Kirjoittaja Aihe: Susipoikien varjeltu salaisuus | K-11 | fantasiaslash | Natan/Koda | ficletsarja 5/? (4.5)  (Luettu 2179 kertaa)

inukii

  • ***
  • Viestejä: 240
Nimi: Susipoikien varjeltu salaisuus
Kirjoittaja: inukii
Ikäraja: K-11
Genre: Fantasia, slash
Paritus: Natan/Koda
Haasteet: Ficlet300

Yhteenveto: Lapin metsissä asustavan ihmissusilauman keskuudessa ovat aina vallinneet tutut perinteet ja tavat, joista ei vuosisatojen kuluessa olla kertaakaan joustettu. Alfasuden ainoan pojan Kodan täytyy nyt valita itselleen puoliso, jonka kanssa johtaa laumaa isänsä kuoltua, mutta poika ei olekaan kiinnostunut vastakkaisesta sukupuolesta. Avioituuko hän vasten tahtoaan ihmissudelle, jota ei rakasta vai uhmaa kaikkia odotuksia ja lakeja paljastaen laumalle salasuhteensa toiseen susipoikaan?

A/N: Oon kehitellyt tätä ideaa jo pitemmän aikaa, mutta nyt päätin vihdoin toteuttaa sen. En omista tuota alun lainausta, vaan löysin sen Pinterestistä, mutta en sitten saanut selville sen alkuperäistä kirjoittajaa.



Susipoikien varjeltu salaisuus



"May wolf ever walk beside you and
grant you rest in his shadow. May his paws ever
guide your path and your howls be heard
by all."






1. Iltasaduista ja pihkaisista puista
80. Nahka


Auringon painuessa levolle paksun pilviharson taa viileänä syysiltana, oli metsän elämä vasta heräämäisillään täyteen loistoonsa. Lepakot heräsivät liitämään yötaivaalle, pöllöt huhuilivat kulkiessaan ja ketut juoksivat villeinä vailla ajantajua, mutta eläimistä jokainen kiersi pienelle aukealle muodostetun leirin kuin sanattomasta sopimuksesta.

Sielläkin kaikkein kiintoisimmat asiat tapahtuivat vasta hämärän laskeuduttua, kun lauma kaksijalkaisia kerääntyi tiiviiseen ympyrään kuuntelemaan joukkonsa vanhimpien kiehtovia tarinoita elämänkokemuksistaan. Monesti he kertoivat samoja juttuja ilta toisensa perään, mutta päivä päivältä tarinat värittyivät ja vääristyivät niin, etteivät he itsekään enää tienneet, mikä niissä oli totta ja mikä ei, mutta nuoremmat jaksoivat silti kuunnella niitä aina yhtä lumoutuneina.

Tunnelmallisesta tarinatuokiosta puuttui vain monille ihmisille tuttu leirinuotio. Heille kuitenkin riittivät lukuisten ketunnahkojen antama lämmin turva ja taivaalla loistavan puolikuun tuoma valo, jota heistä jokainen vilkaisi välillä odottaen haikein mielin, että se olisi täysi. Keron - lauman matikkaneron - laskelmien mukaan siihen hetkeen oli enää vajaa viikko aikaa. Suurin syy nuotion puuttumiseen oli kuitenkin se, että se oli heille kuolemaksi. Ihmissudet eivät nimittäin kestäneet tulta lainkaan.

Eikä kiehtovien tarinoiden lumoissa kukaan huomannut kahden pojan puuttuvan heidän joukostaan.

"Meidän pitäisi tehdä tätä useammin", Natan kuiskasi Kodan korvaan.
"Nojata pihkaisiin puihin toisiimme kietoutuneina jääden paitsi iltasadusta vain siksi, että se on romanttista?" toinen vastasi hymyillen samalla, kun Natan suukotteli hänen kaulaansa.
"Ne jutut on kuultu miljoonaan kertaan ja ne ovat jo muuttuneet niin paljon, ettei niissä ole enää päätä eikä häntää. Sitä paitsi eikö tämä muka ole?"
"Mitä?"
"Romanttista."

Koda työnsi Natanin etäisyyden päähän itsestään ja lähti kävelemään takaperin kohti aukeaa, jossa heidän leirinsä sijaitsi. Hän sulki silmänsä ja kun hän avasi ne uudestaan, ne olivat muuttuneet ruskeista keltaisiksi. Sitten hän iski toista silmäänsä ja totesi virnistäen: "Vain ystäviä."


