Kirjoittaja Aihe: Pakkasherra ja hänen morsiamensa |S| sisarustunnelmointi, Alisa & Malva  (Luettu 756 kertaa)

Okakettu

  • revonhäntä
  • ***
  • Viestejä: 964
  • © raitakarkki
Kirjoittaja: Okakettu
Ikäraja S
Tyylilaji: Hiukan haikea, talvinen sisarustunnelmointi
Hahmot: Alisa & Malva
Tiivistelmä: ”Tähdet ovat Pakkasherran, talven kuninkaan, lahja hänen morsiamelleen”, kerron Malvalle.

A/N: Olen jo pitkään halunnut kirjoittaa Alisasta ja Malvasta jotakin, ja tällainen idea syntyi Ævintýrin (K11) uusimpien osien aikana. Ajallisesti tämä sijoittuu tosiaan talveen ennen Ævintýrin tapahtumia, jolloin tietoa Seremoniasta ei vielä ollut. Ei spoilaa mitään sen kummemmin. Tämä teksti osallistuu Finfanfun 1000 -haasteeseen sanalla tähti.

**

Pakkasherra ja hänen morsiamensa

Hengitykseni huuruaa kirskahtelevassa pakkasessa.

Illan kylmyydestä huolimatta minua lämmittää yhä kylätalolla juotu hehkuviini. Talvipäivänseisauksen juhla oli äänekäs ja eloisa niin kuin aina, täydellinen vastakohta ulkona vallitsevalle pimeälle hiljaisuudelle. Se on sen tarkoituskin: muistuttaa niin talvea kuin kyläläisiä siitä, että päivät pitenevät aivan pian.

Selkäni takaa kantautuu Malvan askelten hidas mutta tasainen narsk, narsk. Minä ja siskoni olemme kylätien ainoat kulkijat. Malvan oli alkanut olla vaikeaa pitää silmiään auki jopa kaiken hälinän keskellä, ja niinpä tarjouduin viemään hänet aikaisemmin kotiin.

”Me pärjäämme kyllä”, olin vakuuttanut äidille, kun hän kysyi, pitäisikö hänen tulla mukaan. Talvipäiväntasauksen juhla oli harvoja hetkiä, jolloin hän saattoi vain jutella muiden kylän naisten kanssa pitopöydän ääressä ja olla huolehtimatta muusta. Tuntui hyvältä nähdä hänen poskillaan tavallista enemmän väriä.

Huomaan, että Malvan askellus on hidastunut entisestään. Kääntyessäni katsomaan taakseni en kuitenkaan näe häntä väsähtäneenä, kuten oletin, vaan tuijottamassa pää kenossa taivaalle. Hän tarkkailee tähtiä, jotka kirjovat illan tummuutta kuin niiden valo olisi hopeista lankaa, taivas taas äärettömiin jatkuva musta kangas. Pakkanen on ommellut tähtiä pimeän keskelle enemmän kuin pitkään aikaan.

Näkymä on kieltämättä kaunis, mutta on kylmä ja kotiin vielä pitkä matka. Minä lasken oman katseeni ja kävelen Malvan luokse.

”Tulehan, pikkupöllö, ettet saa pakkasenpuremia.”

Malva on kuin ei olisi kuullut. Näen, että hän kääntelee jotakin hyvin tärkeää ajatusta mielessään. Minä odotan kärsivällisesti, että hän sanoisi sen ääneen, mutta ilmeisesti miete on vielä liian tuore siihen.

Tai sitten Malva itse on liian uupunut. Hänen kasvonsa ovat hautautuneet lähes kokonaan villaisen huivin taakse, mutta huomaan silti väsymyksen merkit. Meillä molemmilla on ollut pitkä päivä.

”Haluatko tulla reppuselkään?” kysyn.

Se onnistuu herättämään viimein siskoni huomion. Vihreät silmät kääntyvät minuun metsänkirkkaina ja valppaina. ”Voinko?”

”Mm. Mutta vain vähäksi aikaa. Sinun pitää myös sanoa heti, jos sinun tulee kylmä. Lupaatko?”

