Kirjoittaja Aihe: Aurinkotuulta • K-11, Ginny/Gwenog | 22. luku 5.5.2018  (Luettu 14542 kertaa)

Kaira

  • ***
  • Viestejä: 215
Vs: Aurinkotuulta • K-11, Ginny/Gwenog | 20. luku 21.4.2018
« Vastaus #60 : 03.05.2018 22:52:13 »
nominal ah, kiitos paljon kommentista!! :) En tiedä, olisiko Ginnyllä jotakin piilotettuja suuria tunteita tuossa kuvailemassasi kohdassa - niitähän ei käyty ollenkaan läpi ;) Ehkä Ginny on tässä versiossa hieman aikuistunut kouluajoista, mutta varmasti jotakin temperamenttisuutta on vielä jäljellä - ehkä se tulee ilmi jossakin vaiheessa. Ihanaa että luet!!

A/N: Jaaaaahas, näin sitä lipsutaan formaatista ja kirjoitellaan vahingossa paritonnisia lukuja. Hittolainen. Jatkossa yritän taas hillitä itseäni :D En tiedä vaikuttaako oma rankka treenikausi siihen, että luku on näin... urheilupainoitteinen. Koittakaa kestää!





21. Toinen maajoukkueleiri, osa kaksi



Kello viisitoista yli kahdeksan hänen huonekaverinsa kolauttaa varpaan kylpyhuoneen kynnykseen ja kiroilee mehevästi. Ginnyn silmät rävähtävät auki. Valo valuu huoneeseen raskaiden verhojen välistä.

”Ai, anteeksi”, Beth sanoo ja pitelee jalkateräänsä. ”Taisin herättää sinut.”

”Joo”, hän mutisee ja hautaa kasvonsa tyynyyn vielä hetkeksi. Olisipa hän voinut jäädä Gwenogin viereen nukkumaan. Mutta se olisi tietenkin paljastanut heidän suhteensa kaikille, ja sen piti ehdottomasti pysyä salassa syistä, jotka Gwenog on monta kertaa hänelle teroittanut, mutta joita hänen on sillä hetkellä kovin vaikeaa muistaa. Kaikki on vielä niin kovin uutta, niin nainen oli ainakin sanonut. Ja jos lehdistö saisi tietää, siitä seuraisi kamala kohu. Ja sitten Alex saisi myös tietää, ja sitä Gwenog halunnut missään nimessä.

Viimeinen syy puristaa Ginnyn rintakehää. Miksi Alex ei saisi tietää? Jos hänelle tulisi tilaisuus, hän kertoisi Harrylle oitis. Hän on jopa herkutellut ajatuksella: miten hän tapaisi Harryn kahvikupin äärellä ja mies olisi selvästi laihtunut ja ehkä peräti vähän riutunut. Hän kertoisi asian niin kuin se on: Harry, minä olen suhteessa maamme parhaan huispaajan kanssa.

Ginny hymähtää tyynyyn. Ehkä se ei olisi kaikkein tyylikkäin tapa ilmaista asia.

Ehkä hän kysyisi ensiksi, tapaileeko Harry ketään. Harry kertoisi käyneensä muutamilla treffeillä, mutta että kukaan niistä naisista ei voinut edes puoliksi korjata sitä haavaa, jonka heidän eronsa häneen jätti. Hän nyökyttelisi ja sanoisi, että sellaista se deittailu hänen ymmärtääkseen on. Sitten, sopivan tauon jälkeen hän kertoisi, että on löytänyt jonkun.

Kenet? Harry kysyisi oitis, ylähuulelle jäisi ehkä maitovaahtoa.

Gwenog Jonesin, hän vastaisi muka huolettomana ja Harryn silmät suurenisivat kaljuunan kokoisiksi. Hän olisi kuin ei huomaisikaan, huitaisisi ehkä kevyesti ilmaa.

”Kuule, minä lähden jo aamiaiselle”, Beth sanoo. Ginny nyökkää ja katsoo, kuinka nainen kerää tavaransa ja suuntaa ovelle. ”Jännittääkö sinua tämän päivän kuntotestit?”

Hän laskee katseensa tyynyyn. ”Ehkä vähän.”

”Joo, eihän niistä kukaan tykkää”, Beth sanoo ja huokaisee. ”No, nähdään aamupalalla tai viimeistään kentällä.”

Ovi sulkeutuu. Hän kipristää varpaansa rullalle ja venyttää sitten auki. Aika nousta.



