Kirjoittaja Aihe: Ihmeotukset (Fantastic Beasts)-elokuvat  (Luettu 61847 kertaa)

Odo

  • Sankari
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 12 520
  • 707
Vs: Ihmeotukset (Fantastic Beasts)-elokuvat
« Vastaus #80 : 30.11.2020 04:04:11 »
Minä en tiedä, menenkö edes koko elokuvaa katsomaan. :( En tykännyt toisesta osasta, vaikka ensimmäinen olikin niin taianomainen ja Liskoa (Newt) näyttelevä Eddie Redmayne onkin roolissaan huikea! Toinen osa omasta mielestäni oli jo aika huono. Deppistä en oikeen tehnyt mielipidettä: lähtökohtaisesti se ei tuntunut Grindelwaldilta, jollaisena olen hänet kuvitellut. En usko, että kyse oli Deppistä. Mikkelsen ehkä toisi jotain uutta hahmoon? En tiedä.

Toisessa leffassa minua ärsytti todella moni asia, mutta nyt mietittynä, enpä muista siitä hirmuisesti loppujen lopuksi. Taisin jopa elokuvateatterissa (?) katsoa sitä puolivillaisesti, ettei ollut minun makuun. Tietenkin kiinnostaa yhä Grindelwaldin tarina, mutta olisin pitänyt enemmän ehkä alkuperäisen seikkailun mukaisesta Ihmeotus-teemasta enemmän. Sekin, että mm. Nagini jne. ottaa päähän ja itseasiassa koko Rowling jo pidemmän aikaa. :D Jo ennen niitä trasfobisia heittoja minusta alkoi tuntua ensin Cursed childin myötä hiukan, mutta varsinkin Ihmeotusten myötä, että mennään rahankiilto silmissä, eikä suinkaan siksi, että luotaisiin tarinoita, joita me rakastimme. :( Pottereissa oli jotain taianomaista: sittemmin myös Ihmeotuksissa, mutta lopulta tuleeko leffoja viisi (?), miten kaukana ihmiotuksetkin lopulta ovat koko konseptista... Toinen leffa eteni niin rytinällä, etten tiedä, mitä tässä ajattelisi sitten seuraavista.

Deppin tilanne on kyllä todella kurja ja vaikea tietää, mitä siellä nyt ihan oikeasti on tapahtunut (en kyllä hetkeäkään usko Amberinkaan olevan puhtaasti syytön..). Toivoisihan sitä, että lapsuudensankarina pitämä näyttelijä olisi syytön ja se selviäisi. :(



“People can have lovers.
They can have friends. They can be together.
But when you think about it,
you’ll see that originally, we’re alone.”

Kelsier

  • Korpinkynsi
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 2 437
  • ava by Rosmariini
Vs: Ihmeotukset (Fantastic Beasts)-elokuvat
« Vastaus #81 : 30.11.2020 11:11:12 »
Minusta on kanssa kiva, että Mikkelsen valittiin. Uskon, että hänestä tulee hyvä Grindelwald.
Minä kyllä pidin Deppistä roolissa, hän teki hyvää työtä Grindelwaldin rikoksissa, vaikka henkilökohtaisen elämän ongelmat näkyivät läpi suorituksessa (päihteiden käyttö siis, ei Amber Heard-kuvio). Toivottavasti hän menisi vieroitukseen tai vastaavaan ja palaisi sitten - terveytensä kuntoon saatuaan - tekemään elokuvia, pidän hänestä näyttelijänä kovasti.

"Miten vaikeaa onkin pitää se mun mielessä
       Kuinka täysin tyhjin käsin olen täältä lähdössä."
           (Reino Nordin: Pysähdy kanssani tähän)                       
                            

                

                    
      
          

Karma91

  • Sassmonster
  • ***
  • Viestejä: 415
Vs: Ihmeotukset (Fantastic Beasts)-elokuvat
« Vastaus #82 : 27.12.2020 01:34:56 »
Itse olen jo päättänyt, etten näyttelijänvaihdoksen vuoksi mene teattereihin Fantastic Beastin kolmatta osaa mene katsomaan. Deppillä on ongelmansa, mutta ihan yleisesti on olemassa todisteita siitä, että Amber on myös pahoinpidellyt Johnnyä, mutta siitä huolimatta Amber saa pitää roolinsa tulevassa Aquaman elokuvassa (ainakin näillä näkymin). Mikkelseniä vastaan minulla ei ole mitään - inhottaa vaan tämä tekopyhyys, että kaikkia ei kohdella tasapuolisesti. Tämä menee mielestäni siihen surulliseen seksismin kategoriaan, jossa on ok, jos nainen lyö miestä, mutta päinvastainen on pahin rikos ikinä. Etenkin kun on todisteita, että osa Amberin vammoista on hänen itsensä aiheuttamia, joilla on ollut tarkoitus vaan mustamaalata Deppiä.

Katson tämän elokuvan varmaan jossain vaiheessa, mutta pyrin siihen, ettei Warner Bros saa minulta senttiäkään. Ehkä lainaan kaverilta tai siskolta, jos joku heistä sen ostaa...

