Kirjoittaja Aihe: Sherlock Holmes (kirjat, elokuvat, tv-sarjat yms.)  (Luettu 55309 kertaa)

Fiorella

  • ***
  • Viestejä: 5 712
  • Hyvän tuulen kotisatama
    • https://archiveofourown.org/users/Fiorelle
Vs: Sherlock Holmes (kirjat, elokuvat, tv-sarjat yms.)
« Vastaus #40 : 12.11.2015 01:40:14 »
Lainaus
miten tutustuit ensimmäisen kerran Sherlock Holmesiin? Kuka on sinun mielestäsi "se aito ja oikea" Sherlock Holmes? Kuka on lempihahmosi? OTP?
Tietysti luin jo joskus muinoin Doylen Sherlock-kirjoja, ja novellit luin tässä ihan lähivuosinakin. En koskaan ole ollut kovin kummoinen fani tälle fandomille, todennäköisesti siksi, että nähtävästi yhdistän Holmesin mielessäni jollain tapaa Christien Poirotiin, josta en ole ikinä paljoakaan pitänyt. (Taitaa juontaa juurensa lapsuudesta, kun noita luin, että ovat menneet ajatuksissa sekaisin.) Enkä kovin paljon tykännyt Disneyn Basil Hiiri -versiostakaan, sen puoleen. ;) Silti fandom tavallaan houkuttelisi puoleensa.

Nyt hiljattain katsoin puhtaasti uteliaisuudesta ne kaksi suhteellisen uutta elokuvaa (lähinnä Jude Lawin takia, ja voi ei, silläkin oli niissä viikset!), enkä mitenkään hirmuisesti ihastunut niihinkään, joskin olivat omalla tavallaan ihan hauskoja ja vauhdikkaita. Olin skipannut ne aiemmin, koska en tykkää Robert Downey Juniorista, eikä kyllä tunne niidenkään myötä miksikään muuttunut. ;) Niinpä epäilen, että tämä fandomin saama innostus perustuu juuri tuohon BBC-sarjaan, jota en ole vielä päässyt katsomaan. BBC:n sarjat yleensäkin ovat laadukkaita ja miellyttäviä katsella, joten elättelen toivoa sen suhteen. :)

Lainaus
Ja vähän tuoreempia uutisia! Sherlockin uusinnat alkavat kahden viikon päästä sunnuntaina! Yle TV2 uusii kaikki kolme kautta, joten kannattaa olla teeveen ääressä 15.11. alkaen joka sunnuntai. Kiva temppu Yleltä ennen tulevaa spessujaksoa. (:
Kiitos tiedosta! Pitää pistää tämä korvan taakse, niin että pääsee kenties itsekin kärryille! :D Sepäs tulikin sopivasti!

I´m kind and caring Hufflepuff!
~ Iltakävelylle Fiorellan ficcitarhaan? ~

wishbone

  • L'enfant terrible
  • ***
  • Viestejä: 337
Vs: Sherlock Holmes (kirjat, elokuvat, tv-sarjat yms.)
« Vastaus #41 : 30.12.2015 00:44:39 »
Herättelen nyt tätä ketjua kun BBC:n (joulu)spesiaali The Abominable Bride kolkuttelee ihan nurkan takana. Tällä kertaa Benedict ja Martin & kumppanit seikkailevat ACD:n alkuperäisteoksille uskollisemmassa hengessä vuoden 1895 Lontoossa. Viktoriaaninen AU moderniin AU:hun perustuen, should be interesting. Aikooko joku uskalias streemata ihan suoraan, vai onko täällä muita joiden fanitus on jo itseni lailla laskenut niihin lukemiin, että kestää kyllä venata seuraavaaan päivään ja katsella vaikka Holan yms. brittitekaisijan avulla BBC:n sivuilta? Meinaako joku mennä ihan leffateatteriin katsomaan (nyt kun sellainenkin on mahdollista)?

(Seuraava osuus ei sisällä ainuttakaan aitoa spoileria, ainoastaan trailerin pohjalta tapahtuvaa pohdintaa. Jos haluaa kuitenkin pysyä täysin pimennossa, kannattaa lukeminen lopettaa tähän. )

Itse tosiaan tipahdin viimeistään kolmoskauden kohdalla täysin fandomin kelkasta, mutta tiettyä nostalgiaa tämäkin versio pitää sisällään. Menneenä kesänä hurahdin uudestaan Holmes-canoniin, joten siinäkin mielessä viktoriaaninen lähestymiskanta madaltaa kynnystä päästä taas sarjan makuun. En ole yhtään seuraillut asiasta mahdollisesti käytyä juonipohdintaa tumblerin yms. puolella, joten en sitten tiedä, mitä kaikkea siellä on jo ehditty teorisoida. Itseäni kiinnostaa ovatko tekijät kokeneet mitenkään tarpeelliseksi selitellä tätä time warppia - jonkun uni? Johnin uusi kirjallinen tyylikokeilu? Sherlockin huumehallu? - vai mennäänkö ihan pokalla alternative universen puolelle. Suurimpia kysymysmerkkejä taitavat trailerin perusteella olla se, kuka onkaan jo jakson nimessä mainittu morsian, ynnä se, miksi Marylla vaikuttaisi olevan ajankuvaan kuuluva surupuku päällään. Oma crack-teoriani on tällä hetkellä se, että morsiamen hunnun takaa löytyisi tosiasiassa mies, eräässä originaalitarinassa kun vastaavaa naamioitumiskikkaa tosiaan sovellettiin juuri tällä tavoin. Ainut asiaa koskeva tumppupostaus jonka olen nähnyt heitti puolittain läpällä, että ehkä morsian onkin Moriarty, jonka paluuta haudan takaa kolmoskauden loppu ehti jo mainostaa. Yhdistelmällä Andrew Scott + cross-dressing ei voi mennä metsään, eihän? Mutta mitä todennäköisimmin tämä toive jää vain meikeläisen päiväunien tasolle.
I will love you as misfortune loves orphans,
as fire loves innocence, and as justice loves to sit
and watch while everything goes wrong.

