Kirjoittaja Aihe: Kylmää ja kirpeää | S | Sirius/Remus/Tonks  (Luettu 3030 kertaa)

Lyra

  • ***
  • Viestejä: 1 984
Ficin nimi: Kylmää ja kirpeää
Kirjoittaja: Lyra
Ikäraja: S
Varoitukset: -
Vastuunvapaus: En omista Pottereita, enkä tee tällä tuotoksella rahaa.
A/N: Tämä on Waulishille Salainen ystävä -haasteen merkeissä. Aurinkolasta tahdon kiittää, kun oli avuksi, kun eteen iski ongelmia <3




Kylmää ja kirpeää



Sirius joi teensä kylmänä. Hän ei koskaan muistanut, että oli keittänyt vettä ja hauduttanut teen. Kuppi unohtui aina jonnekin, ja Sirius joi teensä, kun se oli kylmennyt huoneen lämmössä. Sellainen Sirius oli, eikä Remus ollut edes aivan varma siitä, pitikö Sirius teestä, vai keittikö mies sitä ainoastaan häntä varten. Siriuksen kasvot olivat väsyneet ja harmaat ja teekupit aina puoliksi täysiä jokaisen kirjapinon vierellä.

Kun Tonks keitti teetä, se oli kirpeää. Se oli jonkun marjan makuista ja siihen oli aina kaadettu puoli kiloa sokeria. Tee tarjoiltiin aina samoista sinikukkaisista kupeista ja Remus yleensä poltti kielensä, koska ei ollut vielä tottunut siihen, että kupeissa oli muutakin kuin kylmää teetä.

Silloin harvoin, kun Remus omassa pienessä asunnossaan keitti teetä, se oli aina lämmintä ja lempeää. Sellaista joka sytytti pienen valon sydämeen talven pimeimpinä öinä ja laittoi pakostakin hymyilemään. Mutta yleensä Remus joi teetä Siriuksen luona - jolloin tee oli aina kylmää tai ainakin haaleaa - tai jos hän oli Tonksin luona, makeaa ja kirpeää.

Remus muisti illat Jamesin ja Lilyn luona. Silloin ei koskaan juotu teetä, aina kahvia ja välillä viskiä. Tee oli laimeaa ja mautonta. Se oli tarkoitettu vanhoille ja väsyneille. Sellaisille, joiden kasvot olivat muuttuneet vakaviksi ja mietteet hiljaisiksi. Sitten James ja Lily kuolivat ja Sirius joutui Azkabaniin ja Remus osti ensimmäistä kertaa teetä.

Kun Sirius todettiin syyttömäksi, he istuivat ensimmäistä kertaa samaan pöytään. Sirius ei halunnut asua Kalmanhanaukiolla - mutta asui kuitenkin - joten Remus kutsui Siriuksen luokseen. Hän laittoi veden kiehumaan ja nosti kaapista teevalikoimansa.
“Siitä on pitkä aika”, Sirius sanoi.
“Yli kolmetoista vuotta”, Remus vastasi ja kaatoi vettä kuppeihin.
“Se on pitkä aika”, Sirius sanoi. Tee jäähtyi kuppiin eivätkä he oikeastaan jutelleet.

Tonks oli erilainen. Pehmeä. Ei yhtä tuttu kuin Sirius. Remus viihtyi molempien seurassa, mutta käänsi katseen, kun puhe kääntyi Tonksiin - olessaan Siriuksen kanssa - tai Siriukseen, kun oli Tonksin kanssa. Killan kokouksissa Tonks ja Sirius vilkuilivat toisiaan kiinnostuneina ja Remus punastui, kun Sirius vinkkasi silmää.

Kun Remus seuraavan kerran oli Tonksin luona, nainen puhui ainoastaan Siriuksesta, välittämättä siitä, että sai Remuksen aivan vaivaantuneeksi.

