Finfanfun.fi
Harry Potter -ficit => Hunajaherttua => Aiheen aloitti: Kaira - 12.10.2017 17:40:38
-
Kirjoittaja - Kaira
Ikäraja - K-11
Paritus - Ginny Weasley ja Gwenog Jones
Tyylilaji - Rakkautta, kilpailua, mustasukkaisuutta, slowburnia, huispausta, kaukaa ihailua, draamaa
Yhteenveto - Ginny Weasleystä on nopeassa ajassa tullut yksi Britannian lupaavimmista ammattihuispaajista. Ginnyn lapsuudenidoli ja kaikkien aikojen paras brittihuispaaja Gwenog Jones palaa ulkomailta pelaamaan taas sarjaa ja päätyy kilpailevan joukkueen riveihin. Ginnyn vuosia jatkunut ihailu naista kohtaan on muuttunut puhtaaksi kilpailunhaluksi ja voitontahdoksi. Kukapa ei haluaisi tulla paremmaksi kuin oma idolinsa - olla kiistatta paras?
Gwenog Jones (http://charlesfrickens.tumblr.com/post/98891847966) niille, jotka eivät muista - Kirjoissa Gwenog Jones on Ginnyn huispausidoli, joka pelasi pelkistä noidista koostuneessa Henkipään Harpyijat -joukkueessa. Kirjoista ei saa tietoa Gwenogin tarkasta iästä, mutta tässä ficissä hän on 8 vuotta vanhempi kuin Ginevra.
A/N: Voi veljet ja siskot, enpä muista milloin olisin viimeksi ollut näin innoissani ficistä. Tämä vain jotenkin purskahti ulos näppäimistöstä. Juoni sinkoilee mielessä sellaista vauhtia, että en malttanut odottaa, että saan yhden vanhemman keskeneräisen jatkiksen loppuun- hups - joten tässä mennään. Kohti Aurinkotuulta!
Osat tulevat olemaan noin 500-1000 sanan mittaisia, eli aika lyhyitä. Jee. Jee!
AURINKOTUULTA
1.
Ginny istuu leveällä ikkunalaudalla. Lontoo vilisee jossakin alhaalla, hän seuraa sitä laiskoin silmin. Hengitys puuskahtaa, lasi huurtuu. Ginny ei ole ajatellut häntä aikoihin.
Hän tutkii utuisen sinisiä suonia, jotka luikertelevat käsivarren ihon alla. Kuin pieniä jokia, hän miettii, juoksuttaa etusormeaan niitä pitkin. Missä vaiheessa hän on laihtunut niin paljon, että suonet näkyvät niin selvästi? Pitäisikö hänen syödä enemmän?
Tulisijasta kuuluu räksähdys. Lunan pää ilmestyy liekkeihin. Ginny hymyilee ystävälleen, hymyssä on säröjä.
*
Kaikki olivat pohjattoman ylpeitä kun hän kirjoitti ensimmäisen sopimuksensa. Rapakon Palloseura, yksi perinteikkäimmistä. Uljaan laivastonsiniset kaavut, jotka sopivat erinomaisesti leiskuvaan tukkaan. Vain Ron epäili, että eihän tästä mitään hyvää seuraisi, mutisi sanat kämmeniinsä. Harry sanoi, että tietenkin seuraa ja suuteli Ginnyä märästi poskelle.
Rapakon palloseurassa meni kaksi vuotta, ja siinä vaiheessa kaikille oli jo selvää, että hyvää seurasi ja paljon. Hän oli lahjakas, lahjakkaampi kuin kukaan vuosiin. Vuoden tulokas. Lehdistö löysi hänet Bristolin ottelun jälkeen. Yksi haastattelu, terävä vitsi ja viisi maalia riittivät hurmaamaan toimittajat.
”Punainen salama!” julisti otsikko räikein värein.
”Haukan katse, leijonan nälkä – varokaa tätä naista!”
”Harjuruusun Harakat pulassa – Ginny Weasley tekee Rapakon palloseuran kauden maaliennätyksen yhdessä ottelussa.”
”Tällaista lahjakkuutta ei ole nähty sitten Gwenog Jonesin”, kommentoivat asiantuntijat. Äiti puhkui onnea, mutta muisti silti varoittaa, että loukkaantumisvaara on kovissa peleissä suuri. Ginny lähti taas kerran Kotikolosta ovet paukkuen.
"Gwenog, sinut on haastettu!" ilkkui Huispausmaailma, kun Rapakon Palloseura voitti Ginnyn johdolla Henkipään Harpyijat murskalukemin.
Rapakon Palloseura tuli hänen toisella kaudellaan neljänneksi sarjassa, mikä oli seuran paras tulos kymmeneen vuoteen. Tarjouksia sateli joka puolelta. Kaikki halusivat Ginny Weasleyn.
Lopulta hän valitsi Tutshillin Tornadot, vaihtoi tummansinisen heleän taivaan väriin. Kolmannen liigavuoden jälkeen Ginny palkittiin huispausgaalassa vuoden nuorena tähtenä. Me noidat teki hänestä neljän sivun mittaisen haastatelun.
”Mikä on menestyksesi salaisuus?” kysyi toimittaja ja hymyili.
”Minä haluan tätä enemmän kuin kukaan”, Ginny sanoi. Päässä humisi, eikä hän voinut olla tuijottamatta huulipunasuhrua toimittajan hampaassa. ”Treenaan kaksi kertaa päivässä kuutena päivänä viikossa. Kun nukun, näen unta huispauksesta. Kukaan ei halua tätä yhtä paljon kuin minä.”
Oliko se kerskailua? Ehkä olikin, mutta toimittaja rakasti sitä, lukijat rakastivat sitä, fanit rakastivat sitä. Ginnyn harteille aseteltiin sankarin viittaa, ja se tuntui lämpimältä, raskaalta, kutkuttavalta.
”Entä miten liittosi Harry Potterin kanssa voi?” toimittaja kysyi lopuksi ja kumartui tuttavallisesti eteenpäin.
”Paremmin kuin koskaan”, Ginny sanoi. Mahassa muljahti.
Harry ei tullut katsomaan pelejä, eikä varsinkaan lukenut haastatteluita. Ginny epäili, että juuri samainen toimittaja kirjoitti lehteen kuukausia myöhemmin mehukkaan ja yksityiskohtaisen analyysin heidän erostaan.
*
”Tulisit joskus ulos”, Luna pyytää. Hän on löytänyt poikaystävän, jolla on ällistyttävän pitkät raajat ja loputtomasti nippelitietoa härklönteistä. Ginny on käynyt heidän kanssaan ulkona kahdesti – juonut teetä ja nyökytellyt, kyllä, kyllä mitä mainioin kutuilma härklönttinaaraille – ja joutunut kummallakin kerralla poistumaan lopulta vessaan saadakseen vain olla yksin.
”Mutta sinä olet koko ajan yksin”, Luna sanoo ties kuinka monennen kerran.
Milloin Harry lähtikään? Ginny ei muista tarkkaan. Alkukeväästä, hän päättelee hetken mietinnän jälkeen. Puoli vuotta sitten. Silloin satoi, hän muistaa, sade likisti Harryn hiukset ja täplitti rillit, ja Ginny ei itkenyt ennen kuin mies tavaroineen oli lopullisesti hävinnyt näköpiiristä.
Sen jälkeen hän itki viikkokausia.
”Minä en ajattele häntä juuri lainkaan. Minä viihdyn yksin”, hän sanoo, ja se on tavallaan totta. Luna rypistää kulmansa melkein yhteen. Ginny sanoo, että hänen pitää valitettavasti mennä, harjoitukset alkavat pian, ja Luna vetää päänsä pois hänen tulisijastaan.
Minä ei ole ajatellut Harrya pitkään aikaan, Ginny vakuuttaa Lunalle ja itselleen, mutta se on vale. Hän tietää sen vetäessään hiukset pitkälle poninhännälle ja katsoessaan peiliin. Hän ajattelee Harrya koko ajan.
Ennen harjoituksia pukuhuoneessa on riehakas tunnelma. Ginny keskittyy solmimaan lentokenkien naruja, ei reagoi huutoihin ja naurunpuuskiin.
”Hei, luitteko Päivän Profeetan tänään?” Willin ääni tunkeutuu hänen tajuntaansa.
”En, mitä siellä sanottiin? Hoitaja Piupaun tuhat ja yksi vinkkiä jalkasienen hoitoon?”
”Ei”, Will sanoo, ja kuulostaa niin innostuneelta, että Ginny nostaa katseensa kengännauhoista mieheen.
”Vaan?”
”Gwenog Jones palaa Britanniaan. Gwenog Jones! Laiturpuun Loistokkaat ottavat hänet alkavalle kaudelle. Tai ottavat ja ottavat. Varmaan anelivat ja rukoilivat Jonesia tulemaan. Maksavat sille puoli Irvetaa!”
Kaikki ovat hetken hiljaa. Ginny tuijottaa Williä kuin toivoisi voivansa lukea kaiken mahdollisen aiheesta pojan kasvoista.
Kun he polkaisevat mustalle syystaivaalle, ensi kertaa ikuisuuksiin hän ajattelee jotain muuta kuin Harrya.
-
2.
Ron juo olutta ja on pahantuulinen. Hän puhuu Hermionesta ilkein sanankääntein ja katuu välittömästi. Ei pue katumusta sanoiksi, mutta se lukee hänen kasvoillaan, piirtyy suupielen ohueen juonteeseen.
Ginny juo teetä. Hän ei oikeastaan edes kaipaa olutta, mutta tuopin takana murjottamisessa on tiettyä uskottavuutta, jota teekuppi ei tarjoa.
”Miten pelit?” Ron sanoo ja huljuttelee juomaa lasia vasten.
”Hyvin.” Ronia ei oikeasti kiinnosta. Hän roikkuu hyvien tapojen reunalla kysymällä aina silloin tällöin, livauttamalla sanat suustaan ja esittämällä kuin ne eivät maistuisi pahalta. Onko se kateutta?
”Fysiikkakausi menossa. Treenit on aika rankkoja. Ei niin pelillisiä.”
”Siksikö sinä et juo?”
”Enhän minä ole juonut tippaakaan vuosiin.”
Ron katselee häntä, silmät käyvät olkapäillä ja käsivarsilla, lihaksien kaarissa.
”Onko teillä kaikki hyvin?”
”Täh? On.” Ron kulauttaa oluen lopun kurkusta alas.
He ovat hiljaa. Ginny lukee Ronin kasvoilta väsymystä. Lapsi ei nuku edes öisin, itkee vain ja venyttää isänsä ohueksi ja kireäksi, melkein tuntemattomaksi.
”Jännittääkö se Jones?”
”Mitä?”
”Jones. Kun se tulee nyt takaisin. Oletko innoissasi?”
Ginny vilkaisee teekuppiin. ”Onhan se hienoa.”
”Sinulla oli siitä pakkomielle vuosia.” Ron hymähtää. ”Olihan se hyvä silloin Henkipäissä, mutta ei yhtä hyvä kuin – ei yhtä hyvä kuin jotkut muut. Taisi kuitenkin tehdä siellä Saksan liigassa piste-ennätyksen.”
”Joo.”
”Sehän lähti sinne sen naisen perässä. Palaa nyt kun tuli ero.”
”Mitä?”
”Sen slaavin. Taisi olla joku malli, huhuttiin että veelanverta. Tiedä sitten. Tyrmäävä ilmestys joka tapauksessa”, Ron virnistää. ”Etkö muka todella tiennyt? Eikö sinun pitänyt olla suurin Gwenog Jones -fani maailmassa?”
”En tiennyt”, Ginny mutisee. ”Keskityin vähän eri asioihin.”
”Näköjään.”
Ron nousee, venyttelee, heittää pöydälle rahaa ja vinkkaa baarimikolle kiitokset. Ginny vetää syvään henkeä ennen kuin kysyy sen, mitä oli tullut kysymäänkin. ”Miten Harry?”
Ron kohottaa kulmiaan. ”Ihan hyvin.”
Hän vaistoaa sanat, joita Ron ei sano, täyttää itse tyhjät aukot ja epäilee pahinta.
Hän ei jaksaisi, mutta lähtee silti lenkille. Hän laskee sydämen sykähdyksiä, niitä pitää tulla minuutissa vähintään satakolmekymmentä mutta ei yli satakuusikymmentä. Mäissä pitää hidastaa, ettei sydän villiintyisi, lähtisi lentoon. Hiki nousee kevyesti ohimoille, sekoittuu ihon nukkaan.
Kotona hän levittää Päivän Profeetan keittiönpöydälle. Sivulla kuusitoista on juttu huispausliigasta, asiantuntija-arviot joukkueista ja pelaajista.
Hänet on nostettu Tornadojen ”pelaajaksi, jota kannattaa seurata”. Kuva arvion vieressä on kamala: hän tuijottaa kameraan säikähtäneenä, hymyilee epävarmasti. Hänen päälleen on laitettu liian suuri varakaapu, koska hän ei ollut ehtinyt saada vielä omaansa kuvauspäivään mennessä. Kuvan Ginny räpyttelee kiivaasti, suupielet nousevat ja laskevat arasti.
Gwenog Jones on hänestä kolme saraketta alempana. Nainen on valittu liigan todennäköiseksi maalikuningattareksi.
”Jones tulee panemaan liigan kokonaan uusiksi. Hän on hakenut ulkomailta kokemusta, kärsivällisyyttä ja taitoa, eikä saarelta löydy noitaa, joka päihittäisi hänet fyysisyydessä.”
Ginny katsoo Gwenogin kuvaa ensin vähän epävarmasti, sitten tarkemmin. Kyllähän hän nuo kasvot tuntee, hän on katsellut niitä vuosia huoneensa seinällä. Voimakkaat poskipäät, siro otsa, vakava suu. Mantelinmuotoiset silmät, tarkkaavaiset. Kuvan Gwenog näyttää tyyneltä ja haastavalta. Mustavalkoisille kasvoille leviää rento hymy.
Maalikuningatar, Ginny muodostaa sanat huulillaan.
”Ei ole epäilystäkään siitä, etteikö Jones tulisi näyttämään monille pyrkyreille paikkansa ja puhkaisemaan monta liian aikaisin pullistunutta egoa.”
Toimittaja puhuu hänestä, hän on siitä varma. Lukeeko Gwenog tällaisia arvioita?
Ginny vilkaisee kelloa ja tuntee olonsa levottomaksi. Hän on luvannut mennä Lunan ja Edbertin kanssa elokuviin. Päivän treeni on tehty, se oli matalasykkeinen niin kuin kuuluikin. Tänään on vapaapäivä lentämisestä.
Syksy on puhaltanut taivaan umpeen. Kohta sataisi. Ilma on kylmä.
Gwenog Jones, todennäköinen maalikuningatar.
Ginny katsoo kuvan naista silmiin. Sitten hän nousee, hakee luutansa ja avaa ikkunan – tätä varten hän asuu ullakkohuoneistossa - ja lennähtää suoraan Lontoon sumuiselle taivaalle, pilvien syliin. Hänellä ei ole aikaa levätä.
-
Hei, tämä on kiva! Ihanaa että olet löytänyt innostuksen jatkiksen kirjoittamiseen.
Pidän lähtöasetelmasta. Siitä miten Ginny raataa saavuttaakseen jotain, ehkä mainetta, ehkä kunniaa tai vain arvostusta - ehkei hän itsekään tiedä. Kaikki uhrataan sille alttarille, ja vähättelyä kohdatessa sisu vaan nousee. On pakko todistaa olevansa jotain.
Kilpakumppaneista saa varmasti mielenkiintoisen tarinan, jota jään kiinnostuneena odottamaan. Myös sivujuonteitä vaikuttaa olevan lupaavasti muuallakin kuin Ronin suupielissä.
-
Voi kiitos niin paljon kommentista, Isfet, ihana kuulla että olet lukenut tätä <3 Toivottavasti jatkokin on mieleen!
3.
”Ginny Weasley – upea peli - yhdeksänkymmentä pistettä – miten kommentoitte?”
Räps räps, käy kamera, ja Ginnyn ripset räpsyvät samaan tahtiin. Hän kävelee läpi kostean nurmikentän, jossa hiki ja kiihko on muuttunut pelin jäljiltä helläksi sumuksi. Yleisö poistuu katsomosta jonoissa kuin pienet muurahaiset. Kielellä maistuu voiton voimakas jälkimaku.
Joukkue on tottunut lukemaan palautteen valmentaja Collinsin viiksien asennosta. Nyt ne törröttävät ylähuulella pörheänä ja ylpeänä.
Ensimmäinen voitto, mies lausuu jyristen. Hikiset pelaajat läähättävät pukuhuoneessa yhteen tahtiin kuin yksi iso eläin. Ansaittu. Te pelasitte hyvin.
Thomas sanoo jotakin, mikä saa joukkueen nauramaan. Laura paiskaa hanskansa kassiin kaikella sillä katkeruudella, joka on latautunut pelaajalle, joka ei taaskaan saanut pelata.
Weasley, saisinko sanasen.
Will ja Thomas lähtevät antamaan haastatteluja. Toimittajat vaanivat stadionin laidalla nälkäisinä.
”No niin”, Collins sanoo, kun muut ovat valuneet ulos pukuhuoneesta. ”Hyvin pelattu, Weasley.”
”Kiitos”, Ginny sanoo ja purkaa pitkien lentosaappaidensa nyörejä.
”Minä puhuin sinusta johdolle koko viimekauden. Sanoin, että tuo pelaaja meidän pitää pelastaa Rapakolta, ja totta vie, emme ole katuneet – erinomainen motivaatio, lahjakas, nöyrä. Juuri tuollaista Tornadot tarvitsevat.”
”Kiitos.”
Collins läpsäyttää kämmenensä yhteen sen merkiksi, että jutustelut on nyt jutusteltu, mennään asiaan. ”Sain haastattelupyynnön. Tai siis sinä. Sinä sait. Haluaisivat tehdä sinusta kattavan henkilökuvan Päivän Profeettaan.”
”Vai niin.”
”Joo.” Collins mutristaa ylähuultaan niin että voi rapsuttaa viiksikarvoillaan nenänpäätä. ”Joukkueenjohdolla olisi muutamia ajatuksia siitä, mitä voisit kertoa toimittajille.”
Ginny nyökkää. Collins aloittaa pitkän listan aiheista, joista on toivottavaa puhua, aiheista, joista on sopivaa puhua ja aiheista, joita hän ei saa missään nimessä mainita, jos haluaa jatkossakin nauttia hierontaeduista.
”Olisi hienoa”, Collins päättää, ääni värähtää hiukan, ”jos voisit jossakin vaiheessa sanoa, että suonissasi virtaa taivaansininen veri. Fanit olisivat innoissaan.”
”Minä katson, mitä voin tehdä asialle”, Ginny sanoo ja vie peliluutansa sille varattuun säilytyslokeroon. ”Oliko muuta?”
”Ei, ei, siinä kaikki”, Collins sanoo ja näyttää tyytyväiseltä. ”Ei kun – joo, Ann pyysi välittämään terveiset, että sinun tulee lisätä päivittäistä kalorisaantia. Kolme tonnia, pelipäivinä mielellään neljä. Vastustajilla on isoja köriläitä, muista se. Emmehän halua, että ne keikauttavat sinut luudalta tuosta vain.”
Collins röhähtää naurun, joka herisyttää mahaa ja väristää viiksiä, ja sitten mies on poissa.
Maa on täynnä lehtiä, jotka litisevät nautinnollisesti kengän alla. Ympärillä matelee vielä iloisesti rupattelevaa yleisöä; isot katsomot tyhjenevät hitaasti. Hän vetää hupun syvälle päähän. Lihakset ovat väsyneitä, niska jumissa.
”Tornadot ovat tosissaan nostaneet tasoa.”
Ääni kantautuu hänen oikealla puolellaan kävelevästä sekalaisesta porukasta.
”Todella. En malta odottaa, että päästään pelaamaan niitä vastaan.”
”Atteberry ainakin on kehittänyt kierreheittoa hurjasti. Sitä sinun pitää varoa, Mark.”
”En ole huolissani.”
”Et selvästi. Siksi käytännössä söit kaikarisi kuudennen maalin kohdalla. Olit vaan niin rauhallinen ja huoleton.”
”Entä Weasley?”
”Pelasi kieltämättä hyvin. Kuinka vanha se onkaan?”
”Kaksikymmentäkolme?”
Ginny irvistää huppunsa sisällä.
”Mitä mieltä sinä olet, Gwenog?”
Ginnyn sydän käyttäytyy yhtäkkiä kummallisesti, hypähtää kahdesti ja tuntuu jäävän roikkumaan kitapurjeeseen. Hän pitää katseensa tiessä, mutta aistii yhtäkkiä paljon paremmin ympäristönsä. Gwenog Jones. Gwenog Jones on vain muutamien metrien päässä hänestä.
”Ihan hyvältähän sen peli näyttää.” Naisen ääni on miellyttävä, rauhallinen ja matala. ”Mutta ei meillä ole hätää. Se on pelaajana niin nuori.”
”No joo, ihan kuin se sinulle pärjäisi.”
Gwenog ei vastaa, ja puhe kääntyy muualle. Ginny kiihdyttää askeliaan, törmää muutamaan hilpeään keski-ikäiseen mieheen ja saa huutelua peräänsä.
Koti on hiljainen ja piemä. Jästi-Lontoo humisee jossakin kaukana alhaalla. Ginny laskee treenikassin eteiseen ja menee suoraan suihkuun.
Isältä tulee kirje. Hän lukee sen pimeässä, ulkoa kajastavan sinisen valon kajossa.
Mitä parhainta kaksikymmentäneljävuotissyntymäpäivää nuorimmaisellemme! Äitisi valmistelee lauantain juhlia aivan tohkeissaan – muistakin sitten ilmestyä paikalle.
Me rakastamme sinua. Onnea hienosti menneestä ottelusta!
Isäsi
Hän taittelee kirjeen huolellisesti kahvipöydälle.
Ennen nukkumaanmenoa hän pysähtyy peilin eteen ja katsoo pitkään.
-
Oi voi! Tulipa tähän nopeasti kolme osaa, hyvä sinä! Hoksasin heti ekan osan suurella innokkuudella ja mielenkiinnolla, mutta nyt vasta ehdin rauhoittua koneelle lukemaan tätä.
Ginny/Gwenog! Mikä pari! Ah, ihanat HP-femmeraret on parhautta. Vieläpä näin, että tarina sijoittuu aikuisiälle ja rakentuu ilmeisen rauhallisesti. Ootan suurella mielenkiinnolla, mitä tästä oikein tulee. Ginny vaikuttaa surulliselta, yksinäiseltä ja ylikuormittuneelta. Alussa oli ihana Luna huolehtimassa! Ja Lunan mies, joka puhuu liikaa härklönteistä - ihana yksityiskohta! Odotin kyllä, että tyyppi olisi ollut Scamander, mutta ei.
Jäin miettimään, että miten Ginny asuu jästi-Lontoossa ja lentää ikkunasta noin vain luudalla, mutta ehkä tähän liittyi jotain naamioitumista tai jotain, mitä ei mainittu.
Mut joo. Kuulostaa tosi mielenkiintoiselta, ja odotan malttamattomana Ginnyn ja Gwenogin ensikohtaamista. Hyvinpä jo ehdittiin tuoda esiin se, että Gwenog on naisiin päin - Saksan liiga ujuttautui tähän hyvin mukaan. (:
-
Voi Arte, suurkiitokset kommentista!! :) Paritus on tosiaan mainio, heräsin siihen vasta vähän aikaa sitten. Ajattelin, että Ginny asuu niin korkealla ullakkohuoneistossaan, että hän voi ikäänkuin vaan livahtaa luudalla pilvien ja sumun sekaan. Ehkä apuna voi olla myös loitsu tai pari ;)
4.
Nainen tupsuttelee puuteria hänen kasvoilleen suurella huiskulla. Pisamat peittyvät kerroksien alle, puuteri pöllähtää henkeen asti. Yskittää.
”Anteeksi”, nainen sanoo ja korjailee meikkiä taikasauvallaan. ”Kauneuden eteen pitää vähän kärsiä.”
Ginny keksisi siltä istumalta kaksikymmentä asiaa, joiden eteen kärsisi ennemmin.
Hän ei kuitenkaan sano mitään. Kyseessä on epäilemättä suurin hänestä tehty haastattelu. Hän saapui Profeetan toimitukseen jo puoli seitsemältä. Odottamassa oli kireän oloinen noita, joka ohjasi hänet heti kädestä pitäen pukusovitukseen ja sen jälkeen meikkiin. Puvustaja valitsi pitkän harkinnan jälkeen nahkaisen, mustan, vartalonmyötäisen haalarin ja huispauskaapua vain etäisesti muistuttavan, sulista tehdyn viitan, joka sojotti kaikkiin suuntiin ja välkkyi kultaisena oikeassa valossa.
”Etkö luule sen olevan liian avantgarde?” kysyi parrakas velho puvustajalta kesken sovituksen.
”Tämä on De Kirkeä, Octavio. De Kirke on haute couture. Lukijat janoavat tällaista.”
”Jos olet varma. Näyttää onneksi istuvan melko hyvin. Hyvänen aika tyttökulta, mitkä olkalihakset! Jos olisit malli, laittaisin sinut urheilukieltoon.”
Ginny pitää Profeetan urheilutoimitusta verrattain ärsyttävänä, mutta lifestyle-toimitus saa hänet kerrassaan voimaan pahoin. Hän nyökyttelee ohjeille hajamielisesti, selvä, selvä, ei liian leveää hymyä, hyvä on, tunnelmakuvauksia alkaneesta kaudesta, onnistuu, ai että millaista on vaihtaa seuraa, selvä, puhutaan sitten siitä. Hän on valmis puhumaan mistä vain lukuunottamatta Harrya.
Nutturapäinen noita on vastuussa haastattelusta ja tekstistä. Nainen huitoo suuria kaaria käsillään, haluaa tehdä haastattelun kuvauksen lomassa, haluaa lukijoiden saavan kuvan siitä voimakkuudesta ja herkkyydestä, joka hänestä kuulemma hehkuu. Ginny muistaa yhtäkkiä kirkkaasti ensimmäisen haastattelunsa Me Noidissa, sen värisyttävän jännityksen ja ylpeyden, jolla hän kertoi siitä kotona Harrylle. Harry oli hymyillyt ja kutsunut häntä armaaksi, miettinyt ehkä jo silloin, miten ei enää jaksa, miten lähtee heti kun aika on sopiva.
”Hienoa, eiköhän tämä ala olla valmis.”
Peilin Ginnyn silmät on mustattu, tehty kissamaisiksi, viekkaiksi. Poskilla hehkuu luonnoton puna, poskiluun alla on terävä varjostus. Hiukset ryöppyävät aaltoina olkapäille. Nahkapuku kiristää vähän harteista ja on löysä rinnasta, älä huoli muru, se käsitellään sitten jälkeenpäin sopivaksi, sanoo viiksekäs mies ja iskee silmää.
”Mikä Gwenogin tilanne on?”
Ginny on nousemassa tuolista, mutta pysähtyy kesken kaiken.
”Hänkin on valmis”, sanoo assistentti ovensuusta.
”Hienoa. Kummatkin tytöt sitten kuvauspaikalle, niin päästään aloittamaan.”
Assistentti nyökkää ja häviää käytävään, ja toimittaja poistuu hänen perässään tarkistamaan, että kuvauspaikalla on kaikki valmista. Ginny nielaisee ja puristaa tuolin käsinojaa.
”Anteeksi –” hän aloittaa, ja maskeeraaja kääntyy hänen puoleensa hymyillen, ”Gwenog? Onko Gwenog Jones täällä?”
Nainen katsoo häntä kulmat koholla, hymy ei värähdä. ”Tietenkin on, kultaseni. Tämähän on yhteishaastattelu.”
”Minulle – minulle ei kerrottu siitä.”
”Niinkö? Sepä outoa.”
”Minulle sanottiin, että tämä on vain – vain – tavallinen haastattelu.”
”Hyvänen aika. Siinä tapauksessa olet saanut puutteellista tietoa. Profeetta tekee sarjan, jossa haastatellaan samaan aikaan kahta huippupelaajaa kilpailevista joukkueista. Vastakkainasettelua, draamaa, kuka sanoi mitä ja kenestä – lukijat tulevat rakastamaan sitä.”
”Minua siis haastatellaan yhdessä Gwenog Jonesin kanssa?” Ginny kuulee hätäännyksen nousevan kurkkuun ja yrittää epätoivoisesti nielaista sitä takaisin alas. Miksi hän on näin hermostunut?
”Älä huoli, muru, hän on todella mukava”, nainen sanoo ja järjestelee purnukoita. ”Te kaksi olette minun suosikkejani. Voi, älä näytä noin huolestuneelta. Olet vain oma itsesi.”
Maailma pyörähtää ympäri ja Ginnyn hengityselimistö käyttäytyy hassusti, happi ei tunnu kulkeutuvan ääreisverenkiertoon vaan jää pyörimään jonnekin navan tienoille. Hän kävelee ulos huoneesta käytävän päähän, missä se olikaan, mene viimeisestä ovesta vasemmalle, pulssi lyö kurittomasti. Hän painaa kahvan alas.
Oven takana on hallimainen tila, jonka keskellä on kirkkaat valot, ne paistavat läpi hänen silmiensä, häikäisevät, paistavat läpi ihonkin ja ehkä koko sielun, onko sellaista. Paikalla on kourallinen keskenään rupattelevia noitia ja velhoja, ja kun ovi paukahtaa hänen jäljessään, kaikki kääntyvät katsomaan.
”Ihanaa, Ginevra, viimein!”
Hänen luokseen ryntää kaksi tai kolme touhottavaa ihmistä. Pyrkivät kättelemään, puhuvat turhanpäiväisiä, vetävät häntä kohti kuvausryhmää ja osoittavat korkeaa jakkaraa kankaan edessä.
Ginny katsoo yli ja ohi. Gwenog Jones istuu jo kameran edessä, profiili piirtyy pehmeänä suurta valoa vasten, ja nopean hetken hän ajattelee aurinkoa tai ehkä keidasta, jotakin, mitä kohti kasvi tai janoinen ihminen kurottautuu vaistonvaraisesti, tahtomattaan, siksi että se on luonnollista, siksi, ettei muuta vaihtoehtoa ole.
Gwenog venyttelee käsiään ja kääntää sitten katseen häneen. Toiseen suupieleen syttyy hymy. Ääni on matala ja rauhallinen, tulee jostakin syvältä rinnasta.
”Ginny Weasley – olenkin kuullut sinusta paljon.”
-
Voih, siinä se ensikohtaaminen on, aivan nokkamme alla! Söpöä ja toisaalta vähän hassua, kuinka hermostuneelta Ginny vaikutti. Mutta ymmärrettäväähän se on, kun tapaa oman kaikkien aikojen suurimman idolinsa.
Urheilu- ja lifestyle-toimitus vaikuttivat tosi ärsyttäviltä. :D Ihania! Tuli juuri sellainen snobi fiilis, jonka tällaisiin juttuihin helposti yhdistää. Erityisesti nuo viittaukset kaiken maaliman vieraskielisiin juttuihin olivat tosi kivoja. Voin kuvitella Ginnyn pyntättynä ja tällättynä kiemurtelemaan epämukavan näköisenä vähän huonosti istuvissa vaatteissa. Tomera ja määrätietoinen tyyppi, mutta ei Ginnystä kyllä mitään mallinukkea tule mieleen.
Kiva luku! Tykkään näiden lukujen tiiviydestä ja siitä helppoudesta, millä näitä pystyy lukemaan.
-
Arte, voi kiitos kommentista, kylläpä ne vain jaksaa ilahduttaa! :) Ihanaa, että luvut ovat helppolukuisia, niitä on jotenkin kevyt kirjoittaakin. Ehkäpä se johtuu lyhyestä mitasta? Joka tapauksessa, ihanaa kun luet!
5.
Gwenog vie paljon tilaa.
Se ei johdu vain pituudesta. Ilma tuntuu supistuvan naisen ympärillä, muodostavan jonkinlaisen suojakentän, jota ei voi lävistää ilman lupaa. Katse vain, painonvaihto jalalta toiselle, nainen hallitsee koko tilaa pelkällä olemassaolollaan.
Kun Gwenog sanoo en kommentoi, toimittaja hätkähtää ja näyttää pikkulapselta, joka on jäänyt kiinni pahanteosta.
Ginny istuu jakkaralla ja odottaa. Gwenog vaihtaa tottuneesti asentoa kameran edessä, ei räpyttele kun salama välähtää, ei tarvitse ohjeita kuvaajalta. Hänellä on päällä hopeinen kuvausasu, omituinen, röyhkeä, ihmeellinen. Hopea nuolaisee vyötärön kaaren ja saa kaulan ihon hehkumaan. Istuu täydellisesti. Ginny epäilee näyttävänsä typerältä naisen rinnalla.
Toimittajalla on visio: yhteiskuvat, yksilökuvat, haastattelut kuvauksen lomassa. Gwenog nostaa käden lantiolleen ja vastailee kysymyksiin harkiten, onnistuu pitämään haastattelun tiukasti huispauksessa.
”No niin, Ginny, voisinko pyytää sinua myös kameran eteen?”
Gwenog tekee tilaa, ja Ginny kiipeää korokkeelle taustaa vasten, joka esittää alati muuttuvaa taivasta.
”No niin!” toimittaja hymyilee rohkaisevasti, kuvaaja tekee säädöksiä kameraan. ”Miltä sinusta tuntuu nyt, kun itse Gwenog Jones on tullut takaisin Britannian sarjaan? Tunnetko olosi uhatuksi?”
”Minä, tuota”, Ginny nielaisee, tuntee toimittajan, kuvausryhmän ja Gwenogin odottavat katseet, tuntee punan hiipivän niskaa pitkin kohti hiusrajaa. Mikä helvetti häntä vaivaa.
