Ensikohtaaminen, [S] Tonks/Remus, Draama, fluff, hurt/comfort, romantiikka

[Fiorella]

Nimi: Ensikohtaaminen
Kirjoittaja: Fiorella 
Tyylilaji: Draama, fluff, hurt/comfort, romantiikka
Paritus: Tonks/Remus
Ikäsuositus: S
Vastuuvapautus: Rowling omistaa kirjat henkilöineen, minä vain vilkkaan mielikuvituksen ja joutilasta aikaa kirjoittaa. 
Lukijalle: Kirjoitin tämän Waulishille, toivottavasti tykkäät! Osallistuu Salainen ystävä –haasteeseen.
Tarina sijoittuu alkuvuoteen 1983, jolloin harharetkillään vaelteleva Remus on 23 ja Tonks vasta kymmenvuotias tyttönen. Tilanne on kuvitteellinen, mutta voisi periaatteessa istua canoniinkin aivan mainiosti.



Ensikohtaaminen


Lohdullisen kapea kuunsirppi valaisi metsässä harhailijaa. Hengitys huurusi hieman, talvikirkas myöhäisilta oli hiljainen. Vain kulkijan askelten rapsahtelu, satunnaisen pöllön huhuaminen tai tarkkaavaisena hiippailleen ketun varoittava haukahdus jälkikasvulleen rikkoi tuota tyyntä tunnelmaa. Ja vatsan nälkäinen kurina.

Remus Lupin oli tuttu tämän tunteen kanssa. Vaelleltuaan jo toista vuotta koditta, turvatta ja miltei päämäärättäkin hän tiesi, miltä tuntui käydä nukkumaan tyhjin vatsoin. Eikä siihen silti tottunut koskaan.

Metsä oli lumeton, puiden varjossa oli yönpimeää. Mies oli loitsinut viittaansa lämpösuojan ja yöpynyt siihen kääriytyneenä monet kerrat, mutta kiristyvät pakkasasteet saivat hänet pelkäämään että joku tulevista kerroista olisi se viimeinen. Kulunut riepu ei korvannut seiniä taiottunakaan. Remus toivoi löytävänsä jonkin vieraanvaraisen kodin päästäkseen levähtämään hetkeksi. Ja kuin vastauksena ääneen lausumattomaan haaveeseen hänen ihmissuteuden herkistämä nenänsä haistoi ilmassa kevyen savun hajun. Jossakin lähellä oli oltava talo.

Kun metsä harveni pikkuhiljaa satunnaisiksi puiksi, niiden lomasta näkyi kuin näkyikin kutsuva valon kajastus kaukaisesta ikkunasta. Nälkä ja väsymys veivät voiton ihmisarkuudesta. Remus suuntasi kohti mökkiä, jonka ikkunoilla kotoisat pienet kynttilät tuikkivat lämmintä valoaan luoden.


* * *


”Isä, isä! Äiti tuleekin jo nyt kotiin!”
Takan lämmössä pergamenttipalalle piirustellut nuori tyttö heitti sulkakynän käsistään ja syöksyi touhukkaana avaamaan ovea, mutta peräytyi säikähtäneenä nähdessään vieraan hahmon seisovan portaalla. Hänen vaaleanruskea polkkatukkansa pörhistyi ja tummeni latvoistaan.
”Ei hätää”, rauhoitteli tuo hontelo, riutuneen näköinen nuori mies, joka täytti kynnyksen äidin tutun hahmon sijaan. ”Ovatko vanhempasi kotona? Olisin vain pyytänyt saada lämmitellä hetken.”
”Isä…” Tyttö kallisti päätään epävarmana.

Ted Tonks oli kuitenkin jo tulossa. Tyttö teki tilaa ja roteva, lyhyt ja ystävällisen näköinen mies astui hänen ohitseen ovensuuhun. Mies teki nopean tilannearvion, päätteli vieraan vaarattomaksi ja pyysi tämän peremmälle. Remus kävi sisään huojentuneena. Kodin lämpö kiertyi hänen viluisien jäseniensä ympäri ja sai hänet huokaamaan tahattomasti silkasta helpotuksesta.

Tyttö katseli häntä uteliaana muutaman askeleen päästä.
”Dora, kultaseni. Laitapa kiireesti teepannu tulelle. Miesparka tarvitsee lämmikettä.”
Ted sulki hyytävän viileyden oven taakse ja esittäytyi kiitolliselle vieraalleen. Tyttö kipaisi näkymättömiin, selvästikin törmäten johonkin tielleen osuneeseen huonekaluun keittiössä, päätteli Remus kaatuneen tuolin ääntä muistuttaneesta kolahduksesta ja sitä seuranneesta harmistuneesta parahduksesta. Ted Tonks istutti Remuksen mukavaan nojatuoliin tulen ääreen, levitti lämpimän viltin hänen jaloilleen ja suuntasi kiireisin askelin keittiöön, josta kantautui huolestuttavia ääniä. 

Remus ei piitannut niistä vaan antautui taivaallisen suloisen tunteen valtaan. Takkatuli humisi pehmeästi, sen liekit loimusivat ihanaa lämmintä hehkua hänen kasvoilleen ja paleleville varpailleen. Peite oli muhkean villainen, ja laiskanlinna miellyttävän pehmoinen istua. Moista ylellisyyttä hän ei ollut kokenut aikoihin.

Hänen oli täytynyt torkahtaa, sillä avatessaan silmänsä hän näki ensimmäisenä suurina ammottavat silmät ja uteliaasti raolleen jääneen pikku suun. Tyttö hypähti taaksepäin yllätyksestä ja miltei keikautti nurin kevyen pöydän, jolle hänen isänsä oli juuri laskenut tarjottimen höyryävine kuppeineen ja ison vadillisen rouheita, täyttäviä voileipiä.

