Kirjoittaja Aihe: Sydän määrää K-11  (Luettu 3002 kertaa)

Endless

  • ***
  • Viestejä: 48
Sydän määrää K-11
« : 06.04.2008 14:01:26 »
Nimi: Sydän määrää
Kirjoittaja: Endless
Beta: Vampirelove
Genre: fluff, romance, jossain määrin ehkä angst
Paritukset: H/D, R/Hrm
Ikäraja: K-11
A/N: ikäraja on vielä vähän korkea tähän, mutta tuleviin lukuihin se on sopiva

Prologi

   Harry Potter tuhosi Voldemortin ja kaikki oppilaat, jotka olivat alaikäisiä, joutuivat käymään lukukauden uudelleen. Harryn, Ronin ja Hermionen ei olisi tarvinnut mennä kouluun, mutta Hermione koki itsensä tietämättömäksi, ellei suorittanut S.U.P.E.R.I:a. Harry taas ei tiennyt minne mennä, joten hänkin meni vielä viimeiseksi vuodeksi Tylypahkaan. Ron ei jaksanut odottaa, kunnes Harry ja Hermione pääsevät koulusta, joten niin hänkin aloitti koulun. Seitsemäsluokkalaisia oli hyvin vähän.  Ekaluokkalaisia taas oli tänä vuonna kaksinkertainen määrä. Draco Malfoykin joutui Tylypahkaan
hänen äitinsä käskystä.


 
 
Luku 1. - kyyneleitä -

   Aurinko paistoi ikkunasta kirkkaasti herättäen pojan, jolla oli hiilenmustat hiukset,- jotka yleensä rehottivat kesyttöminä - vihreät silmät ja salaman muotoinen arpi otsassa. Poika nousi kiroten ylös.   
   Ensimmäinen koulupäivä. Harry Potter vilkaisi kelloaan: se oli puoli kahdeksan. Hänellä oli siis vapaata aikaa vielä puolitoista tuntia. Harry kierähti selälleen ristien kätensä pään taakse. Viimeinen kouluvuosi oli alkanut. Se sai hänet miettimään, että yhteiset hetket ystävien kanssa olisivat pian ohitse. Hän sulki silmänsä ja ajatteli sitä taianomaista hetkeä, kun hän oli saanut kirjeen Tylypahkan noitien ja velhojen koulusta.
   Niin paljon vuosia takana, mutta yksi asia oli vielä jota hän halusi. Halusi enemmän kuin koskaan! Hän halusi kumppanin, jota saisi rakastaa, ajatella. Jolle saisi kertoa kaikki huolet, käpertyä illalla vieretysten toisen kanssa ja osoittaa maailmalle, että on onnellinen... Niin, sitä hän halusi. Seurustella. Toki Tylypahka oli tyttöjä pullollaan, jotka olisivat valmiita tekemään mitä vain saadakseen seurustella tuon ihanan, komean, rohkean ja sankarin kanssa. Paitsi ei Harry itseään kovin komeana pitänyt, eikä perin sankarillisenakaan... Saati sitten ihanana... Eikä hän kyllä ollut sen rohkeampikaan kuin muutkaan Rohkelikot. Joskus se ärsytti, kun ihmiset luulivat häntä jonkin sortin maailmanpelastajaksi.
   Hän huokaisi syvään. Hän halusi kumppanin, joka rakastaisi häntä hänen itsensä eikä maineensa vuoksi. Uusi huokaus, joka johtui tällä kertaa siitä, että hän tajusi kuinka nälkä hänellä oli. Viereisessä sängyssä ei ollut ketään: ilmeisesti Ron oli painellut syömään edeltä. Harry hymyili. Hän oli oppinut tuntemaan ystävänsä niin hyvin kuluneiden vuosien varrella, että karkaaminen syömään ilman häntä oli aivan normaalia Ronille. Ja ehkä Ron halusikin syödä aamiaisen kahden Hemionen kanssa...?
   Kyllähän hän oli huomannut kuinka Ron oli katsellut Hermionea jo vähän aikaa. Olisihan se hienoa, jos he alkaisivat seurustella, mutta... Mutta silloin hän olisi yhä yksinäisempi. Ron ja Hermione halusivat varmasti viettää romanttisia kahdenkeskeisiä illallisia ja eikä hän oikeastaan jaksaisi katsoa toisten nuoleskelua kovinkaan kauan. Hermione ei ollut kyllä tehnyt elettäkään osoittaakseen kiinnostusta Ronia kohtaan, tai sitten Hermione osasi kätkeä tunteensa paljon paremmin kuin Ron.
Harry nousi ylös, pukeutui ja vilkaisi itseään peilistä ennen kuin lähti ulos makuusalista.

   Toisaalla samaan aikaan eräs poika käveli kohti suurta salia, vaaleat platinan väriset hiukset tyylikkäästi kammattuna. Draco Malfoy asteli käytävällä erittäin ylväästi. "Pian pääsen pois tästä samperin koulusta", hän ajatteli, "Vuosi! Vuosi enää koulua ja sen tylsiä opettajia, läksyjä ja ennen kaikkea Potteria. Hah. Se perkeleen Potter ei ollut mitään hänen rinnallaan. Hän oli paras. Paras kaikista!"

a) Hän oli komea.
b) Hänellä oli lihaksia.
c) Hänellä olisi jo työpaikka varattuna ministeriöstä.
d) Hän oli ollut valvojaoppilas (Olisi ollut varmaan johtajapoika, jos se verenpetturi, Weasley, ei olisi ollut niin hyvää pataa sen vaari Dumbledoren kanssa.)
e) Hän pelasi huispausta (No joo... Niin Potterkin, mutta hän oli siinä parempi! Minä nyt parista tappiosta.)
f) Hänellä oli rikas ja vauras suku.
 
