Kirjoittaja Aihe: Ilonani (S • iltahetki mökillä, Reetta/Ilona • shotti)  (Luettu 505 kertaa)

Waulish

  • puuskupuhpuhpuh
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 1 870
  • ”Mutta totta kai sitä munnaaki pittää olla.” #50


S

Synttäritarinatopan innoittamana hyvää syntymäpäivää (pikkuisen myöhässä, kääk), LaraLura! :-* Koska originaalitkin käyvät, päätin kirjoittaa tällaisesta kesäisestä mökkihetkestä. En tiedä yhtään, millaisista teksteistä pidät, ja tämä pieni tarina lähti elämään ihan omaa elämäänsä, mutta toivottavasti tästä löytyy kuitenkin ees jotakin mieleistä. :)

Teksti osallistuu Fluffy10 #3 -haasteeseen sanalla lähellä.




Ilona oli koonnut vaaleat hiuksensa rennolle ranskanletille, josta karkailleet hiushaituvat loistivat ilta-auringon kultaisessa kajossa. Ilona oli käärinyt vanhojen farkkujensa lahkeet puolisääreen, ja varvassandaalit lojuivat yhtä porrasaskelmaa alempana. Hänen kätensä kävivät, kun hän putsasi kantarelleja ja herkkutatteja vanhalla linkkuveitsellä ja vielä sitäkin vanhemmalla pullasudilla.

Reetta istui Ilonan vieressä mökin portailla ja seurasi tämän työskentelyä leukaa polveensa nojaten. Häntä hymyilytti. Oli vaikea uskoa, ettei Ilona ollut mökki-ihminen – hän nimittäin näytti kesäisenrentoine vaatetuksineen ja olemuksineen juuri sellaiselta. Metsäretken varrelta löytynyt sienisaaliskin sai osakseen varman ja vakaan käsittelyn. Ilonan sormet eivät multaa kaihtaneet.

Reetta oikaisi jalkansa, venytteli käsivarsiaan ja rentoutui sitten katselemaan rantakoivujen kehystämää järveä, joka sekin oli varsin miellyttävä näky. Loppukesän ilta hehkui kauniina ja lämpimänä. Maisema oli täyteläinen, syvänvihreä ja vehmas. Keitele väreili tyynenä; sen pinnalla tanssahteli auringonkultaa. Jossain lähempänä vastarantaa erottui yksinäisen soutelijan siluetti.

Siitä kesäkeitaasta he olivat saaneet nauttia jo melkein viikon ajan, siitä lähtien kun Reetan kesäloma oli vihdoin alkanut. Hänen vanhempansa olivat jo liian iäkkäitä ja huonokuntoisia aktiiviseen mökkeilyyn, mutta hän oli kuin olikin saanut houkuteltua Ilonan seurakseen, vaikka tämä oli väittänyt tulevansa hulluksi ilman televisiota ja juoksevaa vettä ja muita nykyajan mukavuuksia. Reetasta tuntui, että Ilona oli tapansa mukaan liioitellut, sillä tämä vaikutti sopeutuneen mökkielämään mitä mainioimmin. Heti ensitöikseen Ilona oli tarttunut viikatteeseen ja alkanut niittää ylikasvanutta heinää, jotta nurmikon saattoi ajaa koneella.

Ilona laski veitsen ja sudin ja kurotti puistelemaan enimmät mullat käsistään maahan porraskaiteen raosta. Sitten hän kääntyi Reetan puoleen ja hymyili sitä vinoa hymyään, joka sanoi mitä nää tuijotat.

Reetan katse oli kuin olikin palannut Ilonaan. Häntä lämmitteli ilta-auringon lisäksi kiintymys, jollaista hän ei muistanut aikoihin kokeneensa. Ilona oli kaikessa kyynisyydessään, sarkastisuudessaan ja vastahakoisuudessaankin kai lopulta parasta, mitä Reetalle oli tapahtunut vuosiin. Ilona otti hetken ja asian kerrallaan, eli omaa elämäänsä eikä vilkaissutkaan muiden tuomitsevia katseita. Joskus Ilona nousi keskellä kesäyötä ja meni parvekkeelle maalaamaan, koska piti pimeyden sävyjä kauniina. Reetta oli aluksi pitänyt sitä järjettömänä niin kuin sitäkin, että he ylipäätään viettivät öitä toistensa luona – kaksi keski-ikäistä naista ja niin erilaista –, mutta vaivihkaa järjettömästä olikin tullut järkevää. Elämässä oli lopulta muutakin kuin työ, tyhjä koti ja lauantai-iltojen lottokupongit vailla aavistustakaan siitä, mihin miljoonansa syytäisi.