Funtion

  • Vieras
Vs: Sherlock Holmes (kirjat, elokuvat, tv-sarjat yms.)
« Vastaus #42 : 02.01.2016 00:50:30 »
Mä aion streemata suoraan niinku oon jo aiemminkin tehnyt. :--D Vähän kyllä jännittää miten käy kun mun nettiyhteys on tunnetusti pätkivää sorttia... :/ Mut en todellakaan aio odottaa, kun tulisin tumblrissa spoilatuks heti ku sinne kirjautuisin + oon niin peloissani Moriartyn puolesta etten ees pystyis odottamaan.

Mullakaan ei oo juuri mtn tietoa tästä spessusta kun en oo menny lukemaan mtn teorioita sun muita, mut mulla kans kävi mielessä toi miten se morsian vois olla Moriarty, tai pikemminkin vertauskuva siitä. Nehän on meinaa sanonut, et spessun pitäis selittää Moriartyn kohtalo, joten mikäli se on elossa (se ei ole, ei todellakaan ole) niin ehkä tää SPOILER! morsiamen itsemurha (mikäli se siis tappaa itsensä, en muista oliks tää trailerissa vai näinkö tän setlock-kuvista joten siks spoilerit) SPOILER! selittää miten Moriarty selvisi. Tosin kuten sanottua ei siinoo mtn järkee et Moriarty olis elossa mut eipä tässä sarjassa muutenkaa oo enää paljoakaan järkeä.

Idk toivon vaan et tässä olis jtn Moriartysta ja samaan aikaan toivon ettei tällä olis mtn tekemistä Moriartyn kanssa. Lol.

SPOILERIA SPESSUSTA ÄLÄ LUE MITÄÄN TÄSTÄ LOPPUVIESTISTÄ ELLET HALUA SPOILAANTUA

MÄ TÄRISEN.

Enkä edes tiedä mistä aloittaa! Kaikki toi Sheriarty. Oon kuollut. Tärisen ja vapisen. Professori Moriarty. Ei jumalauta.

Ja, siis, se Jimin kommentti siitä miten mukava Sherlockin sänky on?????????? siis... näinkö mä just unta?????? hyvin todelta tuntuvaa unta??? katselinko mä vaan omaa ficciäni hyvin aidon tuntuisesti???

Okei, vähän järkevämpi pointti: oon iloinen siitä miten luuloni osoittautui oikeeksi siitä, et Jim on palannut mutta ei elossa. Nyt voin hengittää, nyt voin oikeesti odottaa 4. kautta sillee suht iloisella mielellä. Ja se on kaikki mitä tahdoin tältä spessulta. Sori fangirlaus, meen nyt kokoamaan itseni.

Gil Galad

  • Luihuinen
  • ***
  • Viestejä: 258
  • LightHowl8815
Vs: Sherlock Holmes (kirjat, elokuvat, tv-sarjat yms.)
« Vastaus #43 : 09.01.2016 16:54:16 »
Mä käyn kattomassa ton spesiaali jakson 11.1 elokuvissa. Odotan mielenkiinnolla mitä ne on keksineet siihen. Sopivasti tulee 3. tuotantokauden vika jakso jus huomenna.
Se, mitä ihminen näkee ja kuulee, riippuu hyvin paljon siitä, missä hän seisoo; se riippuu myös siitä, millainen hän on. TS 51

Röhkö

  • ***
  • Viestejä: 1 171
  • Oot kuuma.
Vs: Sherlock Holmes (kirjat, elokuvat, tv-sarjat yms.)
« Vastaus #44 : 23.01.2016 16:59:33 »
The Abominable Bride nähty jo pariinkin otteeseen. Hämmästelen, miten vähän siitä on keskustelua täällä käyty.
Ja viestini tietenkin spoilaa! Pahimmat kohdat pienensin.

Päällimmäisenä mielessä: Benedict on yhä seksikkyyden ruumillistuma, olematta vähäpukeinen.

Mutta vakavissaan. Tykkäsin feminismiteemasta, joskin tapaus jäi taas vähän itse Sherlockin oman tunne vs. järki -sodan taakse. Ei se mitään. Yllätyin, kun juonessa yhtäkkiä hypättiinkin nykyaikaan ja se oli hyvä: siksi en eka syttyny tosta 1800-luvusta, koska mun mielestä tän Sherlockin hedelmä on juuri modernismi. Hahmoja oli muunneltu luovasti, kuitenkaan luonteenpiirteisiin kajoamatta.
Jimlockia oli enemmän kuin koskaan, mutta pilkahti siellä myös Adler ja johnlock, joten jatkan Sherlockin multishippaamista. Minusta Sherlock on vain liian monitasoinen ja tunteita ymmärtämätön hahmo, joten en kannata tässä kohdin monogamiaa - vaikka haluaisin. Itse oon sitä mieltä, että Gatiss parittaa Jimiä ja Sherlockia (osin kannanotto), Jimin hahmo selvästi on homo - tämä nyt on ollut jo aiemmin itsestäänselvyys mutta nyt varmaa - mutta Sherlockilla ei ole välineitä käsitteellistää omia tunteitaan. Irene Adler antaa Sherlockille mahdollisuuden tuntea itsensä samanlaiseksi kuin "muut" ja sankariksikin eri tavalla kuin muut tapaukset. John taas on hyvä ystävä ja työpari, jonka kautta Sherlock peilaa tunteitaan.
Isoin miinus oli se kohta jossa Sherlock hyppää alas putouksesta - siis tekninen toteutus, joka näytti vähän kömpelöltä ainakin omalla telkulla.

