Kirjoittaja Aihe: TSH: Kuiskauksia idästä, K11, 11. luku/58 26.9.  (Luettu 8152 kertaa)

owlgr

  • ***
  • Viestejä: 41
Vs: TSH: Kuiskauksia idästä, K11, 8. luku/58 2.5.
« Vastaus #20 : 02.05.2018 20:53:41 »
AN: Kiitokset jälleen kommenteista! ^^ Niitä on mukava lukea ja hauskaa, että pidätte! Koko ajan pelkään, että petän teidät tavalla tai toisella. :D Plargirin taivutus korjattu; kiitos! ^^




Luku 8

Hobitit olivat asettautuneet aloilleen kuninkaan kartanon vierassaliin. Se oli isohko tila, jossa oli useita vuoteita ja joitain hyllyjä ja kaappeja, joissa saattoi säilyttää tavaroita. Éomerin palvelijat toivat heille vuodevaatteet ja sijasivat heille vuoteet. Pikku-Frodo aiheutti hieman hämmennystä säntäilemällä ympäriinsä ja olemalla niin kovin pieni isojen ihmisten mielestä. Päivällisajan vähitellen lähestyessä hobitit istuivat vuoteidensa reunalla hieman jännittyneinä.

"Mitähän tästä kaikesta tulee?" Timantti huokasi.

"Ei tämä taida ihan sellaista olla kuin ajateltiin", Ruusa sanoi. "Eniten kyllä varmaan hämmentää se, millä tavalla ihmisten kuningas suhtautuu Merriin, Pippiniin ja Samiin. Ja vähän meihinkin. Olisin kuvitellut, että kuningas olisi jotenkin tärkeä ja ylpeä mies, joka istuu jossain korkealla ja puhuu sieltä harvakseltaan. Mutta ei, siellä me istuttiin kaikki kuin piirissä hänen edessään."

Merri virnisti vähän vaivautuneesti.

"Éomer on kyllä kuuleman mukaan sellainenkin", hän sanoi. "Ja kärsimätönkin hän voi olla. Mutta me opimme tuntemaan taistelussa, ja se on kovin erilaista kuin istua nojatuolissa takan edessä ja puhua."

"Sitä minä kyllä ihmettelen, mitä ihmettä te kukin olette tehneet, että olette ansainneet tuollaisen kunnian", Estella sanoi. "Luulen, että Rohanissa on useita miehiä, jotka ovat taistelleet kuninkaan kanssa, mutta kutsuuko tämä heitä istumaan eteensä ja puhuuko näiden kanssa kuin vertaiselleen?"

Sam liikahti vähän, mutta ei sanonut mitään. Oli paljon asioita, joita ehkä pitäisi kertoa, mutta koskaan ei tuntunut olevan oikea aika kaiken kertomiseen. Ja "kaikki" oli myös kovin vahva sana. Se piti sisällään niin ilot kuin surutkin. Ja ainakaan Sam ei tiennyt, halusiko kertoa kaikista suruistaan. Ja hän epäili, että sama päti varsin hyvin myös Pippiniin ja Merriin.

"Se on pitkä tarina", Sam sanoi. "Ja surullinen. Ehkä joskus saatte kuulla sen kaiken."

"Mutta me olemme olleet teidän kanssa jo ikuisuuden", Ruusa sanoi. "Me varsinkin. Mikä siinä on niin vaikeaa?

"Jos asiat olisivat kuten Konnussa, puhtaita ja aurinkoisia, vailla huolta ja murhetta ja surua, ei niissä olisikaan mitään vältettävää", Merri sanoi. "Mutta kun ne ovat osaksi kuolemaa, kauhua ja luonnotonta pimeyttä, jota Keski-Maassa ei enää ole, ja kun niihin vieläkin miltei kymmenen vuoden jälkeen herää yöllä painajaisen jälkeen, sitä miettii kaksi kertaa, kenelle niistä viitsii kertoa."

Sam nyökkäsi. Se kuvasi aika hyvin sitä kaikkea.

"Unohtamatta sitä kaikkea pelkoa, mitä koki", Sam lisäsi.

"Totta", Pippin sanoi. "Minä näen yhä unta Moriasta, Gandalfista ja... ja siitä olennosta, vaikka tiedänkin, että Gandalf selvisi siitä ja tappoi sen olennon ja palasi luoksemme."

Merri ja Sam nyökkäsivät vakavana.


Käytävästä kuului askelia ja he vaikenivat. Sitten salin ovelle ilmestyi palvelija, joka sanoi:

"Hänen majesteettinsa kuningas Éomer kutsuu Konnun vieraat päivälliselle kanssaan."

"Kiitos, me tulemme", Merri sanoi.

He nousivat ja lähtivät palvelijan perään.

"Päivällinen kuninkaan kanssa", Estella sanoi hämmentyneenä. "Mihin tässä oikein joutuukaan?"

"Tuskin mihinkään ikävään", Pippin sanoi. "En oikein usko, että meille olisi varattuna mitään kovin erikoista. Korkeintaan Merri voi joutua vartioon, mutta ei sekään kovin ihmeellistä ole."

Merri naurahti.

"Ennemmin sinä, kunhan pääsemme Minas Tirithiin. Sinähän se olet linnankaartilainen, ja he vastaavat linnan vartioinnista."

"No sitten menen palvelukseen, jos kuningas niin käskee", Pippin sanoi ja kohautti olkiaan.

He saapuivat saliin, jonne oli katettu kolme pitkähköä pöytää. Pöydillä oli valkoiset liinat, joihin oli kirjailtu Markin tunnukset. Ruokaa ja juotavaa näytti olevan varsin runsaasti, eikä Sam pystynyt näkemään läheskään kaikkea, mitä oli tarjolla. Éomeria ei näkynyt, mutta Sam tiesi kyllä, että tämä ei taatusti myöhästyisi päivälliseltä, sillä se tuskin edes alkaisi ennen kuin kuningas saapuisi.

Hetken aikaa he katselivat ympärilleen. Frodo aikoi uteliaasti mennä katselemaan pöytiä, mutta Ruusa nappasi pojan syliin ennen kuin tämä ehti pitkällekään.

"Ei nyt, Frodo", Ruusa kielsi. "Me emme ole nyt kotona."

"Tiedän äiti, mutta olisin halunnut nähdä paremmin", Frodo sanoi vähän lannistuneesti.

"No näetkö nyt?" Ruusa kysyi ja nosti Frodon hieman ylemmäs.

Sam myhäili hieman, miten Frodo katseli sitä kaikkea.

"Jos haluat, Frodo, voit tulla minulle", Pippin sanoi.

"Joo!" Frodo innostui.

Pitkänä hobittina Pippinin sylistä näkisi taatusti paremmin kuin äidin sylistä. Mutta Pippin ei ottanutkaan Frodoa syliinsä vaan nosti hänet niskansa taakse.

"Pidä hyvin kiinni", Pippin sanoi. "Haarniska voi olla vähän liukas."

"Joo", Frodo sanoi, mutta Sam näki, että tämä tuskin edes kiinnitti huomiota siihen, mitä Pippin oli sanonut.


Sitten Merri huomasi, miten vahdit hieman ryhdistäytyivät. Ilmeisesti Éomer oli tulossa.

"Se alkaa", Merri sanoi.

