Ihmeellemme [ S, angst, deathfic, LW15 ]

[rimpsessakerpeera]

Otsikko: Ihmeellemme
Kirjoittaja: kukapa muukaan kuin itse rimpsessa
Oikolukija: Chuuko <3
Ikäraja: S
Paritus: Nymphadora Tonks/Remus Lupin
Tyylilaji: angst, deathfic
Vastuuvapautus: J. K. Rowling omistaa hahmot, minä vaan vähän leikin.
Haasteet: Fanfic100-haasteen sanaan 30. Kuolema . Teelusikan tunneskaala-haasteeseen tunteella rakkaus. Lyrics Wheel 15 bonuskierrokselle, lyriikat löytyy lopusta.

Ihmeellemme

Pitkät mustat ripset lepäsivät pyöreillä poskilla. Pikkuruinen suu oli raollaan, kieli ja huulet lutkuttivat unissaan ilmaa. Hiuspörrö päälaella vaihteli väriä lapsukaisen uneksiessa autuaan tietämättömänä mistään ympärillään tapahtuvasta. Hiukset olivat pehmeät, silkkisen sileät Tonksin silittäessä niitä hellästi, saamatta kosketuksesta tarpeeksi. Hän tallensi joka ikisen piirteen muistiinsa täydellisestä pienokaisestaan.

"Dora, on aika", Remus kuiskasi hänen viereensä saapuessaan. Silitti nukkuvan poskea.
Tonks painoi viimeisen suudelman rakkaan lapsensa otsalle. Pikkuiset huulet kaartuivat hymyyn, unen takia luultavasti, eihän niin pieni osannut vielä hymyillä tietoisesti. Hiukset häivähtivät vaaleanpunaiseen.

"Luethan sen hänelle, joka päivä", Nymphadora kysyi halatessaan äitiään, ladaten halaukseensa kaiken tätä kohtaan tuntemansa rakkauden ja kiitollisuuden.
"Tottakai. Ja pidän hänestä huolen", Andromeda vastasi kyyneleet silmäkulmissaan kiillellen.
"Tiedän, vain sen takia pystyn luopumaan hänestä."
"Meidän täytyy lähteä", Remus sanoi antaen jäähyväishalauksen anopilleen.
"Kiitos, kaikesta."

Käsi kädessä Remus ja Nymphadora astelivat ulos ovesta taakseen katsomatta, sydän rinnasta revittynä, kyyneleet poskille valuen.




Andromeda romahti nojatuoliin hartiat itkusta vavahdellen. Vaativa itku raastoi hänet takaisin jalkeille. Teddy rauhoittui päästessään syliin. Andromeda istahti keinutuoliin, tarjosi tuttipullon pojalle ja avasi kyynelten tahriman kirjeen.

Pojallemme, ihmeellemme, Edward "Teddy" Remus Lupinille

Olipa kerran pieni lapsi, ihme, joka sai alkunsa synkkään ja pimeään maailmaan, ilman että sitä edes yritettiin luoda. Mutta niin vain ihmeet yleensäkin ilmaantuvat synkimmällä hetkellä, kun niitä vähiten odottaa. Tuo ihme valoi uskoa parempaan huomiseen, toi valoa pimeyden keskelle ja antoi syyn jatkaa taistelua viimeiseen asti.

Tuon lapsen takia taistelu Voldemortia vastaan oli tärkeämpää kuin mikään muu. Vaikka se repi kappaleiksi vanhempien sydämet, kumpikaan ei voinut olla lähtemättä taisteluun. He eivät olisi voineet antaa anteeksi itselleen, jos Voldemortia ei olisi kukistettu, vain koska yksi taistelija puuttui. He taistelivat voidakseen taata ihmeelleen valoisamman tulevaisuuden, paremman elämän paremmassa maailmassa. Vaikka se tarkoittikin, etteivät he saaneet nähdä kuinka heidän ihmeensä kasvoi ja eli elämäänsä, onnellisena ja pitkään toivottavasti.

Tuo ihme olit, ja olet edelleen, sinä.

Luotasi lähtemisen lisäksi tämän kirjeen kirjoittaminen oli vaikeinta, mitä ikinä jouduimme tekemään. Jos meillä olisi ollut vaihtoehtoja, olisimme empimättä jääneet luoksesi ja toivomme, että vielä jonain päivänä ymmärrät, ettemme hylänneet sinua, vaan lähdimme, koska rakastimme sinua enemmän kuin mitään muuta. Rakastimme sinua sydäntäriipivän paljon siitä hetkestä, kun tiesimme olemassa olostasi siihen hetkeen, kun kaaduimme taistelussa. Ja jos uskot tuonpuoleiseen, niin kuin toivomme, rakastamme ja vartioimme sinua tälläkin hetkellä, eikä sitä voi kukaan koskaan viedä sinulta.


