Pääskyt palaavat toukokuussa | Petunia/Severus, S, 15/? raapaletta

[FractaAnima]

Title: Pääskyt palaavat toukokuussa
Author: FractaAnima
Genre: draama
Rating: S
Pairing: Petunia Dursley/Severus Kalkaros
Status: 15/?
Disclaimer: J. K. Rowling omistaa hahmot, minä omistan mielikuvitukseni. En saa tästä minkäänlaista hyvitystä.

Raapalesarja

Haasteisiin:
KOP2 haastebooli
FF100 sanalla 025. Muukalaiset.
Perspektiiviä parittamiseen #2
Rare10 #2
Vuosi raapalehtien V
Vuosi raapalehtien VII
Kerää kaikki hahmot

A/N: Ensimmäinen ajatus lähti KOP2 haasteboolista:

Paritus: Petunia Evans/Severus Kalkaros
Lajityyppi: yleisdraama (general) ja/tai romantiikka
Ikäraja: S -> K-15
Yhteenveto(ehdotus): Kalkaros on ihastunut Lilyyn ja Petunia toisaalta vihaa, mutta samalla on ihastunut nuoreen, rasvalettiseen Kalkarokseen. Tai aikuinen Petunia tapaa Kalkaroksen.

Päätin lähteä lähestymään näitä kahta aikuisiällä, joten kyseessä on Petunia Dursley Petunia Evansin sijaan.


Pääskyt palaavat toukokuussa

1.

On myöhäinen lokakuu. Severus seisoo Kehrääjänkujan pienessä puistossa, joka muodostuu oikeastaan vain lakastuneesta nurmitilkusta ja kasteisesta penkistä, jonka metallirunko on ruosteen peitossa. Mies on seissyt aloillaan jo kauan eikä ole aikeissakaan lähteä ennen kuin hän havahtuu siihen, ettei ole enää yksin.

"Sinä", inhon kuorruttama ääni rikkoo hiljaisuuden. Läheisen talon katolla istuvat haarapääskyt nousevat rääkäisten ilmaan.
"Petunia", Severus kääntyy ja tervehtii naista vuosien takaa vähäeleisesti.
"Mitä sinä täällä teet?" nainen kysyy kuin hänellä olisi yksinoikeus kyseiseen paikkaan.
"Toiset meistä asuvat yhä tällä kujalla, Petunia", Severus vastaa ja kääntyy sitten poistuakseen. Rouva Dursleyn seuraavat sanat kuitenkin pysäyttävät hänet.

"Minullakin on ikävä häntä."


2.

"Älä näytä noin yllättyneeltä, hän oli kuitenkin siskoni, vaikka sinä ja muut frii - teidän kaltaisenne veittekin hänet minulta."
Severuksen mielessä käy noin tuhat vastaväitettä ja kymmenkunta kirousta, mutta hän pysyy vaiti. Lintujen äänet loittonevat ja hiljaisuus palaa.

"Mutta luulen, että sinä jos joku ymmärrät", Petunia lopulta tokaisee ja Severus ymmärtää sen, että Petunia tietää hänen tunteistaan Lilyä kohtaan. Tietenkin tietää, todennäköisesti Lily itse on kertonut. Hän rakasti siskoaan äärettömästi, vaikkei Severus voikaan ihan ymmärtää miksi. Kaiketi se on veriside, sisaruus, jotain, mistä Severuksella ei ole kokemusta. Miehen katse mittaa naista päästä varpaisiin ennen kuin hän tasaa painonsa takaisin molemmille jaloilleen.


3.

"Teetä?" Severus kysyy ennen kuin ehtii päättää toisin. Hän joutuu toistamaan kysymyksensä Petunian katsoessa häntä kulmat kurtussa ymmärtämättä, mitä tämä on sanonut.

"Kysyin juotko teetä?" Severus pakottautuu toistamaan tietämättä itsekään miksi vaivautuu, mutta hän on jo valinnut tiensä. Ehkä se on yhäkin Lily, joka saa miehen esittämään kohteliasta vasten tahtoaan. Petunian katse muuttuu epäröiväksi, kunnes hän nyökkää. Nainen oikoo hansikkaitaan paremmin käsiinsä eikä nosta katsettaan vastatessaan.
"Ehkä yhden kupin sitten", hän sanoo kuin olisi myöntynyt vain kohteliaisuuttaan, mutta Severus näkee valheen läpi, sen takana on uteliaisuutta.

Mies irvistää tilanteelle Petunian huomaamatta ja lähtee kävelemään kohti asuntoaan kuullen naisen askeleet perässään.

[nauha]

Raapaleita rare-parituksella, kuinka maistuvaa! Petunia ei kenties ole ensimmäinen hahmo josta yleensä lähtisin ficcejä lukemaan, vaikka ehkä hänessä olisi potentiaalia vaikka mihin. Kiinnostavaa nähdä mitä kaikkea saat näistä kahdesta irti yksilöinä — Severushan sulle kyllä onkin kai aika tuttu ja paljon kirjoitettu hahmo, ainakin sen perusteella mitä oon sulta aiemmin tullut lukeneeksi — ja toisaalta parina. Ehkä yhteinen ikävä toimii yllättävänkin suurena yhdistäjänä, ja toisaalta Petunialla on kateudessaan ollut kaipuu taikamaailmaan, ja kaikkien vuosien vihaamisen jälkeen sinne kurkistaminen varmaan tuntuu kutkuttavalta. En tiedä mihin aikaan ja pisteeseen tämä sijoittuu, mutta kaiketi sekin jatkossa selvinnee!

