Kirjoittaja Aihe: Kerro miltä syksy tuntuu (K11, scifidramafluffya, Setre/Jaan)  (Luettu 3490 kertaa)

Isfet

  • Kaamoskirjuri
  • ***
  • Viestejä: 1 414
  • kuppi teetä kaipaukseen
Nimi: Kerro miltä syksy tuntuu
Kirjoittaja: Isfet, joka myös omistaa tekstin
Ikäraja: K11
Genre: scifidramafluffya, eli avaruuspoikarakkautta
Hahmot/Paritus: Setre/Jaan
Yhteenveto: Muistot tuntuvat vähemmän kipeiltä ja kaipauksen kyllästämiltä, kun hän kertoo niitä Jaanille.

A/N: Aloitin kirjoittamaan tätä reilusti kuukausi sitten Avaruuspiraatille, ja nyt syntymäpäivä on vihdoin koittanut! Hyppäsin vähän arvaamatta tuntemattomaan lähtiessäni kirjoittamaan scifiä (kokemukseni perustuu siis niinkin laajaan tietämykseen kuin Star Warsin alkuperäiseen trilogiaan [osiin IV, V ja IV] sekä Linnunradan käsikirjaan liftareille...), mutta inspiraatio iski! Toivottavasti pidät, kirjoitat ihanaa poikarakkautta ja tästäkin tuli sitten jotain sellaista. <3 Tämä menee myös Vuodenaikahaasteeseen syksyllä.




On yö. Setre tietää sen siitä, miten aseman hea-valot (ei kukaan jaksa sanoa Highly Energy Adsorb) ovat muuttaneet sävyään rauhoittavaksi ja desinfioivaksi siniseksi. Aivan kuin yövuorossa työskentelevien ei olisi muutenkin vaikeaa pysytellä virkeinä. Valot ovat vain tapa jäljitellä elämää Maassa, sen auringonnousuja ja -laskuja, joita mikään ei pysty koskaan korvaamaan. Setre tietää sen, hän on nähnyt.

Jaan ei ole. Setre on yrittänyt kuvailla sitä monta kertaa, selittää miten valo alkaa kajastaa horisontista ensin himmeänä keltaisena ja vaaleanpunaisena, sinisyys valkenee pois ja värit syvenevät, kunnes kirkas valojuova (usein punainen tai kultainen) tuikahtaa esiin. Se on taidetta, hän sanoo, Jaan kuuntelee silmät kirkkaina ja suu vakavana.

Setre toivoisi voivansa näyttää sen kaiken, mutta matka on nykyiselläkin teknologialla pitkä, eikä Maahan lähde aluksia usein. Mukaan otettavat henkilöt ovat tärkeitä, tai heillä on erityinen syy kuten Liamilla. Hän lähti katsomaan vaimoaan ja puolivuotiasta tytärtään, jota ei ole nähnyt koskaan ennen. Setre tietää, että se on ollut miehelle kovaa. Asemalla on pari- ja yksityishyttejä, mutta aluksilla kaikki huolto- ja valvontaporukasta nukkuvat samassa tilassa, työvuorojen mukaan. Jos haluat ottaa videopuhelun, se on tehtävä lepovuorolla ja sivullisten seura on siedettävä.

Setre ei tahtosi, ei voisi olla ilman Jaania yli vuoden ajan. Hän ihmettelee yhä Emelinen päätöstä synnyttää lapsi Maassa, mutta toisaalta nainen itsekin on syntynyt siellä. Ei ole varmaa palaako Emeline enää mekaanikoksi asemalle ja sen aluksiin. Hänen droidinsakin on jo annettu toiselle, molemminpuolisista vastusteluista huolimatta.

Jaan oli yksi ensimmäisistä kokonaan asemalla kasvaneista lapsista. Setre tuli äitinsä kanssa alukselle viisitoista täytettyään, täynnä utopistisia kuvitelmia sankaruudesta ja tieteen edistysaskeleista. 