*



”Tämän päivän agenda on yksinkertainen. Jokainen teistä suorittaa kolme kuntotestiä. Ensiksi kymmenen minuutin lentotesti, tutummin kymppilento, jossa testataan teidän peruskuntoanne ja hapenottokykyänne. Sitten räjähtävyystesti, jossa testataan hermotusta, reagointia ja nopeutta. Viimeisenä painonnostotesti, jolla mitataan voimatasoja. Neljätoista parhaiten suoriutunutta on automaattisesti jatkossa ja loppujen kanssa käymme tapauskohtausesti läpi, kuka jatkaa seuraavalle leirille ja kuka ei. Tiedän, että testit ovat rankkoja ja testipäivä jokaisen inhokkipäivä, mutta ne ovat myös välttämättömiä parhaan mahdollisen joukkueen kokoamiseksi. Ne antavat hyvän kuvan teidän tämänhetkisestä kunnostanne ja auttavat meitä ymmärtämään, onko kansainvälisellä tasolla kisaaminen teille realistinen vaihtoehto. Muistakaa, että felix felicisin tai muiden suorituskykyä parantavien aineiden käyttö on ehdottomasti kielletty.”

Ginny katselee ympärilleen valmentajan puhuessa. Pelaajien ilmeet ovat aika kireät ja hän tuntee rypyn myös omien kulmakarvojensa välissä. Gwenog seisoo toisessa päässä riviä ja näyttää aavistuksen verran muita tyynemmältä. Naisen hiukset ovat pitkällä ranskanletillä, eikä hän voi olla miettimättä, kuka ne on letittänyt. Hän muistelee, miten he olivat puhuneet kuntotesteistä edellisellä viikolla.

"Onhan se kamalaa, mutta äkkiä ohi", Gwenog oli sanonut. "Pitää vain purra hammasta. Ei siitä kannata stressata."

"Helppohan sinun on sanoa", hän oli sanonut mahdollisimman kevyesti. "Olisit joukkueessa vuorenvarmasti, vaikka reputtaisit jokaisen testin.


Pelaajat järjestäytyvät siistiin riviin. Ensimmäiseksi suoritetaan kymppilento, mikä tarkoittaa kymmenen minuutin käännöslentämistä. Hän on tehnyt testin useasti aiemminkin, sillä useimmat seurajoukkueet tekevät sen aina kauden alussa, mutta se ei tee siitä yhtään vähemmän kamalaa. 

Lyhyt, varoittava vihellys, pelaajat asettuvat luudilleen. Toinen vihellys, tällä kertaa pitkä ja käskevä. Nahkahanskan verhoama käsi tärisee hieman, kun hän polkaisee itsensä ylös maasta ja kiihdyttää lentoon.

He lentävät ensiksi puoleen kenttään, tekevät tiukan kanttauksen ja palaavat aloituspisteelle, lentävät sitten koko kentän toiseen päähän, palaavat jälleen puoliväliin ja tekevät taas tiukan kanttauksen. Osa pelaajista jää heti jälkeen, muutama kirii hänen edelleen. Neljännen kierroksen kohdalla Ginny tuntee tutun pistelyn keuhkoissa ja maitohappojen kirvellyksen lihaksissa, eivätkä he ole vielä edes puolivälissä testiä. Kuudennella kierroksella hän vilkaisee ympärilleen: hänen edellään on iso joukko pelaajia – Gwenog näyttää olevan melkein puoli kierrosta edellä – mutta niin on hänen takanaankin. Hän irvistää ja lisää tahtia.

Vihellys pilliin, pitkä, vapauttava vihellys, ehkä kaunein ääni maailmassa. Pelaajat lopettavat lentonsa kuin seinään ja laskeutuvat hitaasti maanpinnalle tismalleen samaan kohtaan, mihin olivat ilmassa ehtineet lentää. Ginny yrittää ensin istua, mutta sydän luo niin hervottomasti silmien takana, ohimoilla, reisissä ja rinnassa, että hänen on pakko käydä makaamaan. Hän katselee luomiensa raosta sinistä ja tuulista taivasta ja tuntee, miten hänen rintakehänsä kohoilee holtittomasti ylös ja alas. Näkökentässä liikkuu kirkkaita kuvioita.

”Ginny Weasley”, yksi valmentajista tulee hänen luokseen. ”Katsotaanpa – kaksikymmentäviisi ja kaksi kolmasosaa kierrosta.” Mies tekee merkinnän papereihinsa, vilkaisee häntä, hymähtää ja huiskauttaa sitten sauvallaan ilmaa. Tyhjästä ilmestyy juomapullo täynnä kylmää ja raikasta vettä. ”Sehän meni ihan hyvin. Hengittele nyt ja ota vähän juotavaa.”

Kun tykytys korvissa laskee ja näkökyky palautuu, hän nousee istumaan ja katsoo ympärilleen. Moni muukin on heittäytynyt selälleen nurmikolle, osa istuu hänen laillaan. Kymmenen metrin päässä hänestä Beth lepuuttaa otsaansa nurmikkoon ja näyttää pidättävän yökkäyksiä. Hän tähystää kauas eteenpäin ja näkee, että Gwenog on aivan kärkipäässä ja nojaa polviinsa.

Valmentaja kutsuu heidät koolle ja lukee listasta kahdenkymmenen parhaan nimen. Gwenog on listalla toisena, hän on sijalla kaksitoista.

”Tämä suoritus ei vielä yksin tarkoita, että te olisitte turvassa tai tippumassa. Vasta testien yhteistulos ratkaisee. Jokaisesta testissä on suoriuduttava hyvin.”

