Sekasin: Jos sitä vaikka lähtisi | S | Papillon/Hyde | ficletsarja | 6/? 12.6

[inukii]

Ficin nimi: Jos sitä vaikka lähtisi
Kirjoittaja: Inukii
Ikäraja: Sallittu
Varoitukset: Kiroilua ja mainintoja kuolemasta sekä päihteiden käytöstä
Fandom: Sekasin
Paritus: Papillon/Hyde
Vastuunvapaus Yle ja It's Alive Films omistavat hahmot.
Haasteet: Ficlet300

Yhteenveto: Papillon ja Hyde pääsevät pois suljetulta, mutta kummallakaan ei uusi elämä ala aivan toivotulla tavalla. Onko aika panna käytäntöön leikkimielinen suunnitelma reppureissusta Aasiaan vai päättävätkö pojat jäädä Suomeen ja kohdata ongelmansa?

A/N: Kirjoitettuani eilen one-shotin kyseisestä sarjasta, totesin, että noiden sekopäiden toilailuista on sen verran hauska kirjoittaa, että päätin tehdä heistä ficletsarjan. En ole vielä varma montako lukua tähän tulee, mutta tuskin ylittää kymmenen rajaa. Jos ei tiivistelmästä käynyt selväksi, niin ficci sijoittuu siis sarjan jälkeiseen aikaan ja sen verran on AU, että Lumikki jäi vielä Satakielen kanssa osastolle.

 

Jos sitä vaikka lähtisi


1. Suomi on niin nähty mesta
302 sanaa
57. Terve


Oli keskiyö ja täysikuu loi himmeää valoa suljetun osaston ainoaan makuuhuoneeseen, jonka verhot olivat yhä auki. Ei kuunloisteessa paljoa nähnyt, mutta sen verran, että huoneen jakava poikakaksikko erotti toistensa kasvot. Vaikka he olivatkin molemmat hereillä, vallitsi heidän välillään rikkumaton hiljaisuus.

Huomenna oli se päivä, jota he molemmat olivat odottaneet: kotiinlähdön aika. He eivät itsekään tienneet odottivatko sitä innolla vai kauhulla, sillä vaikka heitä molempia ilahduttikin ajatus päästä pois suljetulta, jossain sisimmässä vallitsi kuitenkin pelko. Pärjäisivätkö he ulkomaailmassa? Olivatko he valmiita palaamaan tavallisten ihmisten keskelle? Ja mikä tärkeintä: olivatko he itse sellaisia? Ainakin lääkäri uskoi heidän olevan, sillä olihan hän ojentanut kummallekin nuorukaiselle terveen paperit.

"Mitä sä aiot tehä, ku pääset pois?" Hyde kysyi viimein ja Papillon nosti katseensa häneen vastakkaiselta sängyltä.
Sitten hän kohautti olkiaan: "Ei mitään hajua. Varmaan vaan vietän aikaa faijan kans. Entä sä?"
Sitä Papillon olisi halunnut kaikista vähiten: viettää aikaa väkivaltaisen isänsä kanssa, mutta totuus oli, että niin kauan kuin hänellä ei ollut varaa omaan asuntoon, oli hänen pakko tyytyä asumaan yksinhuoltajavanhempansa nurkissa. Niin, ja olihan hän vielä alaikäinenkin.

"Ois siistii lähtee reppureissaamaan. Suomi on niin nähty mesta. Mutta en sitte tiiä jääkö se vaa yheks niistä unelmista, joita kovasti suunnitellaan, mut ei sitte kuitenkaan toteuteta", Hyde vastasi.
Hänen maaninen vaiheensa alkoi jo olla ohitse.
"No, jos kuitenkin päätät lähtee, niin voisin tulla matkaseuraksi", Papillon totesi.
"Joo, messiin vaan. Vois se yksin olla aika tylsää."

Täydellinen hiljaisuus laskeutui takaisin huoneeseen, kuin ei olisi koskaan sieltä lähtenytkään. Se oli niin kuin pimeä yö, joka katosi aina auringon noustessa, mutta palasi joka kerta takaisin, eikä mikään voinut sitä estää.
Papillonin mielessä kävi, että heidän olisi varmaankin kannattanut nukkua, sillä heillä oli aikainen herätys, mutta miten he olisivat voineet uhrata ajatustakaan unelle siinä tilanteessa?

Niin kummalliselta kuin se kuulostikin, oli mielisairaala alkanut tuntua pojista tutulta ja turvalliselta paikalta. Melkein kuin kodilta.


2. Näkemiin hullujenhuone!
411 sanaa
170. Aamiainen


"Nyt ylös, jätkät! Tänään on teiän onnenpäivä", kajahti Kasperin kovaääninen puhe makuuhuoneessa kello kahdeksan seuraavana aamuna.
"Tosiaan. Päästään susta eroon. Pitäsköhän tätä juhlistaa?" Papillon huomautti uneliaalla äänellä ja antoi sormiensa juosta läpi paksun hiuspehkon, joka sojotti yön jäljiltä epäsiististi, eikä meinannut millään asettua.
"Hyvä idea! Voitas vaikka maalata toi sun parta pinkiksi? Vai mitäs sanot Kasper?"
Mutta mies ei poikien onneksi kuullut Hyden ehdotusta, sillä hän kiirehti jo seuraavaan huoneeseen.