Setre heilauttaa kättään oven vieressä tunnistelevyn päällä, jotta ranteeseen upotettu siru varmasti havaitaan. Liukuoven reunat hohtavat vihreinä sen liukuessa äänettömästi sivuun, ja takaisin paikoilleen hänen takanaan. Nuorukainen liikkuu mahdollisimman hiljaa, mutta silti pörröinen pää nousee viereisen punkan vällyjen välistä.

”Setre?” Jaan mutisee ääni käheänä.

”Minä, nuku vaan.”

”Tule tänne”, Jaan pyytää kohottaen peitteen kulmaa, eikä Setre voi vastustaa kutsua.

Hän riisuu päällimmäisen vaatekerroksen, niin että ylle jää on vain ohkainen lämpöasu. Setre pujahtaa pojan (tai ehkä nuoren miehen) kainaloon, ja antaa vetää itsensä kiinni tämän unesta raukeaan vartaloon. Kuivahtaneet huulet kutittavat hänen poskeaan ja osuvat hieman ohi maalistaan, vasempaan suupieleen.

”Jaan, sinun pitäisi nukkua. Herätykseesi on varmaan kolme tuntia -”

”Kaksi ja neljännes. Minä haluan olla sinun kanssasi.”

Nyt tarkkuus on parempi, ja suukko kestää kauemmin. Sydämeen lipuu hellää lämpöä, kädet tuntuvat hyvältä hänen ympärillään.

”Niin minäkin, mutta lepovuorot ovat kutistuneet minimiin. Tiedäthän sinä, alus Maahan vei seitsemän henkeä laitevalvonnasta, ja Efina lähti kiertämään satelliitteja - sinne meni kahdeksan. Asema kakkoselle lähti juuri yksi pikkualus, olikohan Nymfi - kolme meidän porukastamme. Ja sitten kun droideja päivitetään uuteen apuohjelmaan…”

”Minä tiedän tuon kaiken, hölösuu”, Jaan sanoo hellästi, ”sinä kuulostat stressaantuneelta.”

Setre huokaa syvään, ja painaa päänsä Jaanin olkaa vasten.

”Niin olenkin. Minua on juuri juoksutettu ympäri asemaa kuittaamassa hälytyksiä, olen puhunut mekaanikkojen ja heidän droidiensa kanssa, valvonut näyttöjä, sekä kalibroinut yhden huoltoaluksen ohjausyksiköt ja miehistön mittariston.”

”Huh. Jätitkö minulle mitään tekemistä?”

”Pahinta on, että sama touhu jatkui kun poistuin. Lepovuoroni kestää viisi tuntia, enkä usko sen riittävän pääkoppani nollaamiseen.”

Jaan puristaa häntä tiukemmin ja suutelee taas, kuin kaikki huolet voisi huuhtoa siten pois. Ja ehkä se toimiikin, ainakin osittain. Läheisyys tuntuu pehmeältä ja verkkaiselta, rauhoittavalta. Sillä hetkellä se ei tunnu hulmahduksilta vatsanpohjassa, kiivaalta sykkeeltä sähköisissä sormenpäissä tai posket punehduttavalta kuumuudelta. Ja niin on hyvä.

Suudelman loppuessa Setre pitää silmänsä kiinni, hengittää sisään toisen unista tuoksua ja antaa väsymykseen raskauttaa kehonsa pala palalta. Juuri kun tuntuu, että käsiäkään ei jaksa enää liikauttaa, Jaan painaa märän suukon hänen kaulalleen. Setren silmät rävähtävät auki, Jaan virnistää. Tämän ruskeat silmät tuikehtivat hämärässä.

”Kerro minulle, millaista Maassa on nyt? Sinun kotonasi?”

Setre aikoo väittää vastaan, mutta Jaanin sormet silittävät keveästi hänen kylkeään, eikä hän enää ole ihan niin väsynyt.

”Siellä on syksy. Illat pimenevät, kaikki käy lepoon ennen talvea. Kasvit kuihtuvat ja ilma muuttuu kylmemmäksi.”

”Tiedän. Kerro miltä se näyttää, tuoksuu, tuntuu”, Jaan kuskaa viimeisen sanan Setren iholle, aivan korvan alle, ja tämän käsi painuu vasten rinnan sydämen sykettä. Setre värähtää, nuolaisee huuliaan ja jatkaa.

