Finfanfun.fi
Harry Potter -ficit => Hunajaherttua => Aiheen aloitti: Jippu - 22.01.2016 23:49:58
-
Nimi: Vahinkorakkaus
Ikäraja: k-11
Paritus: Lily/OC, James/OC, Lily/James, Sirius/Remus, Peter/OC
Gengre: romance, drama, humor, nämä perinteiset
Disclaimer: Kaikki minkä tunnistatte kuuluvan Rowlingille on hänen, minä en saa tästä muuta kun hyvän mielen ja tekemistä tylsiin iltoihin :)
Summary: Kelmien viimeisestä vuodesta ei puutu draamaa, vauhtia ja vaarallisia tilanteita, varsinkin kun Lily on kesäloman aikana löytänyt itselleen poikaystävän ja myös James huomaa pian viettävänsä yhä enemmän aikaa uuden tuttavuuden kanssa. Myös Siriuksen ja Remuksen välit tuntuvat kiristyvän syksyn aikana, mistä on kyse? Kenen sydän särkyy ja kuka löytää rakkauden?
A/N Palasin pitkästä aikaa kelmificcien pariin ja olen tässä viikon ajan arponut julkaisenko tätä täällä vai en. No, nyt sitten päädyin tulokseen että miksi ei, voiko kelmificcejä muka olla koskaan liikaa? :D Olen ihan ficciaikojeni alusta ollut 100% Jily-fani ja tämän idean löysin kaivellessani vanhoja tekstejä koneen syövereistä ja päätin lähteä työstämään tätä uudelleen. Katsotaan mitä tästä tulee! :)
--------------------------------------
1.luku
Lily Evans tunsi olonsa oudon hermostuneeksi kävellessään Tylypahkaan vievän junan käytävää ja kurkkiessaan jokaiseen vaunuosioon etsiessään kelmejä. Ensinnäkin, oli jo täysin uusi tilanne, että hän vapaaehtoisesti etsi kelmejä. Toiseksi, se mitä hänen piti Jamesille sanoa, sai hänen kämmenensä hikoamaan ja sydämen pamppailemaan, eikä hän tiennyt miksi. Kummallista kyllä, Lilystä tuntui pahalta mennä kertomaan Jamesille, että hän seurusteli. He olivat vähitellen ystävystyneet kuudennen vuoden lopussa yhteisen taikaliemiprojektin kautta ja Lily oli huomannut, että James ei ollut niin paha kuin hän oli vuosien aikana oppinut ajattelemaan. Ja juuri siksi hän ei olisi halunnut sanoa pojalle mitään asiasta, joka takuuvarmasti särkisi tämän sydämen. Mutta Lily tiesi, että James saisi joka tapauksessa tietää jossain vaiheessa ja heidän tuoreen ystävyytensä vuoksi tuntui vain reilulta olla itse se, joka hänelle kertoisi.
Kelmit löytyivät vihdoin koko junan viimeisestä vaunuosiosta. Lily seurasi hetken ikkunan läpi miten James ja Sirius painivat tapellen selvästi ikkunapaikasta mutta koska taistelu ei näyttänyt etenevän suuntaan eikä toiseen, tyttö päätti että oli hyvä aika keskeyttää se. Hän ehti juuri avata oven ja astua askeleen eteenpäin kun Sirius onnistui kampeamaan Jamesin lattialle ja poika kierähti suoraan hänen jalkojensa juureen. Lily katsahti yllättyneenä alaspäin ja kohtasi Jamesin pähkinänruskeiden silmien yhtä yllättyneen katseen.
”Lily, hei”, poika tokaisi ja huispaajan ketteryydellä ponnisti salamannopeasti ylös. Hänen silmälasinsa olivat vinossa ja hänen kätensä eksyi pörröttämään hiuksia, mutta viime hetkellä hän näytti muistavan mitä mieltä Lily oli hänen hiuspakkomielteestään ja päätyi työntämään samaisen käden farkkujen taskuun. ”Mitä kuuluu?”
”Minä…” Lily aloitti mutta hiljeni kun tunsi neljän silmäparin kiinnittyvän itseensä. ”Pitäisikö meidän jutella jossain muualla? Kahdestaan.”
Sirius ilmestyi parhaan ystävänsä viereen ja kietoi käsivartensa tämän hartioille.
”Älä nyt, Evans, kelmien kesken ei ole salaisuuksia. Mitä kerrot Sarvihaaralle, kerrot myös meille.”
James tyrkkäsi Siriuksen kauemmas silmiään pyöräyttäen ja hymyili sitten Lilylle ystävällisesti.
”Totta kai, jos haluat.”
Lily käännähti ympäri ja astui ulos vaunuosiosta kuullen Jamesin askeleet takanaan. Poika siirtyi kävelemään hänen rinnalleen ja hetken he kävelivät hiljaisuuden vallitessa eteenpäin käytävää pitkin.
”No, miten kesäloma meni?” James rikkoi vihdoin hiljaisuuden ja vilkaisi Lilyä, joka tuijotti keskittyneesti maata.
”Ihan hyvin”, Lily sanoi. ”Kesälomasta puheen ollen, minä…”
Mutta hän ei pystynyt sanomaan mitään tuntiessaan Jamesin katseen itsessään.
”Minä kuulin, että sinut valittiin johtajapojaksi”, hän päätyikin sanomaan. ”Ja minä olen johtajatyttö joten ajattelin että ehkä sinä tarvitset vähän apua. Kun et ollut valvojaoppilaskaan.”
James kohotti yllättyneenä kulmiaan ennen kuin virnisti.
”Tämän takia sinä halusit jutella kanssani kahdestaan? Minä odotin jo rakkaudentunnustusta ja intohimoisia suudelmia.”
Lily mulkaisi poikaa pahasti ja tönäisi tätä kevyesti olkapäällään.
”Niin.”
He pysähtyivät ja katsoivat hetken toisiaan silmiin ennen kuin James nyökkäsi hymyillen.
”Se olisi mukavaa, kiitos Lily”, hän sanoi. Lilykin pakotti itsensä hymyilemään.
”Minun pitäisi mennä, tiedäthän, Kate odottaa”, hän sanoi ja huitoi epämääräisesti käytävää eteenpäin. James näytti lievästi pettyneeltä että heidän yhteinen hetkensä oli niin nopeasti ohi mutta ryhdistäytyi nopeasti.
”Joo”, poika sanoi. ”Nähdään linnassa.”
”Nähdään”, Lily sanoi ja seurasi hetken katseellaan kun James lähti kävelemään takaisin suuntaan josta he olivat juuri tulleet. Sitten hän lähti jatkamaan matkaansa eteenpäin kunnes oli oikean vaunuosion kohdalla ja livahti sisälle. Hän lysähti istumaan penkillä istuvan pojan syliin ja huokaisi syvään nojatessaan päätään tämän olkapäälle.
”No, miten meni?” poika, Hugo O’Donnell, kysyi. Lily kohotti päätään sen verran että sai luotua poikaan pahan katseen.
”Miksi sinä et mene itse kertomaan hänelle, te olette parempia ystäviä kuin minä ja James”, Lily tiuskaisi. Hugo tosiaan oli kuudesluokkalainen Rohkelikko ja tuvan huispausjoukkueen varakapteeni, joten hän oli ollut Jamesin hyvä ystävä jo useamman vuoden.
”Mutta hän on ihastunut sinuun”, Hugo huomautti ja irvisti hieman sanoessaan tämän. ”Joten suuremmalla todennäköisyydellä hän kiroaa minut kuin sinut, jos menen kertomaan että varastin hänen tyttönsä.”
”Minä en ole hänen tyttönsä”, Lily huomautti äkäisesti ja huokaisi sitten syvään. ”Hyvä on, minä kerron hänelle heti kun olemme perillä.”
Hugo painoi suukon tyttöystävänsä poskelle ja Lily ei voinut olla ajattelematta Jamesin ruskeiden silmien surkeaa katsetta, kun hän vihdoin saisi kerrottua pojalle seurustelevansa.
-
Vaikka James oli viettänyt viimeiset kuusi vuotta Tylypahkassa, hän tunsi joka vuosi olonsa aivan ykkösluokkalaiseksi palatessaan linnaan. Tälläkin kertaa, kun he pysähtyivät valtavaan aulaan odottamaan pääsyä Suureen saliin, hän katseli ympärilleen hiljaisen kunnioituksen vallassa kuunnellen samalla puolella korvalla Siriuksen ja Remuksen kinastelua.
”Viimeinen vuosi”, Peter sanoi hiljaisella äänellä hänen vierestään ja myös toisen pojan katse kiersi aulassa. ”Kummallinen ajatus.”
James läimäisi ystäväänsä veljellisesti selkään ja virnisti.
”Älä huoli Matohäntä, me ehdimme aiheuttaa vielä runsaasti kaaosta ennen kuin lähdemme.”
”Sanoiko joku jotain kaaoksesta?” Sirius lopetti kinansa Remuksen kanssa ja liittyi Jamesin ja Peterin seuraan. Hetken nelikko pohti millä mahtavalla pilalla he voisivat aloittaa vuoden kunnes Jamesin huomio kiinnittyi tuttuun hahmoon hieman kauempana.
”O’Donnell on tuolla”, hän sanoi. ”Minä käyn kysymässä haluaako hän tulla istumaan kanssamme, kehittelin kesän aikana uutta pelitaktiikkaa ja haluaisin kysyä hänen mielipiteensä…”
James oli jo lähdössä kävelemään ystäväänsä kohti kun huomasi, että poika ei ollut yksin. Hugo nimittäin seisoi käsikädessä Lilyn kanssa. Lily sanoi pojalle jotain, Hugo hymyili ja kumartui lähemmäs ja… he suutelivat. James jähmettyi hetkeksi ennen kuin liikahti nopeasti eteenpäin, aivan kuin valmiina hyökkäämään pojan kimppuun. Onneksi Sirius ja Remus olivat nähneet saman kuin James ja osasivat reagoida yhtä nopeasti tarttumalla tiukasti ystävänsä molempiin käsivarsiin estäen häntä liikkumasta.
”Päästäkää irti”, James sähähti ja yritti rimpuilla irti ystäviensä otteesta.
”Turha luulo, kamu”, Sirius sanoi rauhallisesti ja kiristi otettaan.
”Me emme ole valmiina todistamaan murhaa ennen kuin lukukausi on edes virallisesti alkanut”, Remus lisäsi.
James lopetti rimpuilun mutta ei missään vaiheessa irrottanut katsettaan Hugosta, joka seisoi yhä Lilyn kanssa täydellisen tietämättömänä siitä mitä muutaman metrin päässä tapahtui. Jamesin päässä virtasi useita loitsuja joita hän olisi sillä hetkellä ilomielin käyttänyt Hugoon mutta onnistui hillitsemään itsensä. Aulassa oli liikaa silminnäkijöitä eikä hän ollut ihan vielä valmis saamaan koko kuukaudeksi jälki-istuntoa. Suureen saliin vievät ovet lennähtivät auki ja aulaan pakkautunut porukka alkoi hiljalleen valua ruuantuoksua kohti. Myös Sirius, Remus ja Peter lähtivät siihen suuntaan mutta James pysyi paikallaan.
”Minulla ei ole nälkä”, hän sanoi.
”Sarvihaara – ” Sirius aloitti mutta Remuksen varoittava katse ja päänpudistus saivat hänet hiljenemään saman tien.
”Nähdään makuusalissa”, James mutisi ja lähti luovimaan tietä vastavirtaan. Kolmikko tuijotti hetken hänen loittonevaa selkäänsä ennen kuin jatkoivat matkaansa. He eivät ehtineet kovin pitkälle kun Lily ilmestyi heidän vierelleen ja pysäytti kolmikon tarttumalla Siriusta käsivarresta.
”Minne te olette Jamesin jättäneet?” hän kysyi. Nähdessään kolmen pojan synkät ilmeet hän voihkaisi. ”Ei kai hän nähnyt..?”
”Olisi kannattanut valita kuhertelupaikkanne vähän paremmin”, Sirius sanoi kuivasti.
”Minä en…” Lily aloitti mutta hiljeni sitten. ”Minä yritin kertoa hänelle mutta… minun on pyydettävä anteeksi saman tien.”
”Ei ehkä maailman paras idea”, Remus sanoi. ”Jamesin tuntien hän tarvitsee vain vähän omaa aikaa.”
”Ja ehkä muutaman onnistuneen kirouksen Hugoon”, Sirius lisäsi ja sai pahan mulkaisun Lilyltä.
He eivät ehtineet jutella sen enempää, koska ihmiset olivat jo suurimmaksi osaksi asettuneet paikoilleen ja rehtori Dumbledore näytti siltä, että oli valmis aloittamaan. Nelikko suuntasi kiireesti Rohkelikon pöytään puhumatta toisilleen enää mitään. Lukuvuosi ei ollut alkanut ihan heidän suunnitelmiensa mukaan.
-------------------------------
Okei, tämä ensimmäinen luku oli vähän laimea mutta lupaan että alkaa tapahtua! Kommentit ovat aina tervetulleita :)
-
Tää vaikuttaa tosi kivalta, joten jatkoa! :) :D
-
Iso kiitos kommentista mervii! Koska minulla oli tämä kakkosluku jo valmiina ja haluan tämän tarinan pääsevän kunnolla alkuun mahdollisimman pian, toinen luku ilmestyykin jo nyt! :)
---------------------------------
2.luku
James makasi sängyllään täysissä pukeissa siinä vaiheessa kun Sirius saapui makuusaliin. Poika tuijotti ilmeettömästi kattoa eikä liikahtanut silloinkaan kun kuuli oven käyvän. Sirius seisoi hetken epävarmana kynnyksellä ennen kuin käveli huoneen poikki ja istahti omalle sängylleen, joka oli Jamesin sängyn vieressä.
”Minä toin voileipiä”, hän sanoi ja laski lautasen ystävänsä yöpöydälle. James ei vieläkään irrottanut katsetta katosta ja Sirius tunsi olonsa erittäin epämukavaksi. Hän oli nähnyt Jamesin tällaisena vain kerran aikaisemmin, kun Lily oli viidennellä luokalla haukkunut hänet pahemmin kuin koskaan aikaisemmin. Ja silloinkaan Sirius ei ollut osannut tehdä mitään, vaan Remus oli sanonut Jamesille jotain joka oli saanut pojan piristymään. Mutta nyt Remus oli jäänyt oleskeluhuoneeseen Peterin kanssa ja Siriuksen tehtäväksi jäi keksiä jotain nostamaan parhaan ystävänsä mielialaa.
”Haluatko sinä, äh, puhua tai jotain?” Sirius kysyi ja haroi kiusaantuneesti hiuksiaan. James vilkaisi ystäväänsä kummeksuen.
”En kai”, James sanoi ennen kuin jatkoi katon tuijottelua. He olivat hetken hiljaa.
”Lily halusi junassa kertoa minulle tästä, vai mitä?” James sanoi lopulta. ”Hänen tarkoituksensa ei oikeasti ollut tarjota apua valvojapoika-juttujen kanssa.”
”Niin”, Sirius sanoi ja huomasi myös tuijottavansa kattoa Jamesin sängyn yläpuolella. ”Paska juttu.”
Taas uusi, tällä kertaa pitempi hiljaisuus.
”Haluatko sinä kirota Hugon?” Sirius kysyi. ”Minä autan ilomielin jos haluat.”
”Ehkä”, James vastasi ja mietti hetken. ”Lily ei varmaan pitäisi siitä.”
”Ei varmaan”, Sirius totesi. ”Mutta hän ei ole pitänyt monesta muustakaan jutusta mitä olemme tässä vuosien varrella tehneet.”
”Taidat olla oikeassa.” James jopa hymyili hieman ja kääntyi katsomaan poikaa. ”Sinä voit kyllä mennä, en taida olla parasta seuraa juuri nyt. Minä en aio hukuttaa itseäni vessanpönttöön tai vetää ranteitani auki sillä aikaa, jos sitä pelkäät.”
Sirius virnisti ja nousi seisomaan.
”Siinä tapauksessa, Kuutamo varmaan kaipaa shakkiseuraa. Matohännästä ei ole hänelle vastusta.”
”Ei ole sinustakaan”, James huomautti.
”Minä olen treenannut koko kesän.”
”Kai sinä tajuat että äidillä ei ole mitään hajua miten shakkia pelataan ja voitit hänet vain siksi?”
Sirius näytti ystävälleen keskisormea samalla kun poistui huoneesta. Kun he Remuksen ja Peterin kanssa muutamaa tuntia myöhemmin palasivat makuusaliin, James oli vetänyt verhot sänkynsä ympärille ja koska Sirius ei löytänyt hänen ruumistaan kylpyhuoneesta, hän päätyi tulokseen että hänen sanansa olivat piristäneet poikaa edes vähän.
-
Yön aikana James oli rauhoittunut sen verran että murhaamisen sijasta halusi vain vahingoittaa Hugoa hyvin, hyvin vakavasti. Valitettavasti hänen parantunut mielialansa ei kestänyt kauaa, kun he heti ensimmäisenä aamupalapöydässä huomasivat Hugon ja Lilyn istumassa yhdessä ja hyvin lähekkäin, lukemassa samaa Päivän profeettaa. James huomasi puristavansa kätensä nyrkkiin mutta sen sijaan että olisi tehnyt jotain typerää, hän antoi Siriuksen ohjata itsensä istumaan mahdollisimman kauas kaksikosta. Ja vaikka hänen ystäviensä höpinät saivat Jamesin ajatukset melko tehokkaasti muualle, hän ei voinut olla välillä mulkoilematta Hugoa murhaavasti. Hugo yritti selvästi katsella muualle mutta Lily, joka oli myös huomannut Jamesin pahat katseet, ilmestyi pojan vierelle heti sen jälkeen kun professori McGarmiwa oli saanut jaettua kaikille lukujärjestykset.
”Onko sinullakin liemiä?” hän kysyi Jamesilta, joka nyökkäsi happamasti. ”Hienoa, kävellään yhdessä.”
James ei ehtinyt kieltäytyä kohteliaasti, kun Lily oli jo pujottanut kätensä tämän käsikynkkään ja lähti päättäväisesti kävelemään tyrmiä kohti. Sirius ja Remus, joilla oli myös liemiä, jättäytyivät tahdikkaasti kauemmas ja James kuuli heidän kuiskailevan jotain keskenään.
”Minä olen pahoillani”, Lily puuskahti lopulta, kun he olivat kävelleet muutaman minuutin hiljaisuuden vallitessa. ”Minä yritin kertoa sinulle mutta en pystynyt.”
”Miksi?” James kysyi katsomatta tyttöä.
”Mitä miksi?”
”Miksi et pystynyt?”
”Koska sinusta on tullut minun ystäväni”, Lily sanoi. ”Enkä halunnut satuttaa sinua.”
James tuhahti eikä sanonut enää mitään.
”Minä en mitenkään suunnitellut ihastuvani sinun ystävääsi, se vain tapahtui”, Lily sanoi, selvästi jo kiukkuisempana. ”Me tapasimme kesäloman alussa Viistokujalla ja kävi ilmi että hän asuu melkein naapurissamme ja – ”
”Minä en ihan oikeasti halua tietää”, James keskeytti hänet.
”Hyvä, tämä koko juttuhan ei edes kuulu sinulle”, Lily sanoi kipakasti. ”Mutta asia on nyt niin, että minä seurustelen Hugon kanssa etkä saavuta mitään kiukuttelemalla hänelle. Etkä varsinkaan kiroamalla häntä.”
James mutisi jotain epäselvää siitä miten hänellä ei ollut ehkä aikomustakaan kirota ketään.
”Meillä on sitten illalla tapaaminen McGarmiwan kanssa”, Lily vielä lisäsi viileästi. ”Johtajaoppilas-jutuista. Sinun olisi parasta ilmestyä paikalle.”
Sen sanottuaan tyttö irrotti kätensä Jamesin käsivarresta ja kiihdytti askeliaan jättäen pojan pian jälkeensä. Sirius ja Remus saivat pysähtyneen Jamesin hyvin nopeasti kiinni ja kolmikko jatkoi matkaansa kohti tyrmiä.
”Paska juttu”, Sirius sanoi taas kerran, kun ei muutakaan keksinyt. James tuhahti ja Remus pyöräytti silmiään, ja sen jälkeen he jättivät Lily-aiheen sillä kertaa siihen.
-
Lily kiehui kiukusta koko loppupäivän. Hän ei voinut uskoa, miten lapsellisesti James suhtautui koko asiaan. Kai poika nyt oli kaikkien näiden vuosien jälkeen ymmärtänyt, että hänellä ei ollut mitään mahdollisuutta saada Lilyä? Hänellä ei ollut mitään oikeutta käyttäytyä kuin Lily olisi jollain tavoin hänen omaisuuttaan. Hän oli ihastunut Hugoon ja Hugo häneen eikä James voinut asialle mitään, vaikka kuinka kiukutteli. James oli uskomattoman lapsellinen, idiootti, ääliö –
”Mitä Potter nyt on tehnyt?”
Katen ääni keskeytti Lilyn raivokkaat ajatukset ja tyttö huomasi vasta siinä vaiheessa, että oli kävellyt rivakasti ympäri makuusalia haukkuen samalla Jamesia päänsä sisällä.
”Mitä hän ei olisi tehnyt?” Lily vastasi myrkyllisesti ja lysähti Katen sängyn jalkopäähän istumaan. ”Joskus minä haluaisin vaan kuristaa hänet!”
Kate kohotti kulmiaan, enemmän tavasta kuin mielenkiinnosta. He olivat olleet parhaita ystäviä ensimmäisestä luokasta lähtien ja Kate oli kyllästynyt koko James-kuvioon jo toisen luokan puolessavälissä. Kolmannesta luokasta lähtien hän oli ollut sitä mieltä, että Lilyn pitäisi vaan selvittää mitä hän oikeasti tunsi Jamesia kohtaan sen sijaan että veti herneen nenään jokaisesta asiasta mitä poika teki, ja sen jälkeen he kaikki voisivat elää onnellisena elämänsä loppuun asti. Tunteidensa selvittämisen sijaan Lily oli päättänyt ruveta seurustelemaan Hugon kanssa ja sekoittaa pakkaa vielä enemmän.
”Miten minusta tuntuu että olen kuullut tuon joskus ennenkin”, Kate sanoi kyllästyneesti ja katseli kynsiään, jotka oli juuri lakannut.
”Tällä kertaa minä saatan oikeasti toteuttaa uhkaukseni”, Lily sanoi näyttäen pelottavan vakavalta. ”Näkisitpä miten hän mulkoilee Hugoa!”
”Rohkelikossa ei taida olla ketään joka ei olisi nähnyt”, Kate huomautti, mutta Lily oli selvästi taas unohtanut ystävättärensä läsnäolon pompatessaan ylös ja jatkaessaan ympyrän kävelyä tällä kertaa mutisten puoliääneen kirouksia Jamesia kohtaan. Lopulta hän pysähtyi, vilkaisi rannekelloaan ja huokaisi syvään.
”Minun pitää nyt mennä Potterin kanssa sopimaan johtajaoppilas-jutuista”, hän sanoi happamasti ja vilkaistuaan ensin itseään nopeasti peilistä, lähti kävelemään ovelle päin.
”Älä kurista häntä!” Kate huikkasi hänen peräänsä. ”Minä en ainakaan tule moikkaamaan sinua Azkabaniin!”
Lily laskeutui oleskeluhuoneeseen ja huomasi heti kelmit, jotka olivat vallanneet sohvaryhmän takkatulen edestä. Hän veti syvään henkeä ja suoristi ryhtinsä ennen kuin käveli huoneen poikki poikien luokse. Sirius ja Remus pelasivat velhoshakkia (Remus oli voitolla) ja Peter seurasi kiinnostuneena heidän peliään. James sen sijaan istui sohvalla kädet puuskassa ja tuijotti tulta selvästi ajatuksiinsa hautautuneena. Päästyään pojan viereen Lily rykäisi sen merkiksi että oli paikalla ja James jopa kohotti katseensa, ei kovin ilahtuneen näköisenä tosin.
”Meidän pitää mennä”, Lily sanoi ja napautti etusormella rannekellonsa näyttöä. James ei vastannut hänelle, nousi vaan seisomaan ja tönäisi Siriusta kevyesti olkapäähän.
”Nähdään myöhemmin”, poika sanoi kavereilleen ja seurasi Lilyä ulos oleskeluhuoneesta. He kävelivät koko matkan McGarmiwan toimistoon täydellisen hiljaisuuden vallitessa ja perillä he kuuntelivat professorin neuvot johtajaoppilaille puhumatta sanaakaan toisilleen. Tapaamisen loputtua James lähti kävelemään vastakkaiseen suuntaan ennen kuin Lily ehti suutaan aukaista. Tyttö tuijotti hänen peräänsä ja tunsi uuden kiukun aallon tekevän tuloaan.
Jos James halusi olla tuollainen, niin se kävi enemmän kuin hyvin. Kyllä hänkin osasi tätä peliä pelata.
------------------------------
Kommentit on kivoja :)
-
Kiva pätkä taas! :D Jatkoajatkoa!=)
-
Mun oli pakko tulla kurkkaamaan mistä tässä ficissä on oikein kyse :3
Ja sanon että tää vaikuttaa tosi lupaavalta! Ensinnäkin kelmit, toiseksi että kirjoitat tosi hyvin :>. Kirjoitustyylisi on minusta mukavaa luettavaa, ja minulle tulee siitä sellainen kotoisa olo, vähän niin kuin pakkaspäivänä lukisi hyvää kirjaa kaakaon kanssa takkatulen äärellä :> Kuvailusi päästää lukijan mukaan juoneen, ja kerrontasi on minusta luontevaa, monipuolista ja viihdyttävää :>
Ja tää ficci... mä oon jo nyt ihan täpinöissäni, haluaisin vaan päästä lukemaan tätä lisää! Hahmot ovat tässä minusta ihanan omanlaisiaan, tykkään tykkään tykkään <3. Minusta James/Lily parituksena toimii äärimmäisen hyvin, ja pidän kovasti kyseisestä parituksesta. On kuitenkin kutkuttavaa nähdä, mitä kaikkea tapahtuu kun Lilyn sydämen on vienyt joku toinen, miten James suhtautuu ja (mahdollisesti ;)) selviytyy tästä, kaikkien kelmien tuella tietysti :) Minä itse pidän siitä, että tässä James ja Lily ovat jo jonkinlaisia kavereita, tai ainakin he tulevat suhteellisen hyvin toimeen keskenään :D Vähän käy sääliksi Jamesia, hän kun ihan oikeasti pitää Lilystä, ja vieläpä tosi paljon :<
”Lily, hei”, poika tokaisi ja huispaajan ketteryydellä ponnisti salamannopeasti ylös. Hänen silmälasinsa olivat vinossa ja hänen kätensä eksyi pörröttämään hiuksia, mutta viime hetkellä hän näytti muistavan mitä mieltä Lily oli hänen hiuspakkomielteestään ja päätyi työntämään samaisen käden farkkujen taskuun. ”Mitä kuuluu?”
Awws James :3
Kiitos ja kumarrus! Tää on oikeasti tosi hyvä, ja jatkoa jään odottamaan mielenkiinnolla! :>
-DH58
-
mervii: Kiitos kommentista ja kehusta! :)
DragonHeart58: Kiitos kommentista! Tosi kiva että tykkäsit ja että kirjoitustyylini on mieleinen, olen oikeasti otettu! Itsellenikin Lily/James on ehdottomasti yksi lemppareista, saapa nähdä miten heille käy. ;) Mutta tosiaan ISO kiitos että viitsit tulla kommentoimaan, kommenttisi piristi ehdottomasti päivää ja sai minulle taas uutta kirjoittamisintoa. :)
Olen lähdössä viikonlopuksi reissuun joten päätin kirjoittaa ja julkaista kolmosluvun ennen sitä. Enjoy!
----------------------------
3.luku
Niin paljon kuin James oli Tylypahkaan paluuta odottanut, hän huomasi pian että olisi ollut mieluummin missä tahansa muualla. Hugo ja Lily tuntuivat yhtäkkiä olevan kaikkialla. He istuivat oleskeluhuoneessa Lily Hugon kainalossa ja aamupalapöydässä vierekkäin lukemassa samaa sanomalehteä. Hugo saattoi Lilyn lähes jokaiselle oppitunnille ja hyvin usein James huomasi Siriuksen pitelevän häntä käsivarresta kiinni estäen häntä syöksymästä nuoremman pojan kimppuun, kun tämä suuteli tyttöystäväänsä hyvästiksi. Ensimmäinen viikko oli vihdoin kääntynyt perjantaihin ja James istui jo valmiiksi huonolla tuulella oleskeluhuoneen nurkkapöydässä kun hänen seuraansa liittyi ihminen, jolle hän viimeisenä maailmassa halusi sillä hetkellä jutella.
”Mitä sinä haluat?” James ärähti Hugolle, joka oli istunut taktisesti hieman kauemmas kuin hänellä ennen oli ollut tapana.
”Meidän pitäisi varmaan päättää milloin pidämme huispauskarsinnat”, Hugo sanoi kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunut.
”Mistä sinä päättelet että olet yhä joukkueessa?” James kysyi viileästi.
”Minä olen varakapteeni”, Hugo vastasi epävarmasti ja haroi ohimennen hiuksiaan. Tuostako Lily sitten tykkää, James ajatteli myrkyllisesti mulkoillen entistä ystäväänsä pahasti.
”Minä taidan nimittää mieluummin Thompsonin varakapteeniksi”, James sanoi ja etsi katseellaan joukkueen pitäjää, Tamara Thompsonia, täpötäydestä oleskeluhuoneesta.
”Sinä et voi olla tosissasi”, Hugo sanoi jo hieman äkäisemmin.
”Minä ilmoitan kun olemme päättäneet karsintojen ajankohdan”, James ilmoitti katsomatta poikaa. ”Sinä voit koelentää mutta en ole varma kaivataanko sinun panostasi enää joukkueessani.”
Hugo pomppasi seisomaan niin nopeasti, että tuoli jolla hän oli istunut kaatui ryminällä maahan. Oleskeluhuone hiljeni saman tien ja ihmisten uteliaat katseet kiinnittyivät parivaljakkoon. James seurasi nuoremman pojan esimerkkiä ja lausui mielessään kiitoksen sille, että sattui olemaan tätä ainakin kymmenen senttiä pidempi.
”Te ette tule voittamaan yhtään peliä ilman minua!” Hugo ärähti.
”Niinkö luulet?” James ärähti takaisin. ”Kukaan ei kaipaa joukkueeseensa tuollaista selkään puukottavaa paskiaista!”
”Minä en ole puukottanut sinua selkään! Lily ei ole missään vaiheessa ollut sinun tyttösi! Hän ei ole edes ikinä ollut kiinnostunut sinusta romanttisessa mielessä!”
Ja näiden sanojen myötä James ei pystynyt enää hillitsemään viikon aikana kasvanutta vihaansa. Hän ei edes viitsinyt kaivaa taikasauvaa taskustaan vaan tyytyi iskemään nyrkkinsä täysillä Hugon kasvoihin. Pojan nenästä kuulunut rusahdus loi hänelle niin suurta tyydytystä, että hän valmistautui lyömään uudestaan mutta Hugo oli nopeampi. Nuorempi poika seisoi vaan sekunnin ajan hämmästyneen näköisenä, pidellen vertavuotavaa nenäänsä ennen kuin syöksähti Jamesia kohti ja taklasi hänet pöydälle, jonka jalat pettivät ja se rojahti maahan kovan rysähdyksen saattelemana. Hyvin pian kaksikko kieri maassa ja molemmat iskivät nyrkkejään niin moneen paikkaan toisissaan kuin ehtivät. James oli juuri tähtäämässä mojovaa iskua Hugon poskipäähän kun tunsi vahvan käsiparin kiertyvän ympärilleen ja vetäisevän hänet kauemmas.
”Anturajalka, päästä irti”, James murisi vaarallisella äänellä. Hän näki miten Remus oli tehnyt saman Hugolle ja piteli rimpuilevaa poikaa parhaansa mukaan paikallaan.
”Sarvihaara, jos sinä et rauhoitu, minun on pakko tainnuttaa sinut ja ikävä juttu, mutta se saattaa vahingoittaa mainettasi”, Siriuksen huvittunut ääni sanoi hänen korvansa juuressa. Mutta James lopetti rimpuilunsa vasta siinä vaiheessa kun huolestunut Lily pääsi heidän ympärilleen kerääntyneen väkijoukon läpi ja kiirehti suoraan vertavuotavan Hugon luokse. James seurasi miten Lily pyyhki hiussuortuvat pojan kasvoilta ja puhui jotain hiljaisella äänellä silittäen samalla tämän käsivartta koko ajan rauhoittavasti. Tyttö ei kiinnittänyt mitään huomiota Jamesiin, joka seisoi vain parin metrin päässä, yhä Siriuksen otteessa. Huomatessaan Jamesin lopettavan rimpuilun Sirius hölläsi otettaan sen verran että James sai ravisteltua pojan kädet pois ympäriltään.
”Pitäisikö sinun käydä sairaalasiivessä?” Peter kysyi varovasti ja vasta siinä vaiheessa James huomasi, että hänen silmäkulmassaan oli verta vuotava haava. Hän tuijotti hetken verestä punaiseksi värjäytyneitä sormenpäitään ennen kuin pudisti päätään.
”Minä olen ihan kunnossa”, hän sanoi. ”Minä vain… tarvitsen vähän raikasta ilmaa.”
Ennen kuin Sirius tai kukaan muukaan ehti estää, hän puski itsensä väkijoukon läpi ja suoraan muotokuva-aukosta ulos autioon käytävään. Jo muutaman metrin kävelyn jälkeen hän tajusi, että hyökkäämällä Hugon kimppuun hän oli menettänyt viimeisetkin mahdollisuutensa Lilyyn. Vaikka tuskinpa niitä muutenkaan oli ollut, hän oli menettänyt mahdollisuutensa jo vuosia sitten alkaessaan kiusata Kalkarosta. Mikä Lilyssä muutenkaan oli niin erikoista? Hän oli vain yksi tyttö muiden joukossa. Ja varsin itsepäinen ja pahansisuinen tyttö olikin, James löytäisi varmasti paljon paremman. James tuhahti ja olisi varmasti lyönyt nyrkkinsä kiviseinään, jos rystysiä ei olisi jo valmiiksi pakottanut niin paljon. Huomaamattaan poika oli kävellyt jo hyvinkin pitkän matkan ja huomasi itsensä puolivälissä portaikkoa pöllötorniin. Hän ei tiennyt miten oli sinne päätynyt mutta päätti kuitenkin jatkaa matkansa loppuun saakka. Hyvin suurella todennäköisyydellä hän ainakin saisi olla siellä siihen aikaan illasta kaikessa rauhassa.
Mutta tässä James oli väärässä. Heti astuessaan pöllötorniin hän huomasi että lattialla istui tyttö, selkä seinää vasten ja pää painettuna polviin. Tyttö nosti päänsä kuullessaan askelia ja punaisista ja turvonneista silmistä päätellen tämä oli itkenyt siinä jo hyvän tovin. James tunnisti tytön saman tien ja hetken aikaa jo harkitsi kävelevänsä pois mutta lopulta päätyi istumaan muutaman metrin päähän tytöstä ja tuijottelemaan suurista, avonaisista ikkunoista pimeälle taivaalle.
”Mitä sinulle on tapahtunut?” tyttö, joka sattui olemaan Hugon Korpinkynteen lajiteltu kaksoissisko, Heather O’Donnell, kysyi lopulta pitkän hiljaisuuden jälkeen. James naurahti ilottomasti.
”Jos välttämättä haluat tietää, sain turpaan rakkaalta veljeltäsi”, hän vastasi. Tämä näytti huvittavan Heatheria suuresti ja hän naurahti, kovin itkuisen kuuloisesti tosin.
”Kai hän edes näyttää yhtä pahalta?” tyttö kysyi. James kääntyi katsomaan häntä ja virnisti.
”Pahemmalta.”
He olivat hetken hiljaa, molempien katseet yölliselle taivaalle suunnattuna.
”Mitä sinulle on tapahtunut?” James kysyi.
”Se on pitkä tarina”, Heather huokaisi ja kietoi käsivartensa polviensa ympärille.
”Minulla on aikaa”, James sanoi. Hänellä ei ollut aikomustakaan palata oleskeluhuoneeseen vielä moneen tuntiin. Heather oli niin pitkään hiljaa, että poika oli jo varma että tämä ei aikonut kertoa tarinaansa, mutta lopulta tyttö niiskaisi ja alkoi puhua.
”Minä seurustelin aika pitkään Robert Macbethin kanssa”, hän sanoi hiljaisella äänellä. James tiesi kyseisen tyypin, poika oli varmaan kaksi metriä pitkä, erittäin komea ja Korpinkynnen huispausjoukkueen kapteeni. ”Kaksi vuotta ja neljä kuukautta jos ollaan tarkkoja. Kesällä hän muuttui todella kummalliseksi eikä häneltä löytynyt enää aikaa minulle, mukamas töiden takia. Eräänä päivänä minä päätin yllättää hänet ja… no, minä tosiaan yllätin hänet. Löysin hänet sängystä parhaan ystäväni kanssa.”
Heather käänsi päänsä ja James aavisti että tyttö itki taas.
”Auts”, James sanoi myötätuntoisesti ja päätti lainata Siriuksen viisaita sanoja. ”Paska juttu.”
”Hän on kusipää”, Heather myönsi tukahtuneella äänellä. ”Ei siinä mitään, mutta nyt tämä niin sanottu paras ystäväni on ruvennut levittämään minusta ihan kamalia juoruja, pitää minua varmaan vieläkin jonain uhkana. Pahinta tässä on se, että kaikki muutkin ystäväni uskovat häntä eivätkä puhu enää minulle.”
Jamesin mielessä välähti kuva Heatherin parhaasta, tai siis entisestä parhaasta ystävästä, jolla oli mustaksi värjätyt hiukset ja aina liikaa meikkiä.
”Jos sinua yhtään piristää, niin minä todellakin valitsisin sinut mieluummin kuin sen kotkan”, James sanoi. Heather katsoi häntä hymyillen, vaikka kyyneleet kimaltelivat yhä tämän kirkkaansinisissä silmissä.
”Jos sinua yhtään piristää, niin minä todellakin valitsisin sinut mieluummin kuin imbesillin veljeni”, Heather vastasi hänelle, ilmeisesti hyvin tietoisena koko Lily-sotkusta.
”Kiitos”, James sanoi virnuillen. ”Mutta sinä et taida olla ihan puolueeton mielipiteesi kanssa.”
Heather kohautti olkiaan, yhä hymyillen ja heidän välilleen lankesi taas kummallisen lohduttava hiljaisuus. James nojasi päätään kylmään kiviseinään ja hitaasti pakottava kipu hänen kasvoistaan ja rystysistään laimeni hiljaiseksi tykytykseksi.
”Kiitos, James”, Heather kuiskasi yhtäkkiä ja James huomasi tämän siirtyvän lähemmäs. Pian tytön lämpimät sormet kietoutuivat hänen omiensa lomaan ja puristivat nopeasti. ”Se itseasiassa piristää minua oikein kovasti.”
--------------------------------
Tiedätte mitä olen vailla :)
-
Reaktio jonka uusi ilmestynyt luku sai aikaan: JEEEEEEEEEEWUUUHUUUUUUUIHANAAAAAAAAA *lisää ihastunutta mongerrusta ja älämölöä* :D
Tää on vaan niin hyvä <3 Siis, äää, tunnen kauheesti sääliä Jamesia kohtaan, koska poika ihan tosissaan pitää Lilystä. Kuitenkin käy myös vähän sääliksi Lilyä, joka ei oikeasti halunnut pahoittaa Jamesin mieltä ja joka nyt joutuu tasapainoilemaan ystävyyden ja rakkauden välillä, ei kiva. Hugo on kyllä sotkenut lusikkansa äärimmäisen monimutkaiseen ja hankalaan soppaan :-\ Mutta vaikka James saakin sympatiat minulta, on se silti aika... noh, itsekästä hyökätä Hugon kimppuun tuolla tavalla ja väittää, ettei varakapteenin paikka ole enää Hugon. Lily on kuitenkin oman valintansa tehnyt, ja olisi se ihan kohteliasta ja muutenkin hyvien tapojen mukaista, että James kunnioittasi Lilyn päätöstä. Kyllä Lily herätti pikkusen kitkerää makua suussani mennessään huolehtimaan vain Hugosta, eikä välittänyt Jamesista yhtään. Mutta jos totta puhutaan, onhan se ihan ymmärrettävää että Lily menee huolestuneena poikaystävänsä luokse eikä häneen yksipuolisesti ihastuneen pojan. Mutta olisi se nyt edes jonkinlaista huomiota voinut antaa, James-parka :(
Voi Heather :( Tytölle on käynyt kyllä tosi kurjasti, ihan hirveää :( Onneks James jäi kuuntelemaan ja lohduttamaan tyttöä, tosi kivasti tehty Jamesilta :>. Oli myös mukavaa, kun Heather kuunteli Jamesia ja osoitti myötätuntoaan pojalle :). Loppu oli minusta kiva, sellainen söpö ja lupaava :>
Minusta hahmot ovat tässä ihania, omanlaisiaan persoonia: kelmit ovat kukin sellainen kun on: Sirius vitsikäs, Remus fiksu ja Peter hiljainen. Lily on sisukas mutta hänellä on sydän paikallaan, James on omistushaluinen ja sen vuoksi hiukan äkkipikainen, mutta osaa kuitenkin lohduttaa ja osoittaa myötätuntoa sekä ystävällisyyttä jne. Pidän oikeastaan kaikista näistä päähahmoista, joita tässä on toistaiseksi tullut esille :) (Tietysti toi Macbeth ja se Heatherin "paras ystävä" ovat ihan kamalia, mutta siksi sanoinkin päähahmot :D). Tätä tarinaa on niin kiva lukea, leijun jossain pilvissä kun luen tätä, tää on vaan niin hyvä! <3
”Auts”, James sanoi myötätuntoisesti ja päätti lainata Siriuksen viisaita sanoja. ”Paska juttu.”
Tän luvun hauskin kohta, arvaa vaan rupesinko nauramaan ;D Kyllä, Siriukselta kuulee kaikenlaisia viisauksia :D
olen tässä viikon ajan arponut julkaisenko tätä täällä vai en
Piti laittaa tämä jo edelliseen kommenttiin, mutta minä pöhkö unohdin :D Mutta siis, minä ainakin olen tosi iloinen, että uskalsit laittaa tämän tänne, koska tää on oikeasti ihan mielettömän hyvä, jos multa kysytään :D Hyviä ficcejä on aina kiva lukea, ja on aina yhtä ihanaa ja palkitsevaa löytää tällaisia ihanuuksia <3
Kiitos jälleen uudesta ihanasta luvusta, päivä parani huomattavasti :> En malta oottaa seuraavaa lukua, jään mielenkiinnolla ja malttamattomana oottamaan seuraavaa lukua :3
-DH58
-
Vau, kiitos pitkästä kommentista DragonHearth58! Ensin ihan pakko sanoa että olet kyllä tosi hyvä kommentoija ja piristää aina päivää kun huomaan että sinulta on tullut kommenttia, jatka samaan malliin! :D Kiva että olen mielestäsi saanut hahmot onnistumaan ja tykkäät muutenkin, ihan mahtavaa. En oikeasti osaa sanoa mitään noihin kehuihisi, muuta kun että kiitos ja anteeksi! ::)
Minunhan siis pitäisi lukea tenttiin, eli täydellinen aika rueta kirjoittelemaan ja julkaista tänne uusi luku... vai mitä... :D
--------------------------------
4.luku
Oleskeluhuone oli tyhjentynyt ihmisistä ja koko makuusali oli sikeässä unessa siinä vaiheessa kun James palasi Rohkelikkotorniin. He olivat istuneet Heatherin kanssa pöllölässä vielä pari tuntia, lähinnä puhumatta mitään kunnes avonaisista ikkunoista sisään puhaltanut ilma oli muuttunut niin viileäksi että siellä oli mahdoton enää istua paikallaan. He olivat kävelleet yhtä matkaa alas, vaihtaneet ”nähdään”-lausahdukset ja päästessään vihdoin sänkyynsä, Jamesin yöpöydän kello näytti jo kolmea. Vedettyään paksut samettiverhot sänkynsä ympärille hän nukahti saman tien.
Hän heräsi kahdeksan tuntia myöhemmin siihen, kun joku laskeutui hyvin väkivaltaisesti hänen päälleen. James raotti silmiään sen verran että ehti nähdä mustan hiuspehkon ja tajusi heti, että hänen heräämisensä syy oli Sirius.
”Häivy, Anturajalka”, hän mutisi ja yritti ravistaa ystäväänsä pois päältään. Valitettavasti jokainen liikahdus tuntui tuskaiselta Hugon nyrkiniskujen jäljiltä herkässä kropassa.
”Sinulla taitaa olla vähän selitettävää”, Sirius sanoi ja vetäytyi kauemmas nähdäkseen paremmin Jamesin kasvot. ”Auts, tuosta kyllä pitää ottaa kuva. Saatat hyvinkin voittaa vuoden mustin silmä -palkinnon.”
James yritti haudata kasvonsa tyynyyn mutta tämä yksinkertainen liike sai aikaan kivunvihlaisun hänen silmäkulmassaan.
”Jos se sinua yhtään piristää, Hugo vietti yönsä sairaalasiivessä”, Sirius lisäsi hilpeästi.
”Ja Lily oli siitä erittäin äkäinen”, kuului uninen mutina Peterin sängystä. James voihkaisi ja sai vihdoinkin tönäistyä Siriuksen alas sängystään kääntymällä nopeasti selälleen.
”No, mitä tapahtui?” Sirius kysyi kömpiessään ylös lattialta ja istuessaan Remuksen pedatulle sängylle, joka oli Jamesin sängyn toisella puolella.
”No, me tappelimme”, James murahti. Hän tunsi olonsa hyvin kiukkuiseksi äkkinäisen herätyksen ja kipeän silmäkulmansa takia. Tietysti koko surkealla tilanteella saattoi olla myös jotain tekemistä asian kanssa.
”Ihanko totta?” Sirius tokaisi kuivasti. ”Miksi?”
”Ehkä sinulta on jäänyt huomaamatta että Hugo seurustelee nykyään Lilyn kanssa. Tiedätkö, se punapää johon olen ollut ihastunut kuusi vuotta?”
Sirius sivuutti Jamesin kommentin pyöräyttämällä silmiään.
”Ja missä sinä olit koko illan?”
”Mikä sinä olet, minun äitini?” James ärähti ja viskasi peiton syrjään noustessaan seisomaan. ”Minä tarvitsin vain vähän omaa aikaa, okei?”
Poika ei jäänyt kuuntelemaan Siriuksen vastausta vaan marssi kylpyhuoneeseen ja pamautti oven kiinni takanaan. Hän ei myöskään halunnut salakuunnella Siriuksen ja Peterin keskustelua, joka ilmiselvästi koski häntä, vaan astui suoraan suihkun alle ja väänsi hanan täysille hukuttaen heidän äänensä vedenkohinaan. Suihkun jälkeen hän pyyhki peiliin muodostuneen höyryn ja tuijotti hetken vakavana peilikuvaansa. Turvonneessa silmäkulmassa oli juuri ja juuri umpeutunut haava ja sen lisäksi koko oikea silmä oli turvonnut ja muuttunut komean violetiksi. Sirius oli ollut oikeassa, hän saattaisi hyvinkin voittaa vuoden mustin silmä -palkinnon, jos sellainen kilpailu järjestettäisiin. Suihkun aikana James oli rauhoittunut sen verran että saattoi hyvillä mielin astua takaisin makuusalin puolelle ja kohdata Siriuksen ja Peterin kysyvät katseet (Remus oli ilmeisesti herännyt jo aikaisin tekemään sitä, mitä tunnolliset oppilaat nyt yleensä lauantaiaamuisin tekivät).
”Aamupalaa?” James kysyi ja hetken päästä he jo rupattelivat kuin mitään ei olisi tapahtunut.
-
Hugo tosiaan oli viettänyt yön sairaalasiivessä ja heti syötyään aamupalan, Lily kiirehti poikaystävänsä luokse. Hugo makasi sängyssään, tyynyihin tuettuna ja joi happaman näköisenä kurpitsamehua. Matami Pomfrey oli edellisenä iltana diagnosoinut pojalle mustelmien lisäksi murtuneen nenän ja lievän aivotärähdyksen, ja vaikka murtunut nenä oli korjattu hetkessä, hoitaja oli halunnut tarkkailla poikaa yön yli. Hugon hymyili leveästi nähdessään Lilyn lähestyvän sänkyään mutta hymy muuttui pian irvistykseksi eleen aiheuttaessa hänelle kipua. Lily istahti pojan sängynlaidalle ja tarttui tätä kädestä hymyillen pienesti.
”Kuinka voit?” hän kysyi.
”Vähän on paikat hellänä mutta muuten hyvin”, Hugo vastasi. ”Matami ei vaan suostu millään päästämään minua pois ennen kuin päänsärky lakkaa. Vaikka todennäköisesti hän pitää minua täällä vain koska haluaa tietää kuka tämän teki.”
”Etkö sinä ole vieläkään kertonut että se oli Potter?” Lily sähähti yhtäkkiä hyvin äkäisenä. ”Minä menen heti kertomaan hänelle!”
Mutta ennen kuin tyttö ehti toteuttaa uhkaustaan, Hugon käsivarsi kietoutui hänen vyötärönsä ympärille ja piti hänet paikallaan.
”Lils, älä. Minä en ihan totta halua Jamesille mitään ongelmia.”
”Mutta hän löi sinua!” Lily parkaisi, yrittäen parhaansa mukaan pitää äänensä niin matalalla että matami Pomfrey ei kuullut heidän keskusteluaan toimistoonsa.
”Minäkin löin häntä”, Hugo muistutti. ”Ja kaiken lisäksi minä olen melko varma että ansaitsin tämän.”
”Milläköhän periaatteella sinä ansaitsit murtuneen nenän ja aivotärähdyksen?” Lily kysyi typertyneenä. Hugon saama tärähdys oli selvästi ollut kuviteltua pahempi, kun hän kerta puhui ihan sekavia.
”Minä kuitenkin olin hänen ystävänsä ja tiesin mitä hän tunsi sinua kohtaan. Jos totta puhutaan, olisin itsekin varmaan lyönyt itseäni tuossa tilanteessa.”
Lily ei osannut tehdä muuta kun tuijottaa poikaystäväänsä, joka näytti olevan täysin vakavissaan. Tyttö sen sijaan oli täysin valmis kiroamaan Jamesin heti kun poika sattuisi hänen tielleen. Hän oli itseasiassa edellisenä iltana odottanut Jamesia oleskeluhuoneessa puoleenyöhön asti valmiina järjestämään vuosisadan raivokohtauksen mutta omaksi onnekseen poika ei ollut ilmestynyt paikalle.
”Ei puhuta enää hänestä, käykö?” Hugon vetoava ääni keskeytti hänen ajatuksensa. ”On paljon miellyttävämpiäkin tapoja viettää lauantaiaamua tyttöystävänsä kanssa.”
Lily pakotti itsensä hymyilemään mutta vielä siinäkin vaiheessa kun Hugo veti hänet kainaloonsa ja painoi suukon hänen huulilleen, tyttö mietti mitä kirousta käyttäisi ensimmäisenä Potteriin, kun he vihdoin sattuisivat kohdakkain.
-
Sirius oli kertonut miten Lily oli kovistellut häntä, Remusta ja Peteriä edellisenä iltana, joten James päätti varmuuden vuoksi pysytellä lauantain poissa oleskeluhuoneesta. Hänelle oli vuosien varrella kertynyt valitettavan paljon kokemusta Lilyn laajasta kirousvalikoimasta. Aamiaiselta selvittyään James nappasi luutansa makuusalista ja varmistettuaan Peterillä että reitti oli selvä, hän paineli huispauskentälle ja käytti pari tuntia vain lennellen ympäriinsä ja miettien tulevaa kautta. Hän tarvitsi joukkueeseen ainakin uuden etsijän ja toisen lyöjän, ja nyt ilmeisesti myös Hugon tilalle uuden jahtaajan. James irvisti muistellessaan Hugon sanoja siitä, että he eivät tulisi voittamaan yhtään peliä ilman häntä ja toivoi, että poika oli ollut väärässä. Vuosi oli Jamesin kolmas kapteenina ja kahtena edellisenä vuonna he olivat voittaneet mestaruuden, mikä suureksi osaksi johtui hänen ja Hugon erinomaisesti kemiasta huispauskentällä. Ehkä hän voisi suostutella Siriuksen takaisin joukkueeseen…
James saapui varmuuden vuoksi lounaalle vain 20 minuuttia ennen sen loppumista, varoen yhä törmäämästä Lilyyn. Hän söi ilman ystäviään, jotka olivat varmasti käyneet syömässä jo ajat sitten, jonka jälkeen lähti hajamielisesti harhailemaan Rohkelikkotornia kohti. Hän ei halunnut palata oleskeluhuoneeseen mutta sillä hetkellä hän ei keksinyt paikkaa mihin voisi mennä ja mistä Lily ei löytäisi häntä. Lilyn tuntien tämä etsi häntä yhtä antaumuksella kuin James vältteli tyttöä.
”Hei, James!”
Poika oli niin ajatuksissaan että ei ollut huomannut tyttöä, joka oli ilmestynyt kävelemään hänen rinnalleen.
”Hei”, James sanoi Heatherille, joka hymyili leveästi, tällä kertaa ilman itkun jäljiltä punaisia ja turvonneita silmiä.
”Minä vain halusin vielä kiittää sinua, tiedätkö, siitä mitä yöllä tapahtui”, tyttö sanoi ja hänen poskensa punertuivat kevyesti. ”Sinun seurasi sai minut yllättävän paljon paremmalle tuulelle.”
”Minulla on se vaikutus tyttöihin”, James vitsaili. ”Ainakin suurimpaan osaan. Mutta kiitos itsellesi, sinunkaan seurasi ei ollut yhtään hullumpaa.”
He olivat hetken hiljaa.
”Minä olin juuri menossa kirjastoon”, Heather sanoi lopulta ja osoitti toiseen suuntaan käytävässä, kuin minne he olivat menossa. ”Haluatko tulla mukaan?”
James vilkaisi tytön käden osoittamaan suuntaan ja irvisti.
”Minä en tavallaan harrasta kirjastoja”, hän sanoi ja hänen kätensä eksyi haromaan hiuksiaan. ”Varsinkaan lauantaisin.”
Heather pyöräytti huvittuneena silmiään.
”Miksi tuo ei yllätä minua”, hän sanoi ennen kuin kohensi laukkunsa asentoa olalla. ”Nähdään sitten joskus toiste.”
Sen sanottuaan tyttö kääntyi ja lähti kävelemään toiseen suuntaan. James jatkoi hetken matkaansa eteenpäin ennen kuin hänellä välähti. Hän ei todellakaan harrastanut kirjastoja. Ja juuri sen takia Lily ei koskaan osaisi etsiä häntä sieltä.
”Heather!” hän huikkasi ja kiirehti tytön perään. ”Oikeastaan kirjasto kuulostaa oikein hyvältä idealta.”
Heather hymyili ujosti ja rinta rinnan he lähtivät kävelemään kirjastoa kohti.
-----------------------------------------
Hihii, siinäpä olisi luku neljä! Jos luit ja sinulla on tästä jonkinlainen mielipide, heitä kommentilla, ne ovat aina tervetulleita :)
-
Woaaaah, uusi ihana luku jälleen kerran! :3
En tiedä miksi, mutta olet onnistunut luomaan eripuraa sellaisten ihmisten välille, joista minä oikeasti pidän :D Se on äärimmäisen monimutkaista ja kutkuttavaa, koska en oikein tiedä kenen puolelle sitä nyt asettuisi ja kenen puolia olisin omasta mielestäni valmis pitämään :D Olet onnistunut siinä tosi hyvin, eikä se tilanne ole minusta mitenkään ärsyttävä, vaan kiinnostavan haastava :D Ja on se minusta ika hyvin, että olet onnistunut antamaan niin monelle henkilölle minua jollain tavoin miellyttävän persoonallisuuden ilma että se kävisi jollain tavoin tylsäksi tai yksipuoliseksi :D Loistavaa, pisteet sinulle! ;)
Nomnom, haluaisin vaan päästä lukemaan tätä lisää! Koska noh, James tykkää edelleen Lilystä, mutta Heatherilla alkaa olla pikku hiljaa jonkinlaista vaikutusta Jamesiin, Lily taas tykkää Hugosta mutta ajattelee kuitenkin Jamesia huomattavan paljon (no ei kovin positiivisesti mutta silti :D). Hugo taas on oikeasti sellainen urhoollinen ja ystävällinen, hän kykenee näkemään asiat Jamesin kannalta ja esti Lilyä kertomasta matami Pomfreylle kenen kanssa hän tappeli, vaikka Jamesin takia hän saikin aivotärähdyksen, murtuneen nenän ja joutui viettämään yön sairaalasiivessä. Oikeastaan toivon kovasti, että James ei erottaisi Hugoa huispausjoukkueesta, se olisi vain niin epäreilua Hugoa kohtaan. :/
Heather vaikuttaa myös kivalta hahmolta, sellaselta jolla on huumorintajua, joka on kiltti ja fiksu :> Odotan hyvin suurella mielenkiinnolla, miten Heather vaikuttaa Jamesiin ja mitä mieltä Lily ja mahdollisesti muut kelmit ovat siitä :) Ja niin, kelmit ovat edelleen ihania kelmejä, minusta ainakin juuri sellaisia kuin heidän pitäisikin olla <3
Kirjoitat oikeasti tosi taitavasti ja sujuvasti, ja tämän lukeminen on sellaista mukavan luontevaa. Kuvailet asioita monipuolisesti, ja tekstissä on mukana ihanaa huumoria, joka aiheuttaa naurunpyrskähdyksiä ja nostaa hymyn huulille :> Naws, tykkään tästä tosi tosi tosi paljon!
Vau, kiitos pitkästä kommentista DragonHearth58! Ensin ihan pakko sanoa että olet kyllä tosi hyvä kommentoija ja piristää aina päivää kun huomaan että sinulta on tullut kommenttia, jatka samaan malliin! :D Kiva että olen mielestäsi saanut hahmot onnistumaan ja tykkäät muutenkin, ihan mahtavaa. En oikeasti osaa sanoa mitään noihin kehuihisi, muuta kun että kiitos ja anteeksi! ::)
Voi kiitos, tässähän ihan punastuu! :3 Ihana kuulla jo kommentointitapani miellyttää, tulin tosi hyvälle mielelle :)
Eli lyhyesti: järjettömän ihana, tykkään ihan hirveästi! :3 Kiitos kovasti tästä luvusta, jään odottamaan jatkoa tälle mahtitarinalle :3
-DH58
-
Ihana luku taas kerran! :D
-
Hehee, DragonHeart58, kiitos taas kommentista, et pettänyt minua tälläkään kertaa! :) Minä olen oikeasti ihan surkea vastaamaan kommentteihin mutta ihan huikeaa että tässä tarinassa on niin paljon asioita jotka miellyttävät. Toivottavasti onnistun jatkossakin yhtä hyvin :> Kiitos, kiitos, kommenttisi pelasta jälleen kerran päiväni!
Kiitos kommentista myös merviille!
Olisiko jatkon aika? Tätä on ollut hurjan hauska kirjoittaa, joten uusia lukujaki tulee siihen tahtiin. Toivottavasti tykkäätte!
------------------------------------
5.luku
Siriuksen lauantai-ilta todella kaipasi piristystä. Hän ei ollut nähnyt Jamesia aamiaisen jälkeen, Remus teki läksyjä ja Peter oli myös salaperäisesti kadonnut jossain vaiheessa. Joten Sirius päätyi tuijottamaan keskittyneesti Remusta, joka kirjoitti kulmat kurtussa jo kolmatta pergamenttiliuskaansa. Välillä poika tarkisti jotain oppikirjastaan, kohotti kulmiaan melkein yllättyneen näköisenä ja sitten siirtyi taas kirjottamaan jotain pienellä, tiheällä käsialallaan. Hänen ilmeidensä jatkuva muuntelu oli itseasiassa melko kiehtovaa katsottavaa. Sirius hätkähti kun Remus yhtäkkiä kohotti katseensa ja meripihkan väristen silmien katse kiinnittyi häneen pergamentin sijasta.
”Tuo on hieman häiritsevää, Anturajalka”, hän sanoi mutta hänen toinen suupielensä nyki piilotetun hymyn merkiksi.
”Minulla on tylsää”, Sirius marisi. ”Tehdään jotain. Joku mahtava pila!”
”Mahtavat pilat vaativat mahtavat suunnittelut”, Remus huomautti. ”Ellet halua jäädä kiinni.”
Sirius mietti hetken ennen kuin huokaisi tuskastuneesti ja painoi otsansa pöydän pintaa vasten.
”Mitä minä olen yleensä tehnyt lauantaisin?” hän mutisi puoliääneen.
”Raahannut tyttöjä luutakomeroihin”, Peterin ääni kuului hänen viereltään. Sirius nosti salamana päänsä ja loi ystäväänsä tutkivan katseen.
”Missäs sinä olit?”
Peter ei vastannut, vaan jatkoi aiheesta Sirius ja luutakomerot.
