Kirjoittaja Aihe: He olivat idiootteja molemmat (Remus/Tonks, K-11)  (Luettu 758 kertaa)

Rowena

  • ***
  • Viestejä: 430
Nimi: He olivat idiootteja molemmat
Kirjoittaja: Rowena
Genre: Romanssi, draama
Ikäraja: K-11
Paritus: Remus/Tonks
Vastuuvapautus: Rowlingin maailmaa, ei minun!
Tiivistelmä: Remus tarvitsee vahvempaa sudenmyrkkyjuomaa ja Tonksin suojelius on muuttunut. Elämä on pirun hankalaa.
A/N: Tämä on vastaus Loppusanat-haasteeseen, eli ficin viimeinen lause on minulle haasteesta arvottu.
Haha, en ajatellut tätä kirjoittaessani, mutta oikolukiessani tajusin, että tässä ficissä on kaikki neljä suosikkihahmoani :D. Jos vielä olisin saanut Siriuksen ängettyä mukaan, olisi ollut melkoinen lemmenjuoma kasassa x).



He olivat idiootteja molemmat

”Vielä yksi asia, Remus.”

Remus seisahtui Severuksen ovelle sudenmyrkkypullo kädessään. Hän olisi kernaasti jo lähtenyt – vaikka Remuksen ja Severuksen välit olivat nykyään paremmat kuin koskaan olivat olleet, ei Remus silti viihtynyt liemimestarin hämyisessä työhuoneessa, ei varsinkaan näin täysikuuta edeltävänä iltana, kun kaikki aistit olivat erityisen herkkinä. Severuksen työhuoneessa tuoksuva väkevä alruuna sekoittuneena ties mihin liemiin sai Remuksen silmät vuotamaan ja pään särkemään.

”Niin?” hän kuitenkin vastasi ja kääntyi kohti työpöytänsä ääressä istuvaa Severusta.

”Oletko nähnyt Tonksia viime aikoina?”

Remus hätkähti. Ei, ei hän ollut nähnyt, ei sen jälkeen, kun oli sanonut Tonksille, että heidän olisi järkevämpää pysyä pelkkinä ystävinä. Keskustelun muisteleminen sai Remuksen voimaan pahoin entistä enemmän.

”En muutamaan viikkoon. Käsittääkseni hän on viime ajat työskennellyt täällä.”

”Niin, niin on. Sitten et varmaan tiedä, että hänen suojeliuksensa on muuttunut”, Severus sanoi ja lukitsi katseensa Remukseen. Remus katsoi takaisin, vaikka silmät vuosivat ja kurkussa tuntui karhealta.

”Niinkö?”

”Niin”, Severus sanoi korostetun ystävällisesti.

”Miten se liittyy minuun? Tai siis, tiedän kyllä, että suojeliuksen muuttuminen on hyvin harvinaista, mutta –”

”Hänen suojeliuksensa on susi”, Severus ilmoitti kuin olisi kertonut päivän sään tai jotakin muuta yhtä arkipäiväistä. Remus tunsi pientä huimausta. Ei hän ollut kuvitellut Tonksin olevan niin tosissaan.

”Sehän on mielenkiintoista.”

”Eikö vain. Ai niin, muista ravistaa sitä sudenmyrkkyjuomaa, tein sen jo eilen. Siinä voi olla jo saostumia.”

”No niin, mitä sinä vihjaat”, Remus huokasi, vaikka tiesi varsin hyvin, mitä Severus ajoi takaa. Niin paljon kuin hän arvostikin Severusta velhona ja miehenä, oli juomamestarin piruilu hyvin kestämätöntä.

”En mitään. Kunhan informoin sinua asiasta. Suojelius ei muuta muotoaan tuosta vain.”

”Entä jos se onkin koira? Jos hän suree Siriuksen kuolemaa ja –”

”Minä erotan kyllä suden koirasta”, Severus äyskähti. Remus huokasi ja kääntyi lähteäkseen. Tämä keskustelu tuskin tästä paranisi. Ovella hän kuitenkin pysähtyi ja kääntyi takaisin kohti Severusta.

”Eikö sinunkin suojeliuksesi ole joskus muuttunut?”

Juomamestarin ilme ei värähtänytkään.