Larjus

  • IƧƧИA
  • ***
  • Viestejä: 6 562
  • En kaipaa kirjoituksiini (negaa) kritiikkiä tms.
    • twitter
Vs: Ihmeotukset (Fantastic Beasts)-elokuvat
« Vastaus #83 : 27.12.2020 10:24:14 »
Mun piti jo tolloin marraskuun lopussa kommentoida tätä näyttelijävaihdosta, mutta unohdin koko asian 😅 Joten kiva kun Karma91 nostit tämän taas esille! Viestisi voisi kyllä olla minunkin kirjoittama. Tuun siis lähinnä myötäilemään kommenttiasi, mutta mun mielestä jo sekin on tärkeää, varsinkin näin vakavassa asiassa!

Mä nimittäin en ole yhtään mielissäni tästä muutoksesta. Jos syy olisi jokin muu, se vois olla mulle ok (vaikka yleisesti ottaenkin en tykkää yhtään siitä, että hahmojen näyttelijät vaihtuvat kesken kaiken), mutta ei. Mua inhottaa se, että tässä Johnnyn ja Amberin kuviossa Depp on käytännössä ainoa, joka laitetaan kärsimään ja kohtaamaan seurauksia. Vaikka tosiaan on paljon todisteita siitä, että Amber on pahoinpidellyt Johnnya (ja että osa Amberin "todisteista" Johnnya vastaan on hänen itsensä luomia), niin silti valtamedia vain silittelee Amberin päätä ja demonisoi Johnnya. Korostuu hyvin se vallalla oleva ajatus, että miesten kohtaama (parisuhde)väkivalta on vain muka joku vitsi, että naiset eivät voi olla väkivaltaisia, että miehet eivät voi olla uhreja.

Ja mua ei sinällään edes paljoa hetkauta, kuka Grindelwaldia noissa leffoissa esittää, mutta Johnnya kohdellaan tämän asian suhteen niin väärin. Jotain sellaistakin luin, että POTC-leffojakin olisi mahdollisesti tulossa lisää, mutta Johnnya ei niihin enää oteta... :/ Ja samaan aikaan Amber saa jatkaa samaan vanhaan malliin ja pitää roolinsa.
お~ラスティ
ファンタスティック
頭の中

flawless

  • Alempi ylilehmä
  • Administrator
  • *****
  • Viestejä: 10 687
  • d a d d y
Vs: Ihmeotukset (Fantastic Beasts)-elokuvat
« Vastaus #84 : 27.12.2020 16:52:12 »
Musta Depp oli alunperinkin vähän erikoinen valinta rooliin, joten sinänsä mua ei harmita näyttelijän muuttuminen itsessään vaan uskoisin että Mikkelsen on rooliin sopiva ja hyvä. Mikä mua raivostuttaa on se, että Deppiltä viedään tuottoisa rooli pois, vaikka vaikuttaa mun silmiin tässä tilanteessa olleen altavastaajana, kun taas toinen osapuoli ratsastaa eteenpäin uhrina. Molemmissa on varmasti vikaa ja uskon että ovat molemmat olleet väkivaltaisia toisiaan kohtaan, mutta Deppin kohdalla syytökset vaikuttavat musta paisutelluilta ja Amberin osalta taas vähätellyiltä. Mikä kumma siinä on, että nainen saa vetää miestä pataan vielä nykypäivänäkin hyväksyttävämmin kuin toisin päin? Uskomattoman seksististä paskaa. Ylipäätään musta tämä heidän sotkunsa ei liity heidän työhönsä eikä mun mielestä tällaisessa sekavassa tilanteessa jossa molemmat ovat enemmän tai vähemmän syyllisiä ole järkevää viedä roolia pois. Tuntuu todella ontolta "mukamoraalin" esittelyltä.

bannu by Ingrid

Fiorella

  • ***
  • Viestejä: 5 712
  • Hyvän tuulen kotisatama
    • https://archiveofourown.org/users/Fiorelle
Vs: Ihmeotukset (Fantastic Beasts)-elokuvat
« Vastaus #85 : 27.12.2020 18:05:12 »
En tunne tapausta, mutta todella epäreilua jos se on mennyt niin, että manipuloiva ja itsekin väkivaltainen nainen on päässyt omasta osuudestaan kuin koira veräjästä.  :-\ Kieltämättä outo tämä nykykulttuuri siinä mielessä, että ihmisten henkilökohtainen elämä vaikuttaa niin paljon heidän töihinsä. Mielikuvat vaikuttavat, ja kukaan ei tahdo, että katsojat boikotoivat? Tasa-arvo ei näissä välttämättä toteudu. Toisaalta en tykkää siitäkään, että fanit eivät piittaa vähääkään, vaikka idoli tekisi mitä. (Tyyliin Jari Sillanpää...)

Todennäköisesti tulen kuitenkin katsoneeksi elokuvan kunhan se tulee, mutta ehkäpä reagoin sitten boikotoimalla tuota mainittua Aquamania, käy kai se niinkin päin. ;)


I´m kind and caring Hufflepuff!
~ Iltakävelylle Fiorellan ficcitarhaan? ~

tirsu

  • BubblegumKnight
  • ***
  • Viestejä: 1 989
  • Clara, my Clara
Vs: Ihmeotukset (Fantastic Beasts)-elokuvat
« Vastaus #86 : 27.12.2020 20:58:48 »
Multa on mennyt tää juttu ihan ohi, mikä johtuu varmaan siitä, etten ole ollut kovin kiinnostunut Ihmeotuksista ykkösleffan jälkeen. Hyvä vaan, että rooliin valittiin uusi näyttelijä. Mikkelsen on hyvä valinta. Tosin, itse pidin ykkösleffassa Colin Farrellin suorituksesta ja olisin toivonut koko roolin hänelle.