2. Isänsä poika - vaiko sittenkään?
180. Vesi


"Mitä mieltä olet Ruskasta, poikani?"

Koda naurahti niin, että hänen pureskelemansa raaka palanen jäniksen lihaa lennähti ulos pojan suusta. "Anteeksi mitä?"

Neljäkymmentä vuotta täytettyään, hänen isänsä oli lähes päivittäin kysellyt pojan mielipiteitä milloin kenestäkin lauman naispuolisesta henkilöstä. Se alkoi jo tosissaan käydä Kodan hermoille, vaikka isän tarkoitusperät olivatkin täysin ymmärrettävissä. Olihan tämä Alfasusi ja jonain päivänä Koda perisi isänsä johtoaseman laumassa.

"Tiedäthän, jonain päivänä minua ei enää ole ja sinä tulet johtamaan tätä joukkiota. On erittäin tärkeää, että sinulla on silloin naarassusi rinnallasi", Iki selosti pojalleen.
"Eihän sinullakaan ole", Koda muistutti.
"Ei enää, mutta myönnettäköön, ettei johtajan taakka ollut niin raskas kantaa, kun äitisi oli vielä elossa."
Siitä Koda ei halunnut puhua, joten hän siirtyi takaisin alkuperäiseen aiheeseen: "Ruska on ollut ystäväni niin kauan kuin muistan ja sen enempää hän ei tule koskaan olemaankaan."
"Mutta -"
"Isä", Koda keskeytti ja nousi seisomaan, "kiitos vain, mutta tässä asiassa en tarvitse apuasi."
Sen sanottuaan hän poistui majasta ja suuntasi kohti metsäaukean laitaa, jossa puusto tiheni nopeasti.

Ihmissudet eivät viihtyneet kauaa aloillaan, vaan muuttivat usein leirinsä sijaintia. Siihen oli kaksi syytä: eläimet oppivat yllättävän nopeasti kiertämään leirin kaukaa, kun ne huomasivat lajitovereidensa päätyvän ihmissusien suihin. Tällöin heillä alkoi olla riistasta pulaa ja oli pakko muuttaa. Toiseksi todennäköisyys törmätä ihmisiin oli huomattavasti pienempi, kun he eivät asettuneet aloilleen kauaksi aikaa. Kyllä he niihin satunnaisin väliajoin törmäsivät, mutta heidän tarinansa retkeilevästä ihmisjoukosta oli ainakin siihen asti mennyt läpi.

Nykyisessä oleskelupaikassaan he olivat asuneet vasta muutaman päivän, mutta Koda oli siinä ajassa jo kerennyt koluta lähiympäristön läpi ja hänen lempipaikakseen oli muodostunut pieni puro, joka virtasi puolen kilometrin päässä leiristä.

Hän kyykistyi veden varaan, nosti karhunnahkatakkinsa hihat kyynärpäihin ja asetti kämmenensä kylmän veden pinnalle. Hän sulki silmänsä ja keskittyi tunnustelemaan ympäristöä ihmissudelle ominaisten tarkkojen aistiensa avulla.

Ilmassa tuoksui aamukasteen jäljiltä märkä puu ja leirissä aamiaiseksi syöty liha. Se sai Kodan vatsan kurnimaan, sillä hänen ruokailunsa oli päättynyt lyhyeen. Hän kuuli tuulen heikkoa huminaa, mutta pinnistäessään kunnolla, hän kykeni erottamaan myös laumansa hiljaista puheensorinaa. Sitten hän painoi kätensä veden alle ja tunsi sen virtaavan sormiensa välitse. Jalkojensa alla hän tunsi havunneulasten peittämän maaperän, mutta tärkein asia minkä hän tunsi löytyi sydämestä ja se oli ihmissuden ainutlaatuinen yhteys luontoon.

Koda pysyi siinä jonkin aikaa. Avatessaan silmänsä hän näki kaiken terävämpänä ja erotti jokaisen pienen yksityiskohdan tarkasti puista maisemaa vasten. Hän huomasi vikkelästi juoksevan oravan hännänpään olevan muuta kehoa aavistuksen verran tummansävyisempi, mutta ei ollut varma oliko se vain likainen. Koda tiesi silmiensä loistavan kirkkaankeltaisena.