”On kyllä.”

”Koska se tapahtui?”

”Kun Lily kuoli”, Severus sanoi asiallisesti, mutta hänen katseestaan Remus luki, että enempää asiasta ei keskusteltaisi. Ja Remus ymmärsi kyllä, etteivät he olleet siinä määrin ystäviä, että Lily Potter olisi voinut olla puheenaiheena. Mutta yllättäen Severus jatkoi:

”En ole suojeliusten asiantuntija, mutta liemien olen. Se, että olen keittänyt sinulle vuosikaudet samanvahvuista sudenmyrkkyä, mutta että nyt tarvitsetkin vahvempaa, on yhtä harvinaista kuin suojeliuksen muuttuminen. Tiedät itsekin, että susi sinussa ei voi vahvistua, mutta sinun voimakkaat tunteesi voivat vaikuttaa–”

”No niin. Kiitos taas juomasta”, Remus sanoi ja pujahti ulos, ennen kuin Severus ehti vastata. Hän ei jaksanut ottaa vastaan Severuksen tarkkanäköisiä havaintoja, ei tietoa siitä, miten voimakkaasti Tonks tunsi häntä kohtaan eikä varsinkaan analyysia omista tunteistaan.

Raitis ilma ja valo käytävällä olivat erittäin tervetulleita. Päänsärky oli yltynyt jo varsin ikäväksi ja veri Remuksen suonissa oli alkanut virrata nopeampaa. Voi Merlin, miten hän vihasi näitä iltoja ennen muodonmuutosta, oli kestämätöntä, miten keho ja mieli alkoivat muuttua, miten susi alkoi heräillä välittämättä tippaakaan aiheuttamastaan kivusta. Remus kiirehti askeleitaan, hänen oli pakko päästä kotiin, ennen kuin lihaksia alkaisi särkeä. Hän oli juuri kääntynyt eteisaulaan, kun kuuli Suuren salin ovelta tutun äänen.

”Remus, odota! Minulla on asiaa. Oletko kuullut, että –”

”Että Tonksin suojelius on muuttunut, olen kyllä”, Remus äyskähti Minervalle, mutta näki välittömästi noidan kasvoilta, että Minerva ei ollut kuullut siitä.

”Aivanko totta? Mitä hänelle on tapahtunut?”

”En minä tiedä”, Remus huokasi. ”Mitä asiaa sinulla oli?”

”Kuulin juuri, että Beauxbatons ottaa ensi syksyllä oppilaan, joka on ihmissusi. Maxine on tehnyt asiasta julkisen, haluaa omalta osaltaan murtaa ennakkoluuloja ihmissusien ympäriltä.”

”Sehän on hieno asia”, Remus sanoi, vaikka ei ollutkaan varma, oliko sitä mieltä. Miltä 11-vuotiaasta ihmissusilapsesta mahtoi tuntua, kun kaikki tiesivät, mikä hän oli?

”Niin on. Mutta lähde sinä kotiin, kello alkaa olla jo paljon”, Minerva sanoi ja Remus nyökkäsi. Kun Remus oli muutaman askeleen päässä, Minerva vielä sanoi:

”Remus. Kenenkään suojelius ei ole sinun vastuullasi.”

Remus hätkähti.

”Ei tietenkään ole.”

Ilmiintyessään kotiinsa Tylypahkan porttien vierestä Remus kuitenkin ajatteli, että vastuu oli myös hänen. Hän oli ruokkinut Tonksin tunteita, vastannut niihin aivan liian paljon, päästänyt naisen lähelleen… ja nyt lopputulos oli tämä. Remus kirosi vastuuttomuuttaan avatessaan kotioveaan. No, nyt ei voinut miettiä Tonksia, oli muitakin murheita. Selän lihaksia oli alkanut särkeä ja veri virtasi jo niin kuumana, että iho hohkasi. Remus oli juuri saanut pahanmakuisen sudenmyrkkyjuoman juotua ja laskeskeli, ehtisikö vielä kylpyyn, kun oveen koputettiin. Kuka ihme siellä olisi vain muutamaa tuntia ennen auringonlaskua täysikuun iltana?

”Tonks”, äyskähti Remus tylymmin, kun oli tarkoittanut. Harmaahiuksinen noita näytti säikähtäneeltä.