Itse jätin kakkosleffan katsomatta, koska Depp oli vielä siinä mukana, enkä halua tukea sellaista elokuvaa, jossa on mukana joku perheväkivaltaa harjoittanut. En usko silti, että aion katsoa seuraavia osia, sillä saattaa olla vaikea pysyä mukana, kun on yksi osa jäänyt katsomatta.

Aquamanin pitäisi laittaa Meran näyttelijä vaihtoon, sillä Headkin on ollut väkivaltainen Deppiä kohtaan. Koko homma on ollut molemminpuolista. Naisten harjoittamaa väkivaltaa miestänsä kohtaan ei näemmä vieläkään oteta vakavasti, mikä on ihan syvältä. >:(
>> Don't give up. Not ever. Not for one single day. >> Clara Oswald

 >> How do sharks make babies? >> The 11th Doctor 
 >> Carefully? >> Clara Oswald
>> No, no, no - happily. >> The 11th Doctor

>> I don’t think I could ever forget you. >> The 12th Doctor

Tuittu

  • ***
  • Viestejä: 412
Vs: Ihmeotukset (Fantastic Beasts)-elokuvat
« Vastaus #87 : 29.12.2020 12:57:07 »
Itse en edes kuvittele tietäväni totuutta ihmisten yksityiselämästä, joten sinänsä minulla ei ole mitään mielipidettä aiheesta. Yleisesti ottaen minusta on kyllä harmillista, kuinka paljon julkkisten yksityiselämä vaikuttaa heidän työmahdollisuuksiinsa, vaikka itse työhön ei vaikuttaisikaan.

Minusta tässä leffasarjassa on vaikea pysyä mukana siitä huolimatta, että olen nähnyt molemmat leffat kahdesti... Toisellakin katselulla on koko ajan sellainen olo, että en yhtään tiedä mistä tässä on kyse ::)

Elfmaiden

  • ***
  • Viestejä: 1 223
  • haaveilija
Vs: Ihmeotukset (Fantastic Beasts)-elokuvat
« Vastaus #88 : 04.01.2021 16:08:34 »
Tuittu, olen hyvin samaa mieltä.

Harmi että etenkin toinen Ihmeotukset-leffa oli niin sekava, että siinä oli vaikea pysyä kärryillä, vaikka katsoin 1.osan edellispäivänä uudestaan ennen teatteriin menoa. Kunhan se 3.joskus tukee, on pakko pitää maratoni niistä aiemmista muistiinpalauttamiseksi, ja ehkä vähän lukea taustatietojakin... Taikamaailma ja tutut hamot kiehtovat minua ja ne ovat suurin syy miksi haluan nähdä nuo elokuvat jatkossakin (montako osaa sitten tuleekin).
USKO, TOIVO JA (POIKA)RAKKAUS

Kelsier

  • Korpinkynsi
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 2 437
  • ava by Rosmariini
Vs: Ihmeotukset (Fantastic Beasts)-elokuvat
« Vastaus #89 : 23.09.2021 12:41:13 »
Kolmososan nimi oli näköjään julkaistu ja se on Secrects of Dumbledore! Minusta kuulostaa kiinnostavalta ja aion kyllä mennä katsomaan. Suomennos tulee olemaan Dumbledoren salaisuudet, arvelisin ja ensi-iltapäiväkin oli sanottu, se on 15.4.2022 :)
"Miten vaikeaa onkin pitää se mun mielessä
       Kuinka täysin tyhjin käsin olen täältä lähdössä."
           (Reino Nordin: Pysähdy kanssani tähän)                       
                            

                

                    
      
          

Vendela

  • Teeholisti
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 7 201
Vs: Ihmeotukset (Fantastic Beasts)-elokuvat
« Vastaus #90 : 23.09.2021 13:27:42 »
Kolmososan nimi oli näköjään julkaistu ja se on Secrects of Dumbledore! Minusta kuulostaa kiinnostavalta ja aion kyllä mennä katsomaan. Suomennos tulee olemaan Dumbledoren salaisuudet, arvelisin ja ensi-iltapäiväkin oli sanottu, se on 15.4.2022 :)
Jee! Kivaa, että on jotain mitä taas odottaa :D

Tämä nimi herätti heti ajatuksia ja mietinkin, että toivottavasti ei käy niin että Row kompastuu omaan näppäryyteensä tämän kaiken kanssa. Hänhän on jo kertonut tiettyjä asioita Dumbledoren perheestä Kuoleman varjeluksissa. Toki ymmärrän myös, että tässä varmaan viitattiin tuon kakkosleffan lopun tapahtumiin, mutta silti toivon ettei koko homma mene ihan kamalan sekavaksi. Mutta ei auta kun odottaa, keväällähän se sitten nähdään :D

Bannu©Waulish

I think it's time for little story... It's definitely Storytime!