Hänen mieleensä vilahtaa kesäpäivä yli vuosikymmenen takaa. Kaksoset, Bill ja Charlie olivat menossa pelaamaan, ja hän ja Ron mankuivat päästä mukaan. Veljet ottivat vain Ronin. Toisen kerran, kultaseni, sitten kun olet vanhempi, äiti lohdutti, silitti hänen hiuksiaan. Sillä aikaa kun pojat olivat poissa, hän täytti kaikkien sängyt puhpallurapulverilla. Veljet eivät kutinaltaan nukkuneet silmäystäkään, hän kävi vuorotellen jokaisessa huoneessa julistamassa, että hänestä tulee vielä parempi kuin heistä kaikista yhteensä.
”Ilahduin kovasti kun Gwenog palasi”, hän sanoo, ääni on taas vakaa. ”Hän on tietenkin loistava pelaaja, eikä pieni haaste ole lainkaan pahitteeksi.”
”Pieni haaste – kuulitkos tuon, Gwenog?” toimittaja naurahtaa ja tekee merkinnän muistivihkoonsa. Gwenog hymähtää.
Toimittaja kyselee heiltä vuorotellen kysymyksiä alkaneesta kaudesta ja joukkueista. Kun Ginnyltä kysytään, onko totta että lyöjä Will Coombs seurustelee erään seurapiirisyöjättären kanssa, Gwenog ähkäisee, vilkaisee kelloa hallin seinällä.
”Loppu häämöttää jo", toimittaja tyynnyttelee. "Vielä muutama kysymys. Mitkä ovat teidän mottonne tulevalle kaudelle?”
Gwenog pyöräyttää silmiään. Toimittaja kääntyy katsomaan Ginnyä, rukoilee katseellaan edes häntä vastaamaan.
”Excelsior”, hän sanoo sen kummemmin ajattelematta. Se on lukenut hänen seinällään koko teinivuosien ajan.
”Mielenkiintoista”, toimittaja innostuu. ”Sehän taitaa olla myös Gwenogin käyttämä motto? Onko se sattumaa?”
Helvetti. Tietenkin. Sehän on kaiverrettu naisen luutaankin. Ginny miettii nopeasti vaihtoehdot, päättää olla rehellinen.
”Ei”, hän sanoo hitaasti. ”Gwenog oli pitkään minun – idolini.”
”Niinkö? Hyvänen aika, tämäpä sattui.” Toimittajan käsi kiitää muistiviholla, salamat piirtävät ilmaan viivoja ja välähdyksiä. ”Tästä tulee aivan ihana kulma juttuun, Ginny-kulta. Onpa hyvä että tuli puheeksi.”
Gwenog tuijottaa häntä. Kamera tallentaa tutkivat silmät, kiinnostuksesta kallistuneen pään.
”Minä olen – otettu”, Gwenog sanoo.
”Se oli silloin kun olin nuori”, hän sanoo. Tämä on ensimmäinen kerta kun he puhuvat suoraan toisilleen, vaikka haastattelua on jatkunut jo yli tunnin.
”Silloin kun olit nuori?” Gwenog sanoo huvittuneena, kulmakarva nousee. ”Mitä sinä nyt olet, kaksikymmentä?”
”Sain loistavan idean!” toimittaja kiljaisee ja läpsäyttää kämmenellä otsaansa. ”Michael, piirrä meille pöytä. Tytöt, tehdään haastatteluun leikkimielinen sanailuosio – vastustajan roustaus, niinkuin nuoriso sanoisi. Voin luvata teille, että fanit tulevat rakastamaan sitä”
Michaeliksi kutsuttu mies leijuttaa pöydän heidän väliinsä. Gwenog näyttää ensikertaa hämmentyneeltä.
”No niin – nojatkaa pöytään, olkaa hyvä – juuri noin, ihanaa! Sitten perinteinen kädenvääntöasento, kiitos. Ei tarvitse oikeasti vääntää, kunhan saamme kuvan.”
Ginny tuijottaa epäuskoisena toimittajaa, joka nyökyttelee rohkaisevasti ja näyttää siltä, että hyppäisi kohta ulos purppuraisesta kaavustaan. Ei ole vaihtoehtoja, hän yrittää nykäistä pukunsa hihaa hieman ylöspäin, musta nahka ei juuri nousta, laskee kyynärpäänsä pöydälle, avaa odottavasti kämmenensä. Nostaa silmät Gwenogiin.
”Tämä on typerää.”
”Vähän seikkailuhenkeä nyt, Gwenog-kulta." Ginny ei voi olla ihailematta toimittajan rohkeutta kutsua Gwenog Jonesia kullaksi.
Gwenog katsoo hänen kättään hetken ja asettuu sitten peilikuvaksi toiselle puolelle pöytää, sulkee hänen kämmenensä kätensä sisään. He ovat hätkähdyttävän lähellä toisiaan, hän saattaa haistaa naisen vieraan tuoksun, sekoituksen tuulta ja sadetta, Gwenogin tumma iho luo syvän kontrastin hänen pisamaiseen ihoonsa.
”Ihanaa, leidit, juuri näin!” toimittaja kimittää ja pomppii puolelta toiselle. ”No niin, eläytykää sitten vähän tunnelmaan – mitä terveisiä haluaisitte lähettää vastustajalle? Mitä haluaisitte sanoa kenties koko liigan kovimmalle kilpailijalle? Kuvitelkaa, että olette pelissä, näette toisenne kentällä – mitä ajatuksia teissä herää?”
He tuijottavat toisiaan. Kämmen on lämmin kämmentä vasten.
”Älkää nyt miettikö liikaa, kaikki varmasti ymmärtävät tämän olevan huumoria. Gwenog?”
Gwenog pudistaa päätään aavistuksen verran. Ginnyn sydän lyö jossakin peukalontyvessä, Gwenogin tasaisen puristuksen alla.
”Ginny, miltä tuntuu haastaa oma idoli?” toimittaja yllyttää. ”Aiotko laittaa suurelle Gwenog Jonesille luun kurkkuun? Aiotko näyttää, että nuoruuden into pesee vanhuuden ja kokemuksen?”
Lihas Gwenogin kasvoissa värähtää toimittajan sanoessa sanan vanha.
”Gwenog – miten vastataan nuorelle kukkoilijalle? Huippulupaukselle, joka on kasvanut sinun kuvasi huoneensa seinällä?”
Gwenogin käsi puristuu tiukemmin hänen kämmenensä ympärille, ja Ginny tuntee painetta, joutuu vääntämään jo hieman vastaan.
”Jotkut ovat puhuneet, että sinun urasi on jo laskusuunnassa. Luuletko, että Ginny Weasley perii liigan maalikuningattaren tittelin? Onko sinun aikasi ohi?”
Gwenog painaa hänen kättään lujempaa. Ginny jännittää hauiksen, puristaa käsivarren lihaksia pystyäkseen pitämään kätensä pystyssä.
Toimittaja jatkaa: ”Gwenog, miten sinä –”
”Minä en ole huolissani”, Gwenog sanoo päälle. ”Uusia pelaajia tulee ja menee. Pari kautta liigassa ei kerro vielä mitään.”
Sulkakynänrapina täyttää ilman. Ginnyn käsi tärisee hieman.
”Koko huispausmaailma ja ennen kaikkea lehdistö on kuitenkin hyvin innoissaan Ginnyn uran alusta, mistä arvelisit sen –”
”Olettaisin, että kuuluisan ex-aviomiehen siivellä pääsee vaikka minne, liigaan ja lehtiin.” Äänensävy on huoleton. Ginny tuntee puhtaan ärsytyksen syttyvän rinnassa.
Se tuntuu hyvältä. ”Ja kauniin ex-tyttöystävän hylkäämänä on helppo palata häntä koipien välissä kotiin, eikö vain?” sanat tippuvat hänen huuliltaan samassa huolettomassa vireessä, maistuvat makealta.
Gwenog tuijottaa häntä. Toimittaja katsoo heitä jännittyneenä, innostuneena.
Hän lupasi tulla paremmaksi kuin kaikki hänen veljensä yhteensä, ja se oli helppoa. Hän lupasi tulevansa paremmaksi kuin koko Rohkelikon tupajoukkue, ja se oli helppoa. Hän lupasi itselleen tehdä unohtumattoman liigadebyytin, sekin oli helppoa. Sitten Harry lähti eikä sade lakannut viikkoihin, kuukausiin, eikä hän enää tehnyt lupauksia, eikä mikään ei ollut enää helppoa, hän keskittyi vain pitämään päänsä pinnalla ja hengittämään.
Hänestä tuntuu kuin hän olisi vasta herännyt. Minusta tulee vielä parempi kuin Gwenog Jones koskaan, hän lupaa itselleen.
Gwenog kurtistaa kulmia aivan kuin arvaisi hänen ajatuksensa, hikipisara vierähtää ohimolle. Kummankin kädet tärisevät. Ginny vääntää koko voimallaan.
”Muistan kyllä, minkälaista oli aloittaa”, Gwenog kuiskaa matalalla äänellä vain hänelle. Toimittaja yrittää tulla lähemmäksi kuullakseen. ”Silloin kuvitteli itsestään helposti vähän liikoja. Kiitä onneasi, että palasin. Jonkun täytyy pitää huoli siitä, ettet lennä liian lähelle aurinkoa.”
”Totutteletko jo nyt siihen, miltä hopea tuntuu kaulassa?” Ginny sanoo ja nyökkää Gwenogin asua kohti. Nainen irvistää, kerää voimansa ja paiskaa hänen kätensä helposti pöytää vasten.
”Älä ole korni.”
Toimittaja on vaiennut, eikä kuvaajakaan räpsi enää kuvia.
”Eiköhän tämä ole tässä”, Gwenog sanoo, on lievästi hengästynyt, mutta yhtä kaikki järkkymätön. Toimittaja kiittää, mutta nainen on jo lähtenyt pois kameran edestä, kävelee ripeästi kohti ovia, ulos hallista, kahvankalahdus vain ja hän on poissa.
”No niin”, toimittaja sanoo hämmentyneenä, räpyttelee. ”Te urheilijat olette niin - kiihkeitä - kilpailuhenkisiä, unohdan sen aina, teen yleensä vähän toisenlaisia... no, ei tässä mitään, saihan tästä jo... No niin, saitko tarvittavat kuvat? Hyvä. Kiitos sinullekin, Ginny. Olisitko halunnut sanoa vielä jotakin?”
”Mitä?” Ginny sanoo, tuijottaa ovea, josta Gwenog oli hetki sitten hävinnyt. ”En. Ei kun joo.”
Toimittaja ja kuvaaja katsovat häntä odottavasti.¨
”Minun, tuota, haluan vain sanoa, että suonissani virtaa taivaansininen veri.”
Kaikki ovat hetken aika hiljaa.
”Tuota noin, kiitos vain, Ginny.”
”Kiitos teille”, hän mutisee, hieroo kivistävää hauistaan vasemmalla kädellä.
-
Uuh, jännitettä ja kilpailuhenkeä!
Lifestyle-toimitus kuulostaa ihan yhtä kamalalta kuin se varmasti onkin :D Ja asut! Herramunjee, ihan totta. Gwenog vaikutti kokeneelta haastateltavalta, hienosti luotu vaikutelma. Varsinkin tämä:
Gwenog nostaa käden lantiolleen ja vastailee kysymyksiin harkiten, onnistuu pitämään haastattelun tiukasti huispauksessa.
Voi Ginnyä. Odotan kyllä innolla, miten tämä tästä kehkeytyy!
-
Voi ihanaa, kiitos paljon kommentista, Isfet!! :) Kiva kuulla, että luet, toivottavasti jatkokin miellyttää!
Tosiaan, innostuin ihan pikkasen ja laitan seuraavan osan ja samana iltana :D
6.
Lepopäivä. Ginny luulee ensin heränneensä syysaurinkoon, joka tunkeutuu kattoikkunasta makuuhuoneeseen lähes röyhkeän kirkkaana, mutta kuulee sitten rummutuksen ulkoovelta. Hän nousee hitaasti istumaan, venyttää varpaat, vetäisee päälle lähimmän hupparin ja raahustaa alas. Reisilihakset vihoittelevat, pitäisi venytellä. Keittiön kello näyttää vasta yhdeksää.
Hän ehtii nipin napin avata oven kun Luna jo ryntää hänen ohitseen sisälle. Ginny huomaa unohtaneensa, miten kamalan laiha ja hento tyttö oikein on.
”Huomenta sinullekin”, hän sanoo ja haukottelee.
”Huomenta”, Luna sanoo epätavallisen kiihtyneesti. ”Täällähän sinä olet. Ajattelin, että olet ehkä kuollut.”
”Kuollut? Mitä sinä höpötät?”
”Meidän piti tavata Beaussa puoli tuntia sitten.”
”Ei hitto”, Ginny sanoo, hieroo silmiä kämmeniinsä. ”Anteeksi kamalasti. Unohdin ihan täysin, olen treenan-”
”Niin, niin, olet treenannut niin paljon, ettet voi uhrata edes vapaapäiviä ystävillesi.”
Ginny yrittää varistaa unen päästään, katsoo Lunaa tarkemmin. Tyttö tärisee pidätetystä tunteesta, ääni soi korkealla, silmät punoittavat. Hän ei muista, milloin olisi nähnyt ystäväänsä tällaisena.
”Luna, minä olen todella, todella pahoillani.”
”Ei se mitään. Tällaista sattuu sinulle varmasti yhtenään! Kerro toki, milloin viimeksi olet nukkunut pommiin treeneistä? Unohtanut fysiikkaharkat? Missannut pelin?”
Ginny katsoo maahan. Luna lukee vastauksen hiljaisuudesta.
”Niinpä. Millaiselle ihmiselle harjoitukset ovat tärkeämpiä kuin ystävät?” Lunan silmissä kimmeltäneet kyyneleet vierähtävät poskille, se on puhdasta kiukkua, oikeutettua, Ginny kyllä tietää. ”Tiedän, tiedän, se on sinun työtä. Mutta kyllä tässä kaikki muutkin tekevät töitä ja ehtivät silloin tällöin laittaa pöllön kavereille. Minä kyselen sinulta kuulumisia päivittäin! Ehdotan tapaamisia joka viikko! Sinä et usein vaivaudu edes vastaamaan.”
”Minä –”
”Ja minä tiedän, että sinulla on ollut kamalan vaikeaa sen jälkeen kun Harry lähti. Mutta merlin soikoon, sinun pitää antaa minun auttaa sinua! Sinä et voi vaan treenata ja treenata ja treenata ja vapaa-ajalla mädäntyä täällä – täällä”, Luna tekee suureleisen viittauksen asuntoon, ”röttelössä!”
”Röttelössä?” Ginnyn oikea suupieli nytkähtää hallitsemattomasti ylöspäin. ”Tiedätkö, mitä minä maksan tästä?”
”En tiedä! Enkä välitä!” Luna sanoo heltymättä. ”Sinä olet minun paras ystäväni, ja jos tähän murjottamiseen ja maanisuuteen ei tule muutosta, minä – minä – myyn kaikki salaisuutesi juorulehdille tai – katkon varvut luudastasi tai – kerron taikaministeriölle pienestä viattomasta tavastasi hypätä luudalle kotisi ikkunasta keskellä jästi-Lontoota tai –”, Lunan silmissä välähtää, ”kerron sinun äidillesi.”
”Mistä?”
”Siitä, että vietät kaiken ajan neljän seinän sisällä! Ja – ja – niistä kurpitsajuhlista neljä vuotta sitten!”
”Luna Elizabeth Lovekiva, et varmasti kerro!”
”Ginevra Molly Weasley, saat uskoa että kerron!”
He seisovat vastakkain, Luna pyyhkii kosteita poskiaan ja hikkaa vaimeasti. Ginny odottaa, että tyttö on varmasti saanut sanottua kaiken, ja vetää sitten hitaasti henkeä.
”Olen – olen oikeasti pahoillani. Kaikki on ollut ihan sekavaa ja kamalaa ja vaikeaa. Välillä en ole jaksanut mitään muuta kuin nousta luudan selkään. En halunnut, äh, en tiedä, kuormittaa sinua tällä. Sinulla on Edbert ja opinnot ja vaikka mitä.”
”Edbert”, Luna tuhahaa ja pyyhkii nenänsä villapaidan hihaan. ”Ihan kuin joku Edbert riittäisi. En halua kuulla enää yhtään anekdoottia härklönttien parittelurituaaleista. En ainoatakaan! Onko se liikaa pyydetty?”
”Ei tietenkään ole!” Ginny vakuuttaa heti.
”Tietäisitpä mitä olen joutunut kestämään. Edbert esittää urosten soidintanssin joka aamu. Ainoa oikea tapa aloittaa päivä, hän sanoo. Se näyttää ihan epilepsiakohtaukselta, Ginny. Minulle on täysi mysteeri, miten härklönttinaaraat ikinä päätyvät parittelemaan urosten kanssa, jos ne näyttävät yhtään samalta kuin alaston ja hytkyvä Edbert.”
”Eikä.”
”Kyllä! Ja tätä on jatkunut viikkoja! Joka aamu! Enkä ole voinut puhua asiasta kellekään!”
Ginny ottaa varovasti kolme askelta eteenpäin ja halaa Lunaa. Vaaleat pitkät hiukset kutittavat kasvoja, hän sulkee silmät. Luna vetää henkeä vähän katkonaisesti ja halaa takaisin.
”Sinä et ole käynyt suihkussa”, tyttö mutisee syyttävästi hänen olkapäätään vasten.
”Hups”, Ginny sanoo ja työntää ystävänsä nopeasti kauemmas. ”Kuule – jos minä menen nyt suihkuun ja etsin jostakin vaatteet, joita en juuri onkinut pyykkikorista -” Luna irvistää ja ottaa vielä kaksi askelta kauemmaksi ”- ja sitten mennään yhdessä Beauhun. Ja jutellaan oikein kunnolla. Mitä sanot?”
”Ääh”, Luna sanoo ja tiputtaa olkalaukun lattialle. ”Minä kävin matkalla ostamassa meille aamupalaa, croissantteja ja hedelmiä. Ajattelin, että saattaa tulla nälkä nyt kun ensin vähän riidellään. Mene sinä sinne suihkuun, mieluiten juosten, niin minä laitan kahvin tulemaan. Ääliö.”
”Hyvä on. Kiitos.”
Ginny käy nopeasti suihkussa, pesee hiukset kahteen kertaan, pukeutuu farkkuihin – hyvänen aika, milloin viimeksi hän on viimeksi käyttänyt farkkuja? – ja kiirehtii alakertaan. Viimeisillä portailla hän pysähtyy, katsoo keittiöön, jossa Luna kuorii appelsiineja ja paistaa kananmunia, hyräilee itsekseen, nenä on vielä punainen ja tukka töhöttää otsasta. Auringonvalo kimmeltää tytön vaaleissa hiuksissa, heijastuu hanannokasta, luo kauniita kuvioita seinille. Hyvänen aika, miten hän on jaksanut kaikki nämä kuukaudet yksin?
”No niin, vieläkö sinua voi erehtyä pitämään biologisena aseena?” Luna sanoo huomattuaan hänet.
”Ei”, Ginny sanoo ja kävelee keittiöön. Luna viittaa hänet istumaan.
”Kuule”, tyttö sanoo tuttuun mietiskelevään sävyyn, ”olen pahoillani, että sanoin tätä röttelöksi. Tämä on ehkä hienoin asunto, jossa olen koskaan ollut. Minulta meni melkein kymmenen minuuttia oppia, miten hella toimii.”
”Ei se mitään. Anteeksi, että kutsuin sinua koko nimelläsi.”
”Se oli kyllä alhaista”, Luna tuumasi ja liu’utti kypsän munan pannulta lautaselle. ”Laita tuohon vähän persiljaa ja pippuria.”
”Käskystä.” Ginnyn katse osuu lehteen, joka on taiteltu pöydälle. ”Mikä tuo on?”
”Ai se. Minä ajattelin, että sinä ehkä haluat nähdä sen.”
Ginny arvelee tietävänsä, mistä on kyse, avaa lehden nopeasti ja huokaisee. Siinä se on, etusivulla, kirkuvin kirjaimin:
”GINNY WEASLEY PUHUU SUUNSA PUHTAAKSI: ”PAREMPI TOTTUA HOPEAAN, GWENOG!” (katso sivut 6-8)
”Hienoa”, hän mutisee ja hautaa kasvot käsiinsä.
”Haluatko kertoa, mistä on kyse?”
Hän huokaa syvään ja kiertää pippurimyllyä kolmesti munan yläpuolella. ”No joo. Oli yksi haastattelu tuossa pari päivää sitten. Gwenog Jonesin kanssa. Kyllähän sinä Gwenogin tiedät.”
”Tiedän. Et puhunut mistään muusta koko vitosluokalla.”
”No, meillä meni vähän sukset ristiin. Se sanoi, että olen päässyt sarjaan vain Harryn siivellä. Että minun pitää varoa, etten ”lennä liian lähelle aurinkoa” – mitä sekin tarkoittaa? Ja että näytän kaksikymppiseltä.”
”Mikä syöjätär”, Luna sanoo heti ja haukkaa croissanttia. ”Kerro minulle ihan kaikki.”
Aurinko kutittaa silmäkulmaa, tanssittaa pölyhiukkasia ilmassa. Tarina on kamala, mutta Ginnyä hymyilyttää. Hän kyllä kertoo, kunhan ensin saa kahvia.
-
Kaksi lukua, oletpa nopea!
”No niin – nojatkaa pöytään, olkaa hyvä – juuri noin, ihanaa! Sitten perinteinen kädenvääntöasento, kiitos. Ei tarvitse oikeasti vääntää, kunhan saamme kuvan.”
Voin niin kuvitella tämän kuvasuunnitelman. Päivän profeetan sivulla kaksi naista vääntää muka kättä yhden iäisyyden, ja jos katsoja katsoo tarkkaan, molempien kasvoille leviää kyllästynyt ilme ja he päätyvät vain nuokkumaan käsi kädessä. Aw.
Ihana tuo vitosluku! Tykkäsin tosi paljon siitä, miten naiset olivat niin ärhäköitä ja juttelu kääntyi riidaksi ja haasteluksi eikä edennyt mihinkään ah-niin-herkkään ujoiluun tai muuhun epävarmuuteen. Tosi kiva.
Luna! Ihana Luna. Luna on niin lussukka aina välillä, että ihana nähdä että hän välillä pistää kampoihin eikä vain ole aina perunasäkkinä heiteltävänä nurkasta toiseen. Ginny on ihan pöljä ystävä, olen samaa mieltä.
Toivottavasti kirjoitusinto pysyy samanlaisena! (:
-
Kiitos paljon kommentista, Arte, ihana kuulla että luet ja pidät! Olen aina ollut sitä mieltä, että jos Luna todella on (yleensä, ei ehkä tässä fikissä niinkään) ärhäkän Ginnyn ystävä, pitää hänen myös osata pitää puoliaan, ainakin ihan vähän :D
Julkaisuväli venähti vähän tenttiviikon takia. Tässä seuraava luku kuitenkin :)
7.
Tuuli paiskoo Ginnyn hiuksia kasvoille, Ginny paiskoo kaadon toisensa jälkeen läpi vanteista. Muut eivät ole vielä tulleet kentälle. Ujeltava puuska puistii ja kuuraa tyhjiä katsomoita lehdistä. Hän yrittää olla ajattelematta parantajan sanoja.
Paino on taas tippunut. Sinun täytyy syödä enemmän. Sinä olet urheilija, kalorisaannin täytyy kohdata kulutus. Paino lähtee lihaksista. Kyllähän sinä tiedät, etkö tiedäkin. Ja näköjään raudanpuutostilakin. Me laitamme sinut nyt valvontaan. Ginevra, ei kun anteeksi, Ginny, kultaseni, onhan kaikki varmasti hyvin?
Hiukset puskevat silmiin ja sieraimiin, hän yrittää huitaista ne pois kasvoilta. Hän muistaa yhtäkkiä sen illan Lunan luona, kun he olivat istuneet keittiönlattialla yhdeltä yöllä ja hän oli yrittänyt selittää, mikä hikoilussa oikeastaan oli niin ihanaa. Luna, kuten varmaan kaikki normaalit ihmiset, pitivät sitä epämiellyttävänä ja pakollisena pahana. Mutta hänelle se oli merkki siitä, että vartalo toimi. Kun harjoittelee, puskee itseään kovempaa ja kovempaa, ohimoilta kirpoavat hikipisarat ovat ikään kuin kehon vastaus: tässä minä olen, valmiina – mitä haluat minun tekevän?
Hän oli treenannut viime viikot enemmän kuin koskaan. Hän kyllä söi, ainakin yleensä, ainakin silloin kun muisti. Yleensä ajatus ruoasta ei mahtunut hänen mieleensä. Hän heräsi usein yöllä nälkään. Ehkä hänen vatsassaan oli jotakin vikaa, tai ehkä aivoissa, tai ehkä muistissa, tai ehkä hän oli kertakaikkisesti ja kokonaisvaltaisesta viallinen. Hänen hienon, modernin asuntonsa hieno ja moderni keittiö tuntui kylmältä ja uhkaavalta, suuret keittiönkaapit tuntuivat hiljaisesti ilkkuvan hänelle, muistuttavan, että näin isoa keittiötä ei oltu tarkoitettu yhdelle.
Joinakin öinä, kun hän heräsi nälkään ja käveli paljain jaloin keittiöön, sytytti kelmeän valon ja katseli ympärilleen, hän saattoi melkein nähdä Harryn keittämässä teetä, lukemassa Profeettaa tai paistamassa munakasta. Hänen mielikuvansa Harrylla oli lempeä katse, mietteliäs suu.
Kaato humahtaa renkaan läpi, ja Ginnyn huulille nousee hymy. Kasvot valuvat hikeä, ja nyt se on palkinto tehdystä työstä, kehon tapa kiittää, ilmoittaa, että käskyt menivät perille. Hän kuulee muiden pelaajien valuvan kentälle, joku huikkaa hänen nimensä, vai huikkaako, tuuli nappaa sanat ja riepottaa toisaalle, hän ohjaa luudan hitaasti kohti nurmea.
”No niin”, Collins sanoo kun kaikki ovat paikalla ja kerääntyneet puoliympyrään hänen eteensä. ”Mitäs tänne kuuluu? Thomas, Merlinin tähden, huoltaisit luutaasi välillä. Abbey, haluan kuntotestisi tulokset keskiviikkoon mennessä, turha yrittää luistaa tänä vuonna, se vaikuttaa suoraan peliaikaasi. Weasley – oletko sinä taas ollut treenaamassa ennen harjoituksia?”
”Olen.”
”Helvetti sentään, eikö tästä juuri puhuttu? Ei ylimääräisiä harjoituksia sinulle.”
Ginny tunsi koko joukkueen silmät itsessään. Hiki oli muuttunut paljastavaksi, katsokaa, minä se olin, minä taas.
Collins käskee muut lämmittelemään ja tarttuu häntä käsivarresta.
”Kuule.” Miehen ääni on matala, silmät pälyilevät huolestuneesti tuuheiden kulmien alta. ”En halua menettää noin hyvää pelaajaa. Parantajan mukaan terveystarkastuksesi tulokset eivät olleet hyvät. Liiasta harjoittelusta ei kukaan enää kehity. Vartalo menee rikki, panee sopimuksen poikki. Monen pelaajan ura on kaatunut siihen.”
”Tiedän. Minä – minä tiedän mitä olen tekemässä.”
Collins katsoo pitkään silmiin ja huokaisee sitten. ”Et tiedä. Laitan sinut viikon tiukkaan harjoittelukieltoon. Tulet joka päivä tänne katsomaan harjoituksia, mutta et itse lennä. Etkä tee mitään omalla ajallasikaan.”
”Ei – ei se käy, meillä on viikon päästä matsi –” ketä vastaan, hän ei muista, hän näkee mielessään vain pitkän tumman naisen, tuntee naisen käden puristavan hänen kättään, hän ei mitenkään voisi pitää taukoa nyt tai ikinä, tämä on ainoa asia, joka pitää hänet hengissä.
”Weasley, sinä olet huippukunnossa”, Collins sanoo. ”Viikon tauko ei tee hallaa, luultavasti se jopa auttaa. En tiedä oletko kuullut”, hän madalsi ääntä entisestään, ”mutta maajoukkuekarsintojen kutsut lähetään lähiviikkoina. Olen lähes varma, että saat kutsun – sehän olisi ensimmäinen maajoukkuevuotesi, eikö vain? Mutta sitä varten sinun täytyy olla rautaisessa kunnossa, ymmärrätkö? Karsinnat ovat rankat, ja ne haluavat vain ehdottoman tasapainoisia pelaajia. Sinä olet lahjakas, Weasley, mutta kaukana tasapainoisesta.”
Ginny ei tiedä mitä sanoa. Collins nyökkää keskustelun lopun merkiksi ja ottaa askeleen poispäin, mutta Ginnyn sisällä myllertää, hänen on pakko kysyä ensin:
”Luuletko, että Gwenog Jones pääsee maajoukkueeseen?”
Collins katsoo häntä kulmat koholla ja päästää hörähdyksen. ”Jones? Syön ryhmyn jos hänestä ei tule kapteenia.”
*
Illalla Ginny tekee ison annoksen kasvislasagnea ja lukee Profeetan kannesta kanteen. Hänen katseensa pysähtyy luudanvarteen eteisen nurkassa, liukuu sitten ikkunaan, joka on kutsuvasti raollaan.
Vain pieni lenkki, eikö niin? Ajatus kutittaa hänen sormenpäitään.
Vain pieni lenkki, ehkä muutamia käännösharjoituksia? Kukaan ei saa koskaan tietää.
Hän ottaa luudan käteensä, punnitsee kämmenillään sen painoa, hivelee silmillään sen kiiltävää pintaa. Pienen pieni lenkki vain, ehkä käännösharjoituksia, muutamia kiihdytyksiä? Hän hymähtää, puristaa luudanvartta tiukemmin.
Asunnossa on sinistä ja muita värejä, hän hengittää rauhallisesti. Sulkee ikkunan.
-
Tuuli paiskoo Ginnyn hiuksia kasvoille, Ginny paiskoo kaadon toisensa jälkeen läpi vanteista.
Ihana aloitus! Ihana virke. Jotenkin tosi voimakas ja ilmaisuvoimainen.
Voi Ginny. Ylikuntoon hankkiutuminen on huono juttu. ): On niin surku, että nainen on niin hajalla hänen ja Harryn eron jälkeen. Mutta miksipä ei olisi.
Oi, maajoukkuejuttu vaikuttaa lupaavalta! Olenkin jo miettinyt, että miten Gwenog ja Ginny pääsevät samoihin piireihin uudemman kerran. Maajoukkueessa pelaaminen olisi Ginnylle kyllä huisi juttu! Mutta sitä ennen pitäisi saada syöminen taas rullaamaan. Tekisi mieli halata Ginnya ja lohduttaa, että kyllä kaikki vielä muuttuu paremmaksi.
-
Voi Arte, kiitos kovasti taas kommentista! Pitäähän ne tytöt nyt jollakin keinolla saada toistensa elämään - katsotaan miten se tapahtuu :)
Tiedän, että ei ole kaikkein lukijaystävällisintä julkaista lukuja näin nopeassa tahdissa, mutta annanpa nyt kuitenkin palaa kun luistaa niin mukavasti. Tässä siis seuraava luku! :)
8.
Hyvä neiti Weasley,
meillä on mitä suurin ilo kutsua teidät maajoukkuekarsintoihin. Tulevan talven aikana järjestetään yhteensä neljä leiriä, joihin osallistuvista pelaajista karsitaan pelaajakokoonpano, joka lähtee edustamaan maatamme ensi vuoden maailmanmestaruuskisoihin.
Joukkueeseen valitaan seitsemän pelaajaa ja seitsemän varapelaajaa. Jokaisella leirillä karsitaan osallistuja niin, että viimeisen leirin jälkeen jäljellä ovat ne 7+7 pelaajaa, jotka lähtevät kisoihin.
Jokaisen leirille osallistuvan pitää toimittaa parantajan arvio terveydentilastaan ja luovuttaa luutansa puhtaustarkastukseen kaikenlaisten nopeus- ja kiihtyvyyskirousten tunnistamiseksi.
On suuri kunnia päästä edustamaan maataan maailmanmestaruuskisoihin. Toivomme kaikkien osallistuvan karsintaleireille hyvässä ja kannustavassa urheiluhengessä.
Ystävällisin terveisin
Walma ”Wiima” Wamsley,
Puheenjohtaja,
BHL
Kirje tärisee hieman Ginnyn otteessa, kun hän esittelee sitä äidilleen. Rouva Weasley suhtautuu asiaan häntä huomattavasti rauhallisemmin, ei hätkähdä kultaisesta sinetistä tai Wiima Wamsleyn kiehkuraisesta allekirjoituksesta, lastaa vain hänen lautaselleen ison annoksen muhennosta.
”Vai niin, onneksi olkoon sitten. Onko tämä nyt varmasti sitä mitä sinä haluat?”
”Ai että onko?” Ginny pyörittää silmiään. ”Tämä on se, mitä kaikki pelaajat tässä maailmassa haluavat. Päästä edustamaan maataan MM-kisoissa. Se on järjettömän iso asia!”
”Vai niin, vai niin”, rouva Weasley hymisee sovittelevaan sävyyn ja silittää hänen hiuksiaan. Ginnyn tekisi mieli varistaa käsi pois. Tällaista se on aina, joka ikinen kerta, kun hän on kylässä lapsuudenkodissaan.
”Missä isä?” hän kysyy suu täynnä muhennosta. Paino on saatava nousuun keinolla millä hyvänsä.
”Yläkerrassa Victoirea nukuttamassa.”
”Ai Victoire on täällä?”