”Sinä et ole vielä yrittänyt saada yhtään tyttöä luutakomeroon tänä vuonna”, poika huomautti. Remus kohotti kulmiaan ja nyökkäsi hitaasti.
”Matohäntä puhuu asiaa, yleensä sinä olet käyttänyt koko ensimmäisen viikon suunnitellen kenet isket ja minä viikonloppuna”, hän sanoi. Sirius tuhahti.
”Vai onko sinulla joku tietty kiikarissa?” Peter kysyi vihjailevasti. Sirius kohtasi nopeasti Remuksen katseen ennen kuin pudisti päätään.
”Jos teille tulee parempi mieli, menen saman tien etsimään itselleni ajanvietettä”, hän sanoi mahtipontisesti ja nousi seisomaan. Mutta Sirius ei ehtinyt kovin kauas kun Lihavan leidin muotokuva heilahti auki ja James kömpi oleskeluhuoneeseen. Pojan katse kulki huoneen läpi ja kun hän ei nähnyt erästä tulista punapäätä, hän uskalsi tulla peremmälle ja liittyä ystäviensä seuraan.
”Missäs SINÄ olet ollut koko päivän?” Sirius kysyi. James virnisti nopeasti.
”Kirjastossa.”
”KIRJASTOSSA?”
Siriuksen parkaisu sai useammankin pään kääntymään heidän suuntaansa.
”Kyllä Anturajalka, kirjastossa. Oletko koskaan kuullut, se paikka missä on paljon kirjoja.”
Sirius tuijotti ystäväänsä sanattomana.
”Jos sinä sanot että olit opiskelemassa, minä etsin uusia ystäviä”, hän sanoi lopulta dramaattisesti.
”Älä huoli, ihan niin sekaisin minä en vielä ole”, James vakuutti. Sirius kohotti kulmiaan. Tämähän alkoi kuulostaa mielenkiintoiselta.
”Eli sinulla oli naisseuraa”, Sirius tokaisi ja istutti Jamesin sohvalle kuulustelua varten. ”Kuka?”
”Äh, ei sillä ole väliä…”
”Sarvihaara.”
”Hyvä on. Heather O’Donnell.”
Siriuksen mielessä välähti kuva sinisilmäisestä ja vaaleahiuksisesta tytöstä, jolla oli kaunis hymy ja kovaääninen nauru. Sitten hän muisti että tyttö sattui olemaan Hugon kaksoissisko.
”Ja tällä yllättävällä kiinnostumisellasi Heather O’Donnellista ei ole mitään tekemistä erään toisen O’Donnellin ja viehättävän punapään kanssa?” hän varmisti.
James mulkaisi parasta ystäväänsä pahasti.
”Minä löysin hänet eilen pöllötornista itkemästä. Ja me juttelimme. Ja tänään me juttelimme vähän lisää. Ei muuta.”
Sirius kohautti olkiaan sen merkiksi että hyväksyi selityksen ja hänen huulilleen ilmestyi kujeileva hymy.
”Ja nyt me voimme suunnitella jotain mahtavaa pilaa!” hän julisti unohtaen äskeiset puheet ajanvietteen etsimisestä hyvin nopeasti.
-
Jostain syystä James löysi itsensä kirjastosta Heatherin kanssa seuraavan kerran jo keskiviikkona, vaikka hän yhä vakuutteli että ei harrastanut kirjastoja. Mutta alkuviikko oli ollut melko tympeä, niin koulun kuin Lily/Hugo -kuvion suhteen, ja James huomasi kaipaavansa juttuseuraa. Ja mielellään sellaista juttuseuraa, jonka sanavarasto ei rajoittunut ”paska juttu” -tokaisuun.
”Meillä oli maanantaina ensimmäinen partiointi Lilyn kanssa”, James sanoi leijuttaen samalla hajamielisesti sulkakynää muutaman sentin pöydänpinnan yläpuolella. Vaikka hän olikin kirjastossa, ihan niin alas hän ei vajonnut että olisi todella opiskellut. Heather nosti katseensa pergamentistaan ja kohotti kulmiaan.
”Ja?”
”No, hän ei tappanut minua”, James sanoi ja nosti laimeasti peukalonsa pystyyn.
Lily oli tervehtinyt häntä kirouksen sijasta nyökkäyksellä, ilmeisesti tytön tunteet olivat ehtineet hieman viilentyä viikonlopun aikana. He olivat suurimmaksi osaksi kävelleet hiljaisuuden vallitessa, välillä Lily oli huokaillut merkitsevästi mutta James ei ollut kysynyt mikä häntä vaivasi. Pojalla oli tunne, että jos hän sanoisi tytölle sanankin, tämän kaikki padot aukeaisivat ja Jamesin olemassaolo saattaisi sen jälkeen olla vaakalaudalla.
”Se on hyvä alku”, Heather tokaisi ja painoi katseensa taas läksyihinsä. James jäi hetkeksi tuijottamaan tyttöä, jonka käsi liikkui kevyesti pergamentin yllä.
”Mitäs sinulle kuuluu?” hän kysyi.
Heather vastasi kysymykseen pyöräyttämällä silmiään ja jatkamalla kirjoittamista, joten James tulkitsi että tytön välit ystäviensä kanssa eivät ainakaan olleet parantuneet. Ja yhtäkkiä hän halusi jotenkin piristää tyttöä.
”Ensimmäinen Tylyaho-viikonloppu on viikon päästä”, James sanoi mietittyään asiaa hetken. ”Haluaisitko sinä mennä sinne yhdessä?”
Heather katsoi häntä yllättyneenä.
”Yhdessä? Ai niin kun treffeille?”
James mietti hetken ennen kuin nyökkäsi epävarmasti.
”Niin kun treffeille”, hänkin sanoi. Heather hymyili leveästi ja puraisi alahuultaan katsoessaan Jamesin pähkinäruskeisiin silmiin.
”Minä lähtisin mielelläni kanssasi Tylyahoon”, tyttö sanoi ja he hymyilivät toisilleen, ennen kuin Heather palasi takaisin läksyjensä pariin.
-
Lilyn päivät Tylypahkassa kuluivat hyvin samalla rutiinilla. Hän heräsi seitsemältä, kävi suihkussa, yritti tehdä jotain jännittävää hiuksilleen mutta luovutti usein hyvin nopeasti päätyen lettiin tai poninhäntään, ja käytti seuraavat viisitoista minuuttia repien Katea ylös sängystä. Sen jälkeen hän kiirehti oleskeluhuoneeseen, jossa yleensä tapasi Hugon ja he menivät yhdessä aamiaiselle. Aamiaisen jälkeen Hugo saattoi hänet sinne missä hänen tuntinsa sattui olemaan ja he juttelivat hetken ennen kuin lähtivät eri teille. Tuntien jälkeen Lily meni pariksi tunniksi opiskelemaan joko oleskeluhuoneeseen, jos siellä oli sattui olemaan rauhallista, tai kirjastoon. Illan hän vietti Hugon ja yleensä myös Katen kanssa. Tosin maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin kaksi tuntia hänen illastaan kului partioiden käytäviä Jamesin kanssa. Tämä parituntinen kului yleensä täydessä hiljaisuudessa lukuun ottamatta ”pitäisikö käydä tähtitornissa” tai ”kolmoskerros on tarkistamatta” kaltaisia kommentteja.
Perjantai ennen vuoden ensimmäistä Tylyaho-viikonloppua oli kulunut hyvin samalla kaavalla kuin muutkin päivät. Lily oli juuri makuusalissa letittämässä hiuksiaan ennen partiointia kun Kate säntäsi sisälle ja istui sänkynsä laidalle kummallisen näköisenä.
”Peter pyysi minua Tylyahoon kanssaan”, hän sanoi ennen kuin Lily ehti kysyä mitä oli tapahtunut.
”Peter? Peter Piskuilan?” Lily varmisti yllättyneenä. Hän tunsi Peterin huonoiten kelminelikosta, koska poika oli hyvin ujonoloinen ja jäi mielellään ystäviensä taka-alalle. Hän ei ollut osannut kuvitella että Peter olisi kiinnostunut Katesta, joka oli melko räväkkä mielipiteidensä kanssa ja tarvittaessa erittäin kovaääninen, vaikka ei koskaan pitänytkään mitään meteliä itsestään. Ja vielä enemmän Lilyä hämmästytti Katen leveä hymy ja innostunut ilme.
”Minä en tiennyt että sinä olet, tuota, kiinnostunut Peteristä”, Lily sanoi kääntyessään taas peilikuvansa puoleen. Kate naurahti kuivasti.
”Sinulla on ollut tarpeeksi ajateltavaa omien sulhasehdokkaittesi kanssa”, tyttö sanoi ja kieputti vaaleanruskeita hiuksiaan sormensa ympärille. ”Et olisi varmaan huomannut vaikka Peter olisi tanssinut sänkysi vieressä ripaskaa.”
Lily naurahti mielikuvalle ja jatkoi hiuksiensa letitystä.
”Mitäs muut kelmit tekevät?” hän kysyi hetken hiljaisuuden jälkeen.
”Remus on sairaana ja Sirius jää kuulemma viihdyttämään häntä”, Kate vastasi välttelevästi. Lily vilkaisi ystäväänsä peilin kautta.
”Ja?”
”Ja mitä?”
”Sinä taisit unohtaa yhden.”
”Ai, James”, Kate sanoi aivan kuin olisi muistanut pojan olemassaolon vasta siinä vaiheessa. ”Hänellä on muuta seuraa.”
”Mitä muuta seuraa?” Lily kysyi ja yritti olla kuulostamatta liian uteliaalta. Kate irvisti.
”Kysy itse Jamesilta, te näette vartin päästä.”
”Kate!”
”Lily…”
”Sinun on pakko kertoa minulle”, Lily vaati. Nyt hän ei ainakaan voinut peittää uteliaisuuttaan.
”Heather O’Donnell”, Kate sanoi niin nopeasti että toinen tyttö sai juuri ja juuri selvää hänen sanoistaan.
”Mitä hänestä?” Lily kysyi yllättyneenä. Miten Hugon kaksoissisko nyt liittyi koko juttuun?
”Heather O’Donnell on Jamesin muuta seuraa.”
Lily jähmettyi ja käännähti nopeasti ystävänsä puoleen, mutta ilmeestä päätellen tämä oli ihan vakavissaan. James ja Hugon sisko… ei voinut olla totta.
Varttia myöhemmin Lily käveli yllättävän rauhallisena oleskeluhuoneeseen, vaikka pinnan alla kuohui. Hän jäi tuttuun tapaan norkoilemaan muotokuva-aukon lähistölle ja hyvin pian myös James ilmestyi paikalle. Samaan tuttuun tapaan he lähtivät kulkemaan tyhjille käytäville kaikessa hiljaisuudessa mutta Lily ei kauaa pystynyt pitämään suutansa kiinni.
”Joten”, hän aloitti ja James kohotti yllättyneenä kulmiaan, kun tyttö rikkoi heidän useamman viikon jatkuneen mykkäkoulunsa. ”Peter pyysi Katea Tylyahoon.”
”Niinkö? Hän ei sanonut meille mitään.”
”Ai”, Lily sanoi. ”Entä sinä ja Heather?”
James pysähtyi ja kääntyi katsomaan Lilystä.
”Mitä minusta ja Heatherista?”
”Miten sinä kehtaat?” Lily tiuskaisi yhtäkkiä selvästi raivostuneena.
”Kehtaan mitä?” James kysyi varovasti.
”Et voinut vaan jättää asioita rauhaan vaan sotkit vielä Heatherin tähän!”
James ei voinut näyttää enemmän yllättyneeltä, mutta koska hän ei sanonut mitään, Lily jatkoi raivoamistaan.
”Yritätkö sinä epätoivoisesti tehdä minut mustasukkaiseksi? Vai ärsyttää Hugoa? Vai aiotko sinä jotenkin Heatherin avulla saada minut ja Hugon eroamaan? Todella naurettavaa, Potter, jätä tyttöraukka rauhaan!” hän huusi.
”Miten tämä asia kuuluu yhtään sinulle?” James kysyi jäisellä äänellä.
”Koska sinä yrität pilata minun elämäni!”
”Usko tai älä, kaikki ei pyöri sinun ympärilläsi!” James karjaisi ja hänen yllättävä kiivastumisensa sai Lilyn astumaan askeleen taaksepäin. James ei ollut koskaan ennen huutanut hänelle.
”Ai sinä väität että sinä ihan sattumalta löysit Heatherin juuri nyt?” Lily kysyi ivallisesti ja laittoi kätensä puuskaan. Hän ei uskonut hetkeäkään, että Jamesin uudella tuttavuudella ei olisi ollut mitään tekemistä hänen kanssaan.
”Niin minä väitän”, James tiuskaisi. ”Hän on mukava, fiksu ja kaunis, ja kun pyysin häntä Tylyahoon, hän sanoi että lähtee mielellään eikä hommannut minua kahdeksi yöksi sairaalasiipeen!”
Lily irvisti muistaessaan kyseisen kerran viidennellä luokalla, kun hänen Jamesiin langettamansa kirous oli tönäissyt pojan portaita alas ja tämä oli tosiaan ollut vammojensa kanssa kaksi yötä sairaalasiivessä.
”Sinä olet todella lapsellinen, Potter”, hän tiuskaisi vielä. James kohotti kulmiaan ja hetken Lily oli ihan varma, että poika rupeaisi taas huutamaan mutta sen sijaan hänen kasvonsa muuttuivat täysin ilmeettömiksi.
”Tiedätkö mitä?” James sanoi ja kääntyi poispäin. ”Minusta tuntuu että sinä saat partioida tänään ihan itseksesi.”
Ja sen sanottuaan poika lähti rivakasti marssimaan toiseen suuntaan jättäen Lilyn seisomaan keskelle autiota käytävää. Tyttö harkitsi hetken huutavansa pojan perään, mutta mitä hän vielä sanoisi? Ja totta puhuen hän itsekin partioi mieluummin itsekseen kun kiusallisessa hiljaisuudessa.
Mutta lähtiessään kävelemään eteenpäin Lily ei voinut olla ajattelematta, että oli mennyt tällä kertaa liian pitkälle.
-----------------------------
Kommentteja kaipaan, kuten aina :)
-
Kommentteja kaipaat, kommentteja saat! :-*
Äwäwäwäwäwäwws <3 (tiedän, älykäs tapa aloittaa älykäs kommentti :D). Mutta toi taitaa kuvata aika tyhjentävästi sitä ihastunutta mölinää, jota mongersin huomatessani uuden luvun ilmestyneen :'D. Siis ihan totta, tää on vaan niin totaalisen ihana, mul taitaa sanat loppua kesken koska luku toisensa jälkeen on minusta ihania ja onnistuneita!
Yhtä pientä korjausta ehdottaisin yhteen kohtaan:
”Ensimmäinen Tylyaho-viikonloppu on viikon päästä”, James sanoi mietittyään asiaa hetken. ”Haluaisitko sinä mennä yhdessä?”
Tuo kuulostaa siltä että siitä olisi tipahtanut joku sana pois tai muuta pientä, mutta ehdottaisin esimerkiksi Haluaisitko sinä mennä sinne yhdessä :)
En muista olenko sanonut, mutta ei minun silmiini tässä tekstissä ole juurikaan mitään kielivirheitä osunut. Ei sillä että minä niitä edes bongailisin/löytäisin, koska tää tarina on vaan niin hyvä ja eläydyn siihen niin täysillä ettei moiselle tarkkasilmäisyydelle ole silloin sijaa :D Kuten olen sanonut, rakastan tätä ja rakastan tapaasi kirjoittaa, olet siinä tosi taitava ja tähän tarinaan on helppo heittäytyä mukaan. Tiedätkö, tätä on niin ihana lukea että ärsyynnyn jos joudun jostain syystä keskeyttämään sen lukemisen, edes hetkeksi :D Sinulla on niin kovasti hauskoja ja ihania sanavalintoja ja tapoja kuvata asioita, että ne naurattavat ja saavat hymyilemään huononakin päivänä :)
Tämäkin luku oli erittäin toivottu, viihdyttävä ja kutkuttava :3 Tykkään Heatherin (jostain syystä lin nähnyt hänet mielessäni tummatukkaisena, en tiedä miksi :D Tosin Hugo oli mielessäni vaaleatukkainen :D) hahmosta, kuten jo aiemmin sanoin, hän ei vaikuta ärsyttävältä, hän on kiltti ja älykäs mutta ei kuitenkaan ole sellainen hissukka, vaan pystyy vitsailemaan ja osaa nauraa. James on tässä luvussa jotenkin söötti, ja samaa voisi sanoa muistakin kelmeistä :3 Lily taas kävi puolestaan vähän hermoon, ihan vain siksi koska hän suhtautuu niin kärkkäästi Jamesin ja Heatherin... öh, kukoistavalle tuttavuudelle :D Mutta kyllähän sen ymmärtää, jos asetelmaa tarkastelee Lilyn näkökulmasta, mutta kyllä tuollainen syyttely on silti ärsyttävää. Toisaalta Lily vaikutti kuitenkin ymmärtävän, että hän saattoi reagoida vähän liian voimakkaasti, mikäli tarkastellaan tämän luvun viimeistä virkettä. :) Ja niin, hauskaa ja yllättävää, että Peter oli uskaltanut pyytää Katea Tylyahoon, ja Kate vaikutti olevan siitä vieläpä hyvillään! :>
Kiitos taas ihanasta ja ilahduttavasta luvusta! :3 Jatkathan kuin kerkiät? Minä täällä jo odottelen seuraavaa lukua tarinannälkäisenä :3
-DH58
-
ISOiso kiitos taas kommentista DragonHeart58, kuten aina, pitkä ja ihana kommenttisi sai hymyn huulille :) Korjasin tuon ehdottamasi kohdan, kuulostaa kyllä paremmalta noin, kiva kun huomautit! Ja hei tosi hyvä että mitään suurempia virheitä et ole pongannut, betanani toimii vain Word eikä se ole luotettavimmasta päästä... :D Mutta kiitos taas kehuista, niitä saa sinulta niin paljon että en oikeasti tiedä mitä muuta sanoisin kuin kiitoskiitoskiitos! :D
Eli, uutta lukua kehiin vaan!
--------------------------------
6.luku
James heräsi lauantaiaamuna Siriuksen sängystä kuuluvaan kovaääniseen valitukseen. Hän repi väkisin silmiään auki sen verran että näki herätyskellon näyttävän yhdeksää, mikä tarkoitti vain kolmen tunnin yöunia. Viime yönä oli ollut täysikuu ja Jamesin olo oli sen mukainen. Ilmeisesti myös Siriuksen, koska pojan sängystä kuului uusi, tällä kertaa hiljaisempi voihkaisu.
”Kaikki okei?” James kysyi unesta karhealla äänellä ja hyvin hitaasti ja tuskaisesti ponnisti istumaan. Ihmissuden kanssa tappelun jäljiltä hänen lihaksensa huusivat tuskasta ja päätä särki ikävästi. Ja hänen pitäisi olla jo kahden tunnin päästä treffikunnossa.
”Kyllä”, kuului vaimea vastaus Peterin sängystä. ”Kiitos vaan herätyksestä.”
”Epäilisin että murtunut kylkiluu”, Sirius vastasi hammasta purren. ”Tai useampi.”
James huokaisi ja vaivalloisesti nousi seisomaan. Jos Siriuksen kylkiluu tosiaan oli murtunut, poika pitäisi viedä sairaalasiipeen. Jos poika vietäisiin sairaalasiipeen, Remus saisi sen selville. Jos Remus saisi selville että Sirius oli joutunut sairaalasiipeen, hän haluaisi tietää mitä oli tapahtunut. Siitä taas seuraisi koko viikon kestävä masennusjakso, vaikka he kuinka vakuuttelivat Remukselle että heitä ei pienet tapaturmat haitanneet. James pudisti päätään ja otti muutaman ontuvan askelen Siriuksen sängyn luo. Nilkka tuntui vähän venähtäneeltä, mutta se paranisi parissa päivässä.
James vetäisi ystävänsä sängyn ympärille vedetyt verhot auki ja näki hyvin kalpean Siriuksen makaamassa selällään sängyssä, täysin liikkumatta, peitto leukaan asti vedettynä. Poika raotti toista silmäänsä kuullessaan verhojen avautuvan ja irvisti nähdessään Jamesin huolestuneen katseen.
”Minä olen ihan kunnossa, Sarvihaara, mene valmistautumaan treffeillesi.”
James ei totellut ystäväänsä, vaan astui vielä askeleen lähemmäs ja vetäisi peiton pois pojan päältä. Siriuksen yläruumis oli paljas ja Jamesin katse kiinnittyi heti kylkeen ilmestyneeseen valtavaan, sinipunaiseen mustelmaan.
”Sairaalasiipireissu”, hän sanoi vakavasti mikä sai Siriuksen pyöräyttämään silmiään.
”Eikö sinulla ole mitään muuta tekemistä kuin minun häiriköintini?”
”Olisi aika paljonkin”, James vastasi ja vilkaisi huolestuneena kelloa.
”Minä selviän sairaalasiipeen ihan itsekseni”, Sirius vakuutti ja hymyili urhoollisesti. ”Mutta sinä tarvitset kyllä suihkun, kamu.”
James virnisti ja ehti astua muutaman askelen kylpyhuoneen suuntaan kun Siriuksen sängystä kuului niin kova parahdus, että hän kääntyi salamana takaisin. Sirius oli liikahtanut noin sentin sängynreunaa kohti ja hänen kasvoilleen oli vääntynyt tuskainen irvistys.
”Saatan sittenkin tarvita vähän apua”, poika sihahti. James huokaisi ja siirtyi takaisin äskeiselle paikalleen ja rupesi hitaasti hilaamaan älähtelevää Siriusta ylös sängystään. Hän tulisi ehdottomasti myöhästymään treffeiltään mutta joskus ystävät olivat sen arvoisia.
-
Puoli kahdeltatoista James ryntäsi eteisaulaan niin nopeasti kuin kipeältä nilkaltaan pystyi. Hän tiesi olevansa puoli tuntia myöhässä, mutta Siriuksen raahaaminen sairaalasiipeen oli helpommin sanottu kuin tehty, vaikka hän olikin juottanut ystävälleen yliannostuksen kivunlievityslientä. Onneksi matami Pomfrey oli niin tottunut heidän kummallisiin vammoihinsa että ei ollut edes kysynyt mitä oli tapahtunut. Sen jälkeen James oli kiirehtinyt aamiaiselle ja ehtinyt juuri ja juuri syödä paahtoleipänsä, kun pöydät tyhjenivät ruuista ja oppilaat lähtivät valumaan kohti eteisaulaa valmiina lähtemään Tylyahoon. Vasta siinä vaiheessa poika ehti takaisin makuusaliin ja suihkuun, jonka jälkeen hän etsi ikuisuuden lempipaitaansa, joka lopulta löytyi likaisena Siriuksen sängyn alta. Ja vihdoin hän saapui eteisaulaan, hiukset yhä kosteina suihkun jäljiltä, paidassa jonka oli löytänyt Remuksen kaapista, nilkuttaen ja väsyneenä.
Heather istui kakkoskerrokseen vievän portaikon alimmalla portaalla ja nojasi leukaa kämmeneensä sekä tylsistyneen että masentuneen näköisenä. Kuullessaan lähestyvät askeleet hän kohotti odottavasti katseensa ja hymyili leveästi nähdessään Jamesin.
”Luojan kiitos sinä olet vielä täällä”, James puuskahti pysähtyessään tytön eteen.
”Minulla oli tunne, että sinä olet sellainen poika joka ei hylkää seuralaistaan ilmoittamatta mitään”, Heather sanoi.
”Olen pahoillani että olen myöhässä”, James sanoi ja haroi epävarmasti kosteita hiuksiaan. ”Minun piti viedä Sirius sairaalasiipeen ja siinä meni ikuisuus.”
Heatherin katse käväisi Jamesin ontuvassa jalassa ja hän kohotti kulmiaan.
”Haluanko minä edes tietää?” tyttö kysyi huvittuneesti.
”Luultavasti et”, James vastasi virnuillen ja nyökkäsi ovea kohti. ”Mennäänkö sitten?”
Ihme ja kyllä, Heather ei kysellyt enempää mitä oli tapahtunut, vaan seurasi poikaa ulos linnasta ja he lähtivät kävelemään Tylyahoa kohti. He eivät juurikaan jutelleet, mikä sai Jamesin taas kerran ihmettelemään miten helppo Heatherin kanssa oli olla. Vaikka he eivät olleet tunteneet kovin kauaa, hän ei tuntenut mitään pakkoa täydentää hiljaisuutta puheella. Päästyään kylään he kiertelivät ensin noin tunnin verran kauppoja ennen kuin päätyivät Kolmeen luudanvarteen, joka oli jo pakkautunut täyteen Tylypahkan oppilaita. Kaksikko onnistui nappaamaan pienen pöydän seinän vierestä ja James huomasi väkijoukon seasta Peterin, joka istui huoneen toisella puolella juttelemassa Katen kanssa. Hän heilautti kättään ystävälleen, joka heilutti virnuillen takaisin. James tarjoutui hakemaan Heatherille juomista ja pian he istuivat mukavasti kermakaljapullojen kanssa.
”Tiedätkö, me olemme viime aikoina jutelleet aika paljon mutta minä en vieläkään tiedä sinusta muuta kun että seurustelit Robert Macbethin kanssa ja inhoat muodonmuutoksia”, James sanoi pyöritellen pulloa käsissään.
”Enkä minä sinusta muuta kun että haluat murhata veljeni ja rakastat huispausta”, Heather sanoi hymyillen. James virnisti ja kumartui hieman lähemmäs, että hän pystyi kuulemaan tytön melusta huolimatta.
”Koska treffien tarkoitus on tutustua toiseen paremmin, kerro jotain itsestäsi.”
”No”, Heather aloitti. ”Minun isäni on jästi ja äiti noita ja me asumme jästilähiössä Lontoon ulkopuolella. Äiti on Pyhässä Mungossa yliparantajana ja isä on merimies, joten he molemmat ovat aina olleet aika paljon poissa kotoa. Minä olen hyvin pitkälti viettänyt lapsuuteni kahdestaan Hugon kanssa.”
”Joten te olette Hugon kanssa läheisiä?” James kysyi. Heather kohautti olkiaan.
”Niin kai. Tosin meidän välimme viilenivät vähän kun tulimme Tylypahkaan ja päädyimme eri tupiin. Ehkä ihan hyvä, äidillä oli tapana sanoa että olimme kun siamilaiset kaksoset, kun nukuimme vielä yksitoistavuotiaina samassa sängyssä. Mutta Hugo on vieläkin ärsyttävän ylisuojeleva minua kohtaan, vaikka onkin kahdeksan minuuttia nuorempi kuin minä.”
James hymähti ja otti kulauksen kermakaljastaan. Hän ei jostain syystä osannut kuvitella että Hugo tulisi kovistelemaan häntä Heatherista.
”Sinun vuorosi”, Heather sanoi ja nojasi leukaa kämmeneensä. James alkoi selittää innoissaan lapsuudestaan eikä huomannut lainkaan miten Lily ja Hugo astuivat sisään kahvilaan ja asettuivat istumaan parin pöydän päähän heistä.
Mutta Lilyltä seinän viereen asettunut kaksikko ei jäänyt huomaamatta. Eikä sekään, miten sekä James että Heather olivat kumartuneet pöydän yli lähemmäs toisiaan ja heidän kasvonsa olivat vain parinkymmenen sentin päästä toisistaan. James selitti jotain silmät loistaen ja Heather hymyili koko ajan, välillä nauraen. Lily irrotti katseensa kaksikosta vasta siinä vaiheessa kun Hugo palasi pöytään kahden kermakaljan kanssa. Myös pojan katse käväisi siskossaan ja tämän seuralaisessa, mutta hän kiinnitti huomionsa saman tien takaisin Lilyyn.
”No, minne sinä haluat mennä seuraavaksi?” Hugo kysyi ja asetti kätensä Lilyn tuolinselkämykselle.
”Eikö sinua häiritse että Heather on täällä Potterin kanssa?” Lily kysyi välittämättä pojan kysymyksestä.
”Ei, miksi häiritsisi?”
”Sinun mielestäsi siinä ei ole mitään kummallista että he yhtäkkiä ovat noin hyviä ystäviä?”
”Minusta on mukavaa nähdä Heather noin onnellisena”, Hugo sanoi olkiaan kohauttaen. ”Hän on ollut aika maassa Robertin jälkeen.”
Katen serkku oli Korpinkynnessä, joten kuudesluokkalaisten korpienkynsien välinen draama oli kantautunut myös Lilyn korviin. Tyttö vilkaisi taas Jamesin ja Heatherin suuntaan ja rypisti kulmiaan.
”Eli toisin sanoen James on Heatherille joku laastarisuhde?” hän kysyi.
”Enpä usko”, Hugo sanoi ja hänen katseensa käväisi hänen siskonsa kasvoissa. ”Heather ei ole sellainen.”
Tämä vastaus ei tyydyttänyt Lilyä, päinvastoin. Hän tuhahti ja otti ison kulauksen kermakaljastaan, jonka jälkeen laittoi kätensä puuskaan. James nauroi juuri jollekin, mitä Heather oli sanonut, eikä näyttänyt edes huomaavan että Lily istui vaan muutaman metrin päässä. Mistä lähtien poika ei ollut huomannut kun hän ilmestyi paikalle?
”Minusta tuossa jutussa on jotain mätää”, Lily totesi vihdoin. ”Potterilla on joku taka-ajatus, hän yrittää varmasti saada meidät eroamaan.”
”Tai sitten hän on ihastunut Heatheriin ja luovuttanut vihdoin sinun suhteesi?” Hugo ehdotti astetta viileämmällä äänellä ja veti kätensä pois Lilyn selän takaa. Tyttö vilkaisi poikaystäväänsä ja huomatessaan hänen nyrpeän ilmeensä, kääntyi kunnolla pojan puoleen.
”Voisimme seuraavaksi käydä Hunajaherttuassa”, Lily ehdotti vaihtaen puheenaihetta, ja hetken suostuttelun jälkeen Hugokin rupesi taas hymyilemään.
Lähtiessään kahvilasta Lily vilkaisi vielä viimeisen kerran Jamesia ja Heatheria, jotka olivat yhä täysin uppoutuneita keskusteluunsa, ja tyttö pudisti päätään. Ei, James ei varmasti ollut ihastunut Heatheriin. Ja hän kyllä selvittäisi, mitä tämän kummallisen ystävyyden takana todella oli.
-
Remus heräsi järkyttävään päänsärkyyn. Hänellä kesti hetki muistaa missä hän oli ja miksi häneen sattui niin paljon, kunnes sana ’täysikuu’ iski hänen tajuntaansa. Pojalla ei ollut taaskaan mitään muistikuvia edellisestä yöstä, mikä oli ehkä ihan positiivinen asia. Hetken ajan hän harkitsi nukkuvansa hieman lisää ja olikin juuri vaipumassa uneen, kun kuuli tutun hyräilyn viereisestä sängystä ja reväytti silmänsä auki saman tien. Sirius.
Remus nousi istumaan ja irvisti lihaksiensa jäykkyydelle. Hitaasti hän nousi seisomaan ja vetäisi sairaalasänkyään peittävän verhot pois edestä. Ja totta tosiaan, viereisessä sängyssä makasi Sirius, lukemassa huispauslehteä ja hyräilemässä samalla hajamielisesti.
”Mitä sinä täällä teet?” Remus kysyi karhealla äänellä viitsimättä edes tervehtiä. Hän tiesi, että kukaan hänen ystävistään ei tullut ihan vähäisten syiden takia sairaalasiipeen, varsinkaan täysikuun jälkeen. Jotain vakavaa oli siis sattunut.
”Kuutamo!” Sirius sanoi hilpeästi. ”Olikin jo aika herätä!”
Sirius näytti hieman normaalia kalpeammalta, mutta kuulosti omalta, hilpeältä itseltään, mikä sai Remuksen rentoutumaan edes vähän.
”Mitä tapahtui?” Remus tenttasi. Sirius painoi katseensa takaisin lehteensä ja käänsi sivua.
”Ei mitään.”
”Sirius…”
Remus käytti niin harvoin pojan oikeaa nimeä, että tämä hätkähti ja laski lehden käsistään.
”Kuutamo, ihan oikeasti. Minä olen kunnossa.”
”Mutta et ole ollut koko ajan”, Remus sanoi vaimeasti. ”Minun täytyy tietää mitä tapahtui.”
”Minulta murtui kylkiluu”, Sirius sanoi vihdoin ennen kuin irvisti. ”Tai ehkä kolme.”
Remus istui takaisin sängylleen ja jäi tuijottamaan lattiaa. Hän oli murtanut ystävältään kolme kylkiluuta.
”Teidän – ” Remus aloitti mutta Sirius keskeytti hänet siihen paikkaan.
”Meidän ei pitäisi olla sinun ystäviäsi ja pysyä kaukana sinusta koska olet hirviö, joo joo”, poika tuhahti ja nousi hänkin istumaan. ”Me haluamme olla sinun ystäviäsi ja usko pois, se että sinun ei tarvitse kokea sitä kaikkea itseksesi on vaikka kymmenen murtuneen kylkiluun arvoista.”
Remus kohotti katseensa Siriuksen harmaisiin silmiin, jotka tuijottivat vakavana takaisin ja hetken jälkeen hänen oli pakko hymyillä. Siriuksenkin huulille levisi tuttu virne ja he eivät enää sen jälkeen puhuneet koko kylkiluu-asiasta.
----------------------------
Kommentit ja mielipiteet tästä tarinasta olisivat todella tärkeitä minulle ::)
-
Hymyilen täällä taas hypertyytyväistä hymyä :D
Koska tämä luku oli - kuten kaikki edellisetkin - viihdyttävä ja ihana, ja tykkään tästä ihan hirmuisen paljon! Tämä etenee sellaista sopivaa tahtia eteenpäin, jotain pientä koko ajan tapahtuu mutta tää ei kuitenkaan harpo hirveetä kyytiä eteenpäin. c: Minusta on kiva seurata, millaisia tuntemuksia näillä henkilöillä missäkin vaiheessa on, millä tavalla ne muuttuvat ja minkä takia. Kirjoitat vielä hirmukivasti, ja kirjoitustyylisi + tämä juoni = äärimmäisen loistava tapa viettää aikaa! :)
Tykkään sekä Heatherin että Hugon hahmosta (ainakin vielä :D); he kummatkin ovat minusta mukavan ja reilun oloisia (ja tässä vaiheessa James katsoisi minua pahasti, koska hän ei taida pitää Hugoa ihan reiluna tyyppinä :D), ja vaikka he ovat persoonallisia aika rauhallisia ja tyyniä, he eivät kuitenkaan vaikuta olevan sellaisia hissukoita, jotka eivät uskalla sanoa mitään tai jotka ujostelevat tosi paljon. Pidän Lilystä kovasti hahmona, mutta kauheaa kun se tuolla tavalla kyttää Jamesia ja Heatheria :D Eikö hänen pitäisi olla helpottunut, ettei James jäänyt liian pitkäksi aikaa märehtimään vaan jatkoi eteenpäin? Ehkä James merkitsi Lilylle enemmän mitä hän alunperin tiedosti ;)
Voi Remus :( Sääliksi käy kun toinen on ihan mieli maassa saatuaan tietää noista Siriuksen kylkiluista, Remuksen kokema huono omatunto välittyy tänne kyllä helposti. Kelmit ovat kuitenkin niin loistava ystävänelikko, joissa säännöt "kaveria ei jätetä" ja "hädässä ystävää autetaan" ovat itsestäänselvyyksiä, joka on yksi syy miksi pidän Kelmeistä niin paljon. Minusta oli ihanaa kuinka Sirius vielä piristi Remusta ja vakuutti, että heistä kaikista oli parempi ettei Remuksen tarvinnut kärsiä yksin, vaan että muut kelmit saivat olla hänen tukenaan kaikesta huolimatta.
Ihan pari pientä pikkuvirhettä bongasin:
”Minä selviän sairaalasiipeen ihan itsekseni”, Sirius vakuutti ja hymyili urhoollisesti. ”Mutta sinä tarvitsen kyllä suihkun, kamu.”
Tarvitsen --> tarvitset :)
James virnisti ja kumartui hieman lähemmäs, että he pystyi kuulemaan tytön melusta huolimatta.
Sanoisin, että tässä on ollut tarkoitus olla joko he pystyivät kuulemaan toisensa tai hän pystyi kuulemaan tytön :)
Mutta mitään tuon suurempaa en ainakaan huomannut, ja eivätkä ne minun lukukokemustani millään tavalla lannistaneet :D Niin, mun piti tosta tätä lukua edeltävästä luvusta mainita, että minua huvitti kauheasti toi Sirius kuulustelu, kun hän istutti Jamesin sohvalle ja rupesi kyselemään kaikkea missä hän oli ollut ja kenen tytön kanssa hän oli ollut viettämässä aikaa ja niin edespäin :D Se oli hauska kohta, joka nauratti mua :D
Kiitokset taas ihanasta luvusta! :) Jään suurella mielenkiinnolla odottamaan, mitä kaikkea tulee vielä tapahtumaan ;)
-DH58
-
Jälleen kerran tosi ihana pätkä! :D
-
Eks mä oo kommentoinu tätä ennen??? Mun on pitäny vaik kui mont kertaa. Suuri häpeä. No tärkeintähän on et kommentoin nyt. Mä pidän täst tosi paljon ja kirjoitusvirheitä en löytänyt ollenkaan. Jatkoa ootellen ;D
-
DragonHeart58 kiitos TAAS ihanasta ja pitkästä kommentista! Korjasin nuo pongaamasi virheet, kiitos kun huomautit niistä, yleensä luen luvut itse monta kertaa läpi ennen kuin julkaisen mutta näköjään en ollut tarpeeksi huolellinen tällä kertaa :D Tosi kiva kun tykkäät Hugon ja Heatherin hahmoista, itse en ole ehkä ihan täysin tyytyväinen mutta mukava kuulla että edes joku tykkää! Ja ihanaa jos luku oli muutenkin onnistunut mielestäsi :)
mervii kiitos kommentistasi! :)
trilla, uusi kommentoija, iso kiitos että tulit sitten tällä kertaa kommentoimaan, toivottavasti ilahdutat jatkossakin! :)
Jatkoahan seuraa nyt :)
------------------------------------
7.luku
James sai vihdoin aikaiseksi pitää huispauskarsinnat Tylyaho-viikonlopun jälkeisenä maanantaina. Hän tiesi olevansa asian kanssa vähän myöhässä, mutta hänellä oli kova luotto entisiin pelaajiinsa ja oli varma, että uudet pääsisivät nopeasti mukaan. Joten maanantaina päivällisen jälkeen hän veti huispauskaavun päälleen, nappasi luutansa mukaan ja suuntasi huispauskentälle varakapteeniksi nimittämänsä Tamaran ja joukkueen toisen jahtaajan, Eric Gillanin kanssa. Kentälle oli jo kerääntynyt jännittyneen näköisiä rohkelikkoja ja myös katsomo alkoi hiljalleen täyttyä.
Ensimmäisenä Jamesin katse osui Lilyyn, joka istui katsomossa Katen kanssa, ja muutaman metrin päässä heistä istui Heather, joka vilkutti huomatessaan pojan katseen. James virnisti ja heilautti kättään tytölle, huomaamatta ollenkaan miten Lily kavensi silmiään uhkaavasti huomatessaan pojan eleen.
Huispauskarsinnat olivat uuden jahtaajan valintaan asti menestys. Uusi etsijä löytyi saman tien kolmasluokkalaisesta tytöstä, jolla oli ilmiömäinen silmä siepin varalta ja joka pienen kokonsa ansiosta lensi luudalla hurjempaa vauhtia kuin kukaan muu. Myös lyöjän löytyminen oli helppoa, hän valitsi hommaan viidesluokkalaisen pojan joka hitaanpuoleisesta lentämisestään huolimatta löi kovaa ja tähtäsi uskomattoman hyvin. Myöhemmin poika kertoi pelanneensa pesäpalloa viisivuotiaasta lähtien (mitä se sitten ikinä olikaan).
Mutta jahtaajan etsiminen oli täysi fiasko. Seuratessaan miten hänen tupatoverinsa lentelivät kentällä miten sattuivat, tiputtelivat kaatoa jatkuvasti ja saivat pallon vanteiden läpi vain joka viides kerta, hänen äskeisten hyvien valintojensa aikana saavuttama hyvä tuuli katosi kuin savuna ilmaan. Ennen viimeistä koelentoporukkaa hän mulkaisi pahasti katsomossa istuvaa Siriusta, joka vilkutti ystävälleen hilpeästi. Sirius oli pelannut Jamesin joukkueessa kun he olivat olleet viidennellä luokalla ja vaikka hänessä olikin ainesta jahtaajaksi, poika oli lopettanut vuoden jälkeen. James oli yrittänyt houkutella häntä pelaamaan myös tänä vuonna, mutta Sirius oli kieltäytynyt selittäen että oli tehnyt sitä vain tyttöjen iskemisen takia, ja oli kuulemma kasvanut jo yli sellaisesta.
Viimeisessä porukassa lensi myös Hugo, joka oli kaikesta huolimatta niellyt ylpeytensä ja päättänyt yrittää takaisin joukkueeseen. James seurasi happamasti miten poika nousi lentoon, kiihdytti, nappasin erään kuudesluokkalaisen tytön tiputtaman kaadon, väisti ryhmyä ja kiisi kentän poikki heittäen lopulta kaadon kevyesti keskimmäisen vanteen läpi. Seurattuaan miten Hugo toisti saman kuusi kertaa, James puhalsi vihdoin pilliin sen merkiksi että koelennot olivat ohi ja kääntyi synkästi Tamaran ja Ericin puoleen.
”Me tarvitsemme Hugon”, Eric sanoi saman tien.
”Ehkä teidän olisi aika selvittää välinne”, Tamara ehdotti. ”Tai huispauspokaali menee Luihuiselle tänä vuonna. Kuulitteko että sen Rapakon Palloseuran etsijän poika on nykyään heidän joukkueessaan? Kuulemma pelannut huispausta isänsä valmennuksessa siitä asti kun oppi kävelemään.”
Tytön sanat eivät ainakaan parantaneet Jamesin huonoa tuulta. Hän vilkaisi Hugoa, joka oli juuri lähdössä kävelemään pois kentältä ja mietti hetken oliko huispausmestaruus todella niin tärkeä hänelle. Noin sekunnin päästä hän päätyi tulokseen että oli ja huokaisi syvään.
”O’Donnell!” hän huikkasi ja Hugo kääntyi yllättyneenä katsomaan häntä. James harppoi muutaman askeleen poikaa kohti yrittäen näyttää mahdollisimman kapteenimaiselta.
”Sinä olet joukkueessa”, hän sanoi hampaita kiristellen. ”Ensimmäiset harjoitukset on huomenna seitsemältä.”
Sen sanottuaan James kääntyi ympäri ja lähti kävelemään poispäin. Hugo seisoi hetken jähmettyneenä paikoillaan ennen kuin tajusi mitä oli juuri tapahtunut.
”James!” hän sanoi kiireesti ja James kääntyi katsomaan poikaa. ”Minä vain sitä, että… kiitos.”
James murahti jotain epäselvää ennen kuin käveli pois katsomatta enää taakseen.
Katsomossa Lily seurasi uteliaana poikien välistä, lyhyttä sananvaihtoa ja päätti että oli hyvä aika pitää pieni juttutuokio Heatherin kanssa. Hän ilmoitti Peterin kanssa juttelevalle Katelle lähtevänsä ja kiirehti sitten nopeasti Heatherin perään, joka oli jo laskeutumassa alas katsomosta.
”Hei Heather!” hän tervehti iloisesti saadessaan tytön kiinni. Heather hätkähti selvästi ajatuksistaan ja kohotti katseensa maasta Lilyn kasvoihin.
”Ai, hei Lily”, hän tervehti varautuneesti.
”Olitko lähdössä takaisin linnaan?” Lily kysyi samalla, hilpeällä äänensävyllä.
”Minä oikeastaan – ” Heather aloitti etsien katseellaan Jamesin punaista huispauskaapua kentältä poispäin valuvien oppilaiden joukosta.
”Hienoa, minä kävelen sinun kanssasi”, Lily keskeytti ja hymyili iloisesti. Heather vilkaisi vielä kerran ympärilleen toivoen Jamesin ilmestyvän jostain mutta lopulta kohautti olkiaan ja tytöt lähtivät kävelemään linnaa kohti kiusallisessa hiljaisuudessa. Lily oli kyllä kesälomalla vieraillut useammankin kerran Hugon luona mutta yleensä Heather ei ollut kotona ja silloin kun oli, he eivät viettäneet aikaa yhdessä.
”Hugo pääsi sitten takaisin joukkueeseen”, Heather yritti viritellä keskustelua hetken hiljaisuuden jälkeen. Hänellä oli aavistus miksi Lily yhtäkkiä hakeutui hänen seuraansa mutta hänellä ei ollut mitään mielenkiintoa jutella Jamesista tytön kanssa.
”Mm…” Lily mutisi hajamielisesti ennen kuin pääsi itse asiaan. ”Joten, sinä ja James?”
Heather huokaisi äänettömästi.
”Niin?” hän kysyi välttelevästi.
”Minä vain halusin sanoa sinulle että olen tuntenut Jamesin aika kauan ja minusta tuntuu että hän yrittää sinun kauttasi saada minut ja Hugon eroamaan. Tiedätkö, en haluaisi että sydämesi särkyy taas.”
Heather pysähtyi tyrmistyneenä ja kääntyi katsomaan Lilyä, joka tuijotti vakavana takaisin.
”Sinä et tunne Jamesia”, hän sanoi.
”Minä olen ollut hänen kanssaan samassa tuvassa yli kuusi vuotta, totta kai minä – ”
”Ja sen kuusi vuotta sinä olet käskenyt hänen pysyä kaukana sinusta”, Heather keskeytti kylmästi. ”Monestiko olet jutellut hänen kanssaan? Luulisi että olet iloinen kun hän on vihdoin lopettanut sinun häiriköintisi ja saat olla rauhassa Hugon kanssa.”
”Olenhan minä”, Lily sanoi hämmästyneenä. ”Minusta on vain epäreilua että hän veti sinut mukaan tähän asiaan.”
”James ei ole vetänyt minua mukaan mihinkään”, Heather sanoi. ”Me vietämme aikaa yhdessä koska viihdymme yhdessä, piste. Ole kiltti ja jätä James rauhaan, sinulla ei ole aavistustakaan miten paljon hän on kärsinyt sinun takiasi.”
Lily avasi suunsa sanoakseen jotain mutta Heather pudisti päätään ja jatkoi kiireesti matkaansa jättäen toisen tytön seisomaan itsekseen keskelle polkua ja tuijottamaan hämmästyneenä hänen peräänsä.
-
Lily makasi sängyllään lukemassa kirjaa kun Kate vihdoin saapui makuusaleihin. Hän oli vielä huispauskarsintojen jälkeen käynyt kävelyllä Peterin kanssa ja sen jälkeen päätynyt istuskelemaan hetkeksi kelmien kanssa oleskeluhuoneeseen. Siinä vaiheessa kun keskustelu oli kääntynyt yleisistä aiheista pilojen suunnitteluun, Kate oli päättänyt että oli hänen aikansa poistua. Hän ei halunnut olla millään tavalla tekemisissä poikanelikon pilojen kanssa.
Kate oli hetken häärinyt ympäriinsä keräillen likaisia vaatteitaan lattialta kun tajusi, että Lily ei ollut kääntänyt kertaakaan kirjansa sivua sinä aikana kun hän oli ollut makuusalissa. Itseasiassa kun tarkemmin katsoi, tyttö näytti tuijottavan samaa kohtaa sivusta epäilyttävän pitkiä aikoja.
”Minne sinä lähdit karsinnoista?” Kate kysyi vihdoin ja sai Lilyn nostamaan katseensa kirjastaan.
”Minä juttelin Heatherin kanssa”, hän vastasi hajamielisesti.
”Et kai”, Kate voihkaisi. Kuulosti pahalta.
”Hänkin väitti että hänen ja Jamesin ystävyydellä ei ole mitään tekemistä minun ja Hugon kanssa.”
”Eikö olisi jo aika uskoa heitä?” Kate ehdotti istuessaan sänkynsä reunalle. Lily kurtisti kulmiaan.
”Ja hän käski minun jättää James rauhaan. Miten hän kehtaa?”
”Miksi se vaivaa sinua niin paljon?” Kate kysyi varovasti. ”Tätähän sinä olet aina halunnut, että hän löytää jonkun toisen ja jättää sinut rauhaan.”
”En tiedä!” Lily voihkaisi ja peitti kasvot käsillään. ”Miksi sen toisen pitää olla juuri Heather?”
”Oletko sinä koskaan harkinnut että voisit olla mustasukkainen?”
”Mustasukkainen? Ai Jamesista?” Lily naurahti, hieman teennäisesti tosin.
”Niin”, Kate vastasi vakavasti. Lily pudisti päätään.
”En todellakaan ole”, hän vakuutti. ”Ainoa mikä tässä häiritsee on se, että hän päätti alkaa viettää aikaa minun poikaystäväni siskon kanssa.”
Kate kohautti olkiaan ja he jättivät aiheen siihen, mutta asettuessaan myöhemmin nukkumaan, Lily kävi heidän keskusteluaan läpi päänsä sisällä. Minä en todellakaan ole mustasukkainen, hän ajatteli. Mutta ehkä parempi lopettaa koko James/Heather -kuviosta puhuminen koska jonkun mielestä minä saatan kuulostaa siltä.
Itsekin pohdiskelustaan vakuuttuneena hän nukahti nähden unta missä jahtasi Heatheria taikasauva ojossa. Ja aamulla herätessään hän oli jo unohtanut että oli nähnyt unia lainkaan.
-----------------------------
Kukapa ei tykkäisi kommenteista? ::)
-
Huih, ehin pelästyä että olisit julkaissut tosi monta lukua viime viikon aikana (olin reissussa koko viikon, eikä ollut konetta käytössä ::)). Ei tietenkään sen takia etten jaksaisi lukea monta lukua kerralla (voisin lukea tätä vaikka kuinka ;) ) vaan että oisit luullut mun jättäneen tän kommentoimisen sikseen :D. Koska sellainen ei tulisi mieleenikään, ei varmasti! :D
Mutta kröhöm, asiaan :D Minusta tämä on herkullista seurattavaa: suhdekiemuroita ja tunnekoukeroita, mahtava juoni joka etenee minusta sopivan tasaista tahtia. Joka kerta tapahtuu jotain uutta, mutta ei kuitenkaan liikaa, sillä tavalla että se hämmentäisi tai sekottaisi kaikkea. :) Ja kaiken kruunaa tietenkin mainiot kirjoitustaitosi, joka on niin luontevaa ja mukavaa luettavaa, osaat kuvailla tosi hyvin ja virheitä on tuskin lainkaan. Minä tykkään, tosi paljon!
Tästä luvusta sen verran, että aiempien lukujen tavoin tämäkin onnistui hurmaamaan minut täydellisesti :) Jotenkin mulle tuli sellainen helpottunut olo, kun James kykeni nielemään ylpeytensä ja päästi Hugon takaisin joukkueesen, huolimatta karvaasta katkeruuden mausta suustaan. Koska ihan totta, Hugo vaikuttaa minusta ihan kelpo tyypiltä. Hän jopa ihan vilpittömästi kiitti Jamesia siitä, pääsystä takaisin joukkueeseen, eikä esimerkiksi heittäytynyt ylimieliseksi ja ruvennut ilkkumaan "Niin, sanoinhan että te ette pärjää ilman minua" tai mitään sellaista.
Voi ei, ei kiusallisuudelta voi välttyä kun Lily menee hetken mielijohteesta juttelemaan Heatherille... vaivaantunut hiljaisuus huokui tänne asti, ihan oikeasti :D Tavallaan yllättävää mutta silti odotettavaa, että Heather muuttui pikkuisen kylmäksi Lilyä kohtaan, koska Heather on esiintynyt sellaisena melko leppoisana ja ystävällisenä tyttönä, mutta onhan tuo Lilyn mulkoilu ja tunkeilu vähän ärsyttävää :D. Ehdin jo pelätä, että siinä voisi tapahtua vaikka mitä, mutta onneksi ei mitään tuon pahempaa sattunut. Myös Lilyn suhtautuminen koko James/Heather - kuvioon häiritsee häntä huomattavan paljon, ja kyllä minusta ilmassa on havaittavissa jonkinlaista mustasukkaisuutta.
Tämä on oikeasti tosi kiehtovaa luettavaa, ja odotan innolla mitä kaikkea keksit jatkoon. Jamesin ja Hugon välit ovat hiukan rauhoittuneet, mutta tämä luku lisäsi minusta jännitettä Lilyn ja Heatherin välille, ainakin pikkuisen. Kaiken tämän lisäksi odotan tietysti mielenkiinnolla, mitä muille kelmeille tulee jatkossa tapahtumaan, ja tietenkin sitä mihin suuntaan tämä tarina seuraavaksi kääntyy :)
Tykkään tästä, tykkään tosi tosi tosi paljon. En osaa kunnolla edes kuvailla, kuinka ilahduttavaa uuden luvun ilmestyminen on, ja kuinka mukavaa ja palkitsevaa tätä tarinaa on lukea. Itselle tulee kovin tyytyväinen olo tätä lukiessa, ja tämä saa minut heti paremmalle tuulelle. Julkaiset näitä lukuja mukavan ripeään tahtiin, mutta siitä huolimatta laatu ei kärsi, eli minkäänlaista kiirehtimisen makua minä en havaitse :) Juoni on kutkuttava ja pitää kiinni otteessaan, ja kerronta on taitavaa ja sujuvaa. :) En millään malttaisi odottaa seuraavaa lukua! :D
Kiitos taas uudesta ihanasta luvusta!! :)
-DH58
-
Kiitos sinulle taas kommentista DragonHeart58! :) Pakko myöntää että hetken jo pelkäsin menettäneeni melkein ainoan (ja parhaan) kommentoijani mutta sieltähän sinä taas ilmestyit, jihuu! Tosi kiva että mielestäsi tämä tarina etenee hyvää tahtia, itse tykkään sellaisista tarinoista missä luvut eivät ole himopitkiä ja joissa tapahtuu sopivasti mutta ei liikaa, itsekin pyrin aina siihen. Ja kiitos miljoonasti taas kaikista ihanista kehuista, ihan yhtä lailla kommenttisi saa minut paremmalle tuulelle kuin tämä tarina sinut! :)
Jatketaanpas sitten :)
------------------------
8.luku
Huispauskarsintojen jälkeen asiat rauhoittuivat ja seuraavat viikot kuluivat ilman sen kummempaa draamaa. James ja Hugo treenasivat huispausta yhdessä monta kertaa viikossa eikä James edes yrittänyt tiputtaa Hugoa luudalta, ainakaan kovin vakavissaan. Lily ei enää maininnut sanallakaan epäilyksiään Jamesin ja Heatherin ystävyydestä, mutta ei voinut olla seuraamatta tarkkaavaisesti jos näki kaksikon jossain yhdessä. James huomasi löytävänsä itsensä säännöllisesti joka keskiviikko kirjastosta Heatherin kanssa ja viikonloppuisin he saattoivat käydä kävelyllä tai lentelemässä, mutta mitään mainittavaa muutosta heidän suhteessaan ei ollut tapahtunut. James huomasi että Heatherin seura sai hänet hyvin tehokkaasti unohtamaan Lilyn, mutta sen enempää hän ei tunteistaan tyttöä kohtaan osannut sanoa.
Lilyn ja Jamesin välit olivat hiljalleen parantuneet, mutta he eivät silti olleet mitään ylimpiä ystäviä. He eivät pitäneet enää mykkäkoulua mutta eivät myöskään huutaneet toisilleen. Toistensa seurassa he käyttäytyivät yltiöpäisen kohteliaasti ja vapaa-ajalla välttelivät toisiaan, ellei johtajaoppilas-jutut, lähinnä partioinnit, pakottaneet heitä viettämään aikaa yhdessä.
Rohkelikon ensimmäinen huispauspeli Puuskupuhia vastaan oli lokakuun viimeisenä viikonloppuna. James oli erittäin tyytyväinen joukkueeseensa ja peliaamuna heräsi aikaisin levänneenä ja ilman minkäänlaista jännitystä. Hän makasi hetken paikallaan ja antoi tulevasta pelistä johtuvan innostuksen hitaasti täyttää itsensä ennen kuin pomppasi ylös. Yhdellä taikasauvan heilautuksella hän veti verhot syrjään makuusalin ikkunoiden edestä ja syksyinen auringonpaiste täytti hämärän huoneen.
”Hyvää huomenta!” hän kailotti kovaan ääneen. ”Kuinka kaunis päivä voittaa Puuskupuh huispauksessa.”
Siriuksen sängystä lensi ilman halki tyyny, jonka James väisti kevyesti.
”Häivy tai minä kiroan sinut”, Sirius mutisi ja veti peiton päänsä yli. ”Ihan liian aikaista.”
James ei antanut ystävänsä pilata hyvää tuultaan vaan vihellellen paineli kylpyhuoneeseen ja lauloi kovaäänisesti seisoessaan lämpimän suihkun alla. Palatessaan makuusalin puolelle räjähtäneen näköinen Sirius oli noussut istumaan sänkynsä laidalle ja mulkaisi Jamesia pahasti.
”Todella kaunista, Sarvihaara, tyrmissä on varmaan vielä joku joka ei kuullut sinun tulkintaasi ’Noidalta suukon mä sain’ -hitistä.”
”Minä voin laulaa lisää jos haluat”, James sanoi virnuillen ja heittäytyi istumaan Siriuksen viereen. ”Kuulitko jo sen, uutisen iloisen, noidalta suukon mä sain– ”
Sirius tönäisi Jamesin alas sängyltään.
”Kuutamo tee jotain”, hän parkaisi. ”Sarvihaara kastelee sänkyni!”
Remus vilkaisi kaksikkoa huvittuneesti peilin kautta samalla kun yritti asetella hieman mallista kasvaneita hiuksiaan kuosiin.
”Sinä olet jo iso poika ja osaat itse suojautua isolta ja pahalta Sarvihaaralta.”
James ei jäänyt kuuntelemaan ystäviensä keskustelua vaan varttia myöhemmin hän istahti Rohkelikon tupapöydän ääreen kerääntyneen joukkueensa seuraan syömään aamiaista. Kokeneemmat pelaajat, kuten Tamara, Hugo ja Eric, söivät hyvällä ruokahalulla rupatellen samalla tulevasta pelistä, mutta uusi etsijä vaan tuijotti paahtoleipäänsä kuin se voisi purra ja uusi lyöjä kyseli hermostuneesti lyöjäpariltaan viime hetken vinkkejä. James toivotti kaikille aurinkoisesti hyvät huomenet ja mätti lautasensa täyteen munakokkelia ja pekonia. Hänen edessään istuva etsijätyttö muuttui astetta kalpeammaksi vilkaistessaan hänen ateriaansa. Aamiaisen jälkeen joukkue lähti yhdessä kävelemään kohti huispauskenttää.
”Katso, miten onnettoman pieni etsijä Potterilla on!” eräs luihuinen kailotti kovalla äänellä kun he kävelivät ohi.
”Yksi osuma ryhmystä ja hän on hevoskotkan ruokaa!” hänen ystävänsä jatkoi samaa rataa. Etsijätyttö, Marie, astui pelästyneen näköisenä lähemmäs Jamesia ja poika pyöräytti silmiään. Toinen huutelijoista oli ollut Luihuisen joukkueessa kun James oli neljännellä, ja saanut pelissä Rohkelikkoa vastaan ryhmystä ja joutunut sairaalasiipeen. Poika oli lopettanut lentämisen siihen paikkaan.
”Sinähän tiedät mistä puhut!” James huikkasi pojille takaisin ja toinen heistä näytti hänelle keskisormea. ”Älä huoli, Marie, jos joku tekee sinusta hevoskotkan ruokaa hän saa vastata siitä suoraan minulle.”
Tämä ei näyttänyt helpottavan tytön oloa, joka alkoi muistuttaa väritykseltään melkein päätöntä Nickiä.
”James!”
He olivat jo melkein pukuhuoneilla asti, kun Heatherin ääni sai Jamesin pysähtymään. Hän kääntyi tytön puoleen ja huomasi koko joukkueen tekevän samalla tavalla.
”Menkää te vaan, minä tulen pian perästä”, hän sanoi ja Tamaran johdolla muut katosivat pukuhuoneeseen. James kääntyi hymyillen tytön puoleen. ”Heather, mitä nyt?”
”Minä vain halusin toivottaa onnea”, tyttö sanoi.
”Kai sinä tiedät että me olemme niin hyviä että emme tarvitse onnea”, James vastasi virnuillen.
Heather hymyili ja James astui muutaman askeleen lähemmäs. Hän irrotti Rohkelikon väreillä koristetun kaulahuivin kaulastaan ja kietoi sen tytön ympärille.
”Nyt sinä näytät paljon paremmalta”, hän sanoi tyytyväisenä. Heather nyrpisti nenäänsä katsoessaan uutta asustettaan.
”Minä kyllä pidän enemmän sinisestä.”
James naurahti ja jäi hetkeksi kuuntelemaan koko ajan voimistuvaa melua, joka kantautui katsomosta. Pelin alkuun ei ollut enää kauaa.
”Sinun pitää mennä”, Heather sanoi huomatessaan pojan katseen. ”Onnea peliin!”