   Draco oli hyvin ylpeä itsestään: hän oli luihuinen. Parhaassa tuvassa Tylypahkassa. Draco asteli eteenpäin, kun hän kääntyi kulmasta hän törmäsi johonkin. "Mitä helvettiä..?" Hän ei saanut sanottua lausettaan loppuun, kunnes huomasi makaavansa Harry Potterin päällä. Draco jähmettyi järkytyksestä. Hän tunsi Potterin kiivaan hengityksen ja ylikierroksilla käyvän sydämen. Siinä he pällistelivät toisiaan, kunnes Draco oivalsi nousta ylös. Harry nousi hänen jälkeensä välittömästi. "Terve vain Malfoy", tämä sanoi jäätävästi, vaikka pitikin tilannetta huvittavana. "Terve Potter...", Draco sanoi vaisusti - hänen omaksi hämmästyksekseen - ja jatkoi matkaansa kohti suurta salia. Ei tosin enää niin ylväästi kuin äsken.

   Harry jäi paikalleen seisomaan hämilleen. "Katsos, katsos? Malfoy ei sanonut yhtään ivallista sanaa hänestä..." Harry kohautti olkiaan ja jatkoi hänkin matkaansa kohti suurta salia. Hän istui Ronia vastapäätä ja alkoi voidella leipäänsä ja söi sitä ahnaasti. Hän kertoi törmäyksestä Ronille ja Hermionelle korostaen erityisesti Malfoyn järkyttynyttä ilmettä. Ron tapansa mukaan räjähti nauramaan niin, että lähimmät ihmiset katsoivat halveksivasti. Hermione tyytyi hymyilemään, mutta kurtisti kulmiaan kuullessaan, ettei Malfoy haukkunut ollenkaan Harrya. Puheenaihe vaihtui nopeasti kesän kuulumisiin ja kaikki kolme nauroivat iloisesti.

   Draco istui eristäytyneenä muista luihuisista. Hänellä ei ollut kovinkaan nälkä: edes kahvi ei maistunut, jota hän yleensä joi joka aamu ainakin kaksi kuppia. Se oli välttämätöntä. Paitsi nyt... Jokin outo velloi hänen vatsansa pohjassa... Jokin kamala tunne... Kuin olisi syönyt jotain pilaantunutta ruokaa... Hän kohotti päänsä ja huomasi Potterin ystävineen nauravan iloisesti. Dracon oli myönnettävä, että yksi osa Potterissa oli parempi. Potter oli suloinen nauraessaan. Dracon kasvoille ilmaantui pieni hymy hänen huomaamattaan.

   "Harry, Harry! Malfoy katsoo sinua hmm... oudosti", kuiskasi Hermione hiljaa Harryn korvaan. Harry katsahti ylös ja toden totta: Malfoy katsoi häntä ja... Hymyili? Mitä? Mutta silloin Malfoy käänsi katseensa takaisin lautaseen tajutessaan, että hänen tuijotuksensa huomattiin. Harry katsoi Malfoyta otsa rypyssä. "Hän hymyili... HYMYILI! Se ei voi tarkoittaa muuta kuin sitä, että sillä hillerillä on pahat mielessä."
   Aamupalan lopussa professori McGarmiwa tuli jakamaan lukujärjestykset. Ron karjaisi tuskasta: "Ei! Ekana liemiä luihuisten kanssa. Miksi aina me? Miksei välillä vaikka korpinkynsi? Hei mutta odotas... Juu, kyllä! Sitten on hyppytunti ja saadaan toipua karseasta tunnista, jonka olemme kokeneet", Ron sanoi dramaattisesti.
"Se hyppytunti on Kalkaroksen läksyjä varten! Et kai unohtanut, että hän antaa hirveästi läksyjä?" Hermione pisti väliin. Ron noteerasi nyrpistäen nenäänsä ja hakkaamalla pöytää kanankoivella mielenosoitukseksi.
   Kolmikko lähti kohti tyrmiä. Malfoy kavereineen oli jo siellä, mikä harmitti Harrya suuresti. Hän odotti Malfoyn tiuskaisevan jotain mutta yllätyksekseen tämä vain katsoi heitä, kunnes jatkoi juttelua seurueensa kanssa. Harry oli varma, että Malfoy suunnitteli jotain...

   Draco oli muissa maailmoissa liemiluokan edessä, eikä kuullut mistä hänen ystävänsä keskustelivat. "Draco? Onko kaikki hyvin, kultaseni?" kysyi Darcon suuri ihailija Pansy Parkinson, jolla oli tapana levitellä huhua hänen ja Dracon "suhteesta".
"Mitä se sinulle kuuluu?" Draco tiuskaisi. "Hieman huono olo, mutta muuten voin vallan loistavasti! Ja jos ystävällisesti voisit olla nyt hetken hiljaa!" Pansy tyytyi vastaukseen hivenen loukkaantuneena. "Katsokaa ketkä tulivat!" Yksi Dracon kaveri sanoi ja nyökkäsi jonnekkin Dracon selän taakse. "Potta- Potter, joka tunnetaan rehtorin lellikkinä, kuraverinen Granger ja viimeisenä ja vähäisimpänä verenpetturi Weasley, joka on hyvin, hyvin köyhä..." Hän sanoi viimeiset sanat, kuin olisi kovinkin surullinen toisen puolesta. Kaikki luihuiset nauroivat vedet silmissä. Paitsi Draco. Noiden sanojen myötä oli hänen olonsa pahentunut. Niinpä hän vain tyytyi katsahtamaan tulijoihin yrittäen virnistää ivallisesti, mutta saikin aikaan vain ruman irvistyksen. "Mikä häntä vaivasi?" Hänen olonsa huononee sitä mukaa mitä enemmän rohkelikkoja haukutaan. Ja ei hänen tehnyt kyllä muutenkaan mieli haukkua Potteria. Draco katsoi Potteria silmiin... Ne loistivat kirkkaanvihreinä soihtujen palaessa. Potter oli kieltämättä aika hyvän näköinen...
"Ei helvetti, mitä minä ajattelen!" Draco kirosi mielessään. Potter oli omahyväinen ja leuhki "uroteoillaan" aina, kun joku jaksoi vain kuunnella. Ja Draco oli varma, että Granger teki hänen läksynsä. Ei muuten Potter olisi saanut niin hyvin tehtyä niitä! Taas hänen olonsa huononi.         
Hän päätti unohtaa asian ja liittyi keskusteluun huispauksesta, eikä tuntenut katsetta selässään.

