Nyt... *dramaattista rummutusta* SAATTE JATKOA!!!
A/N:Minulla ei ole mitään loistavaa tekosyytä sille, että tässä kesti niin kauan, mitä nyt syksyllä alkoi uusi elämä uudella paikkakunnalla ja muutenkin on ollut kaikenlaista. Lisäksi kirjoitan tätä ficciä yleensä sellaisella tyylillä, että kirjoittamista tapahtuu hyvin harvoin, mutta silloin sitäkin enemmän, kerralla saattaa tulla useita sivuja.
Tänä viikonloppuna oli sellainen kirjoitusputki, joka johti kolmannentoista osan" pituuteen" ja jopa neljästoista osa sai alkuunsa pari sivua.
Nämä inspiraatiot minulle (ja teille) tarjosi Ruka-tunturi ja valkoinen nalle, joka uskollisesti istui sylissäni, kun kirjoitin (enimmäkseen myöhään yöllä).
Ja nyt sitä jatkoa...
Jatkuu melkeinpä täsmälleen siitä, mihin edellinen osa jäi, paitsi että lapset on lähetetty nukkumavalmisteluihin, isoset ovat yhä H-huoneessa.
13. Haloo, onko ketään kotona?
Lasten lähdettyä moduuleille Tanya pyysi isosia jäämään vielä hetkeksi H-huoneeseen.
Tämä sai aikaan levotonta liikehdintää isosten keskuudessa, varsinkin niiden, jotka olivat edellisenä yönä riehuneet ympäriinsä.
Olivatko he jääneet kiinni ja saisivat nyt kuulla kunniansa kuin tottelemattomat lapset ikään?
Ediä hytisytti. Erotettaisiinko edellisyön hiippailijat toisista? Kukaan heistä ei tiennyt leirin rankaisumetodeista mitään.
Toisella puolella huonetta Draco mietti kuumeisesti miten luikahtaa kiipelistä. Hermione hymyili Ronille, joka oli kerrankin tyytyväinen, että oli jättänyt seikkailun väliin. Olihan hän kuitenkin päässyt vesisotaan mukaan.
Dan kehitteli aivoissaan mahdollisimman uskottavaa selitystä edellisyön retkelle ja oli juuri aikeissa laittaa hurmaavimman vaihteensa silmään, kun Joanna hymyili ja alkoi puhua.
”No, miten on päivä mennyt? Onko lasten kanssa ollut mitään mainittavia vaikeuksia?”
Hetken huoneessa vallitsi yllättynyt hiljaisuus ja sitten Ed purskahti helpottuneeseen nauruun. Ohjaajien katseet kääntyivät häneen.
”Edward, sinulla on ilmeisesti jotain kerrottavaa?” Tanya kysyi huvittuneena. Ed veti syvään henkeä ja pudisti päätään.
”Eipä mitään erityistä. Pari poikaa vähän tappeli, eikä Joey suostu luopumaan kännykästään. Ei mitään sen kummempaa”, Ed hymähti. Se tappelukin oli ollut pikkujuttu joka oli loppunut ennen kuin oli ehtinyt alkaakaan.
”Tuota kännykkäjuttua näkee joka leirillä. Muuten se ei haittaisi, mutta joskus lapset soittavat hetkellisessä ikävässä vanhempia hakemaan heitä kotiin. Se on sitten tosi kiva, jos aamulla huomaamme, että muutama lapsi puuttuu. Vanhemmilla on tietysti vielä hauskempaa ajaa tänne keskellä yötä kersojaan hakemaan”, Tanya nauroi ja muutama isonen katsoi häntä hiukan kummeksuvasti. Tätä puolta he eivät olleet vielä Tanyasta nähneetkään.
Jess rykäisi.
”Muutamalla tytöllä oli myös riitaa ja Miranda sanoo, että hän haluaa vaihtaa huonetta.”
Tanya huokaisi syvään.
”Sitä haluaa joka leirillä joku. Jos annatte yhden vaihtaa huonetta, niin joudutte lopulta muuttamaan suunnilleen puolet tytöistä, joten parasta sanoa, ettei se onnistu.”
