trilla kiitos kommentista! Mukava että jaksat vielä lukea tätä ja kommentoidakin välillä!
Korjasin nuo pongaamasi virheet, hyvä että joku on vähän tarkkaavaisempi kun minä
Kiitos kehuista ja pusuja ja haleja sinnekin!
ja onnea pisimmästä kommentistasi!
Sinistra kiitos kommentista ja tervetuloa uudelle lukijalle! Ja mukava kun jaksoit kommentoida. Minäkin rakastan kelmificcejä joten tosi kiva kuulla että olen onnistunut tämän kirjoittamisessa. Olen itsekin huomannut että dialogin kirjoittaminen luonnistuu minulta parhaiten, mutta yritän saada mukaan jonkinlaisia pohdiskelujakin välillä
DragonHeart58 kiitos taas kommentistasi! Se oli yhtä ihana kuin kaikki edellisetkin
Minun on jotenkin hirveän vaikea keksiä mitään sanottavaa näihin, hämmästyn aina tästä kehujen määrästä
Joten tyydyn tällä kertaa vain kiittämään tuhannesti, arvostan todella paljon näitä pitkiä ja ihania kommenttejasi!
miss i kiitos kommentista ja tervetuloa uudelle lukijalle! Kiva että tykkäsit
APUA minulla on oikeasti huono omatunto koska olen yleensä julkaissut uusia lukuja aika nopealla tahdilla ja nyt on ehtinyt vierähtää jo melkein kolme viikkoa viimeisimmästä! Kuten viime luvun yhteydessä taisin jo mainita, tämä kevät on ihan hullu koulussa, onneksi kohta alkaa helpottaa ja ehdin paneutua tähänkin enemmän. Toivottavasti jaksatte silti roikkua perässä! Ja lukukertojakin on kertynyt jo yli 2000, ihan huippua, kiitos kaikille!
Jospa mennään sitten siihen seuraavaan lukuun:
---------------------------------
12.lukuLily ja Hugo eivät ottaneet koko rakastamisasiaa puheeksi toista kertaa. Hugo ei halunnut painostaa Lilyä ja Lily käytti paljon aikaa tunteidensa selvittelyyn pääsemättä kuitenkaan mihinkään lopputulokseen. Hän kyllä piti pojasta, piti oikein kovasti, mutta rakastiko hän tätä… Toisaalta, eihän Lilyllä ollut mitään vertailukohdetta joten hän saattoi hyvinkin olla rakastunut. Mutta jotenkin tuntui vaan väärältä sanoa se Hugolle. Joten he palasivat tuttuihin rutiineihinsa ja varoivat keskustelemasta asioista, jotka voisivat johtaa aiheeseen rakkaus.
Jamesin ja Heatherin suhde sujui tasaisen hyvin. He selvästi viihtyivät toistensa seurassa ja keskiviikkoisten kirjastotapaamisten lisäksi he söivät lähes aina aamiaisen ja päivällisen yhdessä. Heather oli viikonloppuisin myös tuttu näky Rohkelikkojen oleskeluhuoneessa. Tytön suhteet ystäviinsä olivat alkaneet vähitellen parantua, mutta Heather ei silti voinut täysin antaa anteeksi sitä, miten helposti he olivat uskoneet Jennyn valheita ja kääntäneet selkänsä hänelle. Sen takia Heather mieluummin viettikin aikaansa Jamesin ja tämän ystävien kanssa.
Siriuksen ja Remuksen välit sen sijaan eivät olleet parantuneet yhtään. He eivät puhuneet toisilleen kuin pakosta, ja James alkoi vähitellen hermostua jatkuvaan pomppimiseen ystäviensä välillä. Hän oli yrittänyt kaikkensa, että kaksikko selvittäisi välinsä, mitä ikinä olikaan tapahtunut, mutta valitettavasti molemmat olivat hyvin itsepäisiä tapauksia. Välillä Remus jäi tuijottamaan Siriusta, aivan kuin olisi halunnut sanoa jotain tai toisinpäin, mutta yleensä tilanne päätyi väsyneeseen päänpudistukseen ja mykkäkoulun jatkumiseen. James ei kerta kaikkiaan keksinyt mitään syytä heidän väliensä yhtäkkiselle huononemiselle mutta luotti yhä siihen, että jompikumpi kertoisi hänelle kun olisi valmis.
