Kirjoittaja Aihe: Kun olen sinä • Hermione/Regulus, K11 • Ficletjatkis 12/12  (Luettu 4321 kertaa)

Odo

  • Sankari
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 11 824
  • Broken rose
Ficin nimi: Kun olen sinä
Kirjoittaja: Odo
Genre: draama, romantiikka, AU
Paritus: Hermione Granger/Regulus Musta
Aikakaudet: 6. lukuvuosi eli vuodet 1996-1997/1976-1977
Ikäraja: K11
Vastuunvapaus: J. K. Rowlingille kunnia omistaan. Leikin saamatta kaljuunaakaan.
A/N: Tässä on kolme inspiraation lähdettä. Ensimmäisenä Finikesä, jonka yhtenä haasteena oli kirjoittaa kirje tai ficci, josta osa on kirjemuodossa ja rustata samainen kirje käsin saadakseen huimat 10 tupapistettä! Siitä lähdin tuumimaan Your name -leffaa, jota rakastan yli kaiken ja se onkin inspiroinut tämän koko pääideaa, joka puolestaan sopii Soulmate -haasteeseen.

En ole soulmate -ficcien ylin ystävä, mutta haaste on kutkuttanut mielessä ihan jo siksi, että astuisin mukavuusalueen ulkopuolelle ja tässä ollaan, innostuneena Your name -leffasta, jota tämä ei seuraa oikeastaan ollenkaan, vaikka onkin inspaantunut siitä. Tällä parituksella olen joskus kokeillut ennenkin, oikein onnistumatta, mutta kokeillaan uudestaan! Regulus on ikisuosikkini ja Hermionella aina paikka sydämessäni, joten kokeillaan syntyisikö rakastamieni hahmojen välille rakkautta. Toivotaan! Enemmän mennään kuitenkin draamaten, ettei pelkästä romanttisesta ficistä ole kyse.

Tarkoitus olisi kirjoittaa lyhyt jatkis todennäköisesti ficlettien muodossa, vaikka ensimmäinen osa onkin väännetty tasan 300 sanaiseksi, koska sattui osumaan niin lähelle, että taivuttelin loput sanat tahtooni. Toivottavasti nautitte tästä! Pyrin kirjoittamaan ficin valmiiksi kesäkuussa, ettei se jäisi roikkumaan.

Tämä julkaistiin kahdessa päivässä sitten loppujen lopuksi ja on VALMIS! :> 12 osainen jatkikseni taottiin, kun rauta oli kuumaa ja jännityksellä julkaistiin kauhealla kyydillä, ettei delete -namiska liikaa houkuttele. Omasta mielestäni "nanotahtiin" kirjoitettuna, itselleni "yllättävällä" loppuratkaisulla (niinku alkuperäisideaan verrattuna) sooloiltu stoori, onnistui yllättävän hyvin! Tämä sai erilaisuudellaan paikkansa sydämestäni ja ilokseni kommenteistakin tullut plussia! Toivottavasti te uudetkin lukijat nautitte kokemuksesta ja älkää antako parituksen liikaa jännittää! Ehkä hiomaton ja tarina, joka jää "aukolliseksi" vailla canontuntemusta, mutta siitä huolimatta tarina, jossa pyrin pitämään tupaeroista, aikakausista ja kaikesta huolimatta hahmot IC:nä! Spoilerin alle laitan vielä erään asian, joka on aika twisti loppuratkaisuun, mutta katsokaa vasta luettuanne. Sori, että kirjoitin romaanit, mutta minulla oli tästä paljon sanottavaa!

Ilolla kirjoitin tätä, joten haluan antaa kunniamaininnna kirjehaasteen keksijä Saappaattomalle.  ♥

Käsin kirjoitettu kirje löytyy täältä ja loput tästä. Anteeksi harakanvarpaani tai mitä ikinä onkaan!


Spoiler: näytä
Se, miten päädyin lopulta canoniin rinnastamaan tämän, oli aika villi ratkaisu. Pottereiden lukemisesta todella on tovi ja vaikka vähän kuikuilin, saattaa eroja olla. En alunperin suunnitellut tätä canoniin istuvaksi ja painotin enemmän nopeatempoisuuteen, synkistylyyn ja ties mihin, esim. sen suhteen, miten Hermione voisi vaikuttaa juuri kelmien - ja sitä kautta - Harryn kohtaloon. Lopulta Harryn ja Jamesin suhde jäi enemmänkin maininnaksi, jonka perustelen Hermionen pelolla vaikuttaa tulevaisuuteen, oppineena ajasta, kun he pelastivat Azkabanin vangin.

Se twisti, josta puhun eli Salazar Luihuisen medaljonki, on sen tuhoaja. Jos canon ei ole muistissa niin nimenomaan Ron oli se, joka saattoi Reguluksen työn loppuun ja kohtasi haasteenaan Hermione/Harry -todellisuuden. Entä jos kyse olisikin ollut pojasta, jota Ron ei edes tuntenut? Pojasta, joka oikeasti oli Hermionen number #1. Päätyivätpä he lopulta yhteen, totta vieköön. Se ajatus lähti canonista itsestään ja miten turvallinen sekä tekstissä myötäilty vaihtoehto Ron lopulta oli. Eikä Hermione ole mielestäni hahmo, joka jää murehtimaan menneitä elämättä elämäänsä menetyksestä.

Mielestäni mainintani ollut Ronin ja Reguluksen suhde, luihuismaisen kierolla tavalla on hauskaa miten medaljonkin lopulta kävi. Ja juuri se haaste, jonka Ron kohtasi tuhotessaan sitä. Se olisi ollut hauska saada tarinaan, mutta päädyin "onnellisempaan" loppuun ja siihen, että tulkinnanvaraakin jää, vaikka tähän on pakko kertoa tämä twisti!


KUN OLEN SINÄ

1. Tiedän, kuka sinä olet...

Kuka sinä olet? Ei, en halua kysyä sitä. Tiedän, kuka olet, Hermione Granger. Tylypahkasta, mutta… toisenlaisesta kuin omani. Näitkö sinä saman kuin minä? Minä näin sinun elämäsi. Se oli järkytys, mutta tajusin pian tämän olevan taikuutta. Pimeyden voimia vai sitäkin vahvempaa? Teitkö sinä tämän? En usko siihen.

Elämäsi… on erilaista. En tiedä, aiheutitko sinä vai jokin muu kirous tämän, mutta… mitä tapahtui? Vastaa, jos pystyt. Olet viisas, keksit keinon. Kehossasi… en osannut toimia. En tuntenut nimeäsi, enkä tupaasi ennen kuin avasin verhot ja näin sen kaiken punaisen ja kullan. Olet rohkelikko, toisin kuin minä. Tiedätkö jo, kuka olen?

Jos emme palaa kehoihimme, et näe tätä kirjettä. Toivon, että näet. Kirjotin tämän päiväkirjaasi, tähän, jonka löysin makuusalisi vetolaatikosta. Olet ollut ahkera. Opin tätä kautta paljon sinusta, mutta en tarpeeksi, etten erottuisi. Olin outo, kipeä… niin ystäväsi sanoivat.

Tunnen heidät jostakin, mutta mistä? Se ei ole mahdollista ja kaikki sinun maailmassasi oli… ymmärräthän? Erilaista, ei kuten minun velhokoulussani, vaikka jykevät linnan kiviseinät olivat samat. Maailmassasi Tylypahka oli vieraampi tiluksineen ja kaikkineen. Jopa henkilökunnassa oli eroja.

Haluan saada vastauksen, olitko sinä kehossani. En tiedä, tunnetko minua, kuten opin tuntemaan sinut.


Hermionen kädet vapisivat tämän lukiessa päiväkirjansa viimeisintä sivua, johon hänen musteellaan oli kirjoittanut... joku toinen. Lavender oli kysynyt herätessään, oliko Hermione kunnossa ja aikoiko hän taas katsoa itseään peilistä kuin ei olisi ennen nähnyt. Se sai Hermionen punastumaan ja puremaan huultaan.

Se, mitä oli tapahtunut, oli ikivanhaa taikuutta. Sellaista alkuvoimaa, jollaista Hermione ei ollut tuntenut koskaan aiemmin tai oppinut kirjoistaan tuntemaan. Poika, joka oli lukenut hänen päiväkirjaansa, ei ollut vieras. Ei Hermione ollut koskaan tavannut poikaa, mutta…

Peilikuvassa oli ollut jotain tuttua ja lopulta hän oli tajunnut, kenen kehossa oli. Yksityiskohdat huusivat nimeä, jonka Hermione tiesi vain muiden kertomana. Poika oli luihuinen, huispauskapteeni ja yöpöydällä oli lojunut Kuhnukerhon juhlakutsu.

Poika oli… Regulus Musta. 
« Viimeksi muokattu: 08.06.2019 11:53:53 kirjoittanut Odo »


Life is about getting knocked down over and over,
but still getting up each time.
If you keep getting up, you win.”

