Ficin nimi: Auringonkehrä
Kirjoittaja: Ayu
Fandom: Inuyasha
Ikäraja: S
Genre: Draama
Summary:
Omasta mielestään Rin ei ollut erityisen lahjakas oikein missään, mutta kukkaseppeleistään hän osasi olla ylpeä.A/N: Päätin ottaa kesän tavoitteekseni lukea Inuyasha uudelleen. Vielä en ole projektia aloittanut, mutta heräsin kyseiseen fandomiin pikaisesti. Tekisipä mieli poimia voikukkia ja tehdä niistä seppele, vielä kun ne eivät ole muuttuneet sellaisiksi nöyhtäpalloiksi.
***
Rin hyräili itsekseen punoessaan auringonkeltaisista kukista seppelettä. Näppärät sormet pujottivat taitavasti kukan toisensa perään yhtenäiseksi kehäksi, kunnes jäljellä oli enää päiden sitominen yhteen. Hän poimi keltaisesta merestä erityisen vankkavartisen yksilön ja harjaantunein ottein viimeisteli askareensa. Rin ei ollut tietääkseen koskaan kuullut niiden kukkien nimeä, mutta sen hän osasi kertoa, että loppukesällä niistä muuttuisi pikemminkin punaisia kuin keltaisia.
Omasta mielestään Rin ei ollut erityisen lahjakas oikein missään, mutta kukkaseppeleistään hän osasi olla ylpeä. Niiden tekeminen oli aina ollut ajanviete, johon paeta kurjaa todellisuutta. Aina siitä lähtien, kun hän oli jotenkin vain oppinut kukkaseppeleiden punomisen, tilaisuuden tullen hän oli livahtanut kylästään pelloille ja itkenyt hiljaiset kyyneleensä kukkien terälehdille. Enää hänen ei tarvinnut itkeä, vaan aurinkoisia kasvoja valaisi keskittyneisyys, kun hän työnsi sidoksensa pään punottuun ketjuun.
Rin nyökkäsi tyytyväisenä aikaansaannokselleen, mutta tajusi samassa pienen pulman. Se oli toinen seppele, jonka hän oli tehnyt sinä aikana, kun he olivat pysähtyneet matkanteoltaan. Kohottaessaan katseensa hän näki kauempana A-Unin lepäämässä puun katveessa ja Jaken-herran talsiessa tavanomaisen levottomasti lähistöllä. Sesshōmaru-herraa ei edelleenkään näkynyt missään. Rin arveli tämän olleen poissa jo ainakin tunnin, muttei osannut olla huolissaan. Sesshōmaru-herraa kyvykkäämpää korkea-arvoista yōkaita ei ollut olemassakaan.
Jaken-herra sen sijaan murehti jatkuvasti kaikkea. Ehkä kukkaseppele ilahduttaisi, Rin ajatteli, mutta tekelettään katsellessaan hän totesi sen vähän liian suureksi Jaken-herralle. Kaulakorunkin asemassa se olisi ollut vain tiellä. A-Unkaan tuskin olisi osannut arvostaa seppelettä. Kaiken lisäksi sillä oli kaksi päätä, joten hän saisi tehdä toisellekin oman, ettei sen tarvitsisi näyttää ihan hupsulta. Siltikin, siihen asti, kun Sesshōmaru-herra palaisi ja komentaisi heidät taas liikkeelle, hänellä ei ollut juurikaan muuta tekemistä kuin kukkaseppeleet. Kolmaskin olisi valmis tuota pikaa.
Hän oli juuri ehtinyt poimia pienen nipun punottavaksi päätyviä yksilöitä, kun Jaken-herran kimeä ääni kajahti ilmoille.
”Ooh, Sesshōmaru-herra! Hän palaa takaisin!”
Rin nousi ja pudisteli irtonaiset terälehdet kimonostaan. Kolmannen seppeleen tekeminen sai nyt jäädä.
