Kirjoittaja Aihe: Nälkäpeli: Helvetin esikartano / Individualismin surma, S, oneshot  (Luettu 1762 kertaa)

Maissinaksu

  • Trubaduuri
  • ***
  • Viestejä: 2 648
  • ( ͡° ͜ʖ ͡°)
Ficin nimi: Helvetin esikartano / Individualismin surma
Kirjoittaja: Ayu
Fandom: Nälkäpeli
Ikäraja: S
Mukana: Haymitch & Effie
Genre: Draamaa tämä taitaa olla, sisältää myös vallitsevan dystopian ja senhetkisten olosuhteiden manailua

Summary: Jos häneltä kysytään, vyöhyke 13 ja sen säännöt osoittavat verrattomasti, miten todellisuudessa lähes rappiolle turmeltunut järjestelmä luulee itsestään liikoja ja asettaa itsensä jalustalle velloen omassa ylimielisyyden sumussaan. / Jos häneltä kysytään, vyöhykkeellä 13 on hallussaan kaikki elementit, joilla on valta saada yksilö asettumaan marionetiksi muiden ohjailtavaksi.

A/N: Teki mieli pitkästä aikaa kirjoittaa Nälkäpelistä. ^^ Osallistuu Otsikkohaasteeseen (kaksi erillistä otsikkoa).



***



Jos häneltä kysytään, vyöhyke 13 ja sen säännöt osoittavat verrattomasti, miten todellisuudessa lähes rappiolle turmeltunut järjestelmä luulee itsestään liikoja ja asettaa itsensä jalustalle velloen omassa ylimielisyyden sumussaan. Haymitch on kuullut puhuttavan jumalasta, siitä miten jonkun korkeamman voiman kuviteltu läsnäolo on antanut aiemmin eläneille voimaa ja turvaa. Nykyään ei enää kuule puhuttavan kaikkivaltiaasta, mutta helvetin käsite elää yhä.

Vyöhyke 13 on lähellä sellaista.

Haymitch on jo kauan sitten lakannut välittämästä ympäröivästä maailmasta enemmän kuin on välttämätöntä, eikä hän olisi milloinkaan uskonut kaipaavansa takaisin kotivyöhykkeelleen ja edelliseen elämäänsä. On vaatinut vuosia muurata menneisyyden liika vatvominen välinpitämättömyyden muurin suojiin, eikä hän halua antaa sen mureta tilapäisessä heikkoudessaan. Vyöhykettä 12 ei enää ole, se on karu totuus.

Haymitch tuijottaa verestävin silmin viinapulloa edessään. Hänen henkilökohtaisen helvettinsä esikartano manifestoituu kolhuja ottaneeseen lasipintaan, kulmasta repeytyneeseen etikettiin ja kirkkaaseen nesteeseen, jota voisi luonnehtia elämän perusedellytykseksi. Hänellä ja hänen senhetkisellä olinpaikallaan vain on tyystin eri käsitys sellaisen määrittelystä.

Pullossa, jossa vielä viikko sitten on lillunut vahvan alkoholin viimeiset kulaukset, on nyt vettä. Haaleaa vettä, joka ehkä menisi kylmänä alas, mutta nykyiseltään Haymitchin ei tekisi mieli edes katsoa pulloa. Sisältö on hämäävä, huijaava, ja saa hänet entistäkin ärtyneemmäksi. Sen sijaan, että hän olisi heittänyt pullon pois sen tyhjennyttyä, hänen oli käsketty säilyttää se ja hyödyntää johonkin muuhun. Turha kuvitellakaan, että vyöhyke 13 heittäisi mitään vähänkään käyttökelpoista pois. Sellainen sotisi yhteistä taisteluhenkeä vastaan pahan kerran.

Haymitchin taisteluhenkeä vastaan puolestaan sotii vallitseva alkoholittomuus, joka ajaa hulluksi hetki hetkeltä enemmän. Hän olisi valmis vaikka murhaamaan jonkun saadakseen tilanteeseen jonkin helpotuksen. Hän olisi valmis myymään sielunsa mukillisestakin jotain viinalta kalskahtavaakin.

Selväpäisenä maailma tuntuu erilaiselta. Jotkut hänen tuttunsa vaikuttavat nyt yllättävän älykkäiltä, toiset taas kolme kertaa tyhmemmiltä kuin mitä hän on tuuminut aiemmin. Joidenkin kohdalla Haymitch ei osaa sanoa eroa suuntaan tai toiseen.