”Se tuntuu… Ihmeelliselle. Ilma on raikasta ja täynnä maatumisen tuoksua, mehevää ja sakeaa. Tuuli riipii puista lehtiä, jotka loistavat punaisen, keltaisen ja ruskean sävyissä. Vaahterat ovat parhaita, niiden lehdet ovat isoja ja monisakaraisia, sekä kirkasvärisiä.”

Jaan on sulkenut silmänsä, ja kun hän ei enää puhu, tämä kysyy kysymyksen:

”Miltä tuuli tuntuu?”

”Eniten vapaudelta. Voimakas tuuli tuo tuoksuja ja kylmyyttä, riepottelee vaatteita ja saa nenän vuotamaan punoittavana. Niin kuin puhallin, mutta vaihtelevampi. Se paiskaa jäätäviä sadepisaroita vasten kasvoja, vesi valuu leualta kaulaan ja paidan sisään. Hiekassa on lammikoita, lätäköitä, jotka kastelevat kengät ja sukat.”

Setre katsoo pientä hymyä Jaanin suupielessä. Muistot tuntuvat vähemmän kipeiltä ja kaipauksen kyllästämiltä, kun hän kertoo niitä Jaanille. Silloin ne ovat kauniimpia ja lämmittäviä, kuin kuuma kaakao lapsuudessa viltin alla, sateen ropistessa ikkunaan. Hän melkein kuulee äidin naputtelevan tutkielmaa biokemiasta, vanhanaikaisella näppäimistöllä heidän ruskea kissansa Pasteur sylissään.

”Sitten tulee pakkanen. Huurre peittää kaiken; puut, pudonneet lehdet ja matalat katot. Se on valkoista ja jääkylmää, sulaa pois kun sitä koskettaa. Lätäköiden päälle muodostuu rapsahteleva ja rätisevä jääkuori. Iholla pakkanen tuntuu kuin nanokokoisten jääneulojen kevyeltä pistelyltä, sitten turralta ja kostealta kylmyydeltä. Sisälle tultaessa sulaminen saa ihon kihelmöimään lähes kipeästi.”

Setre luulee Jaanin nukahtaneen, mutta sitten tämä mukeltaa vielä lähemmäs, työntää nenänsä hänen tummiin hiuksiinsa, ja mutisee kertomaan taas lumesta.

”Se on taikaa, usko pois. Kuin venytettyä jäätä, tai ennemminkin yhteen sidottua jääpölyä. Hiutaleet voivat olla valkoisia, sormenpään kokoisia vetisiä lämpäreitä jotka sulavat iholle, tai pieniä teräviä kiteitä, jotka ovat kirkkaita ja taidokkaasti koristeltuja. Ne myös sattuvat, kun tuuli lennättää ne vasten kasvoja...”

Jaan tuhisee hiljaa. Setren huulet taipuvat valtavaan hymyyn, joka saa hänet varmasti näyttämään aivan hölmöltä. Eihän sillä väliä ole, he ovat kahdestaan ja on enää alle kaksi tuntia siihen, kun Jaan lähtee työvuoroon.

Setre sulkee silmänsä, ja antaa unen viedä hänet sillä kertaa kokonaan. Ehkä se kuljettaa hänet syksyyn, kylmien huulien suudelmiin Jaanin kanssa.
ja mä uskon ihmeisiin
tai ainaki sanon niin
olihan joskus tääl
lentävii dinosauruksii

Avaruuspiraatti

  • varattua puraisi
  • ***
  • Viestejä: 2 245
Hui-ui-ui! Scifiä <3 \o/ Eikääh, tässä on ihan sikana kaikkea kivaa! On erikoista teknologiaa, siruja ranteessa, droideja ja satelliitteja ja Maa-lentoja ja kummallista mekaanikko-höpötystä. Mutta tietenkin parhainta: opin uuden sanan (adsorboida).

