Kirjoittaja Aihe: Fushigi Yuugi: Yrttiteetä ja sympatiaa, S, Tasuki/Kouji, oneshot  (Luettu 349 kertaa)

Maissinaksu

  • Trubaduuri
  • ***
  • Viestejä: 2 648
  • ( ͡° ͜ʖ ͡°)
Ficin nimi: Yrttiteetä ja sympatiaa
Kirjoittaja: Ayu
Fandom: Fushigi Yuugi
Genre: Fluffinen hurt/comfort
Ikäraja: S
Paritus: Tasuki (Genrou)/Kouji

Summary: Genrou ei ollut sairastajana mikään säysein mahdollinen ja inhosi sitä voimattomuuden tunnetta, jonka etenkin kuume toi mukanaan.

A/N: Yleensä olen lukenut ficcejä ja muita tarinoita, jossa seme sairastaa ja uke hoivaa, mutta FY inspiroi kirjoittamaan pienen tarinan asetelma toisin päin. Tässä ficissä paritus ei sinänsä tule huutomerkkinä esiin, mutta siellä se taustalla aina pyörii, hehheh. Kouji on ihana aniki sairaalle päällikölle. <3


***


Portaiden kulkeminen tarjotin käsissä oli hämmentävän hankalaa. Kouji irvisti keiton loiskahtaessa hieman kulhostaan ja muodostaessa tarjottimen sileälle puupinnalle ärsyttävän läntin. Ehkä hänen olisi ollut syytä toimia hieman rauhallisempaan tahtiin, mutta liiallinen kärsivällisyys ei ollut koskaan lukeutunut hänen vahvimpiin puoliinsa, etenkään kun kyse oli Genrousta.

Päällikön huoneen suuri puuovi paukahti kiinni hänen takanaan tarkoittamattoman kovaäänisesti. ”Gen-chaan... Toin pikkasen pöperöä ja teetä. Ookko hereillä?”

”Hmmh”, kuului voimaton murahdus sängystä. ”Pakostakin, kun sinä möykkäät.”

”Ääh, harva kuitenkaan nukahtaa näin nopiasti uuestaan.”

”Mitä varten sitten pittää kyssyy?” päällikkö tuhahti ja viskasi kylmän liinan otsaltaan pöydälle aamulla tuotuun vesiastiaan.

”Kornista kohteliaisuuesta”, Kouji tokaisi ja laski tarjottimen sängyn viereiselle pöydälle. Päällikkö varmasti arvostaisi hänen aikaansaannostaan. Riisikeitto jos mikä oli hyvää popsittavaa sairaalle. ”Aloin jo tuumia, pittäisikö sinut herättää, kun olit sen verran pitkään vetäny hirsiä, mutta heräsikkin ihan itte.”

Genrou otti tarjotun kulhon ja hymähti kiitollisena. Vaikka Kouji itse sanoikin, ruoka oli onnistunut sillä kertaa yli odotusten. Hän ojensi lusikan ja silmäili ystäväänsä yrittäen löytää tämän kipeästä olemuksesta jotain positiivista.

”Mimmonen olo?”

”Kylymä ja nupissa surisee”, Genrou tuhahti ja puhalsi lusikkaansa viilentääkseen soppaa.

”Sitä se kuume teettää. Syöt ja pikapikaa takasin koisaamaan.”

”Ei tätä hotkia piä”, punapää huomautti nielaistuaan. Luultavasti päällikön aistit olivat sen verran tukossa, ettei tämä kyennyt kunnolla maistamaan ruokaa, mutta ainakin se näytti kelpaavan. ”Tullee muuten vahingossa ylähä.”

”Siitä tulikin miäleen”, Kouji muisti äkkiä ja veti takkinsa taskusta pienen paperisen paketin. ”Toin sinulle taas jottain kivvaa”, tummatukka virkkoi sirottaessaan tumman jauheen teekuppiin, ennen kuin Genrou ehti estellä. Tämä ei ollut ilahtunut lainkaan, kun hän oli käskenyt juoda teehen sekoitettuja yrttejä edellisenä iltana. Hyvä, ettei hän ollut joutunut siivoamaan päällikön laattoja lopputuloksena. Sillä kertaa tämä oli tainnut kuvitella saavansa ihan tavallista teetä, mutta sai pettyä karvaasti.