Effie on yksi sellainen. Sama se katsooko Haymitch tätä vieroitusoireista verestävillä vai humalan samentamilla silmillä, hän näkee edessään naisen, joka on ulkonäöstään turhantarkka Capitolin kummallisia muotivirityksiä myöten, ja jonka toimintatapoihin järjestelmällisyys ja moitteettomat käytöstavat ovat rasittavuuteen asti iskostuneet niin kauan kuin hän on tämän tuntenut.

Haymitch antaa katseensa vaeltaa viinapullosta vastapäätään istuvaan Effieen, joka yrittää peilata kasvojaan lusikan pinnasta samalla taputellen sormenpäällään luomillensa jotain harmaata. Pöydällä nököttää pieni kappale hiiltä, joka selittää värin alkuperän. Se ei taatusti vedä etäisestikään vertoja pääkaupungin kauneustuotteille, mutta kaiketi tarjoaa jotain pakokeinoa kaikkialla vallitsevasta samankaltaisuuden massasta. Vyöhykkeen 13 henkeen verrattuna Effie on suorastaan hälyttävän individualistinen, mitä ei välttämättä katsota hyvällä, mutta eipä kyseessä ole mitään laitontakaan.

Hänestä on verrattoman ironista, miten Effie yrittää erottua ympäristöstään lisäämällä harmautta ennestäänkin suhteellisen mitäänsanomattomaan olemukseensa.

Heidän katseensa osuvat toisiinsa muutamaksi sekunniksi. Effien ilmeestä on luettavissa pieni haaste, ja Haymitch pysyy vaiti. Moinen primitiivisin keinoin toteutettu ehostautuminen vaikuttaa niin turhamaiselta kuin kuvitella saattaa, mutta jos se antaa Effielle paremman olon, eipä hän siitä liiaksi jaksa vaivautua naljailemaan. Effiellä sentään on jotain niinkin näppärää kuin hiili luomivärinsä korvikkeena. Hänen alkoholinsa taas on muuttunut pelkäksi vedeksi.

Effie ei tosin näytä yhtään pahalta ilman ehostustaankaan, mutta sellaista on turha sanoa ääneen. Hänen mielipiteensä tuskin hetkauttaisi tuon taivaallista.


***


Jos häneltä kysytään, vyöhykkeellä 13 on hallussaan kaikki elementit, joilla on valta saada yksilö asettumaan marionetiksi muiden ohjailtavaksi. Sekasorto ja sen mukanaan tuomat kohtalot ovat muokanneet paikasta askeettisen koneiston, joka sykkii eläväisyyttä harvenevassa määrin. Effien mielestä se muistuttaa muurahaiskekoa, jonka työläiset hoitavat osuutensa yhteisen edun nimissä kuningattaren hyväntahtoisuuden mielessään pitäen.

Hiljalleen hän on alkanut ymmärtää, kuinka pienelle taholle keskittynyt päätösvalta on alttiina tyrannian hampaille. Joko hän on aiemmin ollut sokea, tai vaihtoehtoisesti ei ole milloinkaan uhrannut moiselle tuumaukselle liikaa aikaa. Sellainen olisi katsottu niskuroinniksi ja valitsevan rauhan rikkomiseksi missä tahansa. Aikaisempi suojattu elämä on jättänyt hänet naiiviksi.

Vyöhyke 13 hengittää eri tahtiin kuin Capitol. Tiivis yhteisö, jossa kaikki marssivat samaan tahtiin ja uhraavat henkilökohtaiset halunsa, säilyttää voimansa muuttuvassa ajassa. Se on fakta, jota häntä inhottaa myöntää.

Ehkä hänestäkin on vähitellen muotoutumassa vain yksi muista. Hän käyttää samanlaisia vaatteita kuin toiset, syö samanlaista ruokaa kolkossa salissa ja nukkuu samanlaisen ankeuden keskellä. Maailmassa ei ole enää väriä.

Effie kääntelee lusikkaa, jonka pinnasta onnistuu juuri ja juuri näkemään kuvajaisensa. Metalli on kerännyt pintaansa hieman ruostetta, mikä saa hänet kaipaamaan pääkaupungin platinaisia aterimia, joiden kirkkaus suorastaan särkee silmiä. Hänen kuvajaistaan himmeästi heijastava lusikkakin sattuu silmiin, mutta eri syystä.