”Sitä minäkin ajattelin”, Jess nyökkäsi.
”Ja kaikkiin kipuihin, mahakipuun, päänsärkyyn… lapsille ei saa antaa särkylääkkeitä. Kehotatte heitä juomaan lasillisen vettä. Sehän nimittäin tiedetään, että vesi auttaa kaikkeen”, Tanya hymyili heilutellen lammastossujaan, jotka olivat Wilman suosikkikohde, tyttö oli jatkuvasti ohjaajan tossujen kimpussa. Tanyaa se lähinnä huvitti.
”Selvä on”, Emily virnisti. Hänestä oli mukavaa huomata, että Tanya oli niinkin rento tyyppi.
”Ehkä meidän on parasta päästää teidät nyt vahtimaan lapsia, iltaisin he tapaavat riehua melkein pahemmin kuin päivällä”, Joanna sanoi puhaltaen huoneen suurimman kynttilän sammuksiin.
”Ehkä”, Maya sanoi. Häntä hirvitti ajatella millainen meteli heitä moduulissa odottaisi, kun lapset olivat jo iltapalalla olleet niin villejä. Lisäksi edellisillan muisto oli yhä tuoreena hänen mielessään.
* * *
Mayan pelko oli ikävä kyllä erittäin aiheellinen. Moduulissa olisi yhtä hyvin voinut olla piru irti, kun he muutamaa minuuttia myöhemmin saapuivat sinne.
”Mitäs täällä oikein tapahtuu?” Liz karjaisi, sillä metelissä ja kiljunnassa heillä oli vaikeuksia kuulla omia ajatuksiaankaan. Lapset ryntäilivät ympäriinsä ja pienemmän vessan edessä oli melkein kymmenen tytön jono.
”Heidi on lukittautunut vessaan, eikä se suostu tulemaan ulos”, Janet oli heti isosten kimpussa muutaman muun tytön kanssa.
”Eikö hän saa ovea auki?” Emily kysyi aavistuksen huolestuneena. Toisaalta, silloin olisi aina se mahdollisuus, että he voisivat pyytää pojat murtamaan vessan oven…
Emily sai ajatuksen.
”Heidi?” hän huhuili suu melkein kiinni vessan ovessa.
”Älä häiritse, mä puhun nyt puhelimessa”, närkästyneen pikkutytön ääni vastasi hänelle ja Emilyn niskavillat nousivat pystyyn. Juuri kun Tanya oli ottanut asian puheeksi…
”Mitä siellä tapahtuu?” Hermione oli tullut Emilyn viereen huolestunut ilme kasvoillaan.
Tässä sietääkin jo huolestua, Emily ajatteli puraisten vaistomaisesti peukalonsa kynttä.
”Heidi sanoi puhuvansa puhelimessa”, hän paukautti suoraan, sillä hän ei nähnyt asian peittelemisestä koituvan mitään hyötyä kenellekään.
Hermionen otsa rypistyi.
”Hetkinen!” Ruskeatukkainen tyttö pyyhälsi ykköshuoneeseen ennen kuin Emily ennätti kysyä mitään.
”Heidi hei, eikö nyt -” Emily aloitti, mutta hänen lauseensa katkesi, kun Hermione tuli takaisin hymy huulillaan. Emily kohotti kulmiaan, hän ei nähnyt tilanteessa mitään syytä hymyillä.
”Meillä on kaikki kännykät isosten huoneessa, kävin tarkistamassa”, Hermione vastasi Emilyn kysyvään katseeseen. Vaalea tyttö huokaisi helpotuksesta ja samassa vessan ovi avautui.
Ovenraosta pilkisti Heidin myrtynyt naama. Pikkutytön ilme huvitti Emilya suuresti, mutta hän yritti pitää kasvonsa peruslukemilla.
”Mitä sinä oikein teit siellä?” Hermione uteli, ”muidenkin pitää päästä vessaan”, hän lisäsi perään kuulostaakseen enemmän isoselta.
