Kirjoittaja Aihe: Celceny ll K-11 ll fantasia ll raapalesarja ll 14. osa 3.11. (KESKEN, LOPETETTU)  (Luettu 3879 kertaa)

Aelina

  • ***
  • Viestejä: 488
Nimi: Celceny
Kirjoittaja: Aelina
Ikäraja: K-11
Paritus:Rosa/Noel (tarina ei pyöri koko aikaa heidän ympärillään)
Tyylilaji:Fantasia
Yhteenveto: Rosa elää puoliksi taikamaailmassa ja puoliksi ihmismaailmassa. Hänen taikavoimansa alkavat heräillä, ja kaikkea omituista tapahtuu hänen ympärillään. Hän ei tunnu olevan enää normaali taikoja. Ihmismaailmassa ongelmia seuraa, kun uudet oppilaat alkavat kertoa tarinoita noidista, mikä johtaa eräänlaisiin noitavainoihin. Ongelmat kasaantuvat Rosan ympärille ja hän tuntee olevansa hukassa ja yksin.

A/N: Lisää spurttiraapaleita!

1. RAAPALE, 300 SANAA

Rosa odotti luokan ulkopuolella. Siellä oli muitakin, mutta Rosa saattoi vaivatta myöntää, että ei tuntenut heitä. Häntä ei kiinnostanut muut ihmiset, eikä muita ihmisiä kiinnostanut Rosa. Rosan mielestä se oli ihan hyvä vaihtokauppa.

“Anteeksi, alkaako tässä ryhmänohjaus?” tuntematon poika kysyi. Rosa nosti katseensa, eikä tunnistanut poikaa. Ihan kuin se olisi ollut joku yllätys.

“En tiedä. Ehkä”, Rosa sanoi ja kohautti olkapäitään. Hän kävi näillä tunneilla vain, koska hänen oli pakko käydä. Oikeasti hän kävi mieluummin koulua kotonaan, jossa hänellä oli oikeita ystäviä. Hänen ystävänsä luulivat hänen käyvän ahkerasti lomilla, mutta se oli tietysti valetta. Tästä oli loma kaukana.

“Minä olen Noel”, poika esittäytyi.

Rosa nyökkäsi tuijottaen vieläkin toiseen suuntaan.

“Kuka sinä olet?” poika kysyi.

Rosa mulkaisi hieman poikaa, Noelia. “Rosa”, hän sanoi lopulta. Hän ei kuulostanut kovinkaan kohteliaalta. Hän vain toivoi, että poika menisi muualle kiusaamaan jotakuta toista. Poika oli oikeastaan ihan komea, mutta se ei kiinnostanut Rosaa. Hän ei tutustuisi Celcenyssä keneenkään, niin hän oli itsensä kanssa sopinut. Hän ei katsonut pojan kasvoihin.

Näin hänen olisi helpompi pysyä pois tästä elämästä ja palata omaansa.

“Oletko opiskellut täällä kauan?” Noel - poika, Rosa yritti muistuttaa itselleen - kysyi. Ei, hän ei tutustuisi.

“Jonkin aikaa.”

“Minä olen uusi. Tosin sinä varmaan tajusitkin sen”, Noel sanoi. Rosa luovutti, pojan nimi tulisi olemaan tästä lähtien näköjään Noel. Se ei tarkoittanut, että hänen pitäisi olla ystävällinen. Noel naurahti hieman.

“Oikeastaan en tajunnut”, Rosa sanoi.

Hän näki, että Noel yritti pitää hermonsa koossa ja näyttää iloiselta ja nauravalta. Noel henkäisi syvään, ehkä rauhoittaakseen itseään. Hän aukaisi suunsa jo sanoakseen jotain, mutta kerrankin opettajalla oli täydellinen ajoitus. Rosa livahti Noelin ohi ja suoraan luokkaan, istuen keskivaiheille. Silloin hän ei olisi edessä, mutta ei veisi myöskään paikkaa keneltäkään, joka haluaisi olla takana.

Harmi vain, että poika oli sitkeä tapaus. Virnistäen hän istui Rosan viereen.

Et ole tosissasi, Rosa mietti.
« Viimeksi muokattu: 11.11.2018 17:44:57 kirjoittanut Aelina »

Aelina

  • ***
  • Viestejä: 488
Vs: Celceny ll S ll fantasia ll raapalesarja 1/7
« Vastaus #1 : 24.10.2018 21:42:38 »
2. RAAPALE, 300 SANAA

“Missä sinä asut?” Noel kysyi Rosalta. Koulupäivä oli loppunut. Rosa oli oppinut päivän aikana sulkemaan korvansa Noelin höpötykseltä. Hän oli iloinen, koska pääsisi vihdoin omaan huoneeseensa lepäämään. Kenties viestittelemään kavereidensa kanssa.

“Niin. Joo”, Rosa sanoi vastauksena. Hän vilkaisi kännykkäänsä. Toinen hänen kavereistaan, Myra, oli näköjään yrittänyt soittaa hänelle parikin kertaa. Koulupäivän Rosa oli kuitenkin käyttänyt piirtelemiseen.

“Rosa”, Noel sanoi lujempaa.

Rosa heräsi ajatuksistaan ja vilkaisi poikaa hieman hämmentyneesti.

“Koulun asuntolassa”, Rosa vastasi rekisteröiden kysymyksen vähän myöhään. “Kauimmaisissa tyttöjen asuntoloissa.”

Noel nyökkäsi. “Minä asun koulun läheisissä.”

Asuntoloissa oli tietynlainen arvojärjestys. Rosa ei oikeastaan ollut täysin varma. Joka tapauksessa hänet oli laitettu kauimmaisiin vain sen takia, koska hän ei asunut vakituisesti täällä vaan kävi muutaman viikon välein viikko kerrallaan. Noelista hän ei tiennyt. Kuitenkin se kertoi jotain, että hän aloitti opinnot myöhässä ja pääsi silti koulurakennuksen lähelle.