Saappaaton

  • Pretentious /af/
  • ***
  • Viestejä: 2 015
  • Sateenvarjounelmia
Vs: Kun olen sinä • K11 • Hermione/Regulus
« Vastaus #1 : 06.06.2019 16:52:54 »
Mä haluan tulla tänne koska sun Regulus, kirjeet, soulmate ja ennen kaikkea tämä on ALKU. Ja ihana alku onkin, tykkään siitä että tää tavallaan rämähtää heti käyntiin, eikä oo sellasta "normaalin elämän lässynläätä" alussa. Suoraan olennaiseen vain! :3

Mä en osaa sanoa tähän mitään järkevää, musta oli ihanaa, että inspiroiduit kirjehaasteesta niinkin paljon, että kirjoitit kirjeesi käsin. Mä ihastuin tähän ajatukseen heti, ja vaikkei tässä vielä ole oikein mitään mihin vois romaanikommentilla tarttua, niin olen koukussa. Haluan tietää miten tässä vielä käy! Sä oot niin hyvä kirjottamaan Regulusta, mulle tuli tosta kirjeestä sellaset just oikeet fiilikset ja sit se Hermionen reaktio!

Joo, en mä osaa mitään sanoa, en oikeesti, oon aika intona nyt vain seuraamassa tätä. :D Puspus. <3


I push my fingers into my eyes
it's the only thing that slowly stops the ache

Odo

  • Sankari
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 11 824
  • Broken rose
Vs: Kun olen sinä • K11 • Hermione/Regulus
« Vastaus #2 : 06.06.2019 17:58:52 »
Saappaaton, voi hiiskatti, miten mahtava kommentti ♥___♥ Toivon, etten tuota pettymystä, mutta ihanaa!! Päätin innostuksissani julkaista samantien lisää!!
A/N: Tajusin karanneeni heti suunnitelmastani, mutta noo... katsotaan, kui käy!


2. Vain meidän kesken…

Regulus tutki tavaroitaan, erityisesti pergamenttikääröjä. Missään ei ollut merkkiäkään siitä, että Hermione olisi kirjoittanut hänelle, kuten hän oli kirjoittanut Hermionen päiväkirjaan tietämättä, saisiko koskaan vastausta kysymyksiinsä tai palaisiko omaan kehoonsa. Se ei ollut uni, jonka hän oli kokenut. Se oli ollut liian todellista vain uneksi, joten kyseessä oli oltava jokin loitsu tai kirous, joka yhdisti heitä. Enempää Regulus ei osannut päätellä. 

”Voitko tänään paremmin?” Evan kysyi noustuaan pylvässängystään.

”Mitä sanoit, Evan? Olinko eilen… kipeä?” Regulus kysyi ja tunsi sydämensä hakkaavan lujempaa. Oliko Hermione sittenkin ollut… hän?

”Etkö muista mitään? Tuijotit ikuisuuden peilikuvaasi sekä pengoit tavaroitasi kuin et löytäisi etsimääsi ennen kuin… olisit tajunnut jotain? Et halunnut tulla tunneille vaan katosit pylvässängyn verhojen taakse. Professorit kysyivät, miksi et ole sairaalasiivessä, kun kerroin sinun olevan sairaana. Koetin selittää jotain puolestasi, mutta taisit saada jälki-istuntoa. Et puhunut oikeastaan mitään ennen iltaa…” Evan selitti tapahtunutta.

”Mitä sanoin illalla?” Regulus kysyi välittämättä jälki-istunnostaan. Hermione ei siis ollut poistunut makuusalista, eikä voinut mitenkään tietää läheskään yhtä paljon kuin Regulus tiesi toisesta Tylypahkasta, Hermionen maailmasta.

”Sanoit, että minun on muistutettava sinua lainaamaan kirja, joka kertoo muinaistaikuudesta, jos osaat riimuja. Tiedät itsekin, että osaat, kun suoritit aineesta Odotukset ylittävän…” Evan sanoi levottomasti ja vaihtoi painoa jalalta toiselle.

”Minulla taisi olla kuumetta”, Regulus sanoi ykskantaan ja jäi miettimään, oliko Hermione keksinyt jotain, mitä hän ei ollut tullut ajatelleeksi. Hermione ei kuitenkaan ollut lähtenyt tutkimaan asiaa itse, koska… Regulus ei osannut arvata. Hän itse oli koettanut selvitä päivästä vieraan noidan kehossa selvittääkseen, mitä oli tapahtunut.

”Oletko varmasti kunnossa?” Evan varmisti katsoessaan ajatuksiinsa vaipunutta tupatoveriaan. Reguluksen ajatukset harhailivat edelliseen päivään tai päivään, jossa hän oli ollut. Vuodenaika oli ollut sama, aivan lukukauden ensimmäisiä päiviä, mutta vuosi… mikä vuosi oli ollut?

”Minun on hoidettava yksi juttu”, Regulus sanoi napaten sulkakynän käteensä. Jos he vaihtaisivat uudelleen kehoja, hän voisi jättää Hermionelle viestin, miten toimia.

Haen mainitsemasi kirjan… kirjat. Uskon, että niitä on useampia. On vuosi 1976. Olen 6. vuosiluokalla, kuten sinäkin. Selvitin sen oppikirjoistasi. Yritin saada käsiini myös Päivän Profeettaa, jotta olisin päässyt perille vuosiluvusta ja tarkemmasta päivämäärästä. En kehdannut näyttää typerältä ystäviesi silmissä ja kysyä, mikä vuosi on sinun ajassasi. Pöllö inhosi minua, eikä suostunut antamaan Profeettaa. Ehkä se tiesi, etten ole sinä.

En ole varma, tunnetko minut muuten kuin nimeltä. Parempi ettet tiedä enempää, sillä minulla on salaisuuksia, joita ei voi kirjoittaa päiväkirjaan. Mene oppitunneille, osaat kyllä. Älä pelaa huispausta kehossani. Ymmärtääkseni et tiedä lajista paljoakaan. Älä puhu liikaa. Pidetään tämä salaisuutena, kunnes keksimme, mistä tämä johtuu. Jos tarvitsemme professoria, olen varma, että professori Kuhnusarvio auttaa. Parempi kuitenkin, jos emme vielä sotke tähän muita. Ehkä kyse on sittenkin vain erikoisista unista, vai mitä ajattelet?

En tiedä, ”tapaammeko” toiste, mutta ainakin olen nyt kirjoittanut sinulle, jos niin tapahtuu. 


Kirje oli nopeasti kirjoitettu, sillä Regulus ei halunnut kertoa itsestään kaikkea, vaikka tyttö varmaan selvittäisi asioita itse tai kuulisi muilta luihuisilta tiedonmuruja. Tärkein asia oli kuitenkin, ettei asioihin sotkettaisi ulkopuolisia. 

Tunne, miksi asia kannatti pitää salaisuutena oli niin voimakas, ettei Regulus edes osannut kyseenalaistaa sitä.


Life is about getting knocked down over and over,
but still getting up each time.
If you keep getting up, you win.”

Odo

  • Sankari
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 11 824
  • Broken rose
Vs: Kun olen sinä • K11 • Hermione/Regulus
« Vastaus #3 : 07.06.2019 00:21:45 »
A/N: Tämä on jo kolmas yritys, miten jatkaa tätä! Liikaa ideoita, mutta kokeillaan tätä...

3. Sinun kehosi...

Hermione vapisi sängyn reunalla tietämättä, mitä tehdä. Evan kutsui häntä nimeltä Regulus. Keho oli vieras, jonka Hermione oli kohdannut kerran ja linnoittautunut sitten pylvässänkyynsä loppupäiväksi ajatellen vain kaikkea muuta. Keho oli 16-vuotiaan huispaajan jäntevä, miehen mittoja lähentelevä vartalo, jota hän koetti olla katsomatta tarkemmin nostessaan vuoteesta.

Reguluksen viesti löytyi tyynyn alta. Sen lukeminen… hän ei tiennyt, mitä ajatella. Hän ei voisi mennä kohtaamaan kaikkia niitä oppilaita, jotka tällä vuosikymmenellä elivät. Mutta hänen olisi pakko, etteivät he herättäisi liikaa huomiota toistensa kehoissa. Ainakin Regulus oli hakenut hänen pyytämänsä kirjat, toivottavasti myös osannut lukea niitä. Ainakin Hermione osaisi ja voisi kirjoittaa muistiinpanot ja he selvittäisivät, mitä oikein tapahtui...

Muistaessaan nukahtaneensa vain pitsialusvaatteissaan, Hermione punastui silmin nähden ja sai oudon katseen pojalta, jonka nimeksi tiesi Barty Kyyry junior.

”Oletko tulossa aamiaiselle?” Barty junior murahti. Äänenmurroksesta huolimatta se oli pelottavalla tavalla tuttu. Hermione ei halunnut ajatella asiaa enempää vaan nousi ”ystäviensä” seuraan. Tänään hän oli Regulus Musta, hän teroitti itselleen pukeutuessaan velhon kaapuun.

Jokainen solu pisti vastaan Hermionen kävellessä läpi oleskeluhuoneen. Hän tiedosti seurassaan olevan kaksi tulevaa kuolonsyöjää, eikä hän voinut olla ajattelematta, mikä Regulus itse oli. Sirius ei ollut koskaan puhunut veljestään, eikä professori Kuhnusarvio ollut muuta kuin kehunut entistä oppilastaan aiemmilta vuosikursseilta.

*

Tiedän, kuka olet. Regulus, me rikomme aikaa ja tämä on vaarallista. Minäkin olin sinun kehossasi. Ole kiltti, äläkä selvitä enempää asioita, mitä jo olet saanut selville. Vuosi on 1996, jossa minä elän, se sinun on hyvä tietää. Harry ja Ron auttavat sinua, kerro, että harjoittelit unhoitusjuomaa ja sait höyryjä kasvoillesi. Tai minä sain, miten meidän tulisi puhua? Se ei lue päiväkirjassani, mutta olen kulkenut ajassa ja sen muokkaaminen… se ei ole leikin asia. En tiedä, vaihdammeko enää kehoja, mutta... minusta tuntuu, että on parempi, ettemme paljastaisi asiaa vielä kenellekään...