Jos puin tekstin teknisempää puolta ensin, niin muutamissa kohdissa sanat tuntuivat sillä tavalla ylimääräisiltä ja irrallisilta, että mietin onko ne lisätty sinne jälkikäteen täydellisen sanamäärän täyttämiseksi, vai oletko kirjoittajana vain halunnut sanoa juuri näin. Sellaisia olivat esimerkiksi nämä lihavoidut sanat:

Mies on seissyt aloillaan jo kauan eikä ole aikeissakaan lähteä ennen kuin hän havahtuu siihen, ettei ole enää yksin.

ja

Severus ymmärtää sen, että Petunia tietää hänen tunteistaan Lilyä kohtaan

Luin raapaleet moneen kertaan tarkistaakseni hyppäävätkö kohdat aina uudelleen, ja kyllä ne hyppäsivät. Minun silmääni vain tosin, muiden puolesta en tietenkään voi sanoa mitään! Sadan sanan teksteissä näiden tamppaavien tilalle olisi kenties voinut saada jotain kiinnostavampaakin? Muuttamaan lähteminenkin olisi kyllä valmiista raapaleesta hankalaa. Sehän osa raapaleiden kirjoittamisen ihanuutta taitaa ollakin — ainakin mulle — kun tietyssä pisteessä on vain oltava valmis.

Mietin myös puhekielisyyttä tässä Severuksen kommentissa:

”Toiset meistä asuu yhä tällä kujalla, Petunia”

Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että Severuksen tyyliin sopisi paremmin käyttää ”asuu” sanasta muotoa ”asuvat”, mutta tämäkin on tietenkin vain makuasia.

Kokonaisuudessaan pidin raapaleiden vähäeleisyydestä, ja siitä, että silti olit kuvaillut ympäristöä lintujen äänineen kaikkineen. Mietin onko otsikko pääskyineen ja palaamisineen viittaus ficin aikajänteeseen, eli onko sillä kaunista sointia kummempia merkityksiä. Samapa se toisaalta, mutta oli mukavaa että kuljetit lähteviä lintuja mukana ensimmäisissä osissa, ja olisi hauskaa nähdä niiden myös palaavan — silloin toukokuussa. Severuksen vähäeleisyys ja silti tietty menneisyyteen kurkottaminen ja kohteliaisuuden teeskentely teelle kutsumisineen tuntui IC:ltä, Petunian hahmosta pidin erityisesti siinä kolmannen raapaleen kohdassa, jossa uteliaisuus pääsi puskemaan alun inhon läpi. Alas katsominen ja hansikkaiden oikominen tuntuivat jotenkin petuniamaisen mukanöyriltä elkeiltä!

Oli tavallaan hassua lukea kolme erillistä raapaletta, jotka olivat suoraa jatkoa toisilleen, saman tilanteen peräkkäisiä osia eivätkä vain tarinan välähdyksiä. Tämä olisi aivan yhtä hyvin voinut olla yksi triplaraapale kolmen tavallisen sijaan. Mua lyhyys kyllä kiehtookin, ja jään ehdottomasti seurailemaan mitä saat näillä kahdella aikaan. Toivottavasti paritus osoittautuu sulle itsellesi hedelmälliseksi ja viihdyt sen kanssa pitkään ja hartaudella!

[Saappaaton]

Tällä saan rapsu-tertun täyteen, nihihi!

Maalaatpas kivan aloituksen heti ensimmäisestä raapaleesta lähtien. Pala palalta, kuvailujesi mukaan, tuo puisto ilmaantui silmieni eteen ja Severus, ah. <3 Löysin taas sellaisia Fractalle tyypillisiä ihania ilmaisuja tuolta lyhyenkin pätkän joukosta kuten inhon kuorruttama ääni, nams. Sitä jäin miettimään, että käyttäisikö Severus Petunian etunimeä, mutta toisaalta, miksei ja mitä muuta muka. Lopun tunnustus olisi pysäyttänyt minutkin (Severus, you're not alone). <3

Toisessa voin kuvitella Petunian tarpeen selitellä itseään ja vain jatkaa puhettaan, kun toinen ei sano mitään. Tämä on vain jotenkin niin hieno: hän tasaa painonsa takaisin molemmille jaloilleen. Mä vaan tykkään näistä sun kielikuvistasi.

Mikä pääsi yllättämään heti alkuun oli se, että Severus oli kaksikosta se, joka teki jonkin sortin rauhaneleen ja tarjosi teetä. Tarkemmin ajateltuna en tiedä miksi se yllätti, mutta yllätti kuitenkin. Ja muutenkin tilanne kaikessa absurdiudessaan on mielenkiintoinen, ehkä Lilyn tekosia tosiaan, mutta kuitenkin, tässä on jotain niin hienoa kehitteillä. En alkuun edes uskonut, että näistä kahdesta voisi missään universumissa tulla pari, mutta kappas keppanaa, nyt odotan jo mielenkiinnolla miten tämän toteutat.

Lisää odotellessa. <3

[Hazyel]

Huh, tässä on kyllä joku niin rare paritus, etten koskaan uskonut lukevani tällaista Taisin tarttua tähän, koska otsikko oli niin kovin kaunis, mutta myös koska sinä. Ja vaikka avasin tän joku pieni ikuisuus sitten välilehtiin, tajusin vasta nyt kommenttia kirjoittaessani, että tää onkin raapalesarja, eli tätä ois joskus tulossa toivottavasti lisääkin! Ainakin otsikon merkintä implikoi niin...

Ensimmäinen raapale on hieman hämmentävä, ja ensimmäisenä mieleen nousee se kysymys, miksi Petunia on Kehrääjänkujalla. Tästä saa kuitenkin sen käsityksen, että aikoinaan Lily, Petunia ja Severus kaikki asuivat nimenomaan Kehrääjänkujalla, koska "toiset asuvat yhä siellä". En oo jotenkin koskaan ajatellut, että Kehrääjänkuja olisi Severuksenkin lapsuudenkoti - ehkä se on vain jäänyt multa ohi, jos se on canonia, tai sitten se on fanonia Ensimmäisen raapaleen loppu on jollain tapaa pysäyttävä, kun Petunia kertoo kaipaavansa Lilyä.

Tää seuraava raapale onkin enemmän Petuniaa - selitellään, kuinka Lily kaikesta huolimatta oli sisko. Aivan kuin Petunia ei muuten kaipaisi häntä, koska hän oli noita. Muuten tästä raapaleesta jää sellainen lisää!-fiilis, sillä pätkä tuntuu jäävän kovin lyhyeksi ja vähän... no, mitäänsanomattomaksi. Mutta onneksi on yksi vielä jäljellä!