”Isä! Hän heräsi!” Tytön hiukset kihartuivat leikkisän vaaleanpunervina ja Remus muisteli hämmentyen mielessään, eikö tyttö ollutkin ollut tummatukkainen.
”Dora, rauhoituhan nyt. Älä häiritse vierastamme.” Ted hymyili lämpimästi ja ojensi pelastamaansa tarjotinta lähemmäs. Remus tarttui kiittäen tuoksuvaan teekuppiin ja tyttö istui hänen jalkoihinsa oma ruskea pikku mukinsa käsissään. 

”Muistinko edes esittäytyä kunnolla”, pahoitteli Remus. Hän kertoi lyhyesti tarinan, jota oli tottunut toistamaan vastaavissa tilanteissa. Ted nyökkäsi ja Dora katseli häntä peittelemättömän kiinnostuneena pää kallellaan. Pisamakimppuja kirjoutui hänen poskilleen kun hän hymyili, huomasi Remus. Se oli kiehtovaa katsella.
”Metamorfimaagi?” hän kysyi hiljaa, ja tyttö nyökkäsi ilahtuen. Hänen korvansa suippenivat niin, että niiden päät pistivät esiin vaaleanpunaisesta tukasta kuin keijukaisen.
”Harvinainen taito.”
”Se on hänelle synnynnäinen ominaisuus”, Ted kertoi isän ylpeyttä tulvehtien. ”Huomasimme sen jo hänen ollessaan pikkuinen. Doran keho reagoi hänen tunnetilojensa mukaan.”
”Hän oppii varmasti säätelemään kykyään varttuessaan”, arveli Remus.
”Osaan jo nyt”, innostui tyttö mielissään huomiosta. ”Katso vaikka!”

Hän sulki silmänsä ja pinnisti kaikin voimin, kunnes hiukset venyivät pitkiksi vaaleiksi suortuviksi. Kun Dora viimein puuskahti syvään henkäisten, ne kiertyivät jälleen ympäröimään sydämenmuotoisia pikku kasvoja pehmeän vaaleanpunaisena pilvenä.     
”Se oli taitavasti tehty”, kehaisi Remus, ja tyttö kallisti päätään kuin ujostellen. Pieniä kultaisia täpliä kimmelsi hänen ruskeissa silmissään.
”Taidatkin pitää tästä Remuksesta”, isä myhäili, jatkaen vierastaan kohti kääntyen: ”Pinkit kiharat ovat hänen erikoisjuttunsa. Niitä eivät monet näekään.”
 ”Jokos olet koulussa?” kysyi Remus ystävällisesti. Dora kihersi ja siemaisi kaakaokupistaan. Kermavaahtopisara jäi keikkumaan hänen ylähuulelleen, kun hän alkoi selittää.   
”Olen nyt kymmenen vanha”, tyttö kertoi. ”Täytän kesällä yksitoista ja syksyllä menen Tylypahkaan. Se on velhojen ja noitien koulu.”
”Tiedän”, nyökytteli Remus huvittuneena. ”Minäkin olen käynyt siellä kouluni.”
 Doran silmät laajenivat ymmyrkäisiksi ja suu venyi riemastuneeseen hymyyn. 
”Tahdon kuulla sieltä kaiken! Voi, kerro millaista siellä on. En malta odottaa, että pääsen sinne! Onko siellä todella muuttuvia porraskäytäviä? Ja aaveitakin? Äiti on kertonut minulle niistä. Mihin tupaan sinä kuuluit? Minä tahdon olla rohkelikko, mutta äiti sanoo, että minusta voi tulla ihan mitä tahansa… Ja isä sanoo, että minua varten pitäisi olla ihan oma tupansa, mutta hän tietenkin vain kiusaa - isä ei ole käynyt siellä. Hän ei taio. Minäkään en vielä saa, ei kukaan saa, ennen kuin on koulussa ja saa oman sauvan ja kaikkea, mutta hiuksia ei lasketa, eikä nenää…”

Ted vaiensi tyttärensä innostuneen puhetulvan ja katsoi pahoittelevasti vierastaan.
”Dora ei muusta puhukaan, hän odottaa innolla koulukutsuaan. Toivon, ettei hän kiusaa sinua kysymyksillään.”
”Ei toki”, hymyili Remus. ”Kerron mielelläni, jos se tuottaa hänelle iloa. Se on vähintä, mitä voin tehdä korvatakseni ystävällisyytenne.”

Tyttö nuolaisi huulensa puhtaaksi, laski kupin vierelleen lattialle ja nojasi kyynärpäänsä laiskanlinnan käsinojaan tavalla, joka sai Remuksen arvaamaan tämän istuvan siinä usein kuuntelemassa isäänsä. Jollakin tapaa se sai aikaan tunteen, kuin hän kuuluisi tänne. Remus tarinoi hassuja koulujuttuja, huvittuneena lapsesta, joka kuunteli kiihkeällä innolla, tarkkaili hänen kasvojaan ihaillen ja potkaisi vahingossa kuppinsa matolle pitkillä honteloilla säärillään. Keittiöstä kuului astioiden kolinaa ja rauhallista hyräilyä Tedin siivoillessa tyttärensä aiheuttamaa sotkua. Remus huokaisi, hänen ajatuksensa karkasivat omille teilleen kuin väkisin. Jo toista vuotta siitä kaikesta, menneestä; siitä, jota ei pitänyt enää ajatella. Niin kauan hän oli harhaillut, ihmissusien parissa, ihmisraunioiden parissa. Tämä hetki sai hänet tuntemaan, että ehkä - ehkäpä tosiaan voisi olla muutakin. Olisi koti, läheisiä ihmisiä ympärillä. Lapsia. Sellaisia kuin tämä suloinen tyttö, joka kiikutti jakkaran hänen jalkojensa alle, että hänen olisi mukavampi olla, korjaili huolekkaasti peiton hänen varpailleen ja nojautui hymykuopat pilkahdellen hänen polviinsa.