Tässä on alakuloinen pohjavire, mutta silti tämä on jollain ilveellä myös todella suloinen. Ehdottomasti söpöin kohta tästä on, kun Setre palaa takaisin hänen ja Jaanin huoneeseen ja Jaan nostaa unenpöpperöistä päätään sängystä <3 Se mielikuva pörrötukkaisesta Jaanista vain on ihan liikaa. Kovasti toivon, että Setre pääsee jossain vaiheessa takaisin Maahan ja vie Jaaninkin mukanaan näyttämään kaikki luonnon ihmeet, joista hän tälle kertoo. Ja joista sinä kirjoitit todellatodella kauniisti ;-; Olisipa taas syksy, nyyh. Tai lunta! Edes jotain kaunista. Mutta kaunista ainakin on ajatus, että Setre tarinoi Maasta Jaanille aina ilta-/yösaduksi. Ihan hirvittää, miten vähäiset lepohetket heillä on, mutta ehkä kahdestaan pojat pärjää <3

Kiitoskiitos ihan hirveästi lahjasta >3< Tykkäsin tosi paljon!


"I am as constant as a northern star."
"Constantly in the darkness, where's that at?"

Isfet

  • Kaamoskirjuri
  • ***
  • Viestejä: 1 414
  • kuppi teetä kaipaukseen
Avaruuspiraatti, tosi ihanaa, että pidit! <3

Joo, uniset poitsut on hiiiirmuisen söpöjä ;> Tykästyin kummasti näihin hahmoihin (taas) ja tavallaan koko konseptiinkin, ehkä kirjoitan vielä joskus lisää :3 Syksy on kivaa ja nättiä aikaa, toivottavasti saadaan vielä nätti talvikin tänä vuonna.

Kiitos itsellesi <3
ja mä uskon ihmeisiin
tai ainaki sanon niin
olihan joskus tääl
lentävii dinosauruksii

LillaMyy

  • ekoterroristi
  • ***
  • Viestejä: 3 626
  • "Oot pönttö :D <3" "ja ylpeä siitä! :D"
    • Sulkakynän rapinaa
Terveisiä Vaihdokkaista! (:

Tämä oli jollain tavalla aika jännä. Johtunee varmaankin siitä, että mä en ole kovinkaan usein lukenut scifiä, jossa Maa on näin "keskeisessä" osassa ilman, että tapahtumat sijoittuvat edes osittain sinne. Tässä kuitenkin vain viitattiin Maahan useaan otteeseen, mutta itse tapahtumat pysyttelivät turvallisesti tällä avaruusasemalla. Muutenkin tässä oli tosi kivaa se, että tässä ei ollenkaan kerrottu, että mitä oli tapahtunut, miksi Maan asukkaat siirtyivät avaruusasemalle. Onko tapahtunut kenties jokin luonnonmullistus, joka on tuhonnut suuren osan Maasta? Ydinsota on tehnyt Maan elinkelvottomaksi useammaksi vuodeksi? We do not know, ja se jättää kauheasti tavaraa lukijan mielikuvituksen varaan. (: Tässä ei myöskään kerrota ihan hirveästi tuosta avaruusasemasta, kuten vaikka sen koosta, kuinka monta henkeä sen sisälle mahtuu, tms.? Tällaiset aukot tekevät tästä osin tosi mieltä kutkuttavan, kun minä ainakin olen niin utelias, että haluaisin tietää suunnilleen kaiken. :D

Kiitoksia tästä, minä kyllä tykkäsin kovasti! (:

"Durin's folk do not flee from a fight."
ava & banneri © Ingrid

Isfet

  • Kaamoskirjuri
  • ***
  • Viestejä: 1 414
  • kuppi teetä kaipaukseen
Kiitos kommentista, Lillamyy!

