Ficin nimi: Jos sitä vaikka lähtisi
Kirjoittaja: Inukii
Ikäraja: Sallittu
Varoitukset: Kiroilua ja mainintoja kuolemasta sekä päihteiden käytöstä
Fandom: Sekasin
Paritus: Papillon/Hyde
Vastuunvapaus Yle ja It's Alive Films omistavat hahmot.
Haasteet: Ficlet300
Yhteenveto: Papillon ja Hyde pääsevät pois suljetulta, mutta kummallakaan ei uusi elämä ala aivan toivotulla tavalla. Onko aika panna käytäntöön leikkimielinen suunnitelma reppureissusta Aasiaan vai päättävätkö pojat jäädä Suomeen ja kohdata ongelmansa?A/N: Kirjoitettuani eilen one-shotin kyseisestä sarjasta, totesin, että noiden sekopäiden toilailuista on sen verran hauska kirjoittaa, että päätin tehdä heistä ficletsarjan.
En ole vielä varma montako lukua tähän tulee, mutta tuskin ylittää kymmenen rajaa. Jos ei tiivistelmästä käynyt selväksi, niin ficci sijoittuu siis sarjan jälkeiseen aikaan ja sen verran on AU, että Lumikki jäi vielä Satakielen kanssa osastolle.
Jos sitä vaikka lähtisi1. Suomi on niin nähty mesta
302 sanaa
57. Terve
Oli keskiyö ja täysikuu loi himmeää valoa suljetun osaston ainoaan makuuhuoneeseen, jonka verhot olivat yhä auki. Ei kuunloisteessa paljoa nähnyt, mutta sen verran, että huoneen jakava poikakaksikko erotti toistensa kasvot. Vaikka he olivatkin molemmat hereillä, vallitsi heidän välillään rikkumaton hiljaisuus.
Huomenna oli se päivä, jota he molemmat olivat odottaneet: kotiinlähdön aika. He eivät itsekään tienneet odottivatko sitä innolla vai kauhulla, sillä vaikka heitä molempia ilahduttikin ajatus päästä pois suljetulta, jossain sisimmässä vallitsi kuitenkin pelko. Pärjäisivätkö he ulkomaailmassa? Olivatko he valmiita palaamaan tavallisten ihmisten keskelle? Ja mikä tärkeintä: olivatko he itse sellaisia? Ainakin lääkäri uskoi heidän olevan, sillä olihan hän ojentanut kummallekin nuorukaiselle terveen paperit.
"Mitä sä aiot tehä, ku pääset pois?" Hyde kysyi viimein ja Papillon nosti katseensa häneen vastakkaiselta sängyltä.
Sitten hän kohautti olkiaan: "Ei mitään hajua. Varmaan vaan vietän aikaa faijan kans. Entä sä?"
Sitä Papillon olisi halunnut kaikista vähiten: viettää aikaa väkivaltaisen isänsä kanssa, mutta totuus oli, että niin kauan kuin hänellä ei ollut varaa omaan asuntoon, oli hänen pakko tyytyä asumaan yksinhuoltajavanhempansa nurkissa. Niin, ja olihan hän vielä alaikäinenkin.
"Ois siistii lähtee reppureissaamaan. Suomi on niin nähty mesta. Mutta en sitte tiiä jääkö se vaa yheks niistä unelmista, joita kovasti suunnitellaan, mut ei sitte kuitenkaan toteuteta", Hyde vastasi.
Hänen maaninen vaiheensa alkoi jo olla ohitse.
"No, jos kuitenkin päätät lähtee, niin voisin tulla matkaseuraksi", Papillon totesi.
"Joo, messiin vaan. Vois se yksin olla aika tylsää."
Täydellinen hiljaisuus laskeutui takaisin huoneeseen, kuin ei olisi koskaan sieltä lähtenytkään. Se oli niin kuin pimeä yö, joka katosi aina auringon noustessa, mutta palasi joka kerta takaisin, eikä mikään voinut sitä estää.
Papillonin mielessä kävi, että heidän olisi varmaankin kannattanut nukkua, sillä heillä oli aikainen herätys, mutta miten he olisivat voineet uhrata ajatustakaan unelle siinä tilanteessa?
Niin kummalliselta kuin se kuulostikin, oli mielisairaala alkanut tuntua pojista tutulta ja turvalliselta paikalta. Melkein kuin kodilta.
