Kirjoittaja Aihe: Stranger things: Hauras tasapaino | K-11 | Steve Harrington/Billy Hargrove  (Luettu 3747 kertaa)

Pura

  • demjin
  • ***
  • Viestejä: 1 129
  • brick by brick
Nimi: Hauras tasapaino
Kirjoittaja: Pura
Fandom: Stranger things
Ikäraja: K-11
Paritus: Steve Harrington/Billy Hargrove
Genre: Fluff, melankolinen pohdiskelu
Vastuuvapaus: En omista mitään enkä tee tällä rahaa.
Varoitukset: Viittauksia väkivaltaan, lievää angstia
Yhteenveto:
Nukkuva Billy näyttää hauraalta. Silmäripset lepäävät silmänalusten mustelmantummaa ihoa vasten. Käsi puristaa lakanoita siitä, mistä ne ovat vielä Steven unen jäljiltä lämpimät.

A/N: Uusi fandomaluevaltaus :D Nämä ovat miun spurttiraapaleet ajalta 13.-19.5. ja löytyvät myös englanniksi AO3:sta.

-


Hauras tasapaino





‘Hauras’ on ensimmäinen sana, jolla Steve kuvailisi tätä tasapainoa, johon he ovat puolivahingossa päätyneet. Se on tuntematon paikka, jota Steve ei aiemmin osannut kuvitella; vaihtoehtotodellisuus, jota eivät koske normaalin maailman lait. Siellä kaikki on salaista ja kipeällä tavalla pyhää, eikä sitä saa häpäistä tuomalla sitä päivänvaloon. Sen himmeänvärisiä lasiseiniä vasten puhaltaa voimakas tuuli, ja joinakin päivinä niitä pitää kasassa vain rautainen tahto eikä mikään muu.

On outoa, että heistä kumpikin haluaa näiden seinien pysyvän kokonaisina ja ehjinä. On vaikeaa muistaa, miten he oikein päätyivät kaikesta kivusta ja raivon vimmasta tähän, tyyneen myrskynsilmään.

Steve kantaa edelleen kasvoissaan pieniä arpia, jotka ovat haipuneet tuskin huomattaviksi, mutta jotka eivät koskaan tule parantumaan. Aamulla peiliin katsoessaan hän sipaisee yhtä sormenpäillä: sitä ei tunne kunnolla. Katse liukuu haavan paikanneesta kudoksesta toisiin pieniin kipuihin, mustelmiin kaulalla, ja sitten kylpyhuoneen avoimen oven raosta näkyvään sänkyyn, kultaisten kiharoiden sotkuun tyynyn ryppyisellä liinalla.

Hän avaa hanan ja antaa kylmän veden ryöpytä kuperrettuihin käsiin. Siemaisee. Kuivaa kätensä ja palaa makuuhuoneeseen.

Nukkuva Billy näyttää siltä. Hauraalta. Silmäripset lepäävät silmänalusten mustelmantummaa ihoa vasten. Käsi puristaa lakanoita siitä, mistä ne ovat vielä Steven unen jäljiltä lämpimät.

Hänet yleensä vahvaksi värittävä vaaran terä on poissa aamuisin, niissä pienissä rauhanhetkissä, joita Billy varastaa maailmalta täällä.


-


Hauraudestaan huolimatta kyhäelmä pysyy kasassa. Heillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin kannatella sitä, raskaasta painosta huolimatta.

Ulospäin heistä ei voi nähdä minkään juuri muuttuneen. Valmentajan iloksi he pelaavat hyvin yhteen koripallokentällä. Sen ulkopuolella heidän välillään vallitsee viileä yhteisymmärrys. Kumpikin pysyy poissa toisen tieltä. Billy antaa varastetun kuninkaanasemansa kirvota käsistään, mutta pysyy suosittuna, haluttuna, mystisenä muukalaisena. Hänet kutsutaan kaikkiin juhliin, joihin Stevellä ei ole enää asiaa. Steve istuu ruokalassa Jonathanin ja Nancyn kanssa ja yrittää olla tuntematta itseään turhanpäiväiseksi koriste-esineeksi.

Koulun ulkopuolella asiat ovat toisin. Vanhempien poissaollessa Steve pitää ovet ja ikkunat tiukasti lukittuina, mutta Billy tietää mihin hän piilottaa vara-avaimen.

Billy pysyttelee poissa isänsä varjosta niin paljon kuin mahdollista, menee kotiin vain nukkumaan ja silloin tällöin hakemaan Maxin, kun tämä tarvitsee kyytiä kouluun. Billyllä on työpaikka rautakaupassa ja vaikka palkka ei ole suuri, siitä kertyy säästöjä. Billy kätkee seteleitä useampaan paikkaan, jotta ne säilyisivät mahdollisimman hyvin turvassa Neilitä. Pieniä kääröjä on repun sivutaskuissa ja Steven sukkalaatikon perällä.

Suurin osa rahasta menee säästötilille, jonka Billy on avannut kaupungin pienempään pankkiin. Neil ei aio maksaa poikansa opiskelusta senttiäkään, mutta tiliin hän ei voi koskea. Steve katselee hiljaisella tavalla ylpeänä kuinka rahaa kertyy ja kuinka pikkuhiljaa sen tuoma varmuus antaa Billyn hartioiden rentoutua ja liian usein vihaisina nyrkkiin puristuvien käsien aueta.