Joo, tästä maailmasta ei sillä tavalla saa otetta, kun pääpaino on hetken kuvailussa slice of life-tyyliin. Jo joskus selviä kirjoittaman iommalla mittakaavalla näistä, voisin selittääkin vähän asioita :'> Kiitos <3
ja mä uskon ihmeisiin
tai ainaki sanon niin
olihan joskus tääl
lentävii dinosauruksii

Waulish

  • rohkupuusku Nedric ♡
  • Administrator
  • *****
  • Viestejä: 7 301
  • ”Mutta totta kai sitä munnaaki pittää olla.” #50
Päädyin tämän tekstin pariin Etsi otsikko ja kommentoi -haasteesta, jonka tämänviikkoisena teemasanana on syksy. Muistan joskus aiemminkin ihastelleeni tämän tarinan riipaisevan kaunista nimeä ja ajatusta siitä, että syksyn oikeasti kokenut kertoo Maassa koskaan käymättömälle siitä, miltä syksy tuntuu. Nyt luin tämän sitten oikein ajan kanssa, ja voi miten tykkäsin, tykkäsin niin paljon että melkein sydäntä kipristää!

Scifi ei ole ominta aluettani lukijana, mutta kieltämättä siinä on hyvin toteutettuna jotain viehättävää ja mielikuvitusta ruokkivaa. Tässä tarinassa scifi on toteutettu juuri niin, että siihen pääsee mainiosti mukaan, vaikkei teksti olekaan kovin pitkä. Pidän ihan hirmuisesti siitä, miten mitään ei selitellä turhaan vaan juuri tarpeeksi, jotta kaiken arkipäiväisyys Setrelle ja Jaanille välittyy. On Maan vuorokaudenaikoja jäljitteleviä valoja, tunnistesiruja ranteissa, yksityiskohtia jotka näyttäytyvät lukijalle futuristisina ja edistyksellisinä mutta ovat tarinan hahmoille osa jokapäiväistä elämää. Pidän ihan hirmuisesti siitä, miten tarinassa mainitaan muitakin hahmoja ja heidän kohtaloitaan, vaikkei niitä sen enempää availlakaan. Niitä ei tarvitsekaan avata; tiedonmurusia on aivan riittävästi, jotta lukija saa kokonaiskuvan ympäristöstä ja tapahtumista ja taustoista. Näin lyhyessä tekstissä ei ehkä kannatakaan pureutua kovin syvällisesti mihinkään, mutta vastariskinä toki on, että maailma ja hahmot jäävät lukijalle etäisiksi. Tässä tarinassa sitä ongelmaa ei ole lainkaan, ei vähäisimmissäkään määrin, ainakaan minusta. Todella taidokasta työtä. Tämä tuntuu kokonaiselta paketilta, ihanalta scifi-katsaukselta tulevaisuuden ja avaruuden syövereihin, mutta toisaalta lisääkin olisi ihana lukea, jos joskus näistä hahmoista vielä kirjoitat.

Voi Setre. Ei varmasti ole helppoa elää keinotekoisten valojen keskellä, kun muistikuvat Maasta ja sen ihmeistä ovat elävinä mielessä. On kuitenkin ihanaa, että hänen tuskansa helpottaa hieman, kun hän saa jakaa muistojaan Jaanille. On ihanaa ja ymmärrettävääkin, että Jaan on utelias ja haluaa kuulla Maasta. Täytyy todeta, että Setre tekee kyllä esimerkillistä työtä syksyä kuvaillessaan! En itse varmastikaan osaisi kuvailla noin kauniisti ja nostaa esiin juuri niitä asioita, joista Maassa käymätön olisi kiinnostunut kuulemaan. Minullekin tulee Setren kertomusta lukiessani sellainen hämmästyksentäyteinen olo: miten ihanista luonnonihmeistä me oikein saammekaan nauttia! Riepotteleva syystuuli ja vihmova jääsade voivat ehkä saada kiristelemään hampaita työmatkan varrella, mutta kun niitä pysähtyy miettimään, nehän ovat aivan ihmeellisiä asioita. Kauniita ja ainutlaatuisia. Luonnon kiertokulku on upeaa. Jotenkin Setre saa minut näkemään syksyn uusin silmin, vaikka suuri syksyn ystävä jo olenkin. Meitä ympäröivä kauneus ei ole itsestäänselvyys.

Suuret kiitokset tästä hienosta tarinasta, ihastuin tähän! :-* -Walle

Isfet

  • Kaamoskirjuri
  • ***
  • Viestejä: 1 414
  • kuppi teetä kaipaukseen
Ajattelin jättää vastaamisen myöhemmäksi että osaisin tehdä sen jotenkin paremmin, mutta saatan unohtaa, joten. Kiitos hirmuisesti kommentista Waulish!