Leffateatterissa en harmikseni ehtinyt tätä näkemään :(

Nyt vain kolmoskautta odottelemaan. Sinänsä tämä erikoisjakso toimii itsenäisesti, mutta selitti Jimin hahmosta lisää.
Spekulointia:
Janine on sangen varmasti Jimin sisko. Tästä on tosin ollut jo niin paljon puhetta eri nettifoorumeilla, että Gatiss saattaa oveluuksissaan käyttää tätä epäilyä faneja vastaan ja tehdä Janinesta jotain muuta..?
Ekstrajaksossa morsian "ampui itseään" kallon läpi kuten Jim. MUTTA kädessä oleva ase olikin se joka pamahti. Viittaako tämä myös siihen, että Jim on elossa? Toisaalta Sherlock oli varma, ettei ole.
« Viimeksi muokattu: 23.01.2016 17:01:08 kirjoittanut Röhkö »
Mitä tapahtuu ficissä, jossa päähenkilö kirjoittaa ficciä? Ficcinception, K-15

Funtion

  • Vieras
Vs: Sherlock Holmes (kirjat, elokuvat, tv-sarjat yms.)
« Vastaus #45 : 23.01.2016 21:43:53 »
SPOILEREITA SPESSUSTA

Viimein jotain keskustelua tänne!!! Johan tätä on odotettukin.

Röhkön spekulointiin omia mietteitäni: Jim on kuollut. Jimillä ei ollut kahta asetta käytössään kun se kohtas Sherlockin siellä katolla. Mehän nähtiin ihan selkeesti miten se ampui itsensä ja sit makas omassa veressään. Ja mitä järkeä olis ees tuoda Jim eloon kun se joutuis kuitenkin taas kuolemaan? Ellei ne sit veis Sherlockin ja Jimin suhdetta syvemmälle tasolle mitä ne ei kyllä tuu tekemään. Siis; Jim on kuollut. Siitä ei oo epäilystäkään. Jimillä oli kuolemantoive koko sen ajan kun se sarjassa näyttäytyi, joten olis tosi halpamaista laittaa se lavastamaan itsemurhansa (...ellei syynä lavastukseen ole Sheriarty-teoria, lol. Koska Sherlock on ainoo syy miks Jim vois viivyttää kuolemaansa jonkin verran; Sherlock tarjoaa sille välttämätöntä älyllistä stimulaatiota).

Janine ei ole Jimin sisko. Mary ei ole Jimin sisko. Molly ei Jimin sisko. Rouva Hudson ei ole Jimin sisko -- tai äiti. Mehän tiedetään että Jim oli yksinäinen ja asui yksin. Täten en oikein usko et sillä olis lämpimiä sisarusvälejä. Ja vaikka oliskin ollut, niin mitä Janine edes tekis ens kaudella? Kostais Jimin kuoleman? Vaikka Jim halusi kuolla? Vaikka Jim tappoi itse itsensä? Vaikka Jimin kuolemasta ei voida mitenkään syyttää Sherlockia? Ja Jimin rikosllisverkkohan on nyt tuhottu, ainakin Sherlockin sanojen mukaan. Mikä siis tän Janinen rooli Moriartyna olis kun sillei olis edes Jimin rikollisorganisaatiota tukenaan??

Mun mielestä tää spessu oli samaa tasoa kolmoskauden kanssa eli juonellisesti köyhä ja huumoripitoinen (eikä se huumori ees naurattanut. Mycroft läskipuvussa, really?). Mut en jaksa olla vihanen koska sain niin paljon Jimiä kun en uskaltanut toivoa näkeväni siitä kuin vilauksen. Tän jakson sheriartypitoisuus pääsi yllättämään mut positiivisesti ja oon ilonen siitä jos tää epäsuosittu paritus on saanut lisää kannatusta! :D (Mut missä ne kaikki ficit on?? Okei en oo paras puhumaan kun en oo ite julkassu mtn uutta yli vuoteen mut...)

Röhkö

  • ***
  • Viestejä: 1 171
  • Oot kuuma.
Vs: Sherlock Holmes (kirjat, elokuvat, tv-sarjat yms.)
« Vastaus #46 : 24.01.2016 09:40:08 »
Kaanonissahan Jimillä on pikkuveli, Colonel James Moriarty. Tästä johtuen olen odotellut, milloin sarjaan tupsahtaa Jimin sisarus.
Janine on oma itsenäinen hahmonsa, ei mielestäni mikään miespuolinen Jim vaikka olisikin tämän sisko. Janine ei tarvitse Jimin rikollisliigaa ollakseen pahis. Spessussa Janine paljastuu "kammottavaksi morsiammeksi".

Jimin tuominen takaisin kuolleista olisi melkoinen antikliimaksi. Siksi olen kehittänyt mieluummin Janine-teorian.
Mitä tapahtuu ficissä, jossa päähenkilö kirjoittaa ficciä? Ficcinception, K-15

Funtion

  • Vieras
Vs: Sherlock Holmes (kirjat, elokuvat, tv-sarjat yms.)
« Vastaus #47 : 24.01.2016 12:01:50 »
Yeah, tiedän. Mut sehän on ammatiltaan asemapäällikkö.