Usein iltaisin Billy ajaa Steven talon pihaan ja Steve istuu Camaron etupenkille. He ajavat jonnekin, musiikki liian kovalla ja ikkunat ainakin raollaan, jotta tupakansavu pääsee ulos. Joskus he juovat halpaa olutta, joskus kuuntelevat yhteisillä nappikuulokkeilla balladeja, joista Billy ei ikinä myöntäisi pitävänsä. Joskus he jäävät ulos niin pitkäksi aikaa, että auringonlasku haipuu jättäen taivaan mustaksi ja tähtikirkkaaksi, ja silloin he uskaltavat suudella niin: ulkona raikkaassa ilmassa, pimeyden ja hiljaisuuden ympäröiminä. Asetelma pysyy samanlaisena, tasapaino rikkoutumattomana. Steven kädet hautautuvat Billyn hiuksiin ja vetävät tämän aivan lähelle, niin ettei heidän väliinsä mahdu päiväsajan teeskentelyä.


-


On myös iltoja, jolloin he eivät lähde mihinkään. Billy etsii avaimen ikkunalaudan alta ja hiipii sisään kuin murtovaras. Hän löytää Steven olohuoneesta tai nousee portaat ylös ja koputtaa hiljaa makuuhuoneen puoliavoimen oven karmiin. Steve on kuullut askeleet portaissa ja osannut odottaa tulijaa; vain Billy osaa samaan aikaan kiirehtiä ja lampsia välinpitämättömästi.

Steve ojentaa kätensä ja vetää Billyn luokseen, ja tämä tulee helposti. Heillä on kummallakin omat salaisuutensa, lukkonsa ja estyneet tapansa, mutta tämän he ovat jo oppineet; kuinka vetää toinen lähelle ja pitää tämä siinä. Kuinka riisua raivokkaan nopeasti samalla kun pitelee toista melkein sietämättömän varovasti, huulten liikkuessa yhdessä täydellisessä rytmissä.

Joskus se kaikki on nopeaa, heidän suhteensa alkuajan vihaisia kaikuja, joihin kietoutuu uusia riitoja ja loukkaantumisia.

Joskus se on niin hidasta ja hellää, että se sattuu kuin puukko vatsassa, kuin kasvoihin liian kovaa osuva nyrkki. Joskus Billy katsoo häntä suoraan silmiin, ja Steve tuntee niin paljon, että pelottaa itseään.


-


“Kai tajuat, miten helposti tämä loppuisi”, Billy sanoo huhtikuun kolmannen päivän iltahämärään, katse tiukasti Steven huoneen katossa. Billy ottaa epävarman tasapainon puheeksi ensimmäistä kertaa, odottamatta ja töksähtäen.

Steve tekee kysyvän äänen. Eivät he puhu tästä. He eivät oikeastaan puhu mistään, mikä liippaisi liian läheltä näitä vaarallisia vesiä, liian läheltä heidän välisiään totuuksia. Tunteet ovat kiellettyä aluetta, ja tulevaisuudesta puhutaan vain häilyvin termein. Kumpikaan ei aio jäädä Hawkinsiin loppuelämäkseen, mutta ei ole mitään sopimusta siitä, että he lähtisivät yhdessä.

“En ole… oikein.”

Steve kääntyy kokonaan kyljelleen ja katsoo Billyyn, yrittää ymmärtää mitä rypistyneet kulmat ja vakava katse kertovat, tai ehkä mitä ne yrittävät peittää.

“Mitä meinaat?”

“Riittää, että kerran… suuttuisin liikaa”, Billy sanoo, ja viimeisten sanojen kohdalla ääni sortuu kuiskaukseksi.

“Sitäkö sinä pelkäät?” Steve vastaa, itsekin kuiskaten. Sitä hänenkin pitäisi pelätä. Pitäisi tietää, että pojat kasvavat isiensä muottiin, ja Neilin väkivaltaan taipuva veri virtaa Billyssä yhtä vahvana tai vahvempanakin kuin Stevessä hänen omien vanhempiensa viat.

“Minä en pelkää mitään”, Billy toteaa, katse edelleen kattoon piirtyvissä varjoissa.

“En usko”, Steve hymähtää. Billy kääntyy häntä kohti, ja nyt tämän kasvoja värittää ärtymys. Steve kuitenkin jatkaa, ennen kuin Billy ehtii ärähtää mitään.

“Siksi en ole kovin huolissani. Koska pelkäät.”

Steven pitäisi. Kasvojen arvet muistuttavat siitä joka päivä, mutta hän ei halua. Ei jaksa aina arvailla ja odottaa ja murehtia.

Sen illan jälkeen Billy ei ole koskaan satuttanut häntä. On päin vastoin pyytänyt helläänkin kosketukseen lupaa katkonaisin sanoin ja varastetuin vilkaisuin. Hän on ollut vihainen sen jälkeen tuhat kertaa, Stevelle, isälleen, itselleen, mutta kertaakaan hän ei ole nostanut kättään. Hän on huutanut ja raivonnut ja lähtenyt ovet paukkuen, mutta kertaakaan hän ei ole nostanut kättään.