Ilona keinutteli polviaan yhä hymyillen. ”Mitä nää tuijotat?” hän lausui ääneen ne samat sanat, jotka Reetta oli jo lukenut hänen silmistään.

Reetta palautti hymyn, mutta lisäsi siihen ilkikurisen säväyksen. ”No mietin tuossa vaan, miten mukavaa on, kun sää oot täällä mun ilonani.”

Ilona naurahti, puisti päätään ja tuuppasi Reetan polvea omallaan. ”Elä jaksa. Vanaha vitsi. Niin ku oot sinäki.”

Hetken kumpikin katseli hymyssä suin järvelle. Reetta tiesi kyllä, ettei ollut mikään vitsi, mutta vanhaksi hän kieltämättä välillä tunsi itsensä. Vesiämpäreiden kanniskelu pumppukaivolta saunalle alkoi käydä kunnon päälle, vaikkei siitä ollut kuin viisi vuotta, kun hän viimeksi oli juossut maratonin.

”Mukavaahan täällä on”, Ilona jatkoi. Hän oli jo vakavoitunut, mutta ilta-aurinko lämmitti hänen silmiensä ruskaa. ”Tästähän alakaa melekeen tykätä. Voisin tulla vaikka toisteki…” Katse putosi polviin, suupieli nytkähti.

Kiintymys Reetan rinnassa oli vakaata ja tasaista niin kuin jo pitkään palanut nuotiotuli, mutta se oli hyvää ja terveellistä, hän tiesi sen. Vaitonaisina he nojautuivat toisiinsa ja katselivat, kuinka aurinko hiljakseen painui mailleen. Sienten paistaminen jäi aamuksi.
« Viimeksi muokattu: 18.09.2018 17:49:42 kirjoittanut Waulish »

LaraLura

  • ***
  • Viestejä: 147
Ääää. ❤️ Tää kuule osui ja upposi.
Koomisinta tässä on se, et miun kolmas nimeni on Ilona.  ;)
Kiitos tästä nyt on hyvä vanheta  ;D
Tofu the Tössötassu ♥

Waulish

  • puuskupuhpuhpuh
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 1 870
  • ”Mutta totta kai sitä munnaaki pittää olla.” #50
LaraLura, oi että, mukavaa jos upposi hienoisesta hakuammunnasta huolimatta! :D Vaiheilin tämän tekstin kanssa pitkään, kun tämä lähti ihan omille teilleen, heh. Hauska sattuma tuo nimijuttu! Koko teksti itse asiassa sai alkunsa tuosta Ilona/ilona-kaksoismerkityksestä, ja kerrankin mulla oli otsikko valmiina mielessä ennen kuin itse teksti oli ees syntynyt. Kiitoksia kommentista! :-*

Felia

  • ***
  • Viestejä: 749
  • they don't understand who you are
Herttinen sentään, miten ihanan raikas kesäinen mökkiteksti tämä olikaan. :D Tuli itsellekin sellainen mökkeilyfiilis, että olisipa nyt kiva viettää aikaa läheisten kanssa jossain mökillä. Mutta maaseudulla vietän aikaa tällä hetkellä, joten se ja tämä ihana teksti korvaa hyvin mökkeilyfiiliksen. ;D

Tykkäsin hirmusen paljon ympäristön kuvailusta ja siitä rauhallisuudesta, joka tekstistä huokui. Ja eritoten se oli hauska yksityiskohta, että vaikka Ilona ei ollutkaan niin mökki-ihminen, niin silti se viihtyi hyvin mökin askareiden parissa. Tosin ehkäpä seurallakin on jonkinlaista osuutta viihtymiseen ollut. ;)

Voi että, oon ihan sanaton, kun tää oli niin ihana. ♥ Tämmösessä arkisissa teksteissä on jotain sellaista taikaa, jota on ihana lukea. Ei sitä aina tarvitsekaan tapahtua mitään ihmeellistä, joskus voi vaan ottaa rennosti, olla ja nauttia pienistä arjen iloista. :D

Suuren suuret kiitokset tästä ihanuudesta. ♥


Ava & banneri by Felia

Felian tarinakellari

Waulish

  • puuskupuhpuhpuh
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 1 870
  • ”Mutta totta kai sitä munnaaki pittää olla.” #50
Felia, sinä se jaksat lukea ja kommentoida näitä väkerryksiäni, kiitos ihana! ♥ Olen iloinen siitä, että rauhallinen kesätunnelma on välittynyt. Iloitsen myös siitä, että tällaisista tapahtumaköyhistä tunnelmointipätkistäkin saa jotain irti, koska tuntuu välillä, etten osaa muuta kirjoittaakaan. Vain tällaisia merkityksettömiä hetkiä vailla sen suurempaa sanomaa, heh. Ihanaa että näillekin on lukijansa!