Pippin nosti Frodon pois niskastaan ja venytteli hieman. Sen enempää hän ei ehtinytkään tehdä, kun Éomer astui saliin yhdessä valkeaan mekkoon pukeutuneen kauniin naisen kanssa. Nainen oli vyöttänyt itsensä leveällä Rohanin vihreällä vyöllä ja hänen hiuksissaan oli ruusu. Éomerin astellessa keskimmäisen pöydän keskelle, tämän perässä tullut palvelija tuli hobittien luokse ja puhui hiljaa:

"Mestari Samwais, Ruusa, Elanor ja Frodo, menkää istumaan kuningatar Lothírielin vierelle, Samwais hänen viereensä. Te muut kuningas Éomerin vierelle, ritari Meriadoc hänen viereensä."

Sam kumarsi palvelijalle ja he lähtivät Ruusan ja lasten kanssa kohti kuningattaren paikkaa ja jäivät seisomaan tuolien taakse. Sam vilkaisi taakseen ja huomasi, että heidän taakseen tuli palvelijoita, joiden mukana oli tyynyjä, jotka he arvatenkin saisivat korokkeeksi, jotta pystyivät syömään ihmisten mittojen mukaan tehdystä pöydästä.


Éomer odotti hetken että kaikki olivat valmiita ja sanoi sitten:

"Juokaamme malja kaukaisille vieraillemme Konnusta."

Palvelijat riensivät täyttämään ruokailijoiden juoma-astiat. Sitten Éomer kohotti maljan ja he joivat sen. Éomer istuutui ja hänen jäljessään muut. Palvelijat toivat joitain tyynyjä hobittien tuoleille, ja Ruusa nosti Frodon varsin korkean tyynypinon päälle. Sam huoahti ja hengitti syvään. Hänet oli asetettu istumaan kuningattaren vierelle, mutta mitä hänen piti sanoa tai tehdä? Hän ei ollut edes ihan varma, oliko hän nähnyt tätä aiemmin. Vaikka aika varmasti tämä oli varsin ylhäistä sukua, ja siten tämä oli melko varmasti ollut myös läsnä kuningas Elessarin häissä. Mutta niihin aikoihin oli tapahtunut paljon ja aikaa oli kulunut jo paljon. Ei hän muistanut. Palvelijat alkoivat tuoda ruokaa syöjille ja Sam mietti, että hänen alkoi jo olla pakko sanoa jotain.

"Suokaa anteeksi, kaunis rouva, en pysty muistamaan teitä, vaikka varsin varmasti olemmekin vähintään nähneet jossain", Sam sanoi. "Virkistäisittekö muistiani hieman?"

Kuningatar Lothíriel nauroi heleää naurua.

"Oikein muistat, olemme nähneet vuosia sitten Minas Tirithissä, kun kuningatar Arwen ja kuningas Elessar solmivat liiton", Lothíriel sanoi. "Väkeä oli paljon, enkä ihmettele ettette muista kaikkea niin kauan sitten tapahtunutta. Olen Imrahilin tytär, Dol Amrothista."

Dol Amroth... Imrahil... Samin oli myönnettävä, ettei hän tiennyt kummastakaan paljonkaan. Sen verran hän muisti, että Imrahil oli ollut varsin paljon Konkarin kanssa Faramirin ohella.

"Dol Amroth..." Sam sanoi ääneen kuin maistellen sitä suussaan. "En ole käynyt siellä koskaan. Kuten en monessa muussakaan paikassa, joka taatusti ansaitsisi nähdä."

Ja toisaalta olen nähnyt paikkoja, joita en olisi koskaan halunnut nähdä, Sam mietti, mutta ei sanonut sitä ääneen.

He alkoivat syödä, kun saivat ruokaa, ja Lothíriel sanoi:

"Ehkä voitte käydä siellä joskus, jos saatte mahdollisuuden. Se on melko kaunis kaupunki Belfalasin lahdessa. Matkaa sinne tulee muutama sata virstaa, tosin sinne kannattaa mennä laivalla Osgiliathista."

"Kiitos", Sam sanoi. "Pidän silmäni auki jos joskus satun saamaan tilaisuuden. Epäilen sitä kyllä vähän, mutta huomisesta harvoin tietää mitä se tuo tullessaan."

"Varsin totta", Lothíriel sanoi. "Kuten ei kukaan täällä osannut odottaa näin arvokkaita vieraita Edorasiin. Kuinka matkanne meni, Ruusa?"

Ruusa näytti hieman hämmentyneeltä, eikä Sam voinut häntä siitä moittia. Taisi olla ensimmäinen kerta, kun kuningatar puhutteli tätä.

"Ehkä yllättävän hyvin, kun ottaa huomioon, ettemme koskaan ole käyneet missään lähimainkaan näin kaukana", Ruusa sanoi. "En tiedä mitä vaaroja matkallamme oli, sillä niistä Sam tai muutkaan eivät puhuneet, mutta yhtä kaikki olemme täällä ja ihastelemme maatanne."

"Tiet ovat aina vaaralliset tavalla tai toisella", Lothŕiel sanoi. "Eikä kaikkia vaaroja ihmissilmä näe. Osan tuntee sydämellään, ja osa kilpistyy miekkaan. Olette matkustaneet hyvässä seurassa, sillä harvoin on naisten asia miettiä niitä murheita."

"Ja silloin kun he niitä pohtivat, nousevat he suurten joukkoon halusivat sitä tai eivät", Sam sanoi.

Hänelle tuli väistämättäkin mieleen Éowyn ja se, mitä tämä oli Merrin kanssa tehnyt Pelennorin kentällä.

"Sekin on totta", Lothíriel sanoi. "Ole siis myös varovainen, jos mielit tietää kaiken. Usein yksinkertaisempi ja huoleton elämä on parempi kuin tietää kaikki ja murehtia sitä kenties elämänsä loppu."

Ruusa näytti vähän siltä, ettei tiennyt, mitä sanoisi.

"Mieleni tekee myös kysyä, kuinka vanhoja ovat nämä lapset? Elanor-neiti ja nuori Frodo-herra?"

"Elanor täyttää myöhemmin kesällä 10, Frodo syksyllä 5", Ruusa vastasi.

"He ovat vielä niin kovin pieniä", Lothíriel sanoi ja hymyili. "Varsinkin Frodo. Hän on ehkä ihmisvauvan kokoinen ja silti hän kävelee ja puhuu. Hän on kovin suloinen. Elanor taas on kovin kaunis. Hän tuo mieleeni hieman sen, mitä kuningatar Arwen on."

"Kiitos", Ruusa mutisi.

Hän söi hieman kuin paetakseen tilannetta. Ei ollut kovinkaan hobittien tapaista saada kehuja isoilta ihmisiltä. Eikä Ruusa ollut vielä tottunut sellaiseen.

"Voisin kysyä, jos sallitte, onko täällä heille jotain paikkaa leikkiä?" Ruusa kysyi hetken päästä. "Kumpikin haluaa kuitenkin ulos enkä rohkenisi päästää heitä ihan noin vain vieraassa ympäristössä ja oudossa maassa paikkoihin, joista he eivät edes tiedä mitään."

"Olen samaa mieltä", Lothíriel sanoi. "Voimme lähteä katsomaan hieman paikkoja syötyämme. Uskon että tulette sillä toimeen huomiseen. Huomenna näytän teille enemmän."

"Kiitos kovasti", Ruusa sanoi. "Ja pahoittelen tätä haittaa. Teillä varmasti olisi tekemistä yllin kyllin."

Lothíriel naurahti.

"Jos minulla olisi niin paljon työtä, etten ehtisi sitä tehdä, järjestäisin muutaman palvelijan sitä tekemään. Ole siis huoleti ja kerro jos toivot jotain. Tutustun teihin ja tapoihinne kovin mielelläni. Eikä vähiten siksi, että neljä kontulaista hobittia on täällä etelän valtakunnissa perin kuuluisia."