Noniin, tässä kolmannessa raapaleessahan saadaan jo vähän toimintaakin mukaan, vaikka onkin hassua ajatella, että Severus kutsuisi Petunian teelle. Ja vielä se, että Petunia suostuu. Mutta uteliaisuus kuulostaa hyvältä, jännää, mitä saat tästä aikaiseksi!

Jään siis seuraamaan, koska sait mut jo nyt koukutettua tähän tekstiin. Toivottavasti jatkat pian!

[priinia]

Ah, tämähän on kiintoisa lähtökohta tarinoinnille! Kaksi jossain määrin elämän katkeroittamaa hahmoa kaipaamassa yhtä ja samaa, joskin eri näkökulmista. Toiselle Lily on ikuinen rakkaus ja toiselle kaikesta huolimatta ikuisesti oma sisar.

Petunia on mielestäni yksi niistä hahmoista, joissa on järjetön määrä potentiaalia ja mahdollisuudet vaikka ja mihin. Vaikka se jääkin kirjoissa melko pieneen osaan, on Petunian tarina silti loppujen lopuksi hyvin suuri ja monitahoinen. Se, että tässä kohtaavat juuri Petunia ja Severus, herätti ihan välittömästi mun mielenkiintoni. Näillä kahdella on kuitenkin yhteinen menneisyys tehtaan piipun varjossa, ja molemmat ovat myös tehneet omalla tavallaan osansa suojellakseen sitä, mitä Lilysta on jäljellä.

Ehkä nämä kaksi löytävät teekupposen äärellä himpun verran yhteisymmärrystä, ja ehkä se tuo molemmille rauhaa, ehkä ei. Jään odottamaan mielenkiinnolla lisää.

[FractaAnima]

nauha Kiitos huiman pitkästä kommentistasi. Mitä teknisiin puoliin tulee, niin yleensä joudun napsimaan sieltä sanoja pois enkä lisäämään. Joten todennäköisesti töksähtävät sanat ovat tarkoituksella siellä. Tuo puhekielisyys oli puhtaasti lipsahdus, joten olen kiitollinen huomautuksistasi. Lupaan myös, että sarjan otsikolla on ideansa. Sen avautuminen jääköön sitten tuonnemmaksi.
Saappaaton Mielestäni Petunia ja Severus käyttävät toistensa etunimiä, koska ovat tunteneet lapsuudesta saakka, silloin tuskin ovat teititelleet. Kiitos sullekin kommentista, oot niin lutu. <3
Lauchuo Jee, sinäkin täällä! Minä olen aina ajatellut, että Kehrääjänkuja on Severuksen lapsuuden koti ja jos en ihan väärässä ole, niin tämä on myös canonia. En jatkanut pian, mutta toivottavasti jatko kelpaa silti.
priinia Kiitos sinullekin kommentista, on totta, että Petuniassa on paljon käyttämätöntä potentiaalia, ja musta tuntuu, että mitä enemmän ajattelen asiaa, sitä enemmän löydän sitä! 

A/N: Kirjoitusterttuun osallistuvat nämä osaset. Josko tämäkin tästä liikahtaisi vähän eteenpäin.


4.

Severuksen koti tuntuu ahtaalta heti, kun joku ulkopuolinen on astunut sinne jalallaankin. Petunia tuntuu mittailevan kaikkea katseellaan, eikä Severus voi olla kuulematta mielessään, kuinka nainen arvostelee hänen elintapojaan. He liikahtelevat hiljaisuudessa, eivätkä katseet kohtaa edes vahingossa.

Vinkaiseva teepannu saa heidät molemmat säpsähtämään.

"Maitoa?" Severus kysyy kaataessaan teetä yksinkertaiseen posliinikuppiin, jossa ei ole minkäänlaista kuviointia, kuten englantilaisen kodin astioissa usein on tapana olla.

"Ei, kiitos", Petunia vastaa ja tarttuu kuppiin heti Severuksen lakattua kaatamasta. Nainen tulee epäilemättä polttamaan huulensa, mutta mies ei näe syytä varoittaa häntä. Omaa typeryyttään, Severus ajattelee. 

Severus kaataa teetä myös itselleen ja istuutuu sitten pöydän ääreen vastentahtoisesti.


5.

Seuraavaksi tulee tunne, että pitäisi puhua jotain. Ajatus tuntuu olevan molempien mielessä, sillä Severus huomaa kuinka Petunia hypistelee sormiaan ja sitten teekupin korvaa. Severus pistää myös merkille, ettei nainen hörpi teetään uudestaan pitkään toviin, tämän kieltä täytyy jomottaa aikalailla.

"Joten, mitä sinä teet nykyään, Severus?" Petunia pukee lopulta huulilleen kohteliaan hymyn, joka ei yllä silmiin asti. Severus katsoo naista tympeästi ja toivoo, ettei hänen tarvitsisi vastata.

"En mitään, mikä erityisemmin kiinnostaisi sinua", Severus piikittelee vedoten naisen inhoon taikayhteisöä kohtaan.

"Olet siis työtön", Petunia lyö häntä sanoilla päin naamaa.

"Kuin se kuuluisi sinulle", Severus vastaa välittömästi, ja hänen kasvonsa jännittyvät inhosta.


6.

"Yritin vain luoda kohteliasta keskustelua", Petunia esittää loukkaantunutta. Naisen omahyväisyys paistaa kilometrien päähän, eikä Severus siedä sitä. Hän nousee pöydästä ja astelee ikkunan luokse.

"Sinun on parempi lähteä", Severus sanoo varoittavaan sävyyn, hän on saanut tarpeekseen. Naisen kutsuminen teelle oli huonoin päätös vuosikymmeniin, ja Severuksen kohdalla se merkitsee paljon.

"Olet oikeassa, Severus. Saatoin kuvitella, että meillä olisi vuosien jälkeen jotain yhteistä, mutta me kaksi todella olemme eri maailmoista. Sen lisäksi teesi on laimeaa ja kotisi siivoton", Petunia nousee ylös kipaten teekupin tahallaan nurin.

Kuinka pikkumaista, Severus katsoo uhmakasta naista pirullisesti silmiin siivotessaan tämän aiheuttaman sotkun vain yhdellä sanattomalla sauvan heilautuksella.


7.