Ja samalla logiikalla myös Molly vois olla pahis, olihan sekin siinä asussa? Tietenkään Janine ei tarvitsisi Jimin rikollisjoukkoa avukseen mut ihmettelenpä silti hänen motiivejaan. Kolmoskaudella ei myöskään ollut mtn vihjeitä siihen suuntaan et Janine olis pahis; toisin kuin Maryn kohdalla kun Sherlock päätteli et se on valehtelija eli se salas jotain. Tosin en miellä Maryakaan pahikseksi, tarkotin tällä vaan sitä et sillon rikollistaustaa. Olisko Janine muka niin taitava peittelemään että se pystyis huijaamaan jopa Sherlockia?

Mustekehrääjä

  • Tassuttelija
  • ***
  • Viestejä: 632
Vs: Sherlock Holmes (kirjat, elokuvat, tv-sarjat yms.)
« Vastaus #48 : 24.01.2016 12:07:02 »
SPOIL SPOIL SPOIL

No nyt mun on pakko tulla höpöttämään. Okei siis joo, kaanonissahan Jimillä on veli kyllä, se tiedetään jees. Mutta tää sarja on muutenkin ottanut jonkin verran erivapauksia, joten en nyt oikein usko tähän Janine-teoriaan, vaikka sitä itse pyörittelin kolmoskauden päätyttyä. En kuitenkaan koskaan ottanut sitä oikeasti tosissani, se oli enemmänkin vain lupaavaa ficcimateriaalia. Miksi en ottaisi siis sitä tosissaan? Koska ensinnäkin Yasmine, joka näyttelee Janinea, on puoliksi pakistanilainen. Joo siis joo se on myös irkku, mutta jos katsellaan hahmojen ja näyttelijöiden etnisiä taustoja, Janinen täytyisi korkeintaan olla Jimin puolisisko. En itse ole mitenkään sitä teoriaa vastaan, että Jim saisikin siskon eikä veljen, mutta en mieltäisi Janinea tähän.

Ja kuten sensi tuossa jo ennätti toteamaan, pidätkö sitten myös Mollya pahiksena? Koska muutoin perusteet tälle "pahikseudelle" alkaa olla aika hatarat.

Röhkö

  • ***
  • Viestejä: 1 171
  • Oot kuuma.
Vs: Sherlock Holmes (kirjat, elokuvat, tv-sarjat yms.)
« Vastaus #49 : 24.01.2016 12:15:10 »
Aiemminkin naiset ovat olleet Sherlockille paha vastus. Edes Sherlock ei näe kaikkea tai pikemminkin, tajua näkemäänsä.
Janinen ammatti taitaa nyt olla jokin muu kuin Magnussenin sihteeri, mutta onhan tässä sarjassa ennenkin muutettu vähän Doylen kaanonia.
Janine ei ole selkeä pahis kuten sensaatio sanoit enkä ole varma, onko hän edes sitä. Jimin sisar hän voi kuitenkin olla. Käsikirjoittajat ovat aiemminkin piilottaneet sarjaan pieniä vihjeitä tulevasta. Esim. Janinen sukunimeä ei näytetä lopputeksteissä.
Seuraavan vihjeen luin täältä eikä se ole oma päätelmäni:

Jim: "Miss me?"
= Miss Moriarty on tulossa!

Toi olis aika loistava sanojen homonymia! :D

//Eikä toi "Janine on Jimin sisko" ole mulle mikään päähänpinttymä, ehei  ::) Olis vaan kerrankin kiva arvata jotain oikein!
« Viimeksi muokattu: 24.01.2016 12:18:00 kirjoittanut Röhkö »
Mitä tapahtuu ficissä, jossa päähenkilö kirjoittaa ficciä? Ficcinception, K-15

Funtion

  • Vieras
Vs: Sherlock Holmes (kirjat, elokuvat, tv-sarjat yms.)
« Vastaus #50 : 24.01.2016 12:50:33 »
Mmh okei. Jos se siis olis Jimin sisar mutta ei pahiksen roolissa 4. kaudella, niin again, mikä sen rooli olis? Ei ne tekis siitä Moriartya ihan vain koska, vaan siihen olis oltava joku juonen kannalta olennainen syy -- joka tässä tapauksessa olis luultavammin se antagonistina olo, mut jos se suljetaan pois, niin mitä vaihtoehtoja jää jäljelle? Ekana mulle tulee mieleen se että se tarjoais jotain informaatiota Jimistä jota muuten ei olis tarjolla; mutta tää on ristiriidassa sen kanssa että Jim oli yksin, toimi yksin, eli yksin, eikä koskaan päästänyt ketään lähelleen.