LillaMyy

  • ekoterroristi
  • ***
  • Viestejä: 3 520
  • "Oot pönttö :D <3" "ja ylpeä siitä! :D"
    • Sulkakynän rapinaa
Vs: TSH: Kuiskauksia idästä, K11, 8. luku/58 2.5.
« Vastaus #21 : 31.05.2018 08:33:36 »
Minua on ainakin ihan mahdotonta pettää pitkän TSH-jatkiksen kanssa, luen ihan mitä vaan mulle syötetäänkin! :D

Mä ihan oikeasti rakastan pikku-Frodoa, joka on "niin kovin pieni isojen ihmisten mielestä"! <3<3<3 Voin vain kuvitella kuinka pieneltä hän ihan oikeasti vaikuttaakin ihmisten mielestä, kun hobitit ovat jo itsessäänkin pieniä, niin sitten vielä hobittilapsi! Varmasti on rohanilaisilla vähän opettelua, että miten pieneen hobittilapseen pitäisi suhtautua, kun eivät ole aikuisiinkaan välttämättä tottuneet.

Tykkään myös ihan älyttömästi tuossa, että tässä ihan oikeasti Sam ja muut miettivät vähän sitä, että mitä kaikkea naisille pitäisi kertoa heidän aiemmista retkistään. Koska ihan varmasti siellä on paljon sellaista, mitä haluaisikin kertoa, mutta sitten on myös tosi paljon sellaista, mistä ei välttämättä halua puhua yhtään kenenkään kanssa, etenkään kenenkään sellaisen kanssa, jolle pitäisi selittää ihan jokaikinen pikkujuttukin. Ihan superia myös kuinka luonnollisesti Merri, Pippin ja Sam suhtautuvat tähän kaikkeen, vaikka eiväthän hekään nyt ihan hirveän pitkää aikaa aikaisemmin Rohanissa tai Gondorissa viettäneetkään. Silti, tästä voisi melkein saada sellaisen kuvan kuin he olisivat asuneet niissä vuosia, kun palvelukseen astuminenkin olisi noin olkia kohauttelun arvoinen seikka. :D

Lothíriel! <3 Ihanaa, että hänkin on päässyt esille täällä, kun missään muualla häntä ei taidetakaan mainita kuin ohimennen jossain liitteessä tms. Niin hienoa kuulla sivuroolin sivurooliin jääneistä canon-hahmoistakin jotain! ((:

En mä nyt oikein osaa taas sanoa mitään kovinkaan fiksua, tykkäilen edelleen tosi paljon ja näin! :D

"Durin's folk do not flee from a fight."
ava & banneri © Ingrid

Nyyhti

  • ***
  • Viestejä: 3 901
Vs: TSH: Kuiskauksia idästä, K11, 8. luku/58 2.5.
« Vastaus #22 : 02.07.2018 14:30:42 »
Voiii olisipa täällä pikkuriikkinen pikku-Frodo, ai että kun hän kuulostaa niiiin suloiselta <3

Tämä on jotenkin tosi pakahduttavaa tekstiä! Tulee niin haikea olo, kun miettii hobittiressuja, kun heillä on ollut niin rankkaa, eivätkä he ole vieläkään päässeet siitä taakasta eroon. Eivätkä tietenkään koskaan pääse. Niin ihana lukea, kuinka he saavat ansaitsemaansa arvostusta!
Never regret something that once made you smile.

zilah

  • Sydänten kapteeni
  • ***
  • Viestejä: 494
  • "Olet tullut laivaan, luumuseni?"
    • Zilahin Kirjasto
Vs: TSH: Kuiskauksia idästä, K11, 8. luku/58 2.5.
« Vastaus #23 : 02.07.2018 21:57:37 »
Voi että, miten ihananihana ficci! Minä olen todellinen Tolkien- fanaatikko, vaikka viime vuosina on tullut luettua/kirjoitettua aivan muista fandomeista.

Pidän todella paljon siitä, miten leppeän sujuvasti tämä tarina kulkee eteenpäin. Hyvin paljon samaan tyyliin kuin itse kirjakin, vaikka kerrontatyyli sinänsä on erilainen. Vaikka eipä silti, tuskin kukaan pystyy kilpailemaan Tolkienin upean runollisen tekstin kanssa, eikä se ole tarpeenkaan. Näinkin lukija pääsee tarpeeksi lähelle kirjan tapahtumia ja sitä, miten nämä hahmot ovat vuosien kuluessa kehittyneet. 

Erityisesti hymyilytti tuo, kun Pippin selitti tulevia matkaolosuhteita. Siinä onkin sulattelemista kolmelle kunnon hobittivaimolle, jotka eivät ole käyneet lähelläkään Konnun rajoja. Muutenkin etenkin Merristä huokuu selvästi sellainen arvovalta, jota hänessä ei aiemmin ole ollut. Ja siitä tuli mieleeni tämä kirjan kohta:

Lainaus
”... ja vaikka he olivat suuria ja mahtavia, muuten he olivat aivan entisellään, elleivät entistäkin kaunopuheisempia, mukavampia ja iloisempia.”

Kaunopuheisuus ei sinänsä ole ominaisuus, joka hobiteista tulisi ensimmäisenä mieleen, mutta toisaalta tuollaiset seikkailut ovat omiaan muuttamaan kenet tahansa loppuelämäksi.

Toinen suosikkikohtani oli se, kun Sam lauloi tuon ikivanhan haltiakielisen laulun. Siitä tuli elävästi mieleen se kohta kirjassa, kun hän yllätti toverinsa laulamalla Gil- Galadista. Tuossa kohtaa tulee selvästi esille se, että Samiin taitaa kuitenkin olla tarttunut hiven Frodon toismaailmallisuutta, vaikka hän elääkin Ruusansa kanssa pitkän ja onnellisen elämän.

Kiitos tästä ihanasta tarinasta ja jatkoa todella paljon odotan!


zilah


owlgr

  • ***
  • Viestejä: 41
Vs: TSH: Kuiskauksia idästä, K11, 9. luku/58 15.7.
« Vastaus #24 : 15.07.2018 13:50:51 »
AN; Ihan aluksi suuret pahoittelut siitä, että tämän tekstin julkaisu on laahannut erittäin pahasti. Syynä ovat jälleen kerran erinäiset sairaudet, jotka ovat nyt viime aikoina olleet kovin vahvasti viemässä kaiken huomion ja ajan ja energian. -.- Toiseksi mitä suurimmat kiitokset ihanista kommenteista! ^^ En ollut uskoa silmiäni, kun Finiin raahauduin ja näin näin paljon ihania kommentteja! Kiitos! <3 n__n
Nyt pistän tulille seuraavan luvun. Toivon kovasti, että sitä seuraavan julkaisussa ei kestä näin kauan...


Luku 9

Seuraava päivä kului varsin rauhallisesti verrattuna heidän matkapäiviinsä. He kiertelivät kuninkaan kartanon lähellä ja katselivat, kun Elanor ja Frodo leikkivät joidenkin kuninkaan kartanon lasten kanssa. Illan alkaessa hämärtää vierassaliin tuli kuningattaren kamarineitoja ja heidän mukanaan kuninkaan palvelija, joka sanoi:

"Kuningas Éomer toivoo, että tulisitte hänen kanssaan illaksi. Kamarineidot huolehtivat lapsista."

Hobitit katsahtivat toisiinsa. Sam huomasi Ruusan olevan vähän levoton, mutta toisaalta ajatus iltahetkestä ilman huolta lapsista saattoi olla juuri se, mitä Ruusakin kaipasi.