”Lupaan”, Malva sanoo yhtä vakavasti kuin jos kyse olisi elämästä ja kuolemasta. Kumarrun niin, että hän kykenee kömpimään selkääni. Pienet kädet kietoutuvat lujasti olkapäitteni ympärille. Ele on vieras ja tuttu samalla kertaa: siitä on aikaa, kun olen viimeksi kantanut häntä näin.

Suoristautuessani tunnen, että Malva on kevyt, kevyt. Paljon kevyempi kuin hänen ikäisensä tytön kuuluisi olla. Tieto kuristaa hetken kivuliaasti kurkkuani, mutta karistan tunteen pakolla pois. Ei nyt.

Kestää silti hetki, että kykenen puhumaan. Kun niin viimein on, etsin ääneeni arvokkaalta kuulostavan sävyn: sellaisen, jota olen kuullut parempiosaisten miesten käyttävän Kalhaman markkinoilla. Sanon matalasti:

”Tervetuloa Pohjoistuulen selkään, arvon neiti. Toivottavasti tiedätte, että kyseessä on hyvin suuri kunnia. Minne haluaisitte matkustaa?”

Malvalta pääsee kikatus, hänelle harvinainen. Se tuntuu jokaisella kerralla aivan lahjalta. ”Kotiin, kiitos.”

”Vai niin. Ja missäs se sellainen koti on?”

Malva ohjeistaa minua pitkään ja tarkasti, kuin todella olisin taianomainen tuuli hänen siskonsa sijasta. Minä puhelen hänelle vielä jonkin aikaa Pohjoistuulen äänellä, minkä jälkeen me vaivumme molemmat hiljaisuuteen. Yritän parhaani mukaan olla ajattelematta hänen keveyttään, sitä että ilman vaatekerrosta tuntisin helposti, kuinka laiha hän on. Katsomattakin tiedän, että Malva on alkanut jälleen tiirailla taivaalle.

”Alisa.”

”Mmm?”

”Kuka on oikein tehnyt tähdet?”

”Tehnyt?” toistan hiukan yllättyneenä.

”Niin. Sade on syntynyt etelässä asuvan jättiläisen kyynelistä, kesämyrskyt taas maagien taikuudesta. Joten kuka on tehnyt tähdet?”

Malva tahtoo minun kertovan hänelle sadun, tarinan. Mutta en muista yhtään kertomusta tähdistä tai talvisesta taivaasta.

Isä olisi varmasti keksinyt jotakin.

Ajatus täyttää minut sekä surulla että päättäväisyydellä. Pysähdyn hetkeksi voidakseni silmäillä Malvan lailla ylös. Mieleeni palaa se mitä ajattelin aiemmin, pakkanen ompelemassa tähdenvaloa tummalle kankaalle.

”Tähdet ovat Pakkasherran, talven kuninkaan, lahja hänen morsiamelleen”, sanon.

”Oh?”

Voin kuulla kiinnostuksen Malvan äänestä. Tajuan olevani siitä suorastaan huojentunut. Ennen kuin idea ehtii karata otteestani, jatkan:

”Hänen morsiamensa on nimittäin Iltarusko. Muistatko sen yhden satukirjan kuvan, naisen, jolla on vahvat kasvot ja jonka hiukset laskeutuvat tämän harteilta selkään kuin purppuranpunertava huntu? Se on hän. Iltarusko on aina kauneimmillaan talven kylmimpinä kuukausina, koska hän rakastaa niiden valtiasta, ja niiden valtias rakastaa häntä. Siksi Pakkasherra, joka talvi, valmistaa yötaivaasta hienointa mahdollista kangasta ja kirjoo siihen huolellisin pistoin tähtiä.”

”Miksi?”

Mietin hetken. ”Jotta Iltarusko voisi pukeutua hänen luonaan valoon myös pimeyden laskeuduttua.”

”Tähtitaivas on siis mekko?” Malva tahtoo tietää. ”Sellainen kuin satukirjan kuvassa?”