Ja yhtäkkiä tyttö oli Jamesin edessä ja hänen pehmeät huulensa hipaisivat pojan poskea. Välittömästi sen jälkeen hän punastui kevyesti ja lähti kiireesti kävelemään poispäin.
”Kiitos”, James onnistui sanomaan tytön loittonevalle selälle. Hän räpytteli vieläkin yllättyneenä silmiään astuessaan pukuhuoneeseen ja koko joukkue hiljeni kapteenin ilmestyessä paikalle.
”Tiedättekö, minulla ei taida olla mitään sen kummempaa sanottavaa, minä tiedän kyllä että te osaatte”, James sanoi, vielä äskeistäkin paremmalla tuulella. ”Eiköhän mennä pitämään vähän hauskaa ja voittamaan Puuskupuh!”
Hänen itsevarmaa oloaan ei pilannut edes se, että Marie juuri sillä hetkellä kumartui eteenpäin ja oksensi roskakoriin.
Punakaapuinen joukkue asteli kentälle suosionosoitusten saattelemana ja pillin vihellyksestä he nousivat ilmaan.
Kaksikymmentä minuuttia myöhemmin Rohkelikko oli häviöllä 90-30 ja James alkoi vähitellen menettää malttinsa. Puuskupuhin uusi kapteeni oli laittanut koko joukkueen uusiksi ja tuvasta paljastui yhtäkkiä useampikin lupaava huispaustähti. Ja vaikka Rohkelikon jahtaajakolmikko pelasi yhtä hyvin kuin aina ennen, heillä ei tuntunut olevan mitään mahdollisuutta vastajoukkueen uutta pitäjää vastaan, joka oli kaapin kokoinen seitsemäsluokkalainen ja melkein peitti kaikki kolme vannetta jo leveillä hartioillaan. Tamara sai pidettyä hermonsa kurissa ensimmäiset kymmenen minuuttia erittäin hyvin, mutta sitä mukaan kun Puuskupuh onnistui tekemään enemmän maaleja ja vastajoukkueen pitäjä torjui yhä uudestaan ja uudestaan Rohkelikon maaliyritykset, hän alkoi menettää otteensa.
”Nyt olisi hyvä aika napata sieppi”, James sihahti Marielle lentäessään tytön ohi.
Marie näytti siltä että purskahtaisi itkuun minä hetkenä hyvänsä mutta tottelevaisesti nousi hieman ylemmäs ja tiiraili ympärilleen parhaansa mukaan. James sen sijaan lensi kiukkuisesti puuskupuhilaista jahtaajaa kohti ja kaappasi kovakouraisesti kaadon itselleen. Hän kuuli jahtaajan älähtävän mutta ei välittänyt tämän vastalauseista, vaan lähti kiitämään kentän toiseen päähän. James väisti häntä kohti lentävän toisen jahtaajan ja huomasi sivusilmällä miten ryhmy lähestyi häntä, jonka hän väisti yhtä ketterästi. Päästyään maalisaloille asti hän mulkaisi pitäjää mahdollisimman murhaavasti ja yritti harhautusta, jonka oli nähnyt huispauksen maailmanmestaruuskisoissa muutama vuosi sitten mutta jota ei ollut koskaan kokeillut. Hänen yllätyksekseen kaato sujahti helposti oikeanpuoleisen vanteen läpi ja Rohkelikon väreihin sonnustautunut yleisö pomppasi hurraten seisomaan. James lensi nopean ringin tuulettaen heiluttamalla nyrkkiään ilmassa mutta palasi nopeasti pelin syövereihin. Seuraavan kymmenen minuutin aikana hän teki kaksi maalia lisää ja tilanne alkoi näyttää paremmalta, 90-60, mutta Puuskupuh painoi täysillä päälle ja James toivoi että sieppi löytyisi mahdollisimman nopeasti.
James oli taas saanut kaadon itselleen ja lähtenyt kiihdyttämään Puuskupuhin maalisalkoja kohti kun yleisö kohahti ja poika kääntyi salamana ympäri katsomaan mitä oli tapahtunut. Hänen huomionsa kiinnittyi Marieen, joka oli painunut matalaksi luudanvarttaan vasten ja yritti ottaa kiinni Puuskupuhin etsijää, jolla oli hyvä muutaman metrin etumatka. Oli päivänselvää että he molemmat olivat nähneet siepin. Pelaajat ja koko yleisö tuntui pidättelevän hengitystään, kun pieni Marie kiihdytti ja kuroi välimatkaa umpeen, mutta Puuskupuhin etsijä oli jo ihan lähellä… James olisi melkein halunnut sulkea silmänsä mutta ei pystynyt liikkumaan. Ja yhtäkkiä, juuri kun Puuskupuhin etsijän nyrkki oli kiertymässä siepin ympärille, Marie tyrkkäsi tämän käden syrjään ja nappasi pienen kultaisen palloa itselleen.
Rohkelikon puoli yleisöstä räjähti. Marie laskeutui siepin kanssa ja tuijotti sitä kuin ei olisi uskonut mitä oli tapahtunut. Muu joukkue säntäsi eri puolilta kenttää hänen luokseen ja Hugo ja Eric nostivat tytön hartioilleen. James laskeutui myös luudaltaan joukkueen luo ja näki sivusilmällä, miten joku lähestyi häntä nopeasti. Hän ehti juuri kääntyä kun häntä kohti juossut Heather ehti hänen kohdalleen ja heittäytyi hänen syliinsä painaen huulensa intohimoisesti hänen huulilleen.
James oli haaveillut tästä kohtauksesta useita kertoja. Miten hän olisi juuri voittanut huispausottelun, laskeutuisi alas luudaltaan ja Lily heittäytyisi samalla tavalla hänen syliinsä punaiset hiukset tuulessa hulmuten. Avatessaan silmänsä James tunsi hetken outoa pettymystä nähdessään edessään smaragdinvihreiden silmien sijasta kirkkaansiniset, mutta tunki tunteen kiireesti syrjään. Ilmeisesti Heather näki hänen ilmeessään jotain kummallista koska vetäytyi kauemmas ja hänen kätensä lennähti suun peitoksi.
”Voi luoja”, tyttö henkäisi. ”Minä olen niin pahoillani, ei ollut tarkoitus, minä vaan – ”
James hiljensi Heatherin vetämällä hänet uuteen, tällä kertaa pidempään suudelmaan joka sai väkijoukon heidän ympärillään hurraamaan vielä vähän kovempaa.
----------------------------------
::)
-
Mä en ehtiny vastata tohon aikasempaan lukuun, mutta kyllä mä tätä silti luen. Mitään järkevää sanottavaa mul ei oikeestaan oo, sillä oon aika huono kommenttien kirjoittaja. Halusin vaa ilmottaa et oon tääl viel ;) Kuten yleensäkin tää oli erittäin hieno luku. Asiat tapahtuvat sopivaan tahtiin ja kirjoitusvirheitä en löytänyt taaskaan. Mahtava tarina ylipäätänsäkin. Mut joo. Eipä mulla muuta. Näkyillään seuraavan luvun yhteydes ;D
-
JEEEEEEE, uusi luku!!!
Tämä luku oli sekä hyväntuulinen että jännittävä. Alku oli ihananpirteä, James oli selvästi hyvällä tuulella huolimatta kiukuttelevasta Siriuksesta joka olisi tahtonut nukkua pidempään :D Minua se huvitti kauheasti, Sirius viskelee tyynyjä ja James laulaa Noidalta mä suukon sain - biisiä suihkussa ;D (kekseliäs nimi muuten ;) ) Minusta on niin hauskaa, kun Kelmit vitsailevat ja kiusoittelevat toisiaan, se on niin piristävää ja energistä ja saa aina paremmalle tuulelle :D Kirjoitat sitä minusta luontevasti, ja ainakin onnistut saamaan minut nauramaan :D Ja tietysti fiksu Remus on vieressä, kampaamassa hiuksiaan siistimmäksi ja muistuttamassa Siriukselle elämän tosiasioista :D
Jännittävä osuus oli tietenkin tuo huispauspeli, koska sitä vain huomaamattomasti jännittää, miten siinä mahtaa sattua ja tapahtua. Mua kävi niin kovin sääliksi Marieta, tyttö oli selvästi tosi hermostunut ja stressaantunut koko pelistä :< Onneksi James oli kuitenkin vieressä kannustamassa ja valamassa rohkeutta, vaikka se ei kovinkaan vahvasti Marieen tehonnut. Ilahduin kovasti siitä, kuinka Marien ansiosta Rohkelikko voitti, ja ehkä hän saikin siitä itselleen lisää itsevarmuutta peleihin. Mutta tosiaan, "stressasin" koko pelin ajan, että miten se päättyy :D
Mutta sitten mitämitämitä?!?! :o :o Nythän alkoi sattumaan ja tapahtumaan Jamesin ja Heatherin välillä! Jo pelkästään silloin kun Heather suukotti Jamesin poskea tuijottelin täällä silmät pyöreinä mitä oikein tapahtuu, ölisin täällä jotain epämääräistä jännittävän juonenkäänteen vuoksi :D Mutta sitten toi loppu! :o Ja vieläpä koko koulun nähden :D Huuuh, oon ihan täpinöissäni!!! :D Nyt kuitenkin heräsi se kysymys, mitä mieltä Lily on siitä, ja millaiseen draamaan kaikki tämä mahtaa johtaa...
Pikkuisen kävi sääliksi Heatheria, kun James huomasi pettyvänsä hiukan nähdessään hänen eikä Lilyn silmiä :( Kuten olen jo aiemminkin sanonut, Heather vaikuttaa minusta tosi mukavalta tyypiltä, ja jotenkin nuo Jamesin ajatukset ovat vain... no, kurjia häntä kohtaan. Vaikka James ei omista ajatuksistaan sen koommin piitannut, viittasi se kuitenkin siihen, että hänellä on vielä jotain tunteita Lilyä kohtaan. Tai ainakaan hän ei ole varma, ovatko ne sammuneetkaan.
Mutta! Vaikuttaa tosi lupaavalta, haluisin jo päästä kovasti lukemaan seuraavaa lukua :D Kuten olen maininnutkin, kirjoitat niin hirveän hyvin, että ihan oikeasti uppoudun tähän tarinaan mukaan. :D Aina kun bongaan et uusi luku on tullut niin mun on pakko päästä lukemaan se tässäjanytheti :D Tää on jotenkin niin aito ja luontevasti kirjoitettu, lukeminen on sujuvaa, mukavaa ja viihdyttävää :) Ja tästä tulee väkisinkin paremmalle tuulelle ;)
Pakko myöntää että hetken jo pelkäsin menettäneeni melkein ainoan (ja parhaan) kommentoijani mutta sieltähän sinä taas ilmestyit, jihuu!
Oii voi kiitos! :) Hih, en minä ole menossa mihinkään, älä huoli ;)
Kiitos taas uudesta luvusta! Jään oottelemaan taas suurella mielenkiinnolla milloin uusi luku ilmestyy :)
-DH58
-
Haluan vain ilmoittaa että uusi lukija on saapunut! Ihan älyttömän kiva ficci, hyvin kijroitettu. Virheitä en oukeastaan huomannut, sen verran tämä imaisi mukaansa. Lily/James on toinen mun ehottomista lemppariparituksista, ja varsinki kahessa ekassa luvussa tuntu Jamesin puolesta tosi pahalta :-[ Onneksi sillä menee nyt jo paremmin, toisaalta toivon että Lily ja James päätyvät vielä yhteen, mutta silti alkaa säälittää Heather.. No katsotaan mitä sinä olet keksinyt; jään innolla odottamaan. :D
Lils
-
trilla kiitos kommentistasi! Tosi kiva että olet vielä mukana ja kaikki kommentit ovat tervetulleita, olivat ne sitten pitkiä ja rakentavia tai ihan vain ilmoituksia että joku siellä lukee ja tykkääkin vielä :)
DragonHeart58, kiitos taas superpitkästä kommentista, ihan huippua että aina jaksat väsätä noin pitkiä tekstejä! Seuraavissa luvuissa tosiaan alkaa pikkuhiljaa tapahtua enemmänkin, tämä alku on ollut aikalailla lämmittelyä ;) Saa nähdä miten Lilylle, Jamesille, Hugolle ja Heatherille käy! Ja kiitos myös kehuista, ne aina lämmittävät mieltä :)
Lily Evans, uudelle lukijalle tervetuloa ja kiitoksia kommentista! Lily/James on myös yksi minun lemppareista, saa nähdä miten heille käy ;) Mutta kiitos kovasti ja toivottavasti kommentoit toistekin!
Viime luku jäi semmoiseen kohtaan josta oli helppo jatkaa kirjoittamista, joten väsäsin tämän tässä viikonlopun aikana. Enjoy!
Ps. tälle on kertynyt jo yli 1000 lukukertaa, ihan huippua! Iso kiitos kaikille jotka olette tätä viitsineet lukea! :-*
----------------------------------
9.luku
Lily ei juurikaan välittänyt huispauksesta. Hän oli tunnollisesti viimeisen kuuden vuoden ajan raahautunut jokaiseen Rohkelikon huispausotteluun punakultaiseen kaulahuiviin sonnustautuneena, mutta lähinnä siksi että kaikki muutkin tekivät niin, ei niinkään mielenkiinnosta. Kai hänen olisi pitänyt tänä vuonna olla innostuneempi kuin normaalisti, hänen poikaystävänsä sentään pelasi joukkueessa. Mutta jo muutaman minuutin jälkeen Lily huomasi, että vaikka hän kuinka yritti seurata Hugon pelaamista, hänen katseensa vaelsi yhä uudestaan ja uudestaan Jamesiin.
James selvästi rakasti pelaamista. Jokin pojan olemuksessa kertoi hänen nauttivan joka hetkestä, siitä huolimatta että he olivat häviöllä. Ja siinä vaiheessa kun James alkoi tykittää maaleja, Lily ei enää edes yrittänyt seurata Hugoa vaan antoi itsensä tuijottaa Jamesia, koska kaikki muutkin tekivät niin. James näytti niin… onnelliselta. Ja yhtäkkiä Lily katui koko heidän typerää riitaansa. Hän tiesi että James oli hyvä tyyppi, hän oli oppinut tuntemaan poikaa sen verran hyvin kuudennen vuoden lopussa. Lily oli silloin huomannut jopa nauttivansa pojan seurasta. Sillä hetkellä kun Marie nappasi siepin, Lily pomppasi seisomaan aikomuksenaan mennä onnittelemaan Jamesia, ja ehkä pyytää samalla anteeksi. Hän lähti valumaan katsomosta poistuvan ihmismassan mukana ja pujotteli taitavasti ihmisten välistä eteenpäin.
Lily pääsi kentälle ja lähti päättäväisesti kävelemään Jamesia kohti, joka oli juuri laskeutunut maahan, hiukset tuulen jäljiltä vielä enemmän pörrössä kuin normaalisti. Poika ei ollut vielä huomannut häntä, jos hän kääntäisi päätään vielä ihan vähän hän näkisi että Lily käveli häntä kohti… mutta sen sijaan poika kääntyikin yllättäen täysin vastakkaiseen suuntaan. Lily pysähtyi kun seinään kun näki miten Heather hyppäsi Jamesin syliin ja kaksikko suuteli siinä heidän kaikkien edessä.
Lily tunsi miten hänen vatsanpohjansa käpristyi pienenpieneksi möykyksi. Se johtuu siitä että hän viettää aikaa poikaystäväni siskon kanssa, tyttö selitti itselleen jälleen kerran ja käänsi katseensa kun James ja Heather suutelivat uudestaan, tällä kertaa pitempään. Hän oli niin uppoutunut ajatuksiinsa että huomasi häntä lähestyneen Hugon vasta siinä vaiheessa kun poika kaappasi hänet tiukkaan halaukseen ja pyöräytti häntä innoissaan muutaman kerran ympäri.
”Me voitimme!” poika hihkui ja Lily pakotti itsensä hymyilemään. Hugon olan yli hän näki miten James ja Heather lähtivät nauraen kävelemään pois kentältä.
”Huomasin kyllä”, Lily sanoi ja onnistui jopa naurahtamaan. Sitten Hugon kasvoille ilmestyi kysyvä ilme.
”Mitä sinä muuten täällä teet? Eikö meidän pitänyt nähdä linnassa?”
”Minä vain halusin olla ensimmäinen onnittelemassa sinua”, Lily lipsautti pienen valkoisen valheen ja nousi varpailleen että yletti painamaan huulensa pojan viileälle poskelle. Poika hymyili ja kietoi kätensä tytön lantiolle.
”Eiköhän mennä, James varmasti järjestää aikamoiset bileet oleskeluhuoneessa”, Hugo sanoi lopulta. Lähtiessään käsikädessä kävelemään linnaa kohti, Lily ei voinut olla miettimättä olikohan Heatherkin kutsuttu.
-
Lily ei oikeastaan ollut juhlatuulella mutta Hugon vuoksi suostui istumaan alas oleskeluhuoneeseen sen sijaan että olisi pysynyt makuusalissa koko illan. Oleskeluhuone oli täpötäynnä hyväntuulisia ihmisiä ja Sirius oli onnistunut salakuljettamaan paikalle laatikollisen tuliviskipulloja (ihan kun hän koskaan olisi epäonnistunut siinä tehtävässä).
Hugo nappasi itselleen lasillisen kurpitsamehulla lantrattua tuliviskiä kun taas Lily tyytyi kermakaljaan ja istahti sohvalle odottamaan, kun Hugo lähti juttelemaan joukkuetovereidensa kanssa. Hänellä oli tunne, että Hugo ei palaisi sinä iltana enää hänen seuraansa ja puolentoista tunnin istuskelun ja kahden kermakaljan jälkeen tyttö oli todistanut aavistuksensa oikeiksi. Huokaisten Lily laski tyhjän pullonsa edellisen viereen sohvapöydälle ja nousi seisomaan. Oleskeluhuone oli yhä täynnä, ei tosin yhtä täyteen pakattu kuin juhlien alussa, ja kello näytti vasta yhdeksää illalla. Tyttö vilkaisi huoneen toiselle puolelle, missä Hugo oli syventynyt keskusteluun Ericin kanssa ja selittäessään juuri voitetusta huispauspelistä hän heilutti lasiaan niin rajusti, että yli puolet juomasta läikkyivät hänen päälleen. Poika tosin ei näyttänyt edes huomaavan sitä. Koska Katekin oli kadonnut jo aikoja sitten johonkin, Lily päätti lähteä pienelle kävelylle. Ehkä hänen palatessaan juhlat olisivat vähän laantuneet ja hän pääsisi nukkumaan.
Lily poistui kenenkään huomaamatta tyhjälle käytävälle ja värähti ilman viileyttä tunkkaisen oleskeluhuoneen jälkeen. Heatheria ei ollut näkynyt Rohkelikkojen oleskeluhuoneessa, mutta hän ei ollut nähnyt Jamesiakaan pitkään aikaan. Ehkä he olivat jossain yhdessä, todennäköisesti tähtitornissa tai kolmannen kerroksen luutakomerossa, joka oli kuulemma tilavampi kun muut. Sitä ajatellessaan Lily tunsi vatsanpohjaansa ilmestyneen möykyn muuttuvan vähän raskaammaksi. Hän oli kävellyt jo hyvän matkaa ajatuksiinsa vaipuneena kun yskäisy muutaman metrin päästä sai hänet palaamaan takaisin maanpinnalle. Tyttö kääntyi äänen suuntaan ja huomasi hetken päästä Jamesin, joka istui hämärässä syvennyksessä ikkunalaudalla. Lily astui muutaman askeleen poikaa kohti ja pysähtyi tämän eteen.
”Eikö kapteenin pitäisi olla omissa voitonjuhlissaan?” hän kysyi. James näytti vasta siinä vaiheessa huomaavan saaneensa seuraa ja hätkähti kevyesti. Hänellä oli kädessään taskumatti mutta hän ei vaikuttanut humaltuneelta. Lilyn nähdessään hän hymyili epävarmasti.
”Minä tarvitsin vain vähän aikaa ajatella”, poika sanoi lopulta.
”Miksi? Tehän voititte.”
James näytti yllättyneeltä että Lily jatkoi keskustelua eikä poistunut paikalta, niin kuin hänellä oli tapana. Mutta poika myös toipui yllätyksestä nopeasti.
”Ei silti meidän parhaita pelejämme”, hän sanoi irvistäen.
”Minusta sinä pelasit hyvin”, Lily sanoi ja hymyili pienesti. James vastasi hänen hymyynsä.
”Kiitos.”
He olivat hetken hiljaa ja Lily vilkaisi pojan ohi ikkunasta ulos. Ulkona oli jo niin pimeää että hän ei erottanut linnan tiluksia, eikä ulos ilmestynyt tiheä sumu ainakaan auttanut asiaa.
”Minä olen pahoillani”, Lily sanoi vihdoin, katsomatta poikaa. ”Tästä koko sotkusta.”
”Niin minäkin”, James sanoi hiljaa. ”Oikeasti. Minä ymmärrän nyt että minulla ei ollut mitään oikeutta käyttäytyä niin kuin käyttäydyin. Hugo oli oikeassa, sinä et missään vaiheessa ole ollut minun tyttöni.”
Lily ei osannut vastata pojalle mitään, mutta kääntyi katsomaan tämän vakaviin, ruskeisiin silmiin.
”Minä lupaan jättää teidät nyt lopullisesti rauhaan. Ja sinut myös”, James mutisi.
”Ai Heatherin takia?” Lilyn ääni oli vain hiljainen kuiskaus, mutta Jamesilla ei ollut ongelmia kuulla häntä.
”Muun muassa”, poika vastasi. Lily astui vielä askeleen eteenpäin ja ponnisti ikkunalaudalle istumaan pojan viereen.
Hän nappasi taskumatin Jamesin kädestä ja otti ison kulauksen. Hän ei ollut tottunut tuliviskin makuun eikä polttavaan tunteeseen ruokatorvessaan, joten irvisti ja ojensi taskumatin kiireesti takaisin virnuilevalle pojalle.
”Onko hän sitten se oikea?” Lily kysyi kenkiään tuijottaen. Hän tunsi Jamesin katseen itsessään kun poika vastasi.
”Ei, ei hän ole.”
James ei selitellyt asiaa sen enempää mutta ottaessaan uuden kulauksen pojan tarjoamasta taskumatista, Lily tunsi vatsanpohjan möykyn muuttuvan edes hieman kevyemmäksi.
-
Siriuksella oli ilmiömäinen viinapää ja Remus oli saanut olla todistamatta sitä ihmettä hyvin monta kertaa heidän ystävyytensä aikana. Siinä vaiheessa kun Peter oli oksentamassa ja Jameskin jo luovutti, Siriuksen menoa ei hidastanut mikään. Remus harvoin joi neljää lasillista tuliviskiä enempää, ja hänen tehtävänsä oli aina hoitaa Peter ja James turvallisesti nukkumaan, kun Sirius jatkoi juhlintaa. Tällä kertaa Peter ja James olivat hävinneet kuvioista jo tuntikausia sitten ja oleskeluhuone alkoi muutenkin olla tyhjillään, mutta Sirius ei suostunut lähtemään nukkumaan.
”Älä ole tylsä Kuutamo, meillä on juhlat!” Sirius hihkui ja heilutti puoliksi juotua tuliviskipulloa päänsä yläpuolella. Remus pyöräytti silmiään.
”Sinulla on juhlat, kaikki muut ovat jo nukkumassa.”
”Sarvihaara juhlii kanssani, vai mitä Sarvihaara?”
Sirius katseli ympärilleen etsien selvästi Jamesia, joka oli kadonnut oleskeluhuoneesta jo ennen kahdeksaa.
”Selvä, te saatte juhlia sitten mielikuvitusystäväsi kanssa ihan kahdestaan koska minä menen nyt nukkumaan.”
”Kuutamooooooo”, Sirius mankui. ”Juhli minun kanssani!”
”Minä olen juhlinut sinun kanssasi koko illan”, Remus sanoi väsyneesti. ”Ja olen väsynyt.”
”Täällä ei ole ketään muita.”
”Erittäin terävä huomio. Kello on kaksi aamuyöllä.”
”Onko?” Sirius näytti hämmästyneeltä ja laski pullonsa pöydälle. ”Meidän pitäisi olla jo nukkumassa.”
”Sitähän minä olen tässä yrittänyt sinulle sanoa”, Remus huomautti huvittuneesti ja pyöritti päätään. Hän olisi mielellään vain tainnuttanut ystävänsä ja raahannut tämän väkisin nukkumaan. Hän oli jo kääntymässä ja lähtemässä makuusaleihin, kun Sirius pysäytti hänet.
”Mitä mieltä sinä olet minusta?” poika kysyi yllättäen.
”Tällä hetkellä sinä olet mielestäni harvinaisen rasittava”, Remus vastasi hymyillen. Mutta Sirius ei hymyillyt.
”Mitä mieltä sinä olet oikeasti minusta?”
”Öö…”
Remus ei ollut ihan varma mitä Sirius oli vailla, poika vaan tuijotti häntä intensiivisesti harmailla silmillään.
”Sinä olet minulle hyvä ystävä. Tärkeä ystävä. Tietenkin”, hän päätyi sanomaan.
Sirius tuhahti ja pyöräytti silmiään. Remus kohautti olkiaan ja astui muutaman askelen makuusaleihin vievää portaikkoa kohti, kunnes tunsi Siriuksen sormien kiertyvän lujasti hänen ranteensa ympärille ja poika nykäisi hänet takaisin luokseen. Ja ennen kuin Remus ehti sanoa sanaakaan, Siriuksen kasvot olivat vain muutaman sentin päässä hänen kasvoistaan ja pojan huulet painuivat hänen huulilleen.
Se ei ollut samanlainen kevyt suukko mitä James ja Sirius joskus vitsillä vaihtoivat, kun joku kysyi oliko heidän suhteessaan kyse enemmän kuin ystävyydestä. Se oli oikea suudelma, jossa Siriuksen huulet liikkuivat pehmeästi hänen huuliaan vasten ja pojan kieli kosketti hänen alahuultaan kysyvästi. Ja yhtäkkiä Remus ei osannut tehdä muuta kuin vastata suudelmaan. Siriuksen kädet eksyivät hänen hiuksiinsa ja Remus huomasi kietovansa kätensä pojan lantiolle, kun suudelma syveni. Ja yhä nopeasti kuin se oli alkanutkin, se myös loppui ja kaksi hengästynyttä poikaa jäi tuijottamaan toisiaan yllättyneenä.
”Meidän pitäisi mennä nukkumaan”, Sirius sanoi oudon matalalla äänellä. Remus räpytti muutaman kerran silmiään ennen kuin nyökkäsi.
”Niin. Niin meidän pitäisi.”
Siriuskin nyökkäsi, astui askeleen kauemmas ja lähti kävelemään makuusaleja kohti. Remus seisoi hetken jähmettyneenä paikallaan ennen kuin lähti pojan perään. He molemmat painuivat hiljaisuuden vallitessa omiin sänkyihinsä mutta vielä siinäkin vaiheessa kun Siriuksen sängystä alkoi kantautua kevyt kuorsaus, Remus makasi valveilla miettimässä mitä ihmettä äsken oli oikein tapahtunut.
----------------------------
Semmoista tällä kertaa! Jos luit heitä toki kommentilla! :)
-
Ah ihanaa! Mä vaan niin tykkään täst. Ja Sirius-Remus paritus on kyl ehdottomasti yks mun lemppareista. On kiva huomata et Lilyn ja Jamesin suhde toisiinsa alkaa olla paranemaan päin. Ja sit toi Lilyn mustasukkasuus Jamesista. (vaikka se ei sitä ittelleen myönnäkkään ;)) Mä osaan vaan niin samastuu siihen. Pirun mustasukkasuus. Mut joo. Tarina vaan paranee kokoajan, enkä mä malta oottaa seuraavaa osaa. Kirjoitusvirheitä en löytäny. (mä sanon noin varmaan jokases kommentis, mut se vaan pitää paikkansa ;D) Ainut asia joka mua harmittaa on se, ettei tääl oo jo seuraavaa lukua. No se tulee sit kun tulee. Siihen saakka, bye! :-*
-
Vau, jaksatpa kirjoittaa ahkerasti :o Kaikki pisteet vaan sulle! Lilyn mustasukkaisuus on jollain tapaa suloista, ja osaan ehkä jollain tapaa samaistua siihen, vaikkei mulla kyllä samanlainen tilanne ole. Joka tapauksessa tahdon ettäJames ja Lily päätyvät ainakin jossain vaiheessa yhteen, mutta silti yhyy, mitä Heatherille sitten käy? ??? Tykkään Heatherin hahmosta, tosin aluksi jäi vähän häiritsemään se, että tyttö pääsi niin nopeasti yli pettämisestä. Ja tietysti se, että hän seisoo Lilyn ja Jamesin välissä... Paitsi omalla tavallaan hän saattaa saattaa kaksikon yhteen, ken tietää. ::)
”Sarvihaara juhlii kanssani, vai mitä Sarvihaara?”
Sirius katseli ympärilleen etsien selvästi Jamesia, joka oli kadonnut oleskeluhuoneesta jo ennen kahdeksaa.
”Selvä, te saatte juhlia sitten mielikuvitusystäväsi kanssa ihan kahdestaan koska minä menen nyt nukkumaan.”
”Kuutamooooooo”, Sirius mankui. ”Juhli minun kanssani!”
”Minä olen juhlinut sinun kanssasi koko illan”, Remus sanoi väsyneesti. ”Ja olen väsynyt.”
”Täällä ei ole ketään muita.”
”Erittäin terävä huomio. Kello on kaksi aamuyöllä.”
”Onko?” Sirius näytti hämmästyneeltä ja laski pullonsa pöydälle. ”Meidän pitäisi olla jo nukkumassa.”
Oijo Sirius, tää kohta sai hymähtelemään hiljaa (ihan vain siksi etten herättäisi koko taloa). Palataan asiaan kunhan saat jatkoa kirjoitettua 8)
Lils
-
Tää on vaan jotain niin täydellistä <3
Arvaa vaan kuinka paljon tämä piristi päivääni! Jo se, että näin uuden luvun laskeutuneen, sai mielialani kohoamaan rutkasti ylöspäin :D Olet oikeasti jaksanut kirjoittaa tätä tosi tunnollisesti, lukuja ilmestyy mukavan nopeaan tahtiin mutta laatu ja huolellinen jälki on säilynyt koko ficin ajan :)
Luku numero 9 jatkoi tarinan laadukasta linjaa siinä missä edeltäjänsäkin :) Juoni eteni taas eteenpäin, mutta ei liian suurin tai hätiköivin harppauksin :) Lily yrittää turhaan kieltää itseltään olevansa mustasukkainen Jamesista, kyllä hän sitä aivan selvästi on :D Minusta alussa oli kivasti kuvailtu sitä, kuinka onnelliselta James näytti huispatessaan, toi mieleen elävästi Harryn :>
Kuten jo aiemminkin sanoin, olen iloinen Marien onnistumisesta, koska tyttö oli silmin nähden hyvin pelokas tulevasta pelistään, mutta sitten se menikin hyvin ja Rohkelikko voitti :) Hauskaa tässä luvussa oli myös noi juhlat, kuinka Sirius ei koskaan epäonnistu tuliviskin salakuljettamisessa (Sirius... ;D), kuinka Remus normaalisti huolehtii Jamesin ja Peterin nukkumaan Siriuksen juhliessa vielä myöhään yöhön, kuinka Hugo ei huomannut läikyttävänsä tuliviski-kurpitsamehudrinkkiään itsensä päälle, kuinka Siriukselta katosi tyystin ajantaju... tosi hauskaa ja viihdyttävää luettavaa :D James tosin poikkeaa muista juhlijoista, vetäytyi istumaan käytävään ja pohtimaan jotain - mutta kyllä hänellä oli taskumatti kaverina :P Lilyn ja Jamesin keskustelu oli sitten hiukan syvällisempi, sellaisiin tunteisiin vetoavampi ja muutenkin vakavampi. Mulle tuli taas kauhee sääli Heatheria, kun James vastasi Lilylle, ettei Heather ole hänelle se oikea. Tulee vain sellainen tunne, onko tämä kaikki oikein häntä kohtaan - hän kun vaikuttaa pitävän Jamesista.
Mutta sitten taas Sirius ja Remus :D Sirius on ihan huippu, sellainen riehakas ja villi :D Remus on taas loistava vastapaino: fiksu, tyyni ja huolehtivainen. Minua huvitti kovasti tuo pätkä, minkä Lily Evans jo lainailikin ;D Sirius on vaan niin höntti :D Mutta sitten tämä toverillinen läpänheitto ja vuoropuhelu muuttuikin ihan toiseksi! :o Tosin suudelman jälkeen kummatkin taisivat herätä todellisuuteen ja tajusivat, mitä juuri äsken tapahtui. Luku loppui jättäen monia kysymyksiä ilman vastauksia ja hämmentyneitä tunteita, toisin sanoen vaikuttaa erittäin lupaavalta ja tästä on kyllä hyvä jatkaa!
Muutama mahdollisesti viilattavan (joo, en luota aina täysin kielioppiini :D) kohdan bongasin:
Se johtuu siitä että hän poikaystäväni siskon kanssa
Hän ja poikaystäväni väliin kuulostaa paremmalta, jos siinä on vaikka sana seurustelee (tosin en ole varma sopiiko se tähän, mutta ajattelin että Lily ei välttämättä ihan tiedä millä mallilla heidän suhteensa on :P), tai vaikka viettää aikaa :)
Oleskeluhuone oli yhäkin täynnä
En tiedä onko tuo virhe, mutta minusta se voisi olla myös ihan vain yhä :)
ja selittäessään heilutti lasiaan niin rajusti
Tota selittämistä voisi vielä täsmentää vaikka lisäämällä selittäessään jotain tai vaikka (ja tää on puhtaasti esimerkki :)) vielä hiukan tarkemmin: selittäessään jotain heidän huispauspelistään hän heilutti lasiaan... :)
Mutta kuten olen jo aiemmin sanonut, tuollaiset virheet eivät minua oikeastaan häiritse, ja olet kyllä selvitynyt ilman mitään sen suurempia kielivirheitä :) Ja hauska kuulla jos kommenttini ilahduttavat, en minä itse asiassa huomaa kuinka pitkiksi ne saattavat venähtää ;D Mutta kommentoidessa yritän aina parhaani, ihanaa jos ne piristävät sinua :)
Kiitos taas uudesta luvusta! Jään taas tänne oottamaan mielenkiinnolla uutta lukua :)
-DH58
-
trilla kiitos kommentista! Sirius/Remus on myös itselleni yksi lemppareista, on ne vaan niin söpöjä :) Varmasti kaikki meistä osaa samaistua Lilyn mustasukkaisuuteen, on se vaan niin ihanankamalaa... Ja hyvä että kirjoitusvirheitä ei löytynyt! Eikä tarvitse enää edes seuraavan luvun puuttuminen harmittaa, koska se on täällä nyt. ;)
Lily Evans kiitos sinullekin kommentista! Tätä tarinaa on ollut niin kiva kirjoittaa että lukujakin ilmestyy sitten siihen tahtiin, mutta sehän on vain positiivinen asia, minua ainakin ärsyttää odotella pitkiä aikoja jatkoa lempificeilleni :D Katsotaan miten Heatherille käy... ja kyllä, Sirius vaan on niin ihana :)
DragonHeart58 kiitos taas kommentista! Tätä lukua oli helppo ja hauska kirjoittaa ja onneksi sen sitten huomaa lopputuloksestakin :D Voiei miten huolissaan kaikki ovat Heatherista, minulle tulee ihan huono omatunto koska noh, Lily/James<3... Ja ehdottamasi korjaukset ovat ihan aiheellisia, kiitos niistä, kävin muuttamassa kyseiset kohdat! Mutta minun aivoni lyövät nyt ihan tyhjää (kiitos kevätflunssa) joten tyydyn vaan kiittämään vielä suuresti kommentista! :-*
Kevätflunssa tosiaan painaa vähän päälle mutta se ei estänyt kirjoittamasta uutta lukua tähän tarinaan ja se onkin jo kymmenes laatuaan, en ole varmaan koskaan kirjoittanut näin pitkää tarinaa (terkuin entinen oneshottien paras kaveri)! :D Eikä loppua näy, katsotaan miten pitkäksi tämä vielä venähtää... Mutta joka tapauksessa, luku numero kymmenen olkaa hyvät!
---------------------------
10.luku
Remus vakuutteli itselleen, että Sirius oli suudellut häntä koska oli ollut humalassa. Se oli varmasti vaikuttanut Siriuksen mielestä todella hauskalta jekulta siinä vaiheessa. Ja Remus oli vastannut suudelmaan, koska… koska hän oli päättänyt pelata mukana siinä hauskassa jekussa, juuri niin. Siinä ei ollut mitään sen enempää, se ei merkinnyt kummallekaan yhtään mitään. Kumpikaan ei ollut edes maininnut koko asiasta sen jälkeen. Ja Remusta ärsytti sillä hetkellä vain se, että Sirius oli päättänyt tulla uuden valloituksesta kanssa kuhertelemaan kirjastoon kun hän yritti keskittyä opiskeluun. Ei mikään muu.
Remus kohotti katseensa pergamentista Siriukseen, joka istui nojatuolissa muutaman metrin päässä hänestä. Pojan sylissä istui vaaleatukkainen tyttö, kaulahuivin värin perusteella puuskupuh, mutta Remus ei nähnyt tytön kasvoja koska ilmeisesti kaksikko oli liimaantunut huulistaan kiinni toisiinsa. Poika vilkaisi kelloa ja huokaisi huomatessaan että tätä oli jatkunut jo kaksikymmentä minuuttia. Hän oli kovasti yrittänyt kirjoittaa liemien esseetä mutta hänen keskittymiskykynsä oli koetuksella kaksikon intohimoisen suutelusession takia.
Remus rykäisi merkitsevästi, mutta mitään muutosta ei tapahtunut. Siriuksen kädet olivat eksyneet tytön hiuksiin ja Remus muisteli miten samaiset kädet olivat olleet hänen hiustensa seassa muutamaa iltaa aikaisemmin… ei sillä että sillä olisi ollut mitään merkitystä. Joten poika rykäisi uudestaan, tällä kertaa kovempaa. Ja uudestaan. Neljännellä yrityksellä Sirius vihdoin vetäytyi kauemmas tytöstä ja kurkkasi Remusta tytön takaa.
”Pastilli, Kuutamo?”
”Ei kiitos, Anturajalka.”
Sirius kohautti olkiaan ja palasi takaisin äskeisiin puuhiinsa. Remus sen sijaan läimäytti kirjansa äkäisesti kiinni ja kietoi pergamenttinsa rullalle välittämättä märästä musteesta. Sillä hetkellä meluisa oleskeluhuonekin oli parempi vaihtoehto kuin kirjasto. Poika heitti laukun olalleen ja vilkaisemattakaan enää Siriukseen päin marssi ulos kirjastosta. Hän ei ehtinyt kävellä käytävää kovin pitkälle kun kuuli juoksuaskeleita takaansa.
”Minne sinä menet?” Sirius kysyi.
”Oleskeluhuoneeseen”, Remus vastasi lyhyesti. Sirius kurtisti kulmiaan ja tarttui Remusta olkapäästä pakottaen tämän pysähtymään.
”Mikä sinua risoo?” hän kysyi. Remus katsoi nopeasti poikaa silmiin ja mietti mitä sanoisi. Hetken ajan hän harkitsi ottavansa suudelman puheeksi ja joku Siriuksen katseessa viestitti, että toinen poika odotti sitä myös. Mutta sitten Remus tajusi että ei oikeastaan halunnut kuulla mitä Siriuksella oli siitä sanottavana ja päätyi vaan pudistamaan päätään.
”Ei mikään.”
Sirius irrotti otteensa pojan olkapäästä ja näytti kummallisen… pettyneeltä? Mutta ehkä Remus vaan kuvitteli kaiken.
”Selvä sitten”, Sirius sanoi viileästi.
”Selvä sitten”, Remuskin sanoi.
Ja sen jälkeen pojat lähtivät kävelemään käytävää eri suuntiin sanomatta toisilleen enää mitään.
-
Samaisen kirjaston toisella puolella James istui tutussa pöydässä odottamassa Heatheria. Oli keskiviikko, heidän perinteinen kirjastopäivänsä, mutta jostain syystä James epäili että Heather ei ilmestyisi paikalle. Ainakin tyttö oli jo viisitoista minuuttia myöhässä. He eivät olleet jutelleet lauantain huispausottelun jälkeen, koska James oli tarvinnut vähän miettimisaikaa. Varsinkin sen jälkeen, kun he olivat Lilyn kanssa jutelleet lauantaina aamuyöhön asti ja tuhonneet yhdessä koko Jamesin taskumatin sisällön. James oli joutunut käytännössä kantamaan tytön takaisin oleskeluhuoneeseen, koska tällä ei selvästi ollut kovin paljoa kokemusta tuliviskistä. Mutta nähdessään aamulla Lilyn ja Hugon makoilemassa yhdessä sohvalla, molemmat hieman krapulaisen näköisenä, James oli tajunnut miten typerä hän oli. Hän ja Lily tulisivat aina olemaan vain ystäviä, piste. Ja Heather oli mukava tyttö, johon James kyllä tunsi vetoa. Hän olisi typerä jos jättäisi hyvän mahdollisuuden käyttämättä tytön takia, joka ei ollut millään tavalla kiinnostunut hänestä ja joka vielä kaiken lisäksi seurusteli.
Kaksikymmentä minuuttia oli kulunut ja James alkoi tuntea itsensä typeräksi. Hänellä ei ollut tapana istuskella kirjastossa, varsinkaan itsekseen. Jos Sirius vain näkisi hänet nyt… James oli juuri luovuttamassa ja lähtemässä kun Heather ilmestyi hyllyjen välistä hänen eteensä. Tyttö näytti melkein yhtä yllättyneeltä nähdessään Jamesin, kun James nähdessään tytön.
”James”, Heather sanoi. ”Mitä sinä täällä teet?”
”Nyt on keskiviikko”, James huomautti. ”Eikö meillä ole tapana tavata täällä aina keskiviikkoisin?”
”Minä en odottanut näkeväni sinua täällä”, Heather sanoi hiljaa, katse maahan painettuna. ”Minä pilasin kaiken.”
”Miten niin?” James kysyi ja käveli tytön eteen.
”Minä suutelin sinua”, Heather sanoi ja hänen poskensa punertuivat kevyesti kun hän nosti katseensa pojan silmiin. ”Ja minä tiedän että Lily – ”
”Seurustelee Hugon kanssa”, James keskeytti hänet sulavasti. ”Ja minä seurustelisin mielelläni sinun kanssasi, jos sinä vaan haluat.”
Heather tuijotti Jamesia silmät suurina ja availi suutaan aivan kuin olisi yrittänyt sanoa jotain, mutta ei vaan saanut mitään ulos. Lopulta tyttö tyytyi vain nyökkäämään ja ujo hymy levisi hänen huulilleen. James vastasi hymyyn ja kumartui varovasti suutelemaan tyttöä. Ja sillä hetkellä kun heidän huulensa kohtasivat, James päätti työntää Lilyn lopullisesti pois ajatuksistaan.
-
James palasi oleskeluhuoneeseen pari tuntia myöhemmin ja huomasi heti Siriuksen, joka istui sohvalla kädet puuskassa, takkatulta tuijottaen. Sen jälkeen hänen huomionsa kiinnittyi Remukseen, joka taas istui täysin vastakkaisella puolella oleskeluhuonetta, kirjan ylle kumartuneena ja kirjoitti esseetään hirveällä vauhdilla. Suunnilleen puolessa välissä näitä kahta istui Peter, Katen seurassa, mutta James huomasi miten pojan katse kävi välillä Siriuksessa ja välillä Remuksessa. James rypisti otsaansa ja käveli ensimmäisenä Siriuksen luo, joka sattui olemaan lähimpänä muotokuva-aukkoa.
”Mitä täällä tapahtuu?” James kysyi istuessaan ystävänsä viereen sohvalle.
”Miten niin?” Sirius vastasi kysymykseen kysymyksellä irrottamatta katsettaan takkatulesta.
”Sinä mökötät täällä, Kuutamo tuolla”, James huomautti ja huitoi Remuksen suuntaan. ”Mitä on tapahtunut?”
Sirius vilkaisi ystäväänsä nopeasti ennen kuin pudisti päätään.
”Ei mitään.”
”Okei…”
James ei uskonut pojan sanoja mutta tiesi, että Sirius kertoisi hänelle sitten kun tahtoisi. Sen sijaan hän käänsi puheenaiheen siihen mitä hänelle oli juuri tapahtunut.
”Me seurustelemme Heatherin kanssa”, hän sanoi.
”Mahtavaa”, Sirius vastasi, kuulostamatta erityisen innostuneelta. James ei ottanut sitä henkilökohtaisesti, hän tunsi Siriuksen ja huomasi kyllä että toista poikaa vaivasi joku. Istuttuaan hetken hiljaa pojan vieressä James nousi ja päätään pudistellen käveli huoneen toiselle puolelle Remuksen luokse.
”Haluatko sinä kertoa versiosi mikä teitä kahta oikein vaivaa?” hän kysyi Remukselta, joka vastahakoisesti nosti katseensa pergamentistaan.
”Miten niin?” poika kysyi epäluuloisesti. ”Sanoiko hän jotain?”
”Ei.”
Remus kohautti olkiaan ja jatkoi kirjoittamista. James huokaisi.
”Me seurustelemme Heatherin kanssa”, hän kertoi myös Remukselle. Toisin kuin Sirius, Remus jopa kohotti katseensa häneen ja hymyili.
”Onneksi olkoon.” Mutta myös Remuksesta huomasi, että hänellä oli muuta mietittävää, joten James tuhahti ja siirtyi viimeisenä Peterin luo, rojahtaen sohvalle hänen ja Katen väliin.
”Hei!” tyttö älähti mutta James kääntyi juttelemaan Peterille.
”Mikä heitä vaivaa?” hän kysyi. Peter kohautti olkiaan, myös lievästi närkästyneenä siitä että James oli tullut keskeyttämään heidän syvälliset keskustelunsa.
”En saanut heistä irti yhtään sen enempää kuin sinäkään”, Peter vastasi. ”Enkä ole varma haluanko edes tietää. Missäs sinä olit?”
”Kirjastossa Heatherin kanssa”, James vastasi ja kertoi vielä Peterille suuren uutisensa. ”Me seurustelemme nykyään.”
”Ai, mahtavaa, onneksi olkoon!” Peter sanoi vaikuttaen olevan aidosti iloinen hänen puolestaan. James virnisti laiskasti eikä huomannut ollenkaan miten hänen selkänsä takana Katen ilme venähti ja tytön huolestunut katse käväisi nopeasti hieman kauempana istuvassa Lilyssä.
--------------------------
Semmoista tällä kertaa! Kaikki kommentit ovat tervetulleita ::)
-
Mä oon koko viikon ollu täällä väijymässä seuraavaa lukua, ja olin tapani mukaisesti hyvin iloinen kun huomasin sen putkahtaneen tänne <3
Oioioi, Siriuksen ja Remuksen välit ovat näköjään melko epävarmat, suudelma on tosiaan aiheuttanut melkoista viileyttä ja jännitteitä poikien välille. Jotenkin tosi remusmaista yrittää järkeillä tilanne juuri niin kuin hän tekikin, koko juttu johtui vain siitä että Sirius oli juonut liikaa ja hän itse halusi olla vain tässä "jekussa" mukana :P Tosi jännä nähdä, miten heidän käy, koska selvästikin kumpikin haluaisi nostaa asian esille ja puhua sen selväksi, mutta sitten toisaalta ei keksi kuinka sen sanoisi toiselle. Tai sitten siinä vieressä häilyy jonkinlainen pelko siitä, että asiasta puhuminen voisi jollain tavalla rikkoa heidän ystävyytensä, kenties. Mutta ootan kyllä mielenkiinnolla, miten tästä edetään ;)
Awws, musta oli kauheen söps kun James ja Lily juttelivat toistensa kanssa myöhään yöhön jakaen Jamesin taskumatin sisällön. Toivottavasti Lily ei tunne häpeää siitä kun James joutui kantamaan hänet takaisin oleskeluhuoneeseen :D Ihanaa ettei heidän ystävyytensä (tai mikä tämä heidän suhteensa nyt ylipäätään onkaan :D) särkynyt, ja he kumpikin pyysivät toisiltaan anteeksi :3 Kuitenkaan he eivät varsinaisesti hengaile toistensa kanssa, mitä he ehkä tekivät edellisenä vuonna... Saa nähdä, miten tämä kuvio muuttuu ;)
Muttamuttamuttamutta, James ja Heather seurustelevat! :o :o Minä kun luulin, että Heather ei ollutkaan "se oikea" Jamesille? Miksi ihmeessä James meni sitten ehdottamaan seurustelua, eihän siinä ole mitään järkeä! ??? Sekä James että Heather vaikuttavat kyllä pitävän toisistaan - oikein kovastikin, ja siinä mielessä seurustelu kuulostaa tietenkin hyvältä ajatukselta. Silti tuo Jamesin kommentti Lilylle jäi vaivaamaan. Tai no, kyllähän James päätti "työntää Lilyn pois ajatuksistaan", mutta minusta tuntuu ettei hän oikein onnistu sinä :D Nyt toivon vain, että hän haluaa ihan oikeasti seurustella Heatherin kanssa :) Saa nähdä miten tässä käy, haluaisin kovasti tietää miten Lily - ja toisaalta myös Hugo - suhtautuu tähän edistysaskeleeseen :D Luvun loppu nimittäin vaikutti tämän suhteen hyvinkin lupaavalta ;) Mutta tässä vaiheessa toivotan heille kummallekin onnea! :)
Ooo, tää luku oli just hyvä <3 Tässäkin sattui ja tapahtui, ja luku loi lupaavan pohjan tuleville luvuille ;) Kirjoitat niin kauhean hyvin, ja tätä on kyllä niin ihana lukea, mieliala kohoaa aina tosi paljon, vaikka olisi ollut tosi huono päivä <3 Ai niin, minusta on myös kivaa että Peterillä on juttua Katen kanssa :) Sitä, että Peter seurustelee jonkun kanssa, ei kauhean usein näe (tai minä en ole nähnyt ::)), ja vaikka Peter ja Kate vaikuttavat persoonallisuuksiltaan erilaisilta, minusta he sopivat oikeastaan hyvin yhteen :)
Kiitos ihanasta luvusta ja ihanasta tarinasta! :) Minä jään taas seurailemaan uuden luvun ilmestymistä, hihii :) Ja toivottavasti se kevätflunssa alkaa helpottaa, paranemisia sinne :)
-DH58
-
Yh painin täällä suurien alemmuuskompleksejen kanssa, kiitos vaan DragonHeart58 :'( :'( Nää mun kommentit on ihan tylsää liibalaabaa noihin verrattuna (älkää kysykö miten toisen kommentointitaidoista voi olla kateellinen, en tiiä itekkää ;D) Ehkä jotkut viitsivät vaikka vähän panostaa kommentteihin? Mutta silti, halusin kommentoida edes jotain, koska tiedän, että jokainen (sekava ja laadutonkin) kommentti antaa kuitenkin vähän potkua jatkamiselle, enkä todellakaan halua että tämä sarja loppuu tähän.
Kymppilukukin oli yhä vain sitä samaa mahtavaa laatua, ainoa mitä jäin kaipaamaan, oli pituus. Näissä menee niin vähän aikaa lukaista läpi :-[. Mutta toisaalta, näin lukuja tulee useammin. Okei, nyt en enää itsekään tiedä mitä haluan. Ristiriitaista on myös ficin parisuhdekuviot, toisaalta haluan Lilyn ja Jamesin yhteen mutte kun Heather... :-* :-* Muttaa ehkä tyttö löytää jonkun toisen? ::)
”Mikä sinua risoo?” hän kysyi. Remus katsoi nopeasti poikaa silmiin ja mietti mitä sanoisi. Hetken ajan hän harkitsi ottavansa suudelman puheeksi ja joku Siriuksen katseessa viestitti, että toinen poika odotti sitä myös. Mutta sitten Remus tajusi että ei oikeastaan halunnut kuulla mitä Siriuksella oli siitä sanottavana ja päätyi vaan pudistamaan päätään.
”Ei mikään.”
Sirius irrotti otteensa pojan olkapäästä ja näytti kummallisen… pettyneeltä? Mutta ehkä Remus vaan kuvitteli kaiken
Yhyy Remus mikset sanonut mitään ??? Ei näin, yrittäkää jookoooooo?? En tavallisesti tykkää poika/poika parituksista, mutta Sirius ja Remus ovat silti söpöjä yhdessä, vaikka itse tykkään parittaa heidät joko jollekin tytölle tai ei ollenkaan ;D Joka tapauksessa, Sirren ja Remuksen pitää puhua. Niiden on pakko koska snyft.
Pyydän syvästi anteeksi, olen hyvin väsynyt ja hukkasin punaisen langan pahemman kerran, hups. Jospa sit vielä joskus kommentoisin jotain järkevääkin, eikö ois hienoa?
Hyvin sekava,
Lils
-
DragonHeart58, kiitos kommentista! On aina jotenkin kauhean vaikeaa keksiä jotain järkevää sanottavaa kommentteihisi, mutta yritän parhaani.. :D Remuksen ja Siriuksen välit ovat tosiaan epävarmat ja nähtäväksi jää miten heille käy, samoin kuin Lilylle ja Jamesille ;) James ja Heather tosiaan seurustelee, ehkä Heather ei ole se oikea Jamesille mutta kuinka moni meistä aina päätyy seurustelemaan juuri sen oikean kanssa? Ehkä seuraavissa luvuissa selviää miten Lily ja Hugo suhtautuvat :) Peteristä ja Katesta en tule varmaan kovin paljon kirjoittamaan koska vaikka Peter vielä tässä vaiheessa onkin kelmien ystävä, en vain voi sietää sitä tyyppiä koska tiedän mitä tulevaisuudessa tapahtuu :D mutta niin, kiitos kommentista ja kehuista!
Lily Evans, kiitos kommentista! Ymmärrän kyllä sinua täydellisesti, olenkin itsekin usein kateellinen muiden kommentointitaidoista koska tuntuu että en itse saa mitään järkevää sanottua! Mutta kommenttisi ei ole yhtään sekävä eikä laaduton ja kaikki kommentit ovat tosiaan tervetulleita ja ilahduttavat minua tosi paljon! Ja voiei, olen stressannut näiden lukujen pituutta todella paljon koska pääni sisällä on aina visio mitä luku tulee pitämään sisällään ja sitten kun olen saanut ne asiat kirjoitettua, en osaa enää jatkaa pidemmälle vaikka ehkä pitäisi. Ja kyllä, Sirius/Remus on Supernaturalin Dean/Castielin lisäksi ainoa poikaparitus mistä tykkään, pelkkää rakkautta <3 mutta niin, kiitos vielä kerran!
Huh, pakko sanoa että tämä kevät koulussa on aikamoista hullunmyllyä... mutta parhaani mukaan yritän pysyä aktiivisessa kirjoitustahdissa niin kuin tähänkin asti! Eiköhän mennä sitten lukuun numero 11 :)
------------------------------------
11.luku
Sinä aamuna Lily istui aamiaispöydässä erittäin huonotuulisena. Kate oli edellisenä iltana kertonut hänelle että James ja Heather olivat ruvenneet seurustelemaan, ja vaikka Lily oli esittänyt että asia ei häntä erityisemmin kiinnostanut, hän oli päätynyt makaamaan puolet yöstä hereillä ja miettimään elämäänsä. Herättyään neljän tunnin yöunien jälkeen hän oli painellut suoraan aamiaiselle jäämättä odottamaan Katea tai Hugoa. Nyt Lily oli väsynyt ja ärtynyt eikä hänen lukemansa Päivän profeetan otsikot taas muutamasta kadonneesta jästisyntyneestä kohottaneet hänen mielialaansa lainkaan.
Hänen mielialaansa ei kohottanut myöskään se, että James ja Sirius ilmestyivät aamiaiselle, keskusteluun uppoutuneena ja tulivat istumaan vain muutaman paikan päähän Lilystä. James hymyili tytölle ystävällisesti ja Lily teki kaikkensa vastatakseen hymyyn, vaikka oikeasti olisi vain halunnut kysyä mitä ihmettä poika oikein pelleili. Juuri lauantai-iltana hän oli sanonut että Heather ei ollut hänelle se oikea. Mutta toisaalta eihän James ollut myöskään sanonut että ei olisi kiinnostunut tytöstä. Olihan Lilykin Hugon kanssa vaikka ei tiennyt oliko poika hänelle se oikea. Olikohan?
”Huomenta.”
Hugon ääni herätti Lilyn ajatuksistaan ja hän kohotti katseensa lehdestä, jota oli jäänyt tuijottamaan. Pojan vaaleat hiukset olivat unen jäljiltä sekaisin ja lämmin tunne täytti Lilyn hetkeksi kun hän katseli poikaa. Miksi hän käytti niin paljon aikaa Jamesin ja Heatherin murehtimiseen, kun hänellä oli asiat niin hyvin? Jos hän käyttäisi yhtä paljon aikaa Hugon pohtimiseen, hän saattaisi hyvinkin päätyä tulokseen että poika tosiaan oli hänelle se oikea.
”Sinä et odottanut minua oleskeluhuoneessa”, Hugo sanoi lievästi pettyneen kuuloisena istuessaan tupapöytään tyttöä vastapäätä. Lily vilkaisi sivusilmällä Jamesia, joka lappoi puuroa suuhunsa ja yritti selvästi olla kuuntelematta heidän keskusteluaan.
”Minä todella tarvitsin kofeiinia. Nukuin huonosti”, Lily selitti ja kohotti kahvikupin huulilleen nauttien sen lämmöstä. Lokakuu oli jo kääntynyt marraskuuksi ja vanha linna alkoi kylmetä sään mukana. Hugo vilkaisi tytön lukeman lehden otsikoita ja kurtisti kulmiaan huolestuneesti.
”Kai sinä tiedät että sinun ei tarvitse täällä huolehtia noista asioista?” poika kysyi viitaten jästikatoamisiin. Lily ei viitsinyt korjata pojalle että oli oikeastaan valvonut Jamesin ja Heatherin takia joten tyytyi vain hymyilemään ilottomasti.
”Minä en tule olemaan täällä ikuisesti”, hän sanoi.
”Sitten minä olen suojelemassa sinua”, Hugo sanoi ja tarttui pöydän yli Lilyä kädestä. Tyttö kiirehti ottamaan uuden, isomman kulauksen kahvia välttyäkseen puhumasta tulevaisuudesta, joka ahdisti häntä suunnattomasti vaikka se häämöttikin vasta useamman kuukauden päästä. Hugo tuijotti häntä hetken intensiivisesti ennen kuin sanoi jotain, mitä Lily ei todellakaan ollut odottanut.
”Minä rakastan sinua.”
Lily vetäisi kahvia henkeen ja onnistui kaatamaan vajaan mukillisensa pöydälle, josta se valui hänen koulupukunsa päälle. Jamesin katse sinkoutui puurolautasesta Lilyyn ja molemmat pojat tuijottivat tyttöä odottaen hänen vastaustaan tähän suureen tunnustukseen.
”Sinä… okei. Minun pitää käydä vaihtamassa vaatteet ennen kuin tunnit alkavat”, Lily sanoi ja hänen äänensä kuulosti oudon kaukaiselta hänen omiinkin korviinsa. Hugo tuijotti häntä omituinen ilme kasvoillaan mutta ei estellyt, kun tyttö nousi seisomaan ja lähti kävelemään ulos Suuresta salista. Aulaan päästyään tyttö tajusi olevansa noita ja itseasiassa aika päteväkin sellainen eikä hänen todellakaan tarvinnut kävellä Rohkelikkotorniin asti vaihtamaan vaatteita.
Taikasauvan heilautuksella hänen koulupuvustaan katosi kaikki kahvitahrat ja Lily lähti hitaasti kävelemään tyrmiä kohti. Ehkä hän oli kuullut väärin tai kuvitellut kaiken. Eiväthän he olleet seurustelleet kuin muutaman kuukauden, miten Hugo muka tiesi että rakasti häntä! Perille päästyään tyttö jäi nojailemaan kylmään kiviseinään. Tunnin alkuun oli vielä kaksikymmentä minuuttia eikä hän odottanut saavansa seuraa vielä ainakaan kymmeneen minuuttiin mutta autiossa käytävässä kaikuvan askelet todistivat hänen ajatuksensa vääräksi.
”Mitä tuolla oikein tapahtui?” Kate kysyi asettuessaan nojailemaan seinään Lilyn viereen. ”Sinä lähdit aika vauhdilla. Ja Hugo näytti aika järkyttyneeltä.”
”Hän sanoi että rakastaa minua”, Lily voihkaisi ja valui seinää pitkin istumaan lattialle.
”Ai Hugo?” Kate kysyi yllättyneenä ja kyykistyi ystävänsä viereen. ”Mitä sinä vastasit?”
”’Okei, minun pitää käydä vaihtamassa vaatteet ennen kuin tunnit alkavat’.”
”Et kai?” Kate irvisti. ”Se selittää Hugon ilmeen. Ja Jamesin.”
Lily ei viitsinyt kysyä millainen ilme Jamesilla oli ollut joten he istuivat hetken hiljaa.
”No, rakastatko sinä häntä?” Kate kysyi lopulta.