”Lähdetään, Rin”, Sesshōmaru-herra sanoi, kun hän oli juossut kuuloetäisyydelle.
”Selvä!” hän vastasi iloisesti. Vaikka hän ei ollut missään vaiheessa epäillyt herransa turvallisuutta, hänestä oli aina helpottavaa nähdä tämän palaavan heidän luokseen haavoittumattomana ja yhtä ylpeänä kuin aina.
Sesshōmaru-herra loi katseen kukkapeltoon ja sitten häneen. ”Olet pitänyt itsesi kiireisenä.”
Vaistomaisesti Rin kosketti kukkia päässään ja tarttui tukevammin kiinni mukana kanniskelemastaan seppeleestä. ”Ne ovat kauniita, mutten tiedä niiden nimiä.”
”Haluatko tietää?” suuryōkai kysyi.
”Kyllä, olkaa niin kiltti!” hän innostui.
”Ne ovat auringonkehriä.”
”Niinkö?” Rin katsoi seppelettä kädessään. Kukat tosiaan olivat kuin pieniä aurinkoja vieri vieressä. ”Miten sievä nimi.”
Sesshōmaru-herra käänsi katseensa Jaken-herraan, joka urheasti paimensi itseään moninkertaisesti suurempaa A-Unia. ”Tule, mennään.”
Rin nyökkäsi, mutta puraisi sitten huultaan hivenen hermostuneena. Häntä hitusen epäilytti, uskaltaisiko kysyä asiaansa, mutta päätti sitten rohkaistua.
”T-tuota, Sesshōmaru-herra?”
”Niin?”
Hän veti henkeä jännittyneesti ja nosti kukkaseppelettä hieman. ”Ehdin tehdä toisenkin poissaolonne aikana. Haluaisitteko sen?”
Sesshōmaru-herra katsoi hänen aikaansaannostaan rauhallisen ilmeettömänä ja kääntyi sitten poispäin.
”Minä en välitä kukista. Voit pitää sen.”
”Hoh, hölmö tyttö!” Jaken-herra moitti kipitettyään lähemmäs ja heilautti omituista sauvaansa häntä kohti kuin olisi hätistänyt kärpäsen ympäriltään. ”Sesshōmaru-herralla on paljon tärkeämpää tekemistä kuin olla kiinnostunut mokomista rehuista! Meidän täytyy –
aijauts!”
Loppuosa otuksen lauseesta katkesi vinkasuun, kun Sesshōmaru-herra ohimennen ja tyynesti tyrkkäsi palvelijansa jalallaan kumoon rangaistuksena suunsoitosta. Sellaista se oli aina. Aiemmin Rin olisi ollut ehkä harmistunut läksytyksistä, mutta nyt hänen kasvojaan valaisi hilpeä hymy.
”Tulkaa, Jaken-herra!” tyttö huusi noustuaan A-Unin selkään. Toisen seppeleen hän asetti yōkain vasempaan päähän keksimättä sille parempaa paikkaa, muttei mennyt kuin pieni hetki ja oikeanpuoleinen pää haukkasi siitä ison palan itselleen. Se, mitä seppeleestä jäi jäljelle, putosi nurmelle ja päätyi vasemmanpuoleisen pään suihin. Rin kikatti tekeleensä kohtalolle itsekseen ja tuumi, olisiko hänen pitänyt kerätä A-Unia varten kunnon nippu auringonkehriä popsittavaksi.
”No niin, matkaan sitten!” Jaken-herra kimitti ja loikkasi itsekin yōkain selkään. Rin tarttui satulasta tukevasti ja loi viimeisen silmäyksen kukkaniittyyn. Samalla hän katsahti kauempana edellä astelevaa suuryōkaita ja virnisti pienesti itsekseen.
Kullankeltaiset auringonkehrät tuskin olisivat pukeneet Sesshōmaru-herraa.