En ole varma, mitä kuvaa hän tarkoittaa, mutta nyökkään. ”Minä – luulisin niin. Kyllä. Pakkasherran itsensä tekemä. Silloin kun me näemme tähtiä, hän on parhaillaan tarkastelemassa kättensä jälkeä, tekemässä siihen korjauksia. Kuten huomaat, hän tekee niin usein, vuosi toisensa perään. Tähdetön taivas tarkoittaa taas sitä, että Iltarusko on hänen luonaan, ja mekko on tämän yllä.”

”Sellaisen mekon tekemisessä on varmasti iso työ”, Malva tuumii, mutta hän sanoo sen arvostavaan sävyyn.

”Totta. Pakkasherra rakastaa morsiantaan kovasti ja on valmis tekemään mitä tahansa hänen vuokseen. Se on hyvän sulhasen, puolison, merkki.”

Malva jää pohtimaan hiljaisuudessa kertomaani. Pikemminkin tiedän kuin näen, että hän ei irrota katsettaan hetkeksikään taivaasta. Myös minä vilkaisen tähtiä, kuvittelen ne hetkeksi aikaa sellaiseksi kuin kerroin: rakkauden ja kiintymyksen osoitukseksi.

Kaikista mahdollisista vaihtoehdoista valitsin juuri sellaisen tarinan.

Hehkuviinin lämpö on jo haihtunut. Sen sijasta minussa häilyy hetken tunne, jota en halua ajatella liian tarkkaan. Malva ote olkapäistäni on löyhempi kuin hetki sitten. Lasken hänet varovasti seisomaan ja kohennan huonoon asentoon luiskahtanutta villahuivia. Minua tarkkailevat vihreät silmät ovat muuttuneet jälleen vähemmän valppaiksi, uneliaiksi.

”Tulehan, pikkupöllö. Virkistyt kun kävelet vähän. Pohjoistuuli voi ottaa sinut hetkeksi aikaa selkäänsä vielä portilla.”

Me lähdemme kävelemään kotiin käsi kädessä. Tähdet, Pakkasherran lahja morsiamelleen, valaisevat kylmässä kulkuamme. Sen myötä ilta on pimeän ja valon kaunis sekoitus.
« Viimeksi muokattu: 10.01.2020 20:00:56 kirjoittanut Okakettu »
sentimentaalista löpinää.

Vehka

  • Unenkutoja
  • ***
  • Viestejä: 6 082
  • Phantom Thief of Hearts
Aaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa!

Also, eka kommentoija jeeee!

En edes lukenut vasta kuin ekat viisi lausetta, mutta ihanaa, spinoffit bestest. :D Tulen kommentoimaan myöhemmin lisää, kunhan tulin vaan heti korkkaamaan tän iloisena siitä, että olet kirjoittanut näistä sisaruksista. ❤️

Nyt menen lukemaan tekstin loppuun ja kommentoin paremmin huomenna. :D

Kun luet tämän, meidän mielemme hipaisevat toisiaan. Mieti miten siistiä!
Myös: olet ihana, olet tärkeä, ja minä uskon sinuun.

Crysted

  • Queen of sad songs
  • ***
  • Viestejä: 3 512
  • inFINIty
    • Listaukseni
Mulla on samat fiilikset kun Nevillalla, eli ääääääääääääääääääääääääää!!!!
Voi miten tajuttoman söpö ja ihana ja raukea ja koskettava ja äää kaikkea mitä Ævintýrikin on :D
Malva on ihana ja Alisa on ihanan huolehtivainen ja tuo pikkupöllö nimitys on ihana ja tuo Alisan keksimä tarina Pakkasherrasta on ihana ja ääää!
Ihanaa kuvailua, sydämeni vei varsinkin tuo Malva lähes kokonaan villahuivin takana <3
Lainaus
Hän tarkkailee tähtiä, jotka kirjovat illan tummuutta kuin niiden valo olisi hopeista lankaa, taivas taas äärettömiin jatkuva musta kangas. Pakkanen on ommellut tähtiä pimeän keskelle enemmän kuin pitkään aikaan.
Samoin kuin tämä! ah, miten kauniisti sanottu :)