Auringon ensisäteet lävistivät ikkunan täyttäen huoneen kirkkaalla valollaan. Kumpikaan pojista ei ollut yöllisen juttuhetkensä jälkeen vaivautunut sulkemaan verhoja, vaan he olivat molemmat pysyneet hiljaa pehkuissaan, kunnes he pari tuntia sitten olivat nukahtaneet melkein tismalleen samalla hetkellä. Yöunet olivat siis jääneet heidän osaltaan harmittavan lyhyiksi.

Raahauduttuaan viimein aamupalalle, pojat huomasivat Lumikin ja Satakielen istuvan jo pöydässä. Viimeksi mainittu istui kuulokkeet päässä kutomassa ja Lumikki istui hänen vieressään tuijottamassa kahvikuppiaan kuin se olisi ollut jokin erityisen kiinnostava nähtävyys. Hänellä oli silmissään tyhjä katse, mutta kun Hyde kirjaimellisesti pudotti tarjottimensa pöytään häntä vastapäätä, nosti Lumikki katseensa säikähtäen.

"Kadutko päätöstäsi?" Hyde kysyi tytöltä, sillä tämänkin oli alunperin ollut tarkoitus jättää osasto taaksen sinä nimenomaisena päivänä, mutta hän ei ollut kokenut olevansa siihen vielä valmis.
Lumikki pudisti vaitonaisena päätään.
"Sitten ku päätät häipyy täältä hullujenhuoneelta, niin ota meihin yhteyttä. Aateltiin Hyden kans lähtee reppureissaamaan, eikä sitä tiedä jos vaikka huolittas sut mukaan", Papillon totesi pilke silmäkulmassaan.
"Ai oikeesti?" Lumikki kysyi hieman epäuskoisena ja Satakielikin alkoi kiinnostua keskustelusta sen verran, että pudotti kuulokkeet kaulalleen roikkumaan.
"Miks ei? Aasia on kuulemma makee paikka. Yks tuttu vietti siel viime vuonna koko kesän. Voitas lähtee sinne", Hyde kertoi suupielet kääntyneenä pojalle tavanomaiseen leveään hymyyn, "Satakieli, sä oot kans tervetullut, jos pääset pois täältä."
"Ei kuulosta ihan mun jutulta. Sitä paitsi, äiti ei ikinä päästäs mua lähtemään", tyttö vastasi ja asetti kuulokkeet takaisin päähänsä.
"Mäki taidan jättää väliin. Mut onnee teille", Lumikki sanoi.
"Ilmota, jos muutat mieles."

Syötyään aamupalan, pojat menivät huoneseensa pakkaamaan loput tavaransa. He olivat vapaita lähtemään heti, kun olivat valmiita.
"Tuntuu oudolta jättää tää kaikki taakse", Papillon sanoi sulkiessaan reppuaan.
"Mitenhän tytöt pärjää täällä ilman meitä?" Hyde mietti ääneen.
"Ei mitenkään", Papillon naurahti ja vaikka se olikin tarkoitettu vitsiksi, hän ei voinut olla miettimättä oliko siinä jotain perää.

Puolen tunnin kuluttua he olivat hyvästelleet Lumikin ja Satakielen ja seisoivat yhdessä pihakivetyksellä rakennuksen edessä. Papillon odotti isänsä autoineen saapuvan ja Hyde, joka kulki jalkaisin, jäi pitämään hänelle seuraa.

Pian he lähtisivät kumpikin omille teilleen kohti vapautta ja uusia seikkailuja, mutta tietämättöminä siitä, kuinka pian heidän polkunsa tulisivat taas kohtaamaan.

[Uhkarohkea]

Oikein mukavaa tekstiä ja pojat (vai miehet? sama se) tuntu siltä millasia ne sarjassa on. Tykkäsin kovasti ja jään vielä oottamaan jatkoa.

Ykkösosaan on kyllä livahtanut kolmois-t: sillä vaikka heitä molempia ilahdutttikin ajatus päästä pois suljetulta

[inukii]

Uhkarohkea: Kiitos kommentista! Itse miellän nuo pojiksi, koska he ovat sen verran lapsenmielisiä, etten osaa heitä aikuisina ajatella ja ainakin Papillonista todetaan useaan kertaan sarjan aikana, että hän täyttää pian 18, mutta Hydestä en sitten tiedä. Oho, korjasin tuon virheen. Kiitos huomautuksesta!