Kun valmentaja luettelee ohjeita räjähtävyystestiä varten, hän yrittää turhaan tavoittaa Gwenogin katseen. Nainen on kuin terästä, tuijottaa tiukasti eteenpäin. Posket ja otsa ovat yhä punaiset.

Ensimmäinen osa räjähtävyystestistä tapahtuu pienissä ryhmissä ja ilman luutaa. Hän ei ole huolissaan, sillä tämä on juuri se osa-alue, missä hän on hyvä. Pelaajat asettuvat viivalle selin menosuuntaan päin. Valmentajan vihellyksestä he käännähtävät ympäri, juoksevat kaksikymmentä metriä ja koskettavat merkkiä radan päässä. Sitten he tekevät saman selältään, mahaltaan ja kyljiltään. Hänen aikansa on hyvä. Valmentaja taputtaa häntä kevyesti olalle.

Toisessa osiossa heihin taiotaan hidastusloitsu, jota vastaan he joutuvat puskemaan luudalla parikymmenen sekunnin ajan. Hän rakastaa sitä: kuin taisteli isoa ja lempeää jättiläistä vastaan, joka tuuppii kevyesti vastaan. Hän jännittää vartalonsa äärimmilleen ja keskittyy painimaan loitsua vastaan.

Kun valmentaja kutsuu heidät taas koolle, hän pyyhkii hikistä otsaansa hihaan ja yrittää pitää suupielensä kurissa. Hän sijoittui testeissä kolmanneksi. Koko joukkueen kaikista pelaajista hän oli kolmanneksi paras. Hän ei edes kuuntele muiden tuloksia.


”Viimeistä testiä varten olemme jakaneet teidät pareiksi. Voimatestaus suoritetaan pareina, jotta pelaajat voisivat piiskata toisiaan kovempiin suorituksiin tiukan kilpailun avulla.” Yksi valmentajista kulkee heidän joukossaan ja lukee listasta heidän nimiään.

”Weasley ja Jones. Menkää neljännelle pisteelle.”

Viimein Gwenog katsoo häntä, naisen katse suorastaan räiskähtää kiinni hänen katseensa. Nainen näyttää aika kauhistuneelta, ja Ginnystä tuntuu, että hänen kasvoillaan on tismalleen sama ilme.


”No niin, oletan, että tämä on teille kummallekin tuttua”, valvomaan tullut viiksekäs ja isomahainen valmentaja sanoo ja katsoo heitä vuorotellen. ”Aloitetaan kevyistä painoista. Kumpikin nostaa säkin maasta kerran. Sitten siirrymme kierros kierrokselta isompiin painoihin, kunnes toinen ei jaksa enää. Teidät pisteytetään testistä niin, että häviäjä saa puolet voittajan pisteistä. Ottakaa huomioon, että ero on iso ja voi vaikuttaa teidän mahdollisuuksiinne päästä joukkueeseen. Sen jos minkä kuvittelisi motivoivan parhaaseen mahdolliseen suoritukseen.”

Miehen röhähtävä naurahdus saa Ginnyn puisteleksimaan. Gwenog hengittää vähän raskaan näköisesti ja katsoo maahan. He astuvat vastakkain. Valvoja kutsuu heidän väliinsä jättimäisen säkin, joka on täytetty jollakin rahisevalla materiaalilla.

”Voitte käyttää mitä nostotekniikkaa haluatte, kunhan ette satuta itseänne tai toisianne. Aloittakaa, kun olette valmiit.”

Gwenog venyttää nopeasti selkäänsä, pyöräyttää hartioitaan ja näyttää kokoavan itsensä takaisin siksi tiukaksi urheilijaksi, jonka hän on tottunut näkemään. Naisen kasvot ovat tuimat ja silmät tuntuvat katsovan suoraan hänen lävitseen, melkein kuin hän ei olisi siinä ollenkaan.

Hän nostaa ensin, sitten Gwenog. Alkuun painot ovat helppoja. He eivät katso toisiaan eivätkä puhu mitään, korkeintaan nyökkäävät kun valmentaja kysyy ovatko he valmiina ja puuskahtavat silloin tällöin painojen käydessä raskaammaksi. Jokaisen nostokierroksen välissä säkkiin rapisee lisää täytettä. Ginny kyykistyy, pitää painon tasaisesti jalkaterillä, selän suorana, keskivartalon tiukkana, lavat yhdessä – ja sitten tulee nosto, hän tekee työn oikeaoppisesti jaloilla ja lantiolla, suorittaa liikkeen rauhallisesti ja tasaisesti.

Hän ei voi antaa itsensä ajatella, miten epäreilu tilanne on. Hän haluaa voittaa, se on selvää. Häviäminen tarkoittaa vain puolta pistesaalista ja hän tarvitsee jokaisen pisteen. Toisaalta voittaminen tarkoittaisi Gwenogin häviötä. Se ei kuitenkaan ole todennäköistö: Gwenog on hurjan vahva, pitkäraajainen ja loputtoman sitkeä. Jostakin kuuluu muiden parien naureskelua ja juttelua, se kantautuu heidän korviinsa kuin jonkin kalvon läpi. Heidän pienessä kuplassaan on sillä hetkellä vain he kaksi ja valvoja, joka merkitsee tuloksia muistikirjaansa.