Kun hänen isänsä oli opettanut tämän tavan tuntea yhteys luontoon, hän oli tehnyt sen maanpinnalla, eikä Koda ollut silloin osannut sitä. Hän oli tajunnut asian vasta vuosi sitten saatuaan ajatuksen kokeilla sitä vedessä. Silloin hän oli ensimmäistä kertaa aidosti tuntenut olevansa osa luontoa. Nykyään se luonnistui häneltä kuivallakin maalla, mutta silti hän teki sen mieluiten tuolla tavalla: kädet vedessä, jalat maalla. Vesi oli olennainen osa luontoa ja Koda halusi tuntea yhteyden myös siihen. Toisin kuin isänsä. Loppujen lopuksi he olivat melko erilaisia.

Koda nosti kätensä vedestä vasta, kun niistä alkoi lähteä tunto.
« Viimeksi muokattu: 04.05.2018 21:11:15 kirjoittanut inukii »
Maybe it's not about the happy ending. Maybe it's about the story.

Waulish

  • rohkupuusku Nedric ♡
  • Administrator
  • *****
  • Viestejä: 8 764
  • ”Mutta totta kai sitä munnaaki pittää olla.” #50
Tervehdys Kommenttikampanjasta. :) Otin tämän sieltä, koska yhteenveto herätti mielenkiintoni. En ole aikoihin oikein lukenut fantasiaa, eikä se tällä hetkellä kuulu mulla niihin omimmilta tuntuviin genreihin, mutta yhteenvedon perusteella en mitenkään voi vastustaa tämän ficletsarjan ideaa. Asetelma on hykerryttävän mielenkiintoinen: syvään juurtuneet tavat ja perinteet ja hahmo, joka on merkittävässä asemassa yhteisössään mutta joka ei ihan sovikaan perinteiseen muottiin tai ei halua sopia siihen. Vielä kun kyse on seksuaalivähemmistöön kuulumisesta, niin meikäläisen kiinnostus on taattu.

Ensimmäinen ficlet tempaa heti mukaansa kauniilla luontokuvauksella syysillasta. Mielestäni johdatus siitä ihmissusiin tapahtuu tosi luontevasti, kun kerrotaan, miten metsän eläimet kiertävät leirin kaukaa. Sitten päästäänkin tarkastelemaan itse leiriä ja siellä tapahtuvaa...

Jo ensimmäisessä ficletissä on mukavasti pieniä tiedonmurusia ihmissusista: laumalla on tapana kokoontua iltaisin kertomaan ja kuulemaan tarinoita, täysikuuta odotetaan innolla ja tulta kartetaan, koska se on ihmissusille kuolemaksi. On mielenkiintoista päästä pala palalta sisään ihmissusien maailmaan. Mulle ihmissudet on varsin vieraita otuksia, en taida ees olla törmännyt niihin muualla kuin Pottereissa. Mielenkiinnolla siis oottelen lisää tietoa siitä, millaisia ihmissudet tässä sarjassa ovat. Erityisesti mun kiinnostuksen muuten herättää tuo, miten Kodan silmien väri vaihtuu yhtäkkiä ruskeasta keltaiseksi. Pystyyköhän se vaihtamaan sitä tahdonvoimalla vai muuttuuko se itsestään tunnetilojen mukaan vai mitä, hmm... Mielenkiintoista!

Koda ja Natan on suloisia, kun eivät piittaa iltasaduista vaan söpöilevät keskenään syrjemmällä. Pidän siitä, että keskeiset henkilöt näyttäytyvät ensimmäisen kerran jo näin alussa. Pääsee heti rakentamaan käsitystä heistä ja heidän suhteestaan. En vielä oikein tiedä, mitä ajatella tuosta Kodan "Vain ystäviä" -toteamuksesta. Onkohan Koda oikeasti toistaiseksi sitä mieltä tai uskotteleeko se itelleen niin, vai muistuttaakohan se toteamuksellaan kenties Natania siitä, että tästä ei sitten hiiskuta kenellekään. Tästä saadaan varmaan myöhemmin tietää lisää.