Scifi ei toisiaan aina minuunkaan iske, mutta onhan se toisaalta aika kutkuttavaa kun tieteestä olen kuitenkin kiinnostunut. Hienoa kuulla että pääsit hyvin mukaan, vaikka tämä ei tosiaan avaa juurikaan taustatietoja. Jos pidempi jatkis olisi kyseessä pitäisi kertoa lukijoille kaikkea paljon enemmän.

Apua, olen ihan ymmällä siitä miten ylistävästi kirjoitat, naama repeää kohta kun hymyilen niin paljon! Ihanaa kuulla että tästä tuli niin hyvin ilmi syksyn ihmeellisyyttä, kun se on niin vahvasti mukana. Vuodenajat on rakkaus <3

Kiitos paljon, että nostit tämän esiin ja muistutit minua näistä hahmoista! Taisin kirjoittaa toisenkin lyhyen pätkän näistä aika pian tämän jälkeen, listauksesta se kai löytyy... Laadusta en mene vannomaan!

Kiitoksia vielä kerran <3
ja mä uskon ihmeisiin
tai ainaki sanon niin
olihan joskus tääl
lentävii dinosauruksii

Sokerisiipi

  • Teemestari
  • ***
  • Viestejä: 5 742
Aww, olipa tää ihana! Hellä, tunnelmallinen ja ennen kaikkea syksyinen, mikä on ihastuttavan nurinkurista, kun nää on avaruudessa! Kävi jotenkin niin sääliksi Jaania, joka ei ole koskaan nähnyt auringonlaskuja, vuodenaikoja tai kokenut edes tuulta. Jotenkin hankala edes kuvitella, kun itselle nuo asiat ovat niin itsestään selviä ja perustavanlaatuisia kokemuksia. Toivottavasti Jaan pääsee vielä joskus maahan kokemaan nuo asiat. Ihana Setre, kun jaksaa aina kertoa ja kuvailla maan ilmiöitä rakkaalleen.

Pidin muutenkin ihan kauheasti siitä, millaiseksi kuvasit näiden suhteen. Oli niin paljon lämpöä ja hellyyttä. Ja rauhaa. Sai vain olla, nautiskella läheisyydestä, purkaa sydäntään ja jakaa tärkeitä, rakkaita kokemuksia. Tykkäsin myös noista avaruusarjen yksityiskohdista, työtehtävien maininnasta. Sai koko miljöön vaikuttamaan todellisemmalta ja autenttisemmalta.

Lainaus
Sydämeen lipuu hellää lämpöä, kädet tuntuvat hyvältä hänen ympärillään.

Oi ♥︎

Kiitos tästä scifisöpöilystä, pidin kovin! ^^

Isfet

  • Kaamoskirjuri
  • ***
  • Viestejä: 1 414
  • kuppi teetä kaipaukseen
Eksyin selailemaan Pergamentinpalaa, ja huomasin etten olekaan vastannut kommenttiisi! No, nyt tuntui kuin olisin saanut sen uudelleen  ;D Kiitos paljon, Sokerisiipi!

Ilahduin erityisen paljon nyt, kun on ollut vähän blokkia ja tuntuu ettei vaan kykene tuottamaan mitään julkaisukelpoista. Pidän kyllä itsekin (edelleen) näistä poikasista, jotka istutin vieraampaan miljööseen. Siksi on ihanaa saada positiivista palautetta hahmoista ja tekstistä itsessäänkin!

Kiitos <3
ja mä uskon ihmeisiin
tai ainaki sanon niin
olihan joskus tääl
lentävii dinosauruksii

Angelina

  • Stark-Rogers
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 5 696
Ihailijakaartista hei! Lähdin penkomaan sun listausta läpi ja katsomaan, että mitä kaikkea sieltä oikein löytyy ja vaikka scifi ei todellakaan oo mullekaan ihan sitä ominta alaa, niin en voinut vastustaa kiusausta avaruuspoikarakkaudesta :3 Mielikuva oli niin söpö ja itse tää teksti vielä söpömpi!