Tasapainoon keikahtava teekuppi ja tyhjyyteen katoava tee saavat Petuniassa aikaan hyvin erilaisen reaktion kuin mies on osannut odottaa. Naisen katse välkähtää ja tämän huulet raottuvat, mutta eivät järkytyksestä. Severus kyllä tunnistaa puhtaan ihailun, kun näkee sellaista - se on jotain, mitä hän näkee hyvin harvoin.

"Mielenkiintoista", Severus toteaa. Petunia nostaa häkeltyneen katseensa, nyrpistää nenäänsä ja astelee eteiseen. Severus seuraa naista, kasvoillaan tilanteen yllättävän käänteen esille nostama, keljuileva puolihymy.

"Kaikkien näiden vuosien ajan, Petunia? Sinä oletkin ollut vain kateellinen."

"Pötypuhetta, Severus", nainen tempoo hurjistuneena takkiaan ylleen. "Minä en olisi mistään hinnasta kateellinen sellaisille ihmisille, jotka sopisivat ennemmin sirkukseen kuin normaaliin, tavalliseen elämään."

[Kaarne]

Tässä nyt on viimein kommenttikampanjakommenttini nro 1/2 (toinen seurannee pikapuoliin tekstiisi Äänetöntä retoriikkaa ). Täytyy kyllä sanoa, että olen lukenut tämän raapalesarjan aloituksen jo joskus vuonna kivi ja kirves (tai no, silloin joulukuussa kun tämä ilmestyi), mutta ilmeisesti silloin paikalla on ollut paha kaksoisolentoni laiska!Vehka, joten en olekaan kirjoittanut kommenttia. (Jännittävää sinällään, koska olisin voinut vaikka vannoa, että olen - mutta ehkä minunkin muistini välillä pätkii.) No, korjataan se virhe nyt.

Pidän tästä kokonaisuutena tosi paljon. Petunia/Severus on kutkuttava rareparitus: vaikka se on toden totta hyvin rarea, yhtälö on heti lähtökohtaisesti tosi kiinnostava ja herättää paljon kysymyksiä. Miten nämä kaksi saa yhteen? Millainen heidän suhteestaan muodostuu? Miten yhdistää jästi ja velho? Miten Severus ylipäätään sietää Petuniaa tai päinvastoin? Ihana paritus ja ihanan paljon mahdollisuuksia ja on aivan mahtavaa, että kirjoitat tätä! ^_^ Olen tästä raapalesarjasta suoraan sanottuna aika fiiliksissä, varsinkin tuon ihan viimeisen raapaleen jälkeen.

Tunnelma vaihtui ensimmäisten julkaistujen raapaleiden jälkeen jotenkin kuin kirveellä lyöden. Mietin sitä, että ensimmäisessä oli sellaista "koetellaan kepillä jäätä" -tunnelmaa ja ehkä varovaista sillanrakennusta kahden yksinäisen välille, ja sitten taas jälkimmäisissä lähinnä kyräilyä ja inhoa. Toisaalta tunneskaala nyt voi tosielämässäkin vaihdella nopeasti laidasta laitaan, joten en pidä sitä mitenkään ongelmallisena - kunhan vaan kiinnitin asiaan huomiota.

Pidän tässä kovasti siitä, että hahmot tuntuivat omilta itseiltään ja erityisesti tuo Petunian lopun kateus ja se, miten Severus huomasi sen ja reagoi, oli minusta tosiaan varsin kutkuttavaa. ♥ Ai että, innolla odottelen jatkoa ja sitä, mitä kaikkea tästä saatkaan aikaiseksi.

[Hazyel]

Ah jes vihdoin lisää! Tiedonjanoni tän tekstin jatkon suhteen on tyydytetty taas hetkeksi <3

Pidän siitä, miten ikäänkuin Severuksen elämää kuvataan yksinkertaiseksi ja tavallaan... tyhjäksi, kun hänen teekupeissaan ei ole minkäänlaista kuviointia. Tai ainakin haluan uskoa, että se tavallaan symboloi juuri sitä. Sillä ehkä Severuksenkaan elämässä ei enää Lilyn kuoleman jälkeen ole kuviointia, se on ehkä vain tylsää ja vailla merkitystä olevaa.

Kieltämättä kolmannen (tai siis kuudennen) raapaleen ensimmäinen lause sai mut hyrähtelemään: voin kuvitella, että on juurikin Petunian tapaista lyödä toista naamalle suoraan tuollaisella "olet työtön" lauseella ja sitten kutsua sitä kohteliaan keskustelun luomiseksi, kun toinen loukkaantuu. Ahahah, ei luoja! On myös niin Petuniamaista koittaa ärsyttää Severusta teekupin kaatamisella, sekä tuollaisella loukkaamisella, ja toisaalta niin Severusmaista, että hän päinvastoin ärsyttää Petuniaa käyttämällä taikaa sotkun siivoamiseen, vaikka tietää, että Petunia ei pidä taiasta.

Ja ah, kateellisuutta, jes! Tosin musta on hieman yllättävää, että Severus antaa ymmärtää, että tämä olisi hänelle uusi juttu. Mulle on ollut jotenkin alusta asti selvää, että Petunia on ollut lähinnä kateellinen siskonsa (ja tietysti myös Severuksen) taikuudesta, en tiedä, onko tämä vain headcanonia vai ihan oikeaa canonia, mutta näin oon aina ajatellut. Ja jotenkin oon myös ollut ihan varma, että Severuskin on tiennyt tästä.

Mutta jes! Jään odottamaan jatkoa taas! Vaikuttaa siltä, että kohta voitaisiin päästä jo siihen Severus/Petuniaan todella, sitä odotellessa!

[Saappaaton]

Nämä ovat makoisia! Taisin jo hehkuttaa siitä sulle aiemmin, mutta tulinpa ihan kommentoimaan ja kertomaan miten makoisia.

Severuksen koti tuntuu ahtaalta heti, kun joku ulkopuolinen on astunut sinne jalallaankin.

Jo tämä oli minulle sellainen henkilökohtainen jesssss, koska tämä on sitä taattua Fracta-laatua! Olin nyt uudelleenlukiessakin tässä kohtaa jo aivan haltioissani.