Poika, joka heräsi nuoren naisen kehossa, hyväili uteliaana rintojaan luettuaan päiväkirjan. Siihen oli kirjoitettu vastaus hänen ensimmäiseen viestiinsä ja ennakoitu hänen kysymyksensä vuosiluvusta. Hermione oli siis vastannut hänelle ja huolissaan siitä, mitä tapahtuisi. Regulus oli utelias tietämään lisää tulevaisuudesta, johon oli päätynyt, mutta lupasi vastentahtoisesti olla tutkimatta liikaa asioita. Hermione, joka oli menneisyydessä, oli isompien riskien edessä...

Ainakin Hermione oli mielenkiintoinen ja järkevä. Regulus aikoi ottaa selvää, miten tyttö oli matkustanut ajassa. Tajutessaan katseen tytöltä, jonka oli oppinut tuntemaan Lavenderina, Regulus hätkähti ja virnisti.

”Mitä sinä teet, Hermione?” tyttö kysyi terävästi katsoen tätä hyväilemässä rintojaan häpeilemättä ja uteliaana.

”Haluatko sinäkin kokeilla?” Regulus naurahti tietäen, että oli lähes yhtä hävytön kuin veljensä. Se, mikä kipinöi Reguluksen sisällä, johtui taikuudesta ja... jostakin.

Hermione, löysit varmaan pyytämäsi kirjat, toivottavasti niistä on sinulle iloa, Regulus kirjoitti vielä aiemman viestinsä lisäksi miettiessään, mitä tyttö teki hänen kehollaan, johon oli päätynyt.

Se, millainen pimeä taikuus heitä oli koskettanut, Regulus halusi saada selville. Ja sen, millainen tyttö tuo Hermione Granger, todellisuudessa oli.
« Viimeksi muokattu: 07.06.2019 11:09:30 kirjoittanut Odo »


Life is about getting knocked down over and over,
but still getting up each time.
If you keep getting up, you win.”

Odo

  • Sankari
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 11 824
  • Broken rose
4. He, jotka yhdistävät maailmamme...

Hermione, olen käynyt oppitunneillasi ja oppinut paljon. Taikuudessa, jota opiskelet, on paljon uusia elementtejä. Arvosanasi laskevat ellen ole ahkerampi. Se ei kuitenkaan ollut asiani. Harry ja Ron kyselevät paljon. Jopa liikaa, kun olen kehossasi, enkä aina osaa vastata. 

Mitä olet kertonut heille? On edelleen parempi, jos pidämme tämän salaisuutenamme. Kunnes keksimme, mistä taikuudesta tämä johtuu. Olen lukenut muistiinpanojasi, jotka ovat tarkkoja, mutta… en usko, että löydämme tähän vastausta sinun kirjoistasi. On aika, että minun tulee mennä kiellettyjen kirjojen osastolle, sinuna. Luulen, että professoreista kuka tahansa antaa sinulle lupalapun. Aion tehdä sen seuraavalla kerralla. Tulet löytämään kirjat matka-arkustasi.

Kun olen löytänyt tarvitsemamme kirjat, voimme tutkia asiaa tarkemmin. On hyvä, että luemme molemmat riimuja. Alan myös ymmärtää, miksi olet niin peloissasi minun ajassani. Olen lukenut aikamatkustuksesta, vaikka mikään ei vastaa tätä ja ymmärsin pian, kuka Harry Potter on. Yhdennäköisyyttä on liikaa, että olisin erehtynyt. Tiedät kyllä.

Mitä sinä tiedät minun tulevaisuudestani, Hermione? Luuletko, että tapaamme joskus?

*

Voi Regulus, tiedäthän, kuinka vaarallista oli ottaa selvää Harrysta? Ole kuin et tietäisi, vaikka se olikin vain ajan kysymys, kun selvität sen. Sinut minä tunnen vain nimeltä, koska professori Kuhnusarvio esitteli suosikkioppilaansa lukukauden alussa kunniahyllyltään. Olen nähnyt sinut myös eräässä sukupuussa; sukunne on tunnettu kautta taikuuden historian. Nimesi on tullut vastaan jo ensimmäisenä vuotenani kerran, kun minun tuli todistaa Harrylle hänen huispausverensä. Silloin, tutkiessani Tylypahkan 70-luvun huispaajia, olit siellä.

Se, ettei kukaan ole puhunut sinusta, on ehkä parempi. Tarkemmin siis, kuin professori Kuhnusarvio. Olisi katastrofi, jos tietäisin sinun tulevaisuutesi. Tunnen vain ripauksen menneisyydestäsi ja tietysti nykyisyydestäsi, kun olen ollut sinä.

Se, mitä tiedän aikakaudestasi taas… Se pelottaa minua. On jo aivan tarpeeksi, että keksit Harryn ja Jamesin yhteyden.  Ymmärräthän, että näen sinun kehossasi Harryn peilikuvan, jota en voi pelastaa? Olet kyllä jo selvittänyt, ettei Jamesia enää ole. Mitä ajattelet, kun katsot häntä? Ei, en usko, että me voisimme koskaan tavata. Kyse ei ole vain Jamesista vaan koko historiasta, jota emme saa muuttaa. Sinä et voi ymmärtää, miten suurien asioiden edessä olen.

Sinunkin ystäväsi… Evan ja Barty junior. Olen oppinut tuntemaan heidät sinun kauttasi, vaikka välttelenkin heitä parhaani mukaan välttyäkseni välikohtauksilta. He eivät saa huomata, että vaihdamme kehoja! Eikä saa Harry tai Ronkaan, muista se. Sanoit, että he kyselevät liikaa. Keksi jotain, mikä saa heidät harhaantumaan. En ole kertonut heille mitään, kuten sovimme. 

Olen kuullut, että olet ajatuksissasi kehossani. Harry on kysellyt siitä, kun hukun opintoihini ja katselen Tylypahkaa jopa surumielisesti silloin, kun nostan katseeni kirjasta. Mitä mielessäsi on, Regulus, kun ilmeesi on sellainen, että se herättää huolen ystävissäni?

Ps. En tajua, miten olin unohtaa, mutta Regulus Musta paina tämä mieleesi! Se, mitä mielessäsi liikkui aamuna, kun Lavender näki sinut hyväilemässä minun… en halua sanoa sitä. Kautta Merlinin, tämä on minun kehoni ja se, että joudumme… käyttämään vessoja toistemme kehoissa, on tarpeeksi. En tiedä, mitä päässäsi liikkui, mutta älä tee sitä enää toiste tai muuten!

Olemme paljon kypsempiä ja isompien asioiden edessä kuin, tajuat kyllä.
« Viimeksi muokattu: 07.06.2019 13:21:05 kirjoittanut Odo »


Life is about getting knocked down over and over,
but still getting up each time.
If you keep getting up, you win.”

Odo

  • Sankari
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 11 824
  • Broken rose
5. Tarinat, jotka jaamme…

70-luvun Tylypahkassa Hermione käytti kaiken aikansa opiskelemalla muinaistaikuutta sekä lukemalla S.U.P.E.R.-kokeisiin. Hermionen iloksi Regulus opiskeli samoja aineita kuin hän kuudentena vuotenaan.

Päivät kuluivat ilman suurempia tapahtumia, joten Hermione kirjoitti Regulukselle pääasiassa ylös muistiinpanoja, varoituksen sanoja ja tarinoita itsestään. Ehkä he voisivat tutustua ja oppia muutakin kuin toistensa aikakausien taikuutta.

Se, etteivät he enää puhuneet Hermionen suhteesta 70-luvun opiskelijoihin, oli parempi niin. 

Kuinka voit? Olen taas lukenut ja kirjoittanut muistiinpanoja, jotka löytyvät lipastostani. Haluan kertoa sinulle, mistä minä pidän. Se ei ole huispaus, vaikka tietysti kannatan rohkelikkoa, mutta… sinä olet kehossani hieman liioitellut tiedoillasi ja taidoillasi. Ron on ihan ymmyrkäisenä. Se, miten hän katsoi minua viime vaihdoksemme jälkeen… oli outoa. Ron on minulle tärkeä. Olen aina pitänyt hänestä, vaikka hän on… Ei minun tarvitse sinulle kuvailla Ronia, mutta tunnen, että hän välittää minusta. Olemme olleet ystäviä siitä lähtien, kun Harry ja Ron pelastivat minut Vuoripeikolta. Se tapahtui 1. lukuvuonnamme.

On paljon tarinoita, joita voisin kertoa sinulle. Sitä kuitenkaan, mitä ajassa kulkiessani tapahtui, en voi kertoa. Koetit itse selvittää asiaa, kun kerroin sinulle, että olen kokenut aikamatkustuksen. Olin sinua fiksumpi ja vannotin, että ystäväni eivät puhuisi mitään siitä illasta edes minulle itselleni. Teroitin heille, että tuollaiset salaisuudet on pidettävä poissa toistaiseksi ja sen, että olen tainnut saada ylleni lörppäsuu -kirouksen. Syytin siitä Malfoyta. Hänhän vasta haluaisikin tietää kaiken, mitä me olemme kokeneet löytääkseen taas keinon saada meidät kiipeliin.

