Meidän äitienpäivä | sallittu, perhefluffy, FFF Exchange -haaste

[Neiti Syksy]

Author: Neiti Syksy
Beta: Tavallaan Saappaaton, kiitos muru 
Rating: Sallittu
Genre: Perhefluffya
Disclaimer: Kaikki on minun, niin minun!
Characters: Reetta (päähenkilö), Topi, Kiia, iskä ja äiti
Summary: On äitienpäivän aamu, ja vanhemman lapsesta kerrottu pieni katsaus aamuun.

A/N: Osallistuu FFF Exchange -haasteeseen, jossa minulle tuli tehtäväksi kirjoittaa LillaMyylle! Toivottavasti tämä kelpaa. <3


__________________________________________________________

MEIDÄN ÄITIENPÄIVÄ

Heräsin ja hieroin toisella kädelläni silmääni. Iskä oli tullut herättämään ja hyssytti varovaisesti, kun lähti herättämään siskoani ja veljeäni myös. Pian pienikin unisuuteni oli karissut, sillä tänään oli sunnuntai! Eikä mikä tahansa sunnuntai, vaan äitienpäivä! Yleensä me olemme aiemmin leiponeet iskän kanssa kakun, herättäneet äidin ja myöhemmin pakannut korin ja huovan. Sen jälkeen olemme joko retkeilleet kodimme läheisessä metsässä tai sitten olohuoneessa, riippuen säästä.

Tänä vuonna olisi kuitenkin eri! Nimittäin meille syntyy kohta uusi vauva, minulle veli tai sisko. Kuulemma vauvan tuloon on niin vähän aikaa, että olisi turvallisempaa jättää retkeilyt sikseen ja pelata vaikka jotain lautapeliä (minun lempparini on Afrikan tähti, mutta Kiia ei osaa kuin Kimbleä). Minä toivon siskoa, mutta iskä kuulemma haluaisi uuden miehen taloon.

Hyppäsin sängystäni ja vaihdoin sängyn päädyssäni roikkuvat vaatteet päälle. Heti, kun Topi jaksaisi nousta, lähtisimme käymään läheisessä S-marketissa ja sitten alkaisimme leipoa. Mansikkakakkua, äidin suosikkia!

Hymyilin itsekseni, kun kävelin hissukseen vanhempien huoneen ohi. Tiesin, että äiti oli luultavasti jo hereillä, mutta halusi antaa meille aikaa leipoa ja yllättää hänet. Rakastin äitiäni!

* * *

”Topi, voisitko saalistaa ne kuoret sieltä kulhosta pois?” iskä kysyi pikkuveljeltäni, joka oli saanut kunnian rikkoa kananmunat kulhoon. Aika epäonnisesti, mitä voikaan odottaa seitsemänvuotiaalta? Olin hieman pettynyt, etten saanut itse sitä tehtävää. Olimme juuri äidin kanssa vähän aikaa sitten leiponeet ja onnistuin rikkomaan ilman kuorien päätymistä taikinaan! No, ehkä Topinkin pitäisi joskus oppia. Mutta olinhan sentään jo kymmenen...

”Reetta, sinä saat sitten käyttää vatkainta, jotta taikinasta tulee kuohkea”, iskä sanoi, kun katselin Topin touhuamista.

Huokaisin ja hain jo valmiiksi sähkövatkaimen kaapista. Nauroin veljeni yritykselle saada pois yksi sinnikäs kuori, ja tarjouduin auttamaan. En halunnut sentään kuoria kakkuun!

* * *

Katselin keittiönpöydän reunalla, kun Kiia (pikkusiskoni, täyttää ensikuussa viisi) koristeli kakkua. Iskä oli halkaissut mansikat ja nyt Kiia sai koristella kakun. Olisin itse tehnyt sen paremmin, mutta kaikille piti olla oma tehtävänsä.

