Ikäraja: S
Tyylilaji: pastellidraama
Paritus: Julian/Mikki
Haasteet: FinFanFun (249. terrakotta), Spurttiraapale V, Vuosi raapalehtien VII, Sana/kuva/lause10 #2 (tuuli riepottelee puita kuin lapsiaan), Ime kappale tyhjiin (Platoninen vuosi – Vuoret), Teelusikan tunneskaala II (haaveellisuus) ja Räntäetydejä (kuva)
A/N: On ollut mielessä nämä pojat kuukausia, ja olen yrittänyt heistä moneen otteeseen kirjoittaa, mutta he eivät ole tähän suostuneet. Nyt tapahtui ihme, ja sain tekstiä aikaan. Pehmeää pastellidraamaa vain, sijoittuu jonnekin 70-80-luvulle.
Kun juoksevat läpi meren
1
Taivas on pilvistä raskas. Horisontissa salamoi. Myrskytuuli peittää alleen ukkosen jylinän. Puutkin se on jo pakottanut taipumaan. Julian henkäisee, kun kylmät aallot kahmivat hänen nilkkojaan. Mikki ei piittaa kylmästä vedestä. Hän tykkää merestä, on se millä päällä tahansa.
”Onko kaikki Suomen pojat tuollaisia kuin sinä, yhtä mutkattomia ja teeskentelemättömiä?” Julian kysyy ja siirtyy rannan puolelle. Mikki jää vesirajaan ja potkaisee vettä. Räiske tuo esiin hänen vastustamattomat hymykuoppansa.
”En tiedä, millaisia Suomen pojat on. Olen amerikkalainen, mutta äitini on suomalainen. Kysy häneltä”, Mikki vastaa. Hänen englannistaan kuultaa enää heikko pohjoiseurooppalainen aksentti, ja Julian on siitä vähän surullinen.
”En ole ikinä tavannut ketään sinun kaltaistasi”, Julian mutisee ja hipaisee sormenpäillään ujosti Mikin kättä. Mikki ottaa häntä reippaasti kädestä. Kuumat sähikäiset juoksevat Julianin palelevalla iholla. Tuuli varastaa hänen yllättyneen henkäyksensä, mutta Julianin hymyä se ei saa.
”Tiedäthän, että meitä jokaista on vain yksi, Julian”, Mikki virnistää. ”Kumarru nyt, senkin lipputanko, että voidaan pussata.”