Rakkaudella, vanhempasi





Sara Bareilles - Manhattan

[Verse 1]
You can have Manhattan
I know it’s for the best
I’ll gather up the avenues
And leave them on your doorstep
I’ll tip toe away
So you won’t have to say
You heard me leave

[Verse 2]
You can have Manhattan
I know it’s what you want
The bustle and the buildings
The weather in the fall
And I’ll bow out of place
To save you some space
For somebody new

[Chorus]
You can have Manhattan
'Cause I can’t have you
Oh

[Verse 3]
You can have Manhattan
The one we used to share
The one where we were laughing
And drunk on just being there
Hang onto the reverie
Could you do that for me?
'Cause I’m just too sad to
 
[Chorus]
You can have Manhattan
'Cause I can't have you

[Bridge]
And so it goes
One foot after the other
'Til black and white begin to color in
And I know
That holding us in place
Is simply fear of what’s already changed

[Verse 4]
You can have Manhattan
I’ll settle for the beach
And sunsets facing westward
With sand beneath my feet
I’ll wish this away
Dismissing the days
When I was one half of two

[Chorus]
You can have Manhattan
'Cause I can’t have you
Oh

[Tuittu]

Tämä oli surullinen <3 Minusta oli kiva, että tämä ei ollut kovin pitkä: kun sanat oli hyvin valittu, niin vähemmän on enemmän. Ehti tulla kyynelet silmiin.

Minulle jäi kyllä vähän epäselväksi, että joko ne ehti kuolla tuossa - ilmeisesti, kun kirje avattiin. Tai siis kun ensilukemisella kuulosti siltä, että se jatkui suoraan noiden lähdöstä, mutta kun luin uudestaan, tajusin että siinä taisikin olla pieni hyppäys ajassa.

[Avaruuspiraatti]

Bareillesin Manhattan on yksi omista suosikkibiiseistäni, niin pitihän mun nyt käväistä, lukaista ja kirjustaa pieni kommenttikin. Musta oli mielenkiintoista, että valitsit tähän sellaisen perus romanssieron sijasta vanhempien ja lapsen eron. Itselläni ei ole lapsia, joten ficci ehkä sen takia jäi vähän etäiseksi, mutta ajatus tuollaisesta varotoimikirjeestä on kyllä riipaiseva. Tonks ja Remus on ficin alussa hyvin varmanoloisia siitä, etteivät he enää palaa, joten tekevät aika rohkean päätöksen minusta siinä, että siitä huolimatta jättävät Teddyn "jälkeen" (lainausmerkeissä, koska ennemmin tuota ehkä sitten kuitenkin kutsuisin suojelemiseksi tms). Kappaleen lyriikoita en osannut sitoa tähän ihan kiinni, mutta musta oot onnistunut vangitsemaan sen tunnelman tähän kuitenkin.

Tuntuu hölmöltä kiittää jostain deathficistä, mutta kiitänpähän nyt kuitenkin, kun en muulla tavalla osaa tätä nykyä kommentteja lopettaa

[LillaMyy]

No, jos mä nyt kävisin tämänkin kommentoimassa, kun kerta itsekin yritin näistä lyriikoista saada jotain aikaiseksi. Tämä on myös roikkunut mulla välilehdissä auki siitä asti, kun julkaisit tämän, että ehkä nyt on jo aikakin sanoa jotain? :'D

Siis musta jo pelkkä tämän tekstin idea on tosi nyyh, mutta myös tosi sopiva näille kahdelle. Jotenkin voisin hyvin kuvitella, että he olisivat voineet tehdä jotain tällaista oikeastikin. Etenkin Remus vaikuttaa siltä, että hän tiesi jo valmiiksi, että tästä sodasta hän ei varmaankaan tule selviämään hengissä, eikä välttämättä pitänyt tätä lopputulosta ihan hirveän pahanakaan. En nyt tarkoita sitä, että hän olisi tarkoituksella etsinyt kuolemaa Tylypahkan taistelusta, mutta nyt hän pääsi takaisin ystäviensä luokse ja kuoli uskomansa asian puolesta! Tonks taasen on ehkä vähän vaikeampi kuvitella tähän tilanteeseen, mutta sitten taas toisaalta hän ei ikinä voisi jättää miestään sodan ajaksi, oli lasta tai ei..!