”En tiedä!” Lily parkaisi ja hautasi kasvot käteensä. ”Minä olen 17-vuotias! En osaa edes päättää mitä söisin aamupalaksi, miten minä voin tietää rakastanko jotakuta!”
”Kai se pitäisi vaan tietää”, Kate sanoi mietittyään asiaa hetken. Lily vilkaisi ystäväänsä epäilevästi.
”Joten sinun mielestäsi minä en rakasta Hugoa?”
”En minä sitä sanonut. Mutta jos sinä rakastaisit häntä, sinä tietäisit sen kyllä.”
Lily jäi miettimään tytön sanoja, joissa saattoi olla jotain perää. Mutta kyllähän hän piti Hugosta todella paljon ja todennäköisesti vähän pidemmän seurustelun jälkeen voisi sanoa rakastavansa poikaa. Vai mitä?
-
Heather taas oli sinä aamuna erityisen hyvällä tuulella. Hän ei välittänyt siitä että makuusalin muut tytöt katselivat häntä epäilevästi kun hän hyräillen paineli suihkuun, eikä siitä että hänen entinen paras ystävänsä Jenny kumartui kuiskaamaan jotain Lisalle kun hän kuivasi hiuksiaan. Heather juuri hymyili itsekseen ajatellessaan Jamesia kun Jenny ilmestyi peilin ääreen hänen viereensä sukimaan mustia hiuksiaan.
”Mikäs sinua noin hymyilyttää?” Jenny kysyi yhtäkkiä. Heather ei ollut jutellut tytön kanssa sanaakaan sen jälkeen mitä kesällä oli tapahtunut ja yllättyi niin paljon, että harja tippui hänen kädestään ja laskeutui kolahtaen lattialle.
”Minusta tuntuu että se ei ole sinun asiasi”, hän tokaisi tyynesti. Jenny kohotti kulmiaan.
”Se liittyy jotenkin Potteriin. Minä olen nähnyt teidät viimeaikoina usein yhdessä kirjastossa ja Lisa kertoi että suutelitte Rohkelikon huispausottelun jälkeen.”
”Miksi sinä olet niin kiinnostunut minun elämästäni?” Heather kysyi, tuntien itsensä yhtäkkiä uskomattoman väsyneeksi. Jennystä oli viime aikoina ollut niin paljon vaivaa, että hän ei olisi millään jaksanut edes puhua koko ihmisen kanssa.
”Sinä sait Robertin, sinä sait käännytettyä kaikki ystäväni minua vastaan, mitä sinä vielä haluat?”
”Me itseasiassa erosimme Robertin kanssa”, Jenny sanoi.
”Voi kuinka ikävää, harrastiko hän seksiä parhaan kaverisi kanssa?” Heather kysyi herttaisesti hymyillen. Jenny mulkaisi häntä pahasti mutta joku tytön katseessa viestitti, että oli tapahtunut juuri niin. Heather ei voinut muuta kuin pyöräyttää silmiään.
”Minä olen pahoillani”, Jenny sanoi lopulta, erittäin vastahakoisen kuuloisesti. ”Siitä mitä tapahtui Robin kanssa.”
”Älä ole”, Heather sanoi ja kietaisi hiuksensa nopealle poninhännälle. ”Sinä teit minulle maailman suurimman palveluksen kun pääsin teistä molemmista eroon yhdellä iskulla.”
Sen sanottuaan tyttö heitti koululaukkunsa olalleen ja marssi ulos makuusalista taakseen katsomatta. Koko matkan Suureen saliin hän kiehui kiukusta. Miten Jenny kehtasi tulla pyytämään häneltä anteeksi, varsinkin vasta nyt kun oli itse kokenut saman mitä Heather. Miten he olivatkaan olleet parhaita ystäviä niin monta vuotta? Suuren salin ovella hän melkein törmäsi Lilyyn, joka oli kahvitahrojen peitossa ja tuijotti jonnekin kaukaisuuteen edes huomaamatta Heatheria. Heather tuijotti hetken punapään perään ennen kuin astui ruokasaliin ja käveli suoraan Rohkelikon tupapöytään missä James istui Siriuksen kanssa ja Hugo istui vain muutaman tuolin päässä tästä kaksikosta. Heather painoi nopean suukon poikaystävänsä poskelle ennen kuin istuutui tämän viereen ja kääntyi Hugon puoleen.
”Mikä Lilyä vaivaa? Hän melkein törmäsi minuun eikä edes sanonut mitään.”
Hugon kasvot olivat melkein yhtä ilmeettömät kuin Lilyn, kun hän kääntyi siskonsa puoleen.
”Minä kerroin hänelle että rakastan häntä”, poika sanoi.
”Niinkö?” Heather hihkaisi. ”Sehän on suloista!”
Kukaan ei sanonut mitään.
”Vai eikö?” tyttö kysyi varovaisesti.
”Lily taisi vastata hänelle ’okei’, jos kuulin oikein”, Sirius jakoi tietonsa auliisti. Hugon ilme synkkeni ja Heather vilkaisi nopeasti Jamesia, joka näytti… tyytyväiseltä? Hetkellinen mustasukkaisuus pyyhkäisi tytön yli mutta hän rauhoitteli itseään nopeasti ajatuksella että James ei ollut puhunut Lilystä sanaakaan pitkiin aikoihin. Ja kääntyessään uudestaan pojan puoleen, äskeisestä tyytyväisyydestä ei ollut tietoakaan joten Heather päätyi tulokseen että oli vain kuvitellut kaiken.
”Älä huoli, Hugo”, tyttö sanoi. ”Hän aivan varmasti rakastaa sinua mutta tuollainen paljastus aamiaispöydässä on liikaa kenelle tahansa.”
Hugo näytti vähän piristyneen siskonsa sanoista ja rupesi pistelemään paahtoleipää poskeensa äskeistä huomattavasti iloisemmin. Heather hymyili kaataessaan itselleen kulhollisen muroja.
Ei, edes Jenny tai Hugon rakkauselämä eivät saisi tänään pilattua hänen hyvää tuultaan, jonka aiheuttaja istui hänen vieressään tyhjentämässä puurolautasta ja juttelemassa Siriuksen kanssa huispauksesta samalla kun piti tyttöä kädestä kiinni pöydän alla.
---------------------------------
::)
-
Hei minä täällä taas! Mä en oo tätä unohtanu vaikken viimeks kommentoinutkaan. Mä en tiiä miks mä en ollu kommentoinu tota edellistä lukua (mä kyl luulin kommentoineeni) No ei se mitään.
”Sinä teit minulle maailman suurimman palveluksen kun pääsin teistä molemmista eroon yhdessä iskulla.”
Mä ite laittaisin ton yhdellä iskulla. Sit toinen jonka löysin. En osaa edes päättää mitä söisin aamupalaksi, miten minä voin tietää rakastanko jotakin!”
Ton mä laittaisin ehkä jotakuta. Muuten en mitään kirjoitusvirheitä löytäny ja teksti oli oikein mukavaa luettavaa.
Tää on vaan niiiiiiiin ihana. Mä en kestä. Mahto olla Hugolle aika järkytys ku Lily vaan sanoi okei ja lähti. Mut onneks Heather tuli ja pelasti Hugon kauhealta mielipahalta. Tosin Hugon sydän tulee niin särkyy ku Lily ei rakastakkaan sitä. Se on surullist, koska Hugo on oikeest hyvä tyyppi.
Mut eipä mulla varmaan muuta. Jatka samaan malliin. Pusuja ja haleja sinne :-*
<3 Trilla
P.s. Tää on varmaan pisin kommenttini ikinä
-
Uusi lukija ilmoittautuu!
Parasta, kun saa heti lukea näin monta osaa putkeen! Hyvä päätös illalle.
Tykkään hurjasti kelmificeistä, eikä tämä ollut pettymys. Kirjoitat ihanan raikkaasti ja sulavasti, ja dialogeissasi on nerokkaita sutkautuksia - nimenomaan kelmeille tyypillisiä. Juonikuvio on jännittävä! Lilyn reaktio rakkaudentunnustukseen oli mitä hupaisin (tosin srsly, kuka pamauttaa aamupalapöydässä tuollaisen :D sitä saa mitä tilaa, järkytystä). Hehee, tykkään myös erityisesti Siriuksestasi, aina niin hurmaava ja ovela sekä samaan aikaan hellyyttävän urpo.
Kerronta on aika dialogipainotteista, tosin se on kyllä selvästi vahvuutesi ja se tulee luontaisesti. Väliin kaipailisin ehkä jotakin hahmojen omaa pohdiskelua tai sielunmaisemia. En tiedä :D
Toivon lisää pikimmiten!
-
Ilmaannun paikalle hiukan myöhässä, koska haluan että mulla ei oo mihinkään kiire niin että voin keskittyä kunnolla tämän kommentin laatimiseen. :) Myönnän että oon lukenut tän heti kun huomasin uuden luvun saapuneen, en voinut katsos vastustaa kiusausta :D
Tämäkin luku teki jälleen oikeutta edeltäjilleen sekä tuleville luvuille :) Tässä luvussa juoni otti taas pienen askeleen eteenpäin ja avasi uuden oven seuraavalle luvulle ja mahdollisille käänteille :) Lily ei vieläkään suostu ymmärtämään, että hän on mustasukkainen Heatherille ja välittää Jamesista enemmän kun uskaltaa itselleensä edes myöntää. ;) Hugo --- no, osaa näköjään olla erityisen tahdikas :D Onhan tuollaisessa tunnustuksessa oikeasti tosi paljon pelissä, ja sitä ei ole välttämättä viisainta täräyttää heti aamiaispöydässä :P Ja Lilyn kahvisähläys ja vastaus Hugolle... taisin vain todeta että ei nyt mennyt ihan putkeen ::) Ja sitten vielä lähtee kesken kaike ja jättää Hugon istumaan oudon näköisenä pöytään. ::) Mutta hyvin kiinnostava käänne, joka väänsi uuden kiemuran tarinan tunnesokkeloihin :)
Heatherin aamu näyttää taas menneen hyvin, ja olen siitä hyvilläni koska kuten olen jo aiemmin todennut, tykkään hänen hahmostaan. Hyvä kun uskaltaa näpäyttää takaiin tuolle Jennylle, mutta tavallaan voisi luulla Heatherin ymmärtävän miltä Jennystä tuntuu, mutta myös sen että nyt myös Jenny tietää, miltä Heatherista oli tuntunut hänen tehdessä saman keljun tempun mikä hänellekin (ilmeisesti) tehtiin. En siis mitenkään väitä mitä Heatherin kuuluisi tehdä tai sanoa tai olla mieltä, nämä ovat vain ajatuksia jotka nousivat mielessäni esiin. :) Tarkoitan vain sitä, että Heatherin ei tietenkään tarvitse antaa anteeksi jos hän ei halua, mutta ei sitä myöskään ilkeäksi tarvitse heittäytyä :) Hyvä kun Heather piristi veljeään, Hugo selvästi tuli siitä iloiseksi. :) Mutta näyttää siltä, että Heather pisti merkille Jamesin tyytyväisyyden Hugon rakkaudentunnustuksen saaman nihkeän vastaanoton myötä, eli hän epäilee samaa kuin minäkin (huolimatta siitä että James pitääkin Heatherin kädestä pöydän alla kiinni): James tykkää Lilystä, tai ainakin hän tulee tyytyväiseksi kun Lilyllä ja Hugolla menee hiukan heikommin.
En muista olenko sanonut, mutta minusta sen lisäksi että kirjoitat kielellisesti ja tarinallisesti erinomaisesti, olet onnistunut kirjoittamaan tarinan hyvinkin tunnepitoiseksi ilman että siihen kyllästyy. Tai siis, oikein tunnepitoisissa teksteissä saattaa käydä niin ettei tarina tai juoni tunnu etenevän lainkaan, vaan se junnaa paikallaan oikeastaa koko ajan. Tässä niin ei ole käynyt, vaan näitä tunnesotkuja lukee mielellään ja suurella mielenkiinnolla :) Ja toisena mainitsisin että minusta tässä on myös mukavasti sekä kuvailua että vuoropuhelua :)
Täytyy vielä mainita että Sirius on jotenkin tosi onnistunut, sellainen hölmöilevä ja rento, hupaisa ja... no, ihana ja siriusmainen :D Tässä luvussa mua rupes naurattaa tuo jakoi tietonsa auliisti, se vaan sopi tuohon kohtaan ja juuri Siriukselle :D
Kiitos taas ihanasta ja viihtyisästä luvusta! :-* Jään mielenkiinnolla odottamaan miten tämä jatkuu! Toivottavasti tämä kommentti ei vaikuta kauhean sekavalta, jostain syystä minulle jäi sellainen tunne :D
-DH58
P.S Lily Evans: älä ihmeessä "paini alemmuuskompelksien kanssa", koska sinun kommenttisi eivät ole yhtään sen huonompia kuin minunkaan :) Jokainen kommentti on kirjoittajalle arvokas :) Olen kuitenkin tosi otettu, että pidät kommentointitaitojani hyvinä, kiitos siitä! :)
-
Uusi lukija ilmottautuu!! :) Tosi mielenkiintonen fic ja odotan innolla, mitä tapahtuu jatkossa ;D Teksti on mielestäni hyvin sujuvaa ja mukavaa lukea sekä tarina erityisen koukuttava ;)
- miss i
-
trilla kiitos kommentista! Mukava että jaksat vielä lukea tätä ja kommentoidakin välillä! :) Korjasin nuo pongaamasi virheet, hyvä että joku on vähän tarkkaavaisempi kun minä :D Kiitos kehuista ja pusuja ja haleja sinnekin! :-* ja onnea pisimmästä kommentistasi! :D
Sinistra kiitos kommentista ja tervetuloa uudelle lukijalle! Ja mukava kun jaksoit kommentoida. Minäkin rakastan kelmificcejä joten tosi kiva kuulla että olen onnistunut tämän kirjoittamisessa. Olen itsekin huomannut että dialogin kirjoittaminen luonnistuu minulta parhaiten, mutta yritän saada mukaan jonkinlaisia pohdiskelujakin välillä :D
DragonHeart58 kiitos taas kommentistasi! Se oli yhtä ihana kuin kaikki edellisetkin :) Minun on jotenkin hirveän vaikea keksiä mitään sanottavaa näihin, hämmästyn aina tästä kehujen määrästä :D Joten tyydyn tällä kertaa vain kiittämään tuhannesti, arvostan todella paljon näitä pitkiä ja ihania kommenttejasi! :-*
miss i kiitos kommentista ja tervetuloa uudelle lukijalle! Kiva että tykkäsit :)
APUA minulla on oikeasti huono omatunto koska olen yleensä julkaissut uusia lukuja aika nopealla tahdilla ja nyt on ehtinyt vierähtää jo melkein kolme viikkoa viimeisimmästä! Kuten viime luvun yhteydessä taisin jo mainita, tämä kevät on ihan hullu koulussa, onneksi kohta alkaa helpottaa ja ehdin paneutua tähänkin enemmän. Toivottavasti jaksatte silti roikkua perässä! Ja lukukertojakin on kertynyt jo yli 2000, ihan huippua, kiitos kaikille! :)
Jospa mennään sitten siihen seuraavaan lukuun:
---------------------------------
12.luku
Lily ja Hugo eivät ottaneet koko rakastamisasiaa puheeksi toista kertaa. Hugo ei halunnut painostaa Lilyä ja Lily käytti paljon aikaa tunteidensa selvittelyyn pääsemättä kuitenkaan mihinkään lopputulokseen. Hän kyllä piti pojasta, piti oikein kovasti, mutta rakastiko hän tätä… Toisaalta, eihän Lilyllä ollut mitään vertailukohdetta joten hän saattoi hyvinkin olla rakastunut. Mutta jotenkin tuntui vaan väärältä sanoa se Hugolle. Joten he palasivat tuttuihin rutiineihinsa ja varoivat keskustelemasta asioista, jotka voisivat johtaa aiheeseen rakkaus.
Jamesin ja Heatherin suhde sujui tasaisen hyvin. He selvästi viihtyivät toistensa seurassa ja keskiviikkoisten kirjastotapaamisten lisäksi he söivät lähes aina aamiaisen ja päivällisen yhdessä. Heather oli viikonloppuisin myös tuttu näky Rohkelikkojen oleskeluhuoneessa. Tytön suhteet ystäviinsä olivat alkaneet vähitellen parantua, mutta Heather ei silti voinut täysin antaa anteeksi sitä, miten helposti he olivat uskoneet Jennyn valheita ja kääntäneet selkänsä hänelle. Sen takia Heather mieluummin viettikin aikaansa Jamesin ja tämän ystävien kanssa.
Siriuksen ja Remuksen välit sen sijaan eivät olleet parantuneet yhtään. He eivät puhuneet toisilleen kuin pakosta, ja James alkoi vähitellen hermostua jatkuvaan pomppimiseen ystäviensä välillä. Hän oli yrittänyt kaikkensa, että kaksikko selvittäisi välinsä, mitä ikinä olikaan tapahtunut, mutta valitettavasti molemmat olivat hyvin itsepäisiä tapauksia. Välillä Remus jäi tuijottamaan Siriusta, aivan kuin olisi halunnut sanoa jotain tai toisinpäin, mutta yleensä tilanne päätyi väsyneeseen päänpudistukseen ja mykkäkoulun jatkumiseen. James ei kerta kaikkiaan keksinyt mitään syytä heidän väliensä yhtäkkiselle huononemiselle mutta luotti yhä siihen, että jompikumpi kertoisi hänelle kun olisi valmis.
Marraskuu oli vaihtunut joulukuuksi ja joulukuukin oli ehtinyt jo puoleenväliin. Hagrid oli raahannut linnaan useita valtavia joulukuusia, jotka professorit olivat koristaneet ja jotka nyt koristivat Suurta salia. Käytävillä leijaili ympäriinsä mistelinoksia, jotka Sirius mielellään noitui sellaiseksi, että ne eivät päästäneet uhrejaan liikkumaan ennen suudelmaa. Tämä aiheutti käytävillä useita kiusallisia tilanteita ja Siriukselle jälki-istuntoa, mutta poika ei silti suostunut lopettamaan.
Lilyn ja Jamesin viimeinen yhteinen partiointi ennen joululomaa sattui keskiviikolle. Heidän välinsä olivat parantuneet Rohkelikon huispausvoittoillan jälkeen roimasti ja siinä missä partioinnit olivat ennen olleet hyvin kiusallinen parituntinen, nykyään molemmat odottivat heidän yhteisiä iltojaan ja nauttivat toistensa seurasta. He eivät yleensä puhuneet Hugosta tai Heatherista ja kaksi tuntia kului aina yhdessä hujauksessa.
Se keskiviikko ei ollut poikkeus. He tapasivat yhdeksältä muotokuva-aukolla ja lähtivät partioimaan tyhjille käytäville. Lähestyvä joulu ja pitkät joululomat selvästi ajoivat ihmiset liikkeelle myös kiellettyyn aikaan ja James, joka tunsi linnan salakäytävät kuin omat taskunsa, oli erityisen hyvä käräyttämään rakastavaisia mitä kummallisemmista piilopaikoista.
”Meillä ei taida olla enää kun tähtitorni tarkistamatta”, James sanoi passitettuaan kaksi viidesluokkalaista puuskupuhia takaisin oleskeluhuoneeseen kaksikymmentä tupapistettä köyhempinä.
”Jos sieltä paljastuu jotain vielä kammottavampaa kuin kolmannen kerroksen luutakomerosta, minä menen saman tien Dumbledoren luo ja irtisanoudun”, Lily vannoi. James virnisti ja he lähtivät kapuamaan tähtitorniin. Yhdellä vilkaisulla huomasi, että se oli tyhjä, mikä ei ollut mikään ihme koska pakkanen oli kiristynyt jo viiteentoista asteeseen ja tähtitorni ei ollut linnan lämpimin kuhertelupaikka. Mutta sen sijaan että Lily olisi kääntynyt ja lähtenyt jatkamaan kierrosta, hän kiirehti avonaisten ikkunoiden luo ja loi katseensa taivaalle.
”Täällä on niin kaunista”, tyttö huokaisi. James seurasi häntä peremmälle ja nojasi tytön viereen kaiteeseen kohottaen myös katseensa. Pakkasyö ja pilvetön taivas saivat tähdet näkymään uskomattoman kirkkaina ja näkymä oli kieltämättä erittäin kaunis.
”Niin on”, James myönsi.
”Katso, tuolla on Otava! Ja tuo kirkas tähti tuossa on Sirius ja…”
James jäi kuuntelemaan miten tyttö selitti innoissaan tähdistä ja osoitteli taivaalle. Lopulta poika keskeytti tytön huvittuneesti.
”Mistä sinä tiedät kaiken tämän?”
”Minun isäni on fysiikan professori”, Lily kertoi ja punastui kevyesti tajuttuaan miten paljon oli innostunut selittämään. ”Avaruus on hänen intohimonsa ja minä olen pienestä tytöstä asti tutkinut tähtiä hänen kanssaan.”
”Mielenkiintoista”, James sanoi aidosti kiinnostuneena. Hän oli kysymässä jotain kun Lily kääntyi katsomaan häntä ja yhtäkkiä sanat eivät tulleet pojan suusta. Tytön silmät näyttivät niin uskomattoman vihreiltä ja yöllinen tähtitaivas heijastui niistä saaden ne näyttämään vielä kauniimmalta, jos mahdollista.
”Sinä olet niin uskomattoman kaunis”, hän kuiskasi ennen kuin ehti estää itseään. Lily ei kääntynyt pois.
”James…”
Kumpikaan ei oikein tiennyt mitä tapahtui. Hetken he vain tuijottivat toisiaan ja seuraavaksi heidän huulensa painuivat yhteen, ensin varovaisesti ja sitten huomattavasti kiihkeämmin. Lilyn käsivarret kiertyivät Jamesin kaulan ympärille ja poika nykäisi hänet kauemmas kaiteesta, painaen tytön kylmää kiviseinää vasten ja painautuen itse tyttöön kiinni. Kaikki ne tunteet mitä James oli koko syksyn ajan työntänyt kauemmas tulivat ryminällä takaisin siinä vaiheessa kun Lily vastasi hänen suudelmaansa eikä poika tiennyt oliko enää paluuta entiseen.
Lily myönsi että suudelmat Hugon kanssa olivat suloisia ja joskus melko kiihkeitäkin. Mutta sillä hetkellä kun hänen huulensa kohtasivat Jamesin huulet, hänen koko kehoonsa ilmestyi kihelmöivä tunne ja hän tunsi riemua, mitä ei ollut koskaan Hugon kanssa kokenut. Heidän kehonsa loksahtivat yhteen kuin palapelin palaset eikä Lily halunnut suudelman koskaan loppuvan. Siinä vaiheessa kun James vihdoin vetäytyi kauemmas, Lily tunsi olonsa uskomattoman pettyneeksi.
”Me emme voi”, James sanoi hengästyneenä. ”Heather ja Hugo.”
Lilyn oli pakko myöntää että hän oli hetkeksi unohtanut koko Hugon ja äskeinen riemu muuttui nopeasti raskaaksi syyllisyydentunteeksi. Mutta lämmin tunne hänen sisältään ei kadonnut minnekään.
”Meidän pitää mennä”, Lily kuiskasi. ”Kello on jo yksitoista.”
James nyökkäsi ja he lähtivät kävelemään Rohkelikkotornia kohti. He eivät puhuneet mitään, mutta tunnelma ei silti ollut kiusallinen. Vähän ennen Lihavan leidin muotokuvaa James tarttui Lilyä kädestä ja puristi nopeasti ennen kuin päästi irti ja he kömpivät oleskeluhuoneeseen. Valitettavasti se ei ollut tyhjä, niin kuin yleensä siihen aikaan.
”Hugo”, Lily tokaisi yllättyneenä ja pysähtyi siihen paikkaan. ”Eikö sinun pitäisi olla nukkumassa?”
”Minä ajattelin odottaa sinua, emme ole nähneet koko päivänä”, Hugo vastasi ja nousi sohvalta. Lily ja James vaihtoivat nopean katseen.
”Minulla on ihan kauhea päänsärky”, Lily sanoi ja painoi nopean suukon poikaystävänsä poskelle. James kääntyi katsomaan muualle. ”Anteeksi, jutellaan huomenna enemmän. Hyvää yötä.”
Ja sen sanottuaan tyttö kiiruhti makuusaleihin vieviin portaisiin jättäen kaksi poikaa taaksensa.
”Joo”, James sanoi lyhyen mutta kiusallisen hiljaisuuden jälkeen. ”Hyvää yötä sitten.”
Hän oli jo melkein portaissa kun Hugon ääni pysäytti hänet.
”Tapahtuiko partioimassa jotain outoa?”
”Miten niin?” James kysyi nopeasti.
”Te vaikutatte vähän… kummallisilta.”
”Ai. Saimme varmaan pysyviä traumoja kun löysimme kolmannen kerroksen luutakomerosta neljäsluokkalaisen pariskunnan puolialastomana. He aloittavat kauhean aikaisin nykyään, vai mitä olet mieltä?”
Sen sanottuaan James käytännössä säntäsi portaat ylös ja jätti hämmästyneen Hugon yksin oleskeluhuoneeseen.
-
Kate oli jo nukkumassa siinä vaiheessa kun Lily pääsi makuusaliin. Hän livahti paksujen samettiverhojen raosta tytön sängyn viereen ja ravisteli häntä kevyesti.
”Kate!” hän sihahti. ”Hätätapaus!”
”Lily?” uninen tyttö kysyi ja kohotti päätä tyynystään. ”Paljon kello on?”
”Puoli kaksitoista.”
”Mikä hätätapaus sinulla voi olla puoli kahdeltatoista yöllä?” Kate marisi ja yritti kääntää kylkeä, mutta hänen peittonsa päällä istuva Lily esti häntä liikkumasta.
”Minä olen ihastunut James Potteriin”, Lily kuiskasi, että ei herättäisi muita tyttöjä. Kate pomppasi istumaan ja räpytteli silmiään muutaman kerran yllättyneen näköisenä ennen kuin hymy levisi hänen huulilleen.
”JES! Jes! Minä arvasin että tämä päivä koittaa vielä joskus!”
”Shhhh!” Lily sähähti. Muutaman sängyn päästä kuului unista mutinaa, mutta Lily piti varmuudenvuoksi kättään Katen suun peittona että tämä ei alkaisi uudestaan huutamaan.
”Entä Hugo?” Kate kysyi tällä kertaa hiljaisemmalla äänellä revittyään Lilyn käden irti itsestään.
”Minä pidän hänestäkin. Ja viihdyn hänen seurassaan. Enkä todellakaan halua satuttaa häntä.”
Kate teki tilaa että Lily mahtui makaamaan hänen viereensä peiton alle ja he molemmat kääntyivät tuijottamaan kattoa.
”Mitä minä teen?” Lily kuiskasi.
”Minä en tiedä”, Kate kuiskasi takaisin.
Sen jälkeen he molemmat pysyivät hiljaa kunnes vihdoin vaipuivat uneen.
-
Sirius seurasi uteliaana nurkan takaa miten yksi hänen loitsimistaan mistelinoksista vangitsi taas yhden pahaa aavistamattoman parivaljakon alleen tyhjään kakkoskerroksen käytävään. Sirius sattui tietämään että kyseinen luihuistyttö oli hänen veljensä Reguluksen tyttöystävä, mutta se ei näyttänyt estelevän häntä kun hän kapsahti intohimoisesti seuralaisensa kaulaan. Hetken Sirius jo harkitsi kertovansa Regulukselle tytön touhuista mutta toisaalta, eiväthän he edes olleet puheväleissä eikä Siriusta oikeastaan tippaakaan kiinnostanut hänen veljensä petollinen tyttöystävä.
”Mitä sinä teet?”
Sirius pomppasi metrin ilmaan kuullessaan Remuksen äänen selkänsä takaa. Kirjapinosta päätellen poika oli palaamassa kirjastosta ja hän katseli Siriusta kysyvästi.
”En mitään”, Sirius sanoi ja kurkkasi vielä nopeasti kulman taakse. Luihuiset suutelivat yhä, vaikka mistelin taika raukesi jo yhden kevyen suukon jälkeen. Sirius ei oikeastaan halunnut katsella sitä sen enempää, mutta ei halunnut katsoa Remustakaan joten tyytyi tuijottamaan kenkiensä kärkiä.
”Selvä”, Remus sanoi mutta ei tehnyt elettäkään lähteäkseen. Tilanteesta alkoi muodostua hyvin kiusallinen.
”Kuule – ” Remus aloitti.
”Älä”, Sirius keskeytti nopeasti. ”Se koko juttu oli ihan typerä, minä vain haluaisin unohtaa sen.”
”Mutta – ”
”Älä!”
Sirius liikahti lähteäkseen mutta yhtäkkiä tuntui kuin hänen jalkansa olisivat liimaantuneet kiinni maahan. Nopea vilkaisu heidän yläpuolellaan leijuvaan mistelinoksaan todisti pojan aavistukset nopeasti oikeaksi ja hän voihkaisi. Remuskin vilkaisi nopeasti ylös ja puri alahuultaan.
”Eikö sitä voi häivyttää?” poika kysyi.
”Sinä et halua ärsyttää sitä”, Sirius sanoi synkästi. ”Tai me emme pääse siitä koskaan eroon.”
”Eli meidän pitää…”
”Minä voin ottaa yhteyttä Sarvihaaraan ja pyytää että hän etsii keinon päästä eroon tuosta”, Sirius keskeytti. ”Meidän ei todellakaan tarvitse suu-”
Sirius ei päässyt lauseessaan sen pidemmälle kun Remuksen suu keskeytti hänet painautumalla hänen suunsa peitoksi. Se ei ollut samanlainen suudelma kuin viimeksi, mutta silti oikein mukava, ja lämmin tunne täytti Siriuksen kun hän tunsi toisen pojan lähellään. Mutta hetken päästä Remus vetäytyi kauemmas ja punastui komeasti.
”Minulla on kiire”, poika mutisi ja lähti kiireesti kävelemään pois. Sirius tuijotti hetken hänen peräänsä ennen kuin painoi otsansa kylmää seinää vasten ja huokaisi.
Helvetin Remus.
---------------------
Tässä luvussa sattuu ja tapahtuu aika paljon, joten kommentit olisivat erittäin tervetulleita. Haluan tietää mitä mieltä olette tapahtumien etenemisestä! :D
-
Minä kirmailin onneni kukkuloilla huimaa vauhtia ja hölmösti hihkuen kun huomasin, että uusi luku on tullut! :D Et arvaakaan kuinka paljon sitä olen odottanut! ;)
Toivottavasti jaksatte silti roikkua perässä!
Älä huoli, et sä musta eroon pääse ;) ;D
Wuuh, tässä luvussa tosiaan sattuu ja tapahtuu (ilman kiirehtimisen makua kuitenkin)! :o Tykkäsin tästä hurjasti! Kamalaa kun Lily ja Hugo joutuvat välttelemään Hugon rakkaudentunnustuksen vuoksi aihetta rakkaus, siitä välittyy sellainen kiusallinen vivahde :D Jamesilla ja Heatherilla näkyi menevän hyvin, mutta ei minulle heistä tullut sellaista oloa että he olisivat seurustelleet, he vaikuttavat olevan enemmänkin hyviä ystäviä, joiden välillä on pientä kipinää - tai no Heatherin puolelta katsottuna. Lily ja Hugo vaikuttavat minusta enemmän siltä, että he oikeasti seurustelevat. Remus ja Sirius taas... no, aika kiusallisen oloista :D Toivon kovasti että heidän välinsä paranevat, koska tykkään kummastakin hahmosta kovasti, ja kelmien ystävyys on huippua :D
MUTTA SIIS MITÄ LILY JA JAMES?! :o ;D Mulle tuli jo pieni aavistus siitä mitä saattaa tapahtua kun mainittiin tähtitorni, mutta silti whaaat! :D Lily ja James suutelivat! Olin ihan että mitämitä (vaikka olin odottanut sen tapahtumista, yllätyin silti ;D), ja yhdestä asiasta hämmästyin: oletin, että Lily olisi ollut se joka vetäytyy eikä James. Tai siis, pidän Lilyä järkevämpänä ja että hänellä on jalat tiukemmin maan kamaralla kuin Jamesilla, ja jotenkin ajattelin että Jamesille Lilyn "saaminen" olisi jotenkin sellainen palkinto ettei hän osaa ajatella kyseisessä tilanteessa tosiasioita :D En silti tarkoita että ratkaisu oli väärä, enemmänkin niin että se oli yllättävä mutta toimi silti :) Voi vitsi kun Hugo odotti Lilyä oleskeluhuoneessa :D Kauhee kuumotus Jamesilla ja Lilyllä (minäkin täällä olin ihan paniikissa heidän puolestaan XD), mutta näköjään he selvisivät siitä ehjin nahoin. Minä en silti voi olla ajattelematta Hugoa ja Heatheria, miten epäreilua tämä kaikki o heitä kohtaan ja niin.
Voi Sirius, onko nyt ihan pakko kiusata tylypahkalaisia niillä mistelinoksilla? XD Oikeasti, Siriuksella taitaa olla vähän tylsää ;D Mua rupes naurattaa kuinka Remus löytää Siriuksen tekemästä kepposia :D Mut sitten heidänkin yläpuolelleen lennähti mistelinoksa, ja Remus sitten tekeekin rohkeasti ja päästää heidät pinteestä :D Agh, en malta odottaa miten tää kaikki jatkuu!
Kiitos ja kumarrus tästäkin luvusta, tykkäsin todella! :-*
-DH58
-
Olen lukenut kaikki tähän mennessä ilmestyneet luvut (ja nauttinut niistä erittäin paljon), mutta en jostain syystä ole saanut aikaiseksi vielä yhtäkään kommenttia, joten ajattelin, että nyt on korkea aika tehdä asialle jotain.
Olet kyllä hyvä kirjoittaja. Uskaltaisinpa väittää, että melkein itsensä Rowlingin tasoinen, tai siltä minusta ainakin tuntui tätä lukiessa. :-*
Ja entäs tämä keksimäsi aihe sitten... Kelmit, aah! James, Remus, Sirius ja Lily ovat tässä ficissä juuri sellaisia, millaisiksi olen heidät kuvitellut, kuten myös Hugo. Heatherkin on sellainen hahmo, joka voisi aivan hyvin kuulua Potter-maailmaan.
Ajattelin vielä lisätä tähän loppuun parhaita pätkiä, jotka saivat minut nauramaan tai olivat muuten vain herkullisia, mutta niitä on niin paljon, että taidan jättää väliin. :)
En osaa sanoa enää muuta kuin että kiitos loistavasta ficistä ja toivottavasti kirjoitat pian jatkoa, jota odotan kieli pitkällä. :D
-
aijai kelmejä sekä james/lilyä, voiko olla parempaa! tykkään tästä ja ootan innolla jatkoa tälle ;) ei mulla muuta, sait yhden innokkaan lukijan lisää :)
~läjis
-
DragonHeart58 kiitos kommentista! Mukava kuulla että jaksat lukea hidastuneesta tahdista huolimatta :D Jännitti kieltämättä kirjoittaa tuota Lilyn ja Jamesin suutelukohtausta tähän vaiheeseen, koska ajattelin että ihmisten reaktiot olisivat hirveän negatiivisia koska he molemmat seurustelevat. Ja voi Siriusta ja Remusta, heillä ei tosiaan ole helppoa, saa nähdä miten heille käy ;)
Kahlesalpa kiitos kommentista! Ja apua, en tiedä onko kukaan Rowlingin tasoinen kirjoittaja mutta pakko myöntää että tuo on upein kehu mitä olen ikinä saanut, kiitos. Vau. Tosi kiva kuulla että aihe ja hahmot ovat mielestäsi onnistuneita! Ja kiitos kaikista kehuista, kommenttisi kyllä lämmitti mieltä :)
läjis kiitos kommentista ja tervetuloa uudelle lukijalle! Harva asia kyllä voittaa kelmit ja James/Lilyn ;)
Hei, täällä ollaan taas! Pidemmittä puheitta uuteen lukuun:
---------------------------------------------
13.luku
James oli sinä vuonna harvinaisen huojentunut siinä vaiheessa kun Tylypahkan pikajuna pysähtyi Lontoon asemalle ja oppilaat purkautuivat laiturille valmiina joululoman viettoon. Viimeiset päivät ennen loman alkamista olivat olleet erittäin tuskaisia. Joka kerta nähdessään tutun punaisen hiuspehkon oleskeluhuoneessa tai käytävillä hänen ajatuksiinsa palasivat muistot Lilyn huulista hänen huulillaan ja pehmeästä vartalosta hänen vartaloaan vasten. Hän yritti kovasti olla kuin mitään ei olisi tapahtunut, mutta Heather tuntui vaistoavan että jokin oli vialla ja hakeutui normaalia innokkaammin hänen seuraansa. James todella tarvitsi aikaa ajatella, ilman sitä että näki joko Lilyn tai Heatherin joka kerta kun käänsi katseensa jonnekin.
Sen sijaan että James olisi heti kotona päässyt rauhassa huoneeseensa, hänen vanhempansa halusivat tietää kaiken mitä hänelle ja Siriukselle oli syksyn aikana Tylypahkassa tapahtunut. Herra Potteria kiinnosti erityisesti ’sievä vaaleaverikkö’ jota James oli suudellut hyvästiksi juna-asemalla, ja totta kai rouva Potter innostui poikansa uudesta tyttöystävänsä valtavasti, varsinkin kun sattui tuntemaan Heatherin äidin. Sirius oli koko illan melko vaitonainen, kuten oli ollut jo pari päivää, ja kun herra ja rouva Potter vihdoinkin lopettivat kuulustelunsa, poika maleksi huoneeseensa mutisten hyvät yöt. James seurasi esimerkkiä, ei tosin yhtä masentuneen oloisesti, ja heittäytyi sängylleen jääden tuijottamaan seinään liimattua huispausjulistetta. Hän ei ehtinyt olla omissa oloissaan kovin kauaa, kun ovi raottui ja Sirius livahti hänen huoneeseensa jääden nojailemaan ovenkarmiin.
”Miten olisi O’Connor tänään?” poika kysyi. James kohotti yllättyneenä kulmiaan. O’Connor oli paikallinen pubi, jonka omisti keski-ikäinen irlantilainen noita, Amanda O’Connor. He joskus villeinä nuoruusvuosinaan olivat viettäneet siellä paljonkin aikaa, varsinkin kun Amanda ei koskaan välittänyt siitä että he olivat olleet alaikäisiä, mutta viime vuosina heidän käyntinsä olivat vähentyneet roimasti. Hetken mietinnän jälkeen James kohautti olkiaan ja pomppasi ylös.
”Miksi ei.”
He livahtivat ulos Jamesin huoneen ikkunasta, enemmän tavan vuoksi kuin siksi että heidän olisi oikeasti tarvinnut lähteä salaa. He olivat molemmat täysi-ikäisiä ja Potterit olivat muutenkin hyvin rentoja poikiensa suhteen. Muutaman minuutin kävelyn jälkeen he saapuivat O’Connoriin, jonka oven neonkyltti ilmoitti paikan olevan auki. James veti oven auki ja tuttu tupakansavun ja vanhan puun haju tervehti häntä kuljettaen hänet hetkeksi muutaman vuoden takaisiin muistoihin. Poikakaksikko käveli suoraan baaritiskille ja Amanda kohotti katseensa lasista, jota oli juuri kuivannut.
”Kappas, onko siinä James ja Sirius!” nainen sanoi hilpeästi. ”Miten Tylypahkassa menee?”
”Paikka on yhä pystyssä, ihme kyllä”, Sirius sanoi nojatessaan tiskiin ja väläyttäessään hurmaavimman hymynsä, joka oli vuosien varrella hoitanut heille useammankin ilmaisen juoman. ”Miten täällä menee?”
”Samaa vanhaa”, Amanda vastasi silmiään pyöräyttäen. ”Mitä teille pojille saisi olla?”
”Shotteja”, Sirius vastasi ennen kuin James ehti avata edes suutaan. ”Paljon shotteja.”
Amanda kohotti kulmiaan ennen kuin hymyili kujeilevasti.
”Rakkaushuolia?” hän kysyi kaataessaan kaksi shottilasia täyteen rusehtavaa nestettä ja jätti pullon lasien viereen.
”Jotain semmoista”, Sirius mutisi vetäessään lasit itsensä ja Jamesin eteen.
”Talo tarjoaa ensimmäisen kierroksen”, Amanda sanoi hymyillen ennen kuin siirtyi palvelemaan vanhaa miestä baaritiskin toiseen päähän. James ja Sirius kilauttivat lasin reunat yhteen ja huitaisivat ensimmäiset juomat kerralla alas. James irvisti mutta Siriuksen ilme ei värähtänytkään kun hän kaatoi lasinsa uudelleen täyteen.
”Minä suutelin Remusta”, poika sanoi tyynesti ja huitaisi toisen shotin heti perään. James jäi tuijottamaan ystäväänsä suu hieman raollaan mutta koska ei keksinyt mitään sanottavaa, kaatoi itselleenkin toisen juoman ja joi lasinsa nopeasti tyhjäksi.
”Suutelulla sinä tarkoitat...?”
”No, suutelua. Niin kuin sinä ja Heather”, Sirius sanoi ja kaatoi itselleen taas uuden shotin.
”Okei. Selvä”, James sanoi. He olivat hetken hiljaa, kun Sirius täytti hänenkin lasinsa. ”Minä suutelin Lilyä.”
Sirius kohotti yllättyneenä katseensa laseista Jamesiin. Täydellisessä yhteisymmärryksessä he kilauttivat taas lasinsa vastakkain ja joivat kolmannet lasillisensa tyhjäksi täsmälleen samaan aikaan. Sen jälkeen molemmat jäivät tuijottamaan jonnekin kaukaisuuteen.
”Se taisi mennä ihan hyvin, kerta olet vielä elossa”, Sirius sanoi lopulta. James virnisti pyöritellessään tyhjää lasia käsissään.
”Hän itseasiassa vastasi siihen suudelmaan. Se oli aika… mahtavaa.”
”Mahtavaa”, Sirius toisti virnistäen. Hän mietti olisiko hänen pitänyt sanoa jotain Heatherista, mutta James oli vihdoin saanut suudelman jota oli odottanut viimeiset kuusi vuotta eikä Sirius halunnut pilata sitä häneltä.
”Entä, tuota, sinä ja Remus?” James kysyi. Tuntui hyvin kummalliselta kuvitella hänen kahta parasta ystäväänsä suutelemassa, mutta hän yritti parhaansa.
”Meillä menee aivan loistavasti”, Sirius sanoi synkästi ja kumosi taas yhden lasillisen kurkkuunsa. ”Kuten olet huomannut.”
”Hänkö ei ottanut sitä, öh, suudelmaa hyvin?”
”Itseasiassa hän vastasi siihen. Ja suuteli minua uudestaan ennen joululomaa.” Sirius oli hetken hiljaa ennen kuin kohotti toista suupieltään. ”Sekin oli aika mahtavaa.”
James nyökkäili hajamielisesti kaataessaan lasinsa taas täyteen. Juodut shotit alkoivat hiljalleen vaikuttaa ja poika mietti ohimennen pitäisikö hidastaa tahtia, mutta kun Sirius joi lasinsa taas kerran tyhjäksi, hän seurasi tämän esimerkkiä.
”Sinä otat tämän aika hyvin”, Sirius sanoi.
”Mitä sinä odotit?” James kysyi huvittuneena. ”Että kiroan sinut ja kiellän tapaamasta Remusta enää koskaan?”
Sirius kohautti olkiaan, mutta James huomasi että poikaa hymyilytti.
”Mikä tahansa tekee sinut onnelliseksi, tekee minut onnelliseksi”, James totesi ja painoi dramaattisesti käden sydämelleen. Pojat hymyilivät toisilleen ja kohottivat lasit taas huulilleen.
-
Puolen tunnin kotona olon jälkeen Remus alkoi ikävöidä Tylypahkaa. Oikeastaan koti ei ollut tuntunut kodilta sen jälkeen kun hän oli 11-vuotiaana lähtenyt ja tutustunut Jamesiin, Siriukseen ja Peteriin. Hänen isänsä ei ollut ottanut hänen pikku onnettomuuttaan kovin hyvin, ja välillä Remuksesta tuntui kuin mies ei kestäisi edes katsoa enää omaa poikaansa. Remuksen äiti oli vuosien aikana tuntunut vanhentuneen vuosikymmeniä mutta väsyneistä kasvoista ja harmaantuneista hiuksista huolimatta hän tervehti Remusta lämpimällä halauksella.
Päivällinen oli hyvin kiusallinen tapahtuma. Remus yritti kertoa syksyn tapahtumista ja hänen äitinsä jaksoi aluksi kysellä ja nauraa oikeissa kohdissa, mutta hänen isänsä katse pysyi tiukasti lautasessa. Sitä mukaan kun päivällinen eteni ja hänen isänsä ei vieläkään osoittanut mitään kiinnostumisen merkkejä poikansa elämänsä, myös hänen äitinsä muuttui hiljaisemmaksi ja lopulta näytti siltä kun purskahtaisi itkuun minä hetkenä hyvänsä. Syötyään lautasensa tyhjäksi Remus kiitti ja nousi pöydästä kävellen suoraan huoneeseensa. Hetkeä myöhemmin hän kuuli äitinsä kevyet askelet portaissa jotka suuntasivat vanhempien makuuhuoneeseen ja ovi kolahti kiinni hänen perässään. Isän askelia ei kuulunut, joten Remus päätteli tämän jääneen olohuoneeseen. Olivatkohan he onnellisia yhdessä? Olikohan heillä mitään muuta yhteistä kun Remus?
Remus yritti lukea kirjaa mutta ei pystynyt keskittymään. Yhdeltätoista hän vihdoin laski kirjan yöpöydälleen ja napsautti valon kiinni, vaikka ei ollut vaihtanut edes vaatteitaan. Ei häntä oikeastaan nukuttanut, mutta hän tiesi mitä mieltä isä oli jos hän valvoi myöhään. Tai mitä mieltä mies oli joskus ollut, tuskinpa häntä nykyään edes kiinnosti vaikka Remus olisi valvonut koko yön. Poika yritti nukahtaa mutta pyörittyään aikansa hän päätyi tuijottamaan pimeää kattoa. Kello näytti jo melkein kolmea ja sen hiljainen tikitys sai pojan hulluuden partaalle.
Yhtäkkiä ikkunalasiin kopsahti jotain. Remus jähmettyi ja tiiraili verhojen peittämää ikkunaa, mutta hetken päästä päätyi tulokseen että oli kuvitellut kaiken. Juuri kun hän ehti rentoutua, kuului uusi kopsahdus, tällä kertaa edellistä kovempi. Remus nousi ylös ja käveli ikkunaa kohti irvistäen joka kerta kun vanhat lattialaudan narahtivat hänen askeltensa alla. Hän tiesi miten herkkäuninen äiti oli. Päästyään ikkunan luo poika puristi sormensa tiukasti taikasauvansa ympärille ja raotti verhoja varovaisesti. Silmillä kesti hetken tottua pihan pimeyteen mutta pian poika erotti ikkunansa alla tumman hahmon. Hahmo näytti hetki hetkeltä enemmän Siriukselta kuin joltain murhanhimoiselta kuolonsyöjältä, joten Remus mutisi huoneeseensa nopean vaimennusloitsun ja tönäisi natisevan ikkunan auki. Hän työnsi päänsä ulos ikkunasta mutta ennen kuin ehti sanoa mitään, pieni kivi kopsahti keskelle hänen otsaansa.
”Au!”
”Kuutamo!” Sirius hihkaisi ja tupsahti yhtäkkiä selälleen lumihankeen. ”Täällä minä nyt olen!”
”Sinä olet humalassa”, Remus sanoi yrittäen pitää äänenvoimakkuutensa mahdollisimman matalana. Sirius ei selvästi sellaisesta välittänyt.
”Enhän ole!” poika kailotti. ”Tai ehkä vähän. Ihan pikkuriikkisen…”
Sirius asetti peukalon ja etusormen muutaman sentin päähän toisistaan, mikä sai Remuksen pyörittelemään päätään.
”Jonkun pitäisi sanoa Amandalle että lopettaa teidän juottamisen”, poika sanoi. ”Onko Sarvihaarakin siellä?”
”Haluaisitko sinä että olisi?” Sirius kysyi. Hän makasi yhä selällään lumihangessa ja tuijotti tarkkaavaisesti ikkunassa roikkuvaa Remusta. Remus pysähtyi hetkeksi miettimään. Toisaalta hän halusi, että James olisi myös paikalla, koska hän pelkästi kuollakseen jäädä Siriuksen kanssa kahdestaan. Toisaalta hän ei missään tapauksessa halunnut Jamesia paikalle, koska halusi olla Siriuksen kanssa kahdestaan. Lopulta poika päätyi omituiseen nykäisyyn joka oli nyökkäyksen ja päänpudistuksen välimaastosta. Sirius tuijotti häntä vielä hetken ennen kuin kömpi seisomaan ja pudisteli lunta vaatteistaan.
”Minä – ” poika aloitti kailottamisen mutta Remus pudisti päätään.
”Tule sisälle ennen kuin koko naapurusto herää”, hän sähähti. Sirius kohotti yllättyneesti kulmiaan mutta ei vastustellut vaan kiipesi paloportaita ylös ja kömpi ikkunasta sisälle. Ikkunan eteen jäi sulamaan pieni lumikeko hänen vaatteistaan. Kun he olivat pienessä ja pimeässä huoneessa kahdestaan, tunnelma muuttui huomattavasti jännittyneemmäksi. Remus vaihtoi painoa jalalta toiselle ja Sirius tuijotti hänen olkapäänsä yli tapetin kuviointia.
”Minun pitäisi mennä kotiin”, Sirius sanoi lopulta mutta ei tehnyt elettäkään lähteäkseen.
”Miksi sinä tulit?” Remus kysyi hiljaa. Sirius ei vastannut, istui vain hänen sängylleen ja jäi tuijottamaan lattiaa.
”Ehkä sinun pitäisi nukkua”, Remus ehdotti. ”Minä voin mennä sohvalle.”
”Olemme me ennenkin samassa sängyssä nukkuneet”, Sirius tuhahti ja kaatui selälleen. Pitkän hiljaisuuden jälkeen Remus asettui hänen viereensä sopivan välimatkan päähän. Hiljaisuus jatkui niin kauan, että Remus oli varma ystävänsä jo nukahtaneen, kunnes poika vihdoin puhui.
”Remus”, Sirius kuiskasi käyttäen pojan oikeaa nimeä. ”Minä helvetti ihan oikeasti pidän sinusta.”
Remuksen mielessä pyöri kaikki ne tuhat asiaa, jotka siellä olivat pyörineet siitä lähtien kun Sirius oli häntä ensimmäisen kerran suudellut. Mutta tällä kertaa poika työnsi kaikki epäilykset syrjään ja sanoi ääneen sen mitä todella tunsi.
”Minäkin pidän sinusta, Sirius.”
Sirius hivuttautui lähemmäs ja painoi päänsä Remuksen olkapäälle. Hetken päästä hän kietoi varovaisesti kätensä pojan ympärille. He eivät tehneet muuta eivätkä puhuneet enää sanaakaan, mutta siinä, kuunnellessaan Siriuksen tasaista hengitystä, Remus huomasi että hänellä ei ollut enää mitään ongelmia nukahtaa.
-----------------------------------------------
:)
-
Vielä ainakin yksi uusi lukija! Koska Kelmific = <3
No niin, en noita edellisiä lukuja sen enempää nyt kommentoi, toivottavasti ei haittaa. Näin kokonaisuudesta sanon, että tyylisi on mukava ja helppolukuinen, eikä taaksepäin tarvitse juuri palailla ymmärtääkseen mistä on kyse, ja se on hyvä. Uuh, Hugo sai Jamesin (*köh, syystäkin, köh*) näkemään punaista, mutta onneksi sentään hyväksyi hänet edelleen joukkueeseen... Voi Hugo parka, Lily on nyt entistäkin epävarmempi! Ja Heather! Olen vannoutunut Lily/James -fani, mutta Heather on vain niin rakastettava hahmo! Petolliset ystävätkin vielä, ja James tykkää Lilystä...! Toivottavasti hän saa onnellisen lopun jonkun toisen kanssa. Sirius ja Remus, hggh, pojat ei se puhumatta selviä! Oi voi. Hyvin onnistut kyllä tunteita herättelemään tekstilläsi.
Ja nyt päästään tuoreimpaan lukuun! Odotin tämän ilmestymistä aloittaakseni kommentoinnin uuden luvun matkassa, ja suhteellisen nopsaanhan tämä tuli. ;) James kyselee mitä Sirius tarkoittaa suutelulla ja paljastaa tehneensä samaa Lilyn kanssa, ei kuitenkaan kertonut että hän itse vetäytyi pois ensin. Tyypillistä Siriusta vetää pää täyteen shotteja rakkaushuoliin (Jamesin kanssa, tietysti), ja ilmestyä sitten ikkunan alle viskelemään kiviä ja huhuilemaan "ihan pikkuriikkisen" humalassa :D
”Jonkun pitäisi sanoa Amandalle että lopettaa teidän juottamisen”, poika sanoi. ”Onko Sarvihaarakin siellä?”
”Haluaisitko sinä että olisi?” Sirius kysyi. Hän makasi yhä selällään lumihangessa ja tuijotti tarkkaavaisesti ikkunassa roikkuvaa Remusta. Remus pysähtyi hetkeksi miettimään. Toisaalta hän halusi, että James olisi myös paikalla, koska hän pelkästi kuollakseen jäädä Siriuksen kanssa kahdestaan. Toisaalta hän ei missään tapauksessa halunnut Jamesia paikalle, koska halusi olla Siriuksen kanssa kahdestaan. Lopulta poika päätyi omituiseen nykäisyyn joka oli nyökkäyksen ja päänpudistuksen välimaastosta. Sirius tuijotti häntä vielä hetken ennen kuin kömpi seisomaan ja pudisteli lunta vaatteistaan.
Tuo vastaavasti oli hyvin remusmainen kohta, ensimmäisestä repliikistä pään nykäisyyn :D
Luvun loppu oli tosi söppänä, minä sulan lätäköksi tänne lattialle! Ihan tällä on syynsä olla Hunajaherttuassa, voi miten rakastankaan fluffyä <3 Kyllähän Remuksella on syytäkin nukkua hyvin, kun saa olla Siriuksen kainalossa... Sirius/Remus <3 Ihanaa!
-
Hui kauhee, mä melkein itken koska tuo loppu oli vaan niin suloinen ::) Voivoi Remus ja Sirius, en kestä. Enkä saa (yllättäen) mitään järkevää aikaan. Tosiaan, lopussa oli tosi sulonen ja jotenki aito kohtaus, mutta tykkäsin myös noista Siriuksen ja Jamesin tunnustuksista, jotenki tuntuu just niiden tyyliseltä yhtäkkiä vaan möläyttää jotain, ilman mitään alkuselvityksiä. Ja niinhän asiat on helpointa hoitaa eikö vain? 8)
Yks pieni virhe pisti silmään;
ja sen hiljainen tikitys sai pojan hulluudenpartaalle
En tiiä onko näppäilyvirhe vai mikä, mutta oisko ennemmin hulluuden partaalle? :P
Lils
-
Awws :3
Voi James, millaiseen soppaan oot mennyt lusikkasi työntämään! Siis oikeasti, nyt James joutuu tasapainottelemaan Lilyn ja Heatherin välillä ja joutuu miettimään seuraavaa siirtoaan. En kyllä ihmettele että joululoma on Jamesille erittäin toivottu tauko siitä sotkusta, ihan hyvä että hänellä on aikaa ja tilaa ajatella. Tosin pubireissu Siriuksen kanssa ei kuulosta parhaalta mahdolliselta ratkaisulta, mutta näköjään se toimi! ;D Tykkäsin siitä kohdasta, koska minusta oli helpottavaa että pojat uskalsivat jakaa mielessä pyörineet asiansa toistensa kanssa yhteisymmärryksen merkeissä :) Huvitti kyllä kuinka pojat vaan vetävät shotteja toisensa perään, ja vaikka James ajattelee juomisen hidastamisen olevan hyvä ratkaisu, hän seuraa kuitenkin Siriuksen perässä ja jatkaa edelliseen malliin :D
”Kappas, onko siinä James ja Sirius!” nainen sanoi hilpeästi. ”Miten Tylypahkassa menee?”
”Paikka on yhä pystyssä, ihme kyllä”, Sirius sanoi nojatessaan tiskiin ja väläyttäessään hurmaavimman hymynsä
Sirius :'D
Tuntui hyvin kummalliselta kuvitella hänen kahta parasta ystäväänsä suutelemassa, mutta hän yritti parhaansa.
Tästä pystyy jotenkin niin hyvin näkemään Jamesin ajatukset ;D Hyvä James, yrittäminen kannattaa aina! :D
Sitten oli tuo Remus :( Vitsi mulle tuli kauhean paha mieli Remuksen puolesta, kun se päivällinen ei sujunut kovinkaan iloisissa merkeissä :( Myös Remuksen ajatukset vanhempiensa onnellisuudesta ja siitä, ovatko he yhdessä enää vain Remuksen takia, liikuttivat. Mutta onneksi Sirius tuli piristämään, tosin vain "ihan pikkuriikkisessä" humalassa :D
Loppu oli ihana ja suloinen, hihkuin vaan riemusta kun Sirius ja Remus taisivat saada välinsä vihdoin sovitettua! :3 Viimeinen virke oli myös suloinen, kun Remuksella ei enää ollutkaan vaikeuksia nukahtaa :3
Ai vitsit tää luku oli hyvä! :3 Tavallaan virkistävää, että tässä luvussa tapahtumapaikkana ei ollutkaan Tylypahka, ja että tässä keskityttiin taas enemmän kelmeihin. Se on sellaista mukavaa vaihtelua ja tuo uutta näkökulmaa :) En kuitenkaan malta odottaa, miten tää tästä etenee, ja miten James saa kaiken selvitettyä! :D
Kiitos taas uudesta luvusta, tykkäsin!!!
-DH58
-
Isfet: kiitos kommentista ja tervetuloa uudelle lukijalle! :) Kiitos hirveästi kehuista, tosi kiva että kirjoitustyylini miellyttää ja tässä tarinassa on helppo pysyä mukana. Olen tosi huono vastaamaan kommentteihin joten tyydyn vaan kiittämään kovasti että viitsit tulla kommentoimaan, uudet kommentoijat ilahduttavat aina :)
Lily Evans: kiitos kommentista! Ihanaa että tuo loppukohtaus osui ja upposi, Sirius/Remus<3 tosiaan ::) Ja korjasin tuon kirjoitusvirheen, hyvä kun huomasit!
DragonHeart58: kiitos kommentista! Tosi kiva että tykkäsit taas uudesta luvusta ja jaksoit taas kirjoittaa noin pitkän kommentin, en taaskaan keksi mitään sanottavaa tähän ää. Kiitos :-*
Oikeasti, melkein kuukausi?! Tuntuu kuin olisin julkaissut viimeisimmän luvun joskus VIIKKO sitten ja silti jotenkin melkein kuukausi pääsi vierähtämään. Olen kamalan pahoillani hidastuneesta postaustahdista. Yritän parhaani mutta en uskalla luvata mitään, kouluhommat alkaa olla ohi mutta sitten alkaakin kesätyöt.... Plää.
---------------------------------------
14.luku
”Täällä haisee siltä kuin olisit tyhjentänyt kokonaisen viinakaupan.”
James repi väkisin silmänsä auki ja kohdisti katseensa äitinsä epäselvään hahmoon, joka huojui oviaukolla. Tai todennäköisesti hänen äitinsä ei huojunut vaan Jamesin katse, josta pystyi päättelemään että hän oli juonut ihan liikaa edellisenä iltana. James oli lopettanut laskemisen yhdennentoista shotin kohdalla.
”Minusta tuntuukin ihan siltä”, James mutisi ja painoi kasvonsa tyynyyn. ”Voi Merlin.”
Rouva Potterin huulilla käväisi nopea, huvittunut hymy mutta hän vaihtoi sen ankarampaan ilmeeseen. Nainen harppoi huoneen poikki ja vetäisi ikkunan peitoksi vedetyt verhot auki Jamesin vastalauseista huolimatta.
”Jonkun pitäisi sanoa Amandalle että lopettaa teidän juottamisen”, hän sanoi päätään pyöritellen. ”Satutko tietämään missä Sirius on?”
James kohotti kasvonsa tyynystä ja tiiraili äitiään silmiään siristäen, yrittäen totutella yllättäen liian valoisaan huoneeseen. Jamesin oli pakko myöntää, että hänellä ei ollut mitään hajua missä hänen ystävänsä oli. Hän ei edes muistanut olivatko he tulleet yhtä matkaa kotiin. Oikeastaan hän ei edes tiennyt miten oli päässyt kotiin.
”En”, hän lopulta vastasi ja hautautui taas tyynyynsä. Kirkas huone sai hänet voimaan pahoin.
”Todennäköisesti jonkun tytön luona”, rouva Potter tuumasi. James muisteli heidän eilisiä keskustelujaan ja mietti mielessään että Sirius todennäköisesti ei ollut kenenkään tytön luona mutta tyytyi mumisemaan jotain myöntyvän kuuloista tyynynsä uumeniin.