Tuot niin hienosti tässä sekä Severuksen että Petunian persoonat esiin, nostat sellaisia ajatuksia ja yksityiskohtia, jotka voi itsekin kuvitella ja totta kai tuokin käyttäytyy nyt noin. Miten Petunia mittailee katseellaan, Severus tietää toisen arvostelevan, eivätkä katseet kohtaa kiusallaankaan.

Pidän myös tavastasi tuoda sellaisia yksityiskohtia esiin, jotka yleensä symboloivat jotakin, vaikkeivät välttämättä tuo juonellisesti tekstiin mitään uutta - eihän kaiken tarvitsekaan. Näitä ovat mm. jo Laun mainitsemat yksinkertaiset posliinikupit, joissa ei ole minkäänlaista kuviointia. Pidän myös siitä, miten tuot kontrastia kertomalla, miten asiat yleensä englantilaisessa kodissa ovat.

Minusta tuntuu, että toistan itseäni, mutta nämä sinun yksityiskohtasi! Se miten Petunia polttaa huulensa ja kielensä ja Severus pistää myös merkille, ettei nainen hörpi teetään uudestaan pitkään toviin. Sulan näihin ihanuuksiin, en kestä. Yksinkertaisia pieniä asioita, jotka tuovat tekstiin kuitenkin niin paljon. Sinulla on taito kertoa sellaisia yksityiskohtia, jotka tuovat tekstiin syvyyttä vaikuttamatta turhilta tai pitkästyttäviltä.

Tuo miten Petunia aloittaa keskustelun päästäkseen vain arvostelemaan toista vähän lisää on jotenkin niin ihanan IC, että hykertelin niin ensimmäisellä kuin toisellakin lukukerralla. Ja se Severuksen reaktio! Tällaisesta kitkasta lähtee parhaat paritustarinat, sanonpa vain.

Naisen kutsuminen teelle oli huonoin päätös vuosikymmeniin, ja Severuksen kohdalla se merkitsee paljon.

Tämä kiteyttää niin kovin hyvin kyllä tilanteen kurjuuden Severuksen näkökulmasta. Saatoin myös ihan vähän naurahtaa tässä.

Haluan vain hehkuttaa jokaista puheenvuoroa ja reaktiota, koska ne ovat niin IC kummankin osalta. Tunnelma välittyy kyllä heittämällä tänne lukijankin päähän ja haluan vain lisää. Haluan lisää Severuksen tarkkoja havaintoja ja Petunian omahyväisiä ja itsetietoisia kommentteja. Sitä valhetta, ettei nainen ole muka kateellinen ja sitä pirullisuutta, jonka voin liemimestarin silmiin kuvitella tuikkimaan.

Eli siis joo, ihan kivoja olivat taas.

[Isilwen]

No jopas nyt jotakin!

Ihan todella mielenkiintoinen ja makoisa rarepari, josta en olekaan aiemmin lukenut. Hahmot ovat hyvin uskottavia ja "itsensä kaltaisia", dialogi on tosi sujuvaa ja hykerryttävää ja jotenkin tuo Severuksen koti on juuri niin severusmainen kuin olla voi: Severuksen koti tuntuu ahtaalta heti, kun joku ulkopuolinen on astunut sinne jalallaankin.

Kivoja pieniä yksityiskohtia tarinassa, juuri tuo teepannu ja huulien polttaminen, kasteiset penkit ja haarapääskyt. Pidän myös siitä, miten Petunia myöntää ikävöivänsä siskoaan. Olen aina tykännyt kyseisestä hahmosta ja kuten irkissä sanoin, myös kovasti häntä säälinyt. On varmasti raskasta potea kateutta koko ikänsä ja jäädä siskonsa varjoon.

Jään mielenkiinnolla odottelemaan jatkoa!

[flawless]

Tämä kiinnitti mun huomion mielenkiintoisen parituksen takia. Ensin ajattelin, että onpas rarea ja miten tällainen voisi ikinä toimia, mutta itse asiassa olin yllättynyt siitä kuinka järkeenkäypä tämä paritus olikaan. Lily tavallaan sitomassa näitä kahta yhteen oli mielenkiintoinen huomio, tässä on todella mielenkiintoinen asetelma ja odotan innolla, millaiseksi tämä muotoutuu.

Tykkäsin siitä, että tämä oli toteutettu kiinteästi toistensa tarinaa jatkavina raapaleina. Se toimi. Ja tykkäsin kuitenkin lukea pätkittäistä tekstiä, se oli mukavan keveää. Pidin kovasti siitä kuinka tämän tapahtumat olivat niin arkisia, ja kuinka teksti ei ollut täynnä mitään kielellisiä temppuiluja ja koristeita, tämä yksinkertaisuudessaan puhutteli voimakkaasti. Näiden kahden välinen dialogi ja molempien selkeät toiseen kohdistuvat negatiiviset fiilikset tekivät tästä mielenkiintoisen. Dialogi oli jäykkää, kankeaa, jännittynyttä ja pakonomaista - eli juuri sellaista kuin kuvittelisin sen mahdollisesti oikeasti olevankin. Erityisen paljon pidin kolmannesta raapaleesta, jostain syystä. Siinä esimerkiksi tuo hanskojen räpeltäminen oli hyvä yksityiskohta, joka loi tähän tietynlaista uskottavuutta ja mielenkiintoa, koska tuollainen yksinkertainenkin ele joskus kertoo paljon ja se oli tuotu esille sillä tavalla, että se oikein piirtyi silmien eteen.

Odottelen siis jatkoa. Uskottavia ja IC hahmoja, mukavasti kulkevaa tekstiä ja todella mielenkiintoinen asetelma - ehdottomasti siis jään seuraamaan.

[LillaMyy]

Metsästin läheisen kuolemalla varustettuja ficcejä luettavaksi Kommenttiterttu-haasteen kautta, ja taisin Laun (?) listauksesta bongata tämän samaisesta kohdasta, joten sitten piti tulla itsekin lukemaan, että saan terttuuni täytettä. (: Muutenkin tätä on kyllä tullut vilkuiltua pariinkin otteeseen, mutten vaan ole saanut aikaiseksi...