3. Kotiinpaluu ilman kotia, johon palata
477 sanaa
144. Kuolema


Papillonin loppupäivä ei mennyt aivan niin hyvin, kuin hän oli suunnitellut. Ei hän oikeastaan tiennyt, mitä oli ajatellut, mutta kaikkea muuta kuin mitä seuraavat pari tuntia pitivät sisällään. Hän olisi voinut istua kotona katselemassa leffoja. Ehkä juoda yhden kaljan ja nauttia vapaudesta.

Mutta ei. Sen sijaan hänen isänsä kertoi ostaneensa lentoliput Rioon. Ehkä se olisi voinut olla ihan hyväkin idea, jos hän olisi hankkinut sellaiset myös takaisin Suomeen. Hän oli suuttunut isällensä, sanonut kerrankin suoraan mitä hänestä ajatteli ja häipynyt autosta, mutta kaikkein kamalin olikin tapahtunut vasta sen jälkeen.

Hän istui poliisiasemalla odottamassa sitä hetkeä, kun häntä pyydettäisiin sisälle huoneeseen todistamaan, mitä äsken oli tapahtunut ja kertomaan oman näkökulmansa, mikä olisi huomattavasti helpompaa, jos hän olisi kyennyt kokoamaan sekavat ajatuksensa yhteen ja jos hän olisi nähnyt, eikä vain kuullut tapahtuneen. Käsissään hän puristi mustaa silinterihattua - ainoaa asiaa, joka hänen isästään oli jäänyt jäljelle.

Tapahtumat pyörivät Papillonin päässä uudelleen ja uudelleen kuin filminauha, joka kelattiin aina takaisin alkuun sen loputtua.

Hän muisti, kuinka juoksi metsään ja kuuli hetken kuluttua korvia halkovan äänen, mutta hän ei ollut vieläkään varma oliko se räsähdys, kolahdus, kiljaisu vai kaikkea niitä yhtä aikaa. Palattuaan tielle hän oli nähnyt kaksi pysähtynyttä autoa, joista toinen oli hänen isänsä ja toista hän ei tunnistanut, sen mustan hatun, jota hän nytkin piteli sylissään, järkyttyneen kuljettajan siinä tuntemattomassa autossa ja hieman kauempana isänsä verisen ruumiin.

Kerrottuaan tämän kaiken sekä tapausta edeltävät tapahtumat poliiseille ja toistettuaan useaan kertaan, ettei ollut nähnyt itse onnettomuutta, sai Papillon viimein luvan lähteä kotiinsa. Ainoa ongelma oli, ettei hänellä ollut kotia. Toki hän olisi voinut mennä isänsä asunnolle, mutta ei hän olisi kestänyt olla siellä kaikkien niiden muistojen ympäröimänä tietäen, ettei isä enää palaa kotiin.

Niinpä hän teki sen ainoan asian, mikä hänellä siinä tilanteessa tuli mieleen: soitti Hydelle.
Hän meni ulos kadulle ja tärisi hyisessä talvi-ilmassa näppäillessään Hyden antaman numeron kännykkäänsä.

Tämä pahoitteli ja kertoi osanottonsa tapahtuneesta moneen kertaan.
"Joo ei mennyt mullakaan päivä ihan putkeen. Lähti nimittäin kämppä alta", Hyde myönsi viimein.
"Että sellainen kotiinpaluu. Nyt kummallakaan ei oo enää kotia mihin palata", Papillon naurahti, vaikka asia oli kaikkea muuta paitsi hauska.
Hän ei oikein osannut käsitellä vaikeita asioita muuten kuin heittämällä niistä läppää.

Pojat päättivät tavata toisensa Helsingissä Kampin edustalla.
Kävellessään sinne Papillon mietti isänsä kuolemaa. Jos hän ei olisi suuttunut tälle Riosta ja lähtenyt autosta, tämä olisi vielä elossa. Mutta toisaalta, olisivatko asiat sen paremmin, jos he nyt istuisivat kahdestaan lentokoneessa matkalla ulkomaille? Hän tunsi syyllisyyttä, mutta ei isänsä kuolemasta. Eihän se Papillon ollut, joka hänen isänsä ylitse ajoi. Hän tunsi syyllisyyttä siitä, että ajatteli asioiden olevan parempi nyt, kun hänen isänsä oli kuollut, eikä hän ollut vuodattanut kyyneltäkään sen vuoksi

Vielä hetki sitten hän oli sanonut isälleen, ettei tällä ollut muuta kuin hänet ja kävellessään siinä yksin pitkin Helsingin katuja, Papillon havahtui pelottavaan ajatukseen, ettei hänellä itselläkään ollut elämässään osaston ulkopuolella enää kuin yksi ihminen ja se oli Hyde.

[inukii]

4. Tyylillä aikuisuuteen
389 sanaa
239. Syntymäpäivä


18-vuotissyntymäpäivien kuuluisi olla suuri juhla. Silloin tulisi juhlia aikuisuutta, bilettää ja juoda.

Sellaisiksi Papillon oli sen aina kuvitellut ja nyt hän olisi huomenna täysi-ikäinen, mutta juhlat jäisivät mitä luultavammin väliin.