Toisessa ficletissä tulee vähän paha mieli Kodan puolesta, kun isä kyselee siltä naisasioita. Voi sentään. Ei ole varmasti lainkaan mukavaa saati helppoa olla tuollaisessa tilanteessa. Sitä tietää, että jossain vaiheessa on aika periä isän johtoasema ja tapojen mukaisesti myös löytää puoliso, mutta mitä jos ei olekaan kiinnostunut vastakkaisesta sukupuolesta niin kuin kaikki olettaa. Varmaan aika hankala tilanne. Iki (ihana nimi muuten) ei sinänsä vaikuta mitenkään ikävältä tyypiltä ainakaan vielä, mutta kyllä tässä on silti pakko vähän symppailla Kodaa, kun se tuollaiseen tilanteeseen on joutunut. Mutta ei tosiaan varmaan Ikilläkään ole helppoa, kun pojan valinnat ja tulevaisuus huolettaa.

Tässä toisessa ficletissä ihmissusien maailma syvenee entisestään, mikä on kivaa. On mielenkiintoista, että he elävät luonnon helmassa erillään ihmissivilisaatiosta, metsästävät ja ilmeisesti syövät raakaa lihaa. Eniten mua kiinnostaa tuo voimakas yhteys luontoon. Pistää mietityttämään, että jospa tavallisillakin ihmisillä olisi taito kokea tuontapainen yhteys ainakin jollain tasolla, mutta moni ehkä unohtaa sen tai ei tiedosta sitä, kun nykyään eletään usein niin tiiviisti betonin keskellä ja liikenteen hälyssä.

Pidän kovasti tuosta, miten Koda pakenee ikävää keskustelua ja tilannetta lempipaikkaansa. Tulee sellainen fiilis, että Koda menee sinne rauhoittumaan ja ehkä kokoamaan ajatuksiaan. On kivaa, että sillä on jokin paikka minne mennä vaikeina hetkinä.

Pidän kovasti kaikista tähän saakka tarinassa esiintyneistä nimistä. Noin yleisesti en ole yhtään erikoisten nimien ystävä, jos tarina sijoittuu ihan supi-Suomeen ja tavallisten ihmisten keskuuteen, mutta tässä tarinassa nimien erikoisuus ei millään tavalla häiritse, koska hahmot ovat ihmissusia ja heillä varmaan on omanlaisensa nimiperinteet. Tässä voisi itse asiassa enemminkin häiritä se, jos hahmot olisivat perinteisiä matteja ja maijoja. Tässä ollaan kuitenkin monin tavoin niin erillään tavallisten ihmisten yhteiskunnasta, että erikoiset nimet sopii tähän mainiosti.

Teksti on hyvin selkeää ja sujuvaa, sitä on helppo lukea. "Kyynerpäihin" kirjoitetaan muuten "kyynärpäihin", tuommonen pikkuinen typo pisti silmään.

Jees, ei mulla varmaan muuta nyt tähän rakoon. Oli miellyttävää luettavaa, ja jään tätä seurailemaan. Kiitos paljon! :) -Walle


lately I’ve been looking hard
where is my love, where is my luck, where is my faith


my reason to die another day

inukii

  • ***
  • Viestejä: 240
Waulish: Kiva kuulla, että tarina herätti mielenkiintosi ja pidit siitä. Tuohon Kodan "Vain ystäviä" -lausahdukseen löytyy selitys tässä kolmannessa luvussa. Ainakin jos osaa lukea vähän rivien välistä. :D Kiitos kommentista ja kirjoitusvirheen korjaamisesta!


3. Erimielisyyksiä ja varastettuja ämpäreitä
26. Inhimillinen


Seuraavana päivänä Koda lähetettiin hakemaan juomavettä, sillä hän oli lauman ainoa, joka tiesi missä puro sijaitsi. Mukaansa hän otti kaksi tyhjää ämpäriä, sekä Natanin, jolla niitä oli kaksi lisää. Kero oli vuosia sitten varastanut ämpärit jostain pikkukylästä, jonka lähettyville he olivat tuolloin leiriytyneet. Lauma oli ollut hänelle hyvin vihainen, sillä hän oli rikkonut ihmissusien tärkeintä sääntöä pysyä kaukana ihmisistä. Sittemmin vihan laannuttua olivat ämpärit kuitenkin osoittautuneet hyödyllisiksi, eikä Kerokaan ollut tuon jälkeen enää lähtenyt omille teilleen. Ämpärit olivat kokeneet kovia luonnon armoilla ja niitä oli paikattu moneen kertaan, mutta ne olivat yhä käyttökelvollisia.

He olisivat voineet juosta päämääräänsä ja saapua perille alle minuutissa, mutta pojat päättivät kulkea reipasta kävelytahtia voidakseen jutella samalla.

