Tämä on osa one-shot-sarjaa
Albus Dumbledoren elämä ja värit. Sarjaan kuuluu seitsemän tekstiä, jotka ovat kaikki täysin itsenäisiä, mutta kuitenkin linkittyvät jollain tavalla toisiinsa. Sarjassa ovat ilmestyneet seuraavat osat:
1.
Smaragdinvihreä, S
2. Ruoste
3.
Akvamariini, S
4.
Harmaa, S
5.
Purppura, K11
6.
Siena, K11
7.
Oliivinvihreä, K15
Nimi: Albus Dumbledoren elämä ja värit: Ruoste
Ikäraja: S
A/N: Tämä on kirjoittamistani teksteistä yksi suosikeistani, koska tämä on niin erilainen. Toivon kovasti, että muutkin pitäisivät tästä! Tämä osallistuu Teelusikan tunneskaalaan (hämmennys) ja väripalettiin (ruoste).
Ruoste
Heinä kutittaa hassusti. Aivastuttaa. Äiti sanoo sitä heinänuhaksi. Isä sanoo sitä hölynpölyksi. Albuksesta on hassua, että äiti ja isä ovat eri mieltä. Aberforthista se on kamalaa. Ariana on samaa mieltä aina sen kanssa, jonka kanssa puhuu.
”Albus!” isä huutaa. ”Tule tänne, sinun pitää oppia tämä juttu!”
Albus nousee kiireesti, pyyhkii pahimmat pölyt harmaalta kaavultaan ja juoksee isän luokse siistien samalla hiuksiaan. Niin isä ei saa tietää, että hän makoili taas heinissä mietiskelemässä.
”Katso tätä, Albus”, isä sanoo ja nostaa talikkoa ja vaihtaa samalla painoa jalalta toiselle niin, että maa litisee. On satanut koko talven, ja vasta nyt maailma alkaa hiljalleen kylpeä kevätauringossa. ”Katso, Albus, näetkö?”
Albus yrittää katsoa oikein tarkasti, siristää silmiäänkin. Hän katsoo ja katsoo ja katsoo. ”Se on talikko, isä”, hän lopulta sanoo. Ihan vain talikko.
Isä ei suutu, mutta ei ole tyytyväinenkään. Hän osoittaa talikkoa muutamasta kohdasta. ”Nämä, Albus, mitä nämä ovat?”
Albus tulee lähemmäs ja naurahtaa, kun tajuaa. ”Ruostetta, tietenkin, isä.”
Isä nyökkää. ”Se ei ole hyväksi, se pitää poistaa.”
Albus nyökkää. Hän katsoo, kun isä ottaa taikasauvan esiin. Albus saa pidellä talikkoa, kun isä laskee taikasauvan niin, että sen pää koskettaa kevyesti ruostunutta kohtaa. Aina kevyesti, isä sanoo, muuten ei tule taikomisesta mitään. Albus muistaa kyllä, se on Aberforth joka aina unohtaa. Isä kertoo taian, ja Albus kuuntelee tarkasti, ja sitten isä taikoo, ja ruoste on poissa. Albus nyökkää, ei se vaikuta vaikealta, vaikka isä aina sanoo, että oikeasti se on vaikeampaa, että se vain näyttää helpolta.
”Katso tarkkaan nyt”, isä sanoo, siirtää taikasauvan toiseen kohtaan. Hän pyytää Albuksen kertomaan, mitä pitikään sanoa, ja sanoo ”hyvä” kun Albus muistaa kaiken oikein, ja sitten sekin ruoste häviää, talikko on ihan tumma taas eikä yhtään punertavanruskea. Isä sanoo, että se on ruma ruskea, ei lainkaan niin hieno väri kuin äidin tukka, ja Albus miettii, että miksi äidin eikä hänen tukka, mutta ei hän sitä kysy.
Sitten Ariana juoksee portista sisään, hän on ollut taas leikkimässä joenrannassa niin kuin aina, Albus on varma siitä, koska Ariana menee sinne joka kerta eikä lainkaan jaksa uskoa, että äidillä on hyvä syy kun hän sanoo, että Arianan kengät menevät ihan mutaisiksi ja sinne ei saa mennä. Mutta isä ei koskaan suutu Arianalle, ja Albus tietää, että nyt on taikomistuokio ohi, sillä isä menee Arianaa vastaan, halaa tätä niin kuin ei koskaan halaa Albusta, mutta ei Aberforthiakaan, niin että Albus on päätellyt, että poikia ei saa halata, tyttöjä vain.