He olivat Hyden kanssa käyneet ostamassa kaksi makuupussia, vilttejä ja teltan lähimmästä marketista, jossa sellaisia myytiin ja leiriytyneet jonnekin Kansaniemen puiston laitamille. He eivät olleet täysin varmoja, saiko sinne majoittua, mutta parempaa he eivät siinä tilanteessa keksineet. Äkkiäkös sieltä lähtisi, jos joku tulisi valittamaan.

"Paljonko sulla on rahaa?" Papillon kysyi täristessään makuupussin ja kahden viltin alla ulkovaatteet yllänsä.
"Muutama satanen tilillä", Hyde vastasi, "Miks?"
"Mulla kans. Paljokohan maksaa lentoliput Aasiaan?"
Se sai Hyden havahtumaan ja tämä nousi istumaan tuijottaen Papillonin yllättävän vakavia kasvoja.
"Ootko sä tosissas?" hän kysyi.
"Eikö me niin suunniteltu? Mitä me täälläkää enää tehää? Mua ei ainakaa huvita asuu teltassa keskellä Kansaniemen puistoo tällasella pakkasella", Papillon vastasi.
"Reunalla", Hyde korjasi.
"Mitä?"
"Me ollaan puiston reunalla, ei keskellä."
"Mitä vitun väliä sillä on?" Papillon ihmetteli, mutta ennen kuin Hyde kerkesi vastata, hän lisäsi vielä: "Mites se Aasia? Vieläkö haluut lähtee?"
"Kysytki vielä."

Tunnin kuluttua pojat tutkivat molemmat kännyköillänsä ulkomaanmatkoja kaikessa hiljaisuudessa metsästäen halvinta mahdollista lentoa Aasiaan. He olivat käyneet ostamassa muutaman viltin lisää, eivätkä enää palelleet talven kylmyydessä. Ainakaan niin paljon.

Lentolippujen sijaan Papillon keskittyi kuitenkin tuijottamaan kelloa. 23.59. Enää minuutti ja olisi hänen syntymäpäivänsä.

"Löytyi! Huomenna seitsemältä Helsinki-Vantaan lentokentältä. Enää kolme paikkaa jäljellä, eikä maksakaan kuin 350€", Hyde ilmoitti hetken päästä melkein huutaen innostuksesta.
"Aamu- vai iltaseitsemältä?" Papillon kysyi tuijottaen yhä kelloa, joka näytti minuuttia yli kaksitoista. Oli hänen syntymäpäivänsä ja hän oli vihdoin aikuinen.
"Aamu."
"Hulluko olet? Meidänhän pitäs olla kentällä jo muutaman tunnin päästä!"
"En kuulemma enää. Eikö se ole vain parempi, mitä nopeammin päästään täältä?" Hyde totesi.
"En mä ees oo varma riittääkö mun rahat siihen lippuun", Papillon vastasi hieman nolona.
"Ei hätää, mä lainaan. Mulla on kai jotain neljäsataa", Hyde vastasi ja tilasi liput, "No niin, nyt se on tehty."

He laittoivat kellon soimaan kolmen tunnin kuluttua ja koettivat saada unta.
"Arvaa mikä päivä nyt on?" Papillon kysyi pyörittyään kymmenisen minuuttia makuupussin ja vilttejen sisällä.
"No mikä?"
"Mun syntymäpäivä."
"Ai niinku eilen vai tänään? Meinaan, eikö vuorokausi äsken vaihtunut", Hyde kysyi.
"Tänään."
"No hyvää syntymäpäivää sitten! Lähetäänki sen kunniaks vähä pitemmälle matkalle."
"Kiitos. Miten me aateltii tulla takas Suomeen? Ei taida rahat riittää paluulippuihin", Papillon pohdiskeli ääneen.
"Murehditaan sitä sitten."

[inukii]

A/N: Jouduin karsimaan tästä luvusta aika reilusti tekstiä, koska olin mennyt kirjoittamaan sanamäärää pahemmin ajattelematta lähemmäs 600 sanaa. Tästä puuttuu nyt jonkin verran asiaa, mitä olin alunperin kirjoittanut, mutta pyrin jättämään kaiken oleellisen.


5. Ryöppy ikäviä muistoja ja pullollinen rahaa
495 sanaa
187. Haju


Sovittaessaan avainta lukkoon puoli neljältä aamuyöstä, Papillon katsahti takanaan seisovaa Hydeä ja veti sitten syvään henkeä ennen kuin avasi oven. Hän oli vannonut itselleen, ettei enää koskaan astuisi siihen rakennukseen, mutta lento Japaniin lähtisi vain muutaman tunnin kuluttua, eikä hän pääsisi lentoasemaa pidemmälle ilman passia.