Se, mistä en pidä, on Malfoyn kaltaiset mäntit. Onneksi olet erilainen. Pidän varhaisista aamuista, pergamentin tuoksusta ja kirjoista. Rakastan vastaleikatun nurmikon tuoksua ja lomia perheeni kanssa kesäisin, kun en ole Tylypahkassa. Mistä sinä pidät, Regulus?


*

Regulus vietti aikaansa heidän tutkimuksensa ja oppituntien parissa, mutta vapaa-aikaa oli siitä huolimatta paljon. Siltä hänestä tuntui. Hermionen kehoa hän tutki vastoin toisen tahtoa uteliaana, mutta eniten hän nautti siitä, kun Hermione kertoi itsestään.

Se, miten Ron katsoi Hermionea oli ilmiselvää. Regulus tunsi itsensä mustasukkaiseksi, kun aloitti kirjeensä, jolla saada toinen huomaamaan, että oli parempi kuin Ron…

En pidä Ronista, enkä ymmärrä teidän yhteyttänne. Ron on ihastunut sinuun, vaikka en haluaisi myöntää sitä. Minä pidän sinusta Hermione. Siitä, kun kerroit enemmän itsestäsi ja siitä, mitä opin joka vaihdoksemme aikana. Pidän siitä, miltä näytät, kun katson aamuvarhaisella peiliin. En ole koskaan ajatellut näin kenestäkään toisesta.

Pidän taikuudesta, sen sinä tiedät. Sen mahdista ja tunnen joka vaihdoksessa, miten taikuus koskettaa sinua ja minua. Saan siitä voimaa ja varmasti tiedät, millaista voimaa tarkoitan. Tämä taikuus on suurempi kuin aiemmin kokemani. Onko se kohtaloa? En usko kohtaloon, mutta tällä on oltava jokin suurempi tarkoitus ja vaikka emme haluaisi, tulemme muuttamaan vielä jotain.

En tiedä, mitä se on, mutta ehkä se on jo kirjoitettu tietämättämme historiaan. 

Malfoy, josta puhuit. En ole tavannut tätä kuin oppitunneilla, ettekä ole kovin hyvissä väleissä. En tiedä teidän väleistänne kovinkaan paljoa. Malfoy on paljon muissa maailmoissa. Se on kuitenkin ilmiselvää, ettei hän pidä sinusta. En anna Malfoyn satuttaa sinua.

Päiväni kehossasi oli tavallinen. Mitään erityistä ei tapahtunut. Kysymyksesi, johon en ole vastannut, on vaikea selittää. Ajattelen sinua ja omaa tulevaisuuttani. Paremmin en osaa sitä sanoa, Hermione. Kun kysyit, miksi olen niin surumielinen silloin tällöin. Etkö sinä ole?

Sinä kerroit tarinan, joka sai minutkin muistelemaan. Se ei ollut niin jännittävä kuin kohtaamisesi Vuoripeikon kanssa, mutta kerran lapsuudessani sain kimppuuni haiskun. Se oli purra sormeni irti, kun olin saanut lahjaksi ensimmäisen sukuvaakunani. Se oli hopeasormus meidän vaakunallamme, jota kannoin ylpeydellä. Jos tahdot katsoa sitä, löydät sen rasiasta, joka on matka-arkun pohjalla. Ehkä opit minusta lisää, jos tutkit sisällön.

Silloin, Sirius auttoi minua. Antoi oman hopeaketjunsa kaulastaan haiskulle ja lähetti sen matkoihinsa loitsulla, jonka oli oppinut Tylypahkassa. Tietenkin siitä tuli noottia, että hän oli käyttänyt taikuutta, mutta. Sirius teki silloin joskus paljon asioita vuokseni. Enää hän ei ole veljeni, koska hän petti perheeni karatessaan kotoa Jamesin luokse. Eivätkä kelmit siedä luihuisia, tiedät sen. Sinä olen avarakatseisempi kuin Sirius tai omat ystäväsi. Siksi pidän sinusta, Hermione.
« Viimeksi muokattu: 07.06.2019 13:28:27 kirjoittanut Odo »


Life is about getting knocked down over and over,
but still getting up each time.
If you keep getting up, you win.”

Odo

  • Sankari
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 11 824
  • Broken rose
6. Se, mikä meidät erottaa...

Hermione, luethan tämän tarkkaan.

Minulla on eräs tärkeä tapaaminen ensiviikolla, se sinun on hyvä tietää. Minä en voi olla poissa, vaikka pelkään sinun laittamistasi tuohon tehtävään. Seuraat vain Bartya oleskeluhuoneesta salakäytävään, se riittää. Pysy vaiti, ellei sinua puhutella. Jos puhutellaan, ole kuin minä. Tunnet minut, etkö? Paremmin kuin uskonkaan.

Minulla ei ole aikaa antaa sinulle enempää ohjeita, olen pahoillani. Se, mitä näet ja kuulet, tulee pitää salaisuutena ja tämän ainoan kerran toivon, ettemme vaihda kehoja. Rakkaudella, Regulus.

*
Mitä sinä oikein teit, Hermione? Barty on raivoissaan ja kyseenalaistaa minun… aatettani. Riitasi vai sittenkin minun riitani (?) sinun aikasi Malfoyn kanssa paljasti, mikä sinä olet. Kuraverinen. En halua ajatella sitä, mutta…

Älä enää toiste puutu asioihini. Pidän sinusta, koska olet rohkea ja viisas. Olen oppinut tuntemaan sinut ja elämäsi, vaikka en ole koskaan tavannut sinua. Tämä vain on asia, jota et voi muuttaa. Parempi, ettemme ajattele koko asiaa.

Tiedät jo liikaa.

*

Kun kirjoitan tätä, olen pahoillani. Vuosi lähenee loppuaan, emmekä ole vaihtaneet kehoja aikoihin. Jos vaihdamme taas, on tulossa Kuhnukerhon joulutanssiaiset. Tahtoisin pyytää sinua seuralaisekseni, mutta se on mahdotonta. Pahoitellakseni, mitä tapahtui.

Sanoin pahasti viime kirjeessäni, en tarkoittanut sitä. Minulle olet Hermione. Älä välitä, mitä Barty puhuu tai kuinka Evan myötäilee häntä. Se, miksi synnyit… ei ole sinun vikasi. Toivon, että saat tämän kirjeen ja ymmärrät, mitä koetan sanoa. Ole järkevä, Hermione.

Ps. Joulutanssiaisissa parini on Evanin sisar, Melissa. Hän on korpinkynsi, joten tulette varmasti toimeen, jos olet kehossani. Ihmettelen, miksi sinä et ole korpinkynsi. Tunnen rohkeutesi, mutta olet terävämpi kuin yksikään rohkelikko, etkä yhtä hölmö… kuin ystäväsi. He eivät ymmärtäisi minua, kuten olen puhunut jo aiemminkin.
« Viimeksi muokattu: 07.06.2019 16:59:51 kirjoittanut Odo »


Life is about getting knocked down over and over,
but still getting up each time.
If you keep getting up, you win.”

Crys

  • Taivaanrannanmaalari
  • ***
  • Viestejä: 4 501
  • inFINIty
    • Listaukseni
Tämäpä on mielenkiintoinen! En ole ennen törmännyt ficciin, jossa hahmot vaihtavat kehoja ainakaan näin mysteerisellä tavalla, että elävät täysin eri aikakausilla! Ai että, mikäköhän sen sai aikaan? No ehkä se selviää :D Paritus on myös kiinnostava, johon en ole siihenkään ennen törmännyt. Regulus tietysti heti menee kopeloimaan vartalooan herättyään Hermionena ja Hermione pyytää heti aluksi riimukirjoja muinaistaikuudesta :D Mikäköhän mahtaa säädellä sitä kuinka useasti he vaihtavat kehoja? Pystyikö Hermione tuon kuolonsyöjäkokoontumisen ja sen riidan jälkeen (ainakin tulkitsin sen kuolareiden kokoontumiseksi) jotenkin tietoisesti pysymään poissa Reguluksen vartalosta koska on loukkaantunut? Kysymyksiä kysymyksiä, ihanan mysteeristä! Mietin kyllä kovasti miten tää loppuu, mahtaako pari ikinä päästä seisomaan jollain tavalla samaan huoneeseen? Hieman epäilen, mutta aina voi toivoa :D

Jään seuraamaan!
-Crys

Never underestimate the power of fanfiction

Odo

  • Sankari
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 11 824
  • Broken rose
Crysted, oi ihanaa, että kommentoit! ♥ Kyllä, tulevia kuolonsyöjiähän ne, jotka kokoustaa! Vaihdokset ovat sattumanvaraisia ja sellaisena taitavat pysyä, mutta tapahtuuko sitten jokin selittävä tekijä, en osaa vielä sanoa. En rehellisesti muista, selvisikö inspislähteessäni Your name, millä logiikalla kehot vaihtuivat. Yhteyttä avataan mm. tässä luvussa vähän lisää, vaikka aika railakkaasti fiilispohjalla kirjoitan tätä. Tähtään kuitenkin loppuratkaisuun, jonka pitäisi kuitata kohtalo, heh.

A/N: Näitä osia tulee kuin sieniä sateella, mutta taon raudan ollessa kuumaa! En halua taas yhtä kesken jäävää jatkista listaukseeni eli let's mennään lukuun seittemän, joka lähtee tästä...