”On se kumma kun ei saa edes rauhassa pyllypuhelimeen puhua”, Heidi puuskahti uhmakkaasti. Emilyn ja Hermionen vakavat ilmeet vääntyivät merkillisesti.
”Siis mihin?” muiden taakse ilmestyneen Jessin suupieltä nyki, hänellä oli suuria vaikeuksia olla nauramatta. Eikä hänen pokkansa kauaa pitänytkään, eikä hän todellakaan ollut ainoa.
Hetken päästä koko tyttöjen moduuli raikui naurusta.
”Heidi taitaa puhua alapääsuihkusta”, Maya pihisi naurunkyyneleet silmissä. Hänellä oli niin hauskaa, että hän oli melkein unohtanut kimpussaan roikkuvat maanvaivat.
Itse asiassa kaikilla isosilla oli niin hauskaa, että he olivat melkein unohtaneet tehtävänsä, joka oli lasten yöpuulle laittaminen.
”Hetkinen”, Hermione huudahti pyyhkien naurunkyyneliä silmistään.
”Tosiaan, meidän pitäisi varmaan laittaa lapset pfft - ” Emilyn lause katkesi pärskähdykseen ja hän alkoi taas nauraa hillittömästi.
”No niin, kaikki jotka eivät ole vielä olleet, nyt iltapesulle!” Liz sai ensimmäisenä viileän ulkokuorensa takaisin.
”Täällä ei ole enää mitään nähtävää!” Maya vahvisti ja liukeni sitten nopeasti ykköshuoneeseen, sillä naurun saaminen kuriin oli harvinaisen hankalaa. Emily liittyi nopeasti hänen seuraansa yritettyään ensin patistaa Heidiä tämän huoneeseen huonolla menestyksellä.
Nauravaa isosta on tunnetusti vaikeaa ottaa vakavasti.
* * *
”Kai ne nukahtivat jo?” Ed melkein hyppi innostuksesta, kun Harry palasi ykköshuoneeseen väsähtäneen näköisenä.
”Älä naurata, kello on vasta yksitoista. Ne ovat lapsia eivätkä mitään vauvoja”, tummatukkainen pudisteli päätään tuskastuneen näköisenä.
”Sinun olisi pitänyt nähdä Calebin show… minun teki oikeasti mieli köyttää se paksupää sänkyynsä kiinni.” Harry veti mustan hionneen hihattoman paitansa päänsä yli ja vaihtoi sen punaiseen t-paitaan.
”Vai että sellaisia mielihaluja… voi Harry, Harry, Harry…” Edin kulmakarvat pomppivat tietoisen rasittavasti. ”Onhan se jo yksitoistavuotias, mutta silti vähän turhan nuori tuollaisiin juttuihin…”
Ed onnistui väistämään Harryn sinkoaman tyynyn ja hykerteli tyytyväisenä.
”Pervo”, Harry tuhahti Edin huvittavalle ilmeelle.
”Miten sinä nyt niin, kävikö se kimppuun?” Ed jatkoi keskustelua Calebista kuin mitään keskeytystä ei olisi ollutkaan.
”Melkein. Jätin muuten Nickin sinne vahtimaan, että Caleb seurueineen varmasti alkaa nukkua…” Harry kohautti olkiaan ja Edin hymy hyytyi.
Niinpä tietysti. Juuri kun hänellä oli ollut niin hauskaa.
”Hei, Ed! Mihin sinä -?” Harry ei ennättänyt lopettaa kysymystään, sillä Edward oli jo häipynyt.
Kakkoshuoneessa Nick oli kuin huomaamattaan saanut satusedän viran hoitaakseen.
”Kerro siitä kummituskartanosta, jossa sinä pienenä asuit!” James hihkui ja ehdotus sai kannatusta joka suunnasta. Nick huokasi syvään.
”Hyvä on sitten, vaikka ei se nyt ihan niin - ”
”Tai sitten sä voit kertoa meille semmoisen toimintatarinan, jossa ammutaan ja ajetaan mopolla ja naisilla on tosi isot hinkit”, Caleb virnuili.