Tulen lämmin hehku, odottamaton ystävällisyys ja pitkään kaivattu kylläisyyden tunne saivat hänen silmänsä kostumaan. Remus ei voinut unohtaa, että hänelle tämä idylli oli vain hetkellinen tauko karun, kylmän arjen keskellä. Kuin uni, josta hän joutuisi pian heräämään. Hän painoi päänsä, peitti silmänsä suuren kämmenensä taakse.

Tytön silmiin hiipi huoli hänen tarkkaillessaan uuden sankarinsa liikutusta; hän ei tiennyt, mikä oli saanut miehen pahoille mielin. Alahuuli venyi mutrulle, varjo tummensi silmien kirkkaan sinen. Dora oli välitön lapsi, joka toimi mielijohteidensa ja tunteidensa vaikuttamana. Hän hypähti tuolin käsinojalle istumaan ja kurotti kätensä halaamaan itkevää ystävää. Remus jähmettyi säikähtäneenä.

”Ei mitään hätää”, Dora lohdutti. ”Eihän ole mitään hätää?”
Pehmeän ruskeiksi tummuneet hiukset laskeutuivat miehen kaulalle kuin turvallinen peite. Sirot pikku sormet silittivät hänen hiuksiaan hellästi. Remus kokosi itsensä.
”Ei ole mitään hätää”, hän vahvisti ääni säröillen. ”Taidan olla vain vähän väsynyt.”
Dora taputti hänen poskeaan ystävällisesti, antoi suukon hänen toiselle poskelleen.
”Saat jäädä yöksi meidän vierashuoneeseen. Menen laittamaan sinulle pedin valmiiksi.”

Tyttö pyrähti jälleen matkoihinsa kuin sirkeä pikku lintunen ja Remus jäi istumaan mietteliäänä, vieden kämmenen poskelle, jota hellä kosketus vielä lämmitti. Hän muisti Mollyn lämpimän halauksen hänen jättäessään Kotikolon, muisti jostakin kaukaa äitinsä lempeät kädet ja pehmeästi suukottavat huulet, joita poikanen oli väistellyt nolostellen. Pikku Doran lohdutus oli saanut hänen olonsa hetkessä niin kovin paljon paremmaksi. Hän saattoi jälleen nähdä toivon valon elämänsä varjojen keskellä.


* * *


Vuosi oli jälleen vaihtumassa uuteen. Talviyö oli pimeä, kapeneva kuu peittyi pilvien taakse. Nymfadora Tonks Lupin silitteli kaiken aikaa korkeammaksi kohoavaa vatsaansa. Siellä liikehti perillinen, joka ei sallinut hänen nukkua öitään rauhassa. Hän hyräili hiljaa potkiskelevalle pikkuiselleen, veti verhon jälleen ikkunan eteen ja laskeutui takaisin vuoteelleen. Peiton alla oli lämmintä ja mukavaa, sängyn vastapäisen takan hiillos hehkui vielä lämpimän punervana. Dora hymyili pimeässä, antoi suukon nukkuvalle miehelleen. Hän saattoi muistaa edelleen heidän ensikohtaamisensa, kuinka hän ihastui Remukseen jo niin kauan sitten. Jo pikku tyttönä hän oli haaveillut että saisi loihdituksi hymyn noille murheen rasittamille kasvoille, saisi poistaa taakan hänen harteiltaan ja täyttää hänen sydämensä onnella. Dora sulki silmänsä, nukahtaen hymyillen. Vaaleanpunaiset kiharat lainehtivat pitkin pielusta.

Joskus toiveet toteutuvat.


* * *

[Lunalotta]

Hei ei äää tää oli ihanan söpö ja luppana ! (onks se ees sana) Tonks on niin samanlainen luonteelta ku mä, yhtä häsläävä, innokas ja puhelias! Siks oonki ruvennu lukemaan nyt enemmän ficcejä missä on Tonks, ja Tonks/Remus on yks mun lempiparituksista (vaik Tonks/Charliekin on kiva).
Sun tekstejä ei voi ikinä kehua liikaa. Ne on aina yhtä taitavasti ja hienosti kirjoitettuja, vetää lukijan mukaansa heti ja on niin sujuvia ja taitavia! Kuvailu- ja kertomustyyli on kaunis ja ihana, ja hahmot todentuntuisia. Ja tuo Tonksin ja Remuksen ensikohtaaminen on todella sellainen, minkä voisin kuvitella tapahtuvan oikeasti. Ja tarinan loppu oli söpö! En kestä <3 Just aattelin kirjottaa fikin Tonksista ja Remuksesta aikana kun Tonks odotti Teddya, ja sit luen tän ficin lopun
Kiitos oikein paljon hei tästä! <3

[Fiorella]

SparklingAngel, kiitos ihanasta kommentista. Tonks/Remus on vain niin suloinen pari. Ja niistä on ihana kirjoittaa. Kirjoita ihmeessä itsekin!

[Rowena]

Ahh. Halusin jotakin lempeää luettavaa, ennen kuin menen nukkumaan - oikoluin äsken ystäväni saarnan ja se sai minut vähän kierroksille. Liian isoja asioita keskellä yötä! Mutta tämä ficci sai taas mukavasti palautettua rauhallisen olon!

Rauha tästä tosiaankin välittyi ihanasti. Vaikka Remuksen tilanne on hirveä, kuvaat sitäkin rauhan kautta. Ja Remuksesta kirjoittaessa rauha on minusta aika avainasemassa. Siksikin Tonks/Remus on musta niin ihana paritus, kun ne kaksi ovat toistensa vastakohdat, Remus on aina rauhallinen ja Tonks touhottaa.

Tässä oli aivan ihanaa kotikuvausta! Tosi lämmin olo tuli. Ja olit kirjoittanut Ted Tonksin todella miellyttäväksi. Ihana kommentti häneltä tuo, että Dora tarvitsisi ihan oman tuvan Tylypahkassa.