7. Vastaus, jota etsimme...

Kaikki kirjeet, jotka olivat tulleet Regulukselta aina haukkumisesta anteeksipyyntöön, olivat olleet raskasta luettavaa. Loppujen lopuksi, ei Regulus ollut kovinkaan paljon erilaisempi kuin ne luihuiset, jotka olivat haukkuneet Hermionea kaikki nämä kuusi vuotta Tylypahkassa. Vaikkakin…

Se, mitä hän oli alkanut tuntea Regulusta kohtaan, oli erilaista. Hermione ei osannut päästää kaikesta irti katsoessaan peilikuvan surumielistä ilmettä. Ilmettä, joka oli hänen omansa, mutta Reguluksen kasvoilla kuin he voisivat ymmärtää toisiaan.

Kirje, jonka Regulus oli jättänyt jälkeensä viimeisimmäksi, vaati Hermionen huomion.

Hermione, olen ajatellut, mitä olemme saaneet selville. Yhteydestämme.

Voisit tavata minut omassa ajassasi, jos haluaisit. Tiedät nimeni ja uskon, että löytäisit minut. En voi etsiä itseäni sinuna, mutta sinä voit. Olette samassa ajassa ja voit olla kertomatta minusta… Se, mitä olen alkanut tuntea sinua kohtaan ja vaikka ikäeromme olisi mitä... En halua menettää sinua, Hermione. Olet tärkeä, vaikka en koskaan voisi… Tunnethan vanhempani? Tiedät heistä enemmän kuin olen kertonut. Olet puhunut Evanin kanssa kuin tuntisit, millainen äitini on. Ainakin jotenkin. En tiedä, miten tunnet Kalmanhanaukion, koska se on piilotettu vahvoin loitsuin. Ehkä sillä ei ole väliä.

Jos kohtaamme, ehkä edes äidilläni ei ole väliä.

Olen lukenut muinaistaikuudesta ja lainaamiasi kirjoja, muistiinpanojasi ja tutkinut tapaustamme. Tiedän, että sinäkin. Ystäväni kyselevät, miksi tutkin aihetta niin paljon kuin tutkin. Ole varovainen, kun tapaat taas ystäväni. En usko, että yhteytemme on katkennut, sillä tunnen sinun taikuutesi itsessäni, vaikka emme olekaan vaihtaneet kehojamme.

Ne kirjat, joita välttelet saattavat olla vastaus, vaikka vastustat pimeyden voimia. Tämä kirous saattaa olla murrettavissa ja ehkä me vielä tapaamme. Eikä meidän tarvitse ajatella Evania, Bartya tai vanhempiani sitten, kun keksimme, mitä tehdä.


Hermione otti käteensä sulkakynän ja tunsi silmiensä kostuvan. Vaihdokset olivat taas alkaneet vuoden vaihduttua. Oli vuosi 1977, kun Hermione oli palannut Reguluksen kehoon. Kirjoittaessaan Hermione ei voinut välttää kyyneleitä, jotka valuivat pergamentille tuhrien musteen.

Olen tutkinut sinun ja etenkin omassa kehossani sitä, mitä tämä taikuus on. Se on vahvempaa kuin pimeyden voimat tai enemmän kuin kirous, joista puhut. Kielletyistä kirjoista emme löydä tähän vastausta, vaikka uskot niin. Olet väärässä. Se on… rakkautta. Siten rehtori Dumbledore sitä kutsuisi. Sanoisi, että meitä yhdistää rakkaus, joka on taioista mahtavin. Ei, en ole puhunut rehtorille, mutta… tunnen hänet ja hänen sanansa.

Sekä muinaistaikuudessa puhutaan ikivanhoista siteistä, jotka ovat Aikaakin vahvempia. Me emme saisi vaihtaa kehojamme, mutta arvaan sinunkin ymmärtäneen minun muistiinpanoistani, mistä tässä on kyse. Meidän sielumme… ovat yhtä. En tiedä, mitä se tarkoittaa tai miksi, mutta… sillä on joku vaikutus, joka tulee muuttamaan asioita. Ehkä koko olemassaolomme. Olen huolissani, mitä tästä seuraa.

Se, että pyydät anteeksi. En tiedä, riittääkö se. Älä ole samanlainen, kuten ystäväsi, sillä olet heitä vahvempi. Viisaampi. Tunnen sinut Regulus, mutta sinun aatteesi. Se on vastoin kaikkea, mitä olen tai on minulle tärkeää, enkä voi hyväksyä sitä.

Tämä side, en tiedä, onko se katkaistavissa.


Hermione puri huulta, pyyhki kyyneleensä kasvoilta ja sulki pergamenttikäärön talteen, josta vain Regulus löytäisi sen. Hermione ei ollut  voinut välittää kaikkia muistiinpanojaan heidän ollessa niin kauan erossa, mutta tiesi materiaalin riittävän Regulukselle. Taikuus, joka yhdisti heitä, oli paljon suurempaa kuin he olivat osanneet edes kuvitella.


Life is about getting knocked down over and over,
but still getting up each time.
If you keep getting up, you win.”

Odo

  • Sankari
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 11 824
  • Broken rose
8. Se, mikä sinusta tulee…

Hermione ei voinut enää jättää asioita selvittämättä kaiken näkemänsä ja lukemansa jälkeen. Hän oli kirjoittanut Regulukselle ja päätynyt nukahdettuaan takaisin omaan kehoonsa. Nyt hän seisoi jykevän puuoven edessä ja koputti epäröiden. Vaikka hengittäminen oli raskasta, pakotti tyttö kasvoilleen hymyntapaisen kuin mikään ei olisi vinossa.

Professori Kuhnusarvio avasi ovensa haukotellen makeasti, kuin olisi juuri herännyt päiväunilta. Hermione tarjosi liemimestarille ananasta vastalahjaksi, että saisi kupillisen teetä. Horatius Kuhnusarvio suostui oitis tarjoukseen ja toivotti suosikkioppilaansa peremmälle. Hermione oli suosikki, kuten Reguluskin oli ollut aikanaan…

Se, miten professori keitti teen vailla huolenhäivää, sai Hermionen kädet hikoilemaan. Kaikki ne kirjeet, kaikki työ, mitä he olivat tehneet selvittääkseen, mitä heille oli tapahtumassa ja tulisi tapahtumaan... Hermionen oli saatava tietää totuus, jota ei voisi koskaan paljastaa pojalle, johon oli tutustunut.

Teekuppien viimeinkin leijuessa asettimineen pöydälle, Hermione aloitti suorasukaisesti: ”Olen nähnyt kunniahyllyssäsi pojan. Regulus Mustan. Haluaisin puhua hänestä.”

Vahvistaakseen sanojaan, Hermione antoi suustaan soljua kaikki Reguluksen urotyöt, joilla professori oli ylpeillyt esitellessään kunniahyllyjään lukuvuoden alkajaisjuhlassa.

”Ah, kerrassaan upea oppilas! Niin kunnianhimoinen, ovela ja huispaustaidoista voisin puhua koko illan!” professori Kuhnusarvio sanoi hyväntuulisesti ja kohotti teemukinsa kuin se olisi lasillinen samppanjaa. Eleensä jälkeen professori Kuhnusarvio kohotti kulmaansa ja kysyi: ”Miksi Regulus kiinnostaa teitä, neiti Granger? Olette itsekin suoriutunut todella hyvin vuosikurssillanne.”

Huolen uurteet ilmestyivät professorin kasvoille, kun Hermione esitti kysymyksensä: ”Mitä Reguluksesta tuli Tylypahkan jälkeen? Osaisitko kertoa, minne hän meni tai mitä hän opiskeli tai missä hän on…”

Vastauksen kuuleminen pelotti Hermionea eikä hän ollut saanut mielessään ollutta kysymystulvaa loppuun. Hän oli selvittänyt, millainen side heidän välillään oli, mutta jos Regulus todella tulisi olemaan… hän ei halunnut ajatella sitä. Hermione ei tiennyt, mitä tekisi, jos Regulus oli samanlainen kuin…  mitä Hermione tiesi Barty Kyyry juniorin ja Evan Rosierin olevan tässä ajassa.

”Et halua tietää, Hermione. Eikä kuolleista sovi puhua pahaa.”

Sydän, joka oli pyrkinyt ulos rinnasta, pysähtyi.


Life is about getting knocked down over and over,
but still getting up each time.
If you keep getting up, you win.”

Crys

  • Taivaanrannanmaalari
  • ***
  • Viestejä: 4 501
  • inFINIty
    • Listaukseni
Oh no, arvelinkin että Hermione sais lopulta selville, että Regulus on kuollut, mutta snif :( Ja vielä tuo, miten Kuhnusarvio muotoili lauseen, ettei kuolleista sovi puhua pahaa varmasti satutti Hermioneta vielä enemmän :( Ehkä ku hän oli viimein alkanut antamaan anteeksi kuolansyöjäkerhoilun (heh se on kiva sana) niin hän sai tietää, ettei heillä olisi mahdollisuutta tavata. Toivon kuitenkin, että Regulus jollain ilveellä oliskin elossa tässä versessä ja ettis Hermionen käsiinsä!

Mukavaa vain, että näitä tulee tiuhaan!
-Crys

Never underestimate the power of fanfiction

Odo

  • Sankari
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 11 824
  • Broken rose
Crysted, kiitos nopeasta kommentista! ♥ Paukutan tämän nyt kerralla julki, ettei jää  kesken ja lojumaan, kuten tuhat muuta jatkistani. Kiitos Saappaattomalle tästä inspiraatiotulvasta kirjehaasteen kautta, vaikka pelottaa, että kadun myöhemmin tätä tehotuotantoa, haha. Regulus on tosiaan kuollut, mikä särkee sydämeni joka kerta, mutta luehan mitä tulee tapahtumaan!

