Kirjoittaja Aihe: Väreitä | S | romantiikka, myyttinen fantasia | Joutsi/Valtari | one shot  (Luettu 1581 kertaa)

Avaruuspiraatti

  • varattua puraisi
  • ***
  • Viestejä: 2 240
Valtari ja Joutsi ovat kuutamouinnilla.



Nimi: Väreitä
Kirjoittaja: Avaruuspiraatti

Ikäraja: S
Tyylilaji: romantiikka/fluff, myyttinen fantasia
Paritus: Joutsi/Valtari

Haasteet: Finikesä 2019 (Kesäbingo), Kesäbingo (teksti, jossa käydään uimassa), Kesäfest (haasteet 13, 20, 35), Saaga II


A/N: Ajattelin rutistaa Saaga-haasteen valmiiksi ja kirjoitin lisää Valtari/Joutsia! Kirjoittelen varmasti lisää näistä kahdesta, mutta tämä on nyt haasteen tiimoilla viimoinen teksti.





Väreitä


Kaikki oli jotenkin hiljaista, herkkää ja hienovaraista. Joutsi pelkäsi, että jos hän vain hengittäisikin liian kovaa, taika rikkuisi ja hetki olisi ohi. Täyden kuun valo väreili järven pinnassa. Lumpeet keinuivat pienten aaltojen harjoilla, kun Valtari kauhoi lähemmäs kohti rantatörmää. Oli hiljaista. Joutsi istui penkereellä housunlahkeet polviin käärittyinä ja sääret puoliksi haaleaan veteen upotettuina. Hän haki katseellaan Valtarin silmiä: hän oli näkevinään niissä valon pilkahduksia, kuunkajon väreitä. Mutta aina, kun hän kohtasi tämän katseen, hän oli sittenkin silmäilevinään pimeää vastarantaa. Hänen korviaan kuumotti. Valtari oli jo hänen edessään, polvillaan matalassa vedessä, järvi lanteiden ympärille kietoutuneena. Kuun kermainen valo hyväili tämän paljasta ihoa ja sai vesipisarat kimmeltämään tämän hartioilla ja käsivarsilla. Joutsi nielaisi kuivaksi käyneeseen kurkkuunsa ja käänsi silmänsä pikaisesti pois.

”Tule uimaan”, Valtari pyysi hiljaisella äänellä, ”vesi on tänä yönä lämmintä.”

”Etkö sinä aina varoittele Näkistä?” Joutsi naurahti vähän ivallisesti.

”Ei uida kauas”, Valtari hymyili. Joutsi huokaisi, pudisti päätään ja nojasi taaksepäin.

”Sinä olet ollut tänään hiljainen”, Valtari vaihtoi puheenaihetta kuin tuuli suuntaansa myrskysäällä. Joutsi oli jo tottunut siihen, samaan tapaan kuin vuodenkiertoonkin lopulta tottui.

”Ehkä sinä vain puhut paljon.”

”Voi olla”, Valtari sanoi ja hymyili vain. ”Kerro minulle jotain päivästäsi.”

”Ei siinä ole paljoa kerrottavaa. Isä löysi tänään tillinsiemeniä aitasta. Hän ei muistanut ostaneensa niitä.”

”Ne olivat teidän paraltanne”, Valtari sanoi ilahtuneena ja taas sillä äänensävyllä, että asian olisi pitänyt olla Joutsille itsestäänselvää. Joutsi ei edes vaivautunut kysymään, eikö Valtari koskaan lakannut tarinoimasta. Salaa ne olivat alkaneet kiehtoa häntä, mutta ei hän olisi sitä ääneen erehtynyt sanomaan.

”Muistatko sen tuohirullan?” Valtari jatkoi. ”Sen, jota minä osoitin ja sinä sanoit, että mitä ihmettä minä jotain tuohta ihmettelen.”