Tyylillisesti tykkäsin alusta tosi paljon! Hauska valinta nostaa erilliseksi "Ja vatsan nälkäinen kurina" -lause. Hurja voima latautuu tuohon lauseeseen, kun se on tuolla itsenäisesti. Loppu oli ihana, mutta ihan viimeisen lauseen kohdalla mietin, että onko se tarpeellinen. Toki se on tyylikysymys, mutta mulle olis riittänyt se, että viimeisestä kappaleesta välittyy toteutunut unelma, ilman, että sitä sanotaan ääneen.

Sulin ihan täysin sille, että Tonksin tukka pörhistyy, kun hän säikähtää <3. Ja ai että, vaaleanpunaiset kiharat, jotka Remus saa esiin, ihana ajatus! Ja varsinkin, että niihin palataan tuossa lopussa.

Voi vitsi, tämä oli tosi kiva! Nyt on hyvä mieli mennä nukkumaan. Ja menenkin nopeasti, ennen kuin ehdin laskemaan, kuinka monta kertaa käytin sanaa ihana... 

[Fiorella]

Myöhäinen vastaus, kun en heti kerinnyt. Pahoittelut siitä ja lämmin kiitos kommentistasi, Rowena!

Oli ihan huippua kuulla, että tunnelma välittyi ja se rauhallisuus ja hetken hengähdys ahdistavan tilanteen keskellä.

Loppu oli ihana, mutta ihan viimeisen lauseen kohdalla mietin, että onko se tarpeellinen. Toki se on tyylikysymys, mutta mulle olis riittänyt se, että viimeisestä kappaleesta välittyy toteutunut unelma, ilman, että sitä sanotaan ääneen.

Mietin tuota tosi pitkään itsekin kirjoittaessani. Toimisi varmaan ilmankin, mutta jätin sen nyt siihen vielä korostamaan kokonaisuutta. Muuten olisi pitänyt keksiä jokin muu kokoava lopetuslause, ja tuo nyt tuli niin luonnostaan.

[Odo]

Kommenttikampanjasta hyvää päivää! Onneksi nappasin tämän sieltä, kun muuten olisi mennyt ohi ja tämähän oli kaikinpuolin todella ihastuttava ja liikuttava ficci.

Musta oli hienoa lukea Remuksen kurjuudesta, mutta tuollaisesta lämpimästä ja välittävästä hetkestä, kun hän pääsee hetkeksi huilaamaan ankeasta elämästään. Remuksen elämä on monella tapaa hyvin surullinen ja ihmissuteus ei ole tehnyt siitä yhtään helpompaa. Pikkuinen Tonks oli todella ihana ja tykkäsin siitä, miten huolehtiva ja itselleen tyypillinen hän oli tässä. Molemmat hahmot olivat siis varsin IC, vaikka ikänsä puolesta ei näitä hahmoja ole Pottereissa nähty. Pidin siitä, että tämä ensikohtaaminen tosiaan sijoittui aikaan paljon ennen Kiltaa.

Tässä oli ihanan onnellinen, mutta silti herkkä tunnelma, jota oli ihana lukea. Tyyli oli juuri sopiva tällaiseen ja en huomannut mitään virheitäkään, jotka olisivat tökkineet lukiessa. Kaikinpuolin hyvin kirjoitettu ficci! Pidin myös siitä, että loppuun oli otettu aikaa myös aikuisina ja tuli se, miten Remus oli toivonut perhettä ja saikin sen ja sen lisäksi se, mitä Tonks oli toivonut. Se jotenkin sitoi ihanasti menneisyyden tulevaisuuteen ja toi tähän sen onnen. Tietysti on surullista ajatella, että molemmat kuolivat ennen kuin ehtivät paljoakaan perhe-elämästään nauttia. Mutta tässä sitä onnea onneksi oli!

Kiitos siis todella paljon tästä. Todella ihana aamupala tähän minun myöhäiseen aamuuni. <3 Olisi kyllä toiminut mihin vuorokauden aikaan tahansa, mutta rauhallinen tunnelma sopi nyt oikein mainiosti juuri tähän hetkeen!

[Fiorella]

Kiitos ihanasta kommentistasi, Odo! Se ilahdutti kovasti.

Joskus onni jää lyhytaikaiseksi, mutta onhan se sentään ihanaa, jos on saanut kuitenkin edes sen hetken onnea osakseen.

[Waulish]

Tämä ficci on niin ihana ja kaunis ja lämmin, ettei mulla varmaan riitä ees sanat kuvaamaan. Mutta aion nyt vihdoin ainakin yrittää!

Ensinnäkin Remus/Tonks on minusta aivan ihana paritus. Molemmat kuuluvat lempihahmoihini Pottereissa, ja olin jotenkin tosi onnellinen heidän puolestaan, kun he kirjoissa löysivät toisensa, vaikkei heidän alkuaikansa ollutkaan millään muotoa helppoa vaan pikemminkin epävarmuuden ja epätoivon värittämää. On aivan ihanaa lukea tarina siitä, miten he alun perin tapaavat toisensa. Tämä ficci voisi tosiaankin olla aivan canonia; en ihmettelisi yhtään, vaikka näin olisikin tapahtunut! Tästä taisikin tulla osa headcanoniani, koska nyt en voi olla miettimättä tätä ihanan lämmintä ensikohtaamista, kun mietin Remusta ja Tonksia. ♥

En tiiä, oletko tehnyt sen tietoisesti, mutta tässä on niin kovin paljon juttuja, joista tykkään hirmusti! Pimeä talviyö, hiljainen luonto satunnaisine elämän äänineen, lämmin ensikohtaaminen, ystävällisyyttä ja ennakkoluulottomuutta, loimuava takkatuli ja teetä ja kaakaota ja lohdullisuutta ja vaikka mitä ihanaa. Sydän menee ihan onnesta sykkyrälle, kun tätä lukee, kun tässä on niin paljon kaikkea ihanaa ja hyvää ja kaunista. Lempeää hurt/comfortiakin, voi että. Remuksen synkähkö elämäntilanne ja yksinäisyys luovat tähän kontrastia, ja niiden takia Tonksin ja Tedin vieraanvaraisuudesta ja tietenkin lopusta iloitsee vieläkin enemmän. Ihanan tasapainoinen teksti tämä. Tässä on vähän synkkyyttä, mutta kuitenkin lopulta sellainen elämä voittaa -fiilis, mistä tulee itellekin tosi hyvä ja levollinen mieli.

