Kirjoittaja Aihe: Lämpimistä järvistä ja käpylehmistä | S | Femmefluffy  (Luettu 427 kertaa)

Crysted

  • ANARKIAA
  • ***
  • Viestejä: 3 531
  • inFINIty
    • Listaukseni
Nimi: Lämpimistä järvistä ja käpylehmistä
Kirjoittaja: Crysted
Ikäraja: S
Genre: fluffy, slice of life
Paritus: Elisa/Minna
A/N: Hyvää synttäriä Waulish! tässä olis hieman luontoisaa arkielämää :) Osallistuu haasteeseen Kesähaaste


Elisa nautti auringon hyväilystä ihollaan levätessään uimarenkaan päällä. Miten mukavaa olikaan olla jossain, joka oli niin kaukana, ettei yhtäkään ihmisen aiheuttamaa ääntä kuulunut. Ei moottoritien melua, lentokoneiden liitelyä tai ihmisten puhetta. Vain kosken kohinaa, sudenkorennon siipien nopeita iskuja ja järven hiljaista pulputusta, kun aallot löivät rantaan. Hyttyset toki inisivät välillä inhottavasti, mutta Elisa oli yksi niistä onnekkaista ihmisistä, joita hyttysenpistot eivät hirveästi vaivanneet. Oliko se sitten tottumiskysymys tai geneettinen ominaisuus, sitä hän ei tiennyt, mutta mäkäräiset ja paarmat toki olivat toinen juttu. Niiden laskeutuessa iholle Elisa sujahti kyllä nopeasti veden alle piiloon, mutta nyt ne eivät onneksi pahemmin häntä kiusanneet. Lempeä kesätuuli puhalsi useimmat itikat pois kimpusta. Tässä oli niin ihanan mukava olla, että hän meinasi torkahtaa.

Aurinko värjäsi Elisan silmäluomet punaisen ja oranssin vilkkuvilla sävyillä, kun puiden lehdet kahisivat hennon tuulen mukana auringon edessä. Järven vedestä lehahti hivenen multainen tuoksu mutapohjasta johtuen, joka sekoittui rannan heinikolta kantautuvaan ruohon kuivaan tuoksuun.

Mäkäräinen tai joku muu inhottava ötökkä herätti Elisan rauhan hetkestä, saamalla hänet refleksinomaisesti lyömään itseään poskeen niin, että kynsi painautui inhottavasti silmäluomeen. Elisa huokaisi ja avasi silmänsä. Tuuli oli laantunut, joten vaaleansinistä taivasta vasten lenteli useita kymmeniä pistäviä tai purevia ötököitä. Taivaan kirkkaus sai hänen silmänsä vuotamaan.

Raidallisen uimarenkaan muovi narskui, kun Elisa vaihtoi asentoa niin, että hän sujahti renkaaseen sisään ja laski leukansa sen reunalle. Kahdenkymmenenkahdeksan asteen lämmössä jo kuivumaan ehtinyt iho värähti hieman lämpötilanvaihdoksesta, sillä vaikka veden pinnassa oli lämmintä, oli pohjalla huomattavasti kylmempää. Elisa nosti veden alla jalkansa vaakasuoraan, jotta ne eivät vajoaisi uudestaan pohjan kylmyyteen. Vaaleat raajat näyttivät oransseilta veden ja auringon alla. Sävy tummeni mitä syvemmälle hän laski raajojaan. Kätensä hän jätti roikkumaan löysästi uimarenkaan sivuja pitkin niin, että kämmenenpohjat olivat hellästi veden alla ja kämmenselkä pysyi pinnan yläpuolella.

Elisa piti siitä, miten hän pystyi tuntemaan aaltojen liikkeen kämmeniään vasten. Sormien välissä lainehtiva lämmin vesi hyväili ihoa rauhoittavasti. Vesi vanhin voiteista totisesti. Työstressistä ei ollut enää jälkeäkään.

Elisa liukui uimarenkaan sisään veden alle, jossa luonnon äänet vaihtuivat järven hiljaisuuteen. Hän sukelsi hetken matkaa antaen järven kylmän pohjaveden värisyttää vartaloa ja nousi sitten pinnalle ottamaan henkeä.

Aallot kuljettivat uimarengasta hiljalleen rantaa päin, kun Elisa kääntyi kellumaan selälleen. Lintujen viserrykset, tuulen kahina lehdissä ja hyttysen ininät ympärillä hiljentyivät, kun Elisa painoi korvansa veden alle. Kun kaikki muut äänet katosivat ympäriltä, hän kuuli oman hengityksensä kovempana kuin tavallisesti. Siltäkö täysin hiljaisessa huoneessa mahtaisi kuulua? Vain oma hengitys ja sydämen sykkeet? Kuunnellessaan järven himmeää kohinaa ja omaa hengitystään, hän tunsi olonsa lumpeen lehdeksi järven pinnalla. Hän tunsi olevansa yhtä järven kanssa.