”Caleb, siisti suutasi tai en kerro pian mitään”, Nick saattoi melkein tuntea tuskanhien noruvan alas selkäänsä. Juuri tällaisia tilanteita hän inhosi. Tuommoisella Calebin kaltaisella keskenkasvuisellakin oli äijämäisempi huumorintaju kuin hänellä.
”Kerro! Kerro! Kerro!” huoneen asukit yhtyivät kuoroon.
Vastalauseita tai selvennöksiä ei näköjään otettu vastaan. Nick huokasi taas ja päätti pitäytyä lapsille sopivassa tarinassa. Lisäksi häntä ärsytti vähän lasten tapa käsittää asiat tahallaan väärin.
Vaikka hänen tätinsä talo olikin ollut kartano maaseudulla, se ei tarkoittanut, että kyseessä oli kummitustalo.
”Hyvä on. Talossa oli paljon narisevia ovia ja yksi yläkerran ikkunoista vuoti aina sateella kamalasti. Käytävillä oli muutamia haarniskoja, jotka joskus kaatuivat, kun me leikimme Rickin kanssa hippaa…” Nick ennätti aloittaa, kun hänet jo keskeytettiin. Taas.
”Kummitteliko siellä?” Caleb kurkotti niin pitkälle alas yläsängystä, että oli melkein painovoiman lakien vastaista, ettei hän pudonnut.
”Caleb, pää tyynyyn, tai tarina päättyy tähän”, Nick väänteli hermostuksissaan sormiaan. Caleb nurisi hetken, mutta hilautui sitten takaisin sänkyynsä.
Lapsetkin tietävät, ettei ole mitään pelottavampaa kuin kesken jäänyt kummitustarina, Nick hymyili sisäisesti ja alkoi jo saada hiukan itseluottamusta. Ehkä hän ei ollut aivan surkea tarinankertoja.
”No, ehkä minä voin kertoa”, hän sanoi alkaen melkein nauttia asemastaan kaikkien läsnäolijoiden huomion keskipisteenä.
”Oli yksi ovi, joka ei ollut niin kuin muut. Sekin kyllä narisi, mutta eri syystä kuin muut. Se oli ovi… joka aukeni itsestään”, Nick päätti lauseen dramaattiseen kuiskaukseen.
Pojat tuntuivat pidättävän hengitystään.
”Se ovi oli -”
Huoneen ovi lennähti auki ja osui pamahduksella seinään.
Nick henkäisi äkillisesti ja luiskahti istumapaikaltaan pesualtaan reunalta lavuaariin. Hana osui ikävästi hänen alaselkäänsä saaden pojan vinkaisemaan.
Caleb huudahti säikähtäneesti ja veti peiton korviin. Muut pojat seurasivat johtajansa esimerkkiä.
”Nick? Kaikki hyvin?” Ed astui huoneeseen täysin tietämättömänä sisääntulonsa aiheuttamasta reaktiosta.
Nick puri hammasta, jottei olisi päästänyt paria valittua sanaa, kipu oli melkein sietämätön. Se ei yhtään vähentänyt hänen harmiaan, että lavuaari oli sangen vetinen. Mikä tarkoitti sitä, että hänen housujensa takamus…
”Anteeksi jos keskeytin jotain, meillä on nyt pieni mutta tärkeä isostapaaminen, joten tulin hakemaan Nickin pois…” Ed osoitti sanansa sängyissään vapiseville pojille.
James kurkisti pelokkaasti peittonsa alta.
”Nick, oliko se ovi sellainen kummitusten takia?” poika kysyi tärisevällä äänellä.
”Ei. Siinä oli vain tavattoman löysät saranat”, Nick sanoi tukahtuneella äänellä ja saattoi jo tuntea silmiinsä muodostuvat kivunkyyneleet. Silti hän yritti hymyillä rauhoittavasti ja pakottautui jopa naurahtamaan.
Nick nousi varovasti pois pöydänreunalta, mutta kipu lävisti hänet silti.
Nick yritti kävellä normaalisti Edwardin luo, mutta toinen huomasi silti hänen oudon askelluksensa.