Ehkä Steven pitäisi odottaa sitä silti, suojella itseään ja pysyä kaukana.

Hän ei enää osaa, eikä haluakaan. Hän hymyilee illan hämärään ja painaa pehmeän suukon Billyn paljaalle hartialle.


-


Tasapaino pysyy juuri siksi, ettei siitä puhuta.

Stevellä on kaikenlaisia tunteita ja toiveita, mutta hän pitää ne sisällään ja ottaa sen mitä saa. Sanattoman läheisyyden. Vakaat kädet kehollaan ja sen suloisen epävarman tavan, jolla Billy hitaasti kömpii takaisin hänen viereensä peittojen alle käytyään aikaisin aamulla tupakalla. Ne epämääräiset silitykset, joita hän saa myöhään yöllä kun Billy luulee hänen jo nukkuvan. Hiusten läpi liukuvat lämpimät sormet.

Kyllä Steve tuntee, ettei ole ainut, joka jättää puhumatta näistä asioista. Ne kaikki ovat Billyn käsissä hänen ihollaan, mutta kumpikaan ei halua ottaa niitä esille.

Kaksi poikaa aikuisuuden kynnyksellä. Sitä he ovat. Puristavat ovenkahvaa valkein rystysin, niin kovaa että sattuu, koska eivät uskalla pitää kiinni toisistaan.

Billy istuu sängyn laidalla ja katselee college-esitteitä, joita yli-innokas opinto-ohjaaja jakaa kasoittain jokaiselle, joka ei pääse tarpeeksi nopeasti pakoon. Jonkinlainen insinööri hänestä voisi tulla, sitä hän on kuulemma miettinyt. Hän on niin fiksu, että ehkä saisi stipendinkin, jos yrittäisi.


-


Stevelle eivät sellaiset ovet aukea.

Totuus on, että hän ei oikeasti ole mitenkään fiksu. Hänestä ei ole suuriin asioihin, eikä hän osaa kirjoittaa kauniita sanoja jotta pääsisi yliopistoon. Hän osaa olla vahva ja suojella ja siksi myrskyn keskellä häneen oli hyvä tarrautua. Sen laannuttua hänestä kuitenkin puuttui pinta, josta Nancy olisi voinut tai halunnut pitää kiinni.

Steve elää hetkessä eikä oikein osaa suunnitella. Hän putoaa keskelle tapahtumia ja yrittää sitten selvitä, mutta tulevaisuus on läpipääsemättömän sumun takana. On helpompaa keskittyä siihen mitä näkee, siihen mitä on tässä.

Juuri tässä, juuri nyt, kun Steve on nojautunut Billyn ylle ja hänen kätensä uppoaa pehmeään tyynyyn tämän kasvojen vieressä. Steve on unohtunut katselemaan kuinka yöpöydän lampun lämmin valo kiiltää kultaisena kiharoissa ja tekee Billyn kasvoista pehmeät. Se muuttaa sängyn erilliseksi pieneksi saareksi makuuhuoneen pimeydessä.

Billyn silmien sinisyyttä ei erota tässä terävien varjojen maailmassa, mutta ne katsovat Steveä kiinteästi. Billyn suupieltä nykii huvittunut hymy. Sellainen ylimielinen, vähän röyhkeä ja ilkeä. Aivan liian suloinen, ja tässä hetkessä aivan täysin Steven.

“Mitä?” hän hymähtää.

“Katosit”, Billy moittii. “Jonnekin tuon nätin, tyhjän pään uumeniin.”

Heitto ei kai tarkoita mitään, mutta osuu äskeisten ajatusten valossa kipeästi. Hän ei anna sen näkyä.
 
“Haista vittu”, Steve sanoo. “Noihin sinisilmiin eksyisi kuka tahansa.”

Billy pyöräyttää kyseisiä silmiä ja kiskoo Steven lähemmäs, syvään ja omistavaan suudelmaan. Steve haluaa kovasti vastata siihen ja esittää, että kaikki on hyvin, kuten ennenkin, mutta jokin tässä yössä saa hänet jättämään teeskentelyn hetkeksi. Hän kääntää päätään, ja Billyn suudelma pysähtyy poskelle. Billy tuhahtaa, etsii Steven huulia uudelleen, mutta Steve vetäytyy vielä kauemmas. Ei edes niin paljon, ettei enää tuntisi Billyn kehon lämpöä, mutta välimatka tuntuu yhtäkkiä kilometreiltä.

Billy katsoo häneen. Otsa rypistyy ja huulet mutristuvat. Ilmeessä on jotain hellyyttävää, mutta Steven katse tarttuu vain Billyn silmissä häilyvään epävarmuuteen. On kuin vääjäämättä lähestyvä eron hetki olisi jo tässä.



-


“Muru”, Billy maanittelee. Hän yrittää pilailevaa sävyä, mutta siitä tulee enemmänkin pilkallinen. “Mikä nyt on?”

Hänen kätensä laskeutuu varoen Steven kyljelle. Se pitäsi työntää pois, mutta sen lämpö tuntuu paljaalla iholla hyvältä.