”Onko tarjotin katettuna?” iskä tuli kysymään, kantaen kahvikuppia, jonka kyljessä luki Maailman paras äiti. Olin tehnyt sen joskus muutama vuosi sitten, ja siitä oli tullut äidin lempimuki. Paisuin pienestä ylpeydestä, sillä vaikka Kiia saikin koristella kakun, äiti joi minun mukistani!

Iskä nosti tarjottimen pöydältä, Kiian ja Topin juostessa jo makuuhuoneeseen herättämään äitiä. Minä kävelin kiltisti, kantaen tekemääni äitienpäiväkorttia. Olin tehnyt sen kuvaamataidontunnilla, opettajani Sanna oli kehunut sitä ja lisännyt hieman kimalletta.

”Huomenta, kulta. Kuinka vatsa voi?” iskä tervehti äitiä ja pussasi häntä. Topi yökitteli ja Kiia kikatti, minä vain hymyilin. Olin oppinut, että kun iskä kysyi vatsasta, se tarkoitti äidin mahassa olevaa sisarusta. Olisihan se muuten aika outoa kysyä jonkun vatsan voinnista.

”Hyvin, aamujumpat meneillään”, äiti naurahti ja kohotti katseensa minuun. Rakastin äidin hiuksia, jotka olivat vaaleat ja loistivat auringossa kuin enkelin sädekehä. Minulla oli tummat hiukset, kuten isällä, ja ne eivät olleet läheskään niin kauniit. ”Tule sinäkin tänne, Reetta.”

Ja siinä me olimme. Koko perhe, sylikkäin vanhempiemme valtavalla sängyllä. Äiti rakasti meitä ja me rakastimme häntä. Ja me kaikki rakastimme toisiamme. Vaikka Kiia ja Topi olivat välillä ärsyttäviä, he olivat silti rakkaita sisaruksiani.

Onneksi kohta olisi kesäloma ja pääsisimme kalastamaan taas yhdessä vaarin ja ukin kanssa! Siitä haaveillessani Topi selitti eilisestä Puuha-Petestä ja iskä jakoi kakkulautasia. Hetken kaikki oli täydellistä.

[DragonHeart58]

Awws, tää oli just ihana <3

Olit onnistunut tuomaan tähän loistavasti kymmenenvuotiaan Reetan näkökulman, joka näkyi kerronnassa ja hänen ajattelutavassaan. Reetta oli minusta juuri sellainen kuin hänen ikäiseltään voisi olettaa: "minä olisin kyllä osannut tehdä tuon ihan oikein, mutta kyllä muidenkin pitää saada tehdä oma osuutensa ja yrittää parhaansa" Tosin sanoen vähän sellainen tärkeilevä, mutta se sopii mainiosti hänen hahmoonsa Reetalla oli myös muita ikäiselleen sopivia pohdinnan aiheita kuten vaikka se vatsan vointi  . Tykkäsin kaikista hahmoista, ja tämän perheen rakkaus oli jotain joka nosti hymyn huulille

Ai vitsit miten ihanaa kuinka muu perhe yllättää äidin tekemällä mansikkakakun aamulla! Jotenkin söpöä että isä herättää lapset hiljaa hyssytellen jotta äiti ei herää, ja että jokaiselle jaettiin se oma osa-alue: Topi rikkoin kananmunat, isä puolitti mansikat, Kiia koristeli kakun ja Reetta vatkasi Ja sitten kun koko perhe kerääntyy äidin ympärille yhdessä osoittamaan rakkauttaan ja nauttimaan mansikkakakusta. <3

”Topi, voisitko saalistaa ne kuoret sieltä kulhosta pois?”
En oikeesti yhtään tiedä miksi, mutta jotenkin tykästyin tähän kohtaan XD Ehkä kun pystyn näkemään tuon tilanteen niin hyvin, isä ja Reetta katsovat vierestä kun Topi yrittää saada niitä onnettomia kananmunan kuoria noukittua pois

Ihana pieni iltapala, joka sai hyvälle mielelle ja sai hymyn kohoamaan huulille Kiitos kovasti!