”Oikeastaan minä tulin vain tuomaan tämän sinulle”, nainen jatkoi ja heitti kirjekuoren tyynylle Jamesin pään viereen. Poika käänsi sitä niin, että näki oman nimensä Heatherin siistillä kaunolla kirjoitettuna. Se ei ainakaan parantanut hänen huonoa oloaan. Sitten hän kääntyi katsomaan äitiään, joka seisoi odottavasti hänen vieressään.
”Kiitos”, poika sanoi ja työnsi kirjeen tyynynsä alle. ”Minä osaan lukea tämän ihan itsekin.”
Rouva Potter tuhahti ja käveli ovelle, josta vielä kääntyi poikansa puoleen.
”Haluatko aamiaista? Isäsi paistaa pekonia.”
Sen enempää ei tarvittu, että James loikkasi sängystä ylös ja syöksyi äitinsä ohi kylpyhuoneeseen oksentamaan. Kun pari tuntia myöhemmin poika oli selvinnyt pahimman yli, hän muisti Heatherin kirjeen ja kaiveli rypistyneen kuoren tyynynsä alta.
Hei, James!
Tiedän että joululoma alkoi vasta, mutta äiti huomasi meidät eilen asemalla ja innostui aivan valtavasti, he ilmeisesti olivat äitisi kanssa samaan aikaan Tylypahkassa. Hän vaati minua heti kirjoittamaan sinulle ja pyytämään sinut tänne meille Tapaninpäivän illalliselle ja yökylään. Ymmärrän jos tämä tuli vähän äkkiä etkä ole valmis tapaamaan vanhempiani, mutta he ainakin ovat hyvin innokkaita tapaamaan sinut. Ja olisihan minustakin mukava nähdä sinua mahdollisimman pian. Hugo on kutsunut myös Lilyn.
Vastaustasi odotellen, Heather
James tunsi äkillisen mustasukkaisuuden pistoksen muistellessaan Lilyn sanoja siitä, että tyttö asui melkein Hugon naapurissa. He näkisivät todennäköisesti lomallakin joka päivä. Ja saman tien James mietti miten typerä oikein oli. Lily ja Hugo seurustelivat, totta kai he näkisivät lomallakin. Ja hänen tyttöystävänsä pyysi häntä juuri yökylään, joten hän tarttuisi tilaisuuteen ja menisi, eikä hänen päätökseensä vaikuttanut lainkaan se, että paikalla sattuisi olemaan myös eräs punapää.
Poika kirjoitti Heatherille nopean myöntävän vastauksen ennen kuin painoi taas päänsä tyynyyn ja nukahti.
-
Siriuksen aamu ei ollut yhtään sen miellyttävämpi kuin Jamesinkaan. Kun hän avasi silmänsä, hänellä ei aluksi ollut hajuakaan missä hän oli. Valkoinen katto, jonka maali oli lohkeillut useammasta kohdasta ei todellakaan kuulunut hänen huoneeseensa Pottereilla. Varovasti poika käänsi päätään sen verran, että näki ikkunan, jonka edessä roikkui tummansiniset verhot, joissa oli hopeisia tähtiä. Eilisillan muistikuvat alkoivat hitaasti vyöryä hänen mieleensä. O’Connor, humalainen James joka vannoi selviävänsä yksin kotiin, pimeä pihamaa, pikkukivet, Remus ikkunassa, lumihanki, paloportaat, sänky…
Sirius pomppasi nopeasti istumaan ja katui hetkeä myöhemmin äkkinäistä liikettään, joka sai sängyn pyörimään ja pahensi orastavaa päänsärkyä hurjasti. Hän puristi hetkeksi silmänsä kiinni ennen kuin avasi ne ja antoi katseensa kulkea huoneen poikki. Remuksesta ei näkynyt jälkeäkään. Sirius voisi livahtaa ulos ja olla kuin mitään ei olisi tapahtunut, minkä jälkeen he jatkaisivat samalla tavalla kuin koko syksyn. Tai sitten hän voisi jäädä odottamaan Remusta ja puhumaan asiat halki, jonka jälkeen he… mitä? Siriuksella ei ollut hajuakaan mitä sitten tapahtuisi.
Ennen kuin poika ehti päätyä mihinkään tulokseen, huoneen ovi raottui ja Remus kurkisti sisälle. Hänellä oli farkut ja puhdas t-paita ja hänen hiuksensa olivat vielä hieman kosteat suihkun jäljiltä. Nähdessään että Sirius oli hereillä, poika astui kynnyksen yli huoneeseen ja jäi seisomaan paikalleen vaaleanpunaiset laikut poskillaan.
”Huomenta”, Remus sanoi lopulta ja astui muutaman askeleen sänkyä kohti. ”Minä arvelin että sinä voisit kaivata näitä.”
Remus ojensi Siriukselle ison vesilasin ja kupillisen kivunlievityslientä.
”Kiitos”, Sirius sanoi ja huitaisi liemen kerralla alas. Sen jälkeen hän otti ison kulauksen ihanan kylmää vettä ja laskin lasin yöpöydälle. Hänen olisi varmaan pitänyt keksiä jotain sanottavaa, mutta pää löi tyhjää. Onneksi Remus otti ohjat käsiinsä.
”Minä ymmärrän jos sinä sanoit eilen jotain sellaista mitä et olisi halunnut”, poika sanoi ja liikahti vaivaantuneesti.
Sirius kohotti katseensa Remukseen ja keräsi kaiken rohkeutensa. Nyt tai ei koskaan.
”Minä sanoin juuri sen mitä olen jo pitkään halunnut”, hän sanoi ja nousi seisomaan kävellen Remuksen luokse. Toinen poika nielaisi hermostuneena. ”Minä olen pitänyt sinusta siitä kesäloman päivästä asti kun James ja Peter sammuivat ja me juttelimme siinä laiturilla koko yön.”
Sirius astui vielä askeleen lähemmäs.
”Ja minä tiedän että sinä pidät minusta myös.”
Taas askel, eikä Remus perääntynyt kauemmas.
”Kenenkään ei tarvitse tietää”, Sirius vielä kuiskasi ennen kuin painoi huulensa Remuksen huulille. Remus kävi sisällään järjen ja tunteiden taistelua ja vasta siinä vaiheessa kun Sirius oli vetäytymässä kauemmas tästä hyvin yksipuolisesta suudelmasta, hän teki päätöksensä. Ennen kuin Sirius ehti kovin kauas, hän veti pojan lähemmäs ja vastasi suudelmaan täydestä sydämestään. Se oli vielä parempi kuin heidän ensimmäinen suudelmansa ja kun he vihdoin vetäytyivät kauemmas toisistaan, molempien kasvoja koristi varovaiset mutta onnelliset hymyt.
----------------------------------------
-
Jotenkin tosi söötti luku :D
Jatkoa odotellessa, voin vaan kuvitella miten James ja Lily päätyvätkin yllättäen pussailemaan jossain nurkan takana tai vastaavaa :D
Zorrotar
-
Vau, mahtava huomata miten kehityt luku luvulta, tästä ei enää edes läytynyt kirjoitusvirheitä! Mun on vaikee edelleenki päättää pidänkö vai ekkö pidä Heatherista, toisaalta voin samaistua häneen, mutta silti hän on Lilyn ja Jamesin välissä... >:( Lils ja Jamesie yhteen ja heti! (Oikeesti ei ihan heti koska haluan lukea juonenkäänteitä rauhassa eteenpäin.)
En ihmettelekään, että Heatherin ja Hugon vahemmat tykästyivät Jamesiin; kukapa ei? ;) Tykkään siitä, että Lilykin on sitten siellä mukana kuvioissa, kaikkihan kävisi tylsäksi ilman Jamesin ja Lilyn säätämistä.
Voi kamala, miten saatkaan nämö Remuksen ja Siriuksen kohtaukset näin ihaniksi, sulan aina lumiukon lailla niitä lukiessani. Aivan übersuloinen loppu tässäkin luvussa.
Remus kävi sisällään järjen ja tunteiden taistelua ja vasta siinä vaiheessa kun Sirius oli vetäytymässä kauemmas tästä hyvin yksipuolisesta suudelmasta, hän teki päätöksensä. Ennen kuin Sirius ehti kovin kauas, hän veti pojan lähemmäs ja vastasi suudelmaan täydestä sydämestään.
MAAILMAN SULOISIN TUITUI REMUSSS!! ;D
Vihdoin itsensä koonnut ja jatkoa innokkaana odotteleva, Lils
-
Olen selvästi kunnostautumisen tarpeessa kun saavun heittämään kommenttia vasta nyt? :o Hyvänen aika, täytyypä ottaa itseä niskasta vähän tiukemmin kiinni... :D
Eli, myönnän että olen lukenut tän luvun aiemmin, mutta eräästä hyvin yleisestä syystä kuin kiire en ole kerennyt istahtamaan niin pitkäksi aikaa, että saisin aikaan lukuun tarpeeksi syventyneen ja monipuolisen kommentin, jollaisen tämä luku ja tarina ehdottomasti ansaitsevat ;). Pyydän siis mitä nöyrimmin anteeksi *katsoo koiranpentuilmeellä*.
Pitkästyttävien jorinoiden jälkeen itse lukuun, joka oli minusta tavattoman suloinen ja vei sydämeni mennessään - jälleen kerran :). Alku alkoikin jo sillä, että purkahdin ensimmäisen lauseen kohdalla nauruun - pystyn vain kuvittelemaan, miten järkyttävät aromit leijailivat Jamesin huoneessa XD Rouva Potter vaikuttaa minusta mainiolta tyypiltä, hänen ja Jamesin välinen keskustelu kirvoitti hymyn huulilleni :D
Vitsit, ei muuten ollenkaan huono ratkaisu että Heather kutsuu Jamesin yökylään joululomalla! Tietenkin se on vähän jännää että Heatherin äiti ihan vaatii Jamesia tulemaan heti yöksi nähtyään heidät asemalla, ja yleisesti ajateltuna loogisempaa olisi voinut olla vaikka kutsuminen päiväkylään. Mutta itse olin kuitenkin sitä mieltä, että kutsu yökylään oli loistava veto, joten miksi ei? XD Heatherin äiti/vanhemmat haluavat vain selkeästi tutustua Jamesiin, ja jos kerran Lilykin tulee Hugon kutsumana yöksi, miksi Heather ei saisi kutsua Jamesia? :P Yökyläily lisää tietenkin myös draaman mahdollisuutta huomattavasti enemmän kuin teepöydän ja kuivien keskustelujen ääressä vietetty päiväkylä :D
Voi hitsi, en malta odottaa siihen yökylään asti :D
Remus ja Sirius hoitivat taas tämän luvun lutuisemman puolen. Awws, he olivat vaan jotenkin niin suloisia :3 Remus sai itselleen ominaisen huolehtijan roolin, joka toi Siriukselle kivunlievityslientä ja vesilasin, naww :3 Muutenkin Remuksen ja Siriuksen hahmot olivat tässä omanlaisiaan, Remus vaivaantuneesti liikahdellen ja hermostuneesti nieleskellen (tosin hän rohkaistui loppua kohden :3), Sirius taas vaikutti varmemmalta ja rohkeammalta, ja omasta mielestäni Siriukselle sopi hyvin tää pohdinta, livahtaisiko hän pois Remuksen ollessa poissa vai jäisikö hän. En osaa kunnolla selittää miksi, minusta tämä ajattelu vain sopi hänelle :P Loppu oli minusta kovin suloinen, äww :3.
Kiitos taas aivan ihanasta luvusta, jatkoa odottelen ja kovasti! :3
-DH58
-
Zorrotar: kiitos kommentista!
Lily Evans: kiitos kommentista! Kiva että kehittymisen huomaa, se onkin tavoitteena. Ja minulla on vähän samanlaisia mietteitä Heatherista, en ole ihan varma tykkäänkö hänestä vaikka olenkin itse hänet kehittänyt... :D Ja kyllä, Sirius ja Remus on vaan niin <3
DragonHeart58: kiitos kommentista! Ehkä sinun kommentointi-intosi hiipuu kun minullakin lukujen julkaisuväli aina pitenee pitenemistään, varmaan minunkin pitäisi ottaa itseäni niskasta kiinni :D Mutta ymmärrän, kiire on ollut itselläkin! Kiitos taas pitkästä kommentista ja kaikista kehuista, ilahduin kommentistasi kovasti niin kuin aina :)
Seuraavaan lukuun:
---------------------------------
15.luku
Lily pysähtyi O’Donnellien tonttia rajaavan aidan portille ja jäi tuijottamaan suurta valkoista taloa edessään. Hän oli nähnyt Hugoa lomalla vain kerran, ohimennen ennen jouluaattoa kun he olivat vaihtaneet lahjat ennen kuin Lily lähti joulunviettoon isovanhempiensa luokse. Lilyllä oli tästä Tapaninpäivän perheillallisesta varsin ristiriitaiset tunteet, varsinkin kun Hugo oli ilmoittanut että myös James oli tulossa paikalle. Tyttö oli koko joululoman ajan työntänyt molemmat pojat tehokkaasti pois mielestään ja nyt kaikki syylliset ajatukset Jamesista ja suudelmasta pyörivät taas hänen päässään. Ehkä hän voisi vielä kääntyä, sanoa Hugolle olevansa sairaana ja jatkaa ajatustensa välttelyä vielä pari viikkoa.
”Etkö meinannut mennä sisälle?”
Lily hätkähti kuullessaan Jamesin äänen selkänsä takaa. Pojan hiuksissa oli lunta ja hänen kysyvä katseensa sai Lilyn sydämen hakkaamaan hieman kovempaa. Tyttö sätti heti itseään päänsä sisällä ja pakotti itsensä ryhdistäytymään.
”Minä vain… äh, ei mitään.” Lily pudisteli päätään ja viittoi sitten taloa kohti. ”Mennäänkö?”
James kohautti olkiaan ja he hiljaisuuden vallitessa kävelivät pihan poikki ovelle. Lily soitti ovikelloa ja hetkeä myöhemmin ovi lennähti auki paljastaen naisen, joka näytti pelottavan paljon Heatherilta mutta vain parikymmentä vuotta vanhemmalta.
”Lily, onpa mukava nähdä pitkästä aikaa!” nainen hihkaisi ja veti tytön halaukseen. James jäi kiusaantuneena seisoskelemaan taemmas, kunnes nainen huomasi hänetkin.
”Ja sinä olet varmaan James!”
James astui pari askelta eteenpäin ja ojensi kätensä puristaakseen naisen kättä.
”Rouva O’Donnell, hauska tutustua.”
Mutta nainen vetäisi hänetkin tuttavalliseen halaukseen.
”Sano vain Hannah! Sinä todella näytät äidiltäsi, mitä Euphemialle kuuluu?”
”Käski sanoa terveisiä”, James sanoi ja virnisti jo huomattavasti rennommin. Hannah O’Donnell vaikutti hyvin mukavalta ja lämpimältä ihmiseltä. Mutta ennen kuin he ehtivät jutella sen enempää, sekä Hugo ja Heather ilmestyivät äitinsä taakse, molemmat hymyillen.
”Ai, te tulitte samaa matkaa?” Heather kysyi ja hänen suupielensä nytkähti kummallisesti, mutta hymy ei kadonnut minnekään. Lily ja James vilkaisivat toisiaan nopeasti, ja Lily pudisti päätään.
”Portilta asti”, James sanoi ja veti sitten tyttöystävänsä halaukseen. ”Mitä kuuluu?”
Heather veti pojan sisemmälle taloon ja piti hänelle pienen esittelykierroksen. Alakerrassa oli olohuone, keittiö, ruokasali ja valtava kylpyhuone sekä kolme makuuhuonetta, vanhemmille, Hugolle ja Heatherille. Yläkerrassa oli kolme vierashuonetta sekä toinen valtava kylpyhuone. Heather johdatteli pojan suoraan yhteen yläkerran vierashuoneita, jonne Hannah oli pedannut jo sängyn valmiiksi. Heather pahoitteli että hänen vanhempansa, varsinkin isä, olivat välillä varsin vanhanaikaisia, varsinkin ensimmäisen yökylän suhteen, joten he joutuisivat viettämään yön eri sängyissä. Sitten tyttö lisäsi vastahakoisesti että Lily tulisi nukkumaan viereisessä vierashuoneessa ja James nyökkäsi yrittäen näyttää mahdollisimman välinpitämättömältä.
Melkein heti esittelykierroksen jälkeen he asettuivat päivälliselle, jossa James tapasi myös kaksosten isän Harrisonin, joka oli parrakas ja melko yrmeän näköinen mies. Pian James huomasi että Hannah oli istuttanut hänet ruokapöytään Lilyn viereen, Heatheria vastapäätä. James mietti miten oli onnistunut hommaamaan itsensä niin kiusalliseen tilanteeseen ja keskittyi paistiinsa yrittäen olla välittämättä Lilyn kyynärpäästä, joka hipoi häntä vähän väliä.
”No, James”, Harrison sanoi hetken päästä. ”Mitä sinä meinasit Tylypahkan jälkeen?”
”Minä ajattelin hakea auroriksi”, James vastasi saman tien. ”Varsinkin tässä tilanteessa minä haluan auttaa velhoyhteisöä parhaalla mahdollisella tavalla.”
”Voi, muistatteko miten Heatherin unelma-ammatti pienenä oli merenneito?” Hannah keskeytti. ”Vaikka minä yritin hokea hänelle että se ei ole mikään ammatti, hän pysyi kannassaan monta vuotta.”
”Äiti”, Heather sähähti naama punaisena. Harrison vain nyökytteli tuijottaen samalla Jamesia mietteliäästi.
”Entäs sinä, Lily?” mies kysyi kääntyen Lilyn puoleen. James huokaisi helpotuksesta kun miehen pistävä katse siirtyi pois hänestä ja hän uskalsi työntää uuden haarukallisen ruokaa suuhunsa.
Päivällisen jälkeen he siirtyivät olohuoneeseen ja Hannah loitsi takkaan tulen. James oli helpottunut kun Lily ja Hugo istuivat eri sohvalle kuin hän ja Heather, ja poika pääsi kauemmas Lilystä. He juttelivat niitä näitä ja James oli juuri ehtinyt rentoutua, kun Harrison iski jälleen.
”Minä olen saanut Hugon ja Heatherin puheista sellaisen käsityksen että teillä kahdella on jotain historiaa”, mies sanoi ja antoi katseensa kulkea Jamesista Lilyyn. Lilyn poskille ilmestyi punaiset laikut ja Jameskin jäi hetkeksi sanattomaksi, mitä kävi hänelle hyvin harvoin.
”Me – ” Lily aloitti mutta James keskeytti hänet.
”En sanoisi sitä historiaksi”, poika sanoi kevyesti. ”Minä pyysin Lilyä muutaman kerran ulos ja päädyin joka kerta hengenvaaraan joten se siitä.”
”Mikä sai sinut muuttamaan mielesi?” Harrison jatkoi tenttausta.
”Isä!” Heather sähähti ja loi Jamesiin nopean, anteeksipyytävän katseen. ”James on minun poikaystäväni, ei mikään terroristiepäilty.”
”Ajat muuttuu”, James vastasi tyynesti. Hänen katseensa käväisi Lilyssä, joka tuijotti häntä kummallinen ilme kasvoillaan.
Loppuilta sujui rauhallisesti. Nuoriso pelaili lautapelejä, kun Hannah keskittyi neulomiseen ja Harrison luki kirjaa mulkoillen väliä Jamesia sivujen yli. Kello oli jo yli kahdentoista kun he vihdoin lopettelivat. James suukotti Heatheria nopeasti, kun tyttö jäi alakertaan makuuhuoneeseensa ja James kipusi yläkerran vierashuoneeseen. Lily oli jäänyt vielä hetkeksi juttelemaan Hugon kanssa olohuoneeseen ja James makasi jo sängyssään, kun hän kuuli tytön askeleet portaissa. Hetkeä myöhemmin tytön huoneen ovi kolahti kiinni ja tämän askeleiden äänet vaimenivat.
Mutta vaikka James kuinka yritti, hän ei saanut unta. Huone tuntui tukahduttavan kuumalta ja vaikka hän potki peitonkin lattialle, ahdistava olo ei poistunut. Hänen mielessään välähteli vuorotellen Heatherin ja Lilyn kasvot ja poika tunsi hillitöntä halua karata ikkunasta. Oli ollut todella huono idea tulla.
Karu totuus oli, että hän ei ollut päässyt yli Lilystä. Heather oli mukava tyttö, ja James todella viihtyi hänen seurassaan. Mutta Heather ei ollut Lily. Hän ei saanut Jamesissa aikaan samanlaista, kihelmöivää tunnetta, minkä Lily oli aiheuttanut kun he olivat suudelleet. Ja poika tunsi huonoa omatuntoa ajatuksistaan, varsinkin kun hän tiesi miten vaikeaa Heatherilla oli ollut viime aikoina. Eikä hänen oloaan helpottanut lainkaan se, että nämä ajatukset tupsahtelivat hänen päänsä juuri silloin kun Heather ja varsinkin hänen pelottava isänsä nukkuivat vain muutama metri hänen alapuolellaan.
Lopulta James kömpi ylös sängystä ajatuksissaan hakea lasillinen kylmää vettä. Hän kurkisti pilkkopimeään käytävään ja empi hetken ovella. Hänellä ei ollut enää mitään muistikuvaa mikä kolmesta muusta ovesta johti kylpyhuoneeseen, eikä hän varsinkaan halunnut pamahtaa yllättäen Lilyn huoneeseen. Poika lähti hivuttautumaan seinänviertä käytävää eteenpäin yrittäen hapuilla samalla valokatkaisijaa. Mutta hän ei ehtinyt kovin pitkälle, kun törmäsi johonkin pehmeään. James yllättyi niin paljon että menetti tasapainonsa ja tarrasi törmäämisen kohteeseen mutta kaatui silti, vetäen tämän pehmeän möykyn päälleen. Hän kolautti takaraivonsa inhottavasti lattiaan ja voihkaisi.
”James?” möykky kuiskasi.
”Lily?” James kuiskasi takaisin. ”Mitä sinä teet?”
”Etsin kylpyhuonetta”, Lily vastasi. ”Entä itse?”
”Etsin kylpyhuonetta”, Jameskin myönsi. He olivat hetken hiljaa. ”Meinasitko joskus nousta päältäni?”
”Ai”, Lily kuiskasi ja tunsi poskiaan kuumottavan. Onneksi käytävässä oli niin pimeää että hän näki vain Jamesin ääriviivat joten todennäköisesti poika ei huomannut hänen punastumistaan. ”Anteeksi.”
Tyttö kömpi seisomaan ja hapuili pimeyteen kunnes löysi Jamesin käden ja auttoi tämänkin ylös. He jäivät seisomaan vastakkain pimeään käytävään, ehkä vähän lähemmäs toisiaan kuin olisi ollut tarpeellista. James tunsi Lilyn lämpimän hengityksen poskellaan ja melkein jo kumartui lähemmäs… kunnes muisti missä he olivat ja vetäytyi kiireesti hieman kauemmas.
”No, miten joululoma on mennyt?” James kuiskasi lopulta. Samalla hän kuulosteli alakertaan, oliko joku herännyt heidän kaatumisestaan kuuluviin ääniin, mutta talo pysyi hiljaisena.
”Ihan hyvin”, Lily vastasi. ”Sinulla?”
”Ihan hyvin.”
Heidän välilleen lankesi kiusallinen hiljaisuus. James mietti pitäisikö hänen jatkaa kylpyhuoneen metsästystä vai palata sänkyyn, mutta toisaalta Lilyn seura houkutteli häntä liikaa, joten poika pysyi paikallaan.
”Minä – ” he molemmat aloittivat yhtä aikaa ja hiljenivät saman tien. Lily naurahti hermostuneesti ja nojasi seinään.
”Sano vain”, hän sanoi. James haroi hiuksiaan.
”Minä vain ajattelin kysyä haluaisitko tulla meille uudenvuoden juhliin? Äiti ja isä järjestävät ne joka vuosi ja, no, ne ovat yleensä aika vauhdikkaat bileet, varsinkin jos Sirius pääsee terästämään boolin. Ota ihmeessä Hugokin mukaan.”
Lily puri alahuultaan ennen kuin nyökkäsi. Sitten hän tajusi että James ei nähnyt häntä pimeässä käytävässä ja rykäisi.
”Kuulostaa mukavalta”, tyttö sanoi.
”Kiva. Mitäs sinä meinasit sanoa?”
”Äh, en mitään. Minun pitäisi mennä nukkumaan, kello on jo vaikka mitä.”
Ennen kuin James ehti sanoa mitään, Lily käännähti ympäri ja lähti hapuilemaan takaisin huoneeseensa unohtaen kylpyhuoneen etsimisen siihen paikkaan. Oikeasti hän olisi halunnut sanoa, että oli ajatellut Jamesia eikä pystynyt unohtamaan heidän suudelmaansa. Mutta James oli pyytänyt hänet ja Hugon vanhempiensa juhliin ja varmasti Heatherkin oli tulossa. Lily painoi päänsä tyynyyn ja veti peiton korviin vannoen että lopettaisi Jamesin ajattelun siihen paikkaan.
-------------------------------
Pakko myöntää, että en ole tähän lukuun yhtään tyytyväinen :D ja olen pahoillani, moni varmasti odotti yökyläilyltä enemmän draamaa ja ehkä jopa suudelmaa, mutta olen itse niin pettämisen vastainen ihminen että tuntuisi pahalta kirjoittaa sellaista, joten anteeksi! Kommentteja kaipaan toki, kuten aina :)
-
Ihanaa kun täällä odotti uusi luku :D
Mutta ei se haittaa ettei kovin kamalasti tapahtunut, se vaan asettaa tulevat tapahtumat suurempaan arvoon :) tykkäsin tosi paljon!
Uudenvuodenjuhlia oditellessa,
Z
-
Uusi lukija ilmoittautuu!
Luin kaikki luvut putkeen ja pikkuveli ihmetteli suuresti naurukohtauksiani :D
Ensimmäinen sukupolvi on minulle hyvin rakas ja tämä ficci ei ole horjuttanut rakkauttani kelmeihin, päinvastoin. Sun kirjoitustyyli on todella taidokas enkä löydä kirjoitusvirheitäkään.
Sun kelmit vastaa hyvin paljon mun kuvitelmaa kelmeistä, joskin olen parittanut usein Siriuksen Marlene McKinnonille. Muttei Remus/Siriuskaan huono ole, ihanahan se on!
Lily/James on ihana paritus, Heather ja Hugo tuo kivaa lisää ficciin. Ja Peter ja Kate! Peteriä itse inhoan, koska tiedän mitä tulevaisuudessa tapahtuu :(
Mun kommentointitaidot om tasoa 0/5, pahoittelen.
Odotan innolla jatkoa, tämä on erittäin hyvä ja viihdyttävä ficci!
-
Voi ei, Harrison on aivan kamala tyyppi, hyi! En kyllä tuommoista miestä haluaisi apikseni (?, en muista miten nää jutut menee ;D) Kauhean epäileväinen ja kuiva ja kaikkea, en tykkää. Hannah taas vaikuttaa ihanan tätimäiseltä ja huolehtivaiselta, tulee vähän mieleen Molly Weasley. :P
Lilyn ja Jamesin yöllinen kohtaus oli aika suloinen. Tuo, ettei pimeässä näe toisen punastumista- kohtausasiajuttu on aika klisee, mutta tuntuu silti aina toimivan. Voi James mitä menit tekemään, nyt Lils luulee ettet tykkää hänestä.. :'( Mutta toisaalta, ehkä Harrisonin silmien alla kannattaa välttää epäilyttävää toimintaa, ettei hän vain nirhaa Jamesia tai jotain. 8)
Tähän lukuun jäin ehkä vähän kaipaamaan Remus/Siriusta, mutta toisaalta tämä on ehkä jollain tapaa tasapainoisempi näin. Söpöilyä odotellessa!
Lils
-
Loistavaa, uusi luku! <3
Ensi töikseni minun pitää ehdottomasti onnitella Jamesia siitä, miten hienosti hän selviytyi Harrisonin kuulusteluista! :D Yyh, aivan kauheeta jos itse olisin samaisessa tilanteessa, no way :D Miksi ihmeessä herra O'Donnell on niin epäileväinen Jamesia kohtaan, oikeesti? :D Oma veikkaukseni on se perinteinen, että isät (miksei äiditkin?) voivat olla hyvinkin tarkkoja oman tyttärensä seuralaisesta, ja haluavat yksinkertaisesti vain olla varmoja, että poika on kunnollinen ja rehti tyyppi :).
Ei sinun ole mitään tarvetta olla tyytymätön tähän lukuun, minä ainakin pidin tästä! :) Minusta tuo alku oli huvittava, kun Lily jää siihen portinpieleen pohtimaan jotain, ja sitten James ilmestyy paikalle ja he menevät yhdessä sisälle, ja Heather on jo valmiina muuttumaan mustasukkaiseksi koska J+L :D Kokonaisuudessaan tämä oli minusta sellainen hyvän mielen tunnelma Harrisonista huolimatta, ja ilmassa oli kuitenkin sellaista pientä jännitystä, voiko jotain sattua vai ei :) Olen samalla kannalla pettämisenvastaisuudestasi, joten ymmärrän kyllä täysin miksi päädyit näihin ratkaisuihin - eivätkä ne minusta ole ollenkaan huonoja! :) Tietenkin ne yllättivät, mutta eivät kuitenkaan tuottaneet pettymystä, eivät millään tavalla :)
”Voi, muistatteko miten Heatherin unelma-ammatti pienenä oli merenneito?” Hannah keskeytti. ”Vaikka minä yritin hokea hänelle että se ei ole mikään ammatti, hän pysyi kannassaan monta vuotta.”
Vanhemmat ovat selvästi mestareita poimimaan esille tämänkaltaisia kiusallisia asioita juuri siinä väärässä seurassa :D Ei vitsit, sympatiapisteet Heatherille ja huutonaurut mulle ;D ;D ;D
Huomasin muuten, että kaikkien O'Donnellien perheenjäsenten etunimet alkavat H-kirjaimella :P Onko se ihan tarkoituksenmukaista vai vain hauska sattuma? :)
Täytyy kyllä kehaista siitä, että osaat tosi luontevasti vaihtaa kertojan näkökulmaa :D Tai no, välillä kerrotaan Jamesin näkökulmasta, välillä Lilyn, välillä Siriuksen, välillä Remuksen jne. On virkistävää ja ihanaa lukea eri henkilöiden ajatuksia, ja osaat siirtyä jokaiseen henkilöhahmoon saumattomasti edellisen näkökulman jälkeen :) Kaikki hahmosi ovat muutenkin uskottavia ja omanlaisiaan, tykkään! :3
Oi, vähän kiva että James kutsui Lilyn uudenvuoden juhliin, ja Lily myöntyi! :3 Hyvä että hän muisti kutsua Hugonkin :D Naawww, mä haluun tietää mitä siellä pippaloissa tapahtuu, en malta oottaa seuraavaa lukua! :D
Kiitos taas hirmuisesti tästä luvusta! :)
-DH58
-
Moikka!
Tämä tarina on erityisen mukaansatempaava. Juoni on toimiva ja mielenkiintoinen, ehkä hiukan arkinen tosin. Huispausjuhlat, biletykset jne. kaikki toimivat varmasti ja ovat viihdyttävää luettavaa.
Hahmot ovat onnistuneita. Sekä kelmien että omakeksimiesi hahmojen persoonat ovat rakentuneet aidoiksi. Tietenkin ihan perus kelmificceihin on itse kelmeille haastavaa luoda erityisiä kirjoittajan omakeksimiä piirteitä, koska he nyt ovat kelmejä, ja me kaikki tunnemme heidät jo aika hyvin. Mutta ehkä juuri siinä tulevatkin esiin hyvän kirjoittajan merkit: nelikko on oikein uskottava ja juuri niin omalaatuisensa kuin kuuluukin.
Aluksi olin vähän niin ja näin, kun tarina pyöri aika pitkälti Jilyn ympärillä - he ovat kyllä ihania, myönnän -, mutta mielenkiinto pääsi todella heräämään vasta, kun James alkoi heilata Heatheria, ja erityisesti kun Remus ja Sirre (!!) alkoivat väläytellä ihastumisen merkkejä. Saa nähdä, mitä viimeksi mainittujen elämään mahtuu tulevaisuudessa, voisi olla ehkä odotettavissa pientä draamaa Siriuksen tuntien...
Kuten itsekin insertissä mainitset, tämä on aika tavanomainen kelmificci. Ja vaikkei niitä koskaan voi olla liikaa, en silti henkilökohtaisesti välttämättä jaksaisi alkaa lukemaan ihan jokaikistä. :D Tämä ficci veti kuitenkin puoleensa jo ensimmäisestä luvusta lähtien kirjoitustapasi takia, joka onkin mielestäni tämän tarinan ehdottomasti paras puoli. Sinulla on ihanan kekseliäs ja kujeileva tyyli kuvailla tapahtumia. Dialogit ovat suurimmaksi osaksi rentoja ja niissä käytetään hauskoja sanankäänteitä, juuri sopivia teini-ikäisten nuorten suuhun. Meininki ei kuitenkaan missään vaiheessa mene liian moderniksi - otetaan kuitenkin huomioon ajallinen konteksti. Pidä kiinni kirjoitustavastasi, uskalla ottaa pikku riskejä välillä! Ja kokeile kaikkea uutta. ^^ Se saa tähän tarinaan erityistä kipinää, mikä muissa jatkiksissa helposti jää puuttumaan.
-
Luin tän putkeen ja rakastuin heti <3 Lily/James on aina ollu mun lemppariparitus :) ja Sirius/Remus on kans ihana <3 ja tottakai kelmit muutenki.
*Etsii rakentavaa palautetta ja löytää seuraavan* Oot tosi hyvä kirjottaan, tai siis tykkään sun kirjotustyylistä ja tää aihe on ihana <3 Monta kertaa oon meinannu herättää koko talon mun "ÄWÄÄWÄWÄW" kohtauksilla XD
-
Hei apua, en ole koskaan ennen saanut näin paljon kommentteja yhteen lukuun! Kiitos!
Zorrotar: Kiitos kommentista ja kiva että tykkäsit! :)
Puoliverinen prinsessa: Kiitos kommentista ja tervetuloa uudelle lukijalle! Tosi kiva että tykkäsit kirjoitustyylistäni ja luomistani hahmoista. Minulla on vähän sama juttu Peterin kanssa, tiedän että hän on yksi kelmeistä ja vielä tässä vaiheessa heidän hyvä ystävänsä, mutta en vain voi sietää koko tyyppiä. Minun mielestäsi kommenttisi oli ihan 5/5, kiva kun viitsit sen jättää. :)
Lily Evans: Kiitos kommentista! Heh, Harrison ei tosiaan taida olla maailman miellyttävin ihminen :D Mutta onneksi on Hannah. Sirius/Remus tosiaan tästä luvusta uupuu mutta eiköhän heitä taas tulevissa luvuissa näy enemmänkin. :)
DragonHeart58: Kiitos kommentista! Eiköhän Harrisonin kylmä suhtautuminen Jamesia kohtaan johtunut juurikin tuosta että hän on hyvin tarkka kenen kanssa Heather heilastelee. Mukava kuulla että tämä luku ei tuottanut pettymystä, vaikka en itse siitä niin pitänytkään. Ja kyllä tämä H-kirjain asia taisi olla ihan tarkoituksenmukaista, minusta nuo nimet sopivat kivasti yhteen. Mutta kiitos taas kehuista ja kivasta kommentista! :)
Siunsäde: Kiitos kommentista! Pakko sanoa että olen otettu kun tulit kommentoimaan, koska olen Ranskalaisen kaunottaren suuri fani :D Ja erityisen kiva kuulla mistä kaikista asioista tykkäsit! Tämä tosiaan on aika perinteinen ja kliseinen kelmificci mutta pidän varmasti mielessä neuvosi riskien ottamisesta ja uuden kokeilusta. :)
Vivian Musta: Kiitos kommentista ja kiva että tykkäsit! Lily/James on myös oma lemppariparitukseni, Sirius/Remus tietysti melkein vetää vertoja heille. Kiitos myös kaikista kehuista :)
Olen jotenkin päässyt taas uudestaan tämän tarinan makuun ja tekstiä syntyy nyt ihan uudella tavalla! Erityisesti piristi nämä kaikki ihanat kommentit joita olen saanut, jatkakaa samaan malliin! :-*
----------------------------------------
16.luku
Kun Heather seuraavana aamuna heräsi, hän tiesi heti että nyt olisi se päivä. Hetken hän makasi aivan paikoillaan ja antoi silmiensä tottua yhä hämärään huoneeseen. Kello näytti vasta seitsemää, mutta häntä ei enää väsyttänyt. Hän napsautti yöpöydän lampun päälle ja luki puolisen tuntia, ennen kuin kömpi ylös ja laahusti keittiöön. Hannah istui jo pöydän ääressä höyryävä kuppi edessään ja hymyili nähdessään tyttärensä hereillä.
”Huomenta, kultaseni. Teetä?”
Heather nyökkäsi ja lysähti istumaan äitiään vastapäätä. Hannah nousi ja haki tytölle kupillisen, ennen kuin istui taas alas.
”Nukuitko hyvin?” hän kysyi.
”Ihan hyvin”, Heather mutisi ja puhalsi teehensä ennen kuin otti kulauksen. Hannah palasi takaisin aamulehden pariin ja Heather järsi pikkuleipää ajatuksissaan. Puoli yhdeksän maissa Lily ilmestyi keittiöön ja toivotti heille aurinkoisesti hyvät huomenet. Vain varttia myöhemmin James seurasi häntä ja toivotti myös hyvät huomenet, huomattavasti unisemman näköisenä kuin Lily. Heather seurasi pöydän äärestä miten kaksikko hymyili toisilleen ja miten Lily kaatoi Jamesille lasillisen appelsiinimehua.
”Otatteko aamupalaa?” Hannah kysyi iloisesti ja pomppasi seisomaan. Lily pudisti kiireesti päätään.
”Minun pitää itseasiassa lähteä saman tien”, hän sanoi pahoittelevasti. ”Äiti lähetti juuri kirjeen että Petunian poikaystävän vanhemmat ovat tulossa lounaalle.”
”Ai”, Hannah sanoi ja kääntyi Jamesin puoleen. ”Maistuisiko munakas?”
James nyökkäsi ja istui Heatherin viereen pöydän ääreen. Heather vilkaisi häntä ja otti pitkän siemauksen teestään.
”Sanotteko Hugolle että olen pahoillani tästä äkkilähdöstä?” Lily sanoi. ”Kiitos Hannah, minulla oli todella mukavaa.”
”Kiitos itsellesi”, Hannah sanoi lämpimästi hymyillen. ”Nähdään taas pian.”
Lilykin hymyili ja katosi eteiseen. Hetkeä myöhemmin ovi kolahti sen merkiksi että tyttö oli poistunut talosta. James tuijotti oviaukkoa josta Lily oli juuri kadonnut hieman pidempään kuin olisi tarvinnut eikä huomannut lainkaan katsetta, jonka Heather häneen loi.
Hannah sai munakkaan valmiiksi ja laski lautasen Jamesin eteen pöydälle. He söivät aamiaista kevyesti rupatellen, kunnes Hugokin raahautui haukotellen keittiöön.
”Vieläkö Lily nukkuu?” poika kysyi yllättyneenä kaataessaan kuumaa vettä kuppiin.
”Hänen piti lähteä”, Heather sanoi. ”Perhejuttuja.”
Hugo kurtisti kulmiaan ja istui alas. James työnsi tyhjän lautasen kauemmas itsestään ja katsoi Heatheria pahoittelevasti.
”Minunkin pitäisi oikeastaan lähteä. Lupasin auttaa isää uudenvuoden juhlien järjestelyissä”, hän sanoi.
”Ai.” Heather veti syvään henkeä ja pakotti itsensä hymyilemään. ”Minä saatan sinua vähän matkaa.”
James näytti yllättyneeltä mutta ei estellyt. Hänkin kiitteli Hannahia mukavasta vierailusta ja he kävelivät eteiseen vetämään talvivaatteita päälle. Pakkanen oli lauhtunut hieman edellisistä päivistä ja taivaalta leijaili alas suuria, pehmeitä lumihiutaleita. Kaksikko käveli vähän matkaa hiljaisuuden vallitessa kunnes Heather pysähtyi ja kohotti katseensa taivaalle. Jameskin pysähtyi myös ja katsoi tyttöä kulmiaan kohottaen.
”Onko kaikki hyvin?” poika kysyi varovaisesti. Heather katsoi häntä silmiin ja hymyili surumielisesti.
”Meidän pitää erota”, hän sanoi. James jäi tuijottamaan häntä suu hieman raollaan.
”Häh, miksi?”
”Koska sinä pidät yhä Lilystä. Ja hän pitää sinusta.”
”Mitä siinä sinun teessäsi oikein oli?” James kysyi huvittuneena. ”Lily seurustelee Hugon kanssa. Hän ei ikinä…”
Poika antoi äänensä hiipua ja jäi tuijottamaan kenkiensä lumisia kärkiä. Heather hymähti.
”James, minä olen tyttö. Minä tunnen tytöt. Ja usko minua, Lily pitää sinusta.”
”Mutta – ” James aloitti.
”Hei, minä näin miten te katsoitte toisianne. Turha yrittää kieltää mitään.”
James hiljeni hetkeksi, ennen kuin aloitti taas.
”Minä – ”
”Minä tiedän, James”, Heather keskeytti taas. ”Sinä pidät minusta, mutta pidät Lilystä enemmän. Ja se on ihan okei, minä en oleta että sinä hylkäät elämäsi rakkauden tytön takia jonka olet tuntenut muutaman kuukauden.”
”Heather”, James sanoi pehmeästi ja astui askeleen lähemmäs tyttöä, joka asetti käsivartensa esteeksi heidän väliinsä.
”Ehkä meidät on tarkoitettu vain ystäväksi”, Heather sanoi. Tuntui helpottavalta sanoa asiat, joita hän oli miettinyt mielessään jo pidemmän aikaa. Hänellä oli jo pidempään ollut tunne, että James ei ollut päässyt yli Lilystä, vaikka poika ei maininnutkaan tyttö puheissaan ja selvästi yritti pitää katseensa erossa hänestä. Ja yllättäen se ei edes sattunut niin paljon kuin Heather oli odottanut.
”Sinä haluat yhä olla ystäviä?” James kysyi yllättyneenä.
”Totta kai”, Heather vastasi ja läimäytti poikaa leikkisästi käsivarteen. ”Kuka muu minua häiritsisi keskiviikkoisin kirjastossa?”
James virnisti ja yhtäkkiä veti Heatherin tiukkaan halaukseen.
”Kiitos, Heather”, hän mumisi tytön hiuksiin. ”Joku saa sinusta vielä maailman parhaan tyttöystävän.”
”Varmasti”, Heather sanoi. ”Toivottavasti se joku pitää minusta yhtä paljon kuin sinä pidät Lilystä.”
He erosivat toisistaan hymyillen ja lähtivät sitten kävelemään eri suuntiin ystävinä.
Heather palasi kotiin vasta lounasaikaan. Hän oli kierrellyt ympäriinsä ja nauttinut kauniista lumisateesta. Hän oli vähän allapäin, hän oli kuitenkin ehtinyt ihastua Jamesiin, mutta toisaalta hänen olonsa oli parempi kuin pitkään aikaan. Koko lyhyen suhteen ajan hän oli ollut varpaillaan Lilyn takia ja nyt hänen ei tarvinnut enää huolehtia. Ehkä hänkin oli ollut vähän turhan hätäinen ryhtyessään uuteen suhteeseen niin pian Robertin jälkeen.
Heather oli juuri kävelemässä huoneeseensa Hugon huoneen ohi, kun kuuli pojan äänen.
”Heather?”
”Mm?”
Tyttö pisti päänsä veljensä huoneeseen. Hugo loikoili sängyllään lukemassa kirjaa ja kurkkasi sen reunan yli
nähdäkseen siskonsa.
”Mikä sinulla kesti?” poika kysyi.
”Kävin vähän kävelyllä”, Heather vastasi.
”Ai. Meinasitko nähdä Jamesia vielä ennen Tylypahkaan paluuta?”
Heather nojasi ovenkarmiin ja kohotti suupieliään ilottomasti.
”Tuskinpa. Me erosimme”, hän sanoi.
Hugon silmät laajenivat hämmästyksestä ja hän laski kirjan käsistään.
”Häh? Mitä, miksi, mitä tapahtui?”
Heather mietti hetken mitä vastaisi ennen kuin päätti puhua suoraan.
”Koska hän on ihastunut Lilyyn. Ja Lily on ihastunut häneen.”
Ensin Hugo repesi nauramaan, mutta nähdessään Heatherin vakavan ilmeen hän lopetti ja tuijotti siskoaan ilmeettömästi.
”Sinä olet tosissasi.”
Heather nyökkäsi.
”Mutta eihän Lily… hän ei ole koskaan… Sinä olet väärässä.”
Hugo pudisti päätään ja nappasi taas kirjan käsiinsä.
”Voihan se olla”, Heather tokaisi olkiaan kohauttaen ja käveli huoneeseensa. Mutta sisimmässään hän tiesi olevansa oikeassa.
-
Lily oli laittanut Hugolle kirjeen ja välittänyt eteenpäin Jamesin kutsun uudenvuoden juhliin. Ja niinpä uudenvuoden aattona hän pukeutui mustaan pitsimekkoon, meikkasi enemmän kuin normaalisti ja kiharsi hiuksensa ennen kuin suukotti äitinsä ja isänsä poskia hyvästiksi ja käveli lyhyen matkan O’Donnellien talolle. Hän pysähtyi hetkeksi tutulle portille ennen kuin työnsi sen auki ja käveli pihan poikki kuistille. Ovi lennähti auki melkein heti koputuksen jälkeen ja Lily kohotti yllättyneenä kulmiaan nähdessään Hugon, jolla oli yllään kulahtaneet farkut ja t-paita.
”Hei”, Lily sanoi. ”Sinä et taida olla vielä valmis.”
Hugo astui kuistille ja veti oven perässään kiinni.
”Mitä nyt? Onko kaikki kunnossa?” Lily kysyi yllättyneenä. Tämä ei ollut ollenkaan Hugon tapaista.
”Minä lähden mielelläni sinun kanssasi Potterin juhliin”, Hugo sanoi ja laittoi kätensä puuskaan. ”Kunhan sinä ensin vastaat yhteen kysymykseen.”
”Selvä..?”
”Oletko sinä ihastunut James Potteriin?”
Lily ei todellakaan ollut odottanut mitään sellaista ja hänen suunsa melkein loksahti auki, kun hän kuuli nämä sanat Hugon suusta.
”Mitä ihmettä sinä oikein sekoilet?” hän puuskahti. Hugon tiukka ilme muuttui hieman ystävällisemmäksi, mutta hän ei silti hymyillyt.
”Tiesitkö että James ja Heather ovat eronneet?”
Kummallisen kevyt tunne valtasi Lilyn, mutta hän pudisti päätään mahdollisimman ilmeettömästi.
”En. Miksi ihmeessä?”
”Heatherin mukaan siksi koska James on yhä ihastunut sinuun.” Hugo piti pienen tauon ennen kuin lisäsi astetta synkemmin: ”Ja sinä olet ihastunut häneen.”
”Mistä hän on semmoista saanut päähänsä?” Lily kysyi. Kuvitteliko hän vai kuulostiko hänen äänensä vähän kimeämmältä kuin normaalisti?
”Sillä on tuskin merkitystä. Minä haluan vain tietää, onko se totta”, Hugo sanoi.
”Hugo – ”
”Lily. Kyllä tai ei.”
Lily tuijotti suoraan Hugon kirkkaansinisiin silmiin ja ne muutamat sekunnit, jotka hän pysyi hiljaa, tuntuivat kestävän ikuisuuden. Hän muisteli kaikkia niitä hyviä hetkiä, suloisia suudelmia ja Hugon lämpimiä halauksia. Sitten jostain hänen mieleensä tunkeutui Jamesin pähkinänruskeat silmät, vino hymy ja tähtitornissa vaihdettu suudelma, jonka muistelukin sai hänen ihonsa kananlihalle.
”Kyllä”, tyttö sanoi lopulta tuskin kuiskausta kuuluvammalla äänellä. Hugo käänsi katseensa ja hän näytti niin loukkaantuneelta että Lily olisi saman tien halunnut perua sanansa ja jatkaa siitä mihin oltiin jääty. Mutta se ei olisi ollut reilua, ei Hugoa eikä häntä kohtaan. Hän oli ihastunut James Potteriin, sitä oli turha enää kieltää.
”Selvä”, Hugo sanoi kummallisella äänellä katsomatta enää Lilyä. ”Se taitaa tarkoittaa että tämä on loppu. Sinä ja minä.”
”Minä olen niin pahoillani”, Lily sanoi puhuen niin nopeasti, että sanat melkein puuroutuivat. ”En todellakaan tarkoittanut että tässä kävisi näin ja - ”
”Anna olla.”
Hugo astui takaisin sisälle ja pamautti oven kiinni tytön nenän edestä. Lily tuijotti hetken suljettua ovea ennen kuin kääntyi ja käveli pois kyyneleet silmissä.
--------------------------------------
Tässä luvussa juoni otti taas aikamoisen harppauksen eteenpäin, joten haluan mielelläni kuulla mitä mieltä te siitä olette :)
-
”Heather”, James sanoi pehmeästi ja astui askeleen lähemmäs tyttöä, joka asetti käsivartensa esteeksi heidän väliinsä.
”Ehkä meidät on tarkoitettu vain ystäväksi”, Heather sanoi. Tuntui helpottavalta sanoa asiat, joita hän oli miettinyt mielessään jo pidemmän aikaa. Hänellä oli jo pidempään ollut tunne, että James ei ollut päässyt yli Lilystä, vaikka poika ei maininnutkaan tyttö puheissaan ja selvästi yritti pitää katseensa erossa hänestä. Ja yllättäen se ei edes sattunut niin paljon kuin Heather oli odottanut.
”Sinä haluat yhä olla ystäviä?” James kysyi yllättyneenä.
”Totta kai”, Heather vastasi ja läimäytti poikaa leikkisästi käsivarteen. ”Kuka muu minua häiritsisi keskiviikkoisin kirjastossa?”
James virnisti ja yhtäkkiä veti Heatherin tiukkaan halaukseen.
”Kiitos, Heather”, hän mumisi tytön hiuksiin. ”Joku saa sinusta vielä maailman parhaan tyttöystävän.”
”Varmasti”, Heather sanoi. ”Toivottavasti se joku pitää minusta yhtä paljon kuin sinä pidät Lilystä.”
He erosivat toisistaan hymyillen ja lähtivät sitten kävelemään eri suuntiin ystävinä.
Tää oli jotenki ihana kohta :D Tykkään tosta, että Heather otti asian noin rennosti ja halus olla vielä ystäviä Jamesin kanssa.
Tosta Hugon reaktiosta en kauheesti tykänny, mutta osasin odottaa sitä.
Taas yks hyvä luku ;D Toivottavasti jatkoa tulee taas pian! :)
-
No jopas, nyt sattuu ja tapahtuu! :o
Mä en osannut ollenkaan oottaa, että tässä tapahtuisi NÄIN paljoa :o :o :o
Ei sillä että se haittaisi, ei tietenkään :)
Mutta siis, oikeesti! En osannut oikeesti aavistaa, että kukaan eroaisi vielä! Okei, no onhan tää jo 16 luku, mut tää on vaa jotenkin menny niin nopeesti tää aika! :D
Olin aluksi silleen mitä häh, miksi Heather oli silleen "tänään on se päivä" :D Mutta luvun edetessä se tulikin selville. Se oli minusta järkevä päätös ja muutenkin rohkea veto Heatherilta - hänelle se oli kuitenkin varmasti vaikeaa, mutta siitä huolimatta hän uskalsi sanoa Jamesille sen mitä hän oli ajatellut jo pidemmän aikaa :) Vaikka mä olinkin yllättynyt, mä olin silti tavallaan iloinen heidän puolestaan. Kun Heather vaikutti olevan just selkeesti koko aika varpaillaan, ja James piti kyllä Heatheria mukava tyttönä, mutta hän kuitenkin silminnähden tykkäsi Lilystä. Ihailin sitä miten kypsästi ja aikuismaisesti Heather pystyi eroamaan Jamesista, ja miten hän halusi silti olla Jamesin ystävä. :) Pisteet Heatherille ehdottomasti! :) Tykkäsin kovasti just tosta kohdasta, missä James halasi Heatheria ja sanoi Heatherin olevan maailman paras tyttöystävä sitten jollekin toiselle :3
Musta Hugon ja Lilyn ero oli tavallaan ikävämpi. Tai kun minusta Hugo ja Lily kyllä pitivät toisistaan, ja heillä ei ollut samanlaista varpaillaan oloa kuin Heatherilla oli Jamesin suhteen. Tavallaan ärsyttää se että Heather meni sanomaan tolla tavalla Hugolle, mutta toisaalta rehellisyys on hyvä asia :). Mutta heidän eronsa oli kuitenkin ikävämpi, mikä johtui siitä että Hugo otti asian paljon raskaammin kuin Heather, eikä hän ollut kokenut että Lily pitäisi Jamesista. Oli se silti aika ikävä tilanne Lilylle, tyttö pahoitti mielensä koska näki miten paljon Hugoon sattui :( Ai kauheeta, toivottavasti asiat järjestyy jollain tavalla, hui :(
Kiitos taas uudesta luvusta, jään odottamaan taas jatkoa! :3
-DH58
-
Ensiksi: en juuri koskaan eksy tälle osastolle, joten kiitos sinulle kun taisit ankkuroida minut tänne pysyvästi.
Toiseksi: minua harmittaa ihan superpaljon, kun törmäsin tähän ficiin vasta nyt, mutta näin kivasti myöhässä ilmoittaudun lukijaksi!
Kolmanneksi: olen erittäin huono kirjoittamaan kommentteja, mutta pakko kai yrittää.
Tykkään tosi paljon siitä, miten tarina joka osassa etenee hitusen, muttei kuitenkaan ota mitään liian isoja jättiharppauksia eteenpäin ja tahti pysyy sopivan rauhallisena. Tykkään siitä, että luvut ovat melko lyhyitä ja lisäksi mukavasti jaksotettu. Kuvailua on ihanan paljon, eikä kirjoitusvirheitäkään löydy häiritseviä määriä. Kaiken kaikkiaan tosi hyvin kirjoitettu, siis :D
Ihastuin heti alussa Heatherin hahmoon, hän on vain jotenkin niin ihana kun jättää Jamesin Lilyn takia mutta silti haluaa vielä olla hänen ystävänsä <3 Toivottavasti hänkin löytää vielä jonkun mahtavan tyypin rinnalleen! Hugoa kävi kyllä vähän sääliksi kun tilanne sillä tavalla yllätti, enkä voi olla kuvittelematta, mitä olisi tapahtunut, jos Heather ei olisi kertonut veljelleen heidän eronsa syytä... Mutta ehkä parempi näin.
Kelmeistä tykkään myös tosi paljon, varsinkin silloin alussa se Siriuksen suhtautuminen siihen kaikkeen ("Paska juttu") oli jotenkin niin Siriusmaista. Ja Remuksen tunnontuskat, kun kaverit oli sen takia sairaalasiivessä <3. Itse en osaa kuvitella Siriusta ja Remusta parina, joten siihen en taida sanoa mitään. Toisaalta on kiva, että tässä kerrotaan muistakin kuin vain Lilyn ja Jamesin suhdekoukeroista. Omassa päässäni minulla on jo visio siitä, miten tämän lopettaisin, mutta olen innokas lukemaan mitä sinä olet kehitellyt :)
Taidan lopettaa tältä erää tähän, mutta tiedäkin, että palaan vielä! Toivottavasti minunkin sekava kommenttini sinulle jotain merkitsee ja kannustaa jatkamaan!
~ Lilyan
-
Okei, nyt tiedän, etten pidä Heatherista. Rakastan häntä! ;D
”Meidän pitää erota”, hän sanoi. James jäi tuijottamaan häntä suu hieman raollaan.
”Häh, miksi?”
”Koska sinä pidät yhä Lilystä. Ja hän pitää sinusta.”
”Mitä siinä sinun teessäsi oikein oli?” James kysyi huvittuneena. ”Lily seurustelee Hugon kanssa. Hän ei ikinä…”
Poika antoi äänensä hiipua ja jäi tuijottamaan kenkiensä lumisia kärkiä. Heather hymähti.
”James, minä olen tyttö. Minä tunnen tytöt. Ja usko minua, Lily pitää sinusta.”
Tässä vaiheessa mun olis tehny mieli halata Heatheria, mä en edes osaa kuvailla sitä, mitä ajattelen. Ihana, että teit tämän Jamesin ja Heathin suhteen lopun näin helpoksi ja mukavaksi, eikä niin että Heather vaikka näkee Jamesien ja Lilsin suutelemassa, tai niin että James jättää Heatherin ja Heather suuttuu. Ja eikö se mene niin, että oikeaa rakkautta on iloita toisen puolesta, ja antaa toisen mennä jos hänen täytyy? ;)
Lilyn ja Hugon suhteen loppu ei ollut mitenkään erityisen kiva, mutta toisaalta en edes pidä Hugosta, joten se ei varsinaisesti haittaa! ;D Hugo on jotenkin aika kuiva, muistuttaa jollain tapaa isäänsä ja Heather taas äitiään. Mielenkiinnolla jään odottamaan miten tämä tarina jatkuu, tästä osasta jäi superhyvä fiilis varsinkin Jamesin ja Heatherin kohtauksesta!
Lils
-
”Meidän pitää erota”, hän sanoi. James jäi tuijottamaan häntä suu hieman raollaan.
”Häh, miksi?”
”Koska sinä pidät yhä Lilystä. Ja hän pitää sinusta.”
”Mitä siinä sinun teessäsi oikein oli?” James kysyi huvittuneena. ”Lily seurustelee Hugon kanssa. Hän ei ikinä…”
Poika antoi äänensä hiipua ja jäi tuijottamaan kenkiensä lumisia kärkiä. Heather hymähti.
”James, minä olen tyttö. Minä tunnen tytöt. Ja usko minua, Lily pitää sinusta.”
”Mutta – ” James aloitti.
”Hei, minä näin miten te katsoitte toisianne. Turha yrittää kieltää mitään.”
James hiljeni hetkeksi, ennen kuin aloitti taas.
”Minä – ”
”Minä tiedän, James”, Heather keskeytti taas. ”Sinä pidät minusta, mutta pidät Lilystä enemmän. Ja se on ihan okei, minä en oleta että sinä hylkäät elämäsi rakkauden tytön takia jonka olet tuntenut muutaman kuukauden.”
”Heather”, James sanoi pehmeästi ja astui askeleen lähemmäs tyttöä, joka asetti käsivartensa esteeksi heidän väliinsä.
”Ehkä meidät on tarkoitettu vain ystäväksi”, Heather sanoi. Tuntui helpottavalta sanoa asiat, joita hän oli miettinyt mielessään jo pidemmän aikaa. Hänellä oli jo pidempään ollut tunne, että James ei ollut päässyt yli Lilystä, vaikka poika ei maininnutkaan tyttö puheissaan ja selvästi yritti pitää katseensa erossa hänestä. Ja yllättäen se ei edes sattunut niin paljon kuin Heather oli odottanut.
”Sinä haluat yhä olla ystäviä?” James kysyi yllättyneenä.
”Totta kai”, Heather vastasi ja läimäytti poikaa leikkisästi käsivarteen. ”Kuka muu minua häiritsisi keskiviikkoisin kirjastossa?”
James virnisti ja yhtäkkiä veti Heatherin tiukkaan halaukseen.
Tykkäsi tästä kohdasta paljon! :)
Rakentava lähti lomalle enkä jaksa hakea sitä takasin, pahoittelut.
Kuitenkin kiva fic, toivottavasti jatkoa ilmestyy ;D
-
(Luin kyllä edellisenkin jo silloin kuin se ilmestyi, mutta selviydyin kommentoimaan vasta nyt.)
Tämä luku alkoi hyvin. Heti ensimmäinen virke herätti paljon kysymyksiä: mikä päivä? Mitä tapahtuu? Miten Heather toimii? Tässä vaiheessa on turha kuvitellakaan lukemisen lopettamista.
Pakko myöntää, että Heather hoiti asian tyylillä, ilman tarpeetonta katkeruutta ja mielipahaa. Tuo oli parasta, nyt häntä ei tarvitse sääliä niin paljon. Ja awws, ystävyyshalaus! Mikä sen mukavampaa :) <3
Toisessa "pätkässä" oli Lilyn ja Hugon vuoro. Ei niin nättiä, harmittaa ja myötätuntoni on molempien puolella (vaikka periaatteessa Lily ansaitsi tuollaisen karkeamman eron, alkaa nyt seurustella pojan kanssa ja vasta sitten huomata vuosia häneen ihastuneen pojan olevan ihan mukava. Ja sitten vielä pettää pikaystäväänsä, vaikkakin vain vähän) mutta näin on parasta. Nyt Lily voi mennä juhliin ja myöntää Jamesille ihastuksensa, he tanssivat ja suutelevat ja AAWWWS!! Eikö niin? :D
Kokonaisuutena luku oli melko dialogi-painotteinen, olisin kaivannut hieman enemmän kuvailua (täytyy tunnustaa että minun on itsenikin vaikea tunkea sitä mukaan, kun henkilöillä on paljon sanottavaa), mutta ei se lukemista haitannut :D Sirius/Remusta ei ollut, kai sitä tulee taas seuraavassa luvussa? Kiitokset vielä siitä että olet jaksanut jatkaa tämän parissa! <3
-
Hei! Löysin tämän ficcisi hetki sitten ja pakkohan tämä oli lukea heti yhteen pötköön. Luvut ovat loppujen lopuksi melko lyhykäisiä ja kevyitä, mikä tekee näin vähän myöhemminkin mukaan pääsemisen aika helpoksi :)
Pidän hahmoistasi ja siitä miten hyvin myös täysin uusina esitellyt henkilöt ovat sulautuneet mukaan tarinaan. Jään mielenkiinnolla odottamaan mitä tuleva kelmeille tuo tullessaan!