“Ei oikeasti mikään, minä vaan. Mietin tulevaisuutta.”

“Tyhmä.”

“No niin olen. Sehän tässä onkin.”

Hän kuulostaa kiukuttelevalta kakaralta.

“Voi vittu, en tarkoittanut sitä niin”, Billy murahtaa ja nyhjäisee Steven leukaa nenällään.

Steve naurahtaa, mutta kuulee itsekin sen kireän sävyn.

Billy huokaisee ja nousee kyynärpäänsä varaan. Hän suutelee Steven kaulansyrjää höyhenenkevyesti kunnes se kutittaa ja saa hänet kiemurtelemaan.

“Mitä tekisit? Jos mikään ei estäisi?” Billy kysyy.

“En tiedä yhtään”, Steve myöntää, ja Billy pudistaa hänelle päätään. Tietää, ettei hän puhu aivan totta.

“No… ehkä jotain lasten kanssa?” Steve pohtii ääneen. Hän ei ole antanut itsensä juuri ajatella tätä, mutta ajatus tuntuu oikealta.

“Voi luoja, pitihän se arvata”, Billy mutisee. “Steve Harrington, lastentarhanopettaja.”

“Ei huolta, ei tällä päällä mennä opettajaksi lukemaan.”

Billy huokaisee ja pörröttää hänen päätään, hautaa sormensa hiusten uumeniin. Se tuntuu hyvältä. Jossain muussa tilanteessa Steve kehräisi ja antaisi Billyn kieräyttää hänet alleen.

Nyt hän vain katsoo Billyyn, jonka katse on tiukasti Steven leuassa, jonka kasvoille kohoaa puna hitaasti ja huolella lausuttujen sanojen myötä.

“Jos yrität kunnolla, niin miksi muka ei.” Billy pitää muutaman sydämenlyönnin mittaisen tauon.

“Kyllä minä… olen tässä ja. Koetan auttaa.”

Steve sulkee silmänsä. Yrittää vain hengittää. Vittu.

“Niinkö olet ajatellut?”

“En minä ole mitään ajatellut”, Billy valehtelee, ja tietää Steven tietävän sen. “Kunhan heittelen.”

“Jaaha.”

“Niin. Luetaan sitten yhdessä pääsykokeisiin ja vaikka tentteihinkin. Gradun saat kyllä kirjoittaa itse.”

“Siihen on vuosia, vaikka pääsisin ensimmäisellä yrittämällä sisään”, Steve huomauttaa, sydän kurkussa.

“Niin.”

Katseet eivät vieläkään kohtaa, mutta pieni, heiveröinen hymy hiipii kohottamaan Billyn suupieltä. Steven on pakko nojautua suutelemaan häntä.

Billy painaa hymyn hänen huuliaan vasten. Tarttuu lanteilta ja vetää Steven ylleen, syliinsä, koko pituudelta lämmintä kehoa vasten. Otsat painuvat yhteen, jottei kumpikaan näe toisen silmiin vihloen kohoavia kyyneliä.

Ei tätä pitäisi pitää minään lupauksena, mutta Steve ei voi olla hymyilemättä kietoessaan käsivarsiaan Billyn ympärille, päättäessään olla irrottamatta vielä pitkään aikaan.

He keinahtavat näkymättömän rajan yli uuteen, aivan erilaiseen tasapainoon. Ehkä tältä tuntuu olla varma.




-

A/N2: Kiitos paljon lukemisesta! <3 Kommentti olisi lahja.
« Viimeksi muokattu: 21.05.2019 00:09:40 kirjoittanut Pura »
look at the birds. even flying
is born
out of nothing
                            -- li-young lee

mimamu

  • ***
  • Viestejä: 945
    • ficcilistaus
Tämä on kiva fandom! Stranger Things erottuu edukseen, ja kivasta fandomista on tietenkin kiva lukea ficcejä :) Steve ja Billy olisivat kyllä melkoinen pari. Mieleeni tuli heti kohtaus, jossa jäbät pelaavat komeissa takatukissaan liikuntatunnilla korista, Steve hikisessä T-paidassa ja Billy ilman paitaa. Voi sitä testosteronin määrää. Perään vielä suihkukohtaus, niin eipä ihme, jos mielikuvitus lähtee laukkaamaan!

Preesensin käyttö antaa tarinalle jännitettä. Varsinkin kun ottaa huomioon pariskunnan myrskyisän menneisyyden, tuntuu, että tämä tasapaino voisi horjahtaa milloin tahansa, kumpaan suuntaan tahansa. Ficci kuvasi hyvin nuoruuden päämäärättömyyttä, ja tykkäsin siitä, että lopetus oli varsin toiveikas. En tiedä osaisinko kuvitella Steveä lastentarhanopettajana, mutta oikein hieno ja ennakkoluuloton urahaave.

