Kirjoittaja Aihe: I, II, III / K11  (Luettu 1498 kertaa)

Lils

  • ***
  • Viestejä: 2 086
    • tumblr
I, II, III / K11
« : 19.08.2012 00:33:07 »
Rating: K11
Pairing: Sirius/Remus (Remus/Dora)
Summary: Like two strangers turning into dust
Warnings: -

A/N: Aakkoshaaste II (Sirius Musta), Albumihaaste (Mazzy Star - Into Dust), FF100 (074. pimeys), Inhokkiparitus (Remus/Nymfadora),  One True Something (kelmit), Tunne10 (kylmyys), Shuffle III (Mazzy Star – Into Dust, Amorphis – Sky Is Mine, Boyce Avenue – Dare To Believe) Tämä oli alunperin syntymäpäiväfic Antelopelle, joka on ihastuttavista ihastuttavimpia, mutta myöhästyttyään se taitaakin sitten olla vain fic hänelle. Pus muru. ♥

I, II, III

Maailma mustenee: se mustenee valkoisesta harmaan kautta kohti sitä ukkospilvisen väriä, sitä, josta ei tiedä täysin, onko se nyt musta vai heittääkö päässäsi vain, onko pelko saanut vallan.

Sirius huomaa sen vasta paljon, paljon Remusta myöhemmin, ja kun hän ensimmäistä kertaa sanoo sen ääneen, Remus kohauttaa olkiaan.
”Mitä minä sanoin”, hän toteaa, ja se on totta. Sirius nimittäin ei tiedä, mitä tämä sanoi. Ei hän silloin ymmärtänyt, sillä hän oli juuri vaihtanut maailmaansa varta vasten mustasta punaiseen ja kultaiseen. Se yhdistelmä on lähempänä valkoista, ja se riitti jo silloin.

(Jamesin kihlasormus Lilylle tulee olemaan valkokultaa, James on päättänyt sen jo. Sirius nauroi, sillä silloin hänellä oli vielä tapana.)

Remus ei tiedä mitä kertoa Siriukselle. Hän tietää vain, että lämpimät, karheat kätensä Siriuksen ympärillä auttavat hetken verran, ne karkottavat kylmyyden silloin, kun se on pahimmillaan. Mutta kun Remus on nukahtanut uudelleen (hän ei nuku kunnolla ja on siksi väsyneempi), Sirius luikahtaa keittiöön, juo vettä jostakin niistä likaiseen tiskialtaaseen lojumaan jätetyistä kupeista ja heittää sen sitten takaisin sinne. Kerran yksi niistä mukeista hajosi, mutta silti hän ei ole lopettanut heittämistä. Vieläkään.

Hän katsoo aamutaivaalle, ja miettii, onko se tänään ruma vai kaunis. Kaunis siksi, että aurinko on jo nousemaisillaan ja se tuo mieleen yhteiset aamut – yhteiset niin Remuksen kanssa kuin niiden kaikkien muidenkin, niiden. Ne olivat hyviä aamuja (toisin kuin tulevat, sillä Sirius on pessimisti). Ruma siksi, että maailma on nykyään ruma.

I could possibly be fading

Sirius päättää sen olevan tunteeton. (Nykyään hänen ainoat tunteensa ovat tunteet Remusta kohtaan.)

And two strangers turning into dust

***

Kun Sirius on poissa, Remuksen kuu ja tähdet ovat sammuneet. Hänelle taivas on tumma tumma tumma (ei edes Musta), sillä ennen hänen kuunsa loisti vain yhdestä syystä. Kun se muistutti täysistä öistään, se kertoi myös tähdistä, se kertoi ettei ole yksinäisyyttä.

Nyt Remus ei tiedä enää, miksi ylipäätänsä katsoo taivaalle. Ehkä hän toivoo sitä tähdenpilkahdusta kuuden vuoden takaa, että olisi jälleen se yö kun Sirius osoittaa taivaalle ja näyttää tähtensä, ehkä hän osittain toivoo suden valtaavan itsensä vain, jotta näkisi vierellään koiran.