”Mikä on, kulta pieni?” isä kysyy, Arianalta tietenkin.
Albus potkaisee maata, mutta ei siitä ole hyötyä, koska maa on ihan mustaa ja märkää. Häntä vähän ärsyttää, mutta ei paljon, koska hän sentään näki taikoja tänään ja Arianaa isä ei opeta. Mutta sitten hän kuulee Arianan vastauksen, joka on pelkkä huuto vain, koska Ariana itkee ja on ihan tolaltaan, huutaa ja itkee ja huutaa ja itkee ja sitten kuuluu outo hulmahdus.
Albus katsoo, näkee isän joka pitää Arianaa sylissä ja silittää tämän päätä, tämän kauniita hiuksia, ja vieressä eläimille varatut heinät ovat hulmahtaneet tuleen. Tuli alkaa rätistä, ja siitä Albus viimeistään tietää, että se tuli on taikomalla tehty, koska muuten se olisi rätissyt heti eikä vain hulmahtanut. Isä pitelee Arianaa eikä taikasauvaansa, se on isällä taskussa, ja Ariana näyttää järkyttyneeltä, hänen kenkänsä ovat mudassa mutta niin on myös kaapu ja poski ja hiukset ja kädet ja kynnenaluset, ja Ariana itkee ja huutaa ja hänen kielessäänkin on mutaa, varmasti on.
”Heti sisälle”, äiti käskee Albuksen takana, ja Albus tottelee, juoksee pimeään keittiöön jonka ovesta äiti huusi. Äiti ei tulekaan sisään, hän juoksee Albuksen ohi ja menee halaamaan Arianaa hänkin. Äiti ja isä ja Ariana kuiskailevat jotain, ja vasta sen jälkeen joku tajuaa sammuttaa tulen, mutta heinä on jo mennyttä, onneksi kohta on kesä.
**
Isä ei koskaan tule sisälle. Ariana tulee, ja lopettaa huutamisen ja itkemisen, mutta kun Albus katsoo häntä, näyttää siltä, että hän on lopettanut ihan kaiken. Ariana istuu sykkyrässä äidin jaloissa, välillä ihan lysyssä ja välillä kippurassa, ja kun äiti nousee ja menee lypsämään lehmän ja tuo heille kaikille lasilliset tuoretta maitoa, Ariana istuu siinä edelleen, eikä edes kiitä maidosta, eikä äiti suutu.
Tulee pimeää, ja Albuksen pitää itse sytyttää kynttilä, koska äiti ei sytytä. Aberforth yrittää kysyä äidiltä ja sitten Albukselta, että mitä oikein on tapahtunut, mutta äiti ei vastaa mitään ja Albuksen täytyy hyssytellä Aberforthia, koska kyllähän se nyt on selvää, että tänään ei saa kysellä.
Kun on ollut kauan pimeää, Albus alkaa haukotella. Ariana ei vieläkään liiku. Kaikkialla on pelkkää mustaa, ja Aberforth kuiskaa, että häntä pelottaa, että hän ei uskalla mennä nukkumaan ilman kynttilää, ja siitä Albus tajuaa, että hänen sytyttämänsä on sammunut. Hän ei uskalla pyytää äidiltä uutta, äiti näyttää kummalliselta, ja Ariana näyttää siltä että hän on rikki. Albus ottaa Aberforthia kädestä ja äiti ei sano mitään, ja sitten he lähtevät yhdessä nukkumaan, ja sinä yönä Albusta ei naurata, kun Aberforth sanoo että omassa sängyssä pelottaa.
**
Aamulla olisi kaiken pitänyt olla hyvin, koska niin äiti aina sanoo, koska aurinko nousee ja uusi päivä on uusi alku ja silloin hymyillään. Mutta kaikki ei ole hyvin, ei vaikka isä on tullut kotiin ja näyttää Albukselle kirveen, jossa on ruostetta. Albus muistaa taian edelleen, hän sanoo sen isälle ja isä sanoo ”hyvä”, mutta kuulostaa siltä että ”paha”, ja Albus ei hymyile kun ruoste katoaa. Hän katsoo pää painuksissa uudennäköisen kirveen pintaa ja sillä lepäävää ruskeaa taikasauvaa ja odottaa, että hänelle kerrottaisiin, mikä on vikana, mutta isä vain sysää kirveen Albukselle ja ottaa taikasauvansa ja lähtee sisään.
