Kirjoittaja Aihe: Nosta ne sillat | S | kitkerä perhedraama  (Luettu 367 kertaa)

Sokerisiipi

  • Teekuningatar
  • ***
  • Viestejä: 3 742
Nosta ne sillat | S | kitkerä perhedraama
« : 01.08.2019 11:21:34 »
Nimi: Nosta ne sillat
Kirjoittaja: Sokerisiipi
Ikäraja: S
Tyylilaji: kitkerä perhedraama
Haaste: Spurttiraapale V

A/N: Spurttisana: kaipuu.



Nosta ne sillat

He kutsuvat minut mökille, tai eivät he kutsu, he ilmoittavat: nyt mennään mökille ja huomenna tullaan pois. Minua alkaa ahdistaa. Juurihan me oltiin, ja sekin päättyi räjähdykseen, huutoon ja mielipahaan. En tahdo sinisen veden ympäröivälle saarelle, jossa minulla ei ole omaa tilaa tai oikeutta olla yksin. Mikseivät he ymmärrä, että minun täytyy olla yksin? On onnekas sattuma, että minulla on leffalippu ostettuna, ja se antaa minulle hyvän syyn kieltäytyä. Pakoon en silti pääse. He sanovat: serkkusi tulee kylään, tule edes syömään ja seurustelemaan. En haluaisi mennä. Minua uuvuttaa jo valmiiksi ajatus heistä, mutta minä pidän serkustani enkä ole nähnyt häntä pitkään aikaan, joten minä joustan ja lupaan tulla.

Ruokapöytäkeskustelu järkyttää minua. On parempi, että halujaan hillitsemättömät miehet ottavat maksullisen naisen kuin raiskaavat oman kylän tytön. Katson isäpuoltani enkä voi uskoa, että hän sanoo tuollaisia hirveitä asioita. Alan ymmärtää, ettei hän taida pohjimmiltaan olla kiva tai muita kunnioittava ihminen. Hän on aggressiivinen räyhääjä, joka suuttuu ja huutaa pienimmistäkin asioista, ja nyt hän on löytänyt aivan uuden törkeyden tason. Kunnioitukseni häntä kohtaan on ehtymässä kokonaan, ja minä mietin, mietin aivan vilpittömästi: miten äiti ja pikkusiskoni kestävät asua hänen kanssaan? Miten minä kestin asua hänen kanssaan neljätoista vuotta?

Ilman serkkuani ottaisin pyörän ja lähtisin saman tien kotiin, jossa minun ei tarvitsisi kuunnella kenenkään aliarvoisia vitsejä (koska vitsiksihän hän yrittää sen vetää) mutta minä jään, syön äidin tekemää mustikkapiirakkaa ja odotan, että voin lähteä. Kävelytän koiraa ja puhun serkkuni kanssa vapaasti elämästä ja unelmista. Hänen kanssaan on mukavaa, mutta serkkunikin uuvuttaa minua, ja minä tahtoisin niin kovasti olla yksin ja levätä. Kun pääsen lähtemään, tunnen heti oloni kevyemmäksi. Poljen päättäväisesti etäisyyttä minun ja monimutkaisen perheeni väliin. On parempi, etten näe heitä hetkeen. He ovat tällä hetkellä yksinkertaisesti liikaa. Kun pääsen elokuvasaliin, istun tyytyväisenä ostamalleni paikalle. Vihdoinkin olen täydellisessä seurassa, jossa vain minulla on väliä.


älä juokse mun luota kun on kevät
ja sulaa kylmä sydän rinnassa

Saappaaton

  • Pretentious /af/
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 1 836
  • Ravenfluff
Vs: Nosta ne sillat | S | kitkerä perhedraama
« Vastaus #1 : 15.09.2019 11:59:24 »
Kommiksesta hivenen myöhäinen tervehdys!

Mun oli vaikea päättää mitä tekstiä kommentoisin, kun noita linkkaamiasi lueskelin läpi. Päädyin tähän, koska tähän osasin samaistua eniten.

Tykkään ensimmäisestä persoonasta silloin, kun on tarkoitus vetää lukija lähelle tekstiä, ja tässä se toimii. Ja kun olen perusluonteeltani sosiaalisesti helposti uupuva ja ahdistuva persoona, joka kaipaa ennen kaikkea sitä omaa tilaa, niin tämä tuli ihan iholle. Tämä pätkä saa myös reflektoimaan omaa tilannetta ja omia kokemuksia hyvin vahvasti, joten koetan oikein keskittyä nyt tekstin kommentointiin, enkä sepostamaan mitään omaelämänkerrallista. ::)

Kertojan tilanne on sinällään mielenkiintoinen, että tekstistä jää olo, että hän on vasta havahtumassa siihen, millainen dynamiikka perheessä on. Eli vaikka perheen kesken oleminen onkin varmasti aina ollut omalla tavallaan uuvuttavaa, kertoja on jotenkin ehkä aikuistunut ja alkanut ymmärtää sitä, millainen persoona hänen isäpuolensa esimerkiksi on. Mulle jäi siis sellainen olo, että ruokapöytäkeskustelun seurauksena kertoja kokee jonkun ahaa-elämyksen, joka ehkä tönäisee hänet kohti seuraavaa versiota itsestään, siihen, joka pystyy myös kieltäytymään seurasta, joka vie enemmän kuin antaa.

Olet saanut raapaleeseen mahtumaan paljon, vaikka tavallaan tässä on vain yksi hetki. Se hetki tuntuu kuitenkin kertojan kautta merkitykselliseltä, jonkin asteiselta käännekohdalta, ja siitä minä nostan (kuvitteellista) hattuani sinulle.

Kiitos tästä. <3


I push my fingers into my eyes
it's the only thing that slowly stops the ache