Joutsi ei totta puhuen muistanut, mutta se kuulosti joltain, mitä hän olisi aivan hyvin voinut joskus Valtarille sanoa.

”Se oli para”, Valtari sanoi ja kuulosti äkkiä hyvin ylpeältä, ”minä kutsuin sen teille.”

”Miksi sinä niin teit?”

”Ne tuovat isännälleen maitoa, kananmunia ja voita, jos niille tekee palveluksia ja jättää ruokaa.”

”Me emme ole kyllä isän kanssa tehneet kumpaakaan”, Joutsi sanoi epäillen.

”Ehkä siksi se toi pelkkiä siemeniä”, sanoi Valtari mietteliäänä. Joutsi pudisti päätään ja antoi katseensa valua Valtarin kasvoja pitkin kaulalle ja olkapäille, kylmästä vähän nousseille nänneille ja alaspäin aina vesirajalle asti. Vesi oli niin pimeää, ettei hän nähnyt pinnan alle.

”Joutsi, mitä sinä katsot?”

”Olin vain ajatuksissani”, Joutsi murahti ja käänsi kasvonsa kokonaan ihan toisaalle. Hän toivoi, ettei puna hänen poskillaan näkynyt kuulaassa kesäyössä.

”Tulisit uimaan”, Valtari melkein kuiskasi ja kahlasi lähemmäs. Jokin hänen äänensävyssään sai Joutsin vatsan kipristelemään.

”En.”

”Minä vedän sinut veteen.”

”Minä lyön sinua, jos teet niin.”

Valtari naurahti ja tarttui Joutsin polvista kiinni. Joutsi katsoi tätä varoittavasti.

”Älä –.”

Valtari nykäisi ja hän upposi. Kylmä vesi kietoi hänet pimeään syliinsä, tuntui kieputtavan häntä ympäri ja ympäri ja painavan keuhkot ulkopuolelta kasaan. Hetken hän ei tiennyt, missä päin pinta oli, mutta sitten vakaat kädet vetivät hänet ylös ja hän haukkoi henkeään ja pärski.

”Sinä –.”

”Shh”, Valtari hyssytti ja painoi huulensa hänen huulilleen. Joutsin sydän takoi nopeammin. Hän hengitti kiihtyneenä nenänsä kautta ja tuijotti yllättyneenä ja kauhistuneena Valtarin suljettuja silmiä. Valtarin märät kädet tuntuivat viileiltä hänen kuumilla poskillaan. Hän panikoi. Hänen kätensä hapuilivat Valtarin keholle, mutta eivät lopulta työntäneet tätä pois. Valtari oli alasti ja se hermostutti Joutsia entisestään. Valtari piteli hänestä yllättävän määrätietoisesti kiinni ja liikutti huuliaan hänen suutaan vasten, kuin olisi tehnyt niin ennenkin jonkun toisen kanssa. Ehkä olikin. Se tuntui turvalliselta, vaikka Joutsin korvissa yhä kohisi niin veri kuin järvivesikin. Joutsi yritti rauhoittua, mutta se tuntui mahdottomalta, kun sydän takoi niin vauhkosti ja järki halusi pinkoa päästä pakoon. Hänen sisällään kuohui ja vaahtosi. Valtarin suu tuntui samaan aikaan pelottavalta ja käsittämättömän hyvältä, eikä Joutsi tiennyt, mitä hänen olisi pitänyt tehdä tai ajatella. Valtari jatkoi hänen suutelemistaan, ja Joutsi räpytteli silmänsä kiinni, kun ajatteleminen kävi liian vaikeaksi. Hän nosti vapisevat kätensä Valtarin ranteille ja piti niistä kiinni kuin olisi pelännyt hukkuvansa matalaan veteen. Lämmin mielihyvä väreili jossain syvällä hänen sisällään ja valtasi kehon samanlaisina aaltoina, jotka olivat keinuttaneet lumpeenlehtiä. Se tuntui pelottavalta, vieraalta, väärältä, ja silti samaan aikaan niin hyvältä, ettei hän halunnut pistää vastaan. Hän antautui.

