Kirjoittaja Aihe: Me kolme ja jengi: Kuka veis huligaanin taivaaseen? | Sallittu, Dallas Winston/Johnny Cade  (Luettu 1082 kertaa)

Ferope

  • ***
  • Viestejä: 162
Nimi: Kuka veis huligaanin taivaaseen?
Kirjoittaja: Ferope


Fandom: Me kolme ja jengi (The Outsiders), S.E. Hinton
Ikäraja: Sallittu
Paritus: Dallas Winston/Johnny Cade

Varoitukset: kevyttä keskustelua kuolemasta
Vastuunvapaus: S.E. Hintonin hahmot, en ansaitse rahaa. Hän saa ihan rauhassa suuttua kaikista "pikkutytöistä, jotka luulevat [hänen] hahmojensa olevan homoseksuaaleja" (viittaan tällä tietenkin twitterissä syttyneeseen sotaan, jossa S.E. Hintonia ärsytti homo-fanfictionin kirjoittajat.)





Jätä se hittovie Dallas Winstonin harteille pysyy hengissä Johnnyn kuoleman jälkee.

Siinä niiden ikävän väristen katulamppujen alla Dally näytti melkee urhoolliselta. Sus siunaa sitä taulapäätä... Miks se päätti napsasta katkasimesta samana iltana ku Johnny? Oliko se ollu sen suunnitelma kaiken aikaa? Sitä mä en tienny, koska Dallyn tiet oli aina ollu tutkimattomat.

Kerran mä olin törmänny sen sutturatyttökaveriin Sylviaan, joka oli tullu urputtaan mulle jotain siitä, ettei Dally koskaa kenestäkää välittäny ku Johnnysta. Kuulemma oli ain ollu Johnny Cade sitä, Johnny Cade tätä, mut mä vähän epäilin, koska Dally ei vaan voinu välittää kenestäkää niin paljoo.
   
Sit multa lähti taju vek ja myöhemmin ku mä heräsin oli jo varmaa maanantai. Ja sit mä istuin monta iltaa putkeen kirjottamas sitä tarinaa meidän jengistä, ja mun ja Johnnyn seikkailusta (jos sitä seikkailuks nyt voi kutsua) Vindrixvillessä.
   
Oli pari päivää aineen palautuspäivään ja mä olin just ranne kipeenä kirjottanu varmaan kymmenisen sivuu tappelusta rasvisten ja snobbareiden välillä, ku mä aloin miettii mun ja Dallaksen visiittiä sairaalas. Mä funtsin Dallyn ilmettä ku Johnny teki kuolemaa siin sängyssä. Se oli näyttäny luovuttaneelta. Sen peli oli jo menetetty.
   
Jukra, mä tajusin et kai Sylvia oli ollu oikeessa jo sillon kuukaus sitte. Dallyllä ei ollu koskaa ollukaan muuta mielessä ku Johnny. Musta tuntu, ettei Dallykaa tosin ollu tajunnu kui Johnny oli vallannu sen mielen. Se tanssi Johnnyn pillin tahtii siinä missä me muut karteltii pääsylippuu Dallyn ilkeelle puolelle.

Johnny Cade oli ihan erilainen ku me muut. Mut samalla se oli ihan samanlaine jätkä ku kaikki rasvikset. Aina vähän vihane ja peloissaan, luovuttanu paremman tulevaisuuden suhtee, epäonninen. Mä en ollu vieläkää hiffanu mitä erilaista ja pelastamisen arvosta Dally oli nähny Johnnyssa. Olihan se meiän kaikkien lemmikki. Vähän niinku pitäs pientä koiranpentua. Dally oli vaa vieny kiintymyksensä Johnnyyn ihan uudelle tasolle. Se oli ehkä nähny Johnnyssa enkelin tai jotain sellasta, mitä epätoivoset ihmiset näkee muissa ihan yhtä rikkinäisissä ihmisissä.
   