Tuoksu oli sama kuin ennenkin ja se tunkeutui pistävänä nenään: viinaa, keittiön kaappiin viikkokausiksi unohtuneita homehtuneita leipiä, tupakansavua ja lääkkeitä. Papillon oli tottunut lapsesta saakka alati läsnäolevaan lemuun, mutta Hyden se sai yskimään.
"Hyi saatana! En kyllä ihmettele, ettet halunnu tulla tänne yöks."
Papillon ei vastannut, vaan kävi sisälle isänsä taloon ja antoi muistojen ryöpyn vallata itsensä. Surullisinta eivät olleet itse muistot, vaan tieto siitä, ettei yksikään niistä ollut onnellinen.

"Papillon?" Hyde kutsui saaden ystävänsä havahtumaan todellisuuteen, "Tota, mä tiiän, että tää on sulle vaikeeta, mut meil on oikeesti aika kiire. Voin hakee sen passin sulle, jos haluat."
"Ei tarvi. Oota täs, mä haen sen", Papillon vastasi, sillä kun hän oli sinne asti raahautunut, halusi hän vielä viimeisen kerran kävellä talon lävitse.

Noustessaan portaita yläkertaan päin selkä käännettynä Hydelle, Papillon hymyili ajatellessaan, kuinka hyvä ystävä tuo oli. Hymy kuitenkin hyytyi pian pojan kasvoilta, kun hän saapui ylätasanteelle ja näki isänsä makuuhuoneen edessään. Ovi oli auki, ja hän saattoi melkein nähdä isänsä istumassa sängyn laidalla toisessa kädessään viinapullo ja toisessa kourallinen lääkkeitä. Se oli Papillonille varsin tuttu näky.

Hän jatkoi matkaansa, kunnes sapui omaan huoneeseensa ja käveli suoraan kaapillensa vilkaisemattakaan muualle huoneeseen, sillä hän ei halunnut ajatella enää ainoatakaan huonoa muistoa. Kaappi, jonka hän avasi, oli se sama, jossa hän oli viimeksi siellä ollessaan luullut nähneensä hattumiehen.

Hän kurkotti kätensä ylähyllylle, tunnusteli hetken ja löysi sitten etsimänsä. Hän puhalsi ohuen pölykerroksen pois passinsa päältä, joka oli ollut kauan poissa käytöstä. Itse asiassa, se pitäisi uusia ensi vuonna, mutta tänään se vielä auttaisi hänet pois maasta.

Sitten hän tyhjensi reppunsa sisällön sängylle. Siellä oli lähinnä likaisia vaatteita, joita hän oli käyttänyt osastolla. Hän valikoi kasan puhtaita, kesäisiä vaatteita ja täytti repun uudestaan niillä. Pasin hän sujautti farkkujensa taskuun ja heitti sitten repun selkäänsä. Enää hänellä oli yksi asia tehtävänä.

Papillonin isä oli säilyttänyt makuuhuoneessaan isoa lasista pulloa, joka oli tarkoitettu eräänlaiseksi säästöpossuksi. Siinä oli reikä, josta saattoi pudottaa käteistä kulhon sisään, mutta pois ne sai vain yhdellä tavalla. Pullo oli lähes tupaten täynnä ja Papillon virnisti ottaessaan sen käsiinsä isänsä yöpöydältä. Tämän hän oli halunnut tehdä jo kauan, poika ajatteli ja heitti pullon kaikilla voimillaan lattialle niin, että se särkyi kymmeniksi palasiksi ja rahaa kirjaimellisesti lensi huoneeseen.

"Mitä helvettiä sä teet?" Hyde huusi alhaalta ja pian hän olikin jo huoneessa ihmettelemässä tuota eriskummalista näkyä.
"Vähän matkarahaa", Papillon totesi virnistäen ja alkoi täyttää lompakkoaan.
Pienimmät kolikot hän jätti suosiolla sinne, mutta loput hän otti itselleen ja antoi osan myös Hydelle. Hommaa hidasti rahan seassa lojuvat lasisirpaleet, joita he saivat vältellä kaiken aikaa. Ei hänen isänsä enää tarvinnut säästöjään.

Talo oli melkoisessa kunnossa heidän vierailunsa jäljiltä: lasinpalasia ja kolikoita pitkin lattiaa, sekä likaisia vaatteita Papillonin sängyllä.
"Lähdetään", hän sanoi vilkaistuaan asuntoa vielä viimeisen kerran.

[Grenade]

Jes, pidempää Sekasin-ficciä! Tai no ficletsarjahan tää on, mut pidempää tekstiä kuitenkin. Mun jo on muutamaan otteeseen pitäny tätä kommentoida, mut sit oot kerenny julkaseen uuden osan aina ennen. Jos nyt tähän väliin sitte ehtisin sanomaan jotain.

"Hulluko olet? Meidänhän pitäs olla kentällä jo muutaman tunnin päästä!" 
"En kuulemma enää.

Ennen kuin lähden muuten sanomaan mitään tekstistä, niin tää! Ai jee, nauroin ihan kiitettävästi tälle kohdalle.