Palvelija johdatti heitä pitkin käytäviä, ja he päätyivät melko pieneen huoneeseen, jossa Éomer ja Lothíriel jo istuivat. Huoneessa paloi takkatuli, ja heille oli katettu hedelmiä ja muuta syötävää. Huoneen ulkoseinällä oli ovi, josta pääsi ulos verannalle ja ikkunasta näki ulos hämärtyvään iltaan.

Palvelija kumarsi lyhyesti Éomerille ja Lothírielille ja poistui. Hobitit jäivät oven suuhun ja Merri kumarsi lyhyesti.

"Kutsuitte, korkea herra?" Merri sanoi.

Éomerin kasvoilla kävi hymy.

"Istukaamme ja syökäämme ja puhukaamme", Éomer sanoi.

"Paljon on kuitenkin asioita, joita on vielä sanomatta", Lothíriel sanoi ja viittasi huoneen istumapaikkoja.

Ne olivat arvatenkin ihmisten nojatuoleja, mutta sen verran isoja hobiteille, että kaksi mahtui vallan hyvin istumaan yhdellä. Merri ja Estella kiipesivät yhdelle, ja heidän esimerkkiään noudattaen Sam ja Ruusa ja Pippin ja Timantti kiipesivät kahdelle muulle. Hetken oli hiljaista, kunnes Éomer sitten sanoi:

"Kysyit Sam, mitä täällä on tarkemmin tehty sitten sen jälkeen kun te lähditte. Pääasiassa olemme korjanneet ja parantaneet edelleen niin kaupunkia kuin Helmin Syvänteen linnoitusta. Sota ei ole koskenut Rohanin maata tänä aikana, joten sen kansa on saanut toipua ja kasvattaa maata ja karjaa, ja uusi sukupolvi on kasvamassa rauhallisempaan maailmaan."

"Kansa kutsuu kuningasta tästä hyvästä nimellä Éadig", Lothíriel sanoi. "Käännettynä yhteiskielelle se tarkoittaa Siunattu. Sillä kuningas Éomerin aikaan Rohan toipuu kokemistaan tappioista."

"Tuo kaikki kuulostaa vallan hyvältä ja kauniilta", Sam sanoi. "Ja se tuo hieman mieleeni Konnun sen jälkeen, kun se oli vapautettu Sarumanin saastasta. Kului monta vuotta, ennen kuin se oli taas yhtä hedelmällinen kuin ennen. Eikä kaikki ole vieläkään unohtunut."

Éomer ja Lothíriel nyökkäsivät vakavana.

"Sauronin mahti ja voima pahuudessa oli vertaansa vailla", Éomer sanoi synkkänä. "Ja sen katoamisesta meidän on kiittäminen Samia ja Frodo-herraa."

Sam punastui. Hän ei ollut vieläkään tottunut kehuihin. Ja vielä vähemmän oikeastaan, kun oli puhe Mustasta Ruhtinaasta ja kaikesta sellaisesta.

"Me rakastimme Konnussa rauhaa ja luontoa yli kaiken", Pippin sanoi. "Ja juuri sen rauhan ja luonnon Saruman halusi tuhota. Aika paljon hän ehtikin tehdä, mutta ihmeisiin kyllä pystyi Samkin, kun kasvatti suurimman osan rakkaimmista puista entiselleen vain muutamassa vuodessa."

Lothíriel katsoi Samia varsin uteliaasti.

"Miten se oli mahdollista?" Lothíriel kysyi.

Sam kiemurteli hieman mutta vastasi sitten:

"Kun olimme Lothlórienissa valtiatar Galadriel antoi minulle rasian, jossa oli hänen oman maansa multaa. Vaikka käytin sitä vain pienen hyppysellisen, se kasvatti silti pahimmin tuhotut paikat uuteen kukkaan parissa vuodessa. Ja ihmeitten ihme! Siitä mullasta kasvoi myös mallorn, joita en ole nähnyt missään muualla kuin Lothlórienissa."

"Siinäpä vasta outo taika", Éomer mutisi. "Elleivät muut olisi vakuuttaneet minua siitä, että tuossa maassa asui noita, väittäisin tuota pelottavaksi."

"Haltioilla on suuri mahti luontoon ja kasveihin", Lothiríel sanoi. "Ja valtiatar Galadriel on yksi suurimmista Keski-Maassa koskaan eläneistä haltioista."

Oli hetken hiljaista. Pippin kurottautui ottamaan muutaman viinirypäleen, ja sai Timantilta hieman toruvan katseen.

"Anteeksi, mutta minulta menee hieman sekaisin kaikki nämä asiat", Estella sanoi. "Puhutte Sarumanista ja Sauronista. Keitä he ovat? Tai olivat? Saruman oli se, joka tuhosi Konnun, mutta miten Sauron häneen liittyy, ja kuka Saruman oli? Ja ilmeisesti kumpikin ovat nyt poissa, jos ymmärsin oikein."

Éomer katsoi Estellaa tutkivasti.

"En tiedä tästä läheskään kaikkea", hän sanoi. "Enemmän ja tarkemmin saatte taatusti tietää Gondorissa. Mutta että ymmärtäisit ehkä vähän paremmin, on palattava pitkälle kolmannen ajan puolelle. Ja silloin Sauron oli Keski-Maan kansojen suurin vihollinen. Ja niin tänne saapuivat velhot, joista suurin oli Saruman. Ja Saruman tutki Vihollista paljon, ja vastusti tätä. Mutta kolmannen ajan lopulla, kun Frodo yhdessä näiden kolmen muun hobitin kanssa lähti Konnusta, Saruman petti Keski-Maan kansat ja liittoutui Sauronin kanssa. Ja niin Sarumanin armeija hyökkäsi Rohaniin aikomuksenaan tappaa ja tuhota koko kansa. Mutta silloin tänne ilmestyi Aragorn, nykyinen Gondorin kuningas, haltia Legolas ja kääpiö Gimli, jotka olivat olleet aiemmin näiden hobittien seurassa. Ja niin Sarumanin armeija lyötiin Helmin Syvänteessä käydyssä suuressa taistelussa. Siten liittyvät toisiinsa Saruman ja Sauron, sikäli kuin minä tiedän."

Éomer käänsi katseensa Merrin ja Pippinin suuntaan ja jatkoi:

"Samaan aikaan kun Helmin Syvänteessä taisteltiin, Merri ja Pippin osallistuivat enttien kanssa Sarumanin asuinpaikan, Rautapihan, hävitykseen. Ja sieltä heidän tiensä kulki Rohaniin."

"Mitä entit ovat?" Ruusa kysyi.

"Sitä en kunnolla tiedä", Éomer sanoi. "Merri ja Pippin tietävät paremmin."

"Ne ovat puiden paimenia", Merri sanoi. "Huolehtivat puista ja metsistä. Ovat varsin paljon puiden näköisiä, mutta liikkuvat ja puhuvat. Siinä noin yksinkertaistetusti. Mutta entit ovat tavattoman vanhoja olentoja. En ole ihan varma kummat ovat vanhempia, entit vai haltiat."

Ruusa näytti vähän siltä, ettei tiennyt, vastasiko selitys oikeastaan hänen kysymykseensä.

"Entä sitten?" Estella kysyi. "Mitä sitten tapahtui, kun he olivat tulleet tänne?"

Éomer nauroi.

"Minutko te laitatte kertomaan tämän?" hän kysyi. "No olkoon, kerron mutta lyhyesti. Saatte kertoa itse tarkemmin."