Noelia ei kuitenkaan vaikuttanut harmittavan liikkuminen epäsuositun henkilön kanssa. Eihän Noel tietenkään tiennyt, miksi Rosa oli laitettu kauimmaisiin huoneisiin. Ei sillä, ei Rosan perhearvoilla tai muillakaan syillä olisi lähemmäskään päässyt. Kuollut isä ja yksinhuoltajaäiti. Rosa itse pyöri ennemmin toisessa elämässään.

“Mistä sinä olet kotoisin?” Rosa kysyi. Hän ei oikeastaan halunnut tietää mutta toisaalta hän halusi silti tietää.

Hän oli ihan sekaisin.

“Asuimme ulkomailla monta vuotta, mutta vanhempani päättivät, että minun olisi hyvä olla tekemisissä muiden ihmisten kanssa. He päättivät lähettää minut sitten tänne”, Noel sanoi ja kohautti olkapäitään. Rosa saattoi tunnistaa pienen surun hänen äänestään. Se oli sitä samaa, jonka saattoi kuulla Rosan äänestä, kun Rosa puhui vanhemmistaan.

“Hei, kuule”, Noel sanoi irtautuen ajatuksistaan. “Haluaisitko lähteä illalla jonnekin?”

“Kuten minne?” Rosa sanoi epäröiden. Hän ei halunnut suostua. Hän ei myöskään halunnut myöntää, kuinka pihalla oli. Vapaa-ajan hän viestitteli kavereilleen ja harjoitteli koulujuttuja.

Noel naurahti. “Minä kuulin kauhutarinoita läheisestä hautausmaasta”, hän sanoi mietittyään hetken. Hän kuulosti turhan innostuneelta. “Lähdetäänkö tutkimaan? Tietääkseni sinne ei ole pitkä matka.”

Aelina

  • ***
  • Viestejä: 488
Vs: Celceny ll S ll fantasia ll raapalesarja 1/7
« Vastaus #2 : 25.10.2018 19:56:31 »
Hieman menneisyyttä!

3. RAAPALE, 300 sanaa

“Rosa, ensi viikoksi sinun pitää mennä taas Celcenyyn”, äiti sanoi. Oli aamu, ja hän oli juuri tekemässä eväitä Rosalle. Rosa taas söi aamupalaansa ja lähtisi kohta kouluun.

“Onko pakko?” Rosa kysyi ja tuijotti mukinsa paljastunutta pohjaa. Hän pyöräytti mukiaan kolme kertaa, niin että sisältö liikkui, ympäriinsä. Sen jälkeen hän käänsi kupin hetkeksi väärinpäin tyhjälle lautaselle.

“On, kuten hyvin tiedät”, äiti sanoi. “Mutta mikä sinua tänään mietityttää?” Hän vilkaisi merkitsevästi Rosan mukia.

Rosa ei kuullut kysymystä. Hän käänsi teemukinsa oikeinpäin, ja korvan osoittamaan häntä itseään. Pohjalla oli kolme kuviota. Vasen puoli ennusti menneisyyttä ja oikea tulevaisuutta. Alaosa itseä ja yläosa ympäristöä. Aivan vasemmaisessa reunassa oli kirja puolivälissä pohjaa. Se oli suljettu, mikä merkitsi halua tai tarvetta tutkia jotain asiaa. Kupin yläosassa oikealla oli luuta, joka merkitsi uudenlaista tulevaisuutta. Keskellä alhaalla oli linna, joka merkitsi perintöä.

“En ymmärrä”, Rosa mumisi. “Ei näissä yleensäkään ole järkeä, mutta tässä on vielä vähemmän kuin yleensä.”

“Mitä teenpurut kertovat?” äiti kysyi uteliaana.

“Suljettu kirja, linna ja luuta. Menneisyydessä on ollut halu tai tarve tutkia jotain, mikä koskee myös minua. Minulla on perintö. Kaikki saavat uudenlaisen tulevaisuuden.” Rosa pudisti päätään.

“Tiedäthän, että nuo merkit voivat tarkoittaa mitä vain”, äiti huomautti. “Menneisyydessä on aina paljon tutkimista, jokaisella on jonkinlainen perintö ja tulevaisuus on aina uudenlainen. Älä mieti niitä liikaa, ne vain sekoittavat pääsi. Tietysti koulussa oppisit lisää…”

“Tiedän”, Rosa keskeytti, “mutta nyt minun täytyy lähteä kouluun.”

Hän jätti mukin pöydälle likaisena ottaen eväät äidiltään. Rosa oli vielä omissa ajatuksissaan, kun lähti ulos. Tänään hänellä oli omituinen tunne. Joka aamu hän ennusti - ja joskus myös iltaisin - mutta yleensä ennustukset eivät olleet niin epämääräisiä.

Äiti kurkkasi mukiin, kun Rosa oli jo lähtenyt. Ja siellähän ne olivat. Kirja, linna ja luuta. Hän otti mukin pöydältä ja huuhteli sen. Sen jälkeen hän laittoi sen astianpesukoneeseen ja yritti unohtaa koko mukin ja teenpurut.

Aelina

  • ***
  • Viestejä: 488
Vs: Celceny ll S ll fantasia ll raapalesarja 3/?
« Vastaus #3 : 26.10.2018 14:59:22 »
Tänään tuplaraapale, jotta otan kiinni julkaisuissa.

4. RAAPALE, 300 sanaa

Rosaa paleli. Aurinko oli laskemaan päin, joten ulkona alkoi olla jo kylmä. Hän oli tajunnut turhan myöhään, että oli unohtanut kunnon takkinsa kotiin ja ottanut vain ohuemman. Hän ei antanut sen häiritä. Hän yritti aina välillä kävellä pientä ympyrää.

“Hei”, Noel sanoi. Rosaa ärsytti nyt jo vain hänen äänensä, mutta hän yritti olla kohtelias ja nyökkäsi vastauksena. Ihan kuin Rosa koskaan olisi kohtelias.