-
Vivian Musta: Kiitos kommentista! Mukava kuulla että tykkäsit! :)
DragonHeart58: Kiitos kommentista! Heh, välillä tuntuu että etenen liian suurilla harppauksilla mutta jotenkin nämä erot sopi tähän kohtaan, varsinkin tulevia tapahtumia ajatellen. Ja tosiaan, mennään jo 16.luvussa :D Ja Hugon ja Lilyn ero on tietysti vaikeampi, juurikin mitä itsekin sanoit että Hugolla ei ollut aavistustakaan että Lily pitää Jamesista, ja ovathan he seurustelleetkin paljon pidempään kuin James ja Heather. Eiköhän asiat kuitenkin järjesty jossain vaiheessa ;)
Lilyan: Kiitos kommentista ja tervetuloa uudelle lukijalle! Parempi myöhään kuin ei milloinkaan :) Ihana kuulla että tykkäät tästä ja hahmot on onnistuneita. Ja mukava että jaksat lukea, vaikka Sirius/Remus ei kuulukaan lemppareihisi! Ja tottakai kommenttisi merkitsee paljon, niin kuin kaikkien muidenkin, ja todellakin kannustaa jatkamaan. Kiitos! :)
Lily Evans: Kiitos kommentista! Hauska huomata miten paljon ihmiset tykkäävät Heatherista, vaikka hän ei ole koskaan ollut mikään oma lempparini :D Mutta tottakai vain positiivinen asia! Ja näköjään tuo on onnistunut kohta, kun niin moni sitä on kehunut, ihan huippua!
Dramionelove: Kiitos kommentista! :)
Isfet: Kiitos kommentista! Heh, selviydy kommentoimaan ihan omalla tahdilla, mutta kiva että jaksat välillä ilmoitella että olet yhä mukana. Hah, arvauksesi tulevasta luvusta osui aika lähelle! :D Mutta mutkia Lilyn ja Jamesin suhteessa tulee vielä riittämään. Olen huomannut ja muutama muukin on sanonut että dialogia on teksteissäni aika paljon, pitäisi vähentää sitä muttamutta... Ja Sirius/Remusta tulee olemaan tulevissa luvuissa enemmän, lupaan!
vinkuravarvas: Kiitos kommentista ja tervetuloa uudelle lukijalle! Olen aina vähän stressannut tuota lukujen pituutta, koska olen tosi huono venyttämään kun olen sanottavani kirjoittanut, mutta mukava kuulla että pituudet ovat sopivia! Ja kiva että tykkäsit hahmoista :)
Tietysti minulle kävi nyt se, mitä olen aina pelännyt... Tablettini sammui lauantaiaamuna eikä ole sen jälkeen inahtanutkaan, vaikka mitä tekisi. Sinne meni sitten kaikki suunnitelmat ja luonnostelut tämän tarinan osalta :'( (tiedän, pitäisi opetella käyttämään jotain pilvipalvelua...) No, en anna sen masentaa, ehkä tämä oli joku merkki ja uudelleenkirjoittamalla pääsen vain parempaan tulokseen, vai mitä? ;)
------------------------
17.luku
Sirius oli aina pitänyt Potterien järjestämistä uudenvuoden juhlista. Siitä huolimatta että vieraat koostuivat lähinnä herra ja rouva Potterin ystäväpiiristä, tunnelma oli aina ollut rento ja Sirius oli joka vuosi viihtynyt erinomaisesti. Hänen lempihetkensä illasta oli tietysti boolin terästäminen, vaikka booli ei oikeastaan olisi edes kaivannut lisää viinaa, sen verran avokätisesti herra Potter sitä aina laittoi.
Mutta kuten edellisinäkin vuosina, kymmenen aikoihin Sirius livahti boolikulholle ja kaivoi vanhan, hopeisen taskumatin taskustaan. Sen kylkeä koristi Mustan sukuvaakuna ja se oli ainoa esine jonka Sirius oli vaatteidensa lisäksi ottanut mukaansa lapsuudenkodistaan, ihan vain käytännöllisyyden takia. Hän vilkaisi olkansa yli kierittäessään korkkia auki ja kun huomasi että kukaan ei katsellut, alkoi kaataa taskumatin sisältöä vihreän boolin sekaan.
”Onko tuo nyt ihan välttämätöntä?”
Sirius hätkähti kuullessaan Remuksen äänen ja viinaa lorahti boolin sekaan hieman enemmän kuin oli ollut tarkoitus. Hän ei ihan heti kääntynyt pojan puoleen vaan veti muutaman kerran syvään henkeä ennen kuin sai rauhoitettua itseään sen verran että pystyi kohtaamaan Remuksen.
”Hei, Kuutamo”, hän sanoi ja nielaisi. ”Pääsit kuitenkin tulemaan.”
Remus nyökkäsi. Hänen vanhempansa (eli lähinnä äitinsä) olivat olleet aluksi hieman vastahakoisia poikansa suunnitelmista, mutta ystäväpariskunnan pyydettyä heidät kyläilemään, he olivat suostuneet Remuksen pyyntöön päästä viettämään uuttavuotta Pottereiden luokse.
Poikakaksikko seisoi hetken täydessä hiljaisuudessa ja Sirius keskittyi kauhomaan boolia kahteen muovipikariin. Kauhukseen hän huomasi käsiensä tärisevän lievästi ja yritti tahdonvoimalla pakottaa ne toimimaan niin kuin kuului. Hän ei todellakaan tiennyt miksi Remus sai hänet niin hermostuneeksi, hänellä ei ollut koskaan ollut ongelmia tyttöjen kanssa. Mutta Remus ei ollut kuka tahansa tyttö. Tai edes tyttö. Eikä Siriuksella ollut aavistustakaan mitä sellaisessa tilanteessa piti tehdä. Hän ojensi toisen pikareista Remukselle ja he kilauttivat muoviset reunat yhteen ennen kuin ottivat kulaukset. Remus irvisti, mutta Sirius vaan kohautti olkiaan ja otti uuden, pidemmän kulauksen.
”No, miten on mennyt?” Remus kysyi. He eivät olleet nähneet sen erään krapulaisen aamun jälkeen, lähinnä koska Remuksen vanhemmat (eli äiti) halusivat viettää mahdollisimman paljon aikaa poikansa kanssa.
”Hyvin”, Sirius vastasi. ”Kiireisesti. Jamesilla on ollut naishuolia eikä tämmöiset juhlat järjesty ihan itsestään. Entä sinulla?”
Remus irvisti ja otti kulauksen boolista, vaikka se maistui hänen mielestään ihan liikaa tuliviskiltä. Hetken he seisoivat paikoillaan seuraamassa ohi kulkevia ihmisiä kunnes Remus rykäisi.
”Pitäisikö meidän jutella? Siitä mitä tapahtui.”
Oli Siriuksen vuoro irvistää. Sinä aamuna he olivat suudelleet ja syöneet aamupalaa yhdessä. Hyvin pian sen jälkeen Sirius oli lähtenyt ja viikon aikana he olivat lähetelleet toisilleen kirjeitä, joissa oli yhtä kaverillinen sävy kuin aina ennenkin. Mutta tilanne heidän välillään oli enemmän kuin auki. Olivatko he ystäviä? Rakastavaisia? Pari? Sirius ei tiennyt ja muutenkin sellainen lokeroiminen ahdisti häntä suunnattomasti.
”Sinä haluat jutella ihan liikaa”, Sirius mutisi ja täytti pikarinsa, joka oli ehtinyt jo tyhjentyä.
”Niin aikuiset yleensä hoitavat asiat”, Remus huomautti kuivasti.
”Sitten lopetetaan aikuisen leikkiminen ja eletään vaan”, Sirius sanoi ja vilkaisi ympärilleen. Kukaan ei kiinnittänyt heihin mitään huomiota, joten hän tarttui Remusta ranteesta ja veti tämän mukanaan pimeään käytävään.
”Maailma ei toimi sillä tavalla, Sirius”, Remus huokaisi, kun he olivat päässeet piiloon katseilta. Hän ei vastustellut, kun Sirius painoi hänet seinää vasten ja painautui aivan kiinni häneen.
”Tänä iltana toimii”, Sirius sanoi ja painoi huulensa lujasti Remuksen huulille. ”Kuutamoiseni.”
-
Lily ilmiintyi Pottereiden tontin reunalle puoli yhdentoista maissa. Hän ei oikeastaan ollut enää juhlatuulella, mutta ei viitsinyt mennä kotiinkaan koska hänen vanhempansa olivat järjestäneet siellä omat uudenvuoden juhlansa eikä Lilyä huvittanut piileskellä huoneessaan koko iltaa. Hän olisi halunnut purkaa sydäntään Katelle, mutta Kate oli vatsataudissa eikä ajatus viimeisten lomapäivien vietosta vessanpönttöä halaillen houkutellut Lilyä laisinkaan. Joten hän työnsi hiukset päättäväisesti korvansa taakse ja lähti kävelemään valtavan kartanon ulko-ovea kohti.
Hän ei ehtinyt edes koputtaa, kun ovi jo aukesi ja juhlakaapuun pukeutunut James seisoi hymyillen hänen edessään. Poika oli jopa yrittänyt taltuttaa sotkuiset hiuksensa.
”Hei, Lily!” hän sanoi iloisesti ja kurkki sitten Lilyn olan yli aivan kuin olisi odottanut jonkun ilmestyvän tytön selän taakse. ”Eikö Hugo päässyt tulemaan?”
Lily nielaisi ja mietti hetken mitä sanoisi. Sitten hän päätti että ei ollut mitään järkeä yrittää salata mitä oli tapahtunut ja veti suupielensä ilottomaan hymyyn.
”Me erosimme”, tyttö sanoi. James näytti yllättyneeltä mutta ei kysynyt mitä oli tapahtunut, mistä Lily oli äärettömän kiitollinen.
”Tule sisälle.” James viittoi häntä peremmälle ja otti kohteliaasti hänen takkinsa ja tökkäsi sen naulakkoon. Kartanon aula oli täynnä rupattelevia ja nauravia ihmisiä ja James ohjasi Lilyn peremmälle taloon, tilavaan saliin joka oli tyhjä keskeltä ja jonka reunoille oli aseteltu pyöreitä pöytiä.
”Juomista?” poika kysyi ja Lily nyökkäsi. Hetkeksi James katosi hänen viereltään mutta palasi pian kahden muovipikarin kanssa. Lily otti juoman ja otti ison siemauksen, sylkäisten sen melkein saman tien ulos suustaan. Jameskin nyrpisti nenäänsä tuijottaessaan lasiinsa.
”Anturajalka on näköjään jo käynyt asialla”, James sanoi ja hymyili anteeksipyytävästi Lilylle. ”Minä voin hakea sinulle jotain muuta. Kermakaljaa?”
”Tämä on ihan hyvä”, Lily sanoi ja otti uuden kulauksen. Ehkä vahva alkoholidrinkki oli juuri sitä mitä hän nyt tarvitsi. James hymyili katsoessaan häntä.
”Sinä näytät oikein kauniilta tänään”, poika sanoi. Lily vastasi hänen hymyynsä.
”Kiitos. Et itsekään näytä yhtään hullummalta.”
”Minun pitää käydä hoitamassa pari asiaa”, James sanoi hetken hiljaisuuden jälkeen. ”Yritä vaikka etsiä Sirius ja Remus, he ovat täällä jossain. Minä palaan ihan pian.”
Sen sanottuaan poika katosi jonnekin ihmisten sekaan. Lily seisoi hetken paikoillaan siemailemassa juomaansa ennen kuin lähti vaeltamaan toiselle puolelle salia. Hänellä oli kummallisen tyhjä olo. Hugon sanat ”se taitaa tarkoittaa että tämä on loppu” kaikuivat hänen päässään uudestaan ja uudestaan. Ja pojan loukkaantunut ilme… Lily värähti. Hän oli toki ihastunut Jamesiin, mutta se ei tarkoittanut etteikö hän olisi todella pitänyt Hugosta. Hän oli kuitenkin viettänyt viimeiset puoli vuotta hyvin tiiviisti pojan kanssa ja heistä oli tullut läheisiä… ystäviä.
Lily oli niin ajatuksissaan että melkein törmäsi Siriukseen, joka astui hämärästä käytävästä salin puolelle.
”Lily”, Sirius tokaisi yllättyneenä ja haroi sotkuisia hiuksiaan hengästyneen oloisena. ”Mitä sinä täällä teet?”
”Nämä ovat uudenvuoden juhlat joihin James minut kutsui, vai mitä?” Lily kysyi ja kohotti kulmiaan. Sirius naurahti.
”Niin, tietenkin. Missä James on?”
”Hänen piti mennä hoitamaan pari asiaa”, Lily kertoi. ”Käski etsiä sinut ja Remuksen. Missä – ”
Tytön lause keskeytyi, kun Remus kompuroi samaisesta käytävästä, paitaansa suoristellen, hiukset melkein yhtä sekaisin kuin Siriuksella. Lilyn kulmat kohosivat vielä hieman korkeammalle.
”Ai, siinähän sinä olet Kuutamo!” Sirius hihkaisi ja läimäisi ystäväänsä olalle. ”Me juuri Lilyn kanssa etsimme sinua.”
Remus hymyili hermostuneen oloisesti ja hänen poskilleen kohosi vaaleanpunaiset laikut.
”Hei, Lily”, hänkin tervehti tyttöä. ”Hauskat juhlat, vai mitä?”
”Mm…” Lily mutisi ja antoi katseensa kulkea Siriuksesta Remukseen ja takaisin Siriukseen. Jotain oli selvästi tekeillä. Toivottavasti se jokin ei sisältänyt räjähdyksiä tai mitään epämääräisiä olioita.
”Haluatko tanssia?” Sirius kysyi hilpeästi ja ennen kuin Lily ehti edes vastata mitään, Sirius oli jo tarttunut häntä kädestä ja raahannut tanssilattialle jättäen Remuksen seisomaan itsekseen boolimaljan viereen orvon näköisenä.
-
Lilyn oli myönnettävä, että hänen mielialansa paransi hurjasti illan aikana ja hän melkein onnistui työntämään Hugon ja tämän surkean ilmeen hetkeksi pois mielestään. Siriuksen terästämä booli sai hänen olonsa tuntumaan mukavan kevyeltä ja kun James palasi hoitamasta asioita, hän nappasi Lilyn Siriuksen pyörityksestä ja he tanssivat yhdessä muutaman tanssin. Sen jälkeen he ottivat lisää boolia ja siirtyivät istumaan Siriuksen ja Remuksen seuraan, jotka kuiskuttelivat jotain keskenään ja lopettivat heti kun Lily ja James ilmestyivät paikalle. Varttia vaille kaksitoista koko juhlaväki siirtyi ulos, missä tumma taivas jo hiljalleen täyttyi värikkäistä raketeista. Lily tärisi vähän ja James asetti takkinsa tytön hartioille. Sitten he seisoivat vierekkäin tuijottamassa taivaalle, puhumatta mitään.
”Kymmenen!”
Lily hätkähti kun joku väkijoukosta aloitti lähtölaskennan.
”Yhdeksän!”
Tyttö tunsi Jamesin liikahtavan vaivaantuneesti vieressään.
”Kahdeksan! Seitsemän!”
Heidän sormensa hipaisivat kevyesti toisiaan, kun James siirtyi hieman lähemmäs.
”Kuusi! Viisi!”
Lily vilkaisi Jamesia nopeasti ja huomasi pojan tuijottavan häntä epävarmasti.
”Neljä! Kolme! Kaksi!”
Lily kääntyi kunnolla Jamesin puoleen ja tunsi sydämensä hakkaavan melkein tuskallisen lujaa kylkiluita vasten. Hugon kasvot ilmestyivät hetkeksi hänen mieleensä mutta hän työnsi ne kiireesti pois kun James kumartui lähemmäs.
”Yksi! Hyvää uuttavuotta!”
Taivas räjähti ja Jamesin huulet painautuivat lämpiminä ja pehmeinä Lilyn huulille. Pojan kädet laskeutuivat hänen lantiolleen ja pehmeästi vetivät hänet lähemmäs, kunnes heidän vartalonsa painautuivat kiinni toisiinsa. Lily antoi sormiensa punoutua Jamesin niskahiuksiin ja poika henkäisi hiljaa hänen suutaan vasten. Tuntui kun väkijoukko olisi kadonnut heidän ympäriltään ja Lilyn sisällä räjähteli melkein yhtä iloisesti kun taivaalla. Liian lyhyeltä tuntuvan ajan jälkeen James vetäytyi kauemmas ja hänen huulillaan oli melkein ujo hymy.
”Hyvää uuttavuotta, Lily”, poika kuiskasi.
”Hyvää uuttavuotta, James”, Lily vastasi hymyillen.
----------------------
En ole ihan varma miten uusivuosi kirjoitetaan, eli jos joku osaa sen kertoa, niin kiitos jo valmiiksi! :D
-
Uusi kommentoija on saapunut! ;D
En voi itseäni uudeksi lukijaksi nimittää, sillä olen tätä seurannut heti ensimmäisestä luvusta asti. En vain saanut raahattua itseäni tekemään käyttäjää, mutta nyt sitten päätin sen tehdä.
Tarina on hyvin mukaansatempaava ja kiinnostuin tästä heti luettuani ensimmäisen luvun. Pidän kirjoistustyylistäsi ja omat hahmosi ovat todella hyvin luotuja. Heatheriä käy kyllä todella sääliksi. En nyt osaa kirjoittaa mitään kovin rakentavaa kommenttia, joten tämä saa riittää tällä kertaa. :) Seuraavaa lukua odotellessa
Lasijoutsen
-
Olipas söpö luku <3
Minusta luku alkoi jotenkin tosi kivalla tavalla kun kerrotaan, että Sirius oli aina pitänyt Potterien uudenvuoden (kyllä se uusivuosi kirjoitetaan varmaan näin XD) juhlista, vaikka siellä olleet ihmiset olivat hänelle melko tuntemattomia. Minusta Pottereilta oli hieno ele antaa Siriuksen asua heidän luonaan, ja minusta on kiva ajatella, että Sirius voi tuntea olonsa kotoisaksi ja tervetulleeksi sekä hyväksytyksi heidän kanssaan. :) Rupesi kyllä huvittamaan tuo Siriuksen boolin terästämisperinne, ei vitsit XD Remus ja Sirius olivat kovin luttanoita ja suloisia, ja he tosiaan vaikuttavat hahmoina täysin omanlaisiltaan! :)
Hyvä että Lily tuli paikalle siitä huolimatta, että hänestä tuntui pahalta vieläkin Hugosta eroamisen jälkeen. Kyllähän sen ymmärtää, koska olivathan he viettäneet paljon aikaa yhdessä ja näin. Pisteet siis Lilylle paikalle ilmaantumisesta! :) James oli tässä normaalia ujompi, mutta kyllähän sen ymmärtää kun Lily on paikan päällä :D Ehdin jo kuvitella kauhukuvia siitä kuinka Jamesin kehotuksen jälkeen Lily menee etsimään Siriusta ja Remusta ja löytää heidät kesken kaiken... :D Niinhän siinä meinasi melkein käydä, pojat tosin pelastivat tilanteen hienosti :D
Naaaws, Lily ja James suutelivat! Jee!! <3<3<3 Minusta se oli tosi kiva kohta, ja olin salaa toivonutkin että näin tapahtuisi :D Tosi kiva ja ihana loppu luvulle :)
Pari pikkuista bongausta tein:
Remus hymyili hermostuneen oloisesti ja hänen poskilleen kohosi vaaleanpunaiset laukut.
Laikut? :P
Hugon kasvot ilmestyivät hetkeksi hänen mieleensä mutta hän työnsi ne kiireesti pois kun Jamesin kumartui lähemmäs.
Tuohon tullut vahingossa kaksi ylimääräistä kirjainta :)
Muuta ei silmiini osunut, eivätkä nuo häirinneet lukemistani ollenkaan :D Lukusi ovat kaiken kaikkiaan olleet erinomaisen virheettömiä, ainakin minun mittapuuni mukaan :P Olen sanonut tän varmaan jo aiemminkin, mutta kertaus ei ole pahitteeksi: sulla on aivan ihana tapa kirjoittaa :3
Tässäkin luvussa oli paljon ihania, hauskoja ja nokkelia kohtia, joista tykkäsin hirveästi:
”Sinä haluat jutella ihan liikaa”
”Niin aikuiset yleensä hoitavat asiat”
”Sitten lopetetaan aikuisen leikkiminen ja eletään vaan”
”Maailma ei toimi sillä tavalla, Sirius”
”Tänä iltana toimii”
Tämä Siriuksen ja Remuksen dialogi on kerrassaan loistava, koska a) siinä tuli kummankin hahmon persoonat erinomaisesti esille ja b) dialogi viihdytti minua suunnattomasti :) Tykkäsin!
Poika oli jopa yrittänyt taltuttaa sotkuiset hiuksensa.
En vaan voinut olla hymyilemättä :D
”Anturajalka on näköjään jo käynyt asialla”, James sanoi ja hymyili anteeksipyytävästi Lilylle.
Sirius XD
”Mm…” Lily mutisi ja antoi katseensa kulkea Siriuksesta Remukseen ja takaisin Siriukseen. Jotain oli selvästi tekeillä. Toivottavasti se jokin ei sisältänyt räjähdyksiä tai mitään epämääräisiä olioita.
Tuo viimeinen lause on jotain, mitä Kelmeiltä voisi hyvin odottaakin ;D
Tämä luku jatkoi samaa erinomaisten lukujen linjaa kuin edeltäjänsäkin, ja minä täällä hykertelen tyytyväisenä ja iloisena tästä luvusta :3
Kiitos jälleen <3
-DH58
-
Täällä jälleen!
Minustakin tämä oli todella söpö ja ihana luku, sai hymyn huulille :)
Ihanaa, että Lilyn ja Jamesin välit alkavat olla jo näin läheisessä kunnossa! (Hiukan kyllä harmittaa edelleen Heatherin puolesta, Hugon ei niinkään. Tiedä sitten, miksi näin :D)
Minusta tässä luvussa pli mukana sopivasti ihanaa kepeää huumoria ja oikein söpöjä yhteenottoja. Ja vaikka aiemmin mainitsinkin, etten mikään suuri Sirius/Remus fani ole, tämä seuraava lause oli kuitenkin jotenkin niin ihana:
”Tänä iltana toimii”, Sirius sanoi ja painoi huulensa lujasti Remuksen huulille. ”Kuutamoiseni.”
Ja voi sinua ja sinun boolinterästysperinteitäsi, Sirius! En voi koskaan olla pitämättä ficeistä, joissa on onnistuttu tuomaan Siriuksen persoonaa hyvällä ja huumoristisella mutta kuitenkin jonkin verran maltillisella kädellä esille, ja tämä lukeutuu ehdottomasti niihin! Muutenkin tässä tekstissä esiintyvät hahmot vastaavat hyvin omia näkemyksiäni heidän luonteistaan ja käyttäytymistavoistaan, eikä ole tullut mitään muteihänsenointekis -tuntemuksia.
Juuri nyt en taida osata sanoa enempää. Jatkoa odotellessa <3
~ Lilyan
-
Hah, Lily tanssi Siriuksen eikä Jamesin kanssa, mutta muuten kyllä vastasi odotuksia :D Saa nähdä miten heidän suhteensa nyt kehittyy. Odotan fluffyista söpöstelyä, vaikka kaikki vaikeudet tuskin ovat ohitse.
Jes, lupaamaasi Sirius/Remusta! Molemmat pojat käyttäytyivät aidosti ja canonin mukaan, olen hyvin tyytyväinen. Lily melkein paljasti heidät, onneksi Sirius osaa kääntää huomion toisaalle :D
Minusta ei valitettavasti irtoa nyt enempää, kiitos hyvästä luvusta.
-
Lasijoutsen: Kiitos kommentista! Tosi mukava että tulit nyt kommentoimaan ja että olet kuitenkin pysynyt mukana alusta asti :) Ja kiitos kehuista, ne lämmittävät aina mieltäni!
DragonHeart58: Kiitos kommentista! Mukava kuulla että Sirius ja Remus ovat hahmoina onnistuneita, he ovat minunkin mielestä niin awwww. Ja hyvä että tykkäsit luvusta, ja erityisesti Lilyn ja Jamesin suudelmasta, sitä oli hauska kirjoittaa! Käyn korjaamassa nuo kirjoitusvirheet, hyvä kun huomasit. Kiitos taas kaikista ihanista kehuista :)
Lilyan: Kiitos kommentista! Kiva että tykkäsit luvusta ja se sai hymyn huulille. Hah, aika hauska huomata miten ihmiset pitävät Heatherista enemmän kuin Hugosta, mikähän siinä sitten on :D Ja ihana että sinun(kin) mielestäsi hahmot ovat onnistuneita, se on aina kiva kuulla!
Isfet: Kiitos kommentista! Heh, varmasti myös söpöstelyä on luvassa, mutta tosiaan matkassa on mutkia vielä luvassa. Ja jes, Sirius/Remusta on luvassa myös seuraavissa luvuissa, ne on vaan niin <3
Täällä taas! Pidemmittä puheitta seuraava luku:
--------------------------------------
18.luku
”Ja mitä sitten tapahtui?” Kate kysyi ja nojautui uteliaana lähemmäs Lilyä, joka istui vaunuosion vastakkaisella penkillä.
”Hän toivotti hyvää uuttavuotta ja minä toivotin hänelle hyvää uuttavuotta ja sitten minä lähdin”, Lily sanoi ja kohautti olkiaan. ”Ei muuta.”
”Ei muuta?” Kate melkein parkaisi. ”Ei muuta?! Sinä suutelit häntä keskiyöllä ja sitten sinä vaan lähdit?!”
”Mitä minun sitten olisi pitänyt tehdä?” Lily sihahti ja laittoi kätensä puuskaan.
Kate oli hiljaa ja painautui taas selkänojaa vasten mietteliäs ilme kasvoillaan. Lily oli juuri kertonut hänelle miten he olivat eronneet Hugon kanssa ja miten vain pari tuntia myöhemmin Lily oli jo vaihtanut uudenvuoden suudelman Jamesin kanssa. Ja sen jälkeen lähtenyt.
”Kai sinä tiedät että sen kenen kanssa suutelet kun vuosi vaihtuu, vietät koko seuraavan vuoden”, Kate sanoi ilkikurisesti hymyillen. Lily pyöräytti silmiään.
”Minä erosin juuri”, punapää huomautti. ”Juuri nyt en halua viettää aikaa kenenkään kanssa.”
”Mutta suutelit silti Jamesia?”
”Niin on tapana tehdä kun vuosi vaihtuu”, Lily huomautti kuivasti. ”Hänkin on juuri eronnut, joten turha odottaa mitään vuosisadan romanssia.”
”Niin, mutta O’Donnellit erosivat teistä koska olette ihastuneet toisiinne!”
”Kate, ihan oikeasti…”
”Minusta te olisitte hyvä pari”, Kate vielä sanoi tomerasti. ”Minä olen ollut sitä mieltä siitä asti kun olimme toisella luokalla.”
Lily tuhahti. Kate olisi halunnut lisätä vielä jotain, mutta juuri silloin huomasi Peterin, joka oli juuri ohittamassa heidän vaunuosiotaan.
”Peter!” tyttö hihkaisi ja heilautti kättään herättääkseen pojan huomion. ”Tulkaa tänne istumaan!”
Lily loi murhaavan silmäyksen parhaaseen ystäväänsä, joka ei ollut huomaavinaankaan. Peterin ilmaantuminen tarkoitti luonnollisesti sitä, että muutkaan kelmit eivät olleet kaukana. Ja juuri kun Peter liu’utti oven auki ja astui vaunuosioon, kolme muuta poikaa ilmestyivät hänen taakseen ja seurasivat esimerkkiä. Lily kaivoi kiireesti kirjan laukusta ja nosti sen kasvojensa peitoksi, kun James istui hänen viereensä.
”Hei”, poika tervehti.
”Hei”, Lily vastasi liikauttamatta katsettaan kirjan sivuilta. Hän melkein tunsi Katen polttavan katseen vastapäiseltä penkiltä mutta ei välittänyt siitä. Hän ehkä oli ihastunut Jamesiin, mutta sillä hetkellä tilanne oli kaikkea muuta kuin otollinen uudelle parisuhteelle. Hyvä kuin vanhakaan oli ehtinyt vielä loppua.
”No, miten teidän uudenvuoden juhlinta meni?” Kate kysyi ja Lily puristi silmänsä hetkeksi kiinni. Hän tappaisi Katen heti kun he pääsisivät takaisin Tylypahkaan. ”Saitteko uudenvuoden suudelmia?”
”Joku ainakin sai”, Remus sanoi huolettomasti, mutta hänen kasvoillaan oli kireä ilme kun hän kääntyi katsomaan Siriusta. Sirius pyöräytti silmiään.
”Oletko mustasukkainen, Kuutamo?” hän kysyi samalla, teennäisen huolettomalla äänensävyllä. Remuksen ilme synkkeni ja hän pomppasi seisomaan.
”Minun pitää käydä vessassa”, hän sanoi ja poistui vaunuosiosta. Sirius istui hetken paikoillaan ennen kuin hänkin nousi.
”Pieni hetki”, hän sanoi kevyesti ja lähti Remuksen perään käytävälle.
”Mitä tuo oli?” Kate kysyi, mutta kukaan ei vastannut hänelle mitään.
Remus oli ehtinyt jo vessoille asti, kun Sirius sai hänet kiinni.
”Vieläkö sinä jaksat kiukutella siitä suudelmasta?” Sirius tuhahti. ”Se tyttö suuteli minua eikä toisin päin, muistat varmaan?”
”Jep, sinä näytit niin kamalan vastahakoiselta”, Remus sanoi viileästi. Sirius tarttui poikaa olkapäästä ja käänsi hänet puoleensa.
”Vuosi vaihtui ja ihmiset suutelevat silloin, Kuutamo. Mitä minun olisi pitänyt tehdä, suudella sinua kaikkien niiden ihmisten edessä?”
Remus tuijotti Siriusta suoraan silmiin.
”Ehkä”, hän sanoi lopulta.
”Mutta – ”
”Saanen muistuttaa että sinä olit se joka suuteli minua ihan ensimmäisenä. Sinä ilmestyit minun huoneeseeni paljastamaan tunteesi. Nyt sinä voisit päättää mitä haluat. Minä olen mukana jos sinä olet, mutta siihen ei kuulu tyttöjen suutelua”, Remus sanoi kiukkuisesti. ”Voisitko nyt päästää minut vessaan?”
Sirius irrotti otteensa toisen pojan olkapäästä ja Remus livahti vessaan lyöden oven kiinni perässään. Sirius tuijotti hetken suljettua ovea edessään ennen kuin tuhahti ja lähti rivakasti kävelemään takaisin vaunuosiota kohti.
-
”No, haluatko kertoa mitä siellä junassa oikein tapahtui?” James kysyi ja vilkaisi Siriusta, joka löhösi viereisessä nojatuolissa silmät puoliummessa. Sirius avasi silmänsä hetkeksi, nyrpisti nenäänsä ja vajosi syvemmälle tuoliin. Kello oli kaksitoista ja oleskeluhuone oli tyhjentynyt jo aikoja sitten, mutta Jamesia ei väsyttänyt ja Sirius oli ystävällisesti jäänyt pitämään hänelle seuraa. Todennäköisesti Sirius oli jäänyt vain siksi, että ei joutuisi enää sinä päivänä vastakkain Remuksen kanssa, mutta James arvosti ystävänsä elettä siitä huolimatta.
He istuivat hetken hiljaa, Sirius silmät kiinni ja James katse kiinnittyneenä hitaasti hiipuvaan takkatuleen. Lopulta Sirius puhui.
”Joku tyttö suuteli minua silloin uudenvuoden juhlissa, kun vuosi vaihtui. Remus kiukuttelee siitä.”
James kohotti kulmiaan yllättyneenä.
”Miten minulta meni tuollainen ohi ihan kokonaan?”
”Sinä et olisi huomannut vaikka itse Voldemort olisi kävellyt paikalle, niin kiinni olit Lilyn huulissa”, Sirius naurahti mutta vakavoitui sitten. ”Remus käski minun päättää mitä minä haluan.”
”Mitä sinä sitten haluat?” James kysyi uteliaana. Sirius tuhahti ja vajosi vielä syvemmälle pehmeään tuoliin.
”Voi kun tietäisinkin”, hän mutisi. ”Minä vain… tiedätkö, minä en ole koskaan seurustellut edes tytön kanssa. Ja Remus on poika enkä mikä koskaan uskonut että minä… äh, tämä kaikki vaan tapahtui. Enkä minä tiedä mitä haluan.”
James tuijotti mietteliäänä takkatulta.
”Minulla ei ole tarjota hänelle mitään”, Sirius jatkoi happamasti. ”Joskus hän haluaa kuitenkin lapsia ja omakotitalon ja koiran ja – ”
”No niin!” James keskeytti hilpeästi. ”Sinä voit tarjota hänelle koiran!”
Sirius pyöräytti silmiään.
”Huono vitsi, Sarvihaara. Minä olen melko varma että Remus haluaa jonkun pienen, pörröisen ja valkean.”
”Tai sitten suuren, mustan ja huonokäytöksisen.”
Sirius ei viitsinyt vastata. Hän tuijotti takkatulta, joka oli ehtinyt jo hiipua punaisena hehkuvaksi hiillokseksi, ja antoi ajatustensa lähteä vaeltamaan. Hän tosiaan oli Pottereiden juhlissa suudellut takaisin sitä tyttöä, joka oli keskiyöllä hyökännyt innokkaasti hänen kaulaansa. Tyttö oli ollut ehkä pari vuotta vanhempi kuin Sirius (poika muisti hämärästi nähneensä tämän joskus kävelemässä Tylypahkan käytävillä), vaalea, hoikka ja erittäin viehättävä. Entinen Sirius olisi varmasti virnistänyt tytölle hurmaavasti ja ehdottanut että he menisivät jatkamaan jonnekin rauhallisempaan paikkaan.
Mutta suudelman jälkeen, kun Sirius oli avannut silmänsä ja nähnyt jo tutuksi tulleiden meripihkanväristen silmien sijasta vaaleanharmaat, hän oli tuntenut olonsa täysin tyhjäksi. Remus oli kadonnut hänen viereltään ja Sirius oli kohteliaasti hymyillen toivottanut tytölle hyvää uuttavuotta ennen kuin oli paennut paikalta. Mutta Remus oli ehtinyt jo lähteä.
Mutta Remus selvästi halusi jotain vakavaa ja Sirius ei harrastanut vakavaa. Ei ainakaan koskaan ennen ollut harrastanut. Ja mitä ihmiset nyt ajattelisivat jos Tylypahkan suurin naistenmies alkaisi seurustella… pojan kanssa. Sirius huokaisi turhautuneena ja huomasi että James loi häneen kysyvän katseen, mutta ei viitsinyt selitellä sen enempää. Hän ei tiennyt mitä halusi. Mutta sen hän tiesi, että Remus sai hänen sydämensä hakkaamaan hieman kovempaa ja silloin kun he olivat yhdessä, Siriuksen vatsanpohjan täytti niin lämmin tunne, että sillä olisi lämmittänyt koko Tylypahkan.
”Äh, minä painun pehkuihin”, Sirius sanoi lopulta ja kömpi ylös nojatuolin uumenista. James nyökkäsi tekemättä itse elettäkään että hänellä olisi samanlaiset suunnitelmat. Sirius mietti pitäisikö hänen kysyä jotain Lilystä, mutta päätyi tulokseen että oli liian väsynyt toiseen vakavaan keskusteluun. Poika ehti astua muutaman askelen makuusaleja kohti, kun Jamesin ääni keskeytti hänet.
”Anturajalka?”
”Mm?”
”Sinä tosiaan pidät hänestä. Ja hän sinusta. Älä pilaa sitä.”
Sirius olisi halunnut heittää jonkun kommentin liian syvällisistä keskusteluista mutta päätyi vaan hymyilemään ystävälleen vinosti ja jatkoi sen jälkeen matkaansa.
----------------------------------
-
Olen jo kovasti ollut kärkkyilemässä täällä tän uutta lukua, ja nyt kun se tuli nii oon ihan innoissani ja äwäwäwäwws <3
Ei vitsi Kate ;D Huvitti kyllä suuresti kun Kate oli ihan järkyttynyt Liilyn toiminnasta "vaan lähteä" paikan päältä suudelman ja hyvän uudenvuoden toivotusten jälkeen ;D Ymmärrän Lilyä kyllä täysin, olihan hän vasta (siis ihan vastavasta, sellaset pari tuntia sitten :D) eronnut Hugosta (eikä Jamesinkaan erosta kauheasti enemmän aikaa ollut mennyt), joten uuden parisuhteen aloittaminen olisi aika hurjaa mutta myös vähän tylyä entisiä seurustelukumppaneita kohtaan :) Silti mä en voinut olla virnistelemättä kun Kate kutsui muka muina naisina Peterin ja muut kelmit samaan vaunuosastoon istumaan ;D
Tykkäsin tuosta Remuksen ja Siriuksen vuoropuhelusta, hahmot olivat taas just eikä melkein, ja minusta Remuksella on kyllä oikeus olla Siriukselle pikkuisen vihainen. Sirius on kuitenkin kertonut tunteistaan ja näyttänyt ne moneen otteeseen, joten ei varmasti ollut kivaa nähdä hänet suutelemassa jotakuta tyttöä ja näin.
”Sinä tosiaan pidät hänestä. Ja hän sinusta. Älä pilaa sitä.”
Loistavasti sanottu James, olen ehdottomasti samaa mieltä! ;) Sirre, älä mene tekemään mitään typerää ;)
Minusta tuo Jamesin ja Siriuksen keskustelu osoitti minusta kivasti heidän välistä ystävyyttään :) Tai siis, toinen jää toisen seuraksi, ja James yrittää auttaa Siriusta ongelmiensa kanssa :) Keskustelussa oli kelmeille ominaista läppää, joka sopi keskusteluun mukavasti ja sopi heille mahdottoman hyvin ;D
”Minulla ei ole tarjota hänelle mitään”, Sirius jatkoi happamasti. ”Joskus hän haluaa kuitenkin lapsia ja omakotitalon ja koiran ja – ”
”No niin!” James keskeytti hilpeästi. ”Sinä voit tarjota hänelle koiran!”
Hajosin tolle Jamesin lohkaisulle ihan huolella XD Mä vaan rupesin nauramaan enkä ees voinu sille mitään! ;D
Minusta oli myös mukava nähdä vilaus tästä Siriuksen "syvällisemmästä" puolesta :) Tarkoitan tällä sitä, että vaikka Sirius onkin tunnettu vitsiniekkana ja muutenkin karismaattisena hauskuuttajana, niin silti hän osaa ajatella asioita kuitenkin syvällisesti ja miettiä, miltä hänen tekonsa ovat voineet tuntua esimerkiksi Remuksesta ja niin edelleen :)
Kiitos tästä uudesta luvusta, tykkäsin kovasti enkä malta oottaa seuraavaa! :) <3
-DH58
-
Jee, uusi luku! Pakkohan se on heti lukea ;D
Luku oli ihana (kuten yleensäkin). Virheitä en bongannut. Pidin siitä, että Lily oli hieman ujo ja epävarma Jamesin suhteen. Eihän kaiken tarvitse aina tapahtua heti, kun on toisesta eronnut.
Remuksella oli oikeus olla vihainen Siriukselle, mutta eihän koira karvoistaan pääse (vai miten se menikään ;D) Sirius oli kyllä söpö, kun ei jaksanut keskustella syvällisiä yhtään enempää.
”Hän toivotti hyvää uuttavuotta ja minä toivotin hänelle hyvää uuttavuotta ja sitten minä lähdin”, Lily sanoi ja kohautti olkiaan. ”Ei muuta.”
”Ei muuta?” Kate melkein parkaisi. ”Ei muuta?! Sinä suutelit häntä keskiyöllä ja sitten sinä vaan lähdit?!”
”Mitä minun sitten olisi pitänyt tehdä?” Lily sihahti ja laittoi kätensä puuskaan.
Tämä oli hauska :D
Tällä kertaa minulta irtoaa vain tämän verran, mutta kiitos vielä mahtavasta luvusta!
Lasijoutsen
-
Ähfjldowhdjdudzz ihana fic ❤️ Oon ihan sekasi tästä ja rakentavaki lähti lomalle niin en osaa sanoa ku, että tää on mahtava fic ja jatkooo vaa😇👌
-
Oon lukenu nyt tätä sun ficciä kolme päivää (aina tuli joku häiriö, joka keskeytti lukemisen) mutta tänään sain luettua vihdoin kaikki luvut :) tykkään siitä miten kirjoitat ja uudet henkilöt sulautuvat tarinaan todella hyvin.
Oon aina tykänny kelmificeistä ja vaikka niitä on niin monia ja monet niistä kirjottaaki ni aina löytyy joku kirjoittaja, joka onnistuu keksimään erilaisen tarinan. Itse tykkään Sirius/Remus-parituksesta, se vaan on yks parhaista.
Tarina etenee sopivaa vauhtia ja luvut ovat sopivan lyhyitä, että pysyy hyvin kärryillä. Ite tuppaan kirjoittamaan kaiken mahdollisimman nopeassa tahdissa ja sen on mukaisiakin mun tekstit ;D
Jään odottamaan jatkoa! :)
-
Mmitämitä, vähän aikaa poissa finistä, ja tännekin on pongahtanut kaksi uutta lukua. ;D
Mutta Remus ei ollut kuka tahansa tyttö. Tai edes tyttö.
Kun mä luin tän pätkän, mun oli pakko pysäyttää lukeminen hetkeksi, tässä oli jotain todi söpöä, älä kysy miksi! ;D
Vaikka mä en oo oikeasti aiemmin pitäny Remus/Siriuksesta kuten mä joskus aiemminkin mainitsin, silti tässä ficissä se on ehkä jopa paras juttu, ja tuntuu melkein aidommalta kuin Lily/James. Jotenkin 17. luvun lopussa ollut suudelma vaikutti teennäiseltä, en edes itse osaa selittää miksi.
Haha pahoittelut tökeröimmästä ja vähiten panostetuimmasta kommentista, mutta tähän aikaan vuorokaudesta alkaa aivot käydä kommentoinnin suhteen vähän tahmeina, ehkä mä sit seuraaalla kerralla kirjotan jotain järkevämpää (lupaan näin varmaan joka kerta).
-
DragonHeart58: Kiitos kommentista! Hah, Kate taitaa olla vähän romantikko, varsinkin kun se on toisesta luokasta lähtien ollut sitä mieltä että Lily ja James kuuluvat yhteen. Mutta tosiaan hyvä pitää vähän taukoa seurustelukumppaneiden välillä, vaikka kuinka olisi ihastunut. Tosi kiva kuulla että hahmot olivat taas onnistuneita ja omia itsejään! Ja minusta on myös kiva kirjoittaa Siriuksen syvällisemmästä puolesta, eihän kukaan voi aina olla pelkkiä vitsejä ja hyvää tuulta.
Lasijoutsen: Kiitos kommentista! Kiva kun tykkäsit luvusta. :) Hah tosiaan, mihinkäs koira karvoistaan pääsee :D Siriuksella taitaa olla hieman ongelmia sitoutumisessa.
Gini: Kiitos kommentista, kiva että tykkäsit! :)
Kukkamaaria: Kiitos kommentista ja tervetuloa uudelle lukijalle! Ja mukava kuulla että olet tykännyt tästä ficistä :) Kelmificcejä tosiaan riittää, mutta itse olen aina ollut hirveä kelmificfani ja minusta niitä on kaikista hauskinta kirjoittaa, koska tosiaan kukaan (paitsi ehkä Rowling) ei varmuudella tiedä mitä kaikkia seikkailuja he ovatkaan kokeneet. Minulla itsellänikin on ollut ongelmia rauhoittua kirjoittamaan ja miettiä oikeasti mihin tarina on menossa, onneksi olen pikkuhiljaa alkanut kehittyä siinä parempaan suuntaan.. Kiva jos sen myös huomaa! :)
Lily Evans: Kiitos kommentista! Hah, mukava kuulla että olen saanut sinut käännytettyä Sirius/Remukseen, sitä paritusta on hirveän hauska kirjoittaa! Ja jännä huomata miten tuo 17.luvun suudelma tuntui sinusta teennäiseltä, tuntuu että jos itselle joku kohta on hieman haasteellisempi kirjoittaa niin lukijat huomaavat sen heti. :D Eikä mitään pahoitteluja tarvita, jokainen kommentti on tärkeä ja tervetullut! :)
---------------------------------
19.luku
”Tämä on naurettavaa”, Remus mutisi puoliääneen tuijottaessaan kylpyhuoneen peilistä heijastuvaa kuvajaistaan. Hän näytti kalpealta ja väsyneeltä, miltä hän oikeastaan näytti aina, mutta asiaa ei ainakaan helpottanut se, että hän oli valvonut lähes koko yön miettien muutaman sängyn päässä makaavaa Siriusta. He eivät olleet jutelleet junassa tapahtuneen riidan jälkeen ja sitä ajatellessaan Remus tunsi jo muutenkin ankeasti alkaneen aamunsa huononevan entisestään. Hänellä ei ollut hirveästi kokemusta parisuhteista, mutta sen verran hän osasi arvata että niiden ei ollut tarkoitus olla niin hankalia. Hän oli viidennellä luokalla seurustellut neljä kuukautta erään herttaisen puuskupuhin kanssa ja sinä aikana he eivät olleet riidelleet kertaakaan. Siriuksen kanssa Remus oli viime aikoina ollut enemmän riidoissa kun puheväleissä, mikä varmasti kertoi paljonkin heidän suhteestaan.
Huokaisten poika roiskutti kylmää vettä kasvoilleen ja viitsimättä kuivata itseään poistui kylpyhuoneesta. Hän ei ollut odottanut että muut olisivat vielä hereillä ja yllättyi kovasti törmätessään heti kylpyhuoneen ovella uniseen Siriukseen, jonka sotkuiset hiukset valuivat hieman silmille.
”Hmh, huomenta”, Sirius mutisi, mutta heräsi selvästi hieman paremmin nähdessään Remuksen.
”Huomenta”, Remus sanoi. Jostain syystä hän ei saanut itseään liikkeelle oviaukolta, vaan hänen katseensa valui aivan liian lähellä seisovan Siriuksen huuliin. Ja sitten hän muisti miten vain pari päivää aikaisemmin samaiset huulet olivat innokkaasti painuneet vaalean tytön huulille ja hän tunkeutui Siriuksen ohi makuusalin puolelle. Sirius mutisi jotain epäselvää ja läimäytti kylpyhuoneen oven kiinni perässään. Pian kylpyhuoneesta alkoi kuulua veden kohinaa ja Remus päätyi kaivelemaan vaatekaappiaan ajatuksiinsa hautautuneena.
Miksi häntä häiritsi niin kovasti se, että Sirius oli suudellut jotain toista? He eivät seurustelleet. Siriuksella tuskin oli aikomustakaan seurustella hänen kanssaan. He olivat suudelleet ja Sirius oli kertonut pitävänsä hänestä, mutta se ei tarkoittanut yhtään mitään. Melko varmasti, kun Sirius vihdoin päättäisi mitä haluaisi, se ei olisi Remuksen mieleen.
”No, aiotteko joskus kertoa minulle mitä täällä on meneillä?”
Remus hätkähti kuullessaan Peterin äänen. Hän ei ollut edes tajunnut, että poika oli hereillä.
”Häh? Miten niin?” Remus kysyi ja vilkaisi sängyllään istuvaa poikaa. Peter hymyili vinosti.
”Minä saatan olla vähän yksinkertainen mutta ihan niin tyhmä minä en kuitenkaan ole. Sinulla ja Siriuksella on meneillään… jotain”, hän sanoi
Remus tuhahti ja kuulosteli kylpyhuoneesta yhä kuuluvaa suihkun kohinaa.
”Usko pois, minäkään en tiedä mitä se ’jotain’ on.”
Remus napitti kauluspaitansa kiinni ja alkoi asetella solmiotaan hyvin, kun Peter taas puhui.
”Minä olen kyllä huomannut miten hän katsoo sinua”, poika sanoi sormeillen hajamielisesti kaapunsa rispaantunutta hihaa. ”Hänellä on samanlainen ilme kun Jamesilla kun hän on Lilyn seurassa.”
Remus kohotti yllättyneenä kulmiaan, koska hän ei ollut koskaan huomannut Siriuksen ilmeessä mitään erikoista ollessaan pojan seurassa. Mutta sitten hän pudisti päätään ja heitti koululaukun olalle.
”Tämä on nyt hänestä kiinni”, hän sanoi selittelemättä sen enempää. ”Haluatko mennä aamiaiselle?”
Peter nyökkäsi ja nousi sängyltään. Ja siinä vaiheessa kun makuusalin ovi sulkeutui heidän perässään, suihkun kohina ei ollut vieläkään lakannut.
-
James ei tiennyt, miksi Lily oli suudellut häntä Pottereiden uudenvuoden juhlissa ja sitten paennut paikalta nopeammin kuin poika oli ehtinyt sanoa ’huispaus’. Hän ei tiennyt, miksi Lily tuntui yhtäkkiä taas välttelevän häntä, eikä miksi Hugo oli ottanut elämäntyökseen hänen mulkoilunsa mahdollisimman murhaavasti. Ja kaikki se tietämättömyys teki Jamesin hulluksi.
Kun sinä perjantai-iltana James nojaili seinään muotokuva-aukon vieressä odottamassa Lilyä partiointiin ja tunsi Hugon pahat mulkaisut taas itsessään, hän ei enää voinut hillitä uteliaisuuttaan. Hän väläytti Lilylle nopean hymyn kun tyttö vihdoin ilmestyi paikalle ja avasi suunsa heti kun he olivat kömpineet oleskeluhuoneen tasaisesta hälinästä hiljaisen käytävän puolelle.
”Joten, osaatko kertoa miksi O’Donnell nykyään mulkoilee minua niin pahasti?”
Lily hymyili hänelle viattomasti.
”Kumpi heistä?”
James pyöräytti silmiään.
”Tiedät kyllä kumpi heistä.”
”Minä en tiedä miksi ’O’Donnell’ mulkoilee sinua”, Lily vastasi herttaisesti ja kiihdytti hieman askeliaan. Hän oli pelännyt, että James ottaisi asian lähiaikoina puheeksi, Hugon pahat katseet nimittäin eivät olleet jääneet tytöltäkään huomaamatta. Heillä oli joululomalta paluun jälkeen ollut vain kaksi partiointia yhdessä. Molempina kertoina he olivat jutelleet hyvin arkipäiväisistä asioista, lähinnä säästä, ja valittaneet alati lisääntyvistä kouluhommista, mutta Lily oli kyllä huomannut että James halusi kuumeisesti kysyä mitä oikein oli meneillään. Tyttö oli toivonut voivansa vältellä asiasta puhumista viikonlopun yli, mutta Jamesin tuntien tämä ei luovuttaisi ennen kuin saisi vastauksia.
He kävelivät hetken kiusallisen hiljaisuuden vallitessa kunnes James taas avasi suunsa.
”Miksi te erositte?” hän kysyi yhtäkkiä. Lily irvisti ohimennen ja kurkisti salakäytävän peittävän seinävaatteen taakse toivoen löytävänsä pari himokasta teiniä välttyäkseen vastaamasta pojan kysymykseen. Valitettavasti salakäytävä oli tyhjä ja Lilyn oli pakko kääntyä kohtaamaan Jamesin kysyvä katse.
”Miksi te erositte Heatherin kanssa?” hän vastasi kysymykseen kysymyksellä. James virnisti rennosti.
”Hyvä yritys, mutta minä kysyin ensin.”
Lily huokaisi ja yritti jatkaa matkaansa mutisten jotain kolmannen kerroksen luutakomerosta, mutta James tarttui häntä ranteesta ja veti hänet takaisin luokseen.
”Lily. Minä haluan tietää”, James sanoi matalalla äänellä.
Lily kohtasi Jamesin pähkinänruskeiden silmien lämpimän katseen ja hän tunsi perhosten lepattavan vatsassaan. Tyttö veti muutaman kerran syvään henkeä kerätessään rohkeutta ja puraisi kevyesti alahuultaan.
”Me… me erosimme samasta syystä kuin te Heatherin kanssa”, tyttö sai viimein sanottua. Jamesin ilme muuttui odottavasta ensin yllättyneeksi, ja sitten hän huulilleen levisi pieni, toiveikas hymy.
”Koska minä olen yhä ihastunut sinuun?” poika kysyi.
Lily nyökkäsi ja tunsi poskiaan kuumottavan.
”Ja koska… sinä olet ihastunut minuun?”
Lily nyökkäsi uudestaan, mutta ennen kuin James ehti reagoida paljastukseen mitenkään, hän kiirehti puhumaan.
”Kyllä, James, minä olen ihastunut sinuun, mutta me molemmat olemme vasta eronneet enkä halua kiirehtiä tämän asian kanssa, enkä varsinkaan antaa kenellekään väärää käsitystä mistään. Joten, ystäviä, ainakin näin alkuun?”
James näytti hetken pettyneeltä mutta näytti lopulta päätyvän tulokseen, että oli erävoitto kuulla ’James, minä olen ihastunut sinuun’ Lily Evansin huulilta, joten hän hymyili leveästi ja veti tytön kainaloonsa.
”Totta kai, Lils. Kuulostaa hyvältä”, hän sanoi ja painoi nopean suukon tytön päälaelle ennen kuin irrotti otteensa ja jatkoi matkaansa hiljaa hyräillen.
Lily tunsi poskiensa punertuvan kevyesti yllättävän lempinimen käytöstä. Toki James oli vuosien varrella kutsunut häntä hyvin monilla eri lempinimillä, mutta toisin kuin ennen, nyt pojan huulilta karannut ’Lils’ kuulosti erittäin hyvältä. Intiimiltä. Hän lähti kiireesti Jamesin perään ja sovitti askeleensa pojan rytmiin. Ja kun heidän sormensa hipaisivat kevyesti toisiaan, Lilyn oli pakko vilkaista Jamesia sivusilmällä ja hymyillä pienesti itsekseen.
-
”Tiedätkö mitä Siriuksen ja Remuksen välillä on meneillään?” Kate kysyi käskettyään ensin kovaan ääneen protestoivaa shakkinappulaansa siirtymään toiseen ruutuun. Hän ei oikeastaan edes kiinnittänyt huomiota koko peliin, vaan vilkuili sivusilmällä Siriusta ja Remusta, jotka olivat taas kerran asettuneet mököttämään eri puolille oleskeluhuonetta.
Peter tuijotti keskittyneesti shakkilautaa ja Kate joutui toistamaan kysymyksensä, ennen kuin sai pojan huomion. Peter söi ensin Katen äsken siirtämän nappulan ennen kuin kohotti katseensa ja vilkaisi myös kahta ystäväänsä
hajamielisesti.
”Heistä ei koskaan tiedä”, poika sanoi. ”Sinun vuorosi.”
Kate kohotti kulmiaan epäilevästi.
”Luuletko, että he ovat… tiedäthän?”
Peter katsoi tyttöä kauhistuneena.
”Mistä sinä tuollaista olet saanut päähäsi?” hän kysyi.
”Minä tunnistan mustasukkaisen pojan kun näen sellaisen”, Kate sanoi ja siirsi shakkinappulansa taas ihan väärään paikkaan. ”Eli olen oikeassa?”
”Et”, Peter sanoi liian nopeasti ollakseen täysin uskottava. ”Heillä on vain riitaa yhdestä… koulutehtävästä.”
Kate ei uskonut poikaystäväänsä sekuntiakaan, mutta päätti jättää asian siihen. Selvästi Peter ei halunnut puhua asiasta.
”Entä James? Onko hän sanonut mitään Lilystä?” tyttö jatkoi kyselyään.
”Ei”, Peter vastasi päätään pudistellen ja söi taas yhden Katen nappuloista. ”Ei kerta kaikkiaan yhtään mitään. Sinun vuorosi.”
Kate pyöritteli silmiään ja kumartui lähemmäs kuuntelemaan, mitä hänen kimeästi kiljuvalla nappulallaan oli sanottavana. Siitäkin sai enemmän irti, kuin hänen rakkaasta poikaystävästään.
-----------------------------------
-
Luin eilen illalla
(yöllä) kymmenenteen lukuun asti kaikki luvut putkeen, vaikka tarkoituksena oli vain lukaista nopeasti joku one-shot. En vain voinut jättää lukemista yhteen lukuun. Syytän nyt siis sua vähäisistä yöunistani ;D
Kate pyöritteli silmiään ja kumartui lähemmäs kuuntelemaan, mitä hänen kimeästi kiljuvalla nappulallaan oli sanottavana. Siitäkin sai enemmän irti, kuin hänen rakkaasta poikaystävästään.
En osaa oikeen selittää mut tykkäsin tosta kohasta.
Toi Jamesin ja Heatherin ero oli tosi ihana ja sulonen. Tykkäsin kovasti siitä että, Heather otti asian puheeksi suoraan, eikä vaan jääny pohdiskelemaan asioita yksikseen. Jamesin reaktio siihen oli myös hyvin kuvailtu. Lilyn ja Hugon ero ei ollu niin ihana, mut olit saanu hyvin erilaisesti kuvailtua noi kaks eroa, eikä se tuntunu siltä et olis lukenu samaa tekstiä useampaan kertaan.
Näissä jokaisessa luvussa on aina kivasti jotain uutta ja mielenkiinto pysyy hyvin yllä. *Hautautuu peiton sisään ja miettii, miksei voi itse omistaa samanlaisia kirjoitustaitoja* Jatkoa vaan tulemaan, en malta oottaa! :)
-
No voi Sirius ja Remus, yrittäkääpäs nyt :(
Ääh, kauheeta kun he ovat nyt noin kireissä väleissä :( Kunpa he saisivat sovittua välinsä, byyh. Olit kivasti ottanut Peterin huomioon tässä luvussa, tai häntä oli tässä enemmän kuin aiemmin, mutta silti ihan luontevalla tavalla. Minusta oli kiva, että Peter oli pistänyt Siriuksen katseet merkille, vähän nauratti :D Mutta myös toi Katen ja Peterin välinen vuoropuhelu oli kivaa luettavaa, Peter ei taida olla kauheen vakuuttava näyttelijä :D Mutta Kate on hauskan utelias :-D
Kivana vastapainona Remuksen ja Siriuksen kireydelle tuo Lilyn ja Jamesin pikkuaskelin etenevä suhde :)
”Joten, osaatko kertoa miksi O’Donnell nykyään mulkoilee minua niin pahasti?”
Lily hymyili hänelle viattomasti.
”Kumpi heistä?”
James pyöräytti silmiään.
”Tiedät kyllä kumpi heistä.”
Toi Lilyn "kumpi heistä?" - tokaisu oli mun mielestä hauska :D Toi vuoropuhelu oli myös sellainen vitsikkään rento ja virkistävä :)
Mut jee, Lily tunnusti Jamesille omat tunteensa häntä kohtaan, jes! :D Minusta on kyllä järkevää (kuten taisin tuolla jossain aiemmassa kommentissani mainitakin), että Lily haluaa edetä vähän hitaammin, koska edellinen suhde on varmaan sekä Lilyllä että Jamesilla (sekä tietysti Heatherilla ja Hugolla) vielä tuoreessa muistissa. Hyvä että James oli kuitenkin valmis aloittamaan ystävyyden pohjalta, eikä ruvennut murjottamaan siitä että Lily ei vielä halunnut edetä pidemmälle :)
”Totta kai, Lils. Kuulostaa hyvältä”, hän sanoi ja painoi nopean suukon tytön päälaelle ennen kuin irrotti otteensa ja jatkoi matkaansa hiljaa hyräillen.
Oi awws <3 Tästä kohdasta tykkäsin kovasti :3
Jäiks, jännittää kyllä nähdä miten tää etenee vielä, haluaisin vaan lukea jo seuraavan luvun :D Kiitos kovasti tästä luvusta, jatkoa odottelen taas kuin kuuta nousevaa! :3
-DH58
-
Voii apua, tämä luku oli kyllä niin mahdottoman suloinen, että vähintään joka toinen lause sai höperön hymyn leviämään kasvoilleni ja mut aivan hylertelemään innosta. ;D Ei siinä, tää aamu on muutenki menny erittäin putkeen kolmen tunnin yöunista välittämättä, että silläkin saattaa olla osuutta asiaan.
Sirre ja Remus on niin mahdottoman söpöjä, riiteli ne tai ei! ;D Haha ton niiden hetken kohtaamisen ja Peterin kyselyjen aikana sain niin monta söpöyskohtausta, etten edes vaivautunut laskemaan. En edes osaa kommentoida heistä muuta kuin että he ovat niin mahdottoman suloisia, eli tämäkin saa luvan kelvata.
