Kirjoittaja Aihe: Harras, haurea sydän || K-11, historiallista draamaa, raapalesarja, 6/7  (Luettu 772 kertaa)

Unohtumaton

  • Uno
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 2 051
  • it's not on you.
Ikäraja: K-11
Genre: historiallinen draama, romanssi
Fandom: originaali

Tiivistelmä: Raapalesarja kartanontytär Lyydiasta, joka rakastuu tallirenkiin ja kohtaa elämänsä kahleet.
A/N: Spurttiraapale -haasteessa oli kiva sanalista ja sen inspiroimana pyörähti käyntiin historian sävyistä inspiroitunut raapalesarja.

1 - 2 - 3 - 4 - 5 - 6




HARRAS, HAUREA SYDÄN

1.
(kynttilä, 200 sanaa)

He tapaavat tallin perällä, viimeisessä pilttuussa, jonka olkipohja on pölyinen ja haisee. Kynttilän sytyttäminen on typerää, mutta ilman sitä on pimeää ja toista ei näe tarpeeksi hyvin. Hevoset eivät välitä salaisuuksista, Luojalle kiitos, vaan ne jatkavat heiniensä rouskuttamista kuin tallissa ei tapahtuisi mitään kummallista. Liekki lepattaa ja kartanon nuori naiseläjä jatkaa vaarallisella tiellään. Hän soimaa itseään siitä, että käyttäytyy kuin mikäkin irtolainen, eikä lainkaan ajattele sukunsa tulevaisuutta saati mainetta. Kuin varkain hän on tehnyt valinnan, joka on muiden silmissä väärä, ja siksi on tärkeää, että muut eivät näe.

Näe miestä, jonka Lyydia näkee. Tallirenki on hiljainen hahmo, joka taluttaa itseään arvokkaampia nelijalkaisia, eikä koskaan valita. Kartanon uusi isäntä on lujatahtoinen mies, ja Lyydia itsekin kavahtaa äitinsä uutta puolisoa, mutta tallirengin kasvot ovat tyynet silloinkin, kun ison herran sanat sivaltavat. Matteus on harras nimi, joka on tavalliselle rengille turhan hieno, niin sanoo äiti, mutta Lyydialle nimi merkitsee sykähtelevää tunnetta joka jäsenessä.

Kynttilänvalossa Lyydia koskettaa ensimmäisen kerran nuorukaisen kasvoja ja miettii, miksi synti tuntuu rakkaudelta.

"Miten voitte koskea minunlaiseeni mieheen?" Matteus ihmettelee ja hänen henkäyksensä melkein puhaltaa liekin sammuksiin. Niin olisi järkevämpää, Lyydia ajattelee. Sammuttaa liekki ja asettua odottamaan parempia naimakauppoja.

Vaarasta huolimatta niin ei tapahdu. Ei ole ketään muuta. Ei Lyydialle.



2.
(kahvi, 150 sanaa)

Isän aikanaan aloittama tapa, kartanon kahvihetki, jatkuu yhä. Lyydiasta koko juoma maistuu kerrassaan kamalalta, mutta hän ymmärtää, että on olemassa asioita, joita vain kuuluu toteuttaa. Tavat ovat pysyvyyttä maailman melskeissä ja nostavat aatelin lähemmäksi itse Jumalaa, muistelee Lyydia ja irvistää isän vanhoille opetuksille. Hän näkee kahleensa vasta nyt, kun huomaa niiden hiertävän rikki omaa sydäntään. Onhan hän jo lähes kaksikymmenkesäinen nainen ja rikkaan kartanon perijätär, mutta vain, jos löytää miehen rinnalleen. Mieseläjiä on tienoo täynnä ja Lyydia tietää, että jos kysyisi, äiti kyllä kertoisi, kenen puoleen kääntyä. Sopivia ehdokkaita on silmäilty Lyydian lapsuusajoista asti.

Hän ei voi viivytellä loputtomiin. Äiti on kärsivällinen nainen ja suonut hänelle aikaa, mutta uuden herran tultua taloon on käynyt selväksi, mikä on nuorelle naiselle sopivaa ja mikä sopimatonta.

Niinpä Lyydia vetoaa Jumalaan. Hänen harras sydämensä ei salli miesten seuraa.

Vastaus kylmettää sydäntä.

"Jumala arvostaa vakaata uskoasi, kun käytät sen kartanon hyväksi."