“Menemmekö heti?” Rosa kysyi. Hän yritti kuulostaa siltä kuin ei tärisisi. Se oli vaikeaa, koska hän oli odottanut turhan kauan paikoillaan.

Noel tuntui katsovan häntä pitkään hieman arvostelevasti. Rosa yritti jälleen olla katsomatta häneen vaan tuijotti tielle. Hautausmaa oli lähellä. Täällä kun oli, mikään ei ollut kaukana. Rosa ei kuitenkaan koskaan ollut käynyt siellä.

Miksi hän oli suostunut tähän? Häntä kadutti. Tietysti, jos ihan tarkkoja oltiin, hänellä ei koskaan ollut ollut myöskään hyvää tunnetta tästä. Siinä mielessä katuminen ei ollut kovin yllättävää.

“Mennään vaan”, Noel sanoi ja hymyili hieman. Hän lähti kävelemään, joten Rosa seurasi. Hän toivoi sydämestään, että Noel osasi hautausmaalle. Häntä arvelutti kävellä hämärtyvässä illassa kahdestaan tuntemattoman kanssa.

“Kauanko sinä olet opiskellut täällä?” Noel kysyi rikkoen hiljaisuuden.

Rosa oli hetken hiljaa. “Ensimmäiseltä luokalta asti. Kuten suurin osa.” Oli taas hetken hiljaista. Rosa päätti täydentää vastaustaan. “Asun muualla. Tulen tänne vain ajoittain, jotta pystyn valmistumaan ja saamaan sauvan.”

Noel nyökkäsi. “Minulla oli aikaisemmin yksityisopettaja. Hän oli ihan kiva, vaikkakin hieman tiukka. Opin paljon häneltä. Hän jäi opettamaan vielä kahta sisarustani. Vanhempani halusivat heidän vielä pysyvän kotona. Kuulemma olen niin vanha, että selviän omillani.” Hän virnisti.

“Sinullako on sisaruksia?” Rosa kysyi. Aina välillä hän unohti sen naamion, jota piti Celcenyssä, ja muistutti sitä ihmistä, jonka kaikki muut tunsivat.

“Joo. Frederica on kaksi vuotta nuorempi ja Melissa viisi. Entä sinulla?” Noel kysyi kohteliaasti.

“Olen ainoa lapsi. Isä kuoli, kun olin ihan pieni. Asun kahdestaan äitini kanssa.” Rosa vastasi.

5. RAAPALE, 300 sanaa

Siellä, syrjäisen hautausmaan syrjäisimmällä reunalla, makasi kaatunut hautakivi. Se oli kulunut ja vaikutti vanhalta. Kukaan tuskin olisi huomannut sitä, jos ei olisi tiennyt mitä etsiä. Rosa tiesi. Hän oli kuullut huhuja hylätystä haudasta, jolla kummitteli. Ei hän nyt oikeasti aaveisiin uskonut, mutta kukaan saarella liikkunut ei voinut välttää huhuja.

"Näyttää vanhalta", Noel totesi.

"Se on aavehauta", Rosa vastasi vinoillen. "Eivätkö ne aina ole vanhoja?"

Noel ei vastannut, vaan käveli lähemmäs hautaa. Hän varoi visusti kävelemästä oletetun hautapaikan päältä. Hän kyykistyi hautakiven viereen, jota vesi oli kuluttanut sitä. Siinä oli kolme nimeä, joista kaksi oli haalistuneempia.

"Rosalie", Noel sanoi, "vähän kuin Rosalind."

Rosa tuhahti. Ei lähellekään. "Yhtä lähellä kuin Noel on Rosalieta."

"Teitä on saatettu kutsua samalla nimellä", Noel jatkoi. Rosa pudisti päätään. Hän ei halunnut keksiä yhtymäkohtia itsensä ja kuolleen henkilön välillä. Hän oli Rosalind ja elossa. Rosalie oli kuollut ja kuopattu.

"Saatko selvää sukunimestä?” Noel kysyi ja yritti samalla kiillottaa hihallaan hautakiveä. Rosa pudisti päätään uudestaan. Hän seisoi vielä metrien päässä. "Älä viitsi, kuolleet eivät pure." Silmien pyöräytys Noelille.

Rosa käveli vastahakoisesti hieman lähemmäs. Selkärankaa kihelmöi hienoisesti, ja aika tuntui hidastuvan. Askel. Toinen. Kolmas. Noel käänsi päätään ja hänen suunsa avautui, mutta mitään ei tullut ulos. Tai ehkä tuli, mutta Rosa vain ei kuullut sitä.

Hän seisoi keskellä tietä. Metsässä oli hahmo. Hahmo tuntui tajuavan, että hänet oli nähty. Se siirtyi ison puunrungon taakse. Oli valoisaa, mutta metsä näytti jostain syystä hieman hämärämmältä. Sydämeni alkoi laukkaamaan.

"Lydia, ihan kuin metsässä olisi vilahtanut jotakin", sanoin. "Katso!"

"Minä en näe mitään."

Osoitan puunrunkoa. "Katso, tuolla!"


Rosa tunsi kylmän maan poskeaan vasten. Noel kiskoi häntä ylös.

"Pitäisikö meidän lähteä?" hän kysyi piilotellen hätääntymystä.

"Ei?" Rosa sanoi kysyvästi. Hänen päätään särki. Hän tunsi kasvoillaan jotain kosteaa. Se valui pitkin leukaan. Rosa kosketti kasvojaan. Hänen nenänsä vuosi, mutta hän ei ollut tajunnut myös itkevänsä.

Avaruuspiraatti

  • varattua puraisi
  • ***
  • Viestejä: 2 240
Vs: Celceny ll S ll fantasia ll raapalesarja 5/?
« Vastaus #4 : 26.10.2018 15:51:01 »
Pikainen ja tynkä puhelinkommentti, mutta halusin jotain tulla huikkaamaan, kun näitä lueskelin aamulla ja nyt koulun jälkeen. Maailma vaikuttaa mielenkiintoiselta ja odottelen innolla jatkoa! Minun mysteerinystyrät kutkuttaa, että ollaan jännien asioiden äärellä n_n

"I am as constant as a northern star."
"Constantly in the darkness, where's that at?"