Kiitos ficistä! Ehkä innostut kirjoittamaan enemmänkin Stranger Thingsistä.

ficcilistaus: Fini | AO3

Avaruuspiraatti

  • varattua puraisi
  • ***
  • Viestejä: 2 245
Kommenttikampanjasta moikka! Stranger Things ei ole minulle tuttu fandom, mutta valitsin tämän silti luettavakseni, kun tämä vaikutti sellaiselta fikiltä, josta pitäisin. Enkä joutunut pettymään. Jo tämän otsikko kieli sellaisesta arasta suhdekipuilusta, josta pidän! En tunne hahmojen menneisyyttä, mutta tästä välittyi siitä huolimatta vahvasti poikien suhteen epävarmuus ja juuri tuon tasapainon epävakaus. Pienikin vikaliike ja vaaka keikahtaisi nurin.

Tässä oli ihanan paljon sellaisia oikein riipaisevia ja kipeää tekeviä kohtia ♥ Kuten...
Lainaus
Kumpikaan ei aio jäädä Hawkinsiin loppuelämäkseen, mutta ei ole mitään sopimusta siitä, että he lähtisivät yhdessä.
ja
Lainaus
Sitä hänenkin pitäisi pelätä. Pitäisi tietää, että pojat kasvavat isiensä muottiin --
ja
Lainaus
-- mutta Steven katse tarttuu vain Billyn silmissä häilyvään epävarmuuteen. On kuin vääjäämättä lähestyvä eron hetki olisi jo tässä.

Ihanaa, että lopussa on kuitenkin myös pilkahdus toiveikkaasta tulevaisuudesta. Steven epävarmuudet omasta akateemisesta pärjäämisestään ovat tosi samaistuttavat ja muistuttavat mua itseäni omista lukioajoistani. Se on kyllä kamalinta aikaa, mitä tulee kaikenmoisiin pelkoihin ja epävarmuuksiin tulevaisuudesta, kun kaiken sellaisen opiskelustressin lisäksi pitäisi jotenkin kasvaa kunnolliseksi aikuiseksikin :D

Lainaus
He keinahtavat näkymättömän rajan yli uuteen, aivan erilaiseen tasapainoon. Ehkä tältä tuntuu olla varma.


Kiitoksia tästä lukupalasta!


"I am as constant as a northern star."
"Constantly in the darkness, where's that at?"

Maissinaksu

  • Trubaduuri
  • ***
  • Viestejä: 2 647
  • ( ͡° ͜ʖ ͡°)
Olipa mukavaa törmätä Stranger Thingsiin sopivasti näin uuden kauden odottelutohinoissa! Ensi viikolla, hiiiii. <3

No mutta joo, tämä oli kyllä sanalla sanoen kiintoisa teksti! Paritus sai minut vähän pureksimaan huultani mietteliäänä, mutta päätin sitten rohkaistua tutustumaan tarkemmin. Tällä hetkellä suhtautumiseni hahmoihin on kutakuinkin sellainen, että Steve on ultimaattinen suosikkini ja Billy puolestaan aivan siellä skaalan toisessa päässä. Pidän kovasti kompleksisista antagonisteista, mutta Billyllä on vielä tehtävää, mikäli haluaa päästä suopealle puolelleni, hahah. :D

Mitä pidemmälle tätä kuitenkin luki, sitä enemmän paritus skenaarioineen kieputtivat verkkoonsa ja vangitsivat mielenkiintoani. Pinnan alla väreilee ja menneisyyden koukerot on jätetty taakse parhaalla yrityksellä, minkä lisäksi tuntematon tuleva kuumottelee molempia, vaikkakin ehkä eri tavoin. Mukavaa, että Billyn elämä sujuu vähän paremmin sekä säästetyn rahan että Steven läsnäolon ansiosta. Hankala sitä olisi ongelmia yrittää ratkoa ilman kenenkään (vertais)tukea.

Lainaus
Tasapaino pysyy juuri siksi, ettei siitä puhuta.
Hurr, niin viehättävä lause... Kirjoitustyylisi ja otsikko ovat nekin kovin hienoja. <3

Lasten kanssa työskentelevä Steve. <3<3 Nyt kun miettii, sehän sopisi kuin nokka päähän. Mahtoikohan Steve saada inspiraation urasuunnitelmiinsa Dustinia ja kumppaneita paimentaessaan? :----D

Voi pojat, en päässyt vieläkään yli siitä, miten erikoista mutta jämerän hauskaa oli lukea fluffia tästä kaksikosta. Kuluvaan myöhäisiltaan kyseinen genre ja toiveikas tunnelma arjen metkujen takana sopivat silti mitä mainioimmin! Ehkä tuleva kausi tarjoaa lisää avartavaa materiaalia näistä hahmoista ja kehottaisi minuakin kiinnittämään huomiota mahdolliseen shippiin ja sen hienouksiin. Kiitoksia tästä! <3

- Ayu
"Itse Zeus kyllä lähetti Akun tänne, mutta hän ei tiennyt, että sukulaispoikani on täysi tumpelo."
- Roope Ankka

Parris

  • menteur artistique
  • ***
  • Viestejä: 3 146
Vaihdokkaista tervehdys! Stranger Things on mulle pelkästään nimeltä tuttu fandom - löytyy se kyllä Netflixistä ihan liian pitkältä omalta listalta, mutta siihen tuntemukseni loppuukin :D En siis välttämättä saa yhtä paljon tästä irti kuin edeltäneet kommentoijat, mutta yritin sitten lukea tämän vähän kuin originaalina!