”Kyllä vain, kuten olen viimeisessä kolmessa kirjeessä sinulle kertonut. Voisit muuten joskus vastata, tai edes lukea ne läpi. Bill ja Fleur ovat juhlistamassa häämatkaansa jossakin Islannissa, ja pikku Victoire on meillä hoidossa sen ajan.”
Rouva Weasley hymyilee aurinkoisesti joka kerta, kun sanoo ääneen pojantyttärensä nimen. Pieni Victoire mekkoineen ja aurinkoisine hymyineen ei varmasti pelaa polvet ruvella huispausta tai heitä lepakonräkäherjoja kenenkään päälle.
”Onko leirille tulossa tuttuja?” Rouva Weasley kysyy, yrittää pitää keskustelun hengissä.
”On joo. Will ainakin ja luultavasti myös Thomas. Ron sanoi, että Oliver Woodkin olisi, se pelasi hänen ja – ja - Harryn kanssa samassa joukkueessa Tylypahkassa.”
Rouva Weasley nyökkää eikä tartu Harryn nimeen, merlinin kiitos.
”Nämä Will ja Thomas, ovatko he sinun kavereitasi?”
”Ovat, he pelaavat – äh, äiti, älä viitsi”, hän puuskahtaa nähdessään rouva Weasleyn toiveikkaan ilmeen, ”minulla ei ole poikaystävää.”
”Eikö edes ketään, öh, kiikarissa?”
”Ei.”
He ovat hetken hiljaa, rouva Weasley pyyhkii jo ennestään tahratonta keittiöntasoa rätillä.
”Pitäisiköhän sinun käydä enemmän ulkona? Vaikka soittoruokaloissa, nehän ovat ymmärtääkseni valtavan hyviä paikkoja seuranhakuun. Voisit tavata jonkin mukavan pojan.”
”Minä en halua tavata ketään mukavaa poikaa. Minulla menee ihan hyvin. Kuulusteletko Charliea samalla tavalla, hänelläkään ei ole ketään?”
Rouva Weasley maiskauttaa huuliaan mutta ei sano mitään.
*
Vanhan huoneen ovi avautuu narahtaen. Hän hiipii varpaillaan, jotta Ronin huoneessa nukkuva Victoire ei herää. Syyskuun kylmä aurinko ei jaksa kivuta kovin ylös, vaan lakaisee huoneen kuluneita lattioita matalasta kulmasta.
Ginny kyykistyy sängyn vieressä ja vetää sen alta esiin suuren arkun.
Se on taialla laajennettu ja kukkuroilleen täynnä tavaroita, joita hän ei halunnut ottaa mukaansa muuttaessaan pois kotoa. Pienen kaivamisen jälkeen hän saa käsiinsä nipun papereita. Julisteita, valokuvia ja lehtijuttuja.
Pelkkää huispausta, hän huomaa ja hymähtää. Kuvia maajoukkueesta, Henkipään Harpyijoista, Rohkelikon joukkueesta – hän ei katso kuvan Harrya silmiin, ja se painaa surullisena leukansa rintaan – ja Gwenogista. Lukemattomia kuvia ja haastatteluita Gwenogista.
Hän tuntee omituista kihelmöintiä vatsassaan katsoessaan kuvia tarkemmin. Miten hän ei ole aiemmin tajunnut, miten kamalan nuori Gwenog oli ollut noihin aikoihin? Ehkä kaksikymmentä, jos sitäkään. Nainen näyttää melkein samalta kuin nykyään, kasvot ovat kuvissa pehmeämmät, suu nauravaisempi, hiukset pidemmät. Yhdessä kuvassa Gwenog lentää kaato kainalossaan ja sattuu katsomaan suoraan kameraan, hymyilee toisella suupielellään, ja iskee Ginnylle röyhkeästi silmää.
Vatsassa hulmahtaa. Hän tuijottaa kuvaa pitkään. Gwenog on kaunis, miten hän huomaa sen vasta nyt? Ei ehkä perinteisellä tavalla, mutta jotenkin salaperäisesti, hiljaisesti, puoleensavetävästi. Ginny pyyhkäisee varovaisesti kuvan pintaa. Gwenog kohottaa toista kulmakarvaansa.
*
Tapansa mukaan rouva Weasley pakkaa hänelle ison eväskorin mukaan, eikä hän tällä kertaa pane vastaan – hänen täytyy todella syödä enemmän, jotta hän saa parantajalta terveen paperit. Ensimmäinen leiri on jo parin viikon kuluttua. Harjoittelukieltoa on jäljellä vielä pari päivää, se on onnistunut hammasta purren.
Hän halaa äitiään ennen kuin kaikkoontuu. Halaus tuoksuu joltakin pesuaineelta ja lämmöltä.
Illalla Luna tulee käymään.
”Ginny”, tyttö sanoo varovaisella äänellä, ”miksi sinulla on vanha kuva Gwenog Jonesista keittiönpöydällä?”
”Ai”, Ginny sanoo ja punastuu vähän, miksi ihmeessä, hän ajattelee ja kiroilee kevyesti mielessään. ”Se oli vain muisto kotoa. Se oli minulla seinällä silloin aikanaan. Ajattelin että – se olisi hauska juttu ottaa tännekin.”
”Vai niin.”
Luna ei usko häntä.
-
Minua ei ainakaan haittaa, että lukuja tulee yhtäkkiä näin nopeasti, koska ne ovat varsin lyhkäisiä paketteja ja ne on helppo lukaista läpi. (:
Jee, Ginny, onnea! Onpas kiva kuulla, että mitä nuo harjoitusleirit pitävät sisällään. Ja hienoa, että tyyppi on pysynyt harjoittelukiellossaan ja oikeasti yrittää saada painoa kerrytettyä. Kaikki ei ehkä ole vielä kunnossa, mutta ainakin sinne suuntaan ollaan menossa. Tai ainakin toivon niin!
Voi Molly. Kirjoissa Molly ei ainakaan minua ole erityisesti ärsyttänyt, mutta ainakin tässä luvussa hän oli häiritsevä. Juurihan Ginny erosi, miksi pitäisi olla heti uutta tyyppiä etsimässä. ): Ja ylipäänsä, mitä asia hänelle kuuluu. Symppaan siis Ginnyn fiiliksiä! Olisi ollut kiinnostavaa kuulla vastaus tuohon Charlieta koskevaan kysymykseen.
Luna ei usko häntä.
Mitähän Luna sitten uskoo?
Ekaa leiriä odotellessa. (:
-
Luulin ehtiväni kommentoida jo edellistä lukua, joten hyökkään tänne nyt heti luettuani.
Kirje oli tosi aidon oloinen, juuri sopivasti virallinen mutta ei kylmä tai yliasiallinen. Selitetään asioita vähän auki ja pyydetään todistus sekä tarkastuksia.
Minäkin pidän Mollysta, pieni ylihuolehtivaisuus on vain suloista. Ehkä tässä hän tuntui vähän turhan hyökkäävältä, vaikka oli kuitenkin IC.
Rouva Weasley hymyilee aurinkoisesti joka kerta, kun sanoo ääneen pojantyttärensä nimen. Pieni Victoire mekkoineen ja aurinkoisine hymyineen ei varmasti pelaa polvet ruvella huispausta tai heitä lepakonräkäherjoja kenenkään päälle.
Ginny kulta, ehkä kyse onkin vain siitä, ettei äitisi ole saanut pitää huolta pikkulapsesta vähään aikaan. Ei siitä, että hän olisi toivonut sinusta enemmän hänen kaltaistaan. Vaikka mistäs minä tiedän.
Halaus tuoksuu joltakin pesuaineelta ja lämmöltä.
Awww. <3
Odotan niin ikään leireilyä! :3
-
Oi, onneksi löysin tämän! Olen etsiskellyt tätä kommentoitavakseni, koska oi että kuinka ihana ficci kaikessa ihanuudessaan!
Tykkään kauheasti sinun Ginnystä. Yleensä koen hänet ärsyttäväksi mutta tässä hän on oikein ihana. Virkistävää lukea huispauksesta ja näistä hahmoista, jotka ovat vähän enemmän sivuun jääneitä. Gwenog on myös ihana ja mielenkiinnolla odottelen, mihin suuntaan tämä tarina loppujen lopuksi edistyy. Kuinka Ginny ja Gwenog sitten päätyvät yhteen. Ai niin, ja Päivän profeetta -kohtaus oli iihana. Hyvin näin silmieni edessä koko tilanteen ja oi kuinka kutkuttava. <3
- Syksy
-
Hihihih soittoruokaloissa! Voi, Molly ei nyt kuulosta kovin modernilta.
Tämä on tosi kiva, kielesi on ihanaa ja soljuvaa ja teksti etenee napakasti mutta aivan sopivasti kuvaillen! ^_^ Mukava lukea Ginnyn elämästä, ja ero Harrysta tulee kivasti esiin muun lomassa. Voi Ginnya. :<
Voi miten Lunan poikaystävä härklöntteineen kuulostikaan ihanalta! Ennen (oikein huvittavaa) härklönttitraumaa ainakin. :D
-
Voi voi, tässäpä on ollut hurja kolmen viikon tauko. Anteeksi! Jotenkin tämän kirjoittaminen on ollut vähän tahmeaa, ei siksi, että se ei kiinnostaisi vaan siksi, että en ole saanut uusia lukuja toimimaan halutulla tavalla ja olen vaan kirjoittanut niitä uudestaan ja uudestaan.
Arte, kiitos paljon kommentista! En tiedä miksi, mutta Molly on ärsyttänyt minua pikkuriikkisen kirjoissakin, ehkä siksi hän käyttäytyy niin ärsyttävästi edellisessä luvussakin :D
Isfet, kiitos kaunis kommentista! Mukavaa, että huoletiva Molly oli IC :)
Neiti Syksy kiitos paljon! :) Teinpäs kurjasti, juuri kun aloit lukemaan tuli näin pitkä tauko!
Melodie, kiitos paljon että kommentoit! :) Täältä pesee jatkoa.
9.
Noita tutkii luudanvartta tarkoin, herkin sormin. Ginny tuntee olonsa omituisen hermostuneeksi, vaikka eihän siinä mitään ole, ei ole tienkään, hän ei ole uskaltanut loitsia luutaansa sen jälkeen kun kaksoset kirosivat omansa röyhtäilemään neljännellä luokalla.
”Nimi?” kysyy mies laiskasti noidan toiselta puolelta.
Ginny kertoo.
”Seura?”
Mies etsii hänet pitkästä listasta.
”Ahaa, kyllähän minä sinut tiedän. Etkös sinä ollut Profeetassa Jonesin kanssa?”
Ginny nyökkää. Mies ei näytä kovin kiinnostuneelta.
”Ensimmäinen kerta maajoukkuekarsinnoissa? Hyvä”, mies sanoo papereilleen. ”Voit siirtyä pukuhuoneeseen.”
Halliin rakennettu pukuhuone on täynnä pelaajia. Naisten ja miesten puolet on jaettu ohuella sermillä. Sellainen siveellisyys hymyilyttää Ginnyä, sillä yleensä pelaajat ovat pukukopeissa rennosti sekaisin.
Puheensorina kasvaa, kolmekymmentä, neljäkymmentä, viisikymmentä pelaajaa täyttää valtavan tilan. Kymmeniä pareja lentosaappaita, varustekasseja, luudanvarsia. Kaikkialla puhutaan hänen kieltään: treenit, käännösharjoittelu, fysiikkatestit, kierreheitot, valmentajat, pelikuviot. Suurin osa pelaajista näyttää tuntevan toisensa, he ovat pelanneet yhdessä ja toisiaan vastaan vuosikausia. Ginny nyörittää saappaitaan ja haravoi katseellaan tilaa. Gwenogia ei näy missään.
Yksi valmentajista huutaa sorinan yli: ”Kun olette vaihtaneet vaatteet, pyydän kaikkia siirtymään kentän puolelle.”
Stadion on valtava. Pelaajat kerääntyvät nurmikentälle pitkään riviin valmentajiston, managerien ja muiden asiantuntijoiden eteen. Ginny tuntee tarkkailevat ja arvioivat katseet ja vetää lentotakin kaulukset pystyyn.
”Tervetuloa ensimmäiselle maajoukkueleirille. Tänään teemme vain yksinkertaisia perusharjoitteita, opettelemme tuntemaan toisiamme ja nautimme pelaamisesta. Alkulämmittelyn teille vetää Gwenog Jones.”
Niska naksahtaa, mutta hänen on nähtävä heti. Gwenog kävelee muiden pelaajien eteen, näyttää pitkältä ja vahvalta ja tyyneltä, vetää lentohanskoja käteensä ja hymyilee.
”Aloitetaan luudattomasti, että saadaan veri kiertämään. Sen jälkeen otetaan muuttamia lentoharjoituksia ryhmissä.”
Harjoitusten aikana joukkueenjohto kiertelee tekemässä muistiinpanoja. Ginny lentää hyvin, tietenkin, se tulee selkärangasta, sydänlihaksesta, keuhkorakkulasta, mutta hänen katseensa eksyy jatkuvasti toiselle puolelle stadionia, jossa Gwenog tekee harjoitteita oman ryhmänsä kanssa.
Gwenog kiepauttaa luudan vaivattomasti ympäri. Gwenog painautuu vartta vasten ja liukuu sulavasti, vaivattomasti puolustajien ohi. Gwenog nauraa, ja vaikka tuuli nappaa äänen, Ginny melkein kuulee sen rytmin. Hänen kurkkuaan kuristaa hieman. Nainen on epäilemättä paras lentäjä, jonka hän on nähnyt. Miten saattoikaan unohtaa sen?
Harjoitusten jälkeen pelaajat menevät syömään. Kesken ruokailun luudantarkastajanoita pyytää hiljaisuutta ja ilmoittaa, että heidät on majoitettu kahden hengen huoneisiin läheiseen hotelliin.
Ginny on hyvin taitava. Kun Gwenogin nimi sanotaan hänen nimensä parina, hän juo pitkän hörpyn tuoremehustaan, eikä anna ylimääräisten sydämenlyöntien näkyä kasvoilta.
-
10.
Huone on nuhjuinen ja melko varmasti homeessa. Ginny laskee laukkunsa toiselle kapeista sängyistä ja yrittää olla näkemättä pölypilveä, joka pöllähtää ruskeasta päiväpeitosta. Olo oli raukea. Ohjatun kehonhuollon jälkeen tuima parantaja oli tarkastanut heidät yksitellen. Tarkastuksesta selvittyä osa pelaajista oli lähtenyt läheiseen pubiin yhdelle palauttavalle oluelle, kuten Will oli asian muotoillut virnistellen.
Ginny oli ollut kahden vaiheilla, mutta päättänyt sitten lähteä huoneeseen.
Gwenogin tavaroita ei näy missään. Hetken pohdinnan jälkeen Ginny valitsee sängyn, joka on lähempänä suihkua, riisuu hitaasti kengät ja huokaisee. Hotelli on hiljaisen kadun varrella, eikä ulkoa kuulu ääniä. Hän miettii, pitäisikö kirjoittaa äidille tai Lunalle, mutta päätyy sitten vain makaamaan sängyllä ja tuijottamaan vanhanaikaista tapettia, jonka kuviot näyttävät leijuvan ilmassa. Oikeaa olkapäätä kolottaa, hän huomaa, ja muistaa törmänneensä toiseen pelaajaan harjoitusten loppupuolella. Olisi pitänyt sanoa siitä parantajalle.
Suiku on vähän nuhjuinen, mutta huolellisesti siivottu. Ginny antaa viileän veden valua kasvoilleen ja hengittää katkonaisesti pisaroiden alla.
Kun Gwenog tulee, hän on lukemassa kirjaa. Nainen avaa oven nopeasti ja koputtamatta, jää oviaukkoon empimään.
”Moi.”
”Moi”, Ginny vastaa, on iloinen siitä, että on jo peiton alla ja kirja kädessä, ikään kuin ei olisikaan odottanut tuntikausia naisen tuloa.
Gwenog heittää laukun sängylle ja istahtaa nojatuoliin ikkunan viereen. Ginny ei keksi mitään sanottavaa. Hän tuntee samanlaista pistävää levottomuutta kuin sinä kamalana haastattelupäivänä. Naisella oli häneen kummallinen vaikutus.
”Et ollut pubissa.”
”Minä –” Ginny miettii nopeasti minkä selityksen antaisi, ”en juo.”
”Jaahas. No, ei sinne juomaan mentykään”, Gwenog sanoo vähän kireästi. ”Me ollaan maajoukkueleirillä. Kaikki täällä on aika tosissaan.”
”Ai. Niin tietysti.”
”Se on hyvä paikka tutustua valmentajiin ja joukkueenjohtoon”, Gwenog alkaa penkoa laukkuaan. ”Ja muihin pelaajiin tietysti. Luoda suhteita. Panostaa vähän.”
”Minä ajattelin panostaa vain siihen, että lennän hyvin.”
Gwenog nostaa katseensa. Ginnystä tuntuu, että nainen yrittää arvioida onko hän tahallaan pisteliäs.
”Tietysti siihenkin kannattaa panostaa”, nainen sanoo sitten, ivallinen hymy nykäisee toista suupieltä. ”Mutta suosittelen kyllä tekemään muutakin kuin murjottamaan huoneessa. Tämä on kuitenkin joukkuelaji.”
Ginny tuntee punan kiitävän kaulajännettä pitkin poskille ja kääntää katseen kirjaan. Hän kuulee kuinka Gwenog alkaa riisuutua ja yrittää olla ajattelematta sitä liikaa.
”Oliko jossakin toista pyyhettä?”
”Pesuhuoneessa”, Ginny mutisee ja kääntää sivua.
Gwenog kävelee alasti huoneen poikki. Ginny tuijottaa ylintä riviä ymmärtämättä mitään ja hokee mielessään voi luoja, voi luoja, voi luoja, ja juuri ennen kuin pesuhuoneen ovi sulkeutuu naisen perässä, hänen on riuhtaistava katse irti kirjasta.
Gwenog viipyy suihkussa kauan ja kuitenkin tulee takaisin aivan liian nopeasti. Ginnyn ajatukset ailahtelevat kurittomasti. Todellako hänen kätensä tärisevät? Mikä häntä vaivaa? Gwenog vaikuttaa tyyneltä, pyörittelee hieman hartioita ja etsii laukusta vaatteita.
”Ihan kiva hotelli”, Ginny sanoo ja kiroilee heti mielessään omaa typeryyttään. Gwenog nostaa huvittuneena kulmakarvaa ja vilkaisee harvinaisen rumaa taulua laulavasta baarimikkovuohesta.
”Ihan kiva, joo.”
He ovat hiljaa, Gwenog kuivailee hiuksiaan ja pukee päälle shortsit ja ison teepaidan.
”Kuule”, Ginny sanoo lopulta koska ei voi olla sanomattakaan. ”Tuota - anteeksi siitä haastattelusta.”
Gwenogin vastaus viipyy hetkisen liian kauan. ”Ai niin, se. Olin jo ihan unohtanut. Ei se mitään. Se toimittaja oli aika ärsyttävä.”
”Ja miten kukaan voisi olla hyvällä tuulella niissä kamalissa nahka-asuissa”, Ginny sanoo, sydän lyö typerästi. Tämä on normaali keskustelu, hän yrittää hokea itselleen. Normaali keskustelu Gwenog Jonesin kanssa. Ei sen ihmeellisempää. Hän keskustelee normaalisti ihmisten kanssa kaiken aikaa. Ei se ole vaikeaa. Hengitä.
”No sanopa muuta. Näytin ihan kamalalta.”
Ginny joutuu puremaan poskensa sisäpintaa.
”Miksi ne yleensä pukee urheilijoita sellaisiin vaatteisiin?”
”En tosiaan tiedä.”
He ovat taas hiljaa. Gwenog harjaa tummaa tukkaansa ja Ginny puree aika kovaa huultaan ja miettii pitäisikö vielä sanoa jotain. Jotakin ei typerää. Ehkä jopa älykästä. Ei pidä kurkottaa liian korkealle, hän päättää. Jokin ei-typerä riittää.
”Sopiiko, jos laitan valot pois?” Gwenog kysyy ennen kuin hän ehtii sanoa mitään.
”Joo, laita vaan. Moneltako huomenna piti herätä?”
”Aamupala puoli seiskalta. Kasilta ensimmäiset fysiikkatreenit.”
Pimeä rämpsähtää huoneeseen. Ginny kuulee Gwenogin hengityksen ja epäröi hieman. ”Hyvää yötä.”
Hetken hiljaisuus.
”Öitä.”
*
Pakoputki herättää Ginnyn jo kuudelta. Hän tuijottaa hetken kattoon ja vilkaisee sitten viereiseen sänkyyn. Gwenog nukkuu kasvot häneen päin. Hän yrittää olla tuijottamatta ja ajatella jotakin muuta, mitä tahansa, Lunaa, äitiä, huispausta, vaikka Harrya, mutta ei pysty. Hän makaa liikkumatta puoleen asti, ja esittää heräävänsä vasta kun valot syttyvät ja Gwenog haukottelee kevyesti.
-
11.
Tuuli lymyilee jossakin stadionin tyhjien penkkirivistöjen väleissä. Ginny pyyhkäisee hiuksia pois tieltä, kylmä ilmaa puree kiinni korvanlehtiin ja saa ne punertamaan.
Valmentajan pilli viheltää kimeästi kylmässä ilmassa.
Hänelle syötetään kaato, se iskeytyy kipakasti kylkiluihin, hänen kätensä kiertyy suojelevasti sen ympärille. Will pelaa vastakkaisessa joukkueessa ja yrittää puolustaa häntä, mutta hän osaa miehen vahvuudet ja heikkoudet ulkoa, hän harhauttaa tiukasti vasemmalle, oikealle ja sitten taas vasemmalle, ja yhdessä pyyhkäisyssä hän on puolustuslinjan takana, yksi heitto vain, ja se on maali heidän joukkueelleen.
Kymmenes putkeen.
Lyöjät tulevan taputtamaan häntä olalle. Hymy puskee väkisin poskille.
”Hyvin pelattu kaikki. Otetaan juomatauko, sitten päivän viimeiset pelit.”
Ginny laskeutuu kentälle ja tuntee olonsa tyytyväiseksi. Hän on pelannut hyvin. Valmentajat ovat seuranneet hänen peliään tarkasti, hän tuntee jatkuvat katseet selässään ja supinan, jota joku voisi erehtyä luulemaan tuuleksi.
Hän juo pitkän kulauksen - vesi maistuu jäältä ja pistelee kurkussa - ja vilkaisee syrjäsilmällä Gwenogia, joka pelaa toisessa juttelee valmentajien kanssa. Nainen sanoo jotain, mikä saa valmentajat nauramaan. Ginny laskee katseensa jalkoihin ja vaihtaa painon päkiältä päkiälle.
”No niin, ja sitten takaisin luudille!”
”Teemme pari muutosta loppupelin ajaksi. Coombs”, valmentaja nyökkää Willin suuntaan, "puolustaa tästä eteenpäin Kidmania. Jones puolustaa Weasleya.”
Ginny piilottaa hymyn yskään. Jos joukkueen paras pelaaja laitetaan puolustamaan häntä, se kertoo jo jotakin.
Peli alkaa vihellyksestä. Etsijät katoavat saman tien pakkasilmaan.
Jo ensi minuutilla on selvää, että Gwenogin kanssa saa tehdä enemmän töitä. Heidän joukkueensa saa kaadon.
Ginny hakee paikkaa, harhauttaa, tekee terävän käännöksen ja kiepauttaa itsensä ympäri, mutta Gwenog tuntuu aavistavansa hänen jokaisen ajatuksensa ja tukkii kaikki hakulinjat. Pisarat Ginnyn ohimolla ja hiusrajassa lisääntyvät ja vierähtävät kaulalle, hän tekee kaikkensa pyristääkseen naisen kannoiltaan, mutta Gwenog pysyy tasaisesti hänen kyljessään kiinni. Ensimmäisessä pisteessä hänelle ei syötetä kaatoa kertaakaan.
Vastustajat kaappaavat kaadon ja siirtävät sen muutamalla nopealla heitolla maaliin. Turhautunut äännähdys karkaa huulilta.
Sama jatkuu pisteestä toiseen. Ginny jännittää lihaksensa äärimmilleen, piiskaa vartaloaan parempaan, nopeampaan, räjähtävämpään suoritukseen, mutta Gwenog liikkuu kuin tuuli ja vaikuttaa ohjaavan luutaa ajatuksenvoimalla. Hän aistii naisen jatkuvasti lähellään, ympärillään, tummana vilahduksena silmäkulmassa.
Hän pysähtyy vasta kun valmentaja puhaltaa pelin seisauksiin. Käsi tärisee luudanvarrella, hiki tiplahtaa nenänvartta pitkin kaavunrintamukseen. Hän nostaa katseensa lehtiön kanssa tarkkaileviin miehiin, joista toinen viittaa hänen suuntaansa, muodostaa huulillaan sanan epätasainen ja tekee merkinnän.
Epätasainen. Hänen tekisi mieli huutaa.
*
Pukukopin häly koskee päähään. Ginny riuhtaisee toisen saappaan jalasta aika kovaa.
”Sinun pitää harjoitella vasenta käännöstä.”
Ginny ei haluaisi puhua Gwenogille, mutta nainen seisoo hänen vieressään eikä näytä olevan lähdössä minnekään.
”Vai niin.” Hänen äänensä on hapan, suupielet kääntyvät alaspäin kuin itsestään.
”Oikean puolen käännös on hyvä ja riittävän terävä. Vasen on hitaampi, hyvä puolustaja näkee jo kaukaa mitä olet tekemässä.”
Ginny ei vastaa, pitää katseen varustekassissa ja on etsivinään jotakin.
”Ja se johtuu taas toispuoleisesta lihaskehityksestä. Sinun täytyy treenata syviä ja vinoja vatsalihaksia. Sieltä se käännös tulee.”
”Joo. Kiva. Kiitti.” Gwenogin ääni on tyyni ja ystävällinen, ja se ärsyttää Ginnyä suunnattomasti.
”Okei, no”, Gwenog on ottamassa askeleen kauemmas, mutta pysähtyy sitten ja epäröi. ”Ja – ja hyökkäyksessä voisit yrittää myös syöttää enemmän. Kuulin kun - kuulin kun valmentajat puhuivat siitä. Että on hienoa, miten paljon teet pisteitä, mutta että he tarvitsevat joukkuepelaajia.”
"Okei." Hän sulkee kassin vetoketjun aika kiivaasti, iho jää väliin ja kipu saa hänet kiroilemaan. Gwenog odottaa hetken, kääntyy sitten hitaasti ja lähtee pois. Ginny puristaa kirvelevää peukaloa nyrkkinsä sisään ja laskee päänsä käsiensä väliin.
*
Illalla muut lähtevät taas istumaan iltaa. Ginny kieltäytyy Willin kutsusta ja lähtee hotellille.
Ovella hän seisahtaa hetkeksi, hengittää sisään ruskeaa ja harmaata, pölyä ja sitä hämmentävän kevyttä ja aurinkoista tuoksua, jonka hän on oppinut yhdistämään Gwenogiin.
Huomenna selviää, ketkä saavat jatkaa seuraavalle leirille. Rinnassa kipristää, hän käy makaamaan sängylle ja käpertyy mahdollisimman pieneksi. Entä jos hän ei pääse. Entä jos – entä jos –
”Ne ovat oikeassa”, Ginny ajattelee ja rypistää silmät kiinni. ”Ne ovat oikeassa. Kaikki ovat kiinnostuneita minusta vain Harryn takia. Ja nyt minulla ei ole edes Harrya."
Hän nostaa kätensä kohti katossa roikkuvaa kellertävää valoa. Suonet, kuin pienet siniset joet, kiemurtelevat lihaksen ympärillä.
Gwenog tulee parin tunnin päästä. Ginny esittää nukkuvaa.
-
Oii, ootpas ollut ahkerana kirjoittamisen ja julkaisun kanssa! Olipa kiva lukea monta lukua putkeen - varsinkin, kun luvut ovat niin ihanan ytimekkäitä ja tiiviitä. Tykkään.
Voi Ginny. Reipastuisi nyt. ): Eihän tuollaisella uppiniskaisuudella päästä minnekään! Minua ainakin jännittää Ginnyn puolesta, että riittääkö hänen taitonsa maajoukkueeseen - tässä vikassa luvussa tuli hyvin ilmi se, että tarvitaan muutakin kuin virheetöntä lentämistä. Jännää!
Ginnyn ihastus Gwenogiin on jännittävä. Innolla odotan, mihin se tästä kehittyy. Tällainen hidas eteneminen toimii tässä tarianssa tosi hyvin - etenkin, kun luvut ovat niin lyhyitä. Iih, lisää!
-
Niin sietämättömän inhimillinen Ginny! Ja tuollanen jumalatar-Jones, "vanha" ja viisas... Taas niin hienoja asetelmia ja henkilökuvia. Haluaisin Lunan just tuollaisena voijjee niin loistavasti sopiva. Tykkään vaan sun tyylistä niin paljon oijoi
T. Minä
-
Arte, kiitos kovasti! :) Ginny on kyllä vähän pölvästi, ehkä hiukkasen ylpeäkin. Nautin kyllä kovasti tällaisesta hitaasta tahdista, en tiedä, ehkä olen itsekin vähän sellainen haikailijatyyppi. Ainakin sellaista on kiva kirjoittaa!
Gernumbli, kiitos paljon kommentista ja tervetuloa lukemaan! Asetelmaa on kyllä hauska kirjoittaakin, kiva että sitä on kiva lukea. Toivottavasti jatkokin maistuu :)
Toivottavasti kaikilla on mitä parhain joulu menossa ja erityisen mukava löhöasento sohvannurkassa!
12.
PUOLI VUOTTA AIKAISEMMIN
Rinnassa on solmu. Harry katsoo keittiölamppua hänen takanaan ja hieroo keskittyneesti leukaansa. Ginny miettii hajamielisesti, että pitäisikö keittää teetä, sillä hetki tuntuu sellaiseen sopivalta, mutta kädet ja jalat eivät jostakin syystä tottele.
Päivän Profeetta makaa pöydällä lukemattomana. Harry ei ilmeisesti pysty katsomaan häntä, vaan keskittyy raapimaan leukaansa.
”Neville tulee ihan kohta.”
Hän nyökkää otsa kevyessä kurtussa, toteamus jää soimaan ilmaan, kaikuu kaakeleista ja koristelampuista. Seinäkellon viisari värähtää pykälän eteenpäin.
Harry katsoo häntä vasta kun ovelta kuuluu koputus. Vilkaisu on nopea, hätäinen, mutta siitä voi aistia paniikin, viimehetken epäröinnin. Kun Harry nousee seisomaan, Ginny tuntee kylmää mielihyvää. Siltä sen kuuluukin tuntua. Tukehtumiselta. Solmulta rinnassa.
Neville on ovella, rupattelee huolettomaan sävyyn ikään kuin he eivät kaikki tietäisi mitä tapahtuu. Kahdeksan, Ginny laskee mielessään kun miehet kantavat ja leijuttavat tavaroita ulos. Kahdeksan vuotta. Hän ei tee elettäkään auttaakseen, ristii kädet rinnalleen ja katsoo vain.
Kun kaikki on valmista, hän jää ovelle seisomaan, poraa katseensa Harryn selkään. Ehkä hän odottaa dramaattista ja pitkää viimeistä katsetta, sellaista, joita sankarittaret saavat romanttisissa tarinoissa sankareilta. Sellaiset katseet lupaavat, että tämä ei ole lopullista, tämä on vain töyssy tiessä, pakollinen karikko ennen onnellista loppua. Minä palaan vielä.
Mutta Harry ei katso taakseen. Neville huiskauttaa hänelle hermostuneesti ennen kuin miehet katoavat.
Ginny seisoo hetken paikallaan. Vaikka kaikki tapahtui tuskallisen hitaasti, yhtäkkiä hän on yksin. Hän kävelee ympäri taloa, joka tuntuu vieraalta ja tyhjältä. Sateisen iltapäivä on harmaa.
Hän lähettää Lunalle pöllön vasta illalla. Tyttö tulee heti, kietoo kummatkin kädet harteille, tuoksuu kekseiltä ja joltakin taikaeläinherkkupalalta, korvissa killuu retiisit.
”Mitä minä nyt teen?” hänen äänensä on tukahtunut, se ei tule suusta, ei kurkusta, vaan jostakin syvempää, pimeästä, kamalasta paikasta, solmun tienoilta.
”Sinä teet listan”, Lunan ääni on turvallinen, kädenpuristus varma. ”Kaikesta, mitä pitää tehdä. Sitten teet kaiken siitä listasta, yksitellen. Se helpottaa. Kun olet saanut tehtyä jokaisen kohdan, osaat jo ajatella muutakin.”
Luna kaataa heille teetä. Ginny ottaa sulkakynän käteen ja alkaa kirjoittaa tytön sanelusta.
1. Kirjoita äidille ja isälle. Kerro miten asiat on. Kerro myös vitsi.
2. Ala etsiä pienempää asuntoa. Mutta tilaa pitää olla ystäville.
3. Polta Harryn luuta ja kaikki vaatteet, jotka Palauta Harrylle kuuluvat tavarat hyvässä kunnossa.
4. Ole paljon Lunan kanssa.
5. Lue kirjoja, jotka naurattaa.
6. Lennä paljon, jos se helpottaa.
7. Ota yhteyttä Rapakon Palloseuraan.
8. Woods.
9. Jones
10. Freeman
11. Beaumont
12. Bray
13. Niles
14. Pender
Solmu rinnassa ei hellitä. Aamu on kirpeä, kylmä ilma kutittaa nenää. Kukaan ei puhu, vain valmentajan tasainen ääni tavoittaa Ginnyn tajunnan. Neljätoista ensimmäistä nimeä tulee täyteen liian nopeasti. Hän räpyttelee levottomasti, nielaisee kuivaa ilmaa.