Karvis

  • Vieras
Vs: Ihmeotukset (Fantastic Beasts)-elokuvat
« Vastaus #91 : 24.09.2021 09:39:37 »
Multa on mennyt tää juttu ihan ohi, mikä johtuu varmaan siitä, etten ole ollut kovin kiinnostunut Ihmeotuksista ykkösleffan jälkeen. Hyvä vaan, että rooliin valittiin uusi näyttelijä. Mikkelsen on hyvä valinta. Tosin, itse pidin ykkösleffassa Colin Farrellin suorituksesta ja olisin toivonut koko roolin hänelle.

Itse jätin kakkosleffan katsomatta, koska Depp oli vielä siinä mukana, enkä halua tukea sellaista elokuvaa, jossa on mukana joku perheväkivaltaa harjoittanut. En usko silti, että aion katsoa seuraavia osia, sillä saattaa olla vaikea pysyä mukana, kun on yksi osa jäänyt katsomatta.

Aquamanin pitäisi laittaa Meran näyttelijä vaihtoon, sillä Headkin on ollut väkivaltainen Deppiä kohtaan. Koko homma on ollut molemminpuolista. Naisten harjoittamaa väkivaltaa miestänsä kohtaan ei näemmä vieläkään oteta vakavasti, mikä on ihan syvältä. >:(

Ei se väkivalta ole molemminpuolista ollut vaan Amber Heard on ollut se väkivaltainen. Suoraan niillä itse nauhoittamillaan nauhoilla syyttää Deppiä siitä että mies ei riitatilanteissa jää ottamaan tai antamaan turpaan vaan poistuu tilanteesta. Sulkeutunut kylppäriin lukkojen taakse ettei Amber pääse kimppuun ja Amber on heittänyt esineillä. Kertaakaan Amber ei nauhoilla syyttänyt Deppiä väkivallasta. Ainoa ongelma hänen mielestään on se että Depp ei tappele. Jos mikään on selvempää niin tää keissi mut ihmiset mieluummin uskoo miehen kuin naisen väkivaltaisuuteen. Vähintään se on molemminpuolista vaikka oikeasti äijä saisi vaan turpaansa.

Mikkelssen on varmasti hyvä tuohon rooliin mutta kieltämättä häiritsee että roolin näyttelijä vaihtuu kesken sarjan. No niin kävi aikoinaan Dumbledoren näyttelijälle niin kai se on joku Potter-kohtalo.

mervii

  • ***
  • Viestejä: 69
Vs: Ihmeotukset (Fantastic Beasts)-elokuvat
« Vastaus #92 : 24.09.2021 13:01:54 »
Innolla ootan kolmos osaa :) Aion mennä kattomaan sen kaverin/kavereiden kanssa. :)

Fiorella

  • ***
  • Viestejä: 5 712
  • Hyvän tuulen kotisatama
    • https://archiveofourown.org/users/Fiorelle
Vs: Ihmeotukset (Fantastic Beasts)-elokuvat
« Vastaus #93 : 10.04.2022 00:18:09 »
Tänään kävin katsomassa tuon elokuvan ja ainakin ensifiilikset ovat hyvät. :D Pysyin spoilaantumatta käytännössä täysin (meni jotenkin ihan ohi, että se oli tulossa jo nyt) ja vasta kun ystävä pyysi kanssaan elokuviin, juolahti mieleen että nythän se ensi-ilta olikin, ilmeisesti eilen.

Laitan joitakin ajatuksia spoileritagin alle, mutta kun nyt on näin tuore juttu, koetan enemmänkin juuri jakaa tuntemuksiani ja ajatuksiani kuin ihan suoria spoilauksia. Mutta toki jos et tahdo yhtään spoilaantua, niin ei kannata vielä lukea. :)
Spoiler: näytä
Tuntui jotenkin vähän creepynkin ajankohtaiselta, miten sodan uhka leijui ilmassa elokuvan alussa. Myös Grindelwald (uusin kasvoin ja hyvin rooliinsa sopien) toi olemuksellaan vahvasti mieleen erään tietyn sotaisan valtionpäämiehen... Näyttelijän vaihdos ei lopulta haitannut minua lainkaan. Deppiä näytettiin kuitenkin suhteellisen vähän omana itsenään edellisissä elokuvissa, ja se oli vain hyvä, sillä ehkä ne kasvot ovat jo liian tutut uuteen rooliin. Mads Mikkelsen ei ole minulle sillä tapaa mieleinen, että minua ei yhtään haitannut sen oleminen pahisroolissa. Se oli riittävän kolea tyyppi sopiakseen tuollaiseen rooliin oikeastaan paljon paremmin kuin levottoman eläväinen Depp. Jude Lawiin Dumbledoren roolissa olen jo onneksi tottunut, vaikka se oli minulle ensi alkuun vähän vaikea juttu. Tässä kuitenkin tykkäsin tosi paljon, huomattavasti enemmän kuin aiemmassa. Hahmossa oli enemmän lämpöä ja luontevuutta - vai liekö vain oma silmä tottunut? ;)

Tämä elokuva oli kokonaisuutena hillitympi ja synkempitunnelmainen kuin aiemmat. Edellisten elokuvien sivuroolit nousivat nyt suurempaan osaan ja pidin siitä. Tykästyin myös uuteen hahmoon. Juoni oli minusta ehjempi eikä niin poukkoileva kuin aiemmissa. Silti tunnelma säilyi veikeänä ja seurasin kiinnostuneena. Olin myös tyytyväinen kokonaisuuteen, ainakin näin ensinäkemältä.


