Kirjoittaja Aihe: Kipinöitä | S | romanttinen draama | Mika/Petja | one-shot  (Luettu 3031 kertaa)

Sokerisiipi

  • Teemestari
  • ***
  • Viestejä: 5 999
Nimi: Kipinöitä
Kirjoittaja: Sokerisiipi
Ikäraja: S
Tyylilaji: romanttinen draama
Paritus: Mika/Petja
Haasteet: Random10 ja Genretasohaaste

A/N: Uusia hahmoja, uusia tilanteita. Vähän tällainen katsaus, kokeilu, fiilistely. Kerro, mitä mieltä!

// jatko-osa: Yksisarvinen nimeltä Petja, K-11


Kipinöitä

On torstain ja perjantain välinen yö. Opiskelijat ovat vallanneet kaupungin kadut. Onneksi ne tunnistaa jo kaukaa värikkäistä haalareista, ja Petja ehtii kääntyä. Haalareiden näkeminen tekee Petjan olon yhä hankalaksi. Hän kävelee poispäin keskustasta, yli joen Vartiovuoren hämärään puistoon. Sinne on noussut pehmeä sumu. Ruskaiset puut näyttävät kauniilta sen keskellä, ja Petja saa jälleen yhden muistutuksen siitä, miksi hän rakastaa syksyä. Petja yrittää ottaa kuvia kännykällään, mutta hänen kätensä vapisee. Petja kuuntelee musiikkia ja hengittää syvään. Yön kostea väkevyys huumaa aistit.

Hän palaa keskustaan. On kulunut aikaa. Liikkeellä on vähemmän ihmisiä. Petja kävelee Puolalanmäkeä. Hän istuu puiston kosteaan ruohikkoon, vaikka hänellä on kylmä ja pitäisi mennä kotiin. Kankein sormin hän ottaa askista tupakan ja sytyttää sen. Petja polttaa ja tuijottaa tyhjyyteen. Sata ajatusta välähtää mielessä. Hän ei saa kiinni yhdestäkään. Petja näkee liikettä silmäkulmassa, ja äkkiä vieressä seisoo joku haalarijäbä. Hän vilkuilee ympärilleen odottaen näkevänsä loput laumasta lähistöllä, mutta puistossa ei ole muita. Tämä yksilö on näemmä eksynyt. Hän riisuu kuulokkeensa.

”Anteeks?” Petja kysyy.

”Onko sulla tulta?” haalarijäbä kysyy. ”Taisin hukata mun oman jonnekin.”

”Joo, tossa”, Petja sanoo ja ojentaa sytkärin. Se kiittää ja sytyttää tupakan. Sen sijaan, että jäbä jatkaisi matkaansa, se jää siihen seisoskelemaan. Petjalle tulee epämukava olo. Häntä ei kiinnosta minkäänlainen paskanjauhanta tuntemattoman kanssa. Lähtisi menemään. Hän oli täällä ensiksi.

”Mitä sulle kuuluu?” jäbä kysyy kuin he tuntisivat, vaikka Petja on melko varma, ettei hän ole koskaan nähnytkään koko tyyppiä. Ehkä jäbä on vain tosi humalassa ja kuvittelee, että silloin koko maailma on sen paras kaveri.

”Tunnetaanko me?” hän kysyy kuitenkin, koska on olemassa pieni mahdollisuus.

”Joo, tai siis ei. Ei me silleen tunneta”, jäbä naurahtaa. Petja kohottaa kulmiaan.

”Niin miten oli?” hän kysyy. Jäbä istuu alas, ei onneksi liian lähelle. Petja panee merkille, että sillä on paljon haalarimerkkejä ja roikkuvia hitkuttimia. Hän katsoo jäbää tarkemmin etsien tästä jotakin tunnistettavaa. Se on ihan kivannäköinen, laineileva tukka ja ilmeikkäät silmät, mutta hän ei saa kiinni, miten he muka tuntisivat toisensa. Eivät he edes opiskele samassa yksikössä.