Oikeassa olkapäässä tuntuu kipua, varmaan eilisistä harjoituksista, ja hän yrittää keskittyä siihen listan sijaan. Hänen ja Gwenogin välissä on vain muutamia pelaajia. Nainen näyttää valppaalta. Ginnyn vatsassa oli hulmahtanut kun valmentajat olivat lukeneet Gwenogin nimen ja nainen oli hymyillyt nopeasti.
Valmentaja pääsee listansa loppuun. ”24. Weasley, 25. Thompson. Onnittelut kaikille jatkoleirille päässeille. Henkilökohtaiset treenisuunnitelmat lähetetään teille parin päivän sisällä. Nähdään kuukauden päästä.”
Ginnyn suupielet sulavat hallitsemattomaan hymyyn, joka taputtaa häntä olkapäälle. Hän on virallisesti maan kahdenkymmenenviiden parhaan pelaajaan joukossa, vaikkakin listan loppupäässä, mutta kai sekin on jo jotain. Hän huomaa tuijottavansa Gwenogia, joka myös vilkaisee häntä, kääntää katseensa kiireesti pois ja vilkaisee sitten uudestaan, hymyilee vähän.
Ginny palaa hotelille pakkaamaan tavaransa omituisen leijuvassa olotilassa. Gwenog tulee huoneeseen vähän hänen jälkeensä.
”Onneksi olkoon”, nainen sanoo reippaasti ja kävelee oman sänkynsä luokse.
”Kiitos! Samoin.”
”Nyt sitten vaan hikoilemaan, vai kuinka?”
”Nimenomaan.” Ginny yrittää vetää laukun vetoketjua kiinni, mutta se vikisee itsepäisesti eikä liiku ollenkaan. Gwenog heittää tavarat nopeasti laukkuun ja vilkaisee kelloa.
”No, se siitä sitten”, Gwenog sanoo ja leijuttaa laukkunsa olkapäälleen. ”Kiitos viikonlopusta. Nähdään varmaan ensileirillä.”
Ginny katselee epävarmana kuinka nainen avaa oven. Vatsassa on vähän hermostunut olo. Hänen täytyisi kysyä, ihan nopeasti vain. Jos hän ei nyt sano mitään, kuka tietää milloin he näkevät seuraavan kerran, ja kuka tietää mitä Gwenogille silloin kuuluu, ehkä nainen on jo löytänyt jonkun toisen, jonka kanssa –
”- treenata”, lipsahtaa hänen huuliltaan, Gwenog kääntyy katsomaan häntä kulmakarvat koholla. ”Sori. Siis, olisitko halunnut treenata joskus minun kanssani. Oltaisiin menty jonnekin lentämään yhdessä. Jos siis haluat. Voisit näyttää minulle niitä juttuja joista puhuit.”
Gwenog näyttää aika yllättyneeltä.
”Ei siis”, Ginny sanoo nopeasti ja aika hätääntyneenä, ”ole missään nimessä pakko. Tai siis ymmärrän, jos olet liian kiireinen, onhan kausi ihan kesken ja varmasti paljon harjoituksia muutenkin –”
”Ei, minä tulen mielelläni”, Gwenog sanoo hitaasti ja hymyilee toisella suupielellään. ”Laita minulle pöllöä.”
”Minä – minäpä laitan.”
Kun Gwenog on varmasti lähtenyt, Ginny tuijottaa hetken tyhjää hotellisänkyä, kävelee sitten varovasti sen luokse ja nuuhkaisee tyynyä. Se tuoksuu miedosti joltakin, luultavasti shampoolta. Hiukkasen auringolta.
-
13.
”- ja sitten me nukuttiin samassa huoneessa. Se oli tietenkin hirvittävän ärsyttävää. Eikä me oikeastaan juuri juteltu. Mutta siinä vaan nukuttiin monta yötä. Tai siis kolme. Yhteensä kolme yötä. Ihan vierekkäin.”
”Sepä mukavaa”, Luna sanoo ja hörppää kuumaa siideriään. ”Leiri taisi mennä hyvin?”
”Mitä? Joo, meni kyllä”, Ginny sanoo. ”Oli välillä outoakin. Gwenogille oli häkellyttävän normaalia olla alasti. Näin hänet alasti tosi monta kertaa. Kyllähän kaikki joskus pukuhuoneessa riisuutuu, mutta arvaa montako kertaa Gwenog kulki suihkuun ihan ilman vaatteita?”
”Useimmat meistä käy suihkussa ilman vaatteita.”
”Tosi hauskaa. Arvaa nyt?”
”No kerro.”
”Neljä! Neljä kertaa. Voitko kuvitella, ilkosen alasti, ei rihmankiertämää! Tuntuu melkein – tuli melkein olo että hän teki sen tahallaan”, Ginny katsoo epävarmasti Lunaa ja sitten käsiään ja sitten taas Lunaa. ”Luuletko, että teki?”
Luna katselee tutkivasti hänen kasvojaan ennen kuin vastaa. ”Enpä tiedä. Ehkä hänen vain piti päästä suihkuun.”
”Niin”, hän huoahtaa vähän turhautuneesti ja lysähtää tuolin selkänojaa vasten. ”No jaa. Joka tapauksessa, oli tietenkin hienoa päästä pelaamaan.”
”Olivatko muut pelaajat mukavia?”
”Gwenog oli kyllä tosi kova. Ja tavallaan lopulta ihan mukava. Me sovittiin, että mennään harjoittelemaan yhdessä joku päivä.”
”Oikein ystävällistä häneltä.”
Ginny nyökkää niin tarmokkaasti että niska niksahtaa vähän. ”Vaikka onhan hän tietenkin kamalan ylimielinen.”
”Tietenkin”, Luna sanoo ja siristää silmiään aivan kuin yrittäisi lukea erityisen pientä kirjoitusta hänen otsastaan, vaikka eihän siinä hänen tietääkseen ole mitään.
”Väsyttää kieltämättä. Oli se tavallaan rankkaakin”, hän sanoo ja katselee levottomana ympärilleen kahvilassa. Luna kutsui hänet kahville keskelle jästi-Lontoota, eli kukaan tuttu tuskin sattuisi tulemaan paikalle, ellei sitten olisi eksynyt, mutta kukaan niin taitava lentäjä ei varmasti eksyisi vahingossa. Modernin kahvilan kaikki seinät ovat lasia, ja hämärän myötä hän saattaa nähdä oman heijastuksensa tuijottamassa häntä tiukasti silmiin.
”Kuule.” Lunan katse ui siiderilasissa, ja Ginny katsoo ystäväänsä ensimmäisen kerran kunnolla koko tapaamisen aikana.
”Kakista ulos.”
”Minä – tapasin yhden tyypin.”
”Tyypin?” Ginny toistaa hitaasti. ”Kerro lisää.”
”Yhden miehen, tai siis yhden Rolfin. Miehen, jonka nimi on Rolf.”
Ginny virnistää ja kohottaa kulmiaan. ”Vai sellaista.”
Luna punastuu hänen edessään ja sipaisee valkean suortuvan korvan taakse. Katse on utuisampi kuin yleensä, Ginny tajuaa, sitä kai kutsutaan onneksi tai joksikin muuksi tunteeksi, jollaista hän ei ole tuntenut aikoihin.
”Rolf opiskelee taikaeläinbiologiaa ja on avoin sirppuhöppiäisten olemassaololle, vaikkakin suhtautuu siihen lähtökohtaisen kriittisesti. Hänellä on kamalan ystävälliset silmät ja hörökorvat, ja hän on erinomainen suutelija.”
”Joko te olette päässeet suuteluun asti?”
Lunan ääni on ohut kuiskaus: ”Pidemmällekin.”
Ginyn hymy leviää. ”Oho!”
”Me tavattiin juhlissa viikonloppuna.”
”Viikonloppuna? Eli pari päivää sitten?”
”Niin.”
”Ja… pidemmällekin on jo päästy?”
Luna hymyilee hänelle hellästi, jotenkin säälivän ymmärtäväisesti, eikä hän ole aivan varma mitä on tehnyt ansaitakseen sellaisen hymyn, mutta vastaa siihen, tietenkin, ja hypistelee neuleensa hihaa.
”Minä taidan todella pitää hänestä, Ginny.”
Ulkona alkaa sataa lunta. He ovat kuin isossa ja hyvin valaistussa akvaariossa. Jos joku sattuisi katsomaan sisään, hän saattaisi nähdä yhden utuisen, himmeästi onnea hehkuvan kalan ja yhden punakalpean rääpäleen. Ginny hymähtää ajatukselle ja yrittää keskittyä Lunan tarinaan.
”Jos oikeasti tykkää jostakin, ei varmaan kannata jäädä turhia odottelemaan.”
”Totta”, hän sanoo ja avaa kääreestä suklaan, joka oli tullut kahvin kanssa.
"Parempi vain käydä kiinni ja tehdä itsensä onnelliseksi, vai mitä sanot?"
Suklaa sulaa kielelle. "Ehdottomasti samaa mieltä."
Luna rypistää hänelle kevyestu kulmiaan ja huokaisee.
-
Jatkoa! Jee!
”Laita minulle pöllöä.”
Aww, söpö. Tosin ehkä "lähetä minulle pöllö" olisi minusta kuulostanut loogisemmalta, mutta miksipä noin ei voisi sanoa!
”Rolf opiskelee taikaeläinbiologiaa ja on avoin sirppuhöppiäisten olemassaololle, vaikkakin suhtautuu siihen lähtökohtaisen kriittisesti. Hänellä on kamalan ystävälliset silmät ja hörökorvat, ja hän on erinomainen suutelija.”
Ihana ♥ Rolf! Ja taikaeläinbiologia. Ja se, että suhtautuu johonkin lähtökohtaisen kriittisesti mutta on asialle kuitenkin avoin. Ihana.
Myöskin ihana Luna! Ginny on ihan Gwenogin lumoissa, ja Lunasta oikein huokuu se, että nainen varmaan tahtoisi ehkä huomauttaa tästä asiasta Ginnylle. Ehkäpä Ginnykin ennen pitkää tajuaa. :P Miten söpöä, kuinka paljon Ginny vauhkosi siitä, että Gwenog käveli suihkuun alasti! Kääk. :P
-
Oi kuinka ihanaa!
Tykkään kamalasti sinun Ginnystä. Jotenkin ihana ja alan itsekin saamaan todella hyviä fiiliksiä hahmon suhteen - osaat kirjoittaa hänestä vain todella samaistuttavan ja mukaansatempaavan hahmon! Lunan ja Ginnyn hetki oli kyllä aika ihana. Ja vähän ehkä kävi Lunaa sääliksi, kun halusi jakaa elämänsä tärkeitä asioita ja sitten Ginny ajatteli vain Gwenogia suihkussa. Alasti kävelemässä sinne. Oi Luna, hän näkee ystävänsä tunteet paraatipaikalta.
Minä odottelen jo innolla sitä toista leiriä ja että mitä siellä sitten tapahtuu. Ja tietenkin tätä Ginnyn ja Gwenogin harjoittelureissua, että millaiseksi se muodostuu. Ehkä he päätyvätkin sen sijaan juomaan yhdet viinilasilliset? Tai ehkä vasta treenin jälkeen. Koska kumpikin huomaa, kuinka hauskaa seuraa toinen on! Sen jälkeen kun pääsee yli siitä ajatuksesta, että ovat kilpailijoita (ja Ginny uhkarohkeasti haastoi haastattelussakin).
Tykkäsin muuten paljon tuosta 12. luvun kuvaelmasta, kun Harry muuttaa pois. Ja listasta. Se oli jotenkin kiva takauma eikä tuntunut liian sellaiselta "hei ihmiset, kerrataanpas mitä tässä on taustalla tapahtunut..." vaan herätti mielenkiintoa sopivissa määrin. Haluaisin kyllä tietää lisää, mitä on tapahtunut. Ja pohdin sitäkin, missä Hermione on? Mutta yhtä kaikki: kiitos paljon tästä tekstistä, tämä on ihana päivän piristys! <3
- Syksy
-
Kiitos hurjasti kommenteista, ihanat <3
Arte kiitos paljon kommentista taas, kyllä se vaan motivoi kun joku jaksaa kommentoida! :) Heh, mietin itsekin olisiko "laita minulle pöllö" loogisempi, mutta halusin kikkalla "laita minulle viestiä" -sanonnalla, ja päädyin sitten siihen. Ja Rolf saa jatkaa sukunsa mielenkiinnonkohteiden parissa, tietenkin, ja mikäpä olisi Lunalle sopivampaa!
Neiti Syksy kiitos kiitos kommentista! Mukavaa, että Ginny on mieleinen! Ja lisäksi kiva kuulla, että 12. luvun hyppäys menneisyyteen toimi, koska se oli ehkä vähän random siinä välissä, mutta kovasti halusin kokeilla tuollaista, hmmm, leikittelyä kahden Ginnyn elämän tärkeän hetken välillä. Joka tapauksessa, ihana että luet! Jee! :)
Tässäpä sitten seuraavaa lukua.
14.
Terä liukuu sulavasti saippuoidulla iholla. Ginny ei oikein tiedä, miten asiat sillä lailla riistäytyivät käsistä, mutta ilmeisesti hän on viettänyt kylpyhuoneessa jo melkein tunnin ajelemassa, puunaamassa ja pynttäytymässä.
Hän tuijottaa peilikuvaansa ja tuntee olevansa jotenkin enemmän alasti kuin yleensä. Alle tunnin päästä hän lentäisi Länsistadionilla Gwenog Jonesin kanssa ja yrittäisi kovasta olla tuijottamasta naista liian pitkiä aikoja putkeen.
Ehkä hän voisi laittaa hiukset isoksi keoksi päälaelle niin kuin Fleur silloin tällöin tekee. Tai ehkä sittenkin nutturalle niskaan. Vai pitäisikö jättää hiukset auki? Liehuisivatko ne hidastettuna tuulessa niin kuin Hienojen Huispausvarusteiden mannekiineilla?
Hän päätyy laittamaan hiukset kiinni, pesee naamansa lavuaarissa ja vetää päälleen hupparin, jossa on jonkun jästiurheiluseuran haalistunut logo. Gwenog Jones on ilmeisesti tottunut tapailemaan malleja, mutta hän ei osaa laittaa edes ripsiväriä tuhrimatta koko naamaansa, joten tämä sai kelvata.
”Aika kamala.”
”Ron!”
Miten hän ei kuullut ilmiintymisen ääntä? Ron virnistää hänelle olohuoneesta ja katselee pää kallellaan.
”Siis tuo huppari. Onko tuo joku jalkapalloryhmittymän fanipaita?”
”Ryhmittymän? Ne on ihan joukkueita niinkuin huispauksessakin. Mitä – mitä sinä täällä teet?”
"Tulin tapaamaan siskoani tietysti. Onnittelemaan maajoukkuepaikasta –”
”En minä vielä mitään maajoukkuepaikkaa ole saanut, se oli vasta ensimmäinen leri –”
”- ja kysymään miten menee noin muuten.”
”Ai”, Ginny sanoo, vilkaisee kelloa ja vaihtaa painoa jalalta toiselle. ”No tuota. Ihan hyvin.”
”Tarjoatko vaikka teetä?” Ron sanoo, marssii keittiöön ja alkaa availla kaapinovia.
”Muuten tarjoaisin”, Ginny sanoo ja juoksee veljensä perässä, ”mutta minulla oli oikeastaan menoa suunniteltu täksi illaksi, joten, hmm, ehkä sinun pitäisi tulla uudestaan toisen kerran.”
”Menoa?” Ron ei ota päätään pois kaapista, ääni kuuluu omituisen kumeana.
”Niin. Menoa.”
”Treffitkö?”
Puna kiipeää niskasta kohti hiusrajaa. ”Treffit? Ei. Olen menossa lentämään.”
”Sehän mukavaa. Kenen kanssa? Jonkun joukkuekaverin?”
”Gwenog Jonesin.”
Ron vetäisee päänsä ulos niin nopeasti, että kolauttaa ohimonsa ovenkulmaan. Ginny odottaa, että mies lopettaa kiroilun. Oikeastaan se nostaa hänen mieleensä aika nostalgisia muistoja Kotikolosta.
”Jonesin? Aikamoista.”
”Miten niin aikamoista?”
Ron kohauttaa olkiaan. ”Ensin sinä ihailet häntä vuosia. Sitten teillä on omituinen kissatappelu maan suurimmassa lehdessä – Kuningatar ja haastaja vai miten se meni – ja nyt te olette, mitä, ystäviä?”
”Ei kun”, Ginny sanoo, ”kunhaan vaan – kunhan vaan lennetään yhdessä.”
”Kunhan vaan lennätte”, Ron toistaa hitaasti ja katsoo häntä silmiin. ”No, ei kai siinä. Pitäkää hauskaa. Minä varmaan sitten lähden takaisin kotiin – yön selkään… raskas matka takana ja nyt taas edessä…”
”Sinä ilmiinnyit, Ron. Se on kahden sekunnin pinnistys. Vietät vessassakin pidempiä aikoja.”
Ron kohauttaa olkiaan ja virnistää. ”No joo. Hermione käski muuten sanoa, että olet erittäin tervetullut meille syömään.”
”Kiva. Kiitos.”
”Rosestakin olisi kiva nähdä kummitätiään silloin tällöin.”
Ginny tuntee vihlaisun rinnassaan. ”Joo. Tietenkin.”
Ron marssii takaisin olohuoneeseen, ja Ginny kipittää taas perässä. Juuri ennen kaikkoontumista mies näyttää muistavan jotakin, hieroo kevyesti leukaansa ja epäröi hetken.
”Näin Harrya eilen. Hän kyseli sinusta paljon.”
Paljon. Harry oli kysellyt hänesä paljon. ”Ai. Miten hän voi?”
”Ei niin hyvin. Vaikutti melkein, että hän on vasta nyt tajunnut, että te oikeasti erositte.”
"Vai niin."
"Pidä hauskaa Jonesin kanssa!"
Tuttu räksähdys ja Ginny on yksin.
*
Stadionilla on hiljaista. Vahtimestari oli sytyttänyt valot vähän vastahakoisesti, hänen oli moneen kertaan selitettävä, että tuleva maajoukkuekapteeni Gwenog Jones olisi tulossa tänne harjoittelemaan, ja mikäli Britannian huispausmestaruus miehelle mitään merkitsi, valojen olisi parempi olla päällä ennen kuin nainen saapuu.
Ginny sitoo kenkiä ja tuijottelee hajamielisesti huimaavan korkeita lamppuja. Ne ovat kuin pulleita laiskoja tähtiä, jotka hehkuivat kirkkaina samettista taivasta vasten.
”Moi.” Gwenogin ääni on käheä niin kuin aina, mikä saa lämpimän tunteen aikaan Ginnyn vatsassa.
”Moi!”
Yhtäkkiä hän ei tiedäkään mitä muuta sanoa, vaan keskittyy tarmokkaasti sitomaan nauhoja.
”Miten menee?” Gwenog istuu hänen viereensä ja potkii tennarit pois jalasta.
”Hyvin. Mitäs tässä, treeniviikko käynnissä.”
”Sama täällä. Tein eilen aivan hullun fysiikkatreenin.”
Ginny vilkaisee naisen käsivarsia, olkalihaksen kaarta, ja sitten taas lentosaappaitaan. ”Kuulostaa hyvältä, kerro lisää.”
Hän keskittyy kuuntelemaan, unohtuu katselemaan höyryksi muuttuvaa hengitystä, naurahtaa sopivassa kohdassa ja tuntee itsensä yhtä mitättömäksi kuin stadionin ruohonkorret.
He aloittavat lämmittelyllä. Sitten Gwenog nappaa kaadon ja he syöttelevät jonkin aikaa hiljaisuudessa. Gwenogin syötöissä on ilmiömäinen kierre ja voima, mutta hänen syöttönsä ovat aavistuksen verran tarkempia, ne tipahtavat suoraan naisen käsien väliin, pallean tuntumaan, navannurkalle.
”Upeita syöttöjä”, Gwenog sanoo ja taputtaa häntä olalle.
”Kiitos. Sinulla myös. Käsittämätön kierre.”
”On sitä harjoiteltukin! Silloin kun minä olin Tylypahkassa ja sinä olit vasta kaunis ajatus vanhempiesi mielissä –” Gwenog aloittaa ja Ginny nauraa ääneen – ”Puuskupuhin kapteenina oli Gilbert Hayes, oletko kuullut hänestä? Hän pelasi valmistuttuaan yhden kauden Tornadoissa mutta vaihtoi sitten liemibisnekseen. Joka tapauksessa, Gilbert oli varmasti ilkein puuskupuh koskaan ja todella vaativa kapteeni. Viidentenä vuonna sain harjoitella jokaisissa harjoituksissa pelkkiä heittoja sillä aikaa kun muut saivat pelata. Voit uskoa, että kierre kehittyi. Gilbert lupasi, että sillä treenillä minusta tulisi vielä maan paras heittäjä.”
”Oikeassahan se oli.”
”Älä hupsi”, Gwenog sanoo ja hymyilee lämpimästi, pyyhkäisee hikeä ohimoilta. ”Otetaanko muutamia kiihdytyksiä?”
He lentävät hieman ylemmäksi ja asettuvat rintarinnan maalitolppien viereen. Gwenog huutaa NYT, ja he ampaisevat yhtä aikaa läpi tyhjän kentän. Pimeä ja lamppujen kelmeä kajo sekoittuvat Ginnyn silmissä suloiseksi sekamelskaksi, hän aistii naisen vierellään, jännittää lihaksiaan, yrittää kiihdyttää ohi.
Kun he lopettavat treenin, hän on yltäpäältä hiessä ja onnellisempi kuin aikoihin. Gwenog on vapautunut hänen seurassaan ja vitsailee jatkuvasti, tekee niin erinomaisen tarkan imitaation maajoukkuevalmentajasta, ettei hän voi kuin nauraa.
”Inhottaa myöntää”, Gwenog sanoo hymyillen, ”mutta se ärsyttävä Profeetan toimittaja taisi olla oikeassa. Sinussa on ainesta.”
Ginny yrittää näyttää siltä, että se ei olisi paras kehu jonka hän on koskaan saanut.
”Ensiviikolla uudestaan?” Gwenog kysyy ennen kaikkoontumista, ja hän hymyilee naiselle leveästi ja nyökkää.
-
Huh, pysyn vielä perässä! Jotenkin tällä hetkellä seuraamiini jatkiksiin on tullut ihan kauheasti uusia lukuja, tuntuu että miten saan kaiken kiinni ennen kuin lisää tulee! Mutta näitä lukuja on kyllä aina niin ihanan helppo ja kevyt lukea! Teksti on ilmavaa ja eteen nopeasti, ei ole mitään turhia kuvailuja ja keskitytään siihen oleelliseen, eli mitä tapahtuu ja mitä ehkä vähän tunnetaan. Ah, tykkään.
Voi Ron! Voi Harry! Kuulostaa todella tyypilliseltä Harrylta, että tämä on vasta nyt tajunnut, että "kappas, erosin pitkäaikaisesta tyttöystävästäni!" Toivottavasti siitä ei nyt aiheutuisi Ginnylle mitään mielipahaa. Odotan sitä hetkeä, kun varmaan väistämätön Harry/Ginny-kohtaaminen tulee.
Ihana tuo Gwenogin tarina siitä, kuinka on oppinut tuon kiertoheittonsa! Niinpä, voi puuskupuhitkin olla ilkeitä!!!
Kiva luku, lisää kiitos! ^^
-
Ahmin tämän putkeen ja pakko kyllä sanoa, että huhhuh! Oot todella hyvä kirjottamaan, tykkään siun tavasta kertoa. Välillä kirjoja ja ficcejä lukiessa rupee pännimään ihan turha kuvailu, mutta tässä sitä on juuri sopivasti. Koen myös Ginnyn henkilöhahmona, joka ei ehkä puhuisi mistään roihuavista tunteista, vaan olisi aika suoraviivainen tyyppi. Joten tarinaan Ginnystä sopii mainiosti suoraviivainen kerrontatapa! Juoni on mitä mielenkiintoisin! Ginnyn ja Gwenogin suhdekiemurat on oikein kutkuttavia, odotan innolla sitä mihin tää tästä kehkeytyy! Rakastan myös Lunaa tässä tarinassa, hänen ja Ginnyn ystävyys on todella herttaista.
Kiitos oikein paljon tästä mieltä lämmittävästä tarinasta, odottelen jatkoa innolla!
-
Eiiih, voi ei se loppui! Jään innolla odottamaan jatkoa~
Tää on ollut hurjan söpöä luettavaa <3 Tykkään tosi paljon sun tyylistä, tulee lukiessa jotenkin kotoisa ja lämmin olo :D
Ihanaa ihanaa, lisää lisää!
-
Arte kiitos paljon! <3 Tammikuussa varmastikin oli jonkinlainen ruuhkapiikki, kun kaikki on lomalla suklaan ääressä päässet oikein kirjoitusvauhtiin. Mä itseasiassa vähän ahrmistuin siitä, kun luin Gewnogin olevan puuskupuh (se oli mun mielessä aina korpinkynsi), mutta sitten ajattelin juuri niinkuin sinä: kyllä myös puuskupuhit voi olla napakoita ja ilkeitäkin, ei pidä antaa moisen turhaan rajoittaa!
Broomstick kiiitos paljon kommentista ja tervetuloa lukemaan! <3 Tässä ei tosiaan ole turhaa kuvailua, olen oikein tietoisesti karsinut sen minimiin harjoitellakseni tällaista ilmavampaa tyyliä. Kiva että tykkäät, toivottavasti pidät jatkossakin :)
Kutka kiitos ja tervetuloa sinullekin, ihana kuulla uusista lukijoista! <3 Ja hauskaa, että tyyli maistuu, tässä sitä tulee lisää!
15.
Hermione kallistaa päätään ja maiskauttaa suutaan. Ginny yrittää kovasti nähdä mitä nainen näkee purppuraisessa teekaavussa, mutta ei aivan onnistu. Kuitenkin Hermione on ehdottomasti järkevin hänen tuntemistaan ihmisistä, mitä tulee asioiden ostamiseen. Sellaisten asioiden, jotka eivät liity huispaukseen.
”Eli sinä tarvitset jonkinlaisen juhlakaavun?”
”Niin. Jonkinlaisen.”
”Sinne – urheilugaalaan?”
”Vuotuiseen huispausgaalaan.”
”Mitä sinä olet laittanut päälle edellisinä vuosina?”
”En mitään. Ei minua ole kutsuttu aiemmin. Sinne kutsutaan vain parhaat.”
”Oho, onneksi olkoon sitten vain. Mitä siellä tehdään?”
”En minä tiedä. Onnitellaan muita parhaita parhaudesta, pidetään puheita, jaetaan palkintoja, pullistellaan, juodaan liikaa kuohuviiniä ja kohdennetaan oksennus pahimman vastustajajoukkueen ykkösjahtaajan kaavulle.”
”Vai niin. Eli melko samanlaista kuin meidän häissä.”
”Pitkälti näin.”
Hermionella on aina ollut häneen omituisen rauhoittava vaikutus. Kaikki huolitellusta nutturasta prässättyyn kaapuun muistuttaa häntä jostakin turvallisesta, järjestelmällisestä ja pysyvästä. Luultavasti äidistä, hän tajuaa yhtäkkiä ja irvistää rekin takana.
”Ehkä me ei löydetä täältä mitään sopivaa”, Hermione sanoo. ”Minulla on vielä muutama liike mielessä, joissa voisimme käydä.”
”Hienoja Huispausvarusteita?”
Hermione peittää yhä nauraessaan etuhampaansa kädellään. Jotkut tavat ovat sitkeässä.
Puodin kello kilahtaa, Hermione tervehtii eleganttia myyjää ja sukeltaa suoraan värikkäiden mekkojen ja kaapujen sekaan. Ginny katsoo etäämmältä, mutta päättää sitten, että asian kanssa on viivytelty tarpeeksi, gaala on jo huomenna ja hänen pitää kerta kaikkiaan ottaa itseään niskasta kiinni.
”Tällaisiako sinä yleensä pidät edustusillallisilla?” hän kysyy ja levittää röyhelöistä fuksianpunaista kaapua vartalolleen.
”Jotain sinne päin. Diplomaatilla ei ole varaa pukeutua treenivaatteisiin.”
”Eikä minulla näihin”, hän sanoo ja irvistää hintalapulle.
Elegantti myyjä lukitsee katseensa häneen ja lähtee lipumaan heitä kohti määrätietoisesti hymyillen. Ginny katsoo kauhuissaan Hermionea, joka muljauttaa hänelle silmiään ja kääntyy sitten vastaamaan aurinkoisesti myyjän hymyyn.
”Kuinka voisin auttaa neitejä?”
”Ei me tarvita –”
”Kiitos, apu tulee tarpeen. Me etsimme hänelle juhlakaapua gaalaillalliselle.”
”Ihanaa”, myyjätär huokaa ja tuhauttaa sieraimista ilmaa. Ginny ei pysty katsomaan suoraan naisen valkoisia hampaita, joten keskittyy tuijottamaan leukaa. Paksu ranskalainen hajuvesi ärsyttää silmiä ja saa hänet räpyttelemään.
”Onko sinulla avecia?” myyjä kysyy, katsoo häntä arvioiden ja alkaa hitaasti käydä läpi vaatteita rekissä. ”Että osaan valita sointuvan värin.”
”Ei.”
”Eikö?” Hermione sanoo ja hymyilee. ”Ron sanoi pari viikkoa sitten, että vaikutat vähän ihastuneelta.”
”Ron myös sanoi pari viikkoa sitten, että fletkumadot ovat tulevaisuuden ruokatrendi.”
”No joo”, Hermione huokaa, eikä näytä aivan niin hellätunteiselta ajatellessaan miestään kuin voisi kuvitella.
”Kannattaa varmaan pysyä erossa kaikista punaisen sävyistä”, myyjä sanoo ja vilkaisee Ginnyn hiuksia ikään kuin ne olisivat loukanneet häntä hyvin henkilökohtaisella tasolla.
”Entäpä tuo ikkunassa oleva kultainen”, Hermione sanoo ja viittaa mannekiinin päällä olevaan, ihonmyötäiseen ja kimaltelevaan tekeleeseen.
”Ah, hyvä ajatus, se onkin uusinta uutta”, myyjä sanoo ja piirtää taikasauvallaan ilmaan siron kaaren. Näyteikkunan mannekiini herää eloon ja alkaa riisua mekkoa hyvin häveliään näköisenä.
Sovituskoppi on pieni ja ahdistava. Ginny kuuntelee Hermionen ja myyjän jutustelua, riisuu hitaasti hupparin ja verryttelyhousut ja levittää mekon eteensä. Se on täynnä kultaisia hippusia, jotka luovat hänen iholleen omituisia heijastuksia ja saavat tukan näyttämään kytevältä nuotiolta. Vetoketju on haasteellinen, mutta hän hyppii ympäri koppia sitkeästi kunnes saa sen itse kiinni.
”Noh, miltä näyttää?”
”Minä – minä en tiedä”, hän sanoo ja tuijottaa peilikuvaansa. Hermione rämpsäyttää verhot muitta mutkitta auki ja he kaikki tuijottavat häntä hetken sanomatta mitään.
”Muutamia muutoksia on tietenkin tehtävä”, myyjätär sanoo sitten hitaasti. ”Lantiota pitää ottaa sisään reilusti. Mutta muuten – ei hullumpi.”
”Eikö?” hän sanoo ja kääntyy epävarmana peilaamaan puvun selkäpuolta.
”Ei”, Hermione sanoo ja hymyilee hitaasti.
”Haluaisitko katsoa jonkinlaista hartiahuivia, joka peittäisi hieman tuota – olkapää-käsivarsi-aluetta?”
Ginny vilkaisee hämmentyneenä käsivarsiaan.
”Kuulkaapas nyt”, Hermione sanoo yhtäkkiä hyvin napakasti, vähän samaan sävyyn kuin silloin, kun Rose on tehnyt jotakin todella tuhmaa, ”hän on ammattiurheilija, totta kai hänellä on lihaksikkaat käsivarret, eikä niissä ole mitään hävettävää! Jos teillä todella on noin vanhanaikainen ja kapea käsitys naisvartalosta, me voimme aivan hyvin mennä muualle –”
”Ei kun", myyjä sanoo nopeasti, "useimmissa juhlissa suositellaan, että naisvierailla olisi jotain, millä peittää käsivarret.”
”Ai”, Hermione sanoo, ja aavistus punaa kirii hiusrajaan. ”Ai. No tuota, me otetaan tämä, vai mitä Ginny?”
”Joo”, Ginny sanoo nopeasti ja nyökkää kahdesti.
”Hyvä. Ilo olla aluksi”, myyjätär sanoo vähän jäykästi.
He lähtevät kaupasta suuren pukupussin kanssa, joka leijuu heidän takanaan ja tökkii lempeästi selkään, jos vauhti on liian hidas.
”Jännittääkö?” Hermione kysyy ennen kuin he hyvästelevät.
”Ei”, Ginny sanoo, tuijottaa hetken ystäväänsä silmiin ja virnistää. ”Tai joo. Ihan helvetisti.”
”Ymmärrän. Onneksi saatiin sentään mekko."
”Joo. Kiitos avusta.”
”Ei mitään. Se on upea, sopii sinulle ihanasti”, Hermione sanoo ja iskee silmää. ”Tiedäthän, ken on heistä kaikkein kaunein…”
”Niin, hän on kyllä upea”, Ginny sanoo miettimättä sen enempää ja huokaisee.
”Häh? Kuka?”
”Gwenog”, Ginny sanoo, ja tajuaa vasta Hermionen kulmienkurtistuksesta, että kuuli laulunsanat luultavasti jotenkin väärin.