A/N: Tehotuotanto jatkuu ja osien määräksi on varmistunut kaksitoista!


9. Tunne, joka ylittää vuosikymmenet…

Regulus tunsi tuulen kasvoillaan ja tiesi, että Hermione toruisi häntä myöhemmin. Tuulenvire vasten kasvoja, luudanvarsi allaan ja edes taivas ei ollut rajana. Poika tunsi nuoren naisen kehossa vapauden, joka hiveli häntä hänen lentäessä yli järven. Oli kaunis kevät ja yli 20 vuotta vanhempi Tällipaju kukki koreimmillaan, kun Regulus lähti kiitäämään sen yli.

Elämä Hermionena oli helpompaa, sen hän oli oppinut.

Mitä Hermionen ystävät tekivät tai ajattelivat, ei kiinnostanut paljoakaan Regulusta. Nyt hän ei voinut kuitenkaan olla esittelemättä taitojaan luudanvarrella Harryn ja Ronin tuijottaessa omilta luudiltaan suoraan yläpuolelleen, jonne Regulus oli noussut.

Viimeisintä kirjettä pohtiessaan Regulus muisti tytön kyyneleet, jotka olivat kostuttaneet pergamenttisivuja.

Se, miksi Hermione oli itkenyt, ei ollut selvinnyt kirjeestä. Hermione oli saanut selville, millainen taikuus heitä yhdisti ja se teki Reguluksesta… onnellisen. Siksi hän tahtoi lentää luudanvarrella ja elää elämää edes Hermionen kehossa ilman aatteitaan tai vaatimuksia, joita menneisyydessä oli. Jos Hermione vain pystyisi tuntemaan saman, hän ymmärtäisi, miksi Reguluksen oli pakko lentää.

Sielunkumppaneiden välinen side oli jotain, mikä syntyi vain harvoin. Se kasvoi voimiinsa nuorten kehoissa, yli vuosikymmenten tai jopa vuosisatojen. Jos vastaavanlainen side syntyi velhon ja noidan välille, se oli vahvempi kuin yksilöiden tahto tai toiveet koskaan voisivat olla.

Regulus ymmärsi, että kumppanuus heidän välillään muuttaisi jotain heitä itseään suurempaa. Niin sanoivat riimut, jotka olivat ajoilta kauan ennen heitä, mutta Regulus luotti tahtoonsa. Tahtoon, että tapaisi vielä joskus Hermione Grangerin.

*

Hermione oli jälleen Reguluksen kehossa ja tunsi pimeyden, joka poikaa ympäröi. Tyrmien kylmyys tuntui kihelmöintinä iholla, mutta kaiken sen takaa, Hermione tunsi onnen. Miksi hän oli onnellinen?

Pelko, joka jäyti Hermionea oli kuitenkin vahvempi kuin selittämätön onnentunne, joka kumpusi yli vuosikymmenten. Hermionen kirjoittaessa kirjettään, hän pelkäsi sen olevan viimeinen, jonka he vaihtaisivat enää koskaan.

Hermione toivoi, että hänen tuntemansa poika ei tekisi samaa virhettä, jonka teki se Regulus Musta, kenen haudassa eivät levänneet edes luut.  Hermione ymmärsi, ettei saisi muuttaa tulevaisuutta, mutta tuntiessaan vieraan onnen, hänen oli pakko edes yrittää. 

Sain tietää jotain, mistä en voi puhua sinulle. Tulevaisuudestasi. On tullut aika keskustella rehtori Dumbledoren kanssa. Ole varoivainen ja pidä mielessä, mitä sanoin viimeksi. Älä ole kuin ne, joita kutsut ystäviksesi. Ja ollessasi minä, keskity siihen, mitä elämä on. Millaista on olla jästisyntyinen ja elää ilman sitä kaikkea taakkaa, jota kannat puhdasverisyydestäsi, aatteestasi ja kaikesta pahasta.

Harry on puoliverinen, Ron puhdasverinen.

Ei tarvitse lajitella, mitä verisäätyä kukakin on… Regulus, tunnen sinut ja tiedän, että voit muuttua. Tulevaisuutesi… ei ole valoisa. Voit vaikuttaa tulevaisuuteen. Tiedän sen ja sinäkin tiedät. Se, ketä haluat palvella, on pahempi kuin mikään, mitä osaat kuvitella. Olet tarpeeksi vahva vastustaaksesi tiedät-kyllä-ketä, jos vain haluat. Usko itseesi, Regulus. 


Hermione itki itsensä uneen. Hän pelkäsi kaikkia niitä seurauksia, joita tulevaisuuden muuttaminen voisi aiheuttaa, mutta sitäkin enemmän, ettei mikään muuttuisi. Tulevaisuus, joka oli jo kerran käynyt toteen, ei saisi toistua. Sillä Hermione ei halunnut, että Regulus vajoaisi pimeyden voimiin ja tulisi kuolemaan vain reilun vuoden kuluttua vuonna 1978.


Life is about getting knocked down over and over,
but still getting up each time.
If you keep getting up, you win.”

Odo

  • Sankari
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 11 824
  • Broken rose
10.  Professori, joka tietää…

”On asioita, joihin emme voi vaikuttaa, Regulus. Ymmärrän, että halusit puhua minulle, mutta voimana teidän siteenne on minunkin taikuuttani suurempi. En voi auttaa sinua tai tätä ystävääsi, mutta muista: rakkaus on taioista mahtavin ja sen seuraukset ovat suuria. Suurempia kuin itse elämämme, joka totuuden nimissä on aika mitätön ellemme käytä sitä viisaasti”, professori Dumbledore sanoi rauhallisesti Regulukselle, joka oli tullut kutsumatta, mutta odotettuna vieraana työhuoneeseen. Regulus ei ymmärtänyt täysin, mitä professori tarkoitti.

Regulus oli lukenut Hermionen kirjeen ja tunsi saman, minkä uskoi Hermionenkin tunteneen. Etteivät he enää vaihtaisi kehojaan, vaikka kumpikaan ei ollut sanonut sitä ääneen tai tiennyt, mistä se tunne tuli. Regulus vaihtoi painoa jalalta toiselle ja tunsi levottomuuden. Sen vuoksi hän oli kääntynyt professorin puoleen, joka lateli enemmän arvoituksia kuin vastauksia.

Lukuvuosi läheni loppuaan ja Reguluksella oli edessään valinta, joka tuli tehdä. Valinta, joka saattaisi määrittää tulevaisuuden ja muuttaa kaiken, mihin hän oli uskonut. Reguluksen elämä oli pyörinyt Hermionen ympärillä ja heidän siteessään. Tämä valinta, jonka hän tekisi, olisi kuitenkin suurempi mitä hän koskaan olisi voinut paljastaa edes Hermionelle.

”Se, mitä mietit taitaa olla kohtalosi, Regulus. En ole kummoinenkaan ennustaja, mutta näen katseestasi, että edessäsi on… valinta. Tee viisaasti, Regulus. Muista, mitä sanoin sinulle elämästä. Ymmärrät kyllä sen arvon.”

*

Rehtori Dumbledore oli kuollut. Hautajaiset olivat olleet viimeinen kerta, kun Hermione näki velhoista mahtavimman, jolta ei ollut koskaan saanut tilaisuutta kysyä sielunsa yhteydestä Regulukseen. Kaikki, mitä oli tapahtunut lukuvuoden aikana, oli valunut ohi Hermionen tajunnan. Eikä tyttö voinut olla miettimättä, oliko hänen yrityksensä muuttaa tulevaisuutta johtanut siihen, etteivät he enää koskaan voisi turvautua Albus Dumbledoren apuun.

Ainakaan Regulus Musta ei ollut joukossa, joka Tylypahkaan oli hyökännyt. Eikä Hermione halunnut enää yrittää ottaa selville, elikö Regulus tässä ajassa. Sillä, jos tämä oli hinta, ei Hermione ollut valmis maksamaan sitä.

”Rakkaus on taioista mahtavin”, rehtori Dumbledoren ääni kaikui Hermionen mielessä. Ääni oli kuin muisto, jota Hermione ei muistanut kokeneensa. Eikä se ollut ainoa lause, jonka Hermione tiesi menettäneensä ollessaan… eräs toinen.

Harry oli joutunut selittämään Hermionelle asioita paljon enemmän kuin Hermione oli tajunnut menettäneensä vuoden aikana, jolloin osan päivistä hän oli elänyt menneisyydessä. Ymmärtäessään, miten paljon Regulus oli kuullut Harrylta, Hermionea pelotti sen seuraukset.

Oli kuitenkin aika unohtaa, koska heillä oli edessään jotain paljon suurempaa. Rehtori Dumbledore oli sanonut, että rakkaus oli taioista mahtavin, mutta kuinka he voisivat tuhota hirnyrkit? Hirnyrkit, joista Harry oli saanut tietää ja saanut vaarallisesta yrityksestä huolimatta käsiinsä vain väärennöksen.