Säkki alkaa olla painava. Ginny hengittää sisään, tarttuu säkkiin, puhaltaa ilman ulos ja nostaa.

”Hyvä”, valmentaja mutisee ja tekee merkinnän paperiin. ”Jones, sinun vuorosi.”

Gwenog pysähtyy säkin eteen ja tuijottaa sitä. Hetken näyttää siltä, että hän haluaisi sanoa jotakin, mutta muuttaa sitten mieltään. Säkki nousee vaivattoman näköisesti.

”Hyvä. Weasley?”

Ginny epäröi hieman. Jaksaako hän enää? Kestääkö hänen kylkensä? Onko hän ikinä nostanut niin paljon? Hän yrittää arvioida, kuinka paljon säkissä on. Ainakin kahdeksankymmentä kiloa, hän luulee, ja kurtistaa kulmiaan. Hän tuntee Gwenogin tuijotuksen ja kuulee valmentajan hieman rohisevan hengityksen.

”No? Nouseeko se säkki?” valmentaja kysyy.

”Minä – minä –” hän nielaisee. Edellinenkin nosto oli tuntunut äärisuoritukselta.

”Eipä taida nousta”, kuuluu ääni hänen edestään. Hän nostaa hämmästyneenä katseensa. Gwenog katsoo häntä toinen kulmakarva koholla. ”Oletko ikinä nostanut näin paljon?”

”Olen”, hän sanoo, ja Gwenogin suupieli nytkähtää.

”Paljonko siinä on?” nainen kysyy valmentajalta, mutta ei irrota katsettaan hänestä. Hiussuortuvat ovat karanneet letiltä ja liimautuneet luikertelemaan ohimoille kuin mustat pienet purot. Naisen ilme ei ole vihainen eikä haastava vaan tyyni, äänensävy hyvin tavallinen. Melkein kuin he puhuisivat säästä.

”Yhdeksänkymmentäviisi kiloa”, mies sanoo tarkistettuaan papereista.

Gwenog hymyilee hänelle ystävällisesti. ”Aika epätodennäköiseltä vaikuttaa, vai mitä, Ginny? En usko, että olet ikinä nostanut niin paljon.”

Hän yrittää vastata, yrittää muodostaa samanlaisia kevyitä huomautuksia, mutta ei saa sanaa suustaan.

”Minä olen sanonut sinulle jo pitkään, että sinun pitäisi treenata vähän monipuolisemmin.”

”Minä treenaan – ihan – ihan hyvin.”

”Tietenkin treenaat”, Gwenog sanoo oitis. ”Mutta osa urheilijana olemista on omien rajojen tunteminen. Ei kannata riuhtoa liian isoilla painoilla ja rikkoa itseään vain siksi, että pääsee näyttämään valmentajalle.”

Hän tuijottaa Gwenogia. Nainen kallistaa päätään, silmissä on lempeä katse. ”Minä ajattelen vain sinun parastasi.”

”Miten on, jäätkö tähän, Weasley?” valmentaja kysyy.

Hän epäröi. Gwenog on oikeassa, hän ei luultavasti pysty siihen. Hän vilkaisee valmentajaa ja sitten Gwenogia. Mutta puolet pisteistä on niin vähän. Ja hän haluaa tätä niin paljon.

Enemmän kuin mitään.

Hän kävelee säkin luokse, kietoo kätensä sen ympärille ja kerää kaiken voimansa. Vetää keuhkot täyteen, puhaltaa tyhjäksi ja nostaa.

”Sillä lailla!” valmentaja murahtaa hyväksyvästi. ”Jones?”

Hänen jalkansa vapisevat hieman, mutta alkukantainen riemu, adrenaliini ja endorfiini kohisevat verenkierron mukana koko vartaloon. Hän nostaa katseensa Gwenogiin. Hymy ja ystävällisyys on valahtanut naisesta kokonaan pois, kasvot ovat taas kylmät ja kovat.

”Minä luovutan tähän.”

”Mitä?” hän puuskahtaa.

Gwenog kohauttaa olkapäitään. ”Minä en jaksa enää.”

”Jaksathan”, hänen suustaan lipsahtaa. ”Olen nähnyt sinun nostavan enemmänkin.”

”Nyt en jaksa.”

”Oletko aivan varma?” valmentaja kysyy valmiina kirjoittamaan tulokset paperiin.

”Olen.”

”Selvä. Hyvää työtä kumpikin. Jones, sinä voit nyt poistua. Weasley, haluatko yrittää vielä korkeampaa painoa?”

”En”, hän mutisee ja tuijottaa Gwenogin loittonevaa selkää.