“Ei se toimisi ikinä”, Remus sanoi Siriukselle, kun Sirius kysyi ja Sirius muuttui niin hiljaiseksi ja mietteliään näköiseksi, että Remus luuli näkevänsä unta.
“Miksei muka toimisi?” Sirius kysyi ja kallisti päätään niin kuin oli joskus nuorena tehnyt yrittäessään saada jotain haluamaansa.
“Te olette liian erilaisia”, Remus sanoi.
“Sinä sanoit samaa Lilystä ja Jamesista”, Sirius tokaisi, mutta joi sitten teensä loppuun ja ilmoitti lähtevänsä.

“Tuletko sinä takaisin?” Remus kysyi ovella.
“Minä tulen aina takaisin”, Sirius sanoi ja suuteli suoraan huulille. Huulet maistuivat marjoilta ja sokerilta. Tonksilta.

Sitten yhtäkkiä teekupit Siriuksen asunnossa olivat täynnä kylmää ja kirpeää teetä ja kun Remus aamuisin kömpi sängynpohjalta Tonks ja Sirius istuivat vastakkain keittiön pöydän ääressä. Sirius näytti nuorentuneen monta vuotta. Remuksestakin tuntui nuoremmalta. Sirius virnisti ja Remus hymyili. Tonksin hiukset olivat kirkkaan siniset.

“Sinä sanoit, että tämä ei toimisi”, Sirius sanoi leijuttaessaan teepannun pöytään.
“Niin sanoin”, Remus myönsi.
“Mutta tämä toimii”, Sirius sanoi ja viittoi ympärilleen. Tonks kaatoi teehensä lisää sokeria ja tarjosi Siriuksellekin. Sirius kumosi sokerikon sisällön kuppiinsa ja unohti sitten - vahingossa tai tahallaan - juoda teensä. Remus maistoi varovaisesti oman kuppinsa reunasta. Tee ei ollut kylmää tai liian makeaa.
“Niin toimiikin”, Remus vastasi.

☕☕☕

Tundra

  • ***
  • Viestejä: 585
Vs: Kylmää ja kirpeää | S | Sirius/Remus/Tonks
« Vastaus #1 : 09.02.2019 10:33:19 »
En lukenut otsikkoa kunnolla (avasin sen suoraan etusivulta, joten otsikko jäi vajaaksi ja siirryin vain suoraan tekstiin), joten oli mielenkiintoista lukea tätä, sillä odotin ehkä Sirius/Remusta. Niinpä hämmennyin hetkeksi tilanteen saamasta käänteestä. Mutta mikäs siinä! Tonks ei ole lempihahmojani, mutta jostain syystä tämä kolmen kimppa ei edes kuulosta korvaani mahdottomalta ja ainakin tässä ficissä olit kuvaillut sen muodostumisen hyvin ja saanut sen kuulostamaan toimivalta, melkein todennäköiseltä.

Teksti soljui hyvin, pidin siitä, että tämä pyöri teenjuonnin ympärillä ja Siriuksen ja Tonksin eroja oli korostettu myös kertomalla kaksikon erilaisista teenjuontitavoista. Ja Remus kilttinä ja sopeutuvana tietysti ok molempien kanssa. ;D Dialogikin toimi ja erityisesti tuossa alas laittamassani pätkässä hahmot ovat jotenkin repliikeiltään todella IC - mielestäni Sirius on juurikin tuollainen vähän itsepäinen jankkaaja, mutta osuu naulan kantaan.

Lainaus
“Ei se toimisi ikinä”, Remus sanoi Siriukselle, kun Sirius kysyi ja Sirius muuttui niin hiljaiseksi ja mietteliään näköiseksi, että Remus luuli näkevänsä unta.
“Miksei muka toimisi?” Sirius kysyi ja kallisti päätään niin kuin oli joskus nuorena tehnyt yrittäessään saada jotain haluamaansa.
“Te olette liian erilaisia”, Remus sanoi.
“Sinä sanoit samaa Lilystä ja Jamesista”, Sirius tokaisi, mutta joi sitten teensä loppuun ja ilmoitti lähtevänsä.