Keuhkoja poltti. Hänestä tuntui, että hän oli hukkumassa Valtarin huulille, ja hän repi itsensä irti, ennen kuin menettäisi tajunsa. Hän haukkoi taas happea kuin olisi ollut uppeluksissa pidemmän aikaa. Siltä hänen sydämessäänkin tuntui. Valtari piteli hänestä yllättävän voimakkaasti kiinni, kun hän horjahti taaksepäin.

”Muista hengittää.”

”Anna… minä… minä...” Joutsi puhui hengästyneenä ja nieleskeli. Valtari nyökkäsi. Joutsi istahti takapuolelleen veteen, kaikki vaatteet olivat kuitenkin jo kastuneet, ja nojasi niskansa rantatörmään. Valtari siirtyi hänen viereensä ja piteli hänestä vähän varovaisemmin kiinni. Joutsi tasasi hengitystään ja otti veden alla Valtarin polvesta kiinni jonkinlaista tukea saadakseen. Hän vapisi kauttaaltaan, muttei kylmästä.

”Näytät siltä, että olet vähän pyörällä päästäsi”, Valtari sanoi lempeällä äänellä.

Joutsi tuijotti järvelle ja yritti kerätä ajatuksensa kasaan. Se oli mahdotonta. Ainoa asia, mitä hän pystyi ajattelemaan, oli Valtari.

”On ehkä parempi, ettemme puhu tästä liikaa”, Valtari jatkoi.

”Minusta tuntuu, että meidän juuri pitäisi”, Joutsi puuskahti hieman tyrmistyneenä.

”Miksi? Minä suutelin sinua, sillä hyvä.”

Joutsi tuijotti Valtaria suu auki ja sanattomana. Valtari oli ihmeellinen poika, outo ja aivan pähkähullu. Kuvitteliko Valtari, ettei heidän tarvitsisi puhua tästä laisinkaan? Että he antaisivat vain asian olla ja jatkaisivat elämäänsä kuten ennenkin, ehkä välillä suudellen, ehkä ei. Joutsi ei oikeastaan tiennyt, mitä tämä kaikki tarkoitti. Pitikö Valtari hänestä vai oliko tämä vain jokin pojan monista oikuista?

”Anteeksi, että tein sen niin yllättäen. Varoitan sinua seuraavalla kerralla”, Valtari sanoi ja tuijotti häntä levollisena silmiin. Joutsin sydän takoi, ja takoi, ja takoi, kunnes rauhoittui, kuten järven pintakin. Hän nyökkäsi hitaasti ja seurasi Valtaria ylös vedestä.

He olivat suudelleet, sillä hyvä.


« Viimeksi muokattu: 21.07.2019 17:10:00 kirjoittanut Avaruuspiraatti »

"I am as constant as a northern star."
"Constantly in the darkness, where's that at?"

Nyyhti

  • ***
  • Viestejä: 3 899
En olisi oikeastaan kerinnyt lukea tätä koska koiruus tahtoo pihalle, joten pikakommentti ja anteeksi miljoonasta typosta!

Para on juuri se juttu jonka minä poimin suomalaisesta mytologiasta tarinaani, ne ovat sen pääppintti oikeastaan, joten olinnihan fiiliksissä kun tässä oli para!

Tykkään tässä saagassa hirmu paöljon pienten juttujen toistosta, joka ei tuntuisi toistolta ellei näitä kaikkia lue perätysten. Se yhtenäistää näitä mukavasti!

Tässä taas Valtari valtaili, mutta aika herttaisin lopputuloksin. Ihana kun Joutsi unohti kaiken aiemman suudelman jälkeen, hihi! ;D Lopetus oli myös loistava, jotenkin tyhjentävä, vaikka kyllä tähän jatko-osatkin vielä sopivat!
Never regret something that once made you smile.