   Harry tuijotti Malfoyta mietteliäänä. Jokin tässä oli muuttunut. Ei enää herjoja joka tilaisuuden tullen. Harry mietti, mitä Malfoy ajatteli. Jotain kamalaa sen täytyi olla, hän huokaisi. Juuri silloin Kalkaros tuli päästämään oppilaat sisään. Harry, Hermione ja Ron istuivat jo tutuksi tulleeseen nurkkapöytään. Luihuiset istuivat taas mahdollisimman kaukana rohkelikoista.
   Tunti oli yhtä tuskaa, etenkin Harrylle. Kalkaros pommitti häntä jokaisen tilaisuuden tullen ja otti pisteitä pois pienimmästäkin virheestä. "Mursit koppakuoriaisen kuoret väärin! Lisäsit kukkauutetta liian nopeasti!"... Tätä jatkui koko tunti ja Kalkaros ylisti luihuisia.
   Harry tunsi kuinka häntä tuijotettiin. Hän käänsi päänsä ja näki taas Malfoyn katsovan häntä, mutta tämä käänsi päänsä nopeasti pois. Harry ei ollut varma, mutta hän luuli näkevänsä pojan kasvoilla pienen punan... "Ei, ei Malfoy punastunut. Johtui varmaan siitä, ettei liemi onnistunut."
   Harry alkoi kiireesti hämmentää lientään näkiessään Kalkaroksen astelevan heidän pöytänsä luokse. "Mitäs, mitäs täällä haaveillaan? Oi, kuinka suloista, että Potter haikailee minun tupani oppilaita sillä silmällä." Ylensä Harry sieti Kalkaroksen pilkan, mutta ruvetaan julkisesti julistamaan, että hän olisi homo! Se oli liikaa jopa hänelle: hän oli jo sanomassa jotain yhtä kamalaa takaisin, mutta Hermionen potku sääreen esti hänet. Kalkaros häipyi pöytänsä luo voitonriemuinen ilme ällöttävällä naamallaan.   
   Harry kihisi kiukusta Kalkaroksen ilmeelle. Hän oli aivan varma, että jo huomenna koko koulu epäilisi hänen olevan suuntautunut poikiin... Tai no, mitä se muille kuuluu mitä hän tunsi! Hänhän tiesi monia homoja koulussa, eivätkä he olleet sen erikoisempia kuin muutkaan. Esimerkiksi vaikka Seamus. Seamus kuului hänen parhaimpiin ystäviinsä, eikä Harry välittänyt pätkän vertaa siitä, mikä poika oli!"   
   Harry muisteli tilannetta, kun Seamus oli kertonut hänelle, Ronille, Deanille ja Nevillelle homoudestaan: Dean ja Neville kylläkin olivat järkyttyneitä, eivätkä menneet lähellekkään Seamusta pariin viikkoon. Harry taas ei ollut yllättynyt moisesta ollenkaan, sillä hän oli jo kauan epäillyt sitä. Ron taas luuli koko juttua vitsiksi, mutta kun Seamus ärsyyntyi Ronille ja uhkasi suudella tätä, Ron rauhoittui ja uskoi lopulta Seamusta. Tosin ei Ronkaan mielellään istunut Seamusin vieressä.                         
   Kalkaroksen ääni havahdutti Harryn hänen mietteistään:
"Läksyksi teette 30 tuuman esseen juuri tehdystä kutkuti -liemestä. Sen haitat, rakenne ja niin edelleen. Huomiseksi! Se, joka jättää tekemättä tai saa ala-arvoisen menettää 30 pistettä." Harry ja Ron olivat pyörtyä.
   "30 TUUMAA! Ei KUKAAN selviä tuosta kirjoituksesta! Öö... Hermione..?" Ron aloitti mutta Hermione sanoi tälle jyrkästi ei tajutessaan mitä poika ajoi takaa "En lainaa läksyjäni! En anna kopioida niitä! Auttaa voin mutta suurimman osan saatte tehdä itse! Jos annan teidän kopioida nyt, saan lainata niitä koko vuoden. Etkö ymmärrä, että kopioimalla minulta et opi koskaan mitään. Viime vuonna McGarmiwa aavisti jotain, sillä esseemme muistuttivat niin kovasti toisiaan. Äläkä sano, ettet muista! Ja kun vielä otetaan huomioon, että sinä olet johtajapoika. Sinä se viimeiseksi saat kopioida. Ole ylpeä, että sait noinkin suuren arvon. Se tarkoittaa, että opettajat luottavat sinuun ja pitävät sinua hyvänä esimerkkinä muille oppilaille. Ja sinähän olet jo täysi-ikäinenkin! Kyllä tuon ikäisen kuuluisi jo osata kantaa vastuuta sen verran, että suorittaa läksynsä kunnialla. Ja tämä vuosi on tärkeä! HYVIN tärkeä, koska se on viimeinen ja meillä on siis viimeinen mahdollisuus saada huippuarvosanat.  Ja arvosanat vaikuttavat oleellisesti siihen, mitä teemme koulun loputtua. Luuletko todella saavasi työpaikan surkeilla arvosanoilla? Ja kun otetaan huomioon vielä..."
   Hermione jatkoi saarnaansa hyvin ärtyneesti puhuen samalla ällistyttävän nopeasti turhautunut ilme kasvoillaan, mutta Ron oli jo alistunut kohtaloonsa ja takoi päätänsä pulpettiin hokien turhautuneena "Miksi, miksi?" ja Hermione huusi takaisin pää punaisena niin että sylki lensi: "SIKSI, ETTÄ SINÄ AIVOTON TAULA-PUUPÄÄ OPPISIT JOTAIN JOSKUS JOSTAIN! SIKSI, ETTÄ SINÄ OLET MAAILMAN AIVOTTOMIN IHMINEN, JOKA VÄHÄT VÄLITTÄÄ TULEVAISUUDESTAAN! SIKSI, ETTÄ SINULLA OLISI VARAA ELÄTTÄÄ OMA PERHEESI SITTEN TULEVAISUUDESSA! SIKSI!"
   Oleskeluhuoneessa räiskyi iloinen takkatuli. Oli hiljaista. Hiljaisuutta rikkoi vain sulkakynästä tuleva rapina, kun sillä kirjoitettiin pergamentille. Oli kulunut vajaa puoli tuntia siitä, kun Hermione oli saarnannut Ronille vastuuttomuudesta ja ties mistä. Kumpikaan - ei Harry eikä Ron - ei uskaltanut sanoa vastaan Hermionelle, joka oli käskenyt heidän opiskella. Ron oli vaikutti päältä päin heistä kärsineemmältä. Aika ajoin hän yritti kurkkia Hermionen olan takaa nähdäkseen vastaukset ja oli muutenkin varsin levoton pitkästä paikallaan pysymisestä. Mutta aina Hermione oli vain katsonut tuimasti ja vetäytynyt pois päin Ronista luoden tälle ensin tuiman ja osittain vihaisen katseen.
   Lopulta Ron oli kuitenkin luovuttanut ja alistunut kohtaloonsa. Mutta Harry epäili, että Ron kerjäsi vain huomiota Hermionelta. Mitä enemmän Hermione tiuski Ronille, sitä virkeämmäksi tämä tuli. Lopulta myös hän ja Ron olivat tehneet läksynsä. Hermionen yritti turhaan kehua heitä hyvästä työstä ja siitä, ettei läksyjen teko kunnolla ollut loppujen lopuksi niin kovin vaikeaa.