Ja siis, itse tekstihän on sanalla sanottuna kamala, koska nyyyyyyyyh! Itkettää niin paljon, että silmiin sattuu! >: Eli siis ihanan kamala teksti, koska tekstien on just tarkoituskin herättää tunteita, mitä tämä kyllä todellakin teki. Pakko myös kompata Tuittua, että kun osaa valita sanansa oikein, ei tekstiä tarvitse turhan päiten pitkittää. Tässä itse asiassa pidempi teksti olisi voinut tehdä enemmänkin haittaa kuin hyvää, koska tämä toimi todella hyvin just tällaisena suupalana.

Kiitoksia tästä, tämä oli todella riipaisevasti kirjoitettu ja tykkäsin tästä tosi paljon! <3

[Nyyhti]

HUH löysinpäs tämän! Luin tämän eilen tai toissapäivänä, kun löysin tämän etsiessäni tekstejä kommenttihaasteeseen sanalla "ihme". Sitten en pystynytkään heti kommentoimaan, ja tänään jouduin etsimään miljoonasta eri paikasta, kun tämä ei jostain syystä enää haulla tullut näkyviin

Tonksin ja Remuksen kohtalo on niin hirveä Onneksi en laittanut tuota biisiä soimaan taustalle kun luin tämän töissä, koska olisin taatusti alkanut itkeä Tuo kirje oli niin nätti <3 Minua kyllä vähän hirvitti, kun Remus ja Tonks ja myöskin Tonksin äiti tuntuivat tuossa alussa tietävän, että tulevat kuolemaan. Tietysti on ihan hirveää ottaa niin iso riski oman henkensä kanssa, kun on pieni ihminen josta pitää huolta, mutta silti olisin luullut heidän edes Tonksin äidille uskottelevan, että kyllä he palaavat. Mutta toisaalta tuo sopi tämän ficin tunnelmaan. Nyt kun äsken kuuntelin tuon biisinkin, tässä oli tosiaan tavoitettu hirmu hyvin sen tunnelma.

[rimpsessakerpeera]

Tuittu:
Pieni hyppäys oli juu tarkoitus olla. Oli tarkoitus silloin aikanaan tehdä tästä pidempi, mutta en ole kuin kahta fikkiä kirjoittaessa itkenyt niin paljon, etten meinannut nähdä kirjoittaa ja tämä oli toinen niistä. Näemmä se myös välittyi tekstiin. Kiitos kommentista!<3

Avaruuspiraatti:
Yleensä LW-haasteessa pyrin kirjottamaan aina jotain ei-angstista, vaikka saisinkin angstiset lyriikat (koska jostain syystä sieltä tulee lähes aina vain niitä), mutta tämä sopi silloin niin hyvin ideaan, jota olin pohtinut pidempään aikaan. Lyriikat itsessään ei suoraan istu tekstiin, mutta sain biisistä sellaisen tulevaisuuteen suuntaavan, mutta pohjattoman surullisen fiiliksen, mikä toimi mielestäni tässäkin tarkoituksessa. Tonks ja Remus eivät voineet kasvattaa lastaan, mutta halusivat tarjota tälle turvallisemman paikan elää, ja sitä vanhemmuus myös aika pitkälle mielestäni on. Kiitos kommentista!<3

LillaMyy:
Tuo ajatuksesi Remuksen "kuolemanhakuisuudesta" on kyllä ihan järkeenkäypä, koska Remus on hahmona mun mielestä vähän sellanen anteeksipyytelevä eikä näe omaa arvoaan, joten voin kuvitella hänet laittamaan itsensä likoon eturintamassa muiden puolesta, koska mitäpä väliä yhdellä ihmissudella olisi. Riipaiseva tätä oli kirjoittaakin, suorastaan tuskallista. Mukava (huono sanavalinta, mutten keksi parempaakaan) kuulla, että se välittyi tekstiin. Kiitos kommentista!<3

Nyyhti:
Mä ajattelisin, että niin Tonks, Remus kuin Andromedakin on nähnyt niin paljon pahaa, että jos ne olisi uskotelleet kaiken menevän hyvin, ei kukaan olisi sitä kuitenkaan uskonut. Silloin kirjan julkaisemisen aikaan olin hyvin surullinen, kun lempihahmoni tapatettiin, mutta omien lasten myötä Tonksin kuolemaan on tullut vieläkin syvempi aspekti, kun tajuaa entistä paremmin sen, miten vaikea päätös tuollainen varmasti on. Kiitos kommentista!<3