Nimi: Älä mee vielä!
Kynäilijä: Zoeve
Ikäraja: SFandom: Amour Sucré
Genre: Fluffy
Paristu: Kentin/Alexy
Varoitukset: Paska idea
Vastuunvapaus: Amour Sucré kuuluu ChiNoMikolle ja Beemooville.
Yhteenveto: Pieni riita ja sopu ^^
A/N: Tähän ficciin innoite tuli suoraan pyynnöstäni. Erityisiitos siitä Larjukselle! Hän piirsi minulle
tämän kuvan noin vuosi sitten. Aloitin siitä suoraan tarinoinnin, mutta vasta tänä päivänä saatoin tuon ficin loppuun. XD
Elikkäs vähän kenlexyä!
”Älä mee vielä!”
Kentin huokaisi. Tämä sama lause kuului Alexyn suusta nykyään jokaisena aamuna, kun he heräsivät Kentinin herätysääneen.
”Tiedät että minun on mentävä!” Kentin sanoi. ”Jos myöhästyn vielä kerrankin saan potkut, olet pidätellyt minua liian usein, ja minä ihan totta haluan sen työn.”
Kentin kuuli Alexyn mutisevan jotain siihen suuntaan kuin: ”Et voi saada potkuja yhdestä myöhästymisestä”, ja tunsi kuinka tämä tiukensi halausotettaan hänestä, jossa tämä tuntui nykyään kovin usein nukkuvan.
”Älä, päästä minut nyt. Pakko käydä suihkussa ainakin ennen lähtöä. Näytän aivan kamalalta!”
Alexy ei ollut kuulevinaan, alkoi vain esittää nukkuvaa. Kentin huokaisi toistamiseen ja kömpi sitten Alexyn syleilystä pois, vaikka olisi tuhat kertaa mieluummin jäänyt siihen kuin mennyt töihinsä.
Kun Kentin oli päässyt suihkusta, hän kiirehti syömään jotain aamupalaksi. Kentin heitti leivän paahtimeen, otti jääkaapista voin, juuston ja kurkun. Heti kun leipä oli pompannut paahtimesta, Kentin otti sen ja täytti.
Istuuduttuaan Alexy maleksi keittiöön erittäin surullisen näköisenä, joka sai Kentinin hieman huonolle omatunnolle.
”Onko sinulle työ tärkeänpää kuin poikaystäväsi?”
Kentin tunsi miten huono omatunto vaihtui pieneksi ärsyyntymiseksi. Pitikö hänen olla aina noin ajattelematon ja itsekäs? ”Ei tietenkään ole! Minä vain satun olemaan ainoa joka meistä kahdesta käy töissä ja näin ollen hankin elantomme.”
”Sinä olet joka ikinen päivä töissä! Et jätä meille yhtään kahdenkeskeistä aikaa! Silloinkin kun tulet kotiin menet suoraan nukkumaan!”
Kentin alkoi nyt tosissaan kiivastua. Hänellä oli aina kaikki viikonloput vapaita ja usein arkiviikotkaan eivät olleet täysiä. ”Minusta minä olen kyllä monestikin vapaalla! Ja jos viittaat väsymykseeni sitä yhtä ainutta kertaa joskus viime kuussa niin taidat olla aika sekaisin!”
Kentinin lopetettua vastalauseensa Alexy näytti erittäin loukkaantuneelta ja myös osoitti sen. Poika nousi pöydästä rivakasti ja käveli makuuhuoneen ovelle.
”Hyvä on, jos olen sinusta sekaisin niin ehkä tilaankin psykiatrin ajan heti tälle päivälle. Hyvässä lykyssä hän voi määrätä minut hoitoon moneksi vuodeksi. Sitten sinä voit käydä töissä niin paljon kuin huvittaa. Katsotaan jos edes pärjäisit ilman minua!” Alexy huusi yhteen soittoon ja paiskasi oven sitten kiinni.
Kentin kihisi kiukusta ja hotkaisi leipänsä loppuun parilla haukkaisulla. Hän käveli eteiseen, nappasi takkinsa ja lähti sitten töihin.
Koko työpäivän ajan Kentin oli katunut typerää riitaansa Alexyn kanssa ja odotti nyt kiivaasti pääsyään kotiin.
Kun hänen bussinsa saapui oikealle pysäkille, Kentin lähes juoksi bussista ulos ja oikean talon kohdalle.
Pojan kädet tärisivät odotuksesta ja se hankaloitti paljon oikean avaimen etsimistä ja lukon avaamista.
Kentinin päästyä aulaan hän harppoi portaat ylös kaksi askelmaa kerralla.
Poika räpläsi nyt avaimensa kotioven lukkoon ja astui sisään huutaen samalla: ”Kotona Alexy! Anteeksi siitä aamuisesta riidasta sovitaanko?”
Kentin jäi innoissaan odottamaan vastausta, mutta kun ei sitä kuullut lähti hän etsimään poikaystäväänsä talosta.
Pian Kentin palasi eteiseen tyhjin käsin. Ei kai Alexy ollut oikeasti lähtenyt psykiatrille? Tai kokonaan pois?
Poika käveli sohvalle ja rojahti siihen. Hän nosti jalkansa koukkuun eteensä ja painoi päänsä polviin alkaen nyyhkyttää hiljaa. Jos Alexy oli lähtenyt vain sen typerän riidan takia...
Usean tunnin tuntuisen ajan jälkeen Kentin kuuli ulko-oven käyvän. Pian tämä tunsi epäröivän käden olkapäällään, joka kuitenkin pian otti pojan puolittaiseen halaukseen.
”Anteeksi, siitä aamuisesta... Tiedän kyllä että työ on tärkeää...” Alexy kuiskasi Kentinin korvaan, epäröi hetken ja jatkoi sitten: ”Minulla oli vain huono aamu ja olisin halunnut vain jäädä siihen.”
Kentin ei ensin vastannut mitään. Nautiskeli vain tiedosta, ettei Alexy ollut jättänyt häntä. Lopulta Kentin painoi päänsä Alexyn olkapäätä vasten ja kuiskasi hiljaa: ”Saat anteeksi.”