Mun mielestä tämän otsikko kuvaa aika hyvin tätä monellakin tasolla: Steven ja Billyn suhde ja oikeastaan heidän koko elämänsä tuntuvat olevan tässä semmoisessa välitilassa, menneisyyden haamujen ja arpien sekä tulevaisuuden suurten tai pienten suunnitelmien ristitulessa. Tykkäsin siitä, kuinka fandomia tuntemattomanakin pystyin rakentamaan mielessäni semiehjää kuvaa hahmoista - tiputtelet tuolla kivasti yksityiskohtia esimerkiksi poikien taustasta ja perhesuhteista niin, että heidän toimintaansa tässä pystyy ymmärtämään paremmin. Näkee, miten asiat johtavat toisiinsa, tiedäthän? Muutenkin tämän rakentuminen tuntuu sellaiselta "hiljaiselta myrskyltä"; Avaruuspiraatti yläpuolella on nostanut esille aika lailla sellaisia virkkeitä, jotka olivat mun suosikkien joukossa juuri sen takia, kuinka ne luovat painoa vääjäämättömille asioille. Hurjaa!

Yhden pienen typonkin onnistuin bongaamaan, jos sen haluat napsaista pois:
Lainaus
Billy kätkee seteleitä useampaan paikkaan, jotta ne säilyisivät mahdollisimman hyvin turvassa Neilitä.

Tämä oli mielenkiintoinen tuttavuus, joka varmaan tosiaan avautuisi paremmin jos tuntisi sarjan. Nytkin tämä kyllä herätteli myös ihan kivasti fiiliksiä hahmoista ja uskalsi olla kivasti varman hauras! Kiitokset <3

Thelina

  • Ilomarja
  • ***
  • Viestejä: 1 931
Voisin melkeinpä kopioida Ayudaran kommentin tähän: olin aika epäileväinen tämän parituksen suhteen, mutta täytyy kyllä sanoa, että sait minut käännytettyä aika hyvin. Kerrontasi soljuu kauniisti eteenpäin ja tunnelmat ovat niin käsinkosketeltavia, että lukiessa lähes pelkää hengittää, jottei tasapaino särkyisi. Kipeän haikeaa ja romanttista. Ficin nimi on muuten todella, todella kaunis ja kuvaa täydellisesti tämän parin suhdetta. Tässä oli niin monta kohtaa mistä pidin, että päätyisin varmaan lainaamaan kohta koko tekstin, jos yrittäisin. Viides osio taisi kuitenkin olla suosikkini. Kiitos tästä, pidin kovasti!
Kurkista matka-arkkuun

Avatar Ingridiltä ♥

Pura

  • demjin
  • ***
  • Viestejä: 1 129
  • brick by brick
Hyi miten miulla on menny pitkä aika vastata kommentteihin, anteeksi siitä! Selkeästi keskellä yötä jouluaattona on paras aika ryhtyä tähän. :'D

Mimamu: Stranger Things on yksi miun kaikkien aikojen suosikkifandomeista, ja Steve/Billy yksi suosikkiparituksistani. Myönnän, että koripallosta ja suihkuistahan se tosiaan lähti :P Fyysisen pohjan päälle oli kivaa sitten lähteä rakentamaan hauraampaa tunnerakennelmaa, ja on ihanaa kuulla että tykkäsit siitä. Kiitos kommentista! <3

Avaruuspiraatti: Hienoa kuulla, että ficci toimi ilman suurempia tietoja hahmoista tai fandomista. Kiitos kun poimit suosikkikohtia, liikutun siitä aina ja tuntuu kivalta konkreettisesti nähdä ne kohdat, jotka herättävät tunteita. Ammensin tähän vähän omista lukioaikaisista epävarmuuksista, mukavaa kuulla että Stevestä tuli sillä tavalla samaistuttava. Kiitos kommentista <3<3

Ayudara: Ihanaa kuulla että pidit, vaikka paritus ei ole suosikkisi!<3 Billy tosiaan on kamala hahmo, mutta samalla rakastan hahmon potentiaalia ja sitä, millä tavalla sen voi ajatella kasvavan ja muuttuvan. Ihanaa, että olit myös myötätuntoinen Billyä kohtaan <3 Steven urasuunnitelma ehdottomasti lähti siitä, että se huomasi olevansa oikeasti aika hyvä lasten kanssa.
Hiukan harmittaa, ettei kolmoskausi nyt oikein antanut meille sellaista sisältöä mitä olisin kaivannut, etenkään Steven ja Billyn suhteen, mutta onneksi sitä varten on ficit. Ties vaikka vielä kirjoitan jossain vaiheessa lisää!

Ronen: On kiinnostavaa lukea fiiliksiä jos fandom on tuntematon! Hienoa, että sait tästä kuitenkin aika paljon irti ja tykkäsit! Pohdin tosi paljon sitä, mitkä jutut saavat hahmot toimimaan niin kuin ne toimivat, ja sitä on kivaa tuoda ficceihinkin, etenkin Billyn osalta. Hienoa että myös välitilatunnelma välittyi lukjalle. Kiitos kommentista!