”Muistatko Kastajaiset? Me oltiin samassa joukkueessa. Meidän nimi oli Pehmeä –”

”– Ulla Taalasmaa”, Petja päättää ja nauraa muistaessaan. ”Ei helvetti. Miten sä ees muistat mun naaman? Siitä on ikuisuus.”

”Sulla on muistettavat kasvot”, jäbä sanoo. Petja ei tiedä, mitä vastata siihen. Mitä se edes tarkoittaa? Jäbä ojentaa kätensä, ja hän tarttuu siihen. Se kaikki tuntuu vähän hassulta, mutta ei pahalla tavalla. ”Oon Mika.”

”Petja”, hän vastaa. ”Mehän voitettiin silloin.”

”Jep”, Mika sanoo virnistäen. ”Oli varmaan aika pitkälti ihmispyramidin ja Keltaisen toukokuun ansiota.”

”Voi luoja”, Petja tyrskii muistaessaan heidät lääppimässä vanhempia opiskelijoita lisäpisteiden toivossa. Perus fuksimeininkiä. ”Ilmeisesti muilta ei löytynyt samanlaista heittäytymishalua.”

”Ei vissiin niin”, Mika naureskelee. ”Olitko sä tänään bileissä?”

”En”, Petja sanoo. ”En mä oikein välitä opiskelijabileistä.”

Se ei ole koko totuus, mutta hän ei tunne Mikaa, joten sitä ei tarvitse kertoa.

”Joo, en mäkään”, Mika sanoo, ja se on jotenkin niin ilmiselvä valhe, ettei Petja voi olla tarttumatta siihen.

”Ai, yks päivä sä vain heräsit haalarit täynnä merkkejä? Varmaan kätevää”, hän sanoo. Mika katsoo haalareitaan ja nauraa. Sillä on pehmeä, lyhyesti hyrähtävä nauru.

”No ei nyt niinkään. Olin kova bilettämään ekoina vuosina. Viime vuonna tais tulla vain kolme uutta merkkiä. Tänään olin taas pitkästä aikaa”, Mika sanoo. ”En tiiä. Tykkään enemmän hengailla kotona kavereiden kanssa. Kattoa leffaa, pelata ja jutella. Ulosmeneminen on aina semmosta sähläämistä. Kaikki alkaa esittää, pelleillä ja sekoilla.”

”Jep. Osuvasti kuvailtu”, Petja sanoo eikä osaa peittää tyytymättömyyttään. Ei ole kyse vain opiskelijoista. Humalaiset ihmisporukat ovat kaikki yhtä rasittavia. Yksilöinä ne ei ole niin pahoja. Äkkiä Petjaa kiinnostaa, miksi Mika halusi tulla juttelemaan hänelle. ”Mitä sä tarkoitit sillä, että mulla on muistettavat kasvot?”

Mika tumppaa tupakan ja miettii hetken.

”En tiedä. Sä vain näytit sellaiselta ihmiseltä, johon haluaisin tutustua paremmin. Teit vaikutuksen vain olemalla. Tiedätkö, kun joistakin ihmisistä vain saa sen kipinän, että hei, toi vaikuttaa kiinnostavalta tyypiltä, haluaisin tietää, millainen se on. Sain susta sellaisen”, Mika sanoo.

”Mikset sä sitten tehnyt mitään asialle?” Petja ihmettelee.

”Koska olin ujo, tyhmä fuksi”, Mika huokaa. ”Pelkäsin, että vaikuttaisin ihan oudolta. Mun oli silloin kauhean hankala ottaa kontaktia tuntemattomiin, ja mua harmitti usein jälkeenpäin oma pelkuruuteni.”

”Sulla oli varmaan ihana eka vuosi”, Petja tuumaa. Mika hymyilee nyökytellen.

”Olin ihan stressipallo puolen vuoden jälkeen. Sit alkoi helpottaa”, Mika sanoo. ”Ja nyt, kun näin sut, niin – no, päätin olla rohkea, ja tässä me nyt ollaan ja jutellaan.”