”Anteeksi, kun tulen näin varoittamatta, mutta olin tässä lähellä ja ajattelin palauttaa kirjasi”, Tonks sopersi ja ojensi Remukselle Porpentina Scamanderin elämäkerran. Remus riuhtaisi kirjan noidalta. Hän ei jaksanut nyt mitään tällaista, ei päänsärkyä, ei lihaskipua, ei korvissa pauhaavaa verta, ei tuota noitaa ovellaan, ei noidan nuoren veren huumaavaa tuoksua, puhumattakaan noidan onnettomasta suojeliuksesta.

”Nyt on täysikuun ilta”, Remus kivahti.

”Minä tiedän sen kyllä. Anteeksi, oli huono idea tulla. Mutta minun on… ihan kamala ikävä sinua”, Tonks sanoi hiljaa ja näytti tavattoman pieneltä ja heiveröiseltä. Remus nielaisi. Tonksin tuoksu alkoi käydä kestämättömäksi hänen nenässään. Hän halusi tuota noitaa, halusi hänen vertaan, halusi hänen lihaansa ja… Remus pudisti päätään kauhuissaan tajuttuaan, mitä oli juuri ajatellut. Tonks tulkitsi päänpudistuksen käskyksi lähteä ja synkistyi entisestään.

”Äh, minä olen ihan idiootti. Minä lähden kyllä, minun on vain pakko sanoa yksi asia, ennen kuin kuulet sen muilta. Minä – minun suojeliukseni on muuttunut sudeksi”, Tonks sanoi ja näytti siltä, että oli juuri sanonut jotakin todella hävettävää.

Remus nyökkäsi hänelle pienesti. Tonks katsoi häntä kuin odottaen sättimistä, mutta sitä ei tullut.

”Noinko vakavaa tämä on?” Remus kysyi hiljaa. Huojennuksekseen hän tunsi, että sudenmyrkkyjuoma oli alkanut vaikuttaa. Veri ei virrannut enää kohisemalla, lihakset tuntuivat omituisilta, mutta niitä ei särkenyt. Valitettavaa kyllä, hajuaisti oli yhä tuskallisen terävä.

”En minä olisi tässä, jos tämä ei olisi vakavaa”, Tonks mutisi. Remus huokaisi ja Tonksin yllätykseksi avasi sitten oven selälleen.

”Haluatko tulla yöksi?”

”Mitä?” Tonks kysyi eikä edes yrittänyt kätkeä hämmästystään.

”Niin. Jos kerran tämä on näin vakavaa, niin tule kokeilemaan, miten vakavaa tämä on sitten, kun yrität nukkua samassa talossa ihmissuden kanssa. Kokeillaan, vieläkö suojeliuksesi pysyy sutena, kun olet lukinnut pedon viereiseen huoneeseen ja rukoilet, että sudenmyrkkyjuoma toimii. Kokeillaan, vieläkö tämä on vakavaa, kun näet minut aamulla tuskaisena ja tärisevänä”, Remus sanoi henkeä vetämättä, katse tiukasti Tonksin silmissä. Nainen katsoi häntä pitkään, ennen kuin pujahti Remuksen käsivarren alta sisälle.

Remus huokaisi. He olivat idiootteja molemmat.

Sanaakaan sanomatta Remus meni kylpyhuoneeseen ja pani kylpyveden valumaan. Hän väänsi hanan kylmimpään mahdolliseen asentoon ja jäi katsomaan veden valumista. Hän todella oli idiootti. Hän tasan tiesi, miten vaikea yöstä tulisi. Sudenmyrkkyjuomasta huolimatta hän tuntisi naisen tuoksun koko ajan kuonossaan. Hän varmaankin kiertäisi koko yön rauhattomana kehää työhuoneessaan, luultavasti järsisi itseään, kun ei muutakaan saanut.

Remus pikemminkin haistoi kuin kuuli Tonksin tulleen ovelle. Tonks tuoksui sisällä paljon voimakkaammin kuin ulkona. Veri Remuksen suonissa tuntui lähes kiehuvalta ja halu saada painaa hampaat naisen kaulalle tuntui sietämättömän kovana. Remus keskitti kaiken huomionsa rauhoittavana valuvaan veteen ja hengitti syvään. Ei mitään hätää, hän kyllä pystyisi rauhoittumaan. Ei mitään hätää.