Tämä paritus on kyllä toisaalta niin kovin merkillinen, mutta sitten taas toisaalta jollain tavalla ehkä ihan looginenkin, joten tämän seuraaminen tulee kyllä olemaan todella mielenkiintoista. Jotenkin just tuo, että molemmat näistä kaipaavat Lilyä, tuo heitä jotenkin lähemmäs toisiaan. Vaikka pelkkä tuollaisella taustalle suhteen pohjaaminen tuntuukin hieman... väärältä, tai jotain, niin jotenkin se vaan tuo lisäuskottavuutta näihin kahteen. Tulee siis tosi jännittävää seurata, että miten sä aiot saada nämä kaksi yhteen ja kuinka paljon aiot käyttää tuota Lily-aspektia tässä, vai käytätkö ollenkaan tämän aloituksen jälkeen. (:

Tykkään ihan älyttömästi, kuinka jokaisessa sanassa ja eleessä paistaa, että nämä kaksi enemmän tai vähemmän inhoavat toisiaan tässä kohtaa, vaikka he kuinka yrittävät esittää kohteliaita ja ystävällisiä. Muutenkin sun kaikki sanavalinnat huokuvat sitä, että näiden kahden välillä on alusta asti tietynlaista jännitettä. Tuo oli myös mielestäni hieno käänne, että Severus huomaa Petunian olleen vain kateellinen, mitä Petunia tietysti yrittää nopeasti paikata, koska eihän sitä sellaista nyt kehtaa ikinä tunnustaa kenellekään. Etenkään sille henkilölle, jolle on kateellinen!

Kiitän siis tästä ja jään seurailemaan tätä jatkossakin, koska olet kyllä maalaillut aika hykerryttävän asetelman jo näin alkuvaiheessa tälle kaksikolle! (:

[FractaAnima]

Nevilla Joo, nämä kaksi ei osaa päättää miten olisivat keskenään ja millaisissa tunnetiloissa. Sanoisin, että tunnelma on hauras ja herkkä kaikille impulsseille. u_u Kiitos kommentista! <3
Lauchuo Mmh, Severuksen elämä on kieltämättä tässä hyvinkin yksinkertaista, kun ei hänellä ole sitä työtäkään. :< Ja tosiaan, tavallaan Severus onkin tiennyt Petunian kateudesta, tavallaan ei. Se selviää näissä seuraavissa osissa vähän paremmin. Kiitos murmelini. <3
Saappaaton Minun rakkauteni yksityiskohtiin näemmä tuottaa tulosta myös omissa teksteissäni ja olen aina niin iloinen, kun joku niihin tarttuu, koska yksityiskohdat ftw! <3 Minä kiitän sinua jälleen kommentista, kiitos nam. :3
Isilwen Kiitos kommentista sinullekin! Petuniassa kieltämättä on potentiaalia ja huomaan nauttivani suuresti kirjoittaessani hänestä.
flawless Oivoi, kiitos oikein paljon! Itsekin pidän juuri tuosta Petunian hanskojen oikomisesta, siinä on jotain hyvin petuniamaista. Kiitos.
LillaMyy Lily-aspektia ei voi surutta heittää romukoppaan, kun näistä kahdesta on kyse. Ja jep, tosiaan Severuksen huomiosta tuli käänne, joka muutti dynamiikkaa taas vähäsen. Tämä kaksikko on kyllä aikamoinen, hehe. Kiitos paljon kommentista sinullekin.

A/N: Vuosi raapalehtien VI tästä eteenpäin. Osa 9 osallistuu spurttiin sanalla 3. sokeripala.


8.

Petunian lähdettyä Severus on sytyttänyt takkaan tulen ja avannut pullollisen tonttuviiniä. Hänellä on keskenjäänyt kirja sylissään, mutta hän tuijottaa arinassa loimottavia liekkejä ajatukset etäällä. Hänen mieltään kiehtoo yhä Petunian ilme, joka on kavaltanut naisen tunteja aiemmin. Severus on aina kuvitellut, että Petunian kateus ja katkeruus olisi muuttunut niiden vuosien aikana silkaksi inhoksi taikuutta kohtaan, mutta yhä edelleenkin se näyttää olevan selkeää ja simppeliä kateutta sen puhtaimmassa olomuodossa; ihailevaa kadehdintaa.

Ajatuksistaan kevyesti huvittuneena Severus unohtaa hetkeksi miksi on alunperin törmännyt Petuniaan aiemmin. Hän unohtaa, että lokakuu vaihtuu sinä yönä marraskuuksi ja vuodet vievät häntä yhä kauemmas Lilystä.

Aamulla huvittuneisuus on tiessään.


9.

Kolme päivää myöhemmin Severus ei oikeastaan ylläty kuullessan koputuksen oveltaan. Hän yllättyy enemmän siitä, että siinä on kestänyt niin kauan. Hän piilottaa huvittuneisuutensa tympeän ilmeen taakse avatessaan oven ja nähdessään sen takana vaivautuneen oloisena vääntelehtivän naisen.

"Petunia?"

"Severus", nainen tokaisee kopeasti. Kuulostaa siltä kuin joku olisi pakottanut naisen palaamaan talolle, vaikka todellisuus on kaikkea muuta. Severus tietää, että taikuus on houkuttanut naisen takaisin kuin sokeripala. Petunian kasvojen kuvajainen on kummitellut Severuksen mielessä viime kerrasta asti. Nainen janoaa taikuutta.

"Tulin pahoittelemaan aiempaa käytöstäni, se oli varsin tahditonta", Petunia suoristaa selkänsä Severuksen katseen alla, mutta ei katso suoraan silmiin. Severus kohottaa kulmaansa.


10.

Petunia näyttää neuvottomalta, kun Severus ei vastaa mitään. Mies nauttii naisen vääntelehtimisestä hiukan liian paljon.

"Tein hiukan skonsseja ja ajattelin tuoda niitä sinullekin, sovinnon eleenä", nainen nostaa käsissään kannattelemansa korin esille ja tapailee toivotonta hymyä. Severus nyökkää ja siirtyy syrjään tehden naiselle tietä. Petunia epäröi ja näyttää hiukan yllättyneeltä. Hän ei selkeästi ole uskonut, että Severus kutsuisi hänet toistamiseen sisään.