”Ei kaduta vielä?” Petja hymähtää. Ehkä hän vähän lämpenee Mikalle, tämän rönsyileville sanoille ja vilpittömyydelle. Ei Petjalle kovin moni ole sanonut, että hän olisi jotenkin erikoinen ja kiinnostava.

”Ei todellakaan”, Mika sanoo ja katsoo häntä silmiin. Siinä hetkessä on jotain sähköistä ja elävää. Vatsassa alkaa kihelmöidä. Petja ei edes muista, milloin hänestä on viimeksi tuntunut siltä. Jokin Mikassa vetää häntä puoleensa. Vai onko hän vain yksinäinen?

Mika kaivaa taskustaan pienen viskipullon, ottaa huikan ja ojentaa hänellekin. Petja juo ja väkevä lämmittää vatsassa.

”Susta on vissiin tullu hyväkin tuntemattomille puhumisessa”, hän sanoo ja ehkä kalastelee tietoa siitä, että tekeekö Mika tätä usein. Ei sillä sinällään väliä ole ja on kuitenkin.

”En mä tätä ois selvin päin uskaltanut tehdä, etten nyt sanois”, Mika sanoo. Petja hymyilee tahtomattaan ja vilkuilee Mikaa. Se tuijottaa polviaan. Toisessa on reikä. ”Mun on vaikea jutella söpöille jätkille.”

Petjan sydän alkaa hakata. Se on kuin kysymykseksi muotoiltu tunnustus, ja jokin hänessä havahtuu. Hän tajuaa. Hän tietää. Mika tykkää hänestä tai ehkä tykkääminen on vähän turhan voimakkaasti ilmaistu, koska eiväthän he tunne toisiaan. Pikemminkin Mika viehättyy hänestä, ja Petja on imarreltu. Mika on omalla suloisella ja kömpelöllä tavallaan kovin hurmaava. On se myös aika hyvännäköinenkin. Petjasta tuntuu hyvältä ja ihanalta olla jonkun Mikan kaltaisen kiinnostuksen kohteena. Petjan iholla kihisee. Mika on sanoistaan niin hermona, ettei se uskalla katsoa häneen, mutta Petja tulee lähemmäs. Hän tietää, mitä aikoo.

Mika kääntää päänsä, ja sen kasvoilta näkyy varovainen ilahdus. Petja katselee sen vaaleita silmiä, partahaivenia ja huulia, joita voisi olla kiva suudella. Mikäs siinä, Mika selvästi toivoo sitä, ja Petja on yksinäinen. Mitä yhdestä suudelmasta? Petja nojautuu lähemmäs, varmistaa vielä silmillään, ja Mika nyökkää. Huulien kosketus on arka. He ovat jännittyneitä, mutta Petja vie kätensä Mikan niskaan ja suutelee vähän ponnekkaammin. Mika rohkaistuu. Petja tuntee käden vyötäisillään. Rinnassa kipinöi. Se tuntuu hyvältä. Petja on kaivannut sitä jännityksensekaista huumaa ja toisen huulien kosketusta.

Suudelma päättyy. He erkaantuvat. Mikan pökertynyt ilme saa Petjan hymyilemään.

”Sä taidatkin pussailla poikia usein puistoissa?” Mika köhäisee. Petja pudistaa päätään.

”En ees”, hän sanoo, vaikka ei tiedäkään, kuinka vakuuttava hän oikeasti on.

”Okei”, Mika kuiskaa ja suutelee uudelleen, nyt paremmin ja rohkeammin. Petja vastaa halukkaasti ja avaa suutaan saadakseen enemmän. Mikä häneen on mennyt? Petjan tekisi mieli nauraa, mutta Mika varmasti luulisi, että hän nauraisi sille ja loukkaantuisi. Petja hätyyttää ajatukset pois. Hän elää tätä hetkeä ja painaa sen tarkasti mieleensä: Mikan painokkaat huulet ja lämpimän käden puristus vyötäisillä. Siitä seuraa hermostuksensekaista kutkutusta vatsanpohjalla.