-
Nyt tulee nopea kommentti koska oon menossa unille. Mutta kultanen puku sopii varmasti Ginnyn päälle! Ja toi luvun loppu sai mut naurahtamaan - voi sua hassu Ginny mitä sä livautitkaan :D
-
Kiitos paljon kommentista, Lunalotta! Kiva tietää, että luet! :)
15. Rhiannon
Gaala alkaa pian, ja hän on jo juonut yhden lasin kuohuviiniä. Hän ei tunne pöydästään muita kuin Thomasin, joka on syventynyt väittelyyn tyylikkään noidan kanssa. Noita kuuluu väittävän, että hyvän luudan tunnistaa siitä, ettei varpuja tarvitse huoltaa viikoittain, ja Thomas tuijottaa naista suu auki, pudistelee päätään ja nyökyttelee sopivissa kohdissa. Ginny vilkuilee ympärilleen ja rummuttaa sormillaan pöytää.
Luna oli tullut aikaisemmin illalla kiepauttamaan hänen hiuksensa löysälle nutturalle niskaan, mutta jo nyt muutama itsepäinen suortuva oli valahtanut hänen kasvojensa ympärille. Hän oli ostanut Viistokujalta Matami Ruususuun auringonnousunpunaa ja tuputellut sitä poskilleen kunnes näytti samalta kuin ärhäkän treenin jälkeen. Luna oli ollut kärsivällinen, puhdistanut hänen kasvonsa, pölläyttänyt vähän puuteria ja värjännyt ripset tummaksi ja jotenkin pidemmän näköisiksi kuin normaalisti.
Kiitos, eiköhän tämä riitä, hän oli henkäissyt kauhuissaan, kun tyttö oli lähestynyt häntä huulipunavalikoiman kanssa. Jalkoihin hän laittoi tennarit, sillä eihän kukaan edes näkisi hänen kenkiään pitkän puvun alta.
Juhlapaikan koristeet ovat omituinen sekoitus valoja, kynttilöitä, huispausjoukkueiden maskotteja ja julisteita. Pelaajat näyttävät lähes tunnistamattomilta iltapuvuissa ja juhlavissa kaavuissa. Kuohuviini pirskahtelee suoraan hänen päähänsä, asiat tuntuvat samaan aikaan pehmeämmiltä ja suuremmilta. Hän ei edes muista, milloin olisi viimeksi juonut alkoholia.
”Oho, kenen kanssa Gwenog Jones tuli?”
Hän kääntyy katsomaan ja näkee kokonaan mustaan pukeutuneen Gwenogin astuvan saliin vierellään etäisesti tutunnäköinen, pitkä ja kaunis nainen.
”Onko se - sehän on Alex Dubois”, nainen hänen vierellään henkäisee ystävättärelleen. Hänen vatsansa muljahtaa ikävästi. Gwenogin entinen tyttöystävä.
”Ovatko he – ovatko he palanneet yhteen?” hän kysyy huolettomaan sävyyn.
”Siltä näyttää”, nainen sanoo. ”He ovat ihastuttava pari.”
Hän mutisee jotakin epäselvää, mutta naiset eivät onneksi kuule, vaan keskittyvät ruotimaan uutta seurapiirijuorua. Kuohuviinin kuplat kutittavat Ginnyn kitalakea.
Ohjelma alkaa puheella, sitten jaetaan palkintoja. Ginny taputtaa kohteliaasti, kun Kenmaren kanahaukkojen pitäjä valitaan vuoden pitäjäksi, ja Laiturpuun loistokkaiden valmentaja saa vuoden lajikehittäjän palkinnon. Palkinnot tulevat ja menevät, välillä nimi on tuttu, välillä ei, häntä ei oikeastaan enää kiinnosta. Ihmiset huokailevat, taputtavat ja nauravat. Ginny huomaa, että toinenkin lasi kuohuviiniä on jo tyhjä.
”Ja lopuksi valitsemme vuoden urheilijan”, juontaja sanoo, pitää dramaattisen tauon ja avaa kirjekuoren. ”Hyvä naiset ja herrat, vuoden urheilijaksi on valittu maajoukkueen kapteeni, kaikkien rakastama konkaripelaaja GWENOG JONES!”
Juhlaväki hurraa. Ginny kääntyy katsomaan Gwenogia, joka hymyilee hämmentyneen näköisenä, nousee seisomaan (Alex Dubois suikkaa nopean suukon naisen poskelle ja hymyilee aurinkoisesti muulle seurueelle) ja kävelee lavalle antamaan kiitospuheensa.
”Anteeksi, minun täytyy käydä – laittamassa meikkiä – öh, kasvoilleni”, hän kuiskaa pöytäseurueelleen ja nousee ylös. Tuoli kolahtaa huomiotaherättävästi lattiaan.
Ilma salin ulkopuolella on raikasta. Ginny pysähtyy miettimään vaihtoehtoja. Ulko-ovella odottavat toimittajat kameroiden kanssa, eikä hän oikein voi lähteä kesken gaalan. He ovat korkean rakennuksen yläkerroksissa. Ehkä hän voisi löytää parvekkeen.
Portaiden päästä löytyy viehättävä kattoterassi. Hän kävelee kaiteelle ja jää katsomaan maisemaa. Lontoo hehkuu ja sykkii hiljalleen hänen allaan, kuohuviini humisee päässä ja kolea tuuli puhaltaa olkapäille. Juhlan virallinen osuus on ohi ja bändi alkaa soittaa, musiikki kantautui etäisenä ja kevyenä hänen korviinsa.
Minä olen ihastunut Gwenog Jonesiin.
Vaikka hän hengittää niin syvään kuin vain pystyy, ilma tuntuu loppuvan kesken. Siitähän tässä on koko ajan ollut kyse, eikö olekin? Hän puristaa kaidetta. Miksi hänen tekee mieli itkeä ihan vähän?
”Lopeta”, hän sopertaa ja taputtelee kevyesti poskiaan. ”Lopeta nyt.” Hän ei halua, että Lunan laittama ripsiväri suttaantuu alaluomille, koska sitten kaikki arvaisivat, että hän oli itkenyt ja luulisivat sen johtuneen siitä, että häntä ei palkittu gaalassa. Ihan kuin hän välittäisi siitä tippaakaan.
Kattoterassin ovi aukeaa, ja hetken bändi kuuluu paljon selvemmin. Hän kääntyy katsomaan ja näkee Gwenogin.
”Ai”, hän sanoo vähän typertyneenä. ”Ai, moi.”
”Oho”, Gwenog sanoo aivan yhtä hämmentyneenä. ”Moi.”
Naisella oli toisessa kädessä viskilasi ja toisessa tupakka-aski. He tuijottivat toisiaan hetken sanomatta mitään. Sitten Gwenog hymyilee ja kävelee hänen viereensä, asettaa lasin leveälle kaiteelle ja kaivaa askista tupakan.
”Saako olla?”
”Ei kiitos”, Ginny sanoo, ja katsoo kun nainen sytyttää tupakan taikasauvansa kärjellä.
”Entä viskiä?” Gwenog kaivaa pullon esiin pienestä laukustaan.
”Ei kii –” Ginny aloittaa, mutta muuttaa sitten mielensä, ”- ei kun joo, voisin minä ottaa.”
Gwenog taikoo koristeellisen lasin, lorauttaa sinne tilkan ja ojentaa lasin hänelle.
”Kiitos.”
”Mitä sinä täällä teet?”
”Minä – tulin vain haukkaaman happea”, Ginny sanoo ja nostaa lasin huulilleen. Alkoholi maistuu vahvana, hän irvistää.
”Ymmärrän hyvin. Kamalaa pokkurointia ja huono happi.”
He ovat hiljaa. Gwenog näyttää kauniilta kumartuessaan kaiteen ylle ja puhaltaessaan Lontoon ylle kevyitä savupilviä.
”Ai niin, onneksi olkoon palkinnosta.”
”Kiitos.” Musiikin kajo tavoittaa heidät taas, nainen nyökkäilee hiljalleen kappaleen tahdissa. ”Tiedätkö – tämä on tosi hyvä biisi.”
”Rhiannon”, Ginny tunnistaa yhtäkkiä.
”Joo. Fleetwood Mac” Gwenog tumppaa savukkeen. ”Älä kerro tästä kellekään. Saan polttaa yhden vuodessa, tämä se on juhlahetki.”
”Kuka sen säännön on keksinyt?” Ginny siemaisee taas viskiä ja värähtää. Gwenogin toinen suupieli nousee, ja se on niin sietämättömän kuumaa, että hänen täytyy katsoa pois.
”Taidettiin tehdä joku sopimus Alexin kanssa aikanaan.”
Ginny nyökkää ja laittaa kädet puuskaan pitääkseen kylmän loitolla. Gwenogin äänessä on pehmeyttä, jota hän ei ole ennen kuullut, eikä hän osaa sanoa, johtuuko se humalasta vai siitä, että nainen puhuu tyttöystävästään.
”En ole nähnyt sitä pitkään aikaan. Se tuli Englantiin ja halusi välttämättä päästä tänne. Auttaa kuulemma sen uraa, jos toimittajat sattuu nappaamaan siitä kuvan. Ihan sama minulle.”
”Ai. Jaahas.”
”Miksi sinä hymyilet?” Gwenog kysyy, kääntää selän upealle maisemalla ja katsoo häntä silmiin.
”En tiedä”, hän valehtelee. Gwenog kallistaa päätään.
”Näytät tosi hyvältä.”
Ginny on aikeissa kiittää, mutta sanookin jostain kumman syystä: ”Minulla on tennarit jalassa.”
Hän nostaa vähän helmaa näyttääkseen kenkänsä. Gwenog naurahtaa. ”Hyvä. Oikea urheilija.”
Yötuuli heiluttaa terassin pallovaloja. Gwenog vilkaisee ylös, sitten selkänsä taakse kaupunkimaisemaa, sitten Ginnyä. ”Ei kannata katsoa suoraan alas. Tulee korkeanpaikankammo.”
”Mehän ollaan huispaajia."
”Mutta nyt meillä ei ole luutaa. Jos pudotaan, se on sitten menoa. Katso vaikka.”
Ginny kävelee kaiteen vierelle ja katsoo alas. Gwenog asettaa toisen kätensä hänen vyötärönsä ympärille ikään kuin varmistaakseen, ettei hän vain tipu. Hän nielaisee, sydän ottaa lisälyöntejä ja hän toivoo, ettei nainen huomaa.
”Kyllä se – kyllä se tosiaan on - aika kaukana –” hän sopertaa ja tuntee Gwenogin katsovan hänen kasvojaan.
Hän kääntyy hitaasti vasten naista. Gwenog asettaa toisen käden hänen olalleen, hänen päässään soi, jossain alhaalla yskii käynnistyvä auto, tuuli on kylmä, mutta Gwenogin ote lämmin ja varma, hän saattaa haistaa naisen tutun aurinkotuoksun, alkoholin ja häivähdyksen tupakkaa. Hän vilkaisee naisen huulia, sitten silmiä, sitten maahan.
”Ei sitten tiputa”, Gwenog sanoo, hymyilee ja on yhtäkkiä niin lähellä, että Ginnyn on pakko laittaa silmät kiinni.
Ovi rämähtää auki, musiikki tulvahtaa taas heidän korviinsa, päihtynyt ihmisjoukko tulee nauraen terassille. Gwenog vetäytyy nopeasti kauemmas, ei katsokaan häneen, nostaa kätensä tervehtiäkseen tuttuja. Ginny tärisee hieman, ottaa kiinni kaiteesta ja hengittää katkonaisesti.
Gwenog liittyy seurueeseen ja alkaa rupatella iloisesti. Ginny seuraa perässä, kättelee ihmisiä, kuuntelee hetken keskustelua. Gwenog kaivaa taas viskipullon esiin ja tarjoaa siitä kaikille.
”Kuulkaa, minun täytyy mennä”, Ginny sanoo ja hymyilee. ”Olen ollut täällä jo varmaan kymmenen minuuttia, kangistun kohta kuoliaaksi.”
Ihmiset hänen ympärillään voivottelevat ymmärtäväisesti ja toivovat, ettei hän vain nyt vilustuisi.
Rhiannon on loppunut, bändi on siirtynyt jatsiin.
-
Aww.
Ootpa ollut taas aktiivinen!
Tykkäsin näistä kahdesta luvusta. Tykkään aina, kun luvut ovat tosi lyhyitä ja napakkoja, kertovat juurikin ehkä vain yhden kohtauksen. (: Jotenkin sellainen lukurytmi on niin iskevää ja mukaansatempaavaa.
Hermione peittää yhä nauraessaan etuhampaansa kädellään. Jotkut tavat ovat sitkeässä.
Awwwww, ihana!
Ginny katsoo etäämmältä, mutta päättää sitten, että asian kanssa on viivytelty tarpeeksi, gaala on jo huomenna ja hänen pitää kerta kaikkiaan ottaa itseään niskasta kiinni.
Tämä sai naurahtamaan. :D
Oih, viimeinkin hetki Gwenogin ja Ginnyn välillä! Ja miten ihanaa, että se on laitettu kestämään yhden biisin verran. Jotenkin intiimiä ja suloista. Ginny tennarit jalassa kuulostaa jotenkin niin rempseältä, vaikka jotenkin olisin itse ajatellut, ettei pukeutuminen ja hienompien kenkien laittaminen olisi ollut tälle aivan näin vaikeaa.
Ah, tätä on niin kiva lukea. Lyhyet luvut ovat parhautta ♥ Kiitos!
-
Luin nyt koko jutun, tämä on ollut mulla sellaisella henkisellä to-read-listalla pitkän aikaa! Nyt vaan hymyilyttää hurjasti nuo viimeiset luvut, Ginnyn ihastus on niin ihanaa ja tuo parvekekohtaus, uuh aah! Tykkään niin kovasti Ginnystä hahmona tässä, tuosta eronjälkeisestä surusta joka tuntuu uskottavalta ja sellaiselta mikä ei karise hetkessä pois vaikka oiskin urheilu-uraa ja mahdollinen uusi ihastus, ja sitten tietysti tästä Gwenog-ihastuksesta ikäeroineen ja entinen idoli -asetelmineen. Tässä Ginny/Gwenog-asetelmassa on vaan niin paljon sellaista Ginnyn kannalta herkullisen hämmentävää.
Urheilujuttua on tässä tosi paljon, tai kerronnan ja juonen kannalta just sopivasti mutta se on mulle niin eksoottista että ihailen kovasti taitoasi kirjoittaa siitä noin monipuolisesti. Se tietenkin kehystää myös hyvin Ginnyn ja Gwenogin suhteen kehitystä ja muutenkin Ginnyn hahmoa ja tavoitteita ja kaikkea semmoista. Yksityiskohtina olen diggaillut suuresti esimerkiksi noita Ginnyn tennareita juhlagaalassa, niin samaistuttavaa, ja Rhiannon-biisiä, ihanaa, ja sitä Ginnyn hämmennystä sen suhteen, että miten ihmeessä Gwenog menee alasti suihkuun :D Ja tykkään siitä miten tuo Ginnyn ja Harryn ero tuo tähän sinällään muuten aika onnelliseen ja ihastumisentäyteiseen tarinaan sellaisen aika synkän taustasävyn!
Kiitos tästä, jään innolla odottamaan että miten näille kahdelle käy jatkossa :)
-
Uusi lukija ilmoittautuu! Juuri luin kaikki luvut putkeen yhdeltä istumalta! Tää ficci oli aivan pakko aukaista mielenkiintoisen rareparituksen vuoksi ja voin sanoa, etten pettynyt! :)
Mukava, miten Ginnyn ihastus kehittyi pikkuhiljaa, näissä viimeisimmissä luvuissa Ginny oli suloinen ihastuksensa kanssa! Huispaus aiheena on tosi mielenkiintoista lukea, joten kiva päästä lukemaan noista kaikista peleistä ja maajoukkuekarsinnoista! Söpöjä yksityiskohtia siellä täällä, kuten nuo Ginnyn tennarit juhlapuvun kanssa :D
”Tiedäthän, ken on heistä kaikkein kaunein…”
”Niin, hän on kyllä upea”, Ginny sanoo miettimättä sen enempää ja huokaisee.
Voi Ginny, kun ei mieti muuta kuin Gwenogia! ;D
Seuraavaa lukua odotellessa!
-
Oii tämäpä on ihana!! Rakastan sinun urheilijaficcejäsi, ne ovat niin aitoja. Vähän tässä parituksessa häiritsee tuo ikäero, varsinkin kun se on tässä niin selkeä. Toisaalta asetelma on juuri siksi hirmu mielenkiintoinen, ja tämä tilanne kuulostaa tosi aidolta.
Ehkä kaikkein eniten minua on tässä ilahduttanut Harryn ja Ginnyn välit! Yleensä he jäävät niin epämääräisiksi, että varsinkaan heidän suhteestaan ei saa kiinni. Tämä on siis tosi hyvin toteutettu. Jään innolla seuraamaan! :)
-
Kuinka ihanaa - Ginny viimeinkin myönsi ihastuksensa! Ja Gwenogin pieni lähestyminen oli jotain söpöä.
Minä pidin kamalasti Ginnyn kenkävalinnasta. Jotenkin sinun tähän ficcisi Ginnyyn sopii tuollainen enemmän ei-niin-muotitietoinen fiilis. Yleensä ficcejä lukiessa asetelma on toisinpäin: Ginny auttaa Hermionea pukeutumaan muodikkaasti. Tämän kaiken päälle tennarit olivat oikein loistovalinta! Puku ja meikki kun olivat jo aikamoinen hyppy uuteen. Minä vähän ehkä haistelin tulevaa draamaa Gwenogin eksän suunnalta. En malta odottaa, että miten tämä jatkuu oikein taas.
Kiitos näistä, olivat todella kivoja! Tosin jäin miettimään vuoden urheilija -titteliä, kun sain aiemmin käsityksen, että gaala on pelkästään huispaajille ja huispaukseen keskittyville, joten eikö silloin sen pitäisi olla vuoden huispaaja? Vai olenkohan mennyt nyt sekaisin jossain kohtaa ja tuolla oli muitakin lajeja (vaikka sitten omakeksimiäsi). Kuitenkin, ei ollut mikään niin suuri asia, että menettäisin sen suhteen yöuniani. Haaveilen nyt vain, että miten tämä oikein tästä taas jatkuu!
- Syksy
-
Hyvänen aika, mikä määrä kommentteja! Kiitos kiitos kaikille! <3
Arte, kiitos paljon!! Joo, Ginnyn ja Gwenogin melkein-hetkeä on kyllä saanut odotella, kiitos kärsivällisyydestä :D Kohtaus per luku on myös miellyttävä kirjoitusrytmi, voi kun aina saisi vetää näin lyhyesti ja napakasti, heh!
toyhto voi, kiitos kommentista, ihanaa että luet tätä! Urheilujuttua tosiaan riittää :D Harrastan itse kilpaurheilua, ja mulla on elämässä aina selkeitä urheilu- ja kirjoituskausia, ja on jotenkin tosi helpottavaa ja aika hauskaakin päästä yhdistämään nämä kaksi maailmaa kirjoittamalla urheiluteemaista ficciä. Ginny on myös mitä mainioin hahmo tällaiseen ficciin tennareiteen ja eroineen :)
Nominal oijoi, kiitos paljon kommentista ja tervetuloa lukemaan! :) En pääse yli siitä, että sanot urheiluficcejäni aidoiksi, onpa ihana kehu! Jäin miettimään, että onko Ginnyn ja Gwenogin ikäero oikeasti häiritsevän suuri (itse olen aika herkkä suurensuurille ikäeroille, enkä esimerkiksi pysty lukemaan oppilas/opettaja-paritusta), mutta koen ehkä että seitsemisen vuotta ei ole enää niin iso ero silloin kun kaikki ovat jo aikuisia :D En tiedä, makuasia tietenkin! Ehkä Ginnyn teini-iän ihailu ja idolisointi voi tehdä ikäerosta jotenkin kiusallisen. Kiitos vielä kommentista! :)
Neiti Syksy, kiitos paljon kommentista!! Nyt kun sanoit, ehkä Ginnyn voisi kirjoittaa myös vähän muotitietoisemmaksi kuin Hermionen - toisaalta en osaa kirjoittaa muodikasta urheilijaa jostakin syystä, niinpä tässä esiintyy ei-niin-muotitietoinen Ginevra :D Ja oikeassa olet, vuoden urheilija -titteli oli ehkä vähän huolimaton valinta minulta, vuoden huispaaja olisi ehkä ollut parempi. Tai ehkä velhot ja noidat ovat niin huispauskeskeisiä, että se on ainoaa Oikeaa Urheilua? ;)
16.
Hikoilu tekee hyvää. Ginny painautuu tiukemmin luutaansa vasten, hiki tahmaa untuvaiset suortuvat hiusrajasta, viima pieksee kasvoja niin, että tekisi mieli sulkea silmät. Pulssi rummuttaa sileää puuta vasten.
Parasta hikoilussa on se, että silloin ei pysty ajattelemaan mitään muuta. On mahdotonta miettiä päivällistä, äitiä, Lunaa tai matsia Henkipään Harpyijoiden kanssa, jossa hän pelaa Gwenog Jonesia vastaan.
Jos kukaan ei olisi tullut keskeyttämään, olisin odottanut suudelmaa. Tiukka kaarre, lihakset jännittyvät ja ajatus tipahtaa hänen päästään yhtä nopeasti kuin sinne tulikin.
Hän lentää matalalla roikkuvien pilvien yläpuolella. Jästi-Lontoo puuskuttaa harmaana ja arkisena jossakin kaukana, ja sen matalavireinen sävy tarttuu myös häneen. Uusi ajatus tulee kutsumatta mieleen: Olisi pitänyt sanoa Gwenogille vielä jotain. Silmukka kellotornin ympäri, reisilihakset puristuvat, mutta ajatus ei lähde, vaan jää väijymään hänen mielensä perukoille.
Olisi pitänyt sanoa Gwenogille vielä jotain.
Ullakkoikkuna on raollaan. Hän jarruttaa varovasti sen viereen ja kapuaa sisään makuuhuoneeseen, jota ei ole siivottu kolmeen viikkoon. Hän miettii hetken, pitäisikö palkata siivoja, mutta tulee siihen tulokseen, että äiti saisi kuitenkin selville jotakin kautta.
Hän paiskaa luudan sängylle ja huoahtaa.
”Onko kaikki hyvin?”
”Luna!”
Luna seisoo makuuhuoneen ovella toisessa kädessään kahvikuppi ja toisessa Päivän Profeetta.
”Moi”, tyttö sanoo. ”Tulinkin vähän aikaisemmin. Söin odotellessa sen kasvislasagnen tähteet, toivottavasti ei haittaa.”
”Ei”, Ginny sanoo, mutta ei ihan täydestä sydämestään.
”Sinä olet ihan hikinen.”
”Niin olen. Tulin lentämästä. Ajattelin mennä suihkuun.”
Luna siirtää varovaisesti likaisten vaatteiden kasaa ja istahtaa sängylle. ”Hyvä, minä voin odotella.”
Ginny epäröi vähän, mutta tyttö avaa tyynesti sanomalehden ja alkaa lukea. Ei auta, yleisesti hyväksytyt siveyskäytänteet eivät ilmeisesti ulotu Lunan maailmaan. Siinä vaiheessa, kun hän on saanut paidan ja housut pois, Luna nostaa katseensa lehdestä.
”Oliko kiva gaala?”
Hän horjahtaa vähän yrittäessään peittää alushousunsa, joissa on pienten sieppien kuvia. ”Oli ihan.”
”Minä luin siitä lehdestä.”
”Mitä siellä sanottiin?”
”Tylsiä juttuja enimmäkseen. Ei mitään sinusta. Gwenog Jonesista ja hänen tyttöystävästään jonkin verran.”
”Se on ex-tyttöystävä.”
”Ai, sitä siellä ei kyllä lukenut.”
Luna laskee katseensa takaisin lehteen. Ginny käyttää tilaisuuden hyväkseen, riisuu alusvaatteensa ja harppaa kolmella askeleella kylpyhuoneen ovelle.
Kun hän palaa suihkusta, Luna on valunut sängyltä lattialle, villi tukka lepää osittain päiväpeitteellä ja melkein kuin hehkuu laiskassa päivänvalossa. Lehti on luettu loppuun ja taiteltu huolimattomasti. Luna tuijottaa häntä näköjään lainkaan tiedostamatta, että hänellä oli päällään vain pyyhe ja sääret valuvat vettä kynnykselle.
”Mitä nyt?”
”Sinä olet ihastunut Gwenog Jonesiin.”
Lause tulee nopeasti. Ginny tuijottaa Lunaa ja sitten lattialle tiplahtelevaa lammikkoa ja sitten taas Lunaa. Tyttö ei näytä syyttävältä, miksi toisaalta näyttäisikään, eikä liioin yllättyneeltä. Kulmien välissä ei ole kurttua, suupielissä ei ole jännitettä. Silmät ovat lempeät.
”Mitä?” hän naurahtaa väkinäisesti. ”Lukiko se lehdessä?”
”Ei. Se lukee sinun naamassasi.”
”Vai niin.” Siinä tapauksessa ei ole järkeä väittää vastaan.
”Miksi sinä et kertonut minulle?”
”Minä tavallaan tajusin sen vasta viikonloppuna itsekin.”
Hän ei jaksa enää välittää, vaan kuivaa itsensä pyyhkeeseen ja pukeutuu Lunan tuijottaessa mietteliäästi ulos ikkunasta. Samalla hän kertoo pintapuolisesti illan kulusta, takertuu sanoihinsa siinä kohtaa, kun hän ja Gwenog ovat katolla ja kujalla yskii auto. Olisi pitänyt sanoa Gwenogille vielä jotain.
”Entä tykkääkö Gwenog sinusta?” Luna kysyy hitaasti.
”En tiedä”, hän vastaa. ”Luultavasti ei. Tai siis – hänellä on varmasti – muuta tekemistä. Muita ihmisiä kiikarissa. Ja selkeä visio siitä, mitä haluaa, enkä minä oikein ole hänen tyyppiään. Ja hän on niin vanhakin.”
”Ei hän nyt niin vanha ole.”
Ginny katsoo Lunaa vähän epävarmasti. ”Hänellä on varmasti ollut paljon kumppaneita.”
”Niinkö? Mistä tiedät?”
”En tiedäkään. Oletan. Epäilen.”
Luna on hetken hiljaa, kuljettaa etusormeaan kahvikupin roiskeisia reunoja pitkin.
”Mitä väliä sillä olisi? Jos hän haluaisi sinut nyt?”
Ginnyn rinnassa kasvaa kupla, joka tekee hengittämisestä vaikeaa ja ajatuksista hataroita.
”Minulla ei ole ollut ketään. Paitsi Harry. Mutta ei sitä oikein voi laskea.”
Luna kallistaa päätään.
”Kuule, mennäänkö alas juttelemaan? Täällä on aika sotkuista. Pöly menee henkeen.”
Portaissa Luna yhtäkkiä pysähtyy. ”Ginny?”
”Niin?” Hän kääntyy katsomaan ystäväänsä, joku puristaa kaidetta sormet valkoisina, kasvot yllättäen jäykkinä, ikään kuin ei olisi voinut enää odottaa pidempään, ihan kuin sanottava pitäisi sano nyt.
”Luna? Onko kaikki hyvin?”
”On. Ei. On. Minä olen raskaana.”
Ginny ei tiedä mitä tehdä, joten nousee kaksi porrasta ylöspäin niin, että pystyy katsomaan ystäväänsä silmiin. ”Mitä?”
”Minä olen raskaana. Olen varma”, Luna jatkaa, kun hän avaa suunsa.
”Rolf?” Ginnyn kuiskaus kiertää portaikon seinämissä tarpeettoman dramaattisesti ja nostattaa vaisun hymyn Lunan huulille.
”Tietenkin.”
Ginny istuu, ja Luna tekee samoin kaksi porrasta ylempänä. He ovat hiljaa, Ginny tuntee kuristusta kurkun tienoilla ja yrittää keksiä jotakin sanottavaa.
”Tietääkö hän?”
”Ei vielä. Kohta tietää.”
”Ja sinä aiot – sinä aiot –”
Luna kiertää vasemman kätensä alavatsansa päälle ja kohottaa katseensa häneen. Silmäripset ovat vähän kosteat.
”Aion.”
Hänen kätensä tärisee vähän, mutta hän siirtää sen kuitenkin Lunan kämmenen päälle. Seinälle kiinnitetyssä kuvassa vaiteliaat Fred ja George katselevat heitä myötätuntoisina ennen kuin jatkavat nahistelua vanhasta Puhtolakaisu seiskasta.
-
Oi, Luna raskaana, söpöä <3 Ja hei muuten, luku ei oo 17 vaan 16! Sillä tota edellinen oli luku 15 ja nyt sitten yhtäkkiä 17? :D Halusin vain ilmoittaa kun huomasin :3
Jännäksi menee tosiaan tämä sarja. Ginnyn ja Gwenogin välillä alkaa pikku hiljaa tapahtua!
-
Huuu jännä luku! Täytyy myöntää, ettei sun Luna vastaa juuri lainkaan mun mielikuvaa Lunasta, mutta en kyllä pistä pahakseni :D Tunnistan hänessä kyllä tosi paljon piirteitä, ja tajuan, miksi olet tehnyt hänestä tällaisen, muttei silti vastaa omaa mielikuvaani :D mutta siis superjännää, että hän on raskaana, ja odotan mielenkiinnolla, miten se näkyy muussa ficissä! Ginnyllä ei varmaan liene juuri aikaa vauva-ajatuksille :P
Ja onpas kiva, että aidoksi sanominen miellytti :p Se minulle tulee kyllä aina nimenomaan näistä mieleen :)
//P.S. Nyt sulla taitaa olla kaksi 15. lukua ;D ;D
-
Voi tuota Lunan uutista! Tykkään suuresti tuon viimeisimmän kohtauksen jonkunlaisesta sekavasta fiiliksestä, siitä että ei ole ihan selvää että onko tämä nyt hyvä asia vai huono vaikka onkin ihan selvää että kyse on suuresta uutisesta.
Toivottavasti en sanonut tätä jo viimeksi, mutta sen lisäksi että kirjoitat kaikki urheilujutut maallikon korvaan tyylikkäästi ja vivahteikkaasti (ja muistelinkin jostain muusta keskustelusta että urheilet kovasti mutta oisin varman epäillyt sitä tämän tarinan kuvauksienkin perusteella), niin lisäksi tällaiselle tosi ei-urheilevalle ihmiselle on kyllä niin eksoottista lukea vivahteikasta urheilukuvausta! Tulee sellainen vaimea epäilys että kun itse kirjoitan urheilusta niin sen vivahteikkuus on kutakuinkin tyyliä "ja hän meni urheilemaan" :D Mutta niin, se vivahteikas urheilukuvaus luo tälle tarinalle kyllä semmoiset eläväiset raamit!
Ihanaa että Ginny tajuaa olevansa ihastunut!! Ja voi noita pohdintoja tuossa tämän luvun alkupuolella, sitä että olisi pitänyt sanoa Gwenogille jotain ja sen hoksaamista että oli odottanut suudelmaa, jos vain ei olisi tullut keskeytystä! Voi että, odotan nyt ihan fiiliksissä että mitä seuraavaksi tapahtuu! Ja sen CMBYN-leffan jälkeen suhtaudun nyt ikäeroihinkin jotenkin entistä valoisammin ja niinpä tässäkin tuntuu tavallaan aika herkulliselta tuo ikäero, ja ehkä heijastan Ginnyyn myös sellaista jonkinmoista yllätystä toiseen naiseen ihastumisesta ja sitten tuosta mitä Ginny sanoikin tässä luvussa, että Gwenogilla on varmaan ollut useita kumppaneita ja hänellä vain Harry eikä Harrya oikein lasketa. Ai että, odotan innolla Ginnyn tulevia hämmennyksen hetkiä ja asian sulattelua ja erityisesti tietenkin seuraavaa tapaamista Gwenogin kanssa!
-
Aww.
Jotenkin söpöä, että Luna saa lapsen, mutta sen vastaanotto on vähän... epävarma. Ettei Ginnykään tiedä, että mitä tästä nyt sitten ajattelisi. Kivaa, ettei lapset aina tule silleen "jeeeee olen raskaana" tai "voi eeeeeeeeeeei olen raskaana", vaan tässä tämä oli enemmänkin tällainen toteava ilmoitusasia, juttu, joka vaatii vähän totuttelemista, mutta voi loppujen lopuksi olla ihan jees juttu. Kiva.
Luna on tässä niin ihana. Aivan parasta, että Ginny ujostelee Lunan edessä riisuutumista ja Luna on vain että "ei kiinnosta, miksi pitäisi". Tosin en tajua, miksei Ginny vain riisuuntunut kylppärissä, jos tilanne oli hänestä niin kiusallinen! Höpsö.
Seinälle kiinnitetyssä kuvassa vaiteliaat Fred ja George katselevat heitä myötätuntoisina ennen kuin jatkavat nahistelua vanhasta Puhtolakaisu seiskasta.
Myöskin aivan ihana. ♥ Ah ja voi.
-
Halusin vain ilmoittaa, että yhä seuraan tätä tarinaa, luen ja nautin. Tässä on tapahtunut paljon herkullisia juonenkäänteitä! Ärsytti kyllä hemmetisti, kun ihmiset tulivat keskeyttämään Ginnyn ja Gwenogin herkän hetken, joka oli jo kehkeytymässä hyvää vauhtia. Mutta niinhän se elämässä menee, ei aina kaikki onnistu ja matkassa on mukana monta muuttujaa. Muistan itse kun olimme vaihtamassa ensimmäisen poikaystäväkokelaan kanssa ensisuudelmaa niin miun äiti ja iskä pölähti huoneeseen ilmoittamaan että ovat lähdössä kauppaan! Kyllä silloin otti päähän. On myös mielenkiintoista seurata, miten Lunan raskaus lähtee etenemään. Ylipäätänsä rakastan Lunaa tässä tarinassa, haluaisin niin kovasti hänet omaksi ystäväkseni myös. Ihanaa, miten hän jaksaa huolehtia Ginnysta! Lunasta tulee varmasti mahtava äiti. Ajatus raskaudesta ja raskaana olemisesta varmasti mietityttää, mutta näen Lunan niin äitimäisenä hahmona, että uskon kaiken sujuvan hyvin (toivottavasti!).