Kahvi on niin pahaa.
« Viimeksi muokattu: 28.01.2020 15:07:44 kirjoittanut Unohtumaton »
It is the small everyday deeds of ordinary folk that keep the darkness at bay.

hiddenben

  • ***
  • Viestejä: 869
    • H.E.R. – Things In Focus
Päätin tulla katsomaan, mitä olet Spurttiraapalehaasteen sanalistan inspiroimana kirjoittanut :) Tykkäsin nimittäin itsekin hurjasti tämän kierroksen sanalistasta, koska siinä oli joulukuulle sopivaa tunnelmaa – ja nämä kaksi ensimmäistä raapaletta ovat täynnä sitä! En ole hetkeen lukenut historiallista draamaa, ehkä jossain määrin vierastankin sitä, mutta tällaisena raapalesarjana genre onkin miellyttävää luettavaa.

Vaikka asetelma onkin klassinen "korkea-arvoisempi rakastuu köyhään", luin tätä mielelläni. Olet nimittäin mahduttanut jo näihin kahteen osaan todella paljon kaikkea mieltä kutkuttavaa. Menneen maailman hierarkia tulee tässä erittäin mielenkiintoisin sanakääntein esille, ja tykkäsin erityisesti näistä:

Lainaus
Tallirenki on hiljainen hahmo, joka taluttaa itseään arvokkaampia nelijalkaisia, eikä koskaan valita.
ja

Lainaus
Tavat ovat pysyvyyttä maailman melskeissä ja nostavat aatelin lähemmäksi itse Jumalaa, muistelee Lyydia ja irvistää isän vanhoille opetuksille.

Ensimmäisessä raapaleessa olit käyttänyt hienosti kynttilää symboloimaan Lyydian kapinallisuutta ja rakastumista, ja kuinka liekin sammuttaminen olisi järkevämpi vaihtoehto. Toisessa raapaleessa pidin taas erityisesti Lyydian vetoomuksesta Jumalaan ja mitä hänen äitinsä siihen vastaa – koko perheen asetelmassa on jotain todella jännittävää tämän uuden isännän myötä! Odotan todella innolla tämän tarinan muitakin osia :)
lemon trees don't make a sound
'til branches bend and fruit falls to the ground

Unohtumaton

  • Uno
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 2 051
  • it's not on you.
hiddenben: Sanalista tosiaan oli kerrassaan inspiroiva! En ole itsekään aikaisemmin kirjoittanut historiallista draamaa, joten tämä toimii vähän kokeiluna siihen suuntaan!  ;D Raapale on siitä kiva mitta, että ylitsevuotavasti ei auta jäädä kiinni historiallisen ajan kuvailuun, vaan se saa tulla enemmän osaksi tarinaa hahmojen toiminnan ja tapojen kautta. Kiitos kommentistasi!

A/N: Pientä takaumaa luvassa, olkaatte hyvät!



3.
(hymyillä, 200 sanaa)

Lyydia kuuntelee uutisia turtana. Hän ei kykene edes katsomaan äitiä, joka itkee vuolaasti kartanon rappusilla ja huitoo pois palvelusväkeä ympäriltään. Kesä on kauneimmillaan ja kaikkialla on elämää, mutta Lyydian isä makaa kuolleena hevoskärryn pohjalla. Löydetty järvestä, sanotaan. Ehkä kohtaus, tokaistaan. Lyydia ei välitä, vaan säntää pihasta kohti tallia ja haukkoo henkeä. Hänen elämästään on revitty ensimmäistä kertaa pois jotain pysyväksi uskoteltua, ja mikään ei tunnu enää turvatulta. Kartanon kiviaita on Lyydian silmissä kuin haurasta paperia, joka saattaa milloin tahansa murentua ja tuoda muun maailman osaksi todellisuutta. Eikä Lyydia ole vakuuttunut, että maailma on hyvä.

Hän juoksee avonaisesta ovesta sisään ja enempää ajattelematta sujahtaa ensimmäiseen karsinaan. Naisväki harvemmin käsittelee hevosia, mutta tämän hevosen Lyydiakin tunnistaa. Merten takaa tuotu ja musta kuin hiili. Isän silmäterä. Hän upottaa kätensä sen jouhiin ja kertoo sille, että isä on poissa. Sen jälkeen karva kostuu.

"Olenko minä jättänyt karsinan oven...", Lyydia kuulee etäistä mutinaa ja käännähtää katsomaan, kun karsinan ovelle ilmestyy tallirengin hämmentyneet kasvot. Ilme muuttuu oitis pahoittelevaksi. Matteus, Lyydia muistaa. Nuorukaisen nimi on Matteus.