Marraskuu oli vaihtunut joulukuuksi ja joulukuukin oli ehtinyt jo puoleenväliin. Hagrid oli raahannut linnaan useita valtavia joulukuusia, jotka professorit olivat koristaneet ja jotka nyt koristivat Suurta salia. Käytävillä leijaili ympäriinsä mistelinoksia, jotka Sirius mielellään noitui sellaiseksi, että ne eivät päästäneet uhrejaan liikkumaan ennen suudelmaa. Tämä aiheutti käytävillä useita kiusallisia tilanteita ja Siriukselle jälki-istuntoa, mutta poika ei silti suostunut lopettamaan.
Lilyn ja Jamesin viimeinen yhteinen partiointi ennen joululomaa sattui keskiviikolle. Heidän välinsä olivat parantuneet Rohkelikon huispausvoittoillan jälkeen roimasti ja siinä missä partioinnit olivat ennen olleet hyvin kiusallinen parituntinen, nykyään molemmat odottivat heidän yhteisiä iltojaan ja nauttivat toistensa seurasta. He eivät yleensä puhuneet Hugosta tai Heatherista ja kaksi tuntia kului aina yhdessä hujauksessa.
Se keskiviikko ei ollut poikkeus. He tapasivat yhdeksältä muotokuva-aukolla ja lähtivät partioimaan tyhjille käytäville. Lähestyvä joulu ja pitkät joululomat selvästi ajoivat ihmiset liikkeelle myös kiellettyyn aikaan ja James, joka tunsi linnan salakäytävät kuin omat taskunsa, oli erityisen hyvä käräyttämään rakastavaisia mitä kummallisemmista piilopaikoista.
”Meillä ei taida olla enää kun tähtitorni tarkistamatta”, James sanoi passitettuaan kaksi viidesluokkalaista puuskupuhia takaisin oleskeluhuoneeseen kaksikymmentä tupapistettä köyhempinä.
”Jos sieltä paljastuu jotain vielä kammottavampaa kuin kolmannen kerroksen luutakomerosta, minä menen saman tien Dumbledoren luo ja irtisanoudun”, Lily vannoi. James virnisti ja he lähtivät kapuamaan tähtitorniin. Yhdellä vilkaisulla huomasi, että se oli tyhjä, mikä ei ollut mikään ihme koska pakkanen oli kiristynyt jo viiteentoista asteeseen ja tähtitorni ei ollut linnan lämpimin kuhertelupaikka. Mutta sen sijaan että Lily olisi kääntynyt ja lähtenyt jatkamaan kierrosta, hän kiirehti avonaisten ikkunoiden luo ja loi katseensa taivaalle.
”Täällä on niin kaunista”, tyttö huokaisi. James seurasi häntä peremmälle ja nojasi tytön viereen kaiteeseen kohottaen myös katseensa. Pakkasyö ja pilvetön taivas saivat tähdet näkymään uskomattoman kirkkaina ja näkymä oli kieltämättä erittäin kaunis.
”Niin on”, James myönsi.
”Katso, tuolla on Otava! Ja tuo kirkas tähti tuossa on Sirius ja…”
James jäi kuuntelemaan miten tyttö selitti innoissaan tähdistä ja osoitteli taivaalle. Lopulta poika keskeytti tytön huvittuneesti.
”Mistä sinä tiedät kaiken tämän?”
”Minun isäni on fysiikan professori”, Lily kertoi ja punastui kevyesti tajuttuaan miten paljon oli innostunut selittämään. ”Avaruus on hänen intohimonsa ja minä olen pienestä tytöstä asti tutkinut tähtiä hänen kanssaan.”
”Mielenkiintoista”, James sanoi aidosti kiinnostuneena. Hän oli kysymässä jotain kun Lily kääntyi katsomaan häntä ja yhtäkkiä sanat eivät tulleet pojan suusta. Tytön silmät näyttivät niin uskomattoman vihreiltä ja yöllinen tähtitaivas heijastui niistä saaden ne näyttämään vielä kauniimmalta, jos mahdollista.
”Sinä olet niin uskomattoman kaunis”, hän kuiskasi ennen kuin ehti estää itseään. Lily ei kääntynyt pois.