"Onko tässä mitään järkeä?" Natan kysyi heti, kun leiri oli kadonnut heidän selkänsä taakse.
"Kyllähän me vettä tarvitsemme."
"Idiootti. Tarkoitin meidän suhdettam -"
"Hiljaa! Joku voi kuunnella", Koda tiuskaisi ja kääntyi ympäri salamannopeasti tarkistaen, ettei kukaan seurannut heitä.
"Ei siellä ketään ole. Heillä on muutakin tekemistä kuin salakuunnella meitä", Natan vastasi lievästi ärtyneenä.
"Ei olisi jos he tietäisivät", Koda mumisi ja hänen hiljainen äänensä katosi jonnekin lehtien havinan sekaan.
Natan antoi pikaisen pusun tämän poskelle ja kuiskasi toisen korvaan: "Mutta he eivät tiedä."

Saavuttuaan purolle pojat kävivät heti tuumasta toimeen ja alkoivat täyttää ämpäreitä kaikessa hiljaisuudessa.

"Olit sanomassa meistä jotain", Koda totesi hetken kuluttua ja vilkaisi vierelleen kyykistynyttä poikaa, joka laski ämpärin maahan keskittyäkseen keskusteluun.
"Niin joo... En oikein tiedä, miten sanoisin tämän", Natan aloitti. "Minua alkaa kyllästyttää tämä salailu. On raivostuttavaa lähteä aina kauas leiristä, jotta voimme olla kahdestaan. Tätä on jatkunut jo aivan liian kauan."

Koda ei tiennyt mitä vastata. Hänellä oli paha aavistus, mihin suuntaan keskustelu oli menossa, joten hän kysyi suoraan: "Haluatko sinä erota?"
Koda huokaisi helpotuksesta Natanin naurahtaessa ajatukselle.
"Ei, kun... Minusta meidän pitäisi kertoa laumalle." Poika tuijotti varpaitaan hyvin kiusallisen oloisena näyttäen heti siltä, että haluaisi ottaa sanansa takaisin.
"Vitsailet, eikö niin?"
"En -", Natan aloitti, mutta tuli heti keskeytetyksi.
"Ylihuomenna on täysikuu ja tunteesi ovat pinnassa. Et sinä voi tosissasi olla tuota mieltä."

Koda täytti yhdellä nopealla kädenliikkeellä toisenkin ämpäreistään ja nousi lähteäkseen, mutta tunsi pian vahvan otteen ranteensa ympärillä.
"Istu alas ja kuuntele minua, ole kiltti."
Koda puhalsi raskaasti ilmaa ulos keuhkoistaan osoittaakseen turhautumistaan, mutta totteli sitten. Ei kai hän mitään menettäisi.
"En ole ikinä ollut mistään näin tosissani ja usko pois, olen miettinyt tätä paljon kauemmin kuin voit kuvitellakaan. Kuukausikaupalla olen listannut päässäni hyviä ja huonoja puolia ja tullut siihen tulokseen, että hyviä on enemmän", Natan aloitti.
"Siinä tapauksessa listasi on puutteellinen", Koda tiuskaisi.
"Kuuntelisit kerrankin loppuun asti."
"En kuuntele! Olemme aikoja sitten sopineet, että tämä pysyy salassa. Sinulla ei ehkä ole mitään menetettävää, etkä välitä, vaikka meidät karkotettaisiin laumasta, mutta minä olen tuleva Alfa ja minun täytyy mennä naimisiin tytön kanssa, etkä sinä voi sitä estää sen enempää kuin minäkään!"

Koda nappasi ämpärit mukaansa ja lähti takaisin leiriä kohden. Hän tiesi menneensä liian pitkälle, mutta tunnekuohun vallassa hän tunsi suden sisällään niin vahvana, että huomasi sellaisten inhimillisten tunteiden kuin katumus olevan tiessään.

Eikä Natan edes yrittänyt ottaa häntä kiinni.


4. Perhe ja ylpeys vaakakupissa
85. Perheenjäsen


Äiti oli aina sanonut, että Kodasta tulisi loistava johtaja laumalle, koska tämä oli niin oikeudenmukainen ja ystävällinen kaikkia kohtaan. Kun se metsästäjänpaskiainen oli sitten päästänyt äidin hengiltä, oli isä ottanut tehtäväkseen jatkaa tuota samaa toitotusta pojalleen.

Sillä hetkellä Kodasta kuitenkin tuntui, että nuo kaksi adjektiivia kuvasivat häntä kaikista vähiten.