Aelina

  • ***
  • Viestejä: 488
Vs: Celceny ll S ll fantasia ll raapalesarja 5/?
« Vastaus #5 : 27.10.2018 17:08:20 »
Kiitos kommentista! Ihana kuulla, että minulla on lukija. :D

Vähän sitä fantasiaa, kun sitä on ollut niin vähän näkyvissä. Tulossa on kyllä lisää.

6. RAAPALE, 300 sanaa

“Tänään palaamme taikojien perusbiologiaan!” opettaja pauhasi luokan edessä. Rosa ei edes yrittänyt kuunnella. Valehtelematta nämä oli käyty läpi joka vuosi, koska opettajat halusivat kerrata asiat. Rosa oli oppinut nämä ulkoa, mikä taisi olla opettajien tavoite.

“Onko kaikki kunnossa?” Noel henkäisi Rosan korvaan. Rosa esti itseään värähtämästä ja tyytyi nyökkäämään. He istuivat paripulpetissa kahdestaan. Rosa hieman sääli Noelia, koska lopulta hän jäisi yksin, kun viikko olisi ohi.

“Mitä tapahtuu sen jälkeen, kun saavuttaa taikamurrosikänsä?” opettaja kysyi kiukkuisesti ja osoitti eturivin tyttöä, jonka nimeä Rosa ei ollut vaivautunut opettelemaan. Ei hän ollut oppinut kenenkään.

“Taikavoimat kasvavat”, tyttö sanoi hituset kysyvällä äänellä. Opettaja nyökkäsi hyväksymisen merkiksi. Se oli enintä, mitä opettaja Klavanilta saisi.

“Ja kun murrosikä loppuu?” Opettaja osoitti vuorostaan Noelia.

“Taikavoimat asettuvat”, Noel sanoi itsevarmasti ja hymyili.

“Eli?”

“Paljastuu, onko noita vai velho.”

“Mikä ero on?” opettaja kysyi ja osoitti jonnekin takariviin. Rosa ei vaivautunut kääntymään.

“En tiedä”, poika myönsi.

Mikä idiootti, Rosa mietti mielessään ja pudisti päätään. Kaikkien pitäisi tietää noidan tai velhon ero. Jopa Rosa tiesi sen, vaikka Rosa vältteli viimeiseen asti oppitunneilla käymistä ja kaikenlaista opiskelua. Hän piti kyllä taikuudesta, mutta aikuisena aikoi asettua ihmismaailmaan ja unohtaa tämän kaiken.

“Velho osaa taikoa ilman sauvaa. Noita taas tarvitsee sauvan, jotta osaa kohdistaa taikavoimansa oikein”, luokan hikke sanoi ääneen ilman että opettaja oli edes kysynyt häneltä.

Opettaja nyökkäsi jälleen kerran ja loi toruvan katseen poikaan, joka ei ollut tiennyt. “Totta. Ensin te vahingossa alatte tekemään taikuutta ilman sauvaa, jolloin taikamurrosikä alkaa. Sen jälkeen taikurisauvasta luovutaan. Taikurisauva sisältää taikaa. Sitten voimanne asettuvat, eli ne saattavat hiipua. Silloin tulette aikuisiksi, ja taikanne ottaa lopullisen muodon. Velho pystyy käyttämään taikuutta ilman sauvaa. Noita taas tarvitsee taika- eli noitasauvan, joka kanavoi voiman. Noidat ja velhot ovat kuitenkin tasavertaisia ja yhtä mahtavia.”

Rosan taikuus ei ollut herännyt, mutta vielä ei ollut kiire. Harvalla hänen luokassaan oli.

Aelina

  • ***
  • Viestejä: 488
Vs: Celceny ll K-11 ll fantasia ll raapalesarja 6/? - 27.10.
« Vastaus #6 : 28.10.2018 00:45:32 »
Rosa/Noel esiintyvät myös raapaleessa Cerastiumin rannalla (K-11). Cerastium on saari, jolla Celceny sijaitsee, mutta siihen palaan myöhemmin.

Tuplaraapale taas! Sanavalinnoissa ja -järjestyksessä on ehkä pientä ongelmaa.

7. RAAPALE, 300 sanaa

“Sinä olet ollut hieman hiljainen viimeiset kaksi päivää”, Noel sanoi. “Oletko varma, että kaikki on kunnossa?”

Rosa vilkaisi Noelia. He seisoivat koulun pihalla, ja Rosa oli juuri suuntaamassa omaan huoneeseensa. “Joo, tietysti”, hän sanoi ja hymyili rauhoittavasti. Suuri virheliike. Noel oli aina nähnyt kärttyisen, yksinäisen ja varovaisen Rosan, joten hymy ei takuulla rauhoittaisi häntä.

“Se hautausmaareissu vaikutti sinuun”, Noel sanoi hiljaa. Ympärillä oli muitakin ihmisiä, joten hän yritti näköjään ottaa varman päälle.

Rosa ei olisi osannut selittää, vaikka olisi halunnutkin. Ei sillä, että hän olisi halunnut. Hautausmaalla käynnin jälkeen hänen sisällään oli ollut kylmä tunne, joka tuntui vainoavan häntä. Mutta se oli varmasti vain mielikuvituksen tuotetta.

“Sinä kuvittelet”, Rosa tokaisi. “Myra on soitellut monta päivää. Minun on pakko soittaa takaisin.” Noel näytti hieman kysyvältä. “Hän on minun paras ystäväni ihmiselämästä.”

He eivät olleet vielä käsitelleet tätä puolta Rosan elämästä. Oikeastaan he eivät olleet käsitelleet juuri mitään Rosasta. Noel näytti entistä kysyvämmältä. Puhelin pirahti soimaan juuri sopivasti, eikä Rosan tarvinnut edes katsoa kuka soittaja oli. Sitä ei nimittäin ollut kovin vaikea arvata. Hän loi pahoittelevan katseen Noeliin onkiessaan puhelintaan.