”Selvä”, valmentaja sanoo ja tutkii papereitaan. ”Hyvin tehty, Weasley. Saat kolmekymmentä pistettä. Jonesille tulee viisitoista. Kuvitella - aika yllättävä lopputulos.”


*


Kun Gwenog viimein tulee ulos, hän on jo ehtinyt käydä suihkussa, vaihtaa vaatteet ja pakata laukkunsa. Pukuhuone on melkein tyhjä, vain muutamat tippumisvaarassa olevat pelaajat odottavat vielä valmentajien tuomiota. Hän tuijottaa heidän hermostuneita kasvojaan eikä voi olla tuntematta helpotusta omasta tilanteestaan.

”Hei!” hän huudahtaa ja hyppää ylös penkiltä kun ovi avautuu. ”Gwenog!”

Nainen kääntyy häntä kohti.

”No? Mitä ne sanoivat?”

”Haluavat pitää minut kuntotuloksistani huolimatta”, Gwenog sanoo ja kohauttaa olkiaan. ”Sanoivat, että tietävät minun pystyvän parempaan ja arvelevat, että nyt oli vain huono päivä.”

”Ai. No. Hyvä.” Hän nielaisee sen, mitä tekisi mieli sanoa. Kaikki on niin helppoa kun on Gwenog Jones.

”Onneksi olkoon sinullekin”, Gwenog sanoo ja alkaa riisuutua. ”Jatkossa ollaan molemmat.”

Hän istuu penkille ja vetää henkeä. ”Kuule, mitä ihmettä se oli siinä testissä?”

”Häh? Ei mitään. En vain jaksanut nostaa enempää. Energiatasot alhaalla.”

”Mutta miksi sinä puhuit minulle sillä tavalla?”

Gwenog pysähtyy kesken liikkeen. ”Millä tavalla?”

”Ilkeästi", Ginny sanoo, kuulee sanojensa lapsellisuuden ja tuntee punan hiipivän kaulaa pitkin.

”Enhän minä ollut ilkeä. Olin huolissani.” Gwenog ei katso häneen päinkään.

”Se ei - tuntunut kovin kannustavalta.”

Nainen huokaisee syvään, miettii hetken. ”Mutta sinähän nostit sen viimeisenkin säkin?”

”Nostin.”

”No niin. Mitä väliä millään muulla on? Eikö ole ihan sama mitä minä sanoin tain tein?”

Hän ei osaa vastata. Jostakin syystä hänen kurkkuaan kuristaa ikävästi, ja hän räpyttelee kovasti, jotta Gwenog ei huomaisi. Kun nainen lähtee suihkuun, Ginny nojaa takaraivoaan seinään ja yrittää ajatella. Ovi kolahtaa: seuraava tuomionsa saanut pelaaja tulee ulos valmentajien kopista ja purskahtaa heti itkuun. Hän tajuaa, että se on Beth ja kääntää katseensa muualle.

Broomstick

  • ***
  • Viestejä: 8
  • Miul on pehmeet aivot kovassa käytössä!
Vs: Aurinkotuulta • K-11, Ginny/Gwenog | 21. luku 3.5.2018
« Vastaus #61 : 04.05.2018 17:38:09 »
Heipsista! On ollut taas tosi mielenkiintoisia lukuja, mutta mie oon elänyt hiljaista elämää ja en oo kommentoinut mitään. Nyt on kuitenkin semmoinen tilanne, että miekin jätän mielipiteeni!
Oon taas luonnollisesti nauttinut siun teksteistä ja juonenkäänteistä. Tää luku oli erityisen herkullinen. Gwenogin provosointi mietityttää. Aluksi mietin, että hän luonnollisesti yritti saada Ginnyn tekemään paremman tuloksen. Mutta sitten aloin pohtimaan, että ehkä Gwenog oli kelju ihan muuten vaan. Hän on kuitenkin kunnianhimoinen huippu-urheilija. Ei kai kilpailunkaipuuta saa laitettua taka-alalle edes tyttöystävän seurassa. Gwenog minun näkökulmastani taas sitten ihan tarkoituksella jätti nostamatta, jotta Ginny saisi pisteet. Ehkä siinä oli romanttista elettä tai sitten naista kadutti oma naljailu. Tiedä häntä. Pienenpieni särö suhteessa on kuitenkin kiehtovaa. Jään seuraamaan jännittäen, että mihinkä tää tästä kehkeytyy. Toivon myös, että Ginny tapaa Harryn ja pääsee toteuttamaan kuvitelmansa! Toisaalta pidän Harrysta henkilöhahmona sen verran paljon, että toivon hänellä menevän hyvin tai edes kohtalaisesti eron jälkeen.

Kaira

  • ***
  • Viestejä: 215
Vs: Aurinkotuulta • K-11, Ginny/Gwenog | 21. luku 3.5.2018
« Vastaus #62 : 05.05.2018 13:27:00 »
Broomstick, oi, ihana kommentti, kiitos kovasti! :) Ihana lukea sun analysointia Gwenogin käytöksestä, hauskaa että poimit sieltä juuri sen kohdan! Musta tuntuu, että kahden keskenään kilpailevan huippu-urheilijan on mahdotonta elää aivan sulassa sovussa, mutta katsotaan miten Ginnylle ja Gwenogille käy. Kiitos, että luet :)




22.