Hiilenkappale saa luvan kelvata. Effiestä on alkanut tuntua, että mikä tahansa muu kuin maanläheinen kosketus koettaisiin niin vieraaksi, että se keräisi puoleensa katseita. Hän ei panisi sitä pahakseen toisaalla, mutta täällä hänet leimattaisiin liian erottuvaksi, kenties hankalaksikin. Ei hän liian massiivista suurennuslasia ylleen kaipaa, vaikka joku ehkä katsoisikin hänen kasvojaan toistamiseen ja huomaisi hiilenharmaalla korostetut luomet. Hän ei toimi järjestyssääntöjä vastaan, sen hän on varmistanut ympäristöään tutkaillen. Hän on keskellä suurta kapinaa, mutta auktoriteettien kunnioitus on yhä luontevaa. Pienellä soveltamisella hän kenties saattaisi olla tyytyväinen senhetkiseen tilanteeseensa.

Haymitch sen sijaan ei edes yritä peitellä turhautumistaan. Alkoholin puute on ajamassa tätä kohti henkilökohtaista kriisiä, eikä kukaan tarpeeksi lähelle uskaltautuva ole jäänyt paitsi myrkyllisyydestä, jota miehestä säteilee jokaiseen ilmansuuntaan. Haymitch ei ole aikaisemminkaan kiinnittänyt liiaksi huomiota olemukseensa, mutta harottava parransänki ja punoittavat silmät mustine renkaineen tuovat verrattomasti esiin kiirastulen, jota tämä tarpoo läpi.

Effie vilkaisee kulmiensa alta miestä vastapäätään. Intensiivisestä tuijotuksesta päätellen vedellä täytetty entinen viinapullo merkitsee Haymitchille jotain muuta kuin mitä se vain yksinkertaisesti on, luultavimmin pilkkaherjaa päin kasvoja. Effie on huomannut ja myös kokenut, miten vyöhyke 13 riisuu väeltään jokaisen naamion antamatta tilaisuutta kätkeytyä aineilla luodun sumun tai kosmetiikalla maalatun verhon taakse. Jäljelle jää ontto tunne rintaan kuin jotain oleellista puuttuisi, Haymitchin tapauksessa sakea humala.

Hänen silmiinsä kunnon ryhtiliike ei olisi pahitteeksi, mutta hän päättää pysyä hiljaa heidän katseidensa kohdatessa muutamaksi sekunniksi. Haymitchin silmien katse on tylyydessään tuttuakin tutumpi, mutta Effie ei jaksaisi millään sietää minkään sortin pisteliäitä vastaiskuja, joita hän luultavasti saisi osakseen, mikäli kommentoisi jotain ääneen. Haymitchin sietorajat käyvät ylikierroksilla jo valmiiksi.

Jollain tapaa hänestä on silti virkistävää nähdä Haymitch selväpäisenä, vapaana vuosikausia jatkuneesta alkoholin väärinkäytöstä. Vyöhyke 13 todella tuo ihmisistä esiin jotain aitoa, vaikkakin ajatus tuntuu äärimmäisen ristiriitaiselta kaikkien pyrkiessä sulautumaan betoniseiniin.



Marina & The Diamonds - Savages

Murder lives forever
And so does war
It's survival of the fittest
Rich against the poor
At the end of the day
It's a human trait
Hidden deep down inside of our DNA

One man can build a bomb
Another run a race
To save somebody's life
And have it blow up in his face
I'm not the only one who
Finds it hard to understand
I'm not afraid of God
I am afraid of Man

Is it running in our blood
Is it running in our veins
Is it running in our genes
Is it in our DNA
Humans aren't gonna behave
As we think we always should
Yeah, we can be bad as we can be good

Underneath it all, we're just savages
Hidden behind shirts, ties and marriages
How could we expect anything at all
We're just animals, still learning how to crawl

We live, we die
We steal, we kill, we lie
Just like animals
But with far less grace
We laugh, we cry
Like babies in the night
Forever running wild
In the human race

Another day, another tale of rape
Another ticking bomb to bury deep and detonate
I'm not the only one who finds it hard to understand
I'm not afraid of God
I'm afraid of Man

You can see it on the news
You can watch it on TV
You can read it on your phone
You can say it's troubling
Humans aren't gonna behave
As we think we always should
Yeah, we can be bad as we can be good

Underneath it all, we're just savages
Hidden behind shirts, ties and marriages
How could we expect anything at all
We're just animals, still learning how to crawl
Underneath it all, we're just savages
Hidden behind shirts, ties and marriages
Truth is in us all, cradle to the grave
We're just animals still learning to behave

All the hate coming out from a generation
Who got everything, and nothing guided by temptation
Were we born to abuse, shoot a gun and run
Or has something deep inside of us come undone?
Is it a human trait, or is it learned behavior
Are you killing for yourself, or killing for your savior?