Väärennöksessä ollut allekirjoitus, R.A.M., herätti Hermionessa tunteen, mitä hän ei ymmärtänyt. Vaikka hän uppoutui kirjallisuuteen, tutki nimiluetteloita, ei hän löytänyt vastausta allekirjoitukseen, vaikka yritti. Tunne, jota hän tunsi, ei ollut vain kysymyksen herättämä tiedonjano. Tai tarve saada tietää…

Se oli enemmänkin tunne jonkun itselleen tärkeän menettämisestä.


Life is about getting knocked down over and over,
but still getting up each time.
If you keep getting up, you win.”

Odo

  • Sankari
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 11 824
  • Broken rose
11. Viimeinen kirjeeni…

Luola, jossa Regulus oli, oli kolkko. Sen tummissa vesissä eli jotain, minkä ei kuulunut enää olla elossa. Manaliukset odottivat saavansa Reguluksen mätänevään joukkoonsa, mutta se ei pelottanut miestä. Maljassa, jossa medaljonki oli, oli nestettä. Regulus tiesi, että se koituisi hänen kuolemakseen, mutta onneksi Oljo oli hänen rinnallaan.

Siitä oli yli vuosi, kun he olivat vaihtaneet Hermionen kanssa kehoja, mutta kaikki oli selkiytynyt hänen mielessään. Professori Dumbledore oli ollut oikeassa kaikesta.

Tämä oli jotain heitäkin suurempaa ja Regulus tiesi, että ei voisi koskaan kohdata Hermione Grangeria, se ei ollut yksinkertaisesti mahdollista. Kohdatessaan kuolemansa, Regulus tiesi jättäneensä jälkeensä jotain vahvempaa, kuin palan pergamenttia ja väärennöksen. Tunteensa Hermionea kohtaan.

Rakkauden, mitä Pimeyden lordi halveksi ja kohtasi nyt, voimatta vastustaa sitä. Kaikki se, mitä Regulus oli piilotellut Hermionelta, esittänyt ettei tietänytkään, oli hän kuullut Harrylta. Satunnaisia tiedonmuruja päivinä, jolloin oli ollut rakastamansa naisen kehossa. Loput hän oli päätellyt itse saatuaan kirjeen, jossa Hermione koetti pelastaa hänet.

Oli puuttunut vain Reguluksen valinta.

Viimeinen kirje, jonka Regulus koskaan kirjoitti, oli suljettuna medaljonkiin.

Pimeyden lordille,

tiedän että olen kauan sitten kuollut, kun luet tämän, mutta haluan sinun tietävän, että juuri minä löysin salaisuutesi. Olen varastanut oikean hirnyrkin ja aion tuhota sen heti kun voin. Kohtaan kuoleman siinä toivossa, että kun kohtaat vertaisesi, olet taas kerran kuolevainen.

R.A.M.


Upotessaan pinnan alle, Reguluksen mielen täytti toivo. Elämä, jossa he eivät enää olleet vaihtaneet kehoja saattoi tarkoittaa, että heidän aikajanansa olivat yhdistyneet. Niin hän uskoi ja mietti, saattoiko Hermione olla löytänyt… hänen tarinansa.

”Tiedäthän, Hermione? Minun nimeni on Regulus Arcturus Musta…” mies ajatteli ennen kuolemaansa.


Life is about getting knocked down over and over,
but still getting up each time.
If you keep getting up, you win.”

Odo

  • Sankari
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 11 824
  • Broken rose
A/N: Loppuratkaisu, joka ratkaistui jo edellisessä, mutta tässä vielä viimeinen...

12. Talo, jossa elit…

Hermione katsoi Harryn osoittamaa kylttiä, joka palautti hänen mieleensä kaikki muistot.

”Kun olin sinä… minä olin Regulus Arcturus Musta”, Hermione henkäisi ääneti. "R.A.M."

Harry, joka kertoi Hermionelle sen, mitä oli kuullut Siriukselta, meni täysin ohi. Kuinka Regulus oli ollut arkajalka, joka oli jänistänyt Voldemortin riveistä, kuinka Regulus oli sen seurauksena tapettu. Sillä ei ollut väliä, sillä Hermione vajosi ajatuksiinsa, muistoihin…

Regulus puhui professori Dumbledoren kanssa. Astui tyrmien kellariin, jossa kohtasi Evan Rosierin ja Barty juniorin kuin vertaisensa. Löysi reittinsä Pimeyden lordin riveihin.

Hetket, jotka Regulus oli elänyt hänen vuokseen ja liittynyt… kuolosyöjiin. Hermione ja Regulus olivat vaihtaneet useita kertoja kehoja, mutta tämä oli erilaista. Oli kuin Hermione olisi astunut ajatusseulaan, vaikka seisoi tukevasti oven edustalla, joka ennen oli ollut pojan huone.

Kaikki, mitä Harry oli kertonut Regulukselle tämän ollessa Hermionen kehossa, soljui Hermionen mieleen. Hirnyrkeistä, Horatiuksen kuhnailevasta muistista ja kaikesta. Myös Hermionesta itsestään, kun ”hän” oli perustellut muistivaikeuksiaan unhoitusjuoman höyryillä.

Kohtauksen mennessä ohi, Hermione tarttui Harrya kädestä. Kyyneleet valuivat hänen poskilleen, kun hän ajatteli, miten kaikki oli lopulta loppunut.

”Kiitos, Regulus”, Hermione sanoi ääneen saaden Harryn hätkähtämään ja katsomaan itseään kuin ei olisi tuntenut tätä. Hetken Hermione hymyili haikeasti ennen kuin kehotti kutsumaan Ronin ja Oljon paikalle. Heillä oli totuus selvitettävänä.

Hermione vannoi sydämestään, että he voittaisivat Voldemortin. Sillä kaikista taioista mahtavin oli rakkaus, kuten rehtori Dumbledore oli sanonut jo kauan sitten.

Sielunkumppanuus ei tarkoittanut yhteisiä vuosia. Taikamaailmassa se oli jotain paljon suurempaa, joka muutti historian, kuten hekin olivat muuttaneet.

Siitä syystä, vuosikymmeniä myöhemmin, Hermione kirjoitti jälleen päiväkirjaansa…

Hei, Regulus. Tapaamme varmaan pian, jos yhä odotat. Minun aikani alkaa olemaan lopussa. Me voitimme Voldemortin, kiitos sinun ja ystävieni. Voldemort on lopullisesti poissa. Ja tyttäreni kertoo... Kyllä, minulla on tytär, joka kertoo pojasta hänen unissaan. Luuletko, että hän kokee saman kuin me?

En tiedä, miksi kirjoitan tämän päiväkirjaani, koska tapaamme pian. Tästä vanhasta kehosta ei ole enää paljoakaan hyötyä. Elin onnellisen elämän ilman pelkoa, jossa jästisyntyisiä vainottaisiin. Uskotko, että perustettiin jästisyntyisten vastainen lautakunta? Minun on kerrottava siitä sinulle kaikki. Ymmärsin myöhemmin, että minun löytäessäni viimeisen kirjeesi, aikamme olivat tulleet yhdeksi. Siksi emme enää vaihtaneet kehoja, koska löysin sinut, R.A.M.

Nyt minun on aika tulla, odotathan minua siellä. Rakkaudella,

Hermione Granger-Weasley


Life is about getting knocked down over and over,
but still getting up each time.
If you keep getting up, you win.”

Crys

  • Taivaanrannanmaalari
  • ***
  • Viestejä: 4 501
  • inFINIty
    • Listaukseni
Oi että, sait tän näin nopeasti valmiiksi! Vaikka nää kaks ei päätynytkään yhteen (no, en uskonut realistisesti ajatellen, että päätyiskään), niin loppu on kuitenkin jotenkin tyydyttävä. Tuo sielunkumppanuusrakkausyhteyden (kuinka pitkän yhdyssanan voin keksiä :D) tajuaminen Hermionelta ja tämä:
Lainaus
Ymmärsin myöhemmin, että minun löytäessäni viimeisen kirjeesi, aikamme olivat tulleet yhdeksi.
veti jotenkin tän tarinan hienosti kiinni, ympyrän päät yhteen.

Mulla on erityinen paikka sydämessäni tarinoille, jotka sulautuu osaksi canonia tapahtumiltaan sillä tavalla, että tarinan voisi kuvitella osaksi canonia ja vaikka aluksi en ajatellut ollenkaan, että tää vois olla sellanen, loppuun luettuani oikeastaan huomasin että vois hyvinkin olla, josta ilahduin paljon :) Joten taidokkaasti päätetty tämä tarina, vaikka Hermione ja Regulus eivät ikinä edes tavanneet. Siis, miten edes voi kirjottaa rakkaustarinan kahden henkilön välillä, jotka on kotoisin eri ajoista eivätkä ikinä tapaa? No näin!

Kiitos tästä, tämä oli hieno kokonaisuus!
-Crys


Never underestimate the power of fanfiction

Odo

  • Sankari
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 11 824
  • Broken rose
Kiitos, Crysted! ♥ Ihana oli saada näin pikainen kommentti kokonaiseen sarjaan, vaikka osat ovatkin lyhyitä. Se, miten päätin liittää tämän canoniin muistamatta juuri mitään viimeisistä kirjoista oli aika random. :D Sisäinen canonfanini vain sanoi, että nyt kyllä!!! Hienoa, että se toimi ja mielestäsi rakkaustarinakin onnistui, vaikka hahmot eivät koskaan kohdanneetkaan.