Voi Remusta, kun se taivaltaa kylmissään ja nälissään, kodittomana ja turvattomana, keskellä öistä metsää. Hirveätä aatella, miten lohduttoman yksinäinen ja väsynyt ja ehkä pelokaskin hän on. Kun ei ole varmuutta tulevasta, ei ees siitä että selviääkö yön yli hengissä... Voi kamala. Onneksi hän haistaa savun hajun (pidän muuten kovasti maininnasta, että Remuksen hajuaisti on ihmissuteuden herkistämä) ja pystyy sen avulla suunnistamaan kohti mökkiä. Mikä helpotus, kun puiden lomasta lopulta näkyy valon kajastus! Suuri helpotus sekin, että asukit ovat lämminsydämisiä ja vieraanvaraisia ja päästävät riutuneen matkalaisen lämmittelemään. Yösijakin tulee varmasti tarpeeseen. Voi että, Remus on todella ansainnut kaiken hyvän, mitä hän saa mökissä kokea, ja olen kovin onnellinen hänen puolestaan. Ihanaa, kun hän pääsee vihdoin lämpimään, takkatulen kuumaan hehkuun, ja saa syödäkseenkin. Remuksen fiilikset on kuvattu niin hienosti ja elävästi, että niihin on helppo samaistua, ja minusta tuntuu kovin uskottavalta, että äkillinen suunnanmuutos elämässä (oli se sitten hetkellinen tai ei) purkautuu liikutuksena ja kyyneleinäkin.

Ted ja Tonks ovat molemmat aivan ihania tässä ficissä. Ted vaikuttaa ystävälliseltä ja lämminsydämiseltä päästäessään Remuksen sisään ja huolehtiessaan hänelle lämmikettä ja syötävää ja juotavaa, ja myöskin ymmärtäväiseltä ja rennolta siivoillessaan mukisematta ja hyräillen Doran jälkiä. Tulee vaikutelma ihanasta isästä ja ihmisestä ylipäätään. Ja pikkuinen Dora, voi että miten hän on ihana! Hänestä tulee niin tonksmainen vaikutelma, että tätä on oikein riemastuttavaa lukea. Hän on niin välitön ja innokas, ja ne ominaisuudet ovat minusta tunnistettavissa hänestä vielä aikuisenakin, vaikka tässä osuutta on tietysti myös iällä ja lapsenmielisyydellä. Lapsen into tulee minusta niin ihanasti ilmi tuossa, miten hän kyselee Tylypahkasta ja loikkii kysymyksestä toiseen ees malttamatta oottaa vastauksia ja miten hän sitten hiljenee kuuntelemaan hartaasti jokaista sanaa. Myöskin se, miten hän huolestuu Remuksen liikuttuessa ja hypähtää oitis halaamaan ystäväänsä (ja sekin, miten hän jo niin nopeasti pitää Remusta ystävänään ♥), voi että. Ihana pieni Dora!

Ja isä sanoo, että minua varten pitäisi olla ihan oma tupansa

Lainaan tämän tähän väliin, koska tämä on vain niin ihana ja hymyilyttävä ajatus.

Pakko mainita muuten vielä Doran hiuksista ja muutenkin ulkonäöstä -- minusta on niin suloista, miten ne vaihtelevat tunnetilojen mukaan ja heijastelevat Doran välittömyyttä. Ulkonäön ja samalla tunnetilan muutokset on kuvailtu niin ihanasti ja elävästi, että ne voi hyvin aistia. Tukka pörhistyy ja tummenee latvoistaan, kun Dora säikähtää ja on varautunut, ja ystävän itkiessä hiukset taas laskeutuvat pehmeän ruskeana peitteenä. Niistä voi ihanasti havaita Doran tunteita. Ja vaaleanpunainen tukka, jota ei moni saakaan nähdä mutta Remus kyllä -- voi että! Minusta on kivaa, miten tässä on mukana vaaleanpunainen tukka, joka Tonksilla myöhemminkin usein on. Ihanaa aatella, että se johtuisi ainakin osittain Remuksesta.

Tässä tarinassa jännästi jotenkin realisoituu Remuksen ja Tonksin ikäero. Tonkshan on tosiaan ollut vasta lapsi, kun Remus on jo päälle kahdenkymmenen (tässä tarkalleen minun ikäiseni muuten, mikä saa minut miettimään, miten paljon hän onkaan jo kokenut elämänsä aikana ja niin ikäviäkin asioita). Tästä ei kuitenkaan tule yhtään mitenkään sellaista... creepyä oloa, niin kuin ei Tonksin ja Remuksen ikäerosta myöhemminkään. Tämän parin kohdalla suurehko ikäero tuntuu jotenkin niin merkityksettömältä seikalta. Merkitystä on vain sillä, että he löytävät toisistaan rakkauden ja muutenkin jotain ainutlaatuista. Tarinan loppu onkin aivan ihana. Minusta on suloista, että Tonks on tuosta ensikohtaamisesta saakka haaveillut, että voisi keventää Remuksen taakkaa ja vaihtaa murheet onneen. Viimeinen lause on tässä valossa niin kaunis ja ihana, voi että. Ylipäätään koko loppu on ihana, kun vauva valvottaa Tonksia mutta se ei haittaa häntä, onhan peiton alla mukavaa ja takassa vielä lämmin hiillos (ihana mielikuva, voi että) ja ennen kaikkea vieressä rakas ihminen. Eihän tässä voi muuta kuin olla onnellinen Tonksin ja Remuksen puolesta. En suostu miettimään, miten karusti heille myöhemmin kirjoissa käy, vaan keskityn mieluummin onneen, jota heillä ennen sitä on. Onneksi heillä on.