Äkillinen suuri aalto pyyhkäisi Elisan yli niin odottamattomasti, että hän veti vettä henkeensä. Elisa veti itsensä parilla vedolla nopeasti pinnalle yskimään vettä pois henkitorvesta.

”Hyiii kuinka kylmää!”

Elisa vilkaisi ärsyyntyneesti Minnaa, jonka irveeseen rypistyneiden kasvojen suusta pääsi sarja kimeitä valituksia. Nainen yritti työntää itsensä mahdollisimman ylös ”kylmästä” vedestä painamalla käsiään uimarengasta vasten. Kaiken lisäksi Minna oli varastanut hänen uimarenkaansa.

”Etkö sä sanonut, että vesi on kakskytäneljä asteista!” Minna huudahti päästäen kurkustaan kimeän kirkaisun.

”Niin se mittari näytti pinnasta”, Elisa sanoi. ”Pohjassa on tietty kylmempää.”

Minna päästi vinkaisun, mutta uskaltautui pikkuhiljaa laskemaan ylävartaloaan hieman lähemmäs vedenpintaa.

”Mihin sun uimarengas jäi?” Elisa tivasi ja tarttui uimarenkaansa reunaan kiinni. Minna yritti hätistellä Elisaa irti, joten Elisa roiskutti kostoksi tahallaan ”kylmää” vettä Minnan päälle. Minna päästi taas kiljaisuja, mutta uimarengasvarkaalla ei ollut oikeutta valittaa.

”En jaksanut puhaltaa”, Minna mutisi. ”Mä luulin, että sulla ois ollu joku pumppu mukana.”

”Mitäs sitä sellasilla hienouksilla, kun keuhkot toimii ihan hyvin”, Elisa huomautti. Minna vain pudisteli päätään ja teki pienen kierroksen uimarenkaallaan Elisan kauhoessa vettä paikoillaan.

Kyllä sen huomasi, että Minna oli kaupungin kasvatti. Elisa sen sijaan oli luonnon lapsi ja elänyt koko ikänsä järvissä uiskennellen, metsissä reissaillen ja niityillä vaellellen. Minna taas ei ollut koskaan kalastanut, käynyt savusaunassa tai yöpynyt hirsimökissä. Ne kaikki he olivat tällä matkalla aikeissa kokea. Ensimmäinen kohta oli jo ruksittu yli, kun he olivat viettäneet pari tuntia joen varressa virveleiden kanssa. Uimisen jälkeen odotti lämmin savusauna, jossa tuskin tällä kelillä kauaa viihdyttiin. Viimeinen kohta listalta täyttyisi, kun auringon laskun jälkeen (tai hieman ennen sitä, ottaen huomioon, ettei juhannuksesta ollut kauaa) päästäisiin vällyjen väliin hirsimökin parvelle.

”No kyllähän sä voit uida ilman rengastakin, kun oot sellanen mestariuimari, etkös?” Minna huomautti.

”No jommankumman meistä kai täytyy, sä kun hädin tuskin pystyt pinnalla”, Elisa heitti. Minna palkitsi hänen ivailunsa roiskimalla hänelle lisää järvivettä kurkkuun, johon Elisa tietty vastasi yhtä lailla vesisodalla. Niin järven rauhan rikkoi kahden naisen äänekkäät riemunkiljaisut ja vimmaisa vedenroiskinta.

Vesisota päättyi tasapeliin ja se sinetöitiin suudelmalla.

***

”Tuoksuu mukavalta”, Minna myönsi haistellessaan hiuksiaan, joihin savun aromi oli savusaunasta jäänyt. Elisa oli pelännyt, ettei savu ehtisi ollenkaan tarttua hiuksiin, koska Minna ei ollut kestänyt kirpeitä löylyjä kuin pari minuuttia. Vaikka Elisa oli lämmittänyt saunaa vain kaksi pesällistä, olisi siellä melkeinpä voinut istuskella sillä helteellä jopa ilman löylyjenheittoa.

”Odotas kun menet seuraavan kerran tavalliseen suihkuun. Silloin sen vasta kunnolla huomaa”, Elisa kertoi ja otti jääkaapista ahvenet, jotka he olivat aikaisemmin kalastaneet. Tai no Elisa oli saanut ne kiinni. Minnalla oli kyllä syönyt, mutta tämä oli sen tapahtuessa säikähtänyt niin, että kala oli päässyt karkuun. Minna kutitti Elisaa kylkeen ohi mennessään, kun hän meni pihalle poimimaan mustikoita sillä välin, kun Elisa valmisti kalat.