-DH58

[LillaMyy]

Ohoh, tässä kommentissa on kestänyt jo ihan liian pitkään, joten josko nyt saisin tämän luettua tämän läpi pillittämättä, että saisin sanottuakin jopa jotain.

Ensinnäkin aivan älyttömän lutuista, että vaikka teksti onkin lähes täysin kirjakielellä kirjoitettua, olet kuitenkin valinnut käyttää isän sijaan iskää, koska se sopii niin paljon paremmin lapsikertojan suuhun kuin peruskirjakielen isä! Ja toi on kans niin söpöä, kun Reetta kertoo lukijalle hänen lempipelinsä ja jatkaa sitten, että Kiia osaa kuitenkin vain jotain toista peliä! Tulee niin mieleen kuva siitä, kun isosisko katsoo vierestä ja pyörittelee päätään, että 'ei sitä noin pelata, vaan näin', mutta hymyilee kuitenkin samalla (ja nyt tuli ekat kyyneleet, en siis tälläkään kertaa mennyt kuivin silmin... :'D [miten niin olen herkkis?]). Tuttu tilanne kyllä, että äiti pitää herättää yllätyksellä, vaikka äiti oikeasti onkin jo hereillä ja kaikki tietää sen. Se on kuitenkin se ajatus, mikä ratkaisee, että äiti herätetään lahjojen kera, joten äitihän sitten "nukkuu" sinne asti, että iskä ja muksut pääsee lahjojen kanssa perille.

Ääää, niin parasta, että pikkuveli rikkoo kananmunat ja isosisko sitten katsoo vierestä, että 'olisin osannut paremmin'! Ja sitten vielä perään, että totta kai mä nyt tämän homman osaan, kun olen jo näin vanha ja aaaaaaaaaaaaaaaaaaa!!! Liian söpöä! Onneksi Reettakin sai sentään tehdä jotain, että hän pääsi tuntemaan itsensä tärkeäksi isosiskoksi. Toki, sähkövatkaimen antaminen kymmenenvuotiaalle on musta ehkä hiukan kyseenalaista, mutta ehkä iskä seisoi koko ajan vieressä ja auttoi Reettaa sen kanssa, ettei vaan sattuisi mitään. (:

Iiihii, lisää Reettaa, joka ajattelee olevansa parempi, koska on vanhempi. Ihanaa, että hän ei kuitenkaan kuulosta katkeralta, toteaa asian vain kuin se olisi itsestäänselvyys, että vanhempi on parempi, mutta kuitenkin hän selvästi on sitä mieltä, että pikkusisarustenkin pitää saada tehdä jotain. Sitten onkin heti lisää ylpeyttä, koska vaikka nuorimmainen koristelikin kakun, niin äiti sentään juo juuri minun tekemästäni mukista! <3 Ääää, nää muksut on aivan älyttömän suloisia, kun Topi vaan yökötelee, kun iskä pussaa äitiä, Kiia kikattaa ja Reetta on kuin mitään erikoista ei olisi tapahtunutkaan. Reetasta muutenkin huomaa, että hän on selkeästi vanhin ja tietää eniten, koska tietää jo vatsakuulumistenkin tarkoittavan sisaruksesta kyselyä. Paras kohta ikinä on kyllä tuo, kun Reetta toteaa, että vaikka ne pikkusisarukset onkin ärsyttäviä, niin on ne silti tosi rakkaita (ja LillaMyy parkuu kuin viimeistä päivää, ei herramunjee taas... :'D). Äwwwäwäwäw, ihana lopetus!!

Tästä tuli kyllä nyt ihan mähkyrä kommentti, mutta meni taas vaihteeksi pillittämiseksi, joten parhaani yritin, toivottavasti se riittää. :'D Tykkäsin tästä siis kyllä oikeasti ihan älyttömän paljon, koska nämä perhefluffyt on oikeasti parhautta maailmassa! <3 Olet paras, kun kirjoitit mulle tällaisen söpön höttö-tekstin, joten kiitoksia tästä!! <3