2. Näkemiin hullujenhuone!
411 sanaa
170. Aamiainen
"Nyt ylös, jätkät! Tänään on teiän onnenpäivä", kajahti Kasperin kovaääninen puhe makuuhuoneessa kello kahdeksan seuraavana aamuna.
"Tosiaan. Päästään susta eroon. Pitäsköhän tätä juhlistaa?" Papillon huomautti uneliaalla äänellä ja antoi sormiensa juosta läpi paksun hiuspehkon, joka sojotti yön jäljiltä epäsiististi, eikä meinannut millään asettua.
"Hyvä idea! Voitas vaikka maalata toi sun parta pinkiksi? Vai mitäs sanot Kasper?"
Mutta mies ei poikien onneksi kuullut Hyden ehdotusta, sillä hän kiirehti jo seuraavaan huoneeseen.
Auringon ensisäteet lävistivät ikkunan täyttäen huoneen kirkkaalla valollaan. Kumpikaan pojista ei ollut yöllisen juttuhetkensä jälkeen vaivautunut sulkemaan verhoja, vaan he olivat molemmat pysyneet hiljaa pehkuissaan, kunnes he pari tuntia sitten olivat nukahtaneet melkein tismalleen samalla hetkellä. Yöunet olivat siis jääneet heidän osaltaan harmittavan lyhyiksi.
Raahauduttuaan viimein aamupalalle, pojat huomasivat Lumikin ja Satakielen istuvan jo pöydässä. Viimeksi mainittu istui kuulokkeet päässä kutomassa ja Lumikki istui hänen vieressään tuijottamassa kahvikuppiaan kuin se olisi ollut jokin erityisen kiinnostava nähtävyys. Hänellä oli silmissään tyhjä katse, mutta kun Hyde kirjaimellisesti pudotti tarjottimensa pöytään häntä vastapäätä, nosti Lumikki katseensa säikähtäen.
"Kadutko päätöstäsi?" Hyde kysyi tytöltä, sillä tämänkin oli alunperin ollut tarkoitus jättää osasto taaksen sinä nimenomaisena päivänä, mutta hän ei ollut kokenut olevansa siihen vielä valmis.
Lumikki pudisti vaitonaisena päätään.
"Sitten ku päätät häipyy täältä hullujenhuoneelta, niin ota meihin yhteyttä. Aateltiin Hyden kans lähtee reppureissaamaan, eikä sitä tiedä jos vaikka huolittas sut mukaan", Papillon totesi pilke silmäkulmassaan.
"Ai oikeesti?" Lumikki kysyi hieman epäuskoisena ja Satakielikin alkoi kiinnostua keskustelusta sen verran, että pudotti kuulokkeet kaulalleen roikkumaan.
"Miks ei? Aasia on kuulemma makee paikka. Yks tuttu vietti siel viime vuonna koko kesän. Voitas lähtee sinne", Hyde kertoi suupielet kääntyneenä pojalle tavanomaiseen leveään hymyyn, "Satakieli, sä oot kans tervetullut, jos pääset pois täältä."
"Ei kuulosta ihan mun jutulta. Sitä paitsi, äiti ei ikinä päästäs mua lähtemään", tyttö vastasi ja asetti kuulokkeet takaisin päähänsä.
"Mäki taidan jättää väliin. Mut onnee teille", Lumikki sanoi.
"Ilmota, jos muutat mieles."
Syötyään aamupalan, pojat menivät huoneseensa pakkaamaan loput tavaransa. He olivat vapaita lähtemään heti, kun olivat valmiita.
"Tuntuu oudolta jättää tää kaikki taakse", Papillon sanoi sulkiessaan reppuaan.
"Mitenhän tytöt pärjää täällä ilman meitä?" Hyde mietti ääneen.
"Ei mitenkään", Papillon naurahti ja vaikka se olikin tarkoitettu vitsiksi, hän ei voinut olla miettimättä oliko siinä jotain perää.
Puolen tunnin kuluttua he olivat hyvästelleet Lumikin ja Satakielen ja seisoivat yhdessä pihakivetyksellä rakennuksen edessä. Papillon odotti isänsä autoineen saapuvan ja Hyde, joka kulki jalkaisin, jäi pitämään hänelle seuraa.
Pian he lähtisivät kumpikin omille teilleen kohti vapautta ja uusia seikkailuja, mutta tietämättöminä siitä, kuinka pian heidän polkunsa tulisivat taas kohtaamaan.