Elisa pilkkoi valkosipulia leikkuulaudalla ja vilkuili välillä Minnaa, joka poimiessaan mustikoita yritti hätistellä itikoita kimpustaan. Elisa naurahti, sillä touhu näytti enemmän siltä, että mustikoiden poiminta jäi sekundaaritehtäväksi itikoiden läiskimisen viedessä ykkössijan. Oli hassua, miten Minna sai hänet tuntemaan itsensä vuoron perään joko nuoreksi tai vanhaksi. Minna sai innostettua hänet lapsellisiin leikkeihin kuten vesisotiin, mutta kun hän katseli Minnan puuhia, hän jotenkin tunsi itsensä vanhaksi tämän rinnalla, vaikka heidän välillään oli ikäeroa vain pari vuotta. No, äiti olikin pienestä pitäen sanonut, että hänellä oli vanha sielu. Minna taas oli osoittautunut ikuiseksi lapseksi. Ehkäpä he siksi toimivatkin niin hyvin yhdessä: he toivat toisistaan esiin piirteitä, jotka harvemmin pääsivät esille. Nyt Minna oli siirtynyt tekemään käpylehmää niin keskittyneenä, että hyttyset jäivät vähemmällä huomiolle.

Odotellessaan kalojen kypsymistä uunissa, he istuutuivat mökin hirsipöydän ääreen syömään jälkiruuaksi tarkoitettuja vattuja, mansikoita ja Minnan poimimia mustikoita (joita oli kertynyt kuppiin ehkä kolmekymmentä).

”Ai niin, tässä”, Minna sanoi ja ojensi Elisalle käpylehmän, jonka hän oli ulkoa tultuaan laskenut ikkunalaudalle. ”Tässä oot sä.”

Elisa päästi huvittuneen tuhahduksen ja antoi Minnan asettaa käpylehmän hänen kämmenelleen. Sen jalat eivät olleet ihan mitä tahansa risuja vaan oikein kelopuuta. ”Hyvin valitsit risusi”, Elisa kehui ja osoitti lehmän jalkaa. ”Kelopuu on kestävää ainesta.”

”No meinasin, ettei kuollut kuusi ehkä oksiaan kaipaa”, Minna tuumasi se ihanainen hymynkaarre suupielellään, joka sai Elisan vatsan aina täyteen perhosia.

”Itseasiassa se oli varmaan mänty. Useimmat kelopuut on mäntyjä, koska männyt on pihkaisuutensa takia hitaasti lahoavia, joten ne keloutuu eikä ehdi lahota. Haluutko kuulla koko keloutumisprosessin?” Elisa tarjoutui.

”Valitsinpa mä oivasti, kun menin pihkautumaan luonnontieteilijään”, Minna leperteli ja kurkotti pöydän yli painamaan suukon Elisan huulille.

***

”Eikö tää ole ihan kivaa?” Elisa kysyi heidän makoillessaan keskiyön lähestyessä mökin parvelle levitetyillä patjoilla.

”No ei ihan kauheeta”, Minna sanoi ihan vain ärsyttääkseen, vaikka hymy paistoi kommentin läpi.

”Seuraavaks sitten telttailemaan”, Elisa sanoi ja nauroi nähdessään Minnan nenän nyrpistyvän.

”Se menee jo yli. Huussi vielä menee just ja just, mutta kokonaa ilman vessaa mä en aio minnekään lähteä parii tuntia pidemmäks.”

”Voidaan mennä leirintäalueelle, niissä on usein bajamajoja”, Elisa huomautti.

”Hyi”, Minna pudisteli päätään. ”Missä mä sitten pesen kädet!”

”Järvessä tietty!” Elisa naurahti.

”Ei ei, muistathan sä, seuraavalla kerralla me mennään Berliiniin kaupunkilomalle ja sitten mä esittelen sulle kaikki kaupungin kolot”, Minna muistutti ja veti Elisaa lähemmäksi. Minna oli puoliksi saksalainen, joten hän kävi yhtenään Berliinissä isänsä suvun luona.

”Hui, mahdatko uskaltaa viedä tälläsen maalaisjuntin vilkkaaseen kaupunkiin”, Elisa mutisi ja painoi päänsä Minnan ruskeisiin kiharoihin.

”Mahdanhan mä. Jos meidät ryövätään, niin ainakin sä voit metsästää meille kaupunkirottia ruuaksi. Se on win-win.”

”Ongellako?” Elisa tokaisi, sillä ei hän mitään muuta metsästysvälinettä osannut käyttää.

”Ongella ongella. Ne rotat on tyhmiä kuin mitkä.”

Elisa naurahti. ”Mun täytyy vielä harjoitella sitä tekniikkaa sitten.”

”Harjoittele unissas. Mä käyn nyt nukkumaan”, Minna sanoi ja painoi suudelman Elisan vaaleisiin hiuksiin.

Käpylehmän vartioidessa hirsimökkiä ikkunalaudalla, keskiyön aurinko värjäsi Elisan ja Minnan silmäluomet oranssilla.

Never underestimate the power of fanfiction