Underneath it all, we’re just savages
Hidden behind shirts, ties and marriages
How could we expect anything at all?
We’re just animals still learning how to crawl
Underneath it all, we’re just savages
Hidden behind shirts, ties & marriages
Truth is in us all, cradle to the grave
We’re just animals still learning to behave

« Viimeksi muokattu: 10.04.2019 04:56:25 kirjoittanut Ayudara »
"Itse Zeus kyllä lähetti Akun tänne, mutta hän ei tiennyt, että sukulaispoikani on täysi tumpelo."
- Roope Ankka

Nyyhti

  • ***
  • Viestejä: 3 936
(Anteeksi sekopäisestä kommentista, en pysty parempaan näin myöhään :D)

Lainaus
Hänestä on verrattoman ironista, miten Effie yrittää erottua ympäristöstään lisäämällä harmautta ennestäänkin suhteellisen mitäänsanomattomaan olemukseensa.

Tää oli mahtava, niin Haymitchiä!

Otsikkojuttua oli tosi hyvin hyödynnetty! En tajunnut koko juttua ennen kuin Effien osan puolivälissä, mutta sitten tuli kunnon ahaa-elämys :D Itse teksti oli myös erittäin oivaltava, ja rakastin kaikkia vivahteita, erityisesti sitä kuinka mitään ei saa heittää hukkaan. Jotain fiksumpaakin piti sanoa, mutten saa päähäni... Joten sanon vain, että pidin tästä kovasti!!
Never regret something that once made you smile.

Grenade

  • Fluff-fiilistelijä
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 2 966
  • bannu by Ansa
Miksi tää on menny multa ihan ohitse, kiitos nominal, kun nostelit! Toistelen muutenkin edellistä kommenttia, kun sanon, että tää otsikointi todella on tosi sopiva! Periaatteessa toinen sopii toiselle ja toinen toiselle, mutta kuitenkin ne myös tavallaan sopii molemmille. Tykkäsin muutenkin tästä rakenteesta. On jotenkin lukijan kannalta aina kutkuttavaa, kuinka sama kohtaus kuvataan molempien siihen osallistujien kautta. Effiellä ja Haymitchillä on omat helvettinsä ja aikaisemmat kokemuksensa ja se, miten he molemmat suhtautuvat samaan tilanteeseen, kuvastaa hyvin heidän persoonaansa. Vakavasti alkoholisoitunut Haymitch rypee alkoholinpuutteen aiheuttamassa maailmanvihassa, kun taas Effie yrittää jotenkin vielä pinnistellä ja pysyä vanhoissa tavoissaan, vaikka se vaikeaksi tehdäänkin. Vaikka he ovat loppujen lopuksi samassa tilanteessa, he eivät silti ymmärrä, miksi toinen on noin turhamainen tai riippuvainen edelleen.

Lainaus
Hän käyttää samanlaisia vaatteita kuin toiset, syö samanlaista ruokaa kolkossa salissa ja nukkuu samanlaisen ankeuden keskellä. Maailmassa ei ole enää väriä.
Meinasin nostaa lainaukseksi jo tuon, minkä nominalkin, mutta en sitte samaa viitsinyt, joten otin toisen, hyvin Effietä kuvaavan kohdan, joka kolahti kyllä ainakin muhun.

Kiitos tästä, tykkäsin suuresti! Mielenkiintoinen teksti, joka valottaa hyvin molempien hahmojen maailmankuvaa!
P.s. pahoittelen outoja typoja, mun nakkisormet ei tykkää puhelinkommentoinnista, haha.
Matkaa lehtikasaan!

Arte

  • Puuskupuh
  • ***
  • Viestejä: 5 451
Olipas kiva lukea jotain Nälkäpelistä ja etenkin Haymitchista ja Effiestä! Molemmat ovat tosi kiinnostavia hahmoja ja jollain tapaa jopa samanlaisia. Haymitch yrittää peittää itsensä alkoholiin, Effie taas kaikenlaisiin ehostuksiin. Oli kiva lukea, miten molemmat ponnistelevat kyetäkseen selviämään 13. vyöhykkeellä.

Olet kyllä luonut tosi hyvän ficin valmiin otsikon ympärille! Eka pätkä kuvaa hyvin Haymitchin tilannetta, kun taas toinen pureutuu ehkä vähän ironisesti Effien ongelmaan. Jotenkin en itse koe, että Effie haluaisi olla kauhean individualistinen tai erilainen, vaan nimenomaan joukkoon sopiva. Sen hän teki Capitolissa tälläytymällä kuten kaikki muutkin, kun taas vyöhyke 13:ssa hän sulahtaa joukkoon harmaan eri sävyillä. Hiilen käyttäminen luomivärillä on kyllä varsin kekseliäs keino!