Komppaan Pirren vanhaa kommenttia siinä, että tässä oli alakuloinen vire pohjalla, mutta samaan aikaan tää sai lukijassa aikaan sellaisen naaaawww-reaktion. Pidin kovasti siitä, miten luonnollisia ja onnellisia Jaan ja Setre olivat yhdessä ja miten he ottavat pienistäkin yhteisistä hetkistä kaiken irti ♥ Setren kuvailu Maan vuodenajoista oli samaan aikaan kaunista ja haikeaa, siitä aisti sen miten ikävä hänellä on kotipaikkaansa. Toivottavasti hän pääsee käymään ja nimenomaan yhdessä Jaanin kanssa!

Tää oli tosi kiva ja mielenkiintoinen teksti ja tähän uppoutui helposti vaikkei scifiä normaalisti luekaan. Scifielementtejä tuli kuitenkin kivasti esille, vaikka pääpaino tässä olikin Jaanissa ja Setressä. Kiitos :3

flawless

  • H B I C
  • Administrator
  • *****
  • Viestejä: 10 351
  • d a d d y
Oih, olipas tämä kiva! Jotenkin en olettanut kun tulin lukemaan scifi-tekstiä, että se olisi näin tunnelmallinen ja maalaileva, mutta olipas kyllä tosi kivaa että oli! Tässä oli kuvailtu maan syksyä tosi kauniisti ja herkästi, siitä huokui koti-ikävä ja haikeus ja ihailu ja arvostus, ja se herätti lukijankin mietiskelemään tavallisten asioiden kauneutta. Sitä, miten ihmeelliseltä se kaikki tuiki tavallinen tuntuisi sitä tuntemattomalle, jolle se kuulostaa suorastaan satumaiselta. Siitä tuli tosi hauska hitusen taianomainen viba, ja kontrasti tässä kuvatun scifimiljöön kanssa oikein korosti sitä tosi kivalla tavalla. Kaunis kuvaus sai myös ajattelemaan sitä, kuinka surulliselta tuntuisi menettää ne tavalliset asiat, joita pitää itsestäänselvyyksinä, mutta jotka tässä oli kuvattu suorastaan satumaisen ihaniksi ja ihmeellisiksi. Yhtäkkiä minäkin kylmää ja sadetta inhoava tässä fiilistelin ihan täysillä syyssateita ja jäisiä näppejä. ;D

Kuten jo mainitsinkin, niin musta oli tosi kivaa miten tässä oli niin vahva kontrasti tämän avaruusmiljöön ja maamiljöön välillä. Oli tosi ihanaa lukea siitä, millaisella ihannoinnilla Maahan suhtautui sellainen, joka ei ollut sitä koskaan nähnyt, ja jännästi tässä asetelma olikin niin, että meille tuntematon scifimiljöö oli tavallista ja meille tavallinen maapallo oli ihmeellistä ja satumaista. Se oli tosi veikeä näkökulman muutos ja herätti kyllä miettimään itsekin asioita eri vinkkelistä. Asemasta ja aluksista oli kivaa lukea ja yksityiskohtineen koko tämä miljöö oli keksitty ja kuvattu tosi kivasti. Mä myös tykkäsin siitä, ettei kerrottu, miksi ihmiskunta oli siirtynyt osin avaruuteen, se jätti kivasti lukijalle tilaa pohtia ja mietiskellä erilaisia skenaarioita ja toisaalta kun se ei ollut tässä mitenkään oleellista, niin voi olla että sen selittely olisi vaan latistanut tunnelmaa :P Pieni mysteeri siis toimi oikein kivasti.