”Haluatko iltapalaa?” Tonks kysyi.

Remuksen ajatuksissa välkähti kuva siitä, miten hän ottaisi naisen iltapalakseen, mutta nopeasti hän pudisti päätään.

”Ei kiitos. En minä pysty syömään enää tähän aikaan. Tee vain itsellesi, minä menen kylpyyn.”

Tonksin lähdettyä Remus istuutui ammeenreunalle ja hautasi päänsä käsiinsä.

--

Kylmä kylpy sai Remuksen kasaamaan itsensä. Huomattavasti rauhallisempana hän tuli keittöön, jossa Tonks oli leivittänyt pöydälle työpapereitaan ja tutki niitä leipää mutustaen. Teekupista nousi höyryä, joka Remuksen huojennukseksi tuoksui niin voimakkaasti, että sen makea tuoksu peitti Tonksin raudalta tuoksuvan veren alleen lähes kokonaan. Ulkona ilta-auringon viimeiset säteet saivat kaiken näyttämään hennon oranssilta ja kodikkaalta. Tonks nosti katseensa, kun Remus istuutui häntä vastapäätä. Remus veti syvään henkeä, ennen kuin alkoi puhua.

”Kuule. Muutama juttu.”

”Niin?” Tonks kysyi. Hänen äänensä oli normaalia korkeampi. Luultavasti hän oli nyt vasta tajunnut, mitä oli tekemässä.

”Kun minä menen työhuoneeseen, sinä lukitset ja suojaat oven. Välittömästi. Ja vaikka sieltä kuuluisi yön aikana mitä tahansa meteliä tai uikutusta, sinä et missään nimessä pura loitsuja ja avaa ovea. Onko selvä?”

”Totta kai.”

”Jos käy niin, että sudenmyrkkyjuoma ei toimi kunnolla ja minä pääsen vapaaksi, sinä ilmiinnyt välittömästi pois. Et missään nimessä yritä rauhoittaa minua tai muuta vastaavaa.”

”Onko mahdollista, että sudenmyrkky ei toimi kunnolla?” Tonks kysyi kauhuissaan.

”Ei sen pitäisi olla mahdollista. Mutta minua huolettaa, kun… minä en tiedä, miten reagoin siihen, että haistan sinun olevan viereisessä huoneessa. Periaatteessa sudenmyrkyn pitäisi rauhoittaa kaikissa tapauksissa, mutta… sinä vaikutat minuun aika voimakkaasti”, Remus sanoi kiertelemättä.

Tonks kätki punastumisensa hörppäämällä teekupistaan suuren kulauksen.

”Koska saan päästää sinut ulos?”

”Kun aurinko on noussut. Odota vaikka puoli yhdeksään, niin on ainakin täysin turvallista. Kuule, haluatko sinä oikeasti tehdä tämän?”

”Totta kai”, Tonks sanoi nopeasti. Remus tuijotti häntä pitkään, ennen kuin nyökkäsi.

”Hyvä on. Minun on varmaan viisainta mennä”, Remus sanoi ja huojahti noustessaan seisomaan. Jalkojen lihakset tuntuivat oudoilta ja veri suonissa tuntui paksulta ja virtasi niin nopeasti, että kohinan oli pakko kuulua Tonksin korviin asti.

Työhuoneen ovella Remus pysähtyi ja kääntyi muutaman askeleen päässä olevaa Tonksia kohti.

”Muista ne suojataiat.”

”Minä olen aurori, Remus”, Tonks sanoi ja hymyili vähän. Remus naurahti.

”Niin olet. Yksi parhaista tuntemistani.”

”Saanko hyvänyönsuukon?”

Remus hätkähti pelkästä ajatuksesta ja tunsi veren kuohahtavan kipeästi. Nopeasti hän pudisti päätään.

”En minä pysty koskemaan sinuun nyt.”

Tonksin ilme synkistyi, vaikka hän yritti hymyillä rohkeasti. Remuksen sisuksissa tuntui ikävältä, eikä tällä kertaa muodonmuutoskivuilla ollut asian kanssa mitään tekemistä.