Viimein märkyys ja kylmyys läpäisee huuman, ja Petja vetäytyy.

”Pitää mennä kotiin”, hän sanoo. Mika katsoo häntä.

”Saanko sun kännykän hetkeksi?” se kysyy. Petja avaa näyttölukon ja antaa. Mika tallentaa numeronsa. He kompuroivat ylös.

”En tahdo painostaa tai ruinata, mutta jos tahdot, mulle saa tekstata”, Mika sanoo.

”Okei”, Petja sanoo tahtomatta luvata mitään. Mika katsoo häntä kaihoisena kuin tietäen, että tässä se ehkä on, koska mitä he lopulta ovat? Kaksi tuntematonta puistossa välillään muutama jaettu suudelma. Mitä siitä muka voisi tulla?

”Olin oikeassa”, Mika sanoo äkkiä silmät kirkastuen. ”Sä todella olet jotain.”

”Kiitos”, Petja sanoo ja hymyilee hämillisenä. ”Niin säkin.”

Mika hymyilee nojautuen vielä yhteen suudelmaan. Petja vastaa siihen ja miettii, kuinka usein tällaista oikein tapahtuu.

”Hitto. Tässä oli kyllä vuoden tärinät”, Mika nauraa. ”Huh. Öö. No, heippa? Oli – oli erikoislaatuista. Hyvällä tavalla.”

”Niin oli”, Petja sanoo. Hän kääntyy ja lähtee vastakkaiseen suuntaan katsomatta taakseen. Hän laittaa kuulokkeet korvilleen ja hymyilee leveästi. Petjalla on kevyt, leijuva tunne. Kotona hän ryömii sänkyyn ja nauraa itselleen, koska hän on tehnyt jotakin niin hullua ja uskomatonta. Koko juttu tuntuu melkein kuin unelta, mutta kielellä maistuu yhä Mika. Petja miettii uutta numeroa puhelimessaan ja harkitsee tekstaavansa. Hän ei tee sitä. Tuntuu paremmalta odottaa huomiseen.


« Viimeksi muokattu: 27.10.2020 19:36:34 kirjoittanut Sokerisiipi »

nannu

  • ***
  • Viestejä: 510
Nää nimet on mulle rakkaita, eri tavoin kylläkin, ja saavat tekstin tuntumaan samaan aikaan oikealta ja väärältä. Vähän huvittavalta, hyvällä tavalla, mikä sopii hyvin tarinan tunnelmaan.
Opiskelijabileiden traumoja en kauheasti jää tässä kohtaa miettimään, kun haalarijäbä kuitenkin saa suudelmia, mutta hyvä kiintopiste, johon palata myöhemmin.
Aika suoraa sanailua tässä. Tavallaan hyvin avointakin. Noinko helppoa se toisille on :D Miksi musta ei kasvanut opiskeluvuosina tollasta.

Ai oikein huomiseen Petja odottaa, hah, söpöä.

Kiitos kivasta yölukutekstistä (:

Hilla

  • ***
  • Viestejä: 840
Kipinä tai aavistus, jonka tuntematon ihminen herättää. Ihmisen ei välttämättä tarvitse edes puhua, pelkästään olemus voi joillakin olla niin vahva ja selkeää viestiä huutava, että se herättää kanssakulkijoissa mielenkiinnon vuorovaikutuksen aloittamiseen. Toisaalta, spontaanin keskustelun aloittaminen kommentilla "Herätit mielenkiintoni ja pidän tavastasi olla, olisi kiva tutustua enemmän." ei ehkä ole niin yleistä tänä päivänä ja usein ihmiset ovat yllättävän varautuneita.

Hyviä ihmisiä ei kuitenkaan ole koskaan elämässä liikaa, joten toivoisin, että yksi kerrallaan kukin herättelisi uusia ihmissuhteita luottamalla vaistoonsa.

Grazioso

  • Tsadam, Korppari ~
  • ***
  • Viestejä: 150
Voi että. Miten saatkaan keksittyä hahmoillesi niin kivoja nimiä? Petja, ihanan erikoinen nimi!