Thelina: Kiitos kauniista kommentista! Ihanaa että lämpenit paritukselle, ja kiitos tuosta miten kauniisti kuvailet ficin fiilistä ja myös siitä, että poimit suosikkiosion, sellaisista valinnoista on hurjan kiinnostavaa kuulla. <3


Kiitos teille kaikille vielä todella paljon ja hyvää joulua <3
look at the birds. even flying
is born
out of nothing
                            -- li-young lee

Aurinkolapsi

  • ***
  • Viestejä: 1 392
Ihan hirveää. Minä täällä vollotan kuin pieni lapsi jolla on polvessa asvaltti-ihottumaa eikä äiti ole tässä pussaamassa kaikkea paremmaksi. Tuo loppu vain herkistää ihan liikaakin. Täydellistä. Juuri näin, kiitos. Apua, olen ihan sanaton, pääni on tyhjä. Steve/Billy on vain niin precious ja Billy on aivan hirvittävän hirveä, mutta jotenkin osaat kirjoittaa hänestä ilman että pyyhkit kaikkea sitä kamaluutta ja kusipäisyyttä pois, mutta silti hän on. Pehmeämpi, vakaampi. Terveempi. Hän ansaitsee paremman elämän, ja sinä annat sen hänelle. Steve antaa sen hänelle. Äh, ei minusta saa irti mitään järjellistä, mutta. Halusin vain sanoa, että rakastan tätä kovasti.

Lainaus
Steven kädet hautautuvat Billyn hiuksiin ja vetävät tämän aivan lähelle, niin ettei heidän väliinsä mahdu päiväsajan teeskentelyä.
Tämä oli ehdottomasti lempivirkkeeni ♥ Jotenkin tosi kaunis.

Mutta lempikohtani on tottakai tuo loppu, missä he tunnustellen pääsevät yhteisymmärrykseen tulevasta, eikä tarvitsekaan sanoa sitä ääneen, että kyllähän he haluavat toisensa ;;; Pidin myös kovasti tuosta Billyn epävarmuudesta tuolla, että hän oikeasti pelkää olevansa huono ja väärin ja ei tarpeeksi Stevelle. Että sekin selvitetään, ja vaikka Steven ehkä pitäisi vain ottaa etäisyyttä niin hän haluaa luottaa ja lopulta se palkitaan. Kiitos tästä paljon paljon paljon! Olet rakas ja tämä on aivan upea ♥
don't cry. you're perfect.

Waulish

  • rohkupuusku Nedric ♡
  • Administrator
  • *****
  • Viestejä: 7 443
  • ”Mutta totta kai sitä munnaaki pittää olla.” #50
Vaihdokkaista hyvää iltaa! :)

Jee, Stranger Thingsiä, tykkään! Aivan samaa reaktiota ei aiheuttanut paritus, kun lähdin tätä tekstiä lukemaan, sillä minulla on oikeasti vaikeuksia sietää Billyä. Steve on minusta varsin symppis, mutta kaikki sarjan Billyssä tuntuu jotenkin tähtäävän siihen, että hän on vain mahdollisimman inhottava ja ällöttävä tyyppi. Hyh. Täytyy kuitenkin heti alkuun todeta, että olet mielestäni tässä tekstissä onnistunut tavoittamaan Billyn inhimillisyyden, tunne-elämän haasteet ja herkemmänkin puolen tosi uskottavasti, ja tämän kuvauksen myötä aloin nähdä tämän parituksen jopa ihan mahdollisena. On hatunnoston arvoinen suoritus, että saat esitettyä ilkeän ja inhottavan hahmon inhimillisessä valossa, jossa viat ja virheet ovat monien tekijöiden summia ja juontuvat pitkälti vaikeasta menneisyydestä ja kyvyttömyydestä käsitellä tunteita ja hankalia asioita. Todella hienoa hahmon rakentamista ja kirjoittamista!

Hänet yleensä vahvaksi värittävä vaaran terä on poissa aamuisin, niissä pienissä rauhanhetkissä, joita Billy varastaa maailmalta täällä.
Tämä kohta aivan fikin alkupuolelta toimi minulle eräänlaisena herätyksenä, sysäyksenä ymmärtää Billyä. Billy on oppinut myrkyllisestä kotiympäristöstään tietynlaisen käyttäytymismallin, ja se on juurtunut häneen niin, että hänen voi olla haastavaa edes haluta pyristellä siitä irti. Hiljaisina, rauhallisina aamuina Billy saa kuitenkin olla rauhassa paineilta ja odotuksilta, siltä miehen mallilta jonka hän on saanut.