"Tarjoaisin teetä, ellen pelkäisi pöytäliinani puolesta", Severus johdattaa heidät jälleen keittiöön.

"Eihän sinulla edes ole - ", Petunia aloittaa närkästyneenä, mutta ymmärtää sitten miehen vitsailevan hänen kustannuksellaan. "Lupaan olla läikyttämättä, jos sinä lupaat maistaa skonssejani. Ne ovat äitini reseptillä tehtyjä, Lily rakasti - "


11.

Hetken on kuoleman hiljaista. Petunia ja Severus tuijottavat toisiaan, Petunia järkyttyneenä, Severus yllätettynä. Heistä kumpikaan ei tiedä kuinka reagoida tilanteeseen.

Hitaasti Severus laskee teepannun liedelle ja nuolaisee huuliaan muodostaessaan vastausta ensin mielessään ja vasta sitten ääneen.
"Sitten olen varma, että pidän niistä", Severus on hymyilevinään kohteliaasti. Petunia vääntää omat huulensa samantapaiseen hymyyn: sellaiseen, joka ei yllä silmiin asti. He alkavat taas hengittää, mutta tunnelma on palannut sen alkuperäiselle, vaivautuneelle tasolle. 

Severus ymmärtää, että Lily on ainoa asia, joka heitä yhdistää, mutta kummankin on hankala puhua hänestä. Aihe tuntuu kielletyltä, mutta se totisesti polttelee heidän huuliaan pakottavammin kuin yksikään vastakeitetty tee.

[Lunalotta]

Huuuu. Oon lukenu nää ensimmäiset rapsut joskus aikaisemminkin kun ne vaikutti niin tutuilta, mut nyt päätin lukea koska julkaisit uusia. Tää paritus vaikuttaa musta niin... oudolta ja vieraalta, et pakko oli tulla lukemaan, miten sä näiden kahden välille luot tarinaa ja suhdetta.
Ah , mä niin ymmärrän tuon vaitonaisuuden, kun Lilyn nimi mainitaan. Toisaalta ymmärrän, että Petunian ja Severuksen suhde on tavallaan ihan fiksuakin luoda siltä pohjalta, et heitä yhdistää Lily. Severuksen rakastettu ja Petunian sisko. On niillä ainakin puheenaihe, jos ne siitä joskus puhuu. Mutta toivottavasti Severus ei rakastu Petuniaan vaan Lilyn takia, vaan ihan Petuniaan itseensä persoonana? No ja, saa nähdä mitä tästä tulee. Mutta ihanan ic-hahmoina oot kyl nää onnistunu pitämään. Ei voi kuin vain todeta, että kirjoitat mahtavasti (taas kerran).
Kiitos näistä :3

[Hazyel]

Jee jee jatkoa pääskyihin! Tykkään sinusta <3

Olisin toivonut, että tässä olisi vähän tapahtunut jotain enemmän, mutta toisaalta pidin myös siitä hitaasta tunnelmasta, mikä näissä raapaleissa on. Pidän siitä, miten tässä ikäänkuin kummatkin löytävät sen yhteisen sävelen, vaikka aiemmin ehkä ovatkin jo jollain tapaa ymmärtäneet, että kumpikin heistä kaipaa Lilya, mutta tuntuu, että nyt he ovat ikäänkuin oikeasti valmiita myöntämään sen toisilleen.

Skonssit, joista Lilykin piti, on tosi kiva yksityiskohta, joka vähän tuntuu lähentävän Severusta ja Petuniaa. Odotan innolla, mihin tämä vielä menee, kun nuo pääsevät vihdoin juomaan teetä ja maistamaan niitä skonsseja!

Kiitos taas osista, kirjoitathan pian lisää <3

[Fiorella]

Rauhallisen koti-illan etuna olen löytänyt jo paljon kiinnostavaa luettavaa lyhyessä ajassa. Tämän ficin avaamaan houkutteli hykerryttävän rare pari ja kaunis otsikko.

Raapalemitassa on se haittatekijä, että se usein rajoittaa tekstiä. Minä en tätä lukiessani edes muistanut että kyse on raapaleista, ja tämä on siis kehu. Tekstissä oli paljon mielenkiintoisia yksityiskohtia ja hahmot tuntuivat kovin omalta aidolta itseltään. Tätä oli tosiaan ilo lukea!

Severus seuraa naista, kasvoillaan tilanteen yllättävän käänteen esille nostama, keljuileva puolihymy.

"Kaikkien näiden vuosien ajan, Petunia? Sinä oletkin ollut vain kateellinen."

Tämä kohta oli ihan helmi. 

Kiehtova asetelma, lukisin hyvin mielelläni lisää.

[FractaAnima]

SparklingAngel Heiii, kiva, että oot eksynyt taas yhden ficcini seuraan. :3 Kiitos kommentista.
Lauchuo Jee, kiva, että skonssit miellytti! Nää on tämmösiä jahkailijoita, niin ei nää oikein voi hypätä suoraan vihasta kiihkoon ja rakkauteen. Kiitos muru kun kommentoit. <3
Fiorella Ah, voi ei, ihanaa. Kiitos kommentista, minä kovasti täällä sen myötä hymyilen.

A/N: 13. osa osallistuu spurttiin sanalla 3. viisi


12.

Petunia höpisee. Hän kertoo viime kesästä, puutarhakerhon jäsenyydestä, kukkapenkkiensä loogisesta järjestyksestä sekä siitä, kuinka hän melkein myöhästyi kukkasipulien syyskylvöstä, koska he olivat matkustaneet juuri silloin Walesiin tapaamaan poikaansa Duddersia.

Petunia on niin keskittynyt tarinointiinsa, ettei Severuksen tarvitse edes esittää olevansa erityisen kiinnostunut. Hän keskittyy enemmän naisen elekieleen etsien merkkejä, jotka muistuttaisivat siitä toisesta sisaresta. Petunia ja Lily kuitenkin eroavat toisistaan niin suuresti, että etsiminen on haasteellista, mutta Severuksen tarkat silmät löytävät kyllä pian etsimänsä. Ne ovat pieniä samankaltaisuuksia ylähuulen nykivässä liikkeessä, kun he hakevat jotain tiettyä sanaa tai silmien siristyksessä, kun he joutuvat pinnistelemään muistiaan. 