Pidin haalarijäbästä! Ja Petjasta. Aika avointa meininkiä näillä kahdella, ensin jutellaan ja sitten ollaankin jo suutelemassa toista. Ei siinä, mukavaa vaihtelua tällainen avoimuus. Oon kai lukenut niin paljon Heikki/Kalevia että oikein ihmettelen että nää pojut ei vetänyt kauheaa showta pystyyn parista suudelmasta :'D. Hämmentävää, mutta hyvällä tavalla.

Komppaan nannua siinä, että on söpöä miten Petja oikein odottaa huomista. Hih.
« Viimeksi muokattu: 22.04.2018 13:33:15 kirjoittanut Grazioso »
Sometimes only paper will listen to you

Ava ja bannu by Auro

Vendela

  • Teeholisti
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 7 201
Mielenkiintoista, hyvällä tavalla :) Kun sanoit tuolla, että uusia hahmoja ja uusia tilanteita niin luin tätä ehkä hieman erilaisin silmin, kun jos olisin lukenut muutoin jolloin olisivan vain ihqutellut ja hehkuttanut tekstiä.

Hahmot vaikuttivat hyviltä. Petjalla näyttää selvästi olevan jonkinlainen ongelma, se ei vielä selvinnyt että mikä se on. Muutoinkin hänestä sai hieman sulkeutuneen kuvan eli jotain hänen elämässään on, mutta mitä, se jäi kiinnostamaan. Mika puolestaan vaikutti avoimelta ja reippaalta nuorukaiselta. Toki tuo toisten poikien pussailu näyttää selvästi olevan jotain sellaista, mitä Mika ei yleensä tee, vaan hän tarvitsee hieman rohkaisua. Se, että hän on kiinnittänyt huomionsa Petjaan (joka ei muista puolestaan häntä) on kiva ja antaa mahdollisuuden muistoille ja takaumille jatkossa, jos meinaat kirjoittaa tästä pidemmän tarinan.

Turku miljöönä on ihana, se tarjoaa paljon <3 Ja opiskelijaelämä tarjoaa myös paljon erilaisia mahdollisuuksia. Se, että Mikalla oli tässä haalarit ja Petjalla ei, mutta molemmat ovat opiskelijoita jäi askarruttamaan ja mietityttämään. Haluaisin kuulla lisää joko ennen tätä tapahtumaa tai sitten kuinka tämä tarina tulee jatkumaan. Minkälaisen viestin Petja laittaa vai laittaako hän lopulta mitään?

Mikäli mietit, onko tässä potentiaalia pidempään tarinaan niin vaustaukseni on kyllä. Osasit herättää mielenkiintoni etenkin Petjan hahmolla. Kuka hän on, mitä hän opiskelee ja miksi hän kuljeskelee tuolla yksinään? Joten jos jatkat hahmojen parissa, olen iloinen.

Sitten vielä sananen, jos olisin lukenut nämä toisenlaiset lasit päässä ;)
Ihana, suloinen hetki puistossa kahden randomin tyypin välillä. Kivasti kirjoitettu pätkä, joka tarjosi riittävästi infoa lukijalle, mutta kokonaisuus pysyi kuitenkin kivasti kasassa. Loppuun jäi kiva, lämmin ja odottava fiilis. Tämä oli hyvä näin, mutta toisaalta toimisi hyvin myös pidemmän tarinan aloituksena. Nimi on kiva, ja sen merkitys on monitulkintainen jolloin sen ympärille pystyisi hyvin rakentamaan enemmänkin.

Kiitos tästä, oli mukava lukukokemus,
Vendela

Bannu©Waulish

I think it's time for little story... It's definitely Storytime!

Sokerisiipi

  • Teemestari
  • ***
  • Viestejä: 5 999
nannu: Ripottelin vihjeistä Petjasta juurikin sillä silmällä, että voin halutessani palata näihin pidemmälläkin kaavalla. Mika on hermostuessaan kova hölöttämään, ja Petjan oli syystä tai toisesta helppo puhua Mikalle. Kun on samanhenkisen ihmisen seurassa ja kemiat kohtaa, voi olla hämmästyttävän avoin. Kiitos kommentista!