Tekstistä teki koskettavan se, että samalla on läsnä tuollainen surullinen vivahde koska he ovat köyhiä eikä ole varaa syödä kauheasti ja Malva on kevyempi kuin hänen kuuluisi olla. Mukavaa kuitenkin että heillä on ollut yksi kiva ilta, jolloin ei ole tarvinnut huolehtia mistään :)

Mutta kokonaisuudessaan tämä oli aivan ihana, kiitos tästä <3
(Kuinka monta kertaa tässä kommentissa sanoin ihana XD)

-Crys

Never underestimate the power of fanfiction

Vehka

  • Unenkutoja
  • ***
  • Viestejä: 6 082
  • Phantom Thief of Hearts
Ei hyvänen aika. :D En lopulta eilen lukenut tätä loppuun, koska kihlattuni tuli heti kommentin kirjoittamisen jälkeen hätistelemään minut pelaamaan Tainted Grailia ja kun sitten nyt palasin tämän tekstin pariin, huomasin, että jaahas, olin kirjoittanut heti aamusta melkein samalla kutomisidealla ihan erilaisen ficin (mutta se on kyllä paljon arkisempi ja enemmän metaforaa). Ehkä ficin läpi scrollatessakin alitajunta sitten nappasi aineksia. No, tämä oli kyllä niin paljon parempi, että nyt melkein hävettää. :D Pitää käydä linkkaamassa tämä sen oman ficin loppuun, jotta muutkin pääsevät nauttimaan tästäkin.

Joka tapauksessa: rakastan kutomismetaforia ja varsinkin satuihin yhdistettyinä ne ovat ihania! Tästä välittyi taas sellainen talvinen tunnelma, jossa olet hirveän hyvä, ja minusta oli ihanaa lukea Alisasta ja Malvasta ihan oma lyhyt, onnellinen hetkensä. Tuollaiset keskitalven juhlat ovat myös lähellä sydäntäni, ja minusta oli hurjan kaunista, että ne tarjosivat ainakin pienen hetken lepoa ja yhteisöllisyyttä ehkä vähän synkässä maailmassa.

Ylipäätään ilahduin siitä, että kirjoitit tämän, kuten jo aiemmassa kommentissa sanoin. Tällaiset spinoffit tarjoavat lukijoille tosi paljon, koska niiden myötä hahmot tulevat vielä läheisemmiksi, ja sitten taas päätarinaan palatessa on uusia palasia taustalla. :) Toivonkin, että jatkossakin saamme lukea lisää näitä - varsinkin sitten, jos ja kun Ævintýr aikanaan loppuu.

Kiitos tästä, ihana talvensirpale! ♥

Kun luet tämän, meidän mielemme hipaisevat toisiaan. Mieti miten siistiä!
Myös: olet ihana, olet tärkeä, ja minä uskon sinuun.

Okakettu

  • revonhäntä
  • ***
  • Viestejä: 964
  • © raitakarkki
Nevilla: Olen vain otettu siitä, jos tämä teksti on onnistunut sinua jollain tapaa inspiroimaan. :) Ja kuten jo sanoin, kutomiskonsepti on molemmissa teksteissä niin erilainen, etten itse tullut edes ajatelleeksi vertailla niitä keskenään. Ei huolta siis! <3 Tosi mukava kuulla, että tämä oli mieleesi, mietin nimittäin ennen julkaisua, että löytyyköhän tälle lukijoita. Minuakin kaikenlaiset keskistalven juhlat kiehtovat juuri noista samoista syistä, jotka mainitsit. Tarkoitukseni oli kuvata sitä tässä enemmänkin, mutta päätin lopulta tiivistää kerrontaa (tästä tuli kyllä siltikin noin 400 sanaa pidempi kuin mitä alun perin päätin, heh). Alisasta ja Malvasta oli myös viimein hienoa kirjoittaa yhdessä epäsuorien mainintojen sijaan. Minulla on joitain muitakin spinoff-ideoita, joten ihanaa että niille löytyisi lukija. :) Kiitos paljon, että luit ja kommentoit. <3