Lainaus
Remus muisti illat Jamesin ja Lilyn luona. Silloin ei koskaan juotu teetä, aina kahvia ja välillä viskiä. Tee oli laimeaa ja mautonta. Se oli tarkoitettu vanhoille ja väsyneille. Sellaisille, joiden kasvot olivat muuttuneet vakaviksi ja mietteet hiljaisiksi. Sitten James ja Lily kuolivat ja Sirius joutui Azkabaniin ja Remus osti ensimmäistä kertaa teetä.
Tämä oli lempparini, voi miten paljonpuhuva kappale. </3

Auri

  • the end of an era
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 1 395
  • and — the beginning
Vs: Kylmää ja kirpeää | S | Sirius/Remus/Tonks
« Vastaus #2 : 12.02.2019 19:18:14 »
Oi tämä on aivan valloittavan ihana pätkä! Ihana, että tuot sekä heidän suhteensa että Tonksin ja Siriuksen erot esiin noilla teenjuontitavoilla. Ne sopivat loistavasti heidän persooniinsa myös. Tässä tekstissä on jotenkin surumielinen ja väsynyt alavire, kantava teema loppuun asti, joka kuitenkin onkin sitten pehmeä ja toiveikas. ♥ Pitää sanoa, että tykkään Tonksista yleensä yksinään mutta en tykännyt hänestä Remuksen kanssa, ennen kuin nyt kun siinä sopassa on mukana Siriuskin. :----D Kiitos siis siitä ♥

Lainaus
“Ei se toimisi ikinä”, Remus sanoi Siriukselle, kun Sirius kysyi ja Sirius muuttui niin hiljaiseksi ja mietteliään näköiseksi, että Remus luuli näkevänsä unta.
“Miksei muka toimisi?” Sirius kysyi ja kallisti päätään niin kuin oli joskus nuorena tehnyt yrittäessään saada jotain haluamaansa.
Tämä on niin söpö etten kestä! Ajattelen tuon Siriuksen päänkallistuksen sellaisena suloisen koiramaisena (ja tietty koiranpentusilmät siihen mukaan, eikä Remus voisi sanoa mihinkään pyyntöön kieltävästi)

Tässä pääsee hyvin sisään hahmoihin, ja he ovat kovin omia itsejään. Tunnelma on hyvin uskottava ja verrattain samantapainen kuin kaanonissakin. Dialogi toimii oikein hyvin, ja tässä on tosi kivoja yksityiskohtia kuten kahvi ja viski, tonksinmakuinen suudelma ja myöhemmin Tonksin siniset hiukset. ♥ Tämän loppu oli aivan täydellinen, ja niin on Remuksen teekin. Kiitos tästä lukukokemuksesta ja ihanaa, jos olin avuksi ♥

someone who, when they arrive, makes you think that
everything's gonna be all right

Nyyhti

  • ***
  • Viestejä: 3 899
Vs: Kylmää ja kirpeää | S | Sirius/Remus/Tonks
« Vastaus #3 : 04.07.2019 14:25:35 »
Vaihdokkaista hyvää päivää!

Tätä oli jotenkin tosi jännä lukea, tuntui että tarina vei ihan omalla tavallaan mukanaan. Teeaspekti oli hauska, ikään kuin koko jutun kantava teema, ja vaikka yleisesti olen alkanut saada teejutuista tarpeekseni ficeissä, tässä sillä oli sopivan raikas ulottuvuus ja pidin siitä, miten se oikeastaan kuljetti koko tarinaa eteenpäin.

Paritusta vilkaisin puolella silmällä ennen kuin aloin lukea, ja mulla kesti tosi kauan tajuta, mitä tässä oikeasti haettiin takaa parituksen osalta. Se taas teki tästä tekstistä mielestäni aivan erityisen onnistuneen! Periaatteessa tässä ei "salailtu" lukijalta mitään, mutta omien (canonia seuraavien :D) odotusteni takia ratkaisu tulikin yllätyksenä, ja ravisteli lukijaa sopivasti.