Severus tuntee olonsa pelottavan kotoisaksi.


13.

"Mitä ihmettä sinä tuijotat noin tarkkaan, Severus?" Petunia on viimein huomannut, että häntä tarkkaillaan. Äänensävy on hyökkäävä. Severus nostaa katseensa Petunian leukaluista silmiin, joissa on myös tuttua vihreää, mutta ne ovat enemmän siniseen taittavat kuin Lilyn, sellaiset joiden väriä ei ole helppo määritellä. Katse on lähestulkoon aina arvosteleva.

"Sinua", Severus vastaa tietämättä oikein itsekään miksi. Se kuulostaa typerältä, mutta se on totta. Petunian kasvoille nousee pöllämystynyt ilme, hän on ottanut Severuksen vastauksen kohteliaisuutena. Severus katsoo Petuniaa vakavasti silmiin viisi pitkää sekuntia ennen kuin hänen kivipaaden kaltainen olemuksensa sulaa.

"Lisää teetä?"

"Ei, ei kiitos. Minun pitäisi jo mennä", Petunia vastaa hermostuneesti.


14.

"Sääli", Severus sanoo muka harmissaan ja nousee ylös. Hänestä on jokseenkin huvittavaa kiusoitella Petuniaa, joten hän leijuttaa astiat tiskialtaaseen. Samassa vesihana aukeaa ja tulppa lennähtää altaan reunalta sen pohjalle.

"Saippuos", Severus tehostaa tekemistään lausumalla loitsun ääneen, vaikkei hänen tarvitsisi, ja tiskivesi alkaa kuplia. Kaiken aikaa Petunia seuraa silmät suurina kuinka tiskit alkavat peseytyä kuin itsestään. Severuksen toinen suupieli kohoaa tahtomattakin. Hänestä tuntuu vähän samalta kuin silloin kauan sitten, kun hän on saanut kertoa Lilylle kaiken tuosta taianomaisesta maailmasta. Suupieli laskeutuu vavahtaen takaisin paikoilleen.

"Käytännöllistä", Petunia on saanut itsensä koottua. Hän tekee lähtöä, mutta vilkuilee tiskiallasta tuon tuostakin.

"Todella", Severus vastaa.

[Lunalotta]

Tämäkin rapsusarja etenee jo vähän tuohon tutustumisen ja lähentymisen paikkeille, ja tykkään Toivon vaan ettei Severus nyt rakastu Petuniaan ainoastaan sen takia että löyti ne pienet samantapaiset eleet kuin mitä Lilylla oli Mutta no, katsotaan miten tää suhde rakentuu! Mukava välipala oli kyl, ja en osaa taas sanoa oikein mitään pitkiä jaaritteluita, mutta tarvitsseeko sitä aina niin tehdäkään Kiitos silti näistäkin! <3

[Nyyhti]

Höhööö eksyinpäs tänne! Tämä on toki rare paritus, mutta minusta myös ihanan looginen. Kerrankin joku random paritus, jonka voin hyvin kuvitella toimivan ilman kaiken maailman vakuutteluja

Sitten itse tekstiin, hmmm. En oikein kokonaisuutena lämpene raapalesarja-ajatukselle yhä edelleenkään, vaikka olen niitä jo aika paljon lukenut. Tässä ei kuitenkaan yhtään häirinnyt, että mitta oli raapale En olisi yhtään odottanut, että tämä kertoo nimenomaan aikuisista, ja tämä alkuasetelma on tosi hauska. Tulee vähän unenomainen fiilis, kun Petnia vain laahustelee paikalle. Samalla tuntuu, että sää on koko ajan sumuinen ja harmaa, ja sellainen inhottava, ja sitten nämä kaksi tapaavat hetken verran Severuksen kämpässä, joka ei ehkä ole kaikkein viihtyisin mutta kuitenkin ihana lämmin kolo kaiken sen sumun keskellä En edes tiedä, mainitsitko kertaakaan säätilaa, joten minusta on tosi hauskaa, kun tämä mielikuva sumusta ja muusta on niin vahvana!

Juoni vaikuttaa oikein lupaavalta. Mitään suurtahan tässä vielä ei ole ehtinyt tapahtua, mutta sitä odotellessa! Musta on muuten tosi hauska ajatus, että Petunia kälättää elämästään ja Dudderssistaan Severukselle. Ihan kuin Severusta sellainen (vielä) kiinnostaisi, haha! Mutta Petunia on kyllä juuri sellainen ihminen, joka ei kestä hetkenkään hiljaisuutta, joten se sopi hyvin.

[Hazyel]

Hei apua mitä en ole kommentoinut uusimpien osien jälkeen!! Korjaanpa siis asian nyt saman tien kun moisen vääryyden huomasinkin. Hei siis taas o/

Petunian luonteeseen sopii tosi hyvin mielestäni se, että hän kertoo ja höpisee koko ajan. Ehkä hän sillä tavallaan koettaa unohtaa, miksi alunperin päätyikään Severuksen luokse, Lilyn kuolema kun on niin arka aihe (kummallekin). Severukselle taas sopii se, että hän etsii Petuniasta merkkejä, kuinka hän on samanlainen kuin Lily oli. Pidän tässä siitä, miten olet tehnyt kummastakin hahmosta tosi omanlaisensa, juuri sellaisen, miksikä voisin heidät kuvitellakin.

Ihana, miten Severus vähän kiusoittelee Petuniaa tiskeillä Pidän siitäkin, miten se tuo Severuksen mieleen muistoja Lilystä ja siitä, miten hän tutustutti Lilyn taikojen maailmaan. Ja siitä, miten Petunia lopulta ei reagoi taikoihin järkyttyneesti, vaan vaikuttaa enemmänkin kiinnostuneelta. Tosiaan, minäkin pitäisin siitä, jos tiskit olisi noin helppo hoitaa.

Jään taas odottamaan lisää ja kiitän näistä :3 <3