”Näetkö nyt? Tällaista elämä minun kanssani olisi, typeriä rajoitteita ja varotoimenpiteitä koko ajan.”

”Ei kerran kuussa ole koko ajan”, Tonks mutisi. Remus vilkaisi ikkunasta ulos. Oli alkanut hämärtää.

”Minun pitää mennä. Nuku hyvin.”

”Voinko minä sanoa, että samoin?”

”Minä luulen, että me molemmat toivomme minun nukkuvan hyvin”, Remus sanoi, hymyili jähmeästi ja sulki oven takanaan. Sitten hän valahti lattialle, hautasi päänsä käsiinsä ja rukoili, että Severus oli keittänyt tarpeeksi vahvaa sudenmyrkkyjuomaa.

--

Remus istui lattialla silmät suljettuina ja nojasi päätään vasten seinää. Hän huohotti kevyesti ja hieroi rintakehäänsä. Lihaksia ja niveliä särki ja iho oli hiestä nihkeä.

Hän oli yllättynyt.

Hän todella oli nukkunut. Hyvä on, muodonmuutoksen jälkeen hän oli hetken kiertänyt ympyrää rauhattomana ja raapinut ovea, halunnut Tonksin luo. Mutta sitten… sitten hän oli käpertynyt kerälle, nukahtanut ja herännyt vasta, kun lihakset olivat ruvenneet supistelemaan merkkinä muodonmuutoksesta takaisin ihmiseksi.

Nyt Remusta oksetti.

Häntä oksetti, koska jokaista lihasta särki. Oksetti, koska verenkierto oli alkanut hidastua takaisin normaaliksi ja sai aikaan omituisen, kylmän olon. Oksetti, koska oli kammottava nälkä.

Oksetti, koska tämä kaikki oli mennyt näin hyvin.

Remus avasi silmänsä kuullessaan oven avautuvan. Tuoreen kahvin tuoksu tulvahti huoneeseen. Se tuntui yllättävän tervetulleelta. Hymyilevä Tonks leijutti tarjottimen Remuksen eteen ja miehen oli pakko naurahtaa naisen suorastaan julkean voitonriemuiselle ilmeelle.

”Hyvää huomenta, Remus. En ole eläessäni pelännyt niin paljon kuin viime yönä”, Tonks sanoi ja hänen hymynsä leveni entistäkin enemmän. ”Miten sinä voit?”

Tonks istuutui Remuksen viereen. Suureksi huojennuksekseen Remus huomasi, ettei enää haistanut muuta kuin aavistuksen Tonksin pirteästä hajuvedestä. Ei enää mitään sellaista, mikä saisi hänet hetkenä minä hyvänsä sekoamaan.

”Ihan hyvin. Lihaksia särkee, ei muuta”, Remus sanoi ja otti tarjottimelta kahvikupin. Kauheasta nälästä huolimatta hänestä tuntui, ettei hän vielä saisi mitään muuta alas.

”Sinä rauhoituit aika nopeasti.”

”Kiitos voimakkaamman sudenmyrkkyjuoman. Severus tietää, mitä tekee. Sanoin hänelle, että viime täysikuu oli kamala. Hän arvasi, että sillä on jotakin tekemistä sinun kanssasi”, Remus irvisti. Tonks irvisti takaisin.

”Välillä minä ihan totta pysähdyn miettimään, miten Kalkaros voi olla niin perillä kaikesta, mitä hänen ympärillään tapahtuu. Sitten tulen aina siihen lopputulokseen, että parempi, kun en tiedä. Mutta oikeasti, miksi hän työntää nokkansa asioihin, jotka eivät hänelle kuulu? Minä haluaisin joskus tirvaista häntä nenään ja sanoa… äh, anteeksi, et varmasti jaksa kuunnella tällaista juuri nyt, mutta minulla on kuukautiset ja olen aina silloin ihan hirviö”, Tonks sanoi ja lehahti sitten punaiseksi tajuttuaan, mitä oli juuri sanonut.

”Pitääkö sinut lukita tänne ensi yöksi?” Remus tiedusteli hymynkare huulillaan. Tonks purskahti nauruun, mutta vakavoitui sitten äkkiä ja tarttui Remusta ranteesta.