Kun Ginny oli alle kouluikäinen, he kävivät usein lentämässä Fredin, Georgin ja Ronin kanssa tutulla niityllä omenapuiden suojassa. Se oli vielä sitä aikaa, kun pojat ottivat hänet mielellään mukaan peliin ja olivat avoimesti vaikuttuneita siitä, miten hyvin hän lensi nuoresta iästään huolimatta. Koska Fred ja George olivat sellaisia kuin olivat, harvasta retkestä selvittiin ilman että joku, yleensä Ginny, pahoitti mielensä kujeen tai kepposen johdosta.

”Ilkeät pojat!” hän huusi niin kovaa kuin jaksoi, kasvot tummanpunaisina raivosta ja pieni vartalo täristen. Molly Weasley, joka ei suhtautunut pienempien lastensa huispausleikkeihin varauksettoman ilahtuneesti, yritti usein saada Ginnyn jäämään kotiin.
 
”Ne ovat rajuja leikkejä. Siellä voi helposti satuttaa itsensä. Jäisit kotiin äidin kanssa – minä leivon sinulle keksejä”, Molly oli sanonut ja kurkottanut silittämään tyttärensä kättä. Ginny vetäisi kätensä pois ja nosti leukansa pystyyn.

”Minä menen.”

Molly oli huokaissut syvään. ”Sinä olet kamalan itsepäinen, Ginevra. Itsepäisyydellä ei pääse elämässä pitkälle.”


Hänestä tuntuu, että siitä lähtien, läpi kouluvuosien ja varhaisaikuisuuden, itsepäisyys on ollut hänen määrittäviä piirteitään. Ehkä se on vähän laantunut teinivuosien jälkeen, mutta yhä hän kuvailisi itseään juuri sillä sanalla, jos joku sattuisi kysymään. Lisäksi siitä on ollut hänelle valtavasti hyötyä. Hän on päässyt huispausammattilaiseksi itsepäisyyden avulla. Hän sai Harryn rakastumaan itseensä itsepäisyyden avulla. Itsepäisyyden avulla hän on selvinnyt erosta, Fredin kuolemasta ja monista muista asioista, joiden ajatteleminen puristaa yhä sydänalaa. Hän on vain päättänyt selvitä.

Mutta pian hän huomaa, että Gwenog on samanlainen. Gwenogin itsepäisyys on rauhallisempaa, mutta kun hän päättää jotakin, hänen mieltään on lähes mahdotonta muuttaa. Hän katsoo Ginnyä silmiin ja pitää huulet aivan lähellä tämän huulia ja sanoo, että hän aikoo jatkossa herätä tunnin aikaisemmin tai että heidän tulisi panostaa voimaharjoitteluun tai että Ginnyn pitäisi käyttää enemmän mustaa, ja Ginny henigttää naisen raikasta tuoksua sisäänsä ja huomaa taipuvansa.

Ensimmäistä kertaa hänen määrittävä piirteensä ei olekaan itsepäisyys, vaan Gwenog. Pitäisikö periksi antamisen tuntua pahalta? Jostakin syystä se ei tunnu.

Eikä hän sitä paitsi kaikessa anna periksi. Välillä hänen oma luonteensa nostaa päätään, ja he väittelevät kiihkeästikin, mikä saa Gwenogin suupielet nykimään ja katseen syttymään.

Kun Gwenog sitten eräänä aamuna ilmoittaa, että tarvitsee ehdottomasti lomaa ja että tämä on se päivä, jolloin he lähtevät yhdessä Skotlantiin, Ginny vain nyökkää ja alkaa pakata.


*


He ovat lentäneet aika pitkään. Sade on luikerrellut Ginnyn jokaisen vaatekerroksen läpi iholle asti ja nostanut sen väreille. Hän on huutanut onko vielä pitkä matka niin monta kertaa, että Gwenog on lakannut vastaamasta. Hän yrittää keskittää katseensa edessä lentävän naisen selkään ja suuren rinkkaan. Olkaimeen on kiinnitetty paistinpannu, joka heilahtaa aina kaarteessa ja jonka pintaan sadepisarat ropisevat kuin rumpukalvoon.

He pystyttävät leirin matalan vuoren laakealle huipulle. Gwenog taikoo teltan pystyyn tottunein ja varmoin ottein. Ginny seisoo vieressä kädet puuskassa ja puree hammasta.

Illalla ilma selkenee. Taivas on hetken ajan vaaleankultainen ja höytyväiset pilvet haihtuvat saumattomasti sateen raikastamaan ilmaan. Ginny kokeilee ulkovaatteitaan, jotka hän on asettanut kuivumaan narulle teltan katon rajaan, mutta ne ovat yhä kosteat. Teltassa on lämmin, ja he ovat tehneet ruokaa alusvaatteisillaan ja pelanneet tuntikausia korttia. Tuntuu hyvältä päästä ulos.