   Draco pähkäili Kalkaroksen läksyn kanssa. Hän oli kirjoittanut vähän yli 15 tuumaa, vasta puolet... Ehkä Kalkaros taas vähän joustaa ja tyytyy - taas kerran - vähän lyhyempään esseeseen.
   Hänellä olisi seuraavaksi loitsuja. Periaatteessa häntä ei huvittanut yhtään olla koulussa: päivän mittaa hänen huono olonsa oli vain pahentunut. Mutta Draco ei halunnut, että häntä luullaan heikoksi, joka ei jaksa edes ensimmäistä päivää koulussa. Niinpä Draco lähti hivenen kalpeana tunnille,mutta oli hyvin vaisu koko sen ajan.
Tunnin lopussa Lipetit kysyi häneltä aito huolestuneisuus äänessään: "Onkos kaikki hyvin? Olet joksenkin kalpea ja sauvan käyttö oli jotenkin, hmm, hankalaa."
"Kaikki on hyvin, vallan loistavasti...", mumisi Draco hädin tuskin kuuluvasti samalla, kun hän keräsi kirjojaan reppuunsa. "Minä olen nyt kuule sitä mieltä, että sinun pitäisi mennä sairaalasiipeen", sanoi Lipetit tarkastellessaan, kun poika nousi ylös valmiina lähtemään. "Ei, ei minun tarvitse!" Draco sanoi jo hivenen ärtyneenä siitä, että hänen jokaiseen asiaansa puututtiin.
"No. Itseppähän sen tiedät", huokaisi Lipetit rauhallisena samalla, kun hän järjesti tavaroita seuraavaa tuntia varten.
   Muodonmuutoksen tunti oli sujunut kohtuullisesti, muuttamalla rottien muotoa. Tunnin jälkeen rotan tuli muistuttaa suloista gerbiiliä. Hermione tapansa mukaan oli onnistunut siinä moitteettomasti ja ansainnut sillä 10 tupapistettä Rohkelikolle.
   Loppupäivä sujui normaalisti ja pian he tekivätkin läksyjään, tosin Hermionen patistuksella. Sen lisäksi Hermione oli laittanut heidät tekemään ylimääräisiä tehtäviä. Harryn hämmästykseksi Ron oli suostunut ehdotukseen varsin rauhallisesti.