Hilla: Juuri niin, joistakin vain saa sellaisen aavistuksen, mutta toimeen tarttuminen onkin sitten ihan eri juttu. Mutta kyllä se rohkaistuminen yleensä kannattaa. Kiitos pohdiskelevasta kommentista!

Grazioso: Petja on kyllä ihana, mutta ei liian erikoinen kuitenkaan. Itse olen tuntenut yhden Petjan tosielämässä :D Haha, joo, Heileviin verrattuna nää kaks on kyllä hurjan huikentelevaisia! Mut kivaa vaihtelua tosiaan :3 Nää osas tarttua hetkeen hyvin lopputuloksin! Kiitos kommentista!

Vendela: Jee, mainiota! Just tollaisen kuvan halusinkin antaa Petjasta, että jokin siellä kaihertaa, mutta syy ei vielä tässä selviä. Jep, opiskelijaelämästä en ole itse oikein kirjoitellut, joten kivaa vaihtelua! Oo, ihana kuulla! Juuri tätä mietinkin jatkomahdollisuuksien kannalta, joten on superia kuulla, että potentiaalia on :) Kiva, että pidit ja kiitos kommentista!

Seila

  • Vieras
Mie tuun viimein jotain puumerkkiä rustaamaan. Ihan ensiksi sanon, että tykkäsin tästä valtavasti. Tässä oli jotain uutta ja erilaista ja myös sitten tuttua ja taattua Sokrua.

Tämän tekstin kerronta nappasi todella paljon ja jotenkin ihan uppouduin tuohon syysyön tunnelmaan. Teksti imaisi minut selkeästi mukaansa ja pystyin kirkkaasti näkemään kaiken tapahtuvan. Jotain tosi utuista ja lempeää oli tuossa luonnon ja syksyn keveässä kuvailussa. Siitä eritoten pidin.

Mie oon kyllä välillä vähän Petja :D Varsinkin kun Mika tulee pyytämään tulta eikä sitten lähdekään ja Petja vain tahtoisi olla rauhassa puistossa, koska oli siellä ensin. Mutta kiva että Petja antaa vähän periksi itselleen ja jutustelee Mikan kanssa. Oli kyllä virkistävää lukea erilaisella asetelmalla. Yleensä siun pojat ovat jo kavereita, mutta nämä vasta tapasivat (tai no tapasivat uudestaan, kyllähän ne oli tavanneet jo koulun puolesta). Dialogi oli sujuvaa eikä tuntunut väkinäiseltä. Lisäksi pussailukohtaus oli juuri sellainen keveän hermostunut, mutta latautunut :3 alkoholin rohkaisemana toki.

Petjasta jäi salaperäinen vaikutelma. Tuntuu että pinnan alla on paljon kaikenlaista mielenkiintoista ja tahtoisin kaivaa kaiken esiin. Mika vaikuttaa sellaiselta söpöliiniltä, joka innostuu ja varmasti kihisee kotimatkalla innosta :3 Näistä tahdonkin kuulla lisää ja nähdä, miten kaksikko käyttäytyy päivänvalossa toistensa kanssa.

Kiitos paljon tästä!

Sokerisiipi

  • Teemestari
  • ***
  • Viestejä: 5 999
Seila: Hii, mahtavaa, että löysit tästä jotain uutta ja erilaista! En sitten olekaan niin kaavoihini kangistunut kuin pelkäsin :D Jee, ihanaa, että tää tuntui utuisalta ja lempeältä, juuri sellaiseen pyrinkin! Vähän sellaista unenomaista jopa. Minäkin tunnistan itsessäni tuon epäluulon vieraita kohtaan, kun tahtoisi olla yksin. Mutta valloittava Mika saikin Petjan hellittämään. Joo, kivaa kirjoittaa vaihteeksi tällaista tutustumisjuttua! Petjasta annoin tarkoituksella salamyhkäisen vaikutelman. Siellä on vaikka mitä! Mika varmaan liiteli kotiin, kun oli niin fiiliksissä. Se hömppä :D Kiitos kommentista!