Mutta siis joo! Kiinnostava idea ja Hyde/Papillon toimii, kivaa saada jätkäkoheltamista tästä fandomista. Epäilyttää, mitä tästä reissusta on tulossa, kun kummankaan ideoista ja terveydestä ei ihan varmuuteen voi mennä ja kaikenlaisia hienoja päähänpistoja voi vielä tulla. Tykkään tästä ficletsarjasta ja jään katsomaan, mitä tulevaisuus tuo kundeille mukanaan. Teksti kulkee hyvin ja dialogi on tosi kivaa luettavaa, pointsit siitä! Kiitoksia tähänastisesta! ^^

[inukii]

Grenade: Kiitos kommentista! Mukava kuulla, että joku seuraa tätä. Tähän on tosiaan ilmestynyt lukuja aika tiheään tahtiin, kun inspiraatiota on (kerrankin) riittänyt, mutta kiva, että kerkesit johonkin väliin kommentoida.


6. Viisumeita ja elekrolippuja
497 sanaa
9. Vanhus


Varttia vaille kuusi Papillon ja Hyde seisoivat lentokentällä jonottamassa lähtöselvitykseen. He olivat tilanneet taksin kentälle ja maksaneet sen Papillonin isältä viemillään rahoilla.

"Ootko varma, ettei me tarvita viisumia?" Papillon kysyi, sillä hän ei aivan luottanut, että Hyde olisi tosiaan muistanut kaiken.
"Hikipediassa luki, että sen tarvii vaan, jos ollaan yli 90 päivää", poika vastasi.
"No, se onkin tosi luotettava lähde!" Papillon tiuskaisi ja kaivoi kännykkänsä esiin varmistaakseen asian.
"Hei, relaa nyt! Mä oon kyllä hoitanut kaiken", Hyde totesi omahyväisesti, mutta Papillon katsoi silti parhaaksi pelata varman päälle ja tarkistaa netistä, tarviko viisumia.

Hän ei kuitenkaan kerennyt löytää sopivaa sivustoa, kun tunsi käden olkapäällään ja kääntyi ympäri huomaten takanaan seisovan vanhan pariskunnan.
"Me ollaan käyty Japanissa vuosien mittaan jo monen monta kertaa ja aina ollaan pärjätty ilman viisumia", mies totesi ystävällisesti hymyillen ja hänen vaimonsa säesti tätä vierestä myhäillen.
He olivat ilmeisesti kuulleet poikien keskustelun.
"Okei, kiitti", Papillon vastasi hymyillen kohteliaasti takaisin.
"Mähän sanoin", Hyde huomautti hiljaa hänen viereltään.
"Jostain syystä vähän vaikee uskoo tyyppiä, joka on just päässy hullujenhuoneelta", Papillon tokaisi.
"Sanot sinä."
Tähän Papillon jätti suosiolla vastaamatta.

Päästyään jonon keulille, vastaanottovirkailija kysyi pojilta heidän ruumaan meneviä matkalaukkuja.
"Öö, meillä on vaan nää reput...", Papillon selitti hieman nolona.
"Ja nekö tulevat mukaanne matkustamoon?"
"Joo."
"Selvä. Missä teidän lippunne ovat?" virkailija kysyi.
"Meillä oli jotkut elekroliput", Hyde vastasi.
"Elektroniset liput? Onko teillä tulostettuja koneeseennousukortteja?"
"Mitä?" Hyde ihmetteli, "Öö... Ei kai. Ei me mitään olla tulostettu."
"No, milläs nimellä ne teidän e-liput on tilattu?"
"Eiks ne ollutkaa elektroniset liput", Hyde kummasteli.
Hyvin hoidettu, Hyde, Papillon ajatteli turhautuneena.
"Se on sama asia."
"Ai, no Hyde Hynynen."
Nainen näppäili hetken tietokonettaan ja kysyi sitten Papillonilta: "Ootko sä Eetu?"
"Joo, oon mä."
Nainen tulosti heille koneeseennousukortit ja käski suunnata seuraavaksi turvatarkastukseen.

He selvisivät ongelmitta turvatarkastuksesta - mitä nyt Papillon koetti kävellä metallintunnistimen läpi puhelin taskussa - ja päättivät käydä kahvilla pienessä kuppilassa. He tilasivat myös croissantit, jotka olivat listan halvimmat syötävät ja istuutuivat kahvilan kauimmaiseen nurkkaan.

"Joko ymmärrät, miks en luottanut suhun siinä viisumi jutussa?" Papillon kysyi heti, kun sai tuolin alleen.
"En sitten yhtään."
"Elekroliput? Jätkähän oli ihan pihalla", Papillon nauroi.
"No eipä sustakaan paljon apua ollut!"
"Mä en missään välissä väittänytkään hoitavani homman", Papillon vastasi muistellen tilannetta, jolloin Hyde oli sanonut kutakuinkin "hoitaneensa kaiken".
"Äh, anna jo olla. En oo ikinä ennen lentäny koneella."
"Olisit sitten antanu mun huolehtia niistä lipuista ja korteista."