No sitten vähän suorempaan spoilaaviin aiheisiin, eli jos et tahdo spoilaantua, niin tätä älä ainakaan vielä avaa. ;)
Spoiler: näytä
Olin melkein satavarma, että tämä elokuva ottaisi kantaa Albus/Gellert -suhteeseen, ja se asia tehtiinkin selväksi heti alkumetreillä. Puhuttiin suoraan rakkaudesta ja rakastumisesta, mikä kertoo selvästi, kuinka aika on mennyt jo tämänkin elokuvasarjan osalta eteenpäin, mutta ehkä myös siitä (näin ajatteli kyynisempi puoleni), että Row on halunnut kalastella itseään takaisin sateenkaariväen suosioon? En edelleenkään usko, että Dumbledoren homous olisi ollut mikään fakta jo ekasta kirjasta lähtien, väitti mitä väitti, ja näissäkin asioissa raha ratkaisee. Silloiseen aikaan sellainen julistus olisi karkottanut ison osan lukijoista ja herättänyt ihan toisenlaista keskustelua kuin nykyajassa. Eihän tässä edelleenkään kovin pitkälle mennä, mutta kuitenkin puhutaan asiasta suoraan ja avoimesti. Luulen, että jo se riittää herättämään ficcareiden Albus/Gellert -tunnelmia pintaan.

Valion (Credence) tarina avattiin ja se meni aika lailla niin kuin olin uumoillutkin. Olin siihen aika tyytyväinen, vaikka jotenkin olin odottanut isompaa koukkua. Minua harmitti kovasti se, että Nagini oli rajattu täysin pois koko elokuvasta. Olin odottanut jotain lisätietoa aiheesta. Vinda Rosier puolestaan oli paljon esillä, mutta hahmosta ei paljon uutta irronnut, lähinnä seisoskeli nättinä siinä vierellä.

Liskon veljessuhde ja välit Dumbledoreen olivat miellyttävän luontevat ja tykkäsin tosi paljon Jacobin näkyvämmästä roolista. Hauska miekkonen! Kivan yllärin ja paljon positiivista fiilistä toi minulle myös se, että edellisessä elokuvassa esitelty Liskoon ihastunut avustaja Bunty oli myös saanut ruutuaikaa ja sai olla jo muutakin kuin vain nolon ujosteleva pomoonsa rakastunut houkka vanhapiika. Minua aina tympii sellaisen yleistäminen ja edellisessä elokuvassa se oikein korostui, niin että ihan pahaa teki. :( On ihan tarpeeksi julmaa osoitella, että nainen ei ole fyysisesti yhtä viehättävä kuin hänen ihastuksensa lemmitty, mutta vielä sen hierominen vasten naamaa, että häntä ei nähdä romanttisessa mielessä lainkaan. Näkisin oikeastaan Buntyn mielelläni Liskon kumppanina, koska heillä on selkeästi yhteiset mielenkiinnon kohteet, eikä Lisko ole yhtä kömpelö sosiaalisesti hänen seurassaan kuin muiden ihmisten, varsinkaan muiden naisten. Selkeästi kuitenkin mennään entisellä linjalla romantiikan suhteen, mutta ainakin Bunty sai enemmän itsenäistä toimintaa ja selvästi myös edellistä elokuvaa vahvemman itsetunnon. Jes!


Odotan mielenkiinnolla keskustelua, kunhan täällä alkaa olla enemmän elokuvan katsoneita! :D

I´m kind and caring Hufflepuff!
~ Iltakävelylle Fiorellan ficcitarhaan? ~

Meldis

  • puuskupurilainen
  • ***
  • Viestejä: 2 456
Vs: Ihmeotukset (Fantastic Beasts)-elokuvat
« Vastaus #94 : 10.04.2022 01:52:24 »
Olin myös tänään lauantaina katsomassa uuden leffan (älä sano että olit Fiorella kanssa Tampereella katsomassa! ;D) ja itsekin viihdyin sen parissa.

Spoiler: näytä
Nämä leffat olisi pitäneet kertoa Dumbledoren elämästä, piste. Etenkin tämä elokuva varmisti tämän ajatuksen, jota olen pohtinut aiemminkin. Eihän Liskolla olisi ollut tekemistä koko elokuvassa, jos mukana ei olisi ollut tuota ihme qilin otusta (vaimikäseolikaan, minusta hahmot puhuivat chilistä :D ). Että vaikka vihdoin voitiin oikeasti sanoa ääneen, että Dumbledore ja Grindelwald ovat rakastuneita, niin ehkä se olisi silti vieläkin liian iso harppaus kertoa niin tarkasti heidän tarinastaan. Olen vähän kyyninen, kuten sanoit Fiorella, että tuo eksplisiittisyys oli kalastelua, mutta tulinpa vieläkin kyynisemmäksi, kun ymmärsin, että halua ei ollut kuitenkaan kertoa Dumbledoresta päähenkilönä, koska se tarkoittaisi kahden miehen välisen rakkauden avaamista tarkemmin.