”James…”
Kumpikaan ei oikein tiennyt mitä tapahtui. Hetken he vain tuijottivat toisiaan ja seuraavaksi heidän huulensa painuivat yhteen, ensin varovaisesti ja sitten huomattavasti kiihkeämmin. Lilyn käsivarret kiertyivät Jamesin kaulan ympärille ja poika nykäisi hänet kauemmas kaiteesta, painaen tytön kylmää kiviseinää vasten ja painautuen itse tyttöön kiinni. Kaikki ne tunteet mitä James oli koko syksyn ajan työntänyt kauemmas tulivat ryminällä takaisin siinä vaiheessa kun Lily vastasi hänen suudelmaansa eikä poika tiennyt oliko enää paluuta entiseen.
Lily myönsi että suudelmat Hugon kanssa olivat suloisia ja joskus melko kiihkeitäkin. Mutta sillä hetkellä kun hänen huulensa kohtasivat Jamesin huulet, hänen koko kehoonsa ilmestyi kihelmöivä tunne ja hän tunsi riemua, mitä ei ollut koskaan Hugon kanssa kokenut. Heidän kehonsa loksahtivat yhteen kuin palapelin palaset eikä Lily halunnut suudelman koskaan loppuvan. Siinä vaiheessa kun James vihdoin vetäytyi kauemmas, Lily tunsi olonsa uskomattoman pettyneeksi.
”Me emme voi”, James sanoi hengästyneenä. ”Heather ja Hugo.”
Lilyn oli pakko myöntää että hän oli hetkeksi unohtanut koko Hugon ja äskeinen riemu muuttui nopeasti raskaaksi syyllisyydentunteeksi. Mutta lämmin tunne hänen sisältään ei kadonnut minnekään.
”Meidän pitää mennä”, Lily kuiskasi. ”Kello on jo yksitoista.”
James nyökkäsi ja he lähtivät kävelemään Rohkelikkotornia kohti. He eivät puhuneet mitään, mutta tunnelma ei silti ollut kiusallinen. Vähän ennen Lihavan leidin muotokuvaa James tarttui Lilyä kädestä ja puristi nopeasti ennen kuin päästi irti ja he kömpivät oleskeluhuoneeseen. Valitettavasti se ei ollut tyhjä, niin kuin yleensä siihen aikaan.
”Hugo”, Lily tokaisi yllättyneenä ja pysähtyi siihen paikkaan. ”Eikö sinun pitäisi olla nukkumassa?”
”Minä ajattelin odottaa sinua, emme ole nähneet koko päivänä”, Hugo vastasi ja nousi sohvalta. Lily ja James vaihtoivat nopean katseen.
”Minulla on ihan kauhea päänsärky”, Lily sanoi ja painoi nopean suukon poikaystävänsä poskelle. James kääntyi katsomaan muualle. ”Anteeksi, jutellaan huomenna enemmän. Hyvää yötä.”
Ja sen sanottuaan tyttö kiiruhti makuusaleihin vieviin portaisiin jättäen kaksi poikaa taaksensa.
”Joo”, James sanoi lyhyen mutta kiusallisen hiljaisuuden jälkeen. ”Hyvää yötä sitten.”
Hän oli jo melkein portaissa kun Hugon ääni pysäytti hänet.
”Tapahtuiko partioimassa jotain outoa?”
”Miten niin?” James kysyi nopeasti.
”Te vaikutatte vähän… kummallisilta.”
”Ai. Saimme varmaan pysyviä traumoja kun löysimme kolmannen kerroksen luutakomerosta neljäsluokkalaisen pariskunnan puolialastomana. He aloittavat kauhean aikaisin nykyään, vai mitä olet mieltä?”
Sen sanottuaan James käytännössä säntäsi portaat ylös ja jätti hämmästyneen Hugon yksin oleskeluhuoneeseen.
-
Kate oli jo nukkumassa siinä vaiheessa kun Lily pääsi makuusaliin. Hän livahti paksujen samettiverhojen raosta tytön sängyn viereen ja ravisteli häntä kevyesti.
”Kate!” hän sihahti. ”Hätätapaus!”
”Lily?” uninen tyttö kysyi ja kohotti päätä tyynystään. ”Paljon kello on?”
”Puoli kaksitoista.”
”Mikä hätätapaus sinulla voi olla puoli kahdeltatoista yöllä?” Kate marisi ja yritti kääntää kylkeä, mutta hänen peittonsa päällä istuva Lily esti häntä liikkumasta.
”Minä olen ihastunut James Potteriin”, Lily kuiskasi, että ei herättäisi muita tyttöjä. Kate pomppasi istumaan ja räpytteli silmiään muutaman kerran yllättyneen näköisenä ennen kuin hymy levisi hänen huulilleen.