Oih, mökkeily tai maaseutuilu kelpaisi kyllä minullekin! Siinä luonnonläheisyydessä ja rauhassa on jotain vastustamatonta.

Kiitoksia sinulle! :-*

Ronen

  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 1 578
Heissan komppiskamppiksen ääreltä! Kuten ehkä tiiätkin, sun tekstit on mulle ehottomasti Finissä suosikkien piirissä, joten ehkä olisin tänne ilmankin eksynyt. Mutta tämäkin käy oikein hyvin, joten erityisisot kiitokset Felialle tämän linkkaamisesta. :3

Vaikka kuvailetkin tätä tuossa ylläolevassa kommenttivastauksessa "tapahtumaköyhäksi tunnelmointipätkäksi", liekö tuolla väliä? Sun tekstit tuppaavat olemaan pitkälti tällaisia, mutta mun mielestä se on vaan tosi kiva asia - meet aina teksteihin hahmot edellä, mikä mun mielestä tekee kokonaisuudesta luonnollisemman. Tässäkin onnistut rakentamaan lyhyessä tekstissä Ilonasta ja Reetasta kivan täydet henkilökuvat yksityiskohtien kautta. Toisaalta päädyin vähän yllättymään noista Ilonaan yhdistyvistä piirteistä (se että hän ei ole mökki-ihminen, kyynisyys ja vastahakoisuus), koska ne eivät kyllä kauheasti tässä tekstissä näy. :D Mutta eipä siinä mitään - kai pääsin vain yllättymään iloisesti, niin kuin Reettakin!

Ja ehkä sen takia, että nämä Ilonan negatiivisemmat luonteenpiirteet eivät näkyneet, tämä teksti tuntui paikoitellen jopa liiankin idylliseltä minun makuuni. :D Se ei ole huono juttu, koska sen myötä saan toivoa tällaisen suomalaisen mökkikansanmaiseman olemassaoloon kaikkien "nykyajan mukavuuksien" (kuten asian asettelit) keskelle. :>

Pidin myös siitä, että tietyt pienet yksityiskohdat poistamalla (iäkkäät vanhemmat, muutama vuosi sitten juostu maraton) hahmojen ikä ei välttämättä näkyisi enää kovin paljoa. Universaalius on kiinnostava piirre tekstissä, ja ehkäpä juuri tämän tunnelmointipätkäluonteisuuden (huh mikä sana :p) vuoksi tuo puoli nouseekin esiin. Jännää!

Kaikkiaan siis hurjan isot kiitokset tästä tekstistä, antoi mukavan palan suvi-Suomea tälle Briteistä-paluureissulle! <3
tosi hyvist stooreista valetta on parhaat

Waulish

  • puuskupuhpuhpuh
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 1 870
  • ”Mutta totta kai sitä munnaaki pittää olla.” #50
Ronen, vai että Kommiksesta, voi että! Kiitokset minunkin puolestani Felialle tämän linkkaamisesta, ja kiitokset tietysti sinulle ihanasta kommentista! ♥ Olen vähän hämilläni täällä, koska Fini-suosikkien piiriin kuuluminen on suorastaan häkellyttävä ajatus (hyvällä tavalla!), mutta olen tietenkin tosi iloinen, jos näistä minun kyhäelmistäni saa jotakin irti. Mun tekstit tosiaankin tuppaavat olemaan tällaisia tapahtumaköyhiä tunnelmointeja, ja välillä läimin itteäni henkisesti otsaan, että taasko sitä piti syytää ihmisten ilmoille yksi tyhjänpäiväinen tarina jossa ei oikeastaan ees ole mitään tarinaa... :D Sanasi merkitsevät minulle siis tosi, tosi paljon.

Minäkin vähän yllätyin siitä, miten säyseä ja seesteinen Ilonasta muotoutui, vaikka hänessä on mukamas taustalla se kyyninen ja vastahakoinen puoli! Yritin kenties alleviivata sitä muutosta, jonka arjesta erkaantuminen ja mökillä nököttäminen on saanut Ilonassa aikaan. Tämän tekstin esittelemä Ilona taitaa olla varsinainen ilopilleri verrattuna normi-Ilonaan. Toivottavasti idyllisyys ei kuitenkaan saanut irvistelemään!

Kiitos paljon ihanista sanoistasi, ja mukavaa Briteistä-paluureissua! :-*