Mutta silti kuten sanoin, viihdyin. Tykkäsin synkkyydestä, hitaudesta, oikeastaan ällistyin miten vähän toimintaa mukana oli (mistä siis pidin!) ja myös Mikkelsenista, että vaikka oli harmi Johnny Deppin jouduttua siirtymään syrjään, niin korvaaja oli täydellinen. Olin ihan innoissani poliittisesta juonittelusta, sitä olisin voinut seurata enemmänkin. Oikeastaan 20-luvulla sijoittuva poliittinen jännäri taikamaailmassa olisi unelmien täyttymys ja Grindelwaldin valtaannousu sopisi sellaisen leffasarjan premissiksi todella hyvin, mutta taitaa olla liian niche genre, että kaikki Potter-fanit tai muut potentiaaliset katsojat tulisivat sellaista katsomaan. :D Mutta tässäkin sitä oli minulle tarpeeksi. Jacob oli myös ihana, kuten aina ja Dan Fogler osaa olla vakava tarvittaessa, eikä hän minusta todellakaan ollut vain comic relif.

No sitten oli canonia rikkovat kökköisyydet, mutta en jaksa ajatella näitä leffoja hirveästi edes canonina, joten eivät kauheasti haitanneet. En myöskään lopultakaan tajunnut, mikä pointti Valiolla oli tarinassa ekan leffan jälkeen. Hän vain oli typerä cliffhanger toisessa leffassa ja tässä käytännössä ruumis. Millerin tuhlaamista. ;D Veljeni meni myös juomapeliä fan servicellä, mutta vasta loppupuolella sai linsansa tyhjäksi ja minustakin tässä oli vähemmän viittauksia kuin ainakin tokassa leffassa. McGarmiwahan on mukana vain fan servicen takia, eikö hän ole hädin tuskin syntynyt elokuvien aikaan? :D

Olen samaa mieltä Buntysta, Fiorella! Tai edelleen se jotenkin on kulahtanut vitsi, elleivät keksi kehittää hahmoa jotenkin tosi eeppisesti jatkossa, mutta kiva oli, että hänellä oli tekemistä. Onneksi Tinaa oli hädin tuskin mukana, inhoan häntä ja hänen Mary Suemaisuuttaan. Ja samoin ajattelen veljeksistä, Scamanderien suhde tuntui paljon veljellisemmältä kuin koskaan aiemmin, olin ihan pähkinöinä, kun he tulivat vankilasta ulos käsi kädessä. <3

Että kunhan en ajattele tapahtumia canonina, tykkäsin kyllä. Lopputaistelun jälkeen Gellertin huuto, että kuka sinua sitten rakastaa oli jopa sydäntäsärkevä, kun tähän saakka annettu ymmärtää, että hän ei olisikaan ehkä niin rakastunut. :'')
Hine on ylde, eft gewunigen wilgesiþas, þonne wig cume.

˚*・༓☾ Tóspringe!☽༓・*˚

valokki

  • ***
  • Viestejä: 1 268
Vs: Ihmeotukset (Fantastic Beasts)-elokuvat
« Vastaus #95 : 10.04.2022 11:39:40 »
Mahtavaa, että täällä on keskustelunavaus tästä aiheesta! Pääsin itsekin näkemään tämän leffan jo tällä viikolla, ja olen sen jälkeen oikein kihissyt, kun ei missään ole vielä päässyt tästä kunnolla keskustelemaan :D

Spoiler: näytä
Voin hyvin allekirjoittaa aika lailla kaiken, mitä Meldis ja Fiorella olettekin tästä jo sanoneet. Tykkäsin hurjasti siitä, kuinka paljon selkeämpi juoni tässä tuntui olevan edeltäjiinsä verrattuna. Edellisissä elokuvissa on tuntunut, että taikaolennot on nostettu todella isoon rooliin ilman, että niitä on osattu solmia kunnolla juoneen (etenkin ensimmäisessä elokuvassa), joten edeltäjien juoni on tuntunut välillä ahdistavankin levottomalta, poukkoilevalta ja rikkonaiselta. Tässä taas oli selkeästi rauhallisempi tempo, ja Meldiksen tavoin olin ihan innoissani tuosta poliittisesta juonittelusta! Tässä huomasi jo selkeästi, kuinka tätä Grindelwaldin ja Dumbledoren eeppistä lopputaistelua pohjustetaan, ja tunnelma olikin kauttaaltaan hyvin synkkä.

Itse pidän ihan hirveästi Lawista Dumbledorena ja Mikkelsenistä Grindelwaldina! Lawista huokuu mielestäni tietynlainen, voimakas karismaattisuus yhdistettynä pieneen kujeiluun, joiden voin hyvin nähdä tämän ikäisen (tai no ehdottomasti myös vanhemman) Dumbledoren piirteinä. Grindelwaldin näyttelijän vaihtumista en oikeastaan edes lähes huomannut, niin hyvin Mikkelsen mielestäni istui rooliin. Kuten Fiorella sanoi, Depp oli minunkin mielestäni melko levottoman ja eläväisen oloinen rooliin, kun taas Mikkelsenistä huokui kylmä rauhallisuus. Tuo Dumbledoren avoimuus hänen ja Grindelwaldin suhteesta taas tuli hieman puskista. Tai osasin kyllä odottaa, että heidän väliseensä romanssiin viitattaisiin avoimemmin, mutta että Dumbledore puhui niin moneen otteeseen rakastumisesta elokuvan aikana oli hienoinen yllätys. Etenkin, kun aiemmissa elokuvissa ja Harry Pottereissa suhteen laadusta on kierrelty, kaarreltu ja hyssytelty, näyttäytyi tämän elokuvan rakastumisesta puhuminen isona kontrastina aiempaan. Mutta ei siis mitenkään huonolla tavalla :D