”Tuleeko ensi yötä?”

Naisen kysymys oli niin tarvitseva ja niin pyytävä, että Remuksen oli pakko kääntää katseensa toisaalle. Hän tiesi, että hänen olisi pitänyt sanoa, että vaikka Tonks ei tuntunut kavahtavan hänen ihmissusiuttaan, heidän suhteensa esteenä olisi kymmeniä muita asioita. Mutta Remus ei jaksanut ajatella sitä nyt, ei tässä lattialla, lihakset särkevinä, mieli sekavana, naisen puristaessa häntä epätoivoisesti ranteesta.

”Haluatko tulla töiden jälkeen takaisin? Tehdään vaikka ruokaa yhdessä”, Remus kuuli sanovansa ja Tonksin kasvoille syttyi leveä hymy.

”Kuulostaa ihanalta.”

”Sinä todella taidat rakastaa ruokaa”, Remuksen oli pakko sanoa, kun hymy Tonksin kasvoilla alkoi käydä jo tähtitieteelliseksi. Tonks nauroi ja löi Remusta käsivarteen, mutta vakavoitui kuullessaan keittiön kaappikellon lyövän.

”Voi ei, minun täytyy mennä tai Villisilmä tappaa minut seitsemännen kerran tällä viikolla”, Tonks sanoi, kumartui lähemmäs Remusta kuin suudellakseen, mutta ilmeisesti tulikin toisiin ajatuksiin, koska nousi nopeasti seisomaan.

”Nähdään viiden jälkeen”, Tonks hymyili ja ilmiintyi pois.

Remus nousi vaivalloisesti ylös ja käveli puutunein jaloin ikkunan luo. Hän veti tummat verhot sivuun. Pakkaspäivän aurinko paistoi kirkkaana ja kohtisuoraan.

Illasta oli tullut aamu.
« Viimeksi muokattu: 10.09.2017 12:59:49 kirjoittanut Rowena »

Turn to page 394.

Dokumentti

  • ***
  • Viestejä: 569
Vs: He olivat idiootteja molemmat (Remus/Tonks, K-11)
« Vastaus #1 : 17.09.2017 21:10:47 »
Kommenttikampanjasta iltaa!

En oikeastaan ole lukenut tätä ennen kuin yhden Remus/Tonks ficin, jotenkin paritus ei vain ole kolahtanut minuun. Jo kirjoissa se jäi jotenkin etäiseksi ja tuntui kuin se olisi vain tungettu sinne, ettei Remuksen hahmo jäisi vain raukaksi yksin eläjä ihmissudeksi, jonka parhaat kaverit ovat kuolleet ja sitten kuollut yksin, ilman rakkautta. Mutta viime aikoina olen oppinut pitämään ja ajattelemaan tätäkin paritusta eritavalla. Monesti käy niin, kun jollekin vain antaa mahdollisuuden. :D Siksi oikeastaan tämän nappasikin kampanjasta, jotta voin laajentaa käsitystäni tästä parista.
Ja toinen syy, miksi tämän valitsin oli otsikko. Se on hauska ja kiehtova, sopi myös tekstiin sen luettuani. :) Itse olen surkea otsikoiden keksijä ja pidän, kun muut keksivät hyviä ja nokkelia otsikoita! :)

Alun kohtaus Severuksesta ja Remuksesta oli mukava alkusysäys tekstille. Severuksen tarkkanäköisyys ja havainnointi molemmissa tapahtuneissa muutoksissa oli tosi kiva! :) Lisäksi ei niin hienovaraiset vihjailut sopivat miehen suuhun kuin (suurehko) nenä päähän.

Remuksen turhautuminen ja tuntemukset täysikuuta edeltävänä iltana oli kuvattu tosi taitavasti. Pääsi hyvin sisälle siihenkin, että tuntemukset olivat normaalia voimakkaampia ja syykin selvisi mukavasti vähän ajan kuluttua, eikä heti ensimmäisen maininnan myötä.