"Pahoittelen, en huomannut teidän tuloanne", Matteus nyökkää, mutta katselee Lyydiaa tarkoin. Mies tarttuu hevosen päitsiin ja silittää sen otsaa.

"Tämä on hieno hevonen."

Suru, se ei häviä, mutta Lyydia huomaa hymyilevänsä.
It is the small everyday deeds of ordinary folk that keep the darkness at bay.

Unohtumaton

  • Uno
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 2 051
  • it's not on you.
A/N: Sijoittuu aikaan kolmannen raapaleen jälkeen, mutta ennen kahta ensimmäistä raapaletta.  :o



4.
(appelsiini, 200 sanaa)

Kesä on lopuillaan. Pellot ovat tänä vuonna menestyneet oivallisesti ja se tietää kartanon talvea ajatellen hyvää, sillä jauhoja on omiin tarpeisiin riittävästi ja eläinten määrää ei tarvitse tavanomaista enempää vähentää. Lyydia on tapansa mukaan karannut kirjan kanssa tallin ullakolle, koska sieltä häntä ei kukaan etsi. Vaikka tilaa on vähänlaisesti, Lyydia viihtyy piilossaan. Äiti ei ole ollut isän kuoleman jälkeen oma itsensä, mutta sinnittelee. Kartanon arki on yhä sujuvaa, mutta se ei ole sitä loputtomiin, jos äiti musertuu taakkansa alle. Suruaika pitää kosijat loitolla, ja äidin kiireet puolestaan sallivat Lyydian juoksennella pitkin kartanon maita kuin palkollinen renki.

Hän uppoutuu kirjaansa, jossa ihmiset syövät appelsiineja ja näkevät auringon vuoden ympäri. Lyydiasta on kiehtovaa lukea maailmoista, jotka tuntuvat mahdottomilta, vaikka totta niiden kai täytyy olla. Yhtä totta kuin Lyydian elämä kartanossa.

Ulkoa kuuluu rauhoittelevaa puhetta ja hevosen korskuntaa. Lyydia asettaa kasvonsa oitis avonaiselle ikkunalle ja katselee, kuinka Matteus seisoo tyynesti aloillaan nuoren hevosen riuhtoessa narun toisessa päässä.

"Sooooo nyt vain. Ei siellä edessä mitään ole", mies tokaisee ja nostaa katseensa tallin ullakolle. Lyydia ei ehdi vetäytyä piiloon, vaan hän haroo hiuksiaan ja tuntee häpeää. Mitä hän häpeää?

Hevonen tulee hiljan järkiinsä ja pärskähtelee Matteuksen vierellä, kun renki taluttaa sitä talliin. Lyydian poskia kuumottaa.
It is the small everyday deeds of ordinary folk that keep the darkness at bay.

sugared

  • kunoichi
  • ***
  • Viestejä: 1 176
Täydellinen otsikko kiinnitti heti huomioni, ja kun avatessa ensimmäisenä silmiin osuva virke oli tällainen helmi
Lainaus
Kynttilänvalossa Lyydia koskettaa ensimmäisen kerran nuorukaisen kasvoja ja miettii, miksi synti tuntuu rakkaudelta.
niin eihän siinä sitten ollut muuta tehtävissä kuin lukea! :D Tuosta otsikosta vielä, että vaikka sarja onkin vasta puolivälissä, se tuntuu jo nyt sopivan tekstiin kuin nappi napaan. Lyyrinen, mutta samaan aikaan antaa jo osviittaa teksin historiallisesta teemasta.

Pidin tähän astisesta aivan todella paljon! Erityisesti nautin siitä, miten Lyydian ja Matteuksen välisen yhteyden kehittyminen näkyy näissä pienissä hetkissä, tarkkaan valituissa sanoissa, merkityksissä ja rivien välissä. Esimerkkinä nyt vaikka tuo kohtaus, jossa Lyydia haluaisi sännätä piiloon ja ihmettelee, mitä oikein häpeää - miten osuva tapa kuvata tilannetta, jossa ei vielä itsekään tiedä tunteistaan. Eikä asiaa varmaan yhtään helpommaksi tee, että säätyjen välisiä suhteita on varmaan pidetty jossain määrin luonnottomina, tai ainakin koko säätyjärjestelmää tyyliin jumalan tahtona.