Illalla isä haetaan pois. Kaartinvelhot tulevat punaisissa kaavuissaan ja taikovat niin, että isän sauva lentää eteisestä keittiöön saakka ja kolahtaa lattialle. Isä huutaa vihaisena ja Ariana itkee peloissaan ja jotain menee rikki ja äiti halaa Arianaa oma taikasauva kädessä ja käskee Aberforthin olla hiljaa, kun Aberforth yrittää huutaa myös. Albus ei huuda, hän katsoa ja haluaa mennä piiloon mutta tietää ettei saa. Isä on aina sanonut, että kaartinvelhot ovat taitavia ja heille pitää kumartaa kadulla ja Albus on luullut, että se tarkoittaa että he ovat hyviä, mutta nyt isä onkin heille vihainen ja huutaa ja he vievät isän pois.
Kun isä on poissa ja Albus on käynyt vetämässä ulko-oven heidän perässään kiinni ja Ariana on lopettanut huutamisen, Albus kysyy äidiltä, onko isä tehnyt jotain pahaa, ja äiti vastaa, että on mutta ansaitusti.
Kun Ariana ja Aberforth ovat nukahtaneet ja Albus maannut tuntitolkulla katsellen kattoa jota ei näe, äiti hiipii hänen vuoteensa luokse ja koskettaa hänen kättään ja sanoo, että Albus voisi tulla äidin mukana keittiöön. Albus menee, ja äiti kaataa hänelle pienen tilkan aikuisten juomaa ja sanoo, että nyt Albus on virallisesti perheen pää mutta jos naapuri käskee hänen juoda enempää kuin yhden kulauksen niin Albus saa sanoa ei. Sitten äiti osoittaa toiselle puolelle keittiön pöytää, mutta on pimeää eikä kynttilä valaise kunnolla, ja Albuksen pitää kokeilla kädellään, mitä ihmettä äiti oikein osoittaa.
Albus tajuaa heti, kun hänen keskisormensa hipaisee sitä. Hän tajuaa, koska pinta on sileä ja pyöreä, mutta ennen kaikkea koska hän tuntee niskassaan pientä kihelmöintiä, tuntee jonkin lämpimän virtaavan hänen selkärankaansa pitkin, tuntee että se on
oikein. Hän ottaa isänsä taikasauvan käteensä ja nostaa sen silmiensä eteen ja nyökkää hitaasti, kun äiti sanoo, että se on hänen nyt.
**
Kun Aberforth kysyy, miksi Albuksella on isän sauva, Albus sanoo vain, että koska isä on poissa nyt, ja Aberfoth ei usko. Albuskaan ei ole ihan varma, uskooko itsekään, mutta sauva tuntuu kutkuttavalta hänen kädessään ja hän haluaa kokeilla sitä, mutta ei hän halua, että isä on oikeasti poissa. Äiti on laittamassa aamupalaa vain neljälle eikä sano mitään, ja Albus juoksee ulos koska jos isä ei syö aamupalaa niin ei isä sitten tarvitse heti taikasauvaakaan.
Albus katsoo pihalla ympäriinsä ja huomaa mustat tuhkat, jotka ovat olleet heiniä ennen kuin Ariana poltti ne pois, mutta joiden keskeltä sojottaa pystyssä seiväs ja sen päässä Albus näkee nousevan auringon valossa jotakin punaruskeaa. Hän juoksee heinäseipään luokse ja kurottaa varpailleen ja on iloinen kun on tarpeeksi pitkä toisin kuin Ariana. Hän ottaa isän sauvan ja asettaa kärjen kevyesti ruosteen päälle, hän muistaa kyllä olla varovainen ja muistaa taiankin, mutta ennen kuin hän ehtii sanoa mitään hän tajuaa, että isän taikasauva on juuri tismalleen samaa punaruskean sävyä kuin seipäässä oleva ruostekin, ja äkkiä Albus ei haluakaan taikoa ruostetta pois. Isä on sanonut että se on pahasta, mutta äiti on sanonut että isäkin on tehnyt jotain pahaa mutta ansaittua, ja ehkä ruostekin on joskus ansaittua, ja ehkä Albus haluaa nähdä isän muuallakin kuin vain taikasauvassa, ja siksi hän jättää ruosteen siihen ja juoksee keittiöön ja syö aamupalaa ilman isää.
