antaen katseensa kulkea kasvoista toisiin. Emilya alkoi naurattaa. Liz palasi vähin äänin omien iltatoimiensa pariin ja yritti hillitä tyrskähdystä, joka kuitenkin pakeni hänen huuliltaan.
Jess painoi kädet suulleen ja nauroi tukahtuneesti. Tilanteessa oli jotain uskomattoman koomista, tai sitten hänen jännityksensä purkautui kikatuksen muodossa.
Maya laittoi kädet lanteilleen ja katsoi Hermionea suoraan silmiin.
”Minusta lapsille pitää alusta lähtien näyttää kuka määrää kaapin paikan, ja missä se kaappi sitten seisoo.” hän sanoi ilmeenkään värähtämättä. Emily purskahti nauruun.
Hermione yritti hetken taistella naurua vastaan, mutta pian hänkin kumartui kaksin kerroin hekottamaan. Jess hengitti syvään ja yritti tukahduttaa hysteeristä kikatustaan.
Liz hymähti penkoessaan yöpaitaa laukustaan. Odotus taikasauvojen hakemisreissusta poltteli hänen vatsassaan.
Hän löysi melko nopeasti laukustaan itse kokoon kyhäämänsä pyjaman, johon kuului boksereita muistuttavat shortsit, joissa oli mustia ja sähkönsinisiä raitoja, sekä resuinen valkoinen t-paita, jossa oli mustat luut ristissä.
Poikien moduulissa oli jos mahdollista vielä kovempi meteli kuin mitä tyttöjen puolella oli ollut. Kaikki pikkupojat ryntäilivät ympäriinsä ja isoset saivat jahdata heitä pitkin poikin.
”Senkin pieni…” Draco puhisi mulkoillen Ewan-nimistä vaaleaa poikaa, joka oli kiivennyt kaapin päälle ja sieltä oven yllä olevalle ilmastointiputkelle. Pojan ilme oli täynnä uhmaa ja voitonriemua, jonka tapausta tarkkaileva Nick aavisti pian muuttuvan putoamisen peloksi.
Nick oli itsekin pienempänä pitänyt kiipeilystä. Hän oli kiivennyt puihin, ovien päälle ja katoille, kunnes oli kerran luiskahtanut sateella alas suoraan sadevesitynnyriin. Tapaus oli hänen kaksoisveljensä mielestä ollut tikahduttavan hauska, mutta Nick ei ollut ajatellut samoin.
Nick ravisti hieman päätään ja palasi nykyhetkeen.
Aivan kuten Nick oli aavistellutkin, Ewanin uhmakkuus näytti karisseen ja poika kiersi raajansa mahdollisimman tiukasti putken ympärille alahuuli vapisten. Draco seisoi putken alapuolella kädet lanteillaan ja tuijotti ilmeettömästi ylöspäin.
Pian Sergei poukkasi hengästyneenä huoneeseen.
”Oletteko nähneet…” hän aloitti, mutta lause kuivui kokoon, kun Sergei huomasi Ewanin katonrajassa. Hän kirosi hiljaiseen ääneen ja käänsi sitten katseensa Dracoon.
”Miten tuo ipana oikein pääsi tuonne?” Sergei kysyi ja katsoi ihmeissään Ewania, jonka ilme oli surkea ja tämän huulilta kuului hiljaista vikinää. Draco kohautti olkiaan. ”En minä vaan tiedä, onko jompikumpi teistä hyvä kiipeämään?” Draco kysyi.
Nick pudisti raivokkaasti päätään ja Sergei kohautti olkiaan. ”Voisin kai olla huonompikin”, hän sanoi nostaen jalkansa pöydälle. Samassa rynnisti huoneeseen muutama pikkupoika. Pojat alkoivat huutaa huomatessaan isoset, mutta huuto lopahti nopeasti, kun he huomasivat katonrajassa killuvan toverinsa.
”Miten sinä sinne pääsit? Minäkin haluan!” Caleb innostui, mutta Draco tarttui hänen käsivarteensa. ”Putki tuskin kestäisi”, Draco varoitti ja Caleb muljautti teatraalisesti silmiään. Pian kaikki C-moduulin asukkaat olivat kerääntyneet seuraamaan näytelmää.