”JES! Jes! Minä arvasin että tämä päivä koittaa vielä joskus!”
”Shhhh!” Lily sähähti. Muutaman sängyn päästä kuului unista mutinaa, mutta Lily piti varmuudenvuoksi kättään Katen suun peittona että tämä ei alkaisi uudestaan huutamaan.
”Entä Hugo?” Kate kysyi tällä kertaa hiljaisemmalla äänellä revittyään Lilyn käden irti itsestään.
”Minä pidän hänestäkin. Ja viihdyn hänen seurassaan. Enkä todellakaan halua satuttaa häntä.”
Kate teki tilaa että Lily mahtui makaamaan hänen viereensä peiton alle ja he molemmat kääntyivät tuijottamaan kattoa.
”Mitä minä teen?” Lily kuiskasi.
”Minä en tiedä”, Kate kuiskasi takaisin.
Sen jälkeen he molemmat pysyivät hiljaa kunnes vihdoin vaipuivat uneen.
-
Sirius seurasi uteliaana nurkan takaa miten yksi hänen loitsimistaan mistelinoksista vangitsi taas yhden pahaa aavistamattoman parivaljakon alleen tyhjään kakkoskerroksen käytävään. Sirius sattui tietämään että kyseinen luihuistyttö oli hänen veljensä Reguluksen tyttöystävä, mutta se ei näyttänyt estelevän häntä kun hän kapsahti intohimoisesti seuralaisensa kaulaan. Hetken Sirius jo harkitsi kertovansa Regulukselle tytön touhuista mutta toisaalta, eiväthän he edes olleet puheväleissä eikä Siriusta oikeastaan tippaakaan kiinnostanut hänen veljensä petollinen tyttöystävä.
”Mitä sinä teet?”
Sirius pomppasi metrin ilmaan kuullessaan Remuksen äänen selkänsä takaa. Kirjapinosta päätellen poika oli palaamassa kirjastosta ja hän katseli Siriusta kysyvästi.
”En mitään”, Sirius sanoi ja kurkkasi vielä nopeasti kulman taakse. Luihuiset suutelivat yhä, vaikka mistelin taika raukesi jo yhden kevyen suukon jälkeen. Sirius ei oikeastaan halunnut katsella sitä sen enempää, mutta ei halunnut katsoa Remustakaan joten tyytyi tuijottamaan kenkiensä kärkiä.
”Selvä”, Remus sanoi mutta ei tehnyt elettäkään lähteäkseen. Tilanteesta alkoi muodostua hyvin kiusallinen.
”Kuule – ” Remus aloitti.
”Älä”, Sirius keskeytti nopeasti. ”Se koko juttu oli ihan typerä, minä vain haluaisin unohtaa sen.”
”Mutta – ”
”Älä!”
Sirius liikahti lähteäkseen mutta yhtäkkiä tuntui kuin hänen jalkansa olisivat liimaantuneet kiinni maahan. Nopea vilkaisu heidän yläpuolellaan leijuvaan mistelinoksaan todisti pojan aavistukset nopeasti oikeaksi ja hän voihkaisi. Remuskin vilkaisi nopeasti ylös ja puri alahuultaan.
”Eikö sitä voi häivyttää?” poika kysyi.
”Sinä et halua ärsyttää sitä”, Sirius sanoi synkästi. ”Tai me emme pääse siitä koskaan eroon.”
”Eli meidän pitää…”
”Minä voin ottaa yhteyttä Sarvihaaraan ja pyytää että hän etsii keinon päästä eroon tuosta”, Sirius keskeytti. ”Meidän ei todellakaan tarvitse suu-”
Sirius ei päässyt lauseessaan sen pidemmälle kun Remuksen suu keskeytti hänet painautumalla hänen suunsa peitoksi. Se ei ollut samanlainen suudelma kuin viimeksi, mutta silti oikein mukava, ja lämmin tunne täytti Siriuksen kun hän tunsi toisen pojan lähellään. Mutta hetken päästä Remus vetäytyi kauemmas ja punastui komeasti.
”Minulla on kiire”, poika mutisi ja lähti kiireesti kävelemään pois. Sirius tuijotti hetken hänen peräänsä ennen kuin painoi otsansa kylmää seinää vasten ja huokaisi.
Helvetin Remus.
---------------------
Tässä luvussa sattuu ja tapahtuu aika paljon, joten kommentit olisivat erittäin tervetulleita. Haluan tietää mitä mieltä olette tapahtumien etenemisestä!