Gwenog tulee hänen viereensä vilttiin kietoutuneena ja teekuppi kädessään.

”Aikamoinen näkymä, eikö vain?” nainen kysyy ja viittoo edessä aukeavaa nummien, järvien ja vuorien vuorottelua.

”On”, Ginny sanoo. ”Oletko käynyt täällä ennenkin?”

”Olen, monta kertaa.”

”Alexin kanssa?”

”Niin. Myös Alexin kanssa.”

”Millainen hän on?” Ginny puree poskensa sisäpintaa, mutta hänen on pakko kysyä.

”Haluatko sinä todella puhua tästä?”

”Haluan.”

”No”, Gwenog sanoo, pitää katseensa pitkällä maisemassa, ”hän on hyvin rauhallinen, lämmin ja maanläheinen. Hän piti minut järjestyksessä.”

”Miten niin piti sinut järjestyksessä?”

”Me olimme yhdessä pitkään”, Gwenog sanoo hitaasti. ”Minä – minulla oli villi vaiheeni nuorempana.”

”Ai.”

”Siitä kirjoitettiin lehdissäkin. Minä tein kaikkea tyhmää, mitä olen katunut kamalasti myöhemmin. Mutta Alex antoi kaiken anteeksi. Hän oli juuri se, mitä tarvitsin. Silloin.”

”Silloin”, Ginny sanoo, maistelee ajatusta.

Gwenogin kasvot ovat ilmeettömät, rauhalliset. Ne eivät ole koskaan sellaiset kaupungissa. ”Kerro minulle jotakin Harrysta.”

Ginny yllättyy vähän, sillä Gwenog ei ole koskaan maininnut Harrya tai millään tavalla antanut ymmärtää, että edes muistaisi Ginnyn olleen naimisissa. ”Mitä sinä haluat kuulla?”

”Miksi te erositte?”

Ginny vaihtaa painoa toiselle jalalle. ”Minä en tiedä”, hän sanoo lopulta.

”Miten niin et tiedä?”

”Se vain tapahtui lopulta. Harry sen sanoi ensin, mutta kai se oli tapahtumassa jo pidemmän aikaa. Minä vain – keskityin niin paljon kaikkeen muuhun, tai oikeastaan huispaukseen, etten oikeastaan huomannut sitä ennen kuin se tapahtui oikeasti.”

Gwenog hörppää teetä. ”Rakastatko sinä vielä Harrya?” Äänensävy on niin tyyni.

Ginnyn silmät laajenevat. ”En. En tietenkään.”

”Mutta rakastit silloin?”

”Tietenkin rakastin”, Ginny sanoo, eikä ymmärrä, mitä nainen ajaa takaa. He ovat hetken hiljaa. Tuuli alkaa taas nousta, ja uusia tummia pilviä liukuu näkökenttään idästä.

”Pitäisikö mennä sisälle?” Gwenog sanoo ja kääntyy jo ympäri.

”Gwen – rakastatko sinä vielä Alexia?”

”En tietenkään.”


Puhkeaa myrsky. Vaikka teltta on suuri ja tehty paksusta öljykankaasta, voimakas tuuli riepottelee sen liepeitä ja vesisade yltää sisälle asti. Kosteus löytää heidät, ja he tärisevät sängyssä jopa kahden peiton alla, toisaan vasten painautuneina. Kymmenen aikaan illalla vesi räsähtää läpi olohuoneen katosta ja Gwenog kiroilee.

”Helvetti! Kuule – mennään täksi yöksi kylään. Siellä on eräs tuttu majatalo, josta saadaan varmasti huone. Tullaan huomenna takaisin jos sää selkenee.”

Kun Gwenog päättää jotakin, hänen mieltään on lähes mahdoton muuttaa.

He pakkaavat tavarat ja Gwenog loitsii teltan kasaan. Myrsky taivuttaa aukion ainoaa puuta raivokkaisiin asentoihin, salamat piiskaavat taivasta ja ukkonen kumahtelee komeasti kallioisista rinteistä. On liian vaarallista lentää, joten he ilmiintyvät.


Kylä on pieni, eikä majataloa ole vaikea löytää. Puisen tiskin takana istuva vanha mies hätkähtää heidän tullessaan sisään.

”Hyvänen aika, enpä arvannut, että kukaan tulee tähän aikaan ja tässä säässä!” mies puuskahtaa ja taittelee lehden. Sitten hänen katseensa osuu heidän luutiinsa. ”Tyttökullat, ette kai te vain lentäneet?”

He vakuuttavat miehelle, että eivät olisi missään nimessä astuneet luudan selkään siinä säässä, ja kysyvät vapaata huonetta.

”Kyllähän meillä huoneita löytyy noin reippaille tirpeille." Miehen aksentti on paksua puuroa. "Montako yötä aiotte viipyä?”

Gwenog vilkaisee häntä. ”Yhden vain. Yritämme huomenna palata telttailemaan.”