"Pippinin lähtiessä Gandalfin mukana Minas Tirithiin, Merri jäi tänne, ja pyysi päästä Rohanin silloisen kuninkaan, Théodenin aseenkantajaksi. Ja kun Sauronin armeija purkautui hyökyaallon lailla kohti Minas Tirithiä, ratsasti Merri yhdessä neito Éowynin kanssa sotaan. Ja yhdessä he taistelivat Pelennorin kentällä, kolmannen ajan suurimmassa taistelussa. Ja siinä taistelussa he yhdessä kukistivat Noitakuninkaan, joka oli Angmarin valtakunnan kuningas ja Sauronin suurin palvelija."

"Mutta tämän enempää en noista tapahtumista kerro. Kysykää miehiltänne. He osaavat kertoa vaiheistaan peräti enemmän kuin minä."

"Miksi ette ole kertoneet?" Timantti kysyi.

"Olemme kai kukin kertoneet sen, minkä olemme kokeneet tärkeimmäksi kertoa", Sam sanoi. "Jokaisella meistä on kuitenkin muistoissaan jotain, mikä yhä vaivaa meitä. Kauhuja jotka voisivat Konnussa kerrottuna pimentää taivaan. Enkä minä ainakaan halua niitä kertoa."

"Enkä minä", Pippin sanoi.

"Minä olen koettanut kertoa jotain", Merri sanoi kuin hieman poissaolevasti. "Mutta Noitakuninkaasta en kyllä ole kertonut, koska hän oli… hirveä ja kammottava."

"Mitä muutakaan saattoi odottaa Sauronin suurimman palvelijan olevan", Éomer sanoi.

"Olkoon mitä vain", Pippin sanoi. "Mutta nyt minä haluan hetkeksi ulos rentoutumaan ja yritän unohtaa kaiken tuon sekasotkun."

Sitten Pippin meni ulos, ja kun Merri meni tämän perässä, hän näki tämän täyttävän piippuaan.

Nyyhti

  • ***
  • Viestejä: 3 901
Vs: TSH: Kuiskauksia idästä, K11, 9. luku/58 15.7.
« Vastaus #25 : 18.07.2018 08:45:26 »
Jeee kiva kun jaksoit laittaa jatkoa! :) Aloin juuri eilen kuunnella työmatkoilla Hobittia, joten olin jo valmiiksi virittäytynyt Keskimaan tunnelmaan. Ihana siis päästä lukemaan tätä! Tosi hauskaa, että vaimot saivat nyt kuulla miestensä uroteoista! ;D Ressukat eivät tajuakaan, kenet ovat menneet naimaan, hahaa xD
Never regret something that once made you smile.

owlgr

  • ***
  • Viestejä: 41
Vs: TSH: Kuiskauksia idästä, K11, 10. luku/58 15.8.
« Vastaus #26 : 15.08.2018 22:14:48 »
AN: Lyhyestä virsi kaunis: Kiitokset kommentista nominal! ^^ Seuraava luku - jopa hieman nopeammin kuin viimeksi.



Luku 10

Heidän oltuaan Edorasissa reilun kuukauden ja puhuttuaan ja nähtyään miltei kaiken, mikä heitä sillä erää kiinnosti, alkoivat hobitit vähitellen valmistella lähtöä Minas Tirithiin. Jännitys tuntui taas valtaavan alaa Ruusan, Estellan ja Timantin mielessä, kun matkapäivä lähestyi. Aamulla he tapasivat kuningas Éomerin ennen lähtöään.

"Haluaisin jotenkin helpottaa matkaanne, mutta toisaalta olette kovin pieniä huolehtimaan hevosista, ettekä te huoli mukaanne ihmisiä. Ymmärrän sen. Mutta siltikin haluaisin tehdä jotain."

"Kiitos, mutta tulemme mainiosti toimeen näillä mitä meillä on", Merri sanoi ja kumarsi lyhyesti. "Sitä paitsi me jo kulutimme vieraanvaraisuuttasi ja aikaasi monilla keskusteluilla. Korkeintaan yhtä minä enää pyytäisin, ja se on se, että me paluumatkalla saisimme yhden tai kaksi yötä olla Edorasissa, mutta sitäkään en vaadi saada."

"Noin puhuu aito Rohanin ratsastaja!" Éomer huudahti. "Olkoon toiveesi täytetty. Ja olkoon tienne tasainen ja matkanne keveä. Näkemiin!"

Hobitit kumarsivat ja lähtivät sitten ulos ja laskeutuivat kuninkaan kartanosta talleille. Tallipalvelijat olivat jo laittaneet heidän poninsa valmiiksi, ja he nousivat ratsaille ja lähtivät liikkeelle. Jotkut vilkuttivat heille ja hobitit heiluttivat käsiään sikäli kuin poniensa ohjastamiselta ehtivät.

Kun he viimein pääsivät kaupungin muurien ulkopuolelle, Sam huokasi ja vilkaisi taakseen. Sitten hän kääntyi Ruusan puoleen ja sanoi:

"Sellainen oli Rohan ja Rohanin kuningas Éomer."

Ruusa oli jonkin aikaa vaiti ennen kuin sanoi:

"Ei ihan sellainen kuin odotin. Varsin tuttavallinen ja tavallinen. Joskin hänestä kyllä myös sai voimakkaan ja vaativan vaikutelman."

Sam nyökkäsi. Se kuvasi jokseenkin hyvin Éomeria.

"Gondorin kuningas, Elessar, on hieman toista maata", Sam sanoi. "Hän saattaa olla toisaalta hyvin välitön ja tuttavallinen. Mutta toisaalta hän on myös suuri kuningas, jolla on valtaa huomattavasti enemmän kuin kuningas Éomerilla. Hän on jalo, mutta myös luja ja vaativa... No, näet sitten."



Päivät kuluivat ja muuttuivat viikoiksi. Valkovuoret olivat alati tien eteläpuolella, mutta viimein he saivat näkyviinsä niiden viimeiset suuret huiput. Samalla myös vuoret heidän edessään kasvoivat ja Estella katseli niitä epävarmana, kun he olivat pysähtyneet syömään.

"Emme kai joudu menemään tuonne?" hän kysyi.

Sam vilkaisi, minne Estella katsoi ja sanoi:

"Taivaan kiitos emme. Noiden vuorten tuolle puolen en mene kuin kappaleina, jos sitenkään."

Ruusa katsoi Samia hieman ihmeissään. Ei ollut Samin tapaista olla niin ehdoton.

"M-mitä siellä sitten on?" Timantti kysyi.

"Siellä on Mordor", Sam sanoi. "Sauronin entinen valtakunta."

Ruusa, Timantti ja Estella näyttivät hieman kauhistuneilta. Sam ei ollut täysin varma, mitä hänen piti ajatella. Ainakaan nämä eivät näyttäneet puoliksikaan niin kauhistuneilta kuin hänestä tuntui, mutta toisaalta oli ehkä ihan hyväkin, ettei näillä ollut käsitystä sen maan kauhuista.

"Me menemme kohta miltei etelään", Pippin sanoi. "Minas Tirith on Valkovuorten tässä päässä, joten matka ei noin periaatteessa ole enää kovin pitkä. Mutta muutamia päiviä silti, kun matkaamme rauhallisesti."

Heidän lähdettyään Rohanista oli Pippin ollut yhä enemmän kulkemassa ensimmäisenä ja johdattamassa heidän kulkuaan.



Joidenkin päivien kuluttua he saapuivat melko myöhään iltapäivällä Pelennorin kentän reunalle. Merri seisahtui ja katseli kenttää surullisena. Muutkin pysähtyivät ja katselivat. Sam vilkuili Merriä ja Pippiniä, ja hänestä vähän tuntui, että nämä näkivät kentällä yhä raivoavan taistelun. Lopulta Merri pakottautui puhumaan:

"Tämä on Pelennorin kenttä, josta Éomer puhui. Tämä kenttä oli täynnä Sauronin armeijan örkkejä, ihmisiä ja ties mitä."