“Hei Myra”, hän sanoi tekopirteästi puhelimeensa ja lähti samalla kävelemään huonettaan kohden hyläten Noelin. “Miten menee?”

“Hyvin, mutta sinulla ilmeisesti ei. Käyttäydyt omituisesti”, Myra sanoi kahden lauseen perusteella. “Mikä on vikana? Täällä kaikki on hieman sekaisin, mutta selvitetään se sitten, kun sinä palaat kotiin.”

Myra oli niitä harvoja oikeita ystäviä, jotka tiesivät hänen käyvän toista koulua. Rosa oli kertonut sen olevan eräänlainen sukujuttu isän puolelta, jota oli tosi vaikea selittää. Koulu oli sisäoppilaitos ihmisille, jotka tulivat tietynlaisista suvuista. Myra tietysti luuli nyt Rosan isän, Tonyn, olleen joku tärkeä henkilö. Ei ollut.

“Minusta tuntuu, että olen sekoamassa”, Rosa sanoi hieman vapisevalla äänellä.

“Ei se voi niin paha olla!” Myra sanoi rauhoittelevasti puhelimeen.

“Se on”, Rosa sanoi itkun partaalla. “Odota hetki, jotta pääsen huoneeseeni.”

8. RAAPALE, 300 sanaa

Rosa sulki oven perässään. Hän oli taistellut itkua vastaan kävellessään pihalta huoneeseensa. Vihdoin hän päästi muutaman kyyneleen valumaan poskiaan pitkin.

“Rosa… se taitaa sitten olla vakavaa?” Myra kysyi myötätuntoisesti puhelimesta. “Tai et sinä ainakaan yleensä itke. Onko sinulla kuukautiset menossa?”

“Minä tulen hulluksi. Joko olen vainoharhainen tai sekopää”, Rosa nyyhkytti. “Täällä on yksi uusi poika, joka halusi lähteä käymään hautausmaalla. Me lähdimme. Pyörryin siellä ja näin jonkinlaisen kuvitellun takauman. Sen jälkeen minulla on ollut erittäin kylmä ja se tunne syö minua sisältä.”

“Oletko mitannut kuumeen?” Myra kysyi.

Rosa naurahti hieman. Hän laittoi makuulleen sänkyyn ja veti peiton ylleen. Myra oli aina se ylihuolehtivainen. “Tuskin minulla on kuumetta. Kunhan vain olen vainoharhainen.” Rosa yritti rauhoittaa itseään tunteenpurkauksen jäljiltä. Tuntui hyvältä puhua Myralle tunnoistaan. “Mitä sinä ja Frida olette tehneet?”

Myra vaikutti harkitsevan tarkkaan, mitä kertoisi. Hän oli nimittäin hetken hiljaa. “Ei mitään erikoista. Koulussa oli taas draamaa, mutta olemme käyneet kahvilassa ja juttelimme taas vaihteeksi ihastuksista ja sillä tavalla.”

Hän vaikutti välttelevän jotain.

“Mitä draamaa koulussa oli? Oliko se jotain perus vai jotain uutta?” Rosa kysyi äänensävyllä, joka ei enää ollut itkuinen. Myra oli herättänyt hänen mielenkiintonsa. Hänellä oli vieläkin kylmä mutta hän yritti olla välittämättä siitä.

“Vähän sekä että. Sopiiko, että jutellaan näistä sitten, kun palaat takaisin viikonloppuna? Näitä on vähän vaikea selittää puhelimessa.”

“Okei.” Ei huolestuttavaa. Ei niin ollenkaan. Rosaa alkoi hieman pelottaa ajatus kotiinpaluusta. “Onko ihastusrintamalla jotain uutta?”

“Frida on löytänyt uuden tytön”, Myra sanoi iloisesti. “Se on uusi koulussa. Tosi kaunis. Se tyttö saattaa katsoa myös Fridaa vähän sillä silmällä.”

“Oikeasti?” Rosa kysyi oikeasti iloisena. Fridalla oli ollut hieman vaikeuksia kaapista tulon jälkeen. Hänellä oli ollut joitain pieniä juttuja, mutta olisi mahtavaa, jos hän nyt oikeasti löytäisi jonkun.

“Niinpä! Vaikka vannoisin, että hän on katsonut Fridaa vähän pitkään matematiikan tunneilla. Lisäksi hän pyysi Fridaa pariksi biologian tunnilla.”

Aelina

  • ***
  • Viestejä: 488
Vs: Celceny ll K-11 ll fantasia ll raapalesarja 8/? - 28.10.
« Vastaus #7 : 28.10.2018 21:20:21 »
Olen kirjoittanut tänään ihan järkyttävän paljon.

9. RAAPALE, 300 sanaa

Ovelta kuului koputus. Se sai Rosan vaihtamaan kylkeä. Hänellä oli ihanan raukea olo, eikä hän halunnut nousta peittonsa alta. Koputus toistui voimakkaampana, jolloin Rosa huokaisi. Häntä ei näköjään jätettäisi rauhaan.

Hän nousi ylös ja käveli ovelle. Lattia oli kylmä hänen jalkojensa alla. Hän avasi oven, jonka takana seisoi Noel.

“Miksi sinä herätit minut?” Rosa kysyi äreästi. Hän ei ollut aamuihmisiä. Jotenkin hänen tajuntaansa kuitenkin iski, että hänen päällään oli vain shortsit ja toppi. Rintaliivitkin taisivat olla jossain lattialla. Hän vilkaisi ympärilleen, ja onneksi käsivarren ulottuvilta löytyi huppari, jonka hän veti kiireesti päälleen.