Tämän tarinan parasta antia on mielestäni sellainen nuoruuden kipuilu, vaiheilu ja epävarmuus, joka välittyy poikien hauraasta tasapainosta miltei tuskallisen hyvin. On se vaihe elämässä, kun pitäisi etsiä suuntaa, suunnitella ja haaveilla, mutta uskaltaako sitä tehdä, kun mistään ei voi olla varma? Etenkin Steven ja Billyn tapauksessa tällainen kipuilu tuntuu uskottavalta ja luontevalta. Molemmilla on takanaan vaikeita asioita ja vaiheita, menneisyyden mörköjä, ja tuntuu tavallaan niin sopivalta ja oikealtakin, että se heijastuu myös heidän väliseensä kanssakäymiseen. Minusta tuntuu, että kumpikin kaipaa kipeästi jotain staattista, pysyvää ja turvallista kaiken myllerryksen jälkeen, ja siksi he eivät uskalla sanoa mitään ääneen: jos sen sanoo ääneen, se ei ole enää samanlaista. On helpompaa ja ennen kaikkea turvallisempaa pysytellä tiiviisti lasiseinien sisällä, esittää viileitä välejä koulussa ja suudella keskellä pimeyttä ja hiljaisuutta. Sisimmässään kumpikin kaipaa ja toivoo toisesta jotain pysyvämpää, mutta sitä ei vain uskalleta lausua ääneen. Voi että, fiilaan niin että melkein kyyneleitä kihoaa silmiin!

Minusta tuntuu, että lopussa molemmat tulevat sohaisseeksi toisistaan jotain erityisen arkaa paikkaa, ja siksi hauras tasapaino voi vihdoin särkyä joksikin pysyvämmäksi (ja ehjemmäksi!). Billy väittää, ettei pelkää mitään, mutta Steve tietää totuuden, ja Steve taas luulee olevansa tyhmä, mutta Billy tietää totuuden. Jotenkin tuntuu, että tällaiset pienet epävarmuuden julkitulot ja avautumiset mahdollistavat sen, että pojat uskaltavat tuoda ilmi molemminpuoliset toiveensa suhteen jatkumisesta ja yhteisestä tulevaisuudesta. Virheettömyyden vaikutelman pitää luhistua, jotta vapautuu sijaa herkille tunteille ja toiveille, niille jotka on kätketty syvälle sisimpään. Voi että.

Palaan BIllyyn vielä sen verran, että minuun kolahtaa aivan erityisesti se, miten Steve ei pelkää Billyn käyvän häneen enää käsiksi, koska Billy pelkää. Koska niinhän se on! Billystä välittyy se, että hän on huolissaan omasta käytöksestään tai käytöksen mahdollisuudesta, ja se on lopulta se seikka, joka säilyttää Steven mielenrauhan. Tulee mieleen se, miten joskus ihmiset ovat huolissaan siitä, ovatko narsisteja, vaikka todellisuudessa narsisti tuskin olisi huolissaan siitä, onko narsisti. Okei, ei ehkä vertaudu kovin hyvin tähän tilanteeseen - mutta lienee kuitenkin todennäköisempää, ettei Billy enää äidy samalla tavalla väkivaltaiseksi, jos hän itse pelkää satuttavansa Steveä. Lisää inhimillistä Billyä, nautin. ♥

Kiitos tästä sykähdyttävästä lukukokemuksesta, nautin tästä todella ja iloitsen siitä, että Vaihdokkaat johdatti minut tänne, vaikka paritusta aluksi vierastinkin! :-* -Walle
« Viimeksi muokattu: 02.05.2020 23:56:03 kirjoittanut Waulish »

Violetu

  • Jedi Knight
  • ***
  • Viestejä: 5 040
  • You wear fine things well
Kommenttikamppiksesta iltaa o/

Lainaus
Nukkuva Billy näyttää siltä. Hauraalta. Silmäripset lepäävät silmänalusten mustelmantummaa ihoa vasten. Käsi puristaa lakanoita siitä, mistä ne ovat vielä Steven unen jäljiltä lämpimät.
Tykkäsin kuvailusta tässä tosi paljon, ja loppu oli ihanan tyydyttävä <3
Canonissa on jo tullut Steven ajelehtimista katsottua, joten kiva, että se tuli tässä esiin.
Hieno yksityiskohta tuokin, että pojat pussailevat ulkona vasta pimeän tultua, jotenkin niin helppoa unohtaa, että sarja sijoittuu kasarille, ja että homoutta katsottiin silloin vielä paljon pahemmin kuin nykyään.

Ajatus Stevestä lastentarhaopettajana on ihan liian hellyyttävä, vaikka toisaalta se on kyllä ollut niin hyvä lapsenvahti, että ei ole edes ihme, että poika saa siitä itsekin ideoita 🤭
Billyn suhtautuminen oli ihanan billymäinen, ja siis ahh. Vähän särki sydäntä, että Steve tiedostaa itsekin olevansa muiden silmissä se nätti poika, jonka aivot onkin sitten aika vaatimattomat. Ja vielä se, että Steve pelkää kaikkien olevan siinä suhteessa oikeassa, auts.

Tässä oli niin paljon realistisen parisuhteen elementtejä, että vähän tekee kipeää. Ei tule usein teksteissä vastaan, mutta johtuu varmaan siitä, että luen enimmäkseen vaan stooreja, jotka loppuvat siihen yhteenpäätymiseen 🙈
Mutta tää herätti tosi paljon ajatuksia parisuhteen anatomiasta ylipäätään, mikä on vähän vau.
Ihanaa, että kaksikko löysi uuden tasapainon <3 Tykkäsin myös hirveästi siitä, että aiempaa väkivaltaa ei lakaistu maton alle, mutta korostettiin, ettei Billy kohottanut kättään enää Steveä vastaan <3

~Violet kiittää

Helpompi ois päästää hengestään kuin päästää sinusta