Occamin partaveitsen periaate; yksinkertaisin selitys on yleensä paras. Näin ollen musta järkevin selitys tähän kaikkeen on se, että Jim järjesti ton koko "Miss me?" -jutun vielä eläessään; siinä klipissä sen hiukset on yhtä lyhyet kuin vuonna 2010 siellä uima-altaalla ja se näyttää paljon nuoremmalta kuin nyt. En sano että se klippi olis pitänyt kuvata sillo vuonna 2010, mut ainakin se on maskeerattu näyttämään nuoremmalta kuin vuonna 2012. Toiseks, Jim osaa ohjelmoida, se on canonia. Sehän itse teki ne sovellukset joilla se murtautui pankkiin, vankilaan ja varasti kruununjalokivet. Vaikka sen sovelluksen pointtina saattoi olla vaan se, et sitä iconia klikkaamalla lähti tekstiviesti jollekin ("It's showtime!") niin silti se on tehnyt sen sovelluksen koska tietääkseni vastaavanlaisia ei ole olemassa. Lisäks me nähtiin TBB jaksossa miten Jim oli yhteydessä yhteen alaiseensa tietokoneen välityksellä; sen yhteyden oli pakko olla salattu ja sellainen että sitä ei voinut jäljittää takaisin häneen. Tähänkään ei ole olemassa mitään valmiita ohjelmia vaan Jim joutui tekemään nämä itse. Täten Jimin on täytynyt osata ohjelmointi, josta päästään tähän Miss Me? -viestiin; se hakkeroitiin kaikille kuvaruuduille Lontoossa. Se on myös ajastettu, tai sitten Jim oli ennen kuolemaansa käskenyt jotakuta näyttämään sen jonkinlaisessa tilanteessa. Ja tällä käskemisellä en tarkoita mitään kasvokkain tapaamista, koska Jimhän ei tällaista harrastanut, vaan viestiä, "kuiskausta"; hyvinhän Jim on voinut antaa jollekin alaiselleen tehtävän joka tapahtuu vasta vuosien päästä.

Kun Jim meni sinne katolle tapaamaan Sherlockia, se tiesi kuolevansa. Se oli siis varautunut siihen eli se oli järjestänyt kaiken elämässään kuntoon ennen sitä hetkeä. Mukaan lukien tän viestin. Totta kai se tuli ajatelleeks mitä Lontoolle, tai Sherlockille, kävis sen kuoleman jälkeen; Sherlock tuhoais sen rikollisverkon, mitään yhtä nerokkaita tapauksia ei enää tulis. Tämä siis sillä ehdolla, että Sherlock todella olis yhtä fiksu kuin Jim toivoi hänen olevan; mikäli näin ei olisi ollut, niin sitten Sherlock olis kuollut yhdessä Jimin kanssa ja mitään viestiä ei olis tarvittu.

Jim tiesi miten Sherlock tylsistyisi tuhottuaan hänen rikollisverkkonsa. Jim tiesi Sherlockin huumetaustasta (sehän oli Mycroftin kuulustelussa ja siellä sai tietää kaiken Sherlockin elämästä; ja vaikkei olisi saanutkaan, se olis kyllä löytänyt sen tiedon muualtakin, plus Jim on tiennyt Sherlockin olemassaolosta yli 20 vuotta eli se on saattanut seurata sen tekemisiä hyvinkin läheltä) ja siitä miksi Sherlock käyttää huumeita; tylsyyden lievittämiseen. Saatan sanoa tän seuraavan jutun shipperilasit päässä, mut ehkä Jim oli ajastanut sen viestinsä siihen hetkeen kun Sherlock on vajoamassa takaisin huumekoukkuun? Sherlockhan sanoi spessun lopussa ettei se enää tarvitse huumeita koska sillon nyt "the real thing" aka Jimin järjestämä rikos.

Musta olis tosi kivaa jos Janine olis kuvioissa vielä 4. kaudellakin, mut en halua siitä, tai kenestäkään muusta tän sarjan vähäisistä naishahmoista, Jimin siskoa tai muuta sukulaista. Mua nimittäin tympii se miten Jimiä kohdellaan tässä fandomissa argumentin "se on pahis!!!" nojalla, enkä halua ees kuvitella miten naispuolista Moriartya kohdeltais.

Röhkö

  • ***
  • Viestejä: 1 171
  • Oot kuuma.
Vs: Sherlock Holmes (kirjat, elokuvat, tv-sarjat yms.)
« Vastaus #51 : 24.01.2016 14:19:47 »
Tohon pahis/hyvis-asetelmaan vain sanon sen verran, että en pidä ketään hahmoista puhtaasti jompana kumpana. On vain ihmisiä, jotka tekevät hyviä ja pahoja tekoja, eri määrissä. Sherlock on tehnyt molempia, jopa Molly on. Kuten sanoin, Janine ei tarvitse Jimiä ollakseen pahis tai ylipäätään ollakseen mikään tietty rooli.
Janinen motiiveja neloskaudelle en ole edes miettinyt pidemmälle. Joku sponsori sillä enivei on, ja haluan yllättyä.
Mitä tapahtuu ficissä, jossa päähenkilö kirjoittaa ficciä? Ficcinception, K-15

Unohtumaton

  • Uno
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 2 703
Vs: Sherlock Holmes (kirjat, elokuvat, tv-sarjat yms.)
« Vastaus #52 : 12.12.2016 18:02:55 »
Uusi traileri neloskaudesta näyttää käsittämättömän hyvältä! Mitä ajatuksia herättää? En tiedä minkä kanavan valikoimaan uusi kausi tulee, kun joku oli oikeudet jo kerinnyt ostamaan ennen YLEä. // Huhua on ollut ainakin sen osalta, että menisi Netflixiin.

SEURAAVASSA SPOILIA!



En ehkä vaan kestä tätä odotusta kun pitää vielä muutaman viikon ajan kieriskellä tuon "I love you" -kohtauksen kanssa että tietää kontekstin. Onkohan mind palacea, vai mitä ihmettä? Spekulaatiot on kovat, yksi teoria taisi olla että Sherlock joutuu ampumaan jomman kumman yms. mutta mene ja tiedä. Oon vaan ihan täpinöissäni!! On muuten ihanaa että saadaan taas kolme jaksoa pitkästä aikaa.
« Viimeksi muokattu: 12.12.2016 18:08:20 kirjoittanut Unohtumaton »

ja ilo viilsi heitä miekan lailla
ja heidän ajatuksensa liitivät maille joilla tuska ja ilo virtaavat yksiin
ja kyyneleet ovat siunauksen viini.

listaus

Vlad

  • Sudenmorsian
  • ***
  • Viestejä: 3 438
  • Loveatar
Vs: Sherlock Holmes (kirjat, elokuvat, tv-sarjat yms.)
« Vastaus #53 : 12.12.2016 18:55:57 »
Mä toivon, että neloskausi tulee Netflixiin, sieltä kun sen sais jopa muistettua katsoakin, muualta voi olla että jää väliin... Toki YLEltäkin varmaan muistais katsoa, muut vaihtoehdot meneekin mun osalta jo melkeinpä arpapeliks.