”Kaikki kunnossa?” Ed kysyi nyt jo oikeaa huolta äänessään. Hän ei ollut aiemmin edes huomannut Nickin tuskaista ilmettä, mutta nyt hän näki jopa kyyneleet toisen silmissä.
Nick pudisti pienesti päätään purren edelleen hammasta. Ed oli jo aivan hänen vieressään ja kivusta huolimatta Nick huomasi ajatustensa harhailevan. Hän ei voinut olla panematta merkille Edwardin huolestuneelle mutrulle kaartunutta alahuulta, ja käsivarsia, jotka näyttivät hehkuvan houkuttelevan kalpeina pimeässä… Nick tunsi punastuvansa.
Ed tunsi kasvojensa kuumenevan, kun hän asetti hetkeäkään miettimättä kätensä Nickin vyötärölle helpottaakseen toisen kävelyä. Nickin käden hakeutuessa epäröiden hänen olkapäälleen Ed saattoi tuntea sydämensykkeensä tihentyvän.
Edward ei muistanut koska oli viimeksi ollut niin hermona. Hän pelkäsi kätensä vahingossa lipeävän sellaiselle alueelle, jonka koskettaminen viestisi jotain… - äh ketä hän oikeasti luuli huijaavansa?
Oikeasti Ed olisi halunnut antaa kätensä lipsahtaa, mutta hän ei uskaltanut. Ajatus Nickistä hätkähtämässä kauemmas hänestä inhonsekainen ilme kasvoillaan ei ollut mielikuvista houkuttelevimpia. Ihan sama, mitä Maya väitti.
”Hei, jos ei saa nukuttua, niin saadaanko me nukkua samassa sängyssä?” pikkuinen Tom kysyi arasti isosilta viitaten Jamesiin.
”Vähänkö homoa”, Caleb pärskähti hiljaisella äänellä.
”Saatte, kunhan sitten nukutte myös”, Ed sanoi vilkaisten vielä murhaavasti Calebia.
Pimeässä ennen ovea Nick kohtasi Edwardin katseen ja pani merkille, että toisen pojan naama oli vähintään yhtä punainen kuin hän arveli omansa olevan.
Edin tuesta huolimatta Nick vavahteli edelleen aina välillä, kipu ei ollut lähtenyt minnekään.
”Mikä ’pieni, mutta tärkeä’ kokous?” Nick kysyi oven toisella puolella saadakseen jotain sanottavaa.
”Ei mitään erikoista”, Ed sanoi näyttäen aavistuksen syylliseltä. ”Minulla oli tylsää.”
Nick tuhahti ja hikkasi. Ediä alkoi naurattaa.
”Hikkasitko sinä juuri äsken?” hän kysyi Nickiltä. He olivat pysähtyneet aulaan. Nick kohautti olkiaan.
”Joo, miten niin?” puna kohosi taas hänen kasvoilleen. Miten noloa, hänellä oli varmaan koko universumin omituisimman kuuloinen hikka. Hän hikkasi taas.
Ed yritti pidätellä naurua, hän ihan oikeasti yritti, mutta kolmessa sekunnissa hän oli kumartunut kaksinkerroin ja nauroi nauramistaan. Nick hikkasi aavistuksen ärtyneesti.
* * *
”Koska me oikein lähdemme?” Draco puuskahti Danielille retkottaen sängyllään jokainen raaja eri suuntaan. Lyhyempi poika kohautti olkiaan ja väläytti peilille naistenkaatajan hymynsä.
”Sitten kun Sergei ja muut ovat valmiita, kaiketi”, Dan kohotteli kulmiaan peilille yrittäen päättää oliko se viehättävää, vai liian vihjailevaa.
”Vai sitten, kun egosi on niin iso, että ikkuna poksahtaa rikki?” Draco virnisti pirullisesti kohotellen kulmiaan niin kuin vain aito Malfoy osasi.
”Sinun pitää opettaa minulle tuo”, Dan vinoili näyttäen hänelle kansainvälistä käsimerkkiä ja heitti sitten Dracoa hammastahnatuubilla.