Ku ei sillä Dallyllakaa ollu koskaa menny marjat tasan. Sen koko elämä oli kauheen epäreiluu, ja me kaikki tajuttii se okei. Et ei me sitä koskaa syytetty siit, et se ripustautu Johnny Cadeen ja perusti koko tahtonsa elää sen penskan sydämessä asuvaan toivoon.

Joo, senhän oli nähny heti. Ku Johnny kuoli mä olin tietty surulline ja vähän vihanenki, mut mä en ollu vapaaehtoseti ruuvannu viimisii löysiä ruuveja päästäni irti. Toisin ku Dally, joka oli päättäny, et ilman valoo Johnny Caden silmis ei ollu elämääkää.

Jos Johnny ois ollu nainen, oisin voinu painaa Dallaksen rakkauden villasella ja sanoo, et "hei pojat, se oli Dallyn kimma, totta kai sitä jäystää", mut kun Johnny oli poika siin missä mäkin.
   
Veljet, ku mua jurppi edellee, kui en ymmärtäny Dallyn ja Johnnyn välejä. Oli se selkeesti jollain tapaa kiero. Mä sit päätin yhtenä iltana auringonlaskuu tuijotettuani jutskata siitä Sodalle, joka ymmärsi. Sodapop Curtis. Se oli reilu jätkä.
   
Se katto mua sillee ymmärtäväisesti, ku selitin sille kaiken mitä olin funtsinu siin ainetta kirjottaessani. Se nyökkäili jopa just oikeissa kohissa, ja sit se sano: "Kuule, Pony... Täs maailmassa on paljon asioita, joita me ei ymmärretä. Ja nii on parasta. Se mitä Johnnyn ja Dallyn välillä saatto ollaki, on menny niiden mukana haudan taa. Ja me ei saada tuomita niitä."
   
"Soda, uskotsä et ne ois taivaassa?" mä kysyin Sodalta ku me istuttii meidän sängyllä.
   
"Sellane huligaani ku Dallas Winston taivaassa?" Soda hörähti. Mun kulmat meni kurttuun, koska mä ihan tosissaan toivoin et missä ikinä ne oliki, ne vois kattoo auringonlaskuja.
   
Soda oli hiljaa ja mietteliään näkönen. Sit se sano: "No jos joku sen sinne on raahannu, nii kai se on just Johnny Cade."
   
Se vastaus kuulosti hyvältä mun korvaan. Et jos joku oli Dallas Winstonin taivaaseen saanu, nii kai se sit oli just Johnny Cade.
« Viimeksi muokattu: 28.06.2019 22:49:23 kirjoittanut Ferope »
People go in one end, and meat comes out the other.

Kaarne

  • Unenkutoja
  • ***
  • Viestejä: 9 356
  • Lunnikuningatar
Vastaus otsikon kysymykseen: Ficin mukaan homman olisi hoitanut Johnny Cade, mutta teologina on todettava, että siirtymä taivaaseen lienee monimutkaisempi asia. Koska ficin kontekstissa - joka on amerikkalainen - voidaan olettaa, että kyse on kulttuurisesti kristinuskolle ominaisesta taivaasta, reitin sinne on perinteisesti katsottu kulkevan Jeesuksen kautta. Tässä tapauksessa lienee kuitenkin niin, ettei Dally moiseen usko, joten ehkei sitten kukaan. (Ellei tosiaan Johnny Cade. Siinä onkin hänellä tekemistä.)

Ja sitten itse kommenttiin: minusta olit tavoittanut tosi hienosti alkuperäisteoksen tyylin ja tunnelman! En ole lukenut Me kolme ja jengiä sitten yläasteen, mutta tämä fic palautti sen kyllä mieleen elävästi. Kertojaääni oli sellainen, että sitä kuunnellessa tuntui aivan siltä, että olisi kuunnellut oikeaa ihmistä! Tässä oli myös sopivasti mukana rakkautta, rosoja, huumoria ja elämän (ja kuoleman) kipeyttä. Tosi hieno teksti, kiitos!


someone i loved once gave me a box of darkness.
it took me years to understand that this, too, was a gift.