Remuksen ja Minervan kohtaaminen oli myös hauska. Remuksen välitön turhautuminen, kun mies on varma, että myös Minerva tulee puhumaan Tonksista toimi loistavasti. Itsekin jäin hetkeksi pohtimaan, onko Maxinen idea niin hyvä. 11-vuotias ei välttämättä kykene ottamaan vastaan kaikkia niitä ennakkoluuloja joita ihmissusia kohtaan on, kun hän koulutovereidensa joukkoon menee. Idea sinänsä on hyvä, tuoda lisää suvaitsevaisuutta, mutta lapsen käyttäminen siinä tarkoituksessa voi olla hieman väärin.

Kun Tonks ilmestyi Remuksen ovelle, tulivat Remuksen tunteet hyvin selväksi kaikkien tämän tuntemusten kautta, vaikkei tunteista sinänsä puhuttu. Se oli kiva tapa tuoda ne esille, ne pystyi päättelemään helposti, vaikkei mitään myönnetty ja Remus oli törkeäkin naista kohtaan.
Tonks on niin raukka, kun riutuu rakkaudesta ja Remus vetäytyy omaan pelkoonsa. Eikä nää oman laatikkonsa ulkopuolelle, ei pysty ymmärtämään, että joku voisi rakastaa häntäkin. Turhaan työntää naista kauemmaksi luotaan.

Yllätyin Remuksen ehdotuksesta, että Tonks jäisi yöksi täysikuu yönä. En olisi uskonut, että hän ottaisi sellaisen riskin, vaikka onkin ottanut sudenmyrkkyjuomaa, mutta jos juomaa on jouduttu vahvistamaankin, niin olin varma ettei Remus olisi uskaltanut. Hyvä kuitenkin, että pyysi. Tonks oli varmasti otettu ja pyyntö merkitsi hänelle paljon.

Aamu oli hyvin kuvattu, kipeät lihakset, nälkä ja välittävä Tonks. Joka tietenkin on myöhässä ja saa päälleen Villisilmän vihat. ;D Aamupalan tuominen Remukselle oli suloista ja sain jo päähäni mielikuvia, kuinka sama toistuu jokainen kuukausi. Remus herää työhuoneestaan ja Tonks tuo tälle aamupalaa ja kahvia.<3

Lopetuslause sopi tähän aivan loistavasti, eikä ollut millään tavalla irrallinen tai töksähtävä.

Kiitos lukukokemuksesta, joka toi minulle paljon uutta tästä parituksesta ja innon lukea näistä lisääkin.<3
Ava @Ingrid 
Spend life with the people who make you happy,
not the people who you have to impress.

Rowena

  • ***
  • Viestejä: 430
Vs: He olivat idiootteja molemmat (Remus/Tonks, K-11)
« Vastaus #2 : 04.10.2017 18:56:04 »
Dokumentti, voi kiitos yksityiskohtaisesta ja paneutuneesta kommentistasi! Sitä oli todella mukava lukea.

Kommenttikampanja on tosissaan siitäkin kiva ketju, että sieltä nappaa usein mukaan sellaisen ficin, jota ei ehkä muuten tulisi lukeneeksi. Tai jota ei välttämättä ole edes nähnyt Finiä selaillessaan. Kiva, että viihdyit tämän ficin parissa, vaikka paritus ei se suurin suosikkisi olekaan! Remus/Tonks on minusta hirveän herkullinen kirjoitettava ja luettava, harmi vaan, että heihin törmää nykyään Finissä tosi harvoin.

Hauska kuulla, että tykkäsit otsikosta! Tämä taisi olla nimetön ihan julkaisuun asti. Oikolukiessani sitten nostin otsikoksi lauseen suoraan ficistä.

Jee, kiitti vielä ^__^! Mä painun kirjoittamaan lisää Remus/Tonksia.

Turn to page 394.

The Mind

  • ***
  • Viestejä: 156
Vs: He olivat idiootteja molemmat (Remus/Tonks, K-11)
« Vastaus #3 : 11.10.2017 21:01:48 »
Sattumalta avasin tämän, koska teki mieli lukea Potteria pitkästä aikaa! Tämä oli tosi raikas, tykkäsin kyllä. Lempikohtani oli parituksesta huolimatta Severuksen ja Remuksen kohtaaminen. Minusta he ovat aina tulleet parhaiten toimen kelmeistä ja näin oli tässäkin. Se että Severus pystyi sentään mainitsemaan Lilyn Remuksen kuullen oli osoitus jonkin asteisesta luottamuksesta, vaikkei suuresta olisikaan kyse. Sevellä kuitenkin aika suuri rooli Remuksen hyvinvoinnin kannalta. Muutenkin tässä oli muutakin kuin Tonksin ja Remuksen ongelmat, mutta kun nämä kaksi juttelivat, oli kuin seuraisi oikeaa aikuisten parisuhdetta.
Ei ollut liian imelä vaan jotenkin tosi luettava. Kiitoksia!