”Valmista”, Sergein huokaisu ja avautuvan oven ääni keskeyttivät lupaavasti alkaneen tavarasodan poikien välillä. Yksi tyyny oli päätynyt lavuaariin, hammastahna Dracon tyynylle ja Sergein hammasharja sängyn alle, mutta muuten kaikki oli paikoillaan. Ainakin melkein.
”Nytkö lähdetään?” valo näytti syttyvän Danin silmiin, vaikka hetkeä aiemmin Dracon kärsimättömyys oli ollut hänestä lapsellista.
”Hetki, vaihdan vain vaatteet. Tuo lastenkesyttäminen on hikistä puuhaa”, Sergei muljautti silmiään. Tietäisitte itsekin jos joskus tekisitte jotain hyödyllistä. Hän piti kuitenkin ajatuksen omana tietonaan, sillä ei halunnut pilata odottavaa tunnelmaa riidalla, jossa jäisi kuitenkin alakynteen.
Kyllä hänenkin hetkensä vielä koittaisi.
”Minä menen katsomaan, miten tyttöjen puolella menee, menkää te ykköshuoneeseen kysymään, joko ne ovat valmiita lähtemään”, Sergei ehdotti ja luikahti ovesta samalla kun veti vihreän t-paidan päänsä yli.
Eteisessä Harry pelmahti Sergein rinnalle täsmälleen samoissa aikeissa ja he jatkoivat matkaa yhdessä arvaillen, mikä mahtoi olla tilanne B-moduulissa.
* * *
Tyttöjen puolella lapsien hyssyttely oli jäänyt enimmäkseen Hermionen, Lizin ja Jessican vastuulle, sillä Emilyn naurukohtaus oli pitkäkestoista laatua ja Maya oli hiljaa mielessään todennut, ettei häntä ehkä tarvittu nukuttamishommassa.
Mitä enemmän kokkeja, sen huonompi soppa, niin kuin sanonta kuului.
Emily sulki taas silmänsä ja yritti hengittää mahdollisimman syvään ties kuinka monetta kertaa. Naurukohtaus oli kestänyt jo sellaiset puoli tuntia, eikä vieläkään näyttänyt loppumisen merkkejä.
Hän ei ollut edes saanut vaatteitaan vaihdettua kokonaan, vaan hihhuloi ympäri huonetta puolipukeissa.
”Maya, auta”, Emily tyrskähti melkein epätoivoisesti ja Maya käännähti hänen suuntaansa niin äkkinäisesti, että kolautti päänsä sivusuunnassa yläsängyn reunaan. Tämä ei suinkaan auttanut Emilyn naurukohtaukseen, päinvastoin, tytön kikatus paheni entisestään.
Että mahdoinkin näyttää naurettavalta, Maya ajatteli seuratessaan katseellaan naurunkyyneliä, jotka melkein tippuivat Emilyn silmäkulmista.
Hänellä ei ollut aavistustakaan, kuinka saada Emilyn hysteerinen nauru lakkaamaan, itse asiassa hänestä tuntui, että se alkoi tarttua häneenkin.
Ovelta kuuluva koputus oli jostain syystä tikahduttavan hauska asia.
”Onko ketään kotona?” Harry huhuili koputtaen ykköshuoneen oveen. Vastausta ei kuulunut. Sergei painoi pienen harkinnan jälkeen korvansa ovea vasten ja kuuli vaimeaa naurua toiselta puolelta.
”Ehkä voidaan mennä sisään, ei kuulosta siltä, että siellä vaihdetaan vaatteita”, Sergei vitsaili ja Harry huokasi muka pettyneenä. ”No höh, minä kun jo ehdin toivoa.”
”Noh, meinaatteko mennä sisään vai ette?” kysyi poikien takaa ääni, jota säesti lattiaa naputtava jalka. Liz oli seissyt jo tovin kuuntelemassa Harryn ja Sergein mietintöjä ja tilanne huvitti häntä suuresti.
Harry ja Sergei ennättivät hädin tuskin käännähtää Liziin päin ja älähtää yllättyneinä, kun tyttö jo läväytti oven auki ja pukkasi hämmentyneet pojat sisään.