Järkytyin tätä kommenttia aloittaessani siitä, kuinka lyhyt teksti oikeastaan olikaan. Se tuntui paljon enemmältä, mikä on oikeastaan tyypillistä sun teksteille. Saat paljon mahtumaan todella tiiviiseen tilaan ilman, että asioissa kuitenkaan liikaa hypitään tai että ne tuntuisivat etenevän liian nopeasti :)

Pidin tässä myös siitä, miten selkeästi jokainen hahmo oli oma persoonansa ja miten se ilmeni ihan kaikesta. Teestä, repliikeistä, tavasta suhtatua oikeastaan ihan kaikkeen. Esimerkiksi tämä kuvasti sitä hyvin:

Lainaus
“Tuletko sinä takaisin?” Remus kysyi ovella.
“Minä tulen aina takaisin”, Sirius sanoi

Hirmu lyhyt ja ytimekäs ajatustenvaihto, mutta Remuksen huolestuneisuus ja Siriuksen huolettomuus paistavat loistavasti läpi. Kiitos tästä ficistä!
Never regret something that once made you smile.

Vendela

  • Teeholisti
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 7 201
Vs: Kylmää ja kirpeää | S | Sirius/Remus/Tonks
« Vastaus #4 : 04.07.2019 19:13:38 »
Olen teeihminen ja tämä osui ja upposi ihanalla tavalla :) Olen myös Sirremus shipperi ja Tonks tähän mausteeksi toimi yllättävän hyvin. Luin tämän itseasiassa kahteen kertaan sillä pidin todella paljon tämän tunnelmasta. Todella kiva pätkä missä lukija sai hieman haastetta miettiessään mistä tässä on kyse.

Kiitos tästä, tykkäsin! Pahoittelen lyhyttä puh.kommenttia.

Vendela


Bannu©Waulish

I think it's time for little story... It's definitely Storytime!

flawless

  • Alempi ylilehmä
  • Administrator
  • *****
  • Viestejä: 10 688
  • d a d d y
Vs: Kylmää ja kirpeää | S | Sirius/Remus/Tonks
« Vastaus #5 : 10.07.2019 16:35:03 »
Voi miten ihana teksti! Ihastuin tähän aivan todella, musta tää on ihan tosi hieno! Erityisen paljon pidin siitä, kuinka tee oli tässä tekstissä keskiössä ja kaikki rakentui kekseliäästi sen ympärille. Tosi omalaatuinen ja kiinnostava teksti siis mun mielestä idean osalta. Musta oli ihanaa, kuinka teen kautta tuotiin esille näiden kolmen eroja ja kuinka sitten kaikessa erilaisuudessaan nämä sopivatkin yhteen ja toisiinsa. Parituksesta pidin, kovin rarea ja mielenkiinnon herättävää mutta tässä jotenkin niin luontevasti toteutettua. Hahmot tuntuivat omilta itseltään, kolmioparitus toimi ja oli aika ihana, tunnelma oli tässä ihanan lämmin vaikka olikin paikoin surumielinen, teksti oli hyvin kirjoitettua ja dialogikin toimi. Tässä tekstissä vaan oli kaikki kohdallaan.

Lainaus
Silloin harvoin, kun Remus omassa pienessä asunnossaan keitti teetä, se oli aina lämmintä ja lempeää. Sellaista joka sytytti pienen valon sydämeen talven pimeimpinä öinä ja laittoi pakostakin hymyilemään. Mutta yleensä Remus joi teetä Siriuksen luona - jolloin tee oli aina kylmää tai ainakin haaleaa - tai jos hän oli Tonksin luona, makeaa ja kirpeää.
Vau. Kuinka haikea ajatus. Ihan tosi hienosti kirjoitettu kohta!