   Dracon päivä ei ollut sujunut läheskään yhtä hyvin. Huono olo ei ottanut helpottaakseen - päinvastoin, se paheni entisestään. Koulupäivä oli loppunut ja hän ajatteli mennä suoraan nukkumaan, vaikka kello olikin vasta yhdeksän. Ajatus lämpimästä sängystä sai hänen olonsa hivenen paremmaksi. Draco nukahti melkein heti saadessaan päänsä tyynyyn, niin uupunut hän oli. Mutta hän ei ehtinyt nukkumaan kuin pari tuntia, kunnes valtava päänkipu herätti hänet. Draco ei saisi unta ellei olo helpottaisi, niinpä hän lähti vastahakoisesti kohti sairaalasiipeä. Hän ilmoitti kavereilleen käyvänsä haukkaamassa happea.
   Mutta hän ei kerennyt sairaalasiipeen asti, sillä häneen iski kauhea oksentamisen tarve. Hänen olonsa oli niin hirveä, että hän luuli jalkojensa pettävän niillä sekunneilla. Vähillä voimillaan Draco juoksi vessaan, ja lavuaarille päästyään hän oksensi.
   Hän alkoi vapista ja hänelle tuli jäätävän kylmä, silmissä sumeni ja kaikki alkoi heilua. Draco sulki silmänsä ja hengitti syvään. Hän oli aikeissa lähteä, mutta silloin jalat pettivät ja hän kaatui hyvin kivuliaasti maahan. Viimeisillä voimillaan hän konttasi perimmäiseen vessakoppiin.     
   Matka sinne tuntui olevan hyvin pitkä, eikä hän ollut saada ovea auki, sillä käden nostaminen kahvalle oli vaikeaa ja uuvuttavaa. Hän oksensi uudestaan. Osa oksennuksesta levisi hänen paidalleen ennen kun hän sai päänsä pöntön kohdalle. Draco nojasi kopin seinään sulkien silmänsä. Kyynel valui hänen kalmankalpeille kasvoilleen. Olo oli kuin junan alle jäänyt.
   Kipu päässä kasvoi sietämättömäksi. Toinen kyynel, vaikka Draco kuinka yritti estää niitä tulemasta. Mutta viimein hän antoi tuskalle vallan ja kyyneleitä alkoi valua yhä runsaammin ja runsaammin. Kyyneleet sumensivat hänen silmänsä. Viimeksi hän oli itkenyt näin ollessaan 11-vuotias, kun hänen rakas lemmikkinsä kuoli. Kyyneleitä alkoi valua yhä enemmän, tällä kertaa surun vuoksi.
   Hänen rakas lemmikkinsä... Hän oli melkein unohtanut rakkaan Blackien... Se suloinen terrieri oli ollut luonnetta täynnä. Hän muisti kuinka se oli purrut vanhempaa poikaa, kun poika oli yrittänyt kiusata Dracoa... Hän oli ollut ainoa, johon Blackie luotti. Kukaan ei voinut koskea siihen ellei hän ollut paikalla. Blackie oli ollut niin ihana ja heillä oli ollut todella hauskaa ja ihanaa ne kuusi vuotta... Mutta sitten kaikki muuttui...
   Hänen oli mentävä kouluun, jolloin hän pääsisi vain lomilla kotiin. Miten Blackie pärjäsi ilman häntä? Ei mitenkään, kun se ei luottanut muihin. Ja... Ja sitten, kun hän oli kertonut isälleen jäävänsä kotiin Blackien kanssa, isä tappoi Blackien... Uusi, hyvin valtaisa kipu sivalsi hänen päätään hänen yrittäessä nousta, mutta tällä kertaa se myös tuntui sydämessä: tuntui, kuin sydän olisi sivallettu veitsellä auki, revitty riekaleiksi. Se sivallus sydämessä sai hänet vajoamaan tuskasta vessan valkoiselle laattalattialle ja sulkemaan silmänsä...

----

A/N: Seuraava luku tulee... no en tiedä sitä varmaksi mutta yritän saada sen nopeasti tänne. Kommentit ovat toivottuja.  :)
« Viimeksi muokattu: 14.03.2015 20:10:46 kirjoittanut Kaapo »

vampirelove

  • ***
  • Viestejä: 113
  • call me your favourite, call me the worst
    • break me.
Vs: Sydän määrää PG-13
« Vastaus #1 : 06.04.2008 14:04:59 »
Tää on kiva, mä tykkäsin <:
Betana minua saa sitten syyttää jokaisesta virheestä jos niitä sattuu löytymään.
Kiitos <3
everybody's looking for the drug that heals.

Wanted

  • ***
  • Viestejä: 34
  • Snape, Snape, Severus Snape.
    • Irc-Galleria // Rukyo
Vs: Sydän määrää PG-13
« Vastaus #2 : 06.04.2008 14:17:13 »
Okei..tuotaööh.
Olihan tämä ihan hyvä.
Luku ainakin oli pitkä...pitkäääähh...
Ja toi ihme terrieri-juttukin oli aika hyvin keksitty.
Oikeastaan : D taisiis. Se oli hyvä ettei fikki etenisi niin nopeasti.
Siis vaikka. Harry meni kauppaan, Harry osti karkkia, Harry tuli kaupasta, loppu.

Jasitten, vaikka tämä:
Harry nousi hänen jälkeensä välittömästi. "Terve vain Malfoy", tämä sanoi jäätävästi, vaikka pitikin tilannetta huvittavana. "Terve Potter...", Draco sanoi vaisusti - hänen omaksi hämmästyksekseen - ja jatkoi matkaansa kohti suurta salia.

Tuon olisi voinut laittaa:
Harry nousi hänen jälkeensä välittömästi. "Terve vain Malfoy", tämä sanoi jäätävästi, vaikka pitikin tilannetta huvittavana.
 "Terve Potter...", Draco sanoi vaisusti - hänen omaksi hämmästyksekseen - ja jatkoi matkaansa kohti suurta salia. Ei tosin enää niin ylväästi kuin äsken.


Eli aina kun puhuja vaihtuu, vaihtuu rivikin.
Se tekee tekstistä helppolukuisempaa, mutta pidin.
Jatkoa? : DD

// Muute kuola, se on Prologi eikä Dialogi
« Viimeksi muokattu: 06.04.2008 21:29:43 kirjoittanut Wanted »
Forever   l o v e.
Forever   d r e a m.

Kata

  • ***
  • Viestejä: 112
Vs: Sydän määrää PG-13
« Vastaus #3 : 06.04.2008 14:24:45 »
Pidin tästä!
Jatkoa odotan innolla  :D

// Rakentava hyppäsi sillalta ja hukkui.
"You're almost like a friend, Merlin."
"Almost?"
"Yeah."

-Arthur and Merlin

Endless

  • ***
  • Viestejä: 48
Vs: Sydän määrää PG-13
« Vastaus #4 : 06.04.2008 15:39:47 »
kiitos kommenteista :D niinkuin jo sanoin ficin lopussa, en tiedä yhtään milloin jatkoa tulee. mutta yritän saada nopeasti jatkoa  :)

Sierra

  • ***
  • Viestejä: 322
Vs: Sydän määrää PG-13
« Vastaus #5 : 06.04.2008 18:19:18 »
Tuli sellainen olo että haluan lukea välittömästi lisää.