Kirjoitat aivan ihanasti, teksti on soljuvaa ja yksinkertaisen kaunista. Tykkään kaikesta näissä, mutta erityisesti näistä kekseliäistä yksityiskohdista ja kielikuvista: liian hienosta nimestä rengille; henkäisystä, joka melkein sammuttaa liekin; pahasta kahvista, hauraaksi paperiksi muuttuvasta kartanon kiviaidasta; mahdottomasta maailmasta, jossa syödään appelsiineja. Pidin myös siitä, miten muutamilla sanavalinnoilla toit tähän sellaista sopivan vanhahtavaa tuntua ilman, että teksti tuntuisi jotenkin hankalalta tai tunkkaiselta.

Yksi kohta pitää vielä mainita, sillä se herätti mussa ajatuksia!
Lainaus
Niinpä Lyydia vetoaa Jumalaan. Hänen harras sydämensä ei salli miesten seuraa.

Vastaus kylmettää sydäntä.

"Jumala arvostaa vakaata uskoasi, kun käytät sen kartanon hyväksi."
Tää on tosi vahva kohta, suorastaan yhteiskunnallinen kommentaari neljällä virkkeellä. Mä näin sieluni silmin, miten harras nuori ja kouluttamaton tyttörukka menee jonkin kylän vanhan pappis(setä)miehen pakeille kuulemaan Jumalan sanaa, ja pappismies sitten laupeudessaan ohjaa hänet toteuttamaan osaansa luojan suunnitelmassa....... Ehkä mä tulkitsin tätä liikaa, mutta muhun tämä joka tapauksessa vaikutti väkevästi! :D

Kiitos paljon tähän astisesta, ehdottomasti mukana jatkossa!
her shaking shaking
glittering bones

hiddenben

  • ***
  • Viestejä: 869
    • H.E.R. – Things In Focus
Ihanaa saada lukea jälleen uusi raapale tätä sarjaa. Huomaan vaalivani jokaista osaa, kun niissä tunnelma ja kaikki rivien välistä huokuva ovat niin hienoja ja onnistuneita. Kirjoitat jotenkin niin onnistuneesti kätketyistä tunteista, Lyydian ajatuksista ja kuinka hän kyseenalaistaa niin paljon. Samalla pidän tästä pienestä tunnevireestä Matteuksen ja Lyydian välillä kolmannessa ja neljännessä raapaleessa.

Kun tässä on kolme osaa vielä jäljellä, alan jo jännittää, miten lopussa tulee käymään – saadaanko kaksikolle onnellinen loppu vai traaginen, onko loppua ollenkaan vai syntyykö jostain jotenkin uusi alku. Toivon Lyydian löytävän paikkansa omien mieltymysten ja äitinsä ja isäpuolen vaatimusten ristiriidasta huolimatta. Saa nähdä. Kiitos siis jälleen ihanasta jatkosta, odotan jo seuraavaa raapaletta :)
lemon trees don't make a sound
'til branches bend and fruit falls to the ground

Unohtumaton

  • Uno
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 2 051
  • it's not on you.
sugared: Ihana kuulla, että olet löytänyt tiesi Lyydian ja Matteuksen maailmaan!  ;D Kokeilen omia siipiäni historiallisen draaman parissa nyt ensi kertaa ja tämän projektin saamia kommentteja olen lukenut ilolla. Tätä kirjoittaessa on tosiaan saanut pohtia yhteiskunnallisia ulottuvuuksia, ja ne ovat erityisen mielenkiintoisia, kun ne asettuvat yksilötasolle ihmisen elettyyn arkeen. Kiitos ihanasta kommentistasi! 

hiddenben: Tämä on itsellänikin noussut sellaiseksi projektiksi, että jokaisen raapaleen kirjoittamista oikein vaalii ja fiilistelee, kunnes viimein malttaa laittaa uutta luettavaa myös tänne, hah! Raapalemitta on siitä myös kätevä, että aikaa ei voi käyttää loputtomiin kaikkeen kuvailuun, vaan asioiden täytyy tulla ilmi hyvinkin tiiviissä paketissa. Kiva kuulla, että se tässä on onnistunut! Kiitos kommentoinnista.  :)

A/N: Ajallisesti palataan nyt kahden ensimmäisen raapaleen jälkeiseen aikaan!