MAHDOLLISTA SPOILIA

Toi "I love you" kohta kutkuttaa täälläkin. Kovasti sitä haluais jo nähdä, mihin se liittyy, koska tälläsenään mä en oikein saa tuosta mitään irti. Mä en oo perehtynyt mihkään teorioihin, koska tää pääs yllättään mut tosi isosti, kun en oo ollut fandomissa kolmoskauden jälkeen juurikaan. Toi toki vois olla ihan mahdollista, että Sherlock joutuis ampumaan jomman kumman ja sen takia sanois sen "I love you". Jotenkin tosta trailerista tulee itelle sellanen fiilis, että Sherlock on jotenkin pulassa tai joutuu kohtaamaan uuden kauden aikana varsin synkkiä asioita tai omat pelkonsa tai tekemään jotain, mitä ei tahtoisi. Kutkuttavalta toi uus kausi kyllä vaikuttaa näin trailerin perusteella. Jotenkin jäi trailerista tavanomaista synkempi vaikutelma, mutta jännityksellä odotan kyllä, mitä seuraavaks tapahtuu.
I love not man the less, but N A T U R E more.

私は悪魔で執事ですから。



"Always"
1946-2016

lurikko

  • ***
  • Viestejä: 1 381
    • Nyt myös tumblr:issa! Jee!
Vs: Sherlock Holmes (kirjat, elokuvat, tv-sarjat yms.)
« Vastaus #54 : 12.12.2016 22:20:15 »
NELOSKAUDEN TRAILERIN SPOILAUSTA JA FIILISTELYÄ

Mä oon jo vähän psyykannut itseäni tässä joulun alla odottelemaan uutta kautta, ja tuo pari iltaa sitten julkaistu toinen neloskauden traileri kyllä vei psyykkauksen ihan uudelle tasolle! Nyt enemmänkin yritän pitää jäitä hatussa etten ois hirveän pettynyt jos romanttiset fiilikset Sherlockin ja Johnin välillä eivät etenekään uudella kaudella. Katsoin koko tv-sarjan ekaa kertaa vuosi sitten ja silloin aika pitkään kuvittelin katselevani ihan tarkoituksella käsikirjoitettua slowburnia Johnin ja Sherlockin välille, ja petyin katkerasti kun sitten kolmoskauden jälkeen mitään konkreettista ei ollut vieläkään tapahtunut. Nyt olen selaillut tumblr:n Johnlock-tagia ja siellä osa porukkaa tuntuu olevan ihan varma että pian tulee rakkaudentunnustuksia ja pussailuja, ja huomaan itsekin olevani toiveikas, ja.... sitten tuo traileri! Tiedän ettei se ole luultavasti sitä mitä toivon että se ois mutta silti! Huh huh. Ainakin on odotettavaa elämässä, kun tulee joululoma ja sitten vielä Sherlockin uusi kausi :D 


Ilman trailerin spoilausta: olen siis fiiliksissä uudesta kaudesta ja odotan malttamattomana ja yritän samalla pistää vähän jäitä Johnlock-hattuuni.
Avatar: Sokerisiipi
Fikkilistaus

Arte

  • Puuskupuh
  • ***
  • Viestejä: 5 390
Vs: Sherlock Holmes (kirjat, elokuvat, tv-sarjat yms.)
« Vastaus #55 : 17.12.2016 16:28:35 »
NELOSKAUDEN TRAILERIN SPOILAUS


Pitipä käydä katsomassa nuo trailerit viimein, kun satuin vilkaisemaan näitä viestejä ja näin tuon "I love you"-viittauksen. Itsehän olen vakuuttunut siitä, että sarjassa ei tule koskaan tapahtumaan mitään oikeaa romanttista Johnin ja Sherlockin välillä, koska niin maailma vain toimii. Nuoria naisia koukutetaan ohjelmaan kaikilla näillä miljoonilla paritus-viittauksilla, mutta niitä ei koskaan lunasteta. Tälle ilmiölle oli olemassa joku termikin, joka viittaisi nimenomaan Johnlockiin samoin kuin SPN:ssa olevaan Destieliin... Tympeää. ): Odotan toki silti innolla, mihin tuo "I love you"-viittaus liittyy! Voisin kuvitella, että Sherlock sanoisi sen kummalle tahansa, mutta sillä ei varsinaisesti olisi mitään merkitystä tai sitten se olisi joku huiputusjuttu taas.



Itsekin alan odottaa uutta kautta! Kivaa saada taas lisää Sherlockia, koska Sherlock itsessään on jo niin mielenkiintoinen. Pitänee melkein katsoa joululomalla kolmoskausi uudelleen samoin kuin sen jälkeen tullut välijakso!