Crysted: Koskaan ei voi sanoa liian monta kertaa sana ihana, kommentissa ainakaan. :D Ihanaa, että tykkäsit, ja että tästä välittyi mielestäsi samoja juttuja kuin Ævintýrista. Raukeus ja koskettavuus olivat mainintoina erityisen ilahduttavia jotenkin. <3 Minäkin pidän paljon Malvasta, oli mukava päästä kirjoittamaan hänestä viimein kunnolla, varsinkin kun samalla pystyin näyttämään vähän, millainen sisarusten suhde on. Alisan huolehtivaisuus on sitä kieltämättä iso osa. Tuo lainauksesi oli yksiä omia suosikkejani, joten kiva että pidit siitä. Tosiaan, halusin tuoda mukaan vähän surullistakin puolta, koska se on tässä vaiheessa iso osa perheen elämää, ja etenkin Alisa alkaa olla jo aika epätoivonen heidän elättämisensä suhteen. En kuitenkaan halunnut, että se veisi liiaksi tilaa tässä tekstissä. Kiitos paljon, että luit ja kommentoit <3
sentimentaalista löpinää.

Thelina

  • Unelias luihuinen
  • ***
  • Viestejä: 625
Minä olen täällä Nevillan suosituksesta (kiitos!) ja vaikka en ole lukenut Ævintýria, niin tämä oli silti ihana ja toimi hyvin ilman mitään taustatietoja näistä hahmoista.

Pakkanen ja tähtitaivas toivat talvista tunnelmaa tänne vesisateeseen (voihan Helsingin talvi...) ja tässä oli niin monta kaunista kohtaa, etten tiedä mitkä niistä nostaisin esille <3 Pikkusisaruksesta huolehtiminen, reppuselkä ja tarinat, vihjeet siitä, ettei perheen elämä ilmeisesti ole mitenkään yltäkylläistä ja helppoa, pitkä kotimatka pakkasyössä... Minäkin rakastin tuota ”pikkupöllö” -nimitystä, niin söpö.

Lainaus
Pakkanen on ommellut tähtiä pimeän keskelle enemmän kuin pitkään aikaan.

Kaunis<3

Lainaus
Malva on kuin ei olisi kuullut. Näen, että hän kääntelee jotakin hyvin tärkeää ajatusta mielessään. Minä odotan kärsivällisesti, että hän sanoisi sen ääneen, mutta ilmeisesti miete on vielä liian tuore siihen.

Tästä pidin myös, voin kuvitella pienen siskon otsa kurtussa mietteliäänä :)

Pistän korvan taakse, että pitää palata näiden sisarusten tarinaan vielä Ævintýrin parissa, nimi on mielestäni kovin kiehtova ja tämä talvinen tarina kyllä herätti kiinnostuksen lukea lisää Alisasta ja Malvasta :)
Kurkista matka-arkkuun

Avatar Ingridiltä ♥

Okakettu

  • revonhäntä
  • ***
  • Viestejä: 964
  • © raitakarkki
Thelina: Oi, mukava kuulla, että tämä toimi myös ilman Ævintýrin lukemista! :) Ihanaa että löysit tämän pariin ja pidit, kiitos myös Nevillalle paljon suosittelusta. <3 Tuntuu, että olen tunnelmoinut talvella tänä vuonna jotenkin erityisen paljon teksteissä, ehkä se johtuu juurikin tuosta kurjasta lumitilanteesta. Hienoa jos tämä onnistui tuomaan vähän pakkasen ja tähtaivaan fiilistä myös vesisateen keskelle. Alisan ja Malvan sisarussuhde ei ole Ævintýrissa hirveän keskiössä, mutta tärkeä elementti kuitenkin, ja tässä siitä oli todella mukava kirjoittaa. Kiitos paljon lukemisesta ja ilahduttavasta kommentista!
sentimentaalista löpinää.