Pippin ratsasti Merrin rinnalle ja laski kätensä tämän olkapäälle.

"Älä enää mieti sitä", Pippin sanoi. "Ajattele ennemmin kaikkea sitä kaunista, mitä on Kaupungissa."

Näytti kuin vain vaivoin Merri olisi saanut työnnettyä taistelun mielestään ja käänsi katseensa Minas Tirithiin. Hänen esimerkistään muutkin käänsivät katseensa sinne ja Pippin sanoi:

"Minas Tirith. Gondorin valtakunnan pääkaupunki, jossa kuningas asuu."

Hetken aikaa he katselivat kaupunkia, mutta sitten he jatkoivat taas matkaa.



Ilta oli jo hieman alkanut hämärtyä, kun he viimein tulivat Kaupungin portille. Se oli auki, joskin muutamia vartijoita seisoi sen lähellä. Hobitit saivat kuitenkin mennä kenenkään estämättä eteenpäin. Sitten alkoi melko hidas ja kiemurteleva nousu yhä ylemmäs kaupungissa. Pippin ratsasti heidän edellään ja raivasi samalla tietä kaupungin ihmisten keskelle. Jotkut katselivat heitä vähän kummissaan ja Pippin kuuli joidenkin mutisevan "[/]perian[/i]", kun ratsasti ohi. Ratsastaessaan Pippin katseli vähän ympärilleen. Kaupunki oli korjattu hyvin ja taidokkaasti miltei täysin sellaiseksi, kuin se oli ollut ennen Pelennorin kentän taistelua. Sitten he tulivat jo niin korkealle, että Sauronin armeijan katapultit eivät olleet yltäneet sinne asti kovinkaan usein. Pippin huokasi ja käänsi taas katseensa eteenpäin. He alkoivat olla jo niin lähellä kuninkaan linnaa, että kovinkaan paljon ihmisiä ei siellä enää liikkunut. Paremminkin yhä enemmän näkyi sotilaita ja muita rakennuksia, jotka olivat linnan lähellä, mutta eivät kuitenkaan itse linnassa.

He olivat nousseet jo varsin ylös ja linnan pihalle olisi enää yksi ainoa portti, Pippin muisti sen selvästi. Portin lähellä oli neljä miestä vartiossa ja heidän lähestyessään sitä, kaksi vartijaa asettui sen eteen. Pippin ratsasti portille ja pysäytti poninsa miesten eteen.

"Linnan piha ei ole mikään leikkipaikka", toinen vartijoista sanoi.

Pippin oli sekä tyrmistynyt että huvittunut. Niinkö pian Gondorissa oli unohtunut, että hobitteja oli kerran ollut siellä? Toisaalta häntä huvitti se, että vartija hieman myöhemmin opettelisi varsin tarkoin hobittien osuuden Gondorin historiassa.

"Meistä suurin osa ei olekaan leikkiviä lapsia, vaan kuninkaan ystäviä", Pippin sanoi.

Vartija katsoi heidän saattuettaan tarkasti ja sanoi:

"En ole koskaan nähnyt kuninkaalla teidänlaisianne ystäviä."

Pippin katseli vartijaa hieman, ja vaikka hän ei kovinkaan paljon ihmisistä tiennyt, hän arvioi tämän melko nuoreksi. Kenties tämä ei ollut ollut palveluksessa vielä silloin, kun Pelennorin ja Cormallenin kenttien taistelut käytiin.

"Eittämättä lienee paljonkin asioita, joita te ette tiedä, arvon herra. Te taisittekin olla aika nuori silloin kun minä ja kuningas Elessar taistelimme yhdessä", Pippin sanoi nyt jo varsin jämäkästi.

Vartija näytti kuitenkin tehneen jo päätöksen, ettei tulijoita päästettäisi linnaan ja sanoi:

"Ei, tästä ei mennä ilman lupaa."

Vartija laski kätensä miekan kahvalle. Pippin menetti malttinsa ja sysäsi syrjään haltiaviitan, jonka oli kietonut ympärilleen tuulen suojaksi. Gondorin musta ja hopeaiset tähdet, Elendilin tunnukset, tulivat näkyviin.

"Minä olen Peregrin Tuk, Konnun hobitti, Gondorin ritari ja Linnankaartilainen", Pippin sanoi ärtyneesti. "Ja jos te ette päästä minua ja seuruettani sisään, minä odotan tässä niin kauan, että kuningas Elessar tulee kuulemaan, mitä minulla on sanottavanani. Enempää en enää sano."

Vartijat näyttivät nyt vähän hämmentyneiltä ja epävarmoilta.

"Käyn tarkistamassa", vartija lopulta sanoi. "Odottakaa tässä."

Pippin ei vastannut. Hän kääri vain viitan takaisin ympärilleen ja jäi istumaan poninsa satulaan.



Hetken päästä vartija tuli ripein askelin takaisin portille ja viittasi tullessaan muita siirtymään syrjään portilta.

"Pyydän anteeksi, arvon herra", vartija sanoi. "Olette tervetulleita ja sain tehtäväkseni huolehtia ratsuistanne."

"Kiitos", Pippin sanoi ja hymyili.

Hän lähti taas liikkeelle ja ratsasti talleille, ja hyppäsi sitten maahan. Muut tulivat hänen lähelleen ja saatuaan kaiken valmiiksi he lähtivät kohti linnan ovea. Ovilla seisoi jälleen kaksi vartijaa, mutta nämä eivät kysyneet heiltä mitään, vaan sen sijaan nämä avasivat ovet heidän edellään ja he astuivat linnan eteissaliin. Heidän tullessaan saliin vastapäisillä ovilla ollut mies, joka oli pukeutunut hienoihin vaatteisiin, tuli heidän luokseen ja kumarsi heille.

"Tervetuloa, arvon ylimykset", mies sanoi. "Kuninkaalle on ilmoitettu tulostanne ja hän ottaa teidät vastaan Arannelin salissa. Haluatteko että saatan teidät sinne?"

Pippin vaivasi muistiaan. Hän oli kyllä liikkunut linnassa jonkin verran, mutta hän ei uskonut olleensa läheskään kaikissa sen osissa. Ja vaikka hän olisikin ollut, ei ollut niin sanottua että hän muistaisi minne mistäkin käytävästä piti mennä.

"Siitä on joitain vuosia kun olen ollut täällä viimeksi", Pippin sanoi. "En muista linnan jokaista sopukkaa, josko lienen edes käynyt. Olkaa hyvä ja näyttäkää tietä."

Pippin kumarsi lyhyesti miehelle ja tämä lähti kulkemaan heidän edellään. Sam otti Frodon syliin, kun mies näytti harppovan sen verran nopeasti, ettei matkasta väsynyt Frodo enää pysynyt tämän mukana.

Nyyhti

  • ***
  • Viestejä: 3 901
Vs: TSH: Kuiskauksia idästä, K11, 10. luku/58 15.8.
« Vastaus #27 : 17.08.2018 21:08:29 »
Hahahaa hauska pieni välikohtaus! Pippin on yhä hauska, tykkäsin kun hän vähän melkein tulistui. Olisi voinut olla hauska nähdä mitä käy, jos Pippiniä ei olisi kuunneltu, mutta tämä oli kyllä Aragornin hallinnon aikana todennäköisempää ;D
Never regret something that once made you smile.

owlgr

  • ***
  • Viestejä: 41
Vs: TSH: Kuiskauksia idästä, K11, 11. luku/58 26.9.
« Vastaus #28 : 26.09.2018 20:13:39 »
AN: Suuret kiitokset, nominal! ^^ Joo, siinä olisi voinut olla kyllä hauska käänne, jos ei olisikaan sisään päästetty. Noh, sitten jotkin asiat olisivat ehkä menneet hieman toisin, mutta ei kyllä kokonaisuutta ajatellen häiritsevästi. ^^

Tarpeettoman kauan tässäkin taas kesti, mutta vihdoin ja viimein, luku 11. Olkaa hyvä!