“Tomorrow may be hell, but today was a good writing day,
and on the good writing days nothing else matters."
- Neil Gaiman

lurikko

  • ***
  • Viestejä: 1 381
    • Nyt myös tumblr:issa! Jee!
Vs: Sherlock Holmes (kirjat, elokuvat, tv-sarjat yms.)
« Vastaus #56 : 18.12.2016 01:14:10 »
Arte, oiskohan kyseinen termi queerbaiting? Siitä näyttäisi olevan myös Wikipedia-artikkeli, jossa tosin on myös melkoiset varoitukset epäluotettavista lähteistä sun muista... melkein tekee mieli ajatella, että ehkä joku innokas kritisoija on pitänyt fandom-juttuja ihan vaan höpinänä... :')

Minäkin olen kyllä kohtuullisen skeptinen mahdollisten Johnlock-käänteiden suhteen vaikka toivonkin niitä kovasti. Toisaalta olen myös jo etukäteen jokseenkin turhautunut siihen ajatukseen, että edelleen rivien välistä vois lukea tiivistä slowburnia ja että edelleen muut tyypit erehtyisivät luulemaan Johnia ja Sherlockia pariskunnaksi, ja siitä huolimatta edelleenkään mitään ei oikeasti tapahtuisi. Maryn ja lapsen takia tarvittaisiin aika dramaattisia juonenkäänteitä, jotta ihan oikeasti jotain romanttista tapahtuisi, ja en oikein jaksa uskoa että tällaisessa ison luokan tv-sarjassa lähdettäisiin siihen - ja olen turhautunut siihen, että jo etukäteen on sellainen olo, että "no ei varmasti suuren yleisön tv-sarjassa voi tulla selkeästi ilmi, ettei päähenkilö olekaan hetero". Sherlockissa Sherlockin ja Johnin mahdollisella suhteella ja myös Sherlockin seksuaalisuudella on kuitenkin leikitelty niin paljon, että tuon queerbaiting -termin hengessä olen kyllä pettynyt siihen, jos homoseksuaalisuus jää tulkinnanvaraiseksi jutuksi ja vitsiksi.

Mutta kaikesta pessimistisyydestä ja jo etukäteen turhautumisesta huolimatta vähän kyllä jännittää, ja ihan hitusen olen myös toiveikas. Että jos olisi joku looginen tapa kirjoittaa Mary ja skidi vähän niin kuin ulos ja Sherlock ja John onnellisesti yhteen. Tai edes se molemminpuolinen romanttinen kiinnostus esiin vaikka loppu ei oiskaan onnellinen. Tai edes Sherlockin romanttinen kiinnostus Johniin tulisi esiin selkeästi ja ilman väärinymmärryksen mahdollisuutta. Joku kysyisi, että eikö ole mahtavaa että kaksi miestä ovat niin läheisiä ja hyviä ystäviä, mutta voivathan he ja niin ovatkin monessa populaarikulttuurin tuotteessa, ja sen sijaan näyttää siltä että he eivät voi rakastaa toisiaan romanttisessa mielessä, vaan muusta kuin heteroseksuaalisuudesta pitää tehdä vitsi.

Hmmm. Yleisesti ottaen en juurikaan ota stressiä siitä, osuuko mun shippauksen kohteet ja canonin tapahtumat yhteen, canonin puutteet on mainio syy kirjoittaa fanfictionia ja niin edelleen. Mutta Sherlockin osalta kyllä edelleen vähän haaveilen että jos kuitenkin mun Johnlock-fiilikset saisivat sarjasta vastakaikua.
Avatar: Sokerisiipi
Fikkilistaus

Sarveiskalvo

  • ***
  • Viestejä: 177
Vs: Sherlock Holmes (kirjat, elokuvat, tv-sarjat yms.)
« Vastaus #57 : 02.01.2017 22:59:33 »
Neljäs kausi alkanut, wuhuu!! Netflixistä ainakin löytyy ja varmasti myös muuten netistä. Yle ei tätä uusinta kautta taida valitettavasti enää esittää televisiosta.


Spoilaa neljännen kauden ensimmäistä jaksoa!


No olipahan aloitus.  :o Jakson alku oli kevyempi kuin odotin, kun heti ei lähdettykään mihinkään päättömään Moriarty-jahtiin tms. Sinällään hauskaa, koska kevyemmät hetket tekee sarjasta mukavampaa seurattavaa ja väliin saadaan viljeltyä niitä huumorikohtiakin. Sherlock ja vauva ja Sherlock ja koira, aww! Ja kukka Johnin korvan takana. :D <3

Olin jakson puolivälissä jo vähän turhautunut, kun koko juttu koski niin paljon vain Marya. Ko. nainen on hieno hahmo ja sinällään pidän siitä, mutta sarjan suhteen mua kiinnostaa enemmän itse Sherlock, Sherlockin ja Johnin välinen vuorovaikutus ja ne murhamysteerit. Maryn menneisyydestä oli kyllä kiva saada tietää vähän enemmän, mutta tuskailin jo sitä, että koko jakso on yhtä Maryn seuraamista ja pelastamista. Mä en ole tutustunut alkuperäisiin Sherlockeihin oikeastaan yhtään, joten en tiedä miten Marylle niissä käy, mutta olin kyllä yllättynyt sen kuolemasta. Luulin sen olevan sellainen kuolematon hahmo, mutta toisin kävi. Sinällään kuolintapa oli mun mielestä todella marymäinen samoin kuin etukäteen nauhoitettu viesti Sherlockille.

John-parka ja Sherlock-parka. :( Oon hirmu suruissani Johnin reaktiosta Sherlockia kohtaan, vaikka se toisaalta ihan ymmärrettävä onkin. Ei auta kuin elää siinä uskossa, että seuraavissa jaksoissa John hyväksyy Sherlockin takaisin elämäänsä.