Tavatessaan parhaan ystävänsä lapsen Remuksesta tuntuu kuin hänellä olisi tehtävä, kohtalo, joka ensin antaa vain huonot aseet elämään, mutta lopulta auttaa voittamaan. Kuin pieni lapsi olisi hänen ainoa tarkoituksensa, poika, joka hänen kuuluu ohjata eteenpäin. Se johtuu vain siitä, että poika muistuttaa häntä joistakuista, mutta hän ei kerro näistä ihmisistä pojalle, eli se ei johdu mistään.

Se ei johdu mistään.

***

Yksi syy siihen, että Remus tuntee itsensä ohueksi ja venytetyksi, on ajan jatkuvuus.

Hänellä ei ole oikeastaan ketään: Dora ei ymmärrä, Dora ei kuulu niihin, jotka ovat jo kerran hajonneet, Dora ei ole hajonnut hänen kanssaan. Dora on nuori ja kaunis, sellainen, jonka hiukset vaihtavat väriä ja jokainen tuuma hänessä on suunniteltua, mutta jonka iho pysyy aina samanvärisenä, yhtä raikkaana. Nainen on kirkas ja pirteä, ja se on syy siihen, ettei hän ymmärrä.

Remuksen aika tuntuu siltä, kuin se olisi jo loppunut, kuin hänen olisi jo kuulunut mennä. Juuri kun hän olisi ollut valmis sammumaan tähtensä kanssa, hänen aikansa alkaa alusta, sitä on jälleen liikaa, eikä hän jaksaisi enää lainkaan. Kaikki mikä on nyt, on uutta, mutta unet vanhasta, tuttu nauru valokuvissa, muistot, silmukoivat hänet siihen vanhaan. Aurinkokellon edelliseen kierrokseen.

Hän haluaisi niin kovin kääntyä takaisin, palata sinne, hukkua tuliviskiin ja tupakansavuun vain siksi että se oli Siriukselle tapana, haluaisi tuntea ne tutut kädet ihollaan  ja katsella samaa taivasta kuin ennenkin, mutta Doran sormenpäät ovat pehmeämmät. Ne piirtävät ympyröitä ja kaaria, ne nipistävät ja kutittavat ja leikittelevät ihan väärällä tavalla – eivät Siriuksen tavalla

And the moon from my sky was gone with stars.
"Should I wear the purple dress?"
That's all she cares about
What a silly life she has

Kaarne

  • Unenkutoja
  • ***
  • Viestejä: 7 992
  • Kellopelihurmaaja
Vs: I, II, III / K11
« Vastaus #1 : 02.02.2021 12:27:11 »
Lainaus
(Jamesin kihlasormus Lilylle tulee olemaan valkokultaa, James on päättänyt sen jo. Sirius nauroi, sillä silloin hänellä oli vielä tapana.)

Oivoi, sydämeni! ♥ Tämä teksti särki sen kyllä totaalisesti.

Minusta nuo sanat punoutuivat tähän tekstiin tosi hienosti ja korostivat sen tunnelmaa, vaikka englanninkielisten tekstien saaminen luontevasti osaksi suomenkielistä tekstiä on haastava laji. (Tiedän, että tämä teksti on vanha, mutta hei, kehut eivät vanhene!) Kuuntelin kappaleen lukemisen lomassa ja sen tunnelma oli kyllä tavoitettu tässä tekstissä myös. (Ja sainpahan uuden kappaleen kuuntelurepertuaariin. :D )

Sirius/Remus ei ole kelmi-OTP:ni (vaan traaginen Sirius/James, heh), mutta tässä sekin toimi. Nuo paralleelit Siriuksen ja Remuksen suhteen ja sitten Doran ja Remuksen suhteen välillä olivat jäytävän surullisia. :( Voi Remus-parkaa ja voi Sirius-parkaa, he ansaitsivat parempaa. Pitääkin mennä heti lukemaan jotain ihanaa fluffyä heistä tämän vastapainoksi, etten vallan ala täällä angstaamaan. :D

Kiitos tästä, näin vuosien jälkeen. ♥