Keskustelu loppui siihen ja pojat istuivat hiljaa, kunnes havahtuivat kuulutukseen, jossa kerrottiin, että Tokioon lähtevän lentokoneen portti avattaisiin niillä minuuteilla.
"Voi jumalauta!" Papillon huudahti.
"Meiän kannattaa varmaan jättää nää tähän", Hyde totesi viitaten 'näillä' croisantteihin ja kahvikuppeihin.
Niinpä pojat jättivät aamupalan kesken ja suuntasivat kohti portilla odottavaa jonoa.

"Mä otan ikkunapaikan", Hyde ilmoitti, kun he olivat raivanneet tiensä jonon hännille.
"Ja et muuten ota."
"Mä sentään hoidin meidät tänne, joten eiköhän se kuulu mulle."
"Ihan päin helvettiä muuten hoiditkin ja koska nolasit meidät molemmat lähtöselvityksessä, ikkunapaikka kuuluu mulle."

Pojat riitelivät asiasta, kunnes pääsivät koneeseen ja huomasivat paikan olleen varattu jollekin puku päällä matkustavalle miehelle ja heille jäivät keskimmäinen sekä reunapaikka.

[Grenade]

Oho oho, pojat oikein pääsi jopa lentokoneeseen asti. Kyllä nyt taitaa reissu olla ihan oikeasti tulossakin. Hiukan epäilyttää, miten tää keskenään toraileva kaksikko tulee pärjäämään, mutta onhan heillä toisensa, niin pahassa kuin hyvässäkin. Toivottavasti ei kukaan sentään käy kundeja ryöstämään tai ainakin pääsevät ehjin nahoin jonnekin yöpymispaikkaan asti, muuten voi tulla suru puseroon vieraassa paikassa.

Mutta siis joo, täähän kävi nyt mielenkiintoiseksi, kun pojat oikeesti vihdoin pääsi matkaan ja ainakin lentokoneeseen asti. Jään seurailemaan tätä edelleen miettien, miten heille mahtaa nyt käydä tän jälkeen. Plus, olin jo ihan ehtinyt unohtaa, että Hyden nimi oli oikeasti Eetu. Olin hetken hiukan hämilläni, mutta joo, niinhän se taisi olla tosiaan.

[Orenji]

Mahtavaa löytää lisää Sekasin-ficcejä! Parasta tietenkin on, että tällä on pituuttakin jo ihan kivasti. Hyde ja Papillon ovat loistava kaksikko ja on hienoa päästä lukemaan heidän elämästään suljetun jälkeen, koska se jäi ihan auki itse sarjassa. Lähtö Aasiaan oli todellinen yllätys, mutta miksei? Liian usein ihmiset sanovat ei vähänkin poikkeaville ideoille, joten on hyvä, kun tällä kertaa ei käynyt niin. Kieltämättä veto oli jokseenkin riskialtis, mutta välillä pitää - klisee tai ei - repäistä kunnolla. Pojat taitavat olla huonoja organisoijia ja lapsekkaitakin vielä, mitä nyt tekstistä voi päätellä. Uskon silti, että mikään ei mene kauhean suurissa määrin pieleen. Hauskaa, miten sitä elää jo nyt tekstin mukana, vaikka mennään vasta kuudennessa osassa. Kiitos!

[Fredu]

Hyde ja Papillon on ihan loistava parivaljakko ja jotenkin sen loistavuuden ytimen sä onnistuit vangitsemaan jo tohon toiseen raapaleeseen. Se miten Hyde heittää lisää vettä myllyyn ja keksii ideoita Papillonille, jolla on intoa ja energiaa oikeasti toteuttaa ne vaikka tässä tapauksessa ei tätä parranvärjäysideaa toteuta. Reppureissu Aasiaan rahattomana on jotain mihin nämä kaksi voi niin hyvin kuvitella! Tykkään siitä miten pojat vittuilee toisilleen hullujenhuoneesta ja kaikesta muustakin, oot onnistunut pitämään ne IC:nä ja siitä hatunnosto! Innolla jään jatkoa odottelemaan, tämä tempasi kyllä ihan kiitettävästi mukaansa jo nyt vaikka tarina onkin alussa.

[Tippi]

Siitä on jo aikaa, kun viimeksi katsoin Sekasin-sarjan, mutta onneksi sen maailmaan on (yllättävän) helppo palata. Tämä ficci on tosi uskottava, voisin kuvitellakin noin käyvän sarjan ensimmäisen kauden jälkeen. Mutta nyt itse asiaan eli kommenttiin!

1. Suomi on niin nähty mesta

Pidän kovasti tästä aloituksesta! Vaikka se käykin suoraan asiaan eli poikien lähtöön mielisairaalasta, ei minnekään kuitenkaan ole kiire. Jotenkin kirjoitustyylistäsi tulee mieleen sana maalaileva (ja se on siis hyvä asia). Hahmot ovat selvästi omia itsejään, erityisesti maanisdepressiivinen Hyde mielikuvituksellisine suunnitelmineen.