Joten, jatkoa mahdollisimman nopeasti kiitos!
“Aha! What villains are these, that trespass upon my private lands! Come to scorn at my fall, perchance? Draw, you knaves, you dogs!” -Sir Cadogan

Endless

  • ***
  • Viestejä: 48
Vs: Sydän määrää PG-13
« Vastaus #6 : 15.04.2008 19:20:57 »
jatkoa tulee heti kun vampirelove on betannu sen  :D

Endless

  • ***
  • Viestejä: 48
Vs: Sydän määrää PG-13
« Vastaus #7 : 25.04.2008 20:49:18 »
A/N: mitä nöyrimmät anteeksi pyyntöni siitä, että ficin toinen osa kesti niin kauan ilmaantua. Syynä olivat koulu, ystävät ja muiden finiläisten ficit. jumituin lukemaan niitä aina kun piti kirjottaa omaa ficcii.  :D toivottavasti ette kyllästyneet odottamaan.

Luku 2

Harry istui oleskeluhuoneessa tylsistyneenä. Hän harkitsi jo nukkumaanmenoa, mutta ajatteli vielä käydä iltakävelyllä, sillä häntä ei nukuttanut yhtään. Hän nousi ylös punaiselta sohvalta, kiipesi makuuhuoneeseen, otti näkymättömyysviittansa ja kelmien kartan ja valmistautui lähtemään pimeään yöhön. Hän huikkasi nopeasti Ronille ja Hermionelle, ettei viipyisi kauan.

   Harry käveli kohti alempia kerroksia. Minne hän menisi? Hän otti kelmien kartan esille.
"Vannon pyhästi, että minulla on vain pahat mielessäni."
Hän alkoi vilkuilla, missä Voro ja se koinsyömä katti Norriska olivat. Voro partioi parhaillaan tyrmien luona ja Norriska pohjoistornissa. Harry päätti vain kävellä käytävällä niin kauan, että väsyisi.
   Viidennessä kerroksessa hänet ohitti neljäsluokkalainen korpinkynsi. Kolmannessa kerroksessa hän kohtasi parin, jotka nuoleskelivat toisiaan niin kiihkeästi, ettei siinä meinannut erottaa, mikä käsi kenellekin kuuluu. Harry katsoi paria näkymättömyysviittansa alta pää hivenen kallellaan. Voi kuinka hänkin saisi suudella jotakuta...

   Hän päästi huokauksen - liian ison sellaisen, sillä tyttöä nuoleskeleva poika irtautui tytöstä niin, että kuului kova moiskahdus, kuin imukuppi olisi vedetty irti. Poika vilkuili ympärilleen epäluuloisesti ennen kuin kääntyi taas nuoleskelemaan kiihkeästi tyttöä. Tyttö päästeli syviä huokauksia antaen pojan suudella kaulaansa ja rintaansa.

   Hitaasti mutta varmasti poika alkoi hivuttautua kohti tyhjää luokkahuonetta. Samalla poika alkoi hitaasti riisua tytön paitaa... Harry mietti halusiko hän nähdä tätä. Ei. Ei todellakaan! Hän vilkaisi samalla kelmien karttaa katsoakseen, ketkä olivat juuri äsken olleet niin kiihkeitä. Hämärässä hän ei ollut tuntenut nuoleskelijoiden kasvoja.

   Harry etsi paikan, jossa hän oli, ja oli tukehtua omaan sylkeensä saadessaan tietää ketkä olivat nuoleskelleet. Ginny ja joku, jota Harry ei tuntenut. Harryltä meni hetki toipua näkemästään. Kauheaa! Ties mitä Ginny ja tuntematon tekevät tällä hetkellä luokkahuoneessa... Ajatus sai hänet yökkimään melkein ääneen. Ei helvetti! Hänhän melkein katsoi hänen parhaan ystävänsä sisaren parittelua! Nyt Harry meinasi oksentaa. Mitä Ronkin sanoisi? Hän lähti melkein puolijuoksua takaisin rohkelikkotorniin.
   Hän yritti karistaa Ginnyn mielestään ja onnistuikin siinä, sillä hänen ajatuksensa vaihtuivat Malfoyhin. Poika oli ollut koko päivän varsin hiljainen - liian hiljainen hänen mielestään. Iltapäivällä Malfoy oli ollut kalpea ja aika nuhjuisen näköinen, ja se jos mikä oli hyvin epä-Malfoymaista.

   Harry päätti käydä vielä vessassa ennen oleskeluhuoneeseen menoa. Mutta kun hän astui vessaan, haistoi hän ensimmäiseksi tuoreen, juuri oksennetun oksennuksen. Harry oli jo aikeissa kääntyä mutta huomasi perimmäisessä kopissa kaavun helman. Harryn uteliasuus kasvoi eikä oksennuksen haju haitannut enää. Hän koputti oveen.
"Onko kaikki ok?" Hän kysyi.
Vastausta ei kuulunut. Hän sanoi uudestaan kovemmalla äänellä: "Hei! Onko kaikki hyvin?"
Ei vastausta. Lopulta Harry aukaisi vessan oven reippaalla rykäisyllä. Hän tunsi kuinka joku kaatui hänen käsivarsiaan vasten. Hän kohotti velttoa poikaa, jotta näkisi tämän kasvot...

"Malfoy!"
   Harry järkyttyi tästä niin paljon, että oli pudottaa pojan. Hän oli täysin hölmistynyt.
Malfoy! Poika, joka oli aina niin täydellinen, makasi siinä vasten hänen käsivarsiaan. Kaapu oksennuksessa ja hiukset sotkussa kalpeiden kasvojen edessä.
   
   Harry haukkoi henkeään, sillä oli järkytykseltään unohtanut hengittää .
"Öö, tuotanoin. Jos vaikka nyt heräisit", Hän yritti änkyttää ravistaen samalla poikaa varovasti. Poika ei kuitenkaan tehnyt elettäkään herääkseen.