En itsekään oikein enää ymmärrä, mikä pointti tuolla Valiolla on ollut ensimmäisen elokuvan jälkeen, kun hän on vain pääasiassa patsastellut ja odotellut voimiensa heikkenemistä. Itselle tuli ihan yllätyksenä, että kyseessä olikin Aberforthin poika, enkä oikein tiedä, mitä mieltä olen siitä juonenkäänteestä. Joka tapauksessa tuo Valion tarinan huipentuma tuntui melko lässähtäneeltä, kun nyt jäi semmoisiin tunnelmiin, että hän vain lähtee Aberforthin kanssa kotiin odottelemaan kuolemaa. Myös minäkin kaipailin Fiorellan tavoin kovasti Naginia tässä elokuvassa! Hänen hahmonsa oli yksi kiehtovimmista kakkoselokuvassa, ja hän oli Valiollekin suurena tukena, joten oli todella harmi ja outoa, että hän oli yhtäkkiä vain kadonnut :(

Kaikkein suurin pettymys tässä elokuvassa oli mielestäni verivalan rikkoutuminen. Sitä oli pohjustettu niin paljon ja korostettu jonain suurena ja ylitsepääsemättömänä esteenä, mutta lopussa se hajosikin vähän noin vain, eikä kukaan hahmoista osannut selittää sitä katsojalle mitenkään tyydyttävästi. Tietenkin sen täytyi jotenkin hajota, jotta Dumbledoren ja Grindelwaldin lopputaistelu voi toteutua, mutta olisin silti siihen kaivannut ehdottomasti jotain suurempaa ja ylipäätään huolellisemmin kirjoitettua taustatarinaa sen rikkoutumiselle.

Muistan muuten joskus katselleeni YouTubesta jonkun videon, jossa oli esitelty Fantastic Beasts -elokuvien epäloogisuuksia, ja siinä oli mainittu juurikin tuo Meldiksen mainitsema McGarmiwan ikä :D En nyt muista, miten se tarkalleen meni, mutta muistelisin myös, ettei McGarmiwan pitäisi voida ikänsä puolesta olla vielä Tylypahkassa opettajana.

Mutta siis kokonaisuutena pidin tästä elokuvasta näistä kolmesta eniten! Kaksi edellistä elokuvaa jättivät pääasiassa vain hyvin kädenlämpöisen tunteen, kun taas tämän jälkeen huomasi olevan enemmän innoistaan ja juonta halusi heti päästä spekuloimaan. 
(ava @Claire ja bannu @Ingrid)

Hallahäive

  • ***
  • Viestejä: 719
Vs: Ihmeotukset (Fantastic Beasts)-elokuvat
« Vastaus #96 : 12.04.2022 22:40:47 »
Joo, mistähän sitä aloittaisi. Vaikkapa siitä, että olihan tuo huonoin leffa minkä olen koko vuonna nähnyt. En odottanut paljoa edellisen osan jälkeen, mutta petyin silti. Pistän suuremman vuodatuksen spoileritagin alle.

Spoiler: näytä
Jos aloitetaan vaikka juonesta, niin tuntuu siltä, että nämä leffat on kirjoitettu ilman mitään suunnitelmaa kohtaus kohtaukselta. Aivan kuin käsikirjoittaja joka aamu heittäisi päästään päivän kohtauksen. Erityisesti se, että juoneen piti kirjoittaa syy sinkoilla päämäärättömästi (Grinde näkee tulevaisuuden jos tiedetään mitä tehdään) oli surkuhupaisaa. Dialogi on elokuvassa niin kömpelöä, että se pilaa täysin hyvienkin näyttelijöiden suoritukset. Varsinkin Albus-raukka kärsii huonojen repliikkien syndroomasta - Jude Law tekee parhaansa sillä mitä hänelle on annettu, mutta käsikirjoitus tappaa hahmon karikatyyrisyydellaan ja onnenkeksi-tyylisillä mietteillään. On hienoa, että Dumbledoren homoutta ei jätetty huomiotta, mutta Gellertin ja Albuksen kemia on täysin nollassa ja heidän kohtaamisensa outoja. Myös tässä huono dialogi tappaa paljon. Jatkuvaa kömpelöä ja päälleliimattua rakkauden hokemista tehokkaampaa olisi ollut näyttää esimerkiksi flashbackeja onnellisemmista päivistä aatteen kanssa tai yksinkertaisesti kirjoittaa kohtauksia, joissa hahmot tuntuvat ihmisiltä ja kohtaavat toisensa aidosti. Olin surullinen siitä, miten heidän suhteensa oli toteutettu.