Luku 11

He kulkivat käytäviä päästä päähän ja kääntyilivät sinne tänne käytävien muodostamassa sokkelossa. Samista tuntui, että hänen päänsä alkoi jo olla kovin pyörällä, kun heidän edellään kävellyt mies avasi oven ja viittasi heidät sisään. Pippin vilkaisi miestä ja sanoi:

"Kiitos."

Mies kumarsi lyhyesti ja lähti pois. Pippin astui ensimmäisenä saliin, jonne heidät oli opastettu, ja tämän perässä saapuivat muut. Sam katseli hieman ympärilleen ja hänestä tuntui, että kaikki se loisto ja mahtavuus oli kuin kokonaan toisesta maailmasta. Ruusa, Estella ja Timantti katselivat sitä kaikkea silmät ymmyrkäisinä. Sam saattoi ymmärtää sen. He olivat olleet hämmästyneitä jo Rohanissa heidän ollessaan kuninkaan kartanossa. Mutta nyt he olivat paljon vanhemmassa ja suuremmassa rakennuksessa, ja suuret kuninkaat olivat sen aikoinaan rakentaneet.

Huoneessa ollut palvelija viittasi heitä istuutumaan yhdelle pitkähkölle puiselle sohvalle, ja sitten tämä poistui.

Sam nosti Frodon istumaan sohvan nurkkaan. Elanor kiipesi perässä ja Ruusa ja Sam ja muut tulivat kuka mitenkin hieman jäljessä. Hetken he olivat hiljaa, mutta sitten Timantti puhui hiljaa:

"Täällä on sanoinkuvaamattoman kaunista. Ja... En oikein osaa selittää. Yhtä aikaa tuntuu kuin jonkinlainen ilo ja suru. Täällä on kovin erilainen tunnelma kuin Rohanissa."

"Gondorin valtakunta on paljon vanhempi kuin Rohanin", Pippin sanoi hiljaisella äänellä. "Tämä kaupunki ja linna ovat nähneet ainakin tuhat kesää ja talvea, ja ties miten lukemattoman määrän auringon nousuja ja laskuja. Tämän rakensivat Númenorin ihmiset ja he ovat ihmissuvuista suurin."

He vaikenivat ja katselivat salin seinustoilla olevia patsaita ja muita taidokkaasti tehtyjä koristeita. Sitten salin ovelta kuului kolahdus ja ovi avattiin. Hobitit kääntyivät katsomaan ovelle. Ovesta astui saliin ripein askelin Aragorn. Tällä oli hieman vakava ilme kasvoillaan, mutta katsoessaan hobitteja hänen kasvonsa puhkesivat hymyyn. Pippin aikoi nousta sohvalta, mutta Aragorn sanoi:

"Älä edes kuvittelekaan tekeväsi mitään, Peregrin. Ei ole sinun asiasi kumartaa minulle, kuten ei kenenkään teistä."

Aragorn katsoi vuorollaan jokaista lyhyen hetken ja levitti sitten kätensä.

"Tervetuloa, rakkaat ystävät."

Pippin ei enää voinut hillitä itseään vaan nousi sohvalta ja riensi Aragornin luokse. Tämä laskeutui toisen polvensa varaan ja he syleilivät ja katsoivat toisiaan hymyillen. Se oli tarpeeksi myös Merrille ja Samille, ja nämäkin riensivät tervehtimään Aragornia. Lopulta Aragorn nousi, otti tuolin ja istuutui heidän eteensä.

"Kertokaa itsestänne, pyydän", Aragorn sanoi. "Erityisesti haluan kuulla puolisoistanne ja lapsista."

Hobitit vilkaisivat toisiaan ja sitten Sam alkoi kertoa:

"Hän on Ruusa. Ruusa Tölli. Menimme naimisiin melko pian sen jälkeen kun olimme palanneet Kontuun ja korjanneet siellä asiat."

Aragorn kurtisti hieman kulmiaan ja sanoi:

"Huomaan, että teillä on minulle kerrottavananne tarina jos toinenkin. Saatte kertoa ne, mutta ei nyt. Nyt haluan kuulla vain teistä."

"Elanor syntyi seuraavana vuonna, ja viiden vuoden päästä pikku-Frodo", Sam jatkoi.

Aragorn silmäsi lapsia ja hymyili heille. Sam näki selvästi, että näitä jännitti. Mutta ehkä hieman vähemmän kuin heidän mennessään Éomerin luokse. Sam oli jopa näkevinään, että Elanor peräti hymyili hieman.

"Kuinka vanhoja he nyt ovat?" Aragorn kysyi.

"Elanor täyttää kesällä kymmenen, Frodo syksymmällä viisi", Sam sanoi.

"Olette valinneet heille kauniit nimet", Aragorn sanoi. "Elanor on aivan kuin esikuvansa Loríenissa, ja kuka tietääkään, mitä Frodosta vielä tulee."

"Kiitos..." Ruusa mutisi.

Aragorn käänsi katseensa Pippiniin.

"Hän taas on Timantti Suuralho. Menimme naimisiin meistä Maanmatkaajista viimeisenä", Pippin sanoi.

"Osittain siksi, koska sinä epäröit niin kauan", Timantti sanoi.

Sam vilkaisi Timanttia ja tämä näytti nyt purevan hieman huultaan kuin epävarmana siitä, oliko sitä ollut soveliasta sanoa. Aragorn kuitenkin nauroi.

"Se tarkoittaa sitten vain, että Pippin ei ole muuttunut paljonkaan sinä aikana, jona olen hänet tuntenut", hän sanoi.

Aragorn katsoi Pippiniä nyt hieman tarkemmin ja ikään kuin siristi silmiään aavistuksen.

"Ja toisaalta sinä olet muuttunut enemmän kuin kukaan olisi koskaan uskonutkaan", Aragorn sanoi. "Et ole enää ollenkaan sama Pippin, jonka tapasin Briissä."

"En... Kai", Pippin sanoi epävarmasti.

Aragorn pudisti päätään.

"Ei, et lähimainkaan", Aragorn sanoi. "Vai voisitko kuvitella silloisen Pippinin ratsastavan Minas Tirithiin vaimoineen ja vaativan pääsyä Linnaan?"

Pippin pudisti hitaasti päätään. Totta oli, että hän silloin ja hän nyt olivat kovin erilaisia. Aragorn kääntyi Merrin puoleen ja kysyi:

"Entä mitä kerrottavaa sinulla on, Polveniskijä?"

"Hän on Estella Bolger", Merri sanoi. "Me menimme naimisiin pari vuotta aiemmin kuin Pippin ja Timantti. Mutta oikein muuta kerrottavaa minulla ei olekaan, ellet sitten halua kuulla jotain Konnusta."

Aragorn hymyili.

"Hyvä on", hän sanoi. "Ei ole vielä niiden kuulumisten aika, hyvät ystävät. Menkäämme sen sijaan syömään, sillä uskon teidän tarvitsevan ruokaa matkanne päätteeksi ja pääsette asettumaan levolle. Puhukaamme huomenna lisää, vaikka arvaankin että monet kysymykset ja asiat polttavat mieltänne. Ja minuakin kalvaa uteliaisuus. Mutta en vaivaa teitä kysymyksillä enää tänään, tai uuvuta teitä vaatimalla kertomaan."