Tässä oli niin paljon kaikkea muuta kivaa, että fluffyinen söpöily jäi mielessä ihan taka-alalle, vaikka sekin oli tosi kivaa luettavaa! Parrasvalo kuitenkin oli tuossa huikean hienossa, kauniissa ja haikeassa syksyn kuvauksessa, joka oli kirjoitettu todella taitavasti ja tunnelmallisesti. Tämä oli kovin kiva lukukokemus, kiitos! ♥
you know I keep that candy

Isfet

  • Kaamoskirjuri
  • ***
  • Viestejä: 1 414
  • kuppi teetä kaipaukseen
Angelina, yllätyin, kun tähän tekstiin oli tullut uutta kommenttia, ja olen otettu, että olet mennyt penkomaan listaustani ♥ Scifi ei ole varsinaisesti ollut minunkaan kotikenttäni, vaikka olen vähitellen huomannut ajautuvani enenevissä määrin sitä kohti. Se on varmaan geeneissä, enkä voi loputtomiin taistella isäni altistavaa vaikutusta vastaan  :D  Tällä tekstillä on lämmin sopukka sydämessäni, joten oli ihanaa kuulla että olit tykännyt söpöstelystä! ♥

flawless, olen havainnut syksyn ja kaamoksen olevan minulle inspiroivinta kirjoitusaikaa, joten siksi varmaan kuvailu on tässäkin tekstissä ollut niin laveaa ja tunnelmoivaa. Ja mikä sen parempaa palautetta, kuin kuulla kylmien sateiden aiheuttavan äkillistä fiilistelyä  :D  Vähän kyllä ravistuin laskeskeltuani tämänkin julkaisusta olevan jo nelisen vuotta... Omalla finiurallani se tuntuu pitkältä, ja tämäkin teksti aika nostalgiselta. Kiitos kommentistasi! ♥
ja mä uskon ihmeisiin
tai ainaki sanon niin
olihan joskus tääl
lentävii dinosauruksii

kaaos

  • huitulapää
  • ***
  • Viestejä: 1 049
Moi! Kommiksessa oli sun listauksesi tarjolla, mistä valikoin tämän söpöläisen tunnelmallisen scifin. Musta oli hauskaa, että vaikka tämä oli tämmöinen aika lyhyehkö, niin kertojaääni oli noin kovin runsassanainen ja rönsyilevä, että tässä mainittiin kaikenmaailman hahmoja, joilla ei loppujen lopuksi ollut tämän kanssa juurikaan tekemistä :D mutta tämä ei siis ollut kritiikki lainkaan, vaan jotenkin kertoi liikuttavalla tavalla Setrestä. '

Hän myös osasi hyvin hyvin romantisoidulla tavalla kertoa kamalimmasta vuodenajasta x) niin että tämä kaamosvihaajakin ihan herkistyi. käytit ihania sanoja myös, kuten mukeltaa ja lämpäreitä.

Kiinnostava avaruusmiljöö, jossa oli näin lyhyeksi pätkäksi yllättävän hyvin tarttumapintaa! Olin vähän huolissani tuosta viiden tunnin lepotauosta ja mietin, että kuinka ihmeessä näillä on ollut aikaa treffeille ja seurustelulle kun ei ole edes aikaa nukkua :---D no tärkeysjärjestys yms..

kiitos tästä, tää oli tosi ihastuttavan maalailevainen ja söpö!

kaaos
words make worlds

tuorein jatkis: Hämäränsäteet, K15, H/D

bannu: Ingrid

Isfet

  • Kaamoskirjuri
  • ***
  • Viestejä: 1 414
  • kuppi teetä kaipaukseen
kaaos, kivaa että valikoit! Rönsyilevyys on kyllä tarkoitettu kuvaamaan osaltaan Setreä hahmona, mutta ehkä kertoo jotain myös minusta kirjoittajana  ;D En osaa sanoa onko siinä suhteessa tapahtunut muutosta näiden vuosien aikana, mutta ainakin oli järkyttävää todeta että tämä teksti on tosiaankin yli neljä vuotta vanha. en vieläkään oikein ole tajunnut, että nyt on tosiaan vuosi -22.  :o  Kommenttisi hymyilytti kyllä kovasti, erityisesti väitöksesi kamalimmasta vuodenajasta, höh  ;D  Kauneus on katsojan silmissä, itseäni vähän jo surettaa että kaamos sinisine hetkineen ja pakkasöineen on jälleen katoamassa  ;)  Kiitos kommentistasi! ♥
ja mä uskon ihmeisiin
tai ainaki sanon niin
olihan joskus tääl
lentävii dinosauruksii