Sergei oli jo kaapin päällä ja veti Ewania jaloista itseään kohti. Pikkupoika vapisi kuin haavanlehti syystuulessa. Sergei pyyhki hikeä otsaltaan ja huikkasi alhaalla oleville: ”Olisi hyvä jos alla olisi pehmustetta tai jotain, siltä varalta että Ewan putoaa!”
Edward ja Harry ottivat täkin tyhjästä syngystä ja Ron ja Dan nyhtivät patjan laatikkosängystä lattialle. Isoset ja lapset tarttuivat kaikki peiton reunoihin ja Sergei jatkoi pelastusoperaatiota.
Juuri kun Ewan oli kaapinreunalla seisomassa, hänen otteensa Sergein hionneesta kädestä kirposi ja Ewan putosi selkä edellä pingotettuun peittoon. Kaikki huokaisivat syvään helpotuksesta, vaikka kaikkein syvimpään huokasivat takuulla isoset.
Kaikki pojat lähtivät hyvillä mielin ja jopa vapaaehtoisesti nukkumaan tämän jännittävän episodin jälkeen, hehkuttaen huippukohtia toinen toisilleen. Kertomus muuttui hieman joka kerralla ja pian tarinassa oli mukana alapuolella vaanivat krokotiilit ja Sith, joka oli voimiensa avulla leijuttanut Ewanin putken päälle.
”Loppu hyvin, kaikki hyvin”, Ed huokaisi ja läimäisi kätensä Nickin olkapäille. Nick hätkähti hieman, mutta pakotti sitten itsensä rentoutumaan ja huokaisi syvään.
”Todellakin, tällaisen jännitysnäytelmän jälkeen uni tulee kutsumattakin.” Nick sanoi ja pyyhkäisi kullanruskeita hiuksiaan pois silmiltä saadakseen käsilleen jotain tekemistä.
”Uni? Siis joku misu, joka tulee sänkyysi? Ehei, eihän me vielä mennä nukkumaan, kello on hädin tuskin yksitoista. Nyt lähdetään hakemaan taikasauvoja takaisin.” Ed sanoi heristäen sormeaan. Nick tuijotti häntä.
”Anteeksi?” poika ei jaksanut uskoa korviaan.
”Eihän velho ole velho alkuunkaan ilman sauvaansa”, Ed sanoi virnistäen ilkikurisesti. Nick tunsi punan kohoavan kaulaansa pitkin kasvoille. Dan ja muut isospojat nauroivat. Draco toipui ensimmäisenä.
”No niin, eiköhän siis lähdetä”, hän sanoi ja meni portaille kokeilemaan oliko yöilma lämmintä. Ulkona oli hämärtynyt, ja leppeä tuuli hyväili Dracon kasvoja. Mittari näytti plus kahtakymmentä astetta, mutta pojat päättivät laittaa varmuuden vuoksi pitkähihaiset päälleen.
Sergei päätti suosiolla jättäytyä joukosta, sillä häntä ei liiemmin innostanut tarpoa ties missä pusikoissa ja hiiviskellä ihmisten ikkunoiden alla. Myös Nick ja Ron ilmoittivat jäävänsä moduuliin, pitihän jonkun pitää lapsia silmällä.
Harry veti maastonvihreät caprit jalkaansa, sillä hän arveli niiden sulautuvan parhaiten maastoon, caprien seuraksi sai kelvata löysä ja vanha harmaa t-paita. Dracon valinta oli hieman tyylikkäämpi; mustat stretch-farkut ja musta hihaton poolo.
”Kommandopipo enää puuttuu”, Harry heitti, kun Draco tarkasteli itseään peilistä. Draco muljautti silmiään.
”Itseltäsi puuttuu tyylitaju”, hän letkautti ja hekotti hiukan.
Dan oli tyytynyt vetämään maastohousut jalkaansa ja ohuen sinisen hupparin hän heitti rennosti olalleen. Ed oli jo ovella, sillä hän ei olisi malttanut odottaa. Jännitys oli elämän suola. Ainakin sinä iltana.