Aragorn nousi, ja hobitit nousivat myös, ja lähtivät Aragornin perässä ovelle ja edelleen käytäviä pitkin jonnekin. Sam kantoi jälleen Frodoa, sillä tämä näytti olevan jo perin väsynyt.



Heidän käveltyään hetkisen, he tulivat pieneen saliin, jonne oli katettu ruoka matalalle pöydälle kahdeksalle.

"Syökää ja juokaa kaikessa rauhassa. Kun olette syöneet, pääsette lepäämään", Aragorn sanoi.

Hobitteja ei tarvinnut kahdesti käskeä, kun he istuutuivat pöydän ääreen ja alkoivat syödä varsin hyvällä ruokahalulla. Hobittiruokailuksi se oli perin vaitonainen, mutta hieman he silti puhuivat ja kertoilivat samalla viimeisiä kuulumisia Rohanista ja tieltä.

Saatuaan viimein vatsansa täyteen Sam vilkaisi Elanoria ja Frodoa. Frodo oli jossain kohtaa tullut hänen syliinsä, mutta nyt poika näytti nukahtaneen siihen.

"Luulenpa, että ainakin Frodo tarvitsee vuoteen", Sam sanoi.

Aragorn katsahti häneen ja hymyili.

"Matka oli hänelle arvatenkin raskas", hän sanoi. "Voin kantaa hänet."

Aragorn otti pojan Samin sylistä varovasti ja laski käsivarrelleen.

"Tulkaa", hän sanoi. "Saatan teidät huoneeseenne, niin voitte käydä levolle."

Jälleen he kävelivät pitkiä käytäviä ja aina Aragornin kääntyessä kulmauksista eteen avautui uusi käytävä. Välillä he kiipesivät portaita ja yhä vain matka jatkui. Aina ajoittain heidän edessään oli ovia, joista joidenkin luona oli palvelijoita. Aragornin tullessa niiden luokse palvelijat avasivat ovet ja he kulkivat avatuista ovista. Aluksi Sam oli ollut hieman sitä mieltä, että olisi itsekin voinut kantaa Frodon, mutta kun hän nyt näki, miten pitkä matka heidän huoneelleen oli, hän oli varsin tyytyväinen, että Aragorn kantoi pojan. Viimein he tulivat ilmeisesti määränpäähänsä, sillä Aragorn avasi pienen oven ja astui sisään. Se paljastui jonkinlaiseksi makuusaliksi, jossa oli muutamia sänkyjä.

"Mihin haluatte, että lasken Frodon?" Aragorn kysyi Ruusalta.

Ruusa silmäili salia hieman ja sanoi sitten:

"Ei taida olla kovin väliä. Vaikka tuohon lähimpään sänkyyn."

Aragorn avasi sängyn peitteitä ja laski pojan pehmeälle patjalle ja peitteli tämän. Frodo äännähti jotain hieman ja vaihtoi vähän asentoa, mutta nukkui yhtä kaikki.

"Kiitos", Sam sanoi.

"Älä turhaan kiittele", Aragorn sanoi. "Minä olen sinulle ja vanhemmalle Frodo-herralle velkaa niin paljon, että sitä velkaa ei kuitata yhden hobittilapsen hoivaamisella. Mutta nyt minä poistun ja jätän teidät lepäämään. Jos tarvitsette jotain, pyytäkää vain. Lähetän huoneenne luokse käytävään palvelijan, ja hän järjestää teille, mitä vain tarvitsette. Hyvää yötä."

"Hyvää yötä", hobitit sanoivat hieman sekalaisessa järjestyksessä.

Sitten Aragorn poistui käytävään ja painoi oven kiinni niin, että se vain hieman kolahti sulkeutuessaan. Hobitit jäivät hetkeksi tuijottamaan tämän jälkeen ennen kuin alkoivat järjestää huonetta mieleisekseen ja mennä yölevolle.

LillaMyy

  • ekoterroristi
  • ***
  • Viestejä: 3 520
  • "Oot pönttö :D <3" "ja ylpeä siitä! :D"
    • Sulkakynän rapinaa
Vs: TSH: Kuiskauksia idästä, K11, 11. luku/58 26.9.
« Vastaus #29 : 27.09.2018 19:52:56 »
Krääääääh, kerkesit julkaista vielä kolmannenkin luvun, ennen kuin sain kommentoitua. >: Anteeksi, että olen näin saamaton, mutta nyt voin melkein jopa selittääkin tätä, kun töissä menee niin pirullisesti aikaa, ettei sitten jaksa alkaa aina panostaa. (Ihan niin kuin en muka töidenkin jälkeen roikkuisi irkissä, mutta kun siellä ei tarvi ajatella...?)

Ai hitsit, muhun sattui, kun luin tuota kohtaa, kun Merri seisoo Pelennorin kentällä! >: Varmasti oli kovin tuskallista (sekä henkisesti että varmaan myös ihan fyysisestikin) olla taas tuolla paikalla!

Lainaus
Jotkut katselivat heitä vähän kummissaan ja Pippin kuuli joidenkin mutisevan "[/]perian[/i]", kun ratsasti ohi.
Tuolla on yksi tagi jäänyt vaillinaiseksi.

No perhana sentään, en odottanut parkuvani tämän kanssa, mutta toisin kävi! :'D Tuli niin elävästi tuosta Aragornin ensimmäisestä repliikistä mieleen "You bow to no one", että huhhuh! :') Hemmetin Aragorn, en nyt osaa enää olla pillittämättä, kun se alkoi olla liian aww! Muutenkin tämä Aragorn on niiiiiin täydellisen IC, että oksat pois! En oikeasti ole varmaan ikinä missään lukenut näin IC:tä Aragornia, ellei Tolkienin omia kirjoituksia lasketa!

Huh, olipas siinä luettavaa! Mutta toisaalta ihan hyväkin, että oli, ei ainakaan loppunut nami heti kesken! (: Vaikka nyt tämä jäikin kesken, mutta onpahan sitä vielä luvassakin paljon ennen kuin koko tarina loppuu. Tässä on hauskaa, miten nämä hahmot ovat niin pitkälti omia itsejään, mutta silti jotenkin erilaisia, vähän kuten Aragornkin totesi, että entinen Pippin ei olisi vaatinut pääsyä Linnaan. Nämä hahmot ovat aivan selvästi kasvaneet paljon siitä, mihin TSH heidät jätti, mikä on tietysti ihan loogistakin, kun siitä lopusta on jo jokunen tovi tässä kulunutkin. (: Silti näistä hahmoista aivan selvästi tunnistaa ne samat jampat, jotka lähti silloin joskus kauan kauan sitten Konnusta tietämättä yhtään, mihin olivat päätymässä, mikä on tosi hienoa! (:

TYkkäilen tästä tarinasta kyllä ihan tosi paljon, vaikka harvemmin käynkin mitään täällä höpisemässä! Kiitoksia siis näistä uusista osista taas! (:

"Durin's folk do not flee from a fight."
ava & banneri © Ingrid

Nyyhti

  • ***
  • Viestejä: 3 901
Vs: TSH: Kuiskauksia idästä, K11, 11. luku/58 26.9.
« Vastaus #30 : 27.09.2018 20:58:06 »
Jejee jatkoa! Aragorn on ihana! :D Mä en osaa kolmentoida enää mitään järkevää, apua :D Joten jätän vain puumerkkini ja odotan jälleen uutta lukua!
Never regret something that once made you smile.