Waulish

  • rohkupuusku Nedric ♡
  • Administrator
  • *****
  • Viestejä: 8 763
  • ”Mutta totta kai sitä munnaaki pittää olla.” #50
Vaihdokkaista hyvää iltaa! :)

Ilahduin saadessani lukea opiskelijaelämästä, ja vieläpä Turkuun sijoittuvasta sellaisesta. Näin suurimman osan omista opiskeluajoistani Turussa viettäneenä pystyn näkemään tapahtumapaikat mielessäni ja eläytymään opiskelijabileyön tunnelmiin. Itsekään en hirveästi bileitä kierrellyt, enkä kokenut niitä omaksi ympäristökseni, joten siinä mielessä tällainen yksinäinen haahuilu tuntuu samaistuttavalta ja ymmärrettävältä. Turussa tuli monet yökävelyt tehtyä, ja pimeät ja syksyiset Vartiovuorenmäki ja Puolalanpuisto välittyvät kivasti. Tämä tarina sopii myös mitä mainioimmin Vaihdokkaiden syysteemaan! Se ei johdu pelkästään vuodenajasta, vaan myös siitä, että opiskelu ja opiskelijabileet assosioituvat mielessäni jotenkin ennen kaikkea syksyyn.

Petjan tausta raottuu toimivasti niin, että siitä voi päätellä jotain, mutta sitä jotain ei kuitenkaan suoraan selitetä auki. Se herättää mielenkiinnon. Selvästi taustalla on jotain, mikä aiheuttaa sen, että Petja kokee itsensä vieraantuneeksi biletykseen keskittyvistä opiskelijaympyröistä. Opiskellessa on kyllä surullisen helppoa ikään kuin tipahtaa matkasta ja jäädä porukan ulkopuolelle. Voi olla vaikea tutustua muihin ja kokea yhteenkuuluvuutta, jos ei tykkää rellestää pitkin kyliä niin kuin iso osa opiskelijoista. Minulle tuleekin hyvä ja lohdullinen fiilis Petjan puolesta, kun hän yllätyksekseen kohtaakin yössä jonkun samanhenkisen ja sykähdyttävän. Kaikki ei myöskään ole aina sitä, miltä näyttää, ja se on virkistävää! Mikasta voisi tosiaan ensisilmäykseltä luulla, että hän on kaikin tavoin aktiivinen opiskelijatapahtumissa ja -kulttuurissa merkkejä ja killuttimia pursuilevine haalareineen, mutta hänessäkin on kuitenkin toinen puoli, puoli joka vaikuttaa olevan hyvin samalla aaltopituudella Petjan kanssa. Ja onhan todella suloista, miten Petjan kasvot ovat painuneet Mikan mieleen tuolla tavalla, vaikkei Petja vaikuta pitävän itseään kovin erityisenä!

Ehkä jäbä on vain tosi humalassa ja kuvittelee, että silloin koko maailma on sen paras kaveri.
Tämä on niin täydellisen osuva luonnehdinta siitä, millaiselta humalaiset joskus vaikuttavat! :D Onneksi Mikan tapauksessa ei kuitenkaan ole kyse pelkästä päihtyneestä avosydämisyydestä ja sosiaalisuudesta.

Tällaiset yllätyskohtaamiset lämmittävät aina sydäntä ja valavat uskoa siihen, että ihania asioita voi tapahtua silloinkin, kun niitä vähiten tielleen odottaa. Voin vain kuvitella, miten ihanan leijuva tunne Petjalla on, kun hän kotiutuu ja sykertyy vällyjen väliin!

Pienen typon bongasin:


Kiitoksia tästä kipinöivästä syystarinasta, pidin! :-* -Walle


lately I’ve been looking hard
where is my love, where is my luck, where is my faith


my reason to die another day