Noel katsoi kohteliaasti kaikkialle muualle, paitsi Rosan silmien alapuolelle. Hän tuntui kadonneen hetkeksi ajatuksiinsa. “Niin. Siis... Miksi sinä et ollut tänään koulussa? Opettajat eivät tienneet missä olit mutta eivät siltikään olleet kamalan huolestuneita. Minä taas olin erittäin huolestunut.” Noel sulki suunsa, kuin varoen sanomasta enempää.

“Hetkinen. Paljonko kello on?” Rosa kysyi järkyttyneenä. Voi hitto, hänen piti käydä tietty määrä oppitunteja. “Minä juuri heräsin. En minä voinut ohittaa kokonaista koulupäivää!” Hän saattoi olla hieman hysteerinen, mutta siihen liittyi muutakin. Kauanko hän oli nukkunut?

“Hieman yli neljä”, Noel sanoi rauhallisesti. “Kyllä, sinä lintsasit koko päivän.”

Noel astui sisälle huoneeseen, eikä Rosa estellyt. Heille oli kyllä sanottu, että vastakkaista sukupuolta ei katsottaisi hyvällä. Melko vanhanaikaista. Ihan kuin saman sukupuolen kanssa ei voisi seurustella. Noel sulki oven perässään ja istui tuolille.

“Minun pitää varmaan käydä rehtorin luona”, Rosa sanoi ja istahti sänkynsä reunalle. Miten hän oli saattanut nukkua kokonaisen koulupäivän. Hän oli nukahtanut sen jälkeen, kun Myra ja hän olivat lopettaneet puhelun. Se oli viimeistään viideltä… Ei.

“Oletko sinä ihan varmasti kunnossa?” Noel kysyi huolestuneesti. Rosaa alkoi kyllästyttää tämä jankutus. Noel oli kysynyt varmaan tuhat kertaa saman kysymyksen tämän viikon aikana.

“Tietysti olen”, Rosa sanoi. Taas kerran. “Miten sinä edes löysit huoneeni?” hän havahtui kysymään. Kanslia ei olisi katsonut kysymystä kovin hyvällä.


Aelina

  • ***
  • Viestejä: 488
Vs: Celceny ll K-11 ll fantasia ll raapalesarja 9/? - 28.10.
« Vastaus #8 : 03.11.2018 00:58:22 »
Unohdin julkaista ja ei oikolukua!

10. RAAPALE, 300 sanaa

Noel ja Rosa olivat valloittaneet takanurkan luokasta. Pari muuta oppilasta mulkoili heitä, mikä nauratti Rosaa. Tänään tuntui hänen velvollisuudeltaan olla pirteämpi, koska oli muutaman päivän ollut vastakohta sille.

“Tekisimmekö viikonloppuna jotain yhdessä?” Noel sanoi iloisesti. “Siis tietysti, mikäli et vietä viikonloppuja kotona. Silloin voisimme tehdä jotain maanantaina.”

Rosa oli yrittänyt saada piinaavaa kylmyyttä väistymään olemalla kuin Noel. Valitettavasti hänestä tuntui, että Noel ei olisi kovin iloinen Rosan uutisten jälkeen. “Kuule. Minä lähden lauantaiaamuna ja vietän seuraavat viikot kotona.” Rosa ei enää hymyillyt.

“Miksi?” Noel kysyi. Hän hymyili yhä, mutta hymy oli hieman haalistunut.

“Minä käyn täällä vain muutamia päiviä kuukaudessa. Riippuu hieman tilanteesta”, Rosa sanoi. Hän ei tiennyt, paljonko hänen pitäisi kertoa. Paljonko Noel oikeasti halusi tietää hänen elämästään? “Minun isäni oli noita, mutta hän kuoli minun ollessa pieni. Elän ihmisäidin kanssa pienessä kylässä Iso-Britanniassa.”

“Mikset sinä elä täällä? Sinulla on huone ja kaikki täällä. Suurin osa asuu asuntoloissa.”

“Minä en halua. Taika on ihanaa, en minä muuten täällä kävisi. Haluan pitää taikani, ja sen takia minun täytyy valmistua. Mutta minun elämäni ei ole täällä. Kaikki kaverini ovat kotona. Kaikki on kotona”, Rosa yritti selittää hiljaa. “Enkä minä voi jättää äitiä yksinään.”

Noel näytti siltä kuin ei olisi ymmärtänyt. “Sinulla on takuulla kavereita täällä. Ja voisithan sinä käydä viikonloppuisin kotona.”

“Minä olen luokassa, jonka oppilaiden nimiä en tiedä. En tunnistaisi heitä edes tuntemattomien joukosta. Minä en todellakaan olisi osannut sanoa sinua uudeksi, ellet olisi esittäytynyt minulle. Fridan ja Myran taas olen tuntenut vuosia. He tuntevat minut ja minä heidät. Ja äiti, hän on osa minun perhettäni. Meillä ei ole ketään muita.”

Noel ei vieläkään tuntunut ymmärtävä. Hän tyytyi pudistamaan päätään, koska opettaja oli alkanut puhua. Hän käänsi katseensa pois, vaikka tähän mennessä hän ei vaikuttanut laittaneen kamalasti arvoa opetukselle. Rosan selitykset tuntuivat hänen omissa korvissaankin tekosyiltä. Eivät ne olleet. Eiväthän?

11. RAAPALE, 300 sanaa

“Mikä tunti meillä on seuraavaksi?” Noel kysyi. Hän oli ollut aamun jälkeen hiljainen. Rosa ei osannut tulkita Noelia niin hyvin, että olisi uskaltanut sanoa mitään hänen tunteistaan. “Oliko se Gailletia?”

“Joo, on”, Rosa vastasi. Noel huokaisi masentuneesti, minkä Rosa tulkitsi väärin. “Minäkään en tykkää Gailletista.”

Gaillet oli noitakieli, jota kaikkien taikojien piti osata. Celcenyssä opetettiin monella kielellä, ja Rosa ja Noel olivat englanninkielisellä luokalla. Gaillet oli valtakunnallinen kieli, jota pystyttiin käyttämään noitien kesken. Täällä valtaosa puhui kuitenkin englantia ainakin jollain tasolla sujuvasti.

