Taistelukentän reunalla |K11| Lily&Alice

[Odo]

Ficin nimi: Taistelukentän reunalla
Kirjoittaja: Odo
Beta: Saappaaton
Genre: drama
Hahmot: Lily Potter ja Alice Longbottom
Ikäraja: K11
Vastuunvapaus: J. K. Rowlingille kunnia Harry Potterista. Tarina idea on omani, enkä saa tästä palkkiota.
A/N: Mietin Spurttirapsuille jonkunlaista ideaa. Päädyin ensimmäiseen velhosotaan, mutta sitten rupesin miettimään sen toista puolta. Monesti kirjoitetaan itse sodasta, mutta esim. Lily ja Alice varmasti jäivät jossain vaiheessa sen ulkopuolelle, olivathan he yhtä aikaa raskaanakin (Harryn ja Nevillen sama syntymäpäivä). Joten päätin kertoa heistä sodan sivussa. Osallistuu Spurttiraapaleeseen, FF100: Puhdasveriset (034. Liian vähän, Kerää kaikki hahmot (Alice Longbottom). Kiitoksia betalleni, ilman Saappaatonta tästä ei olisi tullut mitään!

Edit 1.9.2021 olen kai suunnitellut tästä 7-osaista spurttiraapaleeseen, mutta en enää muista, mitä meinasin aikoinani. Päätin jättää tämän vähän keskeneräiseksi kahteen osaan, että yksi osa Lilylle ja toinen Alicelle, liekkö se ollut tarkoituskin joskus. Olkoon siis kahden näkökulman tunnepläjäys. Loppuuhan tämä kuitenkin aika iskevästi.

1/2 Lily

Lily istui Pottereiden kuistilla ja odotti. Marraskuun pimeys oli langennut jo pihamaalle ja vaikka hän katsoi, hän ei nähnyt mitään.

“Tulisit sisään”, rouva Potter usein pyysi, mutta Lily ei halunnut. Hän oli nainen sodan varjossa, ja hänen tehtäväkseen oli jäänyt pysyä turvassa, kuten James jaksoi muistuttaa. Vaikka Jamesin vanhemmat olivat aina läsnä, Lily tunsi itsensä ahdistuneeksi, pelokkaaksi ja yksinäiseksi. Mutta eihän hän enää ollut koskaan yksin, sillä hän kantoi vatsassaan uutta elämää.

Jonain päivänä James ei välttämättä enää palaisi ja Lily tietäisi silloin ainoastaan sen, että oli ollut poissa sieltä, missä häntä olisi kaikkein eniten tarvittu.

Taistelukentältä.

Sinne hän kuului, Killan kokouksiin ja partiomatkoille.

Aika mateli hänen istuessa paikallaan odottamassa jotain tapahtuvaksi, mutta ympäristö pysyi vaiti. James ei tullut, eikä kukaan muukaan, ei suojeliuksia tai pöllöjä. Oli vain tyhjää.

Kun Lilylle tuotiin teetä, hän päätti mennä sisälle seuraan ja lämpimään. Sisimmässään hän tiesi, että James ei palaisi enää tänä yönä.

[Odo]

2/2 Alice

Alice Longbotton itki vasten Lilyn olkapäätä. Nyyhkytys oli katkonaista, sillä nainen koetti purra huultaan lopettaakseen.

“Sinun pitäisi olla onnellinen”, Lily huomasi sanovansa, vaikka jakoi saman tuskan, mitä hänen ystävänsäkin kävi läpi.

“Olenkin”, Alice vastasi ja lopetti itkemisensä ryhdistäytyen. “Me olemme onnellisia, mutta minut ajettiin pois päämajasta vauvan takia. Miten pystyt elämään sen kanssa, että James ei välttämättä tule kotiin yöksi?”

Lily muisti Alicen vahvana ja omistautuneena Killalle. Nyt he olivat molemmat samassa tilanteessa, vasta raskauden alussa, mutta silti jo poissa sieltä, missä taistelu kävi kovimmillaan.

“Dumbledore sanoi, että näin on parasta”, Lily kykeni sanomaan, vaikka hänenkin reaktionsa oli ollut aivan sama kuin Alicen nyt. Toisella oli vain mennyt paljon pidempään ennen kuin tämä oli tuonut julki salaisuutensa, joka koski myös Frankia. Ja heitä kaikkia.

“Frank sanoi samaa”, Alice sanoi heikosti. “Lapsen tähden.”

“Niin”, Lily sanoi ja koetti ymmärtää, miten hän itsekään selvisi.

“Alice, kaikki järjestyy. Tämä sota on pian ohi.”

[miisuli]

Moikka! Tämä sattui silmään lueskellessani läpi Godrickin notkoa. Alice Longbottom on hahmo, josta mielelläni luen kaiken, mitä eteen sattuu. Onhan hänestä varsin vähän tietyä kirjasarjassa itsessään. Olitkin valinnut hyvät päähenkilöt raapaleteksteillesi. Lily ja Alice ovat samassa tilanteessa, omine sekä yhteisine tunteineen. Kuten mainitsit, useinhan tarinat kerrotaan taistelukentältä eikä sen sivusta. Mutta kuten tekstisi osoittaa, eivät sivullisetkaan ole turvassa sodalta. Se vaikuttaa heihin yhtä paljon kuin etulinjan sotureihin.

Lily ja Alice molemmat piirtyvät tekstissäsi nuoriksi naisiksi, jotka eivät ole tottuneet istumaan kotona ja odottamaan asioiden tapahtumista. He ovat itse toteuttamassa uudistuksia, puskemassa läpi ideoita paremman maailman vuoksi. Oli raastavaa lukea heidän tilanteestaan, jossa ei ole ulospääsyä. He itse tietävät, että heidän tehtävänsä on pysyä turvassa ja suojella lapsiaan. Mutta eivät unelmat ja ideat sinä aikana kuole ja painu unholaan.

Kiitos mielenkiintoisesta fikistä, joka toimi vallan hyvin kaksiosaisena. Se välitti tunteen lukijalleen ja sai ajattelemaan. Päätän kommenttini raapaleidesi lempikohtaani, joka on surumielisen ja haikean kaunis:

Aika mateli hänen istuessa paikallaan odottamassa jotain tapahtuvaksi, mutta ympäristö pysyi vaiti. James ei tullut, eikä kukaan muukaan, ei suojeliuksia tai pöllöjä. Oli vain tyhjää.