Pian he seisoivat sekalaisessa rykelmässä tyttöjen moduulin oven takana ja tiirailivat uteliaina ikkunoista sisään. Heidän harmikseen yksikään tyttöisosista ei juossut alusvaatteisillaan aulassa.
(Heidän puolustuksekseen on sanottava, että minkäs teinipoika hormoneilleen ja mielikuvitukselleen mahtaa.)
Ed koputti hiljaa oveen ja se avattiin melkein heti. Liz viittoi poikia tulemaan nopeasti sisään, sillä hän oli melko varma, ettei Joanna olisi katsonut tilannetta hyvällä.
Liz piti riskien ottamisesta, mutta hänestä ei silti ollut viisasta oikein tarkoituksella kaivaa verta nenästä.
Maya viittoi pojat nopeasti heidän huoneeseensa ja laittoi nopeasti oven kiinni.
”Nämä pennut ovat taatusti kovia juoruamaan”, hän vastasi Harryn kysyvään katseeseen.
”Joko lähdetään? Mitä yöllä voi muka tehdä, jos ei ole sauvaa?” Ed sanoi virnistäen.
”Nukkua?” Hermione ehdotti hitusen paheksuvasti. Ed kohotti kulmaansa. Emily pukkasi poikaa kylkeen. ”Tuo on aika ällöttävää”, tyttö sanoi hymyillen hyväntahtoisesti. Ed otti kasvoilleen myrtyneen ilmeen.
”Kyllä minä huomaan, milloin vitsejäni ei arvosteta…” hän mutisi mukamas loukkaantuneena.
”Joko lähdetään?” Draco keskeytti Edin muminan ja laittoi kätensä ovenkahvalle.
”Adíos”, Dan sanoi huiskauttaen suurieleisesti olematonta hattuaan, kun pieni iskuryhmä poistui huoneesta. Jess uskalsi lähettää lentosuukon vasta, kun ovi oli jo melkein kiinni.
Hermione, Jessica ja Emily olivat päättäneet jäädä moduuliin vahtimaan lapsia, sillä eiväthän kaikki voineet millään lähteä. Heti kun ulko-ovi oli mennyt kiinni, tytöt puhkesivat hihittämään.
”Saatte nähdä, että kun he palaavat, jokainen juoksee kieli vyön alla tai pää kolmantena jalkana”, Hermione sanoi virnistäen pienesti.
”Tai poikien tapauksessa neljäntenä jalkana”, Emily sanoi käsiensä takaa ja alkoi kikattaa. Jess hautasi kasvonsa tyynyyn vaimentaakseen naurunsa.
Hermione hymähti ja avasi yhden paksuista kirjoistaan. Hän ei kuitenkaan pystynyt jostain syystä keskittymään lukemiseen tippaakaan. Hän mietti taikasauvapartiota ja sitä, miten Ronia ei ollut näkynyt siinä. Tämä hämmästytti Hermionea suuresti, sillä yleensä Ron oli aina mukana kaikessa mahdollisessa luvattomassa, niin kuin Harrykin.
Hermione tunsi lämmön poreilevan sisällään, jotenkin se, miten Ron oli jättänyt luvattomuuden väliin, sai hänet tuntemaan olonsa iloiseksi. Jotenkin häntä ei sinä iltana huvittanutkaan uppoutua kirjojensa pariin, vaan pitää hauskaa muiden kanssa.
”Pelataanko erä sinkkiä?” Hermione kysyi Emilyltä ja Jessicalta kaivaessaan pelikortteja laukustaan. Tytöt myöntyivät ja Hermione alkoi opettaa pelin sääntöjä, sillä kummallekin jästikortit olivat suhteellisen vieras käsite.
Poikien moduulissa Ron, Nick ja Sergei pelasivat Ronin tuomilla räjähtävän näpäyksen korteilla pokeria. (Hermione oli taikonut niihin vaiennusloitsun ennen leiriä).
He eivät pelanneet varsinaises