-
Lunalotta, kiitos kommentista! Ihanaa että luet :) Ja voi voi, on kyllä aivan tyypillistä meikäläistä tämä sekoilu numeroiden kanssa. Hyvä että huomasit!
nominal Kiiiiitos kommentista :) Toivottavasti mun Luna ei ole sulle liian OC! Oli jotenkin pakko kirjoittaa häneen vähän enemmän maustetetta, että ystävyys Ginnyn kanssa olisi uskottavaa :D Ja tietäisitpä miten nauroin tälle lukusekoilulle! Älkää päästäkö ihmistieteilijää numeroiden pariin!
toyhto ihanaa, kiitos kommentista! Tässä seuraavassa luvussa urheilukuvaus lähtee niin sanotusti vähän käsistä, oi voi :D Ehkä minäkin sain CMBYN:stä vähän uutta pontta ikäerojuttuihin, tai ehkä sitä näkee tosiaan vähän uudessa valossa. Mutta jee, kivaa että luet!!
Arte Hmmmm, Ginny ei ehkä mennyt siksi kylppäriin riisuutumaan, että se on niin pieni, että vaatteet olisivat väistämättä kastuneet, haha :D En tiedä miksi olen kirjoittanut viimeaikoina kaikkiin juttuihini yllätysraskauksia, mutta näin on päässyt tapahtumaan, ja olen ihan samaa mieltä siitä, että se ei ole aina absoluuttisen positiivinen tai negatiivinen asia, vaan aiheuttaa varmasti ristiriitaisia tunteita. Kiitos kommentista! :)
Broomstick kiva että luet ja kiitos kun kommentoit! Ja haha voi ei, aikamoinen tunnelmantappaja tuo, että vanhemmat ilmestyvät pilaamaan ensisuudelman! Hauskaa, että pidät Lunasta. En tiedä, mitä tämän tarinan Ginny on tehnyt ansaitakseen hänet ystäväkseen :D
17.
HENKIPÄÄN HARPYIJAT KOHTAA TORNADOT ALKUSARJAN JÄNNITTÄVIMMÄSSÄ OTTELUSSA
Edellisellä kaudella alle totutun tasonsa pelannut Henkipään Harpyijat haastaa tänään välieräottelussa Tutshillin Tornadot. Tornadot ovat pelanneet tähän mennessä koko seurahistoriansa tuloksekkaimman alkukauden. Fanit ovat odottaneet ottelua kovasti. Katsomo on myyty täyteen, ja ilta tulee olemaan hyvin jännittävä kummankin joukkueen kannatusjoukoille. Harpyijoiden pitäjä, Sybil Carmichael, on kärsinyt vakavista loukkaantumisista, eikä hänen illan pelikunnostaan ole vielä tietoa.
Harpyija-fanien katseet kääntyvätkin odotetusti upean paluun tehneeseen Gwenog Jonesiin, joka valittiin edellisellä viikolla vuoden huispaajaksi. Yritimme tavoittaa Jonesia, mutta hän on valmentaja Maggie Leechin mukaan hyvin kiireinen.
Ottelun lähestyessä ilmoille on heitetty myös kysymys siitä, tullaanko kentällä näkemään ylimääräistä draamaa Gwenog Jonesin kohdatessa tunnetun kilpasisarensa, Ginny Weasleyn. Profeetta uutisoi jo aiemmin syksyllä pelaajien välisestä eripurasta, eikä välit näytä sittemmin lämmenneen. Luotettava lähde osasi kertoa toimittajalle, että Jones ja Weasley nähtiin väittelevän intensiivisesti urheilugaalassa, ja että Jones kyllä tiputtaisi Weasleyn mielellään luudalta, mikäli tilaisuus siihen koittaa.
”En todellakaan tiedä”, kommentoi asiaa stressaantuneelta vaikuttava Leech. ”Minulla ei ole harmainta hajuakaan Gwenogin ihmissuhteista. Tiedän Weasleystä vaan sen, että häntä tulee varoa illan pelissä.”
Kärttyinen pieni pöllö oli tuonut lehtileikkeen aamulla. Mukana oli pergamentinpala, johon oli kirjoitettu viesti suttuisella käsialalla: ”Luitko tämän? En muista intensiivistä väittelyä – ehkä olin juonut liikaa viskiä - mutta kieltämättä tiputtaisin sinut mielelläni luudalta. -G”
Ginny oli tuijottanut lappua pitkään ja yrittänyt ymmärtää, miksi hengittäminen kävi yhtäkkiä niin kamalan vaikeaksi. Kun Luna oli tullut, hän oli ensimmäisenä tyrkännyt viestin tytölle luettavaksi.
”Vaikuttaa aika flirttailevalta”, Luna oli sanonut hitaasti. ”Mutta en sinuna vetäisi mitään johtopäätöksiä. Vastasitko mitään?”
”En”, Ginny oli sanonut ja tuijotellut hajamielisesti Lunan alavatsaa.
Luna oli huokaissut. ”Ei siellä vielä mitään ole. Lakkaa tuijottamasta. Eikö sinun pitäisi valmistautua matsiin?”
*
Hän istuu pukukopissa Thomasin vieressä. Mies on niin lähellä, että hän tuntee tämän hengityksen ja polven tärinän. Valmentaja puhuu, mutta hänen on todella vaikeaa keskittyä, osittain Thomasin tärinän takia, osittain siksi, että hän pelaa kohta tuhansien katsojien edessä Gwenogia vastaan.
”Suosimme lähtökohtaisesti pelaajapuolustusta. En halua nähdä yhtään laiskaa trap-puolustusta, eikä paikkapuolustukseen valuta, ellei tilanne ole todella epätoivoinen. Jonesia tuplataan tarpeen vaatiessa, mutta muuten hän on Ginnyn vastuulla.”
Hän nyökkää ja puristaa käsiään nyrkkiin reisien päällä.
”Dan ja Allen, älkää pelätkö laukoa ryhmyjä Jonesia kohti. Muistatte varmaan, miten Harpyijat pärjäsivät viime kaudella ilman häntä.”
Stadion on täynnä, yleisön huohotus tuntuu niskassa, pukukopin seinät ja katto nitisevät. Myös joukkuekaverit ympärillä ovat sähköisen jännityksen vallassa.
Kun he tulevat ulos pukuhuoneista, yleisön pauhu tuntuu epätodellisen voimakkaalta. Sitä vasten pitää ikään kuin puskea, Ginny on oppinut, muuten se kaikki saattaa olla liikaa ja kauhu voi saada varomattoman pelaajan juoksemaan takaisin pukukopin suojiin. Ginny vilkaisee kohti katsomoa: Luna on siellä jossakin, samoin Ron, Hermione ja Rose ja isä, ehkä Percykin. Hän ei ajattele heitä, vaan lukitsee katseensa stadionin toiselle puolelle, jossa ovi on auennut ja kirkkaanpunaiseen sonnustautunut joukkue marssii esiin. Joukon ensimmäisenä kävelee Gwenog, jonka pitkä palmikko valuu niskasta rinnuksille kuin hypnoottinen käärme.
Heidän kapteeninsa kättelee Jonesia. Kuvitteleeko hän vain, vai käväisevätkö naisen silmät hänessä? Kimeä vihellys sivaltaa ilmaa, neljätoista pelaajaa nousee luudilleen ja jättää maanpinnan. Pian Ginny ei pysty ajattelemaan mitään muuta kuin peliä.
Ensimmäiset pisteet menevät kuin unessa. Tämä on huispausta, tämän hän osaa. Hän nappaa kaadon, kuljettaa, syöttää, tekee maalin, kuulee hurraukset, sulkee mielestä pois kaiken muun paitsi pelin. Tuttu hurmio valtaa mielen, kun hän harhauttaa puolustajansa, kaappaa vaikean kopin ja pyörähtää ilmassa painottoman tarkasti.
”Holmes, vaihda Gwenogin kanssa!” Harpyijoiden pitäjä karjuu, kun hän tekee neljännen maalinsa. Tilanne on 60-20 heidän hyväkseen. Häntä puolustava mies hengittää aika raskaasti. ”Gwenog voi puolustaa Weasleyä, ei tästä muuten tule mitään!”
Ginny näkee silmäkulmastaan kuinka Holmesiksi kutsuttu mies nyökkää ja kaartaa pois hänen viereltään, ja pienempi ja tutumpi hahmo lentää hänen luokseen. Hän kuulee yleisön ja tuulen seasta kutkuttavan matalan äänen omituisen selkeästi.
”Oletko valmis?” ääni sanoo, ja hänen niskakarvansa nousevat pystyyn. Kiusoitteleeko Gwenog häntä? Hän kääntää päänsä naiseen päin ja näkee pienen, ovelan hymyn.
”Arvaa vain”, hän henkäisee takaisin ja kannustaa sitten luutansa hurjaan vauhtiin. Seuraavien pisteiden aikana hän koventaa tahtia entisestään ja tekee enemmän töitä kuin koskaan, tai siltä se ainakin tuntuu. Maitohapot syöksähtävät lihaksiin, sydän lyö villisti. Gwenog puolustaa häntä erinomaisesti, mutta hän puskee itseänsä äärimmilleen, kanttaa hieman terävämmin, harhauttaa koko vartalollaan, hakee syöttöpaikkoja tiukalla ajoituksella.
Thomas syöttää hänelle kaadon, Gwenogin sormenpäät hipaisevat sen pintaa, mutta hän saa lukittua sen turvaan kainaloonsa. Hänen on päästävä lähemmäs maalia, Gwenog on aivan hänen rinnallaan, iskee olkapään olkapäätä vasten. Hän puristaa vapaalla kädellään tiukemmin luudanvartta, ettei menetä tasapainoaan. Jostakin kuuluu selostajaääni:
”Jones ja Weasley taistelevat rintarinnan – näin viihdyttävää lentämistä näkee harvoin edes tällä tasolla, Weasleyn intensiteetti sytyttää koko joukkueen, eikä Jones anna senttiäkään periksi – Weasley onnistuu kuljettamaan kaadon heittopaikkaan ja tavoittelee maalia –”
Kaato sujahtaa pitäjän vasemman jalan ali läpi vanteen. Ginny pyyhkäisee vasemmalla kädellään hiusrajaansa, ja hiha kastuu hänen hiestään. Hän ei voi olla hymyilemättä. Gwenog läimäyttää kädellä luudanvarttaan.
”Kaato kuljetetaan takaisin keskialueelle, josta Harpyijat aloittavat hyökkäyksensä”, selostaja kertoo. Ginny asettuu Gwenogin lähelle ollakseen valmiina puolustamaan, kun hyökkäys käynnistyy. Gwenogin suupielet ovat kireät, hartiat jännittyneet; hän on nähnyt naisen tällaisena viimeksi niissä onnettomissa Päivän Profeetan kuvauksissa, jossa he tapasivat ensimmäisen kerran.
Gwenog nappaa kaadon aloitusheitosta, ja Ginny yrittää taklata, mutta osuu ohi. Muutaman kymmenen metrin päässä lentävä Harpyijoiden hyökkääjä pyytää Gwenogia syöttämään, mutta nainen ei ole kuulevinaan, vaan etsii vapaatta reittiä maalintekopaikalle.
Sitten kaikki tapahtuu aika nopeasti.
Gwenogin toisella puolella asemissa odottava Allen vastaanottaa ryhmyn, ja lyö tarkasti sen kylkeen mailallaan. Ryhmy muuttaa lentorataansa ja kiitää kohti Gwenogia raivokkaalla vauhdilla. Ginny ei ehdi ajatella. Hän nostaa vauhtia ja ohittaa Gwenogin. Selostaja kirkuu jotakin, mutta hän ei pysty keskittymään siihen eikä mihinkään muhuunkaan, hän ehtii juuri ja juuri Gwenogin ja ryhmyn väliin, ehtii kuulla Allenin kauhistuneen huudon ja nähdä refleksinomaisen säikähdyksen Gwenogin kasvoilla ennen kuin ryhmy iskeytyy suoraan hänen kylkiluihinsa.
On ihme, ettei hän tipu luudalta, sillä hetken ajan hän ei pysty keskittymään mihinkään muuhun kuin kipuun. Hän ei saa happea, vaan taipuu kaksin kerroin luudanvartta vasten, painaa otsaansa sen sileään pintaan ja aukoo ja sulkee suutaan kuin kala. Miksi kukaan ei sano mitään, hän huomaa ajattelevansa uudestaan ja uudestaan, miksi kaikki ovat hiljaa?
”Tuomari viheltää pelin seis, Ginny Weasley näyttää loukkaantuneen vakavasti. Weasley laskeutuu maanpinnalle, lääkintänoidat odottavat häntä valmiina tutkimaan vamman - varmaksi en osaa sanoa, mitä tapahtui, Allen Davis näytti lyövän puhtaan kierreryhmyn kohti Jonesia, ja Weasley lensi väliin kuin kilveksi. Toivottavasti hän on kunnossa. Peli jatkuu heti, kun lääkintänoita on tehnyt arvion Weasleyn pelikunnosta.”
Ginny tuntee nurmen kenkiensä alla ja monet kädet, jotka tarttuvat hänen käsivarsiinsa ilmeisesti laskeakseen hänet turvallisesti makuulle. Hän sulkee silmät ja yrittää olla keskittymättä kipuun. Joku kumartuu hänen ylleen, hän luulee sitä ensin lääkintänoidaksi, mutta kuulee sitten hätääntyneen äänen.
”Mitä helvettiä se oli?”
Hän avaa silmät ja näkee Gwenog Jonesin, joka on kyykistynyt hänen viereensä. Hän yrittää nousta kyynärpäidensä varaan, mutta viiltävä kipu kyljessä saa hänet lysähtämään takaisin maahan.
”En tiedä – en tiedä”, hän puuskahtaa samalla, kun lääkintänoita nostaa hänen kaapuaan ja aluspaitaansa ja paljastaa kyljen, joka on syvän verestävän sinipunainen ja jonka ihon alla luut näyttävät osoittavan vääriin suuntiin. Gwenog puisteleksii ja kääntää katseensa takaisin hänen kasvoihinsa.
”Sinä olet ihan sekaisin”, nainen sanoo hitaasti, ja Ginnyn tekisi mieli väittää vastaan, mutta ei hän oikein voi, sillä hän on juuri rynnännyt oman joukkueensa lyöjän lähettämän ryhmyn eteen pelastaakseen vastustajan parhaan maalintekijän. Hän rutistaa silmät kiinni tajutessaan, miten vihaisia hänen joukkuetoverinsa varmasti ovat hänelle.
”Kyllä tämä kuntoon saadaan”, lääkintänoita mutisee ja levittää varovaisin sipaisun salvaa, joka lievittää kipua huomattavasti, ”mutta et sinä enää tässä pelissä luudalle nouse.”
Gwenog katsoo Ginnyä otsa rypyssä, kun hän päästää ilmoille ryöpyn kirosanoja.
”Minä en tiedä, pitäisikö minun kiittää sinua”, nainen sanoo niin hiljaa, etteivät muut kuule.
”Ei pitäisi”, Ginny sanoo, eikä pysty irrottamaan katsettaan Gwenogin kasvoista. Hiki on liimannut tummia kiehkuroita otsalle, ja naisen ääriviivat ovat sumeat stadionin kirkkaita valoja vasten. Ginnyn tekisi mieli nostaa kättä ja koskettaa Gwenogin kasvoja ihan vain varmistuakseen siitä, että nainen ei ole kivun aiheuttama hallusinaatio. ”Se oli pelkkä ajatusvirhe.”
Gwenog puree alahuultaan. ”Selvä. Minun täytyy varmaan mennä jatkamaan.”
Peli vihelletään takaisin käyntiin, ja Ginny leijutetaan paareilla kentän laidalle, jossa hän saa valmentajalta parin huolestuneen kysymyksen jälkeen silmienpyöräytyksen ja sadattelua. Hän ei pysty hengittämään kunnolla ennen kuin heidän etsijänsä saa napattua siepin, ja peli päättyy kahdellakymmenellä pisteellä heidän hyväkseen. Muu joukkue tulee kysymään hänen vointiaan ja hän vakuuttaa olevansa kunnossa, vaikka ei ole ihan varma, kuinka totta se on.
”Ginny!” Luna pöllähtää heidän vaihtoaitioonsa järkyttynyt ilme kasvoillaan. ”Mitä ihmettä tapahtui?”
”Puhutaan siitä kotona.”
”Meidän pitää lähteä nyt heti”, Luna sanoo ja vilkuilee hermostuneesti ympärilleen.
”Ei mitään hätää, minä olen ihan kunnossa”, hän tyynnyttelee. ”Ei tapahtunut mitään, mitä lasillinen luurankokoa ei korjaisi.”
”En minä sitä”, Luna sanoo. ”Sinun äitisi oli katsomossa ja näki kaiken ja vaikuttaa aika vihaiselta. Hän on tulossa tänne, en usko, että isäsi pystyy pidättelemään häntä enää pitkään.”
”Hitto”, Ginny sanoo kalpeana. ”Vie minut heti kotiin, Luna.”
-
Apua, kyllä mäkin lähtisin vähän äkkiä vihaista Mollya karkuun, vaikka muutoin hän hahmona on varsin ihana! Aww, mitä Ginny tekikään! Hyvin ristiriitaista mut just siks tosi kutkuttavaa! Alkaa ihastus muuttua pikku hiljaa välittämiseksi kun meni Gwenogin ja ryhmyn väliin omaa turvallisuuttaan uhaten.
Miks mä en osaa kommentoida mitenkään rakentavasti? Pari kirjotusvirhettä bongasin ;D mutta ei ne ollut niin isoja että olis haitannu! Ja eipä tuo mitään, sekoilen itekin välillä numeroiden kanssa! Se johtuu mulla toisaalta siitä, että oon sysipaska matikassa muutenkin, ja vihaan numeroihin liittyviä juttuja. Laskemista, pitkiä numerosarjoja jne.
Kiitos tästä osasta! :)
-
Aaaaah mitää, Ginny mitä sä säädät!!!
Vitsi että mä tykkäsin tästä luvusta. Peliä oli muutenkin tosi kiva seurata, ja ajattelin, että luvun pointtina olisi se, kuinka jännää on pelata Gwenogia vastaan. En osannut odottaa mitään mullistavaa käännettä ainakaan siinä itse pelin aikana, joten Ginnyn reaktio tuli ihan puskista. Jännääää mutta voi että Ginny miksi teit niiiiin hölmö :D :D Toisaalta hyvin rohkelikkomaista! Ja söpöä! Ja hauskaa että niin hölmöä!
Mua vähän ihmetyttää, että miksi Gwenog on mennyt pelaamaan johonkin noin huonoon joukkueeseen/seuraan, tai siis kun tästä tuli vähän sellainen vaikutelma, että Ginnyn joukkue oli melkein ylivoimainen suhteessa Gwenogin joukkueeseen, ja Gwenog on aika legenda, niin miksi tyytyä moiseen joukkueeseen? :D Vai olenko unohtanut jotain, hmm...
Lopun kiire lähtö oli myös suloinen, ihana ajatus, että Molly on sieltä raivosta punaisena saapumassa paikalle ja aikoo antaa Ginnyn kuulla kunniansa :D
-
Lunalotta, kiitos paljon kommentista! Kiva että luet! Ginnyn päässä varmaan vähän naksahti, mutta mitäpä sitä ei ihastuksissaan menisi tekemään :D
nominal, kiitos paljon!! :) Tosi kiva kuulla, että pidit luvusta! Harpyijathan on Gwenogin kotiseura, jonne hän palasi ulkomailla pelaamisen jälkeen. Huippujoukkue, jolla on ollut muutama tahmeampi kausi takana. Ehkä Gwenog sai niin hyvän tarjouksen, että ei voinut kieltäytyä, tai sitten halusi pelata vanhassa joukkueessaan, kenties nostaa sen taas loistoonsa ;)
A/N: Äh, jo toinen pidempi luku putkeen! Tai siis tämän ficin muihin lukuihin verrattuna pidempi, oikeasti alle 1500 sanaa. Joitakin asioita ei näemmä voi kertoa viidessäsadassa sanassa :D
18.
Luna on asunut hänen luonaan jo kolme päivää, ja se tuntuu yllättävän mukavalta.
”Siihen asti, että sinä olet kunnossa”, äiti oli vaatinut, ja kun vaihtoehdot olivat asua äidin kanssa tai asua Lunan kanssa, Ginnyn valinta ei ollut vaikea.
Niinpä kolme päivää sitten Luna marssi päättäväisin askelin olohuoneen viereisessä sijaitsevaan pieneen ja harvoin käytettyyn vierashuoneeseen ja teki sinne vuoteen.
”Sopiiko tämä sinulle varmasti?” hän varmistaa Lunalta joka päivä.
”Sopii”, Luna vastaa kärsivällisesti.
”Mitä Rolf sanoo?”
”Ei mitään.”
”Eli et ole puhunut hänen kanssaan.”
”En. En ihan vielä.”
Hengittäminen on jo lähes kivutonta. Uudet luut ovat vielä arat: liian nopeat liikkeet saavat aikaan ikävän vihlaisun kyljessä. Ginny keskittyy lähinnä laittamaan ruokaa ja tuntemaan syyllisyyttä siitä, miten sotkuinen hänen asuntonsa on. Luna kyllästyy valitukseen toisen päivän iltana ja siivoaa koko asunnon nopeammin ja tehokkaammin kuin hän ikinä.
”Kiitos”, Ginny sanoo, kun he istuvat sunnuntaina syömässä lounasta. Höyryävä keitto polttaa poskien sisäpinnat, mutta se tavallaan sopii tunnelmaan. Ginny oli ajatellut sitä edellisenä iltana ensimmäisen kerran: hän oli todella tainnut olla vähän yksinäinen. On aivan eri asia asua jonkun kanssa kuin asua yksin. Luna auttaa häntä kulkemaan portaat ylös ja alas, riisumaan kengät, kurottamaan teekupit ylähyllyltä ja ennen kaikkea kestämään kaiken luppoajan, joka syntyy siitä, että hän ei parantajan sanojen mukaan saa ”edes hengittää luudan suuntaan seuraavien kahden viikon aikana”.
”Ei mitään”, Luna vastaa ja puhaltaa lusikkaan. ”Kuulehan, mietin yhtä asiaa.”
”Mitä?”
”Vierashuoneen seinällä on sinun ja Harryn hääkuva.”
”Onko? Olin ihan unohtanut.” Se on vale. Hän ei käy vierashuoneessa koskaan.
”Sopiiko jos”, Luna aloittaa ja pitää pienen tauon, ”jos minä otan sen pois?”
Hän nyökkää.
*
Iltapäivällä he pelaavat velhoshakkia. Ginny ei ole ikinä ollut siinä kovin hyvä: peli on aivan liian pitkäveteinen hänen makuunsa, eikä hän saa koskaan nappuloita tottelemaan yhtä hyvin kuin vaikkapa Ron. Lisäksi Lunalla on ärsyttävä tapa jäädä tuijottelemaan lautaa ikuisuudelta tuntuviksi ajoiksi.
Pelin keskeyttää ovelta kuuluva koputus.
”Se on varmaan Rolf”, Luna sanoo, ja hyppää ylös ketteryydellä, josta hän voi vain haaveilla sillä hetkellä. Ginny huokaisee syvään, tuijottaa shakkilautaa ja miettii, uskoisiko Luna häntä, jos hän väittäisi vahingossa tönäisseensä sen alas pöydältä. Valkoinen lähetti irvistää hänelle.
”Ginny! Tämä vieras taitaakin olla sinulle.”
Ginny ähkäisee ja nousee varovaisesti seisomaan. Hän ei pysty ottamaan kovin pitkiä askelia, joten kävely on tuskastuttavan hidasta. ”Onko se taas äiti? Minähän sanoin, että minulla ei ole hätää.”
”Äiti?” kuuluu ovelta huvittunut ääni. ”Tästä lempinimestä täytyy vielä neuvotella.”
Ginnyn maha tekee omituisen kuperkeikan. Gwenog seisoo ovensuussa päällään nahkatakki ja farkut. Kädet ovat syvällä takintaskuissa ja kasvoilla varovainen hymy. Tumma tukka valuu vapaana olkapäille.
”Hei”, hän henkäisee ja kuulostaa typerältä. Gwenog katsoo häntä ja sitten hänen kylkeään, ja hän tajuaa, että näyttää karsealta ja luultavasti haiseekin vähän pahalta.
”Minä tulin – oletko sinä kunnossa? Miten voit?”
”Hyvin”, hän sanoo nopeasti, ja yhä ovea auki pitävä Luna kohottaa kulmiaan.
”Tule sisään, Gwenog.”
”Kiitos. Asutko sinäkin täällä?”
”Väliaikaisesti”, Luna sanoo, esittäytyy, kysyy haluaisiko Gwenog teetä ja käyttäytyy kerta kaikkiaan levollisesti, ikään kuin Gwenog Jones heidän kotonaan olisi maailman luonnollisin asia.
”Ei kiitos”, Gwenog sanoo ja hymyilee Lunalle takaisin. Ginny linkkaa heidän perässään olohuoneeseen ja kuuntelee jonkin aikaa, kun naiset puhuvat säästä ja siitä kohtalokkaasta pelistä, jossa hän oli loukannut itsensä. Kun puheenaihe siirtyy Tylypahka-vuosiin, hän rykii äänekkäästi. Molemmat kääntyvät katsomaan häntä.
”Gwenog. Voisinko minä puhua sinulle? Kahdestaan?”
”Totta kai.”
”Haluatteko jäädä tähän juttelemaan?” Luna kysyy reippaasti.
”Ei, mennään – mennään minun huoneeseen, jos sopii”, Ginny sanoo. Se tuntuu asunnon yksityisimmältä paikalta, ja on vuorenvarmasti äänieristetty. Sitten hän vilkaisee epävarmasti portaita.
”Minä voin auttaa sinua”, Gwenog sanoo ja vilkaisee taas hänen kylkeään huolestunut ilme kasvoillaan.
”Okei. Kiitos.”
Portaiden alapäässä Gwenog laittaa toisen käden hänen olkataipeeseensa ja tukee kyynärvartta toisella kädellään, ja Ginny yrittää kovasti olla haistamatta naisen tuoksua ja katsomatta liian tarkkaan pitkiä sormia ihollaan. Jostakin syystä portaiden nouseminen tuntui paljon hitaammalta Gwenogin kanssa kuin Lunan kanssa, ehkä siksi, että hänen sydämensä lyö niin kamalan nopeasti.
”Ensimmäinen ovi, kiitos.”
Gwenog avaa oven, ja hän linkkaa nopeasti sängyn luokse ja istuu alas. Gwenog katsoo nopeasti ympärilleen ja päättää sitten istua pienelle jakkaralle häntä vastapäätä. Ginny ei tiedä mistä aloittaa.
”Kaikki puhuvat siitä matsista”, Gwenog sanoo hetken hiljaisuuden jälkeen.
Ginny irvistää. ”Ei kai.”
”Kyllä vaan. Ihmiset eivät ymmärrä mikä sinuun meni. Enkä ymmärrä minäkään.”
”Enkä minä.”
”Tavallaan minun tekisi mieli kiittää”, Gwenog sanoo ja katselee häntä otsa rypyssä, ”mutta sekin tuntuisi kamalan itsekkäältä. Ihan kuin olisin jotenkin tyytyväinen, että sinuun sattui ja minuun ei.”
”Etkö sitten ole?”
Gwenog näyttää vähän järkyttyneeltä. ”En tietenkään ole. Tällaiset loukkaantumiset on lajin varjopuoli, joita ei toivoisi kenellekään, varsinkaan –”
Ginnyn on pakko laskea katseensa maahan lauseen keskellä, koska hänestä tuntuu, lause saattaa päättyä miten vain, ehkä ihan tavallisesti tai sitten niin kauniisti, että koko elämä tuntuu sen jälkeen erilaiselta. Gwenog haparoi, nielaisee.
”- varsinkaan noin hyvän pelaajan.”
Ginny on hiljaa, vaikka Gwenog selvästi odottaa vastausta.
”Mutta onneksi sinä kuitenkin paranet melko nopeasti, eikö vain?”
”Joo. Kaiken pitäisi olla kunnossa maajoukkueleiriin mennessä.”
”Hyvä”, Gwenog sanoo, kumartuu eteenpäin, katselee ympäri huonetta ja naputtaa sormiaan yhteen. ”Upea asunto.”
”Kiitos”, Ginny sanoo ja vilkaisee ympärilleen.
”Aikamoiset näkymät.”
Ginny kohauttaa olkiaan. ”Välillä on niin sumuista, ettei katua edes erota.”
Gwenog nyökkää, nousee seisomaan ja kiertelee ympäri huonetta, pysähtyy vanhan valokuvan eteen, jossa koko perhe poseeraa pyramidin edessä ja vilkuttaa iloisesti kameralle. Se oli ensimmäinen ja ainoa koko perheen ulkomaanretki. Ginny muistaa, miten armottomasti kaksoset olivat kiusanneet häntä Harrysta.
”Silloin kun minä olin koulussa”, Ginny sanoo yhtäkkiä, kauhistuu että aloitti lauseen, mutta ei voi kuitenkaan enää lopettaa, ”minun huoneen seinät oli vuorattu Harpyijoiden julisteilla.”
”Ihanko totta?” Gwenog näyttää huvittuneelta, toinen kulmakarva kohoaa.
”Joo. Tai lähinnä – tai lähinnä sinun kuvillasi.”
Gwenog pysähtyy eikä sano heti mitään.
”Minun kuvillani”, hän toistaa.
”Joo”, Ginny sanoo. Nyt kun asia on sanottu, se ei tunnukaan niin kamalalta. ”Sinä olit paras pelaaja, jonka tiesin.”
Punastuuko Gwenog todella, vai johtuuko se auringonlaskusta? Nainen kääntää katseensa nopeasti ikkunaan. Ginny nypertää päiväpeittoa sormiensa välissä. Pieni lintu pyrähtää kohti ikkunaa, mutta tajuaa väistää viimetipassa.
”Asutko täällä siis Lunan kanssa?”
”En. Tai tavallaan”, Ginny sanoo. ”Luna on täällä auttamassa kunnes voin paremmin.”
”Eli te olette – te olette kavereita?”
”Joo”, Ginny sanoo nopeasti. ”Lunalla on poikaystävä. Rolf. Hän opiskelee taikaeläinbiologiaa ja on avoin sirppuhöppiäisten olemassaololle, vaikkakin suhtautuu siihen lähtökohtaisen kriittisesti.”
Gwenog hymähtää ja näyttää miettivän jotakin. ”Sinä olet niin kamalan nuori.”
”Enkä ole”, Ginny sanoo taas nopeammin kuin oli tarkoittanut. Gwenogin ajatukset tuntuvat menevän omituisia ratoja. ”Minä täytän seuraavaksi kaksikymmentäviisi. Se on lähempänä viittäkymmentä kuin nollaa. Lähempänä kolmeakymmentä kuin kahtakymmentä. Kamalan kaukana kouluiästä. Suorastaan shokeeraavaan kaukana.”
Gwenogin toinen suupieli nousee, ja nainen jää taas miettimään jotakin. ”Sinulla oli minun kuva seinällä”, hän sanoo sitten.
”Niin oli”, Ginny sanoo ja yrittää käskeä kipristyksen mahastaan pois.
”Sitä on niin käsittämätöntä ajatella”, Gwenog sitten sanoo, istuu hänen viereensä sängylle ja hieroo kädellä silmiään.
”No, minä olin silloin aika nuori. Ja sinä olit myös, ne olivat ihan ensimmäisiä pelivuosiasi liigassa, eikö vain?”
”Niinhän ne taisivat olla.”
Gwenog tuntuu taas vaipuvan ajatuksiinsa. Ginny vaihtaa asentoa ja voihkaisee.
”Kuinka kipeä se on?” Gwenog sanoo ja nyökkää hänen kylkeään kohti.
”Ei kovin”, Ginny sanoo. ”Tai rehellisyyden nimissä, jos et kerro äidilleni ja Lunalle, kyllä se välillä tuntuu aika ikävältä.”
”Kunpa et olisi tehnyt niin”, Gwenog sanoo ja näyttää aika väsyneeltä.
”Anteeksi”, Ginny sanoo, koska ei tiedä mitä muutakaan sanoisi.
”Älä nyt hitto vie pyydä anteeksi”, Gwenog sanoo. Ginny miettii hetken, ja siirtää sitten toisen kätensä naisen olkapäälle. Hän tarkoittaa eleen lohduttavaksi, mutta se tuntuukin paljon merkityksellisemmältä. Gwenog kääntyy katsomaan häntä. Auringonvalo osuu Ginnyä silmään, ja hetken kaikki on ihan valkoista.
”Mitä sinä ajattelet?” Gwenogin ääni on aika hiljainen.
”Minä ajattelen, että –” Ginny nielaisee. ”Minä luulen, että tiedän miksi tein niin. Menin sen ryhmyn eteen.”
”No miksi?”
”Minä – minä – minä luulen, että haluaisin suudella sinua”, Ginny sanoo, ja tietää saman tien menneensä liian pitkälle, sillä Gwenog nousee nopeasti sängyltä, Ginnyn kylki vihlaisee ikävästi, mutta hän ei anna ilmeensä värähtääkään, ja sitten he tuijottavat toisiaan sanomatta mitään.
”Minä en tiedä, mitä minun pitäisi sanoa”, Gwenog sanoo sitten ja hieroo käsiään yhteen.