Hänen ja Natanin riidasta oli kulunut jo useampi tunti aikaa ja vasta nyt hän alkoi tajuta, miten pahasti oli tuota loukannut. Vietyään vesiämpärit leiriin, hän oli painunut samantien takaisin metsän siimekseen rauhoittumaan. Tosin täysin vastakkaiselle suunnalle purosta katsoen, sillä kaikkein viimeisenä hän silloin halusi törmätä poikaystäväänsä.

Natanin vanhemmat olivat kuolleet vuosia sitten juostuaan susina auton alle. Edes vuosien harjoittelun jälkeen oli mahdotonta täysin hallita itseään eläimen muodossa, mutta heidän kohtalonsa oli jotain käsittämätöntä. Huhuttiin, että heillä oli ollut riitaa keskenään ja he tekivät sen tahallaan, mutta kukaan ei tuntunut tietävän oliko se totta vai pelkkä perätön juoru. Tuntui järjettömältä tehdä joukkoitsemurha riidan vuoksi, mutta sutena harkintakyky heikkeni melkoisesti.

Lauma piti huolta omistaan ja pysyi yhdessä myös ja varsinkin täydenkuun aikaan. Sen silmien alta ei voinut vain karata pitämään hauskaa.

Mutta jotenkin he sen onnistuivat tekemään: katosivat täysikuullla ja seuraavan kerran heidät nähtiin kuolleina keskellä autotietä.

Heidän kolme lastansa, joista nuorin oli vielä pieni vauva - tai pentu, kuten ihmissudet asian luonnehtivat - jäivät orvoiksi, ja siitä lähtien Natan oli kasvattanut nuorempia sisaruksiaan ja kantanut heistä huolta. Ei ehkä tuntunut kovinkaan kummoiselta loukkaukselta sanoa, ettei toisella ollut mitään menetettävää, mutta Natanille hänen pikkusiskonsa ja -veljensä olivat kakkki kaikessa ja Koda tiesi sen paremmin kuin hyvin. Natan ei ikimaailmassa jättäisi heitä.

Toisaalta oli saattanut olla liioiteltua väittää, että heidät karkotettaisiin laumasta suhteensa takia. Itse asiassa heillä ei ollut mitään hajua, mitä siitä seuraisi, sillä lauman keskuudessa ei ollut koskaan tapahtunut mitään vastaavaa. Hyvällä sitä ei ainakaan katsottaisi.

Koda oli kuullut tarinan pojasta, joka oli jollain ilveellä onnistunut tutustumaan metsässä viihtyneeseen ihmistyttöön ja rakastunut tähän. Suhteen tultua ilmi poika oli erotettu laumasta, mutta kuten sanottua, laumassa iltaisin kerrottuihin juttuihin oli syytä suhtautua varauksella.

Jos se kuitenkin oli totta, oli enemmän kuin mahdollista, että heitä odottaisi sama kohtalo. Jos kyse olisi ollut joistain toisista, Koda ei olisi epäillyt hetkeäkään, mutta mahdollisen erotuspäätöksen tekisi hänen oma isänsä, eikä hän suostunut uskomaan, että tämä hylkäisi hänet. Perhe oli aina ollut miehelle tärkeä ja Koda oli hänen ainoa elossaoleva perheenjäsenensä. Ongelma oli, että toinen tärkeä asia isän elämässä oli ylpeys.

Jos hän saisi tietää Kodasta ja Natanista, jotka hänen ja muun lauman silmissä olivat aina olleet vain parhaita ystäviä, hänen täytyisi laittaa nuo kaksi asiaa vaakakuppiin, eikä Kodalla ollut pienintäkään käsitystä kummalle puolelle se kallistuisi.
« Viimeksi muokattu: 21.07.2016 12:23:51 kirjoittanut inukii »
Maybe it's not about the happy ending. Maybe it's about the story.

inukii

  • ***
  • Viestejä: 240
A/N: Viime luvusta on tosiaan vierähtänyt melkein kaksi vuotta, mutta iski yllättäen inspiraatio jatkaa tätä tarinaa. Jospa nyt saisin tämän kirjoitettua loppuun. :D Ja jospa joku uusi lukijakin nyt eksyisi tämän pariin.