Lainaus
“Minä tulen aina takaisin”, Sirius sanoi ja suuteli suoraan huulille. Huulet maistuivat marjoilta ja sokerilta. Tonksilta.
Hih. Samaan aikaan söpöä ja seksikästä, tästä kohdasta pidin myös.

Pidin tästä hurjan paljon, aivan ihana!

bannu by Ingrid

Crys

  • Taivaanrannanmaalari
  • ***
  • Viestejä: 4 503
  • inFINIty
    • Listaukseni
Vs: Kylmää ja kirpeää | S | Sirius/Remus/Tonks
« Vastaus #6 : 22.07.2019 15:13:47 »
Oo, kaikenlaisia helmiä sitä kommenttikampanjaa kaivamalla voi löytyä :D Erikoinen paritus, mutta toisaalta miksipäs se ei voisi toimia, tässä ainakin kolmikon menneisyyttä ja suhteen kehitystä on kuvattu sillä tavalla hienovaraisesti, eniten tosiaan keskityttiin Siriukseen ja Remukseen, mutta kyllä se Tonkskin pääsi sieltä esiin, vähintäänkin sitten vertailukohteena Siriukselle :D Lyhyeksi tekstiksi tässä oli hienoa symboliikkaa ja aikakin eteni tyylikkäästi ja huomaamatta eteenpäin tuota teetä käyttäen aasinsiltana.

Olipas kiva :)
-Crys

Never underestimate the power of fanfiction

Fiorella

  • ***
  • Viestejä: 5 712
  • Hyvän tuulen kotisatama
    • https://archiveofourown.org/users/Fiorelle
Vs: Kylmää ja kirpeää | S | Sirius/Remus/Tonks
« Vastaus #7 : 31.05.2020 18:55:11 »
Nappasin tämän kommenttiarpajaisten kautta. :) Enpä ollut aiemmin lukenutkaan.

Tykästyin jo ihan siksikin, että tee on hyvää ja sitä voi nauttia niin monella tavalla. Tässä oli ihanasti kiinnitetty huomiota siihen, miten kukin tapasi teensä tarjoilla.

Lainaus
Silloin harvoin, kun Remus omassa pienessä asunnossaan keitti teetä, se oli aina lämmintä ja lempeää. Sellaista joka sytytti pienen valon sydämeen talven pimeimpinä öinä ja laittoi pakostakin hymyilemään.
Tässä oli jotain niin herttaisen Remusmaista ja suloista, että itseäkin alkoi hymyilyttää. Miten ihanasti sanottu.

Se, miten tee oli nuorille kelmeille jotain "vanhojen ja väsyneiden juttua", linkittyy haikeasti siihen kuinka Remus osti ensi kertaa teetä. Voin niin kuvitella ne yksinäisen ja surullisen Remus-paran tunnelmat, kun hän hörppi ensimmäisiä kertoja yksinään laihaa, mautonta teetään, tuntien varmasti omankin elämänsä päättyneen - tai ainakin onnellisten aikojensa.

Siksi olikin niin ihanaa, miten loppu kääntyikin eri tunnelmiin. Alkuun oli pientä, toiveikasta kipinää, vaikka pessimistisiä ajatuksiakin oli ilmoilla. Ja sitten kuitenkin tuo lopetus! ;D Joskus jokin epätavanomainen ja yllättäväkin saattaa kuitenkin toimia. :D Tässä ainakin kävi niin kivasti. Eikä ehkä oltukaan enää ihan niin vanhoja ja väsyneitä kuin kuviteltiin. :)

Tonks toi ihanasti kuvioon jotakin uutta ja raikasta, kuten kirpeän marjainen tee kuunaan. Ehkä nämä miekkoset tarvitsivatkin juuri sitä, vähän ravistelua menneen pölyistä ja jotakin tuoretta ja nuorta tuomaan iloa ja uusia tuulia elämäänsä. :) Tykkäsin!


I´m kind and caring Hufflepuff!
~ Iltakävelylle Fiorellan ficcitarhaan? ~