”Voit unohtaa koko jutun”, Ginny sanoo ja laskee katseensa päiväpeittoon. Hän kuulee Gwenogin huokaisevan ja kävelen pari askelta kohti ikkunaa ja sitten takaisin.
”En minä halua unohtaa koko juttua.”
Ginny ei uskalla nostaa katsettaan. Gwenog tulee taas lähemmäksi, ja laskeutuu polvilleen sängyn viereen, suoraan hänen eteensä. Pää on hänen päänsä tasalla. Naisen silmät ovat lempeät.
”Mutta sinä olet niin kamalan nuori.”
”Enkä ole.”
”Oletpas.” Gwenog ojentaa kätensä, ja koskettaa varovasti hänen poskeaan, ja se tuntuu niin kevyeltä ja kutittavalta, että hän vetää tahtomattaan henkeä.
”Enkä ole.”
”Etkö?”
”En. Minä olen eronnut nainen, Gwenog. Ikäloppu. Merlin soikoon, minähän tarvitsen apua, että pääsen portaat ulos.”
Gwenog naurahtaa, ja Ginny näkee jokaisen kohdan naisen kasvoista, ruskettuneen ihon, jokaisen pitkän, ruskean silmäripsen, toisen posken hymykuopan, silmät, joiden nurkkiin tulee nauraessa rypyt. Sitten Gwenog silittää hänen poskeaan vielä kerran, siirtää käden varovaisesti niskaan ja suutelee häntä, ja hän ei heti suutele takaisin vaan jähmettyy paikalleen, sulkee silmänsä ja vain tunnustelee, ihastelee, miten erikoiselta naisen huulet tuntuvat hänen huuliaan vasten, miten suudelma on vähän enemmän vasemman suupielen puolella, miten lähellä Gwenogin kasvot ovat hänen kasvojaan. Sitten hän hengittää sisään naisen tuoksua, nostaa toisen kätensä Gwenogin olkapäälle ja sieltä niskaan, hiuksiin. Suutelee takaisin.
-
Voi ihana Luna <3 (Vauvauutisiakin! Miten jännittävää!)
Myös ihana preesens! Tykkään siitä kovasti.
Ginny kyllä joutui (varmasti monin tavoin) ikävään tilanteeseen uhrautumisensa vuoksi! Mahtoi olla Gwenogillekin hämmentävä tilanne, onneksi hän sentään uskalsi tulla Ginnyn luo. Ja Ginnylta rohkeaa paljastaa fanitus!
Voi että, hääkuvakin seinällä. Ginnylla taitaa olla ylipääseminen vielä vähän kesken. (Onneksi eivät epähuomiossa menneet keskustelemaan sen luo!)
Suudelma! Ooooooh!
-
Oi että, onpa herkullisia kohtia tässä Ginnyn ja Gwenogin kohtaamisessa! Eikä yhtään haittaa että tässä luvussa oli vähän enemmän sanoja, ehti mukavasti päästä tunnelmaan jo tällei yhden luvun aikana ;) Tämä oli ensimmäinen semmoinen ihanan hämmentävä kohta:
”Joo. Tai lähinnä – tai lähinnä sinun kuvillasi.”
Gwenog pysähtyy eikä sano heti mitään.
”Minun kuvillani”, hän toistaa.
Aaaa, ihanaa miten Ginny on tässä kohdassa ja muutenkin koko luvussa (ja erityisesti tuossa "minä luulen, että haluaisin suudella sinua" -kohdassa) hiukan nolo mutta hirveän sympaattinen ja samaistuttava kaikessa hämmennyksessään! Tuo idoli-asetelma ja ikäero ovat molemmat herkullisia ja tämän luvun lopussa kyllä hymyilytti nuo Ginnyn vakuuttelut omasta iästään, erityisesti tuo että portaitakaan ei pääse yksin ylös. Mutta ihanaa että Gwenog pussasi vaikka ikäero mietityttääkin! Odottelen innolla miten tilanne etenee!
-
Ooo, luku oli varsin kutkuttava ja suudelma oli niiiin <3 vihdoin jotain tapahtuu! Paljon heillä muuten on ikäeroa?
-
Ohoh, minä en ole yhtään huomannut, että nämä luvut ovat olleet pidempiä! Kaikki etenee niin sutjakasti kuitenkin :D
Ginny on luonteeltaan sellainen aika rempseä ja uskalias, ja minusta on kivaa, miten se näkyy tässä. Kivaa, että nimenomaan Ginny teki aloitteen. Loppu oli myös tosi hyvin kirjoitettu! Tuntuu, että iiiiihihanaajännää-ensisuudelmat ovat niin monesti ficeissä nähty juttu, että on suorastaan ihme kun joku onnistuu kirjoittamaan niitä eri tavalla, ja sen sinä kyllä teit!
-
Viimeinkin sain luettua uudet luvut!
MITÄÄÄÄÄÄÄÄÄ!!! GINNY!!! MITÄ TEIT!! Ymmärrän silleen, että tämä oli juonellisesti oleellinen ratkaisu, mutta jotenkin en osaa ajatella todella kilpailuhenkiseksi mieltämääni Ginnyä tuolla tavalla suojelemassa vastapuolen pelaajaa, vaikka olisikin kovin tähän ihastunut. En nyt osaa mukautua tähän sitten ollenkaan. :D Mutta se oli minusta kiva, että peli oikeasti keskeytettiin hetkeksi, kun Ginnyyn osui, koska Tylypahkan otteluissa taisi olla ennemminkin niin että jos kukaan ei ollut hengenvaarassa niin mitäs sitä keskeyttämään hyvää peliä. :D
Joo. Että sellaista! Luna Ginnyn luona kiva! Ja Gwenog vierailemassa erityisen kiva, ja minusta tosi uskottava juttu myös. Ei ole mikään pikkujuttu, että joku heittäytyy ryhmyn eteen puolestasi. Ja nyt, tulihan se ensisuudelma sieltä! Mitähän nyt sitten tapahtuu? 18 lukua ollaan tätä hetkeä odotettu, mihin tarina nyt etenee?
-
Melodie Kiiiiiitos kommentista! Ja preesens, haha, se tosiaan on välillä ihana ja välillä aiheuttaa kamalasti päänvaivaa, ja kirjoittaessa hypin siihen ja ulos niin sulavasti, että yhden kappaleen sisällä aikamuoto voi vaihtua useasti :D Siinä sitten on aina editoitavaa!
toyhto Kiitos! Itseasiassa en tiedä, olenko ottanut jotakin vaikutteita pieneen hämmennykseen sinun fikeistäsi, kirjoitat sitä niin herkullisesti :D No mutta, olihan se jo aikakin päästä asiaan, mokomat vitkuttelevat hahmot!
Lunalotta, Kiitos! Kiva että suudelma onnistui! Ikäeroa on muistaakseni seitsemän tai kahdeksan vuotta - merkitsin sen alkutietoihin, mutta en muista enää. Ei siis ehkä niin kovin paljon, kuin Gwenog ajattelee.
nominal Kiitos! :) Kyllähän minun piti saada sitä Ginnyn rempseyttä vähän esiin, vaikka sitten tuollaisella ronkilla pussailuehdotuksella! Ja oijoi, ihanaa että ensisuudelman kuvaus onnistui mielestäsi!
Arte, niinpä, oli kyllä kerrassaan hupsua Ginnyltä hypätä ryhmyn eteen, muttapa mitäpä ei umpi-ihastunut rohkelikko tekisi :D Kiitos kommentista! :)
A/N: Kääk! Syytän pienestä tauosta ensisuudelman jälkeistä masennusta, joka on ainakin minulle kirjoittajana aika tyypillistä - kun ensin pitkittää jotakin näin kauan ja sitten tilanne ratkeaa, pitää kerätä vähän ajatuksia, että osaa jatkaa. Kiitos kärsivällisyydestä ja pahoittelut venähtäneestä tauosta. Ja ennenkaikkea, nyt kun vauhtiin pääsen, pienoinen fluffy-varoitus tähän lukuun :D Tässä myös törmäsin ensimmäistä kertaa ongelmiin valitsemani ikärajan kanssa - samperi soikoon, mitä kaikkea tässä voikaan sanoa?
19.
Luna kietaisee vaaleat hiuksensa sykerölle niskaan ja yökkää uudestaan. Ginny nojaa seinään ja puree kynsiään.
”Johtuuko tämä aamupalasta?”
”En tiedä. Varmaan”, Luna vaikertaa ja puristaa silmät kiinni. ”Helvetti. Miksi Rolf ei joudu kokemaan tällaista? Missä hän edes on?”
”Varmaan kotona nukkumassa. Sinun pitää kertoa hänelle, Luna.”
Luna vajoaa hitaasti lattialle pöntön viereen ja pyyhkäisee kämmenselällään hiusrajaa. ”Tiedän. Kyllä minä kerron.”
”Ennen kuin lapsi syntyy?”
Uusi pahanolonpuuska keskeyttää Lunan silmienpyöräytyksen.
”Me ollaan tunnettu niin vähän aikaa”, nainen sanoo sitten. Hiusrajan valkoiset suortuvat sojottavat villisti joka suuntaan ja kihartuvat kylmästä hiestä. Ginny yrittää olla katsomatta suoraan pönttöön, kyykistyy ja silittää varovaisesti Lunan selkää.
”Olen varma, että – hän ottaa sen hyvin.”
Hän on tavannut Rolfin useasti. Miehellä on miellyttävän rauhallinen puhetapa, nauru, joka lähtee hitaasti käyntiin kuin yskivä moottori. Useammin kuin kerran Ginny on saanut miehen kiinni tuijottamasta Lunaa hymynkare huulillaan. Siitä kai sen tietää, siitä katseesta.
Vuosi sitten eräänä iltana hän oli havahtunut siihen, että Harry ei ollut katsonut häneen pitkään aikaan. Hän oli ollut tiskaamassa, kädet ranteita myöten vaahdossa, hihansuut kastuneina, kun asia oli yhtäkkiä iskeytynyt häneen. Ikkunan takana oli ollut pimeää, ja kylmästä lasista heijastuivat hänen kalpeat, väsyneet kasvonsa. Eikö hän ollut liian nuori näyttämään niin väsyneeltä?
Mutta eilen hän oli suudellut Gwenogia, tai oikeastaan Gwenog oli suudellut häntä, mutta hän sitä oli ehdottanut ja Gwenog oli kuin ihmeen kaupalla suostunut siihen, ja sitten he olivat suudelleet niin kauan, että kipu kyljessä kasvoi sietämättömäksi ja oli pakko lopettaa. Kun Gwenog lähti myöhemmin illalla, naisen tuoksu tuntui leijailevan hänen ympärillään vielä pitkään.
”Anteeksi että herätin sinut näin”, Luna sanoo ja pyyhkii suupieliään. ”Mene takaisin nukkumaan.”
”En minä voi”, Ginny sanoo. ”En saanut juurikaan unta.”
”Gwenog taisi viipyä aika myöhään?”
”Joo, aika myöhään. Joko helpottaa?”
”Pikkuhiljaa. Saitteko te juteltua asiat läpi?”
Hymy leviää hitaasti Ginnyn kasvoille. Aurinko ei ole vielä noussut, Luna nojaa otsaansa viileään kaakeliin.
*
Seuraavat päivät kuluvat hitaasti. Kipu kyljessä hellittää vähä vähältä, mustelma haalenee ja Ginny alkaa hengittää taas syvempään ja kävellä portaat itse ylös asti. Torstaina hän kävelee ne kahdesti putkeen, ylös ja alas ja sitten uudestaan ylös, ja ylätasanteella hänen on naurettava ääneen helpotuksesta.
Gwenog käy katsomassa häntä monta kertaa. He puhuvat aika paljon ja ovat myös yllättävän paljon hiljaa, mutta se on erilaista hiljaisuutta kuin Harryn kanssa. Se hiljaisuus ei tunnu lopulta, eikä se tee häntä surulliseksi. Se syntyy usein silloin kun he ovat kahdestaan hänen makuuhuoneessaan ja istuvat lattialla ja aurinko pyyhkii seiniä ja sinkoutuu varoittamatta silmään yöpöydän peilistä, paljastaa pölyhiukkaset jotka leijailevat kevyesti ja saavat kaiken näyttämään jotenkin epätodelta. Sen kaltainen hiljaisuus on myös painostavaa, mutta aivan eri tavalla. Gwenogin mustien silmien katse on niin intensiivinen, että hänen tekisi mieli välillä katsoa pois ja vetää henkeä, mutta hän ei voi, hän tuijottaa takaisin ja tuntee hurjaa kaipausta, vaikka nainen on vain metrin päässä hänestä.
Hän ajattelee tietenkin paljon kaikenlaista. Jos hän olisi jo terve, he varmasti katselisivat toisiaan paljon vähemmän ja tekisivät aivan muita juttuja. Hän miettii, voisiko koskaan kyllästyä Gwenogin suutelemiseen. Miksi se on niin erilaista kuin Harryn suutelu? Vai oliko Harryn suutelu tuntunut joskus samalta – silloin aikanaan? Oliko se aiheuttanut samanlaista kutitusta vatsassa, huminaa päässä? Välillä Gwenogin katse eksyy hänen silmistään alaspäin, ehkä huulille ja sitten vielä jonnekin, ja hän näkee miten nainen nielaisee ennen kuin nostaa katseensa taas hänen silmiinsä.
Omituista. Hän tuntee itsensä samaan aikaan niin kamalan nuoreksi ja kuitenkin vanhaksi. Ehkä se johtuu olosuhteiden pakosta: he ovat kuin kaksi teiniä, jotka istuvat makuuhuoneessa suljetun oven takana ja haluavat tehdä vaikka mitä, mutta eivät uskalla ja voi – vielä. Mutta hän nauttii kamalasti siitä kaikesta, ja välillä hän koskettaa Gwenogin kasvoja ja silittää kaulaa ja olkapäätä, kuljettaa kättä tämän vartalolla ja tunnustelee varovasti, kuin kokeillen, eikä voi olla miettimättä, millaista se ehkä olisi ja miten paljon hän luultavasti pitäisi siitä. Ja välillä Gwenog sulkee silmänsä hänen kosketuksensa alla ja hymähtää ihan vähän, ja se ääni on niin omituinen ja tukahdutettu ja vapautunut, että se saa hänet melkein hulluksi.¨
Välillä he puhuvat huispauksesta, ja se on melkein yhtä kutkuttavaa. Gwenog tietää paljon ja muotoilee ajatuksensa niin harkitusti ja tyylikkäästi, että monesti hän unohtaa, mitä hänen piti vastata.
”Sitten kun voit paremmin, mennään treenaamaan yhdessä”, Gwenog sanoo. ”Ja mennään retkelle Skotlantiin, lennetään vuorilla.”
Jostakin syystä hän ajattelee myös Harrya enemmän kuin aikoihin. Tai ei ehkä enemmän, mutta tarkemmin. Hän antaa itsensä muistaa yksityiskohtia, jotka hän on yrittänyt unohtaa ja joiden muistaminen olisi ennen ollut kovin tuskallista. Nyt hän uskaltautuu tarkastelemaan niitä uuden ja eheän onnentunteen turvista.
Sitten hänelle tulee mieleen, että Gwenogin ehkä ajattelee Alexia tai jotakin muuta entistä rakastettua, ja ajatus saa hänet niin levottomaksi, että hänen on pakotettava itsensä keskittymään nykyhetkeen.
-
Aaaaaah voi fluffyä!! Ihana auringon täyttämä huone ja pöly ja peilistä arvaamatta sinkoutuva auringonvalo ja Ginnyn Harry-muistelmat kaiken Gwenog-haaveilun keskellä! Tässä koko luvussa oli kyllä suloinen haaveilun ja odottamisen fiilis jota alun Luna-raukan ahdinko vähän tasoitti.
Tuo ensisuudelman jälkeinen masennus on kyllä tuttu asia itsellenikin :D Ehkä se on kaikessa semmoisessa shippaus-luontoisessa kirjoittamisessa aika ymmärrettävääkin, ainakin itse huomaan usein tähtääväni siihen hetkeen että henkilöt A ja B oivaltavat tykkäämisensä olevan molemminpuolista, ja sitten kun se on konkretisoitunut niin siitä on usein hiukan hankalaa päästä eteenpäin, kun siihenhän sitä ollaan tähdätty! Samaistun siis fiiliksiin kovasti, vaikka ainakin tässä luvussa oli kyllä tällei lukijan kannalta kovasti semmoinen eteenpäin suuntaava fiilis! Niin ja K-11-ikärajan rajoja olen minäkin joskus pähkäillyt, tsemppiä siihen (tai miten ois K-15-spin-off ;) )
-
Awww Ginny on nyt niin fiiliksissä :) Kiva kun tuli taas jatkoa, tiedän tuon tunteen kun merkittävän tapahtuman jälkeen onkin vaikea jatkaa :D
Pikakommentti näin lounastauolta, jatkoa taas odottelen :)
-
Pahoitteluni että olen ollut hiljainen lukija, mutta en vaan keksi mitään rakentavaa sanottavaa :D Kaikki mun kommentit olis keskenään samanlaisia.
Mutta nyt tulin huutelemaan, että en kestä kuinka ihana sun kirjoitustyyli on! Jotenkin rakastan sun tapaa kuvailla asioita, se luo niin pysähtyneen hetken, ja tuntuu suorastaan että voi katsella ympärilleen ja nähdä sen skenaarion.
Ja aivan ihanasti sait jatkettua tarinaa eteenpäin suudelman jälkeen. Jatko oli tosi luontevaa! Hyvä hyvä, isot aplodit!
-
toyhto, kiitos paljon!! Shippauskirjoittamisessa on kyllä juuri tämä ongelma! Sitä saattelee sydänsyrjällään paria yhteen ja sitten kun jotakin alkaa oikeasti tapahtua, ei enää tiedäkään miten jatkaa. Musta tuntuu, että kirjoitan kaikkein eniten aina sellaista haikailua ja ihastustasoista alkusäätöä. Nyt olen sitten ihan pulassa! :D Mutta tästä tämä jatkuu! Taistoa päin!
nominal kiitos paljon lounaskommentista! Ihanaa, että maltoit uhrata arvokasta syömisaikaa lukemiseen ja kommentoimiseen ;)
Kutka, kiitos paljon, ihanaa että kommentoit! :) Onpas kiva, että kuvailu uppoaa! Tuo pysähtyneen hetken tuntu liittyy varmaan vähän tähän preesenskerrontaan, tai niin voisin kuvitella. Siinä on ihan eri sävy kuin imperfektissä, ja etenkin tällaisiin lyhytlukuisiin stooreihin se sopii musta yleensä hauskasti :)
20. Toinen maajoukkueleiri
Profeetan urheilutoimittaja on tehnyt pitkän ja yksityiskohtaisen arvostelun maajoukkueeseen pyrkivistä pelaajista.
Ginny Weasley, 24, Tornadojen aarre ja koko huispausmaailman nuori lupaus, lukee hänen sarakkeessaan.
Kuvan Ginny katselee kameraan levollisena ja uteliaana. Huonoiksi puoliksi on merkitty epävakaus ja viimeaikainen loukkaantuminen. Gwenogin kuva on sivun toisella laidalla. Toimittaja ei ole kirjoittanut hänen sarakkeensa alle ainoatakaan heikkoutta.
”Naurettavaa”, Gwenog sanoo. ”Osaisin listata ainakin – hetkinen – ainakin kuusi.”
”Pitäisiköhän meidän laittaa toimittajalle pöllö ja vaatia oikaisua?”
”Ehkä.” Gwenogin kulmien väliin ilmestyy ryppy. ”Mutta olisiko se vapaaehtoista heikkouksien paljastamista vastustajille? Ei ehkä kovin viisasta.”
”Eivätköhän kaikki jo tiedä sinun peliominaisuutesi”, Ginny sanoo. ”Sinulla ei taida olla mitään hajua siitä, miten paljon sinua analysoidaan vastustajajoukkueissa.”
”Ei”, Gwenog sanoo ja kääntää katseensa taas lehteen.
”Kukaan ei ikinä halua joutua puolustamaan sinua. Jokainen valmentaja Britanniassa on tutkinut jokaisen harhautuksesi ja heittomaneerisi.”
Gwenog taittelee lehden hitaasti. ”Vai niin. Että ihan jokainen valmentaja.”
Ginny punastuu vähän. Teepannu viheltää.
”No, huomenna on taas leiri.”
”Niin. Onko sinulla ihan – ihan hyvä olo sen suhteen?”
Ginny ei katso aivan suoraan Gwenogiin päin. ”On, tietenkin. Olisi aika upeaa päästä pelaamaan samassa joukkueessa.”
Gwenog nyökkää, mutta ei sano mitään. He eivät ole puhuneet siitä paljon. Tai huispauksesta he puhuvat koko ajan, ja heti kun Ginnyn kylki on alkanut tuntua normaalilta, he ovat käyneet lentämässä melkein joka päivä. Mutta maajoukkueesta tai heidän joukkueidensa välisestä kilpailusta he eivät voi puhua. Joka kerta kun hän lähestyy aihetta, Gwenogin niska jäykistyy hieman ja tunnelma muuttuu kireäksi.
Sinä iltana hän makaa Gwenogin kainalossa ja kuljettaa sormiaan naisen käsivartta pitkin. Gwenog pitää silmiä kiinni, mutta ei nuku.
”Ginny”, hän sanoo lopulta avaamatta silmiä. ”Minä olen urheilija.”
Ginny lopettaa sormiensa liikkeen. ”Tiedän. Niin olen minäkin.”
”Hyvä. Sitten me molemmat tiedämme.”
”Tiedämme mitä?”
”Että me emme voi – auttaa tai – tai tehdä poikkeuksia kilpailussa vain siksi, että me –”
”Niin”, Ginny sanoo nopeasti. ”Niin, emme tietenkään.”
”Minä en voi auttaa sinua maajoukkueeseen, enkä puhua sinusta valmentajille.”
”Tiedän.”
"Eikä se mitä tapahtui viime pelissä - sinun uhrautumisesi - sellainen ei saa toistua."
"Tiedän."
”Hyvä.” Gwenog ei suutele hänen hiuksiaan, mutta ei myöskään vedä kättä pois. Hän kääntää hitaasti kylkeä ja yrittää nukahtaa.
*
Pukuhuone on meluinen. Hän laskee ihmiset kolmesti.
Heitä on kolmekymmentäyhdeksän.
Joukkueeseen valitaan yhteensä kuusi jahtaajaa, joista kolme pääsee varsinaiseen ykköskentälliseen. Gwenog on varmasti yksi heistä. Se tarkoittaa, että kaksi jahtaajanpaikkaa on vielä jaossa. Hän vilkaisee vaivihkaa Thomasia ja muita häntä vanhempia ja kokeneempia pelaajia ja puristaa huulensa tiukasti yhteen. Olisi uskomatonta päästä pelaamaan Gwenogin rinnalla maailmanmestaruuskisoissa. Mutta tärkeintä, kaikkein tärkeintä, on vain päästä pelaamaan.
Ensimmäinen päivä menee hyvin. Hän tiputtaa kaadon kerran rutiininpuutteen vuoksi. Gwenog lentää hänen ohitseen ja luo häneen nopean silmäyksen. Harjoitusottelussa he pelaavat samassa joukkueessa, ja hän on jatkuvasti tietoinen naisen liikkeistä ja sijainnista. Heidän yhteispelinsä tuntuu helpolta ja luonnolliselta. Hänen haluaisi ajatella, että se johtuu heidän poikkeuksellisesta yhteydestään, mutta hän on kuullut melkein kaikilta muiltakin, että Gwenogin kanssa on ihmeellistä pelata.
”Hyvä Weasley, Jones”, valmentaja murahtaa, kun he harjoitusten päätteeksi ovat matkalla pukukoppiin. Hän nyökkää valmentajalle ja yrittää olla hymyilemättä. Gwenog ei katso häntä eikä näytä kuulevan valmentajan sanoja, mutta hipaisee melkein kuin vahingossa kädellään hänen kämmensyrjäänsä ennen kuin he menevät vastakkaisille puolille pukuhuonetta.
Olo on riehakas. Pukuhuone haisee hieltä ja saippualta, nurmikentältä. Thomas on kumartunut riisumaan pelikamojaan.
”Hei, kaunista peliä”, hän sanoo leikkisästi ja taputtaa miestä selkään. ”Hienosti harhautettu siinä ykköstangon kohdalla.”
Thomas irvistää hänelle ja hyppii yhdellä jalalla saadakseen lentosaappaan pois jalastaan. ”Oletpas sinä hyvällä tuulella.”
”Niin olenkin.”
Mies istuu penkille vähän hengästyneen oloisena. ”Puhuin Collinsin kanssa viimeviikolla harjoitusten jälkeen. Se jauhoi siitä, miten hienoa olisi saada kolme oman joukkueen pelaajaa maajoukkueeseen tänä vuonna. Will nyt on aika varma, eikö olekin? Sinulla meni tänään tosi hyvin. En ole vain niin varma omista mahdollisuuksistani.”
”Älä nyt. Toinen osio meni tosi hyvin.”
Thomas tuhahtaa. ”Olisi voinut mennä paremminkin. Mutta olen treenannut ihan älyttömästi fysiikkaa. Olen löytänyt uuden lihaksenkin – tai ainakin minulla on pullahtanut jotakin esiin tästä kohdasta – katso –”
Ginny katsoo vähän empivästi kun mies nostaa paitaansa ja tunnustee kylkeään.
”Mitäs täällä tapahtuu?” Willin ääni kuuluu heidän takaansa.
”Puhuttiin treeneistä. Ja Thomas on löytänyt luultavasti uuden lihaksen. Emme ole aivan varmoja mikä se on, tutkimukset ovat vielä kesken”, Ginny sanoo.
”Ihanko totta”, Will sanoo kiinnostuneena ja kumartuu katsomaan. ”Näyttää vähän tyrältä.”
Thomas rypistää kulmakarvojaan ja tökkää kohtaa epäluuloisen näköisenä. "Ei kai?"
”Joka tapauksessa, puhuttiin porukalla että mentäisiin taas piipahtamaan paikalliseen kunhan kaikki on käyneet suihkussa ja asettuneet hotellille. Tuletteko mukaan?”
”Tullaan”, Ginny sanoo heti. Thomas on uppoutunut jännittämään vatsalihaksiaan uudestaan ja uudestaan eikä vastaa mitään. Hän vilkaisee toiselle puolelle huonetta, mutta Gwenog on keskittynyt napittamaan lentotakkiaan.
”Hyvä. Nähdään siellä sitten.”
Illalla pubissa hän tilaa kokiksen ja istuu muka vahingossa Gwenogin viereen. Pöytä on täynnä ihmisiä, pelaajat näyttävät väsyneiltä mutta keskustelu juoksee silti levottomana ja purkautuu välillä naurunpuuskiin. Gwenog käy leikkistä väittelyä Oliver Woodin kanssa. Miehen vino hymy tekisi varmasti tepposia jonkun toisen naisen sydämelle. Ginny on enemmäkseen hiljaa, sillä Gwenogin käsi on pöydän alla hänen reidellään ja sormenpäät piirtelevät kevyitä ympyröitä polven yläpuolelle.
He lähtevät takaisin hostelille ennen kymmentä. Huoneet ovat samalla tavalla tummia ja tunkkaisia kuin ennenkin. Pöllyävät päiväpeitteet käyvät henkeen, sähkölamput särisevät ja savukkeiden tuoksu on pinttynyt raskaisiin verhoihin. Ginny sanoo nopeasti hyvää yötä huonetoverilleen ja sammuttaa valot.
Kun kaikkialla on viimein hiljaista ja pimeää, hän hiipii käytävän poikki ja koputtaa toiseksi viimeisen huoneen oveen. Gwenog avaa sen tukka sekaisin ja katsoo häntä tavalla, joka nostaa niskavillat pystyyn ja kipristää varpaat sähköllä, ja sitten he suutelevat ja Gwenog painaa hänet vasten rumaa tapettia ja valuttaa kädet hänen kylkiään pitkin.
Kun yö on mustimmillaan, naapurihuoneesta kuuluu kolahdus. Ginnyn silmät rävähtävät auki, eikä hän saa hetkeen unta. Raskaspuinen tuoli on kolahtanut nurin, hänen paitansa on mytyssä nurkassa, lakanat ovat valuneet toiselle puolelle sänkyä ja paljastaneet ruman petauspatjan. He ovat jättäneet merkkejä joka puolelle.
*
Aamu. Parantaja katsoo häntä arvioivasti. ”Oletko noudattanut ruokavaliota?”
”Olen. Suunnilleen.”
”Hyvä. Paino on noussut. Oletko huomannut muutosta suorituskyvyssä?”
”Olen ollut aika pitkään loukkaantuneena”, Ginny sanoo. Parantaja kysyy tarkemmat tiedot vammasta ja merkitsee ne hänen kansioonsa.
”Onko kuntoutus sujunut hyvin?” Parantajan pitkät sormet koskettavasti varovasti kylkiluita.
”On.”
”Onko ilmennyt mitään muuta vammaa tai oiretta, josta valmennuksen tulisi olla tietoinen?”
”Ei.”
Parantaja sulkee kansion. ”Kaikki näyttää hyvältä.”
Ginny vetää paidan takaisin päälleen. ”Kaikki tuntuu hyvältä.”
-
Hauska Gwenogin "puhe" tai info tai millä nimellä tuota nyt kutsuisi, ettei hän aio esim. auttaa Ginnyä joukkueeseen. Jäin vain vähän hämmästelemään, miten Ginny otti sen niin tyynesti :D Olisin kuvitellut jotain valitusta siitä, että ei kai Gwenog tosissaan kehtaa edes väittää sellaista. Mutta sinun Ginnysi on kyllä aika tasainen persoona, sellainen fiksu, joten ehkä se ei olisi hänelle sopinutkaan :D
Näiden kahden suhde vaikuttaa kivan mutkattomalta, vaikka periaatteessa onkin vielä siinä alkuhuumavaiheessa.
Hänen haluaisi ajatella, että se johtuu heidän poikkeuksellisesta yhteydestään, mutta hän on kuullut melkein kaikilta muiltakin, että Gwenogin kanssa on ihmeellistä pelata.
Huomasin tätä lainatessa, että tässä on näköjään pieni virhekin, mutta siis tykkäsin tästä kohdasta tosi paljon! Tämä oli ihanan todentuntuinen kohta, ja Ginny ihanan järkevä kaikessa ihastuksessaan. Tässä myös kuvastuu tavallaan se mutkattomuuskin, samoin Ginnyn suloinen maanläheisyys.
Minä täällä vähän jännittelen maajoukkuevalintoja, en osaa yhtään ennustaa, mitä niiden kanssa käy!
-
nominal ah, kiitos paljon kommentista!! :) En tiedä, olisiko Ginnyllä jotakin piilotettuja suuria tunteita tuossa kuvailemassasi kohdassa - niitähän ei käyty ollenkaan läpi ;) Ehkä Ginny on tässä versiossa hieman aikuistunut kouluajoista, mutta varmasti jotakin temperamenttisuutta on vielä jäljellä - ehkä se tulee ilmi jossakin vaiheessa. Ihanaa että luet!!
A/N: Jaaaaahas, näin sitä lipsutaan formaatista ja kirjoitellaan vahingossa paritonnisia lukuja. Hittolainen. Jatkossa yritän taas hillitä itseäni :D En tiedä vaikuttaako oma rankka treenikausi siihen, että luku on näin... urheilupainoitteinen. Koittakaa kestää!
21. Toinen maajoukkueleiri, osa kaksi
Kello viisitoista yli kahdeksan hänen huonekaverinsa kolauttaa varpaan kylpyhuoneen kynnykseen ja kiroilee mehevästi. Ginnyn silmät rävähtävät auki. Valo valuu huoneeseen raskaiden verhojen välistä.
”Ai, anteeksi”, Beth sanoo ja pitelee jalkateräänsä. ”Taisin herättää sinut.”
”Joo”, hän mutisee ja hautaa kasvonsa tyynyyn vielä hetkeksi. Olisipa hän voinut jäädä Gwenogin viereen nukkumaan. Mutta se olisi tietenkin paljastanut heidän suhteensa kaikille, ja sen piti ehdottomasti pysyä salassa syistä, jotka Gwenog on monta kertaa hänelle teroittanut, mutta joita hänen on sillä hetkellä kovin vaikeaa muistaa. Kaikki on vielä niin kovin uutta, niin nainen oli ainakin sanonut. Ja jos lehdistö saisi tietää, siitä seuraisi kamala kohu. Ja sitten Alex saisi myös tietää, ja sitä Gwenog halunnut missään nimessä.
Viimeinen syy puristaa Ginnyn rintakehää. Miksi Alex ei saisi tietää? Jos hänelle tulisi tilaisuus, hän kertoisi Harrylle oitis. Hän on jopa herkutellut ajatuksella: miten hän tapaisi Harryn kahvikupin äärellä ja mies olisi selvästi laihtunut ja ehkä peräti vähän riutunut. Hän kertoisi asian niin kuin se on: Harry, minä olen suhteessa maamme parhaan huispaajan kanssa.
Ginny hymähtää tyynyyn. Ehkä se ei olisi kaikkein tyylikkäin tapa ilmaista asia.
Ehkä hän kysyisi ensiksi, tapaileeko Harry ketään. Harry kertoisi käyneensä muutamilla treffeillä, mutta että kukaan niistä naisista ei voinut edes puoliksi korjata sitä haavaa, jonka heidän eronsa häneen jätti. Hän nyökyttelisi ja sanoisi, että sellaista se deittailu hänen ymmärtääkseen on. Sitten, sopivan tauon jälkeen hän kertoisi, että on löytänyt jonkun.
Kenet? Harry kysyisi oitis, ylähuulelle jäisi ehkä maitovaahtoa.