Lyra

  • ***
  • Viestejä: 1 984
Heissan ja terveisiä kommenttikampanjasta! Luin näitä viime kesänä silloin kun julkaisit ja oli nyt mukava palata Joutsin ja Valtarin ja kesätunnelmien pariin vähän viileämmässä keväässä.

Pidin kovasti tuon ensimmäisen kappaleen tunnelmasta. Oikein näin sielunisilmillä (kuulostaapa dramaattiselta:D) tuon mielessäni. Teki itsekin mieli lähteä lämpimään ja tyyneen järveen uimaan. Oli oikein söpöä kun Joutsi yritti katsella Valtaria silmiin, mutta sitten teeskentelikin katsovansa jotakin muuta (on vähän ihastunut, mutta eipäs taida myöntää sitä:DD)

Lainaus
hän oli näkevinään niissä valon pilkahduksia, kuunkajon väreitä
Kaunista, kaunista ja vielä kerran kaunista. Kuvailu on tässä tekstissä kyllä viimeisen päälle oikein.

Lainaus
”Tule uimaan”, Valtari pyysi hiljaisella äänellä, ”vesi on tänä yönä lämmintä.”
”Etkö sinä aina varoittele Näkistä?” Joutsi naurahti vähän ivallisesti.

Tykkäsin suomimytologien läsnäolosta. Yllä mainitusta näkistä ja sitten parasta, jonka Valtari on kutsunut Joutsin taloon. (Ja siis Valtarilla ja Joutsilla on ihkut nimet!) Mulla on vähän sellanen fiilis jostain edellisistä teksteistä, että Valtari ei ehkä ollut ihan normaali-ihminen, tai ainakin hän on erittäin tietoinen kaikesta tästä mytologiajutskasta. Ihana Joutsi, kun Valtarin tarinat on alkanut kiehtoa (vaikkei sitäkään tietenkään ääneen sanota:DD)

Lainaus
Valtari nykäisi ja hän upposi. Kylmä vesi kietoi hänet pimeään syliinsä, tuntui kieputtavan häntä ympäri ja ympäri ja painavan keuhkot ulkopuolelta kasaan. Hetken hän ei tiennyt, missä päin pinta oli, mutta sitten vakaat kädet vetivät hänet ylös ja hän haukkoi henkeään ja pärski.
Tämän kuvaus oli niin elävää, että rupesi itseäkin vähän ahdistamaan hukkuminen. Oikein loistava kappale. Tykkäsin!

Lainaus
Keuhkoja poltti. Hänestä tuntui, että hän oli hukkumassa Valtarin huulille, ja hän repi itsensä irti, ennen kuin menettäisi tajunsa. Hän haukkoi taas happea kuin olisi ollut uppeluksissa pidemmän aikaa. Siltä hänen sydämessäänkin tuntui. Valtari piteli hänestä yllättävän voimakkaasti kiinni, kun hän horjahti taaksepäin.

”Muista hengittää.”
Ensinäkin. Joutsi hukkumassa Valtarin huulille. Aivan loistavaa kun se meinaa ensiksi oikeasti hukkua ja sitten se meinaa hukkua Valtarin huulille. Ja toiseksi: Valtarilla on otsaa sanoa, että muita hengittää:DD Parasta ikinä. Minä tuuppaisin tuollaisen tyypin järveen ja lähtisin menemään. Ja siis kolmanneksi: suudelma, ah, juuri Valtarimaisella tavalla. Ja sitten se sillä hyvä. Näin se nyt vain on. Nyt on suudeltu. Oikein osuva lopetus tälle!

Lainaus
Varoitan sinua seuraavalla kerralla
;) pitänee varmaan lukea uudestaan niitä muita Joutsi/Valtareita ja alkaa haaveilla kesästä. Tässä oli niin ihana kesäyön tunnelma, että minä ainakin tahdon uimaan. Kiitos kovasti tästä, kannatti napata kampanjasta <3