5. Kivisydän
82. Ystävä


Kaksi likaista jalkaparia iskeytyivät vuorotellen kosteaan maaperään. Samanikäiset Koda ja Ruska olivat jo pentuina viihtyneet yhdessä ja juoksennelleet mielellään metsikössä rinnakkain, eivätkä he seitsemäntoista vuoden aikana olleet tapaansa unohtaneet.

Ruska pysähtyi ja otti ympärillään lentelevän kuukkelin kiinni. Hän piti pyristelevää lintua hellästi kämmentensä suojassa ja raotti käsiään muodostaakseen katsekontaktin pieneen eläimeen. Vihreät silmät kohdatessaan se rauhoittui välittömästi ja vaikka he olisivat saaneet siitä hyvää ravintoa, Ruska päästi sen menemään. Lintu ei kuitenkaan lentänyt tiehensä vaan istahti tytön olkapäillä rehottavien kullanruskeiden kiharoiden sekaan.

"Se taisi kiintyä sinuun", Koda totesi seuratessaan tilannetta vierestä.
"Isäsi taitaa olla huolissaan rakkauselämästäsi. Hän oli puhunut isälleni", Ruska sanoi jättäen pojan kommentin omaan arvoonsa.
"Ei kai", Koda huokaisi syvään, "Ei hän minun rakkauselämästäni ole huolissaan, vaan lauman tulevaisuudesta."
Ruska naurahti: "Et sinä minusta taida olla kiinnostunut. Eikä lauma ikinä hyväksy nykyistä kumppaniasi."

Koda pysähtyi. Miten hän saattoi tietää? He olivat Natanin kanssa vahtineet selustaansa sairaalloisen tarkasti, ettei kukaan näkisi heitä yhdessä. Siis rakastuneina, lauma kyllä tiesi heidän ystävyydestään.

"Älä viitsi! Seitsemäntoista vuotta olen ollut ystäväsi, etkä kertaakaan ole osoittanut mitään kiinnostusta minua kohtaan, etkä myöskään katsellut haaveillen muiden naaraiden perään."
"Ehkä osaan salata tunteeni, enkä kuuluta niitä kaikille", Koda kiirehti puolustautumaan.
"Et todellakaan osaa!" Ruska nauroi, "Hiivit aina Natanin kanssa jonnekin iltatuokiolla ja katsotte toisianne, kuin elämässä ei muuta olisikaan."
"Olemme parhaita ystä..."
"Seurasin teitä viime viikolla ja kuulin imelät rakkaudentunnustuksenne."

Koda tunsi sydämen kivettyvän rinnassaan. Hänen ajatuksensa pyörivät ja muodostivat kauhuskenaarioita, miten leiriin palatessa kaikki olisivat jo saaneet tiedon poikien pienestä salaisuudesta. Mutta eihän Ruska kertoisi? Tyttö oli hyvin tunnollinen ja uskollinen lauman perinteille, mutta oli sitä kyllä myös ystävilleen. Koda yritti samanaikaisesti tulkita ystävänsä rauhallista ilmettä ja vältellä tämän katsetta. Tuo selvästi huomasi pojan huolen.

"Ei hätää", Ruska sanoi, "En minä kerro kenellekään."
"Lupaatko?"
Tyttö nyökkäsi. "Ei minua teidän suhteenne haittaa, mutta laumalle ette kyllä voi kertoa. Kai sinä sen ymmärrät?"
"Minä kyllä ymmärrän, mutta Natan ei."
"Perinteet ovat laumalle hyvin tärkeitä. Jos yhdessä joustetaan, pian joku kokee oikeutetuksi joustaa toisessa ja kolmannessakin asiassa. Ja kohta eläisimme täysin keinotekoisesti, kuten ihmiset, jotka ovat täysin unohtaneet, mistä ovat kotoisin. Olihan luonto alunperin heidänkin kotinsa."
"Ymmär..."
"Se ajaisi lauman kaaokseen. Teidät häädettäisiin, eikä meillä olisi johtajaa", Ruska katsoi Kodaa suoraan silmiin ja hidasti nopeaa puhetahtiaan, "eikä minulla lenkkikaveria."

Koda hymyili ja Ruska kurottautui pörröttämään tämän valmiiksi sekaista hiuspehkoa sanoen: "Mutta olette te kyllä syötävän suloinen pari."

Kaksikon nauraessa kuukkeli bongasi lajitoverinsa puun oksalta ja lensi pois Ruskan olkapäältä. Koda tunsi kiven vierähtävän pois sydämeltään.
Maybe it's not about the happy ending. Maybe it's about the story.