Gwenog Jonesin, hän vastaisi muka huolettomana ja Harryn silmät suurenisivat kaljuunan kokoisiksi. Hän olisi kuin ei huomaisikaan, huitaisisi ehkä kevyesti ilmaa.
”Kuule, minä lähden jo aamiaiselle”, Beth sanoo. Ginny nyökkää ja katsoo, kuinka nainen kerää tavaransa ja suuntaa ovelle. ”Jännittääkö sinua tämän päivän kuntotestit?”
Hän laskee katseensa tyynyyn. ”Ehkä vähän.”
”Joo, eihän niistä kukaan tykkää”, Beth sanoo ja huokaisee. ”No, nähdään aamupalalla tai viimeistään kentällä.”
Ovi sulkeutuu. Hän kipristää varpaansa rullalle ja venyttää sitten auki. Aika nousta.
*
”Tämän päivän agenda on yksinkertainen. Jokainen teistä suorittaa kolme kuntotestiä. Ensiksi kymmenen minuutin lentotesti, tutummin kymppilento, jossa testataan teidän peruskuntoanne ja hapenottokykyänne. Sitten räjähtävyystesti, jossa testataan hermotusta, reagointia ja nopeutta. Viimeisenä painonnostotesti, jolla mitataan voimatasoja. Neljätoista parhaiten suoriutunutta on automaattisesti jatkossa ja loppujen kanssa käymme tapauskohtausesti läpi, kuka jatkaa seuraavalle leirille ja kuka ei. Tiedän, että testit ovat rankkoja ja testipäivä jokaisen inhokkipäivä, mutta ne ovat myös välttämättömiä parhaan mahdollisen joukkueen kokoamiseksi. Ne antavat hyvän kuvan teidän tämänhetkisestä kunnostanne ja auttavat meitä ymmärtämään, onko kansainvälisellä tasolla kisaaminen teille realistinen vaihtoehto. Muistakaa, että felix felicisin tai muiden suorituskykyä parantavien aineiden käyttö on ehdottomasti kielletty.”
Ginny katselee ympärilleen valmentajan puhuessa. Pelaajien ilmeet ovat aika kireät ja hän tuntee rypyn myös omien kulmakarvojensa välissä. Gwenog seisoo toisessa päässä riviä ja näyttää aavistuksen verran muita tyynemmältä. Naisen hiukset ovat pitkällä ranskanletillä, eikä hän voi olla miettimättä, kuka ne on letittänyt. Hän muistelee, miten he olivat puhuneet kuntotesteistä edellisellä viikolla.
"Onhan se kamalaa, mutta äkkiä ohi", Gwenog oli sanonut. "Pitää vain purra hammasta. Ei siitä kannata stressata."
"Helppohan sinun on sanoa", hän oli sanonut mahdollisimman kevyesti. "Olisit joukkueessa vuorenvarmasti, vaikka reputtaisit jokaisen testin.
Pelaajat järjestäytyvät siistiin riviin. Ensimmäiseksi suoritetaan kymppilento, mikä tarkoittaa kymmenen minuutin käännöslentämistä. Hän on tehnyt testin useasti aiemminkin, sillä useimmat seurajoukkueet tekevät sen aina kauden alussa, mutta se ei tee siitä yhtään vähemmän kamalaa.
Lyhyt, varoittava vihellys, pelaajat asettuvat luudilleen. Toinen vihellys, tällä kertaa pitkä ja käskevä. Nahkahanskan verhoama käsi tärisee hieman, kun hän polkaisee itsensä ylös maasta ja kiihdyttää lentoon.
He lentävät ensiksi puoleen kenttään, tekevät tiukan kanttauksen ja palaavat aloituspisteelle, lentävät sitten koko kentän toiseen päähän, palaavat jälleen puoliväliin ja tekevät taas tiukan kanttauksen. Osa pelaajista jää heti jälkeen, muutama kirii hänen edelleen. Neljännen kierroksen kohdalla Ginny tuntee tutun pistelyn keuhkoissa ja maitohappojen kirvellyksen lihaksissa, eivätkä he ole vielä edes puolivälissä testiä. Kuudennella kierroksella hän vilkaisee ympärilleen: hänen edellään on iso joukko pelaajia – Gwenog näyttää olevan melkein puoli kierrosta edellä – mutta niin on hänen takanaankin. Hän irvistää ja lisää tahtia.
Vihellys pilliin, pitkä, vapauttava vihellys, ehkä kaunein ääni maailmassa. Pelaajat lopettavat lentonsa kuin seinään ja laskeutuvat hitaasti maanpinnalle tismalleen samaan kohtaan, mihin olivat ilmassa ehtineet lentää. Ginny yrittää ensin istua, mutta sydän luo niin hervottomasti silmien takana, ohimoilla, reisissä ja rinnassa, että hänen on pakko käydä makaamaan. Hän katselee luomiensa raosta sinistä ja tuulista taivasta ja tuntee, miten hänen rintakehänsä kohoilee holtittomasti ylös ja alas. Näkökentässä liikkuu kirkkaita kuvioita.
”Ginny Weasley”, yksi valmentajista tulee hänen luokseen. ”Katsotaanpa – kaksikymmentäviisi ja kaksi kolmasosaa kierrosta.” Mies tekee merkinnän papereihinsa, vilkaisee häntä, hymähtää ja huiskauttaa sitten sauvallaan ilmaa. Tyhjästä ilmestyy juomapullo täynnä kylmää ja raikasta vettä. ”Sehän meni ihan hyvin. Hengittele nyt ja ota vähän juotavaa.”
Kun tykytys korvissa laskee ja näkökyky palautuu, hän nousee istumaan ja katsoo ympärilleen. Moni muukin on heittäytynyt selälleen nurmikolle, osa istuu hänen laillaan. Kymmenen metrin päässä hänestä Beth lepuuttaa otsaansa nurmikkoon ja näyttää pidättävän yökkäyksiä. Hän tähystää kauas eteenpäin ja näkee, että Gwenog on aivan kärkipäässä ja nojaa polviinsa.
Valmentaja kutsuu heidät koolle ja lukee listasta kahdenkymmenen parhaan nimen. Gwenog on listalla toisena, hän on sijalla kaksitoista.
”Tämä suoritus ei vielä yksin tarkoita, että te olisitte turvassa tai tippumassa. Vasta testien yhteistulos ratkaisee. Jokaisesta testissä on suoriuduttava hyvin.”
Kun valmentaja luettelee ohjeita räjähtävyystestiä varten, hän yrittää turhaan tavoittaa Gwenogin katseen. Nainen on kuin terästä, tuijottaa tiukasti eteenpäin. Posket ja otsa ovat yhä punaiset.
Ensimmäinen osa räjähtävyystestistä tapahtuu pienissä ryhmissä ja ilman luutaa. Hän ei ole huolissaan, sillä tämä on juuri se osa-alue, missä hän on hyvä. Pelaajat asettuvat viivalle selin menosuuntaan päin. Valmentajan vihellyksestä he käännähtävät ympäri, juoksevat kaksikymmentä metriä ja koskettavat merkkiä radan päässä. Sitten he tekevät saman selältään, mahaltaan ja kyljiltään. Hänen aikansa on hyvä. Valmentaja taputtaa häntä kevyesti olalle.
Toisessa osiossa heihin taiotaan hidastusloitsu, jota vastaan he joutuvat puskemaan luudalla parikymmenen sekunnin ajan. Hän rakastaa sitä: kuin taisteli isoa ja lempeää jättiläistä vastaan, joka tuuppii kevyesti vastaan. Hän jännittää vartalonsa äärimmilleen ja keskittyy painimaan loitsua vastaan.
Kun valmentaja kutsuu heidät taas koolle, hän pyyhkii hikistä otsaansa hihaan ja yrittää pitää suupielensä kurissa. Hän sijoittui testeissä kolmanneksi. Koko joukkueen kaikista pelaajista hän oli kolmanneksi paras. Hän ei edes kuuntele muiden tuloksia.
”Viimeistä testiä varten olemme jakaneet teidät pareiksi. Voimatestaus suoritetaan pareina, jotta pelaajat voisivat piiskata toisiaan kovempiin suorituksiin tiukan kilpailun avulla.” Yksi valmentajista kulkee heidän joukossaan ja lukee listasta heidän nimiään.
”Weasley ja Jones. Menkää neljännelle pisteelle.”
Viimein Gwenog katsoo häntä, naisen katse suorastaan räiskähtää kiinni hänen katseensa. Nainen näyttää aika kauhistuneelta, ja Ginnystä tuntuu, että hänen kasvoillaan on tismalleen sama ilme.
”No niin, oletan, että tämä on teille kummallekin tuttua”, valvomaan tullut viiksekäs ja isomahainen valmentaja sanoo ja katsoo heitä vuorotellen. ”Aloitetaan kevyistä painoista. Kumpikin nostaa säkin maasta kerran. Sitten siirrymme kierros kierrokselta isompiin painoihin, kunnes toinen ei jaksa enää. Teidät pisteytetään testistä niin, että häviäjä saa puolet voittajan pisteistä. Ottakaa huomioon, että ero on iso ja voi vaikuttaa teidän mahdollisuuksiinne päästä joukkueeseen. Sen jos minkä kuvittelisi motivoivan parhaaseen mahdolliseen suoritukseen.”
Miehen röhähtävä naurahdus saa Ginnyn puisteleksimaan. Gwenog hengittää vähän raskaan näköisesti ja katsoo maahan. He astuvat vastakkain. Valvoja kutsuu heidän väliinsä jättimäisen säkin, joka on täytetty jollakin rahisevalla materiaalilla.
”Voitte käyttää mitä nostotekniikkaa haluatte, kunhan ette satuta itseänne tai toisianne. Aloittakaa, kun olette valmiit.”
Gwenog venyttää nopeasti selkäänsä, pyöräyttää hartioitaan ja näyttää kokoavan itsensä takaisin siksi tiukaksi urheilijaksi, jonka hän on tottunut näkemään. Naisen kasvot ovat tuimat ja silmät tuntuvat katsovan suoraan hänen lävitseen, melkein kuin hän ei olisi siinä ollenkaan.
Hän nostaa ensin, sitten Gwenog. Alkuun painot ovat helppoja. He eivät katso toisiaan eivätkä puhu mitään, korkeintaan nyökkäävät kun valmentaja kysyy ovatko he valmiina ja puuskahtavat silloin tällöin painojen käydessä raskaammaksi. Jokaisen nostokierroksen välissä säkkiin rapisee lisää täytettä. Ginny kyykistyy, pitää painon tasaisesti jalkaterillä, selän suorana, keskivartalon tiukkana, lavat yhdessä – ja sitten tulee nosto, hän tekee työn oikeaoppisesti jaloilla ja lantiolla, suorittaa liikkeen rauhallisesti ja tasaisesti.
Hän ei voi antaa itsensä ajatella, miten epäreilu tilanne on. Hän haluaa voittaa, se on selvää. Häviäminen tarkoittaa vain puolta pistesaalista ja hän tarvitsee jokaisen pisteen. Toisaalta voittaminen tarkoittaisi Gwenogin häviötä. Se ei kuitenkaan ole todennäköistö: Gwenog on hurjan vahva, pitkäraajainen ja loputtoman sitkeä. Jostakin kuuluu muiden parien naureskelua ja juttelua, se kantautuu heidän korviinsa kuin jonkin kalvon läpi. Heidän pienessä kuplassaan on sillä hetkellä vain he kaksi ja valvoja, joka merkitsee tuloksia muistikirjaansa.
Säkki alkaa olla painava. Ginny hengittää sisään, tarttuu säkkiin, puhaltaa ilman ulos ja nostaa.
”Hyvä”, valmentaja mutisee ja tekee merkinnän paperiin. ”Jones, sinun vuorosi.”
Gwenog pysähtyy säkin eteen ja tuijottaa sitä. Hetken näyttää siltä, että hän haluaisi sanoa jotakin, mutta muuttaa sitten mieltään. Säkki nousee vaivattoman näköisesti.
”Hyvä. Weasley?”
Ginny epäröi hieman. Jaksaako hän enää? Kestääkö hänen kylkensä? Onko hän ikinä nostanut niin paljon? Hän yrittää arvioida, kuinka paljon säkissä on. Ainakin kahdeksankymmentä kiloa, hän luulee, ja kurtistaa kulmiaan. Hän tuntee Gwenogin tuijotuksen ja kuulee valmentajan hieman rohisevan hengityksen.
”No? Nouseeko se säkki?” valmentaja kysyy.
”Minä – minä –” hän nielaisee. Edellinenkin nosto oli tuntunut äärisuoritukselta.
”Eipä taida nousta”, kuuluu ääni hänen edestään. Hän nostaa hämmästyneenä katseensa. Gwenog katsoo häntä toinen kulmakarva koholla. ”Oletko ikinä nostanut näin paljon?”
”Olen”, hän sanoo, ja Gwenogin suupieli nytkähtää.
”Paljonko siinä on?” nainen kysyy valmentajalta, mutta ei irrota katsettaan hänestä. Hiussuortuvat ovat karanneet letiltä ja liimautuneet luikertelemaan ohimoille kuin mustat pienet purot. Naisen ilme ei ole vihainen eikä haastava vaan tyyni, äänensävy hyvin tavallinen. Melkein kuin he puhuisivat säästä.
”Yhdeksänkymmentäviisi kiloa”, mies sanoo tarkistettuaan papereista.
Gwenog hymyilee hänelle ystävällisesti. ”Aika epätodennäköiseltä vaikuttaa, vai mitä, Ginny? En usko, että olet ikinä nostanut niin paljon.”
Hän yrittää vastata, yrittää muodostaa samanlaisia kevyitä huomautuksia, mutta ei saa sanaa suustaan.
”Minä olen sanonut sinulle jo pitkään, että sinun pitäisi treenata vähän monipuolisemmin.”
”Minä treenaan – ihan – ihan hyvin.”
”Tietenkin treenaat”, Gwenog sanoo oitis. ”Mutta osa urheilijana olemista on omien rajojen tunteminen. Ei kannata riuhtoa liian isoilla painoilla ja rikkoa itseään vain siksi, että pääsee näyttämään valmentajalle.”
Hän tuijottaa Gwenogia. Nainen kallistaa päätään, silmissä on lempeä katse. ”Minä ajattelen vain sinun parastasi.”
”Miten on, jäätkö tähän, Weasley?” valmentaja kysyy.
Hän epäröi. Gwenog on oikeassa, hän ei luultavasti pysty siihen. Hän vilkaisee valmentajaa ja sitten Gwenogia. Mutta puolet pisteistä on niin vähän. Ja hän haluaa tätä niin paljon.
Enemmän kuin mitään.
Hän kävelee säkin luokse, kietoo kätensä sen ympärille ja kerää kaiken voimansa. Vetää keuhkot täyteen, puhaltaa tyhjäksi ja nostaa.
”Sillä lailla!” valmentaja murahtaa hyväksyvästi. ”Jones?”
Hänen jalkansa vapisevat hieman, mutta alkukantainen riemu, adrenaliini ja endorfiini kohisevat verenkierron mukana koko vartaloon. Hän nostaa katseensa Gwenogiin. Hymy ja ystävällisyys on valahtanut naisesta kokonaan pois, kasvot ovat taas kylmät ja kovat.
”Minä luovutan tähän.”
”Mitä?” hän puuskahtaa.
Gwenog kohauttaa olkapäitään. ”Minä en jaksa enää.”
”Jaksathan”, hänen suustaan lipsahtaa. ”Olen nähnyt sinun nostavan enemmänkin.”
”Nyt en jaksa.”
”Oletko aivan varma?” valmentaja kysyy valmiina kirjoittamaan tulokset paperiin.
”Olen.”
”Selvä. Hyvää työtä kumpikin. Jones, sinä voit nyt poistua. Weasley, haluatko yrittää vielä korkeampaa painoa?”
”En”, hän mutisee ja tuijottaa Gwenogin loittonevaa selkää.
”Selvä”, valmentaja sanoo ja tutkii papereitaan. ”Hyvin tehty, Weasley. Saat kolmekymmentä pistettä. Jonesille tulee viisitoista. Kuvitella - aika yllättävä lopputulos.”
*
Kun Gwenog viimein tulee ulos, hän on jo ehtinyt käydä suihkussa, vaihtaa vaatteet ja pakata laukkunsa. Pukuhuone on melkein tyhjä, vain muutamat tippumisvaarassa olevat pelaajat odottavat vielä valmentajien tuomiota. Hän tuijottaa heidän hermostuneita kasvojaan eikä voi olla tuntematta helpotusta omasta tilanteestaan.
”Hei!” hän huudahtaa ja hyppää ylös penkiltä kun ovi avautuu. ”Gwenog!”
Nainen kääntyy häntä kohti.
”No? Mitä ne sanoivat?”
”Haluavat pitää minut kuntotuloksistani huolimatta”, Gwenog sanoo ja kohauttaa olkiaan. ”Sanoivat, että tietävät minun pystyvän parempaan ja arvelevat, että nyt oli vain huono päivä.”
”Ai. No. Hyvä.” Hän nielaisee sen, mitä tekisi mieli sanoa. Kaikki on niin helppoa kun on Gwenog Jones.
”Onneksi olkoon sinullekin”, Gwenog sanoo ja alkaa riisuutua. ”Jatkossa ollaan molemmat.”
Hän istuu penkille ja vetää henkeä. ”Kuule, mitä ihmettä se oli siinä testissä?”
”Häh? Ei mitään. En vain jaksanut nostaa enempää. Energiatasot alhaalla.”
”Mutta miksi sinä puhuit minulle sillä tavalla?”
Gwenog pysähtyy kesken liikkeen. ”Millä tavalla?”
”Ilkeästi", Ginny sanoo, kuulee sanojensa lapsellisuuden ja tuntee punan hiipivän kaulaa pitkin.
”Enhän minä ollut ilkeä. Olin huolissani.” Gwenog ei katso häneen päinkään.
”Se ei - tuntunut kovin kannustavalta.”
Nainen huokaisee syvään, miettii hetken. ”Mutta sinähän nostit sen viimeisenkin säkin?”
”Nostin.”
”No niin. Mitä väliä millään muulla on? Eikö ole ihan sama mitä minä sanoin tain tein?”
Hän ei osaa vastata. Jostakin syystä hänen kurkkuaan kuristaa ikävästi, ja hän räpyttelee kovasti, jotta Gwenog ei huomaisi. Kun nainen lähtee suihkuun, Ginny nojaa takaraivoaan seinään ja yrittää ajatella. Ovi kolahtaa: seuraava tuomionsa saanut pelaaja tulee ulos valmentajien kopista ja purskahtaa heti itkuun. Hän tajuaa, että se on Beth ja kääntää katseensa muualle.
-
Heipsista! On ollut taas tosi mielenkiintoisia lukuja, mutta mie oon elänyt hiljaista elämää ja en oo kommentoinut mitään. Nyt on kuitenkin semmoinen tilanne, että miekin jätän mielipiteeni!
Oon taas luonnollisesti nauttinut siun teksteistä ja juonenkäänteistä. Tää luku oli erityisen herkullinen. Gwenogin provosointi mietityttää. Aluksi mietin, että hän luonnollisesti yritti saada Ginnyn tekemään paremman tuloksen. Mutta sitten aloin pohtimaan, että ehkä Gwenog oli kelju ihan muuten vaan. Hän on kuitenkin kunnianhimoinen huippu-urheilija. Ei kai kilpailunkaipuuta saa laitettua taka-alalle edes tyttöystävän seurassa. Gwenog minun näkökulmastani taas sitten ihan tarkoituksella jätti nostamatta, jotta Ginny saisi pisteet. Ehkä siinä oli romanttista elettä tai sitten naista kadutti oma naljailu. Tiedä häntä. Pienenpieni särö suhteessa on kuitenkin kiehtovaa. Jään seuraamaan jännittäen, että mihinkä tää tästä kehkeytyy. Toivon myös, että Ginny tapaa Harryn ja pääsee toteuttamaan kuvitelmansa! Toisaalta pidän Harrysta henkilöhahmona sen verran paljon, että toivon hänellä menevän hyvin tai edes kohtalaisesti eron jälkeen.
-
Broomstick, oi, ihana kommentti, kiitos kovasti! :) Ihana lukea sun analysointia Gwenogin käytöksestä, hauskaa että poimit sieltä juuri sen kohdan! Musta tuntuu, että kahden keskenään kilpailevan huippu-urheilijan on mahdotonta elää aivan sulassa sovussa, mutta katsotaan miten Ginnylle ja Gwenogille käy. Kiitos, että luet :)
22.
Kun Ginny oli alle kouluikäinen, he kävivät usein lentämässä Fredin, Georgin ja Ronin kanssa tutulla niityllä omenapuiden suojassa. Se oli vielä sitä aikaa, kun pojat ottivat hänet mielellään mukaan peliin ja olivat avoimesti vaikuttuneita siitä, miten hyvin hän lensi nuoresta iästään huolimatta. Koska Fred ja George olivat sellaisia kuin olivat, harvasta retkestä selvittiin ilman että joku, yleensä Ginny, pahoitti mielensä kujeen tai kepposen johdosta.
”Ilkeät pojat!” hän huusi niin kovaa kuin jaksoi, kasvot tummanpunaisina raivosta ja pieni vartalo täristen. Molly Weasley, joka ei suhtautunut pienempien lastensa huispausleikkeihin varauksettoman ilahtuneesti, yritti usein saada Ginnyn jäämään kotiin.
”Ne ovat rajuja leikkejä. Siellä voi helposti satuttaa itsensä. Jäisit kotiin äidin kanssa – minä leivon sinulle keksejä”, Molly oli sanonut ja kurkottanut silittämään tyttärensä kättä. Ginny vetäisi kätensä pois ja nosti leukansa pystyyn.
”Minä menen.”
Molly oli huokaissut syvään. ”Sinä olet kamalan itsepäinen, Ginevra. Itsepäisyydellä ei pääse elämässä pitkälle.”
Hänestä tuntuu, että siitä lähtien, läpi kouluvuosien ja varhaisaikuisuuden, itsepäisyys on ollut hänen määrittäviä piirteitään. Ehkä se on vähän laantunut teinivuosien jälkeen, mutta yhä hän kuvailisi itseään juuri sillä sanalla, jos joku sattuisi kysymään. Lisäksi siitä on ollut hänelle valtavasti hyötyä. Hän on päässyt huispausammattilaiseksi itsepäisyyden avulla. Hän sai Harryn rakastumaan itseensä itsepäisyyden avulla. Itsepäisyyden avulla hän on selvinnyt erosta, Fredin kuolemasta ja monista muista asioista, joiden ajatteleminen puristaa yhä sydänalaa. Hän on vain päättänyt selvitä.
Mutta pian hän huomaa, että Gwenog on samanlainen. Gwenogin itsepäisyys on rauhallisempaa, mutta kun hän päättää jotakin, hänen mieltään on lähes mahdotonta muuttaa. Hän katsoo Ginnyä silmiin ja pitää huulet aivan lähellä tämän huulia ja sanoo, että hän aikoo jatkossa herätä tunnin aikaisemmin tai että heidän tulisi panostaa voimaharjoitteluun tai että Ginnyn pitäisi käyttää enemmän mustaa, ja Ginny henigttää naisen raikasta tuoksua sisäänsä ja huomaa taipuvansa.
Ensimmäistä kertaa hänen määrittävä piirteensä ei olekaan itsepäisyys, vaan Gwenog. Pitäisikö periksi antamisen tuntua pahalta? Jostakin syystä se ei tunnu.
Eikä hän sitä paitsi kaikessa anna periksi. Välillä hänen oma luonteensa nostaa päätään, ja he väittelevät kiihkeästikin, mikä saa Gwenogin suupielet nykimään ja katseen syttymään.
Kun Gwenog sitten eräänä aamuna ilmoittaa, että tarvitsee ehdottomasti lomaa ja että tämä on se päivä, jolloin he lähtevät yhdessä Skotlantiin, Ginny vain nyökkää ja alkaa pakata.
*
He ovat lentäneet aika pitkään. Sade on luikerrellut Ginnyn jokaisen vaatekerroksen läpi iholle asti ja nostanut sen väreille. Hän on huutanut onko vielä pitkä matka niin monta kertaa, että Gwenog on lakannut vastaamasta. Hän yrittää keskittää katseensa edessä lentävän naisen selkään ja suuren rinkkaan. Olkaimeen on kiinnitetty paistinpannu, joka heilahtaa aina kaarteessa ja jonka pintaan sadepisarat ropisevat kuin rumpukalvoon.
He pystyttävät leirin matalan vuoren laakealle huipulle. Gwenog taikoo teltan pystyyn tottunein ja varmoin ottein. Ginny seisoo vieressä kädet puuskassa ja puree hammasta.
Illalla ilma selkenee. Taivas on hetken ajan vaaleankultainen ja höytyväiset pilvet haihtuvat saumattomasti sateen raikastamaan ilmaan. Ginny kokeilee ulkovaatteitaan, jotka hän on asettanut kuivumaan narulle teltan katon rajaan, mutta ne ovat yhä kosteat. Teltassa on lämmin, ja he ovat tehneet ruokaa alusvaatteisillaan ja pelanneet tuntikausia korttia. Tuntuu hyvältä päästä ulos.
Gwenog tulee hänen viereensä vilttiin kietoutuneena ja teekuppi kädessään.
”Aikamoinen näkymä, eikö vain?” nainen kysyy ja viittoo edessä aukeavaa nummien, järvien ja vuorien vuorottelua.
”On”, Ginny sanoo. ”Oletko käynyt täällä ennenkin?”
”Olen, monta kertaa.”
”Alexin kanssa?”
”Niin. Myös Alexin kanssa.”
”Millainen hän on?” Ginny puree poskensa sisäpintaa, mutta hänen on pakko kysyä.
”Haluatko sinä todella puhua tästä?”
”Haluan.”
”No”, Gwenog sanoo, pitää katseensa pitkällä maisemassa, ”hän on hyvin rauhallinen, lämmin ja maanläheinen. Hän piti minut järjestyksessä.”
”Miten niin piti sinut järjestyksessä?”
”Me olimme yhdessä pitkään”, Gwenog sanoo hitaasti. ”Minä – minulla oli villi vaiheeni nuorempana.”
”Ai.”
”Siitä kirjoitettiin lehdissäkin. Minä tein kaikkea tyhmää, mitä olen katunut kamalasti myöhemmin. Mutta Alex antoi kaiken anteeksi. Hän oli juuri se, mitä tarvitsin. Silloin.”
”Silloin”, Ginny sanoo, maistelee ajatusta.
Gwenogin kasvot ovat ilmeettömät, rauhalliset. Ne eivät ole koskaan sellaiset kaupungissa. ”Kerro minulle jotakin Harrysta.”
Ginny yllättyy vähän, sillä Gwenog ei ole koskaan maininnut Harrya tai millään tavalla antanut ymmärtää, että edes muistaisi Ginnyn olleen naimisissa. ”Mitä sinä haluat kuulla?”
”Miksi te erositte?”
Ginny vaihtaa painoa toiselle jalalle. ”Minä en tiedä”, hän sanoo lopulta.
”Miten niin et tiedä?”
”Se vain tapahtui lopulta. Harry sen sanoi ensin, mutta kai se oli tapahtumassa jo pidemmän aikaa. Minä vain – keskityin niin paljon kaikkeen muuhun, tai oikeastaan huispaukseen, etten oikeastaan huomannut sitä ennen kuin se tapahtui oikeasti.”
Gwenog hörppää teetä. ”Rakastatko sinä vielä Harrya?” Äänensävy on niin tyyni.
Ginnyn silmät laajenevat. ”En. En tietenkään.”
”Mutta rakastit silloin?”
”Tietenkin rakastin”, Ginny sanoo, eikä ymmärrä, mitä nainen ajaa takaa. He ovat hetken hiljaa. Tuuli alkaa taas nousta, ja uusia tummia pilviä liukuu näkökenttään idästä.
”Pitäisikö mennä sisälle?” Gwenog sanoo ja kääntyy jo ympäri.
”Gwen – rakastatko sinä vielä Alexia?”
”En tietenkään.”
Puhkeaa myrsky. Vaikka teltta on suuri ja tehty paksusta öljykankaasta, voimakas tuuli riepottelee sen liepeitä ja vesisade yltää sisälle asti. Kosteus löytää heidät, ja he tärisevät sängyssä jopa kahden peiton alla, toisaan vasten painautuneina. Kymmenen aikaan illalla vesi räsähtää läpi olohuoneen katosta ja Gwenog kiroilee.
”Helvetti! Kuule – mennään täksi yöksi kylään. Siellä on eräs tuttu majatalo, josta saadaan varmasti huone. Tullaan huomenna takaisin jos sää selkenee.”
Kun Gwenog päättää jotakin, hänen mieltään on lähes mahdoton muuttaa.
He pakkaavat tavarat ja Gwenog loitsii teltan kasaan. Myrsky taivuttaa aukion ainoaa puuta raivokkaisiin asentoihin, salamat piiskaavat taivasta ja ukkonen kumahtelee komeasti kallioisista rinteistä. On liian vaarallista lentää, joten he ilmiintyvät.
Kylä on pieni, eikä majataloa ole vaikea löytää. Puisen tiskin takana istuva vanha mies hätkähtää heidän tullessaan sisään.
”Hyvänen aika, enpä arvannut, että kukaan tulee tähän aikaan ja tässä säässä!” mies puuskahtaa ja taittelee lehden. Sitten hänen katseensa osuu heidän luutiinsa. ”Tyttökullat, ette kai te vain lentäneet?”
He vakuuttavat miehelle, että eivät olisi missään nimessä astuneet luudan selkään siinä säässä, ja kysyvät vapaata huonetta.
”Kyllähän meillä huoneita löytyy noin reippaille tirpeille." Miehen aksentti on paksua puuroa. "Montako yötä aiotte viipyä?”
Gwenog vilkaisee häntä. ”Yhden vain. Yritämme huomenna palata telttailemaan.”
”Kas vain, kas vain”, mies sanoo ja katsoo heitä tuikkivin silmin. ”Olette siis nauttimassa Skotlannin luonnosta? Harmi, että se kohtelee teitä tänään niin kaltoin. Eli yksi yö, neiti –?”
”Arabella Humming”, Gwenog sanoo tyynesti.
”Hyvä on, neiti Humming”, mies hymyilee. ”Syöttekö aamupalaa?”
”Miten on?” Gwenog kääntyy häneen päin.
”Miksipä ei”, Ginny sanoo.
”Eli kaksi aamiaista neitokaisille”, mies sanoo ja tekee merkinnän. ”Seuratkaa minua, niin vien teidät huoneeseenne.”
*
Ginny herää aamulla linnunlauluun. Gwenog on jo noussut ja kuuluu tekevän punnerruksia sängyn vieressä.
”Huomenta”, hän sopertaa unisesti. Naisen kasvot ilmestyvät sängyn reunan viereen leviävät pehmeään hymyyn.
-
Oo, aina tulee niin hyvä mieli, kun huomaa sun päivittäneen. Musta on kiehtovaa, miten tulkitsematon Gwenog on vieläkin, kun Ginnyn mieli on silti niin nuori ja kokematon ja selkeä, looginen. On parasta, kun joillakin hahmoilla on niin oma ja yksityinen elämä, että se rakentaa seinää lukijan silmien eteen ja samalla tekee kaiken uskottavammaksi ylläpitäen kiinnostusta.
Pidin viimeisimmässä osassa kauheasti tuosta sateessa lentämisestä ja pannuun ropisevista pisaroista. Ah, tuo kaikessa vaikuttava lentoslangi ja lajiin liittyvät yksityiskohdat ovat niin miellyttäviä välähdyksiä ylipäätään ripoteltuina just sopivasti pitkin tekstiä. Ja voi Ginny... Miksei se rakasta Harrya vieläkin edes vähän, edes niinku perheenjäseniä rakastetaan! Miks rakkauden määrä ois vakio :D Tai no, ehkä se oli Ginnyltä vain kiihkeää kieltämistä? Musta tuntuu että rakkaudet ei ikinä lopu, ne aina jää ku arvet ainakin. (Okei, lähti jo sivupoluille.)
Jäin nyt miettimään, oliko se Ginerva vai Ginevra? Mutta sama se, mulla on aina sama ongelma! En edelleenkään aina muista, oliko se avada kedavra vai avada kevadra :D Mutta! Nautin tuon alun tekstin lempeästä jälkiviisauden tunteesta. Ja itsepäisyys muutenkin, miten se sana voi olla niin ginnymäinen ja määrittävä! Upeeta, voih, kiitos <3
-
Oiii tuo urheiluluku oli tosi kiva! Kuten ennenkin, tykkään kauheasti lukea näitä sinun urheilukuvauksiasi, mutta siinä oli myös tuo ihanan herkullinen särö tähän suhteeseen. Gwenog vaikutti vähän siltä, että ei ehkä itsekään osaisi vastata, miksi hän tarkalleen ottaen sanoi niin kuin sanoi. Oli oikeasti huolissaan kyljestä, mutta tiesi voivansa provosoida Ginnyn suoriutumaan paremmin, ja tiesi myös tulevansa joka tapauksessa itse valituksi. Jos olisin Ginny, minua ärsyttäisi kyllä aivan älyttömän paljon. Päästä nyt joukkueeseen vain siksi, että joku parempi antoi sinun voittaa.
Itsepäisyysteema jatkui kivasti seuraavassa luvussa. Tässäkin minulle jäi ehkä sellainen ei-niin-hyvä pohjavirevaikutelma. Että ehkä Gwenog muuttaa Ginnyn persoonaa vähän liikaa. Voihan se olla hyväksikin, luopua joskus itsepäisyydestä, mutta toisaalta se on niin iso osa Ginnyä, etten usko, että suhde tällaisenaan kestäisi kamalan pitkään. Gwenog vaikuttaa liian hallitsevalta. Saa nähdä, tuleeko siihen muutosta!