Niin kummalliselta kuin se kuulostikin, oli mielisairaala alkanut tuntua pojista tutulta ja turvalliselta paikalta. Melkein kuin kodilta.

Lempikohtani tässä luvussa! Erityisen koskettava tämä on ajatellen tulevia osia, joissa kumpikin pojista menettää kotinsa.

2. Näkemiin hullujenhuone!

Tämä luku on myös kiva: samaan aikaan tässä ei tapahdu juurikaan ja silti tämä on täynnä tapahtumia. On mukava saada Satakieli ja Lumikki mukaan tarinaan, sillä pidän molemmista hahmoista ja tuo nelikon keskustelu tuo lukuun tietynlaista eloa, jota ei todennäköisesti olisi, jos kertoisit vain miten pojat lähtivät sairaalasta. Ja tässäkin luvussa tuo viimein lause on täydellinen kirsikka kakkusen päälle. Tykkäsin!

3. Kotiinpaluu ilman kotia, johon palata

Rakastuin tämän nimeen, se on niin kauniin surumielinen! On hyvä ratkaisu, ettet jaarittele, miten Hydekin menetti asuntonsa, vaan keskityt enemmän kuvailemaan Papillonin tunnelmia - näin luku pysyy simppelinä mutta käy silti eteenpäin monelta taholta. (Toivottavasti saat kiinni siitä, mitä tarkoitan.) Voin hyvin kuvitella, että noin käy sarjan ensimmäisen kauden jälkeen.

Hän muisti, kuinka juoksi metsään ja kuuli hetken kuluttua korvia halkovan äänen, mutta hän ei ollut vieläkään varma oliko se räsähdys, kolahdus, kiljaisu vai kaikkea niitä yhtä aikaa.

Tästä kohdasta pidän suuresti. Tuo sekavuus kuvastaa hyvin Papillonin mieltä, miten hän on niin traumatisoitunut tilanteesta ettei ole edes aivan varma, mitä kuuli. Hänen isänsä on sarjassa aika törkeä, mutta hän on kuitenkin Papillonin isä.

4. Tyylillä aikuisuuteen

Tämä luku on mielestäni vähän tylsä, mutta silti tuiki tarpeellinen juonen etenemisen kannalta. Poikien suunnitelma lähteä noin vain Aasiaan reissamaan on minusta tosi kutkuttava, onneksi pojat uskaltavat tehdä vaikka mitä.

"Hulluko olet? Meidänhän pitäs olla kentällä jo muutaman tunnin päästä!"
"En kuulemma enää. - - "

Mainio kohta, kihertelen tälle ihan innoissani!

5. Ryöppy ikäviä muistoja ja pullollinen rahaa

Tämän luvun voisi ajatella symboloivan tavallaan sitä, miten pysyvästi Papillonin lapsuus jää taakse. Hän käy hyvästelemässä haisevan, likaisen kotinsa - eli jättää hyvästit surkealle lapsuudelleen - ja rikkoessaan isänsä rahapullon hän ikään kuin kostaa hänelle kaiken kärsimyksensä. (En tiedä, ylianalysoinko, mutta tuo tuli mieleeni toisella lukukerralla.)

Surullisinta eivät olleet itse muistot, vaan tieto siitä, ettei yksikään niistä ollut onnellinen.

Todella kaunis ja mieleenpainuva kohta. Tämä taitaa olla lempilauseeni tähän mennessä.

6. Viisumeita ja elekrolippuja

Nyt päästiin vauhtiin! Hyde on huvittava sekoillessaan noiden lippujen kanssa, hih. Ja poikien riitely ikkunapaikasta on aivan mainio, en kyllä olisi ihmetellyt, jos Papillon olisi häätänyt pukumiehen ikkunan vierestä päästäkseen siihen itse.

"Hikipediassa luki, että sen tarvii vaan, jos ollaan yli 90 päivää", poika vastasi.

Ei tsiisus, Hyde... Juuri näin, juuri näin.

Lopuksi pientä yleistä kommenttia. Hahmot ovat täysin omia itsejään aina Kasperista Hydeen, sille nostan hattua. Myös keskustelut ovat todella luontevia ja kuten aiemmin kommentissani mainitsin, kirjoitustyylisi on hyvin miellyttävää. Olet selvästikin hyvin taitava kirjoittaja.

Tykkään kovasti kaikista noista mielisairaalaviittauksista ja -letkautuksista, ne tavallaan pitävät sarjan niinsanotut oikeat tapahtumat läsnä. Olisi mielenkiintoista, jos poikien sairaudet tulisivat reissulla taas esiin, huolimatta siitä yksityiskohdasta, että molemmat ovat saaneet terveen paperit. Mutta toisaalta, kyllähän mielisairaus voi uusia, vaikka olisi miten parantunut.

Harmistuin kyllä mielettömästi, kun tajusin, että jatkoa on tullut viimeksi toukokuussa, mutta toivon, että tämä kommentti saa sinut päivittämään tilanteen.