Kiva teksti, tykkäsin, vaikka tämä olisi varmaan ansainnut suuremman keskittymisen kuin mitä tämänhetkinen vireystilani antaa myöten.


“Tomorrow may be hell, but today was a good writing day,
and on the good writing days nothing else matters."
- Neil Gaiman

Maissinaksu

  • Trubaduuri
  • ***
  • Viestejä: 2 648
  • ( ͡° ͜ʖ ͡°)
Iso kiitos kaikille kommenteistanne, lämmittävät kovasti! <3

nominal: Yleensä minun täytyy miettiä otsikot suurin piirtein sorkkaraudalla vääntäen, mutta tähän tekstiin sopi sitten haasteen puitteissa ujuttaa kaksikin vaihtoehtoa. Lisäksi mahtavaa, jos Haymitch oli pysynyt omana itsenään! :D

Grenade: En ollut muistaakseni aiemmin kirjoittanut samaa kohtausta kahden henkilön näkökulmasta tällä tavalla samaan aikaan. Toi mukaaa vaihtelua tavalliseen. ^^ Sen lisäksi juuri hahmojen omat demonit tekevät tilanteesta niin kiehtovan: molemmat ovat samassa veneessä, mutta kärsivät eri asioista. Haymitchille itselleen tuskin olisi minkään valtakunnan väliä, millaisen näköisenä patsastelisi ihmisten ilmoilla, kun taas Effietä ei varmaankaan liikuttaisi alkoholin puute suuntaan tai toiseen. Sitten kun ne asiat käännetään päinvastoin, kriisi on lähellä. Vaan jos heillä olisi toisensa apuna sen ratkaisemisessa..? Höhhöh. :D

Arte: Tässä kaksikossa kiehtovaa juuri onkin se eräänlainen samanlaisuus, joka ilmenee käytännössä kuitenkin eri lähteistä. :D Effien kohdalla minusta tuntuu, että liiallinen joukosta erottuminen ei ole tavoiteltua, mutta uskoisin, että Capitol-elämän ansiosta tietynlainen tyyli ja ehostautumisnormit ovat jääneet liian tiukkaan kiinni. Viime kädessä hiilenkin hyödyntäminen on keino saada itselle parempi mieli, ei niinkään muiden huomion haaliminen osakseen tai liika individualismi. Joukkoon on hyvä sopeutua, mutta vyöhykkeen 13 kanssa sellainen käy sangen vaikeaksi kokovaltaisen kolkkouden ansiosta. :P

- Ayu

"Itse Zeus kyllä lähetti Akun tänne, mutta hän ei tiennyt, että sukulaispoikani on täysi tumpelo."
- Roope Ankka

Ansa

  • runotar
  • ***
  • Viestejä: 2 782
En sen kummemmin oikein koskaan ole innostunut lukemaan Nälkäpeli-fikkejä muutamaa satunnaista lukuun ottamatta vuosia sitten, kirjat ja leffat olen niiden ilmestyttyä kyllä lukenut ja katsonut. Tämä on muistikuvieni mukaan paljon aikuisempaa ja syvällisempää kerrontaa kuin kirjat, mutta olihan ne tietty nuorten ihmisten näkökulmasta kirjoitettuja. Kaikki on synkkää, niin kuin fandomiin kuuluukin, mutta sellainen dramaattinen masentavuus on vaihtunut realistisempaan aikuisen ihmisen ankeuteen. Alistumiseen ja hyväksyntään siitä, että kaikki on kamalaa. Toki yritetään taistella paremman huomisen puolesta, mutta nuoruuden into ja tuli on hiipunut pois. Virkistävää. En toki väheksy sarjan päähahmoja ja nuoria marttyyrejä ja sitä kaikkea draamaa, koska ilman sitä ei taida maailma mennä eteenpäin. Sota synnyttää ja kaipaa sankareita ja kiiltokuvia, Effie ja Haymitch eivät vain ole sellaisia. He tekevät mitä voivat, auttavat ja olevat mukana, mutta hiljalleen hiipuvat harmauteen. En osaa tästä mitään tämän hienompaa sanoa, mutta tiedä tämä; tykkään tästä tekstistä paljon, ja lopun biisin lyriikat sopivat aiheeseen mainiosti. En ole kyseistä biisiä muistaakseni Marinalta kuullut, mutta menenpä sen heti kuuntelemaan.

Kiitos tästä, ja onnittelut myös kommenttiarpajaisten voitosta.

-Ansa
Listaus

Pachamama Padre sol
Gracias a la vida gracias al amor