   Harry tunsi kuinka Malfoy hengitti hyvin, hyvin raskaasti. Hän otti paperia ja meni kastamaan se kylmään veteen. Sitten hän siveli sillä kalpean pojan kasvoja samalla puhutellen tätä hiljaa.
"No niin, herää. Herää nyt."
Vähän ajan kuluttua poika nytkähti ja oksensi.
"Noin. Heräsithän sinä."

   Malfoylta kesti kauan tajuta, ettei ollut yksin. Lopulta hän hitaasti nosti päätänsä, jota särki niin, että se voisi vaikka haljeta. Malfoy ei tuntunut rekisteröivän, kuka toinen henkilö oli. Harry katsoi huolestuneena poikaa suoraan jäänharmaisiin silmiin. Silmät olivat punaiset ja turvonneet. Niistä näki heti, että Malfoy oli itkenyt. Mutta eiväthän Malfoyt itke? Harry ajatteli huolestuneena katse edelleen pojan silmissä.
"Mikä olo on?" Hän kysyi.
Malfoy tuntui pinnistelevän kovasti saadakseen puhekykynsä takaisin. "Paskanen..."

   Pojan ääni hiipui kuulumattomiin. Ääni, jolla Malfoy oli puhunut, oli hyvin hiljainen ja käheä. "Kuules. Me mennään nyt käymään sairaalasiivessä", Harry sanoi vakavana.
"Ei", Malfoy huudahti - jos sitä nyt huudoksi voi sanoa. Pojan katse oli aneleva ja Harry tunsi kuinka toinen tarttui hänen kaavun helmaansa puristaen sitä heikosti kädet täristen.
"Jaa miksi ei?" Harry kysyi siirtämättä katsettaan toisen silmistä.
   Malfoy ei osannut vastata.
"Koska... Koska...", poika alkoi nyyhkyttää hiljaa sulkien silmänsä. Harry otti pojan syliinsä ja rauhoitteli tätä hiljaa hyssytellen. Pojan hengitys tasaantui pikkuhiljaa ja nyyhkytys lakkasi. Harryn ajatukset olivat sekaisin. Mikä ihme oli saanut Malfoyn noin huonoon kuntoon?

   Hän antoi pojan nojata itseään vasten. Poika vain oli ja piti kiinni Harryn kaavun helmasta nojaten samalla päätänsä toisen olkapäähän.
"Kuule, mennään Dumbledoren puheille", Harry sanoi. Ääni oli käskevä mutta samalla rauhallinen.

   Poika hänen vierellään ei sanonut mitään. Nyökkäsi vain hiljaa, tajuamatta kuka hänelle puhui. Harry auttoi pojan seisomaan, mikä osoittautuikin hyvin hankalaksi. Hän heitti näkymättömyysviitan heidän molempien päälle, mutta viitta vain tuntui luiskahtavan heidän päältään, sillä Harryllä oli täysi työ pitää Malfoy pystyssä. Matka kohti rehtorin kansliaa oli vaikeaa, sillä Malfoy hädin tuskin pysyi jaloillaan.

   Kun he sitten vihdoin saapuivat kivihirviön luokse, se kysyi heiltä tunnussanaa.
"En minä tiedä, mutta näkeehän tyhmempikin, että nyt on hätätilanne!" Harry kivahti.
Harry oli turhautunut. Kävellä nyt ensin ylös melkein pohjakerroksesta, sitten ei pääsekään Dumbledoren puheille ja pitää kävellä takaisin ensimmäisiin kerroksiin sairaalasiipeen...
Hänen jalkansa olivat jo aivan puhki.
"Valitettavasti en voi päästää teitä", kivihirviö vastasi.
"No voi perkele sentään. Kermakalja? Suklaatoffee? Suklaasammakko? Lakukäärme? Omenatorttu?"

   Tätä kyselyä jatkui ja jatkui, ja aina jokaisen väärän sanan kohdalla kivihirviö pudisti hyväntuulisena päätään.
"Sano nyt helvetti joku vihje!" Harry huusi hyvin vihaisena.
"Voi, mikä kivihirviö minä silloin olisin, jos kaikki saisivat selville salasanan."
Kivihirviö hykerteli selvästi mielissään siitä, että sai ärsyttää jotakuta.
"No voi herranjumala! Miksi helvetissä minä en voi mennä tapaamaan Albus Dumbledorea?!
Miksi - Äh, en viitsi edes sanoa. MIKÄ SE HELKUTIN SALASANA ON! TULIVISKI? RAPARPERISAUVA?"
   Kivihirviö näytti järkyttyneeltä. "Miksi Rehtorin pitää aina valita niin helpot salasanat", se mutisi ja astui syrjään päästäen helpottuneen Harryn kierreportaisiin. Niitä kiivetessä hän huomasi, kuinka iso Malfoy oli - ei lihava, vaan lihaksikas. Hän tunsi pojan lihakset omaa hintelää vartaloaan vasten.

   Harry korjasi asentoaan ja otti paremman otteen pojasta. Hänen jalkansa olivat jo aivan maitohapoilla, kun hän pääsi ylös. Harry koputti oveen ja kuuli kehotuksen astua sisään. Samalla kun hän yritti ängetä ovesta sisään Malfoyn kanssa, kuuli hän iloisen äänen.
"Ja mikäs kunnia minulla on tavata nuoriherra Potter tähän aikaan", Dumbledore kysyi tutkaillen samalla kaksikkoa ja vilkaistuaan kelloaan.
"Malfoylla on, hmm, ongelma", Harry sanoi laittaen puolipökertyneen Malfoyn istumaan rehtorin pöytää vastapäätä olevaan tuoliin.

   Rehtori tutkaili hetken kalpeaa poikaa.
"Harry, jättäisitkö minut ja nuoriherra Malfoyn kahden?"
Se kuulosti Harryn korvista enemmänkin käskyltä kuin kohteliaalta pyynnöltä, mutta hän nyökkäsi ja astui pois kansliasta, jääden silti ulkopuolelle siinä toivossa, että saisi kuulla lisää.
   Draco raotti silmiään hivenen. Valo esti häntä näkemästä kunnolla. Huone, jossa hän oli, oli kirkas ja kodikas. Oliko hän kuollut? Ei. Häneen sattui yhä ja hänellä oli huono olo. Päätä alkoi kivistää uudestaan, ja hän puristi silmänsä kiinni kivusta. Pienikin liike sai pään melkein räjähtämään.