Tämän kirjoitustahti olivat samaa luokkaa kuin jossain NaNossa ollut, joten ihme, että tuli edes kelvollinen tuotos. Se, miksi julkaisin vielä palavaa rautaa, oli yksinkertaisesti etten jänistäisi. Deletoin jo kolme skenaariota about lukuun kuusi asti. Tai kaksi, koska yhden näette tässä. :D

Luin tämän itsekin kokonaisuutena tuossa terdellä, kun pelotti, mitä hittoja olen julkaissut. Se on ihan ookoo, vaikka kiireen ja suunnitelman muutoksen huomaakin ainakin omissa silmissä. Kuitenkin tätä oli ilo kirjoittaa ja innostuin niin, etten nukkunut, syönyt tai edes raapinut ahteriani kirjoittamiselta!

Se fiilis oli kiva. Vaikka muistakaa lapsokaiset syödä ja nukkua, mutta se tunne!! Joten sitäkin suuremmin arvostan kommentteja, joita tämä vuorokauden jatkis sai ja saa osakseen. ;) Kiitos!


Life is about getting knocked down over and over,
but still getting up each time.
If you keep getting up, you win.”

hiddenben

  • Yksinpurjehtija
  • ***
  • Viestejä: 2 529
Tämä ficci oli aivan huippu! Luin viimeiset kahdeksan osaa tässä illan aikana ja huh, miten hyvin olet onnistunut tämän tarinan rakentamaan näin lyhyessä ajassa. Melkein toivon, että olisit säästellyt osia ja julkaissut verkkaisempaan tahtiin, että tämä lukunautinto olisi kestänyt kauemmin. Toisaalta ymmärrän, että halusit tämän idean kirjoitettua ja ulos maailmaan. Kiitos, miten päin vain, tämän kirjoittamisesta :)

Vaikka Hermione/Regulus aluksi tuntuikin todella vieraalta ajatukselta ja oudolta, vain muutaman osan luettuani tajusin, että nämä kaksihan sopivat täydellisesti yhteen, varsinkin tällä soulmate-ajatuksella. Erityisesti tuo viides osa iski minuun, jossa Regulus tuntee mustasukkaisuutta huomatessaan, kuinka ihastunut Ron on Hermioneen ja miten kauniisti Regulus Hermionesta ajattelee. Pidin erityisesti osista, joissa Regulus ja Hermione tutkivat kehojaan ollessaan toisen kehossa ja katsovat kasvojaan peilistä, nähden toisensa. Ajatus toisen näkemisestä tuolla tavoin on jotenkin kaunis.

Tähän jatkotarinaan sopi erinomaisesti tapasi kirjoittaa yksinkertaisesti ja lyhyissä pätkissä. Yhdistelmä kirjeitä ja konkreettisia tapahtumia oli todella toimiva ja loi hyvän mielikuvan sekä tapahtumista että Hermionen ja Reguluksen ajatuksista ja tunteista. Niin kuin Crysted tuossa aikaisemmin kirjoitti, tykkäsin todella paljon tarinan mahdollisuuksista sopia yhteen canonin kanssa! Voisin hyvin kuvitellakin jotain tämän kaltaista oikeasti tapahtuneen :D

Tässä tekstissä on myös kauniita aatteellisia ajatuksia: miten Regulus oppii arvostamaan Hermionen jästisyntyisyyttä ja tajuaa, ettei verellä ole väliä. Tuo Reguluksen vapaus yhdeksännessä osassa oli todella vapauden tuntuinen, ja samalla taas niin kurjassa kontrastissa tuohon 11. osaan. Silti jäin jotenkin tyytyväiseksi tämän tekstin luettuani, vaikka Hermione joutuikin odottamaan kuolemaansa asti saadakseen taas tavata Reguluksen.

Aivan mielettömän mukava ja toimiva ja mukaansa tempaava tarina, kiitos :)

between the sea
and the dream of the sea

Valanya

  • Siivekäs
  • ***
  • Viestejä: 56
Mulla oli kommentti aluillaan jo eilen, heti kahden osan ilmestyttyä, mutta laiskuus iski ja en saanutkaan sitä kirjoitettua. Saat sen siis nyt :). Tämä nopea julkaisutahti oli kyllä mulle ihan ideaali, sillä joka kerta kun pyörähdin finissä, sain lukea seuraavan osan.

Paritus oli itelleni aika outo, mutta onneksi annoin sille mahdollisuuden. Reguluksesta on kyllä ihan liian vähän ficcejä, sillä hän on oikea kullanmuru :-*. Hermione nyt on muuten vaan mahtava ja menee näköjään melkein kelle tahansa luihuspojalle paritettuna oiken sievästi. Tykkään soulmate-ideasta tässä ficissä melkoisen paljon, enkä oo törmännyt aikaisemmin bodyswappiin aikamatkustus-twistillä. Pisteet hyvästä ideasta!

Koko ficci oli kauniisti kirjoitettu, erityisesti tykkäsin noista kirjeistä. Sait hahmojen tunteet erottumaan selkeästi rivienkin välistä näinkin lyhyissä pätkissä. Pidin myös tosta yhteensopivuudesta canonin kanssa, vaikka tietenkin olisin ottanut ilomielin vastaan lopun, jossa Regulus ja Hermione menevät naimisiin ja saavat kolme lasta ja elävät yhdessä elämänsä onnellisina loppuun. No, kaikkea ei voi saada. Sun lopetus oli erittäin taidokkaasti kirjoitettu ja katkeransuloinen, tykkäsin siitäkin kovasti.

Myös se, että Hermione ja Ron päätyivät lopulta yhteen tässä oli yllättävää kyllä yksi lempiasiostani ficissä. Mielestäni se käy järkeen, sillä Regulus tulee aina olemaan Hermionelle se #1, joten en usko, että hän enää rakastuisi samalla tavalla johonkin uuteen. Ron on luonteva valinta, sillä heidän välillään on aina ollut jotain, vaikkei se ihan soulmateyhteytta olisikaan. Tää kuulosti selkeältä mun päässä

Mutta siis, kiitos todella hyvästä lukukokemuksesta. Tykkäsin todella todella paljon.  :D

Odo

  • Sankari
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 11 824
  • Broken rose
hiddenben, kiitos kommentista! ♥ En normaalisti ihan näin tehokkaasti putkauttele asioita maailmalle, mutta tässä (kuten Crystedille sanoin) oli osasyynä, etten jänistäisi. Piti takoa, kun rauta oli kuumaa. :D

Ihana kuulla lempparikohtasi ja miten rakenne on miellyttänyt - sekä canoniin istuvuus! Se on monesti minulle sellainen valttikortti, mutta tosiaan, kun Pottereista oli tovi, mentiin vähän riskillä!

Se on kyllä surku, että kuolemaan asti piti odottaa! :( Voi toisia! Mutta ihanaa, että olet tykännyt ja ettei lentokohtaus tuntunut kamalan irralliselta! Jälkikäteen se vähän on, mutta minulla on fiksaatio huispaaja-Regulukseen! :D

Kiitos itsellesi!

*

Valanya, kiitos sinullekin valtavasti! Aina kannattaa antaa oudoille parituksille mahdollisuus. ;) Ja olet oikeassa, Regulus on oikea kullanmuru. ♥ Kiitoksia paljon myös idea kehuista! Your name -leffa, jossa kehoja myös vaihdetaan inspiroi tähän bodyswapillaan ja spoilaamatta en oikein voi sanoa muuta, mutta suurimman osan soolosin Pottereihin sopivaksi. :) Leffalle kuitenkin pisteet myös tästä ideasta!

Se olisikin ollut ihanaa, että heille olisi tullut toisenlainen tulevaisuus, mutta ei tällä kertaa! Se on harmi, kun olisivat ansainneet toisensa, sillä hahmoissa on jokseenkin samaa, vaikka he taistelevatkin (jossain vaiheessa) eri puolilla. Tässä syy tietenkin sille, mikä muutti Reguluksen mielen! ;)

Lainaus
Myös se, että Hermione ja Ron päätyivät lopulta yhteen tässä oli yllättävää kyllä yksi lempiasiostani ficissä. Mielestäni se käy järkeen, sillä Regulus tulee aina olemaan Hermionelle se #1, joten en usko, että hän enää rakastuisi samalla tavalla johonkin uuteen. Ron on luonteva valinta, sillä heidän välillään on aina ollut jotain, vaikkei se ihan soulmateyhteytta olisikaan. Tää kuulosti selkeältä mun päässä
INNOSTUIN TÄSTÄ NIIN PALJON!! En osaa sanoa, ajattelinko itse noin viisaasti vai canoniin istuvaksi, mutta halusin parittaa Hermionen. Kuitenkin Hermione on järkevä ja jatkaisi varmasti elämäänsä tapahtumasta huolimatta. Ron todella on turvallinen vaihtoehto Hermionelle ja ficcarille, joka sooloilee muutenkin canonin kanssa. Se, miten kuvasit tätä on mahti! Luihuismaisen kierolla tavalla, minusta myös canonfakta, jossa Ron tuhoaa medaljongin on jotenkin... siisti. Sitä tulin ajatelleeksi, vaikkei se tähän päätynytkään ja se, että canonissahan Ronia vastassa on Voldemortin hirnyrkki, joka sanoo ettei Hermione rakasta sitä - vaan Harrya. Mutta entä jos se toinen... olisikin ollut Regulus? :D

Kiitoksia kommentistasi ja pidän lopusta itsekin enemmän, kun mainitsit tuon!!


Life is about getting knocked down over and over,
but still getting up each time.
If you keep getting up, you win.”