“En minä sitä”, Noel korjasi, “vaan opettajani opetti ennen Gailletiksi. Olen melko hyvä siinä. Turhauttaa opiskella sitä jälleen.”

“Toivottavasti osaat opettaa minuakin”, Rosa sanoi. “Minä olen ihan surkea.” Kuka oli hyvä Gailletissa?

“Opiskelu voisi auttaa asiaa”, Noel sanoi. Rosa tajusi kyllä mihin hän viittasi. Hänen taika- ja ihmiselämäänsä. “Anteeksi. Ei ollut tarkoitus olla pisteliäs.”

“Ei se mitään”, Rosa mumisi vastaukseksi ja pyöritteli pompulaa käsissään.

Hän oli niin sekaisin. Ei hän yleensä välittänyt kummemmin kenestäkään Celcenyssä, eikä hänellä sellaisia tunteita Noelia kohtaan ollut. Kerrankin hän oli tutustunut - vaikkakin vastentahtoisesti - henkilöön, joka tiesi tämän puolen hänen elämästään. Frida ja Myra tunsivat hänet hyvin, mutta eivät he tienneet mitään tästä puolesta. Äidin kanssa oli turha puhua, koska ei hän ymmärtänyt. Muita ei ollut.

Noel taas tiesi ja ymmärsi tämän ja jossain määrin myös ihmismaailmaa, koska kaikkien taikojien piti ymmärtää ihmismaailmaa. Frida, Myra ja äiti eivät koskaan voisi ymmärtää taikamaailmaa.

Tämä oli se syy, miksi hän ei halunnut tutustua keneenkään täällä. Hän ei alkaisi kaivata täällä oloa. Hän oli mokannut ainoassa tavoitteessaan.

“Jäisitkö vain lauantaiksi? Lähtisit sunnuntaina ja ehtisit hyvin ihmiselämääsi. Me voisimme tehdä jotain yhdessä lauantaina ja tutustua. Ehkä vaihtaa puhelinnumeroita ja pitää yhteyttä, kunnes tulisit takaisin.” Noel kuulosti pyytävältä.

Oli Rosan vuoro huokaista. “Joo, kai se käy.”

Noel hymyili taas, ja Rosa vastasi hymyyn. Noel oli päässyt hänen kuorensa alle.

12. RAAPALE, 300 sanaa

“Minne me olemme lähdössä?” Rosa kysyi hiljaa. Pihalla oli paljon odottavia oppilaita ja myös muutama opettaja.

“Malvaan, kaupungille”, Noel sanoi. Hän ei kommentoinut mitään siitä, että Rosa, joka oli opiskellut vuosia täällä, ei tiennyt bussireissuista kaupungille. “Bussi hakee puoliltapäivin ja palaa kuudelta. Puolen tunnin bussimatka.”

Rosa nyökkäsi. Vielä muutama minuutti.

“Ilmoititko sinä äidillesi, että jäät päiväksi?” Noel kysyi. Rosa nyökkäsi uudestaan. Hiljaisuus laskeutui taas hetkeksi. Rosa ei oikein tiennyt, mistä heidän pitäisi puhua. Hän eli tylsää elämää Iso-Britannian länsirannikolla, Blackwood-nimisessä kylässä.

Bussi kaartoi pihaan ja oppilaat järjestyivät jonoksi. Kukaan ei näyttänyt maksavan, joten Rosa matki muita. Hän tervehti kuskia ja jäi ensimmäisen vapaan penkkirivin luo. Noel istui hänen viereensä. Pian he olivat jo matkalla kohti Malvaa. Rosa ei koskaan ollut käynyt siellä. Cerastiumin saarella hän oli käynyt vain Celcenyssä.

Ylipäätään maantiedossa Rosalla olisi vähän kerrattavaa, mutta ei hätää. Hänen ihmiskoulun lukujärjestyksessä taisi olla maantietoa, jos hän nyt muisti oikein. Sen jälkeen pitäisi vielä kerrata taikamaantieto Euroopassa. Ei sillä, ei siinä kamalasti kerrattavaa olisi. Taikayhteisöt olivat sulkeutunutta porukkaa, joten harva tieto oli täysin julkista kaikille taikayhteisöille.

Hän tajusi ajatuksiensa taas harhailevan kaikessa turhassa.

“Mistä sinä olitkaan kotoisin?” Rosa kysyi Noelilta.

“Iso-Britanniasta, mutta me muutimme paljon. Vanhempieni mielestä minun on vihdoin aika itsenäistyä ja hankkia ihmissuhteita, joten he lähettivät minut tänne. Äiti työskentelee Iso-Britanniassa ja isä Thymissä.”

Rosa ei vastannut.

“Kuka sinun isäsi oli?” Noel kysyi.

“Tony Wilson. Hän oli keskiluokkainen noita Iso-Britanniasta. Hän seurusteli äitini kanssa muutaman kuukauden mutta kuoli ennen kuin synnyin”, Rosa kertoi. “Äitini on Lydia Brown. Hän on ihminen, joka työskentelee pienellä palkalla pikaruokapaikassa. He eivät ehtineet naimisiin, ennen kuin isä kuoli. Isän perintö meni hänen sukulaisilleen, joten me elämme melko säästäväisesti äidin tuloilla.”

“Olen pahoillani”, Noel sanoi. Rosa ei tiennyt, oliko hän todella pahoillaan vai vain muodollinen.

“Älä ole. Minun elämäni on ihan hyvä näin”, Rosa sanoi.

13. RAAPALE, 300 sanaa

Muut lähtivät shoppailemaan, mutta Rosa ja Noel käyttivät hetken kiertelyyn Malvassa. Se sijaitsi rannikolla, eli siellä oli paljon rantaa ja yksi satama. He seisoivat hetken hiekassa ja tuijottivat merelle.

“Jossain tuolla on Iso-Britannia ja Alankomaat”, Rosa sanoi puoliääneen.