Pakko muuten nostaa esiin vielä tuo mökkikohtauksen viimonen kappale, koska se saa minut miettimään sitä, miten paljon tuo kaikki Remukselle merkitsee. On ihanaa, miten pienen Doran lohdutus tuo Remuksen mieleen Mollyn lämpimän halauksen ja äidinkin kosketukset -- ja toisaalta se taas on surullista, koska siitä jotenkin tuntuu kuultavan se, miten kauan siitä ehkä on, kun Remus on viimeksi saanut kokea jotain tuollaista. Lämmin kohtaaminen Doran ja Tedin kanssa taisi todella tulla tarpeeseen. Ihanaa, miten se tuo Remukselle toivoa paremmasta. Ja ihanaa, miten molempien toiveet lopulta toteutuvat.

Lämpimät kiitokset tästä aivan ihanasta ficistä, tämä on kovin monella tapaa ihastuttava ja olen tästä ihan onnessani! ♥ -Walle

[Fiorella]

Ihanaa että tykkäsit, Waulish! <3 Kyllä minä tähän aika paljon poimin toivelistaltasi, minkä kaiken vain sain ficciin ympättyä. Hyvä, että onnistuin! Tykkään itse paljon samanlaisista jutuista kuin sinäkin ja minustakin tämä on kerrassaan ihana pari, niinpä koetin ottaa tilanteesta kaiken irti.

Olen ajatellut, että kun Remuksen ja Tonksin rakkaustarina tapahtui kirjassa aika yllättäen (plus että ihastus oli selkeästi suurempaa Tonksin puolelta ainakin alkuun), heillä täytyy olla ollut jonkinlaista yhteistä menneisyyttä taustalla. Ja koska ikäero on niin suuri, ajattelin että ehkäpä se voisi olla jotain tämäntapaista. Pikkutytöthän kyllä ihastuvat vaikka keneen, mutta aikuiset miehet (ainakaan tervejärkiset) eivät siinä mielessä pikkutyttöjä katsele.

Mollyn lähtiäishalaus löytyy Kuhinaa Kotikolossa -ficistä. Siinä mielessä tämä voisi olla vaikka sen tarinan spin-off.

Kiitos ihanasta kommentistasi. Tuli iloinen mieli sitä lukiessani!

[Lyra]

Kommenttikampanjasta hyvää iltaa hiukkasen myöhässä! anteeksi siitä. Valitsin tän tekstin sun listauksesta, koska halusin jotain söpöä ja lyhyttä. Tonks ja Remus parina jäivät mulle kirjassa jotenkin tosi etäiseksi, ja on surullista miten heille kävikin niin huonosti. Tämä kuitenkin oli sen verran alusta näiden kahden tarinaa, että uskalsin napata, koska nyyhkystoorit ei oo mun juttuni.

Oli oikein suloista, kun Tonks odotti äitiä kotiin. Saatoin kuvitella sen pikkutytön riemun ja sitten sen pettymyksen kun ovella onkin joku aivan vieras mies. Tähän väliin sanon, että oot ihanasti saanut Tonksin tunteita tonne kuvattuna noilla vahingossatapahtuvilla ulkonäönmuutoksilla. mm nämä kohdat oli musta tosi hyviä. Pisamakimppujen kirjoutuminen oli jotain niin taivaallista sanatasolla, että siitä saat kyllä kylvää mainetta ja kunniaa.

Hänen vaaleanruskea polkkatukkansa pörhistyi ja tummeni latvoistaan.

Tytön hiukset kihartuivat leikkisän vaaleanpunervina

Pisamakimppuja kirjoutui hänen poskilleen

Naureskelin myös Doran toilailluille, kun tyttö törmäsi tuoliin, pienet lapset on söpöjä tällein kirjoitetussa muodossa, vaikka kymmenen kauhean nuori enää olekkaan. Melkeinhän se Dora kaatoikin sen teepöydän myös innostuksessaan, on se sulonen <3

”Tahdon kuulla sieltä kaiken! Voi, kerro millaista siellä on. En malta odottaa, että pääsen sinne! Onko siellä todella muuttuvia porraskäytäviä? Ja aaveitakin? Äiti on kertonut minulle niistä. Mihin tupaan sinä kuuluit? Minä tahdon olla rohkelikko, mutta äiti sanoo, että minusta voi tulla ihan mitä tahansa… Ja isä sanoo, että minua varten pitäisi olla ihan oma tupansa, mutta hän tietenkin vain kiusaa - isä ei ole käynyt siellä. Hän ei taio. Minäkään en vielä saa, ei kukaan saa, ennen kuin on koulussa ja saa oman sauvan ja kaikkea, mutta hiuksia ei lasketa, eikä nenää…”

Ihanasti se tyttö taas innostui kun pääsi juttuun mukaan. Remus kohtelee nuorta Tonksia silleen ihanasti eikä yhtään alentuvasti, vaikka sillä ei varmaan oo yhtään kokemusta lapsista

Dora sulki silmänsä, nukahtaen hymyillen. Vaaleanpunaiset kiharat lainehtivat pitkin pielusta.

Tämä oli aika tosi suloista <3 Voin hyvin kuvitetlla että tässä tekstissä oli Tonksin ja Remuksen oikea ensikohtaaminen. Pikku Dora ja Remus olivat jo niin suloisia yhdessä. <3

Kiitos paljon tästä suloisesta pätkästä, nautin tosi paljon sai hymyn huulille <3

[Fiorella]

Kiitos ihanasta kommentistasi, Lyra!