5.
(tuoksu, 200 sanaa)

Lyydia painaa nenänsä Matteuksen hiuksiin ja nuuhkaisee. Nuoren miehen tuoksu on kuin nuuhkisi hevosen harjaa. Tuoksussa piilee jotain perin aitoa ja rehellistä, ja se vetää Lyydiaa yhä vahvemmin puoleensa.
 
"Ehkä oletkin oikeasti hevonen", Lyydia kiusoittelee ja painautuu tiukemmin vasten Matteuksen kylkeä. Tallin ullakolla on ollut kylmä ensimmäisistä pakkasöistä lähtien. Hän ei uskalla venyttää onneaan liikaa, vaan palaa kartanoon aina hyvissä ajoin ennen illallisaikaa, mutta sitä ennen Lyydia ehtii kuvitella, että ei tarvitsekaan lähteä Matteuksen viereltä. Millainen maailma se olisikaan!

"Jos olisin oikeasti hevonen, saisitte kivuta selkääni ja minä kantaisin teidät täältä pois tanner tömisten", Matteus kuiskaa kuin peläten, että joku kuulee. He ovat keskustelleet siitä monesti. Jos vain lähtisi, lähtisi niin kauas, että kukaan ei tunne ja voisi itse olla kuka vain.

Kuvitelmat herättävät Lyydian rohkeuden ja hän kiepsahtaa Matteuksen päälle hameenhelma hulmahtaen. Hän leikkii hetken olevansa pelkkä huonotapainen piika, naikkonen, joka on niin alhainen, että hänen odotetaan tekevän syntiä. Ajatus on kaikessa väärydessään kiihkoa nostattava. Matteus katsoo häntä tummin silmin uskaltamatta koskea.

"Jos olisit oikea hevonen, olisit ensimmäinen kellä saisin ratsastaa", Lyydia toteaa kaiken säädyllisyytensä menettäneenä. Se ei kuitenkaan tunnu menetykseltä.

Matteus sulkee silmänsä, ehkä rukoilee itselleen voimaa ja oikeamielisyyttä, mutta kädet ovat jo Lyydian lantiolla. Jumala on hävinnyt.

It is the small everyday deeds of ordinary folk that keep the darkness at bay.

Unohtumaton

  • Uno
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 2 051
  • it's not on you.
A/N: Toiseksi viimeistä osaa luvassa, olkaatte hyvät!



6.
(punaviini, 200 sanaa)

Talvi riepottelee. Lyydia on kuullut äidiltään, että karjaa kaataa jokin pahainen tauti. Jo viisi kuollutta lehmää ja pahaksi onneksi vielä kallista, vierasperäistä karjaa. Ne ovat edustaneet pyrkimyksiä kasvattaa entistä laadukkaampaa eläimistöä, joka toisi kartanolle kasvavaa mainetta ja vaurautta. Sellaiset näkymät ovat vähintäänkin uhattuina. Vastoinkäymiset alkavat näkyä juodussa punaviinin määrässä ja äiti vaikuttaa kerrassaan onnettomalta. Lyydia aavistaa, että kyse ei ole pelkästä karjasta, sillä eläimiä kuolee joka talvi.

"Sinun pitäisi kantaa jo lasta! Etkö olekaan kykenevä siihen?" kuulee Lyydia tahtomattaan eräänä iltana hiipiessään takaisin huoneeseensa. Hän inhoaa isäpuolensa ääntä, sillä tämän sanoista huokuu sieluun asti ulottuva epärehellisyys, eikä Lyydia usko äidinkään miestä rakastavan. Kuulemansa jälkeen Lyydia miettii, voiko talvi muuttua enää ankarammaksi. Miehen toiveet perillisestä varjostavat äidin jo ennalta väsyneitä kasvoja.

Lyydia ei ylläty kuullessaan eräänä iltana illallispöydässä, että äiti on sairastunut. Hän nielee ruokaansa samaa tahtia syyllisyyden kanssa. Matteus on ollut Lyydian mielessä niin usein, että oma äiti on jäänyt toisarvoiseksi. Rankaiseeko Jumala nyt Lyydiaa synneistä, joita hän ei ole pyytänyt ylimielisyydessään anteeksi? 

Isäpuolen katse viipyilee Lyydiassa koko illallisen ajan. Hän ei pidä sitä minään ennen kuin on aika nousta pöydästä ja mies tuleekin lähemmäksi.

"Äitisi ei ehkä selviä."

Lyydiasta tuntuu kuin se olisi miehen toive. Perillisen synnyttäisi toinen nainen.
It is the small everyday deeds of ordinary folk that keep the darkness at bay.