”Ehhei, elä luulekkaan”, punapää ärähti ja mulkaisi häntä kulmiensa alta. Kai eleen olisi pitänyt olla uhkaava ja arvovaltainen, mutta Kouji näki vain kiukuttelevan myöhäisteinin. Hän hillitsi halunsa pyöräyttää silmiään, sillä se olisi taatusti provosoinut Genroua turhasti.

”Kyllä luulen. Oles nyt kiltti poika”, hän kehotti ja laski kupin takaisin tarjottimelle. ”Jos halluut juua jottain sopan kanssa, ota tai jätä. Yrtit tullee näppärästi mukana.”

”Sinulla ei oo mittään tietoa, millasta sotkua tuo on”, punapää protestoi.

”Usko pois, Gen, en tahokkaan”, Kouji tokaisi ja risti kätensä puuskaan antaen ymmärtää vänkäämisen olevan loppu. Genroun päällikön asemasta huolimatta hänellä oli oma anikin auktoriteettinsa, joka yleensä piti pintansa punapään kanssa tapellessa.

Genrou lopetteli äkäisenä ruokailuaan ja silmäili inhoten lääkettä, oikein luimisteli sitä katsoessaan. Jonkin ajan päästä jano kuitenkin vei voiton ja sai päällikön nöyrtymään sen verran, että tämä suostui haparoiden tarttumaan teekuppiin. Genrou huomasi hänen itsetyytyväisyyttä hipovan virneensä.

”Sen sijjaan, että hirnut siinä, saat hakkee toisen kupin puhasta vettä.”

”Sananne on laki”, tummatukka naurahti ja läksi välittömästi alakertaan. Oli kai parasta olla koettelematta päällikön huumorintajua tämän riutuessa sellaisessa olotilassa. Punapää sairasti harvoin, mutta silloin kun tautia pukkasi, se vei tämän usein vuoteeseen muutamaksi päiväksi. Genrou ei ollut sairastajana mikään säysein mahdollinen ja inhosi sitä voimattomuuden tunnetta, jonka etenkin kuume toi mukanaan. Mieluummin tämä olisi kuulemma räkinyt ja yskinyt keuhkonsa pihalle kuin hytissyt täkkikerrosten alla, pikku reppana.

Palatessaan Kouji oli kuvitellut löytävänsä lääkkeen edelleen koskemattomana ja Genroun jääräpäisen kieltäytyvänä, mutta sen sijaan kuppi oli tyhjä ja päällikkö käynyt naamaltaan kalpean vihertäväksi, mikä kieli selkeästi siitä, että tämä oli tarttunut itseään niskasta kiinni ja tehnyt kuten oli käsketty.

”Kulautappa tosta”, Kouji kehotti hymyillen ja ojensi raikasta vettä.

Genrou kumosi kupin muutamalla hörpyllä. ”Hyi”, oli ainoa, mitä tämän onnistui voihkaista.

Kouji laski kädenselkänsä päällikön otsalle. Hänen uskomuksensa mukaan kuume oli jo laantumaan päin, vaikkei hän ollutkaan mikään tohtori.

”Elä käpälöi siinä”, punapää tiuskaisi, kun hän kuljetti kättään otsan lisäksi kaulansyrjällä ja niskalla saadakseen paremman käsityksen taudin laadusta. ”Sait jo myrkyttää minut tokaan kertaan, joten voit kalappia muualle.”

”Hyväksi se lääke on. Olisit vaan kiitollinen, kun aniki auttelee”, Kouji virkkoi. Genroun myrtyneisyys oli jollain tavalla aina ollut vähän herttaiseen vivahtavaa.

”Olisin kiitollinen, jos se sotku pyssyy alahaalla”, punapää tuhahti. ”Muussa tapauksessa syytän sitten sinnuu.”