Sinällään mun mielestä oli mielenkiintoista, ettei Sherlockin huumeiden käyttöä nostettu alun "olet pilvessä"-kommenttien lisäksi. Jouluspessujakson suurin paljastus kun tuntui olevan ne aineet ja John oli siinä niistä niin järkyttynyt, mutta nyt niistä ei sanottu oikeastaan mitään. Eipä sillä, mä en tohon sarjaan kaipaakaan erityisesti mitään huumevalistusta, mutta luulin, että niistä olisi jossain kohti puhuttu.
"I'm surrounded by idiots." - Scar

Kaira

  • ***
  • Viestejä: 215
Vs: Sherlock Holmes (kirjat, elokuvat, tv-sarjat yms.)
« Vastaus #58 : 03.01.2017 14:13:43 »
Spoilaa 4. kauden 1. jaksoa!


Siis... apua mikä ensimmäinen jakso! Hassua, olen lukenut viimeaikoina jonkin verran johnlockia ja toivoin ilkeästi koko jakson ajan, että Mary jotenkin häipyisi kuvioista - ja siinä vaiheessa, kun Sherlock löysi sen muistitikun ja Mary pakeni ajattelin, että toivottavasti se ei tule ikinä takaisin. Kuitenkin tirautin muutaman järkyttyneen kyynelen kun se sitten oikeasti kuoli. Tietenkin minulla on omat vakaat mielipiteeni siitä, miten Sherlock pystyisi parhaiten toteuttamaan Maryn hänelle antamaa tehtäväänsä ;)

Jotenkin omalla tavallaan karun kyseisestä jaksosta teki se, että Martin Freeman ja se Maryn näyttelijä (olen huono nimissä) oli tainneet erota ennen kuvauksia, ja sitten niiden piti ensin näytellä yhdessä uusia vanhempia ja sitten vielä tavallaan erota sarjassakin.

Toisin kuin Sarveiskalvo, mä taas vähän ihmettelin Johnin reaktiota. Ensinnäkin jos minun rakas nyt kuolisi käsivarsilleni, itkisin niin loputtomasti, etten ehtisi edes miettiä kenelle kannan kaunaa ja miksi. Minusta oli vähän hassua, että Johnin aviopuoliso juuri heitti veivinsä ja ensimmäisenä miehen ajatuksissa on se, että Sherlock vähän mokasi. Kyyneleettömyys tuntui myös vähän hassulta. Kai se oli sen tason raivoa ja surua ja järkytystä, ettei jotkut voi enää siinä itkeä. Mutta joka tapauksessa, en suoraansanottuna kunnolla edes ymmärrä miksi John on niin kamalan vihainen nyt Sherlockille. Todellako siksi, että Sherlock lupasi suojella heitä ja sitten Mary kuoli? Eihän kukaan nyt voi sellaista lupausta pitää sataprosenttisen varmasti, se on minusta ennemminkin sellainen lupaan tehdä kaikkeni teidän puolestanne -juttu. Ja päätös hypätä luodin eteen oli Maryn oma, miten Sherlock olisi voinut suojella häntä sellaisesta? Johnhan ei tainnut nähdä tilannetta, mutta kai joku hänelle kertoi, miten se oikeasti meni? Aaaaargh so many questions! :D

Joka tapauksessa tietenkin haluan, että pojat nyt kiireenvilkkaa paikkaavat välinsä, tunnustavat tunteensa toisilleen ja kasvattavat Rosiesta kunnon ihmisen yhteistuumin. Voi miksi seuraavaa jaksoa pitää odottaa?

Ai niin, mua kiinnostaa, että pettikö John sitten todella Marya sen värikkään naisen kanssa? Vai johtuivatko ne tunnontuskat viestittelystä ja, hmm, ajatuksista? Mitä luulette?

Vlad

  • Sudenmorsian
  • ***
  • Viestejä: 3 438
  • Loveatar
Vs: Sherlock Holmes (kirjat, elokuvat, tv-sarjat yms.)
« Vastaus #59 : 03.01.2017 15:08:15 »
SPOILEREITA

Jotenkin jakson alku meni pitkälti kikattelemiseen, koska pojat on niin höpöjä ♥ Kyllähän se siitä sitten aika nopeesti lähti eteneen ja vakavoituunkin.

Musta oli mielenkiintosta saada tietää lisää AGRA:sta ja Marysta. Välillä kyllä tuli kivoja "heeetkonen?" fiiliksiä, kun olinkin yhtäkkiä ihan kujalla. Ihan hyvä alku uudelle kaudelle musta, vaikka toki tää tuntui lähinnä vaan herättävän enemmän kysymyksiä kuin vastaavan niihin.

Toi John-juttu ja Maryn kuolema on musta ihan looginen (siis Johnin reaktio), koska ainakin itse olen sellanen persoona, että jos joku mulle läheinen kuolee, niin mä olen sokissa siitä enkä itke pitkään aikaan. Myös omasta kokemuksesta voin sanoa, että viha on aika luonnollinen reaktio siinä (nimim. olin vihainen vähän kaikille, kun sain kuulla läheisen kuolemasta ja selvisi, että muut oli tienneet siitä aikaisemmin - ja olin vihainen hyvin pitkään). Toki mä toivon, että Sherlock ja John saa asiat kasaan ja kuntoon seuraavissa jaksoissa, koska Sherlockin ja Johnin vuorovaikutus on jo normaalistikin niin hirmu herkullista, että sitä olis sääli jättää väliin.
I love not man the less, but N A T U R E more.

私は悪魔で執事ですから。



"Always"
1946-2016