Remus kohtelee nuorta Tonksia silleen ihanasti eikä yhtään alentuvasti, vaikka sillä ei varmaan oo yhtään kokemusta lapsista.

Minä olen aina ajatellut, että Remus olisi hyvinkin tuttu Weasleyn lapsille, ainakin silloin heidän varhaislapsuudessaan. (Jos ei muuten, niin ainakin ficissäni Kuhinaa Kotikolossa on. ) Mutta eihän Mollylla ja Arthurilla suinkaan silloin tyttölapsia ollut.

[Dokumentti]

Kommenttikampanjasta hei! Myöhässä 

Mutta ai että tämä oli suloinen! <3

Pieni Tonks oli kovasti omaitsensä ja aivan hymyilytti lukea hänestä! Tuli sellainen lämmintunne. Remus oli myös hyvin onnistunut ja oli ilo lukea.

Mua kirjoissa hirveästi surettaa Tonksin ja Remuksen kohtalo. Ja jotenkin Remus enemmän, onhan se tietysti tutumpikin jollain tavalla.
Tässä jotenkin ymmärsi hyvin kuinka iso ikäero näillä kahdella oikeasti onkaan. Jotenkin sitä ei edes kirjoissa ajattele.

En mä oikeasti osaa sanoa tästä mitään järkevämpää. Tykkäsin hirveästi ja hymyilin läpi tekstin!<3

[Vendela]

Bongasin tämän tuolta 'viimeisimmät lukemattomat viestit' listauksesta, joten kiitos Dokumentille kun tämän sinne nosti (Paitsi en tietenkään jaksanut lukea muiden kommentteja, pahoittelen jos tulee toistoa.)

Ihana tämä ensikohtaaminen. Pystyin eläytymään Remuksen yksinäiseen ja kylmään taivaltamiseen, ja näin silmieni edessä tuon pienen mökin ja kynttilät. Jotenkin sydäntä raastoi kun lukijana tiesi mitä kaikkea ennen tätä oli tapahtunut. Ja se on muuten yksi juttu mistä pidin tosi paljon tässä ficissä, siis ettet selittänyt tai vääntänyt turhaan rautalangasta miksi Remus oli yksin ym. Kyllä lukija tiesi mitä Harrylle oli tapahtunut ja että Sirius oli vankilassa, joten oli kivaa että tähän sai vain hypätä mukaan ja nautiskella.

Mukavaa, että Ted ja Dora olivat kahden kotona. Mutta missähän Andromeda mahtoi olla? Ja mitä tämä tuumasi heidän yllätysvieraastaan? Nyt en muista että kuinka canonissa meneekään, että tunteeko Remus ja Andromeda toisensa ennestään tässä vaiheessa. Hieman mietin, että kuinka avoimesti Dora tuossa alussa taitojaan esitteli vaikka ei tiennytkään vielä tässä vaiheessa Remuksen olevan myös velho. Kiva oli kuitenkin hänen lapsenintosa ja kiinnostuksensa Tylypahkaa kohtaan.

Lopetus oli kaunis, vaikka samalla myös omalla tavallaan surullinen. Ja tällä tarkoitan sitä, että taas kerran lukija tietää mitä näille hahmoille tulee tapahtumaan aivan muutaman kuukauden päästä. Joten se, että Dora on nyt onnillinen tuntuu jotenkin hurjalta, sillä on niin väärin että hänen toteutunut toiveensa romuttuu viimeisessä taistelussa. Tästä huolimatta minusta oli mukavaa, että toit 'nykyhetken' tähän mukaan

Kiitos tästä, nautin todella paljon!

Vendela

[Fiorella]

Kiitos ihanista hyvänmielen kommenteista, Dokumentti ja Vendela! <3 Ihanaa kuulla, että teksti sai sinut hymyilemään, Dokumentti!

Mutta missähän Andromeda mahtoi olla? Ja mitä tämä tuumasi heidän yllätysvieraastaan?

Minä ajattelin, että jos Andromeda on minkäänlaisissa tekemisissä perheensä kanssa, niin korkeintaan yksinään. Kenties vaikkapa Narcissa on kyllin armelias pitämään yhteyttä ainakin silloin tällöin? (Jos vaikka hillovarastot ovat tyhjenemässä? Minun ficeissä on ihan ikiomaa "fanonia" viittaus siihen, että Malfoyn perheessä syödään Andromedan tekemää kotihilloa.  )

Kun et lukenut noita aiempia kommentteja,Vendela, niin lainaan itseäni ja mainitsen että Mollyn lähtiäishalaus löytyy Kuhinaa Kotikolossa -ficistä. Siinä mielessä tämä voisi olla vaikka sen tarinan spin-off, vaikkakin pyrkii olemaan ihan kirjan canoniin istuva ficci.

[liljankukka]

Vaihdokkaista hei!

Tämä oli aivan ihana teksti! Niin kovin suloinen ja hellyyttävä :3 En yhtään ajatellut tällaista, kun luin otsikon ja parituksen, mutta tykkäsin kyllä kovasti! <3 Dora on niiiin ihana persoona, todella energinen ja säheltää paljon, mutta ihana <3 :D

Tykkään tämän tekstin asetelmasta, en ole koskaan törmännyt samanlaiseen! Tämän tunnelma on myös aivan ihana <3 En yleensä kamalasti pidä canon-parituksista, mutta nämä kaksi ovat kyllä kerrassaan ihania <3

Kiitos paljon tästä! <3

[Fiorella]

Kiitos kommentistasi, Liljankukka! Olipa kiva kuulla, että sattui sopivalle lukijalle ja oli mieleinen tarina! Minustakin Remus/Tonks on ihana pari, vaikka kaikki eivät siitä (ainakaan tuoreeltaan) niin tykänneetkään.