”Kas vain, kas vain”, mies sanoo ja katsoo heitä tuikkivin silmin. ”Olette siis nauttimassa Skotlannin luonnosta? Harmi, että se kohtelee teitä tänään niin kaltoin. Eli yksi yö, neiti –?”

”Arabella Humming”, Gwenog sanoo tyynesti.

”Hyvä on, neiti Humming”, mies hymyilee. ”Syöttekö aamupalaa?”

”Miten on?” Gwenog kääntyy häneen päin.

”Miksipä ei”, Ginny sanoo.

”Eli kaksi aamiaista neitokaisille”, mies sanoo ja tekee merkinnän. ”Seuratkaa minua, niin vien teidät huoneeseenne.”


*


Ginny herää aamulla linnunlauluun. Gwenog on jo noussut ja kuuluu tekevän punnerruksia sängyn vieressä.

”Huomenta”, hän sopertaa unisesti. Naisen kasvot ilmestyvät sängyn reunan viereen leviävät pehmeään hymyyn.
« Viimeksi muokattu: 05.05.2018 23:11:00 kirjoittanut Kaira »

Gernumbli

  • ***
  • Viestejä: 239
  • Sisimmässään pieni kiusankappale
    • Tekstit
Vs: Aurinkotuulta • K-11, Ginny/Gwenog | 22. luku 5.5.2018
« Vastaus #63 : 05.05.2018 22:56:09 »
Oo, aina tulee niin hyvä mieli, kun huomaa sun päivittäneen. Musta on kiehtovaa, miten tulkitsematon Gwenog on vieläkin, kun Ginnyn mieli on silti niin nuori ja kokematon ja selkeä, looginen. On parasta, kun joillakin hahmoilla on niin oma ja yksityinen elämä, että se rakentaa seinää lukijan silmien eteen ja samalla tekee kaiken uskottavammaksi ylläpitäen kiinnostusta.

Pidin viimeisimmässä osassa kauheasti tuosta sateessa lentämisestä ja pannuun ropisevista pisaroista. Ah, tuo kaikessa vaikuttava lentoslangi ja lajiin liittyvät yksityiskohdat ovat niin miellyttäviä välähdyksiä ylipäätään ripoteltuina just sopivasti pitkin tekstiä. Ja voi Ginny... Miksei se rakasta Harrya vieläkin edes vähän, edes niinku perheenjäseniä rakastetaan! Miks rakkauden määrä ois vakio :D Tai no, ehkä se oli Ginnyltä vain kiihkeää kieltämistä? Musta tuntuu että rakkaudet ei ikinä lopu, ne aina jää ku arvet ainakin. (Okei, lähti jo sivupoluille.)

Jäin nyt miettimään, oliko se Ginerva vai Ginevra? Mutta sama se, mulla on aina sama ongelma! En edelleenkään aina muista, oliko se avada kedavra vai avada kevadra :D Mutta! Nautin tuon alun tekstin lempeästä jälkiviisauden tunteesta. Ja itsepäisyys muutenkin, miten se sana voi olla niin ginnymäinen ja määrittävä! Upeeta, voih, kiitos <3
"Gnome saliva is enormously beneficial! Luna, my love, if you should feel any burgeoning talent today — perhaps an urge to sing opera or to declaim in Mermish — do not repress it! You have have been gifted by the Gernumblies!"

Nyyhti

  • ***
  • Viestejä: 3 899
Vs: Aurinkotuulta • K-11, Ginny/Gwenog | 22. luku 5.5.2018
« Vastaus #64 : 02.07.2018 14:46:12 »
Oiii tuo urheiluluku oli tosi kiva! Kuten ennenkin, tykkään kauheasti lukea näitä sinun urheilukuvauksiasi, mutta siinä oli myös tuo ihanan herkullinen särö tähän suhteeseen. Gwenog vaikutti vähän siltä, että ei ehkä itsekään osaisi vastata, miksi hän tarkalleen ottaen sanoi niin kuin sanoi. Oli oikeasti huolissaan kyljestä, mutta tiesi voivansa provosoida Ginnyn suoriutumaan paremmin, ja tiesi myös tulevansa joka tapauksessa itse valituksi. Jos olisin Ginny, minua ärsyttäisi kyllä aivan älyttömän paljon. Päästä nyt joukkueeseen vain siksi, että joku parempi antoi sinun voittaa.

Itsepäisyysteema jatkui kivasti seuraavassa luvussa. Tässäkin minulle jäi ehkä sellainen ei-niin-hyvä pohjavirevaikutelma. Että ehkä Gwenog muuttaa Ginnyn persoonaa vähän liikaa. Voihan se olla hyväksikin, luopua joskus itsepäisyydestä, mutta toisaalta se on niin iso osa Ginnyä, etten usko, että suhde tällaisenaan kestäisi kamalan pitkään. Gwenog vaikuttaa liian hallitsevalta. Saa nähdä, tuleeko siihen muutosta!
Never regret something that once made you smile.