Taikasysteemi on täysin rikki. Jopa Potter-asteikolla. Kuka tahansa voi räiskiä kaupungin palasiksi, mutta yksinkertaiset perusloitsut ovat kaikilta täysin hukassa. Esim. Newt ei kaikkoonnu päästäkseen otusten kanssa pakoon, matkalaukkuja ei monisteta itse vaan viedään kauppaan kopioitavaksi jne, jne. Dumbledoren käyttämä ihmeellinen selittämätön ulottuvuuksien välillä hyppely (oliko ne siellä peilissä, mitä hittoa tapahtui?) kummastutti läpi leffan. Myös Letan veljen muistinpyyhkimiskohtaus oli aivan ihmeellinen, enkä tiedä miksi se piti sisällyttää mukaan.

Hahmot tuntuivat pahvisilta. Heidän motiivinsa ovat sumeita ja suhteensa toisiinsa onttoja. Erityisen ärsyttävä oli ilmeisesti Tinan paikkaa täyttävä Lally, jonka puhetapa oli totaalisen raivostuttava. Koko hahmolla ei myöskään ollut minkäänlaista kehitystä tai persoonaa. Valitettavasti hahmokehityksen puute oli yleinen ongelma ja hahmot, joilla aiemmin oli ehkä rippunen omaa personaa olivat litistyneet kirjansivua ohuemmiksi. Credence (Valio-maitona myös tunnettu) tuntui niin turhalta, että toivoin hänen vain kuolevan nopeasti. Koko isyyskuvio oli outo. Aberforth taisi sitten vaihtaa naisista vuohiin, kun ei niistä mitään hyvää seurannut vaan vaan kuoleva poika. Myös Dumbledoren veljesten välit olivat turhankin asialliset kaikki traumat ja kirjacanon huomioon ottaen. Newt ei tuntunut enää päähenkilöltä, enkä oikein (hyvin kärjistetysti) näe syytä miksi Dumbledoren olisi syytä olla hänelle niin kiitollinen yhden raputanssin jälkeen.

Vasikka-otus, qila vai mikä sen nimi edes oli, sai aivan liikaa huomiota. Äänestyssysteemi oli kummallinen. Minulla meni myös vaikka kuinka kauan ennen kuin ymmärsin mistä vaaleista oli kyse. Leffa oli tapahtumiin nähden liian pitkä ja täynnä turhaa räiskintää. Ainoat oleelliset tapahtumat olivat viimeisen kymmenen minuutin aikana, eikä se ikinä kerro hyvää elokuvasta. Sarja ei myöskään selvästi ole osannut päättää kelle se on suunnattu. Ei ainakaan uusille nuorisokatsojille, ei enää tämän osan synkkyyden ja väkivallan jälkeen. Ei myöskään vanhoille, kirjat lukeneille faneille.

Voisin vuodattaa tästä vaikka kuinka ja niin livenä juoman ääressä myös tänään aiemmin jo teinkin, mutta ehkä jätän analyysin nyt tähän tältä erää. Summa summarum, pettymys, en suosittele.


edit: jotta jotain hyvää tulisi sanottua, pidin Minervan näyttelijästä. Hän oli selvästi hyvin omaksunut roolin maneerit.
« Viimeksi muokattu: 12.04.2022 22:56:59 kirjoittanut Hallahäive »
Who lives, who dies, who tells your story?

Ava by Auro, banneri by Ingrid

Sisilja

  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 2 049
Vs: Ihmeotukset (Fantastic Beasts)-elokuvat
« Vastaus #97 : 12.04.2022 23:09:57 »
Halla kirjoittikin jo niin erinomaisen leffa-arvostelun että mitäpä siihen enää lisäämään! <3 Odotin leffalta hyvin vähän ja se onnistui silti pettämään ja alittamaan odotukseni. Ai hyvät hyssykät ja ne Merlinin kuuluisat pikkupöksyt sentään.

Makuasioista ei tietenkään sovi kiistellä mutta tarjoan silti neuvon leffaan menemistä harkitseville: säästäkää rahanne ja käyttäkää aikanne parempia vaihtoehtoistarinoita lukien.
Kirjoittamisen riemusta

Avasta kiitos aijulle!

Angelina

  • Stark-Rogers
  • ***
  • Viestejä: 6 480
Vs: Ihmeotukset (Fantastic Beasts)-elokuvat
« Vastaus #98 : 12.04.2022 23:14:15 »
Kannattaako edes Mads Mikkelsenin takia katsoa? :D Se kun on ainoa syy, miksi mua kiinnostaisi... Toki en ajatellut leffateatteriin mennä, joten pennoset säästyy kuitenkin ja tässä on hyvin aikaa miettiä ennen kuin leffa tulee ees saataville ;D

// Sisilja kiitos tästä, repesin ääneen :'D (tosin tuli myös  PTSD-oireita joita vain SPN-fani voi saada...)
« Viimeksi muokattu: 13.04.2022 00:09:54 kirjoittanut Angelina »


ava & bannu © Inkku

Sisilja

  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 2 049
Vs: Ihmeotukset (Fantastic Beasts)-elokuvat
« Vastaus #99 : 12.04.2022 23:18:45 »
Angie, sanoisin että Mads oli sinänsä mies paikallaan, hänelle oli vain jaettu hillittömän kehnot kässärikortit joilla pelata. Emotionaalisesti sain hänen Grindelwaldistaan irti kutakuinkin yhtä paljon kuin Supernatural-fanit Deanista siinä eeppisessä rakkaudentunnustamiskohtauksessa.
Kirjoittamisen riemusta

Avasta kiitos aijulle!