[Sokerisiipi]

Vaihdokkaista heips!

Vooi, miten suloinen ja lämmin tämä ficci olikaan! Tuli niin hyvä mieli tätä lukiessa :3 Ihanaa, miten Remus onnistui osumaan juuri Tonksien talolle, kun oli väsynyt, riutunut ja kylmissään. Saatoin oikein tuntea heidän kotinsa lämmön, hulinan, kotiruuan ja teen tuoksun ja takasta hohkaavan raukean lämmön. Ja miten Remuksen täytyikään kärsiä, että hän – kehdata tuntuu vähän väärältä sanalta, mutta en keksi parempaakaan – kehtasi mennä katsomaan, josko hän saisi vähän lämmitellä tuntemattomien luona. Täytyy kyllä ihailla Tonksien ystävällisyyttä ja vieraanvaraisuutta. Kaikki eivät varmasti suhtautuisi aivan yhtä suopeasti tuntemattoman ihmisen ilmaantuessa heidän kynnykselleen.

Pikkuinen Tonks oli vallan hurmaava! Ihanasti kuvasit, miten hänen piirteensä muuttuvat tunteiden mukaan. Samaistun Remukseen, kun hän mietti, miten kiehtovaa on seurata tytössä tapahtuvia muutoksia. Ihan varmasti on! Itse en varmaan muuta osaisi katsoakaan. Kivaa, että Tonksin kömpelyys oli myös mukana. Se on hänelle niin ominainen piirre aikuisenakin. Tytön innokkuus oli myös kovin hellyttävää. Erityisen liikuttava oli tämä kohtaus:

Dora oli välitön lapsi, joka toimi mielijohteidensa ja tunteidensa vaikuttamana. Hän hypähti tuolin käsinojalle istumaan ja kurotti kätensä halaamaan itkevää ystävää. Remus jähmettyi säikähtäneenä.
”Ei mitään hätää”, Dora lohdutti. ”Eihän ole mitään hätää?”

Voi toista! Lapset ovat kyllä niin ihania, kun tahto lohduttaa ja piristää tulee heiltä noin avoimesti. Tästä kohtauksesta tuli elävästi mieleen Narnian tarinat ja Lucyn ja herra Tumnuksen välinen ystävyys, ja ehkä myös siksi pidin tästä niin kovasti.

Kiitos tästä ihanan lämpimästä ja hellivästä hetkestä Tonksien talossa, pidin kovin!

[kaaos]

Kommenttiarpajaisten kautta tervehdys!

Olipa tämä söpö! Joskus lapsista lukiessa tulee epäuskottava fiilis, mutta tämä kuvaus oli ihana ja hyvä! Voi suloisuus millainen pikkuinen noitatyttö. Katsoin vastikään kikin lähettipalvelun, jotain samaa henkeä pikku-tonksissa.

Pelkäsin vähän etukäteen ettei tässä nyt vain olisi mitään pedo-viittauksia, kun remus on tässä aikuinen jo. Mutta ihailu ja lapsen ihastus oli liikuttavaa luettavaa.

Ihania kielikuvia, suosikkini oli tämä:

Pisamakimppuja kirjoutui hänen poskilleen kun hän hymyili, huomasi Remus.

kiitos, olipa kiva lukukokemus!

[Fiorella]

Kiitos ihanista kommenteista, Sokerisiipi ja kaaos! <3

Tässä nimenomaan oli ihan puhdashenkinen lapsen ihastus kyseessä ja Remuksen osalta lämmin ja yhtä kaunis kiintymys ystävällisiin lähimmäisiin, jotka auttoivat hädässä.

[Larjus]

Oi miten kaunis ja suloinen fici tämä oli ♥ Tonks/Remus on mielestäni aivan ihastuttava paritus, ja olikin kiva lukea heidän (kuviteltu) ensikohtaamisensa. Jotain tämän tapaista voin itsekin kuvitella tapahtuneen!

Ystävällinen, lempeä ja touhottava pikku-Tonks oli varsin herttaisaa luettavaa :3 Pidin myös siitä, miten hänen metamorfimaagius kirjoitettiin ensin auki melko hienovaraisesti, ja otettiin sitten myöhemmin ihan puheeksi. Ihana myös, miten hyvin olit muistanut hänen kömpelyytensä! ^^ Sen lisäksi pidin hänen pienestä puhetulvastaan.

Ja isä sanoo, että minua varten pitäisi olla ihan oma tupansa,

Tän kohdan oli vissiin joku muukin nostanut esiin, mutta tää siis vaa on niin osuva ^^ Ja just sellaista pehmeää kiusoittelua perheenjäsenten välillä ♥ Tuli lämpöinen fiilis tästä, ja oikeastaan melkein koko muustakin ficistä. Niin ihana tunnelma, ja onneksi Remuskin pääsi alun turvattomuudesta ja keljuudesta edes hetkeksi pois.

Tämä hetki sai hänet tuntemaan, että ehkä - ehkäpä tosiaan voisi olla muutakin. Olisi koti, läheisiä ihmisiä ympärillä.

Tässä kohdassa kouraisi kyllä sydämestä, kun kyllähän sitä muistaa Remuksen elämän turhankin hyvin. Vaikka siinä oli tätäkin (onneksi), mutta... Remus olisi ansainnut niin paljon enemmän kuin koskaan saikaan :<
Tämän ficin loppumainingeiksi jäi onneksi hyvä ja pehmoinen olo. Loppuun sopi mainiosti Tonksin ajatukset ja muistelu, kuin myös se pieni paljastus, että hän ihastui Remukseen jo heidän ensitapaamisensa aikana... ^^

Olipa ihana fiilistellä taas tämän parituksen parissa. Rowling ei antanut heille onnellista loppua tai muutenkaan paljoa huomiota, mutta onneksi on fanfiction ♥