”Turhaa sinäki mussutat”, Kouji tokaisi takaisin. ”Alat muuten vaikuttaa jo pirtsakammalta.”

Genrou murahti jotain mielenosoituksellista, muttei laittanut enää vastaan hänen kokeillessaan ihon lämpöä. Positiivisenpuoleisen tarkastuksen päätteeksi Kouji hipsutti sormillaan ystävänsä pehmeän puuvillan verhoamaa hartiaa. ”Väsyttääkö?”

Punapää kohautti olkiaan. ”Ei ihmeemmin.”

”Kannattaa ainakin koittaa nukkua. Haluakko olla yksin?”

”No voit sinä täällä hilluu, jos et muuta keksi”, Genrou hymähti. Kouji nyökkäsi tyytyväisenä ja riisui takkinsa, paitansa ja kenkänsä yhteen myttyyn seinän viereen. Punapää katsoi toimia vähän kummastellen, muttei ehtinyt kysyä selitystä, kun hän jo kiipesi leveään vuoteeseen.

”Sinä saat pöpön, jos käyt viäreen.”

”No jaa, pitäähän minun jottain päällikön hyväksi tehä. Paita pois vaan.”

Genrou pyöräytti silmiään, mutta ähelsi vaatteen yltään. ”Minä en oo muuten kylypenyt parriin päivään”, tämä huomautti, kun hän keplotteli itsensä sängynpäätyä vasten ja kietoi käsivartensa ystävänsä ympärille viilentääkseen lämpöä hohkaavaa kehoa.

”Ihan sama, en minäkään”, Kouji hymähti ja veti punapään lähemmäs. Genrou hytisi hiukan, muttei valittanut. Kuumeessa sitä teki mieli hautautua mahdollisimman lämpimästi puolenkymmenen täkin alle, mutta todellisuudessahan parhaaksi havaittu hoitokonsti oli kehon viilentäminen, vaikkei se tuntunutkaan erityisen miellyttävältä. Joka tapauksessa he molemmat voittivat jotain; Genroun iho lämmitti häntä ja hänen puolestaan viilensi hiukan kuumetta.

”Huvittaisipa mennä kuumalle lähteelle”, Genrou mutisi raukeana jonkin ajan päästä. Selkeästi tämä oli jo hyvää vauhtia hiipumassa unten maille. Yrttilääkkeellä oli rauhoittava vaikutuksensa, joka näemmä teki tehtävänsä oikein hyvin.

”Totta vie. Mennään heti kun oot taas priimakunnossa”, Kouji ehdotti silitellen ystävänsä auringonpunaisia hiuksia samalla kun työnsi tämän hellästi loitommas päästäkseen liikkumaan sängynlaidalta. ”Nyt sinun täytyy saaha vähän unta palloon.”

Genrou oikaisi vuoteella pitkäkseen ja veti peiton ylleen. Kouji kasteli liinan kylmässä vedessä ja taitteli sen muutaman kerran puoliksi puristettuaan enimmät vedet pois. ”Tarvikko jottain?”

”Mmmh”, kuului unelias vastaus. ”Juuaan kunnon lärvit... Kittaan sinut pöyän alle.”

Kouji purskahti hiljaiseen nauruun ja antoi punapään otsalle kevyen suukon ennen kuin laski kylmän liinan sille. ”Öitä, Gen-chan.”

”Öitä, aniki.”

”Ai niin”, tummatukka loi potilaaseen huvittuneen katseen huoneen ovelta, ”katokkin, että oot huamenna paremmassa jamassa, ellet sitten taho lissää yrttimehuja.”

Genrou ärähti jotain epämääräistä vastaukseksi, joka kuulosti siltä kuin tämä olisi haukkunut häntä joksikin ikäväksi.


« Viimeksi muokattu: 05.02.2018 15:53:39 kirjoittanut Ayudara »
"Itse Zeus kyllä lähetti Akun tänne, mutta hän ei tiennyt, että sukulaispoikani on täysi tumpelo."
- Roope Ankka