“Ja Belgia. Ehkä myös Saksa”, Noel sanoi. “Oletko sinä matkustanut paljon?”

“En. Ei meillä olisi rahaa sellaiseen. Minä käyn välillä töissä myös, jotta saisin kaikki koulutavarat maksettua. Kävimme Saksassa, kun olin pienempi. En muista siitä paljoakaan, mutta kuvia on tallessa.”

“Ai.”

Hetkeen kumpikaan ei sanonut mitään. Aina välillä hiljaisuus oli hieman kiusallista. Noel halusi selkeästi tutustua - ja Rosakin oli saattanut alkaa hieman lämmetä sille ajatukselle - mutta he olivat kuitenkin niin erilaisia. Tai ainakin Rosasta tuntui siltä.

He seisoivat vielä hetken rannalla. Viima puhalsi kylmästi, joten he päättivät lähteä kaupungille päin. Kaupunki ei ollut järin suuri, mutta siellä oli kaikki tarpeellinen. Cerastiumissa mikään ei ollut järin suurta, mutta Malva oli kaupungeista pienin.

“Haluatko jäätelölle?” Noel kysyi bongattuaan kahvilan, joka myi jäätelöannoksia. Rosa saattoi nyrpistää hieman nenäänsä. Hän ei ollut jäätelön ystävä. “Jooko? Minä tarjoan?” Rosa huokaisi, ja he lähtivät kävelemään jäätelöpaikkaa kohti.

Noel onnistui jo suostuttelemaan häntä. Tämä oli selkeä lopun merkki. Onneksi hän pääsisi huomenna kotiin.

“Mitä sinä haluat?” Noel kysyi ja näki Rosan kasvot. “Tai kysyisinkö, mitä sinä inhoat vähiten? Sinua voi lukea kuin avointa kirjaa.”

“Suklaajäätelöä. Siinä on sentään edes suklaata.”

“Neidille suklaajäätelö -” Rosa mulkaisi Noelia “- ja minulle mansikkajäätelö.”

He saivat jäätelöt ja istuivat pöytään. Rosa pyöritteli hetken lusikalla kulhossa olevaa jäätelöä, ennen kuin uskaltautui maistamaan sitä. Se oli ihan ok. Hän ei edelleenkään pitänyt erikoisemmin jäätelöstä, mutta tämä menetteli.

“Mikä sinulla on jäätelöä vastaan?” Noel kysyi uteliaasti. “En ole koskaan tavannut ihmistä, joka ei pidä jäätelöstä.”

“Se on kylmää”, Rosa sanoi ensin, “ja se sulaa. Maut eivät ole kamalan hyviä. Kyllä sitä syö, mutta ei se mikään nautinto ole.”

14. RAAPALE, 300 sanaa

Rosa käveli Celcenyn ruokalaan. Heillä oli kyllä asuntoloissakin oleskelutilat, joissa tehdä aamupalaa, mutta ruokalassa kaikki oli valmiina. Hän laittoi itselleen teetä ja teki pari voileipää. Hänen täytyisi lähteä kotiin tunnin päästä. Hän istui tyhjillään olevaan pöytään katsomatta ympärilleen.

“Hei”, Noel sanoi ilmestyen tyhjästä ja istuen häntä vastapäätä. “Viimeinen aamiainen ennen kotiinlähtöä?”

“Joo”, Rosa sanoi lyhyesti ja joi teetään.

“Yritätkö polttaa suusi?” Noel sanoi kulmakarvat kohoten. Hänellä itsellään oli kahvikuppi, johon hän ei vielä edes ollut koskenut. “Vai onko sinulla vain noin kiire?”

“Minä olen tottunut”, Rosa sanoi.

Hetken he söivät hiljaisuudessa. Noel ei ollut kysynyt milloin Rosa palaisi, eikä Rosa sitä kertonut. Hän ei tiennyt vielä. Virallisesti hänen pitäisi käydä Celcenyssä yksi viikko kuukaudessa, mutta se vaihteli suuresti riippuen Rosan mielentilasta. Joskus hän oli innostuneempi välttelemään ja joskus taas yritti vain kestää kohtalonsa.

Rosan teemuki oli nopeasti tyhjä. Hän pyöräytti mukiaan kolmesti, ja Noel katsoi kiinnostuneena. Rosa toisti tutut rutiinit. Pyöräytys, väärinpäin, korva häntä kohden.

“Sinä ennustata?” Noel kysyi omituisella äänensävyllä.

Rosa ei vastannut. Hän katsoi mukinsa sisälle. Yhteisö oli kohdannut vihollisen. Hänellä olisi vaara tulevaisuudessa. Ja… hänellä olisi uusi ystävä tällä hetkellä. Hän ravisti mukia ja laittoi sen lautasen päälle, jotta kukaan ei voisi nähdä ennustustuloksia. Ne olivat aina henkilökohtaisia.

“Joo. Aloitin ehkä vuosi sitten. Se on ihan mielenkiintoista, vaikka tosi ahdistavaa”, Rosa sanoi. “Löysin ohjeet yhdestä kirjasta. Ainakin se vaikuttaa toimivan.”

“Sinä ennustat ilman sauvaa?” Noel tarkensi.

“Joo. Kuten juuri näit”, Rosa sanoi kuin yksinkertaiselle. Noel mumisi jotain vastaukseksi. Rosa katsoi häntä ehkä hieman pistävästi. Hän halusi kuulla, mitä Noel mietti. Noel vaikutti pohtivan hetken, miten sanoisi asiansa.

“Vain henkilöt, joiden voimat ovat heränneet, voivat ennustaa ilman sauvaa”, Noel sanoi hiljaa ja katsoi Rosaa silmiin.

“Minun voimani eivät ole heränneet”, sanoi Rosa totuudenmukaisesti.

“Kyllä ne ovat. Muuten sinä et voisi ennustaa. Jo vuoden ajan? Vau.” Noel pudisteli päätään.