”Tuli vieraita”, Liz ilmoitti ja Emilyn hysteerinen nauru lakkasi kuin seinään. Mayan reaktio oli päinvastainen, Harryn pöllämystynyt naama sai hänet repeämään totaalisesti.
Naurukohtaukset olivat selvästi tarttuvaa laatua.
Liz vilkaisi Emilyä eikä ollut aivan varma, olisiko pitänyt huvittua vai tuumata: ”Hupsista.”
Hän päätti huvittua, eikä edes jättänyt asiaa siihen. Ei ollut Lizin tapaista jättää mitään puolitiehen. Ei ainakaan mitään näin hauskaa.
”Emily on ollut täällä vähän levoton muuan välikohtauksen jälkeen, ehkä sinä saat hänet rauhoittumaan”, Liz ehdotti Sergeille, eikä ollut huomaavinaan Emilyn puolipukeista olemusta. Sergei vilkaisi Emilyä ja pojan kasvot vaihtoivat väriä huomattavan punaisiksi.
Hänen olisi ehkä tarkoitus saada Emily rauhoittumaan, mutta hänessä tyttö aiheutti hieman toisenlaisen reaktion. Levotonta sydämentykytystä ja sitä rataa. Nyt kun hän asiaa ajatteli, tämä oli jo toinen kerta saman päivän aikana, kun hän näki Emilyn vähissä vaatteissa.
Sergei ei ehtinyt miettiä asiaa sen enempää, kun Liz oli jo harpponut huoneen poikki hipstereissä ja t-paidassa seisoskelevan Emilyn luo ja tuupannut tytön suoraan pojan syliin.
Emily alkoi taas kikattaa painuessaan Sergein rintaa vasten, hän ei tiennyt miten muutenkaan olisi reagoinut. Sydän tykytti nopeaan tahtiin ja hänen kasvonsa olivat epäilemättä punaisemmat kuin koskaan. Ainoastaan hyvin pieni osa hänen aivoistaan muisti tilanteen nolouden, suurin osa Emilyn ajatuksista koski lähinnä sitä, miten mukavalta Sergei tuntui häntä vasten ja kuinka hyvältä poika tuoksui. Emily hautasi kasvonsa pojan t-paitaan, ettei tarvitsisi katsoa tätä silmiin.
Hän pitää minua varmaan ihan sekopäänä, Emily ajatteli.
Harry seisoi täysin unohdettuna ovensuussa ja rykäisi kiinnittääkseen edes jonkun huomion. Tilanne oli mennyt hieman oudoksi, jos häneltä kysyttiin. Hah, ja juuri Sergei oli hetkeä aiemmin todennut, että huoneessa ei luultavasti ollut vaatteidenvaihto menossa.
Maya pudisteli päätään ja kohdisti katseensa Harryyn lakattuaan nauramasta. Punainen häivähdys pojan poskilla kiinnitti heti hänen huomionsa ja Maya päätti, että olisi parasta viedä Harry pois puolipukeisen Emilyn lähettyviltä.
Eihän se häntä toki haitannut - haittasi, haittasi, haittasi – jos Harry katseli Emilyä, mutta Emilylle tilanne saattaisi tuntua vähän nololta. Tai jos Maya Emilyä yhtään tunsi, niin massiivisen nololta.
”Harry, mennään potkimaan C-moduulin väkeen vauhtia”, Maya tarttui pojan käteen ja johdatti tämän ovesta pihalle Lizin seuratessa kannoilla. Harryn käsi tuntui mukavan lämpimältä hänen kädessään.
”Minäkin voisin tulla”, Liz sanoi välinpitämättömän kuuloisesti ja Maya vilkaisi tyttöä huvittuneesti.
Meitä parittajia taitaakin olla kaksi.He olivat jättäneet Emilyn ja Sergein huoneeseen aivan kaksistaan.
*****************************************************
Kaverini teki kerran Mayat (löi päänsä) ja minä tein sitten Emilyt (nauroin vaikka kuinka kauan putkeen edellämainitulle
).
Mutta palautetta koko osan osalta ottaisin mielelläni vastaan.