Fiorella

  • ***
  • Viestejä: 2 738
  • Hyvän tuulen kotisatama
Vs: He olivat idiootteja molemmat (Remus/Tonks, K-11)
« Vastaus #4 : 11.10.2017 21:24:58 »
Luin tämän jo aiemmin ja ihastuin, vaikka unohdin kommentoida enää sen jälkeen, onneksi huomasin tämän uudelleen. :)

Tonks/Remus on ihanaa luettavaa ja tässä oli hellyttävää, miten herkkä Tonks oli, ei oma sählä itsensä vaan koko sydämestään vakavissaan ja keskittynyt asiaansa. Ja Remus on yksi harvoista, jonka kohdalla pieni angstailu tuntuu vain herkulliselta luettavalta.

Tykkäsin, kun mukana olivat myös Severus vilpittömän kiusallisine huomioineen ja Minerva, jonka asia olikin ihan muuta kuin Remus kuvitteli. ;)

Lainaus
”Noinko vakavaa tämä on?” Remus kysyi hiljaa.

”En minä olisi tässä, jos tämä ei olisi vakavaa”, Tonks mutisi.
Voi noita kahta. Kumpikin on (paitsi otsikon mukaan idiootti, myös) niin hirmuisen suloinen. <3

Lainaus
”Näetkö nyt? Tällaista elämä minun kanssani olisi, typeriä rajoitteita ja varotoimenpiteitä koko ajan.”

”Ei kerran kuussa ole koko ajan”, Tonks mutisi. Remus vilkaisi ikkunasta ulos. Oli alkanut hämärtää.
Tuli vain mieleeni, että kerrankin mies, joka kenties ymmärtää jotenkin naiseutta. ;) Jokakuukautiset vaivat ja lihaskrampit voisivat tuoda tälle parille ymmärrystä toisiaan kohtaan?

Lopetus oli taas suloinen, sekä romanttinen että huumori kevensi vakavuutta sopivasti. Voi että, tämä oli tosi kivaa luettavaa. Tykkään ficeistäsi. :)
I´m kind and caring Hufflepuff!
~ Iltakävelylle Fiorellan ficcitarhaan? ~

Rowena

  • ***
  • Viestejä: 430
Vs: He olivat idiootteja molemmat (Remus/Tonks, K-11)
« Vastaus #5 : 14.11.2017 13:31:05 »
The Mind, hauskaa, että löysit tämän! Olen myös tosi iloinen tuosta, että kirjoitit tämän olevan kuin oikeasta elämästä eikä liian imelä. Elämänmakuisuuteen yritän aina pyrkiäkin, kiva kuulla, että se tässä onnistui! Severuksen ja Remuksen kohtaamisesta oli niin hauska kirjoittaa, että varmasti tulen heihin kahteen palaamaan jatkossakin. Kuten sanoit, jonkinlainen luottamus heidän välillään vallitsee ja se on tosi kiinnostavaa, vaikka myös tosi jännitteistä. Kiitos kommentista!

Fiorella, oi, ihanaa kuulla, että tykkäät ficeistäni! Minusta on ollut todella kivaa ficata pitkästä aikaa! Tai no, onhan Fini-paluustani jo melkein vuosi kulunut, niin en tiedä, voinko enää sanoa noin, mutta tämä on ollut niin hauskaa, että vuosi on mennyt nopeasti ;D. Hih, kiva, kun pidit Minervasta tässä! Mietin, että onko hän ihan turha, mutta sitten oli pakko saada Remukselle vielä se viimeinen naula arkkuun, että tuokin tuossa nyt vielä :D. Kiva, kun kommentoit, kiitos!

Turn to page 394.