Tykkäsin Lilystä ja Jamesista tässä luvussa huomattavan paljon enemmän kuin edellisestä, teennäisyydestä ei ollut tietoakaan, ja James on taas samanlainen höppänä kuin pitääkin. Aiemmissa lukemissani kelmificeissä olen huomannut, miten Lilyn ja Jamesin ystävyys, suhteet tai edes normaali kanssakäyminen ei meinaa sujua millään Lilyn raivoamisen vuoksi, joten on kiva lukea ficciä jossa kaksikko on edes jonkinlaisissa väleissä. Ja unohtuikin mainita, Lils on maailman paras lempinimi, eikö vain? 8)
Toivoisin tähän ehkä vähän enemmän kelmien hengailua porukassa ja älyttömiä päähänpistoja. En sellaisia varsinaisia kepposia, ne ovat niin lapsellisia, enkä usko kelmien tehneen sellaisia enää seitsämäntenä vuonnaan, mutta jotain pelleilyä heidän osaltaan kaipaisin! ::
(vielö loppuun voisin mainita, että varmasti muistat; Sirius ja Remus ovat mahdottoman suloisia!!)
-
Jeee, tänne on taas tullut uusi ihana luku!
Vihdoinkin Lily tunnusti tunteensa Jamesille. Hyvä Lily! :D Hugo oli aika vihainen. Jää mietityttämään tekeeköhän se jotain Jamesille suutuksissaan...
En ole mikään kova Sirius/Remus shippari, mutta toivoisin silti heidän sopivan kireät välinsä. Hyvä muuten että Peteriä tuotiin hieman enemmän esille, sillä hän on jäänyt tässä sivuosaan.
Kate ei uskonut poikaystäväänsä sekuntiakaan, mutta päätti jättää asian siihen. Selvästi Peter ei halunnut puhua asiasta.
Olinkin jo unohtanut, että Peter on Katen poikaystävä. :o
Lasijoutsen
-
Moi! Rekisteröidyin juuri tälle finfanfun-sivuille ;) olen lukenut jo yhden ficin kokonaan 2 kertaa (siinä oli 160 lukua) Joten rupesin nyt ettimään uutta ficcii mitä voin lukea.:) Löysin tän ja tää on tosi mukava ja toivon jatkoa mahdollisimman nopeesti niin en ehi tylsistyy.. ;D
T.Ipzu
P.s. Tää kommentti ei varmaan paljoo auttanu sua, mut halusin kokeilla miten näitä laitetaan. Mut ei muuta kuin jatkoa vaan! :D
-
Le croisant: Kiitos kommentista ja tervetuloa uudelle lukijalle! Ja olen pahoillani vähäisistä yöunistasi! :D Kiitos kaikista kehuista ja kiva että tykkäsit.
DragonHeart58: Kiitos kommentista! Voi noita Siriusta ja Remusta tosiaan, heillä on vähän turhankin hankalaa. Lupaan, että asiaan tulee muutos ;) Ja kiva kuulla että Jamesin ja Lilyn lämpenevä suhde on mukavaa vastapainoa noiden kahden toilailulle. Yritin tosiaan ottaa Peteriä välillä mukaan, hän jää jotenkin niin paljon taka-alalle koska en vaan voi sietää koko tyyppiä. Mukava että kävit taas kommentoimassa ja tykkäsit myös.
Lily Evans: Kiitos kommentista! Hah, mukava kuulla että tämä luku oli mahdottoman suloinen, kuten myös Sirius ja Remus. Ja tämän luvun Jamesin ja Lilyn kanssakäyminen oli niin helppo kirjoittaa että onneksi se myös tuntui luontevalta. Lils on tosiaan aika suloinen lempinimi. Yritän kirjoitta enemmän tuota kelmien hengailua, olen ehkä keskittynyt vähän liikaa näihin suhdesotkuihin että ystävyyssuhteet on jäänyt taka-alalle. Pidän tuon mielessä, kun kirjoittelen seuraavia lukuja.
Lasijoutset: Kiitos kommentista! Hugo tosiaan on aika vihainen, joten jotain saattaa hyvinkin tapahtua... Ja hah, Peteriä ja Katea ei tosiaan tässä ficissä ihan hirveästi ole, joten ymmärrän unohduksesi :D
Ipzu: Kiitos kommentista ja tervetuloa uudelle lukijalle! Tervetuloa myös finfanfuniin, toivottavasti tulet viettämään rattoisia hetkiä täällä :) Ja tottakai jokainen kommentti auttaa jatkamaan eteenpäin, että tule ihmeessä kommentoimaan jatkossakin!
Hei vaan taas, nyt mennäänkin jo elokuussa, hui! Olisin hirveän mielelläni yksi tai jopa kaksikin lukua viikossa tyyppinen kirjoittaja, mutta olen kärsinyt ihan hirveästä writer's blockista enkä ole moneen viikkoon saanut mitään aikaiseksi. Onneksi asiaan tuli muutos ja pääsen vihdoin julkaisemaan uutta lukua. Toivottavasti olette yhä mukana ja jaksatte myös heittää kommentilla jos luette. :)
---------------------------
20.luku
”Ystäviä, Sarvihaara, ystäviä?” Sirius parkaisi. ”Sinä olet kuolannut hänen peräänsä KUUSI vuotta ja nyt te päätätte olla ystäviä!”
James tuhahti pojan paasaamiselle ja käänsi huispauslehtensä sivua. He kaikki neljä olivat kokoontuneet makuusaliin, mikä oli hyvin harvinaista nykyään, mikä saattoi johtua siitä että Sirius ja Remus eivät juuri puhuneet toisilleen. Mutta nyt he olivat pitkästä aikaa yhdessä ja James oli juuri saanut kerrottua ystävilleen mitä perjantai-illan partioinnissa oli tapahtunut.
”Ystäviä, ainakin näin alkuun, Anturajalka. Lily oli ihan oikeassa, minä en halua että Heather kuvittelee että minulla ja Lilyllä oli jotain meneillään kun vielä seurustelimme”, James sanoi.
”Mutta teillähän oli jotain meneillään kun te seurustelitte Heatherin kanssa”, Peter huomautti lattialta, missä hän istui paikkaamassa lempivillapaitaansa tullutta reikää. ”Te suutelitte.”
James mulkaisi Peteriä lehden reunan yli.
”Heatherin ei silti tarvitse tietää sitä.”
”Minun mielestäni sinun pitäisi vain käydä kiinni, ennen kuin tapahtuu niin kuin viimeksi”, Sirius kommentoi. ”Tiedätkö, välinne vihdoin lämpenivät viime keväänä ja sinä et tehnyt siirtoa, joten Hugo nappasi hänet. Ties kuka hänet tällä kertaa hurmaa, kun te leikitte ’vain ystäviä’.”
James lähinnä pyöritteli silmiään, koska hän ei ihan ensimmäisenä ottanut parisuhdeneuvoja vastaan Sirius Mustalta, mutta hiljaa pysytellyt Remus näytti kiinnostuvan pojan sanoista. Hän kohotti katseensa lukemastaan kirjasta ja kohotti kulmiaan pilkallisesti.
”Käydä kiinni, niinkö?” Remus sanoi. ”Koska se toimi sinunkin kohdallasi niin hyvin.”
”Se olisi toiminut oikein hyvin, jos joku ei haluaisi koko ajan jutella kaikesta ja pohtia joka asiaa juurta jaksaen”, Sirius vastasi kireällä äänellä.
”Me emme taida puhua enää minusta ja Lilystä?” James kysyi, mutta ainoa joka hänet kuuli oli Peter, ja hänkin vastasi vain nopealla päänpudistuksella.
”Se, mikä tässä ei toimi, on se, että sinä et osaa jo päättää mitä haluat, helvetti!” Remus ärähti. Sirius oli jo avaamassa suutaan kiukkuisen näköisenä, kun James pomppasi seisomaan ja mulkaisi molempia ystäviään pahasti.
”OKEI, okei, nyt riittää!” James sanoi lujasti. ”Tätä on jatkunut jo liian kauan. Me menemme nyt Matohännän kanssa oleskeluhuoneeseen ja kun tulemme takaisin, te olette lopettaneet tämän naurettavan riitelyn ja päätyneet johonkin tulokseen, onko selvä?”
Ennen kuin kumpikaan ehti vastata, James nykäisi Peterin ylös lattialta ja pojat poistuivat rivakasti makuusalista. Ovi kolahti lukkoon heidän takanaan ja Remus kuuli Jamesin mutisevan jotain hiljaisella äänellä, ennen kuin askeleet loittonivat ja tuli hiljaista.
”Ei kai hän vaan…” Sirius voihkaisi ja ryntäsi ovelle. Seuraavan kymmenen minuutin ajan Remus seurasi sängyltään miten Sirius kokeili lukittuun oveen jokaista tuntemaansa loitsua lukonavausloitsusta räjäytysloitsuun asti, mutta ovi pysyi visusti kiinni. Lopulta poika luovutti ja lysähti lyödyn näköisenä selkä ovea vasten ja valui lattialle istumaan.
”Voi, kyllä hän vaan”, hän sanoi kuivasti.
”Haluatko kertoa minullekin mitä on meneillään?” Remus kysyi pakotetun ystävällisesti.
”Me löysimme Jamesin kanssa tuon loitsun joskus kolmannella luokalla kun livahdimme salaa salaisten kirjojen osastolle”, Sirius sanoi katsomatta Remusta silmiin. ”Se lukitsee riitapukarit samaan huoneeseen niin pitkäksi aikaa, että riita on sovittu ja asianomaiset oikeasti pitävät taas toisistaan. James opetteli sen ulkoa siltä varalta että pääsisi käyttämään sitä itseensä ja Lilyyn, mutta lopulta päädyimme tulokseen että he eivät koskaan pääsisi ulos siitä huoneesta.”
Remus tuijotti Siriusta sanattomana.
”Eli me olemme lukkojen takana, koska James käytti loitsua, joka on löydetty salaisten kirjojen osastolta ja jota te ette ole koskaan testannut?”
”Hyvin pitkälti.”
”Hienoa, todella hienoa”, Remus mutisi ja alkoi nyppiä päiväpeitosta törröttävää langanpätkää vähän turhankin aggressiivisesti. He vaipuivat kiusalliseen hiljaisuuteen, jonka rikkoi vain seinäkellon tasainen tikitys. Hiljaisuus tuntui venyvän tuntikausien mittaiseksi, kunnes Sirius vihdoin avasi suunsa ja Remus huomasi, että oikeasti oli kulunut vasta vartti.
”Meidän pitäisi varmaan puhua”, Sirius sanoi. ”Tiedätkö, että pääsemme joskus ulos täältä.”
”Meillä ei taida olla mitään puhuttavaa”, Remus sanoi ja jatkoi langanpätkän nyppimistä. Typerä lanka, miksi se ei vaan voinut irrota?!
”Miten niin?” Sirius kysyi. Remus kohtasi vihdoin pojan harmaiden silmien katseen ja nielaisi.
”Koska sinä olet selvästi tehnyt päätöksesi.” Remus oli odottanut Siriuksen vastausta jo monta päivää, ja hän oli varma että pojalla oli mennyt niin kauan vain siksi, koska hän ei tiennyt miten torjua Remus mahdollisimman hienovaraisesti.
Sirius nyökkäsi hitaasti ja nousi seisomaan. Hän käveli Remuksen sängyn luo ja istui pojan viereen, ja Remus tunsi kummallisen puristavan tunteen rinnassaan.
”Niin olenkin”, Sirius sanoi vakavasti ja Remus pyöräytti silmiään. Hienoa, nyt seuraisi ’tämä ei johdu sinusta vaan minusta, mutta toivottavasti voimme jatkaa kavereina’ -puhe. Miten ironista, että muutama vuosi sitten Remus oli auttanut Siriusta laatimaan kyseisen puheen, kun poika oli halunnut eroon tytöstä, jonka kanssa oli viihtynyt ennätykselliset kaksi kuukautta. Se tyttö ei ollut jäänyt ainoaksi, joka kuuli nämä kuuluisat sanat Sirius Mustan suusta. Ja nyt Remus pääsisi jonon jatkoksi.
”Sinä jos kuka tiedät että minä olen todella huono näissä puhumisasioissa joten siirryn suoraan siihen mitä osaan…”
Ja ennen kuin Remus ehti vastata, tai edes kunnolla käsittää mitä poika oli juuri sanonut, Sirius liu’utti kätensä hänen niskaansa ja veti hänet lähemmäs, kunnes heidän huulensa koskettivat. Se oli aluksi hyvin lempeä suudelma, joka syveni pikkuhiljaa. Sirius veti Remuksen lähemmäs, kunnes poika istui hajareisin hänen sylissään ja he kaatuivat päällekkäin sängylle. Remus ujutti kätensä Siriuksen paidan alle ja hymyili toisen pojan huulia vasten, kun tunsi tämän värähtävän. Siriuksen huulet liukuivat alemmas Remuksen kaulalle ja poika käytti tilaisuuden hyväkseen saadakseen jotain sanottua.
”Minä luulin että sinä et harrasta seurustelua”, hän sanoi hengästyneesti. Sirius nosti päätään ja virnisti ennen kuin kumartui taas lähemmäs.
”En harrastakaan, mutta sinun takiasi olen valmis yrittämään.”
Remus kuuli miten oven lukko naksahti auki jossain taustalla, mutta pian Siriuksen huulet veivät taas kaiken hänen huomionsa.
-
James oli hyvin pitkästynyt seuratessaan vierestä, miten Peter väsäsi tuskallisen hitaasti loitsujen esseetä, jonka James oli jo pari päivää sitten kopioinut salaa Remukselta. Välillä poika vilkuili poikien makuusaliin johtavaa portaikkoa ja välillä taas kelloa, joka näytti että oli kulunut tunti siitä, kun James ja Peter olivat jättäneet Siriuksen ja Remuksen kahdestaan makuusaliin. Jamesin oli pakko myöntää, että häntä hieman jännitti mihin tulokseen hänen ystävänsä päätyisivät. Hän tiesi kyllä varsin hyvin, että ’ollaan vain ystäviä’ ei koskaan toiminut eron jälkeen niin kuin kuvittelisi, eikä poika todellakaan halunnut että heidän kelminelikkonsa hajoaisi. Siriuksen tuntien yläkerrassa saattoi olla meneillään ihan mitä tahansa. He saattoivat huutaa toisilleen vuosisadan riidan pyörteissä, pitää mykkäkoulua tai testata Siriuksen sängyn jousitusta. Ja niin paljon kuin ajatus saikin Jamesin nyrpistämään nenäänsä, hän toivoi että tällä kertaa kyseessä olisi viimeinen vaihtoehto.
Peterin kysymys loitsuihin liittyen sai Jamesin huomion kiinnittymään hetkeksi toisaalle, mutta hän silti ehti juuri parahiksi näkemään miten Sirius ja Remus laskeutuivat portaita alas oleskeluhuoneeseen. He eivät pitäneet käsistä kiinni tai näyttäneet muutenkaan normaalista poikkeavalta, mutta James tunsi ystävänsä niin hyvin, että huomasi heidän kävelevän hieman lähempänä toisiaan kuin yleensä. Ja kun Sirius kumartui kuiskaamaan Remuksen korvaan jotain, mikä sai pojan punastumaan, James oli aivan varma mikä kolmesta vaihtoehdosta yläkerrassa oli juuri tapahtunut.
Sirius huomasi nurkkapöydässä istuvat ystävänsä ensiksi, ja nappasi Remusta ranteesta lähtiessään vetämään tätä perässään toiselle puolelle oleskeluhuonetta.
”Sarvihaara, Matohäntä, saanko esitellä uuden poikaystäväni, Kuutamo Lupinin”, Sirius sanoi leveästi virnuillen ja kietaisi kätensä rennosti Remuksen hartioille. Remus pyöräytti silmiään ravistellessaan käden pois, mutta James oli heti leikissä mukana.
”Hauska tavata, Kuutamo Lupin. Onko se ihan sinun ristimänimesi? Kuutamo?”
”Hah, hah”, Remus sanoi ja veti pöydän alta esiin tuolin, jolle rojahti istumaan. ”Todella hauskaa.”
James antoi katseensa kulkea Remuksesta Siriukseen ja sitten takaisin Remukseen, ja hän hymyili tyytyväisesti.
”Enpä olisi ikinä arvannut että juuri sinä saat taltutettua Tylypahkan vannoutuneen poikamiehen”, hän sanoi. ”Kuulitko, hän kutsui sinua poikaystäväkseen.”
”Hsh”, Sirius sihahti ja vilkaisi ympärilleen, mutta heidän lähettyvillään ei ollut ketään, joka olisi kiinnostunut heidän keskustelustaan. ”Me oikeastaan yritämme pitää tämän jutun vielä salassa. Tiedätkö, kerromme ensin muutamalle ihmiselle ja katsomme miten he reagoivat. Te olitte ensimmäinen testiryhmä ja tulos oli erittäin onnistunut, jei!”
Sirius nosti kätensä ylävitoseen ja Remus läppäsi sitä kyllästyneen oloisesti, vaikka pieni huvittunut hymy nyki hänen suupielessään.
”Selvä, mutta me tarvitsemme muutamia sääntöjä”, James ilmoitti. ”Ensinnäkin, ei mitään k-18 toimintaa makuusalissa.”
”Itseasiassa – ” Sirius aloitti, mikä sai Remuksen posket taas punertumaan. James löi nopeasti kädet korvilleen.
”Lalalaa, minä en halua tietää! Ei ENÄÄ k-18 toimintaa makuusalissa, ainakaan jos me Matohännän kanssa olemme paikalla. Eikä mitään siirappisia rakkaudenosoituksia. Eikä ainakaan mitään imeliä lempinimiä.”
”Mistä hän oikein puhuu, hanipupuseni?” Sirius kysyi herttaisesti ja räpytteli silmiään koomisesti Remukselle. ”Emmehän me tekisi mitään tuollaista.”
”Emme tietenkään, kultamuruseni”, Remus vastasi yhtä herttaisesti. ”Ei k-18 toimintaa.”
Peter nousi seisomaan lievästi pahoinvoivan näköisenä.
”Minä en halua tietää enempää”, hän ilmoitti. ”Ja lupasin nähdä Katen. Onnea vaan teille kahdelle.”
”Nössö!” Sirius huikkasi hänen peräänsä. ”Entä Kuutamoiseni, miten olisi pieni iltakävely?”
”Mielellään, Anturajalka”, Remus vastasi hymyillen ja hekin nousivat pöydästä.
”Älkää jääkö kiinni”, James sanoi vetäessään yhden Peterin jättämistä kirjoista eteensä. Remus pyöräytti hänelle silmiään.
”Sinun johtajapojan taidoissasi on vielä parantamisen varaa.”
James kohautti olkiaan huvittuneena.
”Minä en halua olla nuoren rakkauden tiellä. Älkää kertoko Lilylle.”
Sirius ja Remuskin jättivät pöydän kuiskaillen jotain hiljaa toisilleen, ja James huokaisi selaillessaan kirjan kellastuneita sivuja. Sivusilmällä hän näki Lilyn kasaavan kirjapinon syliinsä ja seurasi katseellaan kun tyttö poistui huoneesta makuusaleihin vievään portaikkoon. James tunsi pienen kateudenpiston sydämessään ajatellessaan, miten Sirius ja Remus olivat vihdoin saaneet toisensa.
Poika ei voinut muuta kuin toivoa että hänen ja Lilyn tarinassa olisi yhtä onnellinen loppu.
----------------------------
Tämä luku oli aika Remus/Sirius painotteinen mutta kyllähän nämä ihanuudet ansaitsee yhden oman luvun, vai mitä? ;)
-
Iik, Siriusta ja Remusta! Hyvä et tajusivat et kuuluvat toisilleen! :-*
En ehtiny mukamas edellistäkään lukua kommentoimaan vaikka kävin sen lukemassa.
”Me löysimme Jamesin kanssa tuon loitsun joskus kolmannella luokalla kun livahdimme salaa salaisten kirjojen osastolle”, Sirius sanoi katsomatta Remusta silmiin. ”Se lukitsee riitapukarit samaan huoneeseen niin pitkäksi aikaa, että riita on sovittu ja asianomaiset oikeasti pitävät taas toisistaan. James opetteli sen ulkoa siltä varalta että pääsisi käyttämään sitä itseensä ja Lilyyn, mutta lopulta päädyimme tulokseen että he eivät koskaan pääsisi ulos siitä huoneesta.”
Remus tuijotti Siriusta sanattomana.
”Eli me olemme lukkojen takana, koska James käytti loitsua, joka on löydetty salaisten kirjojen osastolta ja jota te ette ole koskaan testannut?”
”Hyvin pitkälti.”
Just niin Jamesin ja Siriuksen tapaista, kokeilla loitsua mistä eivät välttämättä itekään tiedä mitä käy :D
Tarina etenee edelleen hyvää vauhtia ja toivottavasti kohta Lilyn ja Jamesin välillä tapahtuu enemmän piakkoin, vaikka ymmärtäähän tuon, että Lily haluaa edetä rauhassa kun ero on niin sanotusti tuore. Ja lisää Sirius/Remusta tietty, noista kahdesta on niin ihana lukea ;)
Jatkoa jään odottamaan!
(Tuntupa turhalta kommentilta :D)
-
Vannoutuneena Kelmit-tyttönä lukaisit sitten tähän mennessä kirjoitetut luvut tänä aamuna :D
Onpa mainio fikki! Se on taattua - ja vielä erityisen hyvälaatuista - Kelmit-tavaraa luutakomeroineen ja ihmissuhdekiemuroineen. Vahvuutesi on ehdottomasti dialogit, jotka tuntuvat uskottavilta ja joihin on piilotettu oikeita huumorin kultakimpaleita; ei nimittäin ollut yksi tai kaksi kertaa kun nauroin ihan ääneen. Dialogia on niin paljon, että koko ficci rakentuu suuriltaosin sen varaan, mikä ei haittaa ollenkaan silloin kun se on näin hyvin kirjoitettu, sillä se antaa tarinalle persoonallisen sävyn. Jokaisella hahmolla on myös oma tunnistettava puhetapansa.
Minusta oli ihanaa, että monille kelmificeille tyypillisen heteronormatiivisen menon sijaan olet parittanut tähän Siriuksen ja Remuksen. Olen aina rakastanut tätä paritusta, sillä ajatus siitä, että Sirius olisi Azkabanista pakenemisen jälkeen päässyt takaisin rakkaansa luokse on ah-niin-lohdullinen. Kirjoitat poikien tunteista ja suhteesta ihanasti, ja varsinkin heidän välinen dialoginsa on tosi aidon tuntuista ja saa minut hymyilemään kerta toisensa jälkeen. Myös kohta, missä Sirius ja James vetävät kännit ja Sirre kertoo suudelleensa Remusta oli yksi lemppareitani. Siinäpä vasta todelliset BFF:t.
Nostan vielä lopuksi esille lempilukuni, joka oli tietenkin uusivuosiluku. Sekä Sirren ja Remuksen että Lilyn ja Jamesin vaihtamat suudelmat olivat niin kutkuttavia, ja kuvasit etenkin vuodenvaihtumisen ja sitä edeltävien sekuntien epäröinnin hyvin. Pakko sanoa, että Heatheria minun kävi ihan erityisesti sääliksi, vaikka olikin selvää, että ei James ketään muuta voi rakastaa kuten Lilyä.
Summa summarun, kiitos tästä fikistä, sitä on ilo lukea, odotan innolla lisää! :)
-
Tämä luku oli taas todella hyvä! Ja kiva, että Sirius ja Remus saivat vihdoin sovittua. Mutta siis ei mulla mitään kovin rakentavaa nyt löydy, joten kiitos taas tästä luvusta ja seuraavaa odotellessa
Lasijoutsen
-
Oi miten ihana luku! :3
Tykkäsin tästä tosi paljon! Ihanaa että Sirius ja Remus saivat välinsä selvitettyä, hyvä pojat! :D Oli kyllä ihan Jamesin tapaista lukita pojat makuusaliin loitsulla, jonka Sirius ja James löysivät joskus kolmannella salaisten kirjojen osastolta ja jota hän ei ole koskaan aiemmin kokeillut :D Mutta se oli ovela siirto Jamesilta, vaikkakin ehkä vähän kyseenalainen, kun sitä loitsua ei koskaan oltu kokeiltu :D Kivasti olit pohjustanut tuon kohdan, olit osannut hyvin ja hauskasti selittää, miksi James tiesi jonkun sellaisen loitsun :D
Hahmojen dialogi on tosiaan verratonta, se saa nauramaan ja sopii hahmoille älyttömän hyvin :D Tykkään kovasti siitä, kuinka olet onnistunut rakentamaan jokaisen henkilön oman persoonallisuuden myös vuorosanoihin, ja se elävöittää dialogia uskomattoman paljon. :)
”Sarvihaara, Matohäntä, saanko esitellä uuden poikaystäväni, Kuutamo Lupinin”
”Hauska tavata, Kuutamo Lupin. Onko se ihan sinun ristimänimesi? Kuutamo?”
;D ;D ;D
Sirius nosti kätensä ylävitoseen ja Remus läppäsi sitä kyllästyneen oloisesti, vaikka pieni huvittunut hymy nyki hänen suupielessään.
”Selvä, mutta me tarvitsemme muutamia sääntöjä”, James ilmoitti. ”Ensinnäkin, ei mitään k-18 toimintaa makuusalissa.”
”Itseasiassa – ” Sirius aloitti, mikä sai Remuksen posket taas punertumaan. James löi nopeasti kädet korvilleen.
”Lalalaa, minä en halua tietää! Ei ENÄÄ k-18 toimintaa makuusalissa, ainakaan jos me Matohännän kanssa olemme paikalla. Eikä mitään siirappisia rakkaudenosoituksia. Eikä ainakaan mitään imeliä lempinimiä.”
”Mistä hän oikein puhuu, hanipupuseni?” Sirius kysyi herttaisesti ja räpytteli silmiään koomisesti Remukselle. ”Emmehän me tekisi mitään tuollaista.”
”Emme tietenkään, kultamuruseni”, Remus vastasi yhtä herttaisesti. ”Ei k-18 toimintaa.”
Vuosisadan naurut tuli valehtelematta tässä :D :D :D Loistavaa dialogia! :D
”Älkää jääkö kiinni”, James sanoi vetäessään yhden Peterin jättämistä kirjoista eteensä. Remus pyöräytti hänelle silmiään.
”Sinun johtajapojan taidoissasi on vielä parantamisen varaa.”
James kohautti olkiaan huvittuneena.
”Minä en halua olla nuoren rakkauden tiellä. Älkää kertoko Lilylle.”
Taidan olla samaa mieltä Remuksen kanssa, vaikka Jamesilla on kyllä jalo pointti :D
Tykkään tästä ficistä kaikenkaikkiaan älyttömästi. Osaat kirjoittaa mielettömän hyvää tekstiä, omiin silmiini ei virheitä juuri osu ja muutenkin rakenteellisesti tämä on oikein hyvä. Juonesta tykkään kovasti, tämä on sellainen teksti joka tuottaa hyvää mieltä ja jota lukemalla voi hetkeksi keskittyä johonkin muuhun kuin omiin murheisiinsa :) Tätä lukiessa saa nauraa ja virnistellä typerästi, kokea sympatiaa hahmojen puolesta ja odottaa mielenkiinnolla, miten kaikki selviytyy ja mitä seuraavassa luvussa tulee tapahtumaan. Uutta lukua odottaa aina innolla, ja sitten kun sen huomaa saapuneen, on pakko mennä lukemaan se uusi luku hetitässänyt :D Olen viihtynyt erinomaisesta tämän ficin parissa! :)
Kiitos taas uudesta ihanasta ja piristävästä luvusta, jatkoa odottelen (jälleen ;D) suurella mielenkiinnolla ja innolla! :)
-DH58
-
Hei ;)
Musta tuntuu et mä ootin tota 20. Lukuu ikuisuuden mut nyt se oli tullu:)
Tuo Siriuksen ja Remuksen suhde on ihan kiva, kunhan se ei me liiian suvälliseks :P Osaat kirjoittaa tosi hyvin enkä löytänyt kirjoitusvirheitä
Tässä tälläinen minimaallinen kommentti, laita jatkol nopeesti niin seuraava kommentti vois olla pidempi ja rakentavampi ;D
-
Kukkamaaria: Kiitos kommentista! Kiva että tykkäsit luvusta ja erityisesti Sirius/Remuksesta. Eiköhän Jamesin ja Lilynkin tarina ala kohta etenemään, johan tässä mennää 21.lukuun (hui!). Siriusta ja Remusta on tottakai myös lisää luvassa :) ja mikään kommentti ei ole turha, sekin että joku vain käy ilmoittamassa lukevansa piristää kirjoittajaa kovasti!
Kaira: Kiitos kommentista ja tervetuloa uudelle lukijalle! Ja ennen kaikkea mukava kuulla että tykkäsit tästä! Olet ihan oikeassa tuon dialogin kanssa, olen yrittänyt päästä vähän eroon siitä mutta en voi mitään että sitä tulee minulta niin luonnostaan. Onneksi se ei tunnu teitä lukijoita ihan hirveästi häiritsevän :) Minusta Sirius ja Remus vaan kuuluvat yhteen ja toisaalta olen ehkä vähän kasvanut yli ficeistä, missä Lilyllä sattuu sopivasti olemaan kolme hyvää ystävätärtä ja kelmit sitten seurustelevat heidän kanssaan. Ja voi ei, taas yksi Heatherin säälijä, olisi ehkä pitänyt kirjoittaa hänestä ärsyttävämpi että kaikkia ei harmittaisi niin kovasti kun James hylkäsi hänet Lilyn takia! :D
Lasijoutsen: Kiitos kommentista! Kiva että tykkäsit luvusta :)
DragonHeart58: Kiitos kommentista! Heh, minustakin on hyvin jamesmäistä kokeilla loitsua josta ei ole mitään kokemusta, onneksi sillä oli onnelliset seuraukset. Dialogista on aina kiva kuulla positiivista palautetta, kuten on jo useamman kerran tullut esille, en osaa vähentää sitä vaikka haluaisin! Ja muutenkin kommenttisi sai taas hymyn huulille, kiva kuulla että joku tosiaan tykkää tästä tarinasta noin paljon. Ihanaa että olet viihtynyt tämän parissa! Yritän pitää tämän jatkossakin yhtä hyväntuulisena.
Ipzu: Kiitos kommentista! Pahoittelut ikuisuudelta tuntuvasta odottelusta, minustakin näiden lukujen ilmestymisen välissä menee nykyään ikuisuus. Yritän parantaa tapani mutta nyt alkaa kouluhommat taas painaa päälle ja muutenkin mälsä syksy edessä. Plää.
Writer's block näköjään jatkuu... Saatan olla viikkokausia vilkaisemattakaan tätä ficciä ja sitten kirjoitan kokonaisen luvun yhdessä illassa. No, käyhän se näinkin. Uutta lukua pukkaa, nauttikaa! :)
--------------------------------
21.luku
”Joten, ystävänpäivä ja retki Tylyahoon ovat ensi viikonloppuna.”
Lily oli niin keskittynyt lukemaan Päivän profeetan artikkelia jästisyntyisiä koskevasta lakimuutoksesta, että ei ollut huomannut Jamesin lähestyvän häntä. Siksi hän hätkähtikin kevyesti pojan istahtaessa sulavasti aamiaispöytään hänen viereensä. Lily laski lehden käsistään ja kohotti kulmiaan kääntyessään katsomaan Jamesia.
”Olen tietoinen asiasta”, hän sanoi.
James virnisti rennosti ja nappasi itselleen paahtoleivän.
”Huoli pois, Lils, minä tarjoudun vapaaehtoiseksi pelastamaan sinut yksinäisyydeltä ystävänpäivänä”, poika julisti mättäessään marmeladia leivän päälle.
”Kuka sanoi että minä olen yksin ystävänpäivänä?” Lily kysyi huvittuneena. ”Minullahan on Kate.”
”Matohännän puheista päätellen Katella on jotain ihan muuta tekemistä kuin olla sinun kanssasi. Harmin paikka.”
”Olen varma että sinua harmittaa todella paljon”, Lily sanoi silmiään pyöritellen. ”Hyvä on, mitä sinulla on mielessä?”
”Minä vien sinut Tylyahoon”, James sanoi yksinkertaisesti. Lily puraisi alahuultaan epävarmasti.
”Mutta – ”
”Ystävinä, tietenkin, ne eivät olet mitkään treffit. Lupaan ja vannon että en yritä mitään”, James kiirehti lisäämään ja painoi käden vakuuttavasti sydämelleen merkiksi, että oli tosissaan. ”Kelmien kunniasanalla.”
Lily mietti hetken mutta katsoessaan Jamesin vilpittömiä kasvoja, hän päätyi tulokseen että yksi reissu ystävinä Tylyahoon ei olisi yhtään hullumpi idea. Hän ei kuitenkaan halunnut viettää ystävänpäivää itsekseen ja kuunnella koko yötä miten kaikki makuusalin tytöt hehkuttivat toinen toistaan paremmista treffeistään. Lopulta tyttö nyökkäsi ja Jamesin kasvoille ilmestyi niin leveä hymy, että Lily ei katunut päätöstään lainkaan.
”Loistavaa!” James sanoi innoissaan ja nappasi vielä toisen paahtoleivän mukaansa, ennen kuin pomppasi seisomaan. ”Minun täytyy hoitaa yksi... juttu Siriuksen kanssa mutta nähdään illalla partioinnissa.”
”Juttu?” Lily kysyi ennen kuin ehti estää itseään. Oikeastaan hän ei halunnut edes tietää. James jähmettyi hetkeksi paikoilleen ja hieraisi niskaansa kiusaantuneen näköisenä.
”Juttu, mikä ei missään nimessä sisällä kuudesluokkalaisia luihuisia ja kitalakeen liimaantuneita kieliä. Hei hei, Lils!”
Ja sitten James jo kiirehti kohti uloskäyntiä Lilyn seuratessa paikaltaan hänen etenemistään. Tyttö pudisti päätään mutta ei oikeastaan jaksanut olla edes vihainen Jamesin ja Siriuksen tempauksesta. Siitä lähtien kun he olivat Jamesin kanssa sopineet olevansa vain ystäviä, poika oli käyttäytynyt erittäin herrasmiesmäisesti. Hän ei ollut kertaakaan yrittänyt mitään eikä edes ottanut puheeksi koko ihastumisasiaa. Ainoa muuttunut asia oli se, että heidän keskusteluihinsa oli ilmestynyt pieni flirttaileva sävy, josta Lily itseasiassa nautti, ja se, että James kutsui häntä nykyään hyvin usein lempinimellä ’Lils’.
Joten kyllä, Lily oli erittäin tyytyväinen siihen miten asiat olivat edenneet. Ja kyllä, nyt kun hän tarkemmin ajatteli, hän oli erittäin iloinen että James oli pyytänyt häntä Tylyahoon kanssaan. Ainoa ongelma koko tilanteessa oli Hugo. Lily vilkaisi Hugoa, joka istui juttelemassa ystäväporukkansa kanssa hieman kauempana pöydässä, ja huokaisi syvään. Siinä missä James oli käyttäytynyt asiallisesti, Hugo oli keskittynyt kyräilemään sekä Lilyä että Jamesia ja heittämään ilkeitä kommentteja aina kuin siihen tuli tilaisuus. Ja Lily ei halunnut edetä suhteessaan Jamesin kanssa, ennen kuin tiesi, että Hugo oli sinut asian kanssa.
Lily huokaisi uudemman kerran ja taitteli sanomalehden auki samasta kohdasta, mihin oli jäänyt. Hän ei voinut muuta kuin toivoa, että Hugo pääsisi asian yli ja antaisi hänenkin jatkaa elämäänsä.
-
Siitä huolimatta että ne eivät olleet treffit, Lily ei voinut olla tuntematta oloaan hieman hermostuneeksi ystävänpäivän aamuna. Se ei myöskään estänyt häntä vaihtamasta vaatteita kahdeksaa kertaa, kunnes hän vihdoin löysi juuri sen täydellisen asun heidän ei-treffejään varten, ja laittamasta ripsiväriä, mitä hän hyvin harvoin jaksoi tehdä. Kun Kate vihdoin nyökkäsi hyväksyvästi Lilyn ulkonäölle, tyttö nappasi laukkunsa lattialta ja laskeutui hitaasti oleskeluhuoneeseen, missä he olivat sopineet tapaavansa Jamesin kanssa. Poikaa ei vielä näkynyt, joten Lily keskittyi peilailemaan ikkunasta heijastuvasta kuvajaisestaan että Katen huolella väsäämä lettikampaus oli vielä kunnossa.
”Sinun hiuksesi näyttävät oikein hyvältä, Lils.”
Jamesin pehmeä ääni kuului niin läheltä tytön korvaa, että hän päästi pienen kiljaisun ja hypähti vaistomaisesti kauemmas. Hän käännähti nopeasti pojan suuntaan, joka katseli häntä huvittuneena, ja tunsi punan kohoavan poskilleen.
”Onneksi edes toisen meistä”, Lily näpäytti. James jatkoi virnuiluaan ja tyttö ei voinut muuta kuin pyöritellä silmiään. Oikeastaan Jamesin hiukset näyttivät ihan hyvältä, kuten poika muutenkin. Hän oli pukeutunut siisteihin farkkuihin ja kauluspaitaan, ja piteli kädessään tulipunaista ruusua. Kun poika huomasi Lilyn katselevan kukkaa, hän ojensi sen tytölle tyytyväisesti hymyillen.
”Jos en tietäisi paremmin, voisi melkein luulla että nämä ovat treffit”, Lily sanoi ottaessaan ruusun vastaan.
”Onneksi sinä tiedät paremmin”, James vastasi. ”Että tämä on vain viaton huomionosoitus ystävältä ystävälle.”
Lily vastasi pojan hymyyn ja asetti ruusun laukkuunsa niin, että se ei päässyt rypistymään. He liittyivät Peterin ja Katen seuraan matkalle eteisaulaan, jossa heidän piti odottaa hetki että vahtimestari Voro tarkisti kaikkien lupalaput Tylyahon reissua varten. Lily näki vilaukselta Heatherin, joka oli erittäin pitkän ja komean seitsemäsluokkalaisen korpinkynnen kainalossa ja jopa vilkutti, kun huomasi Lilyn katselevan heitä. Lily heilautti kättään takaisin ja mietti taas kerran mielessään miksi Hugo ei osannut suhtautua asiaan yhtä kypsästi kuin siskonsa.
He saapuivat Tylyahoon hieman puolenpäivän jälkeen. He kiersivät kaikki normaalit liikkeet, James osti Lilylle suuren suklaalevyn Hunajaherttuasta ja he seisoivat melkein vartin postin edessä nauramassa, kun näyteikkunassa pieni pöllönpoikanen yritti saada muut pöllöt leikkimään kanssaan. Sen jälkeen he istahtivat Kolmeen luudanvarteen juomaan kermakaljat, kunnes varttia vaille kaksi James ilmoitti että heidän pitäisi jatkaa matkaa koska poika oli suunnitellut heille jotain pientä. Lily seurasi Jamesia ihmeissään kylän halki syrjäisemmille kaduille, joissa oli lähinnä aivan liian kalliita merkkivaateliikkeitä ja hienostuneita pikkukahviloita ja ravintoloita, joihin harvoilla Tylypahkan opiskelijoilla oli varaa. Vihdoin he pysähtyivät erään rakennuksen eteen, jonka ikkunat oli naulattu umpeen ja ovessa roikkui kulunut ’suljettu’-kyltti. Lily katsoi rakennusta epäilevästi, ja sitten Jamesia.
”Minusta tuntuu että tämä paikka on suljettu”, tyttö sanoi ja osoitti kylttiä. James vaan hymyili ja koputti napakasti oveen. Lily ei oikein tiennyt mitä hänen olisi pitänyt odottaa ja hän yllättyikin suuresti, kun ovi lennähti auki paljastaen pyylevän, keski-ikäisen naisen jossa oli kiharat hiukset ja kirkkaat silmät.
”Hei, James!” nainen tervehti iloisesti ja piti ovea auki että kaksikko pääsi sisälle. ”Ja tämä on varmasti Lily, et arvaakaan miten paljon olen kuullut sinusta vuosien varrella. Tervetuloa!”
”Kiitos, Amanda”, James sanoi astellessaan peremmälle. Lily seurasi häntä epävarmasti ja mykistyi täysin nähdessään mitä hänen edessään avautui.
Huone oli suuri ja ollut ilmeisesti ennen jonkinlainen kahvila. Nyt tilan keskellä oli vain yksi pöytä, johon oli katettu kahdet astiat, ja joka puolella leijui palavia kynttilöitä, jotka loivat paikkaan erittäin romanttisen tunnelman. Lily ei edes huomannut, kun Amandaksi kutsuttu nainen tökkäsi hänen käteensä lasillisen kuohuviiniä ja katosi sitten takahuoneeseen mutisten jotain alkupaloista. James ohjasi Lilyn pöydän ääreen ja herrasmiesmäisesti auttoi tämän istumaan, ennen kuin kiersi pöydän toiselle puolelle omalle paikalleen. Lily tuijotti vieläkin suu hieman raollaan ympärilleen.
”Hyvin ei-treffimäistä, James”, hän sanoi huvittuneena ja siemaisi lasistaan. James punastui hieman ja painoi katseensa pöydän pintaan.
”Amanda innostui hieman liikaa. Minä sanoin että muutama kynttilä, en muutama sata kynttilää.”
”Mikä paikka tämä oikein on?” Lily kysyi uteliaana.
”Amanda pitää pubia Godrickin notkossa, missä minä asun. Kävimme siellä Siriuksen kanssa joululomalla ja meille tuli puheeksi, että Amanda oli perinyt tämän liiketilan isotädiltään ja haaveili ravintolan avaamisesta, mutta hänellä ei ollut aikaa siihen. Ja sitten kun mietin mihin veisin sinut ystävänpäivänä, muistin Amandan puheet ja kysyin häneltä haluaisiko hän kokata meille. No, lopputulos on tämä.”
Lily nyökkäsi mietteliäänä ja antoi katseensa kiertää taas huoneen ympäri. Siellä oli kieltämättä kaunista.
”Minä olen pahoillani”, James sanoi hetken hiljaisuuden jälkeen. ”Tämä varmaan näyttää että yritän jotain vaikka vannoin että en yritä ja – ”
Lily kiirehti tarttumaan Jamesin pöydällä lepäävään käteen ja poika katsahti häntä yllättyneenä. Lily vain hymyili.
”Älä ole pahoillasi”, tyttö sanoi. ”Minä pidän tästä. Tämä on täydellistä.”
James vastasi hieman epävarmasti mutta sydämellisesti Lilyn hymyyn. He irrottivat otteensa vasta siinä vaiheessa kun Amanda kantoi alkuruuat pöytään hyräillen hiljaa tunnetun rakkauslaulun sävelmää.
-------------------------------------
-
Ihanaaaaa, uusi luku! :D
Tämä luku oli ihanan fluffyinen, mutta olihan tietenkin ystävänpäivä. Kiva, että Lily suostui lähtemään Tylyahoon, mutta yhä minua tuo Hugo mietityttää. Entä jos hän sittenkin tekee jotain... No mutta joka tapauksessa kiitos taas loistavasta luvusta! ;)
Lasijoutsen
-
Nawws, tää oli ihanan söpö luku <3
Jei jei, Lily suostui menemään Jamesin kanssa Tylyahoon, jes! :D Jamesin Tylyahopyyntö oli minusta ihanan huoleton ja reipas, sopi hyvin Jamesin menevälle ja eloisalle luonteelle :) Hauskaa oli myös se, ettei Lily jäänyt kyseenalaistamaan pyyntöä, vaan päättii luottaa siihen, että James todella tarkoitti viettää päivän hänen kanssaan ystävinä. Olisi ollut ärsyttävää, jos Lily olisi jäänyt jurnuttamaan jotain Hugosta ja Heatherista :D Mutta minusta James ja Lily käyttäytyvät kuitenkin erittäin huomaavaisesti, kun eivät kiirehdi omassa suhteessaan ja ajattelevat kuitenkin Hugon ja Heatherin tunteita, mikä osoittaa että sekä Jamesilla että Lilyllä on sydän paikallaan :)
Mutta noh, jos tarkkoja ollaan, oli Lilyn ja Jamesin "vain ystävinä" - treffeillä romanttisiakin elementtejä ;) Kuten vaikka se ruusun antaminen, mutta Jamesilla oli kyseiselle eleelle aika ovela selitys valmiina takataskussa :D Ja tietysti se illallinen, mutta ehkä Jamesia ei voi syyttää siitä, jos Amanda innostui vähän liikaa ;D
”Amanda innostui hieman liikaa. Minä sanoin että muutama kynttilä, en muutama sata kynttilää.”
Hehheh, pystyn jotenkin kuvittelemaan Jamesin ilmeen kun hän sanoo tämän ;D Hauska kohta, nauratti minua :D
Tykkäsin kovasti myös siitä, kuinka Jamesin ja Lilyn Tylyahopäivää kuvailtiin: mitä tekivät, missä tekivät jne. Se loi sellaisen mukavan rennon tunnelman, ja olihan se mukava tietää miten he päivän aikana olivat puuhastelleet :) Se pikkuinen pöllönpoikanen, joka yritti siinä näyteikkunassa saada muita leikkimään kanssaan, oli minusta kertakaikkisen suloinen <3
Aplodit haluaisin antaa Heatherille siitä, että hän on päässyt Jamesista yli (tai ainakin hän vaikuttaa siltä), ja myös siitä että hän vilkutti Lilylle huomatessaan hänet. Tosi kivaa ja ystävällistä käytöstä Heatherilta, vähän kuin viesti siitä että hän haluaa olla Lilyn kanssa ystävällisissä väleissä :) Kuten Lasijoutsen jo sanoikin, Hugo mietityttää minuakin. Hän on vaikuttanut hyvin kärttyisältä ja inhottavalta Lilyn ja hänen eronsa jälkeen, eikä sitä voi olla miettimättä, aikooko Hugo tehdä Jamesin ja Lilyn suhteen etenemisen hankalaksi...
Kaiken kaikkiaan tämä luku oli ilmapiiriltään ja tunnelmaltaan hyväntuulinen, rento ja suloinen, sellainen hyvänmielenluku :) Ihanaa nähdä, kuinka Lilyn ja Jamesin suhde etenee ja kasvaa askel askeleelta :) En malta odottaa seuraavaa lukua! :)
Kiitos kovasti tästä ihanuudesta <3
-DH58
-
Uusi lukija - ja tietenkin kommentoija - ilmottautuu. Luin tämän itseasiassa eilen yhteen pätkään ja useammassa kohdassa joko nauroin ääneen tai awwittelin yksinäni. Onneksi poikaystävä ei ollut kotona, olisi luultavasti pitänyt ihan hulluna.. ;D Kissa ainakin katsoi kuin hullua.
Varsinkin tuo loppu, jossa James ja Lily ovat Amandan ravintolassa sai minut hymyilemään typerästi. Että tykkään tällaisista fluffyisistä tarinoista niin kovasti, olet saanut kaikki hahmot kuulostamaan oikein itseltänsä - ja omat hahmosi kuulostamaan hyvinkin mielenkiintoisilta. Etenkin Heatherista tykkään kovasti, ja toivonkin ettei tyttö jäisi kokonaan vielä pois tarinasta. Hugo on myös hyvin mielenkiintoinen, mutta jotenkin olen jo päättänyt etten kyseistä hahmosta tykkää yhtään (koska James ja Lily nyt vaan kuuluu yhteen..)
Viimeiseksi vielä saat propsit eritoten Remuksen hahmosta, joka on aikalähellä sitä, minkälaiseksi hänet itsekin kuvittelen :P
Loppujen lopuksi siis sait uuden lukijan (ja yritteliäästi aktiivisen kommentoijan), kiitos :-*
-
Oioi miten kiva pätkä taas kerran! :) Lisää odottelen :)
-
Lasijoutsen: Kiitos kommentista! Toivottavasti liika fluffy ei haitannut, koska kuten sanoitkin, ystävänpäivä. Ehkäpä se vielä selviää onko Hugolla jotain mielessä, hmm...
DragonHeart58: Kiitos kommentista! Se piristi taas päivääni todella paljon, en voi oikeasti kuvailla miten iloinen olen että joku jaksaa kirjoittaa noin pitkiä ja ihania kommentteja! Olen pahoillani että en tällä kertaa jaksa keksiä mitään pidempää vastausta, mutta kauniit sanasi saavat aina hymyn huulille :)
ivona: Kiitos kommentista ja tervetuloa uudelle lukijalle! Tosi kiva että olet tykännyt ja hahmotkin ovat onnistuneita. Hauska huomata miten kaikilla on niin samanlaiset mielipiteet Hugosta ja Heatherista, en tosiaan osannut arvata kun heidän hahmojaan suunnittelin. Ja tervetuloa tosiaan kommentoimaan uudestaankin!
mervii: Kiitos kommentista!
Noniin... en oikeasti tiedä mitä enää sanoisin, muuta kuin että ANTEEKSI aina vaan pidemmistä ja pidemmistä tauoista uusien lukujen välillä. Nytkin olen näköjään viimeksi päivitellyt ELOKUUSSA, miten aika menee näin nopeasti?! Koulun alku onkin ollut vähän rankempi kuin kuvittelin ja inspiraatiopulan koetellessa valikoituu tabletista helpommin se Netflix kuin Word... En lupaile enää, että yritän ryhdistäytyä, mutta toivotaan että pääsen rämpimään tämän tarinan loppuun asti. Kiitos kaikille jotka jaksatte roikkua mukana ja kommentoidakin vielä, teidän takia jaksan palata tämän pariin, vaikka välillä tekisi mieli luovuttaa. Pusuja :-*
--------------------------
22.luku
Remus oli hyvin tietoinen Siriuksen naishistoriasta, olihan hän kuunnellut tarinoita pojan seikkailuista jo yli kuusi vuotta ja ollut todistamassa ainakin kolmasosaa niistä. Hän ei ollut koskaan pitänyt itseään kovin mustasukkaisena ihmisenä mutta nyt kun he kaksi seurustelivat, Remus huomasi että Siriuksen ympärillä pyörivät tytöt häiritsivät häntä enemmän kuin hän olisi arvannut.
Ainakin viisi tyttöä oli tullut pyytämään Siriusta ystävänpäivän treffiseuraksi silloin kun Remus oli ollut paikalla, mutta Sirius ei suostunut paljastamaan hänelle lopullista lukemaa. Ja niin paljon kuin poika olisikin halunnut tietää kuinka monen ihmisen kanssa hänen piti taistella poikaystävänsä huomiosta, hän ei halunnut pilata heidän ensimmäistä yhteistä ystävänpäiväänsä jankuttamalla asiasta.
Remus ja Sirius olivat päättäneet monien muiden tavoin lähteä viettämään ystävänpäivää Tylyahoon. Vaikka he pitivätkin yhä suhteensa salassa, se ei estänyt heitä vaihtamasta pitkiä katseita, eivätkä he vetäytyneet kauemmas toisistaan vaikka heidän kätensä hipaisivat toisiaan vähän turhankin usein kun he kävelivät Kolmea luudanvartta kohti. Päästyään sinne asti he päätyivät tulokseen, että täpötäyteen pakattu kuppila ei ollut maailman paras treffipaikka, varsinkaan parille joka yritti pitää matalaa profiilia. He olivat juuri ehtineet takaisin kadulle, kun Sirius kirjaimellisesti törmäsi vaaleahiuksiseen tyttöön ja joutui kiertämään kätensä tämän ympärille, että tyttö pysyisi jaloillaan.
”Sirius”, tyttö, jonka Remus tunnisti Laureniksi, yhdeksi Siriuksen entisistä "tyttöystävistä", sanoi ja hänen ääneensä ilmestyi välittömästi flirttaileva sävy. ”Sinulla onkin aina ollut tapana saada minulta jalat alta.”
”Hei, Lauren”, Sirius vastasi rennosti ja irrotti otteensa tytöstä, joka jäi seisomaan hieman turhan lähelle poikaa. ”Sinä, yksin ystävänpäivänä?”
”Minulla oli treffiseuraa, mutta livistin paikalta kun hän meni vessaan”, Lauren vastasi nenäänsä nyrpistäen. ”Nyt taas muistan miksi en deittaile luihuisia.”
Sirius nauroi ja Remus hillitsi halunsa tarttua poikaa kädestä ja raahata hänet mukanaan. Sirius oli ollut Laurenin kanssa vasta viime vuonna ja tarinat siitä, miten kokeilunhaluinen tyttö oli, olivat turhankin tuoreena Remuksen mielessä. Eikä hän varsinkaan pitänyt katseista, joita Lauren hänen poikaystäväänsä loi.
”Itseasiassa tämähän sattui sopivasti”, Lauren jatkoi flirttailevalla äänensävyllä ja siirtyi vielä hieman lähemmäs Siriusta, mikä sai Remuksen puristamaan kätensä nyrkkiin. ”Minä olen vapaa, sinä olet vapaa… Mitä jos siirryttäisiin tarvehuoneeseen jatkamaan siitä mihin viimeksi jäätiin.”
Ja sen sanottuaan tyttö sulki etäisyyden heidän väliltään ja painoi punatut huulensa viettelevästi Siriuksen huulille. Remus ei todellakaan halunnut jäädä katselemaan, miten suudelma eteni, vaan otti päättäväisesti askeleen eteenpäin. Hän ei päässyt sen pidemmälle kun tunsi vahvan käden kiertyvän ranteensa ympärille ja nykäisevän hänet takaisin viereensä.
”Minä olen pahoillani, mutta minä olen Remuksen kanssa”, Sirius sanoi. Hänellä oli huulipunaa suupielessä ja se sai Remuksen puristamaan suunsa tiukaksi viivaksi. Lauren katsoi Remusta kysyvästi.
”Ei Remusta haittaa jos me lähdemme takaisin linnaan, vai mitä? Minä näin juuri Peterin ja Katen Hunajaherttuassa, sinä voisit liittyä heidän seuraansa.”
Remus oli niin tyrmistynyt että ei osannut tehdä muuta kuin nyökätä mykkänä. Sirius katsahti häntä kummissaan ja kääntyi sitten taas Laurenin puoleen. Remus tunsi yllätyksekseen, miten pojan sormet kietoutuivat hänen omiensa lomaan.
”Ei, Lauren, minä tarkoitan että minä seurustelen Remuksen kanssa ja olen varma että häntä haittaa tuo sinun ahdistelusi.”
Sekä Remus että Lauren kääntyivät tuijottamaan Siriusta puhtaan järkytyksen vallassa. Remus huomasi puristavansa Siriuksen kättä niin kovaa, että oli varma pojan sormien verenkierron lakkaavan hyvin pian, mutta hän ei vaan pystynyt hellittämään otettaan. Laurenin ilme pysyi hetken yllättyneenä, kunnes se muuttui raivostuneeksi.
”Sinä olet kusipää, Sirius Musta”, tyttö tiuskaisi. ”Jos sinä et halua olla kanssani, voit sanoa sen suoraan etkä keksiä noin typerää valhetta!”
Sen sanottuaan hän lähti marssimaan kiukkuisesti poispäin vaalea poninhäntä heilahdellen. Sirius ja Remus tuijottivat sanattomina hänen peräänsä.
”Sehän meni hyvin”, Sirius sanoi hetken hiljaisuuden jälkeen. Remus huomasi että he pitivät yhä käsistä kiinni ja yritti irrottaa otettaan, mutta Sirius ei antanut hänen päästää irti.
”Sinä kerroit hänelle”, Remus sanoi tyhmänä. Sirius hymyili ja puristi hänen kättään lempeästi.
”Nyt on ystävänpäivä ja haluaisin viettää sitä kunnolla poikaystäväni kanssa”, hän sanoi ja veti Remuksen vähän lähemmäs. ”Ihan sama kuka näkee.”
Ja sen sanottuaan hän painoi huulensa pojan huulille ja suuteli häntä lempeästi. Kun he vihdoin irrottautuivat, Remus huomasi sivusilmällä muutaman kolmasluokkalaisen tytön tuijottavan heitä järkyttyneenä eikä voinut estää itseään hymyilemästä.
”Ihan sama kuka näkee”, hän toisti ja veti Siriuksen uuteen suudelmaan.
-
Lilyn oli pakko myöntää, että hänen ja Jamesin ei-treffit löivät laudalta jopa kaikki ne oikeat treffit, joilla hän oli ollut elämänsä aikana. James oli ollut koko illan täydellinen herrasmies, hän oli pitänyt keskustelua luontevasti yllä ja saanut Lilyn nauramaan niin, että tyttö oli onnistunut kaatamaan pullon samppanjaa syliinsä. Matkalla takaisin linnaan James oli ottanut häntä varovaisesti kädestä, eikä Lily ollut vetänyt kättään pois. Mitä lähemmäs linnaa he pääsivät, sitä hitaammin Lily huomasi kävelevänsä, kunnes he käytännössä matelivat hiljaista käytävää pitkin Rohkelikkotornia kohti. Kumpikin heistä halusi illan jatkuvan mahdollisimman pitkään. Muotokuva-aukon edessä he pysähtyivät kuin sanattomasta sopimuksesta ja Lily kohotti katseensa lattiasta Jamesin kasvoihin.
”Minulla oli oikein mukavat ei-treffit”, Lily sanoi rikkoen jo hetken kestäneen hiljaisuuden. ”Kiitos, James.”
James vain tuijotti häntä ja kallisti hieman päätään, kun hänen katseensa valui tytön huulille. Lily kumartui melkein huomaamattaan lähemmäs, kunnes heidän kasvonsa olivat vain muutaman sentin päässä toisistaan.
”Minä tiedän että lupasin olla yrittämättä mitään, mutta olisiko niin kauheaa päättää nämä ei-treffit suu – ”
Heidän takaansa kuuluva kovaääninen rykäisy keskeytti Jamesin lauseen ja sai heidät erkanemaan kiireesti toisistaan. Jamesin yhtäkkiä kylmäksi muuttunut katse kiinnittyi jonnekin Lilyn olan yli eikä tytön tarvinnut edes kääntyä tietääkseen kuka hänen takanaan seisoi.
”Hei, Hugo”, Lily huokaisi käännähtäessään ympäri. Hugo ei vastannut, tuijotti vaan Jamesia vihamielisesti ja Lily tunsi Jamesin liikahtavan levottomasti vieressään.
”Mene vain James, minä hoidan tämän. Nähdään huomenna, okei?”
”Oletko varma?” James kysyi lopettamatta tuijotuskilpailuaan Hugon kanssa.
”Minä pärjään kyllä”, Lily vastasi rauhallisesti. James puristi nopeasti hänen käsivarttaan ennen kuin mutisi salasanan Lihavalle leidille ja kömpi oleskeluhuoneen puolelle mulkaisten Hugoa vielä kerran olkansa yli. Lily ja Hugo seisoivat hetken kiusallisen hiljaisuuden vallitessa kunnes tyttö avasi suunsa.
”Kirjastosta tulossa?” Lily kysyi nyökäten kirjapinoa kohti, jota Hugo tasapainotteli käsivarrellaan. Pojan ilme synkkeni vielä hieman lisää, jos mahdollista.
”Kaikki meistä eivät olleet viettämässä romanttista ystävänpäivää. Tiedätkö, joku särki sydämeni ihan äskettäin.”
Lily puraisi alahuultaan ja painoi katseensa maahan hetkeksi.
”Hugo, meidän olisi ehkä parasta vähän jutella. Minä ja James – ”
Yhtäkkiä Hugo pudotti kirjapinon ryminällä lattialle ja harppoi Lilyn luokse tarttuen tätä lujasti olkapäistä.
”Sinä et pidä Potterista, et ole koskaan pitänyt, muistatko? Muistatko miten ajattelit hänestä vielä muutama kuukausi sitten? Muistatko miten hyvin sinä ja minä sovimme yhteen? Minä olen valmis unohtamaan tämän koko James-sotkun jos sinäkin olet”, poika sanoi kiihkeästi. Lily yritti astua kauemmas, mutta Hugon tiukka ote piti hänet paikallaan.
”Minä en ole hämmentynyt”, Lily sanoi hitaasti katsoen Hugoa suoraan silmiin. ”Tiedän että en ole aina ollut Jamesin suurin fani mutta – ”
”Minä rakastan sinua yhä, Lily”, Hugo keskeytti hänet jälleen. ”Ja minusta tuntuu että meidän tarinamme ei ole vielä ohi.”
”Olet oikeassa, minä jatkan mielelläni tarinaamme ystävinä”, Lily sanoi yrittäen parhaansa mukaan pitää kiukun poissa äänestään. Pojan ote alkoi jo hieman sattua. ”Jos sinä rakastaisit minua, sinä antaisit minun jatkaa elämääni. Haluaisit että olen onnellinen.”
”Jamesin kanssa”, Hugo sanoi myrkyllisesti.
”Jamesin kanssa”, Lily toisti. Hugo tuijotti häntä hetken vihaisesti ennen kuin tyrkkäsi Lilyn hieman kauemmas itsestään ja alkoi kerätä kirjojaan maasta kiireesti.
”Hugo – ”
”Lopeta.”