   Hän kuuli joitain ääniä. Askeleet lähestyivät häntä, ja pian hän tunsi kuinka hänen huulilleen kohotettiin malja ja hänen piti juoda siinä oleva liemi. Maku oli kerrassaan hirveä. Se tuntui jäädyttävän hänen suunsa, mutta kurkkua se poltti. Missä hän oli? Viimeksi hän muisti käyneensä vessassa, mutta ei tämä kyllä vessa ollut. Hän yritti muistella tapahtumia. Hän istui vessassa... Muuta hän ei muistanutkaan. Mutta sitten kun hän heräsi, hänen vierellään oli joku... Kuka?

   Se joku oli tuonut hänet tänne... Draco mietti ankarasti, kuka oli auttanut häntä ja nähnyt... Nähnyt hänen itkevän. Voi ei! Huomenna koko koulu saisi tietää, että kuuluisa Malfoyn perheen silmäterä, hän, Draco Franc Malfoy, itki ja oksenteli vessassa... Hän raotti taas silmiään nähdäkseen, missä oli. Valo ei enää häikäissyt häntä kuin vähän. Hän näki kaiken epäselvänä, mutta vähitellen hänen olonsa alkoi parantua. Kenties liemen takia. Kylmä olo vaihtui mukavan lämpimäksi ja kädet lakkasivat vapisemasta.

   Hän alkoi nähdä paremmin. Hän nosti päänsä ja kohtasi siniset silmät, jotka katsoivat häntä tutkivasti. Draco vilkaisi huonetta. Hänhän istui rehtorin kansliassa ja Albus Dumbledore istui häntä vastapäätä. Draco tunsi olonsa lähestulkoon normaaliksi, paitsi hänen oksennuksesta likainen kaapunsa haisi kamalalle.

   Dumbledore tuntui vaistoavan, mitä hän ajatteli. Siksi hän meni kaapille ja otti sieltä puhtaan kaavun ja kehotti Dracoa pukeutumaan. Poika vaihtoi kaavun kiitollisena. Vasta kun se oli hänen päällään, hän tajusi että kaavun rintaa koristi rohkelikkojen tupamerkki. Kaavun kaula-aukko ja sisävuori olivat punaiset. Normaalisti Dracolle olisi ollut kauhea häpeä pukea rohkelikkojen viitta päälleen, mutta nyt se tuntui ihanan pehmeältä ja raikkaalta verrattuna hänen omaan kaapuunsa.

   Hän istui uudestaan tuoliin, kun ei enää jaksanut seistä.
"Milloin olosi alkoi huonontua?" Dumbledore tiedusteli edelleen katse Dracossa.
"Aamulla...", Draco vastasi unisesti. Oikeastaan se alkoi, kun hän ja Harry olivat törmänneet toisiinsa. Mutta sen hän jätti sanomatta.
"Jos en nyt aivan väärässä ole niin luulen, että sinusta on tulossa joku muukin kuin luihuinen. Toisin sanoen sinulla on toinenkin puoli, joka on aina jäänyt luihuis-Dracon alle", Dumbledore selitti
puhuen osittain itselleen, "Mielenkiintoista. Hyvin mielenkiintoista."
   Draco ei ymmärtänyt mitään.
"Eli minä olen luihuinen, mutta myös... Puuskupuh?" Hän sanoi järkyttyneenä.
"Kyllä. Mutta se toinen puoli voi olla vaikka rohkelikko tai korpinkynsi."
"Mistä minä sen saan tietää, mikä minä olen luihuisen lisäksi?" Draco tivasi yhä epäuskoisena.
"Ah... niin kuin ennenkin."
Sen sanottuaan Dumbledore meni hyllylle ja otti sieltä lajitteluhatun.
"Kokeile ihan rauhassa", Dumbledore sanoi ja lähti pois hyräillen jotain laulunpätkää, jota Draco ei tunnistanut. Jotain joululaulua, mikä kertoi Julius-nimisestä velhosta, joka vietti joulua yksin.
Draco katsoi epäluuloisesti hattua joka lojui elottomana pöydällä. Vapisevin käsin hän otti hatun ja asetti sen päähänsä.

   Hattu oli hetken hiljaa, mikä oli epätavallista. Sitten se alkoi puhua.
"Jaahas, jaahas... Ongelmia pään kanssa? Tällaiseen en olekaan ennen kohdannut. Luihuinen, viekas ja juonitteleva, sanoisinko. Mutta se ei tyydytä. Kyllä... Ei tyydytä. Järki sanoo sitä ja sydän toista - kyllä vain Draco, näen myös sydämen ja sen ajatukset", hattu sanoi.
"Mieli ja sydän ovat hyvin, hyvin erilaisia... Ylensä sydän tajuaa tilanteen nopeammin kuin mieli. Sydän taistelee mieltä vastaan urheasti, kunnes saa mielen tajuamaan asian todellisen laidan... Ylensä siitä ei koidu muuta harmia kuin lievä hämmennys, mutta tässä tapauksessa taitaakin olla suuret asiat kyseessä. Aivan, suuret ja syvälliset...
Enempää en sano, mutta sydän vetoaa rohkelikkoon, mieli luihuiseen... Valitse."

vampirelove

  • ***
  • Viestejä: 113
  • call me your favourite, call me the worst
    • break me.
Vs: Sydän määrää PG-13
« Vastaus #8 : 07.05.2008 19:35:31 »
Tykkäsin tästä jatkosta, koko ajan kehityt kirjoittajana (: Lisää.
everybody's looking for the drug that heals.