”Mutta – ”
”Anna minun olla vaan rauhassa, okei?” poika ärähti. Hän nosti viimeisenkin kirjan maasta ja loi vielä yhden kiukun ja halveksinnan täyteisen silmäyksen Lilyyn, ennen kuin lähti marssimaan samaan suuntaan mistä oli tullutkin. Tyttö tuijotti hetken epätoivoisena hänen peräänsä ennen kuin ynähti tunnussanan Lihavalle leidille ja ryntäsi oleskeluhuoneen poikki makuusaliin vieviin portaisiin, ennen kuin kukaan ehti tulla juttelemaan hänelle. Hänen onnistuneiden treffien jälkeinen hyvä tuuli oli muuttunut hyvin nopeasti joksikin aivan muuksi ja Jamesin lempeät ruskeat silmät muuttuivat hänen mielessään Hugon sinisten silmien jäiseen katseeseen, kun hän heittäytyi sängylleen makaamaan ja vetäisi verhot petinsä ympärille merkiksi ettei halunnut jutella loppuiltana kenenkään kanssa.
------------------------
-
Kyllähän se Hugo lopulta räjähti. Joskin olisin odottanut jotain isompaa, ehkä. Mutta ehkä se vielä tulee sieltä... ;) Ja sopivasti oli sitä fluffyä, että ei yhtään liikaa. ;D Joka tapauksessa hyvä luku ja eipä mulla mitään rakentavaa selvästikään löydy. :D Uutta lukua odottelen!
Lasijoutsen
-
Lasijoutsen: Kiitos kommentista! Ihanaa kun joku vielä jaksaa kommentoida pitkistä tauoista huolimatta :D Jotain suurempaa Hugon osalta seuraakin nyt tulevassa luvussa, kannattaa lukaista ;)
Hei, täällä minä parantamassa tapojani! Sen pidemmittä puheitta uuteen lukuun! :)
-------------------------------------
23.luku
Rohkelikon ja Luihuisen välinen kauan odotettu huispausottelu pelattiin vihdoin helmikuun lopussa. Peliaamuna James heräsi aivan liian aikaisin, kuten yleensäkin, mutta sen sijaan että olisi perinteisesti herättänyt ystävänsä tulkinnallaan jostain suositusta radiohitistä, hän vetäisi villapaidan päälleen ja hiipi mahdollisimman hiljaa ulos huoneesta. Oleskeluhuone oli siihen aikaan aamusta vielä tyhjä ja James sai kaikessa rauhassa vallata itselleen ikkunalaudan, josta oli paras näkymä Tylypahkan lumisille tiluksille.
Ongelma ei ollut siinä, etteikö James olisi luottanut joukkueeseensa, hän nimittäin luotti. Hänellä oli ehdottomasti Rohkelikon paras tupajoukkue vuosiin ja Mariekin oli kerta kerralta vähemmän aaveen värinen noustessaan luudalle ennen ottelua. He olivat pitäneet harjoituksia tuulessa ja tuiskussa, pilkkopimeässä ja kirkkaassa auringonpaisteessa, eikä mikään sääilmiö varmasti pääsisi yllättämään heitä. Ja siitä huolimatta että Hugo ei ollut viime aikoina ottanut kapteenin neuvoja tai suoria käskyjä kuuleviin korviinsa, James uskoi että he pelaisivat aivan yhtä hyvin yhteen kuin aina ennenkin. Eihän Hugokaan varmasti halunnut hävitä huispausmestaruutta jonkun typerän naissotkun takia. Ja mitä Luihuisen joukkueeseen tuli, se oli korkeintaan vain keskinkertainen.
Niin, Luihuisen joukkue oli korkeintaan keskinkertainen, jos ei otettu huomioon Andy Conneryä, joka sattui olemaan Rapakon Palloseuran kuuluisan etsijän, Arthur Conneryn, ainoa poika. Huhuttiin, että Arthur oli tökännyt poikansa luudalle samana päivänä kuin tämä oli oppinut kävelemään ja valmentanut häntä henkilökohtaisesti siitä päivästä lähtien. Andy oli vasta 12-vuotias ja ensimmäistä vuotta Luihuisen joukkueessa, mutta James oli jo useampaan otteeseen nähnyt pojan pelaamassa eikä pitänyt näkemästään. Niin paljon kuin hän omaan joukkueeseensa luotti, hänellä ei ollut aavistustakaan miten he estäisivät Andya nappaamasta sieppiä ensimmäisen viidentoista minuutin aikana, mikä luonnollisesti tarkoittaisi Luihuisen voittoa.
James istui ikkunalaudalla pitkään miettien mahdollisia pelikuvioita ja seuraamalla samalla miten aurinko kipusi hitaasti haaleansiniselle taivaalle. Pelisäästä näytti tulevan erinomainen ja pojan mielialakin oli noussut, kun hän oli keksinyt pari erinomaista harhautusliikettä, joita Marie voisi käyttää hämätäkseen Andya. Hieman ennen kahdeksaa ensimmäiset oppilaat valuivat makuusaleista oleskeluhuoneen puolelle ja James päätti siirtää pohdiskelunsa takaisin yläkertaan ja kuumaan suihkuun. Koska muut yhä nukkuivat, hän päätti kuitenkin esittää sydäntä riipaisevan tulkinnan Noitaduon kappaleesta ’Yksisarvisen sydän’, ihan vain Siriuksen iloksi. Ennen kuin Sirius toipui herätyksestä niin paljon, että olisi pystynyt kiroamaan Jamesin, poika vetäisi huispaskaavun ylleen ja kiiruhti ulos makuusalista.
James ei oikeastaan yllättänyt, että Tamara ja Eric istuivat jo aamupalapöydässä kun hän saapui paikalle; joukkueella oli aina ollut tapana syödä aamupala yhdessä huispauspelien aamuna ja kaksikko oli yleensäkin ensimmäisenä paikalla. Liittyessään joukkuetovereidensa seuraan poika huomasi näiden nyrpeät ilmeet ja happamat mulkaisut, joita he loivat vuorotellen Luihuisen tupapöytään.
”Täällähän ollaan hilpeällä päällä”, James kommentoi samalla kun mätti puuroa lautaselle. Tamara tuhahti ja nyökkäsi Luihuisen pöydän suuntaan.
”Katso nyt tuota meininkiä. He suojelevat Conneryä kuin kalleinta aarretta”, tyttö sanoi. James seurasi hänen katsettaan Luihuisen pöytään, missä vihreisiin huispauskaapuihin pukeutuneet pelaajat olivat kerääntyneet hyvin suojelevan näköisesti hintelän Andyn ympärille ja mulkoilivat murhaavasti kaikkia, jotka uskalsivat edes vilkaista heidän suuntaansa.
”Connery on heidän kallein aarteensa”, Eric huomautti. ”He ovat pulassa jos Andylle sattuisi jotain.”
James pyöräytti silmiään ja kohdisti huomionsa taas puurolautaseensa.
”Etkö sinä ole yhtään huolissasi?” Tamara madalsi ääntään ja nojautui hieman lähemmäs kun huomasi, että Marie oli saapunut Suureen saliin. ”Minä näin koko yön painajaisia missä olin sieppi ja Connery jahtasi minua armottomasti.”
Eric tyrskähti huvittuneesti ystävänsä unelle ja myös James virnisti tytön jutulle. Sitten hän pudisti päätään ja yritti näyttää mahdollisimman itsevarmalta. Jos joukkueen kapteeni näyttäisi heikkoutensa, koko joukkue menettäisi itseluottamukselta.
”En tietenkään. Luihuisen joukkue ei ole mitään verrattuna meihin. Ja meillä on kuitenkin maailman paras etsijä”, James sanoi ja hymyili rohkaisevasti Marielle, joka oli juuri istahtanut hänen viereensä. Tyttö vastasi hänen hymyynsä hyvin hatarasti ja muuttui taas sen näköiseksi, että olisi halunnut piiloutua loppupäiväksi pöydän alle.
He söivät aamiaisensa suurimmaksi osaksi mietteliään hiljaisuuden vallitessa. Siinä vaiheessa kun Luihuisen joukkueen jäsenet nousivat seisomaan sotilaallisen täsmällisesti samaan aikaan ja lähtivät liikkumaan ovea kohti peittäen keskellä kulkevan Andyn kokonaan näkyvistä, James kehotti joukkuetta syömään aamupalansa loppuun ja tapaamaan hänet pukuhuoneessa. Hän halusi vielä käydä yhdessä huolellisesti läpi aamulla keksimänsä pelikuviot ja sen jälkeen rökittää Luihuisen kunnon lukemin.
-
Huispausottelu alkoi paljon paremmin, kuin James oli osannut edes odottaa. Ilmeisesti luihuiset olivat hyvin tietoisia siitä miten kova joukkue heillä oli vastassaan, ja se näytti nakertavan erityisesti Andy Conneryn itseluottamusta. Heti kun peli vihellettiin alkaneeksi, poika nousi ilmaan ja tähyili sieppiä melkein epätoivoisen näköisenä, samalla kun Marie kierteli kenttää kaikessa rauhassa juuri niin kuin James oli neuvonutkin. James sen sijaan yritti työntää Conneryn mielessään taka-alalle ja jättää siepin nappaamisen vain ja ainoastaan Marien tehtäväksi, samalla kun hän itse keskittyi maalien tekemiseen.
Puolen tunnin jälkeen Rohkelikko johti peliä 80-20 ja sitä mukaan kuin Jamesin hymy leveni, luihuiset loivat tähtipelaajaansa yhä kiukkuisempia katseita, mikä sai Andy-raukan hermoromahduksen partaalle. Marie oli pari kertaa onnistuneesti harhauttanut Andya esittämällä että oli huomannut siepin, ja toisella kerralla poika oli melkein tipahtanut luudalta, niin vauhdilla hän lähti Rohkelikon etsijän perään. James oli tilanteeseen enemmän kuin tyytyväinen ja hän oli melko varma, että jos he saisivat tehtyä vielä muutaman maalin, Andyn hermot pettäisivät lopullisesti ja loppu olisi lastenleikkiä.
Luonnollisesti Rohkelikon yhä kasvavat johtolukemat saivat Luihuisen joukkueen lyöjät ottamaan tähtäimeensä lähes ainoastaan Jamesin, joka oli selvästi Rohkelikon joukkueen kantava voima. James väisteli ryhmyjä tottuneesti mutta nähdessään toisen lyöjän taas kerran ohjaavan mailallaan mustan pallon häntä kohti, hän ei voinut vastustaa kiusausta leveillä hieman taidoillaan. Hänellä oli nimittäin harjoituksissa joskus tapana odottaa niin kauan, että ryhmy jo melkein osui häneen ja vasta sitten tehdä näyttävä väistöliike, joka sai yleensä Tamaran pyörittelemään silmiään ja Marien haukkomaan henkeään vaikuttuneena. Joten tällä kertaa nähdessään ryhmyn lähestyvän, James pysäytti luutansa ja virnisti leveästi kuullessaan yleisön puhkeavan kiihkeään puheensorinaan. Hän tuijotti silmäkovana lähestyvää ryhmyä valmiina kiepauttamaan itsensä ylösalaisin, kun se tulisi tarpeeksi lähelle.
Myös Hugo, joka juuri kuljetti kaatoa kohti Luihuisen maalisalkoja, huomasi mitä James oli tekemässä. Hän hidasti vauhtiaan ja vilkaisi ensin oikealle puolelleen, missä Eric viittoi kiihkeästi syöttämään hänelle, ja sitten oikealle puolelleen, missä James leijui paikallaan katse kiinnittyneenä ryhmyyn, joka oli enää muutaman metrin päässä pojasta. Ja sitten, ennen kuin Hugo ehti kunnolla edes tajuta mitä hän oli tekemässä, hän heitti kaadon Jamesia kohti.
Jamesin katse oli yhä kiinnittyneenä ryhmyyn, kun hän huomasi punaisen vilahduksen näkökentässään. Täysin vaistonvaraisesti hän irrotti katseensa ryhmystä ja kääntyi nappaamaan kaadon, joka hänelle oli syötetty. Valitettavasti sen takia hän unohti kokonaan päätähuimaavalla vauhdilla lähestyvän toisen pallon, mutta kuullessaan siitä aiheutuvan tuulen ujelluksen, oli jo liian myöhäistä. Ryhmy jysähti täysillä Jamesin takaraivoon ja viimeinen asia minkä poika tajusi oli se, miten hän lipesi luudaltaan, ennen kuin kaikki pimeni.
-
Sillä hetkellä kun ryhmy osui Jamesin takaraivoon, koko stadionille lankesi täydellinen hiljaisuus. Kukaan ei hiiskahtanutkaan, kun poika valahti pois luutansa päältä ja lähti vauhdilla tippumaan maata kohti. Aivan kuin joku olisi langettanut stadionin ylle loitsun, mikä esti ketään liikkumasta tai puhumasta tai tekemästä mitään muuta kuin tuijottamasta kentällä tapahtuvaa kauhunäytelmää.
Eric oli ensimmäinen, joka havahtui takaisin maanpinnalle, ja kiihdytti luutansa täyteen vauhtiin putoavaa Jamesia kohti. Tamara huomasi, mitä Eric yritti ja jätti myös paikkansa maalisalkojen edessä, mutta kumpikaan heistä ei ollut tarpeeksi nopea. Eric ehti juuri ja juuri napata Jamesia huispauskaavun hihasta, mutta se ei hidastanut pojan vauhtia tarpeeksi. Ja niin, ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen, James osui maahan kuvottavan rusahduksen ja yleisön kohahduksen saattelemana.
-------------------------------------
Apua, olenkohan ikinä ennen kirjoittanut tämmöistä lukua missä on näin vähän dialogia :o Kertokaa toki mitä mieltä olette!
-
Voi apua mikä luku, äkkiä jatkoa!
Z
-
Voi sentään, minulla jäi tuo yksi luku välistä kommentoimatta! :o :o Anteeksi miljoonasti!! Korjaanpa virheeni pikimmiten! ;D
Eli, lähdetäänpä luvusta 22 liikkeelle :)
Siriuksen ja Remuksen päivä Tylyahossa oli kivaa luettavaa, olin jo sillee kääk kun se Lauren tuli siihen paikalle vihjaamaan Siriukselle kiinnostuksestaan :P Mut sit Sirius hoiti sen tilanteen mallikkaasti loukkaamatta Remusta, hyvä Sirre! Tykkään siitä kuinka olet saanut Siriuksen ja Remuksen hahmot tavallaan toisiaan täydentäviksi vastavoimiksi. Remus vaikuttaa selkeästi kypsemmältä ja jalat maassa olevalta henkilöltä, millaiseksi minä hänet omassa mielessänikin miellän helposti. Sirius taas on sellainen vitsiniekka, joka heittelee vitsejä aina jokaiseen väliin, sellainen menevä, rento ja rempseä :) Kuitenkin esimerkiksi poikien dialogi on toimivaa heidän persoonallisista eroistaan huolimatta, ja heillä kummallakin on aina tilanteeseen sopivia oivalluksia ja huomautuksia joille minä nauran kovasti. Olet saanut kummastakin heistä todella herttaisen, minä tykkään! <3
Lilyn ja Hugon kohtaaminen toi lukuun puolestaan lisää vakavuutta kepeän alkupuoliskon jälkeen. Olin jo ihan fiiliksissä Jamesista ja Lilystä, mutta sitten Hugo tuli ja tilanne muuttui hetkessä ihan toiseen suuntaan. Ikävää, että Hugo ei ole vielä pystynyt korjaamaan sydäntään hänen ja Lilyn eron jälkeen, pojasta tuntuu kyllä varmasti pahalta. On se silti ikävää, että hän käyttäytyy noin kylmästi Lilyä ja Jamesia kohtaan. Sääliksi käy varsinkin Lilyä, joka saattaa varmaankin tuntea syyllisyyttä ja vastuuta hänen ja Hugon erosta. :(
Kaiken kaikkiaan luku oli erittäin mieluisa ja toivottu, tykkäsin! :)
Sitten lukuun 23 :)
Tämä luku poikkesi kyllä muista luvuista, esimerkiksi juuri tuon pienen dialogimäärän takia - ei sillä, että se olisi ollut jotenkin haitaksi! :) Tämä luku keskittyi myös aika paljon yhden tilanteen ympärille, mikä oli juuri tuo huispausottelu: siihen valmistuminen, tapahtumien tarkka kuvailu, henkilöhahmojen suhtautuminen otteluun. James on minusta loistava kapteenina: itsevarma, hyväntuulinen ja luottamusta antava, mutta silti ottaa asian vakavasti ja tosissaan. Tykkään myös kovasti hänen hahmostaan tässä, se vastaa paljolti omaa mielikuvaani hänestä!
Kaikki meni mainiosti siihen asti, kunnes Jamesin oli pakko osoitella niitä sulavia väistöliikkeitään kesken pelin! Siinä kohtaa näkyi taas se, että vaikka James on fiksu, hänellä on aina välillä taipumus esittää muille kuinka itsevarma hän on ;D Ja tässä tilanteessa se kostautui sillä, että se saattoi maksaa Rohkelikon huispausvoiton. Tosin luin kyllä silmät pyöreinä, kun Hugo syötti kaadon Jamesille, vaikka huomasi kyllä poikaa lähestyvän ryhmyn ja sen, että James oikein odottamalla odotti sitä. Toisaalta saattaa myös olla, että Hugo teki sen vain tottumuksesta, eikä ehtinyt ajatella tilanteen kokonaiskuvaa ennen syöttöään.
Joka tapauksessa tarina jäi tosi jännään kohtaan, ei saa jättää sitä noin!! ;D ;D Nyt jää tulevaksi tiedoksi se, kuinka Jamesille kävi, ja kuka ottelun lopulta voitti? Ja tietenkin se, mitä jatkossa seuraa ;)
Kiitos ihan huippuluvuista, viihdyn tämän tarinan parissa mielettömän hyvin! Kirjoitat sujuvaa tekstiä, jossa on hauskoja oivalluksia ja tapoja ilmaista asioita, dialogit ovat hyvin tehtyjä ja viihdyttäviä ja kuvailu on onnistunutta :) Tykkään tästä tarinasta todella paljon! <3
-DH58
-
Okei, nyt minä vihaan Hugoo todella paljon. Liikaa. Eihän se nyt noin voi mennä tekemään! >:( Ei siis oikeesti, totta kai voi ja ihan hyvä vaan niin tarinaan tulee lisää käänteitä! ;)
Jamesin katse oli yhä kiinnittyneenä ryhmyyn, kun hän huomasi punaisen vilahduksen näkökentässään.
Luulin ensiksi, että se punainen vilahdus olisi ollut Lily. :D
Virheitä en löytänyt ja teksti oli muutenkin taas tosi hyvää. Eipä minulta kai muuta rakentavaa löydy. ;D
Jatkoa odotellessa
Lasijoutsen
-
Alotin tän eilen illalla ja olisin varmaan lukenut tän samantien loppuun ellen olisi pakottanut itseäni nukkumaan :) Eli tykkäsin tästä paljon. Kirjotat sujuvaa hyvää tekstiä. Välillä tuli naurettua ihan holtittomasti :D Lily ja James on söpöjä yhdessä, alussa säälin Jamesia kun Lily olikin Hugon kanssa. Remus ja Siriuskin on söpö pari.
Toivottavasti jatkuu pian, jäi niin jännään kohtaan :o
-
Zorrotar: Kiitos kommentista! Olen pahoillani että jatkoa ei tullut kovin äkkiä, mutta toivottavasti jaksat silti seurailla...
DragonHeart58: Hah, kieltämättä jo pelästyin että joko lempikommentoijanikin on hylännyt minut pitkien taukojen takia mutta onneksi tulit taas takaisin! Eli kiitos kommentista! Ja kiitos taas kaikista kehuista, en oikeasti osaa edes vastata mitään, ihanaa kun joku tykkää hahmoistani ja kirjoitustyylistäni ja dialogeista jajajaja... Pus! :-*
Lasijoutsen: Kiitos kommentista! O-ou, Hugosta on kyllä tullut paljon vihatumpi hahmo kuin olisin osannut edes kuvitella... Mutta hyvähän se on että kirjoitukseni onnistuvat herättämään ihmisissä erilaisia tunteita :D Ja hah, onneksi nyt Lily ei kuitenkaan tullut lentelemään huispauskentälle kesken pelin, olisi saattanut mennä Jamesilla pasmat vielä enemmän sekaisin. Kiva kun jaksoit käydä kommentoimassa :)
maigaro: Kiitos kommentista ja tervetuloa uudelle lukijalle! Ihanaa kun olet tykännyt, toivottavasti tykkäilet ja käyt kommentoimassa jatkossakin!
Nyt täytyy myöntää, että en ole kuukauteen uhrannut ajatustakaan tälle tarinalle. On ollut ihan kauheasti kaikkea muuta, onneksi nyt alkaa helpottaa ja toivottavasti joululomalla saisin kirjoiteltua paaaaljon enemmän. Tämänkin luvun kokoon karsiminen oli yhtä tuskaa, toivottavasti se ei näy lopputuloksessa... Ja kiitos teille kaikille jotka yhäkin jaksatte lukea ja kommentoida, jokainen kommentti piristää mieltä ihan uskomattoman paljon! :-*
-----------------------------------
24.luku
Lilystä tuntui, kuin hän olisi ollut kuplan sisällä, joka vaimensi kaikki ulkomaailmasta tulevat aistimukset. Hän näki kyllä Jamesin, joka makasi liikkumatta keskellä huispauskenttää ja tunsi Katen rautaisen otteen käsivarressaan, jonka olisi varmaan pitänyt sattua, mutta se kaikki tuntui kovin kaukaiselta. Ikuisuudelta tuntuneen hiljaisuuden jälkeen stadionille oli puhjennut täysi sekasorto, jota opettajat yrittivät kaikin voimin hallita, samalla kun rehtori Dumbledore ja professori McGarmiwa kiirehtivät kentälle auttamaan Jamesia.
”Lily…” Kate aloitti varovaisesti. Hänen vieressään Peter oli pompannut seisomaan ja kelmit yrittivät tunkeutua uteliaan väkijoukon läpi kentälle. Lily vain pudisti päätään ja nousi myös, vaikka hänen jalkansa tuntuivat oudon huterilta. Jotenkin hän onnistui pakottamaan itsensä liikkeelle, ja hän lähti tunkeutumaan ihmisten välistä kelmien perään välittämättä ympärillään kuuluvista närkästyneistä huudahduksista.
Myös pelaajat olivat yksi kerrallaan laskeutuneet luudiltaan kapteeninsa ympärille, viimeisimpänä Hugo, joka jäi muutaman metrin päähän tapahtumapaikasta hyvin kauhistuneen näköisenä. Heti kun rehtori ja professori McGarmiwa olivat taikoneet paarit, joilla Jamesia lähdettiin leijuttamaan takaisin linnaan päin, Tamara käännähti ympäri ja harppoi Hugon luokse silmät salamoiden.
”Mikä helvetti sinua vaivaa?” tyttö karjaisi ja tönäisi Hugoa rajusti, niin että tämä kompuroi muutaman askeleen taaksepäin. ”Yrititkö sinä tappaa hänet? Minä näin selvästi, että sinä yritit tappaa hänet! Onko sinulla yhtään aivosolua tuossa sinun typerässä, pienessä päässäsi, minä vannon että – ”
”Mi-minä en… minä en oikeasti tarkoittanut…” Hugo änkytti kalpeana kuin lakana.
”Et oikeasti tarkoittanut?” Tamara jatkoi ärjymistään. ”Jos hän kuolee sinun takiasi, minä vannon että raahaan sinut vaikka itse Azkabaniin!”
”Tamara”, Eric keskeytti tyynesti tytön huutokonsertin. ”James siirretään sairaalasiipeen, ajattelin että voisimme koko joukkue mennä sinne odottamaan uutisia.”
Tamara loi vielä yhden murhaavan silmäyksen Hugoon ja tökkäsi häntä lujasti etusormellaan rintaan.
”Sinua ei siellä kaivata”, hän sähähti myrkyllisesti ennen kuin lähti Ericin ja muun joukkueen perässä kävelemään kohti linnaa. Myös järkyttynyt yleisö lähti valumaan linnaa kohti spekuloiden hiljaa keskenään, miten pahasti James oli oikein loukkaantunut. Useat loivat yhä keskellä kenttää seisovaan Hugoon paheksuvia silmäyksiä kulkiessaan ohi.
Kuullessaan erityisen pahansisuisen ”murhaaja”-kuiskauksen, Hugo ei kestänyt enää. Hän nappasi luutansa maasta ja jätti stadionin kiireesti taakseen. Vasta päästyään varmasti pois kaikkien katseiden alta, hän vajosi polvilleen maahan ja oksensi koko vatsansa sisällön ulos, ennen kuin heittäytyi selälleen lumeen ja päästi kyyneleet vihdoin valloilleen.
-
Sairaalasiiven odotushuoneessa vallitsi hyvin synkkä tunnelma. Sen jälkeen, kun Sirius oli käynyt oikein kovaäänisen väittelyn matami Pomfreyn kanssa siitä, oliko hän virallisesti Jamesin veli vai ei, mutta jäänyt silti oven ulkopuolelle niin kuin kaikki muutkin, kukaan ei ollut viitsinyt puhua mitään. Odotushuoneessa oli kelmien ja Lilyn lisäksi Rohkelikon huispausjoukkue (Hugoa lukuun ottamatta) ja Heather, joka istui syrjemmässä pureskellen hermostuneesti kynsiään, silmät itkemisestä punaisena.
Aika mateli eteenpäin tuskallisen hitaasti. Matami Pomfrey ei ollut suostunut kertomaan Jamesin ystäville muuta kuin sen, että poika oli elossa. Mitään muuta tietoa heillä ei hänen voinnistaan ollut. Ilmeisesti rouva Potter oli saapunut hormiverkoston kautta paikalle jo useampi tunti sitten, mutta hänkin pysytteli visusti sairaalasiiven lukittujen ovien takana. Heillä ei ollut muuta mahdollisuutta kuin odottaa.
Illallisen aikaan suurin osa huispausjoukkueesta luovutti ja lähti syömään, ainoastaan Eric, Tamara ja Marie jäivät paikalle. Sirius jätti paikkansa siksi aikaa, että kävi hakemassa keittiöstä heille vähän syötävää, vaikka oikeastaan kenelläkään ei ollut nälkä. Sen jälkeen he jatkoivat hiljaisuudessa istumista.
Kello oli melkein kahdeksan illalla, kun sairaalasiiven ovi vihdoin avautui ja uupuneen näköinen rouva Potter astui odotushuoneeseen. Hän hymyili lempeästi, kun Sirius syöksyi halaamaan häntä, ja rutisti ottopoikaansa lujasti.
”Kuinka hän voi?” Remus kysyi ensimmäisenä.
”Se oli erittäin kova isku”, rouva Potter vastasi vakavasti. ”Sekä ryhmy että tippuminen luudalta. Tippuessaan hän mursi kätensä useasta kohdasta sekä katkaisi sääriluunsa ja pari kylkiluuta. Ryhmy taas mursi useita kallon luita. Nämä kaikki ovat tietysti melko helposti hoidettavissa. Mistä olemme eniten huolissamme, on vakava aivotärähdys ja aivojen lievä turpoaminen. Pyhään Mungoon ei näillä näkymin tarvitse lähteä, mutta sieltä on tulossa parantaja tutkimaan Jamesin vahingot. Häntä pidetään tällä hetkellä koomaloitsun alaisena.”
Lilykin oli noussut seisomaan, kun rouva Potter oli astunut huoneeseen, mutta kuultuaan naisen selostuksen hän vajosi takaisin tuolilleen ja painoi pään käsiinsä.
”Ihanaa, että olette kaikki täällä Jamesin tukena, mutta voin vannoa että tänään ei tule tapahtumaan enää yhtään mitään. Te voitte kaikki mennä rauhassa nukkumaan, tämä on ollut pitkä päivä”, rouva Potter lisäsi. Hän jutteli vielä hetken Siriuksen kanssa hiljaisella äänellä, ennen kuin painoi suukon pojan poskelle ja palasi takaisin sairaalasiiven puolelle. Eric, Tamara ja Marie lähtivät pian tämän jälkeen ja myös Heather seurasi heitä ulos. Remus ja Sirius vaihtoivat pari sanaa, jonka jälkeen Remus ja Peter poistuivat huoneesta, jättäen Lilyn ja Siriuksen kahdestaan.
Lily kohotti katseensa vasta siinä vaiheessa kun Sirius istui hänen viereensä ja kietoi käsivartensa tytön hartioille. Tytön vihreät silmät kimmelsivät kyynelistä.
”Tämä oli täysin minun vikani”, tyttö sopersi ja hautasi kasvonsa Siriuksen takin etumukseen.
”Niinkö?” Sirius kysyi kepeästi. ”Koska minusta se luudalla heiluva tyyppi näytti kovasti Hugo O’Donnellilta eikä lainkaan sinulta. Mutta voin toki olla väärässä.”
Lily naurahti itkuisesti mutta vakavoitui taas nopeasti.
”Mutta se oli minun vikani että Hugo teki niin.”
”No, se on kyllä totta”, Sirius vastasi ja kiirehti jatkamaan ennen kuin Lily purskahti vielä lohduttomampaan itkuun. ”Mutta tiedätkö mitä Evans? Minä en ole koskaan nähnyt Jamesia yhtä onnellisena kuin nyt. Hän hymyilee raivostuttavan usein eikä kuule sanaakaan mitä puhumme hänelle jos sinä olet samassa huoneessa. Ja olen varma että kun hän herää ja huomaa sinut, hänelle on ihan sama vaikka O’Donnell tiputtaisi hänet luudalta sata kertaa.”
Lily oli hetken hiljaa.
”Jos hän haluaa edes nähdä minua enää.”
Sirius tuhahti.
”Minä olen varma että hän haluaa nähdä sinut mieluummin kuin minut, parhaan ystävänsä”, hän sanoi ja painoi ylidramaattisesti käden sydämelleen. ”Älä huoli Evans, en muistele pahalla.”
Tämä sai Lilyn jopa vähän nostamaan suupieliään ylöspäin, jonka Sirius otti merkkinä siitä että oli onnistunut tehtävässään. Lempeästi poika auttoi tytön seisomaan ja lähti johdattamaan tätä ulos sairaalasiivestä käsi yhä rennosti tämän hartioilla.
”Me tarvitsemme vain kunnon yöunet ja huomenna kaikki näyttää jo hieman valoisammalta. Kelmien kunniasanalla.”
-
Makuusali oli pimeä ja hiljainen kun Sirius vihdoin raotti narisevaa ovea sen verran että pääsi livahtamaan sisälle. Hän kuunteli hetken Remuksen ja Peterin tasaisia hengenvetoja ennen kuin hiippaili huoneen poikki ja istahti omalle sängylleen. Välittömästi hänen katseensa osui vieressä olevaan Jamesin sänkyyn, joka luonnollisesti ammotti tyhjyyttään. Koko päivän Sirius oli pitänyt itsensä koossa, työntänyt epämiellyttävät ajatukset syrjään ja keskittynyt lohduttamaan Lilyä, mutta nähdessään tyhjän sängyn hän tajusi, että kyseinen sänky saattaisi pysyä ikuisesti tyhjänä. Tästä ajatuksesta seurannut ahdistuksen aalto salpasi Siriuksen hengityksen ja hän puristi silmänsä tiukasti kiinni laskien mielessään ensin kymmeneen, sitten kahteenkymmeneen ja vielä kolmeenkymmeneen, kunnes hän kykeni taas hengittämään normaalisti.
Sen sijaan että Sirius olisi asettunut omaan sänkyynsä ja pyörinyt levottomasti koko yön, hän harppoi muutaman askelen pimeydessä kunnes osui Remuksen sängyn kohdalle. Hyvin varovaisesti hän asettui poikaystävänsä viereen, kuunnellen tämän hengitystä ja tuijottaen tämän pimeässä piirtyviä ääriviivoja. Hän oli ihan varma että Remus oli unessa ja hätkähtikin kevyesti kun poika alkoi puhua.
”Onko kaikki hyvin?” Remus mutisi avaamatta silmiään.
”Mhmm”, Sirius ynähti. Hän oli melko varma, että jos hän olisi sanonut sen enemmän, hänen äänensä oli särkynyt.
Remus siirtyi niin, että Sirius mahtui paremmin hänen viereensä. Sirius käänsi selkänsä pojalle ja tunsi välittömästi miten Remuksen käsivarsi kiertyi hänen ympärilleen, kun toinen poika siirtyi lähemmäs.
”Hän tulee kyllä kuntoon”, Remus mumisi Siriuksen niskaa vasten ja painoi kevyen suukon pojan hiuksiin. ”Huomenna me jo nauramme koko jutulle.”
Sirius nyökkäsi ja painoi silmänsä kiinni. Mutta siinä, Remuksen huomaamatta, hän vuodatti muutaman kyynelen parhaan ystävänsä vuoksi, ennen kuin nukahti.
-----------------------------
-
Oletpa taas onnistunut kirjoittamaan tunteikkaista drama-lukuja! Jos minulla olisi hattu, nostaisin sitä sinne päin, mutta nyt täytyy tyytyä vain virtuaaliseen
ihkutukseen viestiin.
Voi ei, Hugo! Ja voi ei James, piti yrittää mahtailla vaikka kaikki tietävät jo että hän on hyvä! Hugo ei pääse Lilystä yli, mutta muut ovat kyllä tarpeettoman julmia. Heitto oli äkillinen mielenhäiriö, jolle ei mietitty seurauksia. Minä en kuulu hänen vihaajakaartiinsa, vaan yritän ymmärtää tasapuolisesti kaikkia. :D Hahmosi ovat oikein inhimillisiä. :)
Luvun loppu on ihanan hellyyttävä, Remus kietoo kätensä Siriuksen ympärille aawwws.
Ääh, en saa kasaan nyt mitään järkevämpää, mutta öh. Kiitos näistä luvuista, ja tsemppiä jatkoon! :3
-
Jes, uusi luku! <3
Huuuh, olipa tunnepitoinen luku! :o Todella tunnepitoisia tekstejä on siitä vaikea tehdä, että ne saattavat helposti mennä vain niissä tunteissa rypemiseksi, mikä taas saattaa joskus olla melko raskasta ja tasapaksua luettavaa. Tämä ei kuitenkaan ollut sellainen! :) Tässä luvussa käsiteltiin moninlaisia tunteita - esimerkiksi pelkoa, suuttumusta ja surua - hyvin monipuolisesti mutta kuitenkin tarpeeksi maltillisesti. :) Olit myös kivasti osannut luoda eri henkilöille omanlaisensa tavan suhtautua tapahtuneeseen: esimerkiksi Lily reagoi tapahtumaan hyvin voimakkaasti, niinkin voimakkaasti että se tuntui turruttavan kaikki aistit ja ajatukset, kun taas vaikka Eric osasi suhtautua tilanteeseen rauhallisesti ja järkevästi mutta vaikutti silti järkyttyneeltä tapahtuneesta. Sirius taas otti itsellensä tällaisen "piristäjän" roolin - kävi hakemassa kaikille syötävää ja lohdutti Lilyä, vaikka hän itsekin oli erityisen huolestunut siitä kuinka Jamesille oli käynyt.
Olen samaa mieltä kuin Isfet sen suhteen, että Hugoa kohdeltiin ihan tarpeettoman ikävästi. On totta, että jos Hugo ei olisi sitä kaatoa Jamesille heittänyt, ryhmy ei olisi Jamesiin osunut, mutta itselleni on oikeasti tullut sellainen kuva että Hugo ei sitä tahallaan tehnyt. Hän teki sen ennemminkin tottumuksesta ja ajattelematta tilannetta pidemmälle, ei siksi että James olisi loukkaantunut. Ja toisaalta jos James olisi keskittynyt peliin omien taitojensa esittelyn sijasta, ei tilannetta olisi päässyt syntymään. Kyllä Jamesia ja hänen ystäviään, joukkuetovereita ja muita läheisiä kävi sääliksi, mutta kyllä minun kävi kamalan sääliksi Hugoa. Hänestä kyllä näki, että hän oli tilanteesta vähintään yhtä kauhuissaan kuin kaikki muutkin.
Tykkäsin kyllä siitä, että vaikka Jamesin loukkaantuminen onkin vakavasti otettava asia, niin silti olit saanut tähän lukuun kevennystä Siriuksen avulla: Sirius lohdutti syyllisyyttä tuntevaa Lilyä ja pysyi urheasti toiveikkaana hänen vuokseen, ja kertoi sellaisia juttuja ja vitsejä jotka saivat Lilyn hymyilemään ja paremmalle tuulelle. Vaikka Sirius onnistuikin olemaan Lilylle optimistinen, luvusta kävi kyllä hyvin ilmi, että Sirius pelkäsi tosi paljon sitä mitä Jamesille on tapahtunut. Oli myös kiva, ettei Siriuskaan jäänyt yksin, vaan Remus puolestaan lohdutti häntä.
Tämä oli jälleen tosi mielenkiintoinen ja jännä luku! :D Tykkään kyllä hahmoistasi, he ovat todentuntuisia ja aitoja mutta kuitenkin omanlaisiaan, mikä näkyi minusta hyvin tässä luvussa :) Toivon kyllä kovasti, ettei Jamesille käynyt mitään ihan kamalaa :-\ Mutta toivon myös, että tuo Hugon syytteleminenkin loppuu, pojalla on kuitenkin ollut lähiaikoina vaikeaa hänen ja Lilyn eron vuoksi. Toivottavasti muut ymmärtävät häntä.
Tämänkin luvun kokoon karsiminen oli yhtä tuskaa, toivottavasti se ei näy lopputuloksessa...
Voin ihan rehellisesti sanoa, että minä en ainakaan huomannut mitään tähän viittavaa ;D Minusta tämä oli mainio luku siinä missä aiemmatkin! :)
Hah, kieltämättä jo pelästyin että joko lempikommentoijanikin on hylännyt minut pitkien taukojen takia mutta onneksi tulit taas takaisin!
Ihanaa jos tykkäät kommenteistani, se on tosi kiva kuulla! <3 Ja ei, en minä sinua ole hylännyt, olen kyllä ihan alusta asti aikonut pysyä tämän tarinan matkassa - ihan loppuun asti ;)
Kiitos taas kovasti uudesta luvusta, odotan uteliaana ja jännittyneenä seuraavaa! Kiitos! <3
-DH58
-
Uusi luku, jess ;D
Sirius oli söpö, kun huolehti noin paljon Jamesista. Joskin onhan se ymmärrettävää, koska hehän ovat kuin veljiä. Oli kiva nähdä tuota Siriuksen herkkää puolta.
Mitenköhän Hugon käy? Erotetaankohan hänet? Toivottavasti ;D Okei ei sentään, koska ei olisi hauskaa, jos Hugo ei olisi suunnittelemassa uutta kostoa Jamesille. :D
Kiitos luvusta!
Lasijoutsen
-
Isfet: Kiitos kommentista! Ja voiei, kiitos myös virtuaalisesta ihkutuksesta, ihanaa kun tykkäät! En oikein osaa sanoa nyt muuta, toivottavasti tulet jatkossakin kommentoimaan :)
DragonHeart58: Kiitos kommentista! Apua, kommenttisi ovat kohta pidempiä kun tämän tarinan luvut... mutta ihanaa kun keksit noin paljon (positiivista) sanottavaa, keep it going! Tosi mukava kuulla että tästä saa irti noin monia tunteita, ihanaa aina tuntea että onnistuu kirjoittajana. Ja joo, Hugolle ollaan aika tylyjä, mutta ehkä asiaan tulee muutosta seuraavissa luvuissa :D Minulla on nyt pää jotenkin ihan tyhjänä enkä keksi mitään tämän järkevämpää, mutta isoisoiso kiitos että viitsit taas käydä kommentoimassa!
Lasijoutsen: Kiitos kommentista! Kiva kun viitsit käydä kommentoimassa :)
Heipähei taas! Pakko myöntää että tämä luku on ollut minulla valmiina jo pari viikkoa mutta en tiedä, tuntuu että tämäkin on niin surkeaa tekstiä että en kehdannut aiemmin tulla julkaisemaan mitään... En tiedä mikä epävarmuuskausi minulla on menossa! Yritetään nyt kuitenkin :)
----------------------------------------------
25.luku
Hugo ei ollut odottanut selviävänsä teostaan ilman minkäänlaisia seuraamuksia, mutta kun hänet passitettiin tuvanjohtajan sijasta suoraan rehtorin kansliaan, poika meni suunniltaan huolesta. Oltiinko hänet erottamassa? Lähetettiinkö hänet Azkabaniin? Oliko James kunnossa? Mitä hänen vanhempansa sanoisivat jos heidän ainoa poikansa erotettaisiin koulusta ja heitettäisi vankilaan mädäntymään murhasta? Matka Rohkelikon tornista rehtorinkansliaan tuntui ehdottomasti pisimmältä matkalta minkä Hugo oli koskaan elämänsä aikana kulkenut.
Päästyään perille hän antoi oviaukkoa vartioivalle kivihirviölle professori McGarmiwan kertoman salasanan ja astui kierreportaisiin, jotka johdattivat hänet rehtorinkansliaan. Hugo ei ollut koskaan ennen ollut kyseisessä huoneessa ja koska rehtoria ei näkynyt, hän jähmettyi seisomaan keskelle huonetta ja antoi katseensa kiertää entisten rehtoreiden muotokuvissa. Suurin osa muotokuvan hahmoista tuijotti häntä takaisin ja pari jopa innostui väittelemään mistä syystä tämä mukavannäköinen poika oli lähetetty rehtorin puheille.
”He ovat välillä aivan mahdottomia”, rehtori Dumbledoren ääni kuului Hugon selän takaa ja poika hätkähti, koska hän ei ollut kuullut tämän tulevan huoneeseen. Dumbledore viittoi Hugoa istumaan työpöytänsä ääreen ja istui itse pöydän toiselle puolelle. Sitten hän katsoi Hugoa sinisillä silmillään puolikuulasiensa takaa ja poika oli aivan varma että rehtori kuuli hänen sydämensä sykkeen pöydän toiselle puolelle asti.
”Herra O’Donnell”, rehtori aloitti kohteliaasti. ”Oletan että tiedät mistä syystä olet täällä.”
Hugo nyökkäsi ja nielaisi vaikeasti ennen kuin puhui.
”Onko… onko hän kunnossa?”
”Elossa? Kyllä. Kunnossa? En valitettavasti sanoisi niin.”
Hugosta väitelleet rehtorien muotokuvat henkäisivät dramaattisesti. Pojan valtasi taas halu oksentaa, mutta hän pakotti itsensä pysymään paikoillaan.
”Tämän vuoden aikana on ehtinyt tapahtua vaikka mitä”, Dumbledore sanoi tyynesti. ”Se taisi olla herra Potter jonka takia sinä olit syksyllä sairaalasiivessä, jos en ole aivan väärässä?”
Hugo ei sanonut mitään, tuijotti vain rehtoria yllättyneenä. Hän ei ollut koskaan tuhansista uteluista huolimatta kertonut matami Pomfreylle tai professori McGarmiwalle kuka hänet oli hoitanut sairaalasiipikuntoon.
”Ja tämä kaikki taitaa johtaa juurensa neiti Evansiin”, rehtori jatkoi, selvästi huvittuneena Hugon yllättyneestä ilmeestä. ”Tässä linnassa tapahtuu hyvin harvoin asioita, joista en olisi perillä. Minulla on keinoni.”
Lopulta Hugo nyökkäsi merkiksi siitä, että Dumbledore oli tosiaan oikeassa. Rehtori nyökkäsi myös ja näytti hetken mietteliäältä.
”Minä ymmärrän että naisasiat voivat joskus aiheuttaa hyvinkin suuria tunteita, mutta väkivalta ei missään nimessä ole ratkaisu. Sinun tekosi olisi voinut aiheuttaa herra Potterille hyvin paljon suurempia vammoja kuin mistä hän nyt kärsii.”
Hugo painoi katuvana katseensa lattiaan.
”Onko sinulla mitään sanottavaa puolustukseksesi?”
”Rehtori Dumbledore, minä en todellakaan halunnut Jamesille mitään pahaa”, Hugo sanoi katse yhä kenkiensä kärjissä. ”Minä en tiedä mitä siellä kentällä tapahtui, minä vain… Se oli vahinko. Ja kadun sitä syvästi.”
Hän kohotti katseensa ja Dumbledore nyökkäsi.
”Minun olisi hyvin vaikea kuvitella sinua tekemässä jotain tuollaista tahallasi. Mutta valitettavasti en voi päästää sinua kokonaan ilman rangaistusta. Minusta kuukausi jälki-istuntoa ja loppuvuoden Tylyaho-vierailujen peruminen
kuulostaisi oikeudenmukaiselta, entä sinusta?”
Hetken Hugo vain tuijotti rehtoria. Kuukauden jälki-istunto ja Tylyaho-vierailujen peruminen? Ei koulusta erottamista eikä Azkabania?
”Kyllä rehtori, se kuulostaa oikein oikeudenmukaiselta”, poika henkäisi helpottuneena. ”Kiitos.”
Dumbledore nyökkäsi ja raapusti jotain hänen edessään olevaan pergamenttiin.
”Professori McGarmiwa osaa kertoa sinulle yksityiskohdista jälki-istuntoon liittyen. Ne alkavat maanantaina ja kestävät tasan kolmekymmentä päivää. Jos sinulla ei ole kysyttävää, voit poistua.”
Hugo nyökkäsi ja nousi seisomaan. Hän oli ehtinyt puoleen väliin huonetta, kun rehtori vielä kutsui häntä nimeltä.
”Herra O’Donnell.”
Poika kääntyi ympäri ja oli hetken ihan varma, että rehtori oli vain pelleillyt hänen kustannuksellaan ja oikea koulusta erottaminen seuraisi vasta nyt.
”Joskus on järkevämpää vain antaa hänen mennä ja toivoa koko sydämestään että hän on onnellinen”, rehtori sanoi ja hänen viisaat siniset silmänsä katsoivat Hugoa puolikuulasien takaa. Poika mietti hetken rehtorin sanoja ennen kuin nyökkäsi.
”Kiitos, rehtori.”
Sen sanottuaan poika poistui rehtorin kansliasta ja vannoi itselleen, että aikoi tehdä juuri niin kuin Dumbledore oli kehottanut. Typerä taistelu Lilyn rakkaudesta olisi nyt lopullisesti ohi ja Hugo oli valmis jatkamaan elämäänsä.
-
James ei herännyt seuraavana päivänä. Eikä seuraavana, eikä seuraavana, eikä vielä siitäkään seuraavana. Lily kävi joka aamu tunnollisesti sairaalasiiven ovella ennen aamupalaa mutta matami Pomfreyn vastaus oli joka päivä sama: herra Potterin luokse ei otettu vierailijoita. Viidentenä aamuna Lily luovutti ja joka aamuisen sairaalasiipilenkkinsä sijasta marssi suoraan aamupalalle. Päivä päivältä hänellä oli kurjempi olo ja edellisenä yönä hän ei ollut nukkunut silmällistäkään ajatellessaan toisella puolella linnaa tajuttomana makaavaa Jamesia. Siriuksen sanoista huolimatta hän oli aivan varma, että herättyään James syyttäisi häntä kaikesta eikä haluaisi nähdä häntä enää ikinä. Tyttö odottikin pojan heräämistä kauhun ja innostuksen sekaisin tuntein.
Lily oli niin ajatuksissaan, että ei aluksi edes tajunnut kelmien puuttumista aamiaispöydästä. Hän istahti tottuneesti Katen viereen ja voiteli itselleen paahtoleivän, mutta hetken päästä kummallinen hiljaisuus alkoi vaivata häntä. Siriuksella ja Remuksella oli lähes aina tapana kinastella jostain aamiaispöydässä ja yleensä myös Peter ja Kate rupattelivat melko kovaäänisesti keskenään. Lily nosti katseensa leivästä Kateen, joka luki sanomalehteä, ja kohotti kulmiaan.
”Missä kaikki ovat?” hän kysyi.
”Huh?” Kate palasi maan pinnalle sanomalehtensä juoruosaston parista.
”Peter? Remus? Sirius?”
”Ai. He menivät vierailemaan Jamesin luona.”
”MITÄ?” Lily parkaisi niin kovaa että useampi pää kääntyi uteliaana heidän suuntaansa. ”Nytkö hänen luokseen saa
mennä vierailijoita?”
”Niin kai. Ilmeisesti – ”
Lily ei jäänyt kuuntelemaan Katen lausetta loppuun. Hän heitti paahtoleipänsä ystävänsä lautaselle, nappasi koululaukkunsa mukaan ja lähti kävelemään ripeästi sairaalasiipeä kohti. Koko matkan hän valmisti itseään henkisesti edessä odottavaan näkyyn. James olisi varmasti vielä tajuton, ja todennäköisesti myös jonkunlaisilla ruhjeilla. Selviäisikö Lily siitä, että hän näkisi yleensä niin iloisen ja elämää täynnä olevan pojan siinä kunnossa? Hän aivan varmasti rupeaisi taas itkemään. Toivottavasti sairaalasiivessä ei ollut muita kelmien lisäksi.
Lily saapui sairaalasiipeen ennätysajassa. Hän seisahti hetkeksi tasaamaan hengitystään ennen kuin koputti napakasti ovelle ja jäi odottamaan vastausta. Ovi raottui melkein välittömästi ja Lily vannoi että matami Pomfrey pyöritteli hieman silmiään nähdessään oven takana taas Lilyn. Tyttö näki matamin olan yli pienen ihmisjoukon kerääntyneenä yhden sängyn ympärille ja kuuli salista kantautuvan hiljaisen puheensorinan.
”Huomenta”, Lily aloitti kohteliaasti. ”Minä kuulin että Jamesin luona saa tänään käydä vierailijoita.”
Matami Pomfrey hymyili ystävällisesti mutta hieman kireästi.
”Minä olen pahoillani, neiti Evans, mutta herra Potterin vierailijakiintiö on tällä hetkellä täynnä. Ehkä päivällisen jälkeen olisi parempi hetki.”
”Mutta – ”
”Olen varma että jaksat odottaa vielä muutaman tunnin.”
”Mutta – ”
”Nähdään myöhemmin, neiti Evans”, matami Pomfrey sanoi lujasti. Hän alkoi vetää ovea kiinni, mutta Lily työnsi kiireesti jalkansa väliin estäen oven sulkeutumisen. Hän oli odottanut vierailulle pääsyä jo monta päivää eikä todellakaan aikonut lähteä ennen kuin pääsisi vihdoin omin silmin todistamaan että James tosiaan oli elossa. Ja yhtäkkiä hän tunsi olonsa todella vihaiseksi.
”Mutta minä olen hänen tyttöystävänsä, Merlin sentään!” Lily kiljaisi, ehkä hieman kovempaa kuin oli suunnitellut. Jamesin sairaalasängyn ympärille kerääntynyt väkijoukko, joka piti sisällään kelmit ja suurimman osan Rohkelikon huispausjoukkueesta, hiljeni ja kaikki kääntyivät katsomaan ovelle päin. Varsinkin Siriuksen kasvoille levisi ilkikurinen virne ja hän astui muutaman askeleen syrjään, paljastaen takaansa hyvinkin hereillä olevan Jamesin, joka hymyili melkein yhtä leveästi. Lily tunsi punan lehahtavan poskilleen ja kääntyi nopeasti matami Pomfreyn puoleen.
”Tarkemmin ajatellen, minä taidan sittenkin tulla illallisen jälkeen takaisin”, tyttö sanoi. Valitettavasti hän ei ehtinyt liueta pois paikalta, kun Sirius jo huikkasi että he olivat oikeastaan kaikki jo lähdössä ja Lily saisi kyllä viettää rauhassa aikaan poikaystävänsä kanssa. Hän vielä vinkkasi silmäänsä kävellessään Lilyn ohi ulos sairaalasiivestä ja tyttö hillitsi halunsa potkaista häntä. Sitten naureskeleva väkijoukko oli poissa, sairaalasiiven ovi kalahti kiinni Lilyn selän takana ja hän jäi huoneeseen Jamesin kanssa. Matami Pomfrey vielä mutisi jotain, joka kuulosti epäilyttävästi viideltätoista minuutilta ennen kuin hänkin katosi työhuoneeseensa ja sitten he olivat aivan kahdestaan. Lily käveli hitaasti Jamesin sängyn luo punan poltellessa kiusallisesti hänen poskiaan. James ei onneksi näyttänyt ollenkaan vaivaantuneelta, ainoastaan iloiselta.
”Hei vaan, tyttöystävä”, poika sanoi ilkikurisesti. Lily pyöräytti silmiään.
”Älä kuvittele liikoja, Potter”, hän sanoi.
”En tietenkään, Lils”, James vastasi yhä hymyillen mutta vakavoitui sitten. ”Mutta kerta asia tuli nyt puheeksi, haluaisitko sinä olla?”
”Olla mitä?” Lily kysyi hieman hämmentyneenä tästä yllättävästä käänteestä, jonka keskustelu oli saanut.
”Minun tyttöystäväni.”
”Kysyitkö sinä juuri haluaisinko minä seurustella kanssasi?”
”Riippuu vastauksestasi”, James vastasi virnistäen. ”Koska jos sanot ei, syytän koko tilanteesta kipulääkkeitä.”
Hetken Lily vain tuijotti Jamesia, joka jaksoi hymyillä leveästi vaikka oli juuri maannut useamman päivän koomassa ja siitä huolimatta että koko sotku oli ainakin osittain Lilyn syytä, hän oli heti ensimmäisenä kysynyt haluaisiko tyttö seurustella hänen kanssaan. Joten tyttö ei osannut tehdä muuta kuin tuijottaa, saamatta sanaakaan suustaan. Sitä mukaan mitä kauemmin Lily pysyi hiljaa, Jamesin hymy alkoi pikkuhiljaa hyytyä, kunnes poika selvästi päätyi tulokseen että oli tehnyt valtavan virheen ja kiirehti taas puhumaan.
”Minä – ” hän aloitti mutta ei ehtinyt sen pidemmälle kun Lily keskeytti hänet.
”Kyllä.”
”Mutta – mitä?”
”Kyllä. Kyllä, minä haluaisin olla sinun tyttöystäväsi”, Lily onnistui sanomaan. Ja jäämättä odottamaan Jamesin vastausta, hän harppasi viimeisen askelman heidän väliltään umpeen ja istahti pojan sängyn laidalle painaen huulensa lujasti Jamesin huulille. Suudelma jäi valitettavan lyhyeen, kun James älähti kivusta intohimoiseksi muuttuneen suutelemisen satuttaessa ikävästi hänen vasta paranemisvaiheessa olevia kylkiluitaan, ja Lily vetäytyi kiireesti kauemmas vuolaasti pahoitellen. Hetken he vain tuijottivat toisiaan, kumpikin miettien selvästi jotain järkevää sanottavaa.
”Joten, tyttöystävä”, James onnistui lopulta sanomaan.
”Joten, poikaystävä”, Lily vastasi pienesti hymyillen. ”Minä myöhästyn kohta tunnilta.”
”Ja minun kipulääkkeeni vaikutus lakkaa kohta ja herään ja tajuan nähneeni vain hyvin todentuntuista unta.”
Lily nauroi ja kumartui vielä kerran painamaan nopean mutta lämpimän suukon Jamesin huulille.
”Minä lupaan tulla päivällisen jälkeen uudestaan todistamaan että tämä ei ollut unta”, hän sanoi ja nousi seisomaan noukkien samalla koululaukkunsa lattialta. Hän puristi vielä nopeasti pojan käsivartta ennen kuin lähti kävelemään ovelle päin punainen poninhäntä askelten tahdissa heilahdellen. James seurasi hänen kulkuaan ja virnisti itsekseen.
”En malta odottaa!” hän vielä huikkasi tytön perään, ennen kuin Lily livahti ulos sairaalasiivestä ja ovi naksahti kiinni hänen jäljessään. Tyytyväisenä James asettui parempaan asentoon tyynyjensä sekaan ja vain hetkeä myöhemmin nukahti pieni, onnellinen hymy huulillaan.
-------------------------------------
-
Haa, saan kunnian olla ensimmäinen joka tätä lukua kommentoi! ;D
Ai että tämä luku oli kiva! <3 Minusta oli mukavaa kun Hugo oli tässä luvussa enemmän esillä, ja minusta hänen ja Dumbledoren välinen keskustelu oli tosi viihdyttävä ja kiva kohta. Dumbledore on tässä ihanan viisas ja järkevä, ymmärtäväinen ja auttavainen - sellainen kuin hän oikeasti onkin, ja tykkäsin siitä kuinka hyvin olit saanut kuvattua hänen persoonansa. :)
”Tässä linnassa tapahtuu hyvin harvoin asioita, joista en olisi perillä. Minulla on keinoni.”
Tää kohta oli minusta vallan mainio, ei Dumbledore suotta ole Tylypahkan rehtori ;D
Hugo oli tässä katuva ja syyllisyyttä poteva, ja häntä kävi tietenkin sääliksi. Luvussa tuli tietysti hyvin esille myös se, että hän ihan todella oli huolissaan siitä mitä Jamesille oli tapahtunut, sekä siitä millaisia seuraamuksia siitä voisi hänelle koitua. Ilmi kävi myös se, että hän oli todella pahoillaan tapahtuneesta eikä itsekään tiedä mikä häneen silloin pelissä oikein meni, ja on hyvä että Dumbledore uskoi ja ymmärsi Hugoa. Tällä hetkellä vaikuttaisi siltä, että Dumbledore on osannut valaa Hugoon viisautta ja rohkeutta jatkaa eteenpäin. Ehkä nyt Hugo pystyy päästämään Lilystä vihdoin irti ja jatkaa matkaansa eteenpäin, sekä silti toivoa Lilylle kaikkea hyvää. :)
Ja sitten Lilystä ja Jamesista :D Olen niiiin helpottunut, ettei Jamesille käynyt mitään tuon pahempaa! Vihdoin hän heräsi ja vaikuttaa olevan kuitenkin siinä kunnossa, että toipuminen loukkaantumisesta voi toden teolla alkaa. :) Lily oli niin herttainen käydessään aamuisin sairaalasiiven ovella tiedustelemassa Jamesin vointia, ja minua nauratti Lilyn reaktio kun sai kuulla Katelta, että Jamesin luona saisi vihdoin käydä vierailijoita :D Aika kummallista, että matami Pomfrey ei suostunut päästämään Lilyä sisälle, vaikka huispausjoukkue ja kelmit kuitenkin pääsivät - etenkin kun Lily oli siellä joka aamu käynyt tarkistamassa, jos James olisi vaikka herännyt. Mutta Lilyllä oli oiva keino päästä sisälle ;D
”Mutta minä olen hänen tyttöystävänsä, Merlin sentään!” Lily kiljaisi, ehkä hieman kovempaa kuin oli suunnitellut.
:o :o <--- minun ilmeeni kun Lily sanoi tuon :D Olin ihan hämmästynyt mutta tietenkin ihan innoissani samalla :D Ja sitten kun Jamesin luona ollut väkijoukko kuuli Lilyn sanat, samoin James... ;D Lily oli jo liukenemassa pois paikalta, mutta Sirius tietenkin estää sen ja kaikki jättävät (naureskellen :D) Lilyn ja Jamesin kaksistaan :D Heidänn kahdenkeskeinen hetkensä oli suloista ja söpöä luettavaa, ja OLEN NIIN ILOINEN HEIDÄN PUOLESTAAN <3 Nauratti kyllä kun he kutsuivat toisiaan "tyttöystäväksi" ja "poikaystäväksi" :D :D He ovat minusta oikein söpö pari, ja he sopivat toisilleen todella hyvin <3
Tämä oli minusta tosi kiva luku, ja olen jotenkin mielettömän hyvällä tuulella tämän luettuani! :) Odotan mielenkiinnolla ja uteliaana sitä, miten Hugo, Lily ja James saavat välisensä sotkut korjattua, ja tietenkin sitä mitä muuta jatkossa tapahtuu :) Tykkäsin tästä luvusta todella, ja en malttaisi odottaa seuraavaa! :D
Pakko myöntää että tämä luku on ollut minulla valmiina jo pari viikkoa mutta en tiedä, tuntuu että tämäkin on niin surkeaa tekstiä että en kehdannut aiemmin tulla julkaisemaan mitään...
Minusta tämä ei ollut surkeaa tekstiä, ei ollenkaan :) Kirjoitat tosi hyvin ja miellyttävällä tavalla, ja tämä luku oli minusta aivan yhtä hyvää ja laadukasta tasoa kuin aiemmatkin luvut - minä ainakin pidin! :)
Kiitos taas oikein oikein kovasti ihanasta luvusta! <3
-DH58
-
Tämä oli todella hyvää tekstiä, joten hyvä että julkaisit! :) Jee James heräsi vihdoin! Ja nyt hän ja Lily ovat pari. :o =Ihana luku! :D
Anteeksi tästä lyhyestä kommentista ;D
Lasijoutsen
-
Voihan nenä, mitä parhautta! :-* :o! Vuosia kestänyt poissaoloni näiltä sivuilta päättyi joululomalla, ja tämä on ensimmäinen ficci, jota olen "paluuni" jälkeen lukenut. Ja tämä on niin täydellistä! ;) :D Suuria tunteita suuntaan jos toiseen, upeita dialogeja ja tarina on edennyt sopivassa tahdissa. Tämä on vienyt niin mukanaan, jatka samaan malliin!
Kiitos tästä Jippu!! :-*
-
Nämä kaikki luvut on tosi mahtavia. :) Kaikki hahmot on aidon oloisia ja tämä on hyvin kirjoitettu. Haluan jatkoa, mutta kun viimeisin luku tuli yli puoli vuotta sitten en ole varma tuleeko sitä enää.
Sirius/Remus on mun suosikki paritus ja oon niin ilonen että se on tässä.